Selvitys valtuustoaloitteiden käsittelystä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Selvitys valtuustoaloitteiden käsittelystä"

Transkriptio

1 Kh Kv liite 5 Selvitys valtuustoaloitteiden käsittelystä Valtuustoaloitteet aikaisemmilta vuosilta 1. Vihdin Vihreiden valtuustoryhmän/heidi Sume-Hännisen valtuustoaloite Vihdin mahdollisuudesta osallistua Hinku-hankkeeseen (94/2014) Kunnanvaltuusto on käsitellyt aloitteen vastausta kokouksessaan seuraavasti: Valtuutettu Hatanpää esitti vihreiden valtuustoryhmän ryhmäpuheenvuorossa, että valtuustoaloitteen Vihdin mahdollisuudesta osallistua Hinku-hankkeeseen (valtuustoaloite vuodelta 2014 nro 3), selvittelyä jatketaan. Esitystä kannattivat valtuutettu Pulkkinen ja valtuutettu Pekka Ranta. Kunnanvaltuusto hyväksyi vihreiden valtuustoryhmän esityksen yksimielisesti. Päätös Kunnanvaltuusto hyväksyi kunnanhallituksen esityksen siten muutettuna, että valtuustoaloite Vihdin mahdollisuudesta osallistua Hinkuhankkeeseen (vuoden 2014 valtuustoaloitteen nro 3) käsittely on vielä kesken. Vihdin ilmastotyön päivitetty tilanne Ilmastostrategian toimenpideohjelma on hyväksytty valtuustossa Toimenpideohjelmassa ei ole esitetty toimenpiteeksi HINKU-kunnaksi ryhtymistä. Sisäinen ilmastotyöryhmä jatkaa toimenpideohjelman mukaista työtä syksyllä Päättäjistä koostuva ilmastostrategiatyöryhmä on kokoontunut viimeksi ja seuraava kokous pidetään syksyllä Toimenpideohjelman toimenpiteiden toteutus ja HINKU-kriteerit Vihdin kannalta merkittävä HINKU-kriteeri on se, että kunnan tulee liittyä Energiatehokkuussopimukseen. Energiatehokkuussopimuksissa on käynnistymässä uusi kausi vuosille Jotta energiatehokkuussopimukseen olisi mahdollista liittyä, tulee kunnan kiinteistöjen energiakatselmukset ensin päivittää. Rahoitusta tähän ei ole vielä toistaiseksi löytynyt tiukan taloustilanteen vuoksi. Tilapalvelu on teettänyt rakennusten arvonmäärityksen sekä sen perusteella rakennusten salkutuksen keväällä Salkutus on menossa päätöksentekoon syksyllä Päätöksenteon jälkeen tiedetään luovuttavat kiinteistöt ja valmistellaan niiden myyntiohjelma. Salkutuspäätöksen jälkeen kehitettävien rakennusten osalle on tarkoitus laatia PTSsuunnitelmat (pitkän tähtäimen korjaussuunnitelma), jotka sisältävät energiakatselmukset. Ilmastostrategian toimenpideohjelmassa kunnan kiinteistöjen energiakatselmusten päivittäminen on aikataulutettu vuosille Kar-

2 kea kustannusarvio PTS-suunnitelmien ja energiakatselmuksien tekemiselle kolsulttityönä on noin , riippuen rakennusten määrästä. Tilapalvelu pyrkii jakamaan työn neljälle vuodelle, , jolloin myös kustannukset saadaan jaettua useammalle vuodelle. Mikäli hankkeelle ei saada talousarvioon erikseen merkittyä rahoitusta, hanketta rahoitetaan mahdollisuuksien mukaan pienten korjauksen ja investointien menokohdasta. Toinen merkittävä HINKU-kriteeri kunnan kannalta on, että kunnan tulee myös aktivoida paikallisia asukkaita ja yrityksiä sekä panostaa ilmastoasioiden viestintään. HINKU-kunnilla on myös erilaisia raportointivelvoitteita. Hyväksytyssä ilmastostrategian toimenpideohjelmassa on toistaiseksi päätetty keskittyä kunnan sisäiseen ilmastotyöhön nykyisillä resursseilla. Mikäli HINKU-kunnaksi halutaan sitoutua, tulee siihen varata riittävät resurssit, esim. palkkaamalla projektikoordinaattori. Ympäristölautakunta päätti kokouksessaan , että HIN- KU-kunnaksi ryhtymistä ei esitetä tässä vaiheessa. Työtä HINKU-kriteerien täyttämiseksi tehdään talousarvion ja ilmastostrategian toimenpideohjelman puitteissa. Kiinteistöjen pitkän tähtäimen suunnitelmia (PTS) ja energiakatselmuksia suunnitellaan tehtävän talousarvion puitteissa seuraavan neljän vuoden ( ) aikana tai nopeammin, mikäli hankkeelle saadaan varattua rahoitus. Asiaa tullaan esittämään talousarviokäsittelyn yhteydessä. Hankkeen toteutumista seurataan talousarviokäsittelyissä ja tarvittaessa tilapalvelu päivittää omaa toimenpideohjelmataulukkoaan samassa yhteydessä. Myös muut palvelukeskukset voivat päivittää omia toimenpideohjelmataulukoitaan talousarviokäsittelyissä. Koko kunnan osalta ilmastostrategian toimenpideohjelma päivitetään viimeistään 2020, jolloin viimeistään tarkastellaan uudelleen HINKU-kunnaksi ryhtymisen mahdollisuuksia ja HINKU-kriteerien täyttymistä. Aloitteen käsittely on kesken. Mari Pihlaja-Kuhna (Ympa ) 2. Sosialidemokraattisen valtuustoryhmän/pentti Pulkkisen aloite asuntomessujen järjestämiseksi Vihdin kunnassa (331/2015) Vihdin sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä on jättänyt valtuustoaloitteen koskien asuntomessujen järjestämistä Vihdin kunnassa. Osuuskunta Suomen Asuntomessuissa tapahtuneiden henkilövaihdosten ja strategiamuutosten vuoksi on perusteltua, että aloitteeseen vastataan vasta nyt. Asuntomessuja on pidetty viime vuosina v Hämeenlinnassa ( kävijää), 2008 Vaasassa ( kävijää), 2009 Valkeakoskella ( kävijää), 2010 Kuopiossa ( kävijää), 2011 Kokkolassa ( kävijää), 2012 Tampereella ( kävijää), 2013 Hyvinkäällä ( kävijää), 2014 Jyväskylässä ( kävijää), 2015 Vantaalla ( kävijää) ja 2016 Seinäjoella ( kävijää).

3 Seuraavat asuntomessut järjestetään Mikkelissä v. 2017, Porissa 2018, Kouvolassa 2019 ja Tuusulassa Lohja on alustavasti kaavaillut hakea asuntomessuja vuodelle Messualueiden koko on ollut 5-25 ha ja asuntojen lukumäärä messualueilla on vaihdellut n n.180 asunnon välillä, omakotitalokohteita on ollut yleensä n. 30 ja loput asunnoista kohdealueesta riippuen on ollut rivi- tai kerrostaloasuntoja. Oleellista on, että asuntomessuille valittavalle teemalle on aitoa katetta ja teema on messuilla konkreettisesti nähtävissä ja koettavissa. Teeman on myös ylitettävä uutiskynnys. Sen tulee olla ajankohtainen, jopa mielellään aikaansa edellä oleva sekä vaikuttava, merkittävä, tunteisiin vetoava ja viihdyttävä. Messupaikkakuntaa valittaessa Suomen Asuntomessut pitää tärkeimpinä tekijöinä kunnan vahvaa tahtoa ja sitoutumista, luontaista asuntotarvetta, messualueen omaleimaisuutta ja yleistä kiinnostavuutta. Lisäksi valintaan vaikuttavat kunnan määrittelemät asuntopoliittiset ja kaupunkirakenteelliset tavoitteet ja teemat. Messutapahtumasta kiinnostuneiden kuntien kanssa neuvotellaan alustavasti tapahtuman järjestämisestä, jonka jälkeen kunnilta toivotaan vapaamuotoista hakemusta tapahtuman järjestämiselle. Messukunnilla on jatkuva haku eli hakemuksia messupaikkakunnaksi voidaan jättää jatkuvasti. Suomen Asuntomessujen hallitus valitsee messupaikkakunnan yleensä noin 4 vuotta ennen kyseistä messuvuotta. Messualueen kaavan on hyvä olla riittävän väljä eli sellainen, joka innostaa uusien ideoiden kokeiluun ja kehittämiseen. Kaavan tulisi mahdollistaa erilaisia talotyyppejä ja -kokoja eri hintaluokkiin. Omakotitalot ovat niitä, joita asuntomessuille tyypillisimmin tullaan katsomaan, joten niille tulisi messualueella olla kaavoitettuna vähintään 30 tonttia. On myös mahdollista harkita oheiskohteiden toteuttamista muuallekin kuin messujen pääalueelle. Oheiskohteen tulisi kuitenkin olla luonteeltaan riittävän vetovoimainen. Asuntomessutapahtuman hakukriteerit ovat: Asuntomessujen tavoitteet: - Sijainti messupaikkakunnan yhdyskuntarakenteessa - Pääteema, asuminen hyvinvoinnin rakentajana - Panostus asumisen kehittämishankkeisiin (50/50) - Väestökehitys ja asuntorakentamisen kehitys vuoden 2010 jälkeen Messupaikkakunnan tavoitteet: - Paikkakunnan sitoutumisaste ja kunnan kapasiteetti (viranhaltijat, luottamushenkilöt, muut vaikuttajatahot) - Paikkakunnan ja messualueen vahvuudet (vetovoimatekijät, mielenkiintoiset teemat, oheistoiminnot ja -tapahtumat) - Maankäytön tilanne (maapohja kunnan omistuksessa/hallinnassa, kaavoitus, alueen arvotus) - Kysyntälähtöiset tekijät (tonttien kysynnän varmuus, hintataso)

4 - Kokeilu ja kehittäminen (tulevaisuuden haasteet ja näkymät, rakennustekniset kokeilut) - Yhteistyötahot (elinkeinoelämä, yhteisöt, yhdistykset, seurakunnat, oppilaitokset, matkailu) - Messutekniset vaatimukset (maaston sopivuus, liikenneyhteydet, messutekninen näkökulma). Asuntomessujen vastuunjako messupaikkakunnan ja Suomen asuntomessujen kesken on seuraava: Yhdessä messupaikkakunta ja Suomen Asuntomessut - suunnittelukilpailut - toimikunnat ja työryhmät - rakennuttajien ja rakentajien valinnat - tiedotussuunnitelma - markkinointisuunnitelma - messuaikainen toimisto. Messupaikkakunta: - messualueen kaavoitus ja kunnallistekniikka - rakennuttajien ja rakentajien hakeminen - tonttien myynti messurakentajille - messurakentamisen valvonta - asuntomessutoimiston ylläpito ja projektihenkilöstön palkkaus - pysäköinti ja liikennesuunnittelu - osa messutekniikasta ja messurakenteista. Osuuskunta Suomen Asuntomessut: - messuaikaiset yleisöpalvelut, ensiapu, oppaat, lipun myynti, ravintolat, lastenhoito, turvallisuus, vakuutukset jne. - messutekniikka ja messurakenteet - messujen valtakunnallinen markkinointi ja mainonta - messutapahtuman aikainen johto ja tiedotus - näytteilleasettajapaikkojen myynti. Asuntomessujen onnistumisen mittareita ovat kaupungin messuille itse asettavat tavoitteet, asuntoalueen onnistuminen ja asukastyytyväisyys, saavutettu median määrä ja laatu, maksaneiden asiakkaiden tyytyväisyys, näytteilleasettajien tyytyväisyys, kävijämäärä ja messujen taloudellinen tulos. Messuhanke tuo ulkopuolisia investointeja ja messut kasvattavat paikkakunnan vetovoimaa. Asuntomessut lisäävät myös yritysten hakeutumista paikkakunnalle ja messuilla on vahvasti työllistävä vaikutus. Viime vuosina messuvieraat ovat kuluttaneet paikkakunnalla (ja ymp.) n miljoonaa euroa, joista n. 1/3 käytetään messualueella ja 2/3 messupaikkakunnalla ja sen ympäristössä. Järjestävän kunnan netto- kustannukset ovat olleet n. 1-2,5 miljoonaa euroa. Vihdin viranhaltijat tapasivat Suomen Asuntomessujen johdon edustajia alustavassa, kartoitusluonteisessa tapaamisessa, jossa läpikäytiin asuntomessujen konseptia ja niiden kunnalle asettamia toimin-

5 nallisia ja muita reunaehtoja sekä toisaalta mahdollisia hyötyjä. Keskeinen asia asuntomessuihin liittyen on myös joukkoliikenteen kytkeminen messuihin. Lisäksi messupysäköintiin on varattava riittävä alue noin auton pysäköintiä varten. Messualueelle tulee varata alkuvaiheessa myös riittävästi rakentamatonta aluetta messupalveluja varten. Asuntomessujen organisointi vaatii merkittävän määrän henkilötyöpanostusta sekä itse messuorganisaatiolta että muulta kuntaorganisaatiolta. Asuntomessuja järjestäneet kunnat ovatkin yleensä rekrytoineet messujen organisointiin päätoimisen henkilön, joka on yhdessä toimialojen ja kunnan yhteistyötahojen kanssa huolehtinut messujen järjestämisen koordinoinnista. Tyypillisesti asuntomessukunnan messutoimiston ydinhenkilökuntaan on kuulunut projektipäällikkö, projektisihteeri, tiedottaja ja aluevalvoja. Tämän lisäksi messujen järjestämisen kannalta keskeisillä toimialoilla muu henkilöstö on vahvasti sitoutunut hankkeen toteuttamiseen. Realistisesti ajatellen asuntomessut voitaisiin järjestää Vihdissä aikaisintaan 2020-luvulla, koska tulevien lähivuosien messujen sijaintipaikkakunnista on jo tehty päätökset ja toisaalta kaavoitukseen, infrastruktuurin suunnitteluun ja rakentamiseen, tonttien luovutuksiin ja itse messutalojen rakentamiseen on varattava riittävän pitkä aika. Mahdolliset kaavavalitukset huomioiden, realistisena asuntomessujen järjestämisen vuotena voidaan Vihdissä pitää vuotta 2023 tai Vihdin kunta voi jättää hakemuksen asuntomessujen järjestämisestä, kun messujen hakemisesta on kunnassa selkeä yksimielisyys, hankkeelle on selkeät tavoitteet ja profiloituminen ja Vihdin kunnan ja Suomen Asuntomessujen kesken on saavutettu yhteinen näkemys ja tahtotila messujen järjestämiseen liittyvistä eri näkökulmista. Ennen hakemuksen jättämistä on tarpeen arvioida myös hankkeeseen sisältyvät taloudelliset riskit, jotka liittyvät markkinatilanteeseen, rakentajien saamiseen sekä kävijämääriin. Vihdin kunta jatkaa selvitystyötä ja valmistelua asuntomessujen hakemiseksi Vihdin kunnan alueelle ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi. Aloite on loppuun käsitelty Kari Setälä, kaavoitus- ja tekninen lautakunta

6 Valtuustoaloitteet vuodelta Vasemmistoliiton valtuustoryhmän aloite kunnan tilojen antamiseksi järjestöjen käyttöön kokouksia varten maksutta (57/2016) Aloite on käsiteltävänä Vihdin kunnan tilojen vuokraamista selvittävässä työryhmässä, jonka tehtävänä on kevään 2017 aikana määritellä tarkemmin ne periaatteet ja toimintatavat, joilla Vihdin kunnan tiloja vuokrataan ulkopuolisille. Tilojen antaminen järjestöjen käyttöön maksutta liittyy kiinteästi tähän hankkeeseen sekä samanaikaisesti valmisteltavana oleviin yleisiin avustusperiaatteisiin, ja siksi aloite tulee käsitellä asian kokonaisratkaisun yhteydessä. Tällä hetkellä yhdistyksillä ja muilla toimijoilla on mahdollisuus varata maksutta käyttöönsä Vihdin pääkirjaston luentosali kirjaston aukioloaikoina. Aloitteen käsittely on kesken Noora Nordberg 2. Valtuutettu Mattilan ym. allekirjoittaneiden aloite saman perheen lapsien oikeudesta samaan lähikouluun oppilaaksiottoalueiden muuttamisesta huolimatta (58/2016) Oppilaaksiottoalueita on käsitelty kasvatus- ja koulutuslautakunnassa ja kunnanhallituksessa vuosina 2007, 2010, 2011 ja Kasvatus- ja koulutuslautakunta on käsitellyt perusopetuksen oppilaaksiottoalueiden määräytymisperusteita Tällöin on tarkennettu vuosiluokkien 7-9 oppilaiden lähikoulun määräytymistä Otalammen koulun aloittaessa toimintansa Tuolloin oppilaaksiottoalueet muuttuivat kyseisten vuosiluokkien osalta ja samassa yhteydessä tarkennettiin, missä kouluissa on erityisopetuksen luokkia. Koulujen määrässä ei ole tapahtunut muutoksia jälkeen. Kasvatus- ja koulutuslautakunta on käsitellyt oppilaaksiottoalueita ja päättänyt, oppilaaksiottoalueiden pysyvän ennallaan lukuvuoden ajan. Kunnanhallitus on päättänyt kokouksessaan käyttää otto-oikeuttaan kasvatus- ja koulutuslautakunnan päätökseen koskien peruskoulujen oppilaaksiottoalueiden rajojen tarkistamista. Oppilaaksiottoalueita, tilastoalueita ja koulukuljetussuunnittelua on tarkasteltu syksyllä 2010 aloittaneessa työryhmässä, johon ovat kuuluneet maankäyttöinsinööri Tiina Hartman, kaavasuunnittelija Petra Pelkonen, kuljetus- ja hankinta-asiantuntija Salla-Mari Rintala sekä projektityöntekijä Timo Tuomi. Työryhmä on esitellyt työnsä tuloksia kunnanhallitukselle ja kasvatus- ja koulutuslautakunnalle. Lisäksi asiaa on esitelty rehtoreille Työryhmän tavoitteena on ollut yhdistää tilastoalueita ja oppilaaksiottoalueita siten, että koulujen oppilasmäärien ennustaminen perustuisi tarkkoihin laskelmiin alueiden väestökehityksestä. Oppilaaksiottoalueet muodostuvat ainoastaan kokonaisista pienalueista, jolloin saadaan tarkkaa tilastotietoa kustakin oppilaaksiottoalueesta eri muuttujien osalta. Oppilaaksiottoalueiden määrittelyssä on tarkasteltu myös sitä, miten koulukuljetukset on mah-

7 dollista järjestää. Selvityksessä käytetyt oppilaiden asuinpaikat ovat joulukuun 2010 väestörekisteritilanteen mukaiset. Oppilaaksiottoalueiden määrittelyssä on otettu huomioon seuraavat asiat (yleiset periaatteet): koulukuljetusten minimointi siten, että mahdollisimman monella lapsella olisi lyhyt ja turvallinen koulumatka ja että kuljetusreitit olisivat kustannustehokkaita nykyisten koulujen tilojen tasainen käyttö jo koulunsa aloittaneiden oppilaiden kohdalla muutokset vain erittäin painavista syistä olemassa olevien tilasto- ja pienalueiden hyödyntäminen mahdollisimman pitkälle tilastollisen jatkuvuuden saavuttamiseksi eli aikasarjojen säilyttämiseksi taajamien tulevien kasvusuuntien huomioiminen siten, että tilastoalueet ja niiden sisältämät pienalueet jatkossakin kuvaavat taajamia ja taajaman osia, mikä on edellytys muun muassa väestösuunnitteiden laatimiselle ja oppilasennusteiden laatimiselle Kunnanhallitus on päättänyt, että oppilaaksiottoalueet pysyvät kasvatus- ja koulutuslautakunnan päätöksen mukaisesti ennallaan luku vuoden ajan ja hyväksynyt edellä esitetyt yleiset periaatteet oppilaaksiottoalueiden jatkosuunnittelun pohjaksi. Valtuustoaloitteen allekirjoittaneet esittävät, että Vihdin kunnassa perheet saavat vastaisuudessa valita kaikille lapsilleen saman lähikoulun, vaikka oppilaaksiottoalueiden rajat olisivat muuttuneet sen jälkeen, kun osa perheen lapsista on aloittanut koulunsa. Tämä valintaoikeus edellyttää, että perheen lapset käyvät koulua samanaikaisesti (esim. vanhin lapsi on 4:llä luokalla ja nuorin 1:llä luokalla). Oppilaaksiottoalueet ovat muuttuneet ja tässä vaiheessa, keväällä 2016, ei ole esiintynyt tarvetta muuttaa nykyisiä oppilaaksiottoalueita. Kasvatus- ja koulutuslautakunta on tiedostanut valtuustoaloitteessa mainitut haasteelliset tilanteet ja sen vuoksi kasvatus- ja koulutuslautakunta on jo päättänyt hyväksyä siirtymäaikana noudatettavan seuraavia periaatteita: - Vuonna 2012 viimeisen vuosiluokkansa (6. tai 9. lk) aloittavat saavat niin halutessaan jatkaa koulunsa loppuun vanhan oppilaaksiottoalueen mukaisesti. Heille myönnetään maksuton koulukuljetus ko. kouluun, mikäli koulukuljetuksen muut ehdot täyttyvät. - Oppilaat voivat halutessaan hakeutua uusien oppilaaksiottoalueiden mukaisiin kouluihin jo lukuvuodeksi ja heille järjestetään koulukuljetus uuden oppilaaksiottoalueen mukaiseen kouluun kasvatus- ja koulutuslautakunnan päättämien koulukuljetusperiaatteiden mukaisesti. Edellisen päätöksen lisäksi kasvatus- ja koulutuslautakunta on päättänyt , että vuonna 2012 vuosiluokan aloittavat oppilaat ovat oikeutettuja halutessaan jatkamaan koulunkäyntiä vanhan oppilaaksiottoalueen mukaisesti. Heille myönnetään maksuton koulukuljetus ko. kouluun, mikäli koulukuljetuksen muut ehdot täyttyvät.

8 Valtuustoaloitteessa todetaan, että jo nyt on mahdollista ilmoittaa lapsi johonkin muuhun kuin kunnan osoittamaan lähikouluun, mutta silloin poistuu oikeus koulukuljetukseen. Tällä valtuustoaloitteella pyritään siihen, että koulukuljetusoikeus sisältyisi edellä mainittuun lähikouluvalintaan, sikäli kun kuljetuskriteerit (matkan pituus, vaarallisuus jne) muuten täyttyvät. Huoltajilla on mahdollisuus hakea toissijaista koulupaikkaa muusta kuin oppilaalle merkitystä lähikoulusta. Oppilaalle tehdään huoltajan hakemuksen perusteella viranhaltijapäätös oikeudesta opiskella toissijaisessa koulussa. Perusopetuslain 32 mukaan, jos oppilas otetaan muuhun kuin kunnan osoittamaan lähikouluun, oppilaaksi ottamisen edellytykseksi voidaan asettaa, että huoltaja vastaa oppilaan kuljettamisesta tai saattamisesta. Kasvatusja koulutuslautakunnan hyväksymien koulukuljetusperiaatteiden mukaisesti huoltaja vastaa oppilaan kuljetuksista toissijaiseen kouluun. Nykyisten oppilaaksiottoalueiden määrittelyssä on pohdittu erityisesti sitä, miten koulukuljetukset on mahdollista järjestää oppilaan kannalta turvallisesti ja kustannustehokkaasti. Kasvatus- ja koulutuslautakunta päivittää koulukuljetusperiaatteita säännöllisesti. Vuonna 2010 tehty selvitystyö oppilaaksiottoalueista ei edellytä tässä vaiheessa muutoksia oppilaaksiottoalueisiin eikä koulukuljetusperiaatteisiin. On valitettavaa, että yksittäisen perheen lapsia sijoittuu eri kouluihin vuonna 2012 tulleiden muutosten jälkeen, vaikka kasvatus- ja koulutuslautakunta on kahdessa eri päätöksessään ( ja ) pyrkinyt ennakoimaan nämä tilanteet. Kasvatus- ja koulutuslautakunta Aloite on loppuun käsitelty Marjo Ojajärvi 3. Sosialidemokraattisen valtuustoryhmän/valtuutettu Terkomaan aloite hyvinvointikoordinaattorin tehtävän perustamiseksi (200/2016) Sosiaali- ja terveystoimen palveluiden siirtyessä maakunnalliselle itsehallintoelimelle korostuu peruskunnan tehtävissä alueen elinvoimaisuuden turvaamisen ja varhaiskasvatuksen ja opetuksen peruspalveluiden järjestämisen lisäksi alueen asukkaiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Toimivilla peruspalveluilla pyritään ennaltaehkäisemään raskaiden erityispalvelujen tarvetta. Asiakkailla tulee olla hyvä tietämys peruspalveluista, ja niihin hakeutumiseen pitäisi olla hyvin matala kynnys. Palveluiden, riippumatta siitä järjestääkö ne kunta vai perusturvakuntayhtymä/maakunta, tulee olla järjestetty siten, että asiakkaan ja perheen hyvinvointia on mahdollista tarkastella kokonaisuutena, ja palveluita voidaan tarjota ennaltaehkäisevästi. Saumattoman yhteistyön rakentaminen ja ylläpitäminen nyt Perusturvakuntayhtymä Karviaisen ja myöhemmin itsehallintoalueen kanssa edistää asiakkaiden kokonaisvaltaista hyvinvointia. Kuntalaisten hyvinvointia edistää myös kuuluminen itselleen merkitykselliseksi kokemiin intressiryhmiin, sekä mahdollisuus vaikuttaa itseään ja elinympäristöään koskeviin asioihin. Kunta voi parhaimmillaan toimia kumppanina ja mahdollistajana kuntalaisten vilkkaalle järjestötoiminnalle ja muulle omaehtoiselle osallistumiselle. Osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia päätöksentekoon pyritään vahvistamaan eri ikä- ja intressiryhmissä sekä vaikut-

9 tamistoimielimillä että uusilla toimintatavoilla ja päätöksenteon valmistelun avoimuudella ja vuorovaikutteisuudella. Kunnan toiminnassa tulee jatkossa korostumaan kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksien varaaminen sekä kuntalaisten osallistaminen sekä kuntalaisten oman aktiivisuuden tukeminen. Toimivien yhteistyösuhteiden muodostaminen peruspalveluiden tuottajiin, sekä rajapintojen varmistaminen maakunnan kanssa tukevat hyvinvointia ja ennaltaehkäisyä. Työn tulisi olla läpileikkaavana, strategisena linjauksena kaikissa tehtävissä, eikä sen kohdentaminen yhteen tehtävään ole välttämättä tarkoituksenmukaista. Maakuntauudistuksen yhteydessä on syytä harkita, miten hyvinvoinnin edistämisen tehtävä käytännössä toteutetaan. Aloitteen käsittely on kesken Noora Nordberg 4. Valtuutettu Saarion aloite taajamien ulkopuolisen rakentamisen ohjauksesta (201/2016) Kaavoitus- ja tekninen lautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että se hyväksyy vastauksena valtuustoaloitteeseen seuraavaa: Tontteja syntyy vain asemakaavalla. Asemakaava ei ole oikea työkalu kyläasutuksen suunnittelemiseen, sillä asemakaavan myötä syntyy kunnalle velvoitteita mm. kunnallistekniikan rakentamiseen. Yleiskaava soveltuu kyläasutuksen suunnittelemiseen, mutta yleiskaavalla ei voi antaa kunnan maille enemmän rakennusoikeutta kuin muille maanomistajille. Kunta aloittaa koko Vihtiä koskevan strategisen yleiskaavan suunnittelutyön Yleiskaavatyön yhteydessä voidaan tutkita kyläalueita ja hajarakentamisen ohjauksen säätelyä kuntatasolla yleisemminkin. Tarkoitus on myös selvittää ne alueet, joilla maankäyttö- ja rakennuslain tuleva muutos jatkossa sallisi kesäasunnon muuttamisen pysyvään asuinkäyttöön. Strategiassa sanotaan, että kunnalla on oltava jatkuvasti tarjolla sopivia tontteja. Strategia viittaa siten suoraan Vihdin rakennettuihin taajamiin, ei kyliin. Vihdin kunnan maanhankinta keskittyy strategian mukaisten taajamien kasvusuuntien kiinteistöjen hankintaan. Kunnan markkinoimisessa ylipäätään tehdään yhteistyötä mielellään kolmannen sektorin toimijoiden ja kyläyhteisöjen kanssa. Aloite on loppuun käsitelty. Kaavoitus- ja tekninen lautakunta Vasemmistoliiton valtuustoryhmän/valtuutettu Virran aloite Vihdin matkailun edistämiseksi (202/2016) Syksyn 2016 aikana on tehty useita toimenpiteitä Vihdin matkailun kehittämiseksi ja toimijoiden verkottamiseksi. Vihdin kunta toimii läheisessä yhteistyössä Vihdin Matkailu ry:n kanssa. Yrityskehittäjän järjestämissä erilaisissa tapaamisissa, joihin on kutsuttu matkailu-,

10 kaupan- ja palvelualojen yrittäjiä, on työstetty Vihdin matkailun, kaupan ja palveluiden ohjelmaa, jossa on määritelty, erottautumistekijät, kärkituotteet, vahvuudet. Ohjelmassa määriteltiin myös uudet, kehittyvät matkailu/palvelutuotteet sekä Vihdin matkailun tavoitetila: Vihti on 2025 pääkaupunkiseudun luonto- ja kulttuurimatkailun idyllinen kunta. Yrittäjämyönteinen Vihti on vahvasti verkostoitunut ja yrittäjät tekevät innostuneesti yhteistyötä yhteisen päämäärän hyväksi. Vihdin matkailun, kaupan ja palveluiden toimintaohjelmaan valittiin kärkiteemoiksi 4 kehittämisteemaa; reitistön kehittäminen (patikointi, ratsastus, pyöräily, melonta yms) Nuuksio ja luontomatkailu Vihdin kirkonkylä ja ranta markkinointi (markkinointiryhmä) Vihdin matkailumahdollisuuksia lisää loistava sijainti: 45 minuuttia Helsinki-Vantaalta ja Helsingistä, ykköstien varressa = erinomainen saavutettavuus. Helsinki-Vantaan lentokentän kautta matkustaa vuodessa 16 miljoonaa ihmistä ja Helsingissä vuosittain yli 3 miljoonaa yöpymistä. Kansainvälisten matkailijoiden, erityisesti juuri aasialaisten matkailijoiden, StopOver Finland -ohjelma käynnistyi huhtikuussa 2015 ja on jo hyvässä vauhdissa. Vuoden 2017 alusta Finpron kasvuohjelmia yhdistettiin ja StopOver Finland on nyt osa yhtä yhteistä matkailun ohjelmaa jossa StopOver on mukana omana teemanaan. Tässä StopOver ohjelmassa on jo mukana vihtiläisiä matkailualan yrityksiä. Vuonna 2017 Vihdin kunta ja Espoon kaupungin omistama Espoo Marketing Oy (Visit Espoo) ovat tiivistämässä matkailuyhteistyötään. Tavoitteena on lisätä ja ylläpitää yhteistyötä matkailumarkkinoinnissa sekä luoda yhteistyöverkostoja vihtiläisten ja espoolaisten matkailutoimialan yritysten välille mm. tuotevalikoimien kehittämisessä ja yhteismarkkinoinnissa. Näin yritykset pääsevät yhteistyössä hyödyntämään Visit Espoon kehittämiä markkinointikanavia ja myyntitoimenpiteitä. Lisäksi tulee Vihdin kohteiden / palveluiden näkyminen Visit Espoon some-kanavissa ja blogeissa ja esim. KokousEspoo After Work tapahtumassa. Lisäksi saadaan vihtiläistä näkyvyyttä Visit Espoon eri markkinointi- ja myyntikanavissa sekä esitteessä. Vuoden 2017 aikana aloitetaan Vihdin kunnan brändityö, jossa määritellään Vihdin mm. ydinviestit, uusi visuaalinen ilme sekä markkinointistrategia. Tämä tuonee lisänäkyvyyttä ja tehoa Vihdin matkailumarkkinointiin. Vihdin matkailua pyritään tehostamaan erityisesti verkoston ja yhteistyön voimalla, joskin lisäresurssitarve tulee pohtia vuoden 2017 aikana. Elinkeinotoimen ja samalla matkailun resurssit arvioidaan vuoden 2018 talousarvion yhteydessä. Aloite on loppuun käsitelty Kristiina Salo 6. Sosialidemokraattisen valtuustoryhmän/valtuutettu Rajajärven aloite paikallishistoriallisen muistitiedon siirtämiseksi (203/2016)

11 Vihdin museossa järjestettiin seminaari, jossa Marko Paavilainen esitteli kirjansa: Murhatut veljet, Valter, William ja Ivar Thomén elämä ja kuolema. Helmikuun 2017 alussa Vihdin museolla aloitettiin yhteistyöprojekti vihtiläisten muistomerkkien kartoittamiseksi, kunnostamiseksi, kuvaamiseksi sekä niistä olevien tietojen keräämiseksi. Työryhmään kuuluvat Vihdin maanpuolustusjärjestöjen yhteyshenkilönä Kari Pitkänen, Vihdin Kameraseuran yhteyshenkilönä Paavo Hacklín, Vihdin seurakunnan yhteyshenkilönä Päivi Putkonen-Hegazi, Vihdin museon/vihdin kunnan yhteyshenkilönä Heidi Tammelin. Tavoitteena on koota kerätyt tiedot juhlavuoden aikana valmistuvaan mobiilioppaaseen. Vihdin kuntaan palkataan Suomi100 -projektityöntekijä valmistelemaan ja koordinoimaan Vihdin Suomi100 -juhlavuoden tapahtumia sekä avustamaan kolmannen sektorin toimijoita aiheeseen liittyvien tapahtumien järjestämisessä. Projektityöntekijä valmistelee Vihdin vuoden 1918 tapahtumiin liittyviä tilaisuuksia. Aloite on loppuun käsitelty Taina Sirola/Heidi Tammelin 7. Perussuomalaisten valtuustoryhmän/valtuutettu Mattilan aloite alueellisesta kielikokeilusta Vihdissä (255/2016) Vihdin kunnan perusopetuksessa on otettu alkaen käyttöön uusi opetussuunnitelma, joka perustuu valtakunnallisiin opetussuunnitelman perusteisiin. Käytössä oleva perusopetuksen opetussuunnitelma on luettavissa kunnan nettisivuilta. Perusopetuksen opetussuunnitelma sisältää tuntijaon, jonka on hyväksynyt valtioneuvosto kesällä 2012 ja joka määrää sen, kuinka monta tuntia kutakin oppiainetta perusopetuksen aikana opiskellaan. Merkittävä muutos tuntijakoon on se, että toisen kotimaisen kielen eli ruotsin kielen opetus aloitetaan 6 vuosiluokalla. Valtuustoaloitteessa mainitaan nykyisen hallituksen kärkihankkeena olevan kielten opiskelun lisääminen ja monipuolistaminen. Tähän hankkeeseen on ollut haettavissa hankerahoitusta valtiolta keväällä Vihdin kunta on lähettänyt hankehakemuksen, jonka keskeisin ydin on seuraava: Vihdin kunnan tavoitteena on lisätä oppilaiden mahdollisuuksia opiskella kieliä ja laajentamalla kieliohjelmaa niin, että yläkoulujen valinnaista B2-kielitarjontaa lisätään sekä tasaarvoistetaan ja 4. luokalla aloitetaan valinnainen espanjan A2-kieli. Lisäksi tavoitteena on kehittää toimintaamme niin, että uusi opetussuunnitelma toteutuu myös kieli- ja kulttuurikasvatuksen kautta. Vihdin kunnan uusi kieliohjelma edistää työllistymistä, on iso markkinavaltti ja luo hyvää mainetta mahdollisille uusille kuntalaisille. Koulutuksen tulosalueella valmistellaan esi-, perus- ja lukio-opetuksen tueksi kielistrategiaa, jossa todetaan opetussuunnitelmien sisältävän peruslinjaukset kielten opiskeluun. Lisäksi strategia sisältää tietoja siitä, minkä kielisiä oppilaita kouluissa on ja kuinka heidän suomenkielen oppimista tuetaan. Strategiassa todetaan myös, että mahdollisuuksien mu-

12 kaan järjestetään oman äidinkielen opetusta muun kuin suomen kielisille oppilaille. Kielistrategia tulee kasvatus- ja koulutuslautakunnan hyväksyttäväksi maaliskuussa Valtuustoaloitteessa esitetty vaatimus alueellisen kielikokeilun valmistelusta yhdistetään kielistrategian valmisteluun. Tavoitteena on, että kielistrategiassa selvitetään alueellisen kielikokeilun aloittamisen edellytykset. Sen jälkeen, mikäli kielistrategiassa todetaan, että kielikokeilu aloitetaan, ja pyritään ottamaan huomioon valtuustoaloitteen kohdat 2-4. Mainittakoon, että Vihdin kunnan strategian mukaisesti kunta tekee koulutuksen alueella yhteistä metropolialueen, erityisesti KUUMA-kuntien kanssa. Aloitteen käsittely on kesken Marjo Ojajärvi (kasvatus- ja koulutuslautakunta ) 8. Valtuutettu Sume-Hännisen aloite kunnan uusien sekä peruskorjattavien kiinteistöjen lämmitystapavertailusta (256/2016 Vihdin kunnassa on energia vertailuja sekä energia katselmuksia tehty jo vuodesta 1994 alkaen. Energian säästämiseen sekä vähemmän energiaa kuluttavien laitteiden uusimiseen on panostettu laite uusimisien yhteydessä laitteiden kunnossapitojaksolla. Energiakatselmukset on aloitettu Vihdin kunnassa vuonna 1994 ja viimeiseksi suoritettiin kaikkien kunnan suurimpien kiinteistöjen energiakatselmukset. Energia katselmusten yhteydessä tai peruskorjausten yhteydessä selvitetään energiatariffivertailuja. Tariffivertailujen myötä Vihdin kunnalla on omia muuntamoita mm. Kuoppanummen koulukeskus, Nummelan harjun koulukeskus, Virastotalo sekä Vihdin yhteiskoulun muuntamo. Kokonaistaloudellisten laskelmien osoittaessa on vaihdettu tariffeja energiakustannuksien pienentämiseksi ja nykyisen uuden automatiikan avulla on siirrytty energiaa säästävään tarpeenmukaiseen ilmanvaihtoon ja valaistukseen. Laitteistojen ja rakenteiden uusinnassa on otettu huomioon energiaa säästävät ratkaisut, aina kun se on ollut taloudellisesti kannattavaa. Suoritettu mm. Nummelanharjun koulukeskuksen energiamuotojen kustannusselvitys (kaukolämpö sekä uusiutuvat energiamuodot). KaTe on valtuuttanut teknisen ja ympäristökeskuksen käynnistämään lämmitystapamuutosvertailun perusteella kilpailuttamisen uusiutuvan energiamuodon lämmön ostamiseksi Nummelan koulukeskuksen alueelle välittömästi teknisesti tarkoituksenmukaisimmalla ja taloudellisesti edullisimmalla tavalla. Uusien kohteiden suunnittelussa ja toteutuksissa rakennuksien hukkalämpö pyritään ottamaan mahdollisuuksien mukaan talteen esim. Otalammen koulun ja Vihdin yhteiskoulujen suurtalouskeittiöiden keittiön rasvakanavien lämmön talteenotto. Uusien kohteiden hankesuunnittelun yhteydessä päätetään energiamuoto (soveltuvuus, saatavuus, kokonaistaloudellisuus) ja energiatehokkuuteen liittyvät tavoitteet, mm. Haimoon kouluhankkeessa toteutettu maalämpöjärjestelmä. Vihdin kirkonkylän cambus hankkeessa tavoitteena on siirtää viereiset rakennukset kuten pappilanpellon koulu, Vihdin yhteiskoulu sekä tulevat uudet rakennukset uusiutuvalla energialla tuotetun lämmön piiriin. Aloite on loppuun käsitelty Mikko Hytönen 9. Vihreiden valtuustoryhmän/valtuutettu Sume-Hännisen aloite sähköpolkupyörien hankkiseksi kunnan työntekijöille (257/2016)

13 Ilmastotavoitteiden toteuttamisen näkökulmasta sähköpyörän tai -pyörien hankinta kunnan työntekijöiden käyttöön voisi vähentää lyhyiden työmatkojen osalta auton käyttöä ja autoilun aiheuttamia hiilidioksidipäästöjä ja siten tukea kunnan ilmastostrategian tavoitteita. Se voisi myös vähentää laskutettavia kilometrikustannuksia jossain määrin. Mahdollisuus käyttää ja kokeilla sähköpyörää työajan puitteissa voisi kannustaa kunnan työntekijöitä sähköpyörän hankintaan myös yksityiselämässä, jolloin vähennys autolla ajettavissa kilometreissä ja päästöissä, tai jopa perheen autojen määrässä, voisi olla suurempi. Tekemällä sähköpyörien käyttöä tunnetummaksi kunta toimisi esimerkkinä myös yrityksille ja kuntalaisille. Tällä tavoin kunta saisi näkyvyyttä konkreettisessa ilmastonmuutoksen vastaisessa työssä. Sähköpyörä on varteenotettava vaihtoehto autolle alle 10 km matkoilla myös työajalla tehtävissä matkoissa, koska sillä tehtävä matka ei ajallisesti vie merkittävän paljoa automatkaa enempää. Mahdollisia käyttäjiä sähköpyöräkokeiluun voisi olla kunnanviraston henkilöstö, joka asioi jonkin verran kunnan alueella. Kuitenkin Vihdin kunnan palveluverkko sijoittuu maantieteellisesti laajalle alueelle, joten sähköpyörän käyttöalue on varsin suppea. Sähköpyörän käyttöä työpäivän aikana tehtävien työmatkojen osalta rajoittavat mm. sen riippuvuus säästä sekä teiden ajokunnosta. Käytännössä käyttö keskittyisi muutamaan kevät- ja syyskuukauteen. Sähköpyörän käyttöönotto henkilöstön työpäivän aikana tehtäviä työmatkoja varten vaatii käytännön järjestelyjä (hankinta, kunnossapito, lataaminen, käyttäjien ohjeistus, varausjärjestelmä, säilytyspaikka ym.) sekä totuttelua uuteen käytäntöön. Suuremman haasteen käytettävyyden kannalta muodostaa mm. se, että pyörän turvallinen käyttö edellyttää kypärää, joka ei voi olla kaikille käyttäjille hygieniasyistä yhteinen. Koska pyörän hankintahinta on kohtuullisen korkea (n euroa kappaleelta), olisi uutta toimintatapaa hyvä kokeilla ensin, mikäli siihen jatkossa päädyttäisiin. Tällöin olisi hyvä selvittää ennen varsinaista hankintaa, onko sähköpyöriä mahdollista vuokrata ensin koekäyttöön, jonka jälkeen olisi mahdollisuus tehdä päätös varsinaisesta hankinnasta. Edellä esitetyn perusteella ehdotetaan, että sähköpyörien hankinnassa kunnan työntekijöiden käyttöön ei tässä vaiheessa edetä. Aloite on loppuun käsitelty Noora Nordberg 10. Sosialidemokraattisen valtuustoryhmän/valtuutettu Pulkkisen aloite yrityskadun rakentamiseksi valtatie 2:n varrelle Huhmarista Vihdin kirkonkylään (350/2016) Kaavoitus- ja tekninen lautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että se hyväksyy vastauksena valtuustoaloitteeseen seuraavaa: Nummelan liittymän eteläpuoliset alueet on jo selvitetty tarkemmin Nummelan eteläosien osayleiskaavatyön yhteydessä, ja alueita toteutetaan asemakaavoilla mahdollisuuksien mukaan. Nummelan liittymän pohjoispuolisia alueita aina Karkkilan rajalle saakka tullaan selvittämään yleisellä tasolla Vihdin yleiskaavatyön yhteydessä. Lupaavimmat kohteet tutki-

14 taan tarkemmin kaavarunkosuunnitelmina ja otetaan mahdollisesti omina hankkeinaan kaavoitusohjelmaan myöhemmin. Aloite on loppuun käsitellyksi. Kaavoitus- ja tekninen lautakunta Valtuutettu Mattilan aloite monipalvelukeskusten perustamiseksi kyläkoulujen yhteyteen (351/2016) Valtuustoaloitteessa esitetään, että kunta lähtee rohkeasti yhdistämään erilaisia palveluja kyläkouluihin. Palvelut voivat olla varhaiskasvatusta, esiopetusta sekä iäkkäämmän väestön hyvinvointia edistäviä palveluja. Tällaisessa monipalvelukeskuksessa palveluja järjestäisi kunnan lisäksi yksityinen sektori. Vihdin kunnassa on jo vuosi keskitetty koulun ja päiväkodin toiminta joko samaan kiinteistöön tai samalla tontille. Muutamia esimerkkejä: Huhmarnummen koulu on suunniteltu noin 140 oppilaalle. Viime vuosina oppilasmäärä on jäänyt alle sadan oppilaan. Vastaavasti Huhmarnummen päiväkotiin on ollut hakijoita huomattavasti enemmän kuin päiväkoti on voinut ottaa vastaan. Tämä tilanne on ratkaistu niin, että koulun tiloista osa on ollut varhaiskasvatuksen käytössä ja hoitopaikkoja on voitu lisätä kysynnän ja tarpeen mukaan. Huhmarnummen koulu ja päiväkoti on suunniteltu näiden palvelujen järjestämiseen ja tässä vaiheessa tilat ovat lähes kokoajan käytössä, sillä koulun tiloissa toimii mm. Palajärven musiikkikoulu ja Hiidenopisto silloin, kun tilat vapautuvat koulun käytöstä. Mikäli tähän kiinteistöön sijoitettaisiin vanhusten hyvinvointipalveluja, edellyttäisi se kiinteistön laajentamista lisärakennuksella sekä erityistilojen suunnittelua näiden palvelujen järjestämiseksi. Vanjärven koulu ja päiväkoti muodostavat palvelukeskuksen haja-asutusalueelle. Koulu ja päiväkoti tekevät yhteistyötä olemassa olevien resurssien ja tilanteiden mukaisesti. Koulupäivän aikana koulun tilat ovat pääsääntöisesti koulun käytössä ja koulu hyödyntää koulun tiloja monipuolisesti koulupäivän aikana. Koulun tilat on suunniteltu koulutoimintaan, joita on yksityisen sektorin mahdollista vuokrata koulupäivien jälkeen erilaiseen harrastus- tai muuhun toimintaan. Tällaisessa koulukiinteistössä yksityisen sektorin toimija voi järjestää mm. vanhusten hyvinvointipalveluja, mikäli se tapahtuu koulupäivän ulkopuolella ja mikäli koulun tilat soveltuvat toimintaan. Valtuustoaloitteessa mainitaan: rohkeutta se totisesti vaatii ajatella sen perinteisen laatikon ulkopuolelle. Vihdin kunnassa on palvelujen ja tilojen järjestäminen vaatinut ja edellyttänyt ajattelua sekä toimintaa perinteisen laatikon ulkopuolella. Kyläkouluissa iltapäivätoimintaa on vuosien ajan järjestänyt kolmas sektori eli vanhempainyhdistykset sekä myös paikallinen urheiluseura, koska oppilasmäärät kunnan järjestämään iltapäivätoimintaan ovat olleet liian pienet. Kolmannen sektorin toimijat ovat kohdanneet tämän saman ongelman: toiminnan järjestäminen kannattavana toimintana edellyttää noin lapsen sitoutumisen lukuvuoden ajaksi toimintaan. Vihdin kunnassa esiopetus järjestetään varhaiskasvatuspalvelujen yhteydessä, koska esiopetukseen osallistuvilla lapsilla on pääsääntöisesti myös päivähoitotarve esiopetuksen lisäksi. Kuten edellä on todettu, tiloja hyödynnetään niin koulun kuin esiopetuksen käyttöön.

15 Joissakin tilanteissa myös henkilöstöä hyödynnetään kummassakin toiminnassa, mikäli henkilöstöstä annetut säädökset sen sallivat. Vihdin kunnassa vanhuspalvelut ovat olleet Perusturvakuntayhtymä Karviaisen alaista toimintaa vuodesta 2009 alkaen ja niin tarvikehankinnat kuin henkilöstösuunnittelu vanhuspalvelujen osalta on tapahtunut kuntayhtymän toimesta, myös näihin palveluihin suunnatut tilat on järjestetty kuntayhtymän tiloihin. Suunnitelmien mukaan sosiaali- ja terveyspalvelut tulevat siirtymään vuoden 2019 alusta maakuntien järjestettäviksi. Mikäli vanhuspalveluja järjestävät tahot tarvitsevat ja voivat hyödyntää kunnan kiinteistöjä toimintaansa, on se mahdollista, mikäli tilat soveltuvat ja ovat vapaina kunnan järjestämästä palvelutoiminnasta. Valtuustoaloitteessa mainitaan, että jos jonain vuonna koululaisten määrä on pienempi, voi kouluohjaajan tehtävässä toimiva lähihoitaja tehdä enemmän hoivatyötä vaikkapa ikäihmisten parissa. Kouluohjaajatarve arvioidaan koulukohtaisesti lukuvuosittain. Vuoden 2015 YT-ratkaisun mukaisesti kouluohjaajan viikkotyöaika-aika on 20 tuntia viikossa. Lisäksi kouluohjaajat ovat kuten muu opetushenkilöstö Vihdin kunnan palveluksessa siten, että heille on osoitettu ensisijainen työskentelypaikka eli koulu. Mikäli koulussa ei ole tarvetta kouluohjaajalle, tarjotaan kouluohjaajalle mahdollisuutta työskennellä toisessa koulussa. Valtuustoaloitteen lopussa on maininta perusopetuksen alueellisesta saavutettavuudesta. Vihdin kunnassa on pyritty hankkimaan kaikille kouluille etäopetuksen tarvitsemat verkkoyhteydet, joiden kautta opetus on mahdollista järjestää tasaveroisena koko kunnan alueelle. Yhteenvetona valtuustoaloitteelle todetaan, että Vihdin kunnassa pyritään tekemään joustavia ratkaisua, ylittämään hallintokuntien rajat sekä tekemään yhteistyötä kolmannen sektorin kanssa. Vihdin kunnan vahvuutena on se, että kuntaan on suunniteltu ja toteutettu koulu- ja päiväkotikeskuksia, joiden yhteyteen on rakennettu myös liikuntapalveluja. Näiden perusrakenteiden ollessa kunnossa, niin palvelujen tarjonta, tarvikehankinnat kuin henkilöstösuunnittelu voidaan tehdä optimaalisesti. Aloite on loppuun käsitelty Marjo Ojajärvi (kasvatus- ja koulutuslautakunta ) 12. Valtuutettu Tanskasen aloite työryhmän perustamiseksi tutkimaan Vihdin lentokeskuksen toiminnan laajentamista (352/2016) Lentokentän alueen käyttömahdollisuuksia tarkastellaan viranhaltijatyönä, ja asia ratkaistaan strategisen yleiskaavatyön yhteydessä, kun alueen maankäyttöä linjataan. Aloitteen käsittely on kesken Hannu Nummela

Seuraavat asuntomessut järjestetään Porissa vuonna 2018, Kouvolassa 2019, Tuusulassa 2020 ja Lohjalla 2021.

Seuraavat asuntomessut järjestetään Porissa vuonna 2018, Kouvolassa 2019, Tuusulassa 2020 ja Lohjalla 2021. VASTAUS VALTUUSTOALOITTEESEEN 3/2016 Asuntomessujen hakeminen Kirkkonummelle Valtuutetut Antti Kilappa, Ari Harinen, Anders Adlercreutz, Raija Vahasalo, Johanna Isomäki-Reik ja Pekka Sinisalo ovat 18.4.2016

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET 1.8.2013 alkaen 1. Lainsäädäntöä 2. Oppilaan vakituinen asuinpaikka 3. Koulumatka 4. Tien vaarallisuus 5. Yksittäinen taksikuljetus

Lisätiedot

7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita

7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita 7 ESIOPETUKSEEN HAKEMINEN 7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita Kunta on velvollinen järjestämään alueellaan asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden

Lisätiedot

Suomen Asuntomessut SUURMESSUTAPAHTUMAN PROSESSI

Suomen Asuntomessut SUURMESSUTAPAHTUMAN PROSESSI Suomen Asuntomessut SUURMESSUTAPAHTUMAN PROSESSI SUURMESSUTAPAHTUMAN PROSESSI MESSUHAKU - 4-6 vuotta SUUNNITTELU JA TOTEUTUS - 4-3 vuotta Intensiteetti Messupaikkakunta -Kaavoitus ja kunnallistekniikka

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOU- LUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOU- LUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen 1 2 KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOU- LUKULJETUSTEN PERIAATTEET 1.8.2011 alkaen Perusopetuslain 6 :n mukaan opetus tulee kunnassa järjestää siten, että oppilaiden koulumatkat ovat

Lisätiedot

Asian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö Piia Uotinen, puh

Asian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö Piia Uotinen, puh Sivistys- ja Sivistys- ja Sivistys- ja 18 01.03.2016 39 26.04.2016 47 18.04.2017 Perusopetuksen opetussuunnitelma 2016 45/12.00.01/2016 Sivistys- ja 01.03.2016 18 Asian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö

Lisätiedot

Hallintosäännön delegointi, koulutuslautakunta, lähikoulun osoittaminen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet

Hallintosäännön delegointi, koulutuslautakunta, lähikoulun osoittaminen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet Koulutuslautakunta 56 23.09.2015 Koulutuslautakunta 64 14.10.2015 Hallintosäännön delegointi, koulutuslautakunta, lähikoulun osoittaminen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet 561/00.01.01/2015 Koulutuslautakunta

Lisätiedot

Länkipohjan koulun ja Kuoreveden yhtenäiskoulun oppilaaksiottoalueiden rajan tarkastelu

Länkipohjan koulun ja Kuoreveden yhtenäiskoulun oppilaaksiottoalueiden rajan tarkastelu Länkipohjan koulun ja Kuoreveden yhtenäiskoulun oppilaaksiottoalueiden rajan tarkastelu 20.2.2017 Prosessi Kaksi kuntalaisaloitetta koskien oppilaaksiottoalueen muutosta (kuntalaki 23 ); aloitteet pitävät

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 29.02.2016 Sivu 1 / 1 5651/2015 12.01.00.00 Kaupunginhallitus 24 18.1.2016 Valtuusto 22 15.2.2016 76 Valtuustokysymys integroidussa valmistavassa opetuksessa olevien oppilaiden tuen eheästä

Lisätiedot

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Sivistyslautakunta PERHEPÄIVÄHOITAJA HILLEVI HUUSKOSEN IRTISANOUTUMINEN

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Sivistyslautakunta PERHEPÄIVÄHOITAJA HILLEVI HUUSKOSEN IRTISANOUTUMINEN 2 1. PERHEPÄIVÄHOITAJA HILLEVI HUUSKOSEN IRTISANOUTUMINEN Siv.ltk 13 Valmistelija: päivähoidon ohjaaja Pauliina Oittinen p. 040 702 8601 Esityslistan liite 1 nähtävillä kokouksessa Perhepäivähoitaja Hillevi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 82

Espoon kaupunki Pöytäkirja 82 18.05.2016 Sivu 1 / 5 759/2016 12.01.00.00 82 Lausunto valtuustoaloitteeseen alueellisesta kielikokeilusta Espoossa Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Outi Saloranta-Eriksson,

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 LUKU...2 TOIMINNAN YLEISET PERUSTEET...2 1 Toiminta-ajatus...2 2 LUKU...2 ORGANISAATIO...2 2 Lautakunnat...2 3 Lautakunnan kokoonpano...3

Lisätiedot

Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet

Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet Sivistyslautakunta 26.10.2017 88 www.nurmijarvi.fi Perusopetuslain 4 :n mukaan kunta on velvollinen järjestämään perusopetusta sen alueella asuville

Lisätiedot

Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET

Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET Sivistyslautakunta 6.8.2012 Sisällys 1. JOHDANTO...3 2. PERUSOPETUS...3 2.1 OPETUKSEN JÄRJESTÄMINEN...3 2.2 OPPILAAT...3 2.3 OPPILASKULJETUKSET...4

Lisätiedot

Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet

Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet Sivistyslautakunta 24.11.2016 103 www.nurmijarvi.fi Perusopetuslain 4 :n mukaan kunta on velvollinen järjestämään perusopetusta sen alueella

Lisätiedot

Ajankohtaista perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnassa ja koulun kerhotoiminnassa ja toiminnan tulevaisuus 7.2.2013

Ajankohtaista perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnassa ja koulun kerhotoiminnassa ja toiminnan tulevaisuus 7.2.2013 Ajankohtaista perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnassa ja koulun kerhotoiminnassa ja toiminnan tulevaisuus 7.2.2013 Erityisasiantuntija Riitta Rajala, Opetushallitus JOUSTAVA KOULUPÄIVÄ SEMINAARI 23.1.2013

Lisätiedot

Emmi Romppainen Emmi Romppainen

Emmi Romppainen Emmi Romppainen Kokouskutsu Nro Koulutuslautakunta 9.5.2019 3 Kokousaika Tiistai 14.5.2019 klo 18.00 Kokouspaikka Miinan koulun opettajien huone Käsiteltävät asiat 1 2 3 4 5 6 7 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Asian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö Piia Uotinen, puh.

Asian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö Piia Uotinen, puh. Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta 18 01.03.2016 39 26.04.2016 47 18.04.2017 24 19.09.2017 24 Perusopetuksen

Lisätiedot

MUURAMEN KOULUKULJETUSSÄÄNTÖ

MUURAMEN KOULUKULJETUSSÄÄNTÖ 1 Muuramen kunta/opetuspalvelut Hyvinvoinnin ja palveluiden lautakunta 19.3.2019 21 /LIITE P 1 MUURAMEN KOULUKULJETUSSÄÄNTÖ 2 1. Lainsäädäntö 1.1. Perusopetuslaki 6 /Oppilaan koulupaikan määräytyminen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2018 1 (6) 358 Valtuutettu Pilvi Torstin aloite lähikouluperiaatteen käyttöönotosta päiväkotipaikkapäätöksissä Päätös katsoi valtuutettu Pilvi Torstin aloitteen loppuun

Lisätiedot

KEMPELEEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN OPPILAAKSI OTTAMISEN PERIAATTEET

KEMPELEEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN OPPILAAKSI OTTAMISEN PERIAATTEET KEMPELEEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN OPPILAAKSI OTTAMISEN PERIAATTEET Palveluvaliokunta 8.9.2015 Kunnanhallitus 21.9.2015 Johdanto Kunta on velvollinen järjestämään kunnassa asuville oppivelvollisuusikäisille

Lisätiedot

Vihdin kunnan johtamisjärjestelmän periaatteet sekä valtuuston koko

Vihdin kunnan johtamisjärjestelmän periaatteet sekä valtuuston koko Vihdin kunnan johtamisjärjestelmän periaatteet sekä valtuuston koko Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se toteaa lausuntonaan oikeusministeriölle, että Vihdin kunnanvaltuustoon valitaan vuoden

Lisätiedot

KOULUKULJETUSTEN JA MATKA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISTÄ KOSKEVAT LINJAUKSET

KOULUKULJETUSTEN JA MATKA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISTÄ KOSKEVAT LINJAUKSET Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 18.3.2015 Voimaan 1.8.2015 Muutettu opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 17.8.2017 Voimaan 1.9.2017 KOULUKULJETUSTEN JA MATKA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISTÄ KOSKEVAT LINJAUKSET

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 33/ (5) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 33/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 33/2018 1 (5) 550 V 26.9.2019, Valtuutettu Pilvi Torstin aloite lähikouluperiaatteen käyttöönotosta päiväkotipaikkapäätöksissä HEL 2018-003221 T 00 00 03 Päätös esitti kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh Kaupunginhallitus 234 14.08.2017 Kaupunginhallitus 382 27.11.2017 Kaupunginhallitus 30 29.01.2018 Kaupunginhallitus 65 26.02.2018 Kaupunginvaltuusto 13 05.03.2018 Loimaa-strategia 100/00.01.02/2017 Kh

Lisätiedot

Tulevaisuuden palvelumalli 2025, kaakon palvelualue (Kaukajärvi, Annala, Haihara, Hervanta, Hervantajärvi, Rusko, Lukonmäki, Vuores, Hallila)

Tulevaisuuden palvelumalli 2025, kaakon palvelualue (Kaukajärvi, Annala, Haihara, Hervanta, Hervantajärvi, Rusko, Lukonmäki, Vuores, Hallila) Tulevaisuuden palvelumalli 2025, kaakon palvelualue (Kaukajärvi, Annala, Haihara, Hervanta, Hervantajärvi, Rusko, Lukonmäki, Vuores, Hallila) Kaukajärven asukastilaisuus 30.3.2016 Kehittämisjohtaja Kari

Lisätiedot

Perusopetuksen paikallisen opetussuunnitelman luvut 1-5, 7-9 ja 12

Perusopetuksen paikallisen opetussuunnitelman luvut 1-5, 7-9 ja 12 Opetus- ja kasvatuslautakunta 42 26.04.2016 Perusopetuksen paikallisen opetussuunnitelman luvut 1-5, 7-9 ja 12 129/12.00.01/2016 OPEKAS 42 valmistelijat; sivistysjohtaja Peter Johnson puh. 044 780 9254,

Lisätiedot

Perusopetuksen kieliohjelma

Perusopetuksen kieliohjelma Opetuslautakunta 24 12.03.2019 Perusopetuksen kieliohjelma 961/12.00.01.00/2019 Opetuslautakunta 12.03.2019 24 Valmistelija: opetuspäällikkö Inkeri Lahti p. 044 7784688, inkeri.lahti@salo.fi Perusopetuksen

Lisätiedot

Pieksämäen kaupungin Strategia 2020

Pieksämäen kaupungin Strategia 2020 Liitenro1 Kh250 Kv79 Pieksämäen kaupungin Strategia 2020 2 Pieksämäen kaupungin strategia 2020 Johdanto Pieksämäen strategia vuoteen 2020 on kaupungin toiminnan punainen lanka. Strategia on työväline,

Lisätiedot

KOULUKULJETUS- OPAS 2011

KOULUKULJETUS- OPAS 2011 KOULUKULJETUS- OPAS 2011 Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnan kokouksessa 28.6.2011 RAUMAN KAUPUNGISSA NOUDATETTAVAT KOULUKULJETUSTEN YLEISET PERIAATTEET KOULUMATKOJA KOSKEVA LAINSÄÄDÄNTÖ Perusopetuslaki

Lisätiedot

Strateginen yleiskaava kunnan johtamisen välineenä Antero Alenius

Strateginen yleiskaava kunnan johtamisen välineenä Antero Alenius Strateginen yleiskaava kunnan johtamisen välineenä Antero Alenius 10.12.2015 Lähtökohta Palveluverkkoratkaisu marraskuu 2011 > käänne! Tarve uudelle kehittämislinjaukselle kunnan maankäyttöön Valtuustoaloite

Lisätiedot

Jaoston esittelijästä ja tämän sijaisesta päättää lautakunta.

Jaoston esittelijästä ja tämän sijaisesta päättää lautakunta. Hyvinvoinnin toimiala kahden lautakunnan malli (muutokset luonnoksen pykäliin 12 16 ja 40). 5 Luku. Hyvinvoinnin toimiala 12 Kasvatus- ja opetuslautakunta ja sen jaosto Kasvatus- ja opetuslautakunnassa

Lisätiedot

JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 HYVINVOINTILAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO

JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 HYVINVOINTILAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 SISÄLLYSLUETTELO 19 PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN... 39 20 VUODEN 2016 TALOUSARVIO / TALOUDEN RAPORTTI AJ. 1.1.2016-30.6.2016 / SIVISTYSTOIMEN VASTUUALUE...

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. KASKO, 19.5.2015 17:30, Pöytäkirja. 40 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO... 1 Pykälän liite: Tuntijakoesitys 2016...

SISÄLLYSLUETTELO. KASKO, 19.5.2015 17:30, Pöytäkirja. 40 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO... 1 Pykälän liite: Tuntijakoesitys 2016... i SISÄLLYSLUETTELO KASKO, 19.5.2015 17:30, Pöytäkirja 40 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO... 1 Pykälän liite: Tuntijakoesitys 2016... 4 40, KASKO 19.5.2015 17:30 Sivu 2 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja 23.09.2014 Sivu 1 / 1 3843/12.01.01/2014 178 Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina 2015-2016 ja 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Pohjoisen yhteistyöalueen kommentteja perusopetuksen kieliohjelmaluonnoksesta. Laivaseminaari 27.11.2014

Pohjoisen yhteistyöalueen kommentteja perusopetuksen kieliohjelmaluonnoksesta. Laivaseminaari 27.11.2014 Pohjoisen yhteistyöalueen kommentteja perusopetuksen kieliohjelmaluonnoksesta 1 A1-kielenä kaikilla oppilailla alkaa englanti. Nykyiseen tuntijakoon verrattuna vuoden 2016 tuntijaossa yksi vuosiviikkotunti

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 262/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 262/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2018 1 (1) Kaupunginhallitus 37 29.1.2018 11 Asianro 262/00.02.00/2018 Valtuustoaloitteet vuodelta 2017 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 29.1.2018 37 Hallintosäännön 126 :n

Lisätiedot

LUONNONMAAN VISIO 2070

LUONNONMAAN VISIO 2070 LUONNONMAAN VISIO 2070 SUOMEN ASUNTOMESSUT Osuuskunta Suomen Asuntomessut järjestää vuosittain asuntomessutapahtuman, jossa viime vuosina on käynyt keskimäärin 135.000 messuvierasta. Asuntomessuilla on

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA

KUNTASTRATEGIA KUNTASTRATEGIA 2018 2021 Arvot IHMISLÄHEINEN VASTUULLINEN AKTIIVINEN Visio KARSTULA ON ELINVOIMAINEN KUNTA, JOSSA IHMISTEN ON HYVÄ ELÄÄ JA YRITYSTEN MENESTYÄ! Palvelut ja hyvinvointi IHMISTÄ LÄHELLÄ Karstunen

Lisätiedot

Valtuustoaloite yli 3 kilometrin koulumatkan kulkevien esikoululaisten ja ekaluokkalaisten liittämisestä ympärivuotisen koulukuljetuksen piiriin

Valtuustoaloite yli 3 kilometrin koulumatkan kulkevien esikoululaisten ja ekaluokkalaisten liittämisestä ympärivuotisen koulukuljetuksen piiriin Kaupunginhallitus 196 17.09.2012 Kasvatus- ja opetuslautakunta 133 30.10.2012 Kaupunginhallitus 270 26.11.2012 Kasvatus- ja opetuslautakunta 48 29.04.2013 Kaupunginhallitus 144 20.05.2013 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Perusopetuksen palveluverkoston tarkastelu koillisella maaseutualueella

Perusopetuksen palveluverkoston tarkastelu koillisella maaseutualueella Perusopetuksen palveluverkoston tarkastelu koillisella maaseutualueella Kasvun ja oppimisen palvelualueella on käynnistetty palveluverkoston tarkastelu. Aiemmasta poiketen tavoitteena ei ole tuottaa yhtä

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTASTRATEGIALUONNOS

MÄNTSÄLÄN KUNTASTRATEGIALUONNOS MÄNTSÄLÄN KUNTASTRATEGIALUONNOS 19.10.2017 1 Kuntastrategia on kuntakokonaisuuden pitkän tähtäyksen päätöksentekoa ja toimintaa ohjaava tulevaisuuden suunta tai kantava idea. Visio = toivottu ja haluttu

Lisätiedot

Aloite nollatoleranssista koulukiusaamiselle/marja Manninen-Ollberg ym.

Aloite nollatoleranssista koulukiusaamiselle/marja Manninen-Ollberg ym. Valtuusto 49 22.05.2017 Aloite nollatoleranssista koulukiusaamiselle/marja Manninen-Ollberg ym. 1569/12.01.03/2016 KV 102 Valtuusto 16.5.2016 Marja Manninen-Ollberg ja 27 muuta valtuutettua jättivät aloitteen

Lisätiedot

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio 7.3 Tehostettu tuki Oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on pedagogiseen arvioon perustuen annettava tehostettua tukea

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 252. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 252. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 15.09.2014 Sivu 1 / 1 1058/12.01.00/2014 252 Valtuustoaloite pohjoismaisen koulun perustamismahdollisuuksista suomenkieliselle opetuspuolelle (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo

Lisätiedot

KAUPUNKISTRATEGIA Homma hoidetaan

KAUPUNKISTRATEGIA Homma hoidetaan KAUPUNKISTRATEGIA 2025 Kohdataan Alavudella Hyvää ja kaunista Homma hoidetaan UUTEEN KAUPUNKIIN VALMISTAUTUMINEN Alavudella on pitkään tehty strategista suunnittelutyötä kehittämisohjelmia laatimalla.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09) Valtuusto 09.09.2013 Sivu 1 / 1 2219/12.01.02/2013 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 151 12.6.2013 Kaupunginhallitus 236 26.8.2013 122 Valtuustokysymys koulupaikan osoittamisesta Saunalahden koululle

Lisätiedot

Opetussuunnitelma ja yhdysluokkaopetuksen mahdollisuudet. Arja-Sisko Holappa Opetusneuvos Opetushallitus

Opetussuunnitelma ja yhdysluokkaopetuksen mahdollisuudet. Arja-Sisko Holappa Opetusneuvos Opetushallitus Opetussuunnitelma ja yhdysluokkaopetuksen mahdollisuudet Arja-Sisko Holappa Opetusneuvos Opetushallitus Alanteen koulu, Suomussalmi Peruskoulujen määrä vähenee edelleen Muutokset peruskoulujen lukumäärässä

Lisätiedot

VALTUUSTOALOITTEET H:/Kv Loimaa/2015 Loimaan valtuustoaloitteet syyskuu 2015 LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄ. asiakaskysely tehty helmikuussa 2013

VALTUUSTOALOITTEET H:/Kv Loimaa/2015 Loimaan valtuustoaloitteet syyskuu 2015 LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄ. asiakaskysely tehty helmikuussa 2013 1 LOIMAAN KAUPUNKI VALTUUSTOALOITTEET H:/Kv Loimaa/2015 Loimaan valtuustoaloitteet syyskuu 2015 Asianumero Aloite ja tehdyt toimenpiteet Käsittely jatkuu/ Keskustan 5.3.2012 1025/0.01.016/12 (907/0.01.016/11

Lisätiedot

Maapolitiikan pääperiaatteet. Kymppi-Moni työpaja 15.2.2012

Maapolitiikan pääperiaatteet. Kymppi-Moni työpaja 15.2.2012 Maapolitiikan pääperiaatteet Kymppi-Moni työpaja 15.2.2012 Maapoliittinen ohjelma Maapoliittinen ohjelma on asiakirja, jossa valtuusto määrittelee maapoliittiset tavoitteet ja periaatteet. Sipoon kunnan

Lisätiedot

Ristijärven kuntastrategia

Ristijärven kuntastrategia Ristijärven kuntastrategia 2018-2030 Johdanto Kuntastrategiassa esitetään Ristijärven kunnan tavoitteet kaudelle 2018-2030. Kuntastrategian tavoitteet tarkennetaan vuosittain arvioitaviksi toimenpiteiksi

Lisätiedot

Vastaus valtuustoaloitteeseen 6/ Kirkkonummelle kevyen liikenteen ja pyöräilyn edistämisohjelma

Vastaus valtuustoaloitteeseen 6/ Kirkkonummelle kevyen liikenteen ja pyöräilyn edistämisohjelma Yhdyskuntatekniikan lautakunta 33 11.05.2017 Yhdyskuntatekniikan lautakunta 48 31.05.2017 Vastaus valtuustoaloitteeseen 6/2016 - Kirkkonummelle kevyen liikenteen ja pyöräilyn edistämisohjelma 692/10.03.01.00/2016

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA

KUNTASTRATEGIA KUNTASTRATEGIA 2017 2021 KUNTASTRATEGIA KUNNAN TOIMINNAN OHJENUORANA MERKITYS JA OHJAUSVAIKUTUS Kuntalain (410/2015) 37 :n mukaan kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan

Lisätiedot

Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteiden tarkentaminen

Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteiden tarkentaminen Sivistyslautakunta 90 22.11.2012 Sivistyslautakunta 64 08.10.2015 Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteiden tarkentaminen SIVIS 90 Sivistystoimen toimialan johtosäännön 4.6. kohdan

Lisätiedot

LIITE 2. Esi- ja perusopetuksen koulukuljetusopas

LIITE 2. Esi- ja perusopetuksen koulukuljetusopas LIITE 2 Esi- ja perusopetuksen koulukuljetusopas Palveluvaliokunta 2.4.2014 2 JOHDANTO Tässä asiakirjassa määritellään ne periaatteet, joiden mukaan Kempeleen kunta järjestää maksuttomaan kuljetukseen,

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Jussi Salo 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

HÄMEENKYRÖN KUNNAN ESIOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA ALKAEN

HÄMEENKYRÖN KUNNAN ESIOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA ALKAEN HÄMEENKYRÖN KUNNAN ESIOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2019 ALKAEN SISÄLTÖ 1. TOIMINNAN TAVOITTEET 2. TOIMINNAN KOORDINOINTI JA SUUNNITTELU 3. TOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET

Lisätiedot

Maksuton koulukuljetus koulutien vaarallisuuden perusteella lukien

Maksuton koulukuljetus koulutien vaarallisuuden perusteella lukien Koulutuslautakunta 40 14.05.2014 Koulutuslautakunta 47 11.06.2014 Maksuton koulukuljetus koulutien vaarallisuuden perusteella 1.8.2014 lukien 358/12.01.03/2014 Koulutuslautakunta 14.05.2014 40 Perusopetuslaki

Lisätiedot

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Sivistyslautakunta

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Sivistyslautakunta 2 1. KONNEVEDEN VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT JA LASKUTUKSEN PERIAATTEET 1.8.2018 ALKAEN Siv.ltk 18 Valmistelija: Pauliina Oittinen, päivähoidon ohjaaja p. 040 702 8601 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaki

Lisätiedot

Koulutuslautakunta 4 26.01.2016 Koulutuslautakunta 12 02.02.2016. Lisätalousarvio: Maahanmuuttajille järjestettävä valmistava opetus 882/12.00.

Koulutuslautakunta 4 26.01.2016 Koulutuslautakunta 12 02.02.2016. Lisätalousarvio: Maahanmuuttajille järjestettävä valmistava opetus 882/12.00. Koulutuslautakunta 4 26.01.2016 Koulutuslautakunta 12 02.02.2016 Lisätalousarvio: Maahanmuuttajille järjestettävä valmistava opetus 882/12.00.01/2016 KOULTK 4 26.1.2016 Perusopetuslain 5 :n mukaan kunta

Lisätiedot

VIESTINTÄSTRATEGIA. Valtuusto liite nro 5

VIESTINTÄSTRATEGIA. Valtuusto liite nro 5 VIESTINTÄSTRATEGIA Valtuusto 14.11.2016 41 liite nro 5 Voimaantulo 1.1.2017 1 SONKAJÄRVEN KUNNAN VIESTINSTÄSTRATEGIA 1 Viestinnän periaatteet... 2 2 Kuntastrategia 2017-2021... 2 3 Viestinnän tavoitteet...

Lisätiedot

Hartolan kuntastrategia

Hartolan kuntastrategia Hartolan kuntastrategia Hyvän elämän kuningaskunta Valtuuston hyväksymä 14.11.2018 TAHTOTILA 1 Hartola säilyy itsenäisenä kuntana ja tuottaa nykyaikaisia palveluja asukkaille, joita ovat kaikki kunnan

Lisätiedot

Tuusulan kunnan elinkeino-ohjelma

Tuusulan kunnan elinkeino-ohjelma Tuusulan kunnan elinkeino-ohjelma 2017 2018 Tuusula on noin 40 000 asukkaan ja yli 2 700 yrityksen kasvuhakuinen, luova ja käytännönläheinen kulttuurikunta Keski-Uudellamaalla. Sijaintimme Helsinki- Vantaan

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Sivistyslautakunta Sivu 19 KOKOUSAIKA

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Sivistyslautakunta Sivu 19 KOKOUSAIKA ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Sivu 19 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Torstaina 20.3.2014 kello 18.30 20.58 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen

Lisätiedot

1. HYTE: 2. Matkailu: 3. Teollisuus 4. Kasvupalvelut:

1. HYTE: 2. Matkailu: 3. Teollisuus 4. Kasvupalvelut: Elinkeinostrategian valmisteluun ovat osallistuneet Keminmaan kunnan henkilöstön lisäksi luottamushenkilöt ja Keminmaan yrittäjiä. Elinkeinostrategiaan liittyen on järjestetty kaksi avointa työpajaa ja

Lisätiedot

KOULUKULJETUSOPAS 2015

KOULUKULJETUSOPAS 2015 KOULUKULJETUSOPAS 2015 Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnassa 13.10.2015 RAUMAN KAUPUNGISSA NOUDATETTAVAT KOULUKULJETUSTEN YLEISET PERIAATTEET KOULUMATKOJA KOSKEVA LAINSÄÄDÄNTÖ Perusopetuslaki 6 Oppilaan

Lisätiedot

1.2 Paikallisen opetussuunnitelman laatimista ohjaavat periaatteet

1.2 Paikallisen opetussuunnitelman laatimista ohjaavat periaatteet 1.2 Paikallisen opetussuunnitelman laatimista ohjaavat periaatteet Opetuksen järjestäjällä on vastuu paikallisen opetussuunnitelman laadinnasta ja kehittämisestä 1. Opetussuunnitelmassa päätetään perusopetuksen

Lisätiedot

Toimintaohjelman kehittämisalueita on yhdeksän:

Toimintaohjelman kehittämisalueita on yhdeksän: Sivistyslautakunta 55 18.05.2016 Joensuun seudun kasvatuksen ja koulutuksen toimintaohjelma 2016-2020 155/20.201/2016 Sivistyslautakunta 18.05.2016 55 Joensuun seudun seitsemän kuntaa, Ilomantsi, Joensuu,

Lisätiedot

VN TEAS Ikääntyneiden ja erityisryhmien asumisen ja asumispalveluiden järjestäminen maakuntamallissa

VN TEAS Ikääntyneiden ja erityisryhmien asumisen ja asumispalveluiden järjestäminen maakuntamallissa VN TEAS Ikääntyneiden ja erityisryhmien asumisen ja asumispalveluiden järjestäminen maakuntamallissa Tiivistelmä hankkeesta Kunnat ikääntyneiden asumisen ja elinympäristöjen kehittämisessä seminaari 27.9.2017

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 1: Palveluohjelma 2010-2013

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 1: Palveluohjelma 2010-2013 Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 1: Palveluohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto Järvenpään kaupunki PALVELUOHJELMA 1 Palvelujen järjestäminen Kaupungin ydintoimintoja ovat palvelutarpeen

Lisätiedot

Arjen turvaa kunnissa

Arjen turvaa kunnissa Arjen turvaa kunnissa Turvallisuusyhteistyön kehittäminen kunnissa Alueellinen sisäisen turvallisuuden yhteistyö Vaasa 25.9.2012 Marko Palmgren, projektipäällikkö Lapin aluehallintovirasto 1.10.2012 1

Lisätiedot

VUOSILUOKKIIN SITOMATON 0 2-OPETUS

VUOSILUOKKIIN SITOMATON 0 2-OPETUS VUOSILUOKKIIN SITOMATON 0 2-OPETUS 21.4.2017 Warkaus-Sali, Varkaus Seminaarin avaus Itä-Suomen aluehallintovirasto 1 Perusopetuslaki, 21.8.1998/628 18 Erityiset opetusjärjestelyt Oppilaan opiskelu voidaan

Lisätiedot

OPPILASKUNTAKANSIO. www.sastamalannuoret.fi 2015-2016. SASTAMALAN KAUPUNKI www.sastamala.fi

OPPILASKUNTAKANSIO. www.sastamalannuoret.fi 2015-2016. SASTAMALAN KAUPUNKI www.sastamala.fi OPPILASKUNTAKANSIO www.sastamalannuoret.fi 2015-2016 SASTAMALAN KAUPUNKI www.sastamala.fi Sisällys OSALLISUUS JA VAIKUTTAMINEN... 2 Yhteisökasvatuksen ja osallisuuden periaatteet... 2 Oppilaskuntaosallisuus...

Lisätiedot

Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola

Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille 2011 2016 9.2.2012 Helsinki Heli Jauhola Hallitusohjelma ja Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Hallitusohjelman

Lisätiedot

Inklusiivisen valmistavan opetuksen alueelliset koulutuspäivät

Inklusiivisen valmistavan opetuksen alueelliset koulutuspäivät Inklusiivisen valmistavan opetuksen alueelliset koulutuspäivät 20.-30.3.2017 Sisältö 1.Valmistavan opetuksen tavoite 2.Kenelle opetus on tarkoitettu 3.Opetuksen toteuttamisen eri tavat 4. Resurssit 5.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 15

Espoon kaupunki Pöytäkirja 15 25.02.2015 Sivu 1 / 1 827/12.01.00/2015 15 Suomenkielisen perusopetuksen tuntijako 1.8.2016 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Elina Rönkkö, puh. 050 320 0607 Leena Lemiläinen-Honkanen,

Lisätiedot

Kuhmoisten kunnan strategia Kuhmoinen -Pirkanmaan Portti Päijänteelle-

Kuhmoisten kunnan strategia Kuhmoinen -Pirkanmaan Portti Päijänteelle- Kuhmoisten kunnan strategia 2017-2021 Kuhmoinen -Pirkanmaan Portti Päijänteelle- Johdanto Kuhmoisten kuntastrategia on suunnitelma kunnan tulevaisuudesta. Kuntastrategia on kunnanvaltuuston ja kuntalaisten

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN OPPILAAKSIOTTOA KOSKEVAT LINJAUKSET

PERUSOPETUKSEN OPPILAAKSIOTTOA KOSKEVAT LINJAUKSET PERUSOPETUKSEN OPPILAAKSIOTTOA KOSKEVAT LINJAUKSET Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 27.8.2014 (104 ) OPPILAAKSIOTTO OPPILASALUEET Perusopetuksen oppilaaksiotto koostuu tässä linjauspäätöksessä kolmesta

Lisätiedot

Puistolanraitin ala-asteen koulu PÖYTÄKIRJA 4/17 PL Helsingin kaupunki Johtokunta

Puistolanraitin ala-asteen koulu PÖYTÄKIRJA 4/17 PL Helsingin kaupunki Johtokunta Puistolanraitin ala-asteen koulu PÖYTÄKIRJA 4/17 PL 3513 00099 Helsingin kaupunki Johtokunta 7.12.2017 Puistolanraitin ala-asteen koulun johtokunnan kokous Aika Keskiviikko 7.12.2017 klo 18.00 Paikka Raitin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 105. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 105. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 22.08.2016 Sivu 1 / 1 759/2016 12.01.00.00 Kaupunginhallitus 184 6.6.2016 105 Valtuustoaloite alueellisesta kielikokeilusta Espoossa Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840

Lisätiedot

Sivistysvirastossa valmistellaan kuulemiseen päivitetty asiakirjamateriaali. Päivitetty materiaali laitetaan nettisivulle

Sivistysvirastossa valmistellaan kuulemiseen päivitetty asiakirjamateriaali. Päivitetty materiaali laitetaan nettisivulle TÄMÄN ASIAKIRJAN LUKIJALLE TIEDOKSI, ETTÄ TÄSSÄ sivistyslautakunnan iltakoulussa 1.12.2016 esitellyssä materiaalissa on monia kohtia, jotka ovat muuttuneet asian valmistelun edetessä. Sivistysvirastossa

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA KOKOUS ESITYSLISTA No 4/2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 27. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

KONNEVEDEN KUNTA KOKOUS ESITYSLISTA No 4/2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 27. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone KONNEVEDEN KUNTA KOKOUS ESITYSLISTA No 4/2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 27 KOKOUSAIKA 16.5.2013 klo 18- KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone JÄSEN: Timo Manninen, pj Henri Hedman, vpj Jussi

Lisätiedot

YRITYSYHTEISTYÖ. Messukohteena koko Kouvola. Asuntomessujen oheiskohde-info

YRITYSYHTEISTYÖ. Messukohteena koko Kouvola. Asuntomessujen oheiskohde-info YRITYSYHTEISTYÖ Messukohteena koko Kouvola Asuntomessujen oheiskohde-info 4.5.2018 YRITYSYHTEISTYÖ Viime vuosina messujen kävijämäärät eri messupaikkakunnilla ovat vakiintuneet noin 130.000 kävijään messukuukauden

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta Kuvaus Hyvin järjestetty aamu- ja iltapäivätoiminta tukee koulun perustehtävää

Lisätiedot

KH 196 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas ja kunnansihteeri Peter Stenvall

KH 196 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas ja kunnansihteeri Peter Stenvall Valtuusto 114 13.06.2016 Hakemus Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin 1293/10.00.02/2015 KH 196 Kunnanhallitus 12.4.2016 Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas ja kunnansihteeri Peter

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 16.6.2014 27. Voimaantulo: 1.8.2014.

SUONENJOEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 16.6.2014 27. Voimaantulo: 1.8.2014. SUONENJOEN KAUPUNKI 1 KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 16.6.2014 27 Voimaantulo: 1.8.2014 1 Soveltamisala Koulutuslautakunnan alaisen toiminnan järjestämisessä noudatetaan

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

(Kaupunginvaltuuston hyväksymä , voimassa alkaen.)

(Kaupunginvaltuuston hyväksymä , voimassa alkaen.) PORIN KAUPUNGIN KOULUTOIMEN J O H T O S Ä Ä N T Ö (Kaupunginvaltuuston hyväksymä 31.1.2011, voimassa 1.2.2011 alkaen.) I LUKU SOVELTAMISALA 1 Toimiala Koulutuslautakunnan alaisen toiminnan järjestämisessä

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo:

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo: KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 14.4.2014 Voimaantulo: 1.6.2014 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. LUKU, LAUTAKUNTA... 3 1 Toimiala... 3 2 Lautakunnan kokoonpano ja

Lisätiedot

Emmi Romppainen Emmi Romppainen

Emmi Romppainen Emmi Romppainen Kokouskutsu Nro Koulutuslautakunta 21.3.2019 2 Kokousaika TORSTAI 28.3.2019 KLO 18.00 Kokouspaikka Miinan koulun opettajien huone Käsiteltävät asiat 1 2 3 4 5 6 7 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Visio 2017 Ylitorniolla on monipuolinen ja vahva yritystoiminta, jota tehokas elinvoimapolitiikka tukee. Muuttoliike on plusmerkkinen ja

Visio 2017 Ylitorniolla on monipuolinen ja vahva yritystoiminta, jota tehokas elinvoimapolitiikka tukee. Muuttoliike on plusmerkkinen ja Visio 2017 Ylitorniolla on monipuolinen ja vahva yritystoiminta, jota tehokas elinvoimapolitiikka tukee. Muuttoliike on plusmerkkinen ja elinkeinoelämässä on vahva usko tulevaisuuteen. Johdanto Ylitornion

Lisätiedot

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Erityisopetusta

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA TOIMINTA-AJATUS Sivistystoimen tuottamat laadukkaat perus- ja hyvinvointipalvelut vaikuttavat merkittävällä ja positiivisella tavalla maaseutukaupungin asukkaiden elämänhallintaan ja laatuun sekä viihtyvyyteen.

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan

Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan Kuntajakoselvityksen tavoitteet ja tilannekatsaus 24.9.2007 Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan valtuustot Kuntajakoselvittäjä Jarmo Asikainen Jarmo Asikainen Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan kuntajakoselvitys

Lisätiedot

Sorkkisten koulun lakkauttaminen

Sorkkisten koulun lakkauttaminen Kasvatus- ja opetuslautakunta 67 26.10.2015 Kunnanhallitus 192 02.11.2015 Valtuusto 53 09.11.2015 Sorkkisten koulun lakkauttaminen 250/12.00.00/2015 Kasvope 26.10.2015 67 Euran kunnan kouluverkkosuunnitelmaa

Lisätiedot

Suunnitelmat tammi-huhti 2011 08.12.2010

Suunnitelmat tammi-huhti 2011 08.12.2010 Suunnitelmat tammi-huhti 2011 08.12.2010 EkoKymenlaakso-projekti koordinoi ja tukee Kymenlaakson kuntien ilmasto- ja energiatavoitteiden ja toimenpiteiden toteuttamista, edistää eri toimijoiden yhteistyötä

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

TAMMELAN KUNNAN SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ TAMMELAN KUNNAN SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 LUKU... 2 SIVISTYSTOIMEN YLEISET TOIMINTAPERUSTEET... 2 1 Toiminta-ajatus... 2 2 LUKU... 2 ORGANISAATIO... 2 2 Lautakunnat... 2 3 Lautakuntien

Lisätiedot

Haapiorinne asemakaava-alueen omakotitonttien myynti- ja vuokrausperusteiden hyväksyminen (kv)

Haapiorinne asemakaava-alueen omakotitonttien myynti- ja vuokrausperusteiden hyväksyminen (kv) Yhdyskuntatekniikan lautakunta 27 20.04.2017 Kunnanhallitus 145 02.05.2017 Haapiorinne asemakaava-alueen omakotitonttien myynti- ja vuokrausperusteiden hyväksyminen (kv) 282/10.00.02/2017 Yhdyskuntatekniikan

Lisätiedot

ELINVOIMAOHJELMA Hämeen ripein ja elinvoimaisin kunta 2030

ELINVOIMAOHJELMA Hämeen ripein ja elinvoimaisin kunta 2030 ELINVOIMAOHJELMA 2018-2021 Hämeen ripein ja elinvoimaisin kunta 2030 Elinvoimaisen kunnan teesit Hausjärven elinvoimaohjelma on laadittu elinympäristön ja alueen elinvoiman kehittämiseksi yhdessä yrittäjien

Lisätiedot

Hilkka Halonen. toimitusjohtaja Meriva sr.

Hilkka Halonen. toimitusjohtaja Meriva sr. Hilkka Halonen toimitusjohtaja Meriva sr hilkka.halonen@meriva.com Hyvinvointi määritelmät Elintaso tulot, asuminen, työllisyys, koulutus ja terveys Yhteisyyssuhteet paikallis- ja perheyhteisyys, ystävyyssuhteet

Lisätiedot