Lapin Suhdannekatsaus 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lapin Suhdannekatsaus 2016"

Transkriptio

1 LAPLAND Above Ordinary Lapin Suhdannekatsaus SUHDANNEKUVA 4 LAPIN TALOUDEN RAKENNE 6 TOIMIALOJEN KEHITYS 7 KAIVOSTOIMINTA JA LOUHINTA 8 TEOLLISUUS 10 RAKENTAMINEN 11 KAUPPA 12 KULJETUS JA VARASTOINTI 13 LIIKE-ELÄMÄN PALVELUT 14 MAJOITUS- JA RAVITSEMISTOIMINTA 15 MATKAILUPALVELUT 16 LAPIN MATKAILUKESKUKSET 18 KEMI-TORNION SEUTUKUNTA 20 ROVANIEMEN SEUTUKUNTA 22 LAPIN MAAKUNNAN KAIKKI SEUTUKUNNAT 23 TIETOLÄHTEET JA KÄSITTEET 24 MIKÄ ON LAPIN SUHDANNEKATSAUS 1

2 Suhdannekuva Valtionvarainministeriön taloudellinen katsaus, kevät 2016 Suomen kansantalous kasvoi kolmen taantumavuoden jälkeen 0,5 prosenttia vuonna Vaimean kasvun lähteinä olivat viime vuoden alussa vienti ja kulutus ja loppuvuodesta investoinnit. Ennusteen mukaan Suomen talous kasvaa ensi vuonna 0,9 prosenttia. Maailmantalouden ja -kaupan kasvunäkymät ovat vaatimattomat. Maailmankauppa kasvaa kuluvana vuonna 3 prosenttia ja kasvu kiihtyy vuonna 2018 vain 5 prosenttiin. Viennin kehitys jää edelleen maailmankauppaa vaisummaksi ja siten markkinaosuuksien menettäminen kansainvälisessä kaupassa jatkuu. Investoinnit kääntyvät tänä vuonna selvään kasvuun ja jatkuvat laajaalaisena koko ennustejakson ajan. Yksityisen kulutuksen kasvua tukee tänä vuonna maltillinen hintakehitys. Vuosien 2017 ja 2018 kokonaistuotannon kasvuksi ennustetaan vaimeat 1,2 prosenttia. Suomen talous kasvaa hiukan potentiaalista tuotantoa nopeammin, joten negatiivinen tuotantokuilu supistuu. Talouskasvun elpymisen myötä myös työllisten määrä kääntyy tänä vuonna 0,3 prosentin kasvuun. Työllisyys kohenee koko ennustejakson ajan. Suomen julkinen talous on ollut alijäämäinen jo vuodesta 2009 alkaen. Julkisyhteisöjen rahoitusasema kohenee lähivuosina sopeutustoimien sekä viriävän talouskasvun johdosta jääden silti alijäämäiseksi. Julkinen velka suhteessa BKT:hen on kasvanut yhtäjaksoisesti jo pitkään ja velkasuhde taittuu vasta vuosikymmenen lopussa. (Taloudellinen katsaus, kevät , Julkaisu, PDFVM/2673/ /2015 Julkaisut 2016) Lapin suhdannekuva 2015 oli positiivinen. Liikevaihdon kehitys jatkui Lapissa koko maata myönteisempänä. Kaikkien toimialojen henkilöstömäärässä muutokset ovat olleet viime vuosina pieniä. Liikevaihto kasvoi Lapissa vuonna 2015 henkilöstömäärän pysytellessä edellisen vuoden tasolla. Kasvun veturina toimivat yli 20 henkeä työllistävät yritykset. Liikevaihto kasvoi Lapissa vuonna 2015 hieman reippaammin kuin vuonna Kasvua saatiin 3,5 prosenttia. Viennin vetämänä liikevaihto kasvoi vuoden kaikilla neljänneksillä. Tammi-maaliskuussa kasvu oli hieman vahvempaa. Loppuvuosi vakiintui yli 3 prosenttin kasvuun. Koko maan kaikkien toimialojen liikevaihdon kehitys oli laskevaa ja liikevaihto supistui 1,0 prosenttia vuonna Teollisuuden vienti kasvoi Lapissa 6,3 prosenttia. Koko maan teollisuuden vienti sen sijaan supistui 5,6 prosenttia. Vuonna 2015 Lapin maakunnan kaikkien toimialojen (ml. julkinen sektori) henkilöstömäärä pysyi lähes edellisvuoden tasolla, kasvua kertyi 0,1 prosenttia. Kahdella ensimmäisellä neljänneksellä henkilöstömäärä nousi. Sen sijaan kolmannella ja neljännellä neljänneksellä henkilöstömäärä supistui edellisvuoteen verrattuna. Laskua kertyi viimeisellä neljänneksellä 1 prosentti. Vuonna 2014 henkilöstömäärä laski 0,9 prosenttia edellisvuodesta. Kasvukatsaus Vuonna 2015 Lapin maakunnassa kaikkien toimialojen liikevaihdon kasvun veturina toimivat erityisesti yli 20 henkilöä työllistävät yritykset. Liikevaihdon kehitys oli kuitenkin positiivista kaikissa yrityskokoluokissa. Myös alle viisi henkilöä työllistävät yritykset kasvattivat liikevaihtoaan kaikilla neljänneksillä vuodentakaiseen verrattuna henkilöä työllistävillä yrityksillä liikevaihto kasvoi vuoden toisella puoliskolla, mutta alkuvuonna liikevaihto oli suunnilleen edellisvuoden tasolla. 2

3 Lapin materiaalipankki, Antti Pietikäinen 3

4 Lapin talouden rakenne Lappi avainlukuina Lapin väkiluku oli vuoden 2015 lopussa noin Uusimpien tilastojen mukaan Lapin työvoima oli henkilöä, työpaikkoja ja alueen bruttokansantuote vajaa 6,1 miljardia euroa. Taloudellinen huoltosuhde, 164 työvoiman ulkopuolella olevaa ja työtöntä yhtä työllistä kohti, on Lapissa heikentynyt ja heikompi kuin koko maassa. Ennakkoarvion mukaan Lapin yritysten liikevaihto oli vuonna 2015 noin 11,1 miljardia euroa ja teollisuuden vientiliikevaihto 3,8 miljardia euroa. Yritysten ja yhteisöjen (ml. julkinen sektori) henkilöstömäärä oli viime vuonna ennakkoarvion mukaan noin henkilötyövuotta. Vuonna 2014 Lapissa toimi yritysten toimipaikkaa, joiden henkilöstö oli yhteensä lähes henkilötyövuotta. Työpaikkarakenne Lapin työpaikoista kaikkiaan 63 prosenttia on yksityissektorilla (yksityinen sektori, valtioenemmistöinen Oy, yrittäjät) ja 37 prosenttia julkisella sektorilla (valtio, kunta). Huomattavimmat eroavaisuudet koko maan työnantajasektorirakenteeseen ovat yksityisen sektorin alempi osuus (-9 % -yksikköä) ja kuntasektorin koko maata korkeampi osuus (+6 % -yksikköä). Muiden osalta ero on vain ±1 2 % -yksikköä. Kahden viime vuoden aikana julkisella sektorilla, niin valtiolla kuin kunnissa ja kuntayhtymissä, toteutettujen henkilöstövähennysten vaikutukset eivät vielä näy käytettävissä olevissa uusimmissa työpaikkarakenneluvuissa. Toimialoittain tarkasteltuna suurimpia työllistäjiä ovat terveys- ja sosiaalipalvelut, jalostus (ml. kaivostoiminta), liike-elämän palvelut ja kauppa. Samat toimialaryhmät ovat suurimpia myös koko maassa eikä Lapin työpaikkojen toimialarakenne eroa kuin 1 2 % -yksiköllä/toimiala koko maan rakenteesta. 4

5 Erikoistumisalat Yritystoiminnan erikoistumista voidaan tarkastella suhteuttamalla Lapin kunkin toimialan henkilöstömääräosuus koko maan osuuteen. Indeksitarkastelun (koko maa=100) mukaan Lappi on erikoistunut vahvimmin kaivostoimintaan ja louhintaan sekä metallien jalostukseen. Matkailuelinkeinon vahva asema näkyy seuraavaksi vahvimpien erikoistumisalojen, matkatoimistojen ja matkanjärjestäjien toiminta sekä majoitus, lisäksi monilla muillakin matkailua palvelevilla henkilöstömäärältään pienemmillä toimialoilla koko maata korkeampana indeksinä. Myös metsätalouden ja puunkorjuun henkilöstömääräosuus on merkittävästi korkeampi kuin koko maassa. Toimialojen liikevaihto ja henkilöstömäärä Vuoden 2015 ennakkoarvion mukaan teollisuuden osuus Lapin yritysten liikevaihdosta oli lähes puolet. Kaivostoiminta mukaan luettuna osuus nousee yli puoleen. Kaupan osuus liikevaihdosta oli lähes viidenneksen ja rakentamisen 7 prosenttia. Yritysten henkilöstömäärä jakaantuu liikevaihtoa tasaisemmin eri toimialoille. Teollisuus oli henkilöstömäärältään suurin, lähes henkilötyövuotta. Seuraavaksi eniten työllistivät kauppa lähes 6 300, liike-elämän palvelut ja rakentaminen henkilötyövuotta. Matkailulle tyypillisten toimialojen (kuviossa majoitus- ja ravitsemistoiminta ja useista toimialoista koostuva matkailupalvelut) työllisyysvaikutus oli vuonna 2015 yhteensä henkilötyövuotta. Lapin materiaalipankki, Markus Kiili 5

6 Toimialojen kehitys Toimialojen kehitys Kaivostoiminta erottuu sekä pitkän aikavälin trendikehityksessä että viimeisen vuoden kehitystarkastelussa muita toimialoja positiivisemmalla liikevaihto- ja henkilöstömääräkehityksellään. Kaikkien muidenkin tarkasteltujen toimialojen trendi on liikevaihdon osalta vertailuvuoden 2010 yläpuolella, mutta henkilöstömäärätrendi on osalla toimialoista viiden vuoden takaista heikompi. Parhaiten muista toimialoista ovat kehittyneet sekä liikevaihdon että henkilöstömäärän osalta majoitus- ja ravitsemistoiminta ja liike-elämän palvelut ja heikoiten teollisuus. Vuonna 2015 liikevaihto kasvoi edellisvuodesta kaikilla muilla tarkastelluilla toimialoilla paitsi kuljetuksessa ja varastoinnissa. Kaivostoiminnan jälkeen eniten liikevaihto kasvoi matkailussa (majoitus- ja ravitsemistoiminta ja matkailupalvelut) ja teollisuudessa. Kaupan liikevaihto pysyi edellisen vuoden tasolla. Vuoden 2015 henkilöstömääräkehitys vaihteli liikevaihtoa selkeämmin toimialoittain. Kaikilla toimialoilla henkilöstömäärän kehitys jäi liikevaihtoa heikommaksi. Kaivostoiminnan lisäksi henkilöstömäärä kasvoi rakentamisessa, liike-elämän palveluissa ja teollisuudessa. Eniten henkilöstömäärä laski kuljetuksessa ja varastoinnissa sekä kaupassa. Myös majoitus- ja ravitsemistoiminnassa henkilöstömäärä jäi hieman edellisvuotta alemmaksi. Henkilöstöpalveluyritysten kautta tapahtuva henkilöstön vuokraus on yleistynyt ja tyypillistä useilla toimialoilla erityisesti sesonkiluontoisissa ja sijaistyövoimatarpeissa. Vuokratyövoima kirjautuu henkilöstömäärissä liike-elämän palveluihin. Sitä ei pystytä kohdentamaan työvoiman käyttäjäyrityksen toimialan mukaan. Esim. matkailussa vuokratyövoiman käyttö on yleistä, joten matkailutoimialojen henkilöstömääräkehitystrendien tarkastelussa tämä ilmiö on otettava taustalla huomioon. Merkittävä vuokratyövoiman käytön lisäys henkilöstön rekrytoinnissa voi näkyä huomattavanakin liikevaihtokehityksestä poikkeavana vuosimuutoksena henkilöstömäärässä. Lapin materiaalipankki 6

7 Kaivostoiminta ja louhinta Metallimalmien louhinta; Muu kaivostoiminta ja louhinta; Kaivostoimintaa palveleva toiminta Kaivostoiminnan liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys on ollut tällä vuosikymmenellä voimakkaasti kasvava. Lapin toimivien kaivosten liikevaihdon kehitys on ollut vahvaa ja työllistävää, mitä selittää toimintojen laajentaminen. Toimialalla hieman yli puolet yrityksistä kasvatti viime vuonna liikevaihtoaan. Kaivostoiminnan positiivinen kehitys heijastuu teollisuuden lisäksi monille muille toimialoille. Vuonna 2015 kaivostoiminnan liikevaihto kääntyi reippaaseen kasvuun: Liikevaihto oli 15,9 prosenttia suurempi kuin vuonna 2014, jolloin toimialan liikevaihto laski 4,1 prosenttia. Vuoden 2014 tulosta veti alas heinä-joulukuun 10,7 prosentin liikevaihdon supistuminen. Vuonna 2015 liikevaihto nousi kaikilla vuosineljänneksillä. Kovinta kasvu oli kolmannella neljänneksellä 43,1 prosenttia. Koko maan tasolla liikevaihto laski kaivostoiminnan ja louhinnan toimialalla 5,7 prosenttia vuonna Laskua kertyi koko maassa ensimmäisen puolen vuoden aikana 3,7 prosenttia ja viimeisen puolen vuoden aikana 7,7 prosenttia verrattuna vuoden 2014 lukuihin. Kaivostoiminnan ja louhinnan toimialan henkilöstömäärän positiivinen kehitys jatkui Lapissa vuonna Henkilöstömäärä nousi 10,3 prosenttia vuodesta Kasvu oli positiivista kaikilla vuosineljänneksillä. Vuonna 2014 henkilöstömäärä kasvoi 7,8 prosenttia. Kasvukatsaus Kaivostoiminnan ja louhinnan toimialalla hieman yli puolet yrityksistä kasvatti liikevaihtoaan vuoden alkupuolella. Vuoden toisella puoliskolla liikevaihtoaan kasvattaneiden yritysten osuus painui hieman. Vuoden viimeisellä neljänneksellä liikevaihtoaan kasvatti kuitenkin edelleen 43 prosenttia toimialan yrityksistä. Lapin materiaalipankki, Markus Kiili 7

8 Teollisuus Tuotteiden valmistus; Koneiden ja laitteiden korjaus, huolto ja asennus Teollisuuden liikevaihdon trendi noudattelee viennin kehitystä. Kolmen miinusmerkkisen vuoden jälkeen liikevaihto kasvoi vuonna Myös henkilöstömäärän aleneva kehitystrendi pysähtyi. Koko maassa teollisuuden liikevaihto-, vienti- ja henkilöstömääräkehitys jatkui viime vuonna alenevana. Vuonna 2015 Lapin teollisuuden liikevaihto kääntyi kasvuun ja nousi 5,2 prosenttia vuodesta Suurin kasvu oli ensimmäisellä ja toisella neljänneksellä, jolloin liikevaihto kohosi 6 7 prosenttia edellisvuodesta. Toisella vuosipuoliskolla kasvu tasoittui hieman alle neljään prosenttiin. Vuonna 2014 teollisuuden liikevaihto oli 0,5 prosenttia pienempi kuin vuonna 2013, vaikka liikevaihto kääntyi toisesta vuosineljänneksestä lähtien pieneen kasvuun. Koko maan tasolla teollisuuden liikevaihto laski 4,2 prosenttia vuonna Myös teollisuuden henkilöstömäärä kasvoi hieman vuonna 2015 ja vuositasolla kasvua kertyi 0,7 prosenttia vuodesta Nousua tapahtui vuoden toisella neljänneksellä. Muilla neljänneksillä henkilöstö väheni vuodentakaisesta. Edellisenä vuonna teollisuuden henkilöstömäärä supistui 4,2 prosenttia vuodesta Henkilöstömäärä laski tuolloin molemmilla vuosipuoliskoilla. Viennin kasvu on jatkunut Lapissa viime vuodet talouden taantumasta huolimatta. Vuonna 2015 teollisuuden viennin kasvu kiihtyi, kohoten 6,3 prosenttia vuodesta Vienti kasvoi eniten kahdella ensimmäisellä neljänneksellä. Kolmannella ja neljännellä vuosineljänneksellä viennin kasvu hieman hidastui. Vuonna 2014 maakunnan teollisuuden vienti kasvoi 1,7 prosenttia. Koko maan teollisuuden viennin kehitys oli laskevaa vuonna Vienti supistui vuositasolla 5,6 prosenttia. Vienti laski molemmilla vuosipuoliskoilla, tammi-kesäkuussa vienti laski koko maassa 4,6 prosenttia ja heinä-joulukuussa 6,6 prosenttia. Teollisuuden pois lukien suuryritykset henkilöstömäärä jatkoi laskua myös vuonna 2015 supistuen 1,7 prosenttia edellisestä vuodesta. Ainoastaan toisella neljänneksellä henkilöstömäärä nousi hieman (0,9 prosenttia). Muilla vuosineljänneksillä henkilöstömäärä laski: ensimmäisellä vuosineljänneksellä -4,2 prosenttia ja kahdella viimeisellä vajaa 2 prosenttia. Vuonna 2014 henkilöstömäärä laski 4,8 prosenttia. Kasvukatsaus Lapin maakunnassa teollisuuden alle 5 henkilöä työllistävillä yrityksillä liikevaihto kasvoi voimakkaasti vuoden 2015 aikana. Vielä ensimmäisellä neljänneksellä niiden liikevaihto kasvoi vajaat 7 prosenttia, mutta kasvuvauhti kiihtyi toisella neljänneksellä miltei 20 prosenttiin edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Vuoden kahdella jälkimmäisellä neljänneksellä alle 5 henkilöä työllistävien yritysten kasvu ylitti 25 prosenttia vuodentakaisesta. Vaikka alle 5 henkilöä työllistävien yritysten kasvu olikin erinomaista, niiden merkitys toimialan kokonaiskehitykseen on melko pieni ja teollisuuden kehitystä maakunnassa ohjaa käytännössä yli 20 henkilöä työllistävien yritysten liikevaihdon kehitys. Teollisuus pois lukien suuryritykset Lapin teollisuustoimialan pois lukien suuryritykset liikevaihto kääntyi kasvuun vuoden 2014 toisella vuosipuoliskolla. Liikevaihdon kasvu jatkui vuonna 2015 ja liikevaihto lisääntyi 5,9 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Liikevaihto kasvoi vuoden 2015 kaikilla vuosineljänneksillä, vahvimmin kahdella ensimmäisellä. Vuonna 2014 teollisuuden pois lukien suuryritykset liikevaihto laski 1,1 prosenttia. 8

9 Lapin materiaalipankki, Simo Vilhunen 9

10 Rakentaminen Talonrakentaminen; Maa- ja vesirakentaminen; Erikoistunut rakennustoiminta Rakentamisen liikevaihdon trendikehitys on ollut Lapissa koko maata heikompi. Vuonna 2015 sekä rakentamisen liikevaihto- että henkilöstömääräkehitys kääntyi kasvuun. Liikevaihdon kasvusta vastasivat yli 20 henkilöä työllistävät yritykset. Rakentaminen on keskittynyt kaupunkeihin ja pääasiassa asuin-, teollisuus- ja maanrakentamiseen. Lapille ominainen matkailurakentaminen on vielä vähäistä. Lapin maakunnan rakentamisen liikevaihto kasvoi vuonna Vahvinta kasvu oli vuoden toisella neljänneksellä. Yhteensä liikevaihto oli 3,2 prosenttia suurempi kuin edellisenä vuonna. Vuonna 2014 Lapin maakunnan rakentamisen liikevaihto supistui 0,5 prosenttia. Koko maan tasolla rakentamisen toimialan liikevaihto kasvoi voimakkaammin kuin Lapissa, 6,7 prosenttia vuodentakaisesta. Lapissa rakentamisen henkilöstömäärä nousi hienoisesti vuonna Henkilöstömäärä kasvoi 1,8 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Kasvua kertyi vuoden kolmella ensimmäisellä neljänneksellä. Sen sijaan loka-joulukuussa henkilöstömäärän kehitys kääntyi hienoiseen laskuun. Vuonna 2014 henkilöstömäärä väheni 0,6 prosenttia verrattuna vuoteen Kasvukatsaus Rakentamisen toimialalla liikevaihto kasvoi kaikilla neljänneksillä vuonna Alkuvuonna kasvua vetivät erityisesti yli 20 henkilöä työllistävät yritykset, vaikka liikevaihto kasvoikin kaikissa yrityskokoluokissa. Vuoden 2015 kolmannella neljänneksellä kasvun taustalla olivat kuitenkin alle 5 henkilöä työllistävät yritykset, joiden liikevaihto kohosi 8,3 prosenttia, kun taas 5 20 ja yli 20 henkilöä työllistävillä yrityksillä liikevaihto laski vuodentakaiseen verrattuna. Vuoden viimeisellä neljänneksellä rakentamisen liikevaihdon 1,5 prosentin kasvu oli yli 20 henkilöä työllistävien yritysten varassa. Lapin materiaalipankki, Antti Pietikäinen 10

11 Kauppa Tukku- ja vähittäiskauppa; moottoriajoneuvojen ja moottoripyörien korjaus Kaupan alalla liikevaihdon trendikehitys on ollut Lapissa koko maata parempi. Henkilöstömääräkehitys on ollut kaksi vuotta peräkkäin aleneva. Kaupan ala selvisi vuonna 2015 odotettua paremmin. Liikevaihto nousi toimialalla hieman. Positiivisesta tuloksesta vastasivat pienet, alle 5 henkilöä työllistävät yritykset. Vuonna 2015 tukku- ja vähittäiskaupan liikevaihto pysyi Lapissa edellisvuoden tasolla. Kasvua kertyi 0,1 prosenttia vuodesta Liikevaihto laski vuoden 2015 kolmella ensimmäisellä neljänneksellä. Loka-joulukuussa liikevaihto sen sijaan kasvoi 2,7 prosenttia edellisestä vuodesta. Vuonna 2014 kaupan liikevaihto laski 0,7 prosenttia verrattuna vuoteen Liikevaihto laski koko maan tasolla 2,5 prosenttia vuonna Kaupan henkilöstömäärä jatkoi Lapissa laskevana vuonna 2015 supistuen vuositasolla 1,2 prosenttia verrattuna vuoteen Henkilöstömäärä väheni kaikilla vuosineljänneksillä. Vuonna 2014 kaupan henkilöstömäärä laski 0,7 prosenttia edellisvuodesta. Kasvukatsaus Kaupan toimialoilla alle 5 henkilöä työllistävien yritysten liikevaihto kasvoi kaikilla muilla neljänneksillä paitsi ensimmäisellä neljänneksellä, jolloin liikevaihto oli edellisvuoden tasolla ja yli 20 henkilöä työllistävien yritysten kehitys painoi kuitenkin kaupan liikevaihdon laskuun vuoden kolmella ensimmäisellä neljänneksellä. Vuoden viimeisellä neljänneksellä kaupan liikevaihto kääntyi kuitenkin 2,7 prosentin kasvuun, kun alle 5 henkilöä työllistävien yritysten lisäksi 5 20 henkilöä työllistävien yritysten liikevaihto lisääntyi vuodentakaiseen verrattuna. Saamelaiskulttuurikeskus Sajos 11

12 Kuljetus ja varastointi Maaliikenne ja putkijohtokuljetus; Vesiliikenne; Ilmaliikenne; Varastointi ja liikennettä palveleva toiminta; Posti- ja kuriiritoiminta Kuljetuksen ja varastoinnin liikevaihdon trendikehitys on ollut koko maan kehitystä positiivisempi, vaikka vuonna 2015 liikevaihdon kehitys painui miinukselle. Henkilöstömäärän kehitystrendi on lievästi aleneva. Loppuvuodesta liikevaihto kasvoi pienissä yrityksissä. Vuoden 2015 liikevaihdon kehitys jatkoi vuoden 2014 viimeisellä neljänneksellä alkanutta laskua kuljetuksen ja varastoinnin toimialalla. Ainoastaan vuoden viimeisellä neljänneksellä liikevaihto kohosi hienoisesti 0,5 prosenttia ja yhteensä liikevaihto supistui 1,6 prosenttia vuonna Vuonna 2014 kuljetuksen ja varastoinnin liikevaihto oli 1,2 prosenttia suurempi kuin edellisenä vuonna. Koko maassa kuljetuksen ja varastoinnin liikevaihto laski 0,8 prosenttia vuonna Vuonna 2015 kuljetuksen ja varastoinnin henkilöstömäärän kehitys kääntyi Lapissa laskuun supistuen 1,8 prosenttia vuoteen 2014 verrattuna. Laskua oli vuoden jokaisella neljänneksellä. Eniten henkilöstömäärä väheni heinäsyyskuussa ja vähiten viimeisellä vuosineljänneksellä. Vuonna 2014 toimialan henkilöstömäärä kasvoi 0,3 prosenttia. Kasvukatsaus Kuljetuksen ja varastoinnin toimialalla liikevaihto laski vuoden kolmella ensimmäisellä neljänneksellä kaikissa yrityskokoluokissa. Vuoden viimeisellä neljänneksellä 5 20 ja yli 20-henkilöä työllistävien yritysten liikevaihto jatkoi edelleen laskuaan, mutta alle 5 henkilöä työllistävin yritysten 2,6 prosentin liikevaihdon kasvu nosti koko toimialan liikevaihdon 0,5 prosentin kasvuun vuodentakaisesta. Ympäristöhallinnon kuvapankki, Tarja Hoikkala 12

13 Liike-elämän palvelut Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta; Hallinto- ja tukipalvelutoiminta (sis. työvoiman vuokraus) Liike-elämän palveluiden toimialojen liikevaihto on ollut kasvussa vuodesta 2010 alkaen. Myös vuosi 2015 oli sekä liikevaihdon että henkilöstömäärän osalta positiivinen. Liike-elämän palveluihin heijastuu muiden keskeisten toimialojen kehitys. Liike-elämän palveluissa edellisvuoden kolmannella neljänneksellä alkanut liikevaihdon kasvava kehitys jatkui Lapissa. Liikevaihto nousi 3,6 prosenttia vuodesta Suurinta kasvu oli huhti-kesäkuussa, 6,2 prosenttia. Vuonna 2014 liike-elämän palveluiden liikevaihto kohosi 1,3 prosenttia vuodesta Vuonna 2015 liike-elämän palveluiden henkilöstömäärä kasvoi 0,9 prosenttia vuodesta Alkuvuodesta henkilöstömäärän kehitys oli kasvavaa, mutta loppuvuodesta henkilöstömäärän kehitys kääntyi laskuun. Vuonna 2014 henkilöstömäärä laski 0,7 prosenttia edellisestä vuodesta viimeisen neljänneksen kasvusta huolimatta. Kasvukatsaus Liike-elämää palveluiden toimialan liikevaihto nousi vuoden kaikilla neljänneksillä alle 5 ja 5 20 henkilöä työllistävien yritysten kehityksen ansiosta. Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä yli 20 henkilöä työllistävien yritysten liikevaihto laski 5,6 prosenttia, mutta toimialan liikevaihto kohosi tästä huolimatta 1,5 prosenttia edellisvuodesta. Vuoden toisella neljänneksellä liikevaihto oli vuodentakaista suurempi kaikissa yrityskokoluokissa. Kolmannella neljänneksellä yli 20 henkilöä työllistävien yritysten liikevaihdon kehitys kääntyi laskuun alle 5 ja 5 20 henkilöä työllistävien yritysten jatkaessa liikevaihdon kasvattamista. Viimeisellä neljänneksellä yli 20 henkilöä työllistävienkin yritysten osalta liikevaihto oli kasvussa. VisitRovaniemi 13

14 Majoitus- ja ravitsemistoiminta Matkailussa sekä majoitus- ja ravitsemistoiminnan että matkailupalvelujen liikevaihdon trendikehitys on kasvava. Vuonna 2015 suurin kasvu saatiin loppuvuodesta. Majoitus- ja ravitsemistoiminnassa yli puolet yrityksistä kasvatti liikevaihtoaan. Henkilöstömäärä on asettunut hieman vuoden 2010 tason yläpuolelle. Vuokratyövoiman käyttö on yleistä ja lisääntynyt matkailussa, joten kaikki henkilöstö ei näy matkailutoimialoilla. Vuonna 2015 majoitus- ja ravitsemistoiminnan liikevaihto kasvoi 5,4 prosenttia verrattuna vuoteen Liikevaihto nousi vuoden jokaisella neljänneksellä. Eniten liikevaihto kasvoi vuoden viimeisellä neljänneksellä, kun se oli 11,3 prosenttia suurempi kuin edellisenä vuotena. Vuonna 2014 liikevaihto väheni 1,3 prosenttia vuodesta Myös koko maan tasolla liikevaihto kasvoi majoitus- ja ravitsemistoiminnan toimialalla vuonna 2015 ja vuositasolla liikevaihto lisääntyi 3,1 prosenttia vuodentakaisesta. Lapissa majoitus- ja ravitsemistoiminnan henkilöstömäärän kehitys jatkui laskevana, joskin hidastuen, myös vuonna Henkilöstömäärä supistui 0,3 prosenttia edellisvuodesta. Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä henkilöstömäärä kasvoi prosentilla verran vuodentakaisesta, mutta kääntyi sitten hienoiseen laskuun loppuvuotta kohden. Vuonna 2014 majoitus- ja ravitsemistoiminnan henkilöstömäärä laski 2,5 prosenttia. Kasvukatsaus Majoitus- ja ravitsemistoiminnan toimialalla yli 50 prosenttia toimialan yrityksistä onnistui kasvattamaan liikevaihtoaan vuonna Toimialan kehitys oli positiivista läpi koko vuoden ja erityisesti kasvun taustalla olivat yli 20 ja 5 20 henkilöä työllistävät yritykset. Vuoden 2015 viimeisellä neljänneksellä liikevaihdon kasvu oli erityisen voimakasta, kun yli 20 henkilöä työllistävät yritykset kasvattivat liikevaihtoaan 13,2 prosenttia ja 5 20 henkilöä työllistävät 14,5 prosenttia edellisvuoden vastaavasta ajanjaksosta. VisitRovaniemi 14

15 Matkailupalvelut Henkilöliikenne (rautatiet, linja-autojen kauko- ja tilaus-, taksi-, vesi- ja ilmaliikenne), matkustajaliikennettä palveleva toiminta, kulkuneuvojen vuokraus, muu vuokraus, matkatoimisto- ja matkanjärjestäjäpalvelut, kulttuuripalvelut, urheilu- ja virkistyspalvelut Matkailupalveluissa vuoden 2015 ensimmäinen vuosineljännes jatkoi edellisten vuosien kasvavaa kehitystä. Liikevaihto nousi 4,3 prosenttia vuodentakaisesta. Kovinta kasvu oli vuoden neljännellä neljänneksellä 11,4 prosenttia vuoteen 2014 verrattuna. Koko vuoden 2015 liikevaihto kasvoi 4,7 prosenttia vuodesta Lapin maakunnan matkailupalveluiden liikevaihto nousi myös edellisenä vuonna 1,7 prosenttia vuodesta Vuonna 2015 matkailupalvelujen henkilöstömäärän kehitys oli lähellä vuoden 2014 tasoa. Vuositasolla henkilöstömäärä laski 0,6 prosenttia vuodentakaisesta. Tammi-maaliskuussa henkilöstömäärä pysyi edellisvuoden tasolla. Eniten henkilöstömäärä supistui heinä-syyskuussa, 1,5 prosenttia vuoden 2014 vastaavasta ajankohdasta. Vuonna 2014 matkailupalvelujen henkilöstömäärä laski hienoisesti 0,4 prosenttia, toisen neljänneksen heikon kehityksen vaikutuksesta. Lapin materiaalipankki, Alexander Kuznetsov 15

16 Lapin matkailukeskukset Levi, Meri-Lappi, Pyhä-Luosto, Rovaniemi, Saariselkä, Ylläs: kunkin osalta määritellyn yritysryhmän mukaisesti Lapin matkailukeskukset ovat parantaneet tulostaan erilaisilla profiileilla. Vuonna 2015 kasvua tapahtui etenkin loppuvuodesta uusien kansainvälisten kohdemaiden markkinoiden ansiosta. Suurin liikevaihdon kasvu saatiin Meri-Lapin ja Rovaniemen alueella sekä Saariselällä. Lapin suhdannekatsauksessa seurataan kuuden alueen Levin, Meri-Lapin, Pyhä-Luoston, Rovaniemen, Saariselän ja Ylläksen yritysten liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitystä. Tilastokeskus tuottaa tiedot kunkin alueen osalta määritellyn yritysryhmän mukaisesti. Määrittelyn lähtökohtana on TEMin määrittelemät matkailulle tyypilliset toimialat, mutta mukana on matkailuliitännäisiä yrityksiä myös muilta toimialoilta. Levi Vuonna 2015 Levin matkailuyritysten liikevaihto kasvoi hienoisesti, 1,5 prosenttia edellisvuodesta. Liikevaihto kasvoi kaikilla muilla vuosineljänneksillä paitsi toisella. Edellisvuoden liikevaihto oli miinusmerkkinen ja liikevaihto laski 1,1 prosenttia. Vuoden 2015 alkupuoliskon aikana Levin matkailun henkilöstömäärä kasvoi. Ensimmäisellä vuosineljänneksellä henkilöstömäärä nousi 4,5 prosenttia vuodentakaisesta ja toisella vuosineljänneksellä 3,4 prosenttia. Henkilöstömäärä kääntyi kuitenkin laskuun kolmannella ja neljännellä neljänneksellä. Koko vuoden 2015 osalta henkilöstömäärä oli 1,8 prosenttia suurempi kuin vuonna Vuonna 2014 Levin henkilöstömäärä supistui 4,4 prosenttia verrattuna vuoteen Meri-Lappi Vuonna 2015 Meri-Lapin matkailun liikevaihto jatkoi kasvuaan nousten 6,3 prosenttia vuodentakaisesta. Vuosi oli vaihteleva. Tammi-maaliskuussa liikevaihto kasvoi reippaasti 11,6 prosenttia, mutta kääntyi huhti-kesäkuussa laskuun. Lasku jatkui vielä heinä-syyskuussa, mutta liikevaihto kääntyi viimeisellä neljänneksellä nousuun kohoten loka-joulukuussa 18,8 prosenttia. Vuonna 2015 henkilöstömäärä kasvoi vuoden jokaisella neljänneksellä. Yhteensä henkilöstömäärä kasvoi 5,0 prosenttia vuonna 2015 edellisestä vuodesta. Vuonna 2014 henkilöstömäärä supistui Meri-Lapin matkailussa 0,2 prosenttia. 16

17 Pyhä-Luosto Vuonna 2015 Pyhä-Luoston matkailuyritysten liikevaihto kasvoi 3,3 prosenttia edellisvuodesta. Paras kasvu nähtiin loka-joulukuussa, jolloin liikevaihto nousi 15,7 prosenttia vuodentakaisesta. Vuonna 2014 liikevaihto väheni yhteensä 1,5 prosenttia. Pyhä-Luoston yritysten henkilöstömäärä jatkoi laskua myös vuonna 2015, kun henkilöstömäärä väheni vuoden jokaisella neljänneksellä. Loppuvuotta kohden henkilöstömäärän väheneminen kiihtyi, kun kolmannella neljänneksellä laskua kertyi 7,6 prosenttia ja viimeisellä neljänneksellä 7,0 prosenttia. Vuositasolla henkilöstömäärä väheni 5,7 prosenttia vuodesta Henkilöstömäärä laski myös edellisenä vuonna kaikkiaan 9,5 prosenttia. Lasku oli reipasta molemmilla vuosipuoliskoilla. Rovaniemi Rovaniemen alueen matkailun liikevaihdon kasvu kiihtyi vuonna 2015, kun vuositasolla liikevaihto kohosi 7,9 prosenttia verrattuna vuoden 2014 tasoon. Eniten liikevaihto kasvoi vuoden viimeisellä neljänneksellä, 15,6 prosenttia edellisvuodesta. Kasvua oli myös edellisenä vuonna 4,2 prosenttia. Tuolloinkin kasvu oli voimakkainta loppuvuodesta. Henkilöstömäärän kehitys oli Rovaniemen alueen matkailussa vuonna 2015 vaihtelevaa. Alkuvuodesta henkilöstömäärä kasvoi, mutta toisella ja kolmannella neljänneksellä laski ja nousi jälleen neljännellä neljänneksellä 0,9 prosenttia. Koko vuonna henkilöstömäärä kasvoi hienoisesti 0,6 prosenttia vuodesta Vuonna 2014 henkilöstömäärä kasvoi 2,9 prosenttia. Saariselkä Vuonna 2015 Saariselän matkailuyritysten liikevaihdon kehitys oli kasvavaa. Vuositasolla liikevaihto kasvoi 5,4 prosenttia vuodesta Alkuvuodessa oli hieman kasvua, joka kääntyi miltei 6 prosenttin laskuun huhti-kesäkuussa. Loppuvuodesta, loka-joulukuussa liikevaihto kasvoi jo reippaasti 21,6 prosenttia edellisvuodesta. Vuonna 2014 liikevaihto heikkeni vuositasolla tarkasteltuna 2,8 prosenttia. Henkilöstömäärä nousi Saariselän matkailussa 0,8 prosenttia vuonna Henkilöstömäärä kasvoi vuoden ensimmäisellä ja viimeisellä neljänneksellä. Vuonna 2014 henkilöstömäärä laski samaisen 0,8 verran. Ylläs Ylläksen matkailuyritysten liikevaihto nousi 1,5 prosenttia vuonna 2015 vuodesta Tulosta heikensi toisen neljänneksen lasku. Neljännellä neljänneksellä liikevaihto kasvoi 7,8 prosenttia. Vuonna 2014 liikevaihto laski 2,1 prosenttia. Ylläksen matkailun henkilöstömäärän kehitys oli vaihtelevaa vuonna Alkuvuodesta henkilöstömäärä nousi 2,8 prosenttia, mutta laski huhtikesäkuussa ja heinä-syyskuussa. Loka-joulukuussa henkilöstömäärä nousi 1,2 prosenttia ja yhteensä henkilöstömäärä kasvoi 0,7 prosenttia vuonna 2015 verrattuna edelliseen vuoteen. Henkilöstömäärän kehitys oli laskevaa jo vuonna 2014 ja vuositasolla henkilöstön määrä laski 6,5 prosenttia. Suurin pudotus tapahtui tuolloin alkuvuodesta. Lapin materiaalipankki, Markus Kiili 17

18 Kemi-Tornion seutukunta Kemi, Keminmaa, Simo, Tervola, Tornio Kemi-Tornion seutukunnan kaikkien toimialojen liikevaihdon kehitys jatkui positiivisena liikevaihdon kasvaessa kaikilla vuosineljänneksillä. Seurattavista toimialoista liikevaihto kasvoi teollisuuden toimialalla. Rakentamisessa, tukku- ja vähittäiskaupassa sekä kuljetuksen ja varastoinnin toimialoilla liikevaihto laski. Kaikki toimialat yhteensä Vuonna 2015 Kemi-Tornion seutukunnan liikevaihdon kehitys jatkui positiivisena. Liikevaihto kasvoi kaikilla vuosineljänneksillä verrattuna edellisvuoteen. Kokonaisuudessaan liikevaihto kasvoi 3,4 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Vuonna 2014 seutukunnan kaikkien toimialojen liikevaihto kasvoi yhteensä 0,4 prosenttia kehityksen käännyttyä positiiviseksi vuoden toisella neljänneksellä. Vuonna 2015 kaikkien toimialojen (ml. julkinen sektori) henkilöstömäärän kehitys kääntyi Kemi-Tornion seutukunnassa kasvuun. Henkilöstömäärä kasvoi vuoden kolmella ensimmäisellä neljänneksellä verrattuna edellisvuoden vastaaviin ajanjaksoihin. Vuoden viimeisellä neljänneksellä henkilöstömäärä kuitenkin hienoisesti laski 0,2 prosenttia. Koko vuonna 2015 henkilöstömäärä nousi yhteensä prosentin verran edelliseen vuoteen verrattuna. Vuonna 2014 kaikkien toimialojen henkilöstömäärä laski 1,9 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen. Teollisuus Kemi-Tornion seutukunnan teollisuuden liikevaihdon kehitys oli positiivista vuonna Liikevaihto nousi kaikilla vuosineljänneksillä. Yhteensä liikevaihto nousi 4,4 prosenttia vuonna 2015 edellisestä vuodesta. Edellisenä vuonna teollisuuden liikevaihto supistui 0,4 prosenttia vuoteen 2013 verrattuna ensimmäisen neljänneksen heikon kehityksen vuoksi. Vuoden 2015 ensimmäisellä neljänneksellä teollisuuden henkilöstömäärä supistui 2,9 prosenttia vuotta aiempaan verrattuna. Toisella neljänneksellä henkilöstömäärä kasvoi 10,8 prosenttia. Loppuvuodesta henkilöstömäärä supistui taas hienoisesti. Kokonaisuudessaan henkilöstömäärä kasvoi vuonna 2015 kuitenkin 1,7 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Vuonna 2014 teollisuuden henkilöstömäärä laski yhteensä 4,3 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Rakentaminen Vuoden 2015 ensimmäisellä vuosipuolikkaalla rakentamisen liikevaihto kääntyi kasvuun, kun se kasvoi tammi-maaliskuussa 3,7 prosenttia ja huhti-kesäkuussa 0,6 prosenttia. Vuoden jälkimmäisellä puolikkaalla kehitys oli heikompaa ja liikevaihto supistui koko loppuvuoden. Yhteensä rakentamisen liikevaihto heikkeni 0,9 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen. Vuonna 2014 rakentamisen liikevaihto väheni 4,5 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen. Vuonna 2015 rakentamisen henkilöstömäärän kehitys kääntyi Kemi-Tornion seutukunnassa positiiviseksi. Henkilöstömäärä kasvoi kolmella ensimmäisellä neljänneksellä, eniten huhti-kesäkuussa 5,1 prosenttia. Kehitys kään- 18

19 tyi kuitenkin laskuun viimeisellä neljänneksellä ja henkilöstömäärä supistui 4,1 prosenttia. Kokonaisuudessaan henkilöstömäärä kasvoi 0,5 prosenttia vuonna 2015 verrattuna edellisvuoteen. Vuonna 2014 rakentamisen henkilöstömäärän kehitys oli heikkoa: henkilöstömäärä väheni 6,5 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna ja kaikilla vuosineljänneksillä. Kauppa Tukku- ja vähittäiskaupan negatiivinen kehitys jatkui vuoden 2015 kolmella ensimmäisellä neljänneksellä. Viimeisellä neljänneksellä liikevaihto kääntyi 2,8 prosentin nousuun. Koko vuoden osalta jäätiin kuitenkin miinukselle, kun liikevaihto heikkeni yhteensä 0,8 prosenttia vuoteen 2014 verrattuna. Vuonna 2014 Kemi-Tornion seutukunnan kaupan liikevaihto supistui 2,3 prosenttia vuoteen 2013 verrattuna. Vuonna 2015 kaupan henkilöstömäärän heikko kehitys jatkui Kemi-Tornion seutukunnassa. Henkilöstö väheni kaikkina vuosineljänneksinä. Koko vuonna henkilöstömäärä supistui yhteensä 1,2 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Edellisenä vuonna Kemi-Tornion seutukunnan kaupan henkilöstömäärä supistui yhteensä 2,5 prosenttia. Kuljetus ja varastointi Kemi-Tornion seutukunnan kuljetus ja varastoinnin toimialan liikevaihto kääntyi laskuun vuonna Viimeinen neljännes toi laskusuhdanteeseen hienoista muutosta, kun liikevaihto kasvoi 3,4 prosenttia. Vuositasolla liikevaihto väheni 0,3 prosenttia vuotta aiempaan verrattuna. Vuonna 2014 toimialan liikevaihto kasvoi 3,4 prosenttia verrattuna vuoteen Kemi-Tornion seutukunnan kuljetus ja varastointitoimialan henkilöstömäärä supistui vuonna 2015 ja laski kaikilla vuosineljänneksillä. Kokonaisuudessaan henkilöstömäärä väheni 1,6 prosenttia vuonna 2015 verrattuna vuoteen Vuonna 2014 toimialan henkilöstömäärä kasvoi 0,5 prosenttia. Kemi-Tornion seutukunnan kuljetus ja varastointitoimialan henkilöstömäärä supistui vuonna 2015 ja laski kaikilla vuosineljänneksillä. Kokonaisuudessaan henkilöstömäärä väheni 1,6 prosenttia vuonna 2015 verrattuna vuoteen Vuonna 2014 toimialan henkilöstömäärä kasvoi 0,5 prosenttia. VisitSeaLapland 19

20 Rovaniemen seutukunta Rovaniemi, Ranua Liikevaihdon positiivinen kehitys jatkui vuonna Liikevaihto kasvoi kaikilla vuosineljänneksillä. Kaikilla seurattavilla toimialoilla; teollisuus, rakentaminen, kauppa sekä majoitus- ja ravitsemistoiminta, liikevaihto kasvoi. Kaikki toimialat yhteensä Vuoden 2014 toisella neljänneksellä alkanut liikevaihdon positiivinen kehitys jatkui Rovaniemen seutukunnassa vuonna Liikevaihto kasvoi kaikilla vuosineljänneksillä edellisvuoden vastaaviin ajanjaksoihin verrattuna. Vuonna 2015 liikevaihto kasvoi yhteensä 3,3 prosenttia vuoteen 2014 verrattaessa. Vuonna 2014 kaikkien toimialojen liikevaihto kasvoi 1,2 prosenttia vuodentakaisesta. Rovaniemen seutukunnan kaikkien toimialojen henkilöstömäärän (ml. julkinen sektori) hienoinen kasvu jatkui vielä vuoden 2015 ensimmäisellä neljänneksellä, kun henkilöstömäärä nousi 0,6 prosenttia vuodentakaisesta. Loppuvuodesta henkilöstömäärän kehitys kääntyi laskuun. Vuositasolla 2015 henkilöstömäärä väheni yhteensä 0,5 prosenttia edellisvuodesta. Vuonna 2014 kaikkien toimialojen henkilöstömäärä pysyi lähestulkoon edellisvuoden tasolla, kun se kasvoi hienoiset 0,1 prosenttia. Teollisuus Vuonna 2015 Rovaniemen seutukunnan teollisuuden liikevaihdon kehitys jatkui edellisen vuoden jälkipuoliskon tavoin positiivisena, kun liikevaihto kasvoi tammi-maaliskuussa 17,0 prosenttia, huhti-kesäkuussa 34,1 prosenttia ja heinä-syyskuussa 5,1 prosenttia edellisen vuoden vastaaviin ajanjaksoihin verrattaessa. Viimeisellä neljänneksellä kehitys kääntyi laskuun ja liikevaihto väheni 3,2 prosenttia. Vuositasolla päästiin kuitenkin huomattavasti plussan puolelle. Liikevaihto kasvoi 8,5 prosenttia edellisestä vuodesta. Myös vuonna 2014 liikevaihto kasvoi, mutta loppuvuoden myönteisestä kehityksestä huolimatta vain 1,2 prosenttia, koska liikevaihto laski voimakkaasti vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Rovaniemen seutukunnassa teollisuuden henkilöstömäärän negatiivinen kehitys jatkui vuonna 2015 ja henkilöstömäärä laski kaikilla vuosineljänneksillä. Suurin pudotus oli loka-joulukuussa, 6,8 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Kokonaisuudessaan henkilöstömäärä supistui 3,9 prosenttia vuonna 2015 edellisestä vuodesta. Vuonna 2014 teollisuuden henkilöstömäärä väheni 1,4 prosenttia vuoteen 2013 verrattuna. Rakentaminen Rakentamisen liikevaihdon kehitys jatkui Rovaniemen seutukunnassa positiivisena myös vuonna Liikevaihto kasvoi kaikilla vuosineljänneksillä verrattuna vuotta aiempaan. Suurinta kasvua saatiin tammi-maaliskuussa, 8,1 prosenttia. Vuositasolla liikevaihto kasvoi 4,6 prosenttia. Vuonna 2014 rakentamisen liikevaihto kasvoi 3,0 prosenttia. 20

21 Rakentamisen henkilöstömäärän positiivinen kehitys jatkui vuoden 2015 ensimmäisellä ja toisella vuosineljänneksellä. Kehitys kääntyi kuitenkin laskuun kahdella viimeisellä vuosineljänneksellä. Koko vuonna henkilöstömäärä laski yhteensä 0,6 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Edellisenä vuonna henkilöstömäärä lisääntyi 6,2 prosenttia ja kaikilla vuosineljänneksillä. Kauppa Rovaniemen seutukunnan tukku- ja vähittäiskaupan liikevaihto laski hivenen vuoden 2015 ensimmäisellä vuosineljänneksellä, mutta kääntyi kasvuun loppuvuoden neljänneksillä. Kokonaisuudessaan liikevaihto nousi 1,5 prosenttia vuonna 2015 edelliseen vuoteen verrattuna. Vuonna 2014 kaupan liikevaihto pysyi edellisen vuoden tasolla. Rovaniemen seutukunnassa kaupan henkilöstömäärän kehitys oli negatiivinen koko vuoden Vuositasolla henkilöstömäärä laski yhteensä 1,7 prosenttia vuoteen 2014 verrattuna. Vuonna 2014 kaupan henkilöstömäärä kasvoi 0,8 prosenttia. Majoitus- ja ravitsemistoiminta Rovaniemen seutukunnassa majoitus- ja ravitsemustoiminnan liikevaihdon kehitys kääntyi positiiviseksi ja liikevaihto kasvoi kaikilla neljänneksillä vuonna Kasvua kertyi eniten loka-joulukuussa, 11,9 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Kuukausitasolla tarkasteltaessa liikevaihto kohosi eniten joulukuussa jopa 14,7 prosenttia. Koko vuonna liikevaihto kasvoi yhteensä 4,7 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Vuonna 2014 liikevaihdon kehitys oli heikkoa, kun liikevaihto laski vuositasolla 3,8 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Majoitus- ja ravitsemustoiminnan henkilöstömäärä kasvoi vuoden 2015 ensimmäisellä neljänneksellä, mutta kääntyi laskuun seuraavalla neljänneksellä. Vuositasolla pysyttiin kuitenkin edellisen vuoden tasolla. Vuonna 2014 majoitus- ja ravitsemustoiminnan henkilöstömäärä kehittyi liikevaihdon tavoin heikosti. Laskua kertyi vuositasolla 1,8 prosenttia verrattuna edellisvuoteen VisitRovaniemi 21

22 Lapin maakunnan kaikki seutukunnat Itä-Lappi, Kemi-Tornio, Pohjois-Lappi, Rovaniemi, Torniolaakso, Tunturi-Lappi Liikevaihto on kasvanut vuodesta 2010 voimakkaimmin Pohjois- ja Tunturi-Lapin seutukunnissa. Kaikissa muissakin seutukunnissa liikevaihto on noussut, mutta maltillisemmin koko Lapin kehitystrendiä noudatellen. Rovaniemen kahden viime vuoden trendi erottuu hieman koko Lapin kehitystä parempana, muiden seutukuntien kehitystrendin asettuessa hieman koko Lapin alapuolelle. Vuoden 2015 kolmella ensimmäisellä neljänneksellä (tammi-syyskuu) liikevaihto kasvoi kaikissa Lapin seutukunnissa edellisestä vuodesta. Vahvimmin liikevaihto kasvoi Tunturi-Lapissa ja vähiten Pohjois-Lapissa. Pohjois-Lapin liikevaihtokehityksessä heijastuu ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihdon notkahdus. Taustalla on myös vaikuttamassa edellisen vuoden kehitys. Tunturi-Lapissa ja Torniolaaksossa liikevaihto laski vuonna Pohjois-Lapissa liikevaihdon kasvu on ollut voimakasta jo vuosia ja liikevaihto kasvoi vuonna 2014 eniten Lapissa. Lapin kaikkien seutukuntien osalta käytettävissä on tiedot liikevaihdon kehityksestä vuodesta 2009 syyskuuhun 2015 saakka (Toimiala Online/Tilastokeskus, Asiakaskohtainen suhdannepalvelu tammikuu 2016), joita tämän sivun tarkastelussa on käytetty. Suhdanneaineiston luonteeseen kuuluu tietojen tarkentuminen ja revisoituminen aineiston täydentyessä, joten tällä sivulla käytetyt trendi- ja kolmen vuosineljänneksen tiedot eivät ole vertailukelpoisia koko Lapin sekä Rovaniemen ja Kemi-Tornion seutukuntien osalta aiemmille sivuilla käytetyn tuoreemman aineiston kanssa. Lapin materiaalipankki 22

23 Tietolähteet ja käsitteet Tilastokeskuksen asiakaskohtaisen suhdannepalvelu Suhdannetietojen aineistona on verohallinnon kausiveroaineisto, joka kattaa kaikki Suomen arvonlisäverovelvolliset yritykset ja säännölliset työnantajat. Aineistoa täydennetään Tilastokeskuksen omalla myyntitiedustelulla. Yritysrekisteristä saadaan yritysten ja toimipaikkojen ajanmukaiset sijaintitiedot sekä näiden toimialatieto. Liikevaihto sisältää sekä kotimaan liikevaihdon että vientiliikevaihdon. Liikevaihtoon ei sisälly arvonlisäveroa. Luvuissa ei ole huomioitu rahan arvon muutoksia, vaan liikevaihto on aina kyseisen ajankohdan arvossaan. Vientitiedot ovat osa liikevaihtoa. Vienti koostuu verottomasta liikevaihdosta, EU:n sisäisestä viennistä ja EU-alueen ulkopuolisesta viennistä. Liikevaihdon tavoin vientiin ei sisällytetä arvonlisäveroa. Vientitiedot voidaan tuottaa vain teollisuuden (TOL C) toimialalta. Henkilöstömäärällä tarkoitetaan yritysten ja yhteisöjen (ml. julkinen sektori) kokopäivätyöllisten määrää henkilötyövuosina (htv). Esim. kaksi puolipäiväistä työntekijää=yksi henkilötyövuosi. Henkilöstömäärä tuotetaan yritysrekisterin henkilöstömäärätiedosta ansiotason muutoksesta puhdistetun palkkasummakehityksen perusteella. Yrittäjien henkilöstömäärä estimoidaan liikevaihdon kehityksen perusteella. Uusimman suhdannekatsauksen tiedoissa voi olla poikkeamia aiempiin katsauksiin verrattuna, koska tiedot tarkentuvat eli revisoituvat jonkin verran tietopalvelun päivityskertojen välillä. Tämä johtuu muuttujien tarkentumisesta, kausiveroaineiston täydentymisestä ja toimipaikkarakenteen muuttumisesta yritys- ja toimipaikkarekisterin päivittyessä. Tietojen päivittyminen aiheuttaa revisiota noin 12 kk kuvattavan vuoden päätyttyä. Lapin Suhdannekatsauksessa on käytetty suhdanneaineiston kuukausittaisia trendisarjoja sekä vuosineljänneksittäisiä ja koko vuoden vuosimuutosprosentteja. Lisäksi on käytetty Suhdanneaineiston rakenneselvityksen toimialoittaisia liikevaihdon eurosummia ja henkilöstömäärätietoja. Trendi kuvaa pitkän aikavälin kehitystä, tarkasteltavan muuttujan tasoa verrattuna perusvuoden keskimääräiseen tasoon. Perusvuoden 2010 keskiarvo on 100. Trendistä on poistettu kausivaihtelun lisäksi, myös lyhyen aikavälin epäsystemaattiset vaikutukset. Trendikuvioiden tarkastelussa on muistettava, että erityisesti trendikuvaajan loppuosa saattaa muuttua tulevien kuukausitietojen päivittyessä. Muutosprosenteilla voidaan tiivistää tuorein suhdannekehitys. Muutosprosentit on laskettu prosenttimuutoksina eri vuosien välillä edellisen vuoden vastaavasta ajankohdasta. Muutosprosentti kertoo esimerkiksi liikevaihdon kasvun tai vähenemisen edellisen vuoden vastaavaan kauteen verrattuna. Suhdannekäänteisiin vuosimuutosprosentit reagoivat hitaasti. Liikevaihdon ja henkilöstömäärän ennakkoarvio 2015: Ennakkoarviossa Suhdanneaineiston rakenneselvityksen vuoden 2014 liikevaihto- ja henkilöstömäärätiedot on muunnettu vuoden 2015 ennakkoarvioiksi vuoden 2015 vuosimuutosprosentteja käyttäen. Erikoistumisalat -laskelma: Tilastokeskuksen alueellisen yritystoimintatilaston vuoden 2014 mukaiset toimialoittaiset prosenttiosuudet henkilöstömäärästä yhteensä jaettuna koko maan vastaavilla osuuksilla. Indeksi, koko maa=100, eli osuudet ovat samansuuruiset, kun indeksi on 100. Liike-elämän palvelut sisältää toimialat M+N: M Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta (Lakiasiain- ja laskentatoimen palvelut; Pääkonttorien toiminta: liikkeenjohdon konsultointi; Arkkitehti- ja insinööripalvelut: tekninen testaus ja analysointi; Tieteellinen tutkimus ja kehittäminen; Mainostoiminta ja markkinatutkimus; Muut erikoistuneet palvelut liike-elämälle; Eläinlääkintäpalvelut) N Hallinto- ja tukipalvelutoiminta (Vuokraus- ja leasingtoiminta; Työllistämistoiminta; Matkatoimistojen ja matkanjärjestäjien toiminta: varauspalvelut; Turvallisuus-, vartiointi- ja etsiväpalvelut; Kiinteistön- ja maisemanhoito; Hallinto- ja tukipalvelut liike-elämälle) Matkailupalvelut sisältää TEMin suosituksen (Suositus matkailun alueellisissa tulo- ja työllisyysselvityksissä käytettävistä määritelmistä ja luokituksista) mukaiset matkailulle tyypilliset toimialat (pl. majoitus- ja ravitsemistoiminta, jota suhdannekatsauksessa tarkastellaan erikseen) sisältäen toimialoja pääluokista: H Kuljetus ja varastointi, N Hallinto- ja tukipalvelutoiminta, R Taiteet, viihde ja virkistys, S Muu palvelutoiminta. Tarkemmin seuraavat toimialat: 491 Rautateiden henkilöliikenne, kaukoliikenne, 4932 Taksiliikenne, 4939 Muualla luokittelematon maaliikenteen henkilöliikenne, 501 Meri- ja rannikkovesiliikenteen henkilökuljetus, 503 Sisävesiliikenteen henkilökuljetus, 511 Matkustajalentoliikenne, Linja-autoasemat, Satamat, 5223 Ilmaliikennettä palveleva toiminta, 7711 Autojen ja kevyiden moottoriajoneuvojen vuokraus ja leasing, 7721 Vapaa-ajan ja urheiluvälineiden vuokraus ja leasing, 7734 Vesiliikennevälineiden vuokraus ja leasing, 7735 Ilmailuvälineiden vuokraus ja leasing, 791 Matkatoimistojen ja matkanjärjestäjien toiminta, 799 Varauspalvelut, 9001 Esittävät taiteet, 9002 Esittäviä taiteita palveleva toiminta, 9102 Museoiden toiminta, 9103 Historiallisten nähtävyyksien, rakennusten ja vastaavien kohteiden toiminta, 9104 Kasvitieteellisten puutarhojen, eläintarhojen ja luonnonpuistojen toiminta, 9311 Urheilulaitosten toiminta, 9321 Huvi- ja teemapuistojen toiminta, 9329 Muu huvi- ja virkistystoiminta, 9604 Kylpylaitokset, saunat, solariumit yms. palvelut Täydentävinä Tilastokeskuksen tilastoina käytetty: --Alueellinen Yritystoimintatilasto: Toimipaikkojen lukumäärä, Yritysten henkilöstömäärä vuonna 2014, Erikoistumisalat -laskelma --Väestörakenne: Väestön määrä vuoden 2015 lopussa -- Työssäkäynti: Työpaikat vuoden 2013 lopussa, Työvoima ja taloudellinen huoltosuhde vuoden 2014 lopussa --Aluetilinpito: Bruttokansantuote vuonna 2013 Toimialaluokitus /index.html A Maatalous, metsätalous ja kalatalous B Kaivostoiminta ja louhinta C Teollisuus D Sähkö-, kaasu- ja lämpöhuolto, jäähdytysliiketoiminta E Vesihuolto, viemäri- ja jätevesihuolto, jätehuolto ja muu ympäristön puhtaanapito F Rakentaminen G Tukku- ja vähittäiskauppa; moottoriajoneuvojen ja moottoripyörien korjaus H Kuljetus ja varastointi I Majoitus- ja ravitsemistoiminta J Informaatio ja viestintä K Rahoitus- ja vakuutustoiminta L Kiinteistöalan toiminta M Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta N Hallinto- ja tukipalvelutoiminta O Julkinen hallinto ja maanpuolustus; pakollinen sosiaalivakuutus P Koulutus Q Terveys- ja sosiaalipalvelut R Taiteet, viihde ja virkistys S Muu palvelutoiminta T Kotitalouksien toiminta työnantajina; kotitalouksien eriyttämätön toiminta tavaroiden ja palvelujen tuottamiseksi omaan käyttöön U Kansainvälisten organisaatioiden ja toimielinten toiminta V Toimiala tuntematon 23

24 Lapin materiaalipankki TOIMITUS Mervi Nikander Tuula Uusipaavalniemi Päivi Holopainen TAITTO Ritva-Liisa Hakala LISÄTIETOJA Mervi Nikander Lapin liitto Tuija Ohtonen Lapin ELY-keskus Taija Jurmu Lapin kauppakamari Pirkka Salo Lapin Yrittäjät ry Mikä on Lapin Suhdannekatsaus? Tilastokeskuksen asiakaskohtainen suhdannepalvelu ( tuottaa Lapin maakunnalle vuosittain tiedot liikevaihdon, teollisuuden viennin ja henkilöstömäärän suhdannekehityksestä määriteltyjen toimialojen, matkailukeskusten yritysryhmien sekä Kemi-Tornion ja Rovaniemen seutukuntien osalta. Lapin suhdannekatsaus perustuu pääosin huhtikuun alussa käyttöön saadun vuoden 2015 loppuun ulottuviin suhdanneaineiston tietoihin. Kaikkien seutukuntien liikevaihdon osalta on käytetty Toimiala Online -palvelun kautta saatavissa olleita syyskuun 2015 loppuun ulottuvia tietoja. Joiltain osin täydentävinä tietoina on käytetty muita Tilastokeskuksen tuottamia tuoreimpia tilastotietoja. Suhdannekatsaus on toteutettu Lapin liiton, Lapin ELY-keskuksen, Lapin kauppakamarin, Lapin Yrittäjien, Finnveran, Rovaniemen kehityksen sekä MeriLapin kehittämiskeskuksen yhteistyönä. Kari Tuominen Finnvera Juha Seppälä Rovaniemen Kehitys Oy Markku Hukkanen Meri-Lapin kehittämiskeskus ry Kansikuva: Lapin materiaalipankki, Simo Vilhunen 24 LAPLAND Above Ordinary

L A P I N S U H D A N N E K A T S A U S L A P I N L I I T T O J A L A P I N E L Y - K E S K U S J U L K A I S U

L A P I N S U H D A N N E K A T S A U S L A P I N L I I T T O J A L A P I N E L Y - K E S K U S J U L K A I S U L A P I N S U H D A N N E K A T S A U S 2 0 1 7 - L A P I N L I I T T O J A L A P I N E L Y - K E S K U S J U L K A I S U Lappi avainlukuina Lapin työpaikoista kaikkiaan 63 prosenttia on yksityissektorilla

Lisätiedot

LAPIN SUHDANTEET 2016

LAPIN SUHDANTEET 2016 LAPIN SUHDANTEET 2016 Ohjelma: 10.00 Tervetuloa Lapin suhdannekatsaus 2016 esittely strategiapäällikkö Mervi Nikander, Lapin liitto Toimialan näkökulma suhdanteisiin 10.30 TORMETS OY, hallituksen puheenjohtaja

Lisätiedot

Lapin Suhdannekatsaus 2017 LAPLAND. Above Ordinary

Lapin Suhdannekatsaus 2017 LAPLAND. Above Ordinary LAPLAND Above Ordinary Lapin Suhdannekatsaus 2017 2 SUHDANNEKUVA 4 LAPIN TALOUDEN RAKENNE 6 TOIMIALOJEN KEHITYS 7 KAIVOSTOIMINTA JA LOUHINTA 8 TEOLLISUUS 10 RAKENTAMINEN 11 KAUPPA 12 KULJETUS JA VARASTOINTI

Lisätiedot

Lapin Suhdannekatsaus 2019

Lapin Suhdannekatsaus 2019 LAPLAND Above Ordinary Lapin Suhdannekatsaus 2019 2 SUHDANNEKUVA 4 LAPIN TALOUDEN RAKENNE 6 TOIMIALOJEN KEHITYS 7 KAIVOSTOIMINTA JA LOUHINTA 8 TEOLLISUUS 10 RAKENTAMINEN 11 KAUPPA 12 KULJETUS JA VARASTOINTI

Lisätiedot

Matkailun tulo- ja työllisyysselvitys v. 2016

Matkailun tulo- ja työllisyysselvitys v. 2016 Matkailun tulo- ja työllisyysselvitys v. 2016 Rakennetiedot Jämsän matkailukeskus Laskettavan muuttujan vuositaso (YTR) Yritykset YTR:n mukaan Toimipaikat YTR:n mukaan Henkilöstömäärä (2015) 322 69 77

Lisätiedot

Lapin Suhdannekatsaus 2018 LAPLAND. Above Ordinary

Lapin Suhdannekatsaus 2018 LAPLAND. Above Ordinary LAPLAND Above Ordinary Lapin Suhdannekatsaus 2018 2 SUHDANNEKUVA 4 LAPIN TALOUDEN RAKENNE 6 TOIMIALOJEN KEHITYS 7 KAIVOSTOIMINTA JA LOUHINTA 8 TEOLLISUUS 10 RAKENTAMINEN 11 KAUPPA 12 KULJETUS JA VARASTOINTI

Lisätiedot

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, KESÄKUU 2016

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, KESÄKUU 2016 VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, KESÄKUU 2016 Suomen kansantalous kasvoi viime vuonna 0,5 prosenttia kolmen taantumavuoden jälkeen. Vaimean kasvun lähteinä olivat viime vuoden alussa vienti ja kulutus ja loppuvuodesta

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan suhdannetiedot 12/2012

Pohjois-Pohjanmaan suhdannetiedot 12/2012 Pohjois-Pohjanmaan suhdannetiedot 12/2012 Lisätietoja: Tutkimus- ja kehittämispäällikkö Mikko Väisänen, Pohjois-Pohjanmaan liitto, p. 050 336 6524 Lähde: Tilastokeskuksen asiakaskohtainen suhdannepalvelu

Lisätiedot

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 2016 OSA 1

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 2016 OSA 1 VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 216 OSA 1 Osa 1: Koko kaupunki laisten yritysten liikevaihto pieneni,2 prosenttia vuoden 215 ensimmäisellä puoliskolla. Heinä-syyskuussa liikevaihdon väheneminen oli 1,2

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN SUHDANNETIEDOT. Uusimmat tiedot joulukuulle 2014 saakka. - esittelyssä metalli -klusteri

POHJOIS-POHJANMAAN SUHDANNETIEDOT. Uusimmat tiedot joulukuulle 2014 saakka. - esittelyssä metalli -klusteri POHJOIS-POHJANMAAN SUHDANNETIEDOT Uusimmat tiedot joulukuulle 2014 saakka - esittelyssä metalli -klusteri Taitto: Etukannen kuva: Ari Näpänkangas Ruka (Ari Näpänkangas) 3 Pohjois-Pohjanmaan suhdannetiedot

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON ALUETALOUSKATSAUS 2016

ETELÄ-SAVON ALUETALOUSKATSAUS 2016 1 TRENDIKATSAUS 2/2016 (19.8.2016) TULEVAISUUSLOIKKA ETELÄ-SAVON ENNAKOINTIHANKE 2015-2017 ETELÄ-SAVON ALUETALOUSKATSAUS 2016 KATSAUS ETELÄ-SAVON MAAKUNNAN ALUETALOUDEN KEHITYKSEEN Etelä-Savon aluetalouskatsauksessa

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN SUHDANNETIEDOT

POHJOIS-POHJANMAAN SUHDANNETIEDOT POHJOIS-POHJANMAAN SUHDANNETIEDOT 5/2013 Taitto: Etukannen kuvat: Ari Näpänkangas Pitkospuut, Jarmo Laitinen Matkailualue, Tarja Bäckman Viljakuivuri, Juha Hartikainen 3 Pohjois-Pohjanmaan suhdannetiedot

Lisätiedot

Lapin suhdannetiedot. Lapin maakunnan suhdannetiedot

Lapin suhdannetiedot. Lapin maakunnan suhdannetiedot Lapin suhdannetiedot Lapin maakunnan suhdannetiedot Kaivostoiminta ja louhinta Kaivostoiminnan ja louhinnan (TOL B) toimialan liikevaihto kasvoi viime vuonna 16,7 prosenttia vuoteen 2010 verrattuna. Myönteisintä

Lisätiedot

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, KESÄKUU 2015

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, KESÄKUU 2015 VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, KESÄKUU 21 Koko kaupunki laisten yritysten liikevaihto pieneni,2 prosenttia vuonna 214. Vuotta aiemmin liikevaihdon väheneminen oli,3 prosenttia. Koko Helsingin seudulla liikevaihto

Lisätiedot

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, KESÄKUU 2016

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, KESÄKUU 2016 VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, KESÄKUU 2016 Kaupungin osa-alueet 1) Liikevaihdon kehitys kaupungin eri osissa on ollut erilainen. Kasvu vuoden 2010 alkupuoliskolla oli kaikilla alueilla hyvin samanlainen, mutta

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2016

Lappeenrannan toimialakatsaus 2016 Lappeenrannan toimialakatsaus 2016 30.9.2016 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

Kaivokset Kainuun kasvun kärjessä metsäklusterissa selkeää piristymistä

Kaivokset Kainuun kasvun kärjessä metsäklusterissa selkeää piristymistä Kaivokset Kainuun kasvun kärjessä metsäklusterissa selkeää piristymistä Vuoden 2018 alkupuoliskolla yritysten henkilöstömäärät kasvoivat kaikilla ja liikevaihto lähes kaikilla toimialoilla Kaivostoiminnan

Lisätiedot

Matkailun tulo- ja työllisyysselvitys v. 2017

Matkailun tulo- ja työllisyysselvitys v. 2017 Matkailun tulo- ja työllisyysselvitys v. 2017 Rakennetiedot Jämsän matkailukeskus Laskettavan muuttujan vuositaso (YTR) Yritykset YTR:n mukaan Toimipaikat YTR:n mukaan Henkilöstömäärä (2015) 322 69 77

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2013

Lappeenrannan toimialakatsaus 2013 Lappeenrannan toimialakatsaus 2013 14.10.2013 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

Matkailun tulo- ja työllisyysvertailu. Kooste Tilastokeskuksen asiakaskohtaisen suhdannepalvelun tilastoista 2015

Matkailun tulo- ja työllisyysvertailu. Kooste Tilastokeskuksen asiakaskohtaisen suhdannepalvelun tilastoista 2015 Matkailun tulo- ja työllisyysvertailu Kooste Tilastokeskuksen asiakaskohtaisen suhdannepalvelun tilastoista 2015 Rakennetiedot Henkilöstömäärä Liikevaihto Yritykset (YTR) Toimipaikat (YTR) 2012 2013 2012

Lisätiedot

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2014

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2014 Irja Henriksson 14.11.2016 Työpaikat, työlliset ja pendelöinti Vuoden lopussa Lahdessa oli 50 138 työpaikkaa ja työllisiä 46 238. Vuodessa työpaikkojen määrä laski 2,5 % ja työllisten 2,1 %. Luvut ovat

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2017

Lappeenrannan toimialakatsaus 2017 Lappeenrannan toimialakatsaus 2017 10.10.2017 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

Matkailun Tulo- ja työllisyysselvitys v. 2015

Matkailun Tulo- ja työllisyysselvitys v. 2015 Matkailun Tulo- ja työllisyysselvitys v. 2015 Muutokset tilastoissa Aiempina vuosina Jämsän ja Himoksen matkailukeskuksia on tarkasteltu erikseen. Uusimmassa tilastossa laskenta pohjautuu päivitettyyn

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2018

Lappeenrannan toimialakatsaus 2018 Lappeenrannan toimialakatsaus 2018 24.10.2018 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa

Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa 1 Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa Hyrynsalmi Vuonna 2013 Hyrynsalmen kunnan alueella kaikkien toimialojen liikevaihto nousi 5,1 prosenttia edellisvuoteen

Lisätiedot

Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa

Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa 1 Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa Hyrynsalmi Vuonna 2013 Hyrynsalmen kunnan alueella kaikkien toimialojen liikevaihto nousi 6,8 prosenttia edellisvuoteen

Lisätiedot

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 2016 OSA 2

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 2016 OSA 2 VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 216 OSA 2 Osa 2: Kaupungin eri osa-alueet 1) Liikevaihdon kehitys kaupungin eri osissa on ollut erilainen. Kasvu vuoden 2 alkupuoliskolla oli kaikilla alueilla hyvin samantyyppinen,

Lisätiedot

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2011

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2011 Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 18.3.2014 Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2011 Vuoden 2011 lopussa Lahdessa oli 47 210 työpaikkaa ja työllisiä 42 548. Vuodessa työpaikkalisäys oli 748,

Lisätiedot

Toimialojen liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuussa

Toimialojen liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuussa , joulukuu 2017 Kainuun yritysten liikevaihto kasvaa vahvasti Vuoden 2017 ensimmäisellä puolikkaalla yritysten liikevaihto kasvoi voimakkaasti, mutta henkilöstömäärä maltillisemmin Liikevaihto kasvussa

Lisätiedot

Kuopion työpaikat 2016

Kuopion työpaikat 2016 Kuopion työpaikat 2016 Tilastokeskuksen julkistus 09/2018 Tilastotiedote 13/2018, 26.9.2018 Kuopion työpaikat vuonna 2016 - Kuopiossa oli vuoden 2016 lopussa noin 51 000 työpaikkaa. - Vuonna 2016 Kuopion

Lisätiedot

Työpaikat ja työlliset 2014

Työpaikat ja työlliset 2014 Irja Henriksson 14.10.2016 Työpaikat ja työlliset 2014 Vuoden 2014 lopussa Lahdessa oli 50 138 työpaikkaa ja työllisiä 46 238. Vuodessa työpaikkojen määrä laski 2,5 % ja työllisten 2,1 %. Luvut ovat vuoden

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2014

Lappeenrannan toimialakatsaus 2014 Lappeenrannan toimialakatsaus 2014 14.10.2014 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista ja lopettaneista yrityksistä, II/2013

Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista ja lopettaneista yrityksistä, II/2013 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2013 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista ja lopettaneista yrityksistä, II/2013 Julkaisuvapaa 26.11.2013 Aloittaneiden yritysten määrä jatkaa laskuaan Tilastokeskuksen

Lisätiedot

Kuopion työpaikat 2017

Kuopion työpaikat 2017 Kuopion työpaikat 2017 Tilastokeskuksen julkistus 10/2019 Tilastotiedote 18/2019, 18.10.2019 Kuopion kaupunki, talous- ja omistajaohjaus KUOPION TYÖPAIKAT 2017 Kuopiossa oli vuoden 2017 lopussa noin 51

Lisätiedot

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä maaliskuussa TEM/Työnvälitystilastot

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä maaliskuussa TEM/Työnvälitystilastot Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä maaliskuussa 2014 Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2009 2014 30 000 Työttömät työnhakijat (ml.

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2015

Lappeenrannan toimialakatsaus 2015 Lappeenrannan toimialakatsaus 2015 26.10.2015 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

Työpaikat ja työlliset 2015

Työpaikat ja työlliset 2015 Työpaikkoja Irja Henriksson 3.10.2017 Työpaikat ja työlliset 2015 Vuoden 2015 lopussa Lahdessa oli 49 761 työpaikkaa ja työllisiä 46 047. Vuodessa työpaikkojen määrä laski 0,8 % ja työllisten 0,4 %. Luvut

Lisätiedot

Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa

Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa 1 Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa Hyrynsalmi Hyrynsalmen kunnan alueella kaikkien toimialojen liikevaihto nousi vuonna 2014 yhteensä 8,2 prosenttia

Lisätiedot

PALVELUALA TYÖLLISTÄÄ SUHDANNEVAIHTELUISTA HUOLIMATTA

PALVELUALA TYÖLLISTÄÄ SUHDANNEVAIHTELUISTA HUOLIMATTA PALVELUALA TYÖLLISTÄÄ SUHDANNEVAIHTELUISTA HUOLIMATTA Palvelusektori työllistää suhdannevaihteluista huolimatta. Vuosina 2008 2010 uusia työpaikkoja syntyi joka vuosi erityisesti ympäristönhuoltotehtäviin

Lisätiedot

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2015

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2015 Työpaikkoja Irja Henriksson 20.11.2017 Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2015 Vuoden 2015 lopussa Lahdessa oli 49 761 työpaikkaa ja työllisiä 46 047. Vuodessa työpaikkojen määrä laski 0,8 % ja työllisten

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista yrityksistä, I/2013

Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista yrityksistä, I/2013 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2013 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista yrityksistä, I/2013 Julkaisuvapaa 26.4.2013 Aloittaneiden yritysten ja starttirahalla aloittaneiden määrä laskusuuntainen

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 2/2018

Keski-Suomen Aikajana 2/2018 Keski-Suomen Aikajana 2/2018 Tilanne 31.12.2017 #keskisuomi vakaan #kasvunmaakunta kasvu jatkui hyvänä 2017 vientiteollisuus oivassa vedossa Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Tuoreimmat käänteet

Lisätiedot

LIITE 2. Tilastoliite: Kuva Kainuusta ja sen kunnista

LIITE 2. Tilastoliite: Kuva Kainuusta ja sen kunnista LIITE 2. Tilastoliite: Kuva Kainuusta ja sen kunnista Sisältö 1. Kehitys 2000-luvulla... 1 1.1. 1.2. 1.3. 1.4. 1.5. 1.6. Väestön kehitys 2000-2014 (2000=100).... 1 Ikärakenne 2000 ja 2014... 1 Työpaikkojen

Lisätiedot

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti vuonna 2013

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti vuonna 2013 Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 11.12.2015 Työpaikat, työlliset ja pendelöinti vuonna 2013 Vuoden 2013 lopussa Lahdessa oli 46 337 työpaikkaa ja työllisiä 41 049. Vuodessa työpaikkojen

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2011

Lappeenrannan toimialakatsaus 2011 Lappeenrannan toimialakatsaus 2011 21.10.2011 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

Suurten toimijoiden kehitys näkyy Kainuun talousluvuissa - Kainuun maakunnan suhdannekehitys vuoden 2014 loppuun

Suurten toimijoiden kehitys näkyy Kainuun talousluvuissa - Kainuun maakunnan suhdannekehitys vuoden 2014 loppuun 1 Suurten toimijoiden kehitys näkyy Kainuun talousluvuissa - Kainuun maakunnan suhdannekehitys vuoden 2014 loppuun Kainuun liitossa on laadittu ja maakuntavaltuusto on hyväksynyt (16.6.2014) maakunnan

Lisätiedot

Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto

Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Keski-Suomen Tilanne 31.3.2019 Rakentamisen ja yksityisten palveluiden kasvu on jatkunut. Suhdannehuippu ohitettu viennissä, teollisuudessa ja kaupan alalla. Kovin kasvu oli Äänekosken ja Saarijärven-Viitasaaren

Lisätiedot

ASIAKASKOHTAINEN SUHDANNEPALVELU. Lappeenranta 1.10.2008. - Nopeat alueelliset ja toimialoittaiset suhdannetiedot

ASIAKASKOHTAINEN SUHDANNEPALVELU. Lappeenranta 1.10.2008. - Nopeat alueelliset ja toimialoittaiset suhdannetiedot ASIAKASKOHTAINEN SUHDANNEPALVELU - Nopeat alueelliset ja toimialoittaiset suhdannetiedot Tiina Karppanen (09) 1734 2656 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi Lappeenranta 1.10.2008 1.10.2008 A 1 Mihin suhdannetietoja

Lisätiedot

Tulevaisuuden megatrendit ja yrittäjyys

Tulevaisuuden megatrendit ja yrittäjyys Tulevaisuuden megatrendit ja yrittäjyys Yrittäjyyden trendit petri.malinen@yrittajat.fi Yritysrakenne Suomessa 2016 0,2% Suuryritykset (250 hlöä) 591 1,0% Keskisuuret yritykset (50 249 hlöä) 2 728 5,5%

Lisätiedot

Työpaikka- ja elinkeinorakenne. Päivitetty

Työpaikka- ja elinkeinorakenne. Päivitetty Työpaikka- ja elinkeinorakenne Päivitetty 23.9.2013 Työpaikat Helsingin seudun kunnissa v 2000-2010 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 Helsinki 372 352 372 101 370 342 364 981 365 597

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 2/2018

Keski-Suomen Aikajana 2/2018 Keski-Suomen Aikajana 2/2018 Tilanne 31.12.2017 #keskisuomi vakaan #kasvunmaakunta kasvu jatkui hyvänä 2017 vientiteollisuus oivassa vedossa Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto 2010= 125 120 Keski-Suomen

Lisätiedot

KUOPION TYÖPAIKAT

KUOPION TYÖPAIKAT KUOPION TYÖPAIKAT 2011-2015 Muutokset 5 vuodessa: Työpaikkojen määrä kasvoi viidessä vuodessa noin 200 työpaikalla, 2,5 % - naisilla +600 työpaikkaa / miehillä -400 työpaikkaa Koulutuksen mukaan työpaikkamäärät

Lisätiedot

Tietoja kuntaomisteisista yrityksistä vuonna Mikko Mehtonen

Tietoja kuntaomisteisista yrityksistä vuonna Mikko Mehtonen Tietoja kuntaomisteisista yrityksistä vuonna 2017 Mikko Mehtonen 19.2.2019 Mitä yrityksiä aineistoon on sisällytetty? Yritykset joissa kuntien tai kuntayhtymien yhteenlaskettu omistusosuus on vähintään

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 2/2019 Tilanne

Keski-Suomen Aikajana 2/2019 Tilanne Keski-Suomen Tilanne 31.12.2018 Kasvu jatkui hyvänä koko vuoden, tosin hieman koko maata pienempänä Kovin kasvu oli Äänekosken seudulla Teollisuuden investoinneilla on iso merkitys Henkilöstömäärä on lisääntynyt

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Joulukuun työttömyysaste 7,9 prosenttia. 2016, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi

Työvoimatutkimus. Joulukuun työttömyysaste 7,9 prosenttia. 2016, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi Työmarkkinat 207 Työvoimatutkimus 206, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi Joulukuun työttömyysaste 7,9 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 206 joulukuussa 207 000,

Lisätiedot

Ruututietokanta 2016: 250m x 250m

Ruututietokanta 2016: 250m x 250m Ruututietokanta 2016: 250m x 250m ja asukkaiden 2015. 250m x 250m. 1 asukas 55 472 55 472 2-10 asukasta 769 806 204 286 11-99 asukasta 1 791 725 55 063 100-499 asukasta 2 119 843 11 227 500-999 asukasta

Lisätiedot

Ruututietokanta 2017: 250m x 250m

Ruututietokanta 2017: 250m x 250m Ruututietokanta 2017: 250m x 250m ja asukkaiden 2016. 250m x 250m. 1 asukas 55 802 55 802 2-10 asukasta 762 404 202 859 11-99 asukasta 1 787 031 54 910 100-499 asukasta 2 124 278 11 232 500-999 asukasta

Lisätiedot

Ruututietokanta 2015: 250m x 250m

Ruututietokanta 2015: 250m x 250m Ruututietokanta 2015: 250m x 250m ja asukkaiden 2014. 250m x 250m. 1 asukas 54 927 54 927 2-10 asukasta 776 859 205 555 11-99 asukasta 1 791 875 55 215 100-499 asukasta 2 110 651 11 202 500-999 asukasta

Lisätiedot

Alue-ennuste Juha Honkatukia, VATT. Toimiala Online syysseminaari 21.11.2014

Alue-ennuste Juha Honkatukia, VATT. Toimiala Online syysseminaari 21.11.2014 Alue-ennuste Juha Honkatukia, VATT Toimiala Online syysseminaari.. Kotitalouksien reaalitulot (Household income, constant prices) 7 6 5 3 - - -3 Y Y5 3 Y6 PohjSavo Julkisen sektorin investoinnit, perushintaan

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. kesä-/heinäkuu Salo / Salon seutukunta. Tommi Virtanen

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. kesä-/heinäkuu Salo / Salon seutukunta. Tommi Virtanen TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset kesä-/heinäkuu 2017 Salo / Salon seutukunta Tommi Virtanen TYÖMARKKINAT TILANNE VERRATTUNA VUODENTAKAISEEN KESÄKUU 2017 VÄKILUKU 53 367-447 TYÖTTÖMYYS-

Lisätiedot

Yt-tilastot Tytti Naukkarinen

Yt-tilastot Tytti Naukkarinen Yt-tilastot 2017 Tytti Naukkarinen 8.1.2018 Vuosivertailu 2007 2017 Alkaneiden yt-neuvottelujen alaiset henkilöt 250000 200000 150000 100000 50000 0 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017

Lisätiedot

Tietoja kuntaomisteisista yrityksistä vuonna 2016

Tietoja kuntaomisteisista yrityksistä vuonna 2016 Tietoja kuntaomisteisista yrityksistä vuonna 2016 Aineisto sisältää kuntien ja kuntayhtymien omistamat yritykset Kuntien ja kuntayhtymien omistamat yritykset oikeudellisen muodon mukaan vuonna 2016 Verohallinnon

Lisätiedot

Ruututietokanta 2018: 250m x 250m

Ruututietokanta 2018: 250m x 250m Ruututietokanta 2018: 250m x 250m ja asukkaiden 2017. 250m x 250m. 1 asukas 56 368 56 368 2-10 asukasta 754 827 201 533 11-99 asukasta 1 784 762 54 611 100-499 asukasta 2 120 381 11 203 500-999 asukasta

Lisätiedot

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Valokuvat Juha Metso 15.11.2017 päivitetty Työpaikat yhteensä (TOL2008) 2000-2015 76000 74000 73265 73478 73745 74117

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 2/2019 Tilanne

Keski-Suomen Aikajana 2/2019 Tilanne Keski-Suomen Tilanne 31.12.2018 Kasvu jatkui hyvänä koko vuoden, tosin hieman koko maata pienempänä Kovin kasvu oli Äänekosken seudulla Teollisuuden investoinneilla on iso merkitys Henkilöstömäärä on lisääntynyt

Lisätiedot

YT-TILASTOT Tytti Naukkarinen

YT-TILASTOT Tytti Naukkarinen YT-TILASTOT 2016 9.1.2017 Tytti Naukkarinen VUOSIVERTAILU 2006 2016 ALKANEIDEN YT-NEUVOTTELUJEN ALAISET HENKILÖT 250000 200000 150000 100000 50000 0 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016

Lisätiedot

Matkailun tulo- ja työllisyysvertailu. Kooste Tilastokeskuksen asiakaskohtaisen suhdannepalvelun tilastoista

Matkailun tulo- ja työllisyysvertailu. Kooste Tilastokeskuksen asiakaskohtaisen suhdannepalvelun tilastoista Matkailun tulo- ja työllisyysvertailu Kooste Tilastokeskuksen asiakaskohtaisen suhdannepalvelun tilastoista 2014 Rakennetiedot Henkilöstömäärä Liikevaihto Yritykset (YTR) Toimipaikat (YTR) 2010 2012 2011

Lisätiedot

Elinkeinorakenne ja suurimmat työllistäjät Hyvinkään kaupunki Talousosasto 11.12.2013

Elinkeinorakenne ja suurimmat työllistäjät Hyvinkään kaupunki Talousosasto 11.12.2013 Elinkeinorakenne ja suurimmat työllistäjät Hyvinkään kaupunki Talousosasto 11.12.2013 Hyvinkään elinkeinorakenne Tähän diasarjaan on koottu muutamia keskeisiä Hyvinkään kaupungin elinkeinorakennetta koskevia

Lisätiedot

Lapin Suhdannekatsaus

Lapin Suhdannekatsaus 2 SUHDANNEKUVA 3 TOIMIALOJEN VERTAILU 4 LAPIN TALOUDEN RAKENNE 6 LAPIN TOIMIALARYHMÄT 12 KEMI-TORNION SEUTUKUNTA 14 ROVANIEMEN SEUTUKUNTA 16 LAPIN MAAKUNNAN MUUT SEUTUKUNNAT 17 LAPIN MATKAILUKESKUKSET

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN SUHDANNETIEDOT

POHJOIS-POHJANMAAN SUHDANNETIEDOT POHJOIS-POHJANMAAN SUHDANNETIEDOT Uusimmat tiedot toukokuulle 2015 saakka - uutena signaaleja Tutkasta ja rakennetiedot - esittelyssä matkailu-klusteri Taitto: Ari Näpänkangas Etukannen kuva: InfoMine

Lisätiedot

KUOPION TYÖPAIKAT JA ELINKEINORAKENNE 1.1.2011

KUOPION TYÖPAIKAT JA ELINKEINORAKENNE 1.1.2011 KUOPION KAUPUNGIN YRITYSPALVELU KUOPION TYÖPAIKAT JA ELINKEINORAKENNE 1.1.2011 Kuopion työpaikka- ja elinkeinorakennetiedot perustuvat Kuopion kaupungin yrityspalvelun ylläpitämään yritys- ja toimipaikkarekisteriin.

Lisätiedot

Toimintaympäristön muutoksia

Toimintaympäristön muutoksia Jämsä Kuhmoinen Toimintaympäristön muutoksia Jämsä ja Kuhmoinen 24.11.2014 Heikki Miettinen Pohjakartta MML, 2012 Kunnan elinvoimaisuuden indikaattorit Pidemmän aikavälin väestökehitys väestö 1980 2013

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 4/2017

Keski-Suomen Aikajana 4/2017 Keski-Suomen Aikajana 4/2017 Tilanne 30.6.2017 #keskisuomi #kasvunmaakunta kasvu jatkui kiivaana vuoden 2017 ensimmäisellä puoliskolla Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Tuoreimmat käänteet liiketoiminnan

Lisätiedot

Lapin Suhdannekatsaus

Lapin Suhdannekatsaus 2 SUHDANNEKUVA 3 TOIMIALOJEN VERTAILU 4 LAPIN TALOUDEN RAKENNE 6 LAPIN TOIMIALARYHMÄT 12 KEMI-TORNION SEUTUKUNTA 14 ROVANIEMEN SEUTUKUNTA 16 LAPIN MAAKUNNAN MUUT SEUTUKUNNAT 17 LAPIN MATKAILUKESKUKSET

Lisätiedot

Koko maan tarkastelussa Pohjois-Suomessa kovin kasvu nykyisellä EUohjelmakaudella. Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto

Koko maan tarkastelussa Pohjois-Suomessa kovin kasvu nykyisellä EUohjelmakaudella. Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Keski-Suomen Tilanne 30.6.2019 Matkailun, kaupan ja palveluiden kasvu on jatkunut kohtuullisena. Suhdannehuippu ohitettu viennissä, teollisuudessa ja rakentamisessa. Kovin kasvu Saarijärven-Viitasaaren

Lisätiedot

Rovaniemen seutukunnan suhdanteet

Rovaniemen seutukunnan suhdanteet Rovaniemen seutukunnan suhdanteet Sisältö 1. JOHDANTO... 3 Yleistä laskennasta ja sen tuloksista... 3 2. TOIMIALAKOHTAINEN SUHDANNEKUVAUS ROVANIEMEN SEUDULLA... 4 2.1 Teollisuus (TOL D)... 4 2.2 Rakentaminen

Lisätiedot

Jyväskylän seudun suhdannetiedot Q2/2016. Olli Patrikainen

Jyväskylän seudun suhdannetiedot Q2/2016. Olli Patrikainen suhdannetiedot Q2/2016 Olli Patrikainen 27.9.2016 Tuoteseloste Tietojen lähteenä on Tilastokeskuksen asiakaskohtainen suhdannepalvelu. Liikevaihto lasketaan ilman arvonlisäveroa. Kuvattava liikevaihto

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. kesäkuu Salo / Salon seutukunta. Tommi Virtanen

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. kesäkuu Salo / Salon seutukunta. Tommi Virtanen TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset kesäkuu 2017 Salo / Salon seutukunta Tommi Virtanen TYÖMARKKINAT TILANNE VERRATTUNA VUODENTAKAISEEN KESÄKUU 2017 VÄKILUKU 53 418-391 TYÖTTÖMYYS- PROSENTTI

Lisätiedot

Asiakaskohtainen suhdannepalvelu - Suhdannetietoja toimialoista, yritysryhmistä ja alueista

Asiakaskohtainen suhdannepalvelu - Suhdannetietoja toimialoista, yritysryhmistä ja alueista Asiakaskohtainen suhdannepalvelu - Suhdannetietoja toimialoista, yritysryhmistä ja alueista Tampere 25.10.2007 (09) 1734 2966 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi 29.10.2007 A 1 A) Budjettirahoitteinen liiketoiminnan

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 1/2017 Tilanne

Keski-Suomen Aikajana 1/2017 Tilanne Keski-Suomen Aikajana 1/2017 Tilanne 30.9.2016 Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Aikajana 2/2017 julkaistaan huhtikuun alussa, tilanne 31.12.2016 Veli-Pekka Päivänen Olli Patrikainen Uljas Valkeinen

Lisätiedot

Työpaikat Vaasassa

Työpaikat Vaasassa Työpaikat Vaasassa 2000 2014 Erityissuunnittelija Teemu Saarinen, Kaupunkikehitys, 29.9.2016 Työpaikat Vaasassa vuosina 2000 2014* *) Tilastokeskus julkaisee vuoden 2015 työpaikkatiedot lokakuussa 2017.

Lisätiedot

Maakunnan muutokset kiinteistö- ja rakennusalan näkökulmasta

Maakunnan muutokset kiinteistö- ja rakennusalan näkökulmasta Maakunnan muutokset kiinteistö- ja rakennusalan näkökulmasta RT:n ja RAKLIn ajankohtaisseminaari 18.1.2017 Keski-Suomi #kasvunmaakunta Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Veli-Pekka Päivänen Olli Patrikainen

Lisätiedot

Vs.elinkeinopäällikkö Pirjo Leino 8.2.2011. Elinkeinotoimi Nurmijärven kunta-elinkeinorakenteesta

Vs.elinkeinopäällikkö Pirjo Leino 8.2.2011. Elinkeinotoimi Nurmijärven kunta-elinkeinorakenteesta Vs.elinkeinopäällikkö Pirjo Leino 8.2.2011 Nurmijärven kunta-elinkeinorakenteesta Elinkeinopoliittinen ohjelma vuosille 2006-2010 Niiden toimenpiteiden kokonaisuus joilla kunta vaikuttaa omalta osaltaan

Lisätiedot

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty Työpaikat yhteensä (TOL2008) 2006-2016 76000 74000 73745 74117 73225 72000 70000 69655 70168 69752 68000

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2010

Lappeenrannan toimialakatsaus 2010 Lappeenrannan toimialakatsaus 2010 Lappeenrannan kaupunginkanslian julkaisuja 2010:1 Lappeenrannan toimialakatsaus 2010 18.10.2010 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde:

Lisätiedot

Ruututietokanta 2014: 250m x 250m

Ruututietokanta 2014: 250m x 250m Ruututietokanta 2014: 250m x 250m ja asukkaiden 2013. 250m x 250m. 1 asukas 54 503 54 503 2-10 asukasta 782 991 206 376 11-99 asukasta 1 785 241 55 073 100-499 asukasta 2 112 513 11 224 500-999 asukasta

Lisätiedot

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Valokuvat Juha Metso päivitetty Työpaikat yhteensä (TOL2008) 2000-2015 76000 74000 73265 73478 73745 74117 73225 72000

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 1/2018

Keski-Suomen Aikajana 1/2018 Keski-Suomen Aikajana 1/2018 Tilanne 30.9.2017 #keskisuomi #kasvunmaakunta kasvu jatkui hyvänä heinä-syyskuussa vientiteollisuus oivassa vedossa Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Tuoreimmat käänteet

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Joulukuun työttömyysaste 8,4 prosenttia. 2017, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi

Työvoimatutkimus. Joulukuun työttömyysaste 8,4 prosenttia. 2017, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi Työmarkkinat 2018 Työvoimatutkimus 2017, joulukuu,. neljännes ja vuosi Joulukuun työttömyysaste 8, prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2017 joulukuussa 227 000,

Lisätiedot

Uusi toimialaluokitus TOL 2008

Uusi toimialaluokitus TOL 2008 Uusi toimialaluokitus TOL 2008 - Uudistuksen lähtökohdat - Käyttöönotto - Mikä muuttuu - Tilastokeskuksen palvelut Luokitusuudistuksen yleiset lähtökohdat Kv-toimialaluokituksen (ISIC) rakenne tarkistetaan

Lisätiedot

SIUNTION KUNTA SJUNDEÅ KOMMUN. Elinkeinopoliittisen ohjelman liite 3. Toimintaympäristö. Väestö- ja elinkeinorakenne

SIUNTION KUNTA SJUNDEÅ KOMMUN. Elinkeinopoliittisen ohjelman liite 3. Toimintaympäristö. Väestö- ja elinkeinorakenne Elinkeinopoliittisen ohjelman liite 3 Toimintaympäristö Tavoitteiden, päämäärien ja toimenpiteiden muodostamiseksi on tunnettava kunnan nykyinen toimintaympäristö. Toimintaympäristössä elinkeinojen kannalta

Lisätiedot

Työpaikka- ja elinkeinorakenne

Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikka- ja elinkeinorakenne Elina Parviainen / Vantaan kaupunki elina.parviainen[at]vantaa.fi Päivitetty 12.12.2017 Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työvoima ja työttömyys

Lisätiedot

Väestö lisääntyi 178 asukkaalla

Väestö lisääntyi 178 asukkaalla 1/2015 2/2015 3/2015 4/2015 5/2015 6/2015 7/2015 8/2015 9/2015 10/2015 11/2015 12/2015 YLEINEN JA OMAN ALUEEN TALOUDELLINEN KEHITYS Väestönmuutokset Vuoden 2015 lopussa kempeleläisiä oli ennakkotietojen

Lisätiedot

Lapin Suhdannekatsaus 2013

Lapin Suhdannekatsaus 2013 2 SUHDANNEKUVA 3 TOIMIALOJEN VERTAILU 4 LAPIN TALOUDEN RAKENNE 6 LAPIN TOIMIALARYHMÄT 12 ROVANIEMEN SEUTUKUNTA 14 KEMI-TORNION SEUTUKUNTA 16 LAPIN MAAKUNNAN MUUT SEUTUKUNNAT 17 LAPIN MATKAILUKESKUKSET

Lisätiedot

Työpaikka- ja elinkeinorakenne

Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikka- ja elinkeinorakenne Elina Parviainen / Vantaan kaupunki elina.parviainen[at]vantaa.fi Päivitetty 25.10.2018 Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työvoima ja työttömyys

Lisätiedot

Mediatiedote Julkaisuvapaa klo Tiivistelmä katsauksen tuloksista

Mediatiedote Julkaisuvapaa klo Tiivistelmä katsauksen tuloksista Tiivistelmä katsauksen tuloksista Vuoden 2009 loppuun ulottuvat liikevaihtotiedot soittavat, että Lapin teollisuudessa taantuman pohja saavutettiin kesällä 2009. Loppuvuotta kohti liikevaihtotrendin nokka

Lisätiedot

Lapin Suhdannekatsaus

Lapin Suhdannekatsaus 2 SUHDANNEKUVA 3 TOIMIALOJEN VERTAILU 4 LAPIN TALOUDEN RAKENNE 6 LAPIN TOIMIALARYHMÄT 12 KEMI-TORNION SEUTUKUNTA 14 ROVANIEMEN SEUTUKUNTA 16 LAPIN MAAKUNNAN MUUT SEUTUKUNNAT 17 LAPIN MATKAILUKESKUKSET

Lisätiedot

Ulkomaankauppa ja sitä harjoittavat yritykset - näkökulmia

Ulkomaankauppa ja sitä harjoittavat yritykset - näkökulmia Ulkomaankauppa ja sitä harjoittavat yritykset - näkökulmia Globalisaatioseminaari 17.4.2103, Tilastokeskus Timo Koskimäki Tilastojohtaja, Tulli Sisällys Tavara- ja yritysnäkökulmat ulkomaankauppaan Yritysnäkökulmaa

Lisätiedot

1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain. 2) Alueen profiilitiedot

1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain. 2) Alueen profiilitiedot Tilastokuviot 1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain 2) Alueen profiilitiedot 1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain Jämsä, ja koko maa Henkilökunta Liikevaihto Toimipaikkojen henkilökunta

Lisätiedot

Suhdannekatsaus, Keski-Pohjanmaa

Suhdannekatsaus, Keski-Pohjanmaa Etelä-Savo Suhdannekatsaus, Keski-Pohjanmaa Lokakuu 216 Tässä katsauksessa tarkastellaan Keski-Pohjanmaan maakunnan suhdanteita Tilastokeskuksesta tilatulla (tilaajina Pohjanmaan ELY-keskus, Pohjanmaan

Lisätiedot