USKONTODIALOGI DIAKONIATYÖSSÄ Kokemuksia toisinuskovan kohtaamisesta Kajaanin seurakunnassa

Transkriptio

1 USKONTODIALOGI DIAKONIATYÖSSÄ Kokemuksia toisinuskovan kohtaamisesta Kajaanin seurakunnassa Tuula Haataja Opinnäytetyö, Kevät 2007 Diakonia-ammattikorkeakoulu, Länsi Porin toimipaikka Sosiaalialan koulutusohjelma Sosionomi (AMK) - Diakoni

2 TIIVISTELMÄ Tuula Haataja. Uskontodialogi diakoniatyössä Kokemuksia toisinuskovan kohtaamisesta Kajaanin seurakunnassa. Pori, kevät 2007, 59 sivua, 2 liitettä. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Porin yksikkö, sosiaalialan koulutusohjelma, sosionomi (AMK) - Diakonian virkakelpoisuus. Opinnäytetyössä kartoitettiin Kajaanin evankelis-luterilaisen seurakunnan diakoniatyöntekijöiden kokemuksia uskontodialogista ja sen merkityksestä. Tavoitteena oli nostaa esille kysymyksiä ja haasteita, joita toisinuskovan kohtaaminen diakoniatyöntekijöille asettaa. Aihepiiriä lähestyttiin kvalitatiivisen tutkimuksen keinoin käyttämällä teemahaastattelua tiedonkeruunmenetelmänä. Tutkimukseen osallistui kaikki seitsemän Kajaanin seurakunnan diakoniatyöntekijää, joilla jokaisella on kokemusta toisinuskovan kohtaamisesta. Diakoniatyöntekijät kohtaavat pääsääntöisesti islaminuskoisia ja kirkkoon kuulumattomia, joista osa on ateisteja. Jonkin verran kohdataan itämaiseen henkisyyteen vihkiytyneitä ihmisiä ja kokemusta on myös hinduista. Kohtaamisessa ei välttämättä tule esille asiakaan uskonnollinen tausta. Uskontodialogi on kokonaisvaltaista ihmisen kohtaamista. Uskonnolliset kysymykset eivät määrittele toisinuskovan kohtaamista, vaan hätä ja arkipäivän ongelmat. Toisinuskovan kohtaamiselle ei aseteta uskonnollisia tai käännyttämiseen liittyviä tavoitteita. Uskonnollinen vakaumus on läsnä erilaisina tapoina ja kohtaaminen on molemminpuolista tutustumista toisen uskontoon. Toisinuskovan kohtaaminen nostaa esille monenlaisia kysymyksiä: Kuinka kunnioittaa toisen uskontoa ja samalla säilyttää oma vakaumuksensa? Voiko esimerkiksi toisinuskova harjoittaa uskontoa seurakunnan tiloissa? Esiin nousevat kysymykset kristinuskon itsestäänselvyydestä, erilaisista tulkintakysymyksistä sekä totuuskysymys. Kuka voi sanoa tietävänsä lopullisen totuuden? Toisinuskovia ei sinällään nähty haasteena. Haasteellisempana ryhmänä nähtiin kirkkoon kuulumattomat sekä kriittisesti kirkkoon ja uskontoon suhtautuvat kirkosta eronneet ihmiset. Ulkomaalaisten ihmisten kohtaamisessa nousivat esille kulttuuriset ja kieleen liittyvät haasteet. Vuoropuhelun lisääminen nähtiin tarpeellisena ennakkoluulojen vähentämiseksi. Asiasanat: uskontoteologia, uskontodialogi, diakonia, toisinuskova

3 ABSTRACT Tuula Haataja. Religious Dialogue in Diaconal Social Work. Pori, spring 2007, 59 pages, 2 appendices. Diaconia University of Applied Sciences, West, Pori Unit. Degree Programme in Social Services, Option in Diaconal Social Work. The thesis charted diaconal social workers experiences in religious dialogue in the Evangelical Lutheran Parish of Kajaani. The aim was to bring up questions and challenges the diaconal social worker has when meeting with a dissenter (a person who has different religions from the worker s). The study was qualitative. Data were collected by theme interviews. All the seven diaconal social workers in the parish participated in the study. According to the results, the diaconal social workers mainly meet with Islamites and people who do not belong to church. In addition, they meet with people dedicated to eastern spiritualism and also Hindus. The client s religious background is not relevant in conversations, which bring up many kinds of questions: How to respect other person s different religion and still keep own conviction up? Who knows the absolute truth? Dissenter were not considered a challenge. More challenging were those who did not belong to church. It was found necessary to increase dialogue and to decrease preconceptions. Key words: Theology of Religious; Religious Dialogue; Diaconal Social Worker; Dissenter

4 SISÄLTÖ 1. JOHDANTO 6 2. KÄSITTEIDEN MÄÄRITTELY Uskontoteologia Uskontodialogi ja hengellinen kohtaaminen Diakonia Toisinuskova MUUTTUVA MAAILMA Toisinuskovat haasteena kristityille Katsaus Kajaanin tilanteeseen USKONTODIALOGI VÄLINE TOISINUSKOVAN KOHTAAMISEEN Miksi dialogia? Kristityt ja islam Suuntaviivoja uskontodialogiin NÄKÖKULMIA TOISINUSKOVAN KOHTAAMISEEN Lähestymistapoja Diakoniatyön näkökulma Hengellinen kohtaaminen sosiaalisessa auttamistyössä TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN Tutkimuksen tarkoitus ja lähtökohdat Aineistonkeruu ja analysointi Tutkimuksen eettisyys ja luotettavuus TUTKIMUKSEN TULOKSET Uskontodialogin merkitys diakoniatyön näkökulmasta Kokemuksia uskontodialogista Uskontodialogin esiin nostamat kysymykset ja haasteet 41

5 8. JOHTOPÄÄTÖKSET POHDINTA 49 LÄHTEET 54 LIITE 1 Teemahaastattelun runko 58 LIITE 2 Tiedoksi haastateltavalle 59

6 1. JOHDANTO Yhteiskunnassamme asuu yhä enemmän ihmisiä, jotka tunnustavat jotakin muuta uskontoa kuin kristinusko. Monet uskonnot, jotka aikaisemmin olivat vain lehtiotsikoita sekä kaukaisia ja vieraita ilmiöitä ovat tulleet osaksi arkipäiväämme tai ainakin hyvää vauhtia tulossa osaksi sitä. Suomesta ei löydy paikkakuntaa, jonka vaikutteet olisivat vain kristillisiä tai yksinomaan luterilaisia (Raitis 2001, 5). Monien uskontojen rinnalla myös islam on osa suomalaista todellisuutta ja sen rantautuminen Suomeen ja eri kaupunkeihimme ja kyliimme on pakottanut kristittyjä pohtimaan suhdettaan tuohon uskontoon. Mitä lähemmäksi se itseä tulee, sitä tärkeämpää siitä on tietää. Kajaanin kaupungin kotouttamissuunnitelman mukaan Kajaanin kaupungin ulkomaalaisväestön osuus on moninkertaistunut vuosien välisenä aikana ja toisinuskovat ovat näkyvä osa myös Kajaanissa. Uskontoteologia pohtii uskontojen välisiä suhteita ja sitä kautta avautuu näkökulmia kristityn lähestymistapoihin toisinuskoviin ihmisiin ja ryhmiin. Siinä työssä uskontodialogi toimii käytännössä ymmärryksen lisäämisen välineenä. Uskontodialogi ei ole uusi ilmiö. Uskontojen välistä vuoropuhelua on käyty jo alkukirkon ajoista lähtien. Ekumenian merkeissä dialogia on käyty toisten kristittyjen kirkkokuntien kanssa, ja ei-kristittyjen uskontojen levitessä ja tullessa enemmän tietoisuuteen dialogin välttämättömyys on tullut tarpeelliseksi kristittyjen ja niin sanottujen toisinuskovien välillä. Nyt uskontodialogi on osa arkipäivää muun muassa kouluissa ja päiväkodeissa, eikä evankelis-luterilainen kirkko ja paikallisseurakunnat voi välttyä kohtaamasta toisinuskovia ihmisiä. Seurakuntatyössä diakonia on työala, joka todennäköisimmin kohtaa toisinuskovia. Diakoniatyöntekijän luokse hakeudutaan yleensä elämän pulmatilanteissa ja toisinuskovan ensisijainen dialogin aihe tuskin on uskonnolliset kysymykset. Keskusteluun diakonin kanssa hakeudutaan enemmänkin saamaan apua arjen tilanteisiin, mutta kulttuuriset kysymykset ovat läsnä keskustelussa ja uskonto on osa kulttuuria. Kohdatessa

7 7 toisinuskova ihminen kohdataan myös hänen uskontonsa, ja samalla joudumme pohtimaan sen suhdetta omaamme ja omaa suhtautumistamme toisinuskovaan. Kohtaaminen on ensisijaisesti ihmisen kohtaamista. Yhteiskunnalliset muutokset vaikuttavat ja näkyvät vääjäämättä elämässämme ja siinä työssä, jota teemme. Uskontojen moninaisuus yhteiskunnassa on tuonut eteen sen tosiasian, että toisinuskovat ovat diakoniatyön asiakaskuntaa. Mitä tämä merkitsee ja mihin se haastaa? Mitä uskontodialogi oikeastaan on? Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on selvittää diakoniatyöntekijöiden kokemuksia uskontodialogista ja sen merkityksestä kohdattaessa toisinuskovia lähimmäisiä. Tavoitteena on nostaa esille niitä kysymyksiä ja haasteita, joita diakoniatyöntekijä kohtaa asettuessaan dialogiin toisinuskovan kanssa. Tutkimuskysymyksiä on kolme: Mikä on uskontodialogin merkitys diakoniatyön näkökulmasta? Millaisia kokemuksia diakoniatyöntekijöillä on uskontodialogista? Mitä kysymyksiä ja haasteita uskontodialogin käyminen diakoniatyöntekijälle asettaa? Tutkimus toteutetaan Kajaanin evankelisluterilaisen seurakunnan diakoniatyöntekijöitä aiheesta haastatellen. Opinnäytetyön näkökulma on kristityn suhde toisinuskoviin diakoniatyössä. Uskonnolliset kysymykset eivät ole vieraita sosiaalialan asiakastilanteissa ja siksi opinnäytetyössä sivutaan hengellistä kohtaamista sosiaalisessa auttamistyössä. Opinnäytetyössä tulee merkittävästi esille kristinuskon ja islamin suhde toisiinsa, koska islam on vakiinnuttamassa, oman yhdyskunnan myötä, paikkaansa Kajaanissa.

8 8 2. KÄSITTEIDEN MÄÄRITTELY 2.1 Uskontoteologia Uskontoteologia, teologisena oppiaineena, pohtii uskontojen välisiä suhteita ja sen keskiössä on uskontojen sisällölliset kysymykset sekä oman uskonnon ymmärryksen kautta avautuva näkökulma ymmärtää toisen uskontoa. (Hiltunen 2003, 215.) Uskontoteologia pohtii kristinuskon suhdetta muihin uskontoihin (Amnell 2003, 82). Tässä opinnäytetyössä uskontoteologia nähdään lähestymistapana toisinuskovaan, jolloin se nähdään uskontodialogin käymisen viitekehyksenä. Uskontodialogia ei voida perustellusti käydä tuntematta omaa uskon perinnettä ja oppia. Uskontodialogi vaatii halua pohtia oman uskonnon suhdetta muihin uskontoihin. Uskontodialogi on ennen kaikkea ihmisen kokonaisvaltaista kohtaamista ja sitä vääjäämättä säätelee oma lähestymistapamme dialogikumppaniin. Komulainen (2006, 205) toteaa, että uskontodialogin kautta uskontoteologiaa voidaan katsoa leimaavan kokemusperäinen ja tulkinnallinen sekä ymmärtämiseen pyrkivä ote. 2.2 Uskontodialogi ja hengellinen kohtaaminen Dialogi on keskustelemista, vuorovaikutusta ja kohtaamista. Uskontodialogi on käsite, joka on tullut tutuksi sekä eri kirkkojen että uskontojen välisestä vuoropuhelusta. (Jämsä 1997, 152.) Uskontodialogi määritellään tässä opinnäytetyössä ihmisten väliseksi kohtaamiseksi ja vuoropuheluun suostumiseksi, jonka tarkoituksena on oppia ymmärtämään toisinuskovan uskonnollisia perinteitä ja tapoja sekä asettumisena keskustelemaan toisinuskovien kassa elämän inhimillisistä ja eettisistä kysymyksistä sekä yksilöettä yhteiskunnallisella tasolla lähimmäisenrakkauden hengessä niissä kohtaamisissa, joita diakoniatyössä tapahtuu. Uskontodialogiin ei sisälly käännyttämistä. Uskontodialogi on väline, kun luodaan suhdetta toiseen

9 9 uskontoon ja sen edustajaan. Sen avulla voidaan toteuttaa uskontoteologista pohdintaa käytännössä. Käsite uskontodialogi on Komulaisen (2006, 205) mukaan viittaus sellaiseen käytäntöön, jonka tarkoituksena on avoimesti kohdata ja perehtyä toiseen perinteeseen ilman ennakoivaa teologista pohdintaa. Tarkoituksena voidaan nähdä myös oman perinteen rikastuttaminen. Sosiaalisessa auttamistyössä puhutaan dialogista eli vuorovaikutuksesta, jonka Ahonen (1994, 107) toteaa olevan asiakkaan auttamista selventämään ajatteluaan, tunteitaan sekä elämäntilannettaan. Vuorovaikutuksessa oleellista on löytää keskusteluyhteys, jossa puhutaan samaa kieltä eli auttaja ja autettava ymmärtävät käydyn keskustelun samalla tavalla. Vuorovaikutuksessa voidaan oppia sekä toisiltaan että omasta itsestään. Vuorovaikutus on viestimistä. Sen edellytyksenä on avoimuus, mutta myös väärinymmärrykset ovat mahdollisia. Avoimuuteen sisältyy mahdollisuus tulla hylätyksi tai hyväksytyksi. Kokko (2006, 21 23) mainitsee dialogin edellytyksenä olevan keskinäinen kohtaaminen, joka toteutuu vuorovaikutuksessa ja suhteessa toiseen. Se on käytännönläheistä ja vastavuoroista. Dialogi ei ole väittelyä. Siinä kuljetaan kohti uutta ymmärrystä erilaisista näkökulmista huolimatta. Tässä opinnäytetyössä pohditaan hengellisessä kohtaamisessa tapahtuvaa dialogia sosiaalisessa auttamistyössä. Hengellinen kohtaaminen tarkoittaa uskonnollisuuden tai hengellisen elämän merkitystä asiakkaan toimintarakenteessa (Särkelä 2001, 122). Näin määriteltynä uskontodialogi ja hengellinen kohtaaminen nähdään rinnasteisina käsitteinä eri työalojen näkökulmasta tarkasteltuna. 2.3 Diakonia Diakonia on lähimmäisenrakkaudesta nousevaa ihmisen auttamista ja palvelemista. Diakonian juuret ovat alkuseurakunnassa, jossa toteutettiin diakoniaa huono-osaisten auttamiseksi. Diakonian kohteena ovat köyhät, vanhukset, ylivelkaantuneet, sairaat, luomakunta sekä muukalaiset, joiksi mainitaan muun muassa lesket, orvot, pakolaiset, vammaiset. Diakonian tehtävänä on toimia äänettömän hädän puolesta ja etsiä hädän ääripäätä.

10 10 Diakonian lähtökohta on samanarvoisuus. Jumala on kaikkien Jumala. (Veijola 2002, ) Usko edustaa ihmiselle pysyvyyttä. Ihmisten tukeminen heidän omassa uskossaan, on yksi seurakunnan ja samalla diakoniatyön tehtävä. (Silvo (toim.) 1999, 59.) Tässä opinnäytetyössä diakoniaa tarkastellaan toisinuskovan kohtaamisen näkökulmasta, jolloin diakonian kohteista korostuu muukalaisuus. 2.4 Toisinuskova Nykysuomen sanakirja (1980, 729)) määrittelee käsitteen toisuskoinen toista uskontoa tunnustavaksi, toisenuskoiseksi. Tässä opinnäytetyössä puhutaan toisuskoisen sijaan toisinuskovasta tarkoittaen henkilöä, joka tunnustaa jotakin muuta uskontoa kuin kristinusko tai on uskonnoton. Tässä opinnäytetyössä toisinuskova näyttäytyy pitkälti islaminuskoisena, koska he vaikuttavat kristinuskon rinnalla myös Kajaanissa. 3. MUUTTUVA MAAILMA 3.1 Toisinuskovat haasteena kristityille Elämme globaalia aikakautta, jolla tarkoitetaan ihmisten kanssakäymisen lisääntymistä yli eri maiden rajojen. Yhtenäistymisen myötä maailman ongelmat ovat tulleet yhteisiksi ja se lisää ihmisten tietoisuutta siitä, että elämän säilyttämiseksi tarvitaan yhteisiä ponnisteluja. Yleismaailmallisuus näkyy myös uskontojen asemassa ja niiden keskinäisissä suhteissa. Lisääntynyt uskontojen kohtaaminen kartuttaa tietoa toisista uskonnoista ja samalla se lisää oman uskonnon ymmärrystä. Kristinopin historiassa on jouduttu sen alkujuurilta saakka luomaan suhdetta muihin uskontoihin, mutta nykyaikana se voidaan nähdä jopa välttämättömänä. Kristityt eivät voi ummistaa silmiään tosiasialta, että maailmassa on myös muita uskontoja. ( Amnell 1999,11.)

11 11 Kristinuskon suhteen pohtiminen muihin uskontoihin nähden on tullut yhä tarpeellisemmaksi siitä syystä, että maailma ikään kuin psykologisesti pienentyy ja tuo näin tietoisuuteemme uusia näköaloja ja maailmankatsomuksia. Toisinuskovia asuu enenevässä määrin keskuudessamme. Toiset uskonnot poikkeavat monesti paljonkin kristinuskosta ja siitä syystä ne myös kyseenalaistavat sen keskeisimpiä ajatuksia. (Amnell, 2003, 82.) Moniuskontoinen yhteiskunta haastaa kristittyjä vuoropuheluun toisinuskovien kanssa. Kohtaamisia ei voi enää välttää, koska ne ovat arkipäivää. Kansan kirkosta kansojen kirkoksi - mietinnössä (Silvo (toim.)1999, 46) todetaan kristinuskon edustajien törmäävän vääjäämättä muihin kulttuureihin, jolloin ei voida välttyä kohtaamasta eri kulttuurien sisälle juurtuneet muut uskonnot. Kulttuuria ylläpitävät perusarvot ja - näkemykset ovat oleellinen osa uskontoa. Ihmiset liikkuvat yhä enemmän ja tietoyhteiskunnan kehittyminen sekä kansainvälistyminen ovat vaikuttaneet tietoisuutemme lisääntymiseen muista uskonnoista. Tosiasia on, että kristityt elävät moniuskontoisessa maailmassa, jossa on monia kristinuskoa vanhempia uskontoja. Näihin luetellaan kuuluvaksi hindulaisuus, buddhalaisuus, islam ja juutalaisuus. Eri puolilla maailmaa on lisäksi monia muita ryhmittymiä ja myös uususkonnolliset liikkeet ovat osa todellisuutta. (D Costa 2000, 489.) Moniuskontoisuus on todellisuutta myös Suomessa. Eri uskonnollisilla yhteisöillä on enemmän tai vähemmän säännöllistä toimintaa useilla paikkakunnilla. Vaikka toimintaa ei omalla paikkakunnalla olisikaan, niin tietoisuus toisinuskovista ja eri uskontojen vaikutteet tulevat esille, ainakin välillisesti, tiedotusvälineiden ja kirjallisuuden kautta. Ulkomaalaisten määrä lisääntyy, mutta myös suomalaisten maailmankatsomukset poikkeavat toisistaan. (Raitis 2001, 5.) Yhtenäiskulttuurin rappeutuminen haastaa etsimään uusia välineitä toisten ja oman uskonnollisen identiteetin hahmottamiseksi. Globalisoituneen maailman todellisuudessa ja sen esiin tuomissa haasteissa tarvitaan jokamiehen uskontoteologiaa. (Hiltunen 2001, 117.) Moniuskontoisuus nostaa esille monia käytännön elämän ja teologian kysymyksiä. Yksi kysymys on yhteistyö muiden uskontojen edustajien kanssa. Miten sitä pitäisi käydä? Miten kristityn tulisi suhtautua uskontoihin, jotka eivät

12 12 hyväksy kristinuskoa? Kysymykset johtavat teologisten pohdintojen äärelle ja kysymykseen pelastuksesta. Kristityn kirkon tehtävästä tulee kyseenalainen, jos pelastus nähdään mahdolliseksi ilman Kristusta ja kirkon ulkopuolella tai päinvastoin, jos Kristus on ainoa tie pelastukseen, joudumme kysymään tuomitseeko Jumala ihmiskunnan enemmistön? On myös uskaltauduttava kysymään, voimmeko oppia toisiltamme? Onko kristityn mahdollista oppia jotain muilta uskonnoilta ja onko muiden uskontojen kohtaaminen kristittyä rikastuttava vai tuhoava kokemus? (D Costa 2000, ) Kristillinen kirkko kaipaa selvää tietoisuutta omasta uskosta, jonka pohjalta voidaan luoda toimintastrategioita. Uskontojen välisten kysymysten pohtiminen uudistaa myös kristinuskoa. (Amnell 1999,11.) Suomen uskonnollinen tilanne on kirkolle haaste. Luterilaisen kirkon opetusta tunnustavien kristittyjen lisäksi Suomessa katsotaan olevan kolmenlaisia ihmisiä uskonnottomia ja niitä, joiden uskonnollinen identiteetti on selkiytymätön sekä jotakin muuta kuin kristinuskoa tunnustavia ihmisiä. Viimeksi mainittujen kanssa tulisi hakeutua vuorovaikutukseen, jotta keskinäinen ymmärrys ja asiallinen tieto lisääntyisivät sekä uskonnonvapaus säilyisi. (Raitis 2001, 11.) Kristillisen evankeliumin ainutlaatuisuus ei ole enää itsestään selvä kysymys maailman muuttuvassa tilanteessa, jossa monet muut uskonnot ja erilaiset uskonnolliset virtaukset ovat aktiivisesti nousseet näkyville esittämään omia näkemyksiään. Tämä on seikka, joka vaatii dialogia muiden uskontojen kanssa. Kristittyjen ja ei-kristittyjen välisessä dialogissa käytetään käsitteitä, joita joudutaan määrittelemään ja tarkentamaan aina uudestaan. Eri uskonnoissa käytetään samoja määreitä, jotka kuitenkin sisällöllisesti poikkeavat toisistaan. (Vasko 2003, 35, 78.) Käytettäessä toisen uskonnon käsitteitä muokkaamaan oman uskonnon käsitteistöä, on vaarana uskontojen yhteen sulautuminen, jolloin menetetään oman uskonnon ainutkertaisuus. (D Costa 2000, 498.) Käsitteiden määrittelyn merkitykseen on törmännyt myös Mari Pyy (2002, 84-85) tutkiessaan lehtiväittämien herättämiä mielikuvia. Väittämän, uskontojen välinen dialogi ei vesitä kristillistä todistusta, äärellä haastateltavat olivat yhtä lukuun ottamatta samaa mieltä. Poikkeavan mielipiteen takana oli näkemys

13 13 käsitteen dialogi sisällön määrittelystä, jossa dialogi nähtiin usein uskontojen välisenä harmoniana. 3.2 Katsaus Kajaanin tilanteeseen Kajaanin kaupungissa, johon Vuolijoen kunta liitettiin vuoden 2007 alusta, on asukkaita Maailman muuttuva tilanne näkyy Kajaanissa kaupungin monikulttuuristumisena. Vuonna 1999 perustettu vastaanottokeskus on lisännyt merkittävästi ulkomaalaisten määrää kaupungissa. Kajaanin kaupunki ja Kainuun TE- keskus tekivät vuonna 2002 sopimuksen pakolaisten sijoittamisesta kuntaan. Sopimuksen vaikutuksesta ulkomaalaisten määrä on enemmän kuin kaksinkertaistunut. Sopimus on voimassa edelleen ja sen perusteella Kajaaniin sijoitetaan vuosittain sata pakolaista. Alla olevat tilastokeskuksen kaaviot kuvaavat monikulttuuristumisen kehitystä vuosina Ne kuvaavat vakinaisesti asuvan ulkomaalaisväestön määrää. Kaavioista puuttuvat turvapaikanhakijat ja kaupungissa asuvat ulkomaalaiset opiskelijat. Vuoden 2005 lopussa ulkomaalaisia on ollut noin 1,46 % väestöstä. Heitä on ollut 50 eri maasta ja suurimpina ryhminä erottuvat venäläiset, sudanilaiset ja irakilaiset. Kun tilastoon lisätään turvapaikanhakijat sekä opiskelijat, ulkomaalaisten määrä on vuoden 2005 lopussa ollut arviolta 700 henkeä. (Kajaanin kaupungin kotouttamisohjelma ) Kajaanin ulkomaalaisväestön muutos

14 14 Kajaanin ulkomaalaisväestö kansalaisuuden mukaan % 2 % 2 % 2 % 4 % 4 % 5 % 5 % 5 % 12 % 29 % 13 % Venäjä 150 Sudan 68 Irak 60 Intia 28 Venezuela 27 Eritrea 24 Bosnia 21 Ruotsi 21 Viro 12 Tadzkistan 11 Saksa 8 Muut 88 (39 kansalaisuutta) (Kaaviot: Kajaanin kaupungin kotouttamisohjelma ) Vuosittain ulkomaalaisten määrä lisääntyy sadalla hengellä ja vaikka poismuuttoakin kaupungista on, näkyy monikulttuurisuus Kajaanin kaupungin katukuvassa ja moniuskoisuus puolestaan arkipäivän toiminnoissa. Kajaanin kaupungin kotouttamisohjelma puhuu rasisminvastaisesta työstä ja suvaitsevaisuuden edistämisestä. Tähän työhön tarvitaan eri toimijoiden verkostoitumista ja yhteistyötä. Kotouttamissuunnitelmassa on lueteltu suuri joukko kolmannen sektorin yhteistyökumppaneita, joista yksi on Kajaanin evankelis-luterilainen seurakunta. Siitä mainitaan, että seurakunnan yhteydet maahanmuuttajiin ovat vähäiset. Suurin osa maahanmuuttajista on islaminuskoisia, joten heidän oma kiinnostuksensa evankelis-luterilaista kirkkoa kohtaan on vähäinen. Vuolijoen ja Kajaanin kuntaliitos tuo lisää haasteita maahanmuuttajatyöhön myös seurakuntatasolla mainitaan kotouttamissuunnitelmassa. Vuolijoella asuu paljon sudanilaisia, joista osa on kristittyjä ja heillä on oma pappi. (Kajaanin kaupungin kotouttamisohjelma ) Sudanilainen pastori Samuel Luak työskentelee Kainuun Pipliaseuran toimeenpanemassa projektissa, jonka toiminta keskittyy sudanilaisten

15 15 kiintiöpakolaisten kotouttamiseen. Samuel Luak toimii tukihenkilönä ja kulttuuritulkkina ja projekti rakentuu hänen työnsä ympärille. Hän on tukihenkilönä sudanilaisille pakolaisille ja hänen toimenkuvaansa on myös vuorovaikutuksen ja kulttuurien välisen ymmärryksen lisääminen suhteessa kantaväestöön. Hänen työnsä kiertävänä kulttuuritulkkina ulottuu koko Kainuuseen, sen seurakuntiin ja myös kouluihin. Toimintamalli on ollut merkittävä vuorovaikutuksen lisääjä alueella ja toimintamallina se on ainutlaatuinen. Toiminta on mahdollistanut sudanilaisten yhteisöllisyyden ja kulttuurisen identiteetin säilyttämisen. Kantaväestön ja maahanmuuttajien vuorovaikutuksen lisääntyminen on edistänyt molemminpuolista luottamusta ja sillä on ollut vaikutusta asenteisiin. Mainittakoon, että Vihreän sivistysliiton Visio palkinto menee tänä vuonna Samuel Luakille. (Miettinen 2007.) Kajaanin kaupungin kotouttamissuunnitelmassa nähdään yhdeksi tärkeäksi yhteistyökumppaniksi Kainuun islamilainen yhdyskunta, joka on perustettu keväällä 2006 ja jolla on oma moskeijana toimiva tila Kajaanissa. Sen toiminnan tavoitteena on välittää oikeaa tietoa omasta uskonnosta, kulttuurista ja kielestä sekä islaminuskoisten perheiden lasten uskonnollisen perimän ja identiteetin tukeminen. Toiminnan tavoitteeksi nähdään suvaitsevaisen yhteiskunnan rakentaminen, jossa siltojen rakentaminen, toisten ymmärtäminen sekä rinnakkain toimiminen rakentavassa hengessä ovat merkittäviä työvälineitä. Mainittakoon vielä, että yhdyskunnassa on mukana 25 eri kieli- ja kulttuuriryhmän edustajia. (Kajaanin kaupungin kotouttamisohjelma ) Maahanmuuttajapalvelujen johtajan Marja Lähteen mukaan islamilaiseen yhdyskuntaan kuuluu noin sata jäsentä. Kajaanin seurakunnan jäsenmäärä oli , johon on laskettu mukaan Vuolijoen seurakunnan jäsenet (Kajaanin seurakunta). Vuodelle 2007 laadittu toimintasuunnitelma nojaa toiminnan suunnittelun ja tavoitteet seurakunnan perustehtävään, jonka lähtökohta on rohkaista elämään kristittynä. Kansainvälisen diakoniatyön tehtäväkenttään nähdään kuuluvaksi vastuunkantaminen kaikista ihmisistä uskontoon, rotuun, kansallisuuteen, ikään, sukupuoleen tai asemaan katsomatta. Kansainvälinen diakoniatyö tekee yhteistyötä Kajaanin kaupungin muiden toimijoiden kanssa maahanmuuttajien

16 16 kotouttamiseksi. Seurakunnan kaikkien työmuotojen haastetta lisää se, että Kajaanin kaupunki on sitoutunut ottamaan sata kiintiöpakolaista vuosittain ja sen lisäksi turvapaikanhakijoita. Lisäksi paikkakunnalla asuu merkittävä määrä avioliiton, työn tai opiskelun vuoksi muuttaneita ihmisiä. (Kajaanin seurakunnan toimintasuunnitelma 2007.) Kansainvälisestä diakoniatyöstä päävastuu on maahanmuuttajatyöstä ja lähetystyöstä vastaavalla papilla, jota hän hoitaa yhdessä lähetyssihteerin kanssa kumppaneinaan lukuisa määrä erilaisia toimijoita Kajaanin kaupungissa. Kansainvälisen diakonian toimintasuunnitelma kirjaa tavoitteeksi kohdella maahanmuuttajia lähimmäisinä. Toimenpiteenä nähdään kansainvälisyyttä esillä pitävät tapahtumat, joissa eri kulttuureihin tutustutaan. Seurakunnan toiminnasta kerrotaan ja kristillistä sanomaa pidetään yllä. Toiseksi tavoitteeksi kirjataan yhteistyö muiden toimijoiden kanssa. Toimenpiteiksi on kirjattu osallistuminen maahanmuuttajien kotouttamisen toteutukseen järjestämällä retki- ja virkistystoimintaa, joka vahvistaa eri kulttuurien välistä vuorovaikutusta. Kolmantena tavoitteena on etsiä uusia toimintamuotoja ja tapoja toteuttaa seurakunnan perustehtävää. Myös kansainvälisiä messuja toteutetaan. Tutkijan tietoon perustuen mainitaan, että Samuel Luak on yhtenä kansainvälisen messun toteuttajista. Toimintasuunnitelmassa kirjataan vuosien tavoitteeksi neuvotella ja selvittää kansainvälisen diakonian tehtäväalue ja säilyttää saavutettu toiminnan taso. Tavoitteena on myös mahdollisuuksien mukaan vastata yllätyksellisiin ajankohtaisiin haasteisiin. Kansainvälisyyskasvatusta pidetään esillä kaikkien ikäryhmien keskuudessa. (Kajaanin seurakunnan toimintasuunnitelma 2007.) Diakoniatyön toiminta-ajatus vuoden 2007 toimintasuunnitelmassa nousee diakonian perusajatuksesta, jossa diakonia nähdään osaksi kirkon perusolemusta ja se on jokaisen seurakunnan ja sen yksittäisen jäsenen tehtävä. Diakoniatyö edistää heikoimmassa asemassa olevan ihmisen hyvinvointia ja on arjen tukemista. Diakoniatyön toimintasuunnitelmaan on kirjattu yhdeksi tavoitteeksi hädän alaisten auttaminen. Siinä ei mainita erikseen esimerkiksi maahanmuuttajia.

17 17 Kajaanin väkiluvun ja evankelis-luterilaiseen seurakuntaan kuuluvien henkilöiden määrän perusteella on laskettavissa luterilaiseen kirkkoon kuulumattomien henkilöiden määrä. Heitä on ollut noin 15 % eli 5721 henkilöä vuodenvaihteessa Muista kuin kristillisistä kirkkokunnista tai yhteisöistä mainittakoon, että Kajaanissa toimii itämaiseen henkisyyteen vihkiytyneitä ryhmittymiä, joiden toiminta on varsin pienimuotoista. Näistä yksi on Teosofinen seura, joka järjestää muun muassa luentotilaisuuksia (Uskonnot Suomessa hanke). Teosofia ei sitoudu olemassa oleviin uskontoihin, vaan se etsii totuutta, joka on perinteisiä uskontoja syvempää. Se ei sitoudu oppeihin tai uskomuksiin. Suomeen Teosofinen seura on tullut 1900-luvun alkupuolella. Toimintaa järjestetään niin sanotuissa looseissa, jotka ovat varsin avoimia. Osa jäsenistöstä muodostavat salaisen sisemmän koulun, jossa pyrkimyksenä on syventää henkistä elämää. Teosofisessa seurassa toimii evankelis-luterilaisen kirkon ja Vapaan Katolisen Kirkon jäseniä sekä siviilirekisteriin kuuluvia henkilöitä. (Teosofinen seura ry; Heino 1997, 280.) 4. USKONTODIALOGI VÄLINE TOISINUSKOVAN KOHTAAMISEEN 4.1 Miksi dialogia? Kristinusko lähtee ajatuksesta, että jokainen ihminen on Jumalan luoma ja kuuluu myös Jumalan lunastuksen piiriin. Näin ajatellaan, olipa ihminen uskonnoton tai hänen uskontonsa olisi jokin muu kuin kristinusko. Kristityt ovat Jumalan varassa siinä missä kaikki muutkin ihmiset. Kerrottaessa toisinuskovalle omasta uskosta tiedetään hänellä olevan oma käsityksensä Jumalasta. Toisinuskovien näkemykset Jumalasta perustuvat kristitylle vieraan kulttuurin katsomukseen siitä, mitä yritämme ymmärtää Jumalan olemassaolosta. Tämä on seikka, joka on huomioitava. Ymmärryksemme ja tietoutemme toisinuskovasta ja hänen uskostaan lisääntyy, kun asetumme kuulemaan, mitä hän itse uskostaan kertoo. Uskosta todistaminen eli siitä kertominen ja dialogi kulkevat rinnakkain siitä syystä, että dialogissa

18 18 antaudutaan keskustelemaan. Siinä kuunnellaan ja puhutaan vuorotellen. (Raitis 2001, ) Kristitty elää kristittynä ja kertoo uskostaan, josta voidaan puhua todistamisena. Todistaminen on luonteva osa kristityn elämää. Todistaminen on yksinkertaisemmillaan kristittynä elämistä ja uskosta kertomista monin eri tavoin. Voidaan puhua uskosta viestimisestä, jossa ovat läsnä sekä todistus että vuoropuhelu. (Raitis 2001, 62.) Tämä on haaste. Miten yhtäaikaisesti voi pitää kiinni siitä, mitä tunnustaa ja toisaalta käydä keskusteluun uskostaan kiinni pitävää dialogikumppania kunnioittaen (Jämsä 1993, 553). Uskontodialogi on ennen kaikkea vuorovaikutusta ja kohtaamista. Siinä omiin perinteisiinsä sitoutuneet ja toisiaan kunnioittavat yksilöt keskustelevat keskenään. Uskontodialogi mahdollistaa epäilyn ja kysymykset, joita dialogikumppaneilla herää. Oman opin tietämyksen lisäksi uskontodialogissa tarvitaan avointa mieltä ja kuuntelemista. Uskontodialogi on väline, joka mahdollistaa erilaisten näkemysten esilletulon. (Jämsä 1997, ) Aina, kun eri uskontojen edustajat kohtaavat, syntyy uskontojen välistä vuoropuhelua. Siihen ei välttämättä liity puhetta, mutta se on kuitenkin voimakasta kokonaisviestintää arvoista, asenteista ja jumalasuhteesta. Oma uskonnollinen identiteetti on merkityksellinen vuoropuhelussa toisinuskovan kanssa. Todellinen dialogi alkaa luottamuksesta ja keskinäisestä tuntemisesta. Muutamat seikat auttavat kristittyä hyvään dialogiin. Oman uskon perusteiden hyvä tuntemus on ensimmäinen tärkeä seikka. Sen lisäksi tarvitaan valmiutta avoimeen ja toista kunnioittavaan kohtaamiseen, kuuntelutaitoa ja levollista luottamusta Jumalaan. (Suomen evankelis-luterilainen kirkko.) Merkittävä dialogin perustelu on myös se, että kohtaamalla toisinuskovia ihmisiä saadaan henkilökohtaisesti tietoa tuosta uskonnosta tai katsomuksesta. Ei jättäydytä sen varaan, mitä olemme lukeneet tai ehkä muualta kuulleet, jolloin tieto on vain likiarvo totuudesta. Kristityllä on lupa tarkastella maailmaa omasta viitekehyksestään käsin, mutta samalla on nähtävä se tosiasia, että kukaan meistä ei omista absoluuttista totuutta tai ole vain yksin ja ainoastaan oikeassa. (Raitis 2001, 64, 66.) Uskontodialogi toimii välineenä toisinuskovien kohdatessa

19 19 ja usein voidaan joutua tarkastamaan puolin ja toisin käsityksiä ja oikaisemaan myös väärinkäsityksiä. Kristitty joutuu sekä tarkastamaan omia käsityksiään että oikaisemaan niitä virheellisiä käsityksiä, joita toisinuskovalla mahdollisesti on kristinuskosta. Uskontodialogi edellyttää paitsi oman uskonnon tuntemusta myös toisiin uskontoihin tutustumista. (Jämsä 1993, 553.) Dialogin käymisessä on nähtävissä monia tasoja. Ensimmäisenä voidaan nähdä ruohonjuuritason dialogi, jota käydään yksilötasolla kahden eri uskontokunnan edustajan vaihtaessa ajatuksia omasta uskostaan. Toinen taso on kirkkojen ja uskonnollisten ryhmittymien edustajien vuoropuhelu. Kolmas taso on virallinen taso, jossa eri uskontokuntien edustajat toimivat yhdessä tuottaen lausuntoja esimerkiksi maailman rauhan puolesta. (Jämsä 1997, ) Asettuessaan dialogiin eri uskontoa edustavan ihmisen tai ryhmittymän kanssa pyrkimyksenä on aidosti ymmärtää toisen uskonnon uskomuksia ja arvoja. Dialogin tavoitteena on toisessa olevan erilaisuuden kunnioittaminen. On huomioitava, että dialogi ei ole uskonnon tai sen järjestelmien kohtaamista, vaan ennen kaikkea ihmisten välistä, inhimillisistä lähtökohdista tapahtuvaa, kohtaamista. Dialogin perimmäisenä tarkoituksena ei voi olla uskonnollisten kysymysten yhteen sovittaminen, koska se ei ole mahdollista. Siitä huolimatta ihmisyyden monilla muilla alueilla voidaan löytää yhteisiä tavoitteita, joiden vuoksi dialogin käyminen on tarpeellista ja perusteltua. (Silvo (toim.) 1999, 46.) Uskontokuntien välistä dialogia voidaan perustella ihmiskunnan yhteisten päämäärien merkityksestä käsin. Dialogin käymiselle uskonnollisten ja teologisten kysymysten lisäksi nähdään monia muita syitä esimerkiksi rauhaan liittyvät kysymykset, asenteet, oikeudenmukaisuuden ja ihmisoikeuksien esiin nostamat kysymykset sekä ekologiset ja yhteiskunnalliset kysymykset. (Raitis 2001, 67; Hukari 2006,232.) Samat syyt lienevät kysymyksessä paikallistasolla, vain pienemmässä mittakaavassa. Diakoniatyön tehtävänä on myös vaikuttaa ympäröivän yhteiskunnan ja lähiyhteisön ajattelutapoihin ja siinä on perustelu dialogin käymiselle toisinuskovan kanssa myös seurakuntatyössä.

20 Kristityt ja islam Maailman muuttuessa ja monipuolistuessa islaminuskoisten ja kristittyjen vuorovaikutus ja yhteistyö on lisääntynyt. Ihmiset ovat enemmän tekemisissä myös toisinuskovien kanssa. Myös asenteissa on nähtävissä avartumista. Islamin ja kristittyjen välinen dialogi on arkipäivää. Dialogi vaatii pelisääntöjä, jotta esimerkiksi taka-ajatukset voidaan sulkea mahdollisimman hyvin pois. Dialogin katsotaan olevan tarpeellista yhteisten ongelmien ja haasteiden kohtaamisessa, ei niinkään uskonnollisten erojen määrittämisessä. (Hukari 2006, ) Opinnäytetyön tarkoituksena ei ole keskitytä islamiin, vaan ylipäänsä toisinuskovien kohtaamiseen. Islam on kuitenkin yksi Kajaanissa kristinuskon rinnalla vaikuttava ryhmittymä. Tästä syystä islamin uskoa sekä sen ja kristinuskon suhdetta on perusteltua lyhyesti pohtia tarkemmin. Evankelis-luterilaisen kirkon uskontunnustus kertoo kristityn uskon sisällön. Kristitty uskoo Jumalaan, joka on kaiken luonut. Hän uskoo Jeesukseen Kristukseen, joka syntyi ihmiseksi ja Hän kuoli ristillä sovittaakseen ihmiskunnan synnit. Hän nousi kuolleista ja on kerran palaava viimeisenä päivänä, jolloin Jumalan valtakunta lopullisesti, täydellisesti tulee näkyväksi, todeksi. Kristitty uskoo Pyhään Henkeen, joka on, toimija / välittäjä ihmisen ja Jumalan välillä. Kristitty uskoo kolmiyhteiseen Jumalaan Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen. Hän uskoo Jumalaan luojana, Poikaan lunastajana ja Pyhään Henkeen pyhittäjänä. Kristitylle Jumala on yksi kolmiyhteinen, jossa ovat kaikki kolme persoonaa. Kristityn uskon sisältöön kuuluu myös se, että on pyhä, yksi seurakunta ja pyhien yhteys sekä siihen, että kuoleman jälkeen seuraa ylösnousemus ja ikuinen elämä. (Katekismus, ) Islamin alkujuuret ulottuvat 600-luvulle, jolloin Arabian niemimaalla profeetta Muhammad sai Jumalalta ilmoituksen, joka on luettavissa Koraanista. Islamin uskonnollinen sanoma on hyvin samankaltainen vanhempien yksijumalaisten uskontojen, juutalaisuuden ja kristinuskon, kanssa. Samankaltaisia tekijöitä ovat yksijumalaisuuden lisäksi ilmoituskäsitys eli Jumalan tahto ilmoitetaan ihmiskunnalle. Jokaisella kolmella uskonnolla on myös Pyhä kirja. Ihmiskuva lähtee ajatuksesta, että ihminen on vastuussa Jumalalle teoistaan. Uskonnot

21 21 jakavat myös käsityksen luomisesta eskatologisiin tapahtumiin aina viimeiseen tuomioon asti. Islamin edustajat katsovat, että kristinuskon perustajana Jeesus oli Jumalan lähettämä profeetta, joka opetti islamia ja jonka seuraajat ovat turmelleet tämän opetuksen. Siksi Jumala lähetti profeetta Muhammadin tuomaan lopullisen sanoman ihmiskunnalle. (Hämeen-Anttila 2004, ) Suhtautuminen uskoon on islaminuskoisen ja kristityn välillä erilaista. Islamissa usko on totena pitämistä, joka ilmenee hyvinä tekoina. Se on alistumista ja kuuliaisuutta. Muhammadia pidetään Jumalan sanansaattajana. Islamissa uskotaan myös enkeleihin, ylösnousemukseen ja viimeiseen tuomioon. Usko on velvoitteiden ja erilaisten rituaalien suorittamista. Kristitty voi yhtyä moneen asiaan islaminuskoisen kanssa, mutta kristitylle usko ei ole pelkästään totena pitämistä. Se on jättäytymistä Jumalan varaan. Usko on perusluottamusta siihen, että elämä kantaa. Kristillisen uskon tulisi näkyä hyvinä tekoina ja lähimmäisenrakkauden henki on kristityn elämänasenne. Etiikka ja moraali ovat tärkeitä tekijöitä, mutta niillä ei ole samaa lakihenkisyyttä kuin islaminuskossa. (Hukari 2006, 228.) Islam ei ole uskonto sanan länsimaisessa merkityksessä. Se täyttää kriteerit, jotka perinteiseen uskontoon kuuluu ja siihen sisältyy uskonnon tunnusomaiset ilmenemismuodot. Islam on elämäntapa ja maailmankatsomus, johon sisältyy kaikki inhimillisen käyttäytymisen ja kulttuurin alueet. Islam on hyvin kokonaisvaltainen ajattelutapa. Islam sanana tarkoittaa alistumista. (Hukari 2006, 7.) Islam säätelee koko muslimiyhteisön elämää niin yksilö- kuin yhteiskunnallisellakin tasolla. Tästä seikasta johtuu se, että islamilla oikeutetaan myös sellaisia yhteiskunnan käytäntöjä, joilla todellisuudessa on äärimmäisen vähän tekemistä islamin uskon kanssa. Esimerkiksi monissa ihmisoikeuskysymyksiin liittyvissä asioissa on hyvä erottaa toisistaan islaminuskon peruskysymykset ja eri alueelliset kulttuuriset perinteet. Osa islamilaisesta lainsäädännöstä perustuu Koraaniin ja sitä voi olla vaikea yhtenäistää läntisen lainsäädännön kanssa, mutta on perinteitä, joilla ei välttämättä ole kovin suurta sidosta uskonnollisuuteen islamissa. Esimerkiksi tyttöjen ympärileikkaus on enemmän kulttuuriin kuin uskontoon liittyvä tapa. (Hämeen-Anttila 2004, )

22 22 Islam on hyvin monimuotoinen sekä uskonnollisena että kulttuurisena ilmiönä, jossa on erilaisia suuntauksia, painotuksia ja suhtautumistapoja. Se jakautuu paitsi kulttuurisesti myös alueellisesti ja opillisesti erilaisiin osiin. Vaikka eri alueiden väliltä löytyy yhdistäviä piirteitä, ne voivat poiketa toisistaan hyvinkin paljon. Uskonnollisuudella on islamilaisuudessa keskeisempi osa kuin länsimailla, mutta siitä huolimatta suhtautuminen uskonnollisuuteen vaihtelee eli islamilaisesta maailmasta löytyy myös ateisteja. (Hämeen-Anttila 2004, ) Islaminuskoiset ja kristityt puhuvat samoilla käsitteillä, jotka tulevat yhteisestä uskontojen historiasta ja arabiankielestä. Jollain tavalla voidaan ajatella, että Jumala on sama, mutta se kuinka Jumalaa määritellään, poikkeaa hyvinkin toisistaan. Kumpainenkin uskonto voi väittää Jumalan olevan olemuksellisesti yksi ja sama, mutta heti kun aletaan puhua siitä, minkälainen Jumala on tai mitä tiedämme hänestä, vastaukset ovat erilaisia. (Hukari 2006, ) Islamin edustajan näkökulmasta kristitty uskoo yhteen Jumalaan niin kauan kun hän ei puhu kolminaisuudesta. Silloin ei voida enää puhua samasta Jumalasta. Islamin näkökulmasta ajatus kolminaisuudesta on ristiriitainen ja kertoo kristinuskon epärationaalisuudesta. Toisaalta taas monet kristityt ovat valmiita väittämään, etteivät usko samaan Jumalaan kuin islamin edustaja. Tätä perustellaan käsityksellä, että Vanhan testamentin Jahve on ihan eri asia kuin arabian Allah. Ongelma on ratkaisematon, koska Jahvea tai Jumalaa ei voida kääntää arabian kielelle muutoin kuin sanalla Allah. Tässä yhteydessä on hyvä muistaa Jeesuksen käyttäneen Jumalasta samaa sanaa kuin islamilaiset ja kristityt arabit. (Rissanen 2001, ) Perustavanlaatuinen ero kristinuskon ja islamin välisessä ajattelussa on siinä, että Islamin Jumala toimii suhteessa luomakuntaansa kuin käskevä valmentaja, joka ohjaa peliä ylhäältäpäin kun taas kristityn Jumala toimii valmentajan tapaan, joka huomaa ohjeista huolimatta pelin ontuvan. Siksi hän astuu itse peliareenalle ja osoittaa rakkautensa osallistumalla ihmisen kärsimykseen ja ratkaisemalla pahan ongelman Jeesuksen Kristuksen kautta sovittamalla maailman synnin. (Hukari 2006, 231.)

23 Suuntaviivoja uskontodialogiin Yleismaailmallinen ihmisoikeuksien julistus on vuodesta 1948 saakka ilmaissut jokaiselle ihmiselle kuuluvaksi ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapauden. Julistus sisältää vapauden vaihtaa uskontoa tai vakaumusta sekä julistaa ja harjoittaa uskontoa sekä yksityisesti että julkisesti. (Scheinin 2004, ) Uskonnonvapaus kuuluu kansalaisen perusoikeuksiin. Se on vapautta uskoa tahtomallaan tavalla siinä yhteisössä, jonka yksilö haluaa valita uskonsa ilmaisemiselle. Uskonnonvapaus mahdollistaa myös vapauden uskonnottomuuteen sekä uskonnonvastaiset ilmaukset. Suomessa vuoden 1922 uskonnonvapauslaki uudistettiin vuonna ( Seppo 2003, 9, 18.) Uskonnonvapauslaki takaa ihmiselle oikeuden tunnustaa ja harjoittaa uskontoa sekä oikeuden ilmaista vakaumuksensa sekä oikeuden kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Taustalla on ajatus positiivisesta uskonnonvapaudesta, jolloin uskonto ymmärretään yksilön valinnaksi sekä yhteisön perinteen osaksi. Valtion tehtävänä on uskonnonvapauden turvaaminen ja edellytysten luominen sen toteutumiselle. (Suomen evankelisluterilainen kirkko.) Vuonna 2003 Oslossa pidetyn Porvoon kirkkoyhteisön uskontodialogia koskevan neuvottelun tuloksena on koottu kahdentoista kohdan dokumentti otsikolla Uskontojen välinen kohtaaminen suuntaviivoja. Neuvottelun osallistujat ovat olleet monien eri maiden uskontodialogin ja uskontojen välisen kanssakäymisen asiantuntijoita. Suuntaviivojen tarkoituksena on ollut vahvistaa kristittyjen identiteettiä ja sitä kautta lisätä suvaitsevaisuutta toisinuskovia kohtaan. Laatijoiden toiveena on ollut, että suuntaviivat toimivat keskustelun avaajana ja he eivät ole nähneet suuntaviivoilla velvoittavaa luonnetta sekä ovat katsoneet, että jokaisen kirkon on sovitettava suuntaviivat omaan kontekstiinsa. (Hiltunen 2005.) Kolme ensimmäistä kohtaa kiteytyy sanoihin luottamus, totuudellisuus ja todistaminen. Kärsivällisen ja vaivannäköäkin vaativan luottamuksen rakentaminen nähdään uskontodialogin perustana. Se on pohja tutustumiselle, jonka kautta saadaan aikaan kunnioittava ilmapiiri. Tämänkaltainen pohjatyö luo

24 24 edellytyksiä aidolle dialogille ja totuutta voidaan etsiä rehellisesti vaikeistakin asioista puhuen. Toisinuskovasta on puhuttava totuudenmukaisesti. On etsittävä oikeaa ja asiallista tietoa nojaten lähteisiin, jotka ovat luotettavia. Toisinuskovan traditiota on kunnioitettava ja heitä on rakastettava lähimmäisinä. Kriittisten näkökantojen yhteydessä suhteessa toisinuskovaan ei pidä unohtaa itsekritiikkiä. Tärkeää on tunnistaa kaikkien uskonyhteisöjen, mukaan lukien oman, monimuotoisuus. Kristitty on kutsuttu todistamaan vakuuttavasti, mutta hienotunteisesti. Tällöin ollaan valmiita sekä kuuntelemaan ja oppimaan että puhumaan. Kenenkään haavoittuvuutta ei saa käyttää hyödyksi eikä kristillisen uskon hyväksyminen voi olla palvelutyön ehto. (Hiltunen 2005.) Neljäs suuntaviivoja dokumentin kohta on otsikoitu yhdessä Jumalan edessä. Moniuskontoinen ympäristö vaikuttaa siihen, että eteen voi tulla tilanteita, jolloin kristityt ja toisinuskovat haluaisivat tulla yhteen yhteisen rukouksen hengessä. Tällaisia tilanteita voivat olla hautajaiset tai häät. Joillekin kristityille tämä sopii ja niitä pidetään jopa tervetulleena, mutta jotkut voivat tuntea olonsa vaivautuneeksi. Samoin on toisinuskovien kannattajien keskuudessa. Tällaisessa tilanteessa tärkeintä on selvittää tilanteen tarkoitus. Yhteinen hiljaisuus voi olla se tapa, jolla ilmaistaan yhdessäolo Jumalan edessä. (Hiltunen 2005.) Muuttuva yhteiskunta on haaste. Samalla kun uskonnollinen ja kulttuurinen monimuotoisuus rikastaa elämää, se lisää myös hämmennystä. Aktiivisen ja kristillisen läsnäolon säilyminen nähdään tärkeänä moniuskontoisilla alueilla. Toisinuskoviin kohdistuva etninen ja uskonnollinen syrjintä on havaittava. Uskonnollinen kasvatustyö ja perheiden tukeminen haastaa myös moneen suuntaan. Lasten ja nuorten tulee saada asianmukaista kasvatusta ja tietoa, jotta heillä on eväitä elää moniuskoisessa ja arvoisessa yhteiskunnassa. Kasvatuksen tulee luoda pohjaa omalle uskolle ja samalla rakentaa siltoja toisinuskoviin. Erityisesti on kiinnitettävä huomiota ihmisiin, jotka solmivat avioliittoja yli uskonnollisten rajojen. Tarvitaan neuvontaa ja tukea sekä resursseja, joiden avulla hoidetaan ja kasvatetaan moniuskoisten perheiden lapsia. (Hiltunen 2005.)

25 25 Uskontodialogin yksi selkeä päämäärä on yhteiseen hyvään pyrkiminen. Yhteisiä hankkeita yhteiskunnallisen hyvinvoinnin edistämiseksi löytyy, vaikka joudutaan myös toteamaan se tosiasia, että erojakin on sovitettaessa yhteen erilaisia arvoja. Kirkko on kuitenkin kutusuttu yhteistyöhön toisinuskovien kanssa. Mainittakoon vielä, että suuntaviivoja dokumentti mainitsee lopuksi vielä neljä kohtaa, jotka ovat tasa-arvoa, kansainvälistä osallistumista ja uskonnon vapauden varmistamista sekä uskonnon vaihtamista koskevat kannanotot. (Hiltunen 2005.) Suunnista uskontojen maailmassa dialogiopas seurakunnille (2001, ) listaa kymmenen ohjetta uskontodialogiin. Nämä eettiset ohjeet dialogiin on alun perin määritellyt vuonna 1998 tanskalainen ekumeeninen järjestö: 1. Sopikaa dialogin ennakkoehdoista. 2. Kunnioita toista ihmistä. 3. Ole avoin ja rehellinen. 4. Ole kriittinen ja rakentava. 5. Kunnioita sitä, mikä on toiselle pyhää. 6. Tunne ja tunnusta lähtökohtasi. 7. Pidä omaa näkökantaasi aloituspisteenä. 8. Pyri näkemään asiat toisen näkökulmasta. 9. Odota toiselta samaa kuin itseltäsi. 10. Tue luottamuksen kehittymistä. Koistinen & Stenström (2000, 58-60) ovat oman opinnäytetyönsä pohjalta luoneet, Raamattuun perustuen, kymmenen kohdan ohjeistuksen maahanmuuttajien kohtaamiseen. Nämä ovat yleistettävissä myös toisinuskovan kohtaamiseen, joista on kehitelty seuraavat suuntaviivat uskontodialogin käymiselle: Rakkaus ohjatkoon elämäänne, Kristuksen rakkaus on lähtökohta, jonka varassa kohtaamme lähimmäisemme (Ef.5:2). Te olette maan suola, pidä esillä vakaumustasi muistaen, että toisinuskova näkee sinussa kristityn (Mt. 5:13). Jumalan luomistyön kautta jokainen ihminen on persoonallinen ainutkertainen, yksilö, ei stereotyyppi (Ps.8:5). Kilvoittelu kunnioittamisessa, käyttäydy ihmisarvoa kunnioittaen toisinuskovaa kohtaan (Room. 12:10). Myötäeläminen, pidä huolta, että läsnäolosi on aitoa. Silloin voit kohdata ihmiset juuri sellaisena kuin he iloineen ja suruineen luoksesi tulevat. (Room.12:15.) Oppimisen mahdollisuus, ole kiinnostunut ja uskaltaudu ihmettelemään. Ei ole häpeä tunnustaa tietämättömyyttään. Toisinuskovaan

26 26 tutustumalla voit oppia heidän elämästään, uskostaan ja kulttuuristaan. (Snl. 18:15.) Maan hiljaisten ääni, oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo ovat päämäärä (Snl. 31:8). Sillarakennus, erilaisista ajatuksistaan tai uskostaan huolimatta ihmisiä on autettava ja tuettava. Erilaiset maailmankatsomukset eivät ole syy olla rakentamatta siltoja ihmisten ja ihmisryhmien välille. (3 Moos. 19: ) Erilaisuuden kohtaaminen, Tasapuolinen kohtelu on lähtökohta (Jaak 2:1). Palvelkaa Herraa iloiten, Jalkaudu ja käytä luovuuttasi. Ole rohkea menemään sinne, missä toisinuskovat elävät. Antaudu mukaan arjen iloihin ja suruihin. Työ ei ole helppoa, mutta se voi siitä huolimatta olla antoisaa ja itseä rikastuttavaa. (Kol. 3:23.) 5. NÄKÖKULMIA TOISINUSKOVAN KOHTAAMISEEN 5.1 Lähestymistapoja Uskontodialogi nostaa esiin teologisia kysymyksiä suhteessa siihen, nähdäänkö muut uskonnot huonompina, samanarvoisina vai väärinä omaan uskontoon nähden? Mikä on suhtautumistapa pelastuskysymykseen? (Jämsä 1997, 155.) Omasta lähestymistavastaan ja suhtautumisestaan on hyvä olla tietoinen toisinuskovia kohdattaessa. Pyyn (2002, 84-85) haastattelututkimuksen mukaan dialogi voi näyttäytyä jännitteisessä suhteessa käännyttämiseen. Dialogi ja käännyttäminen voidaan nähdä pyrkimyksenä päästä samaan lopputulokseen, josta dialogi nähdään positiivisempana keinona. Toisaalta dialogi nähdään myös vaihtoehtoisena toimintatapana käännyttämiselle. D Costa (2000, 498) toteaa, että kristittyjen olisi syytä pohtia, mitä opittavaa heillä on muista uskonnoista. Vastakkainasettelun ja käännyttämisen sijaan hedelmällisempää olisi asettua yhdessä etsimään totuutta. Kristityn lähestymistavassa voidaan nähdä kolme päälinjaa suhteessa muihin uskontoihin. Eksklusivistit kannattavat näkemystä, jossa on kaksi pääperiaatetta. Ihminen on syntiin langennut ja ei voi itseään pelastaa, mutta

27 27 Jumala on ilmaissut itsensä Jeesuksessa Kristuksessa ja vain hänen kauttaan ihmisellä on pelastus. Näkemys torjuu muut uskonnot pelastustienä ja sulkee ääripäässään pelastuksen ulkopuolelle kaikki ei-kristityt. Inklusivistit puolestaan lähtevät siitä toteamuksesta, että Kristus on tuonut maailmaan pelastuksen, joka on läsnä luomakunnassa ja historiassa ja se tuo esiin Jumalan universaalin pelastustahdon. Inklusivistinen lähestymistapa on muut uskonnot sisällyttävä näkemys. Pluralismi lyhyesti ilmaistuna merkitsee, että kaikilla uskonnoilla on yhteinen ydin ja Jumalan yhteyteen voi päästä monia teitä eli se on uskontoja yhdistävä näkemys. Lyhyesti mainittakoon vielä kaksi lähestymistapaa. Postpluralistinen lähestymistapa on lyhyesti ilmaistuna näkemys, joka säilyttää uskontojen väliset erot. Trinitaarinen näkemys lähtee ajatuksesta tunnustaa Jumalan ylläpitävän elämää sekä luomakunnassa että jokaisen ihmisen ymmärryksessä kaikissa uskonnoissa ja samalla uskotaan Kristuksen sovitustyön ainutlaatuisuuteen. (D Costa 2000, ; Hiltunen 2001, ) Eteläafrikkalaisen lähetysteologi David Boschin lähestymistapa toisinuskoviin on avarakatseinen ja siinä tulee esille salaisuuden äärellä oleminen, joka johtaa monessa suhteessa kaksijakoisiin näkökulmiin. Hänen lähestymistapaansa nimitetään paradoksimalliksi. Lähtökohtana on avoimuus toisinuskovaa kohtaan omaan vakaumukseen sitoutuneena. Hän on perustellut ajatustaan siten, että jonkun muun kuin Jeesuksessa Kristuksessa tapahtuvan pelastustien osoittaminen ei ole mahdollista, mutta kuitenkaan kristityt eivät voi myöskään asettua rajoittamaan Jumalan pelastavaa voimaa. (Ahonen 2003, ) Paradoksimalli sisältää uskontoteologisia näkemyksiä suhteessa sekä uskontodialogiin että lähetykseen. Uskontodialogin onnistumisen kannalta voidaan erottaa muutamia merkityksellisiä näkökulmia. Ensinnäkin kristittyjen ja muiden uskontojen rinnakkaiselo ja vuorovaikutus on tunnustettava ja hyväksyttävä. Toisena tärkeänä tekijänä on dialogin näkeminen mielekkääksi vain silloin kun molemmat osapuolet sitoutuvat omaan uskoonsa. Kristitylle se tarkoittaa evankeliumiin sitoutumista. Sitoutuminen auttaa ilmaisemaan vakaumuksen syvimpiä tuntoja toisinuskovalle. Kolmanneksi uskontodialogin edellytyksenä on ymmärtää Jumalan ennakoiva läsnäolo myös toisinuskovien

28 28 keskuudessa. Jumala tekee työtään salatulla tavalla ja kukaan ei voi rajoittaa hänen toimintaansa. Neljäs näkökulma on nöyryys. Uskontodialogi edellyttää nöyryyttä, sillä armoa ei voi ansaita ja ristin tuomio koskee myös kristittyjä. Kristitty voi tarkastaa mielipiteitään ja kuunnella muita. Paradoksimallin ajatus on se, että muut uskonnot nähdään kokonaisuuksina ja järjestelminä, joilla jokaisella on omat sisältönsä. ( Ahonen 2003, 101; Ahonen 2000,212.) Suhteessa lähetykseen paradoksimallissa erottuu selkeästi kolme näkökulmaa: Ensimmäisenä todistus ja vuoropuhelu. Ne eivät sulje toisiaan pois vaan niillä voidaan nähdä olevan positiivinen vaikutus toisiinsa, jolloin missio kutsuu dialogiin ja dialogi syventää missiota. Toinen näkökulma lähestyy kääntymystä, joka ymmärretään uuden luomisen palvelutehtävänä tässä maailmassa. Kolmanneksi paradoksimallissa hyväksytään jännitteisyys Jumalan universaalin pelastustahdon ja kirkon ulkopuolella mahdollisesti tapahtuvan pelastuksen sekä kirkon ja sen lähetystoiminnan tarpeellisuuden välillä. (Ahonen 2003, 101.) Paradoksimalli pyrkii laajentamaan näkökulmaa tiukan yksiarvoisuuden kuten absoluuttisen eksklusivismin ja väljän moniarvoisuuden, pluralismin tilalle. Uskontodialogissa on ennen kaikkea kysymys salaisuudesta, jolloin toisinuskovia ei lähestytä teoreettisin keinoin vaan merkityksellisiksi kohtaamisen välineiksi nousevat esimerkiksi taiteen keinot. Uskontodialogi nähdään jakamiseksi, jossa toisinuskovat ovat erilaisia, mutta syvimmiltään heissä voidaan löytää jopa hengenheimolaisuutta. Paradoksimallia luonnehtii muun muassa likimääräinen tieto, ratkaisemattomat pulmat, yllätysten aavistelu ja jopa seikkailumieli. Lähestymistapa jättää tilaa hyväksyä paradoksisuus, jossa voimakkaasti sitoudutaan omaan uskoon ja samalla aidosti pidetään kiinni avoimuudesta toisinuskovia kohtaan. Lähestymistapa korostaa avoimuutta ja sitoutumista, epäilyn ja varmuuden välillä horjumista, nöyryyttä ja rohkeutta, suvaitsevaisuutta ja vakaumuksellisuutta, jotka ovat jollakin tavalla läsnä samanaikaisesti. Suvaitsevainen asenne ei Boschin paradoksimallin mukaan tarkoita kristillisyydestä ja siitä todistamisesta luopumista. Suvaitsevaisuus on seurausta evankeliumista, joka tapahtuu avoimuuden ja nöyryyden hengessä ja johon kuuluu myös todistaminen. (Ahonen 2003, )