6 blogipostausta, joita on luettu kertaa, jaettu somessa 820+ kertaa ja jotka ovat tuoneet passiivista myyntiä ,47

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "6 blogipostausta, joita on luettu kertaa, jaettu somessa 820+ kertaa ja jotka ovat tuoneet passiivista myyntiä ,47"

Transkriptio

1

2 6 blogipostausta, joita on luettu kertaa, jaettu somessa 820+ kertaa ja jotka ovat tuoneet passiivista myyntiä ,47 Tiiakonttinen.fi blogi on perustettu reilu vuosi sitten, helmikuussa Ensimmäisen 4 kuukautta kirjoitin talouteen liittyvistä asioista mutta mitä enemmän bloggasin, sitä enemmän aloin saamaan muilta bloggaajilta yhteydenottoja. Hei, miten teit tämän? Miten sait postaukselle näin paljon jakokertoja? Miksi minun blogissani ei näy tämä oikein? En ollut koskaan ajatellut, että minusta voisi tulla bloggaamisen valmentaja. Mutta olen luonteeltani henkilö, joka haluaa auttaa muita menestymään. Siksi päätin tarttua tuumasta toimeen ja auttaa. Tässä oppaassa näytän sinulle, mikä on saanut aikaan sen, että postauksiani luetaan ja jaetaan. Näytän jokaisen postauksen, niiden lukumäärät ja jakokerrat. Tilastot on otettu Oppaan lopussa on vielä pureuduttu niihin osatekijöihin, joita blogipostauksessa on hyvä olla, jotta niitä luetaan ja jaetaan. Jos minä pystyn tähän, niin pystyt sinäkin! Eiköhän lähdetä eteenpäin!

3 32 keinoa edistää liiketoimintaa, kun on hiljaista Postaus julkaistu: Sanamäärä: 2695 Lukukerrat: Jakomäärä: Postauksen tavoite: Perustan, uskottavuuden ja luottamuksen luomista. Tämä postaus oli ensimmäinen yrittäjille suunnattu postaus. Olin tehnyt jonkin verran lukija-analyysia. Olin kiinnittänyt huomiota siihen, että monet puhuvat somessa myynnin vähyydestä. Koska halusin auttaa, mietin erilaisia vinkkejä, miten omaa liiketoimintaa voi piristää vaikka asiakkaita ei näy eikä kuulu. Postausta luetaan edelleen tasaisesti. Huijarisyndrooma - 20 vinkkiä miten päästä siitä eroon Postaus julkaistu: Sanamäärä: 1702 Lukukerrat: Jakomäärä:

4 Postauksen tavoite: Perustan, uskottavuuden ja luottamuksen luomista. Tämä postaus osui henkilökohtaisesti kohtaan, jossa olin lanseeraamassa digituotetta. Mitä lähemmäs tuotelanseeraus tuli, sitä epävarmempi olo minulla oli. Päätin etsiä tietoa, miksi tällainen olo oli lähes aina, kun olin markkinoimassa omia tuotteita ja palveluita. Huomasin, etten ollutkaan asian kanssa yksin. Aihe oli ajankohtainen, sillä jonkin ajan kuluttua markkinoille tuli kirja, jossa asia käsitellään laajemmin Bisnesskatsaus: Miten rakensin digibisneksen, joka tuotti 76K+ myyntiä 14 kuukaudessa Postaus julkaistu: Sanamäärä: 3108 Lukukerrat: Jakomäärä: Postauksen tavoite: Ensimmäinen myyntiin tähtäävä postaus Postauksen tavoitteena oli näyttää, mitä olen tehnyt kulissien takana. Postaus onnistui loistavasti ja se synnytti paljon keskustelua somessa. Olin kirjoittanut vuoden aikana muutamia ajatuksia jokaisesta kuukaudesta ja dokumentoinut tapahtua. Mitä lähemmäs julkaisuajankohta tuli, sitä strategisemmin ajattelin sisältöä. Tämän postauksen jälkeen myynti lähti nopeasti nousuun.

5 Marras- ja joulukuun tulosraportti 2016 Postaus julkaistu: Sanamäärä: 1749 Lukukerrat: Jakomäärä: Postauksen tavoite: Toinen myyntiin tähtäävä postaus Marraskuu oli yrityksessäni hiljainen. Olin väsynyt, sillä olin tehnyt töitä koko vuoden lähes 14 tuntisia työpäiviä 7 päivänä viikossa. Päätin poikkeuksellisesti yhdistää nämä kaksi kuukautta, koska en nähnyt mitään järkeä tehdä vajaan 3.000,00 tulosraporttipostausta. Rakensin postauksen strategisesti myyntiä ajatellen. Helmikuun tulosraportti Postaus julkaistu: Sanamäärä: 1648 Lukukerrat: Jakomäärä: Postauksen tavoite: Kolmas myyntiin tähtäävä postaus Tämän postauksen tavoitteena oli näyttää vuoden 2016 tilinpäätös sekä affiliate-markkinoinnin positiivinen kasvu.

6 Provosoin lukijoita ja laitoin postauksen kansikuvaan affiliate-myynnin tuloksen enkä suinkaan tilinpäätöstä tai myyntejä. Kuva oli harmillisesti väärän kokoinen Facebookiin, jonka johdosta haluamani efekti jäi vaisuksi. Noh, aina ei voi onnistua. Tämä tulee olemaan toistaiseksi viimeinen julkaistu tulosraportti, sillä mitä enemmän näitä kirjoitin, sitä enemmän oma arvomaailmani taisteli vastaan. Näin teet 8.023,10 passiivista myyntiä 4 kuukaudessa (Case Study) Postaus julkaistu: Sanamäärä: 1529 Lukukerrat: Jakomäärä: Postauksen tavoite: Uskottavuuden ja asiantuntijuuden rakentaminen Tämän postauksen tavoitteena ei ollut hankkia uusia asiakkaita. Jätin tarkoituksella postauksesta pois mahdollisuuden ottaa minuun yhteyttä ja keskustella lisää myyntitunneleiden rakentamisesta. Siitäkin huolimatta sain kymmenkunta yhteydenottoa, joissa minua pyydettiin rakentamaan myyntitunneli. Kohteliaasti kieltäydyin, sillä se ei ollut tavoitteeni enkä nykyisiltä töiltäni olisi pystynyt paneutumaan asiakkaisiin riittävän tehokkaasti. Sen sijaan postauksen tavoitteena oli näyttää, miten blogilla voidaan ansaita rahaa passiivisesti.

7 Onko blogiaiheella väliä? Sain kerran sähköpostia eräältä hyvinvoinnin valmentajalta, joka sanoi, että minun on hyvä kertoa blogilla ansaitsemisen vinkkejä, kun kirjoitukseni pyörii seksikkään aiheen eli rahan ympärillä. Olen ollut rahan ja talouden kanssa tekemisissä kohta 10 vuotta ja voin sanoa, että se on yksi vaikeimmista aiheista mitä maa päällään kantaa. Jos olisin 3 vuotta sitten tiennyt kaiken sen, mitä tiedän tänään bloggaamisesta, en olisi koskaan valinnut raha aihetta. Todellisuudessa aiheella ei ole merkitystä. Osa aiheista on varmasti helpompia kuin toiset. Mutta se, mikä merkitsee enemmän, on sinun kykysi kirjoittaa sisältöä, joka vetoaa lukijaan. Näemme tuhansia otsikoita, kuvia, mainoksia ja bannereita päivittäin. Tästä massasta erottautuminen on vaikeaa. Mutta se ei ole oikeasti niin vaikeaa kuin miltä se saattaa sinusta nyt tuntua. Puran seuraavaksi blogipostaukset yksi osa kerrallaan. Jotta tästä oppaasta ei tule liian pitkää, käyn analyysit pähkinänkuoressa. Otsikot Tiesitkö, että 8 / 10 kiinnittää huomiota blogisi otsikkoon, kun se vilahtaa somessa? Mutta vain 2 / 10 klikkaa otsikkoa ja tulee blogiisi. Siksi otsikko on kaikista tärkein. Jos et saa lukijaa klikkaamaan ja tulemaan blogiisi, koko se työ, jonka olet tehnyt postauksen eteen, on käytännössä turhaa. Menestyneimmät bloggaajat käyttävät otsikon miettimiseen yhtä paljon aikaa kuin postauksen kirjoittamiseen. Itse käytän otsikon työstämiseen noin minuuttia. Sen lisäksi harjoittelen otsikoiden kirjoittamista kerran kuussa. Yhden päivän aikana kirjoitan vain ja ainoastaan otsikoita. Otan julkaistujen postausten otsikot esiin ja kirjoitan niille erilaisia variaatioita. Toiset otsikot vaihdan, toiset jätän ennalleen. Keskimäärin postauksen otsikossa on 7 sanaa. Lukija muistaa otsikosta 3 ensimmäistä ja 3 viimeistä sanaa. Siksi 6 sanan otsikot ovat loistavia.

8 Yksikään näistä otsikoista ei ole ns. klikkihakuinen vaan puhtaasti mielenkiinnon herättävä. Klikkiotsikoiden kanssa on syytä olla tarkka, sillä jos sisältö ei vastaa otsikkoa, menetät hyvin nopeasti uskottavuutta - ja lukijoita. Ajankohtaisuus ja mielenkiinto Jokainen näistä 6 postauksesta osui oikeaan aikaan. Itse asiassa en edes tiennyt sitä itsekään. Tavoitteena oli vain kirjoittaa jotain omista tuntemuksista käsin ja kas kummaa, moni muukin tuntui ajattelevan samalla tavalla. Otsikon jälkeen ensimmäiset sanaa määrittelevät luetaanko postaus loppuun vai poistutaanko postauksesta. Jokaisen lauseen tehtävä on pitää mielenkiintoa yllä ja siivittää lukijaa eteenpäin. Olen kiinnittänyt huomiota analyysityökaluja käyttämällä, että monet lukijat skrollaavat postauksen alusta loppuun nopeasti ja tekevät sen jälkeen päätöksen syventyvätkö he postaukseen vai eivät. Tätä silmällä pitäen, lue seuraava kappale. Luettavuus Kumpaa postausta lukisit mieluummin, tätä...vai tätä?

9 Kun kirjoitat postausta, kirjoita sille ensin runko. Kun lukija silmäilee postauksen, hänelle muodostuu välittömästi kokonaiskuva postauksesta. Tämä on helpoin ja nopein keino saada lukija lukemaan postaus alusta loppuun. Postauksen pituus Huomasitko, miten pitkiä blogipostaukset ovat? Monet pelkäävät kirjoittaa yli 500 sanaa pitkiä postauksia. He kuvittelevat, että ihmiset eivät jaksa lukea pitkiä postauksia. VÄÄRIN! Ihmiset eivät jaksa lukea postauksia, jotka ovat tyhjää höttöä. Lukija hakee postauksesta ensisijaisesti hyötyä. What s in it for me? Yhdysvalloissa on tehty paljon tutkimuksia, että nimenomaan pitkät, yli sanaa sisältävät postaukset saavat eniten jakoja ja lukukertoja. Se ei tarkoita, että jokainen postaus pitäisi olla sanaa pitkä. Tai että postaukseen pitäisi kirjoittaa paljon täytesanoja (mikä muuten on omalla kohdallani valitettavan yleistä edelleen). Sisällön on oltava lukijan kannalta merkityksellistä ja hyödyllistä.

10

11 Markkinointi Markkinointi on kaiken ydin. Jos et markkinoi blogiasi, miten ihmeessä ajattelit lukijan löytävän sinne? Bloggaamisessa sisällön tuottaminen on 20 % ja markkinointi 80 %. Se, että jaat postauksen samana päivänä 10 eri Facebook ryhmässä ei ole markkinointia. Kuten alla olevasta kuvasta näkyy, markkinoin blogiani useassa eri kanavassa: Kirjoittamalla mielenkiintoista sisältöä, lukijat sitoutuvat sinuun ja blogiisi vahvemmin. Mitä laajemmin markkinoit, sitä enemmän näkyvyyttä saat blogillesi. Yhteenveto Bloggaamalla rahan tekeminen ei ole monimutkaista mutta se vaatii oikeaa tietoa ja hieman teknistä taitoa. Blogipostauksen pituus, sisällön merkitys sekä helppolukuisuus ovat jo isoja parannuksia, joiden avulla tulet näkemään enemmän sitoutuneempia lukijoita.

12 Kun kirjoitat lukijaa kiinnostavaa sisältöä, he vierailevat useammin blogissasi, viipyvät siellä pidempään ja palaavat yhä uudelleen ja uudelleen takaisin. Mistä tiedät, että olet onnistunut tässä? Kaksi varmaa merkkiä: 1. Google Analytics näyttää yllä olevan kaltaiselta 2. Sinulle lähetetään sähköpostia, jossa kerrotaan, että postauksesi on ollut avoinna tietokoneen selaimessa useiden päivien ajan Miten tästä eteenpäin? Nyt tiedät, mitä bloggaamisella on mahdollisuus saavuttaa. Seuraavaksi onkin aika laittaa teoria käytäntöön. Tarkkailehan sähköpostiasi. Lähetän sinulle täsmävinkkejä, miten se onnistuu parhaiten. Inspiroivin terveisin, Kysymyksiä? Tavoitat minut parhaiten sähköpostilla tiia(at)tiiakonttinen.fi

TiiaKonttinen.fi Kaikki oikeudet pidätetään Tämän oppaan sisältöä ei saa julkaista, jakaa, antaa, myydä tai väittää omakseen.

TiiaKonttinen.fi Kaikki oikeudet pidätetään Tämän oppaan sisältöä ei saa julkaista, jakaa, antaa, myydä tai väittää omakseen. 6 blogipostausta, joita on luettu 29.000+ kertaa, jaettu somessa 820+ kertaa ja jotka ovat tuoneet passiivista myyntiä 15.379,58 Tiiakonttinen.fi blogi on perustettu helmikuussa 2016. Ensimmäiset 4 kuukautta

Lisätiedot

TiiaKonttinen.fi Kaikki oikeudet pidätetään 2017 Tätä opasta ei saa jakaa, luovuttaa, myydä, kopioida tai julkaista ilman tekijän lupaa.

TiiaKonttinen.fi Kaikki oikeudet pidätetään 2017 Tätä opasta ei saa jakaa, luovuttaa, myydä, kopioida tai julkaista ilman tekijän lupaa. 5 PARASTA BLOGGAAJAN MUISTILISTAA #BLOGGAAJA #BLOGGAAMINEN #BLOGIAMMATTILAINEN TiiaKonttinen.fi Kaikki oikeudet pidätetään 2017 Tätä opasta ei saa jakaa, luovuttaa, myydä, kopioida tai julkaista ilman

Lisätiedot

Opas TIETÄÄ, MISTÄ SINUN PITÄISI BLOGISSASI? Bloggaajille ILMAINEN OPAS

Opas TIETÄÄ, MISTÄ SINUN PITÄISI BLOGISSASI? Bloggaajille ILMAINEN OPAS Opas HALUATKO TETÄÄ, MSTÄ SNUN PTÄS OKEAST KRJOTTAA BLOGSSAS? LMANEN OPAS \\\\\\ Bloggaajille ////// Olet ainutlaatuinen ja ahkera bloggaaja, jolla on paljon annettavaa lukijoilleeen. Haluat kirjoittaa

Lisätiedot

Opas 5 SALAISUUTTA. Bloggaajille I L M A I N E N O P A S

Opas 5 SALAISUUTTA. Bloggaajille I L M A I N E N O P A S Opas 5 SALAISUUTTA AFFILIATE- MARKKINOINTIIN I L M A I N E N O P A S Bloggaajille Paras asia mitä seuraa, kun rakennat passiivisen tulonlähteen, on ehdottomasti VAPAUS. Et pysty laittamaan vapaudelle hintalappua.

Lisätiedot

akonttinen.fi

akonttinen.fi Tämä suunnitelma auttaa sinua kulkemaan kohti omaa blogiunelmaasi. Pidä tätä suunnitelmaa työpöydällä ja täydennä matkan varrella. Muista raivata aikaa ja tilaa blogille ja unelmille. Luovu vanhasta saadaksesi

Lisätiedot

SANAKIRJA # S E O H A L T U UN # B L O G G A A J A NSEO # S E O J A S M O

SANAKIRJA # S E O H A L T U UN # B L O G G A A J A NSEO # S E O J A S M O SANAKIRJA # S E O H A L T U UN # B L O G G A A J A NSEO # S E O J A S M O SEO = Hakukoneoptimointi = search engine optimization blogin sijoituksen nostaminen hakukoneiden hakutuloksissa blogipostausten

Lisätiedot

UUDISTA BLOGISI. 10 keinoa tehdä blogistasi ammattimaisempi

UUDISTA BLOGISI. 10 keinoa tehdä blogistasi ammattimaisempi UUDISTA BLOGISI 10 keinoa tehdä blogistasi ammattimaisempi WWW.TIIAKONTTINEN.FI Copyright Voit halutessasi tulostaa tämän oppaan henkilökohtaiseen käyttöön. Tätä opasta tai osia ei saa julkaista, myydä

Lisätiedot

(2) Päätä päivä milloin lähetät viestit. Halutessasi voit myös miettiä kellonajan mutta tämä ei ole välttämätöntä.

(2) Päätä päivä milloin lähetät viestit. Halutessasi voit myös miettiä kellonajan mutta tämä ei ole välttämätöntä. Tämä työkirja on tarkoitettu täydentämään blogipostausta, joka löytyy www.tiiakonttinen.fi sivustolta. Suosittelen lämpimästi lukemaan postauksen ensin ja hyödyntämään tätä työkirjaa sen jälkeen https://www.tiiakonttinen.fi/asiakaspohjan-kasvattaminen/

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA CITIZEN MINDSCAPES TUTKIMUSRYHMÄLLE

VIESTINTÄSUUNNITELMA CITIZEN MINDSCAPES TUTKIMUSRYHMÄLLE VIESTINTÄSUUNNITELMA CITIZEN MINDSCAPES TUTKIMUSRYHMÄLLE Joulukuu 2015 Mira Matilainen LÄHTÖKOHDAT Kohderyhmät: Rahoittajat, tutkijakollegat, muut sosiaalisen median tutkimuksesta ja hankkeesta kiinnostuneet

Lisätiedot

Palaute kirjasta: www.talentumshop.fi. Copyright 2011 Talentum Media Oy ja tekijät. Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Taitto: NotePad Ay, www.notepad.

Palaute kirjasta: www.talentumshop.fi. Copyright 2011 Talentum Media Oy ja tekijät. Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Taitto: NotePad Ay, www.notepad. Talentum Helsinki 2011 Copyright 2011 Talentum Media Oy ja tekijät Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Taitto: NotePad Ay, www.notepad.fi ISBN: 978-952-14-1723-8 ISBN: 978-952-14-1724-5 (sähkökirja) Kariston Kirjapaino

Lisätiedot

Aikataulu Bloggaajasta Ammattilaiseksi Pro opiskelijoille

Aikataulu Bloggaajasta Ammattilaiseksi Pro opiskelijoille Hei ja mahtavaa, kun tulit mukaan Bloggaajasta Ammattilaiseksi valmennukseen. Valmennuksen ensimmäisen viikon materiaali on jo julkaistu. Tästä pääset katsomaan tarkemmin moduulien sisällöt. Aikataulu

Lisätiedot

1) Kasvata lukijamäärää hyödyntämällä vanhoja blogipostauksia. minulta on nyt useampaan kertaan kysytty, miten blogiin saisi lisää lukijoita.

1) Kasvata lukijamäärää hyödyntämällä vanhoja blogipostauksia. minulta on nyt useampaan kertaan kysytty, miten blogiin saisi lisää lukijoita. 1) Kasvata lukijamäärää hyödyntämällä vanhoja blogipostauksia Tiia tässä hei, minulta on nyt useampaan kertaan kysytty, miten blogiin saisi lisää lukijoita. Kysymys on hyvä ja tällä kertaa ajattelin ottaa

Lisätiedot

Aikataulu Bloggaajasta Ammattilaiseksi Pro opiskelijoille

Aikataulu Bloggaajasta Ammattilaiseksi Pro opiskelijoille Hei ja mahtavaa, kun tulit mukaan Bloggaajasta Ammattilaiseksi valmennukseen. Aloitamme valmennuksen yhteisesti 20.11. Tästä pääset katsomaan valmennuksen tarkemman aikataulun ja moduulien sisällöt Aikataulu

Lisätiedot

Lataa strategiset työkalut

Lataa strategiset työkalut Lataa strategiset työkalut Joiden avulla saavutat taloudellisen riippumattomuuden. Mitä sinä tekisit, jos pystyisit rakentamaan jopa 4.000,00 kuukaudessa tuottavan tulovirran? Entä miten pitkään olet valmis

Lisätiedot

Näin suunnittelet ja rakennat oman verkkokurssin. Työkirja. TiiaKonttinen

Näin suunnittelet ja rakennat oman verkkokurssin. Työkirja. TiiaKonttinen Näin suunnittelet ja rakennat oman verkkokurssin Työkirja TiiaKonttinen Hei, ihan huippua, että latasit tämän oppaan ja haluat oppia, miten voit suunnitella ja tehdä oman verkkokurssisi. Tämän työkirjan

Lisätiedot

Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy

Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy + Toimiala: Rakentaminen ja remontointi Yritys: Tampereen Rakennustiimi Oy Olemme saaneet Fonectalta selkeää näyttöä

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt

Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt 2018 WWW.PITKOSPUU.FI Sosiaalisen median mahdollisuudet Sosiaalinen media eli some, on tuonut tulleessaan muutoksen markkinointiin niin suunnittelussa kuin toteutuksessa.

Lisätiedot

Kuinka aloitat kumppanuusmainonnan sivustollasi

Kuinka aloitat kumppanuusmainonnan sivustollasi Kuinka aloitat kumppanuusmainonnan sivustollasi Kuka voi tehdä kumppanuusmarkkinointia Kumppanuusmarkkinointia (affiliate marketing) voi tehdä kuka tahansa yksityishenkilö tai yritys. Jotta voit ryhtyä

Lisätiedot

VAIKUTTAJA- MARKKINOINNIN SUDENKUOPAT JA MAHDOLLISUUDET

VAIKUTTAJA- MARKKINOINNIN SUDENKUOPAT JA MAHDOLLISUUDET VAIKUTTAJA- MARKKINOINNIN SUDENKUOPAT JA MAHDOLLISUUDET 20.3.2019 1 Lähiömutsi on ajatuskoostamo ja perheblogi, jossa pohditaan elämää sekä ilmiöitä, kapinoidaan tarvittaessa ja pyritään löytämään arjesta

Lisätiedot

Kumula, Asiantuntijan blogiteksti

Kumula, Asiantuntijan blogiteksti Kumula, 11.6.2019 Asiantuntijan blogiteksti Hei! Olen Mari. Digiajan kirjoituskoulu Kide on perustettu, jotta tekstit olisivat loistavia eikä niiden kirjoittaminen olisi (aina) tuskallista. www.kidekoulu.fi

Lisätiedot

E-kirjan kirjoittaminen

E-kirjan kirjoittaminen 1 E-kirjan kirjoittaminen Ohjeet e-kirjan kirjoittamiseen Tämän ohjeistuksen tavoitteena on auttaa sinua luomaan yksinkertainen e-kirja (pdftiedosto) asiakkaallesi. Kirja näyttää hänelle kuinka hyvin ymmärrät

Lisätiedot

Sosiaalinen media markkinointivälineenä

Sosiaalinen media markkinointivälineenä Sosiaalinen media markkinointivälineenä Sosiaalinen media on hyvä apuväline brändin kannatuksen kasvattamiseksi ja tietoisuuden levittämiseksi. B2B-yrityksessä, jossa sosiaalista mediaa edelleen vain ihmetellään

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

LinkedIn MIKÄ SE ON? MITEN JA MIKSI SITÄ KÄYTETÄÄN? Materiaalit osoitteessa: www.liiketoiminta.info/linkedin

LinkedIn MIKÄ SE ON? MITEN JA MIKSI SITÄ KÄYTETÄÄN? Materiaalit osoitteessa: www.liiketoiminta.info/linkedin SIVU 1 LinkedIn MIKÄ SE ON? MITEN JA MIKSI SITÄ KÄYTETÄÄN? Materiaalit osoitteessa: www.liiketoiminta.info/linkedin SIVU 2 Päivän ohjelma Mikä on LinkedIn palvelu? Ketkä palvelua käyttävät? Miten palvelu

Lisätiedot

Lukemisen ja kirjoittamisen kompensoivat apuvälineet. Marja-Sisko Paloneva lukiapuvälineasiantuntija Datero

Lukemisen ja kirjoittamisen kompensoivat apuvälineet. Marja-Sisko Paloneva lukiapuvälineasiantuntija Datero Lukemisen ja kirjoittamisen kompensoivat apuvälineet lukiapuvälineasiantuntija Datero Esityksen sisältö Johdanto 1. Lukiapuvälinepalvelut Suomessa 2. Oppiminen ei ole vain lukemista ja kirjoittamista 3.

Lisätiedot

Verkkolöydettävyys laajensi asiakaskuntaa CASE Kymppitien Vaihto-osa

Verkkolöydettävyys laajensi asiakaskuntaa CASE Kymppitien Vaihto-osa Verkkolöydettävyys laajensi asiakaskuntaa CASE Kymppitien Vaihto-osa Toimiala: Autopurkamot Yritys: Kymppitien Vaihto-osa Asiakkaat löytävät palvelumme paremmin, kysyntää ja asiakkaita tulee nyt koko Suomen

Lisätiedot

LinkedIn MIKÄ SE ON? MITEN JA MIKSI SITÄ KÄYTETÄÄN? Materiaalit osoitteessa: www.liiketoiminta.info/linkedin

LinkedIn MIKÄ SE ON? MITEN JA MIKSI SITÄ KÄYTETÄÄN? Materiaalit osoitteessa: www.liiketoiminta.info/linkedin SIVU 1 LinkedIn MIKÄ SE ON? MITEN JA MIKSI SITÄ KÄYTETÄÄN? Materiaalit osoitteessa: www.liiketoiminta.info/linkedin Sähköinen Liiketoiminta Suomi Oy SIVU 2 Päivän ohjelma Mikä on LinkedIn palvelu? Ketkä

Lisätiedot

KUINKA KIRJOITAT E-KIRJAN päivässä

KUINKA KIRJOITAT E-KIRJAN päivässä KUINKA KIRJOITAT E-KIRJAN päivässä Valmentaja-Akatemia opettaa sinulle kuinka valmentajana pystyt kasvattamaan bisnestäsi, auttamaan useampia ihmisiä ja ansaitsemaan enemmän. www.valmentaja- akatemia.fi

Lisätiedot

Mistä kannattaa aloittaa?

Mistä kannattaa aloittaa? Olet saanut yritysidean ja päättänyt perustaa yrityksen. Yhtä aikaa muiden perustamistoimenpiteiden kanssa täytyy alkaa miettimään yrityksen markkinointia. Ilman markkinointia yrityksellä ei ole yhtään

Lisätiedot

kotitehtävät 7/12 3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

kotitehtävät 7/12 3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Ohjeet kotitehtävien tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa aikaa 2-4

Lisätiedot

Aloittavan yrittäjän markkinointiopas - mitä tarvitsen kun perustan yrityksen?

Aloittavan yrittäjän markkinointiopas - mitä tarvitsen kun perustan yrityksen? Aloittavan yrittäjän markkinointiopas - mitä tarvitsen kun perustan yrityksen? 1 Olet päättänyt perustaa yrityksen tai olet sen jo perustanut. Kertoaksesi potentiaalisille asiakkaillesi, että olet olemassa,

Lisätiedot

YRITTÄJÄ, TEE NYT V**TU EDES JOTAIN, MARKKINOI ÄLÄ MARISE

YRITTÄJÄ, TEE NYT V**TU EDES JOTAIN, MARKKINOI ÄLÄ MARISE YRITTÄJÄ, TEE NYT V**TU EDES JOTAIN, MARKKINOI ÄLÄ MARISE #MARILTA #PASIONKINGI #YRITTÄJÄT EI AIKA RIITÄ SITKU EMMÄ VIITTI EMMÄ OSAA NÄÄ KOULUTUKSET ON IHAN HYVIÄ, MUTKU PELKO,KOKEILLA UUTTA PAHINTA

Lisätiedot

Useasti Kysyttyä ja Vastattua

Useasti Kysyttyä ja Vastattua 1. Miksen ostaisi tykkääjiä, seuraajia tai katsojia? Sinun ei kannata ostaa palveluitamme mikäli koet että rahasi kuuluvat oikeastaan kilpailijoidesi taskuun. 2. Miksi ostaisin tykkääjiä, seuraajia tai

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan Ohjaamot. Suuntaviivat ja vinkit 2017

Keski-Uudenmaan Ohjaamot. Suuntaviivat ja vinkit 2017 Keski-Uudenmaan Ohjaamot Suuntaviivat ja vinkit 2017 SISÄLTÖ Mielikuva Mielikuva Millaiseksi ohjaamolaiset kokevat Ohjaamon? Rento Osaava Lämmin Ihmisläheinen Paikallinen/kuntakohtainen Positiivinen Avoin

Lisätiedot

Sisältömarkkinoinnilla vauhtia pkyritysten. Katri Tanni / Differo Oy Maaliskuu 2014

Sisältömarkkinoinnilla vauhtia pkyritysten. Katri Tanni / Differo Oy Maaliskuu 2014 Sisältömarkkinoinnilla vauhtia pkyritysten kaupan käyntiin Katri Tanni / Differo Oy Maaliskuu 2014 Differosta Autamme yrityksiä jalkauttamaan myynnin puhetta verkkoon sisältöstrategian avulla Differosta

Lisätiedot

Monikanavaista markkinointiviestintää

Monikanavaista markkinointiviestintää Monikanavaista markkinointiviestintää Lorem ipsum Monikanavaista markkinointiviestintää Lorem ipsum Monikanavaista markkinointiviestintää Lorem ipsum Hyvä FB-päivitys? Sisällöltään vaihteleva jokainen

Lisätiedot

4 ensimmäistä sähköpostiasi

4 ensimmäistä sähköpostiasi 4 ensimmäistä sähköpostiasi 1 Ohjeet Nyt rakennetaan neljä viestiä, jotka voit lähettää sähköpostilistallesi. Jos et vielä osaa rakentaa sähköpostilistaa, lue tämä kirjoitus: http://www.valmentaja-akatemia.fi/sahkopostilista/

Lisätiedot

Juricon Nettisivu Joomlan käyttöohjeet

Juricon Nettisivu Joomlan käyttöohjeet Juricon Nettisivu Joomlan käyttöohjeet Sisällysluettelo Julkaisujärjestelmä hallinta... 3 Joomla-järjestelmän ylävalikolla on seuraavia:... 3 Valikot... 4 Kategoriat ja artikkelit... 5 Lisäosat ja moduulien

Lisätiedot

Ilmastonmuutos haltuun kampanjan esittely Tiina Rintanen

Ilmastonmuutos haltuun kampanjan esittely Tiina Rintanen Ilmastonmuutos haltuun kampanjan esittely 25.8.2018 Tiina Rintanen TAPIO 26.9.2018 2 Kampanjan tiedot Ajankohta viikko 41 (8.10-14.10.2018) Kampanja käynnistyy ma 8.10 klo 8.30 videon julkaisulla Hastag

Lisätiedot

Ohjeita Porin Lyseon koulun yrittäjuuskasvatuksen blogin kirjoittamiseen

Ohjeita Porin Lyseon koulun yrittäjuuskasvatuksen blogin kirjoittamiseen Ohjeita Porin Lyseon koulun yrittäjuuskasvatuksen blogin kirjoittamiseen Tervetuloa mukaan rakentamaan yr-blogiamme! Lue seuraavat ohjeet ennen artikkelisi julkaisemista. Pääset kirjautumaan sisään osoitteessa

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEUDUN. 1. Sisältö * * Tähdellä merkityt kohdat ovat pakollisia. Sivun oikeassa yläkulmasta löytyy Lisää oma tapahtumasi.

JYVÄSKYLÄN SEUDUN. 1. Sisältö * * Tähdellä merkityt kohdat ovat pakollisia. Sivun oikeassa yläkulmasta löytyy Lisää oma tapahtumasi. JYVÄSKYLÄN SEUDUN Sivun oikeassa yläkulmasta löytyy Lisää oma tapahtumasi. Lomakkeella voit lisätä tapahtuman tapahtumiin, harrasteisiin tai molempiin. 1. Sisältö * * Tähdellä merkityt kohdat ovat pakollisia.

Lisätiedot

Verkkokirjoittamisesta tiedottaja Susanna Prokkola, PKSSK.

Verkkokirjoittamisesta tiedottaja Susanna Prokkola, PKSSK. Verkkokirjoittamisesta tiedottaja Susanna Prokkola, PKSSK 25.10.2012 Mikä toimii painettuna, toimii harvemmin verkossa Tekstin kirjoittamisen säännöt ja tyylilajit vaihtelevat eri medioissa. Verkkotekstin

Lisätiedot

Rakennettu ympäristö sosiaalisessa mediassa

Rakennettu ympäristö sosiaalisessa mediassa Rakennettu ympäristö sosiaalisessa mediassa Verkkokyselyn tulosyhteenveto RYM Oy 2013 Sosiaalisen median ammatillinen hyötykäyttö vielä vähäistä Neljä viidestä rakennetun ympäristön kehityksestä kiinnostuneesta

Lisätiedot

Frivolité-pitsiä neulalla

Frivolité-pitsiä neulalla BusySheep / www.laukkaavalammas.fi /Aikuisten kässäkoulu Frivolité-pitsiä neulalla * kaksoissolmun, renkaan, kaaren ja nirkon tekeminen. Kaksoissolmu /solmu Ykkönen: Kuva 1. Pujota lanka neulansilmään.

Lisätiedot

Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille. #OurHeroIsZero

Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille. #OurHeroIsZero Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille Viikon tavoitteet Kansainvälisellä World Green Building Weekillä haluamme kiinnittää huomion kestävään, tuottoisaan ja viihtyisään rakennettuun ympäristöön

Lisätiedot

Vihjeitä Ratatan blogipohjan käyttämiseen ja muokkaamiseen

Vihjeitä Ratatan blogipohjan käyttämiseen ja muokkaamiseen Vihjeitä Ratatan blogipohjan käyttämiseen ja muokkaamiseen HOW TO: Blogin ilmeen muuttaminen Ennen kuin alat suunnitella blogiasi, muista, että tyylinmuokkaustyökalu, Stilbyggaren, on alunperin suunniteltu

Lisätiedot

Wordpress. Bloggaamisen perusteet tekniset minimitoimet, joilla pääset alkuun

Wordpress. Bloggaamisen perusteet tekniset minimitoimet, joilla pääset alkuun Wordpress Bloggaamisen perusteet tekniset minimitoimet, joilla pääset alkuun Mikä alusta käyttöön? Tarjolla on runsaasti eri bloggausalustoja Blogger ja Wordpress ovat suosituimmat ilmaiset blogialustat

Lisätiedot

Canva CV NÄIN PÄÄSET ALKUUN CANVA CV:N TEOSSA: Canva on graafisen suunnittelun

Canva CV NÄIN PÄÄSET ALKUUN CANVA CV:N TEOSSA: Canva on graafisen suunnittelun Canva CV Canva on graafisen suunnittelun ohjelma, jota voi käyttää niin selaimella kuin mobiiliapplikaatiollakin. Canvassa on paljon maksuttomia pohjia CV:n visualisointiin! Canvan perusominaisuuksia voit

Lisätiedot

SELVIÄ VOITTAJANA LAMASTA tästä ja seuraavasta. Olli E. Juvonen

SELVIÄ VOITTAJANA LAMASTA tästä ja seuraavasta. Olli E. Juvonen SELVIÄ VOITTAJANA LAMASTA tästä ja seuraavasta Olli E. Juvonen Talentum Helsinki 2009 Talentum Media Oy ja Olli E. Juvonen ISBN 978-952-14-1446-6 Kansi: Ea Söderberg Taitto: NotePad Ay, www.notepad.fi

Lisätiedot

WORDPRESS KOTISIVUT JA BLOGI

WORDPRESS KOTISIVUT JA BLOGI WORDPRESS KOTISIVUT JA BLOGI Mikä on sinun unelmasi? Kuka sinä olet? Mitä haluat tehdä? Blogin, kotisivun tai jotain muuta? Millaista sisältöä aiot tehdä? Mistä aihepiiristä? Millä kielellä? Osaatko käyttää

Lisätiedot

Pedanet oppilaan ohje Aleksanteri Kenan koulu Eija Arvola

Pedanet oppilaan ohje Aleksanteri Kenan koulu Eija Arvola Pedanet oppilaan ohje Aleksanteri Kenan koulu Eija Arvola 26.8.2016 SISÄLLYSLUETTELO 1. Omat asetukset kuntoon (kaikkien tehtävä aluksi) sivut 3-5 2. Tärkeiden sivujen tilaaminen omiin linkkeihin sivut

Lisätiedot

MONIPUOLISTA SISÄLTÖMARKKINOINTIA ITSENÄISISSÄ BLOGEISSA

MONIPUOLISTA SISÄLTÖMARKKINOINTIA ITSENÄISISSÄ BLOGEISSA MONIPUOLISTA SISÄLTÖMARKKINOINTIA ITSENÄISISSÄ BLOGEISSA BLOGIRINKI MEDIA KOKOAA BLOGIT YHDEKSI KANAVAKSI Blogirinki Media kokoaa maan parhaat itsenäiset blogit yhdeksi markkinointikanavaksi > Blogirinki

Lisätiedot

1. Kirja kantaa -lukudiplomi Oppilaan ohjeet 1.- 6. luokille

1. Kirja kantaa -lukudiplomi Oppilaan ohjeet 1.- 6. luokille 1. Kirja kantaa -lukudiplomi Oppilaan ohjeet 1.- 6. luokille A. Näin suoritat lukudiplomin 1. Ohjeet alakoululaisille Lue vuoden aikana luokan lukudiplomiin tarvittavat kirjat, tee jokaiseen lukemaasi

Lisätiedot

KIELENOPPIJOITA TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS NÄKEMÄLLÄ

KIELENOPPIJOITA TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS NÄKEMÄLLÄ KIELENOPPIJOITA KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) TEKEMÄLLÄ OPPIJA (KINESTEETTINEN) LUOVA KIELENKÄYTTÄJÄ HOLISTINEN OPPIJA (KOKONAISUUDET TÄRKEITÄ)

Lisätiedot

Millainen on hyvä työhakemus?

Millainen on hyvä työhakemus? TYÖHAKEMUS- OPAS Millainen on hyvä työhakemus? Hyvä hakemus erottuu joukosta ja vastaa kysymykseen, miksi sinä olisit hyvä valinta tehtävään. Hakemuksessa voit tuoda omaa persoonaasi esiin, jopa ehkä enemmän

Lisätiedot

Facebook-opas tilitoimistoille

Facebook-opas tilitoimistoille Facebook-opas tilitoimistoille Joko tilitoimistollanne on Facebook-sivu? Jos ei, tähän oppaaseen on koottu 10 askeleen polku, jota seuraamalla sivu on helppo perustaa. MUUTAMA FAKTA SOSIAALISESTA MEDIASTA

Lisätiedot

Markkinointi sosiaalisessa mediassa

Markkinointi sosiaalisessa mediassa Markkinointi sosiaalisessa mediassa Digityöpaja, 30.11.2017 Outi Mertamo DigiReWork hanke Hamk.fi/digirework Minä Outi Mertamo Tuotantotalouden insinööri, 2010. Aloittanut HAMKissa markkinointisuunnittelijana

Lisätiedot

Miksi yritys liittyisi Instagramiin seuraajia oravakuvilla?

Miksi yritys liittyisi Instagramiin seuraajia oravakuvilla? Somen salat Miksi yritys liittyisi Instagramiin seuraajia oravakuvilla? Kiitos, kun latasit oppaan! Oppaan suunnittelu, kuvat ja tekstit: Noora Kaasinen Bisnesajattelua -blogi http://www.bisnesajattelua.wordpress.com

Lisätiedot

BLOGGER. ohjeita blogin pitämiseen Googlen Bloggerilla

BLOGGER. ohjeita blogin pitämiseen Googlen Bloggerilla BLOGGER ohjeita blogin pitämiseen Googlen Bloggerilla Sisältö Blogin luominen... 1 Uuden blogitekstin kirjoittaminen... 4 Kuvan lisääminen blogitekstiin... 5 Lisää kuva omalta koneelta... 6 Lisää kuva

Lisätiedot

SOME. Sosiaalisen median hyödyntäminen kuluttajamarkkinoinnissa. S.E.V.I. Consulting Group Oy

SOME. Sosiaalisen median hyödyntäminen kuluttajamarkkinoinnissa. S.E.V.I. Consulting Group Oy SOME Sosiaalisen median hyödyntäminen kuluttajamarkkinoinnissa TIEDONLÄHDE Facebookista on tullut uusi Google: kuluttajien ensisijainen tiedonlähde on monesti sosiaalinen media Kuluttajat muodostavat mielipiteensä

Lisätiedot

Aloittelijasta Internet markkinoinnin sankariksi. Artem Daniliants / LumoLink

Aloittelijasta Internet markkinoinnin sankariksi. Artem Daniliants / LumoLink Aloittelijasta Internet markkinoinnin sankariksi Artem Daniliants / LumoLink CEO at LumoLink Verkkokauppa & Web teknologian asiantuntija 13+ vuotta kokemusta Internet liiketoiminnasta 10+ vuotta kokemusta

Lisätiedot

Verkkokirjoittaminen. Verkkolukeminen

Verkkokirjoittaminen. Verkkolukeminen 0 Nopeaa silmäilyä: Pääotsikot, kuvat, kuvatekstit, väliotsikot, linkit, luettelot, korostukset. 0 Hitaampaa kuin paperilla olevan tekstin lukeminen 0 F-tyyppinen lukeminen Verkkolukeminen Verkkokirjoittaminen

Lisätiedot

NÄYTTEILLEASETTAJIEN KICK-OFF

NÄYTTEILLEASETTAJIEN KICK-OFF NÄYTTEILLEASETTAJIEN KICK-OFF NHTEF 2015 Annika Puotsaari, Tiia Paananen 01-12-15 1 FAKTAA JA LUKUJA Aktiivinen näytteilleasettaja = tyytyväinen näytteilleasettaja Aktiivinen näytteilleasettaja saa jopa

Lisätiedot

Hittitoimiston Forte-kotisivujen päivitysohje

Hittitoimiston Forte-kotisivujen päivitysohje Hittitoimiston Forte-kotisivujen päivitysohje Forte-kotisivujen päivitysohje 2 Sisällysluettelo: Kirjautuminen 2 Ohjausnäkymä 3 Sivun lisääminen ja yleisnäkymä 4 Sivun muokkaus 5 Sivun hakusanaoptimointi

Lisätiedot

Webinaariin liittyminen Skype for

Webinaariin liittyminen Skype for Webinaariin liittyminen Skype for Business Web Appin kautta Ohjeet Sähköpostin Liity webinaariin tästä -linkki Kun klikkaat Osallistumisohjeet webinaariin -sähköpostiviestissä olevaa Liity webinaariin

Lisätiedot

21.5.2014 Copyright www.videomarkkinointi.info

21.5.2014 Copyright www.videomarkkinointi.info 1 Tilaa blogi Tilaa blogi osoitteesta www.videomarkkinointi.info Saat tuotekoulutuksen sekä esittelemme Business Planin, jota halutessasi voit hyödyntää omassa liiketoiminnassasi. Tilaamalla blogin olet

Lisätiedot

Tulevaisuuden sisällöt ja joustava printtikonsepti

Tulevaisuuden sisällöt ja joustava printtikonsepti 2 4. 1 1. 2 0 1 6 Tulevaisuuden sisällöt ja joustava printtikonsepti Hanna Repo, Asiakkuusjohtaja Risto Laine, Myyntijohtaja Otavamedia OMA Autamme asiakkaitamme luomaan merkityksellistä vuorovaikutusta

Lisätiedot

Bloggaajasta Ammattilaiseksi verkkovalmennus ohjelman infopaketti T i i a K o n t t i n e n. f i

Bloggaajasta Ammattilaiseksi verkkovalmennus ohjelman infopaketti T i i a K o n t t i n e n. f i Bloggaajasta Ammattilaiseksi verkkovalmennus ohjelman infopaketti Yhteystiedot Sähköposti www-sivut Twitter Facebook Instagram Postiosoite Kaupunki Y-tunnus Aukioloajat Vastaan sinulle tiia@tiiakonttinen.fi

Lisätiedot

NYKYTILAKARTOITUS JA KIRKASTUS

NYKYTILAKARTOITUS JA KIRKASTUS NYKYTILAKARTOITUS JA KIRKASTUS Ensimmäisessä harjoituksessa kartoitamme nykytilannettasi yrityksessäsi tarkemmin. Voit halutessasi tulostaa materiaalin ja täyttää harjoitukset paperiversiona tai kirjoittaa

Lisätiedot

Ammatti- ja Järjestölehdet, monikanavaisuus ja sosiaalinen media

Ammatti- ja Järjestölehdet, monikanavaisuus ja sosiaalinen media Ammatti- ja Järjestölehdet, monikanavaisuus ja sosiaalinen media Aikakauslehtien Liitto, Ammatti- ja järjestölehtien tapaaminen Viestintä-Piritta Anne Lindfors @anne_lindfors 3.11.2015, Helsinki www.viestintapiritta.fi

Lisätiedot

OTTELUMARKKINOINNIN JA -VIESTINNÄN CHECKLIST

OTTELUMARKKINOINNIN JA -VIESTINNÄN CHECKLIST OTTELUMARKKINOINNIN JA -VIESTINNÄN CHECKLIST Käytä ottelutapahtumaa rakentaaksesi pysyviä SUHTEITA katsojien kanssa Ottelut eivät ole vain hetkiä ajassa, ne ovat SISÄLTÖÄ, joita voidaan hyödyntää monella

Lisätiedot

3 menetelmää, joiden avulla saat kauppasi kuhisemaan

3 menetelmää, joiden avulla saat kauppasi kuhisemaan 3 menetelmää, joiden avulla saat kauppasi kuhisemaan Hei ja tervetuloa! Olen super innoissani nähdessäni sinut täällä. Tämän oppaan tavoitteena on antaa sinulle 3 selkeää menetelmää, miten saat kauppasi

Lisätiedot

on yritystoiminnan keskeisistä liiketoimintapäätöksistä ensimmäinen. Sen varaan kaikki muut päätökset tehdään:

on yritystoiminnan keskeisistä liiketoimintapäätöksistä ensimmäinen. Sen varaan kaikki muut päätökset tehdään: Sisällysluettelo Esipuhe 2 1. Segmentointi nykymarkkinoinnissa 5 1.1. Segmentoinnin merkitys 6 1.2. Segmentoinnin toteutuksen ongelmat 8 1.3. Segmentin valintaan vaikuttavat tekijät 10 2. Segmentoinnin

Lisätiedot

Täytä tilauslomake ja toimita se minulle, siinä kaikki! Saatte loistavaa ja positiivista näkyvyyttä.

Täytä tilauslomake ja toimita se minulle, siinä kaikki! Saatte loistavaa ja positiivista näkyvyyttä. TILAUSLOMAKE Munblogi.fi / Juha arvostelee tilaajan haluaman asian, joka voi olla esimerkiksi tuote, verkkokauppa, palvelu, yritys, auto, nettisivu tai jokin muu asia. Arvostelu kirjoitetaan aina positiiviseen

Lisätiedot

Sivuston muokkaus WordPressin kanssa

Sivuston muokkaus WordPressin kanssa Sivuston muokkaus WordPressin kanssa Sivuston muokkaus WordPress-hallintajärjestelmän kanssa on hyvin helppoa. Sitä vähän tutkimalla ja tätä ohjetta lukemalla sen käyttö tulee nopeasti tutuksi. Olen myös

Lisätiedot

10 yleistä hakukoneoptimointivirhettä

10 yleistä hakukoneoptimointivirhettä 10 yleistä hakukoneoptimointivirhettä Markus Ossi SEO Technician Klikkicom 2011-05-26 2 Henkilökuva Markus Ossi 32 vuotias ekonomi Tehnyt hakukoneoptimointia vuodesta 1998 Hakukoneoptimointiteknikk o Klikkicomissa

Lisätiedot

A n ttoni Ke r k ko n e n Ke s k i s u o m a l a i n e n O y j

A n ttoni Ke r k ko n e n Ke s k i s u o m a l a i n e n O y j Monikanavainen markkinointi A n ttoni Ke r k ko n e n Ke s k i s u o m a l a i n e n O y j Markkinoinnin karkkikauppa Mikä minun yritykselle sopii parhaiten Potentiaalisten asiakkaiden määrä Konversiohinta

Lisätiedot

OSA 1: PAKETOI OSAAMISESI KURSSIIN, JOKA MYY

OSA 1: PAKETOI OSAAMISESI KURSSIIN, JOKA MYY KURSSIPLANNER OSA 1: PAKETOI OSAAMISESI KURSSIIN, JOKA MYY ASIANTUNTEMUS / ELÄMÄNKOKEMUS: Missä itse olet onnistunut, menestynyt tai mitä olet saavuttanut, missä olet erityisen hyvä (ja tiedät että kaikki

Lisätiedot

Maaseudun parhaat hankkeet tulevat Hämeestä! Ke Hämeenlinna

Maaseudun parhaat hankkeet tulevat Hämeestä! Ke Hämeenlinna Matkalla kasvuun yhteistyöhanke 1.9.2016 31.12.2018 Maaseudun parhaat hankkeet tulevat Hämeestä! Ke 22.3.2017 Hämeenlinna Hankerahoitus Hankkeen kokonaisbudjetti 450 000 Hämeen ELY-keskus, 70 %, 315 000

Lisätiedot

Doodle helppoa aikatauluttamista

Doodle helppoa aikatauluttamista Doodle helppoa aikatauluttamista Kuinka käytän Doodlea? -vaiheittainen opas käyttöön ja aikataulukyselyn luomiseen http://www.doodle.com/ Doodle on ohjelma joka auttaa sinua aikatauluttamaan kokouksia

Lisätiedot

tuleva vuosi allekirjoitus Tuleva vuosi Uskon, että tänä vuonna kaikki on mahdollista. Tuleva vuosi Päiväys:

tuleva vuosi allekirjoitus Tuleva vuosi Uskon, että tänä vuonna kaikki on mahdollista. Tuleva vuosi Päiväys: Uskon, että tänä vuonna kaikki on mahdollista. tuleva Päiväys: vuosi allekirjoitus Tehnyt YearCompassin vapaaehtoiset sekä Invisible University International. Kääntäjät: Laura Koskela http://yearcompass.com/fi

Lisätiedot

Yhteenveto 10.12.2012 Eija Seppänen MARKKINOINNIN UUSI KUVA

Yhteenveto 10.12.2012 Eija Seppänen MARKKINOINNIN UUSI KUVA Yhteenveto 10.12.2012 Eija Seppänen MARKKINOINNIN UUSI KUVA 1 Verkkoaivoriiheen osallistuneet olen markkinoinnin ammattilainen 42% ostan markkinointipalveluja 19% myyn markkinointipalveluja 4% vastaan

Lisätiedot

10 yleistä hakukoneoptimointivirhettä

10 yleistä hakukoneoptimointivirhettä 10 yleistä hakukoneoptimointivirhettä Petteri Erkintalo Kehitysjohtaja Klikkicom Oy 2011-09-27 2 1. Hakukoneiden pääsy sivustolle on estetty Hakukoneiden pääsyn sivustolle voi estää usein eri keinoin Yllättävän

Lisätiedot

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO Alla oleva kaavio kuvastaa tehdyn testin tuloksia eri osa-alueilla. Kaavion alla on arviot tilanteestasi koskien henkilökohtaisia ominaisuuksiasi, kokemusta ja osaamista, markkinoita

Lisätiedot

KRIISIVIESTINTÄ TAPAHTUMISSA TAPIO REINEKOSKI HYYN VIESTINTÄASIANTUNTIJA AALTO-YLIOPISTON VIESTINNÄN ERITYISASIANTUNTIJA 2017

KRIISIVIESTINTÄ TAPAHTUMISSA TAPIO REINEKOSKI HYYN VIESTINTÄASIANTUNTIJA AALTO-YLIOPISTON VIESTINNÄN ERITYISASIANTUNTIJA 2017 KRIISIVIESTINTÄ TAPAHTUMISSA TAPIO REINEKOSKI HYYN VIESTINTÄASIANTUNTIJA 2015 17 AALTO-YLIOPISTON VIESTINNÄN ERITYISASIANTUNTIJA 2017 VIIKON PROJEKTI KAHDESSA TUNNISSA PARAS TILAISUUS TEHDÄ MAINETYÖTÄ

Lisätiedot

TWITTER. itsmf aamiaisseminaari 4.9.2014. Marika Siniaalto Grapevine Media Oy

TWITTER. itsmf aamiaisseminaari 4.9.2014. Marika Siniaalto Grapevine Media Oy TWITTER itsmf aamiaisseminaari 4.9.2014 Marika Siniaalto Grapevine Media Oy TERVETULOA! YHTEYSTIEDOT Marika Siniaalto Grapevine Media Oy p. 045 674 4768 marika.siniaalto@grapevine.fi @MarikaSiniaalto Grapevine

Lisätiedot

SOSIAALINEN MEDIA TYÖNHAUSSA

SOSIAALINEN MEDIA TYÖNHAUSSA SOSIAALINEN MEDIA TYÖNHAUSSA MMA-risteily 3.10.2015 Martti Kuusanmäki COO & FOUNDER martti@duunitori.fi 050 413 7667 kuusanmaki MARTTI KUUSANMÄKI COO & FOUNDER +358 50 413 7667 martti@duunitori.fi @kuusanmaki

Lisätiedot

Arvojen tunnistaminen

Arvojen tunnistaminen Arvojen tunnistaminen Viikko 2 Arvojen tunnistamisen neljä ilmansuuntaa ovat työ, ihmissuhteet, vapaa-aika, terveys. Näiden isojen otsakkeiden alle alat jäsentää tarkentavia huomioita. Arvoja ei voi tunnistaa

Lisätiedot

TYÖNHAKU LYHYT OPPIMÄÄRÄ

TYÖNHAKU LYHYT OPPIMÄÄRÄ TYÖNHAKU LYHYT OPPIMÄÄRÄ TYÖNHAUN ALOITTAMINEN Moni lähtee heti hakemaan töitä huomattuaan kiinnostavan työpaikkailmoituksen. Tavallaan se onkin juuri oikea tapa: usein hakijoita aletaan haastatella heti

Lisätiedot

VIENET JULKAISUJÄRJESTELMÄLLÄ TOTEUTETTUJEN INTERNET-SIVUJEN YLLÄPITO-OHJE

VIENET JULKAISUJÄRJESTELMÄLLÄ TOTEUTETTUJEN INTERNET-SIVUJEN YLLÄPITO-OHJE VIENET JULKAISUJÄRJESTELMÄLLÄ TOTEUTETTUJEN INTERNET-SIVUJEN YLLÄPITO-OHJE JULKAISUJÄRJESTELMÄÄN KIRJAUTUMINEN. Osoitekenttään kirjoitetaan www.domain.fi/admin. Kirjoita käyttäjätunnus: xxxxxx. Salasana:

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Moodle-oppimisympäristö

Moodle-oppimisympäristö k5kcaptivate Moodle-oppimisympäristö Opiskelijan opas Sisältö 1. Mikä on Moodle? 2. Mistä löydän Moodlen? 3. Kuinka muokkaan käyttäjätietojani? 4. Kuinka ilmoittaudun kurssille? 5. Kuinka käytän Moodlen

Lisätiedot

Sosiaalisen median ohje 2018

Sosiaalisen median ohje 2018 Sosiaalisen median ohje 2018 Miten teet hyvän ja mielenkiintoisen somejulkaisun? Julkaisun tulee olla mielenkiintoinen ja sen tulee herättää lukijan kiinnostus Lisää julkaisuihin kuvia, videoita tai linkkejä.

Lisätiedot

SÄHKÖPOSTIMARKKINOINTI

SÄHKÖPOSTIMARKKINOINTI SÄHKÖPOSTIMARKKINOINTI MIKSI SÄHKÖPOSTILISTA ON TÄRKEÄ? MIKSI SÄHKÖPOSTILISTA ON TÄRKEÄ? Mihin tahansa markkinointikanavaan verrattuna, sähköpostimarkkinointi on tehokkainta. MIKSI SÄHKÖPOSTILISTA ON TÄRKEÄ?

Lisätiedot

Työhakemuksen tekeminen

Työhakemuksen tekeminen Työhakemuksen tekeminen Annamari Rovamo Työelämäpalvelut kevätlukukausi 2015 annamari.rovamo@jyu.fi CV-työpaja 20.2. Lähetä CV osoitteeseen annamari.rovamo@jyu.fi Deadline ke 18.2. Työskentely pienryhmissä

Lisätiedot

oppilaan kiusaamista kotitehtävillä vai oppimisen työkalu?

oppilaan kiusaamista kotitehtävillä vai oppimisen työkalu? Oppimispäiväkirjablogi Hannu Hämäläinen oppilaan kiusaamista kotitehtävillä vai oppimisen työkalu? Parhaimmillaan oppimispäiväkirja toimii oppilaan oppimisen arvioinnin työkaluna. Pahimmillaan se tekee

Lisätiedot

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita!

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Vuoden 2013 aikana 359 Turun yliopiston opiskelijaa suoritti yliopiston rahallisesti tukeman harjoittelun. Sekä harjoittelun suorittaneilta opiskelijoilta

Lisätiedot

PIKSELIT JA RESOLUUTIO

PIKSELIT JA RESOLUUTIO PIKSELIT JA RESOLUUTIO 22.2.2015 ATK Seniorit Mukanetti ry / Tuula P 2 Pikselit ja resoluutio Outoja sanoja Outoja käsitteitä Mikä resoluutio? Mikä pikseli? Mitä tarkoittavat? Miksi niitä on? Milloin tarvitaan?

Lisätiedot

Sähköpostimarkkinointi Spämmistä liidikoneeksi

Sähköpostimarkkinointi Spämmistä liidikoneeksi Sähköpostimarkkinointi Spämmistä liidikoneeksi Kuinka teet ÄLYKÄSTÄ sähköpostimarkkinointia ja onnistut? Huomispäivän asiakkaasi ovat tänään verkossa. Tervehdys ystävät, Tiina Räisänen Toimitusjohtaja

Lisätiedot