1(5) Ympäristöministeriö NEUVOSTORAPORTTI YM

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1(5) Ympäristöministeriö NEUVOSTORAPORTTI YM"

Transkriptio

1 1(5) Ympäristöministeriö NEUVOSTORAPORTTI YM YSO Nummelin Marjo(YM), Klobut Liisi Asia Epävirallinen ympäristöministerikokous Tallinnassa Kokous Epävirallisen ympäristöministerikokouksen ensimmäisenä kokouspäivänä keskusteltiin ekoinnovaatioista. Tavoitteena oli keskustella siitä, kuinka voisimme vauhdittaa kestävää elämäntapaa maailmassa, jossa kulutustavat ovat vielä laajasti kestämättömiä. Tarkoituksena oli pohtia uudella tavalla tapojamme tuottaa ja kuluttaa. Aihetta käsiteltiin erityisesti tuotteiden läpinäkyvyyden, kaupunkialueiden ja rahoituksen näkökulmasta. Puheenjohtaja ryhtyy valmistelemaan neuvoston päätelmiä ekoinnovaatioista ja ne on tarkoitus hyväksyä joulukuun ympäristöneuvostossa. Toisen kokouspäivän aiheena olivat kansainväliset ympäristöneuvottelut. Ministerit korostivat että USA:n irtautumisilmoitus Pariisin sopimuksesta ei ole vaikuttanut muiden sitoutumiseen ja toivottivat tervetulleeksi sekä G7 että G20 julkilausumat joissa muut maat paitsi USA ovat mukana. EU:n johtoroolia kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa pidettiin tärkeänä; sekä oman lainsäädännön ripeän voimaansaattamisen osalta että kumppanuuksien vahvistamisessa muiden neuvotteluosapuolten kanssa. Myös muiden toimijoiden rooli tulee korostumaan jatkossa entisestään. Ministeri Tiilikainen tapasi kokouksen yhteydessä Saksan delegaation johtajan Kasten Sachin etenkin liittyen LULUCF-asetusehdotuksesta käytäviin neuvotteluihin, sekä European Climate Foundationin edustajan ja kokouksen yhtenä alustajana toimineen Laurence Tubianan.+++ Epävirallisen ympäristöministerikokouksen ensimmäisenä kokouspäivänä keskusteltiin ekoinnovaatioista; toisen kokouspäivän aiheena olivat kansainväliset ympäristöneuvottelut. Ministeri Tiilikainen tapasi kokouksen yhteydessä Saksan delegaation johtajan Kasten Sachin etenkin liittyen LULUCF-asetusehdotuksesta käytäviin neuvotteluihin, sekä European Climate Foundationin edustajan ja kokouksen yhtenä alustajana toimineen Laurence Tubianan, joka oli kiinostunut etenkin Suomen biotalouden innovaatioista. Ministeri kutsui Tubianan vierailulle Suomeen syksyllä. 1. Ekoinnovaatiot

2 2(5) Ekoinnovaatioteemaa käsiteltiin uudenlaisella tavalla eli puheenjohtajan ja ympäristökomissaari Vellan alustusten lisäksi kuultiin kolmen ulkopuolisen vieraan alustus. Puheenjohtajan alustuksessa ekoinnovaatiot määriteltiin tuotteiksi, prosesseiksi ja ratkaisuiksi, jotka edistävät kestävää kehitystä. Erityisesti korostettiin tuotteiden ja tuotantoprosessien läpinäkyvyyttä, tuotepasseja, jotka kertovat, että on pystytty tuottamaan enemmän arvoa vähemmillä resursseilla. Puheenjohtajan alustukseen oli liitetty video, jossa esiteltiin kolme esimerkkiä ekoinnovaatioista ja kaksi näistä oli Suomesta, Jyväskylän kaupungin resurssiviisaus hanke ja Reback yrityksen palautettavat verkkokauppapakkaukset. Komissaari Vella nosti alustuksessaan EU:n jätelainsäädännön merkityksen ekoinnovaatioille ja totesi tavoitteiden olevan saavutettavissa, ne sisältävät riittävästi joustoja sekä eri välineiden yhdistämismahdollisuuksia, ml. rahoitusvälineitä. OECD:n ympäristöjohtaja Simon Upton alusti siitä, millaisia innovaatioita kiertotaloudelta voidaan odottaa ja mikä voisi estää näitä toteutumasta. Euroopan ympäristöviraston EEA:n pääjohtaja Hans Bruyninckx alusti siitä, kuinka ekoinnovaatiot edistävät materiaalien kiertoa ja tuotteiden kestävyyttä ja Euroopan alueiden komitean puheenjohtaja Markku Markkula alusti ekoinnovaatioista kaupunkien muutoksen ajurina. Alustusten jälkeen kaikki osallistujat jakautuivat kolmeen ryhmään keskustelemaan noin tunnin ajaksi siten, että yksi ryhmä keskusteli ekoinnovaatioiden merkityksestä materiaalikierrossa ja tuotteiden kestävyydessä, toinen ryhmä integroidusta ja osallistavasta kaupunkisuunnittelusta kestävien ja älykkäiden kaupunkien luomisessa ja kolmas kestävään kasvuun vaikuttavasta rahoituksesta. Tämän jälkeen kokoonnuttiin kuulemaan ryhmien puheenjohtajien yhteenvedot keskusteluista. Sekä alustusten, että keskustelujen pohjalta keskeisimmiksi viesteiksi ja edelleen kehitettäviksi ajatuksiksi ekoinnovaatioiden edistämiseksi nousivat tuotepolitiikka, erityisesti tuotteiden läpinäkyvyys, johon vaikuttaa (älykäs) tuotesuunnittelu, kuluttajien tietoiset / tiedostavat valinnat siitä, mitä ja miten ostavat sekä käyttävät. Materiaalikiertojen tehostamista ja yhteistyötä arvoketjujen hallinnassa tarvitaan sekä sitä, että tuotesuunnittelussa lähtökohdaksi otetaan nimenomaan kierrätettävyys. Kulutusyhteisöt ja esimerkiksi työkalukirjastot tulisi ottaa käyttöön. Kaupunkialueiden roolia korostettiin erityisesti siinä, että kaupungeissa voidaan toteuttaa erilaisia innovatiivisia pienimuotoisiakin hankkeita, joista saatuja hyviä kokemuksia ja käytäntöjä on helppo levittää kaupunkien verkostojen kautta. Lisäksi kaupungeissa toteutettavat erilaiset siniset ja vihreät hankkeet edistävät merkittävästi asukkaiden terveyttä ja viihtyvyyttä. Kaupungeilla on merkittävä potentiaali vihreissä julkisissa hankinnoissa ja mahdollisuuksia luoda asukkaille ja yrityksille digitalisoituja alustoja kestäville hankinnoille. Kestävien rahoitusratkaisujen osalta korostettiin julkisten hankintojen suurta potentiaalia ja julkisten sekä yksityisten rahoituskanavien saattamista tehokkaammin yhteistyöhön ekoinnovaatioiden edistämiseksi. 2. Kansainväliset ilmastoneuvottelut Kansainvälisiä ilmastoneuvotteluita käsiteltiin toisena kokouspäivänä sekä virallisessa istunnossa että lounaalla. Keskustelujen alustajina toimivat Laurence Tubiana European Climate Foundation ista, Royal Dutch Shellin Charles O. Holliday sekä Afrikan neuvotteluryhmän edustaja Seyni Nafo. Tubiana muistutti että nyt jo 152 maata on ratifioinut Pariisin sopimuksen. USA:n eroilmoituksesta huolimatta muiden sitoutuminen siihen on edelleen vahva; Tubiana kiittikin erityisesti IT ja DE hyvästä työstä G7 ja G20 huippukokouksissa. Mutta samalla hän muistutti että emme edelleenkään ole kahden asteen polulla, eli lisäponnisteluja ja ilmastodiplomatiaa tarvitaan, ja EU:lla tässä keskeinen rooli. Pitkän aikavälin strategiat ovat tärkeä väline

3 3(5) integroida ilmasto muihin kansainvälisen ja kansallisen politiikan alueisiin ja välttää investoinneissa lock-in fossiilisiin. Myös EU:n on alettava pohtia omaa 2050 strategiaansa. Tubiana korosti että Pariisin sopimuksen toimeenpano edellyttää yhteistyötä ja kumppanuuksia niin neuvotteluosapuolten kuin maiden ja muiden toimijoidenkin kesken. USA:ssakin muut toimijat (eräät osavaltiot, kaupungit, yritykset) ovat hyvin sitoutuneita sopimukseen, ja yhteinen amerikkalainen pledge on valmisteilla ennen seuraavaa osapuolikokousta. Action agenda, GCAA, on tärkeä osa toimeenpanoa, mutta tarvitaan parempi järjestely ja benchmarkit seuraamaan aloitteita. Tubiana nosti esiin Ranskan Presidentti Macronin ilmoittaman Pariisin sopimuksen vuosipäivää juhlistavan korkean tason kokouksen Pariisissa sekä Kalifornian kuvernööri Brownin konferenssin syyskuussa Poliittista sitoutumista tarvitaan. Myös COP:in yhteydessä järjestettävä fasilitatiivinen dialogi vuonna 2018 on tärkeä, sitä edeltää IPCC:n tuottaman 1,5 C raportin julkistaminen syyskuussa Tubiana muistutti myös että Pariisin sopimus ei ole vain mitigaatiota vaan myös sopeutuminen ja resilienssi tärkeitä teemoja. Shellin edustaja Holliday totesi että ilmastoasioissa EU on selkeä johtaja ja tätä tarvitaan myös jatkossa. Hän korosti myös hallitusten ja yritysten olevan samassa veneessä; toimittava on pikaisesti ja yhteistyössä aikaa ei ole loputtomiin. Yritykset ovat tajunneet, että on täysin mahdollista yhdistää talouden vahvistaminen ja ilmastotoimet. Hollidayn ehdotuksena jatkotyölle olivat fossiilisia polttoaineita korvaavien tuotteiden tuominen markkinoille (esim. biopolttoaineet jätteistä tarjoavat suuria mahdollisuuksia lyhyellä aikataululla), energiatehokkuuden parantaminen, kuluttajien osallistumisen mahdollistaminen ja hyvien käytäntöjen levittäminen. Pidemmällä aikajänteellä on panostettava vahvasti innovaatioihin ja teknologian kehitykseen, mm. CCS/CCU potentiaalin hyödyntäminen. Holliday totesi pitävänsä henkilökohtaisesti USA:n hallinnon päätöstä vääränä, mutta muistutti Tubianan tavoin että muut amerikkalaiset toimijat ovat edelleen vahvasti sitoutuneita. Afrikan neuvotteluryhmän edustaja Nafo kiitti Viroa mahdollisuudesta osallistua EU:n ministerikokoukseen; ensimmäinen kerta kun näin on tapahtunut. Hän muistutti Afrikan prioriteeteista: köyhyyden vähentäminen ei onnistu ilman ilmastotoimia. MRV:n kehittäminen ja maiden valmiudet rahoituksen houkuttelemiseen ovat tärkeitä kehityskohteita, joiden osalta toivoo yhteistyötä EU:n kanssa. Useita hyviä kumppanuuksia on jo luotu Afrikan maiden ja EU:n välillä; mm. RES aloite Afrikassa sekä sopeutumisessa yhteistyötä Sahelin ja Kongon alueella. Nafo tiivisti viestinsä kolmeen keskeiseen asiaan: 1) poliittinen momentum on pidettävä yllä. Tärkeitä etappeja ovat mm. EU-Afrikka huippukokous Abidjanissa loppuvuodesta, Ranskan joulukuun kokous. 2) EU-Afrikka kumppanuuden vahvistaminen ja pysyvän dialogin luominen. 3) Kumppanuuden laajentaminen koskemaan myös muita maita ja ryhmiä, SIDS etc. Voitaisiin harkinta trilateraaleja dialogeja, ja yhteisiä dialogeja muiden toimijoiden kanssa, esim. kaupungit. Ilmastokomissaari Canete totesi Pariisin sopimuksen olevan peruuttamaton ja kiitti Ranskaa aloitteesta korkean tason kokouksen järjestämiseksi. Canete korosti EU:n olevan oikealla polulla kunnianhimon suhteen; EU:n NDC on kaikkein kunnianhimoisin ja perustuu lainsäädäntöön. Seuraavien vuosien investointipäätökset ovat tärkeitä. Yhteistyö ja kumppanuudet ovat olennainen osa toimeenpanoa, ja capacity brings responsibility eli EU:n tulee tukea muita maita ja jakaa osaamistaan. Myös Canete painotti että kaupungeilla ja paikallishallinnolla on Pariisin sopimuksen toimeenpanossa keskeinen rooli; yli 400 kaupunkia Euroopassa on mukana pormestarien ilmastoaloitteessa. Keskustelussa vahvistettiin EU:n ja jäsenmaiden sitoutuminen Pariisin sopimukseen ja kiitettiin yleisesti G7 ja G20 isäntiä Italiaa ja Saksaa hyvästä työstä ilmaston osalta (ml. FI);

4 4(5) mitään dominoeffektiä ei ole näkyvissä USA:n ilmoituksen jälkeen, vaan muut vahvasti sitoutuneita Pariisin sopimukseen ja sen toimeenpanoon. EU:n on huolehdittava multilateralismin jatkuvuudesta. EU:n johtavaa roolia pidettiin tärkeänä, mutta osa jäsenmaista muistutti että tämän on oltava muutakin kuin puhetta ja tultava esiin oman kunnianhimon tasossa ja EU:n 2030-lainsäädännön ympäristöintegriteetissä. Ilmastopolitiikan nostamista talouspolitiikan keskiöön peräänkuulutettiin, samoin muiden keskeisten politiikan lohkojen päätöksentekoon (EU:ssa budjetti, maatalouspolitiikka). Talouden ja ilmastotoimien synergiaa korostettiin useissa puheenvuoroissa; EU:n tulee näyttää että nämä kaksi eivät ole ristiriidassa keskenään. AU totesi että ekoinnovaatiot ovat nykyisen EU puheenjohtajatroikan keskeinen prioriteetti. Jäsenmaissa on paljon hyviä käytäntöjä joita voitaisiin jakaa, AU kehottikin pohtimaan miten tämä voitaisiin järjestää komission kanssa yhteistyössä. Ministeri Tiilikainen korosti myös EU:n oman lainsäädännön ripeää loppuunsaattamista ja nosti tässä yhteydessä tarpeen varmistaa biotalouden innovaatioiden mahdollistamisen. Vahvaa (ja kaikkien jäsenmaiden ja komission yhteistä) ilmastodiplomatiaa sekä kumppanuuksia niin muiden neuvottelukumppaneiden kuin muiden toimijoidenkin kanssa korostettiin myös yleisesti (ml. FI), osa jäsenmaista kertoi myös omista kumppanuuksistaan ja kahdenvälisistä yhteyksistään muihin neuvottelukumppaneihin. USA on pidettävä mukana tavalla tai toisella myös Pariisin sopimuksen ohjeiston neuvotteluissa. Ranskan joulukuisen kokouksen lisäksi muistutettiin myös syksyllä järjestettävästä EU-Kiina-Kanada kokouksesta (jossa EU:ta edustavat suuret taloudet ja pj-maa). FR kertoi lisää huippukokouksen suunnitelmista. Tarkoitus on kutsua paikalle hallitusten päämiehet mutta myös muut toimijat, ml. paikallishallinto. Ei neuvotteluja, vaan erilaisia istuntoja ja tapahtumia. Tavoitteena on identifoida hyviä esimerkkejä Pariisin sopimuksen toimeenpanosta, mm. miten mobilisoida rahoitusta, ml yksityinen rahoitus. CZ totesi että on valitettavasti viimeinen EU-jäsenmaa jolla on Pariisin sopimuksen ratifiointi kesken, mutta asia etenee ja ennen Bonnia pitäisi olla kunnossa. Myös NL kertoi ratifioinnin etenevän. UK veti yhteen keskeiset viestit jotka myös toistuivat keskustelussa usein: engage (G7 ja G20; EU, Kanada ja Kiina huippukokous, bilateraalit), enable (ilmastorahoitus, ml. 100 mio rahoituksen mobilisointia koskeva tavoite); empower (muut toimijat), enhance (kunnianhimon tason tarkastelu ja nostaminen); set an example (kansalliset toimet). PL korosti Pariisin pitkän aikavälin tavoitetta päästöjen ja nielujen balanssista ja totesi että tämän tulee näkyä paremmin EU:ssa. PL muistutti myös roolistaan COP-isäntänä 2018 (Katowice) ja totesi että action agenda GCAA on tärkeä mutta sitä ei pidä sekoittaa neuvotteluihin. Turkki korosti olevansa sitoutunut Pariisin sopimukseen, mutta ratifiointiprosessi on vielä kesken sillä Turkki haluaa päästä osalliseksi GCF:n rahoituksesta, ja tästä ei vielä ole selvyyttä, essential issue for Turkey. Turkki toi esiin myös pakolaiset ja taistelun ISISiä vastaan tekijöinä jotka lisäävät sen oikeutusta GCF-rahoitukseen. Europan Environment Agencyn edustaja muistutti investointien uudelleen suuntaamisen kiireellisyydestä: 2030 ja 2050 ovat jo käsillä investointinäkökulmasta. Ei aikaa hukattavaksi, tarvitaan speeding up & scaling up ja parhaiden käytäntöjen jakamista. EEA tekee tätä policy-näkökulmasta. Kansalaisjärjestöjä edustava EEB totesi että muiden reaktio USA:n irtautumiseen Pariisin sopimuksesta on rohkaiseva, muut sitoutuneita. Keskusteluyhteys USA:n kanssa on pidettävä avoinna. Hän muistutti myös että nykytoimilla polku on viemässä meitä ainakin 2,4

5 5(5) asteen lämpenemiseen, on pohdittava tosissaan miten pääsemme alle 1,5 asteen ja kuunneltava tiedettä. EEB:n näkökulmasta LULUCF- ja taakanjakoasetusehdotukset ovat riittämättömät. Bioenergian osalta on hyviä ja huonoja esimerkkejä, EU:n tulee tukea ensimmäisiä. EEB korosti myös että muiden toimijoiden riittävä rooli ja osallistuminen UNFCCC prosessissa pitää turvata. Alueiden komitean edustaja painotti kaupunkien ja paikallishallinnon roolia ilmastotoimissa, peräänkuulutti parhaiden käytäntöjen jakamista ja indikaattoreita. Tulevissa rahoituskehysneuvotteluissa on pohdittava miten rahoitusinstrumentteja voidaan käyttää jatkossa ilmastotoimiin. Loppuyhteenvedossa sekä alustajat että komissaari Canete korostivat että EU on selkeästi sitoutunut johtorooliin kansainvälisessä ilmastopolitiikassa ja osoittamaan kunnianhimoisten ilmastotoimien olevan mahdollisia samanaikaisesti talouden vahvistamisen kanssa. Ilmastodiplomatia on tärkeää Pariisin sopimuksen toimeenpanossa, koko Team Europe on saatava tähän työhön mukaan. Poliittisen momentumin säilyttäminen jatkossa tärkeää. Muiden toimijoiden sitoutuminen on rohkaisevaa ja tätä tulee edistää ja vahvistaa. Suomen edustajat Ministeri Tiilikainen, Liisi Klobut ja Marjo Nummelin, YM; Jaakko Kuisma, EUE Asiakirjat - Liitteet Viite Asiasanat Hoitaa Tiedoksi ilmasto- ja energiapaketti, ilmastonmuutos, ympäristöneuvosto, kiertotalous TEM, UM, YM EUE, LVM, MMM, OKM, SM, STM, VM, VNK

Ympäristöministeriö MINVA YM

Ympäristöministeriö MINVA YM Ympäristöministeriö MINVA YM201700215 HAKA Klobut Liisi 30.06.2017 Viite Asia Epävirallinen ympäristöministerikokous 13.14.7.2017 Virossa Tallinnassa Epävirallisessa ympäristöministerikokouksessa Suomea

Lisätiedot

Pariisin ilmastosopimus. Harri Laurikka, @paaneuvottelija 14.12.2015

Pariisin ilmastosopimus. Harri Laurikka, @paaneuvottelija 14.12.2015 Pariisin ilmastosopimus Harri Laurikka, @paaneuvottelija 14.12.2015 Pariisin sopimus: oikeudellisesti sitova ratifioitava valtiosopimus kattava: vähintään 55 maata ja 55 % päästöistä sovelletaan 2020 jälkeen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö MINVA STM

Sosiaali- ja terveysministeriö MINVA STM Sosiaali ja terveysministeriö MINVA STM201800371 KVY Konttinen Raija(STM) 03.10.2018 JULKINEN Viite Asia EU; Epävirallinen tasaarvoministerikokous 12.10.2018 EUpuheenjohtajamaa Itävalta järjestää epävirallisen

Lisätiedot

Metsien rooli kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa

Metsien rooli kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa Metsien rooli kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa WEC Finlandin & Ilmansuojeluyhdistys ry:n seminaari 12.3.2018 Outi Honkatukia Ilmastoasioiden pääneuvottelija Keskeiset viestit 1. Maankäytöllä on väliä

Lisätiedot

Pariisin ilmastosopimus

Pariisin ilmastosopimus Pariisin ilmastosopimus Hallituksen esitys Pariisin sopimuksen hyväksymisestä ja sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta Ympäristövaliokunta 18.10.2016 Outi Honkatukia,

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK)

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK) Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2017-00027 VNEUS Siivola Heli(VNK) 18.01.2017 Viite Asia Epävirallinen eurooppaministerikokous 23.-24.1.2017 EU-puheenjohtajamaa Malta järjestää epävirallisen eurooppaministerikokouksen

Lisätiedot

13864/18 ma/js/hmu 1 ECOMP 1A

13864/18 ma/js/hmu 1 ECOMP 1A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. marraskuuta 2018 (OR. en) 13864/18 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 6. marraskuuta 2018 Vastaanottaja: Asia: Valtuuskunnat

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO EU:N KESKEINEN PÄÄTÖKSENTEKIJÄ Euroopan unionin neuvosto epävirallisesti myös EU:n neuvosto tai pelkkä neuvosto on EU:n keskeinen päätöksentekijä. Tässä toimielimessä kokoontuvat

Lisätiedot

Asiantuntijakuuleminen: Pariisin ilmastosopimus jatkotoimet ja allekirjoittaminen U 8/2016 vp, U-jatkokirje, E-kirje

Asiantuntijakuuleminen: Pariisin ilmastosopimus jatkotoimet ja allekirjoittaminen U 8/2016 vp, U-jatkokirje, E-kirje Asiantuntijakuuleminen: Pariisin ilmastosopimus jatkotoimet ja allekirjoittaminen U 8/2016 vp, U-jatkokirje, E-kirje Harri Laurikka Sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto.fi Twitter: @paaneuvottelija 18.03.2016

Lisätiedot

Arktinen kansainvälinen luonnonvarapolitiikka; suositukset toimenpidealueiksi

Arktinen kansainvälinen luonnonvarapolitiikka; suositukset toimenpidealueiksi Arktinen kansainvälinen luonnonvarapolitiikka; suositukset toimenpidealueiksi Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkoston 14.3.2017 tilaisuuden pohjalta laadittu kooste 2.6.2017 1 Kv. luonnonvarapolitiikan

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ITÄ-10 Nissinen Hanna(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ITÄ-10 Nissinen Hanna(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-00195 ITÄ-10 Nissinen Hanna(UM) 12.02.2014 JULKINEN VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Asia EU-Venäjä huippukokous Brysselissä 28.1.2014; tulokset

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö MINVA UM

Ulkoasiainministeriö MINVA UM Ulkoasiainministeriö MINVA UM2017-01361 TUO-10 Sorsimo Tiina(UM) 04.12.2017 Viite Asia Ulkoasiainneuvosto kauppaministerien kokoonpanossa 10.-13.12.2017 Buenos Airesissa WTO:n 11. ministerikokouksen (MC11)

Lisätiedot

E 88/2015 vp Valtioneuvoston selvitys: Kierto kuntoon - Kiertotaloutta koskeva EU:n toimintasuunnitelma

E 88/2015 vp Valtioneuvoston selvitys: Kierto kuntoon - Kiertotaloutta koskeva EU:n toimintasuunnitelma E 88/2015 vp Valtioneuvoston selvitys: Kierto kuntoon - Kiertotaloutta koskeva EU:n toimintasuunnitelma Eduskunnan talousvaliokunta 19.2.2016 Erja Fagerlund TEM/ innovaatio ja elinkeino-osasto Kilpailukyky

Lisätiedot

EU:n ilmasto- ja energiapolitiikan kehys vuoteen 2030

EU:n ilmasto- ja energiapolitiikan kehys vuoteen 2030 EU:n ilmasto- ja energiapolitiikan kehys vuoteen 2030 Forestenergy 2020, Jyväskylä 8.10.2014 Pekka Tervo, TEM Komission tiedonanto ilmasto- ja energiapolitiikan puitteista vuosille 2020-2030 (annettu 21.1.2014)

Lisätiedot

Asiakokonaisuus on esillä Genevessä TRIPS-neuvoston kokouksessa 15.-16.10.2015, missä asiasta odotetaan TRIPS-neuvoston päätöstä.

Asiakokonaisuus on esillä Genevessä TRIPS-neuvoston kokouksessa 15.-16.10.2015, missä asiasta odotetaan TRIPS-neuvoston päätöstä. Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM201501182 TUO10 Seppänen Erkki(UM) 30.09.2015 Asia Komission päätösesitys Maailman kauppajärjestön TRIPSneuvostossa ja yleisneuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LPY Murto Risto Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LPY Murto Risto Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2008-00136 LPY Murto Risto 30.04.2008 Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta Viite Asia EU; liikenne; Komisssion suositus neuvostolle komission

Lisätiedot

Asia Tallinnan EU-ministerikokouksen julkilausuma sähköisen hallinnon kehittämisestä

Asia Tallinnan EU-ministerikokouksen julkilausuma sähköisen hallinnon kehittämisestä Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2017-00515 JulkICT Korhonen Juhani 02.10.2017 Asia Tallinnan EU-ministerikokouksen julkilausuma sähköisen hallinnon kehittämisestä Kokous Epävirallinen sähköisen hallinnon

Lisätiedot

EU:n kiertotalouden toimintasuunnitelma, neuvottelutilanne ja kytkentä biotalouteen. Merja Saarnilehto, YM Eduskunnan suuri valiokunta 25.5.

EU:n kiertotalouden toimintasuunnitelma, neuvottelutilanne ja kytkentä biotalouteen. Merja Saarnilehto, YM Eduskunnan suuri valiokunta 25.5. EU:n kiertotalouden toimintasuunnitelma, neuvottelutilanne ja kytkentä biotalouteen Merja Saarnilehto, YM Eduskunnan suuri valiokunta 25.5.2016 Käsittelyvaihe Komission ehdotus, kiertotalouspaketti 2.12.2015

Lisätiedot

Kohti Pariisia kansainvälinen ilmastosopimus. Harri Laurikka Energiateollisuuden syysseminaari Helsinki 13.11.2014

Kohti Pariisia kansainvälinen ilmastosopimus. Harri Laurikka Energiateollisuuden syysseminaari Helsinki 13.11.2014 Kohti Pariisia kansainvälinen ilmastosopimus Harri Laurikka Energiateollisuuden syysseminaari Helsinki 13.11.2014 Lähde: IEA, 2014 Sisältö Mistä Pariisissa neuvotellaan? Neuvottelutilanne Liman kokous

Lisätiedot

PUBLIC 15693/17 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15693/17 LIMITE PV/CONS 76 RELEX 1114

PUBLIC 15693/17 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15693/17 LIMITE PV/CONS 76 RELEX 1114 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15693/17 LIMITE PUBLIC PV/CONS 76 RELEX 1114 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3587. istunto (ulkoasiat),

Lisätiedot

Komission tiedonanto Pariisin pöytäkirja suunnitelma ilmastonmuutoksen torjumiseksi 2020 jälkeen

Komission tiedonanto Pariisin pöytäkirja suunnitelma ilmastonmuutoksen torjumiseksi 2020 jälkeen Komission tiedonanto Pariisin pöytäkirja suunnitelma ilmastonmuutoksen torjumiseksi 2020 jälkeen Harri Laurikka Sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto.fi Twitter: @paaneuvottelija Talousvaliokunta, kuuleminen

Lisätiedot

1(5) Suomen Pysyvä Edustusto Bryssel EUE NEUVOSTORAPORTTI EUE

1(5) Suomen Pysyvä Edustusto Bryssel EUE NEUVOSTORAPORTTI EUE 1(5) Suomen Pysyvä Edustusto Bryssel EUE NEUVOSTORAPORTTI EUE2015-03426 EUE Rantahalvari Pasi(UM) 19.11.2015 Asia EU; Yleisten asioiden neuvosto (Koheesiopolitiikka) 18.11.2015 Kokous Yleisten asioiden

Lisätiedot

Ilmastonmuutos. Ihmiskunnan suurin haaste. Paula Lehtomäki Ympäristöministeri

Ilmastonmuutos. Ihmiskunnan suurin haaste. Paula Lehtomäki Ympäristöministeri Ilmastonmuutos Ihmiskunnan suurin haaste Paula Lehtomäki Ympäristöministeri 1 2 Ilmastonmuutos edelleen tosiasia Maapallon keskimääräinen lämpötila noussut 100 vuoden aikana 0,74 C 15 lämpimintä vuotta

Lisätiedot

Asia Valmistautuminen järjestettävään WTO:n 11. ministerikokoukseen (MC11)

Asia Valmistautuminen järjestettävään WTO:n 11. ministerikokoukseen (MC11) Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2017-01340 TUO-10 Ritola Leena(UM) 04.12.2017 Asia Valmistautuminen 10.-13.12.2017 järjestettävään WTO:n 11. ministerikokoukseen (MC11) Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHA Nyman Sirkka-Heleena LVM Eduskunta Suuri valiokunta

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHA Nyman Sirkka-Heleena LVM Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2013-00158 LHA Nyman Sirkka-Heleena LVM 17.05.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus Euroopan meriturvallisuusviraston

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM EUR-10 Mäkinen Mari(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM EUR-10 Mäkinen Mari(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2013-00602 EUR-10 Mäkinen Mari(UM) 13.05.2013 JULKINEN VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Suositus neuvoston päätökseksi komission valtuuttamisesta aloittaa

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.12.2016 COM(2016) 960 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE Toinen tilannekatsaus: ensimmäiset tulokset

Lisätiedot

LIITTEET MMM , COM(2014) 530 final (paperikopioina suomeksi ja ruotsiksi)

LIITTEET MMM , COM(2014) 530 final (paperikopioina suomeksi ja ruotsiksi) Maa- ja metsätalousministeriö E-KIRJE MMM2014-00869 HSO Schulman Markus 11.09.2014 KÄYTTÖ RAJOITETTU perustuslaki 50 liitteenä olevien EUdokumenttien osalta Suuri valiokunta Asia Neuvoston päätös komission

Lisätiedot

14148/17 team/js/mh 1 DGG 1A

14148/17 team/js/mh 1 DGG 1A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. marraskuuta 2017 (OR. en) 14148/17 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 7. marraskuuta 2017 Vastaanottaja: Asia: Valtuuskunnat

Lisätiedot

Pariisin tuliaiset. Laura Aho Kuntien ilmastokampanjan tapaaminen

Pariisin tuliaiset. Laura Aho Kuntien ilmastokampanjan tapaaminen Pariisin tuliaiset Laura Aho Kuntien ilmastokampanjan tapaaminen 10.3.2016 Pariisin päätulokset Pariisin sopimus Osapuolikokouksen päätös - täydentää sopimusta ml. kansalliset panokset ja toimet ennen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. syyskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. syyskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. syyskuuta 2017 (OR. en) 12255/17 AGRI 481 DEVGEN 199 ENV 752 ONU 115 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Maatalouden erityiskomitea

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LAS Manner Olessia(LVM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LAS Manner Olessia(LVM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2013-00451 LAS Manner Olessia(LVM) 21.11.2013 JULKINEN VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Pohjoisen ulottuvuuden liikenne- ja logistiikkakumppanuudesta

Lisätiedot

Suomen Pysyvä Edustusto Bryssel EUE KOKOUSRAPORTTI EUE Nummelin Marjo(UM), Paavilainen Marika(UM)

Suomen Pysyvä Edustusto Bryssel EUE KOKOUSRAPORTTI EUE Nummelin Marjo(UM), Paavilainen Marika(UM) Suomen Pysyvä Edustusto Bryssel EUE KOKOUSRAPORTTI EUE2015-01881 EUE Nummelin Marjo(UM), Paavilainen Marika(UM) 17.06.2015 Asia Neuvostoraportti; ympäristöneuvosto 15.6.2015 Kokous 15.06.2015 Latvian puheenjohtajuuskauden

Lisätiedot

Ilmastopolitiikan ajankohtaisia teemoja maailmalla, EU:ssa ja Suomessa

Ilmastopolitiikan ajankohtaisia teemoja maailmalla, EU:ssa ja Suomessa Ilmastopolitiikan ajankohtaisia teemoja maailmalla, EU:ssa ja Suomessa Kati Kulovesi, kansainvälisen oikeuden professori ja CCEEL:in johtaja Kati Kulovesi Kansainvälinen ilmastopolitiikka + Kansainvälisen

Lisätiedot

Maailmanlaajuinen ilmastosopimus 2015 Mitä se vaatii?

Maailmanlaajuinen ilmastosopimus 2015 Mitä se vaatii? Maailmanlaajuinen ilmastosopimus 2015 Mitä se vaatii? Ville Niinistö Ympäristöministeri COP 19 -seminaari: Kohti maailmanlaajuista ilmastosopimusta vuonna 2015 28.10.2013 IPCC:n 5. arviointiraportin tulokset

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriö MINVA TEM

Työ- ja elinkeinoministeriö MINVA TEM Työ- ja elinkeinoministeriö MINVA TEM2019-00344 TTM Henriksson Heidi(TEM) 06.06.2019 JULKINEN Viite Asia Epävirallinen kaupunkiasioista vastaavien ministereiden kokous 14.6.2019 Bukarest Suomesta kokoukseen

Lisätiedot

Varsovan kokouksen neuvottelutilanteesta. Harri Laurikka

Varsovan kokouksen neuvottelutilanteesta. Harri Laurikka Varsovan kokouksen neuvottelutilanteesta Harri Laurikka 28.10.2013 Esityksen sisältö Ilmastoneuvottelut ennen Varsovaa Varsovan kokous 2013-2015 kontekstissa Keskeisiä neuvottelukysymyksiä Katsaus kantoihin

Lisätiedot

Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys, joka koskee Euroopan parlamentin kokoonpanoa vuoden 2014 vaalien jälkeen.

Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys, joka koskee Euroopan parlamentin kokoonpanoa vuoden 2014 vaalien jälkeen. Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS2013-00389 VNEUS Parko Veera(VNK) 16.05.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Euroopan parlamentin kokoonpano vuoden 2014 vaalien jälkeen U/E-tunnus: EUTORI-numero:

Lisätiedot

VNS 7/2017 vp Valtioneuvoston selonteko keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen Janne Peljo

VNS 7/2017 vp Valtioneuvoston selonteko keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen Janne Peljo VNS 7/2017 vp Valtioneuvoston selonteko keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen 2030 Janne Peljo 17.10.2017 Sitran lausunto: VNS 7/2017 vp Valtioneuvoston selonteko keskipitkän aikavälin

Lisätiedot

Suomi toimii puheenjohtajakaudellaan pidettävissä kokouksissa puheenjohtajana eikä esitä omia kansallisia kantoja.

Suomi toimii puheenjohtajakaudellaan pidettävissä kokouksissa puheenjohtajana eikä esitä omia kansallisia kantoja. Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM2019-00561 LVO Vehviläinen Anne(MMM) 19.08.2019 JULKINEN Asia Luonnos neuvoston päätelmiksi EU:n biotalousstrategian päivitys Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe

Lisätiedot

15466/14 team/hkd/akv 1 DGG 2B

15466/14 team/hkd/akv 1 DGG 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. marraskuuta 2014 (OR. en) 15466/14 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Neuvosto Ed. asiak. nro: 14799/14 FSTR 66 FC 46 REGIO 126 SOC 777 AGRISTR

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK)

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK) Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2016-00445 VNEUS Leppo Johannes(VNK) 20.07.2016 Viite Asia Epävirallinen eurooppaministerikokous 24.-25.7.2016 EU-puheenjohtajamaa Slovakia järjestää epävirallisen eurooppaministerikokouksen

Lisätiedot

EUROOPPA-NEUVOSTO JA NEUVOSTO LYHYESTI

EUROOPPA-NEUVOSTO JA NEUVOSTO LYHYESTI EUROOPPA-NEUVOSTO JA NEUVOSTO LYHYESTI EUROOPPA-NEUVOSTO EU:N STRATEGIAELIN Eurooppa-neuvosto on Euroopan unionin liikkeellepaneva voima. Se määrittelee EU:n toiminnan suuntaviivat ja poliittiset painopisteet.

Lisätiedot

Life IP CLIMA Pirkko Heikinheimo

Life IP CLIMA Pirkko Heikinheimo Life IP CLIMA 15.6.2015 Pirkko Heikinheimo Integroidut hankkeet CLIMA IP - Tukevat LIFE yleistavoitteita sekä ENV että CLIMA osaohjelmissa - Tavoitellaan valtakunnallista merkittävyyttä: laadukkaita mekanismeja

Lisätiedot

Suomen energiakentän innovaatioiden tulevaisuus. Osastopäällikkö Ilona Lundström

Suomen energiakentän innovaatioiden tulevaisuus. Osastopäällikkö Ilona Lundström Suomen energiakentän innovaatioiden tulevaisuus Osastopäällikkö Ilona Lundström 17.3.2019 EU:n energia- ja ilmastotavoitteet 2030 EU:n ilmastotavoitteet KHK vähennystavoite vähintään 40 % vuoteen 2030

Lisätiedot

6082/17 ht/msu/jk 1 DG E 1A

6082/17 ht/msu/jk 1 DG E 1A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. helmikuuta 2017 (OR. en) 6082/17 ENV 111 DEVGEN 19 ONU 24 RELEX 109 FIN 89 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2016 COM(2016) 62 final 2016/0036 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen nojalla hyväksytyn Pariisin sopimuksen

Lisätiedot

Ilmastorahoitus ja Suomen toimeenpanosuunnitelmat

Ilmastorahoitus ja Suomen toimeenpanosuunnitelmat Ilmastorahoitus ja Suomen toimeenpanosuunnitelmat Ilmastobisnestä yrityksille seminaari Ilmastorahoitusvelvoitteen taustaa YK:n ilmastonmuutosta koskeva puitesopimus (UNFCCC) Teollisuusmaaosapuolilla tukivelvollisuus

Lisätiedot

Kemikaalit ja kiertotalous Miten tutkimus voi palvella päätöksentekoa? Pirkko Kivelä, neuvotteleva virkamies Ympäristöministeriö

Kemikaalit ja kiertotalous Miten tutkimus voi palvella päätöksentekoa? Pirkko Kivelä, neuvotteleva virkamies Ympäristöministeriö Kemikaalit ja kiertotalous Miten tutkimus voi palvella päätöksentekoa? Pirkko Kivelä, neuvotteleva virkamies Ympäristöministeriö 24.11.2016 EU:n kiertotalouden toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmassa

Lisätiedot

Esitystä käsitellään OSA-neuvosten kokouksessa perjantaina

Esitystä käsitellään OSA-neuvosten kokouksessa perjantaina Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM201600103 MMO Räty Johanna(SM) 03.03.2016 Asia Ehdotus neuvoston täytäntöönpanopäätökseksi Italian ja Kreikan hyväksi toteutettavien kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten

Lisätiedot

Kansallinen ilmastonmuutoksen sopeutumissuunnitelma toimeenpano

Kansallinen ilmastonmuutoksen sopeutumissuunnitelma toimeenpano Kansallinen ilmastonmuutoksen sopeutumissuunnitelma 2022 - toimeenpano Kuntien ilmastokampanjan tapaaminen 23.4.2015 24.4.2015 1 Ilmastonmuutokseen sopeutumissuunnitelma 2022 24.4.2015 2 Tausta IPCC II,

Lisätiedot

Osastopäällikön sijainen, apulaisosastopäällikkö

Osastopäällikön sijainen, apulaisosastopäällikkö Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2008-00114 PSO Eriksson Anne 07.04.2008 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/Eurooppalainen köyhyyden ja syrjäytymisen teemavuosi 2010 U/E-tunnus: EUTORI-numero:

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ASA-30 Salmi Iivo VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ASA-30 Salmi Iivo VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2011-02468 ASA-30 Salmi Iivo 08.12.2011 VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Viite Asia EU; E-kirje Euroopan Unionin ja Latinalaisen Amerikan ja

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto EUROOPPA-NEUVOSTO

Euroopan unionin neuvosto EUROOPPA-NEUVOSTO Euroopan unionin neuvosto EUROOPPA-NEUVOSTO EU:N STRATEGIAELIN Eurooppa-neuvosto on se EU:n toimielin, joka määrittelee Euroopan unionin yleisen suunnan ja prioriteetit. Sen jäseninä ovat EU:n jäsenmaiden

Lisätiedot

Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2018 ( )

Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2018 ( ) Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2018 (28.11.2017) 1 Toiminta-ajatus Edistää Suomen kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttamista kansainvälisessä luonnonvarapolitiikassa.

Lisätiedot

EU - Valkoinen kirja ja Pierre de Coubertin -toimintaohjelman valmistelutilanne

EU - Valkoinen kirja ja Pierre de Coubertin -toimintaohjelman valmistelutilanne EU - Valkoinen kirja ja Pierre de Coubertin -toimintaohjelman valmistelutilanne LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN JÄRJESTÖPÄIVÄT 23.-24.9.2008 RANTASIPI AULANKO, HÄMEENLINNA RAIJA MATTILA EU-yhteistyön taustaa Liikuntasektorin

Lisätiedot

Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella

Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM201700964 TUO20 Hurtta Mia(UM) 13.09.2017 Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella Kokous U/E/UTPtunnus Käsittelyvaihe ja

Lisätiedot

Digitalisaation mahdollisuudet liikenteessä

Digitalisaation mahdollisuudet liikenteessä Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM2017-00280 TIO Lehtilä Olli(LVM) 18.09.2017 JULKINEN Asia Luonnos neuvoston päätelmistä liikenteen digitalisaatiosta Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe

Lisätiedot

EU:n ja Suomen ympäristöpolitiikka. Liisi Klobut / Kansainvälisten ja EU-asiain yksikkö 23.9.2010 1

EU:n ja Suomen ympäristöpolitiikka. Liisi Klobut / Kansainvälisten ja EU-asiain yksikkö 23.9.2010 1 EU:n ja Suomen ympäristöpolitiikka Liisi Klobut / Kansainvälisten ja EU-asiain yksikkö 1 EU:n ja Suomen ympäristöpolitiikka Suomen ympäristöpolitiikka on tänä päivänä vahvasti EU-politiikkaa, sillä lähes

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousvaliokunta Asiantuntijakuuleminen: Heikki Granholm

Maa- ja metsätalousvaliokunta Asiantuntijakuuleminen: Heikki Granholm U 5/2017 vp Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle Euroopan komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisestä (uusiutuvan

Lisätiedot

Kumpuvaara Outi(TEM)

Kumpuvaara Outi(TEM) Työ ja elinkeinoministeriö EKIRJE TEM201100696 Kumpuvaara Outi(TEM) 20.12.2011 Suuri valiokunta Viite Asia Komission valtuuttaminen aloittamaan neuvottelut Amerikan yhdysvaltojen ja Euroopan unionin sopimuksesta

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Hulkko Johanna(VNK) JULKINEN

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Hulkko Johanna(VNK) JULKINEN Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2015-00446 VNEUS Hulkko Johanna(VNK) 29.06.2015 JULKINEN Asia Talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistaminen Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. ta 2016 (OR. en) 15593/16 ADD 1 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 14. ta 2016 Vastaanottaja: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja ASIM

Lisätiedot

MAANANTAI 22. TOUKOKUUTA 2017 (klo 10.00)

MAANANTAI 22. TOUKOKUUTA 2017 (klo 10.00) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) 9206/17 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: OJ CONS 28 EDUC 184 JEUN 66 CULT 62 AUDIO 67 SPORT 37 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3541. istunto (koulutus,

Lisätiedot

Kansainvälinen ilmastopolitiikka ja ilmastoneuvottelut

Kansainvälinen ilmastopolitiikka ja ilmastoneuvottelut Kansainvälinen ilmastopolitiikka ja ilmastoneuvottelut Sirkka Haunia, pääneuvottelija, Ympäristöministeriö Low Carbon Finland 2050, Finlandia-talo 12.11.2012 Durbanin päätökset, joulukuu 2011 Durbanin

Lisätiedot

Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys komission jäsenmäärää koskevasta Eurooppa-neuvoston päätösluonnoksesta.

Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys komission jäsenmäärää koskevasta Eurooppa-neuvoston päätösluonnoksesta. Valtioneuvoston EU-sihteeristö E-KIRJE VNEUS2012-00516 VNEUS Kaila Heidi(VNK) 21.09.2012 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia EU/Eurooppa-neuvoston päätös komission jäsenmäärästä U/E-tunnus: EUTORI-numero:

Lisätiedot

Luontopohjaisten ratkaisujen vaikuttavuus ilmastonmuutokseen sopeutumisessa

Luontopohjaisten ratkaisujen vaikuttavuus ilmastonmuutokseen sopeutumisessa Luontopohjaisten ratkaisujen vaikuttavuus ilmastonmuutokseen sopeutumisessa Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan teemaaihioiden yhteiskehittäminen 2.6.2017 Saara Lilja-Rothsten 2.6.2017 1 Kansallisen

Lisätiedot

Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys Kanadassa järjestettävästä EU Kanada-huippukokouksesta.

Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys Kanadassa järjestettävästä EU Kanada-huippukokouksesta. Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-01149 ASA-20 Mutanen Anne(UM) 16.09.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Asia EU-Kanada-huippukokous 26.9. U/E/UTP-tunnus EUTORI-tunnus Ohessa lähetetään

Lisätiedot

Maa- ja metsätaloustuottajien näkemykset Pariisin ilmastokokoukseen

Maa- ja metsätaloustuottajien näkemykset Pariisin ilmastokokoukseen Maa- ja metsätaloustuottajien näkemykset Pariisin ilmastokokoukseen Elinkeinoelämän keskustelutilaisuus ilmastoneuvotteluryhmän kanssa 18.5.2015 Ympäristöjohtaja Liisa Pietola Maa- ja metsätaloustuottajain

Lisätiedot

Pariisin ilmastosopimuksen tulokset ja jatkoaskeleet. Maatalous ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen Talousneuvosto

Pariisin ilmastosopimuksen tulokset ja jatkoaskeleet. Maatalous ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen Talousneuvosto Pariisin ilmastosopimuksen tulokset ja jatkoaskeleet Maatalous ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen Talousneuvosto 03.02.2016 Pariisin päätulokset Pariisin sopimus Osapuolikokouksen päätös täydentää

Lisätiedot

PUBLIC. Bryssel, 26. maaliskuuta 2003 (07.04) (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 14408/02 LIMITE PV/CONS 60

PUBLIC. Bryssel, 26. maaliskuuta 2003 (07.04) (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 14408/02 LIMITE PV/CONS 60 Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 26. maaliskuuta 2003 (07.04) (OR. en) 14408/02 LIMITE PUBLIC PV/CONS 60 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 2463. istunto (YLEISET ASIAT

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK)

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK) Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2019-00189 VNEUS Leppo Johannes(VNK) 14.03.2019 Asia Ison-Britannian eroprosessi EU:sta Kokous Eurooppa-neuvosto (Artikla 50) 21.03.2019 U/E/UTP-tunnus E 125/2016

Lisätiedot

Turvemaat - haaste hallinnolle. Ilmajoki Marja-Liisa Tapio-Biström

Turvemaat - haaste hallinnolle. Ilmajoki Marja-Liisa Tapio-Biström Turvemaat - haaste hallinnolle Ilmajoki 21.11.2017 Marja-Liisa Tapio-Biström 1 Sisältö Ilmastopolitiikka - Suomi osana kokonaisuutta Turvemaiden merkitys osana ilmastopolitiikkaa Toimenpiteitä - ratkaisuja

Lisätiedot

Maatalousuudistuksen valmistelua Juha Marttila

Maatalousuudistuksen valmistelua Juha Marttila Maatalousuudistuksen valmistelua 1.3.2017 Juha Marttila Komission puheenjohtaja Juncker 1. Työllisyys, kasvu ja investoinnit ohjelman hengessä. 2. EU:n yhteisen maatalouspolitiikan (CAP) perustehtävä suoritettu,

Lisätiedot

Asia EU; Komissio; Julkiset Hankinnat; Komission aloite Julkisten investointien vaikutuksia lisätään tehokkailla ja ammattimaisilla hankinnoilla

Asia EU; Komissio; Julkiset Hankinnat; Komission aloite Julkisten investointien vaikutuksia lisätään tehokkailla ja ammattimaisilla hankinnoilla Työ ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM201700471 TMO SinivuoriBoldt Tarja(TEM) 10.11.2017 JULKINEN Asia EU; Komissio; Julkiset Hankinnat; Komission aloite Julkisten investointien vaikutuksia lisätään

Lisätiedot

EU:N KIERTOTALOUDEN TOIMINTASUUNNITELMA

EU:N KIERTOTALOUDEN TOIMINTASUUNNITELMA EU:N KIERTOTALOUDEN TOIMINTASUUNNITELMA Eduskunnan ympäristövaliokunta Kari Herlevi, Sitra 30.3.2016 Sitra Kari Herlevi 30.3.2016 1 Aikamme suurin systeeminen haaste on koetun hyvinvoinnin ja talouskasvun

Lisätiedot

Mitä Durbanin jälkeen?

Mitä Durbanin jälkeen? Mitä Durbanin jälkeen? Sirkka Haunia Ympäristöministeriö 15.2.2012 YK:n ilmastoneuvottelut Durbanin paketti Ilmastosopimuksen neuvotteluraide: Sopimus tiekartasta kohti kattavaa maailmanlaajuista sopimusta

Lisätiedot

Rakennetaan älykästä ja avointa Eurooppaa

Rakennetaan älykästä ja avointa Eurooppaa Rakennetaan älykästä ja avointa Eurooppaa EU:n merkitys Suomen elinkeinoelämälle Ulkomaankaupasta 2/3 EU-sisämarkkinoilla Työntekijöiden liikkuminen vaivatonta Sijoituskannasta 80 % EU-maissa Neuvotteluvoima

Lisätiedot

Energia- ja ympäristötutkimuksen rahoitusmahdollisuudet tiukentuvan talouden Euroopassa

Energia- ja ympäristötutkimuksen rahoitusmahdollisuudet tiukentuvan talouden Euroopassa Energia- ja ympäristötutkimuksen rahoitusmahdollisuudet tiukentuvan talouden Euroopassa Eikka Kosonen Euroopan komission Suomen-edustuston päällikkö 7.2.2012 Eurooppa tarvitsee tutkimusta ja innovointia

Lisätiedot

11917/1/12 REV 1 ADD 1 hkd,mn/vpy/tia 1 DQPG

11917/1/12 REV 1 ADD 1 hkd,mn/vpy/tia 1 DQPG EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. lokakuuta 2012 (10.10) (OR. fr) Toimielinten välinen asia: 2010/0197 (COD) 11917/1/12 REV 1 ADD 1 WTO 244 FDI 20 CODEC 1777 PARLNAT 324 NEUVOSTON PERUSTELUT Asia:

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM2016-00217. RO Kiviranta Mirja(MMM) 24.03.2016. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM2016-00217. RO Kiviranta Mirja(MMM) 24.03.2016. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM2016-00217 RO Kiviranta Mirja(MMM) 24.03.2016 Asia Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetuksessa (EU) N:o 1306/2013 säädetyn suorien tukien

Lisätiedot

Pariisin ilmastosopimus vs. elinkeinoelämän odotukset - mitä sovittiin? Mikael Ohlström (tavoitepohjat )

Pariisin ilmastosopimus vs. elinkeinoelämän odotukset - mitä sovittiin? Mikael Ohlström (tavoitepohjat ) Pariisin ilmastosopimus vs. elinkeinoelämän odotukset - mitä sovittiin? Mikael Ohlström 17.12.2015 (tavoitepohjat 17.11.2015) Mitä vähintään tarvitaan Pariisista? Oikeudellisesti sitova, kaikkia maita

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriö MINVA TEM Haapsaari Jani(TEM)

Työ- ja elinkeinoministeriö MINVA TEM Haapsaari Jani(TEM) Työ ja elinkeinoministeriö MINVA TEM201900226 Haapsaari Jani(TEM) 27.03.2019 Viite Asia Epävirallinen kilpailukykyministereiden (tutkimus) kokous 3.4.2019 Bukarestissa EUpuheenjohtajamaa Romania järjestää

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNK VNEUS Korhonen Ville(VNK) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNK VNEUS Korhonen Ville(VNK) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNK201700027 VNEUS Korhonen Ville(VNK) 05.04.2017 Asia Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilari ja sosiaalisen ulottuvuuden kehittäminen Kokous U/E/UTPtunnus E 59/2016

Lisätiedot

VUOSISUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE Selitteet i. Suunnitelmaa täydennetään toimikauden ajan

VUOSISUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE Selitteet i. Suunnitelmaa täydennetään toimikauden ajan VUOSISUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE 2017 2021 Selitteet i KOKO TOIMIKAUDEN JATKUVAT TOIMENPITEET 1. Toimitaan kumppanina relevanteissa avointa hallintoa sekä osallistumista ja vaikuttamista edistävissä hankkeissa

Lisätiedot

Energia-ala matkalla hiilineutraaliin tulevaisuuteen

Energia-ala matkalla hiilineutraaliin tulevaisuuteen Energia-ala matkalla hiilineutraaliin tulevaisuuteen Kohti hiilineutraalia kaupunkia näkökulmia tavoitteeseen Seminaari 22.2.2018, klo 12.00-15.00 Tampereen valtuustosali Näkökulmia energiaalan murrokseen

Lisätiedot

Ympäristöministeriö MUISTIO YM YSO Nummelin Marjo(YM)

Ympäristöministeriö MUISTIO YM YSO Nummelin Marjo(YM) Ympäristöministeriö MUISTIO YM2019-00038 YSO Nummelin Marjo(YM) 05.02.2019 Viite Asia Suomen ennakkovaikuttaminen EU:n ilmastopolitiikkaan Tämä muistio toimitetaan E-kirjeenä eduskuntaan. Muistiossa esitellään

Lisätiedot

Asia Komission tiedonanto neuvostolle; luonnonkatastrofien ja ihmisen aiheuttamien katastrofien ehkäisyyn sovellettava yhteisön lähestymistapa

Asia Komission tiedonanto neuvostolle; luonnonkatastrofien ja ihmisen aiheuttamien katastrofien ehkäisyyn sovellettava yhteisön lähestymistapa Sisäasiainministeriö E-KIRJE SM2009-00158 PEO Metso Jukka 09.04.2009 JULKINEN Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Komission tiedonanto neuvostolle; luonnonkatastrofien ja ihmisen aiheuttamien katastrofien

Lisätiedot

Green Deal Suomen näkökulmasta. Jarmo Muurman Ympäristöneuvos Green Deal askel kestävään infrarakentamiseen, YGOFORUM seminaari, 2.11.

Green Deal Suomen näkökulmasta. Jarmo Muurman Ympäristöneuvos Green Deal askel kestävään infrarakentamiseen, YGOFORUM seminaari, 2.11. Green Deal Suomen näkökulmasta Jarmo Muurman Ympäristöneuvos Green Deal askel kestävään infrarakentamiseen, YGOFORUM seminaari, 2.11.2016 Miksi vapaaehtoisia sopimuksia (Green deal)? Vapaaehtoiset sopimukset

Lisätiedot

14167/16 1 DGG 1A. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. marraskuuta 2016 (OR. en) 14167/16 ECOFIN 1015 ENV 696 CLIMA 148

14167/16 1 DGG 1A. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. marraskuuta 2016 (OR. en) 14167/16 ECOFIN 1015 ENV 696 CLIMA 148 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. marraskuuta 2016 (OR. en) 14167/16 ECON 1015 ENV 696 CLIMA 148 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Valtuuskunnat Asia:

Lisätiedot

Erasmus + Uusi koulutus-, nuoriso- ja urheilualan ohjelma. Minna Polvinen, Koulutuspolitiikan osasto

Erasmus + Uusi koulutus-, nuoriso- ja urheilualan ohjelma. Minna Polvinen, Koulutuspolitiikan osasto Erasmus + Uusi koulutus-, nuoriso- ja urheilualan ohjelma Minna Polvinen, Koulutuspolitiikan osasto Koulutuksen merkitys tuottavuuden, innovoinnin, kasvun kannalta tärkeämpää kuin koskaan aiemmin Ohjelmalla

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. lokakuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. lokakuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. lokakuuta 2016 (OR. en) PUBLIC 12722/16 LIMITE ECOFIN 857 ENV 623 CLIMA 128 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien

Lisätiedot

VNS 7/2017 vp Valtioneuvoston selonteko keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen Janne Peljo

VNS 7/2017 vp Valtioneuvoston selonteko keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen Janne Peljo VNS 7/2017 vp Valtioneuvoston selonteko keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen 2030 Janne Peljo 18.10.2017 Sitran lausunto: VNS 7/2017 vp Valtioneuvoston selonteko keskipitkän aikavälin

Lisätiedot

Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkosto; Toimintasuunnitelma vuodelle Päivitetty

Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkosto; Toimintasuunnitelma vuodelle Päivitetty Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkosto; Toimintasuunnitelma vuodelle 2019 Päivitetty 8.2.2019 Toiminta-ajatus Edistää Suomen kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttamista kansainvälisessä

Lisätiedot

1(6) Suomen Pysyvä Edustusto Bryssel EUE NEUVOSTORAPORTTI EUE

1(6) Suomen Pysyvä Edustusto Bryssel EUE NEUVOSTORAPORTTI EUE 1(6) Suomen Pysyvä Edustusto Bryssel EUE NEUVOSTORAPORTTI EUE2015-03794 EUE Paavilainen Marika(UM), Nummelin Marjo(UM) 18.12.2015 JULKINEN Asia Neuvostoraportti; ympäristöneuvosto 16.12.2015 Kokous Ympäristöneuvosto

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ITÄ-20 Veikanmaa Henrik(UM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ITÄ-20 Veikanmaa Henrik(UM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2015-00383 ITÄ-20 Veikanmaa Henrik(UM) 09.04.2015 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Asia Euroopan unionin ja Ukrainan välinen huippukokous 27.4.2015

Lisätiedot

PARIISIN SOPIMUKSEN EVÄÄT PALKANSAAJILLE

PARIISIN SOPIMUKSEN EVÄÄT PALKANSAAJILLE PARIISIN SOPIMUKSEN EVÄÄT PALKANSAAJILLE Media-aamiainen Eurooppa-salissa 24.2.2016 Pia Björkbacka elinkeinopoliittinen asiantuntija 1 TAUSTAA Ammattiyhdistysliikkeen maailmanjärjestö ITUC edustaa YK:n

Lisätiedot

EU:n metsästrategia; missä mennään. Teemu Seppä Robinwood Plus -työpaja Kajaani 8.12.2011

EU:n metsästrategia; missä mennään. Teemu Seppä Robinwood Plus -työpaja Kajaani 8.12.2011 EU:n metsästrategia; missä mennään Teemu Seppä Robinwood Plus -työpaja Kajaani 8.12.2011 Esityksen sisältö tilanne EU:ssa metsäasioiden käsittelyn osalta nykyinen EU:n metsästrategia EU:n metsästrategian

Lisätiedot

Starttipaketti EU biotalousstrategiaan pohjautuvaan työpajaan. Mirva Naatula

Starttipaketti EU biotalousstrategiaan pohjautuvaan työpajaan. Mirva Naatula Starttipaketti EU biotalousstrategiaan pohjautuvaan työpajaan Mirva Naatula EU biotalousstrategia Euroopan biotalousstrategia 2012, Innovating for Sustainable Growth: A Bioeconomy for Europe Päätavoitteet:

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM TUO-20 Ohls Sara(UM) EDUSKUNTA SUURIVALIOKUNTA ULKOASIAINVALIOKUNTA

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM TUO-20 Ohls Sara(UM) EDUSKUNTA SUURIVALIOKUNTA ULKOASIAINVALIOKUNTA Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2013-00097 TUO-20 Ohls Sara(UM) 24.01.2013 EDUSKUNTA SUURIVALIOKUNTA ULKOASIAINVALIOKUNTA Viite U/E-tunnus: EUTORI-numero: EU/2013/0461 Ohessa lähetetään perustuslain 97

Lisätiedot