Saate. Vaasassa Anne Majaneva Projektipäällikkö Uusi paikallisuus hanke, Vaasan Palosaaren osahanke

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Saate. Vaasassa 17.12.2014. Anne Majaneva Projektipäällikkö Uusi paikallisuus hanke, Vaasan Palosaaren osahanke"

Transkriptio

1 Saate Miten Palosaaren kampusalueesta saataisiin kaikkien yhteiseksi kokema alue? Tätä kysymystä pohdittiin kolme iltaa kestäneessä kansalaisraadissa, johon kuului myös opastettu kehittämiskävelykierros alueella. Kansalaisraadin osallistujat koottiin edustamaan niin opiskelijoita ja oppilaitosten henkilökuntaa, kuin lähialueen asukkaita, yhdistyksiä ja yrityksiäkin. Kansalaisraadissa osallistujat kuulivat aluksi kolme asiantuntijaesitystä aiheen ympäriltä ja pääsivät keskustelemaan asiantuntijoiden kanssa. Toisena iltana raati käveli kampusalueella oppaiden johdolla ja keskustelu jatkui heidän kanssaan. Kolmantena iltana raati muodosti yhteisen ehdotuksensa, julkilausuman, kampusalueen kehittämisestä. Nykyisellään kampusalue mielletään lähinnä yliopistossa opiskelevien ja työskentelevien omaksi paikaksi, vaikka kaunis kampus voisi tarjota tekemistä ja paikkoja muillekin. Kampusalue on laajenemassa, kun viereisten ruotsin- ja suomenkielisten ammattikorkeakoulujen remontit ja laajennukset valmistuvat. Seinien lisäksi on mietittävä myös sisältöä. Sen vuoksi järjestettiin kansalaisraati, jotta alueen nykyiset sekä mahdollisesti tulevat käyttäjät pääsisivät kertomaan yhteisen näkemyksensä asiasta. Palosaaren kampusraati järjestettiin yhteistyössä Åbo Akademin post doc tutkija Peter Ehrströmin, joka toimi raadin päävetäjänä, ja Vaasan yliopiston tutkijatohtori Harri Raision kanssa. Kirjureina ja keskustelunohjaajina toimivat Leena Lehtola ja Hanna-Kaisa Pernaa Vaasan yliopistosta. Alueen oppilaitosten rehtorit ja johtajat ovat olleet mukana kansalaisraadin suunnittelussa ja kehittämiskävelyllä. Suomen Setlementtiliiton koordinoima Uusi paikallisuus hanke toimi raadin ja kävelyn käytännön järjestäjänä. Vaasassa Anne Majaneva Projektipäällikkö Uusi paikallisuus hanke, Vaasan Palosaaren osahanke Suomen Setlementtiliitto ry Vaasan Setlementtiyhdistys, Huvilakatu 1, Vaasa ,

2 KAIKKIEN YHTEINEN PALOSAAREN KAMPUS Miten Palosaaren kampusalueesta saadaan kaikkien yhteiseksi kokema alue? Kansalaisraati Julkilausuma 1. Liikenne Pysäköintipaikkojen määrä kampusalueella ei riitä nykyisinkään tarpeisiin, saati sitten väkimäärän lisääntyessä. Raati ehdottaa, että ongelmaa lähdetään ratkaisemaan ensisijaisesti parantamalla joukkoliikennettä, ja vasta toissijaisesti lisäämällä pysäköintipaikkoja kampusalueelle. Kasvava opiskelijamäärä tulee lisäämään jalankulkuliikennettä Wolffintien yli. Turvallisuuden nimissä autoliikenne on sopeutettava lisääntyvään opiskelijamäärään ja Wolffintien ylityksiin, esimerkiksi lisäämällä suojateitä, yli- tai alikululla, tai muuttamalla osa Wolffintiestä hidaskaduksi. 2. Alueen yhteiskäyttö iltaisin ja vapaa-ajalla Kampusalueen käyttöä iltaisin ja vapaa-ajalla tulee lisätä käyttöasteen kasvattamiseksi, vuokrakulujen tasaamiseksi ja alueen avaamiseksi myös muille kuin opiskelijoille ja henkilökunnalle. Esimerkiksi Vaasa-opistolle ja Arbikselle voisi tarjota tiloja vuokralle. Myös Palosaaren koulun tilojen iltakäyttöä voi selvittää. Kampusalueesta tulisi luoda avoimempi tila, sellainen, mihin voisivat tulla myös muut kuin opiskelijat ja henkilökunta. Esimerkiksi yhdistyksille voisi tarjota halpaa tai ilmaista kokoustilaa. Erilaiset toimijat yhdessä voivat synnyttää uutta toimintaa. Kampusalueella tulisi järjestää esimerkiksi avoimet ovet tapahtumia. Kampusalueen tilojen käyttöä edistää, jos kaikkia tiloja voi varata yhdestä palvelusta. 3. Yhteistyö Voisiko Vaasan kaupunki sijoittaa kampusaluetta tukevia toimintojaan alueelle? Pitäisi perustaa työryhmä Palosaaren ja kampusalueen eri toimijoista pohtimaan yhteistyötä ja kampusalueen avaamista suurelle yleisölle. 4. Palosaaren kehittäminen Palosaarta suunniteltaessa on otettava huomioon kaikki käyttäjäryhmät yhdessä.

3 5. Kansainvälisyys Yhä suurempi osa alueen opiskelijoista ja työntekijöistä on ulkomaalaisia. Ilta- ja vapaa-ajan tapahtumat voisivat auttaa kansainvälisiä opiskelijoita ja työntekijöitä pääsemään suomalaisiin yhteisöihin. Tapahtumista ja vapaa-ajan vieton mahdollisuuksista pitäisi tiedottaa paremmin kampusalueella myös englanniksi. Kampusalueen läheisyyteen voisi järjestää enemmän vapaa-ajan toimintaa, joka tukisi sekä kampusalueen että Palosaaren elävöittämistä. Esimerkiksi Palosaaren torille voisi jäädyttää luistinradan (musiikkia, tarjoilua, jne), kesällä järjestää vaikka koripalloturnauksen yliopiston pysäköintialueella, tai ravintolapäivän kaltaisia tempauksia ympäri Palosaarta.

4 ALLAS GEMENSAMMA BRÄNDÖ CAMPUS Hur utvecklar vi Brändö campus till ett område som upplevs som gemensamt för alla? Medborgarrådet Offentligt uttalande 1. Trafik Antalet parkeringsplatser på campusområdet är till och med idag alltför få och situationen blir absolut inte bättre om befolkningsmängden ökar. Rådet föreslår att man i första hand försöker lösa problemet genom att förbättra kollektivtrafiken och först i andra hand genom att öka antalet parkeringsplatser på campusområdet. Allt fler studeranden kommer att leda till att antalet fotgängare som korsar Wolffskavägen ökar. Med tanke på säkerheten måste fordonstrafiken anpassas till det ökade antalet studeranden och det faktum att man korsar Wolffskavägen, till exempel genom att öka antalet skyddsvägar, med över- eller underfarter eller genom att göra en del av Wolffskavägen till en lågfartsgata. 2. Gemensam användning av området på kvällar och veckoslut Användningen av campusområdet på kvällar och veckoslut bör utökas för att öka utnyttjandegraden, balansera hyreskostnaderna och för att öppna området även för andra än studerande och personal. Man skulle till exempel kunna erbjuda hyreslokaler till Vaasaopisto och Arbis. Man kan även utreda i vilken omfattning utrymmena i Palosaaren koulu används på kvällarna. Campusområdet borde utvecklas till ett öppnare område som även andra än de studerande och personalen kunde komma till. Man skulle till exempel kunna erbjuda föreningar förmånliga eller avgiftsfria möteslokaler. Tillsammans kan olika aktörer skapa ny verksamhet. Man borde till exempel ordna olika evenemang i form av öppna dörrars dagar på campusområdet. Lokalerna på campusområdet kan utnyttjas bättre om man kan boka dem alla via en enda tjänst. 3. Samarbete Skulle Vasa stad kunna ordna sådana verksamheter som stödjer campusområdet här?

5 Man borde även bilda en arbetsgrupp bestående av olika aktörer på Brändö och på campusområdet för att diskutera samarbete och hur man kan öppna campusområdet för allmänheten. 4. Att utveckla Brändö Vid planeringen av Brändö måste man beakta alla användargrupper tillsammans. 5. Internationalitet Allt fler av de som studerar och arbetar i området är utlänningar. Kvälls- och fritidsevenemang skulle kunna hjälpa internationella studeranden och arbetstagare att få en inblick i de finländska gemenskaperna. På campusområdet borde man informera bättre om evenemang och fritidssysselsättningar, även på engelska. I närheten av campusområdet skulle man kunna ordna flera fritidsaktiviteter, som skulle stödja såväl campusområdet som ett upplivande av Brändö. Man skulle till exempel kunna göra en skridskobana på Brändö torg (musik, servering, osv.), på sommaren skulle man till exempel kunna arrangera en basketbollsturnering på universitetets parkeringsområde eller ordna jippon som restaurangdagar på Brändö.

ENGLANTI PALVELUKIELENÄ. Milla Ovaska, kansainvälisten asioiden päällikkö Antti Kangasmäki, ylikielenkääntäjä

ENGLANTI PALVELUKIELENÄ. Milla Ovaska, kansainvälisten asioiden päällikkö Antti Kangasmäki, ylikielenkääntäjä ENGLANTI PALVELUKIELENÄ Milla Ovaska, kansainvälisten asioiden päällikkö Antti Kangasmäki, ylikielenkääntäjä Suomen 2. suurin kaupunki Yksi nopeimmin kasvavista kaupungeista Suomessa 20 % asukkaista alle

Lisätiedot

Nuuksio - Luontopääkaupungin sydän

Nuuksio - Luontopääkaupungin sydän Nuuksio - Luontopääkaupungin sydän Luonnon virkistys- ja matkailukäyttö Nuuksion kansallispuistossa 7-13.3.2019 Luontokeskus Haltian johtaja Tom Selänniemi Haltia naturcentrets direktör Tom Selänniemi

Lisätiedot

Kommunal verksamhet och service nu på finska! Kunnallista toimintaa ja palveluita nyt myös suomeksi! Trosa kommun del i det finska förvaltningsområdet

Kommunal verksamhet och service nu på finska! Kunnallista toimintaa ja palveluita nyt myös suomeksi! Trosa kommun del i det finska förvaltningsområdet Kommunal verksamhet och service nu på finska! Trosa kommun del i det finska förvaltningsområdet Kunnallista toimintaa ja palveluita nyt myös suomeksi! Trosan kunta osa suomen kielen hallintoaluetta Kommunal

Lisätiedot

Deltagande och inflytande Osallistuminen ja vaikuttaminen LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA

Deltagande och inflytande Osallistuminen ja vaikuttaminen LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Deltagande och inflytande Osallistuminen ja vaikuttaminen LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Utkast till landskapslag - Maakuntalakiluonnos Landskapets invånare och de som använder

Lisätiedot

www.rosknroll.fi 0201 558 334

www.rosknroll.fi 0201 558 334 www.rosknroll.fi 0201 558 334 Rollella ei ole peukalo keskellä kämmentä, joten lähes kaikki rikki menneet tavarat Rolle korjaa eikä heitä pois. Etsi kuvista 5 eroavaisuutta! Rolle har inte tummen mitt

Lisätiedot

Torgparkeringen är för framtiden men också sammankopplad till HAB. Båda bör byggas samtidigt då man gräver.

Torgparkeringen är för framtiden men också sammankopplad till HAB. Båda bör byggas samtidigt då man gräver. Torgmöte 3½ 3.3 kl. 12:30-14 i Saima, stadshuset Kim Mäenpää presenterade projektet Skede 1 av HAB och torgparkeringen Torgparkeringen är för framtiden men också sammankopplad till HAB. Båda bör byggas

Lisätiedot

Haku lukioiden kehittämisverkostoon Hakuaika klo klo 16.15

Haku lukioiden kehittämisverkostoon Hakuaika klo klo 16.15 Sivu /5 Haku lukioiden kehittämisverkostoon Hakuaika 7.3.206 klo 2.00 2.4.206 klo 6.5 Diaarinumero: 94/575/206. PERUSTIEDOT Hakija (koulutuksen järjestäjä) Hakijan virallinen sähköpostiosoite Y-tunnus

Lisätiedot

FOKUS. grammatik. Konjunktiot ja sanajärjestys

FOKUS. grammatik. Konjunktiot ja sanajärjestys FOKUS grammatik Konjunktiot yhdistävät sanoja, lauseenosia ja lauseita. Konjunktiot jaetaan rinnastus- ja alistuskonjunktioihin. Jag och min kompis ska resa till Köpenhamn. Minä ja kaverini matkustamme

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan kuntalaiskysely / Kyrkslätts kommuns kommuninvånarenkät

Kirkkonummen kunnan kuntalaiskysely / Kyrkslätts kommuns kommuninvånarenkät Kirkkonummen kunnan kuntalaiskysely / Kyrkslätts kommuns kommuninvånarenkät Raportti ajalta 02.03.2017-30.06.2017. Vastauksia annettu yhteensä 580 kpl. Minkä ikäinen olet? / Hur gammal är du? Alle 18 /

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 345/2013 vp Osasairauspäivärahan maksaminen vuosiloman ajalta Eduskunnan puhemiehelle Sairausvakuutuslain mukaan osasairauspäivärahaa maksetaan vähintään 12 arkipäivän yhtäjaksoiselta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2013 vp Rajatyöntekijöiden oikeus aikuiskoulutustukeen Eduskunnan puhemiehelle Osaamisen kehittäminen ja aikuisopiskelu ovat nykyään arkipäivää. Omaehtoisesti opiskelevat rajatyöntekijät

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PLANEN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PLANEN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PLANEN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN Hyvä kotiväki Koti ja perhe ovat lapsen tärkein kasvuympäristö ja yhteisö. Kodin ohella päivähoidon on oltava turvallinen paikka, jossa lapsesta sekä

Lisätiedot

Arkeologian valintakoe 2015

Arkeologian valintakoe 2015 Sukunimi Kaikki etunimet Henkilötunnus Puhelinnumero Valintatoimiston merkintöjä KAR A (C) Sähköpostiosoite Helsingin yliopisto Humanistinen tiedekunta Arkeologian valintakoe 2015 Tarkista sivunumeroiden

Lisätiedot

Teoreettisen filosofian valintakoe 2015

Teoreettisen filosofian valintakoe 2015 Sukunimi Kaikki etunimet Henkilötunnus Puhelinnumero Valintatoimiston merkintöjä FTE A (C) Sähköpostiosoite Helsingin yliopisto Humanistinen tiedekunta Teoreettisen filosofian valintakoe 2015 Tarkista

Lisätiedot

11.-13.11. http://littfest.vaasa.fi/ Teema Tema Minä Jag. Monika Fagerholm. Taiteellinen johtaja Konstnärlig ledare. Miika Nousiainen.

11.-13.11. http://littfest.vaasa.fi/ Teema Tema Minä Jag. Monika Fagerholm. Taiteellinen johtaja Konstnärlig ledare. Miika Nousiainen. Teema Tema Minä Jag Antti Nylén Kaj Korkea-aho 11.-13.11 2011 Miika Nousiainen Märta Tikkanen Maija Vilkkumaa Karl Ove Knausgård Leena Lehtolainen Monika Fagerholm Taiteellinen johtaja Konstnärlig ledare

Lisätiedot

Taustatiedot / Bakgrundsuppgifter: 1. Organisaatio / Organisation Kunta, mikä kunta? / Kommun, vilken?

Taustatiedot / Bakgrundsuppgifter: 1. Organisaatio / Organisation Kunta, mikä kunta? / Kommun, vilken? Kommenttipyyntö Tulevaisuuden kunta-parlamentaarisen työryhmän väliraportista / Begäran om kommentarer till mellanrapporten från parlamentariska arbetsgruppen för Framtidens kommun Taustatiedot / Bakgrundsuppgifter:

Lisätiedot

Kuntainfo 5/2014: Toimeentulotuki 1.1.2015 lukien - Kommuninfo 5/2014: Utkomststöd från och med 1.1.2015

Kuntainfo 5/2014: Toimeentulotuki 1.1.2015 lukien - Kommuninfo 5/2014: Utkomststöd från och med 1.1.2015 Sosiaali- ja terveyslautakunta 212 16.12.2014 Kuntainfo 5/2014: Toimeentulotuki 1.1.2015 lukien - Kommuninfo 5/2014: Utkomststöd från och med 1.1.2015 1010/05/03/00/2014 SosTe 212 Valmistelija; palvelujohtaja

Lisätiedot

Mitä arvoa luonnolla on ihmiselle? Vilket är naturens värde för människan?

Mitä arvoa luonnolla on ihmiselle? Vilket är naturens värde för människan? Mitä arvoa luonnolla on ihmiselle? Vilket är naturens värde för människan? Lotta Haldin luontoympäristöyksikkö/ naturmiljöenheten AVAJAISTILAISUUS / INVIGNING perjantaina/fredag 9.10. klo/kl. 9 11.30 Vaasan

Lisätiedot

VAMMAISNEUVOSTO HANDIKAPPRÅD. Kauniainen - Grankulla

VAMMAISNEUVOSTO HANDIKAPPRÅD. Kauniainen - Grankulla VAMMAISNEUVOSTO HANDIKAPPRÅD Kauniainen - Grankulla Kauniaisissa on toiminut vuodesta 1989 lähtien vammaisneuvosto, joka edistää ja seuraa kunnallishallinnon eri aloilla tapahtuvaa toimintaa vammaisten

Lisätiedot

VAASAN KAUPUNKI TULEVAISUUDEN SAARISTO VASA STAD SKÄRGÅRDENS FRAMTID

VAASAN KAUPUNKI TULEVAISUUDEN SAARISTO VASA STAD SKÄRGÅRDENS FRAMTID VAASAN KAUPUNKI TULEVAISUUDEN SAARISTO VASA STAD SKÄRGÅRDENS FRAMTID PRELIMINÄRA ANALYSER AV UTGÅNGSPUNKTERNA FÖR ARBETET FRAMTIDENS SKÄRGÅRD ALUSTAVAT ANALYYSIT TULEVAISUUDEN SAARISTO TYÖN LÄHTÖKOHDISTA

Lisätiedot

Silva. Malin Sjöholm. Pedagogisk ledare/pedagoginen ohjaaja 13.10.2015

Silva. Malin Sjöholm. Pedagogisk ledare/pedagoginen ohjaaja 13.10.2015 Silva Malin Sjöholm Pedagogisk ledare/pedagoginen ohjaaja 13.10.2015 Fakta Bygget skall vara klart 30.11 Naturen har fungerat som inspiration i processen. Silva- betyder skog på latin Färgskalan inne i

Lisätiedot

Ilmastokyselyn tulokset

Ilmastokyselyn tulokset Ilmastokyselyn tulokset Huomioita Kyselyn tuloksia tulkittaessa on huomioitava, että koululaiset on pakotettu vastaamaan kyselyyn koulussa. Kaupunginosavertailuissa on mukana ainoastaan ne kaupunginosat,

Lisätiedot

Staden Jakobstad - Pietarsaaren kaupunki

Staden Jakobstad - Pietarsaaren kaupunki Sakägare/ Asianosainen Ärende/ Asia - VALREKLAM INFÖR RIKSDAGSVALET 2015 - VAALIMAI- NONTA ENNEN EDUSKUNTAVAALEJA 2015, TILLÄGG / LISÄYS Det finns tomma reklamplatser kvar i stadens valställningar och

Lisätiedot

Yhteisen kirkkovaltuuston kokous 2/2015 Gemensamma kyrkofullmäktiges sammanträde 2/2015

Yhteisen kirkkovaltuuston kokous 2/2015 Gemensamma kyrkofullmäktiges sammanträde 2/2015 Yhteisen kirkkovaltuuston kokous 2/2015 Gemensamma kyrkofullmäktiges sammanträde 2/2015 Aika Tid ti/tis 19.5.2015 klo/kl. 17.00 18.23 Paikka Plats Kauniaisten kirkko, Kavallintie 3 Grankulla kyrka, Kavallvägen

Lisätiedot

Hyvien yhteyksien solmukohdassa. I förbindelsernas knutpunkt

Hyvien yhteyksien solmukohdassa. I förbindelsernas knutpunkt Perspektiivi-2-heinä15 klo12 Monien mahdollisuuksien liiketilaa energisen alueen ytimessä Det nyaste företagscentret i energiska Runsor WAASA KIINTEISTÖ WASAPLAN OY JUHA KOIVUSALO, RA RUNSOR Toimisto-

Lisätiedot

Deltagande och inflytande Osallistuminen ja vaikuttaminen LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA

Deltagande och inflytande Osallistuminen ja vaikuttaminen LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Deltagande och inflytande Osallistuminen ja vaikuttaminen LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Utkast till landskapslag - Maakuntalakiluonnos Landskapets invånare och de som använder

Lisätiedot

Vähittäismarkkinat hankkeen tilanne. NBS Workshop Antti Paananen

Vähittäismarkkinat hankkeen tilanne. NBS Workshop Antti Paananen Vähittäismarkkinat hankkeen tilanne NBS Workshop Antti Paananen 22.11.2013 Sisältö 1. Mitä tähän mennessä on tehty ja missään ollaan NordREG työssä? 2. Millaista poliittista ohjausta hankkeelle on saatu?

Lisätiedot

Liikenne sähköistyy Pohjoismaissa Trafiken elektrifieras i Norden

Liikenne sähköistyy Pohjoismaissa Trafiken elektrifieras i Norden Liikenne sähköistyy Pohjoismaissa Trafiken elektrifieras i Norden Elina Väistö Sito Parhaan ympäristön tekijät Sitossa laadittu kuluneen vuoden aikana Utarbetad vid Sito under det gångna året Sähköautojen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 986/2009 vp Auton katsastamisen mahdollistaminen Espanjassa Eduskunnan puhemiehelle Huomattava määrä suomalaisia asuu osan vuotta Espanjassa. Monilla on siellä oma Suomessa rekisteröity

Lisätiedot

Seminaarin ryhmätöiden yhteenveto

Seminaarin ryhmätöiden yhteenveto Seminaarin ryhmätöiden yhteenveto Vaasan tulevaisuuden saaristo -seminaari järjestettiin Vaasassa 10.5.2012. Seminaariin osallistui noin 60 henkilöä. Työryhmiä oli yhteensä 7 ja niissä oli noin 7-9 osallistujaa.

Lisätiedot

Takoa eller maakunnallista samlingspolitik. Tako-seminaari Leena-Maija Halinen ja Lena Dahlberg

Takoa eller maakunnallista samlingspolitik. Tako-seminaari Leena-Maija Halinen ja Lena Dahlberg Takoa eller maakunnallista samlingspolitik Lohjan Museo - kulttuurihistoriallinen museo - perustettu vuonna 1911, kunnallistettiin vuonna 1977 - toiminut vuodesta 1980 kartanomiljöössä Lohjan Iso-pappilassa,

Lisätiedot

VIRKKULA PORVOO LUNDINKATU BORGÅ LUNDAGATAN

VIRKKULA PORVOO LUNDINKATU BORGÅ LUNDAGATAN RKKULA OROO LUDKATU BORGÅ LUDAGATA..0 T E O A r k k i t e h d i t irkkulaby-konceptet irkkulankylä-konsepti irkkulaby-konceptet, utveckl av Kuusikkoaho Oy, kombinerar vård, självständigt boende och olika

Lisätiedot

Vaasa opiskelukaupunkina. Vasa som studiestad

Vaasa opiskelukaupunkina. Vasa som studiestad Vaasa opiskelukaupunkina Vasa som studiestad Osaaminen ja oppiminen ovat Suomalaisen elinvoiman lähteitä Osaaminen ja oppiminen muodostavat pohjan yksilön ja yhteiskunnan hyvinvoinnille. Osaaminen ja oppiminen

Lisätiedot

FUNKTIONELLA MÄTETAL FÖR ALLMÄNNA BIDRAG SOM BEVILJAS LOKALA KULTURFÖRENINGAR

FUNKTIONELLA MÄTETAL FÖR ALLMÄNNA BIDRAG SOM BEVILJAS LOKALA KULTURFÖRENINGAR PAIKALLISILLE KULTTUURIJÄRJESTÖILLE MYÖNNETTÄVIEN YLEISAVUSTUSTEN TOIMINNALLISET MITTARIT Hyväksytty sivistyslautakunnassa 2.2. 2005 sivut: 1-4 FUNKTIONELLA MÄTETAL FÖR ALLMÄNNA BIDRAG SOM BEVILJAS LOKALA

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 110/2007 vp Alkoholin liikakäyttöön puuttuminen työpaikoilla Eduskunnan puhemiehelle Suomessa saattaa olla Työterveyslaitoksen selvityksen mukaan jopa 500 000 700 000 alkoholin suurkuluttajaa.

Lisätiedot

Haku lukioiden kehittämisverkostoon Hakuaika klo klo 16.15

Haku lukioiden kehittämisverkostoon Hakuaika klo klo 16.15 Sivu 1/8 Haku lukioiden kehittämisverkostoon Hakuaika 17.3.2016 klo 12.00 21.4.2016 klo 16.15 Diaarinumero: 16/575/2016 1. PERUSTIEDOT Hakija (koulutuksen järjestäjä) Hakijan virallinen sähköpostiosoite

Lisätiedot

Vesienhoito Tornionjoen vesienhoitoalueella. Vattenvård i Torne älvs vattendistrikt. Tornionjoen vesiparlamentti Kattilakoski Pekka Räinä

Vesienhoito Tornionjoen vesienhoitoalueella. Vattenvård i Torne älvs vattendistrikt. Tornionjoen vesiparlamentti Kattilakoski Pekka Räinä Vesienhoito Tornionjoen vesienhoitoalueella Vattenvård i Torne älvs vattendistrikt Tornionjoen vesiparlamentti 30.5.2007 - Kattilakoski Pekka Räinä Yhteistyö vesienhoidon suunnittelussa Samarbete i vattenvårdsplaneringen!

Lisätiedot

KAKSIKIELISTEN KIRJASTOJEN YHTEISTYÖ

KAKSIKIELISTEN KIRJASTOJEN YHTEISTYÖ KAKSIKIELISTEN KIRJASTOJEN YHTEISTYÖ LAHTI 23.5.2018 Susanne Ahlroth Aluehallintovirasto Ruotsinkielinen sivistystoimen yksikkö SVENSKA SAMARBETSGRUPPEN FÖR UTVECKLINGSUPPDRAG RUOTSINKIELINEN KEHITTÄMISTEHTÄVIEN

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 546/2010 vp Kuljettajantutkintojen kilpailuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi kilpailuttaa kuljettajantutkintojen vastaanottamisen 19 maakunnassa,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1016/2009 vp Etuuksien leikkautuminen osa-aikaeläkkeelle siirryttäessä Eduskunnan puhemiehelle Työntekijä jäi pysyvästä työsuhteesta osa-aikaeläkkeelle 1. huhtikuuta 2009 alkaen. Myöhemmin

Lisätiedot

Jaro E11 Föräldramöte Vanhempainkokous 20.01.2011

Jaro E11 Föräldramöte Vanhempainkokous 20.01.2011 Jaro E11 Föräldramöte Vanhempainkokous 20.01.2011 Agenda 1. Tränare mm. 2011 Valmentajat jne. 2011 2. Säsongen 2010 Kausi 2010 Sammanfattning 3. Säsongen 2011 Kausi 2011 Yhteenveto 3.1. Spelare Pelaajat

Lisätiedot

Starttiraha aloittavan yrittäjän tuki Bli företagare med startpeng

Starttiraha aloittavan yrittäjän tuki Bli företagare med startpeng Starttiraha aloittavan yrittäjän tuki Bli företagare med startpeng 1 *Starttirahalla edistetään uuden yritystoiminnan syntymistä ja työllistymistä turvaamalla yrittäjän toimeentulo yritystoiminnan käynnistämisvaiheen

Lisätiedot

Millainen on kandin hyvä työpaikka? Hurudan är en kandidats bra arbetsplats?

Millainen on kandin hyvä työpaikka? Hurudan är en kandidats bra arbetsplats? Millainen on kandin hyvä työpaikka? Hurudan är en kandidats bra arbetsplats? Maarit Nevalainen, terveyskeskuslääkäri, Mäntsälän terveyskeskus Ei sidonnaisuuksia, inga bindingar (till några firmor förutom

Lisätiedot

Palosaarella tapahtuu

Palosaarella tapahtuu Palosaarella tapahtuu Tietoa Palosaaren tapahtumista ja yhdistyksistä Tutustu ja tule mukaan! Tiedote jaetaan kaikkiin Palosaaren kotitalouksiin! www.uusipaikallisuus.fi Tämä esite on tarkoitettu Sinulle,

Lisätiedot

SYKSYISET KYSYMYKSET HÖSTFRAGOR

SYKSYISET KYSYMYKSET HÖSTFRAGOR SYKSYISET KYSYMYKSET HÖSTFRAGOR Kaksikieliset keskustelukortit syystunnelman herättelyä ja syyskauden suunnittelua varten Kysymykset liittyvät: mielipiteisiin kokemuksiin toiveisiin muistoihin. Tulosta,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 435/2003 vp Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoito Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoidon osalta on ilmennyt ongelmia ympäri Suomea. Monet kunnat

Lisätiedot

Smart Technology Hub

Smart Technology Hub Vaskiluoto Havainnekuva siitä, minkälaista rakentamista alueelle voisi tulla. Kuvan tarkoitus on havainnollistaa rakentamisen tapaa ja mittakaavaa, minkä vuoksi kuvassa ei ole esitetty rakennusten eteen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1019/2013 vp Poliisin lupapalveluiden ajanvaraus Eduskunnan puhemiehelle Poliisin lupapalveluita varten pitää jatkossa varata aika Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren poliisilaitoksella.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 416/2013 vp Kehitysvamma-alan ammattitutkinnon kelpoisuus sosiaali- ja terveysalalla Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvamma-alan ammattitutkintoon valmistavaa koulutusta tarjotaan useissa

Lisätiedot

Taustatiedot / Bakgrundsuppgifter: 1. Organisaatio / Organisation Kunta, mikä kunta? / Kommun, vilken?

Taustatiedot / Bakgrundsuppgifter: 1. Organisaatio / Organisation Kunta, mikä kunta? / Kommun, vilken? Kommenttipyyntö Tulevaisuuden kunta-parlamentaarisen työryhmän väliraportista / Begäran om kommentarer till mellanrapporten från parlamentariska arbetsgruppen för Framtidens kommun Taustatiedot / Bakgrundsuppgifter:

Lisätiedot

Lataa Väderboken - Stefan Lundberg. Lataa

Lataa Väderboken - Stefan Lundberg. Lataa Lataa Väderboken - Stefan Lundberg Lataa Kirjailija: Stefan Lundberg ISBN: 9789526714202 Sivumäärä: 143 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 32.03 Mb Boken för dig som vill följa med förändringarna i klimat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 845/2006 vp Internetin hankkiminen yhteydenpitoon työvoimaviranomaisten kanssa Eduskunnan puhemiehelle Työttömän työnhakijan piti lähettää työvoimaviranomaiselle kuittaus sähköisen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1059/2005 vp Raskaana olevien päihteidenkäyttäjien pakkohoito Eduskunnan puhemiehelle Suomi on saanut kyseenalaisen kunnian sijoittua maailman kymmenen kärkimaan joukkoon alkoholin

Lisätiedot

Lataa Mervi-hirvi - Älgen Mervi - Markku Harju. Lataa

Lataa Mervi-hirvi - Älgen Mervi - Markku Harju. Lataa Lataa Mervi-hirvi - Älgen Mervi - Markku Harju Lataa Kirjailija: Markku Harju ISBN: 9789529364893 Sivumäärä: 147 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 26.62 Mb Mervi-hirvenvasan tarina on koskettanut satojatuhansia

Lisätiedot

JAKOBSTAD PIETARSAARI

JAKOBSTAD PIETARSAARI Hyvää päivähoitoa jo 110 vuotta. 110 år av högklassig dagvård. JAKOBSTAD PIETARSAARI Jakobstad ordnar småbarnspedagogisk verksamhet på svenska och finska. I Jakobstad finns dessutom ett populärt och fungerande

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 400/2004 vp Kurun metsäoppilaitoksen opetusmetsien riittävyys Eduskunnan puhemiehelle Kurun metsäoppilaitoksella on tällä hetkellä käyttöoikeus noin 1 200 metsähehtaariin valtion tai

Lisätiedot

WHO-Koululaistutkimus 2014 WHO-Skolelevstudie 2014

WHO-Koululaistutkimus 2014 WHO-Skolelevstudie 2014 WHO-Koululaistutkimus 2014 WHO-Skolelevstudie 2014 Kansainvälinen pitkäkestoinen koulukyselytutkimus, jossa tarkastellaan kouluikäisten lasten ja nuorten terveyskäyttäytymistä ja elämäntyylejä eri konteksteissa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1231/2010 vp Vuosilomapalkkasäännösten saattaminen vastaamaan Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiota C-486/08 Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin tuomioistuin (EUT) on jo 22.4.2010

Lisätiedot

VALITSIJAYHDISTYKSEN PERUSTAMISASIAKIRJA STIFTELSEURKUND FÖR VALMANSFÖRENING

VALITSIJAYHDISTYKSEN PERUSTAMISASIAKIRJA STIFTELSEURKUND FÖR VALMANSFÖRENING VALITSIJAYHDISTYKSEN PERUSTAMISASIAKIRJA Allekirjoittaneet, jotka vakuuttavat olevansa seurakunnan äänivaltaisia jäseniä, ovat perustaneet marraskuussa 2014 toimitettavaa kirkkovaltuuston jäsenten vaalia

Lisätiedot

104 21.09.2011. Aloite merkittiin tiedoksi. Motionen antecknades för kännedom.

104 21.09.2011. Aloite merkittiin tiedoksi. Motionen antecknades för kännedom. Kaavoitusjaosto/Planläggningssekti onen 104 21.09.2011 Aloite pysyvien päätepysäkkien rakentamisesta Eriksnäsin alueelle/linda Karhinen ym. / Motion om att bygga permanenta ändhållplatser på Eriksnäsområdet/Linda

Lisätiedot

Mot starkare tvåspråkighet i stadens service Kohti vahvempaa kaksikielisyyttä kaupungin palveluissa

Mot starkare tvåspråkighet i stadens service Kohti vahvempaa kaksikielisyyttä kaupungin palveluissa Mot starkare tvåspråkighet i stadens service Kohti vahvempaa kaksikielisyyttä kaupungin palveluissa SKILLNADEN II Samverkan som strategi MUUTOS II Strategiana yhteistyö 24.11.2015 Tua Heimonen Specialplanerare,

Lisätiedot

TURNERING - TURNAUS JAKOBSTAD 9-10.08.2014 PIETARSAARI

TURNERING - TURNAUS JAKOBSTAD 9-10.08.2014 PIETARSAARI TURNERING - TURNAUS JAKOBSTAD 9-10.08.2014 PIETARSAARI I år ordnar FF Jaro tillsammans med LokaTapiola för 14:e gången sin ALL STARS fotbollsturnering. Sammanlagt 65 lag och ca 750 spelare deltar. Åldersklasserna

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1012/2010 vp Eläkkeiden maksun myöhästymiset Eduskunnan puhemiehelle Eläkkeiden maksuissa on ollut paljon ongelmia tänä vuonna. Osa eläkeläisistä on saanut eläkkeensä tililleen myöhässä

Lisätiedot

MALAX KOMMUN MAALAHDEN KUNTA

MALAX KOMMUN MAALAHDEN KUNTA 1-1 Dokument / asiakirja BILAGA/LIITE 2 Projekt / projekti Åminne kolonilottsområde utvidgning och ändring av detaljplan Åminnen siirtolapuutarha-alue asemakaavan laajennus ja muutos Datum / päivämäärä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 777/2004 vp Työntekijöiden työehtojen heikentyminen ISS:ssä Eduskunnan puhemiehelle Pietarsaaressa sijaitsevassa Snellmanin lihanjalostuslaitoksessa hoidettiin tuotantorakennusten siivoustyö

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 767/2001 vp Postinjakelu Kangasalan Kuohenmaalla Eduskunnan puhemiehelle Postin toiminta haja-asutusalueilla on heikentynyt. Postin jakaminen myöhään iltapäivällä ei ole kohtuullista.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 857/2005 vp Vakuutusmeklaritutkinto Eduskunnan puhemiehelle 1.9.2005 tuli voimaan laki vakuutusedustuksesta (570/2005). Lain 49 :n mukaan siirtymäsäännöksistä säädetään seuraavasti:

Lisätiedot

SYKSYISET. Käyttöideoita

SYKSYISET. Käyttöideoita SYKSYISET HÖSTKYSYMYKSET FRAGOR Keskustelukortit syystunnelman herättelyä ja syyskauden suunnittelua varten Diskussionskort för att väcka höststämning eller för att planera höstsäsongen Kysymykset liittyvät:

Lisätiedot

Rajajokikomissio Gränsälvskommissionen

Rajajokikomissio Gränsälvskommissionen Rajajokikomissio Gränsälvskommissionen Viranomaistapaaminen 19-20.1.2012 Myndighetssammanträde 19-20.1.2012 Torne Älv Total area 40 157 km 2 From alpine to coastal areas climate gradient Sensitive environment

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 648/2002 vp Tupakkalain tulkinta Eduskunnan puhemiehelle Ympäristön tupakansavu luokitellaan syöpävaaralliseksi aineeksi. Tämä merkitsee sitä, että erityisen riskialttiita työntekijöitä,

Lisätiedot

ITSEARVIOINTIRAPORTTI työstetty utarbetat arviointialue, utvärderingsområde 3 henkilöstö, personal

ITSEARVIOINTIRAPORTTI työstetty utarbetat arviointialue, utvärderingsområde 3 henkilöstö, personal ITSEARVIOINTIRAPORTTI työstetty utarbetat 3.2.2017 arviointialue, utvärderingsområde 3 henkilöstö, personal KANSALAISOPISTOJEN CAF 2017 Mi + Vako yhteinen raportti! TOIMINTA 1 JOHTAJUUS johtamisen arvot

Lisätiedot

Filmhandledning från Svenska nu för svenskundervisningen Rekommenderas för åk 7-10

Filmhandledning från Svenska nu för svenskundervisningen Rekommenderas för åk 7-10 Medan vi lever Filmhandledning från Svenska nu för svenskundervisningen Rekommenderas för åk 7-10 Till läraren Filmen och övningarna är främst avsedda för eleverna på högstadiet, men övningarna kan också

Lisätiedot

KANTAKAUPUNGIN YLEISKAAVA / GENERALPLAN FÖR STAMSTADEN

KANTAKAUPUNGIN YLEISKAAVA / GENERALPLAN FÖR STAMSTADEN FCG Planeko Oy Hangon kaupunki / Hangö stad KANTAKAUPUNGIN YLEISKAAVA / GENERALPLAN FÖR STAMSTADEN 0104-C9376 22.9.2009 LUONNOS / UTKAST FCG Planeko Oy Kantakaupungin yleiskaava I SISÄLLYSLUETTELO 1 Yleiskaava-alue/

Lisätiedot

Demokratiapäivä Rinnakkaissessio klo KUNTAVAALIT TULEVAT - OLETKO VALMIS?

Demokratiapäivä Rinnakkaissessio klo KUNTAVAALIT TULEVAT - OLETKO VALMIS? Demokratiapäivä 18.10.2016 Rinnakkaissessio klo 13.30 15.30 KUNTAVAALIT TULEVAT - OLETKO VALMIS? 1 Kuntavaalit tulevat oletko valmis? Demokratiapäivä 16.10.2016 klo 13.30-15.30 Session avaus - Marianne

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1278/2010 vp Osa-aikaeläkkeellä olevien sairauspäivärahaan liittyvien ongelmien korjaaminen Eduskunnan puhemiehelle Jos henkilö sairastuu osa-aikaeläkkeelle jäätyään, putoavat hänen

Lisätiedot

Tervetuloa yhteiskehittämispäivään / Välkommen till samutvecklingsdagen. Mia Montonen & Laura Yliruka

Tervetuloa yhteiskehittämispäivään / Välkommen till samutvecklingsdagen. Mia Montonen & Laura Yliruka Tervetuloa yhteiskehittämispäivään / Välkommen till samutvecklingsdagen 1 15.5.2017 Samutvecklingsdagens bakgrund Kompetenscentrens inom det sociala området och THL:s gemensamma strävan efter ett forskningsbaserat

Lisätiedot

J ä r k i j a t u n t e e t 1 8 0 0 - l u v u l l a. F ö r n u f t o c h k ä n s l o r p å 1 8 0 0 - t a l e t

J ä r k i j a t u n t e e t 1 8 0 0 - l u v u l l a. F ö r n u f t o c h k ä n s l o r p å 1 8 0 0 - t a l e t J ä r k i j a t u n t e e t 1 8 0 0 - l u v u l l a F ö r n u f t o c h k ä n s l o r p å 1 8 0 0 - t a l e t 1800- l u v u n t u t k i m u k s e n v e r k o s t o n 5. v u o s i k o n f e r e n s s i

Lisätiedot

Laura Arola Suomen laitos, Oulun yliopisto laura.arola@oulu.fi NUORTEN MONIKIELISYYS POHJOIS-RUOTSISSA - SAAMEN KIELTEN NÄKÖKULMIA

Laura Arola Suomen laitos, Oulun yliopisto laura.arola@oulu.fi NUORTEN MONIKIELISYYS POHJOIS-RUOTSISSA - SAAMEN KIELTEN NÄKÖKULMIA Laura Arola Suomen laitos, Oulun yliopisto laura.arola@oulu.fi NUORTEN MONIKIELISYYS POHJOIS-RUOTSISSA - SAAMEN KIELTEN NÄKÖKULMIA TUTKIMUSALUE North (Torne) Saami - 4000 (25 000) Lule Saami - 500 (1500)

Lisätiedot

Oikeustieteen maisterin tutkinnon tutkintovaatimukset ja täydentävät opinnot eri hakijaryhmille maisterivalinnoissa

Oikeustieteen maisterin tutkinnon tutkintovaatimukset ja täydentävät opinnot eri hakijaryhmille maisterivalinnoissa Hyväksytty tiedekuntaneuvoston kokouksessa 15.3.2011 Oikeustieteen maisterin tutkinnon tutkintovaatimukset ja täydentävät opinnot eri hakijaryhmille maisterivalinnoissa 1. Oikeustieteen maisterin tutkinnon

Lisätiedot

Planläggning och landskapsreformen Kaavoitus ja maakuntauudistus

Planläggning och landskapsreformen Kaavoitus ja maakuntauudistus www.obotnia.fi/landskapsplanen Planläggning och landskapsreformen Kaavoitus ja maakuntauudistus Landskapsreformens grundstenar Maakuntauudistuksen peruspalikat Landskapsförbunden, NTM-centralerna och regionförvaltningsverken

Lisätiedot

Miljö,, samarbete, teknologi

Miljö,, samarbete, teknologi Ympärist ristö,, yhteistyö,, teknologia Miljö,, samarbete, teknologi Ympärist ristö,, yhteistyö,, teknologia Miljö,, samarbete, teknologi Kulttuuri, yhteydet, luovuus Kultur, samband, kreativitet Motto:

Lisätiedot

Tutkintojen perusteet uutta osaamista ja joustavuutta. Examensgrunder ny kompetens och flexibilitet

Tutkintojen perusteet uutta osaamista ja joustavuutta. Examensgrunder ny kompetens och flexibilitet Tutkintojen perusteet uutta osaamista ja joustavuutta Examensgrunder ny kompetens och flexibilitet Keskeiset muutokset Centrala ändringar Muutokset tutkintorakenteessa (asetus) Muutokset ammatillisen perustutkinnon

Lisätiedot

Resultat från kundnöjdhetsenkäten / Asiakastyytyväisyyskyselyn tuloksia Stadsstyrelsens sektion för servicetjänster / Kaupunginhallituksen

Resultat från kundnöjdhetsenkäten / Asiakastyytyväisyyskyselyn tuloksia Stadsstyrelsens sektion för servicetjänster / Kaupunginhallituksen Resultat från kundnöjdhetsenkäten / Asiakastyytyväisyyskyselyn tuloksia Stadsstyrelsens sektion för servicetjänster / Kaupunginhallituksen palvelutoimintojaosto 9.3.2015 Kundnöjdhetsenkäten har genomförts

Lisätiedot

OPEN DAYS 2015 LOCAL EVENTS COUNTRY LEAFLET SUOMI

OPEN DAYS 2015 LOCAL EVENTS COUNTRY LEAFLET SUOMI OPEN DAYS 2015 LOCAL EVENTS COUNTRY LEAFLET SUOMI INDEX I. Regional Partnerships Official Partners of the OPEN DAYS 2015 City of Helsinki 3 Helsinki-Uusimaa 4 Österbotten 5 Varsinais-Suomi 6 2 I. Regional

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 874/2010 vp Poliisikoiratoiminnan keskittäminen Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella Eduskunnan puhemiehelle Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella on valmisteilla muutos, jossa poliisikoiratoiminta

Lisätiedot

PELASTUSSUUNNITELMA,YLEISÖTILAISUUDET RÄDDNINGSPLAN, PUBLIKTILLSTÄLLNINGAR

PELASTUSSUUNNITELMA,YLEISÖTILAISUUDET RÄDDNINGSPLAN, PUBLIKTILLSTÄLLNINGAR PELASTUSSUUNNITELMA,YLEISÖTILAISUUDET RÄDDNINGSPLAN, PUBLIKTILLSTÄLLNINGAR Tilaisuuden nimi / Tillställningens namn Kansallinen esprint -suunnistuskilpailu ja Huippuliigan 1. osakilpailu Pelastuslaissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2007 vp Kela-korvattavat lääkkeet ja perhekohtainen omavastuu Eduskunnan puhemiehelle Joissakin sairauksissa on se tilanne, ettei Kelan korvauksen piirissä oleva lääke anna sitä

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMALOMAKE v0.90

OPETUSSUUNNITELMALOMAKE v0.90 OPETUSSUUNNITELMALOMAKE v0.90 Tällä lomakkeella dokumentoit opintojaksoasi koskevaa opetussuunnitelmatyötä. Lomake on suunniteltu niin, että se palvelisi myös Oodia varten tehtävää tiedonkeruuta. Voit

Lisätiedot

Miten tästä eteenpäin? Hur gå vidare?

Miten tästä eteenpäin? Hur gå vidare? Miten tästä eteenpäin? Hur gå vidare? Pia Vähäkangas, Muutosagentti, förändringsagent 17.11.2016 Pia Vähäkangas 1 Pohjanmaan maakunta Landskapet Österbotten 17.11.2016 Pia Vähäkangas 2 Yhteen sovitettu

Lisätiedot

Uusi paikallisuus -hanke. Oma lähiympäristö tärkeäksi - Osallistuminen, vaikuttaminen ja yhteisöllisyys

Uusi paikallisuus -hanke. Oma lähiympäristö tärkeäksi - Osallistuminen, vaikuttaminen ja yhteisöllisyys Uusi paikallisuus -hanke Oma lähiympäristö tärkeäksi - Osallistuminen, vaikuttaminen ja yhteisöllisyys Suomen Setlementtiliitto ry:n koordinoima Uusi paikallisuus hanke on RAY:n rahoittama 5- vuotinen

Lisätiedot

Ryhmä 30 000 kunnallispoliittinen ohjelma 2014-2016

Ryhmä 30 000 kunnallispoliittinen ohjelma 2014-2016 Ryhmä 30 000 kunnallispoliittinen ohjelma 2014-2016 1 Johdanto... 1 2 Työpaikkoja korkeakoulutetuille... 2 Opiskelijayhteisöille lisää resursseja.... 2 Toimitiloja start up -yrityksille.... 2 Kaupungin

Lisätiedot

26-27/10 2009 Folkets Hus, Pajala

26-27/10 2009 Folkets Hus, Pajala Tervetuloa konferenshiin Välkommen till konferensen 26-27/10 2009 Folkets Hus, Pajala. Meänkielen konferensi 2009, Folkets Hus, Pajala Maanantai 26/10 Måndag 26/10 13.00 Aukaseminen Laulu Kirkon Minioorit

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 130/2008 vp Työ- ja työkyvyttömyyseläkkeiden maksupäivä Eduskunnan puhemiehelle Työeläkkeen ja työkyvyttömyyseläkkeen maksupäivä on kuukauden ensimmäinen päivä. Tapauksissa, joissa

Lisätiedot

Kehoa kutkuttava seurapeli

Kehoa kutkuttava seurapeli Kehoa kutkuttava seurapeli Pelaajia: 2-5 henkilöä tai joukkuetta Peliaika: 30 45 min Välineet: pelilauta, 112 korttia, kaksi tavallista noppaa, yksi erikoisnoppa ja viisi pelinappulaa. Kisa Pelin tarkoituksena

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1256/2001 vp Palkansaajan järjestäytymättömyys ammattiliittoihin Eduskunnan puhemiehelle Perustuslaki turvaa oikeuden olla järjestäytymättä ammattiliittoon. Käytännössä valinnanvapautta

Lisätiedot

Språkbarometern Kielibarometri 2012

Språkbarometern Kielibarometri 2012 Språkbarometern Kielibarometri 1. Service på svenska (svenskspråkiga minoriteter, N=0) Palveluita suomeksi (suomenkieliset vähemmistöt, N=1) Får du i allmänhet service på svenska? KOMMUNAL SERVICE 0 0

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 928/2005 vp Kouluterveydenhuollon palveluiden saatavuus Eduskunnan puhemiehelle Hyvällä ja kattavalla kouluterveydenhuollolla on todistetusti suuri merkitys lasten ja nuorten terveen

Lisätiedot

Rajajokisopimus Suomen ja Ruotsin välillä

Rajajokisopimus Suomen ja Ruotsin välillä Viranomaiskokous Haaparanta 19.-20.1.2012 Myndighetskonferens Haparanda Rajajokisopimus Suomen ja Ruotsin välillä - Tausta ja sisältö Gränsälvsöverkommelsen mellan Finland och Sverige - Bakgrund och innehåll

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 440/2012 vp Taksiautoilijoiden ajoluvan ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Taksiautoilijat sekä linja- ja kuorma-auton kuljettajat ovat olennainen osa tieliikennettämme, ja heidän kykynsä

Lisätiedot