ISÄNNÖINTISANOMAT. Kymi ISÄNNÖINTISANOMAT vuosikerta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ISÄNNÖINTISANOMAT. Kymi ISÄNNÖINTISANOMAT 1. 26. vuosikerta 2013 2014"

Transkriptio

1 26. vuosikerta ISÄNNÖINTISANOMAT 1 ISÄNNÖINTISANOMAT Hyvä luottokelpoisuus Soliditet 2013 REIM Kymi Oy Lehtomäenkatu 12, Kouvola p Kymi Keskusaukio 1, Kuusankoski P

2 ISÄNNÖINTISANOMAT 2 Taloyhtiön hallituksen rooli Omakotitalo, rivitalo ja kerrostalo Kaikissa eri asumisen muodoissa hyvän ja viihtyisän asumisen perustana on asuntokantamme hyvä hoitaminen ja huoltaminen. Omakotitaloasumisessa korostuu talon omistajan itse suorittamat hoitotoimet ja suunnitelmallisuus kun taas asunto-osakeyhtiömuotoisessa asumisessa rivitaloissa ja kerrostaloissa asunnon omistajan rooli on erilainen. Asunnon omistaja ei yksin voi tehdä päätöksiä taloyhtiöön liittyvissä kysymyksissä ja omaan huoneistoonkin liittyvä käyttö, huolto ja korjaaminen täytyy suunnitella eri lähtökohdista kuin omakotitalossa. Taloyhtiön hallinnoiminen kuuluukin pääasiallisesti yhtiökokouksen valitsemalle hallitukselle. Taloyhtiön hallituksen rooli on korostunut entisestään johtuen rakennuskantamme iän karttumisesta. Taloyhtiön hallituksen pääasiallisiin tehtäviin kuuluvat strategiset päätökset, kokonaisuuksien hallinta ja tulevaisuuden suunnittelu, isännöitsijän valitseminen, tukeminen, valvominen ja ohjeistaminen, omistajien edunvalvonta, yhtiön taloudesta vastaaminen sekä monet muut lakisääteiset tehtävät jotka lähinnä johtuvat asunto-osakeyhtiölaista sekä osakeyhtiölaista. Hyvä hallinto taloyhtiössä onkin monimuotoinen tehtäväkenttä. Yleensä taloyhtiössä arvostetaan sitä että asunto säilyttää arvonsa ja että asunnosta maksettu hinta ja laatu ovat tasapainossa. Myös se että asunto vastaa omistajan tai asukkaan senhetkisiä asumistarpeita koetaan tärkeäksi, asuminen tulisi olla turvallista ja terveellistä. Huoneistosta maksettava hoitovastike pitäisi vastata sitä palvelua mikä on tarjolla. Osakkaan tulisi pystyä vaikuttamaan taloyhtiön asioihin ja samaan näistä riittävästi tietoa. Yhtiön hallitus onkin keskeisessä asemassa taloyhtiön arjessa. Taloyhtiön hyvä hallinta tarkoittaa hyviä ja eettisiä menettelytapoja yhtiön hallinnossa. Menettelytavat merkitsevät osakkaiden kannalta läpinäkyvyyttä, ennustettavuutta ja jatkuvuutta. Hyvä hallitus on aidosti kiinnostunut hallinnoimastaan yhtiöstä sen historiasta, asiakirjoista, taloudesta ja tulevaisuudesta. Tärkeää on myös hallituksen yhteistyökyky asukkaiden, omistajien sekä isännöitsijän kanssa. Taloyhtiön hallitus ajaa taloyhtiön kokonaisetua loukkaamatta yksittäisen osakkaan yhdenvertaisuutta. Tänä päivänä vastuukysymykset monine lain koukeroineen lisäävät hallituksen jäsenen kouluttautumistarvetta sekä selonottoa. Rakennuksen elinkaaressa tulee myös tilanteita jolloin taloyhtiön sisältä ei löydy riittävää asiantuntemusta jolloin asiantuntuja-apua on tarvittaessa haettava yhtiön ulkopuolelta ostopalveluna. On helppo verrata asunto osakeyhtiötä liikeyritykseen jossa yrityksen omistajat perustavat hallituksen joka luo tavoitteet yhtiön toiminnalle ja ohjeistavat yhtiöön palkattua henkilökuntaa suorittamaan sitä visiota mitä omistajille yhtiön toiminnasta ja tulevaisuudesta on. Hallitustyöskentelyssä on erinomaisen tärkeätä että hallitus toimii yhdessä operatiivisen johdon kanssa niiden tavoitteiden saavuttamiseksi mitkä omistajat ovat asettaneet yhtiön toiminnalle. Asunto-osakeyhtiössä tavoitteet ovat useasti kestävä, turvallinen ja laadukas asuminen rakennuksen koko elinkaaren aikana. Marko Sipari REIM Kymi Oy, toimitusjohtaja, AIT marko.sipari@reimgroup.com Vesivahinkojen kartoitukset, kuivaukset ja korjaukset Palovahinkojen jvt-työt ja korjaukset Sisäilmatutkimukset, lämpökamerakuvaukset Asiantuntevaa palvelu yli 35 vuoden kokemuksella! Polygon Finland Oy Puhelin Tehontie 16, Kouvola Päivystys 24 h fi nland@polygongroup.com

3 ISÄNNÖINTISANOMAT 3 Toimivaa tilitoimistoyhteistyötä hyvässä hengessä Kymi Kouvola: Lehtomäenkatu Kouvola puh fax asiakaspalvelu.kouvola@reimgroup.com Kiinteistösihteeri puh Jenni Martikainen Vastikevalvoja puh Taina Auvinen Kiinteistökirjanpitäjä puh Sari Mälkki Kari Tiainen on luottanut REIMin osaamiseen jo sen edeltäjästä asti. Ammatillinen osaaminen ja hyvä henkilökemia luovat pohjan tuloksekkaalle toiminnalle. Tiaisen Kari on tunnettu persoona kymenlaaksolaisessa urheiluelämässä. Pitkään urheilukauppaa Kuusankoskella pyörittänyt Tiainen on saanut matkan varrella uskollisia kumppaneita. Yksi sellainen löytyi aikoinaan Pienteollisuustalosta, silloisen kaupan vierestä. Niskalan Eero kumppaneineen piti tunnettua tilitoimistoa Kymen Tilikeskus Oy:tä ja oli meille tuolloin luonnollinen valinta, olihan toimisto lähellä ja asiointi helppoa. Kymen Tilikeskus, REIM Kymi Oy siirtyi sen jälkeen REIM Groupin sateenvarjon alle ja Tiaisen yhteistyö on jatkunut yhtä mutkattomasti. Tiaista lämmittää läheinen ja kaikilta osin toimiva kanssakäyminen. Toimimme hyvässä hengessä ja henkilökemiat sopivat mainiosti. Aikataulut pitävät, eikä ongelmakohtia synny. Tiainen osoittaa erityiskiitoksensa Erja Jurvanen- SÄHKÖ- JA LVIA-TEKNIIKAN ASIANTUNTIJAT JH Kouvolan -Suunnittelu Käsityöläiskatu KOUVOLA Oy Puh Fax * Rakennusten LVISA-suunnittelu * Teollisuuden LVISA-suunnittelu * Teletekniset tietojärjestelmät * Turvallisuusjärjestelmät Savurinteelle, joka on hänen henkilökohtainen linkkinsä REIMillä. Erja on jatkuvasti ajan tasalla ja viimeisimmän tiedon ja koulutuksen omaava henkilö. Hän neuvoo minua tarpeen mukaan, eikä minun tarvitse itse käydä kaikkia asioita lävitse. Laaja-alaiset palvelut Tiainen nostaa ammatillisen osaamisen ykköseksi, kun hän listaa hyvän tilitoimiston ominaisuuksia. Meillä on suurta liiketoimintaa, missä on mukana vientiä sekä kiinteistöyhtiö. Tilitoimiston palvelujen tulee olla laaja-alaiset. Toimiva henkilökemia tulee heti perässä. Se näkyy tunteena siitä, että kaikki toimii suunnitellusti. Tiainen pyörittää kahta yritystä, Kari Tiainen Sport Oy hoitaa urheiluvälinebisnestä ja KT Liikekiinteistöt Oy hallinnoi Kymijoen varrella olevaa Insinööritoimisto JH -Suunnittelu Karjalantie 10-12, PL KOTKA Kari Tiainen on ollut erittäin tyytyväinen yhteistyön REIM Kymin kanssa. kiinteistöä. Kaikki päivittäiset toiminnot he tekevät itse. Kassa ja kassakirjanpito, ostotilaukset ja laskutus ovat meidän heiniämme. Tiliöinti, kirjanpito, tuloslaskelma, tase, verotus ja palkkalaskenta on puolestaan osa-alue, mihin REIM keskittyy. Tiainen näkee, että nämä toiminnot eivät sovellu heidän toimintaympäristöönsä. Lisäksi ne vaativat erityistä osaamista. Palkkalaskenta on alati muuttuva kenttä. Verotukseen ja kirjanpitoon liittyvät määräykset elävät jatkuvasti. Ei meillä riitä asiantuntemus niiden käsittelyyn. Viimeisin tieto käytössä * Rakennutaminen ja valvonta * Energiatodistukset * Konsultointi * Paloilmoitinliike Oy Puh Fax Tiainen on kiitollinen samastaan neuvonnasta ja siitä, että heillä on aina käytössään viimeisin ja ajankohtaisin tieto. Se korostuu esimerkiksi vientitoiminnassa niin, että kaikki tarvittavat materiaalit tulevat oikein käsitellyksi. Urheilukaupan liiketoiminta on laaja-alaista, haasteellista ja ainaisen kiireen sävyttämää. Tiainen arvostaa kumppania, joka pystyy elämään tässä sykkeessä mukana. Tiedämme ja tunnistamme toimintamme kriittiset kohdat. Osaamme varautua niihin yhdessä ajoissa. Tilitoimiston vaihto ei ole käynyt Tiaisen mielessä. 20 vuoden toimiva yhteistyö ja läheiset henkilösuhteet nostavat kynnyksen muutokseen korkealle. Ovelle kolkuttelevat konsultit tarjoavat mielellään vielä enemmän, ja ehkä pystyvätkin tuomaan liiketoiminnan kehittämiseen jotakin. Me saamme REIMiltä juuri sen, mitä tarvitsemme, ystävällisen palvelun saattelemana. Ei heiltä kaikkea voi eikä pidä vaatia. Isännöitsijät Marko Sipari, AIT, ISA Minna Kansikas, ITS Johanna Arola Isännöitsijöiden assistentti puh Ulla-Maija Hovén Kuusankoski: Keskusaukio Kuusankoski puh fax asiakaspalvelu.kuusankoski@ reimgroup.com Kiinteistösihteeri Tiina Salonen puh Vastikevalvoja Aija Ylinen puh Tiina Skyttä (vuorotteluvapaalla) Kiinteistökirjanpitäjä puh Kirsi Pulkkinen Liikekirjanpito, Kirjanpitäjä, Suvi Leskinen puh Liikekirjanpito, Kirjanpitäjä Niina Koli puh Liikekirjanpito, Kirjanpitäjä, Merja Kuukkula puh Liikekirjanpito, kirjanpitäjä, Anu Itäniemi puh Isännöitsijät Satu Laasonen, ITS, AIT Jarno Karlsson, ITS-TEK Toimistomme ovat avoinna: ma-to klo pe klo

4 ISÄNNÖINTISANOMAT 4 Mitä eroa on kiinteistöillä ja hyvällä viinillä? Suomen rakennuskanta vanhenee ja toisaalta myös teknistyy jatkuvasti. Maailma muuttuu kovaa vauhtia, myös kiinteistöalalla. Omistus keskittyy, vaaditaan lisää tehokkuutta, osaamista, lisäarvon tuottamista asiakkaalle, reaaliaikaista tiedottamista jne. Monesta varmasti tuntuu, että lista on loputon ja pitenee päivä päivältä. On kuitenkin asioita jotka eivät muutu. Yksi niistä on ihmisen vuorokaudessa käytettävissä oleva aika. Suurpää Oy on pitänyt Kaakonkulmaa puhtaana yli neljän vuosikymmenen ajan Suurpää Oy:llä on takanaan yli 40-vuotinen yrityshistoria. Toiminta ja toimintaympäristö ovat muuttuneet tässä ajassa melkoisesti. Nykyisen yrittäjän Pekka Suurpään Oiva Suurpää hankki ensimmäisen kuorma-auton käytettynä markalla ja aloitti märkäjätteen kuljetuksen sivutoimisesti vappuna Toiminta keskittyi pitkään jätteen keräykseen, kuljetukseen ja käsittelyyn. Yleisen ympäristötietoisuuden, asiakas- ja lainsäädäntövaatimusten nykyaikaistuessa toimintaa laajennettiin jätteen kierrättämiseen ja hyödyntämiseen liittyvillä toiminnoilla. Nykyinen asiakaskunta käsittää niin omakotiasujat kuin suurteollisuuden. Toiminnan alkuaikoina asiakkaille riitti se, että jätehuoltoon liittyvät ongelmat hoidettiin. Viemäri ei vetänyt ja se avattiin. Saniteettikaivoon kertyi sadeaikana enemmän vettä kuin kuivina kesäpäivinä. Kaivo tietysti tyhjennettiin ja tämä riitti palveluksi. Tänäänkin tehdään edellä mainittuja toimenpiteitä, mutta ne ovat vain osa palveluprosessia. Yksityinen kiinteistön omistaja voi olla seuraamassa työtä ja hän voi saada työn aikana riittävän tiedon ongelmasta ja tarvittavista jatkotoimenpiteistä. Kun asiakkaana on esim. taloyhtiö, ei ongelman välitön hoito ole enää riittävä toimenpide kokonaisuuden hallintaan. Vastuullinen toimija ei käy avaamassa samaa putkistoa kolmea kertaa vuodessa pyrkimättä selvittämään tukoksen syytä. Palveluvalikoima vastaa nykyaikaisia kiinteistöhoidon ja ympäristöhuollon vaatimuksia Suurpää Oy:ssä ymmärretään palvelun muodostuvan teknisistä valmiuksista, ihmisten osaamisesta ja tärkeimpänä asiakasyhteistyöstä. Vaikka työssä käytettävät resurssit muodostavat usein Suurpää Oy:n tuottaa kiinteistöille ja taloyhtiöille mm: - imu-paineautopalveluita kaivojen, erottimien ja putkistojen tyhjennyksiin ja puhdistuksiin - kaikkia kiinteistöjen jätehuoltopalveluita lavavuokrauksesta jätehuoltoon ja arkistojen tuhoamiseen - wc-vuokrauspalvelua rakennuskohteisiin tai erilaisiin tapahtumiin - putkistokuvauspalvelua putkiston toiminnallisen ja teknisen kunnon selvittämiseen tai esim. saneeraustarpeen kartoitukseen - kiinteistöjen sisä- ja ulkopuolisia putkistosaneerauspalveluita Sewerex Oy:n kautta laskutusperusteen, ne eivät pelkästään muodosta palvelukokonaisuutta. Menestyäkseen ja pystyäkseen tuottamaan todellista lisäarvoa asiakkaalle, toimittajan pitää osata selvittää asiat mitkä ovat asiakkaalle tärkeitä. Kun asiakkaana on isännöitsijätaho, pitää toimittajan tuntea myös tilaajan palveluideologiaa ja tilaajan vastuuta omille asiakkailleen, esim. asunto-osakeyhtiölle. Suurpää Oy:llä on laajat tekniset valmiudet alkaen kiinteistöjen jätehuollosta päättyen putkistojen kuntokartoituksiin. Yhtiön on viimeisten kahden vuoden aikana panostanut voimakkaasti putkistojen TV-kuvauspalvelun kehittämiseen ja on osaomistajana Sewerex Kouvola nimisessä yhtiössä, joka tarjoaa erilaisia putkistosaneerauspalveluita. Viime aikoina merkittävimmät panostukset yhtiössä on tehty kuitenkin työntekijöiden osaamisen kasvattamisessa ja asiakasraportoinnin kehittämisessä. Tuotantoprosesseja on suunniteltu ja vastuutettu. Työntekijöitä on edelleen koulutettu erilaisiin erikoistehtäviin. Pätevyyksiä on ylläpidetty ja hankittu. Tavoitteena on, että jokaisella Suurpää Oy:n palvelualalla on ko. työhön käytännön asiantuntijatahoa edustavia henkilöitä. Henkilöstöllä on joko olemassa tai mahdollisuus työn ohessa suorittaa jokin alaan liittyvä tutkinto tai pätevyys. Raportoinnin kehittämisen pääajatuksena on ollut, että jos työtä ei ole millään lailla dokumentoitu, ei sitä ole tehtykään. Työntekijät keräävät työkohteesta perustiedot, jotka työnjohto ja asiakasvastuuhenkilöt työstävät asiakkaan kanssa sovituiksi dokumenteiksi. Raportoinnin kehittäminen on ja tulee olemaan yritykselle kova voimain ponnistus. Tietoa on helppo kerätä, mutta tiedon saaminen riittävän laajaan, monia tahoja palvelevaan muotoon, jossa ei ole mitään liikaa, on vaikea haaste. Tietoa tulvii paljon enemmän kuin kukaan pystyy omaksumaan ja työssä tarvittavan tiedon löytäminen tiedon kompostikasasta on joskus tuskastuttavaa. Yrityksessä uskotaan kuitenkin voimakkaasti, että tämä on se palvelun osa, jolla voidaan oikeasti erottua ja tuottaa asiakkaalle lisäarvoa. Raportoinnin kehittäminen tuo tietysti mukaan työtä ja kustannuksia. Sillä pystytään kuitenkin välttämään päällekkäisyyksiä, useaan kertaan tekemistä ja tietämättömyydestä syntyvää haittaa tai vahinkoa. Yhteistyö REIM Kymin kanssa REIM Kymi on ollut Suurpää Oy:n asiakas muutamien vuosien ajan. Alkuvaiheessa yhteistyö koostui yksittäisistä pienistä töistä laajentuen myöhemmin tuntemuksen ja luottamuksen kasvaessa suurempiin ja vaativampiin kokonaisuuksiin. Toimittajan näkökulmasta palvelun tuottaminen on hankalaa, jos tilaaja ei osaa määritellä haluamaansa palvelun tai sisällön raameja. Palvelusta tulee tällöin lähes aina alimitoitettua, asiakas ei saa mitä hän on kuvitellut saavansa, tai ylimitoitettua, jolloin asiakas saa paljon enemmän mitä olisi ko. tapauksessa tarvinnut. Ylipalvelussa saatua tietoa ei voida hyödyntää loppukäyttäjää palvelevaksi ja palvelusta tulee tarpeeseen nähden liian kallis. REIM Kymin kanssa yhteistyö on ollut poikkeuksellisen helppoa. Helppoudella ei tarkoiteta töihin liittyvää suurpiirteisyyttä tai välinpitämättömyyttä vaan määrätietoisuutta, keskustelevuutta ja toisen ammattilaisuuden kunnioitusta. REIM Kymin tilaajat tietävät mitä tarpeita kiinteistöllä on ja pystyvät määrittelemään tarpeensa ja ehdottamaan erilasia ratkaisumalleja tai työtapoja. Tilaajat ovat kuitenkin aina kuunnelleet ehdotuksia ja suosituksia asioiden hoitamiseksi. Asioista on voitu aina sopia aidosti yhdessä. Tämän tyyppisessä yhteistoiminnassa kiinteistön omistaja saa käyttöönsä molempien osapuolten osaamisen ja töiden laajuus vastaa tarvetta. Vastaus otsikossa esitettyyn kysymykseen lienee melko helppo? Harvassa ovat ne kiinteistöt, jotka vanhetessaan paranevat kuten taas hyvä viini. Kiinteistö voi kuitenkin pysyä hyvä, vaikka se olisikin vanha. Laatuviini tarvitsee hyvät olosuhteet, jotta siitä saadaan kymmenien vuosien päästä arvokas keräilyharvinaisuus. Viemärikuvauksella saadaan tieto viemärin kunnosta. Kuvauksessa näkyy mm. halkeamat viemäriputkissa sekä putkeen tunkeutuneet juuret. Samalla lailla kiinteistöt vaativat suunnitelmallista, osaavaa hoitoa. Suurpää Oy haluaa olla tässä ketjussa mukana varmistamassa kiinteistöjen asumisturvallisuutta, - viihtyisyyttä ja arvonsäilymistä. Suurpää haluaa antaa asiakkailleen aikaa tehdä omaa työtään. Kiinteistöhuoltoa salpapuhto@kolumbus.fi

5 ISÄNNÖINTISANOMAT 5 Isännöintisanomat ajan hermolla! Taas on se aika vuodesta, jolloin REIM Groupin toimittama Isännöintisanomat-lehti tipahtaa postiluukusta muutamaan sataantuhanteen kotiin 11 eri paikkakunnalla. Se lienee jakelumäärältään suurin isännöintialan julkaisu maassamme, kokonaispainos on noin kpl. Lehden tarkoituksena on esitellä niin REIM Groupin yhtiöiden kuin kiinteistöalalla toimivien yritysten toimintaa sekä alan uusinta teknologiaa ja käytännön sovellutuksia ajankohtaisista aiheista mahdollisimman monipuolisesti. Ajankohtaisia aiheita tällä hetkellä ovat niin energiatehokkuus kuin e-laskutus, putki- ja kylppäriremontteja unohtamattakaan. REIM Groupin osalta suurin muutos kuluneena vuonna on yritysilmeemme selkeyttäminen ja logomme uusiminen, se jo kertokoon osaltaan että paikalleen ei saa jäädä junnaamaan vaan kehityksen kärjessä toimiminen vaatii myös oman toiminnan jatkuvaa kehittämistä ja parantamista. Sähköisten palveluiden johdonmukainen lisääntyminen yhteiskunnassamme tulee ottaa huomioon ja käyttöön myös isännöintiyrityksissä, jotta asiakkaamme saavat laadukkaimman ja nykyaikaisimman palvelun ainakin meidän toimistojemme kautta asiantuntevan ja koulutetun henkilöstömme ammattitaitoisella avustuksella. Näistä kaikista lehtemme kertoo ja monista muistakin asumiseen liittyvistä aiheista, olit sitten asunnon omistaja tai vuokralainen. Toivomme, että viihdyt lehtemme parissa ja että se antaisi uusia ideoita ja ajatuksia oman kotisi paremman asumisen ja elämisen puolesta. Syysterveisin Jari Vahviala Isännöintisanomien päätoimittaja REIM Group Oy, markkinointipäällikkö, MBA, LKV jari.vahviala@reimgroup.com PAPERINKERÄYS PITÄÄ LUPAUKSENSA Taloyhtiö voi saada 5 m 3 :n Molok in asennuksineen, tyhjennyksineen ja huoltoineen Paperinkeräyksen piikkiin, mikäli taloyhtiössä on vähintään 40 asuntoa. Tai mikäli yhtiössä on asuntoja tuota vähemmän, 660 litran ilmaisen, itsestään tyhjentyvän keräyssäiliön. Ainoa ehto on, että säiliöt pyhitetään keräyspaperille. Helpota taloyhtiösi elämää, pienennä samalla sekajätteen määrää ja kerää vielä hyvä mieli! Ota yhteyttä: asiakaspalvelu@paperinkerays.fi Viiden kuution Molok kaipaa tyhjennystä harvoin. Myös 660 litran keräysastia tyhjenee itsestään. VASTUULLISUUS OHJAA MEITÄ JA MATERIAALEJA. SIKSI PAPERINKERÄYS. Puuttuuko talostasi hissi? Hissin jälkiasentaminen helpottaa asukkaiden arkea ja mahdollistaa ikääntyvien ihmisten asumisen kodissaan pidempään. KONE tarjoaa hissittömiin taloihin erilaisia hissiratkaisuja, joista taloyhtiö voi valita tarpeisiin sopivan hissin. Asumisen rahoitus ja kehittämiskeskus ARAlta on saatavissa hissihankkeisiin tukea 50 prosenttia hankkeen kokonaiskustannuksista.

6 ISÄNNÖINTISANOMAT 6 REIM Group historia ja nykypäivä Parhaillaan kirjoitetaan REIM Groupin historiaa, jonka on tarkoitus ilmestyä vuonna Silloin on kulunut tasan neljäkymmentä vuotta siitä kun REIM Groupin esijalanjäljet ilmestyivät kartalle. Tämä merkitsi isäni perustamaa Tili- ja Isännöitsijätoimisto Pekka Multanen & kumpp. nimistä yritystä joka oli avoin yhtiö. REIM Group itsenäisenä konsernin emoyhtiönä puolestaan perustettiin vuonna Tätäkin historiaa on yli neljännesvuosisata. Toimittaja Jyrki Nuottimäen toteuttaessa historiamme kansiin saattamista olen itsekin joutunut ja päässyt useiden muiden henkilöiden tapaan eri yhteyksissä vastaamaan kysymyksiin, kaivamaan dokumentteja, tarkastamaan tietoja. Tämä kaikki on laittanut miettimään asioita. Olen myös vahvasti sitä mieltä että kaikessa elämän inhimillisessä (ja valitettavasti myös epäinhimillisessä) toiminnassa on hyvä tuntea historia. Ilman sen tuntemusta emme voi ymmärtää nykypäivää, saati yrittää ymmärtää tai suunnitella tulevaisuutta. Miettiessäni REIM Groupin toimintahistoriaa mieleeni tulee usein se tosiasia että Suomessa ensimmäinen säädetty asunto-osakeyhtiölaki astui voimaan vuonna Tämä historiallinen päätös oli monessa mielessä uraa uurtava ja kauaskantoinen. Se mahdollisti tavallisille ihmisille asunnon hankinnan, niin sanotun kansan kapitalismin. Edelleen se merkitsi köyhän kansakunnan taloudessa säästämistä, johon liittyen presidentti Kekkosen kirjan nimi Onko maallamme malttia vaurastua? sopii hyvin asiantilaa ilmaisemaan. Kolmanneksi synnytettiin myös toimiva ja demokraattinen hallintomalli asunto-osakeyhtiöille. Se on hyvin poikkeava niin eurooppalaisessa kuin laajemmassakin kansainvälisessä tarkastelussa. Mutta toimiva, mikä on tärkeintä. Itse aloitin kiinteistöalalla 1970-luvun loppupuoliskolla. Vasta tuolloin käynnistyi sivutoimisten isännöitsijöiden siirtyminen sivuun ammattimaisen isännöinnin vallatessa alaa. Lainsäädännön vaateet lisääntyivät ja monimutkaistuivat, samoin asumiseen ja elämiseen liittyvät tarpeet. Seuraava vaihe tuli myöhemmin kun isännöinti alkoi muuttua ammattiharjoittajista kohti liiketoiminnallisia merkittäviä yksikköjä. Tämä prosessi on edelleen kesken. Tietojärjestelmät, osaamisen eri alueet taloudesta tekniikkaan ja peruskorjauksiin, edellyttävät moninaisia ammattiosaamisen taitoja alan yhtiöiltä, isännöitsijätoimistoilta. Kun otamme asioihin tarpeeksi perspektiiviä huomaamme muutosten aikatrendien olevan varsin pitkiä, ja toisaalta vääjäämättömiä. Tätä kautta ymmärrämme ehkä myös että sivutoimisten isännöitsijöiden lähes ilmaisesta ajasta muutos asialliseen korvaukseen ammattiosaamisesta tapahtuu niinkin hitaasti kuin asiaintila tänä päivänä on. Mutta se tapahtuu ja tulee tapahtumaan. Taustalla on myös se tosiasia ei vieläkään ei ole kovin kaukana muutos omavaraistalouteen pitkälti perustuneesta maatalousvaltaisesta maastamme teknologian osaajaksi, nykyaikaiseksi palveluyhteiskunnaksi. Kun kiinteistöissä on maamme suurin kansallisvarallisuus, ei ole samantekevää kuka ja miten tuota omaisuutta hoidetaan. Valittaessa yritykseen toimitusjohtajaa ei valintakriteeri ole halvimmalla palkalla saatava henkilö, vaan se joka on ammattilainen ja osaa viedä yrityksen menestykseen. Aivan sama on tilanne myös isännöitsijää eli isännöitsijätoimistoa valittaessa. Osaamisen kautta saatava tulos on tärkein. Muutos kohti tätä kuitenkin etenee, mutta todella hitaasti, kuten tiedämme. Meidän alalla toimivien velvollisuus on myös vauhdittaa osaltamme tätä kehitystä. Asiakkaidemme ja potentiaalisten asiakkaidemme parhaaksi, sekä samalla koko kansantaloutemme parhaaksi. REIM Groupin historiaa ajatellen, nykyistä johtoamme ja henkilöstöämme, joka on sisäistänyt arvomme ja strategiamme jokaisella kymmenellä nykyisellä toimintapaikkakunnallamme, olen varma että meillä REIM Groupissa on hyvä tulevaisuus edessä. Yhdessä asiakkaidemme kanssa. Timo Multanen REIM Group Oy Ltd, Hallituksen puheenjohtaja, AIT MBA timo.multanen@reimgroup.com Timo Multanen, AIT MBA, on REIM Groupin konsernihallituksen päätoiminen puheenjohtaja. Multanen on toiminut European Council of Real Estate Professions (CEPI) puheenjohtajana (President) vuosina CEPI:n alajärjestöjä ovat European Confederation of Property Managers (CEAB) ja European Property Agents Group (EPAG). CEPI edustaa yli eurooppalaista kiinteistöalan ammattilaista ja näiden kansallisia järjestöjä 27 maassa. Suomesta jäseninä ovat Suomen Isännöintiliitto ja Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto. Lisäksi Multanen on valittu vuonna 1986 Suomessa Vuoden Isännöitsijäksi. Hän on toiminut lisäksi Suomen Kiinteistölehden vakituisena kolumnistina vuodesta REIM Groupin konsernihallitus esittäytyy Turvaa tarpeen mukaan Securitas on Suomen johtava turvallisuuspalveluiden tuottaja ja alan valtakunnallinen yhteistyökumppani. Tarjoamme kattavat ja laadukkaat turvallisuusratkaisut vartioinnista teknisiin turvallisuuspalveluihin. Puhelin Vahvaa osaamista (oikealta vasemmalle): DI Antero Junttila (konsernihallituksen varapuheenjohtaja), DI Kari Metsäkallio, AIT Saija Toivonen ja AIT MBA Timo Multanen (konsernihallituksen puheenjohtaja).

7 ISÄNNÖINTISANOMAT 7 Kolme kirjainta takaavat laadun ISA on isännöinnin auktorisointijärjestelmä, joka antaa asiakkaalle tietoisuuden ja turvan siitä, että isännöitsijä toimii määrätyllä tavalla. REIM Groupin kaikki toimipaikat ovat ISA-auktorisoituja. ei ole kiinteistöalalla niin tun- ISA-tunnus nettu kuin LKV eli laillistettu kiinteistövälittäjä, joka on henkilökohtainen ja perustuu hyväksytysti suoritettuun tenttiin. ISA tarkoittaa isännöinnin auktorisointijärjestelmää, joka oli aiemmin myös henkilökohtainen. Nyt se on yrityskohtainen ja kattaa meidän kaikki toimipaikkamme. Suomessa ISAn piiriin kuuluu 195 isännöintiyritysten toimipaikkaa. Näin tuota osin mystistä kirjainyhdistelmää valottaa REIM Groupin Porvoon toimiston toimitusjohtaja Frank Wendelin. Hän kertoo, että Isännöinnin Auktorisointi ry on perustettu vuonna 1987 ja sen taustalla ovat Suomen Kiinteistöliito ry ja Suomen Isännöinti ry. Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää isännöinnin auktorisointijärjestelmää. Vaativa ja velvoittava Jotta saa käyttää ISA-tunnusta, on täytettävä järjestelmän laatuvaatimukset. Ne liittyvät muun muassa henkilöstön koulutukseen, asiakirjojen dokumentointiin, avainhallintaan ja toimistoturvallisuuteen. ISA on verrattavissa muilla toimialoilla käytössä olevaan ISO -kriteeriin. Toimimme määrätyn valvonnan alla olevien sääntöjen puitteissa. ISA valvoo, tarkistaa ja auditoi toimintaa säännöllisesti. Käytännössä auditoinnit hoitaa Norske Veritas, joka on kansainvälisesti arvostettu ja luotettu kumppani. REIMin osalta se tarkoittaa, että joka vuosi tarkistetaan jotkut toimistot. Niiden lisäksi tehdään sisäisiä auditointeja vuosittain. Saamme auditoinnin myötä varmuuden siitä, että toimintatapamme, resurssimme, taloutemme, osaamisemme ja olosuhteemme ovat vaaditussa kunnossa. Mikäli asiat eivät ole kunnossa, tulee korjauskehotus, joka edellyttää toimenpiteitä. ISA ei ole mikään automaattisesti aina voimassa oleva kerran saatu oikeus, vaan se vaatii ja velvoittaa jatkuvaan toiminnan tarkasteluun. Niin että sovitut kriteerit täyttyvät ja toimivat. Asiakkaan parhaaksi REIM on mukana ISA-järjestelmässä siksi, että heidän asiakkaansa saavat luotettavaa isännöintipalvelua. Asiakkaillamme on tietoisuus ja tietynlainen turva siitä, että toimimme määrätyllä ja laadukkaalla tavalla. ISA tuo myös REIMin sisäiseen työskentelyyn tasaista laatua valtakunnallisesti jokaiselle alueelle. Wendelin muistuttaa, että heidän perustehtävänsä on huolehtia ja hoitaa ihmisten omaisuutta. Työtehtävät laajenevat sekä ala ja ympäristö muuttuvat, mikä tietää jatkuvaa oppimisprosessia. Sitoudumme alan koulutuksiin, sillä uutta oppimista tulee koko ajan. Uusia lakeja ja määräyksiä tulee vuosittain. ISA ei siis ole salatiedettä, vaan paljon konkreettista päivittäistä tekemistä niin, että isännöinti sujuu sovitulla tavalla alan määräysten mukaisesti. Läheskään kaikilla isännöitsijöillä ei ole ISAauktorisointia. REIMillä on ja tulee olemaan, asiakkaan parhaaksi. Frank Wendelin REIM Porvoo Oy frank.wendelin@reimgroup. com vakuuttavasti varmasti asiantuntevasti VAKUUTTAVAA PALVELUA COLEMONTIN ASIAKAS TIETÄÄ TUNNETKO TALOYHTIÖSI RISKIT? USKOTKO VAKUUTUSTEN OLEVAN KUNNOSSA? ONKO VAKUUTUSTEN HINTATASO KOHDALLAAN? KORVATTIINKO VAHINKO OIKEIN? Kysy lisää isännöitsijältäsi!

8 ISÄNNÖINTISANOMAT 8 Vihreää väriä tuoreessa kuosissa REIM Groupin uudistettu ilme viestii teknisestä osaamisesta sekä asiantuntijan ja edelläkävijän roolista. Tunnistettavuus ja yhteys perinteeseen on tallella. Ilmeestään yritys tunnetaan. Tämä pätee myös REIM Groupiin, jonka yritysilme sai päivitetyn tuoreen asun alkusyksystä. Ilmettä suunnitelleen hämeenlinnalaisen mainostoimisto Mediatavastin Rami Aaltonen korostaa jatkuvuuden merkitystä. Värimaailma ja R-kirjaimen muoto ovat linkki vanhaan. Kolmiot viestivät dynaamisuudesta ja siitä, että on yksi REIM, joka koostuu useasta paikallisesta toimijasta. Uudistettua ilmettä työstänyt Mikko Mänttäri löytää siitä REIM Groupin vahvuudet. Muodot ja typografian pehmeys viestivät asiantuntijasta ja edelläkävijästä. Vihreä on ollut aina REIMin väri ja visuaalisessa ilmeessä on jatkuvuutta. Yhdenmukaisesti esillä Yritysilmeen päivittämisen tarve tämän päivän tasolle oli REIM Groupin Hämeenlinnan toimipisteen johtajan Marko Hellevaaran mielestä tiedostettu yrityksessä vahvasti. Graafinen ohjeistomme oli vanhentunut ja käytännöt sen suhteen erilaisia. Kaipasimme selkeästi yhdenmukaista materiaalia ja toimintamallia viestintäämme. Taustalla on REIM Groupin laajentuminen yritysostojen kautta, jolloin viestintä on hajautunut liikaa paikallisen toiminnan myötä. Hellevaara korostaa, että paikallisuus on heille voimavara, nyt se näkyy huomattavasti selkeämmin ja yhtenäisemmin. Olemme tunnettu toimija valtakunnallisesti ja paikallisesti. Uusi ilme ja malli helpottaa prosesseja ja vie niitä yksinkertaisempaan suuntaan. Uudesta REIM-tunnuksesta on tehty neljä versiota: Group, isännöinti, välitys ja talous. Ne viestivät REIMin toiminnasta toimialoittain. Hellevaaran mukaan ilmeen päivittämisen yhteydessä viestintälinjaa tarkistettiin ja nyt se painottuu REIM Groupin toimitusjohtaja Saija Toivonen vastaanottaa Mediatavastin Rami Aaltoselta ja Mikko Mänttäriltä REIMin uuden graafisen ohjeistuksen materiaalin. Kuvassa oikealla REIM Groupin ICT-asiantuntija Vesa Koskinen. toimiryhmäkohtaiseen viestintään. Toimiva työkalu Järjestelmäasiantuntija Vesa Koskinen toteaa, että uuden ilmeen mukaisia työkaluja on helppo käyttää, eikä käsittelijän tarvitse olla graafisen alan ammattilainen. Se on tärkeää arkiviestinnän kannalta. Täsmällinen ja tiivis aineisto auttaa henkilöstöä viestinnän käytännön työssä. Tämä näkyy myös vastaanottajapäässä, laadukas ja toimiva aineisto on saman tien käsiteltävissä ilman lisätöitä ja jälkiselvityksiä. Toimiva työkalu tekee ulkoisesta ja sisäisestä viestinnästä yhdenmukaista, mikä tukee tehokkaasti yrityskuvaamme. Kun asiakirja- ja esityspohjat ovat kaikkien käytössä uuden ilmeen mukaisesti, on niiden käyttäminen vaivatonta ja päivittäminen tehokasta. Koskinen onkin enemmän kuin tyytyväinen tehtyyn uudistukseen. Tunnetta sopivasti mukana Niin Mediatavastin kuin REIMin väki on mielissään lopputuloksesta, mikä on Hellevaaran mukaan näkynyt myös saaduissa kommenteissa. Kumppanimme pitävät ilmettämme oikein hyvänä. Oma väkemme on ottanut sen positiivisesti vastaan. Media- ja toimintaympäristön muuttuminen edellyttää Hellevaaran mielestä reagointia ja ulkopuolisen kumppanin tuelle on tarvetta. Yhteistyö ja vuoropuhelu Mediatavastin kanssa on ollut tiivistä ja antoisaa. Työ eteni analyyttisesti ja johdonmukaisesti kohti tavoitetta. Aaltonen kertoo, että he ovat kulkeneet isossa kuvassa REIMin kanssa samaan suuntaan jo jonkin aikaa. Tuloksekas nettisivutoteutus sai nyt arvoistansa jatkoa. Tavattoman mielenkiintoinen projekti, missä oli paljon positiivista tunnetta ja innostusta mukana. Kun tuloksena on yhdennäköinen, yhdenmukainen ja virtaviivaistunut REIM Group, ei se voi olla näkymättä asiakkaille. REIM Groupin operatiivinen johtoryhmä Aina voit oppia lisää! APUA VIEMÄRIPULMIIN. JOKA PÄIVÄ. KELLON YMPÄRI. Pääkaupunkiseutu: Espoo (09) Länsi-Uusimaa: Lohja (019) Hanko (019) Itä-Uusimaa: Porvoo (019) Mäntsälä (019) Varsinais-Suomi: Kaarina (02) Pirkanmaa-Häme: Tervakoski (019) Ylöjärvi (03) Lahti (03) Keski-Suomi: Jyväskylä (014) Pohjois-Savo: Leppävirta Etelä-Savo: Mikkeli Pohjanmaa: Seinäjoki (06) Vaasa (06) Etelä-Karjala: Lappeenranta Pohjois-Suomi Rovaniemi Mikään hätä ei ole liian suuri, eikä liian pieni - Eerolan hoidettavaksi. REIM Groupin operatiivinen johtoryhmä kuvassa, vasemmalta ylhäältä Frank Wendelin (REIM Porvoon tj.), Saija Toivonen (REIM Groupin tj.), Jari Vahviala (REIM Groupin markkinointipäällikkö), alhaalta vas. Jukka Mäkinen (REIM Tampereen tj.), ja Marko Hellevaara (REIM Hämeenlinnan tj.). REIM Groupin operatiivisen johtoryhmän tehtävänä on koordinoida ryhmän operatiivista toimintaa eli käytännössä luoda ja kehittää toimintamalleja paikallisten yhtiöiden käyttöön sekä löytää parhaita toimintatapoja ja jalostaa niistä entistä parempia.

9 ISÄNNÖINTISANOMAT 9 82 % suomalaisista pitää tärkeimpinä välineinä kotona viihtymiseen tietokonetta, nettiä ja televisiota. Sonera kiinteistölaajakaistan valokuituyhteys on oikotie salamannopeaan surffailuun, monipuoliseen tv-kanavavalikoimaan ja asukkaille edullisiin hintoihin. Pyydä heti edullisempi tarjous: (mpm/pvm) ma-pe 8-20, la SUOMEN LUOTETUIN INTERNETOPERAATTORI Laajakaista Kaapeli-tv Viihdepalvelut televisioon Valokuitu on kirkkaasti paras internetyhteys myös kiinteistöille: 1. Suomen luotetuin, jopa Mbit/s laajakaistayhteys 2. Valtava kanavavalikoima kaapeli-tv:n kautta 3. Asukkaille yksilöllisesti valittavat tv:n lisäpalvelut, kuten videovuokraamo, ohjelmakirjastot ja tallennuspalvelut. Taloyhtiösi voi valita Soneran laajakaista- ja tv-palvelut tai halutessaan vain jommankumman. Pyydä taloyhtiöllesi sopivinta tarjousta jo tänään!

10 ISÄNNÖINTISANOMAT 10 Pala lahtelaista ravintolahistoriaa vaihtoi omistajaa Tirra, Monttu ja Torvi olivat Niilo Valtarin elämäntyö, jonka hän peri isältään Kun on kyse Lahdesta, ei voi olkaa kohauttamalla ohittaa paikkaa osoitteessa Loviisankatu 8. Rautatieaseman likellä sijaitseva kiinteistö on nähnyt ravintolaelämää monessa kerroksessa ja polvessa. Isäni Luukas Valtari perusti vuonna 1957 Tirra -ravintolan ja siitä se sitten lähti. Näin kuvailee starttia Niilo Valtari, joka pyöritti ravintolabisnestä 45 vuotta. Tämän vuoden syksyllä hän luopui siitä ja kiinteistöstä yhtiökumppaninsa Keijo Holstin kanssa. Uusien voimien on aika astua esiin. Ei ainakaan vielä ole haikea olo, myynnistä on niin vähän aikaa. Olihan siinä elämäntyötä kerrakseen. Raput ylös ja alas Tirra sai nimensä teatteriravintolasta, joka oli aikoinaan osa kokonaisuutta, kun Lahden kaupunginteatteri toimi samassa kiinteistössä. Teatteriravintola kun on kansan suussa tirra. Luukas Valtari REIM Lahti Oy:n isännöitsijä Juuso Toivonen kohdekäynnillä Tirrassa. osti nimenomaan aikoinaan teatteriravintolan. Tirra oli alunperin ja on edelleen kansankuppila. Aikoinaan siihen kuuluivat valkoiset liinat, tarjoilijat, hovija vahtimestarit, ruokaa ja juomaa kiinteistön alakertaan avautui Monttu -baari. Kun Tirraan mentiin raput ylös, Monttuun lampsittiin totta kai portaat alas oli merkkivuosi Montulle. Kun keskiolut vapautui, Monttu aukesi jo kello kuusi aamulla. Varhainen kurkku kaljan nappasi. Monttua kutsuttiin myös satulabaariksi, sillä sen baarijakkarat olivat satulan muotoiset. Ajan hengen mukaisesti juomaa ei tohtinut nauttia ilman ruokaa. Voileipä ja kolme kaljaa olikin suosittu satsi. Fiini musiikkimesta Muutama vuosi Montun jälkeen oli Torven vuoro. Kaupungin hienoin paikka oli sisustukseltaan arkkitehti Jussi Peipon käsialaa ja huonekalut olivat Askon designia, perilahtelainen paikka siis. Valaisimina toimivat torvet, nimensä mukaisesti. Torvi oli alkujaan ruokapaikka, joka oli avoinna vain päiväsaikaan. Myöhemmin musiikki tuli mukaan, nuoriso löysi paikan ja aukiolo venyi yömyöhään. Paikat myös kuluivat, mutta mitään ei oikein saanut rempata. Maailmalla suositut ravintolat ovat pitkään samassa kuosissa. Täällä Suomessa pitää uusia lookkia 3 5 vuoden välein, ihan turhaan luvun lopulta asti Torvessa on kuultu elävää musiikkia ja sen estradilla on nähty Suomen huippuartisteja. Myös Tirra ja Torvi on pala lahtelaista ravintolahistoriaa. monet kellaribändit ovat ponnahtaneet Torvesta pinnalle. Ajan hengessä eteenpäin Matkan varrella on mukana ollut myös kebab-grillikioski ja Punainen Kahvila, joka muuttui kreikkalaiseksi ravintolaksi. Se myytiin pois reilut 10 vuotta sitten. Monttu KAIKKI OVIYMPÄRISTÖN JA TURVATEKNIIKAN RATKAISUT SAMAN KATON ALTA 5 yhdistyi Torveen 1990-luvun loppupuolella. Tirra ja Torvi jatkavat lahtelaista ravintolaperinnettä uusien omistajien voimin. He uudistavat ja terävöittävät toimintaa ajan hengessä perinteitä kunnioittaen. REIM Lahden isännöimä kiinteistö on edelleen osa lahtelaista ravintolakulttuuria. Kuinka pitkään, aika näyttä järkisyytä valita vedenkäsittely 1. Lisää putkiston käyttöikää 2. Suojaa putkistojärjestelmää Katso videot / Lue tuloksista sivuiltamme 3. Vähentää energiankulutusta 4. Varmistaa erinomaisen vedenlaadun KULJE HUOLETTA HELSINKI ALAJÄRVI JYVÄSKYLÄ KEMI KUOPIO LAHTI LAPPEENRANTA OULU PORI ROVANIEMI SEINÄJOKI TAMPERE TURKU 5. Tuo merkittävää kustannussäästöä Bauer Watertechnology Oy Jaakonkatu 2, Vantaa puh. (09) info@bauer-wt.com

11 ISÄNNÖINTISANOMAT 11 Suoraveloitus päättyy, tilalle tulee e-lasku tai suoramaksu REIM Group on REM-partner (kiinteistöalan luotettavat kumppanit, Real Estate Members, on kiinteistöalalla toimivien huippuosaajien muodostama verkosto, joka tekee alaa hyödyttävää yhteistyötä ja kehittää kumppanuusajattelua)., lisätietoja löydät osoitteesta Suomalainen suoraveloitus päättyy EU-asetuksen mukaisesti Syksyn aikana suoraveloitettavat asiakkaamme ovat saaneet kirjeen laskutustavan muutoksesta. Muutos toteutetaan loppuvuoden 2013 aikana. Suoraveloituksen korvaa joko e-lasku tai suoramaksu. Huoneistokohtainen mittariluentajärjestelmä e-lasku Verkkopankkia käyttävien asiakkaiden suoraveloitus muuttuu e-laskuksi, jolloin lasku näkyy automaattisesti verkkopankissa. suoramaksu Jos käytössänne ei ole verkkopankkia, suoraveloituksenne muuttuu suoramaksuksi, joka veloitetaan suoraveloituksen kaltaisesti tililtä eräpäivänä. Mikäli olette tähän asti saaneet taloyhtiöltä laskun paperilaskuna, voitte muuttaa paperilaskun e-laskuksi verkkopankissanne. Lisätietoja suoraveloituksen päättymisestä ja sen korvaavista vaihtoehdoista saatte pankistanne. Lisäksi tietoa e-laskusta ja suoramaksusta löydätte myös Finanssialan Keskusliiton sivuilta Saint-Gobain Pipe Systems Oy Nuijamiestentie 3 A, HELSINKI Merstolantie 16, HARJAVALTA Puh sgps.finland@saint-gobain.com Veden ja energian huoneistokohtaisen mittaamisen avulla asukkaalla on mahdollisuus hallita kulutustaan ja siten säästää koko taloyhtiön menoissa. M-Bus-mittariluentajärjestelmä on suunniteltu vastaamaan kustannustehokkaasti niin suurten kuin pienten taloyhtiöiden tarpeisiin. Järjestelmää on asennettu jo yli 700 taloon ja asuntoon ympäri Suomen. Edullinen ja räätälöitävä järjestelmä mukautuu ja laajenee erilaisiin käyttökohteisiin joustavasti. Kysy lisää mittaustekniikan asiantuntijaltamme puh MAKING MODERN LIVING POSSIBLE Aika vaihtaa lämmönjakokeskus Oiva ratkaisu kaukolämpöön DSA 2 MAXI (Oiva) -lämmönjakokeskus on tarkoitettu suurten asuinrakennusten, liiketilojen ja teollisuuskiinteistöjen kaukolämpöön. Luotettava toimittaja, energiaa säästävät ratkaisut ja pitkä takuuaika on houkutteleva kokonaisuus. DSA 2 MAXI tarjoaa optimaalista suorituskykyä ja energiatehokkuutta. + Irrotettavat liittimet helpottavat asennusta + Monipuoliset säätömahdollisuudet + Kotelointi pitää keskuksen puhtaana ja lisää käyttöturvallisuutta + Tukevat säätöjalat + Putkilähdöt ovat ylöspäin ja vakiomittojen ansiosta putkiliitännät voi suunnitella jo etukäteen + Energiaa säästäviä ratkaisuja + Monipuoliset lisävarusteet + Uutta kaukolämpötekniikkaa 5 vuoden takuu Danfoss automatiikalla kaukolämpökäytössä Suomessa. Aenergialuokan pumput Useita energiaa säästäviä ratkaisuja, kuten A-energialuokan kiertovesipumput Oy Danfoss Ab myynti@danfoss.com lampo.danfoss.fi

12 ISÄNNÖINTISANOMAT 12 Lämmönjakokeskuksen saneerauksella riskit ja kustannukset hallintaan Joka toinen suomalainen koti lämpiää kaukolämmöllä. Lämmitykseen puolestaan kuluu noin puolet suomalaisen kotitalouden käyttämästä energiasta. Kaukolämpö on taajamissa paitsi energiatehokkain ja ympäristövaikutuksiltaan vastuullisin valinta, myös ylläpidon kannalta huolettomin, kun laitteiston elinkaari on otettu huomioon. Kaukolämmön tuotannosta ja jakelusta vastaavat energiayhtiöt osaavine ammattilaisineen, mutta kaukotai aluelämpöverkon ja kiinteistön verkostojen välissä on lämmönjakokeskus, jonka avulla patteriverkoston vesi ja lämmin käyttövesi lämmitetään. Kiinteistöjen oma LVI-tekniikka on asumismuodosta riippuen asukkaiden tai kiinteistöammattilaisten vastuulla. Kaukolämmityksen ja kiinteistöjen LVI-tekniikan laatu on tärkeä tekijä paitsi asumismukavuudelle ja ympäristölle myös taloudellisesti. Lämmitystekniikan vanhenemiseen liittyvien riskien hallinta on myös kustannusten hallintaa. Oikea-aikaisella saneerauksella voidaan parantaa energiatehokkuutta ja toimintavarmuutta. Lämmönjakokeskuksen tekninen käyttöikä vuotta Käytännössä lämmönjakokeskuksen kriittinen ikä on vuotta. Kokemuksesta tiedetään, että vanhasta lämmönjakokeskuksesta rikkoutuu ensin pumppu, säätölaite tai lämmönsiirrin. Syynä on tyypillisesti lämmönsiirtimien syöpyminen tai likaantuminen. Kun keskuksen käyttöikä on lähellä kahtakymmentä vuotta, on kannattavampaa uusia samalla koko lämmönjakokeskus kuin korjata yksittäisiä komponentteja. Danfossin energiatehokkaalla nykytekniikalla voidaan saavuttaa säästöjä tinkimättä asumisen mukavuudesta ja ylläpidon käyttövarmuudesta. Uudella tekniikalla on kiistattomat etunsa esimerkiksi kiertovesipumppujen ja keskusten energiatehokkuudessa sekä säätötarkkuudessa ja etävalvonnan mahdollisuuksissa. Kiinteistön lämmitysenergian kulutukseen vaikuttavat kiinteistön vaipan lämpöhäviöt, verkostojen virtausten säätö ja luonnollisesti myös asumistottumukset, kuten lämpimän veden käyttö. Nykyaikaisen lämmönjakokeskuksen ominaisuuksilla ja samanaikaisesti suoritettavalla patteriverkoston tasapainotuksella voidaan yleensä vähentää kiinteistön energiankulutusta. Tekniset arvot on syytä päivittää mitattuihin tai laskettuihin nykyarvoihin, sillä tilausvesivirran muutoksella voi pienentää kustannuksia. Uuden lämmönjakokeskuksen äänitaso on entistä alhaisempi. Myös tilaa vapautuu samalla kun päästään eroon mahdollisesti asbestia sisältävistä vanhoista eristeistä. Saneeraus on mahdollista talvellakin Danfossin valikoimista löytyy myös pien- ja rivitaloihin soveltuvat lämmönjakokeskukset. Kuvassa myyntipäällikkö Kim Niemelän esittelemä malli on AkvaLux VX II. Lämmönjakokeskuksen saneeraus nostaa kiinteistön arvoa ja antaa käyttövarmuutta vuosiksi eteenpäin. Uuden lämmönjakokeskuksen hankinta takaa käyttövarmuuden vuosiksi eteenpäin kovimmillakin talvipakkasilla. Taloyhtiön tehtyä päätöksensä apua lämmönjakokeskuksen tekniseen mitoitukseen saa Danfossin asiantuntijoilta. LVI-suunnitelman tekee LVI-suunnittelija. Urakka on järkevintä teettää kokonaisurakkana, jotta kaikki laitteet saadaan kerralla yhteen sopivina, ja tarjous kannattaa pyytää useammalta urakoitsijalta. Hyväksytyistä urakointiliikkeistä saa tiedot omalta energiatoimittajalta. Ajoissa kannattaa selvittää myös rahoitus ja mahdolliset avustukset. Lämmönjakokeskuksen saneeraus on vaivatonta, kun se toteutetaan hyvin suunniteltuna eikä pakon edessä hätätyönä. Hyvä ajankohta saneeraukselle on kesällä, mutta saneerauksen voi ajoittaa myös talvikaudelle. Nykyisten tehdasvalmisteisten Danfoss -lämmönjakokeskusten asentaminen sujuu osaavalta urakoitsijalta hyvin suunniteltuna nopeasti. Saneeraus voi viedä muutaman päivän, mutta vedenjakelun ja lämmityksen katkos kestää vain päivän ja voi parhaimmillaan jäädä muutamiin tunteihin. Lämmönjakokeskuksen toimitusaika on pari, kolme viikkoa. Kaukolämpötekniikan edelläkävijänä tunnetun Danfossin lämmönjakokeskus sisältää lämmönsiirtimien lisäksi verkostojen kiertopumput, säätölaitteet ja tarvittavat sulkuventtiilit. Kehittyneimpien kiertovesipumppujen kierrosluku ja samalla virtaama säätyvät automaattisesti ja sähköenergian kulutus on pienempi. ECL310 -säätölaite voidaan kytkeä internetin kautta. Danfoss antaa Suomessa viiden vuoden takuun lämmönjakokeskuksille, joissa on Danfoss komponentit. Danfossilla on Suomessa myös koko maan kattava huolto- ja varaosapalvelu. Lisätietoja takuusta ja lämmönjakokeskuksista: Kim Niemelä Oy Danfoss Ab Myyntipäällikkö Me olemme siellä missä asiakkaammekin. Kaikki LähiTapiola Kaakkois-Suomen 80 amma laista valmiina au amaan sinua kaikissa vakuutus-, pankki- ja sijoitusasioissa. Löydät meidät läheltäsi silloin kun meitä tarvitset. Luotettava kumppani linjasaneeraukseen! Meiltä saat asuntorakentamiseen kylpyhuonemalliston, jonka tuotteissa yhdistyvät laatu, edullinen hinta ja hyvä saatavuus. Tarjoamme yksilöllisen muutostyöpalvelun sekä toimivan logistiikan. Espoo I Hyvinkää I Hämeenlinna I Joensuu I Jyväskylä I Kouvola Kuopio I Lahti I Lappeenranta I Mikkeli I Oulu I Pori I Porvoo Rauma I Rovaniemi I Seinäjoki I Tampere I Turku I Vaasa I Vantaa laattapiste.fi

13 ISÄNNÖINTISANOMAT 13 K o l u m n i Reim Group isännöinnin kehityksen kärkeen Olen toiminut runsaat kaksi vuotta REIM Groupin toimitusjohtajana. Tätä ennen kahdeksan haastavaa, mielenkiintoista, työntäyteistä vuotta REIM Lahden palveluksessa. Ennen tätä jo jonkin verran alan kokemusta hieman toisesta näkövinkkelistä. Vuoteni sisältävät käytännön työtä etulinjasta takamaastoon, uuden oppimista, kouluttautumista, opiskelua. Ammatti-isännöitsijätutkinto (AIT) oli sekin työhaasteiden ohessa oma punnerruksensa. Tämän päivän näköperspektiivistä kaikki on kuitenkin kannattanut. Ja REIM Groupissa minua ovat esimieheni aina kannustaneet uusiin saavutuksiin, jos itsestäni vain siltä on tuntunut. Koen että johtamisessa, mikä on olennainen osa tämän päivän tehtävääni, on erittäin tärkeätä tuntea oma alansa. Erityisesti kun kyse on asiantuntijaorganisaatiosta, kuten REIM Groupin kohdalla. Jos en kokisi tuntevani puolisentoista sataa osaavaa asiantuntijaa käsittävää organisaatiotamme ja ihmisiä läpikotaisin, samoin kuin toimialaamme ja sen nyansseja, näkisin toimintamme kehittämisen asiakkaidemme, henkilöstömme ja liiketoiminnallisen tuloksenteon kokonaiskentässä ongelmalliseksi. Suoraan sanottuna en usko että suoraan isännöintialan ulkopuolelta tuleva johtaja menestyy tällä alalla. Isännöintialan muutos viimeisten kymmenen vuoden aikana on ollut valtaisa. Ja muutos tulee jatkumaan. Minulla on ollut usein mahdollisuus konsernihallituksemme puheenjohtajan kanssa pohtia tätä muutosta, alamme historiaa, nykypäivää ja kehitystä, samalla huomioiden yhteiskuntamme kehitys ja kansainvälisyys. Ala on muutosprosessissa ammatinharjoittamisesta liiketoiminnaksi, jossa taasen asiakaslähtöisyys tulee pitää kunniassaan, mutta ymmärtää uudella tavalla. REIM Groupin toimiessa valtakunnallisesti ryhmänä (joka minusta on parempi sana kuin ketjuna ) tämä on meille selkeä vahvuus ja voimavara. Samalla tavoin kuin arvostamamme ja kunnioittamamme paikallisuus. Jokaisessa kaupungissa meillä on omat kasvot toimitusjohtajiemme itsekin tehdessä myös oikeata isännöintityötä. Tätä kautta myös he tietävät mistä on kyse ja pystyvät osaavan henkilöstönsä kanssa kehittämään ja viemään asioita jatkuvasti oikeaan suuntaan. Kun tämä yhdistetään paikalliselta tasolta alueelliselle ja valtakunnalliselle tasolle syntyy todella vahvaa synergiaa. Siitä hyötyvät myös yksittäiset asiakkaamme, mikä on meille tärkeätä. Me olemme yksityinen yritys, tässä mittakaavassa harvoja sellaisia. Emme ole kasvottoman rahan, pääomasijoittajien, julkisvallan tai onnenonkijoiden omistaja yritys. Sekin on jo arvo sinänsä. Myös henkilöstöllemme ja asiakkaillemme. Olen ylpeä toimitusjohtajakaudellani luomastamme REIM Groupin operatiivisesta johtoryhmästä. Siitä on tullut aktiivinen kehittymisemme sydän sisältäen ryhmänä aivan erinomaista osaamista, tietoa ja taitoa, näkemystä ja kokemusta, koostuen useammasta kaupungista tulevista avainpelaajista. Olemme saaneet paljon aikaiseksi tiiminä ja olen varma että tulemme myös saamaan luoden uusia edellä käyviä latuja isännöintialalle. Vastikään käyttöön ottamamme uusi logomme ja yritysilmemme ovat lähtölaukaus tulevalle. Oltuani vasta muutaman vuoden koko REIM Groupin johdossa voin todeta hyvillä mielin, mutta nöyränä, että suuntamme on oikea ja olemme menossa kovaa vauhtia eteenpäin. Hukkasimme aikaisemmin muutamia vuosia, mutta nyt otamme tuon menetyksen kiinni ja menemme siitä ohitse. Toimintamme peruspilarit ja rakentamamme strategia ovat kohdallaan, ja kun meillä on vahva oma väki mukana täydestä sydämestä, silloin syntyy varmasti tulosta. Sitä varten me teemme tätä positiivisesti haastavaa työtämme, sydämestämme. Saija Toivonen REIM Groupin toimitusjohtaja saija.toivonen@reimgroup.com VARMAT SÄÄSTÖT TALOYHTIÖLLE JA ILMAINEN ENERGIATODISTUS sadalle ensimmäiselle Säästö-FLEX-palvelun ostajalle. Säästö-FLEX on taloyhtiön oma tehokas energiavahti, joka tuo säästöä energiakuluissa keskimäärin 13 % vuodessa. optimoi kiinteistön energiakustannukset ei alkuinvestointeja säästöt alkavat heti räätälöitävä palvelupaketti alk. vain 67 /kk LUE LISÄÄ: ASIAKASPALVELU Skapat Energia, Turuntie 2, Hämeenlinna puhelin faksi asiakaspalvelu@skapatenergia.fi Skapat Energia on puolueeton ja luotettava kumppani yritysten, kiinteistöjen ja kotitalouksien energia-asioissa. Tutkimuksen mukaan asiakkaistamme 96 % on tyytyväisiä ja voisi suositella palveluitamme myös muille.

14 ISÄNNÖINTISANOMAT 14 Laattapiste mukana putkiremontissa Toimitamme kohdekohtaiset mallitaulut taloyhtiön kokouksiin ja työmaille. Onko taloyhtiössäsi suunnitteilla putkiremontti? Arveluttaako urakan laajuus ja kustannukset? Taloyhtiölle putkiremontti on usein välttämätön paha. Asiakkaan huolena on usein paitsi laatu, myös aikataulun viivästyminen. Valtakunnallisesti Laattapiste suunnittelee yli kylpyhuonetta vuosittain ja haluaa tuoda vankan kokemuksensa taloyhtiöiden käyttöön. Laattapiste ei toimi projektissa pelkästään tavarantoimittajana vaan tarjoaa apuvälineet putkiremontin jokaiseen vaiheeseen hankesuunnittelusta toteutukseen. Tästä hyötyvät niin suunnittelijat, rakennusurakoitsijat, isännöitsijät kuin taloyhtiön osakkaatkin. Laattapiste toimittaa maksuttomat räätälöidyt kohdekohtaiset esitteet tuotetiedoilla ja 3D-kuvilla 3D kuvat jo ensimmäiseen urakkaan liittyvään kokoukseen. Materiaalit valitaan on helppo valita esimerkiksi putkiremontteja varten kootusta Rakentajan kylpyhuonemallistosta. Mallistosta löytyvät niin hinnaltaan, saatavuudeltaan ja visuaalisuudeltaan parhaat tuotteet. Laattapisteen edustaja on tukena projektissa ensimmäisestä kokouksesta viimeiseen käyttöönottokatselmukseen saakka. Mikäli asukas haluaa toteuttaa oman unelmiensa kylpyhuoneen, niin Laattapisteen muutostyöpalvelu palvelee asukasta yksilöllisesti, veloituksetta. Huoneistoeritellyt toimitukset helpottavat rakennusliikkeen työtä sekä nopeuttavat urakan etenemistä. Laattapiste on laadukkaaksi koettu brändi, joka nostaa asunnon arvoa myös rahallisesti. Hyödyt : Lopputuloksena unelmien kylpyhuone, jossa kaikki on kohdallaan. Räätälöimme kohdekohtaiset esitteet todellisilla mitoilla ja ratkaisuilla. Kohde-esite kannattaa tehdä toteutussuunnittelu- vaiheessa. - Informaatio kulkee heti urakan alkuvaiheista lähtien. - Räätälöidyt kohdekohtaiset esitteet ja mallitaulut tuotetiedoilla sekä 3D-kuvilla. - Mahdollisuus taloyhtiön infotilaisuuden järjestämiseen paikallisessa Laattapiste-myymälässä. - Yksilöllinen muutostyöpalvelu. Yksilöllinen muutostyöpalvelu tehdään asiakkaan toiveiden mukaisesti. - Yksi yhteyshenkilö. - Kaikki tuotteet kerralla työmaalle huoneistoeriteltynä. - Kaikki kylpyhuoneeseen; monipuoliset tuotteet ja ratkaisut kattavat kaiken kylpyhuoneeseen aina pohjavalusta kokonaisuuden viimeisteleviin lisätarvikkeisiin asti. - Brändi joka nostaa asunnon arvoa. - Jos taloyhtiössänne on suunnitteilla putkiremontti, ole yhteydessä paikalliseen Laattapiste myymälään ja tulemme kertomaan asiasta lisää. Isännöinti on tavoitteellista yhteistyötä Kruunuasunnot pitää isännöintitoimijat virkeänä sopivalla kilpailutilanteella. Oikein onnistuneista tuloksista palkitaan. Valtakunnallisesti toimiva Kruunuasunnot hallinnoi tällä hetkellä reilua asuntoa. Puolustusvoimilta reilut kymmenet vuotta sitten peritty asuntokanta on matkan varrella puolittunut. On sille tapahtunut paljon muutakin, toimitusjohtaja Reijo Savolaisen sanoin: Kolme neljäsosaa kannasta on laajamittaisesti perusparannettu. Korjausvelka on siis suurelta osin maksettu. Rahaa kehittämiseen on käytetty 220 miljoonaa euroa, josta osa on mennyt uustuotantoon. Nyt asuntokanta alkaa olla pääosin kilpailukykyisessä kunnossa. Se näkyy myös isännöinnille asetettavissa vaatimuksissa. Asuntokannasta on reilut 60 prosenttia vuokrattu puolustusvoimille, mutta myös markkinoille vuokraus on tärkeä osa toimintaa. Toimintaa asukkaan hyödyksi Savolainen korostaa, että niin heidän kuin isännöitsijän työ tähtää yhteen maaliin. Tämä kaikki tapahtuu asiakkaan hyödyksi niin, että asumisviihtyvyys toteutuu. Toiminta on tavoitteellista ja tapahtuu tiiviissä yhteistyössä. Kruunuasunnot käyttää muutamaa isompaa isännöintitoimijaa, joiden toimintaverkko kattaa hyvin heidän asuntokantansa. Mikään manulle illallinen -pesti ei ole kyseessä. Kilpailutilanne pitää kaikki toimijat virkeänä. Vertailemme, keräämme kokemuksia ja opimme toisiltamme. Kruunuasuntojen tapana on istuttaa kaikki isännöitsijät kerran vuodessa saman pöydän ääreen. Jokainen esittelee asioitaan ja hyvistä käytännöistä sekä suorituksista palkitaan. Palkitsemme tilaisuudessa vuoden isännöitsijän. Se on omiaan lisäämään motivaatiota. Tulospalkkiota tavoitteiden ylittämisestä Henkilökohtaisen palkitsemisen lisäksi Kruunuasunnot tarjoaa myös rahallista hyötyä. Lisäpalkkioon normaalin isännöintipalkkion ohella on mahdollisuus päästä oikein onnistuneilla toimilla. Tänä vuonna siihen voi yltää energiankulutuksen saralla. Mikäli päästään budjetoituituja parempiin energian kulutuslukuihin, tuo se säästöjä. Osan niistä annamme tulospalkkiona isännöitsijälle. Muutaman vuoden käytössä ollut systeemi on koettu Savolaisen mukaan mielekkääksi ja onnistuneeksi. Kilpailumentaliteetti pistää yrittämään, mutta ei silti hinnalla millä hyvänsä eli ei esimerkiksi asumisviihtyvyyden kustannuksella.. Haemme toimivia ratkaisuja, emme aina halvimpia. Laskemme pitkässä juoksussa, mikä on talolle parasta. Työtä riittää monella suunnalla Vaikka pääosa Kruunuasuntojen kannasta on jo peruskorjattu, tekemistä riittää. Esimerkiksi REIMin isännöimässä Mikkelin Karkialammen kohteessa on iso muutostyö käynnissä. Iso osa asunnoista muutetaan yksiöiksi ja solutyyppisiksi asunnoiksi. Myös Kouvolassa Vekaranjärven varuskunnassa piisaa haasteita vielä runsaasti. Lahden keskustassa on käynnistymässä mielenkiintoinen kerrostalon perusparannus, joka saa jatkoa lähivuosina naapuritalossa. Lähes 20 vuotta Helsingin Isännöitsijäyhdistyksen puheenjohtajana toiminut Savolainen tietää, mistä puhuu. Isännöinti on tavoitteellista yhteistyötä yhdessä kiinteistönomistajan kanssa asukkaiden parhaaksi.

15 ISÄNNÖINTISANOMAT 15 Solmi virallisen edustajan kanssa paperinkeräyssopimus Valtakunnallisesti toimiva Paperinkeräys Oy edustaa maamme toista virallista tuottajayhteisöä, jonka lakimääräisenä tehtävänä on kerätä Suomen markkinoilla oleva paperi takaisin kiertoon. Tämä tarkoittaa, että Paperinkeräyksen velvoite on kerätä veloituksetta taloyhtiöistä paperi uudelleen paperitehtaiden raaka-aineeksi. Paperinkeräys Oy:n aluetiimipäällikkö Tatu Savolainen kertoo, että Paperinkeräys Oy työllistää myös paikallisia kuljetusyhtiöitä. Se ei itse omista keräysautoja, vaan on solminut sopimuksia paikallisten kuljetusyhtiöiden kanssa paperin keräämisestä kiinteistöiltä. Markkinoilla on liikkeellä myös niin sanottuja harmaan talouden pelureita. Siksi onkin ensiarvoisen tärkeää, että kiinteistöt solmivat paperinkeräyssopimuksen tuottajayhteisön tai sen kumppanikerääjän kanssa. Näin kiinteistö voi varmistua siitä, että silloin toimitaan lakien ja velvoitteiden mukaisesti ja paperi päätyy Suomessa raaka-aineeksi, sanoo Savolainen. Kiinteistöille tapauskohtaisesti optimoidut keräysastiat Kun kiinteistö sopii paperinkeräyspalvelusta Paperinkeräys Oy:n kanssa, Paperinkeräys tekee kiinteistöissä kartoituksen toimivan palvelun järjestämistä. Tällöin selvitämme kuinka monta huoneistoa kiinteistössä on, millaiset astiat vievät pihalla vähiten tilaa, mihin ne kannattaisi sijoittaa, jotta keräysautot eivät häiritsisi asukkaita sekä optimoimme mikä on astioiden paras tyhjennysväli, kertoo Savolainen. Paperinkeräys tarjoaa isommille asunto-osakeyhtiöille, joissa on yli 40 huoneistoa, ilmaisen viiden kuution Molok-paperinkeräyssäiliön vanhojen 600 litraisten säiliöiden tilalle. Uuden, isomman säiliön etuna on sen harvempi tyhjennysväli, joka tuo keräyksen järjestäjälle säästöä kuljetuskustannuksissa ja on ekologisempaa. Isompi paperinkeräysastia voidaan upottaa maahan, jolloin se on maisemallisestikin siisti. Savolainen huomauttaa, että isomman keräysastian voivat ottaa käyttöön yhdessä myös kaksi pienempää taloyhtiötä. Hyvä, vanha muistisääntö on, että kaikki mikä postiluukusta tipahtaa niin kelpaa paperinkeräysastiaan, muistuttaa Savolainen vielä lopuksi. Teksti: Mirka Huhtala KUMPPANISI IKKUNA- JA OVIRATKAISUISSA. Paperinkeräys Oy toimii valtakunnallisesti.

16 ISÄNNÖINTISANOMAT 16 Kauanko olet suihkussa? Kerrostaloasunnoissa suomalainen kuluttaa vettä keskimäärin155 litraa vuorokaudessa. Tästä reilut 40 % on lämmintä vettä. Vaihtelu vedenkulutuksessa on melkoista: litraa, riippuen siitä, missä asutaan. Omakotitaloissa, joissa vettä kuluu noin 120 litraa päivässä, pärjätään vähemmällä. Erot johtuvat pitkälti käyttötottumuksista ja vesikalusteista. Kulutuksen suuruuteen vaikuttaa olennaisesti se, miten hyvin voi omaa kulutustaan tarkkailla ja millä tavalla osallistuu vesimaksun maksamiseen. Omat käyttötottumukset ratkaisevia Teemme joka päivä valintoja ja ratkaisuja, jotka vaikuttavat veden ja energian käyttöön niin töissä, kotona kuin vapaaajallakin. Omat käyttötapamme, mieltymyksemme ja asenteemme vaikuttavat taustalla yllättävän paljon. Jokainen voi itse vaikuttaa veden- ja energiakulutukseen muuttamalla omia tottumuksiaan, sellaisia, joita ei välttämättä ole tullut edes ajatelleeksi. Pienet valinnat voivat tuottaa isoja säästöjä. Esimerkkejä on useita: hana kannatta sulkea aina, kun esimerkiksi vaahdotat hiuksiasi suihkussa. Juokseva vesi on allasta tuhlaavampi vaihtoehto, olipa kyse käsien, pikkupyykin tai astioiden pesusta. Suihku on kuitenkin energiataloudellisempi valinta kuin amme ammeen käyttö yleensä tuplaa vedenkulutuksen. Hampaiden pesussa kannattaa käyttää hammasmukia sen sijaan, että antaa hanan valua hammaspesun ajan. Kolmen minuutin hampaiden harjaus hana auki voi viedä jopa 30 litraa vettä! Nykytekniikka apuun Vesikalusteilla on erittäin merkittävä rooli energiansäästössä. Nykytekniikka antaa monta keinoa veden kulutuksen pienentämiseen. Suihku on kotitalouksien vedenkäytössä se kohde, jossa on suurimmat veden-, energian ja rahansäästömahdollisuudet. Siksi moderni suihku, jossa vettä kuluu vain puolet entisestä määrästä, maksaa itsensä jo lyhyessä ajassa takaisin. Myös wc-laitteiden vedenkulutusta voi vähentää: vanhat kalusteet käyttävät huuhteluun huomattavasti enemmän kuin uudet mallit. Oraksen laajasta vesikalustevalikoimasta on helppo valita vettä säästävät mallit. Esimerkiksi Oras Eterna sopii mainiosti kotitalouksiin, joissa on pieniä lapsia tai vanhuksia. Hana on samalla vettä säästävä ja älykäs, sillä se osaa kertoa sinulle vihreällä valolla ihanteellisen suihkun kestoajan. Oras Vegassa on ekonappi: kun hana avataan, se antaa vettä aina ensin säästövirtaamalla. Vasta nappia painamalla ja vipua samalla nostamalla saa isomman virtaaman. Vaihtoehtoja on runsaasti. Tutustu Oras-valikoimaan: ja aloita veden säästäminen nyt! It s Time. Oras Eterna. Aina oikea aika nauttia vedestä. Ja säästää sitä. Katso lisää Pitävä ja pätevä. Kattoremontit Pihakansisaneeraukset Kattohuollot Valitse KerabitPro, kun tarvitset katto- ja vedeneristysrakentamisen osaajaa KerabitProlta saat kaikki katto- ja vedeneristysrakentamisen palvelut niin uudis- kuin korjausrakentamiseenkin. Rakennamme, korjaamme ja huollamme bitumi-, pelti- ja tiilikatot. Meillä on sadan vuoden kokemus ja ammattitaito. Jälki on sen mukaista, pitävää ja pätevää. KerabitPro Oy Väinö Tannerin tie 3, Vantaa Puh

17 ISÄNNÖINTISANOMAT 17 Selkeät pelisäännöt auttavat autopaikkojen jaossa T aloyhtiöissä on autopaikkoja yleensä aina liian vähän. Kuka sellaisen saa ja missä järjestyksessä, asia on syytä kirjata paperille. Autopaikat aiheuttavat taloyhtiöissä paljon keskustelua, erityisesti niiden vähyys ja jakoperusteet. Joskus keskustelu ryöstäytyy riidaksi asti, riita voitaisiin kuitenkin välttää hyvällä ennakkotyöllä. Isännöintiliiton lakiasiantuntija Marina Furuhjelm tunnistaa ongelman läpikotaisin. Käytännön toteuttamisessa on haasteensa ja soveltamista tarvitaan. Jokaisen taloyhtiön tulee miettiä asia omista lähtökohdistaan. Furuhjelm on ottanut asiaan kantaa blogi -kirjoituksissaan ja hän on heittänyt syötiksi yhden esimerkin jakomallista. Hän varoo kuitenkin yleistämästä esimerkkiä, sillä jokainen taloyhtiö on oma tapauksensa. Yhden mallin kopioiminen on liian helppoa, eikä siitä tule välttämättä lainkaan toimiva kaikille. Jokaisen taloyhtiön pitää laatia autopaikoilleen omat pelisäännöt siitä, miten toimitaan missäkin tilanteessa. Yhtiökokous tai hallitus vahvistaa autopaikkasäännöt. Yhdenvertaisuuden pohjalta Vuonna 2010 muuttunut laki on tuonut asiaan enemmän keskustelua ja vivahteita. Vettä myllyyn on lisännyt yksityinen pysäköinnin valvonta. Furuhjelm muistuttaa kuitenkin taustalla vaikuttavasta ohjeistosta. Asunto-osakeyhtiölaki ja yhdenvertaisuusperiaate ohjaavat asian käsittelyä. Autopaikkoja on kahta tyyppiä, asuntoyhtiön hallussa olevat sekä osakkeenomistajien omat autopaikat. Jälkimmäisten suhteen ei ole yleensä ongelmia. Lakimuutos nosti aiemmin huonompaa kohtelua osak- Se ei ole tasavertainen tapaus. Vakituisessa käytössä oleva auto ajaa näiden ohi. Furuhjelm tähdentää, että arpa ei saa olla ikuinen ratkaisu. Autopaikat eivät saa olla aina samat, vaan kiertoa pitää löytyä. Jos autopaikoissa ei ole vaihtuvuutta, yhdenvertaisuusperiaate ei toteudu. Rohkeasti miettimään Furuhjelm kannustaa taloyhtiöitä miettimän rohkeitakin ratkaisuja autopaikkaongelmiin. Yksi malli toimii yhdessä ja toinen toisessa. Tärkeintä on vastata myönteisesti kysymykseen: Toimiiko tämä meillä. Silloin on hyvä pohja noudattaa toimivia yhdessä sovittuja pelisääntöjä. Yhdenvertaisuuden kannalta oleellista on kierrättää autopaikkoja yhtiökokouksen tai hallituksen päätöksellä säännöllisin väliajoin, esimerkiksi kolmen vuoden välein, jos kiertoa ei muuten ole, sanoo Isännöintiliiton lakiasiantuntija, OTM Marina Furuhjelm. Kuva OlliPekka Latvala seen saaneet vuokralaiset parempaan asemaan. Tämä tiesi autopaikoille enemmän kysyntää ja ottajia. Furuhjelm korostaa ennen sääntöjen perinpohjaista tulkintaa yhtä perusseikkaa. Aina on hyvä lähteä tarpeesta liikkeelle eli kuka tarvitsee autopaikkaa. Arpa on heitetty ei silti ikuisesti Arpa ratkaisee tyypillisesti autopaikat, kun ne jaetaan ensimmäistä kertaa. Ilman paikkaa jäävät ovat sen jälkeen jonotuslistalla. Entä jos asunnossa, missä osakas ei itse asu, vaihtuu vuokralainen. Uusi vuokralainen menee tällaisessa tilanteessa jonon päähän. Tilanteessa, missä taloudessa on useampi kuin yksi auto, kakkosautolle on paikka tarjolla vasta, kun kaikki ovat saneet ensimmäisen paikan. Mitäpä jos ei ole autoa säännöllisessä käytössä lainkaan, mutta vieraille tai esimerkiksi omaishoitajille autopaikalle olisi tarvetta. Huomioi nämä! Tasapuolinen kohtelu niin paikkojen jaossa kuin jonossakin Selkeät säännöt helpottaa kaikkia Vuokrattu autopaikka ei siirry asuntokaupan mukana Taloyhtiö päättää säännöistä taloyhtiön lähtökohdista Asuminen taloyhtiössä -opas auttaa asukasta ymmärtämään asumiseen ja taloyhtiön arkeen liittyviä käytäntöjä. Se kertoo muun muassa, saako yöllä käydä suihkussa ja miten häiriköivän naapurin kanssa kannattaa toimia. Hyvässä mallissa kaikkien, niin osakkeenomistajien kuin vuokralaisten, tarpeet on otettu tasavertaisesti huomioon. ehtii myös Huo m! Vielä! syyshuo lto vesikaton Tee s Lumenpudotu -sopimus ennakkoon! Lumi ei tipu päälle. Seuraamme lumitilannetta ja pudotamme lumet turvallisesti. Katto säilyy ehjänä. Oikeanlaiset työtavat ja työvälineet eivät riko kattoa. Takuuhinta. Sopimushinta koko talveksi - myös lumimyrskyn jälkeen! Hommat hoidetaan. Teemme työmme ja olemme yhteiskuntavastuullinen yritys. Soita ! Puhelut kiinteästä verkosta 8,35 sent/puhelu, + 7,02 sent/min. Matkapuhelimesta 8,35 sent/puhelu + 17,17 sent/min.

18 ISÄNNÖINTISANOMAT 18 Kylppäriremontti kahdessa viikossa, ihan totta! Vitsiltä kuulostava todellisuus säästää rahaa, aikaa ja vaivaa. Hyvin suunniteltu ja teollisesti tuotettu elementtiratkaisu on kaikilta osin toimiva sekä kaunis katsella. Likaa, pölyä, melskettä ja elämänrytmin sekaantumista. Siinä monen meidän mielikuva kylpyhuoneremontista. Consti Talotekniikka Oy on nyt tuomassa tähän pieneen painajaiseen helpotusta, jota myyntijohtaja Karl Jensen kuvailee seuraavasti: Minuakin olisi aiemmin naurattanut, jos joku olisi väittänyt, että täydellisen putki- ja kylpyhuoneremontin voi tehdä kahdessa viikossa. Nyt tiedän, että se on tutkitusti totta. Putkimodulin tarkastus- ja huoltoluukku. Rakenteen tuuletuksen korvausilma kynnys- tai seinäventtiilin kautta... Katossa reikä? Eikä! Teetä nopea ja laadukas adukas kattoremontti! Meillä on jo 20 vuoden ja yli kattoremontin kokemus. Huolehdimme kaikesta avaimet käteen, joten hanke on yhtiöllenne ja asukkaille mahdollisimman vaivaton. > Pitävä aikataulu, kiinteä hinta ja yksi lasku työn valmistuttua > Omat ammattimiehet ja rakennuskoneet > Asennustyölle 5 vuoden takuu, teräskatteille 30 ja tiilikatoille 45 vuoden materiaalitakuut > AAA-luokan luotettavuutta, oma remonttien rahoitus ilman etumaksuja tai osalaskuja > RALA-pätevyys vastuullinen kumppani Taustalla on ruotsalainen, yli 20 vuotta käytössä ollut keksintö, jolla on remontoitu noin kylpyhuonetta länsinaapurissa. Uusissa rakennuskohteissa tällaisia moduulikylpyhuoneita on tehty paljon esimerkiksi hotelleihin, myös Suomessa. Mistä siis on oikeasti kyse? Huone, jossa on putkimoduuli sisällä. Se on tehty pitkälti valmiiksi muualla. Moduuli sisältää kaiken tarvittavan talotekniikan, myös tuuletuksen. Viimeisen päälle mietittyä Myyntipäällikkö Antti Stirkkinen kertoo, että märkätilan remontti käynnistyy perinteisen suunnittelun mukaan. Mikäli päädytään toteuttamaan Toimialueet: Helsinki Tampere Turku Oulu Kattoluuri Ideal-tuotenimeä kantava remonttimalli, tarvittava muutossuunnittelu sisältyy kokonaisuuteen. Ideal-ratkaisussa uusi kylpyhuone rakennetaan vanhan sisälle, jolloin rakenteita ei tarvitse purkaa. Niiden kosteusominaisuudet toki tarkistetaan. Ratkaisu säästää aikaa, vaivaa ja pölyä. Purettavat kalusteet ja esineet kierrätämme. Teollisesti tuotetut valmiit elementit tuodaan pihalle kontissa asennusjärjestyksessä, huoneistokohtaisesti. Kaikki on valmiiksi mitoitettu, jokainen kylppäri millilleen. Yksittäinen elementti painaa maksimissaan 50 kiloa, joten kaksi henkilöä voi sitä siirrellä. Lattia ei toimitukseen sisälly, sillä se on helpompi tehdä paikan päällä. Samalla voidaan tehdä lattialämmitys, jota suositellaan sähköisenä. Stirkkinen korostaa, että ilma kiertää vanhan ja uuden huoneen välissä. Hän suosittelee koneellisen poiston asentamista samassa yhteydessä, jos sellaista ei vielä ole. Useita isoja etuja Remontti pystymään viemään läpi Ideal-ratkaisulla kahdessa viikossa, siististi ja joustavasti. Se on iso etu asukkaalle, mikä näkyy muun muassa siinä, ettei hänen tarvitsee välttämättä muuttaa remontin ajaksi pois. Rakennuttajalle lyhyt aika merkitsee lyhyttä ja selkeää valvontaprosessia. Teollisesti toteutetut elementit ovat hyvin eristävää rakennetta ja tasalaatuisia. Käytettävissä olevat kalusteja sisustusmateriaalit tunnettuja laadukkaita tuotteita. Jensen nostaa esille aina tärkeän rahan. Ideal-ratkaisulla tehty remontti on prosenttia edullisempi kuin perinteisesti toteutettu. Kun elementit tulevat vanhan rakenteen päälle, tila pienenee muutamalla sentillä. Stirkkinen ei näe tätä...mahdollistaa osakaskohtaisen sisustuksen. ongelmalliseksi, sillä tyypillisesti kylpyhuoneet ovat meillä hyvän kokoisia. Tarvittaessa ovien vaihdolla tilan käyttöä saadaan tehostettua. Näin se sujuu VTT-sertifioitu konsepti soveltuu parhaiten kerrostaloihin, missä kylpyhuoneet sijaitsevat päällekkäin. Korkeat ikkunat ja runsaat kulmat voivat rajoittaa soveltuvuutta. Kohdekatselmus, mittaukset huoneistoittain Vanhojen kalusteiden purku, läpiviennit uusille vesijohdoille ja viemäreille, sähkösyötön asennus ja huoneen puhdistus Patolevyn asennus lattiaan ja ilmanpoistoputken asennus Tukirakenteiden asennus Kaakeloidut vesieriste-/seinäelementit profiilien päälle Talotekniikkaelementti Lattian valu + mahd. lattialämmitys Kaakelointi + silikonit Ilmanvaihdon asennus Viemäreiden ja vesijohtojen asennus Kalusteiden asentaminen Alakaton asentaminen, valot, venttiilit KAIKKI KORJAUSRAKENTAMISEN CONSTIT CONSTI YHTIÖT ON SUOMEN JOHTAVA KORJAUSRAKENTAMISEEN KESKITTYNYT YRITYS. Tarjoamme palvelukseesi parhaat korjausurakoinnin, talotekniikan, linjasaneerauksen, julkisivusaneerauksen sekä pihojen ja ympäristöjen rakentajat. Uudistamme asunto-, teollisuus-, kauppa-, hotelli- ja toimistokiinteistöjä sekä julkisen sektorin kohteita. LUE LISÄÄ: CONSTI.FI

19 ISÄNNÖINTISANOMAT 19 Turvallinen hissi pelaa niin kuin pitää Hissi on iso osa kiinteistön varallisuutta, jota tulee huoltaa ohjelman mukaan. Laajempi peruskorjaus pitää laittaa johonkin kohtaa suunnitelmaa, ettei se tule yllättäen esiin. Reijo Salmen työura on kulkenut hississä jo lähes 40 vuotta. Huollossa, suunnittelussa, työnjohdossa ja myynnissä toiminut Salmi on nykyään KONE Hissit Oy:n myyntipäällikkö. Hän jos kuka tietää, mitä hisseille kuuluu. Hissi on laitteistokokonaisuus ja arvokas osa rakennusta. Siitä tulee pitää hyvää huolta. Hissin huolto-ohjelmaan vaikuttaa sen ikä, käyttömäärä ja tyyppi. Aiemmin tiukasti säännelty huolto vapautui vuonna 1996, tyypillinen huoltomäärä on neljä kertaa vuodessa. Haltija eli käytännössä kiinteistön hallitus vastaa siitä, että hissiä huolletaan suunnitelman mukaisesti. Turvallisuutta ja käyttövarmuutta Hissi on kuin sähkö, sen olemassa olon huomaa vasta, kun se ei ole käytössä. Salmi tunnistaa liiankin hyvin huudahdukset Onkos meidän hissi taas rikki?, kun huoltoauto on pihassa ja huolto käynnissä. Salmi korostaa, että ykkösasia hissin huollossa on turvallisuus. Hissillä ajavat kaikki lapsista vanhuksiin, jokaisen pitää voida luottaa hissin turvalliseen toimintaan. Hissin tulee myös pelata, niin kuin on tarkoitettu. Mikäli havaitsee hissin toiminnassa ongelmia, on syytä ilmoittaa niistä viipymättä huoltoon, eikä vain manailla tapahtunutta. Pääsemme siten nopeammin kiinni vikoihin ja sitä kautta säästyy kustannuksia. Peruskorjauksen paikka Hissien teknologia on kehittynyt isoin harppauksin koneistuksen, sähköistyksen ja automaation osalta. Runsas elektroniikka ja tietojärjestelmät opettavat nykyisin hissin ajoa ja nostokoneistot ovat vaihteettomia suoravetoisia moottoreita. Hissin teknis-taloudellinen käyttöikä on Salmen mukaan 25 vuotta. Siihen asti normaali kunnossapito riittää turvaamaan hissin toimintakyvyn. Sen jälkeen on isomman peruskorjauksen paikka. Usein on järkevämpää ja taloudellisempaa vaihtaa kokonaan uusi hissi. Tekniikka on kehittynyt niin, että ne sopivat pieniin kuiluihin ja 1970-luvuilla rakennettiin paljon lähiöitä ja niihin on kertynyt paljon korjaamisvelkaa. Salmi suosittelee, että johonkin kohtaan saneerausohjelmaa merkitään myös hissin peruskorjaus. Siirtämällä asia ei helpotu. Silloin se tulee yllättäen esiin ja se ei ole hyvä juttu kenenkään kannalta. Kilpailtua toimintaa Hissien huoltaminen on vapaan kilpailun piirissä ja KONE Hissit huoltaa myös paljon muiden valmistamia hissejä. Avainasia nopeassa ja laadukkaassa palvelussa on toimiva varaosapuoli. Autoissamme on mukana tavanomaiset varaosat. Paikallis- ja Helsingin varastosta saamme varaosat nopeasti, Saksan varastosta 24 tunnin sisällä. Salmi vertaa hissin huoltoa auton vastaavaan. Kyse on luottamuksesta huollon suorittajaan. Meillä isännöitsijä näkee vikahistorian ja vasteajat kattavasti. Hissin huolto on läpinäkyvää ja avointa toimintaa. Hissin käyttäjiä Salmi opastaa käyttämään hissiä, kuten mitä tahansa laitetta. Sillä hetkellä harmillisilta tuntuvat huoltokäynnit ovat aina käyttäjien parhaaksi. Ovet käyvät tiheään Mikko Uusi-Kyyny pysäköi huoltoautonsa lähikadulle ja suuntaa lahtelaisen kerrostaloon ohjelman mukaiselle huoltokäynnille. Ensi töikseen hän vie joka kerrokseen tarrat Laitetta huolletaan, jotta asukkaat tietävät hissin käyttökatkoksesta. Kenttäpäätteeseen Uusi- Kyyny laittaa merkinnän huollosta, näin asiakaspalvelu osaa suoralta kädeltä vastata mahdollisiin häiriösoittoihin. Huoltokäyntiin sisältyy paljon näköhavaintoja ja yleistä kunnon tarkistusta, jotka Uusi-Kyyny tekee tottuneesti huollon edetessä. Reijo Salmen lähes neljänkymmenen vuoden työura hissien parissa auttaa sopivan hissiratkaisun etsimisessä asiakkaan tarpeisiin. Tarkistan kerroksittain pysähdystasot, ovien sulkeutumiset ja niiden pysäytysvoiman. Viimeksi mainittu varmistaa, ettei kukaan jää puristuksiin ovien väliin. Kymmeniä tuhansia startteja Hissin viat rajoittuvat pitkälti juuri oviin, sillä ne liikkuvat selvästi eniten, joka startissa kahdesti avautuen ja sulkeutuen. Tässä kerrostalossa hissille tulee laskurin mukaan noin starttia vuodessa. Kun ovet eivät yhdessä niistä toimi, tulee helposti mielikuva, että hissi on aina rikki. KONEen vuotta 1996 julkaisema keksintö konehuoneettomasta hissistä oli mullistava asia alalla. Tilaa säästävä keksintö paljastuu ylimmästä kerroksesta, missä kuilusta löytyy enimmäkseen elektroniikkaa. Mukana oleva huoltopäällikkö Mikko Maasilta kertoo, että hissin ikä näkyy huollossa. Vanhemmissa on enemmän mekaniikkaa, säätöä, merkkilamppujen vaihtoa ynnä muuta sellaista. Uudet ovat paljon elektronisempia ja automatisoituja. Vaijereiden varassa Uusi-Kyyny tutkii neljää vaijeria, joista yksikin riittää kannattelemaan hissiä. Hän tekee myös jarrutestin, joka varmistaa, että hissi pysähtyy yhdelläkin jarrulla ja pysyy paikallaan. Hälytyksen pitää toimia ilman sähköäkin akun varassa ja näin myös tapahtuu. Pellin alta löytyvä vikahistoriatieto paljastaa, mitä hissin elämässä on tapahtunut. Ammattimaisesti tapahtuva huoltokäynti päättyy tarrojen poistamiseen ja huoltopäiväkirjan täyttämiseen. Vuonna 2006 rakennetussa talossa seuraava huoltokäynti on noin neljän kuukauden päästä. KONEen kunnossapitoasentaja Mikko Uusi-Kyyny varmistaa että hissi on turvallinen käyttää ja ettei yllättäviä vikoja pääse ilmaantumaan. lappeenrannanenergia.fi Simolantie Lappeenranta Asiakaspalvelu

20 ISÄNNÖINTISANOMAT 20 REIM-ryhmän vuoden reimiläinen Sinikka Kuitusalo-Lotta Toimipaikkamme: Sinikka Kuitusalo- Lotta valittiin 2013 vuoden REIMiläiseksi ryhmän XXIII henkilöstöpäivillä. Perustelut olivat seuraavat: Hän on pitkän linja ammattilainen, tehnyt taloyhtiöiden kirjanpitotehtäviä lähes 10 v REIMillä ( v täynnä). Hänen asenteensa on positiivinen ja auttavainen, ammattitaito ja pedanttisuus on Sinikalla ihan omaa luokkaansa. Hän on aina asettanut oman rimansa työtehtävissä erittäin korkealle! Sinikka on koulutukseltaan yo-merkonomi, ja tehnyt erilaisia kirjanpitotehtäviä jo kolmisenkymmentä vuotta. Kirjanpitäjäksi joutuminen aikaan oli lähes sattumaa, mutta kirjanpitotöistä muodostui Sinikalle mielenkiintoinen ja haastava työkenttä. Hänellä on erittäin vaativia kohteita hoidossaan Lahdessa. Harrastuksena hänellä on liikunta erilaisissa muodoissa, kesällä sauvakävely ja talvella hiihtäminen. Lento- ja sulkapallo ovat myös lajeja jonka parissa Sinikkaa on Lahdessa nähty. Sinikka-Kuitusalo Lotta (vas.) vastaanottaa REIM Groupin XXIII henkilöstöpäivillä vuoden reimiläinen 2013 tunnustuksenosoituksen REIM Groupin toimitusjohtaja Saija Toivoselta. REIM Groupin XXIII henkilöstöpäivä Kyyhkylän Kartano, Mikkeli Haasteelliset ja mielenkiintoiset asiat saivat hymyilemään. REIM Groupin XXIII henkilöstöpäivät pidettiin kuluvana vuonna Kyyhkylän Kartanossa Mikkelissä. Paikalla oli satakunta reimiläistä. Perinteiseen tapaan aamupäivä oli täyttä koulutusasiaa. Iltapäivällä siirryttiin liikunnallisiin tehtäviin. Mikkelin vahva ja mainion tapahtuman valmistellut tiimi. Illallisen jälkeen sitten Disco Inferno räjäytti potin Kyyhkylän Kartanon ladossa. Se vei porukan mennessään discon maailmaan ja muisteluihin. ISÄNNÖINTI- SANOMAT REIM-ryhmän julkaisu 26. vuosikerta JULKAISIJA: REIM Group Oy TOIMITUSNEUVOSTO: Marko Hellevaara Saija Toivonen Frank Wendelin PÄÄTOIMITTAJA Jari Vahviala TOIMITUSSIHTEERI Kari Hämäläinen SIVUNVALMISTUS: Ladontapalvelu Osmo Jurvanen Ky Lappeenranta PAINOPAIKKA: Saimaan Lehtipaino Oy, Lappeenranta, 2013 PAINOSMÄÄRÄ: n kpl REIM Group Oy (Real Estate Investment and Management) Ltd Väinö Valveen katu Lappeenranta p REIM Hämeenlinna Oy, ISA Hallituskatu 17 A Hämeenlinna p REIM Imatra Oy, ISA Lappeentie Imatra p REIM Joensuu Oy, ISA Niskakatu Joensuu p REIM Kymi Oy, ISA Lehtomäenkatu Kouvola p Keskusaukio Kuusankoski P REIM Lahti Oy, ISA Aleksanterinkatu 7, 2. krs Lahti p REIM Lappeenranta Oy, ISA Väinö Valveen katu Lappeenranta p REIM Mikkeli Oy, ISA Nuijamiestenkatu Mikkeli p REIM Oulu Oy, ISA Hallituskatu 29 A, Oulu p REIM Porvoo Oy, ISA Mannerheiminkatu Porvoo p REIM Tampere Oy, ISA Hatanpään valtatie 24 B Tampere p Yhteistoimintayhtiöt: EL-Express Oy Ltd Kipparinkatu Lappeenranta p REIM Kiinteistövälitys Oy Väinö Valveen katu Lappeenranta p Tilikarelia Oy auktorisoitu tilitoimisto Väinö Valveen katu Lappeenranta p Kansainvälinen toiminta REIM International Oy Ltd Väinö Valveen katu Lappeenranta p

ISÄNNÖINTISANOMAT. Tampere ISÄNNÖINTISANOMAT 1. 26. vuosikerta 2013 2014

ISÄNNÖINTISANOMAT. Tampere ISÄNNÖINTISANOMAT 1. 26. vuosikerta 2013 2014 26. vuosikerta 2013 2014 ISÄNNÖINTISANOMAT 1 ISÄNNÖINTISANOMAT Hyvä luottokelpoisuus Soliditet 2013 Tampere REIM Tampere Oy Hatanpään valtatie 24 B 33100 Tampere p. 0207 438 600 www.reimgroup.com/tampere

Lisätiedot

ISÄNNÖINTISANOMAT. Lahti ISÄNNÖINTISANOMAT 1. 26. vuosikerta 2013 2014

ISÄNNÖINTISANOMAT. Lahti ISÄNNÖINTISANOMAT 1. 26. vuosikerta 2013 2014 26. vuosikerta 2013 2014 ISÄNNÖINTISANOMAT 1 ISÄNNÖINTISANOMAT Hyvä luottokelpoisuus Soliditet 2013 LAHDEN KESKUSTA MYLLERRYKSESSÄ. Kuva by Jenna Silvonen Lahti REIM Lahti Oy Aleksanterinkatu 7, 2. krs

Lisätiedot

ISÄNNÖINTISANOMAT. Lappeenranta ISÄNNÖINTISANOMAT 1. 26. vuosikerta 2013 2014

ISÄNNÖINTISANOMAT. Lappeenranta ISÄNNÖINTISANOMAT 1. 26. vuosikerta 2013 2014 26. vuosikerta 2013 2014 ISÄNNÖINTISANOMAT 1 ISÄNNÖINTISANOMAT Hyvä luottokelpoisuus Soliditet 2013 Photo Mikko Nikkinen Lappeenranta REIM Lappeenranta Oy Väinö Valveen katu 2 53900 Lappeenranta p. 0207

Lisätiedot

Olen toiminut runsaat kaksi

Olen toiminut runsaat kaksi Hyvä luottokelpoisuus Soliditet 2013 REIM Real Estate Investment and Management Oy Ltd # 33 Christamas 2013 & New Year 2014 Hämeenlinna Imatra Joensuu Kouvola Lahti Lappeenranta Mikkeli Oulu Porvoo Tampere

Lisätiedot

ISÄNNÖINTISANOMAT. Imatra ISÄNNÖINTISANOMAT 1. 26. vuosikerta 2013 2014

ISÄNNÖINTISANOMAT. Imatra ISÄNNÖINTISANOMAT 1. 26. vuosikerta 2013 2014 26. vuosikerta 2013 2014 ISÄNNÖINTISANOMAT 1 ISÄNNÖINTISANOMAT Hyvä luottokelpoisuus Soliditet 2013 Photo: ekarjala kuvapankki / Raija Mutanen Imatra REIM Imatra Oy Lappeentie 17 55100 Imatra p. 0207 438

Lisätiedot

ISÄNNÖINTISANOMAT. Joensuu ISÄNNÖINTISANOMAT 1. 26. vuosikerta 2013 2014

ISÄNNÖINTISANOMAT. Joensuu ISÄNNÖINTISANOMAT 1. 26. vuosikerta 2013 2014 26. vuosikerta 2013 2014 ISÄNNÖINTISANOMAT 1 ISÄNNÖINTISANOMAT Hyvä luottokelpoisuus Soliditet 2013 Joensuu REIM Joensuu Oy Niskakatu 4 80100 Joensuu p. 0207 438 460 www.reimgroup.com/joensuu ISÄNNÖINTISANOMAT

Lisätiedot

ISÄNNÖINTISANOMAT. Mikkeli ISÄNNÖINTISANOMAT 1. 26. vuosikerta 2013 2014

ISÄNNÖINTISANOMAT. Mikkeli ISÄNNÖINTISANOMAT 1. 26. vuosikerta 2013 2014 26. vuosikerta 2013 2014 ISÄNNÖINTISANOMAT 1 ISÄNNÖINTISANOMAT Hyvä luottokelpoisuus Soliditet 2013 Mikkeli REIM Mikkeli Oy Nuijamiestenkatu 4 50100 Mikkeli p. 0207 438 560 www.reimgroup.com/mikkeli ISÄNNÖINTISANOMAT

Lisätiedot

ISÄNNÖINTISANOMAT. Hämeenlinna. 26. vuosikerta 2013 2014

ISÄNNÖINTISANOMAT. Hämeenlinna. 26. vuosikerta 2013 2014 26. vuosikerta 2013 2014 ISÄNNÖINTISANOMAT Hyvä luottokelpoisuus Soliditet 2013 Hämeenlinna REIM Hämeenlinna Oy Hallituskatu 17 A 13100 Hämeenlinna p. 0207 441 720 www.reimgroup.com/hameenlinna ISÄNNÖINTISANOMAT

Lisätiedot

ISÄNNÖINNIN ASIAKASKUUNTELU - TUTKIMUS 2015. Yhteenveto toimialatuloksesta 5.5.2015

ISÄNNÖINNIN ASIAKASKUUNTELU - TUTKIMUS 2015. Yhteenveto toimialatuloksesta 5.5.2015 ISÄNNÖINNIN ASIAKASKUUNTELU - TUTKIMUS 2015 Yhteenveto toimialatuloksesta 5.5.2015 FAKTAA Suomessa on noin 50 000 taloyhtiötä, jotka käyttävät Isännöintiliiton jäsenten palveluja. Isännöinti vaikuttaa

Lisätiedot

ISA-AUKTORISOINNIN HYÖDYT ISÄNNÖINTIYRITYKSILLE

ISA-AUKTORISOINNIN HYÖDYT ISÄNNÖINTIYRITYKSILLE ISA-AUKTORISOINNIN HYÖDYT ISÄNNÖINTIYRITYKSILLE TALOYHTIÖ 2015 15.4.2015 TOIMITUSJOHTAJA IIRO MÄHÖNEN (AIT FMA) ISÄNNÖINTIVERKKO OY ISA ISÄNNÖINTIVERKKO OY LIIKEVAIHTO N. 5,5 MILJ EUROA TARJOAA TYÖPAIKAN

Lisätiedot

TOIMIVIA TALOUSHALLINNON RATKAISUJA

TOIMIVIA TALOUSHALLINNON RATKAISUJA Tilitalo Emma Oy TOIMIVIA TALOUSHALLINNON RATKAISUJA Tilitalo Emman erikoisosaamista ovat taloushallinnon palvelut asunto- ja kiinteistöosakeyhtiöille. Palvelemme mielellämme myös pieniä ja keskisuuria

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Ammattilaisen elämä helpommaksi

Ammattilaisen elämä helpommaksi Ammattilaisen elämä helpommaksi Kaikki tuotteet saman katon alta, LVI, Teollisuus, Koneet ja Työkalut, Sähkö, Kylmä ja Tee-Se-Itse. Helppoa, vaivatonta ja kustannustehokasta, eikö totta! Ahlsell minuutissa

Lisätiedot

Kun vahinko yllättää. Miten pitää toimia, kun kotona sattuu vahinko? Kenelle vahingosta ilmoitetaan? Mistä saa apua? Kuka maksaa kustannukset?

Kun vahinko yllättää. Miten pitää toimia, kun kotona sattuu vahinko? Kenelle vahingosta ilmoitetaan? Mistä saa apua? Kuka maksaa kustannukset? Kun vahinko yllättää Miten pitää toimia, kun kotona sattuu vahinko? Kenelle vahingosta ilmoitetaan? Mistä saa apua? Kuka maksaa kustannukset? Kiireellisimmät toimenpiteet Äkillisten vesi- ja palovahinkojen

Lisätiedot

Isännöinnin laatu ja sen mittaaminen? - taloudellinen näkökulma

Isännöinnin laatu ja sen mittaaminen? - taloudellinen näkökulma Isännöinnin laatu ja sen mittaaminen? - taloudellinen näkökulma Toimitusjohtaja Tero Heikkilä Suomen Isännöintiliitto ry www.isannointiliitto.fi Suomen Isännöintiliitto ry edustaa isännöintitoimialaa.

Lisätiedot

Energiatehokas taloyhtiö Kiinteistövahdilla

Energiatehokas taloyhtiö Kiinteistövahdilla Energiatehokas taloyhtiö Kiinteistövahdilla Tasaista lämpöä jokaiseen asuntoon Lämmitä fiksusti Kiinteistövahti-palvelun avulla taloyhtiöt voivat parantaa asumismukavuutta, optimoida lämmityskustannuksia

Lisätiedot

Miksi hallitustyöskentelyyn pitää ja kannattaa panostaa?

Miksi hallitustyöskentelyyn pitää ja kannattaa panostaa? Miksi hallitustyöskentelyyn pitää ja kannattaa panostaa? - Hallitus on keskeisessä roolissa päätöksenteossa ja sen valmistelijana - Hallitukselta odotetaan hyviä ja oikeudenmukaisia ratkaisuja - Hallitukselta

Lisätiedot

Strategia taloyhtiöille kohti tavoitteellista toimintaa

Strategia taloyhtiöille kohti tavoitteellista toimintaa Strategia taloyhtiöille kohti tavoitteellista toimintaa Hallitusforum 24.9 2011 Ben Grass Varatuomari, Rakennusneuvos Akhan hallituksen pj. Ben.Grass@kolumbus.fi 0400 601 501 Mitä taloyhtiössä arvostetaan?

Lisätiedot

ISÄNNÖINTISANOMAT. Porvoo ISÄNNÖINTISANOMAT 1. 26. vuosikerta 2013 2014

ISÄNNÖINTISANOMAT. Porvoo ISÄNNÖINTISANOMAT 1. 26. vuosikerta 2013 2014 26. vuosikerta 2013 2014 ISÄNNÖINTISANOMAT 1 ISÄNNÖINTISANOMAT Hyvä luottokelpoisuus Soliditet 2013 Porvoo REIM Porvoo Oy Mannerheiminkatu 7 06100 Porvoo p. 0207 438 380 www.reimgroup.com/porvoo ISÄNNÖINTISANOMAT

Lisätiedot

Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä

Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä VAIHDA MUKAVAMPAAN. Oikeanlainen koti kaikkiin elämäntilanteisiin Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä Sp-Koti on perustettu juuri sinua ja sinun asuntoasioitasi varten. Meidän arvomaailmamme lähtee

Lisätiedot

Esteettömyys ja hissiseminaari. Kotka 27.10.2015. Hankepäällikkö Tapio Kallioinen Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus

Esteettömyys ja hissiseminaari. Kotka 27.10.2015. Hankepäällikkö Tapio Kallioinen Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Esteettömyys ja hissiseminaari Kotka 27.10.2015 Hankepäällikkö Tapio Kallioinen Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus johtaja Jarmo Lindén, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus 19.11.2009 HISSI ESTEETÖN

Lisätiedot

TALOYHTIÖN PERUSKORJAUKSET Mauri Niemelä

TALOYHTIÖN PERUSKORJAUKSET Mauri Niemelä TALOYHTIÖN PERUSKORJAUKSET 7.11.2007 Mauri Niemelä www.oulunisannoitsijatoimisto.fi Oulun Isännöitsijätoimisto Oy perustettu 1982 Oulun Seudun Talokeskus Oy omistajiksi 7/2004 Niemelä Mauri ja Arja nimen

Lisätiedot

Mauri Niemelä. Mauri Niemelä, Pohjois-Suomen Kiinteistö yhdistys ry.

Mauri Niemelä. Mauri Niemelä, Pohjois-Suomen Kiinteistö yhdistys ry. Mauri Niemelä Isännöitsijä vuodesta 1981 Vuoden isännöitsijä 2011, Isännöintiliitto ry Oulun Isännöitsijätoimisto Oy, yrittäjä, isännöitsijä, toimitusjohtaja, AIT Pohjois-Suomen Kiinteistöyhdistys ry I-

Lisätiedot

Tariffit 2011 (versio 2/29.11.2010)

Tariffit 2011 (versio 2/29.11.2010) Tariffit 2011 (versio 2/29.11.2010) Arvoisat yhteistyökumppanit, Ensi vuoden tariffit ovat nyt selvillä. Tariffien merkitys Indeksitalovertailun perusteella on seuraavan piiraan mukainen: 1. Kaukolämpö

Lisätiedot

Isännöintikoulutusten ja tutkintojen lyhenteet tutuiksi.

Isännöintikoulutusten ja tutkintojen lyhenteet tutuiksi. Isännöintikoulutusten ja tutkintojen lyhenteet tutuiksi. www.kiinko.fi Isännöinnin järjestäminen Hallituksen yksi tärkeä tehtävä on isännöinnin järjestäminen. Taloyhtiöiden hallitukset koostuvat yleensä

Lisätiedot

Isännöintitoimialan mielikuvatutkimus

Isännöintitoimialan mielikuvatutkimus Isännöintitoimialan mielikuvatutkimus Tiedotustilaisuus 13.2.2014 Juha Lemmetyinen Taloustutkimus Oy Tutkimuksen toteutus Kohderyhmä 20-70-vuotiaat suomalaiset Vastaajat asuvat isännöidyissä asunto-osakeyhtiöissä

Lisätiedot

Kiinteistöstrategia. Suunnitelmallinen kiinteistönpito turvaa kiinteistön arvon säilymisen YLIVIESKA

Kiinteistöstrategia. Suunnitelmallinen kiinteistönpito turvaa kiinteistön arvon säilymisen YLIVIESKA Kiinteistöstrategia Suunnitelmallinen kiinteistönpito turvaa kiinteistön arvon säilymisen YLIVIESKA 19.3. 2013 Pekka Luoto Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi Pohjois-Suomen Kiinteistöyhdistys ry Neuvontapalvelut

Lisätiedot

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1 Kim Polamo Työnohjauksen voima Lue, kuinka työnohjaus auttaa työssäsi. 1 Työnohjauksen tulos näkyy taseessa.* * Vähentyneinä poissaoloina, parempana työilmapiirinä ja hyvinä asiakassuhteina... kokemuksen

Lisätiedot

Energiaeksperttikoulutus osa 1 -Ekspertin tehtävä talossa. Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.

Energiaeksperttikoulutus osa 1 -Ekspertin tehtävä talossa. Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto. Energiaeksperttikoulutus osa 1 -Ekspertin tehtävä talossa Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi 1 4.11.2015 Lauri Penttinen Hoitokuluista energiaan ja veteen

Lisätiedot

Aito HSO ry. Hyvä sijoitus osaamiseen

Aito HSO ry. Hyvä sijoitus osaamiseen Aito HSO ry Hyvä sijoitus osaamiseen Aidossa elämässä tarvitaan oikeaa kumppania Työelämä on iso osa elämäämme. Se kulkee aivan samoin periaattein kuin muukin meitä ympäröivä maailma. Siellä on haasteita,

Lisätiedot

Indeksitalo 2017 Varsinais-Suomi

Indeksitalo 2017 Varsinais-Suomi Indeksitalo 2017 Varsinais-Suomi Indeksitalo 2017 tilaisuus, Turku, 13.9.2017 Juho Järvinen Talous- ja veroasiantuntija Kiinteistöliitto V-S Kiinteistöliiton Indeksitalo Vertailee kuntakohtaisesti määrittyviä

Lisätiedot

Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin

Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin Hissi- ja esteettömyysseminaari Oulu 17.11.2016 Pekka Luoto toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi Kiinteistöyhdistykset yhdessä Kiinteistöliiton

Lisätiedot

Kiinteistöt. Vaativat jatkuvaa hoitamista. Sitovat pääomaa ja riskejä. Vaikuttavat jokaisen elämään, kotona ja töissä

Kiinteistöt. Vaativat jatkuvaa hoitamista. Sitovat pääomaa ja riskejä. Vaikuttavat jokaisen elämään, kotona ja töissä Yritysesittely Kiinteistöt Vaativat jatkuvaa hoitamista Sitovat pääomaa ja riskejä Vaikuttavat jokaisen elämään, kotona ja töissä Kustannukset nousussa, varsinkin energian Ovat monimutkaisia ja herkkiä

Lisätiedot

Nauti lämmöstä ja säästä kustannuksissa.

Nauti lämmöstä ja säästä kustannuksissa. MAKING MODERN LIVING POSSIBLE Nauti lämmöstä ja säästä kustannuksissa. UUDET living by Danfoss -termostaatit. Harppaus kohti laadukkaampaa asumista. Asenna ja unohda Uudet living by Danfoss termostaatit

Lisätiedot

Pidämme huolen P IDÄ M ME HUOLEN

Pidämme huolen P IDÄ M ME HUOLEN Pidämme huolen P IDÄ M ME HUOLEN 2 Inergia on monipuolinen energia-alan ammattilainen läheinen, inhimillinen ja lappilaisten tarpeita aidosti ymmärtävä Alkusanat Inergian toiminta-ajatus on selkeä: Inergia-konserni

Lisätiedot

Isännöinti ja omistaminen

Isännöinti ja omistaminen Isännöinti ja omistaminen Tero Heikkilä 6.10.2017 KIRA-Akatemia ISÄNNÖINTILIITTO EDISTÄÄ TEHOKKAASTI JÄSENTENSÄ ETUJA. 1 Isännöinti: - kolme faktaa - unelma - tulevaisuus Isännöinti on nosteessa Asumisen

Lisätiedot

Asunto-osakeyhtiöiden ylläpito- ja korjauskustannukset

Asunto-osakeyhtiöiden ylläpito- ja korjauskustannukset Asunto-osakeyhtiöiden ylläpito- ja korjauskustannukset Kestävä Kivitalo -seminaari 10.10.2008 Tampere TkT Jari Virta kehityspäällikkö Suomen Kiinteistöliitto ry Kiinteistöpito kiinteistöstä ja sen hyödyntämisestä

Lisätiedot

Näytesivut KORJAUS- HANKKEEN. taustavalmistelut

Näytesivut KORJAUS- HANKKEEN. taustavalmistelut Ennen kuin korjaushanketta voi alkaa suunnitella, on selvitettävä, missä kunnossa kiinteistö nyt on ja mitä korjattavaa siinä on. Selvitys tehdään valmistumisvuoden, vauriohistorian, teknisten selvitysten

Lisätiedot

UNIS. pientalojen lämmönjakokeskukset. www.hogfors.com

UNIS. pientalojen lämmönjakokeskukset. www.hogfors.com www.hogfors.com Unis lämmönjakokeskus on teknisesti erittäin laadukas, energiataloudellinen, helppokäyttöinen sekä ulkoasultaan selkeä tuote, jonka asennettavuus on omaa luokkaansa. UNIS pientalojen lämmönjakokeskukset

Lisätiedot

Hissi vanhaan taloon 1.4.2014. www.hel.fi/hissiprojekti 1

Hissi vanhaan taloon 1.4.2014. www.hel.fi/hissiprojekti 1 Hissi vanhaan taloon 1.4.2014 www.hel.fi/hissiprojekti 1 Helsingin kaupunki Talous- ja suunnitteluosasto PL 20 (Aleksanterinkatu 24) 00099 Helsingin kaupunki Simo Merilä Hissiasiamies Puhelin: (09) 310

Lisätiedot

Taloyhtiön energiankulutus hallintaan

Taloyhtiön energiankulutus hallintaan Taloyhtiön energiankulutus hallintaan 01.02.2012, Oulun kaupunginkirjaston Pakkalan Sali DI Petri Pylsy Suomen Kiinteistöliitto ry Tarjolla tänään Arkitodellisuus taloyhtiöissä Suunnitelmallinen energiatehokkuuden

Lisätiedot

www.uudiskohde.fi Uusien asuntojen osaaja.

www.uudiskohde.fi Uusien asuntojen osaaja. www.uudiskohde.fi Uusien asuntojen osaaja. Uudiskohteiden asiantuntija palveluksessanne. Uudiskohde on palveluna ainutlaatuinen. Välittäjämme ovat keskittyneet nimenomaan uudiskohteiden myyntiin, mistä

Lisätiedot

Kestävien arvojen koti

Kestävien arvojen koti Kestävien arvojen koti huolto ja siivous yhdellä soitolla yksilöllinen paikalla rakennettu korjaukset ja laajennukset verovähennyksillä Se tehdään kestämään sata vuotta Koralli Koti ei ole pelkkä talo,

Lisätiedot

Kodin tuntu tulee läheltä

Kodin tuntu tulee läheltä Kodin tuntu tulee läheltä Lämmin koti on arvokas, muttei kallis Hippu-kaukolämpö tuo arkeesi turvaa. Edullisesti ja ekologisesti Lapista. Miksi liittyä kaukolämpöön? Kaukolämpö tuo mukavuutta arkeen ihmisistä

Lisätiedot

Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin

Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin Hissi- ja esteettömyysseminaari Oulu 17.11.2016 Pekka Luoto toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi Kiinteistöyhdistykset yhdessä Kiinteistöliiton

Lisätiedot

Mitä asuminen maksaa nyt ja tulevaisuudessa?

Mitä asuminen maksaa nyt ja tulevaisuudessa? Mitä asuminen maksaa nyt ja tulevaisuudessa? Kiinteistö 2013 14.11.2013 Jukka Kero, Pääekonomisti Suomen Kiinteistöliitto ry Sisältö Taloustilanne ja lähiaikojen näkymät Taloyhtiöiden hoitokulujen kehitys

Lisätiedot

ÄLYKÄS LÄMMÖNJAKOKESKUS

ÄLYKÄS LÄMMÖNJAKOKESKUS ÄLYKÄS LÄMMÖNJAKOKESKUS HELEN HOITAA Lämmönjakokeskus on taloyhtiön lämmitysjärjestelmän tärkein laitteisto, joka tulee uusia säännöllisin väliajoin. Helen tarjoaa huolettoman palvelukokonaisuuden laiteuusintaan,

Lisätiedot

Rakentaja kiristyvien vaatimusten keskellä. 10.12.2014 Tapio Hirvonen laatupäällikkö

Rakentaja kiristyvien vaatimusten keskellä. 10.12.2014 Tapio Hirvonen laatupäällikkö Rakentaja kiristyvien vaatimusten keskellä 10.12.2014 Tapio Hirvonen laatupäällikkö in palvelualueet Projektin toteutus Elinkaarihankkeet ja -palvelut Palveluiden johtaminen Suunnittelu ja hankekehitys

Lisätiedot

Parasta palvelua taloyhtiöllesi. Harri Järvinen. p

Parasta palvelua taloyhtiöllesi. Harri Järvinen. p Parasta palvelua taloyhtiöllesi Harri Järvinen p. 045 213 8044 harri.jarvinen@taloasema.fi www.taloasema.fi/espookauniainen Taloasema isännöinnin tulevaisuus Taloasema on vuonna 2009 perustettu kiinteistöalan

Lisätiedot

Isännöintialan näkymät ja osaamistarpeet. Heikki Kauranen Kehityspäällikkö Isännöintiliitto 29.1.2014

Isännöintialan näkymät ja osaamistarpeet. Heikki Kauranen Kehityspäällikkö Isännöintiliitto 29.1.2014 Isännöintialan näkymät ja osaamistarpeet Heikki Kauranen Kehityspäällikkö Isännöintiliitto 29.1.2014 Isännöintiala on osa kiinteistö- ja rakentamisalaa Koko kiinteistö- ja rakentamisklusteri: - Työllistää

Lisätiedot

Varmista asiakastyytyväisyytesi. ValueFramelta tilitoimistojen oma toiminnanohjaus- ja asiakaspalvelujärjestelmä pilvipalveluna. Suuntaa menestykseen

Varmista asiakastyytyväisyytesi. ValueFramelta tilitoimistojen oma toiminnanohjaus- ja asiakaspalvelujärjestelmä pilvipalveluna. Suuntaa menestykseen Varmista asiakastyytyväisyytesi ValueFramelta tilitoimistojen oma toiminnanohjaus- ja asiakaspalvelujärjestelmä pilvipalveluna. Suuntaa menestykseen Haluatko kehittää toimintaasi? Me pystymme auttamaan.

Lisätiedot

3. Arvot luovat perustan

3. Arvot luovat perustan 3. Arvot luovat perustan Filosofia, uskonto, psykologia Integraatio: opintojen ohjaus Tässä jaksossa n Omat arvot, yrityksen arvot n Visio vie tulevaisuuteen Osio 3/1 Filosofia Uskonto 3. Arvot luovat

Lisätiedot

HELPPOA TIETOJEN KÄSITTELYÄ AJASTA JA PAIKASTA RIIPPUMATTA.

HELPPOA TIETOJEN KÄSITTELYÄ AJASTA JA PAIKASTA RIIPPUMATTA. Tilitalo Emma Oy TOIMIVIA TALOUSHALLINNON RATKAISUJA Tilitalo Emman erikoisosaamista ovat taloushallinnon palvelut asunto- ja kiinteistöosakeyhtiöille. Palvelemme mielellämme myös pieniä ja keskisuuria

Lisätiedot

Aurinkopaneelit omalle katollesi. Löydä oma paikkasi auringon alta

Aurinkopaneelit omalle katollesi. Löydä oma paikkasi auringon alta Aurinkopaneelit omalle katollesi Löydä oma paikkasi auringon alta Katos vaan aurinko paistaa Tee katostasi aurinkovoimala Omilla aurinkopaneeleilla tuotettu sähkö on uusiutuvaa, ilmaista ja puhdasta energiaa.

Lisätiedot

Edullisin tie energiatehokkuuteen

Edullisin tie energiatehokkuuteen Edullisin tie energiatehokkuuteen Kiinteistöpalvelut Maalämpöjärjestelmät IVT Turku LTO-järjestelmät Kaukolämmönvaihtimet Säätölaitteet IVT Turku - maalämpö Älä polta rahaa Asunto Oy Inkoistenrinne Ostettavan

Lisätiedot

Oma koti kaukolämpöön. Opas vanhan ja uuden pientalon liittämisestä kaukolämpöverkkoon 1

Oma koti kaukolämpöön. Opas vanhan ja uuden pientalon liittämisestä kaukolämpöverkkoon 1 Oma koti kaukolämpöön Opas vanhan ja uuden pientalon liittämisestä kaukolämpöverkkoon 1 Kaukolämpö on ympäristöystävällinen, taloudellinen ja turvallinen vaihtoehto omakotitalossa Raumalla 95 prosenttia

Lisätiedot

Energiatehokkuuden parantaminen taloyhtiöissä

Energiatehokkuuden parantaminen taloyhtiöissä Energiatehokkuuden parantaminen taloyhtiöissä Energiaekspertin peruskurssi osa 1: lämpö & vesi 17.03.2014, Tampere DI Petri Pylsy Ekspertti ei kuitenkaan koske säätöihin, sen tekee aina kiinteistönhoitaja

Lisätiedot

Yleinen työttömyyskassa YTK. Päivitetty

Yleinen työttömyyskassa YTK. Päivitetty Yleinen työttömyyskassa YTK Päivitetty 4.9.2017 Miksi olemme olemassa? Turvaa ja nostetta työelämän muutoksissa YTK järjestää jäsenilleen ansioturvan ja kannustaa jäseniä näkemään muutoksessa mahdollisuuksia.

Lisätiedot

ROTARY KOKOUS 7.1.2007. Ben Grass Rakennusneuvos, Varatuomari ben.grass@kolumbus.fi puh. 0400 601501

ROTARY KOKOUS 7.1.2007. Ben Grass Rakennusneuvos, Varatuomari ben.grass@kolumbus.fi puh. 0400 601501 ROTARY KOKOUS 7.1.2007 Ben Grass Rakennusneuvos, Varatuomari ben.grass@kolumbus.fi puh. 0400 601501 Mikä on AKHA ry? Merkitty yhdistysrekisteriin 04.03.2005 nimellä Asunto- ja kiinteistöyhtiöiden hallitusasiantuntijat

Lisätiedot

Yksilölliset ja tarpeenmukaiset LVI-suunnitteluratkaisut

Yksilölliset ja tarpeenmukaiset LVI-suunnitteluratkaisut Yksilölliset ja tarpeenmukaiset LVI-suunnitteluratkaisut Asuntotuotanto Pienkiinteistöt ja taloteollisuus Liiketilat ja palvelurakentaminen Korjausrakentaminen Suurkohteet Heatco on huippukumppani LVI-suunnitelmien

Lisätiedot

Tariffit 2012 (versio 5.12.2011)

Tariffit 2012 (versio 5.12.2011) Tariffit 2012 (versio 5.12.2011) Tariffien merkitys Indeksitalovertailun perusteella on seuraavan piiraan mukainen: 1. Kaukolämpö Vattenfallin kaukolämmön kulutukseen perustuvat hinnat ovat vuonna 2012

Lisätiedot

Night People Finland Graafinen Ohjeistus 10.5.2011

Night People Finland Graafinen Ohjeistus 10.5.2011 Night People Finland Graafinen Ohjeistus 10.5.2011 Night People konserni tarjoaa asiakkaille parhaita mahdollisia elämyksiä kustannustehokkaasti turvallisessa ja laadukkaassa ympäristössä. NIGHT PEOPLE

Lisätiedot

Tilitoimisto- ja tilintarkastuspalvelut

Tilitoimisto- ja tilintarkastuspalvelut Tilitoimisto- ja tilintarkastuspalvelut Rantalainen Rantalainen on kotimainen tilitoimistokonserni ja alan suurin perheyritys. Perinteikäs, vuonna 1972 perustettu perheyritys tuottaa asiakkailleen taloushallinnon

Lisätiedot

tarvitsetko tilaa ja kustannustehokkuutta?

tarvitsetko tilaa ja kustannustehokkuutta? tarvitsetko tilaa ja kustannustehokkuutta? Optimointiin ja hätään Tilan määrä Kun pääkonttoriin iskee vesivahinko tai luokat täyttyvät koululaisista, vastaus on Cramo. Saat laadukkaat ratkaisut kaikkiin

Lisätiedot

Hyvä hallintotapa - isännöitsijän ja puheenjohtajan yhteistyö

Hyvä hallintotapa - isännöitsijän ja puheenjohtajan yhteistyö Hyvä hallintotapa - isännöitsijän ja puheenjohtajan yhteistyö toimitusjohtaja Mikko Peltokorpi, Matinkylän Huolto Oy hallituksen puheenjohtaja, Suomen Isännöintiliitto ry Taloyhtiön toimielinten roolijako

Lisätiedot

Indeksitalo 2016 Varsinais-Suomi

Indeksitalo 2016 Varsinais-Suomi Indeksitalo 2016 Varsinais-Suomi Indeksitalo 2016 tilaisuus, Turku, 14.9.2016 Juho Järvinen Talous- ja veroasiantuntija Kiinteistöliitto V-S Kiinteistöliiton Indeksitalo Vertailee kuntakohtaisesti määrittyviä

Lisätiedot

VIILEÄMPI KOTI ON MUKAVAMPI Hanki kaukojäähdytys taloyhtiöösi

VIILEÄMPI KOTI ON MUKAVAMPI Hanki kaukojäähdytys taloyhtiöösi VIILEÄMPI KOTI ON MUKAVAMPI Hanki kaukojäähdytys taloyhtiöösi KODISTA MUKAVAMPI JA TERVEELLISEMPI JÄÄHDYTYKSELLÄ ASUINMUKAVUUTTA JA PAREMPIA YÖUNIA Toimistot ja ostoskeskukset pysyvät jäähdytyksen avulla

Lisätiedot

Valtakunnallinen asunto- ja yhdyskuntapäivä 2019 Ossi Porri

Valtakunnallinen asunto- ja yhdyskuntapäivä 2019 Ossi Porri Valtakunnallinen asunto- ja yhdyskuntapäivä 2019 Ossi Porri Esitysmateriaalit Leanheat-yritys kahdella sivulla Tekoälysäädön toimintaperiaate Mitä tehdään ja mitä on saatu aikaiseksi? Yhteenveto ja käytännön

Lisätiedot

Rakenna & Remontoi FENESTRA OY

Rakenna & Remontoi FENESTRA OY Rakenna & Remontoi FENESTRA OY 28.01.2011 Timo Laitinen Fenestra Oy 2011 Fenestra Oy on laadukkaiden ovi- ja ikkunaratkaisujen täyden palvelun toimittaja. Palvelemme paremmin tarjoamalla laajan valikoiman

Lisätiedot

Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn kesäkuussa 2014. Vastauksia kertyi yhteensä 34 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille!

Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn kesäkuussa 2014. Vastauksia kertyi yhteensä 34 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille! Kesä 2014 ASIAKASTYYTYVÄISYYS Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn kesäkuussa 2014. Vastauksia kertyi yhteensä 34 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille! Kokosimme tähän dokumenttiin yhteenvedon tutkimuksen

Lisätiedot

Yleinen työttömyyskassa YTK. Päivitetty

Yleinen työttömyyskassa YTK. Päivitetty Yleinen työttömyyskassa YTK Päivitetty 16.1.2019 Miksi olemme olemassa? Turvaa ja nostetta työelämän muutoksissa YTK järjestää jäsenilleen ansioturvan ja kannustaa jäseniä näkemään muutoksessa mahdollisuuksia.

Lisätiedot

Luotettavaa isännöintipalvelua Tapiolan Lämpö -konserni on arvostettu ja kokenut isännöintialan osaaja.

Luotettavaa isännöintipalvelua Tapiolan Lämpö -konserni on arvostettu ja kokenut isännöintialan osaaja. Luotettavaa isännöintipalvelua Tapiolan Lämpö -konserni on arvostettu ja kokenut isännöintialan osaaja. Tapiolan Lämpö -konserniin kuuluvat Tapiolan Lämpö, Olarin Huolto, Karakallion Huolto sekä JS-Audit

Lisätiedot

Huoneistoremontit kohti toimivia käytäntöjä ja menettelytapoja

Huoneistoremontit kohti toimivia käytäntöjä ja menettelytapoja Huoneistoremontit kohti toimivia käytäntöjä ja menettelytapoja Taloyhtiöiden hallitusforum 24.9.2011 Mikko Peltokorpi Matinkylän Huolto Oy toimitusjohtaja, kiinteistöneuvos Tarvitaan lisää tietoa Taloyhtiöllä

Lisätiedot

Indeksitalo tutkimus

Indeksitalo tutkimus Indeksitalo 2018- tutkimus Indeksitalon ominaisuudet Oma 1200 neliön tontti keskustan ruutukaava-alueella, jolla rakennusoikeutta 3000 k-m2 Tontin (keskustan toiseksi kallein alue) verotusarvo ns. tavoitearvossa

Lisätiedot

18 Mallisivut putkiremontti paketissa_2016_a5_48s.indd

18 Mallisivut putkiremontti paketissa_2016_a5_48s.indd 18 100 ja 1 kysymystä putkiremontista 19 Putkiremontti voidaan nykyisin TOTEUTTAA useilla eri tavoilla. Yleisimmät näistä ovat perinteinen putkiremontti, sukitus ja pinnoitus tai edellisten yhdistelmä.

Lisätiedot

Tariffit 2014 (versio 14.11.2013)

Tariffit 2014 (versio 14.11.2013) Tariffit 2014 (versio 14.11.2013) Tariffien merkitys Indeksitalovertailun perusteella on seuraavan piiraan mukainen: 1. Kaukolämpö (2014) Elenian kaukolämmön kulutukseen perustuvat hinnat ovat vuonna 2014

Lisätiedot

- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä

- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä - Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä Ihmissuhteet Tulevaisuuden tavoitteet ja toiveet Sosiaaliset tilanteet Elämäntilanteen selvittämisen ympyrä Ihmissuhteet Tulevaisuuden tavoitteet ja toiveet Nimesi:

Lisätiedot

Hyvät käytännöt ja suositukset alueellisille hissityöryhmille Hissi-Esteetön Suomi hanke

Hyvät käytännöt ja suositukset alueellisille hissityöryhmille Hissi-Esteetön Suomi hanke Hyvät käytännöt ja suositukset alueellisille hissityöryhmille 20.12.2017 Hissi-Esteetön Suomi 2017- hanke Toiminnan vakiinnuttaminen hankekauden 2013-2017 jälkeen johtaja Jarmo Lindén, Asumisen rahoitus-

Lisätiedot

Pretax Yhtiöt. Luottamus Rohkeus Arvostus Tulevaisuus. Jukka Marttila 5.11.2012. www.pretax.net

Pretax Yhtiöt. Luottamus Rohkeus Arvostus Tulevaisuus. Jukka Marttila 5.11.2012. www.pretax.net Pretax Yhtiöt Jukka Marttila 5.11.2012 Luottamus Rohkeus Arvostus Tulevaisuus Pretax historia Pretaxin historia alkoi vuonna 1944, kun Konekirjanpito Oy perustettiin. Perustajat olivat Itä- Karjalan sotilaspiirin

Lisätiedot

Tulevaisuuden odotukset ja isännöinnin muuttuvat vaatimukset

Tulevaisuuden odotukset ja isännöinnin muuttuvat vaatimukset Tulevaisuuden odotukset ja isännöinnin muuttuvat vaatimukset Korjausrakentamisen kehittäminen teematyöpaja 20.11.2013 Jari Porthén Toimitusjohtaja, Realco Oy Hallituksen puheenjohtaja, Isännöintiliitto

Lisätiedot

Hissi - Esteetön Suomi 2017

Hissi - Esteetön Suomi 2017 Hissi - Esteetön Suomi 2017 Kuopion hissiseminaari 8.10.2014 johtaja Jarmo Lindén, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus 19.11.2009 HISSI ESTEETÖN SUOMI 2017 HANKE Osana Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelmaa

Lisätiedot

Rane energianeuvonta. Energiaeksperttikoulutus 6.10.2015 Ilari Rautanen

Rane energianeuvonta. Energiaeksperttikoulutus 6.10.2015 Ilari Rautanen Rane energianeuvonta Energiaeksperttikoulutus 6.10.2015 Ilari Rautanen Ranen henkilöstöä Antero Mäkinen Rakentaminen Katja Räsänen Harjoittelija Petri Mäkelä Rakentajan opas Tiina Hakala Asuminen Ilari

Lisätiedot

Minne energia kuluu taloyhtiössä? Energiaeksperttikoulutus 6.10.2015 Ilari Rautanen

Minne energia kuluu taloyhtiössä? Energiaeksperttikoulutus 6.10.2015 Ilari Rautanen Minne energia kuluu taloyhtiössä? Energiaeksperttikoulutus 6.10.2015 Ilari Rautanen 7.10.2015 Lauri Penttinen 2 Miksi energiaa kannattaa säästää? Energia yhä kalliimpaa ja ympäristövaikutuksia täytyy vähentää

Lisätiedot

Linjasaneerausten ja putkiremonttien ammattilainen

Linjasaneerausten ja putkiremonttien ammattilainen Linjasaneerausten ja putkiremonttien ammattilainen Peab on Pohjoismaiden suurimpia rakennuskonserneja Peab on mittavat resurssit omaava pohjoismainen yhteiskuntarakentaja. Olemme ammattitaitoinen ja luotettava

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Loikkaa turvallisesti pilveen

Loikkaa turvallisesti pilveen Loikkaa turvallisesti pilveen Microsoft Azure tuo pk-yrityksille säästöjä ja työskentelyn helppoutta. Luotettava ja turvallinen pilvipalvelu skaalautuu kaikenlaisiin ja -kokoisiin tarpeisiin. Pilvipalveluilla

Lisätiedot

Asumisystävällinen putkiremontti on edullinen ja nopea.

Asumisystävällinen putkiremontti on edullinen ja nopea. Asumisystävällinen putkiremontti on edullinen ja nopea. Putkiremonttia ei voi välttää. Sen aika tulee, kun käyttövesi- ja lämmitysputkistot tulevat siihen ikään, ettei niitä enää kannata korjata. Onneksi

Lisätiedot

LUOTETTAVA KUMPPANI. MISSIOMME on toimittaa toimivia ja energiatehokkaita. luotettavasti ja suunnitellusti tarvikkeista asennukseen.

LUOTETTAVA KUMPPANI. MISSIOMME on toimittaa toimivia ja energiatehokkaita. luotettavasti ja suunnitellusti tarvikkeista asennukseen. JOTTA KOTI TOIMISI ARVOMME ovat luotettava kumppanuus, asiakastyytyväisyys, perheyrityksen yhteisöllisyys sekä laadun ja osaamisen jatkuva kehittäminen. MISSIOMME on toimittaa toimivia ja energiatehokkaita

Lisätiedot

Hissi esteetön Suomi 2017 Jälkiasennushissien rakentamisen määrän kaksinkertaistaminen

Hissi esteetön Suomi 2017 Jälkiasennushissien rakentamisen määrän kaksinkertaistaminen Hissi esteetön Suomi 2017 Jälkiasennushissien rakentamisen määrän kaksinkertaistaminen Valtakunnallinen hissiseminaari 9.5.2012 Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy Kehittämispäällikkö, arkkitehti Vesa Ijäs

Lisätiedot

Kaukajärviosuuskunta. Emoyhtiö Isännöintikohteita n.185 kpl Henkilökuntaa n. 120 Liikevaihto n. 7 M

Kaukajärviosuuskunta. Emoyhtiö Isännöintikohteita n.185 kpl Henkilökuntaa n. 120 Liikevaihto n. 7 M Kaukajärviosuuskunta Emoyhtiö Isännöintikohteita n.185 kpl Henkilökuntaa n. 120 Liikevaihto n. 7 M HM Isännöinti ja Tili Oy (tytäryhtiö) Isännöintikohteita n. 80 kpl Henkilökuntaa 6 Liikevaihto n. 0,5

Lisätiedot

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO Alla oleva kaavio kuvastaa tehdyn testin tuloksia eri osa-alueilla. Kaavion alla on arviot tilanteestasi koskien henkilökohtaisia ominaisuuksiasi, kokemusta ja osaamista, markkinoita

Lisätiedot

Asumismenot 2013. Tiedotustilaisuus 20.8.2013

Asumismenot 2013. Tiedotustilaisuus 20.8.2013 Asumismenot 2013 Tiedotustilaisuus 20.8.2013 Esityksen rakenne 1. Kotitalouksien asumismenojen mennyt ja tuleva kehitys 2. Verojen merkitys hoitokuluissa, pois lukien pääomakulut 3. Kotitalouksien tyyppiremontit

Lisätiedot

Minea Ahlroth Risto Havunen PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ

Minea Ahlroth Risto Havunen PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ Minea Ahlroth Risto Havunen PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ Talentum Helsinki 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Kansi, ulkoasu ja kuvitus: Maria Mitrunen 978-952-14-2411-3 978-952-14-2412-0

Lisätiedot

SUORAVELOITUS PÄÄTTYY. Viestinnän toimenpiteet syksy 2013 SEPA-ydinryhmä Kristiina Siikala

SUORAVELOITUS PÄÄTTYY. Viestinnän toimenpiteet syksy 2013 SEPA-ydinryhmä Kristiina Siikala SUORAVELOITUS PÄÄTTYY Viestinnän toimenpiteet syksy 2013 SEPA-ydinryhmä Kristiina Siikala 1 2 YDINVIESTEJÄ TERÄVÖITETTY MIGRAATIO ETENEE HITAASTI Suoraveloitusvaltakirjoista vasta 3 prosenttia on muunnettu

Lisätiedot

Uusi asunto-osakeyhtiölaki

Uusi asunto-osakeyhtiölaki OULUN LÄÄNIN KIINTEISTÖYHDISTYS Hyvän asumisen puolesta Uusi asunto-osakeyhtiölaki Osakkeenomistajan remontit Pakkalan Sali 2. 9 2010 Pekka Luoto Uusien määräysten tavoitteita, miksi uudet määräykset ovat

Lisätiedot

BAFF -SEMINAARI. Asuinkiinteistön toimivuuden mittarit ja rakennusautomaatio

BAFF -SEMINAARI. Asuinkiinteistön toimivuuden mittarit ja rakennusautomaatio BAFF -SEMINAARI Asuinkiinteistön toimivuuden mittarit ja rakennusautomaatio Mikko Peltokorpi Matinkylän Huolto Oy, toimitusjohtaja Suomen Isännöintiliitto, puheenjohtaja www.matinkylanhuolto.fi Asiakkaiden

Lisätiedot

Palvelumme. Versa Start. Versa Premium. Versa Julkissektori

Palvelumme. Versa Start. Versa Premium. Versa Julkissektori Aika kasvaa yhdessä Versa Finland Missiomme on yksinkertainen: Autamme asiakkaitamme säästämään ulkoisissa kustannuksissa vaivattomasti, ammattitaitoisesti ja luottamuksella. Yrityspäättäjät tietävät että

Lisätiedot

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain Asiakaspalvelukeskus löytää asiantuntijamme Asiakaspalvelukeskus on ABB:n yhteydenottokanava, jonka kautta välitämme asiasi oikean henkilön

Lisätiedot

MEDIA- KORTTI 2019 NÄY ISÄNNÖINTILIITON MEDIOISSA KOTITALO & ISÄNNÖINTI-LEHTI

MEDIA- KORTTI 2019 NÄY ISÄNNÖINTILIITON MEDIOISSA KOTITALO & ISÄNNÖINTI-LEHTI MEDIA- KORTTI 2019 NÄY ISÄNNÖINTILIITON MEDIOISSA KOTITALO & ISÄNNÖINTI-LEHTI Tavoita taloyhtiön molemmat päättäjätahot Isännöintiliiton kautta tavoitat yleisön, joka tekee vuosittain yli 6 miljardin edestä

Lisätiedot

Vesi ja Energia synergiaako? Reijo Kolehmainen

Vesi ja Energia synergiaako? Reijo Kolehmainen Vesi ja Energia synergiaako? Reijo Kolehmainen 21.5.2015 Konsernin rakenne Lappeenrannan kaupungin 100 % omistama energiayhtiö. Lappeenrannan Energia -konserni hankkii ja myy kaukolämpöä, maakaasua, sähköä

Lisätiedot