Työvoimatutkimus. Joulukuun työttömyysaste 8,4 prosenttia. 2017, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Työvoimatutkimus. Joulukuun työttömyysaste 8,4 prosenttia. 2017, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi"

Transkriptio

1 Työmarkkinat 2018 Työvoimatutkimus 2017, joulukuu,. neljännes ja vuosi Joulukuun työttömyysaste 8, prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2017 joulukuussa , mikä oli enemmän kuin vuosi sitten. Työttömyysaste oli 8, prosenttia, kun se edellisvuoden joulukuussa oli 7,9 prosenttia. Työllisiä oli enemmän kuin edellisvuoden joulukuussa. Neljännellä vuosineljänneksellä (loka-joulukuussa) työttömyysaste oli 7,6 prosenttia, mikä oli 0, prosenttiyksikköä pienempi kuin vuoden 2016 vastaavalla ajanjaksolla. Vuonna 2017 työttömyysaste oli keskimäärin 8,6 prosenttia, kun se vuonna 2016 oli 8,8 prosenttia. Työttömyysaste ja työttömyysasteen trendi 2007/ /12, 15 7-vuotiaat Työllisiä oli vuoden 2017 joulukuussa (virhemarginaali ±33 000), mikä oli enemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisiä miehiä oli ja naisia enemmän kuin vuoden 2016 joulukuussa. Työllisyysaste eli työllisten osuus 15 6-vuotiaista oli joulukuussa 69,6 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli 68,3 prosenttia. Miesten työllisyysaste nousi edellisen vuoden joulukuusta 0,7 prosenttiyksikköä 70, prosenttiin ja naisten työllisyysaste 2,0 prosenttiyksikköä 68,8 prosenttiin. Työllisyysasteen kausi- ja satunnaisvaihtelusta tasoitettu trendi oli 70,7 prosenttia. Helsinki Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava Tilastokeskus.

2 Työttömiä oli Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan vuoden 2017 joulukuussa (virhemarginaali ±18 000), mikä oli enemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömiä miehiä oli ja naisia henkeä. Työttömyysaste oli joulukuussa 8, prosenttia eli 0,6 prosenttiyksikköä suurempi kuin vuotta aiemmin. Miesten työttömyysaste oli 8,9 ja naisten 7,9 prosenttia. Työttömyysasteen trendi oli 8, prosenttia vuotiaita nuoria oli joulukuussa yhteensä Heistä työllisiä oli ja työttömiä Työvoimaan, eli työllisiin ja työttömiin, kuuluvien nuorten määrä oli näin ollen Nuorten 15 2-vuotiaiden työttömyysaste, eli työttömien osuus työvoimasta, oli joulukuussa 15,5 prosenttia, mikä oli 0,8 prosenttiyksikköä suurempi kuin vuotta aiemmin. Nuorten työttömyysasteen trendi oli 18,8 prosenttia vuotiaiden nuorten työttömien osuus samanikäisestä väestöstä oli 7,3 prosenttia. Työvoiman ulkopuolella olevia oli vuoden 2017 joulukuussa henkeä eli vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työvoiman ulkopuolella olevista oli piilotyöttömiä , mikä oli vähemmän vuoden 2016 joulukuuhun verrattuna. Työllisyyden muutokset 2016/ /12 Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan, 15 7-vuotiaat Väestö yhteensä Työvoima yhteensä Työlliset palkansaajat yrittäjät ja yrittäjäperheenjäsenet Työttömät Työvoiman ulkopuolella olevat piilotyöttömät Työllisyysaste, 15 6-vuotiaat Työttömyysaste Työvoimaosuus Vuosi/Kuukausi 2016/ ,3 7,9 6,0 -sarake laskettu pyöristämättömistä luvuista. Tiedot ovat ILO/EU -määritelmän mukaisia. 2017/ ,6 8, 65,5 2016/ /12 0,2 2,6 2,0 2,9,1 9,8 3,9 12,7 Prosenttiyksikköä 1,3 0,6 1,5 Työvoimatutkimuksen vuoden 2017 neljännen vuosineljänneksen tiedot Vuoden 2017 neljännellä neljänneksellä työllisiä oli keskimäärin henkeä, mikä oli enemmän kuin vuoden 2016 vastaavana aikana. Työllisten määrä lisääntyi eniten ammatillisen, tieteellisen ja teknisen toiminnan (M) sekä koulutuksen (P) toimialaloilla. Työllisten tekemien työtuntien määrä vuoden 2017 neljännellä neljänneksellä oli 1,8 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin. Työttömiä oli vuoden 2017 neljännellä neljänneksellä keskimäärin henkeä, mikä oli henkeä vähemmän kuin vuoden 2016 loka-joulukuussa. Vuoden 2017 neljännen neljänneksen työttömyysaste oli 7,6 prosenttia, mikä oli 0, prosenttiyksikköä pienempi vuoden 2016 vastaavaan aikaan verrattuna. 2

3 Työvoiman ulkopuolella oli vuoden 2017 neljännellä neljänneksellä henkeä, mikä oli henkeä vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työvoiman ulkopuolella olevista oli piilotyöttömiä , mikä oli vähemmän kuin vuoden 2016 vastaavana aikana. Työllisyyden muutokset 2016/IV Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan, 15 7 vuotiaat Työvoima yhteensä Työlliset yhteensä Työttömät yhteensä miehet naiset Työvoiman ulkopuolella olevat piilotyöttömät Vuosi/Neljännes 2016/IV sarake laskettu pyöristämättömistä luvuista. Tiedot ovat ILO/EU -määritelmän mukaisia Prosenttia (%) 1,9 2, 3,6 2,0 5,5 2,8 1,8 Työvoimatutkimuksen vuoden 2017 vuosikeskiarvot Työllisiä oli vuonna 2017 keskimäärin , mikä oli enemmän kuin vuonna Vuoden 2017 työllisyysaste oli 69,6 prosenttia, kun se vuonna 2016 oli 68,7 prosenttia. Työttömyysaste oli vuonna 2017 keskimäärin 8,6 prosenttia, kun se vuonna 2016 oli 8,8 prosenttia. Työttömiä oli vuonna 2017 keskimäärin henkeä, mikä oli hieman vähemmän edelliseen vuoteen verrattuna. Työllisten tekemien työtuntien määrä vuonna 2017 oli 0,7 prosenttia suurempi kuin vuonna Työpanoksen määrä työllistä kohti pysyi lähes ennallaan. Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen vuotta 2017 koskevia vuosikeskiarvoja julkaistaan tämän julkaisun liitetaulukoissa sekä työvoimatutkimuksen tietokantataulukoissa. Yleiskatsaus vuoden 2017 vuositiedoista sekä aikasarjatiedoista vuosilta julkaistaan Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston tiedot Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli joulukuun 2017 lopussa kaikkiaan työnvälityksen säädösten mukaisesti työttömäksi työnhakijaksi tilastoitua. Työttömien työnhakijoiden määrä oli pienempi kuin edellisen vuoden joulukuussa. Työttömyys laski joulukuussa edellisen vuoden vastaavasta ajankohdasta kaikkien elinkeino-, liikenneja ympäristökeskusten (ELY) alueilla; eniten Satakunnassa ( 25 %), Pirkanmaalla ( 25 %) ja Pohjanmaalla ( 22 %). Joulukuun lopussa työ- ja elinkeinotoimistoihin ilmoittautuneita kokoaikaisesti lomautettuja oli , mikä oli vähemmän kuin vuosi sitten. Aktivointiasteeseen laskettavissa palveluissa oli joulukuun lopussa yhteensä henkilöä, mikä oli lähes sama määrä kuin edellisen vuoden joulukuussa. Palveluiden piirissä oli,2 prosenttia työvoimasta. Työttöminä työnhakijoina työ- ja elinkeinotoimistoissa oli alle 25-vuotiasta työtöntä. Heidän määränsä oli pienempi kuin edellisen vuoden joulukuussa. Työ- ja elinkeinotoimistoihin ilmoitettiin joulukuussa uutta avointa työpaikkaa eli enemmän kuin edellisen vuoden joulukuussa. 3

4 Muutokset 2016/ /12 työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan Työttömät työnhakijat yli vuoden työttömänä olleet Palveluissa yhteensä työllistetyt työvoimakoulutuksessa, valmennuksessa työ- ja koulutuskokeilussa vuorotteluvapaasijaisena, kuntouttavassa työtoiminnassa, omaehtoisessa opiskelussa työttömyysetuudella Uudet avoimet työpaikat työ- ja elinkeinotoimistoissa -sarake laskettu pyöristämättömistä luvuista. Vuosi/Kuukausi 2016/ / / /12 17,5 2,9 0, 5,6 11,3 6,1 3,6 8,7 Työ- ja elinkeinoministeriön yhteystiedot: Petri Syvänen puh , Linkit Työvoimatutkimuksen tietokantataulukot Kausitasoitetusta trendistä Lukujen tarkkuudesta ja virhemarginaaleista kerrotaan työvoimatutkimuksen laatuselosteessa Tilastokeskuksen ja työ- ja elinkeinoministeriön työttömyystilastojen vertailu Tuoreimmat EU:n julkaisemat kausitasoitetut työttömyysluvut (englanniksi) löytyvät Eurostatin kotisivulta Avoimet työpaikat Tuoreimmat EU:n julkaisemat tiedot avoimista työpaikoista (englanniksi) löytyvät Eurostatin kotisivulta

5 Sisällys Taulukot Liitetaulukot 2017, joulukuu Liitetaulukko 1. Työvoimatutkimuksen keskeisimmät tunnusluvut sukupuolen mukaan 2016/ / Liitetaulukko 2. Väestö työmarkkina-aseman ja sukupuolen mukaan 2016/ /12, -vuotiaat...7 Liitetaulukko 3. Väestö sukupuolen ja iän mukaan 2016/ / Liitetaulukko. Työvoima sukupuolen ja iän mukaan 2016/ / Liitetaulukko 5. Työvoimaosuudet sukupuolen ja iän mukaan 2016/ / Liitetaulukko 6. Työlliset sukupuolen ja iän mukaan 2016/ / Liitetaulukko 7. Työllisyysasteet sukupuolen ja iän mukaan 2016/ / Liitetaulukko 8. Työlliset ammattiaseman mukaan 2016/ /12, -vuotiaat...12 Liitetaulukko 9. Työlliset työnantajasektorin mukaan 2016/ /12, -vuotiaat...13 Liitetaulukko 10. Työlliset aluehallintovirastojen (AVI) mukaan 2016/ /12, -vuotiaat...13 Liitetaulukko 11. Osa-aikatyölliset sukupuolen mukaan 2016/ /12, -vuotiaat...13 Liitetaulukko 12. Osa-aikatyöllisten osuus kaikista työllisistä sukupuolen mukaan 2016/ /12, -vuotiaat, %...13 Liitetaulukko 13. Palkansaajat työsuhteen tyypin mukaan 2016/ /12, -vuotiaat...1 Liitetaulukko 1. Palkansaajat työsuhteen tyypin mukaan 2016/ /12, -vuotiaat, %...1 Liitetaulukko 15. Työttömät sukupuolen ja iän mukaan 2016/ / Liitetaulukko 16. Työttömyysasteet sukupuolen ja iän mukaan 2016/ / Liitetaulukko 17. Työttömyysasteet aluehallintovirastojen (AVI) mukaan 2016/ /12, -vuotiaat...16 Liitetaulukko 18. Kausi- ja satunnaisvaihtelusta tasoitetut sarjat 2017/ Liitetaulukot 2017,. neljännes Liitetaulukko 19. Työvoimatutkimuksen keskeisimmät tunnusluvut sukupuolen mukaan...18 Liitetaulukko 20. Väestö työmarkkina-aseman ja sukupuolen mukaan, -vuotiaat...18 Liitetaulukko 21. Väestö sukupuolen ja iän mukaan...19 Liitetaulukko 22. Työvoima sukupuolen ja iän mukaan...20 Liitetaulukko 23. Työvoimaosuudet sukupuolen ja iän mukaan...21 Liitetaulukko 2. Työlliset sukupuolen ja iän mukaan...22 Liitetaulukko 25. Työllisyysasteet sukupuolen ja iän mukaan...23 Liitetaulukko 26. Työlliset ammattiaseman mukaan, -vuotiaat...23 Liitetaulukko 27. Työlliset työnantajasektorin mukaan, -vuotiaat...2 Liitetaulukko 28. Työlliset toimialoittain (TOL 2008), -vuotiaat...25 Liitetaulukko 29. Työllisten tehdyt työtunnit toimialoittain (TOL 2008), -vuotiaat...26 Liitetaulukko 30. Työlliset aluehallintovirastojen (AVI) mukaan, -vuotiaat...27 Liitetaulukko 31. Työlliset maakunnan (2011) mukaan, -vuotiaat...28 Liitetaulukko 32. Osa-aikatyölliset sukupuolen mukaan, -vuotiaat...28 Liitetaulukko 33. Osa-aikatyöllisten osuus kaikista työllisistä sukupuolen mukaan, -vuotiaat, %...28 Liitetaulukko 3. Palkansaajat toimialoittain (TOL 2008), -vuotiaat...29 Liitetaulukko 35. Palkansaajien tehdyt työtunnit toimialoittain (TOL 2008), -vuotiaat

6 Liitetaulukko 36. Palkansaajat työsuhteen tyypin mukaan, -vuotiaat...31 Liitetaulukko 37. Palkansaajat työsuhteen tyypin mukaan, -vuotiaat, %...31 Liitetaulukko 38. Palkansaajien alle vuoden kestäneet työsuhteet työsuhteen tyypin mukaan, -vuotiaat...32 Liitetaulukko 39. Palkansaajien alle vuoden kestäneet työsuhteet työsuhteen tyypin mukaan, -vuotiaat, %...32 Liitetaulukko 0. Työttömät sukupuolen ja iän mukaan...33 Liitetaulukko 1. Työttömyysaste sukupuolen ja iän mukaan...3 Liitetaulukko 2. Työttömyysasteet aluehallintovirastojen (AVI) mukaan...3 Liitetaulukko 3. Työttömyysasteet maakunnan (2011) mukaan...35 Liitetaulukot 2017, vuosi Liitetaulukko. Työvoimatutkimuksen keskeisimmät tunnusluvut sukupuolen mukaan vuosina Liitetaulukko 5. Väestö työmarkkina-aseman ja sukupuolen mukaan vuosina , -vuotiaat...36 Liitetaulukko 6. Työllisyysasteet sukupuolen ja iän mukaan vuosina Liitetaulukko 7. Työlliset koulutusasteen ja sukupuolen mukaan vuosina , -vuotiaat...38 Liitetaulukko 8. Työlliset toimialoittain (TOL 2008) vuosina , -vuotiaat...39 Liitetaulukko 9. Työllisten tehdyt työtunnit toimialoittain (TOL 2008) vuosina , -vuotiaat...1 Liitetaulukko 50. Työlliset työnantajasektorin ja sukupuolen mukaan vuosina , -vuotiaat...2 Liitetaulukko 51. Työlliset maakunnan (2011) mukaan vuosina , -vuotiaat...3 Liitetaulukko 52. Palkansaajat työsuhteen tyypin ja sukupuolen mukaan vuosina , -vuotiaat... Liitetaulukko 53. Työttömyysasteet sukupuolen ja iän mukaan vuosina Liitetaulukko 5. Työttömyysasteet maakunnan (2011) mukaan vuosina , -vuotiaat...6 Liitetaulukko 55. Työttömyysasteet koulutusasteen ja sukupuolen mukaan vuosina , -vuotiaat...7 Kuviot Liitekuviot 2017, joulukuu Liitekuvio 1. Työllisyysaste ja työllisyysasteen trendi 2007/ /12, 15 6-vuotiaat...8 Liitekuvio 2. Työttömyysaste ja työttömyysasteen trendi 2007/ /12, 15 7-vuotiaat...8 Liitekuvio 3. Työllisyysaste ja työllisyysasteen trendi 1989/ /12, 15 6-vuotiaat...9 Liitekuvio. Työttömyysaste ja työttömyysasteen trendi 1989/ /12, 15 7-vuotiaat...9 Laatuseloste: Työvoimatutkimus

7 Liitetaulukot 2017, joulukuu Liitetaulukko 1. Työvoimatutkimuksen keskeisimmät tunnusluvut sukupuolen mukaan 2016/ /12 Vuosi/Kuukausi 2016/ / / /12 Prosenttiyksikköä Tunnusluku Työllisyysaste, -vuotiaat Sukupuolet yhteensä 68,3 69,6 1,3 69,7 70, 0,7 66,8 68,8 2,0 Työttömyysaste, -vuotiaat Sukupuolet yhteensä 7,9 8, 0,6 8,2 8,9 0,6 7,5 7,9 0,5 Työvoimaosuus, -vuotiaat Sukupuolet yhteensä 6,0 65,5 1,5 66,6 67,9 1,3 61,3 63,0 1,7 Liitetaulukko 2. Väestö työmarkkina-aseman ja sukupuolen mukaan 2016/ /12, -vuotiaat Vuosi/Kuukausi 2016/ / / / / /12 Työmarkkina-asema Sukupuolet yhteensä Väestö yhteensä Työvoima yhteensä ,2 2,6 - työlliset ,0 - työttömät ,8 Työvoiman ulkopuolella olevat ,9 Väestö yhteensä ,3 Työvoima yhteensä ,2 - työlliset ,5 - työttömät ,2 Työvoiman ulkopuolella olevat ,5 Väestö yhteensä ,2 Työvoima yhteensä ,1 - työlliset ,5 - työttömät ,3 Työvoiman ulkopuolella olevat ,3 7

8 Liitetaulukko 3. Väestö sukupuolen ja iän mukaan 2016/ /12 Vuosi/Kuukausi 2016/ / / / / /12 Ikäluokka Sukupuolet yhteensä ,2-0, , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,0 8

9 Liitetaulukko. Työvoima sukupuolen ja iän mukaan 2016/ /12 Vuosi/Kuukausi 2016/ / / / / /12 Ikäluokka Sukupuolet yhteensä ,6 2, , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,8 9

10 Liitetaulukko 5. Työvoimaosuudet sukupuolen ja iän mukaan 2016/ /12 Vuosi/Kuukausi 2016/ / / /12 Prosenttiyksikköä Ikäluokka Sukupuolet yhteensä 6,0 7,2 65,5 76,1 1,5 1,9 5,8 7,3 1,5 81,1 81,3 0,2 86,1 89, 3,3 89,1 90,3 1,2 66,5 69,7 3,1 9,6 11,2 1,6 66,6 67,9 1,3 76,0 77, 1, 5,5 3,6-1,9 86,5 86,0-0,5 88,7 92,2 3,5 91,9 91,9 0,1 65,3 70,0,7 13,0 15,8 2,8 61,3 63,0 1,7 72,3 7,8 2,5 6,2 51,1 5,0 75, 76, 1,0 83, 86,5 3,0 86, 88,6 2,3 67,7 69,3 1,6 6,5 7,1 0,6 10

11 Liitetaulukko 6. Työlliset sukupuolen ja iän mukaan 2016/ /12 Vuosi/Kuukausi 2016/ / / / / /12 Ikäluokka Sukupuolet yhteensä ,0 1, , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,6 11

12 Liitetaulukko 7. Työllisyysasteet sukupuolen ja iän mukaan 2016/ /12 Vuosi/Kuukausi 2016/ / / /12 Prosenttiyksikköä Ikäluokka Sukupuolet yhteensä 58,9 68,3 59,9 69,6 1,0 1,3 39,1 0,0 0,8 75,3 7,7-0,6 80,8 8,1 3, 82, 83,3 0,9 61, 63,3 1,9 9,2 10,7 1,5 61,1 61,8 0,7 69,7 70, 0,7 38,0 35,6-2,5 79,6 79,7 0,0 82,3 85,7 3, 85,2 83,8-1,3 61,0 63,8 2,8 12,2 15,0 2,8 56,7 58,0 1,3 66,8 68,8 2,0 0,2,5,3 70,8 69, -1, 79,1 82,5 3, 79,7 82,8 3,1 61,8 62,8 1,0 6,5 6,9 0, Liitetaulukko 8. Työlliset ammattiaseman mukaan 2016/ /12, -vuotiaat Vuosi/Kuukausi 2016/ / / / / /12 Ammattiasema Työlliset yhteensä ,0 Palkansaajat yhteensä ,9 Yrittäjät ja yrittäjäperheenjäsenet ,1 12

13 Liitetaulukko 9. Työlliset työnantajasektorin mukaan 2016/ /12, -vuotiaat Vuosi/Kuukausi 2016/ / / / / /12 Työnantajasektori Työnantajasektorit yhteensä (ml. työnantajasektori tuntematon) ,0 Yksityinen sektori ,3 Julkinen sektori ,8 - valtio ,7 - kunta ,7 Liitetaulukko 10. Työlliset aluehallintovirastojen (AVI) mukaan 2016/ /12, -vuotiaat Vuosi/Kuukausi 2016/ / / / / /12 Aluehallintovirasto Koko maa (ml. Ahvenanmaa) ,0 Etelä-Suomen AVI ,0 Lounais-Suomen AVI ,0 Itä-Suomen AVI ,0 Länsi- ja Sisä-Suomen AVI ,3 Pohjois-Suomen AVI ,5 Lapin AVI ,7 Liitetaulukko 11. Osa-aikatyölliset sukupuolen mukaan 2016/ /12, -vuotiaat Vuosi/Kuukausi 2016/ / / / / /12 Sukupuolet yhteensä , , , Liitetaulukko 12. Osa-aikatyöllisten osuus kaikista työllisistä sukupuolen mukaan 2016/ /12, -vuotiaat, % Sukupuolet yhteensä Vuosi/Kuukausi 2016/ /12 17,3 12,5 22,6 17,7 13,7 22,1 2016/ /12 Prosenttiyksikköä 0, 1,2-0,5 13

14 Liitetaulukko 13. Palkansaajat työsuhteen tyypin mukaan 2016/ /12, -vuotiaat Vuosi/Kuukausi 2016/ / / / / /12 Työsuhde Palkansaajat yhteensä ,9 - jatkuva kokoaikatyö ,8 - jatkuva osa-aikatyö ,9 - määräaikainen kokoaikatyö ,7 - määräaikainen osa-aikatyö ,9 Määräaikainen työ yhteensä ,7 Osa-aikainen työ yhteensä ,0 Liitetaulukko 1. Palkansaajat työsuhteen tyypin mukaan 2016/ /12, -vuotiaat, % Palkansaajat yhteensä - jatkuva kokoaikatyö - jatkuva osa-aikatyö - määräaikainen kokoaikatyö - määräaikainen osa-aikatyö Määräaikainen työ yhteensä Osa-aikainen työ yhteensä Vuosi/Kuukausi 2016/ /12 100,0 73,8 11,3 10,0 5,0 15,0 16,3 100,0 73,7 11,2 9,8 5,3 15,1 16,6 2016/ /12 Prosenttiyksikköä 0,0-0,1 0,0-0,2 0,3 0,1 0,3 1

15 Liitetaulukko 15. Työttömät sukupuolen ja iän mukaan 2016/ /12 Vuosi/Kuukausi 2016/ / / / / /12 Ikäluokka Sukupuolet yhteensä ,8 9, , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,7 15

16 Liitetaulukko 16. Työttömyysasteet sukupuolen ja iän mukaan 2016/ /12 Vuosi/Kuukausi 2016/ / / /12 Prosenttiyksikköä Ikäluokka Sukupuolet yhteensä 7,9 8,0 8, 8,6 0,6 0,6 1,7 15,5 0,8 7,1 8,2 1,0 6,3 5,9-0, 7,5 7,7 0,2 7,7 9,2 1,5 8,2 8,9 0,6 8,3 9,0 0,7 16, 18, 2,0 7,9 7,3-0,6 7,2 7,0-0,2 7,3 8,8 1,5 6,6 8,9 2,3 7,5 7,9 0,5 7,6 8,0 0, 12,9 13,0 0,1 6,1 9,1 3,0 5,2,6-0,5 7,7 6,6-1,1 8,7 9,5 0,8 Liitetaulukko 17. Työttömyysasteet aluehallintovirastojen (AVI) mukaan 2016/ /12, -vuotiaat Aluehallintovirasto Koko maa (ml. Ahvenanmaa) Etelä-Suomen AVI Lounais-Suomen AVI Itä-Suomen AVI Länsi- ja Sisä-Suomen AVI Pohjois-Suomen AVI Lapin AVI Vuosi/Kuukausi 2016/ /12 7,9 7,0 8,2 11,0 7,7 8,9. 8, 7,6 8,3 9,8 9,6 8, / /12 Prosenttiyksikköä 0,6 0,6 0,1-1,2 1,9-0,7. 16

17 Liitetaulukko 18. Kausi- ja satunnaisvaihtelusta tasoitetut sarjat 2017/12 Työlliset Työllisyysaste, -vuotiaat Työttömät Työttömät työnhakijat (TEM) Työttömyysaste, -vuotiaat Työttömyysaste, -vuotiaat 2015/ , ,2 21,2 2016/ , ,2 21,0 2016/ , ,1 20,8 2016/ , ,0 20,6 2016/ , ,9 20,5 2016/ , ,9 20,3 2016/ , ,8 20,2 2016/ , ,8 20,1 2016/ , ,7 20,1 2016/ , ,7 20,0 2016/ , ,7 20,1 2016/ , ,7 20,1 2016/ , ,7 20,1 2017/ , ,7 20,2 2017/ , ,7 20,2 2017/ , ,7 20,2 2017/ , ,7 20,2 2017/ , ,7 20,1 2017/ , ,6 20,0 2017/ , ,6 19,8 2017/ , ,6 19,6 2017/ , ,5 19,3 2017/ , ,5 19,0 2017/ , , 18,9 2017/ , , 18,8 17

18 Liitetaulukot 2017,. neljännes Liitetaulukko 19. Työvoimatutkimuksen keskeisimmät tunnusluvut sukupuolen mukaan 2016/IV - Vuosi/Neljännes 2016/IV Prosenttiyksikköä Tunnusluku Työllisyysaste, -vuotiaat Sukupuolet yhteensä 68,1 70,0 1,9 69,3 71,0 1,6 66,9 69,0 2,2 Työttömyysaste, -vuotiaat Sukupuolet yhteensä 8,0 7,6-0, 8, 8,0-0,3 7,7 7,1-0,6 Työvoimaosuus, -vuotiaat Sukupuolet yhteensä 6,2 65,3 1,1 66,7 67,7 1,0 61,8 62,9 1,2 Liitetaulukko 20. Väestö työmarkkina-aseman ja sukupuolen mukaan, -vuotiaat Vuosi/Neljännes 2016/IV Työmarkkina-asema Sukupuolet yhteensä Väestö yhteensä Työvoima yhteensä ,2 1,9 - työlliset , - työttömät ,6 Työvoiman ulkopuolella olevat ,8 Väestö yhteensä ,3 Työvoima yhteensä ,8 - työlliset ,2 - työttömät ,0 Työvoiman ulkopuolella olevat ,8 Väestö yhteensä ,2 Työvoima yhteensä ,1 - työlliset ,7 - työttömät ,5 Työvoiman ulkopuolella olevat ,9 18

19 Liitetaulukko 21. Väestö sukupuolen ja iän mukaan Vuosi/Neljännes 2016/IV Ikäluokka Sukupuolet yhteensä ,2-0, , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,8 19

20 Liitetaulukko 22. Työvoima sukupuolen ja iän mukaan Vuosi/Neljännes 2016/IV Ikäluokka Sukupuolet yhteensä ,9 1, , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,9 20

21 Liitetaulukko 23. Työvoimaosuudet sukupuolen ja iän mukaan Vuosi/Neljännes 2016/IV Prosenttiyksikköä Ikäluokka Sukupuolet yhteensä 6,2 7,2 65,3 75,9 1,1 1,7,5 5,6 1,1 80,6 82,1 1,5 87,6 89,5 1,9 89, 90,6 1,2 66,8 69,1 2,3 11,0 11,2 0,2 66,7 67,7 1,0 75,8 77, 1,5 2,9 3,3 0, 86,6 87,8 1,1 90,5 92,0 1,5 91,2 91,0-0,2 65,5 69,5,0 1,5 1,9 0, 61,8 62,9 1,2 72,5 7, 1,9 6,1 8,1 1,9 7,2 76,1 1,9 8,5 86,8 2,3 87,6 90,2 2,6 68,1 68,7 0,7 7,9 7,9 0,0 21

22 Liitetaulukko 2. Työlliset sukupuolen ja iän mukaan Vuosi/Neljännes 2016/IV Ikäluokka Sukupuolet yhteensä , 2, , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,8 22

23 Liitetaulukko 25. Työllisyysasteet sukupuolen ja iän mukaan Vuosi/Neljännes 2016/IV Prosenttiyksikköä Ikäluokka Sukupuolet yhteensä 59,1 68,1 60,3 70,0 1,3 1,9 37, 39,1 1,7 7,5 75,0 0,5 81,6 8,3 2,7 83,3 85, 2,1 61,5 63,7 2,1 10,8 11,0 0,2 61,1 62,2 1,1 69,3 71,0 1,6 35,3 36,5 1,2 79,9 80,1 0,2 8,0 86,8 2,7 8,8 8,9 0,2 60,2 63, 3,2 1,0 1,5 0,5 57,0 58, 1, 66,9 69,0 2,2 39,6 1,9 2,3 68,7 69,6 0,9 79,0 81,6 2,6 81,8 85,8,0 62,8 63,9 1,0 7,8 7,8 0,0 Liitetaulukko 26. Työlliset ammattiaseman mukaan, -vuotiaat Vuosi/Neljännes 2016/IV Ammattiasema Työlliset yhteensä , Palkansaajat yhteensä ,7 Yrittäjät ja yrittäjäperheenjäsenet ,6 23

24 Liitetaulukko 27. Työlliset työnantajasektorin mukaan, -vuotiaat Vuosi/Neljännes 2016/IV Työnantajasektori Työnantajasektorit yhteensä (ml. työnantajasektori tuntematon) , Yksityinen sektori ,6 Julkinen sektori ,7 - valtio ,6 - kunta ,2 2

25 Liitetaulukko 28. Työlliset toimialoittain (TOL 2008), -vuotiaat Vuosi/Neljännes 2016/IV 2016/IV - Toimiala TOL 2008 Toimialat yhteensä , A, B Maa-, metsä- ja kalatalous; kaivostoiminta ,0 Maatalous ,8 C Teollisuus ,8 Elintarvikkeiden, tekstiilien ja vaatteiden valmistus ,5 Sahatavaran ja paperin sekä paperituotteiden valmistus; painaminen ja jäljentäminen ,0 Kemikaalien, lääkkeiden yms. valmistus ,3 Metallien jalostus; metallituotteiden valmistus (pl. koneet ja laitteet) ,5 Elektronisten ja optisten tuotteiden, sähkölaitteiden, koneiden ja kulkuneuvojen valmistus ,2 Huonekalujen ym. valmistus; koneiden ja laitteiden huolto ja asennus ,8 D, E Sähkö-, kaasu-, lämpö-, vesi-, viemäri- ja jätevesihuolto ,6 F Rakentaminen ,9 Talonrakentaminen ,5 Erikoistunut rakennustoiminta ,1 G Tukku- ja vähittäiskauppa; moottoriajoneuvojen ja moottoripyörien korjaus , Moottoriajoneuvojen tukku- ja vähittäiskauppa sekä korjaus 5 0 8,8 Tukkukauppa (pl. moottoriajoneuvojen kauppa) ,7 Vähittäiskauppa (pl. moottoriajoneuvojen kauppa) ,2 H Kuljetus ja varastointi ,9 Maa-, vesi- ja ilmaliikenne ,6 Varastointi ja liikennettä palveleva toiminta; postija kuriiritoiminta , I Majoitus- ja ravitsemistoiminta ,5 J Informaatio ja viestintä ,5 K, L Rahoitus- ja vakuutustoiminta; kiinteistöala ,1 M Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta ,9 Arkkitehti- ja insinööripalvelut; tekninen testaus ja analysointi ,1 N Hallinto- ja tukipalvelutoiminta ,5 Kiinteistön- ja maisemanhoito ,1 O Julkinen hallinto ja maanpuolustus; pakollinen sosiaalivakuutus ,6 P Koulutus ,8 Q Terveys- ja sosiaalipalvelut ,8 Terveyspalvelut ,7 Sosiaalihuollon laitospalvelut ,6 Sosiaalihuollon avopalvelut , R Taiteet, viihde ja virkistys ,9 S-U Muu palvelutoiminta yms ,0 X Toimiala tuntematon

26 Liitetaulukko 29. Työllisten tehdyt työtunnit toimialoittain (TOL 2008), -vuotiaat Toimiala Toimialat yhteensä A, B Maa-, metsä- ja kalatalous; kaivostoiminta Maatalous C Teollisuus Elintarvikkeiden, tekstiilien ja vaatteiden valmistus Sahatavaran ja paperin sekä paperituotteiden valmistus; painaminen ja jäljentäminen Kemikaalien, lääkkeiden yms. valmistus Metallien jalostus; metallituotteiden valmistus (pl. koneet ja laitteet) Elektronisten ja optisten tuotteiden, sähkölaitteiden, koneiden ja kulkuneuvojen valmistus Huonekalujen ym. valmistus; koneiden ja laitteiden huolto ja asennus D, E Sähkö-, kaasu-, lämpö-, vesi-, viemärija jätevesihuolto F Rakentaminen Talonrakentaminen Erikoistunut rakennustoiminta G Tukku- ja vähittäiskauppa; moottoriajoneuvojen ja moottoripyörien korjaus Moottoriajoneuvojen tukku- ja vähittäiskauppa sekä korjaus Tukkukauppa (pl. moottoriajoneuvojen kauppa) Vähittäiskauppa (pl. moottoriajoneuvojen kauppa) H Kuljetus ja varastointi Maa-, vesi- ja ilmaliikenne Varastointi ja liikennettä palveleva toiminta; posti- ja kuriiritoiminta I Majoitus- ja ravitsemistoiminta J Informaatio ja viestintä K, L Rahoitus- ja vakuutustoiminta; kiinteistöala M Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Arkkitehti- ja insinööripalvelut; tekninen testaus ja analysointi N Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Kiinteistön- ja maisemanhoito O Julkinen hallinto ja maanpuolustus; pakollinen sosiaalivakuutus P Koulutus TOL Vuosi/Neljännes 2016/IV 2016/IV - Miljoonaa tuntia Miljoonaa tuntia Miljoonaa tuntia 1020,0 2, 31,9 19,0 20,1 19,8 21,0 25,6 8,3 1,1 1,8 85,2 31,2 6,7 120, 18,6 39,7 62,0 63,9 5,3 18,6 28,9,2 30,8 70, 26, 1,9 2,1 7,9 66,9 1038,0 5,8 33,2 16,5 18,6 19,5 20,7 23, 8,6 15,7 12,7 86,6 31,6 5,9 115,3 20, 36, 58,6 62,7 3,0 19,8 30,0 6,0 31,6 75,6 28,8 3,5 2,1 9,0 71,6 18,0 3,3 1,3-2,5-1,5-0,3-0, -2,2 0,3 1,6-2,1 1, 0, -0,8-5,0 1,7-3,3-3, -1,2-2,3 1,1 1,1 1,8 0,7 5,3 2,3 1,6 0,0 1,1,7 2016/IV - 1,8 7,8,0-1,7-7, -1, -1,8-8,6 0,6 11,5-1,1 1,6 1,2-1,8 -,2 9, -8, -5,5-1,9-5,1 6,1 3,9,1 2, 7,5 8,8 3,9 0,1 2, 7,1 26

27 Vuosi/Neljännes 2016/IV 2016/IV /IV - Miljoonaa tuntia Miljoonaa tuntia Miljoonaa tuntia Q Terveys- ja sosiaalipalvelut ,0 161,, 2,8 Terveyspalvelut 86 70,9 75,7,9 6,9 Sosiaalihuollon laitospalvelut 87 36,7 3,7-2,0-5,5 Sosiaalihuollon avopalvelut 88 9, 51,0 1,5 3,1 R Taiteet, viihde ja virkistys , 23,6 2,2 10,3 S-U Muu palvelutoiminta yms , 33,6 1,2 3,6 X Toimiala tuntematon 00 2,5 2,.. Liitetaulukko 30. Työlliset aluehallintovirastojen (AVI) mukaan, -vuotiaat Vuosi/Neljännes 2016/IV Aluehallintovirasto Koko maa (ml. Ahvenanmaa) , Etelä-Suomen AVI ,7 Lounais-Suomen AVI ,3 Itä-Suomen AVI ,7 Länsi- ja Sisä-Suomen AVI ,9 Pohjois-Suomen AVI ,2 Lapin AVI ,1 27

28 Liitetaulukko 31. Työlliset maakunnan (2011) mukaan, -vuotiaat Vuosi/Neljännes 2016/IV Maakunta Koko maa (ml. Ahvenanmaa) , Uusimaa ,5 Varsinais-Suomi ,9 Satakunta ,3 Kanta-Häme ,3 Pirkanmaa ,1 Päijät-Häme ,5 Kymenlaakso ,2 Etelä-Karjala ,5 Etelä-Savo ,3 Pohjois-Savo ,2 Pohjois-Karjala ,9 Keski-Suomi ,9 Etelä-Pohjanmaa ,8 Pohjanmaa ,6 Keski-Pohjanmaa ,3 Pohjois-Pohjanmaa ,2 Kainuu , Lappi ,1 Liitetaulukko 32. Osa-aikatyölliset sukupuolen mukaan, -vuotiaat Vuosi/Neljännes 2016/IV Sukupuolet yhteensä , , , Liitetaulukko 33. Osa-aikatyöllisten osuus kaikista työllisistä sukupuolen mukaan, -vuotiaat, % Sukupuolet yhteensä Vuosi/Neljännes 2016/IV 16,9 12,0 22,1 17,2 12,7 22,0 Prosenttiyksikköä 0,3 0,7-0,1 28

29 Liitetaulukko 3. Palkansaajat toimialoittain (TOL 2008), -vuotiaat Vuosi/Neljännes 2016/IV 2016/IV - Toimiala TOL 2008 Toimialat yhteensä ,7 A, B Maa-, metsä- ja kalatalous; kaivostoiminta ,8 Maatalous ,3 C Teollisuus ,1 Elintarvikkeiden, tekstiilien ja vaatteiden valmistus ,7 Sahatavaran ja paperin sekä paperituotteiden valmistus; painaminen ja jäljentäminen , Kemikaalien, lääkkeiden yms. valmistus ,0 Metallien jalostus; metallituotteiden valmistus (pl. koneet ja laitteet) ,3 Elektronisten ja optisten tuotteiden, sähkölaitteiden, koneiden ja kulkuneuvojen valmistus ,2 Huonekalujen ym. valmistus; koneiden ja laitteiden huolto ja asennus , D, E Sähkö-, kaasu-, lämpö-, vesi-, viemäri- ja jätevesihuolto ,1 F Rakentaminen ,1 Talonrakentaminen ,9 Erikoistunut rakennustoiminta ,7 G Tukku- ja vähittäiskauppa; moottoriajoneuvojen ja moottoripyörien korjaus ,2 Moottoriajoneuvojen tukku- ja vähittäiskauppa sekä korjaus ,9 Tukkukauppa (pl. moottoriajoneuvojen kauppa) ,0 Vähittäiskauppa (pl. moottoriajoneuvojen kauppa) ,1 H Kuljetus ja varastointi ,9 Maa-, vesi- ja ilmaliikenne ,8 Varastointi ja liikennettä palveleva toiminta; postija kuriiritoiminta ,8 I Majoitus- ja ravitsemistoiminta ,8 J Informaatio ja viestintä ,9 K, L Rahoitus- ja vakuutustoiminta; kiinteistöala ,9 M Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta ,1 Arkkitehti- ja insinööripalvelut; tekninen testaus ja analysointi , N Hallinto- ja tukipalvelutoiminta ,7 Kiinteistön- ja maisemanhoito ,3 O Julkinen hallinto ja maanpuolustus; pakollinen sosiaalivakuutus ,6 P Koulutus ,3 Q Terveys- ja sosiaalipalvelut ,0 Terveyspalvelut ,0 Sosiaalihuollon laitospalvelut ,1 Sosiaalihuollon avopalvelut ,6 R Taiteet, viihde ja virkistys ,9 S-U Muu palvelutoiminta yms ,1 X Toimiala tuntematon

30 Liitetaulukko 35. Palkansaajien tehdyt työtunnit toimialoittain (TOL 2008), -vuotiaat Toimiala Toimialat yhteensä A, B Maa-, metsä- ja kalatalous; kaivostoiminta Maatalous C Teollisuus Elintarvikkeiden, tekstiilien ja vaatteiden valmistus Sahatavaran ja paperin sekä paperituotteiden valmistus; painaminen ja jäljentäminen Kemikaalien, lääkkeiden yms. valmistus Metallien jalostus; metallituotteiden valmistus (pl. koneet ja laitteet) Elektronisten ja optisten tuotteiden, sähkölaitteiden, koneiden ja kulkuneuvojen valmistus Huonekalujen ym. valmistus; koneiden ja laitteiden huolto ja asennus D, E Sähkö-, kaasu-, lämpö-, vesi-, viemärija jätevesihuolto F Rakentaminen Talonrakentaminen Erikoistunut rakennustoiminta G Tukku- ja vähittäiskauppa; moottoriajoneuvojen ja moottoripyörien korjaus Moottoriajoneuvojen tukku- ja vähittäiskauppa sekä korjaus Tukkukauppa (pl. moottoriajoneuvojen kauppa) Vähittäiskauppa (pl. moottoriajoneuvojen kauppa) H Kuljetus ja varastointi Maa-, vesi- ja ilmaliikenne Varastointi ja liikennettä palveleva toiminta; posti- ja kuriiritoiminta I Majoitus- ja ravitsemistoiminta J Informaatio ja viestintä K, L Rahoitus- ja vakuutustoiminta; kiinteistöala M Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Arkkitehti- ja insinööripalvelut; tekninen testaus ja analysointi N Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Kiinteistön- ja maisemanhoito O Julkinen hallinto ja maanpuolustus; pakollinen sosiaalivakuutus P Koulutus TOL Vuosi/Neljännes 2016/IV 2016/IV - Miljoonaa tuntia Miljoonaa tuntia Miljoonaa tuntia 869,8 1,7 7,5 137,6 17,1 19,3 20,2 23,3 6,9 10,9 1, 63, 22,7 3,1 102,0 1,9 35,0 52,2 53,1 35,6 17,5 23,3 0,5 28,3 53,9 23,3 35,7 20,2 7,9 6,8 89, 16,5 8,0 136,8 16,6 18, 19,9 21,5 7, 13,0 12,5 67,9 2,8 3,9 99,7 17,0 32,9 9,9 52,6 33,5 19,1 26,3 0,1 28,7 58,1 25, 37,5 20,6 8,7 69,6 2,6 1,8 0,5-0,8-0,5-0,9-0,3-1,8 0,5 2,1-2,0,5 2,0 0,8-2, 2,1-2,1-2,3-0,5-2,1 1,6 3,0-0, 0,3,2 2,0 1,8 0, 0,8,8 2016/IV - 2,8 12,0 6, -0,6-2,9 -,5-1, -7,9 1,2 19,3-13,7 7,1 8,9 2, -2,3 1,0-6,0 -,5-0,9-5,8 9,1 12,7-0,9 1,2 7,8 8,8 5,1 2,2 1,7 7, 30

31 Vuosi/Neljännes 2016/IV 2016/IV /IV - Miljoonaa tuntia Miljoonaa tuntia Miljoonaa tuntia Q Terveys- ja sosiaalipalvelut ,1 15, 6,3,2 Terveyspalvelut 86 6,8 71,1 6,3 9,7 Sosiaalihuollon laitospalvelut 87 35,5 33,7-1,8-5,0 Sosiaalihuollon avopalvelut 88 7,8 9,5 1,7 3,6 R Taiteet, viihde ja virkistys ,6 17,9 1,3 8,0 S-U Muu palvelutoiminta yms ,0 2,9 1,9 8,2 X Toimiala tuntematon 00 2, 2,3.. Liitetaulukko 36. Palkansaajat työsuhteen tyypin mukaan, -vuotiaat Vuosi/Neljännes 2016/IV Työsuhde Palkansaajat yhteensä ,7 - jatkuva kokoaikatyö ,0 - jatkuva osa-aikatyö ,0 - määräaikainen kokoaikatyö ,9 - määräaikainen osa-aikatyö ,0 Määräaikainen työ yhteensä ,2 Osa-aikainen työ yhteensä ,8 Liitetaulukko 37. Palkansaajat työsuhteen tyypin mukaan, -vuotiaat, % Työsuhde Palkansaajat yhteensä - jatkuva kokoaikatyö - jatkuva osa-aikatyö - määräaikainen kokoaikatyö - määräaikainen osa-aikatyö Määräaikainen työ yhteensä Osa-aikainen työ yhteensä Vuosi/Neljännes 2016/IV 100,0 7, 11,0 9,9,7 1,6 15,7 100,0 73,9 11,1 9,9 5,0 15,0 16,2 Prosenttiyksikköä 0,0-0,5 0,1 0,0 0,3 0,3 0,5 31

32 Liitetaulukko 38. Palkansaajien alle vuoden kestäneet työsuhteet työsuhteen tyypin mukaan 2016/IV -, -vuotiaat Vuosi/Neljännes 2016/IV Työsuhde Palkansaajat yhteensä ,6 - jatkuva kokoaikatyö ,6 - jatkuva osa-aikatyö ,5 - määräaikainen kokoaikatyö ,1 - määräaikainen osa-aikatyö , Määräaikainen työ yhteensä ,2 Osa-aikainen työ yhteensä ,5 Liitetaulukko 39. Palkansaajien alle vuoden kestäneet työsuhteet työsuhteen tyypin mukaan 2016/IV -, -vuotiaat, % Työsuhde Palkansaajat yhteensä - jatkuva kokoaikatyö - jatkuva osa-aikatyö - määräaikainen kokoaikatyö - määräaikainen osa-aikatyö Määräaikainen työ yhteensä Osa-aikainen työ yhteensä Vuosi/Neljännes 2016/IV 100,0 36,3 13,3 33,2 17,2 50, 30,5 100,0 38,3 1,2 31,3 16,2 7,5 30,5 Prosenttiyksikköä 0,0 2,0 1,0-2,0-1,0-2,9 0,0 32

33 Liitetaulukko 0. Työttömät sukupuolen ja iän mukaan Vuosi/Neljännes 2016/IV Ikäluokka Sukupuolet yhteensä ,6-3, , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,6 33

34 Liitetaulukko 1. Työttömyysaste sukupuolen ja iän mukaan Vuosi/Neljännes 2016/IV Prosenttiyksikköä Ikäluokka Sukupuolet yhteensä 8,0 8,2 7,6 7,8-0, -0, 15,9 1,3-1,7 7,6 8,7 1,0 6,8 5,8-1,0 6,8 5,8-1,0 7,9 7,9 0,0 8, 8,0-0,3 8,5 8,2-0,3 17,7 15,7-2,0 7,8 8,8 1,0 7,1 5,7-1, 7,0 6,7-0, 8,1 8,7 0,6 7,7 7,1-0,6 7,8 7,3-0,6 1,2 12,9-1,3 7, 8,5 1,1 6,5 6,0-0,6 6,6,9-1,7 7,7 7,1-0,6 Liitetaulukko 2. Työttömyysasteet aluehallintovirastojen (AVI) mukaan Aluehallintovirasto Koko maa (ml. Ahvenanmaa) Etelä-Suomen AVI Lounais-Suomen AVI Itä-Suomen AVI Länsi- ja Sisä-Suomen AVI Pohjois-Suomen AVI Lapin AVI Vuosi/Neljännes 2016/IV 8,0 7,0 8,9 10,9 8,0 9,2 8, 7,6 7,0 7,1 8,7 8,5 7,7 9,5 Prosenttiyksikköä -0, 0,0-1,9-2,3 0,5-1,5 1,1 3

35 Liitetaulukko 3. Työttömyysasteet maakunnan (2011) mukaan Maakunta Koko maa (ml. Ahvenanmaa) Uusimaa Varsinais-Suomi Satakunta Kanta-Häme Pirkanmaa Päijät-Häme Kymenlaakso Etelä-Karjala Etelä-Savo Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Keski-Suomi Etelä-Pohjanmaa Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Pohjois-Pohjanmaa Kainuu Lappi Vuosi/Neljännes 2016/IV 8,0 6,8 9,5 7,7 8,1 9,9 7,1 10,7 5,1 10,7 8,5 15,1 10,0 5,3 3,6 5,3 8,6 12,7 8, 7,6 6,9 6,8 7,7 6,6 9,9,7 10,0 8,6 9,3 7,6 9,9 9,7 6,0 7,1, 7,6 8, 9,5 Prosenttiyksikköä -0, 0,1-2,7 0,1-1,5-0,1-2, -0,8 3,5-1,5-0,9-5,1-0,3 0,7 3, -0,9-1,0 -, 1,1 35

36 Liitetaulukot 2017, vuosi Liitetaulukko. Työvoimatutkimuksen keskeisimmät tunnusluvut sukupuolen mukaan vuosina Vuosi /2017 Prosenttiyksikköä Tunnusluku Työllisyysaste, -vuotiaat Sukupuolet yhteensä 68,1 68,5 68,7 69,8 69,6 70,7 0,9 0,9 67,7 67,6 68,5 0,9 Työttömyysaste, -vuotiaat Sukupuolet yhteensä 9, 9,9 8,8 9,0 8,6 8,9-0,2-0,2 8,8 8,6 8, -0,2 Työvoimaosuus, -vuotiaat Sukupuolet yhteensä 65,6 67, 65,3 67,5 65,8 68,1 0,5 0,6 63,7 63,1 63,5 0, Liitetaulukko 5. Väestö työmarkkina-aseman ja sukupuolen mukaan vuosina , -vuotiaat Vuosi / /2017 Työmarkkina-asema Sukupuolet yhteensä Väestö yhteensä Työvoima yhteensä ,1 0,8 - työlliset ,0 - työttömät ,2 Työvoiman ulkopuolella olevat ,2 Väestö yhteensä ,2 Työvoima yhteensä ,1 - työlliset ,2 - työttömät ,8 Työvoiman ulkopuolella olevat ,5 Väestö yhteensä ,0 Työvoima yhteensä ,6 - työlliset ,8 - työttömät ,7 Työvoiman ulkopuolella olevat ,9 36

37 Liitetaulukko 6. Työllisyysasteet sukupuolen ja iän mukaan vuosina Vuosi 2016/ Prosenttiyksikköä Ikäluokka 0,5 60,1 59,6 59, Sukupuolet yhteensä 0,9 69,6 68,7 68,1 0,9 1, 0,5 39,2 0,1 7,9 7,8 7,8 0,5 82,7 82,2 82,1 1,5 8,3 82,8 82,9 1,1 62,5 61, 60,0 0,0 10,6 10,6 11,0 0,6 62,1 61, 60,7 0,9 70,7 69,8 68,5 1,3 39,2 37,9 35,8-0,9 79,7 80,6 80,5 0,5 85,8 85,3 8,9 1,2 8, 83,2 82,2 1,9 61,7 59,8 57, 0,5 1,0 13,5 1, 0, 58,2 57,7 58,1 0,9 68,5 67,6 67,7 0, 3,6 3,2 2,7 1,2 69,8 68,6 68,7 0,5 79, 78,9 79,3 1,9 8,2 82, 83,6 0, 63, 63,0 62,5-0, 7,6 8,0 8,0 37

38 Liitetaulukko 7. Työlliset koulutusasteen ja sukupuolen mukaan vuosina , -vuotiaat Sukupuolet yhteensä Koulutusaste Yhteensä Vuosi / / Toisen asteen koulutus (3,) 1) ,5 Korkea-aste yhteensä (5,6,7,8) ,6 - alin korkea-aste (5) - alempi korkeakouluaste (6) - ylempi korkeakoulu- tai tutkijakoulutusaste (7,8) Ei perusasteen jälkeistä koulutusta tai koulutusaste tuntematon Yhteensä ,5-3,9, 0,3-0,2 1, Toisen asteen koulutus (3,) 1) ,1 Korkea-aste yhteensä (5,6,7,8) ,9 - alin korkea-aste (5) - alempi korkeakouluaste (6) - ylempi korkeakoulu- tai tutkijakoulutusaste (7,8) Ei perusasteen jälkeistä koulutusta tai koulutusaste tuntematon Yhteensä ,2 3,7 0,8 0,5-0,5 Toisen asteen koulutus (3,) 1) ,6 Korkea-aste yhteensä (5,6,7,8) , - alin korkea-aste (5) - alempi korkeakouluaste (6) - ylempi korkeakoulu- tai tutkijakoulutusaste (7,8) Ei perusasteen jälkeistä koulutusta tai koulutusaste tuntematon 1) Kansallinen koulutusluokitus 2016 on otettu käyttöön vuoden 2016 tiedoissa. Edeltävässä koulutusasteluokituksessa 2011 erikoisammattitutkinnot () sisältyivät keskiasteen koulutukseen (3). Uudessa koulutusluokituksessa luokat 3 ja on erotettu omiksi luokikseen. Taulukossa nämä molemmat luokat sisältyvät toisen asteen koulutukseen , 5,1 0,0-1,3 38

39 Liitetaulukko 8. Työlliset toimialoittain (TOL 2008) vuosina , -vuotiaat Vuosi / /2017 Toimiala TOL 2008 Toimialat yhteensä ,0 A, B Maa-, metsä- ja kalatalous; kaivostoiminta ,1 Maatalous ,7 C Teollisuus , Elintarvikkeiden, tekstiilien ja vaatteiden valmistus ,6 Sahatavaran ja paperin sekä paperituotteiden valmistus; painaminen ja jäljentäminen ,6 Kemikaalien, lääkkeiden yms. valmistus ,2 Metallien jalostus; metallituotteiden valmistus (pl. koneet ja laitteet) ,3 Elektronisten ja optisten tuotteiden, sähkölaitteiden, koneiden ja kulkuneuvojen valmistus ,9 Huonekalujen ym. valmistus; koneiden ja laitteiden huolto ja asennus ,1 D, E Sähkö-, kaasu-, lämpö-, vesi-, viemäri- ja jätevesihuolto ,5 F Rakentaminen ,7 Talonrakentaminen ,9 Erikoistunut rakennustoiminta ,3 G Tukku- ja vähittäiskauppa; moottoriajoneuvojen ja moottoripyörien korjaus ,9 Moottoriajoneuvojen tukku- ja vähittäiskauppa sekä korjaus , Tukkukauppa (pl. moottoriajoneuvojen kauppa) ,2 Vähittäiskauppa (pl. moottoriajoneuvojen kauppa) ,0 H Kuljetus ja varastointi ,9 Maa-, vesi- ja ilmaliikenne ,7 Varastointi ja liikennettä palveleva toiminta; posti- ja kuriiritoiminta ,3 I Majoitus- ja ravitsemistoiminta ,5 J Informaatio ja viestintä , K, L Rahoitus- ja vakuutustoiminta; kiinteistöala ,7 M Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta ,5 Arkkitehti- ja insinööripalvelut; tekninen testaus ja analysointi ,1 N Hallinto- ja tukipalvelutoiminta ,5 Kiinteistön- ja maisemanhoito ,1 O Julkinen hallinto ja maanpuolustus; pakollinen sosiaalivakuutus ,1 P Koulutus ,8 Q Terveys- ja sosiaalipalvelut ,2 39

40 Vuosi / /2017 Terveyspalvelut ,0 Sosiaalihuollon laitospalvelut ,2 Sosiaalihuollon avopalvelut ,0 R Taiteet, viihde ja virkistys , S-U Muu palvelutoiminta yms ,6 X Toimiala tuntematon ,5 0

41 Liitetaulukko 9. Työllisten tehdyt työtunnit toimialoittain (TOL 2008) vuosina , -vuotiaat Toimiala Toimialat yhteensä A, B Maa-, metsä- ja kalatalous; kaivostoiminta Maatalous C Teollisuus Elintarvikkeiden, tekstiilien ja vaatteiden valmistus Sahatavaran ja paperin sekä paperituotteiden valmistus; painaminen ja jäljentäminen Kemikaalien, lääkkeiden yms. valmistus Metallien jalostus; metallituotteiden valmistus (pl. koneet ja laitteet) Elektronisten ja optisten tuotteiden, sähkölaitteiden, koneiden ja kulkuneuvojen valmistus Huonekalujen ym. valmistus; koneiden ja laitteiden huolto ja asennus D, E Sähkö-, kaasu-, lämpö-, vesi-, viemäri- ja jätevesihuolto F Rakentaminen Talonrakentaminen Erikoistunut rakennustoiminta G Tukku- ja vähittäiskauppa; moottoriajoneuvojen ja moottoripyörien korjaus Moottoriajoneuvojen tukku- ja vähittäiskauppa sekä korjaus Tukkukauppa (pl. moottoriajoneuvojen kauppa) Vähittäiskauppa (pl. moottoriajoneuvojen kauppa) H Kuljetus ja varastointi Maa-, vesi- ja ilmaliikenne Varastointi ja liikennettä palveleva toiminta; posti- ja kuriiritoiminta I Majoitus- ja ravitsemistoiminta J Informaatio ja viestintä K, L Rahoitus- ja vakuutustoiminta; kiinteistöala M Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Arkkitehti- ja insinööripalvelut; tekninen testaus ja analysointi N Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Kiinteistön- ja maisemanhoito O Julkinen hallinto ja maanpuolustus; pakollinen sosiaalivakuutus TOL Vuosi 2015 Miljoonaa tuntia 397,1 222,1 166,1 560,5 77,0 83,9 78,2 95,5 169,8 56,0 2,3 303,7 111,5 161,6 58,7 7,6 12,7 21,5 233,7 160,1 73,6 132,7 178,6 120, 276,0 10,3 167,7 100,3 167, Miljoonaa tuntia 011,6 199, 19,5 565,1 75,8 85,7 80, 95,3 17,6 53, 9,0 328,8 123,6 177,5 71,2 73,0 157,3 20,9 26,9 168,2 78,8 131,1 172,0 125,6 270,8 102,1 172,3 99,8 18, 2017 Miljoonaa tuntia 00, 195,8 16,7 571,1 72,7 77,8 79,8 96,8 182, 61,5 9,9 339,6 123,2 180,2 57,1 78,8 19,0 229,3 239,5 16,0 75,5 126, 179,3 132,8 286,1 105,2 178,7 100,2 188,7 2016/2017 Miljoonaa tuntia 28,8-3,5-2,8 5,9-3,0-7,8-0,6 1,5 7,8 8,1 0,9 10,8-0, 2,6-1,2 5,8-8,3-11,6-7, -,2-3,2 -,6 7,3 7,2 15,3 3,0 6,3 0,,2 2016/2017 Prosenttia, % 0,7-1,8-1,9 1,1 -,0-9,2-0,8 1,6,5 15,2 1,8 3,3-0,3 1,5-3,0 7,9-5,3 -,8-3,0-2,5 -,1-3,5,2 5,8 5,6 3,0 3,7 0, 2,3 1

42 P Koulutus Q Terveys- ja sosiaalipalvelut Terveyspalvelut Sosiaalihuollon laitospalvelut Sosiaalihuollon avopalvelut R Taiteet, viihde ja virkistys S-U Muu palvelutoiminta yms. X Toimiala tuntematon Vuosi 2015 Miljoonaa tuntia 23,0 61,3 289, 11,8 183,1 87,6 125,5 13, Miljoonaa tuntia 22,5 62,1 289,3 1,3 190,5 89,2 126,6 12, Miljoonaa tuntia 255,5 61,8 286,6 139,2 188,9 90,7 126,0 8,5 2016/2017 Miljoonaa tuntia 13,0-9,3-2,6-5,1-1,6 1,5-0,5 -,0 2016/2017 Prosenttia, % 5,3-1,5-0,9-3,5-0,9 1,7-0, -32,1 Liitetaulukko 50. Työlliset työnantajasektorin ja sukupuolen mukaan vuosina , -vuotiaat Vuosi / /2017 Työnantajasektori Sukupuolet Työnantajasektorit yhteensä (ml. yhteensä työnantajasektori tuntematon) ,0 Yksityinen sektori ,6 Julkinen sektori ,5 - valtio , - kunta ,8 Työnantajasektorit yhteensä (ml. työnantajasektori tuntematon) ,2 Yksityinen sektori ,6 Julkinen sektori ,2 - valtio ,5 - kunta ,2 Työnantajasektorit yhteensä (ml. työnantajasektori tuntematon) ,8 Yksityinen sektori ,5 Julkinen sektori ,5 - valtio ,5 - kunta ,7 2

43 Liitetaulukko 51. Työlliset maakunnan (2011) mukaan vuosina , -vuotiaat Vuosi / /2017 Maakunta Koko maa ,0 Uusimaa ,1 Varsinais-Suomi ,2 Satakunta ,5 Kanta-Häme ,8 Pirkanmaa ,7 Päijät-Häme ,3 Kymenlaakso ,0 Etelä-Karjala ,5 Etelä-Savo ,6 Pohjois-Savo ,0 Pohjois-Karjala , Keski-Suomi ,7 Etelä-Pohjanmaa , Pohjanmaa ,0 Keski-Pohjanmaa ,6 Pohjois-Pohjanmaa ,2 Kainuu ,3 Lappi ,8 Ahvenanmaa ,9 3

44 Liitetaulukko 52. Palkansaajat työsuhteen tyypin ja sukupuolen mukaan vuosina , -vuotiaat Vuosi / /2017 Työsuhde Sukupuolet yhteensä Palkansaajat yhteensä - jatkuva kokoaikatyö ,0 1,7 - jatkuva osa-aikatyö ,9 - määräaikainen kokoaikatyö ,6 - määräaikainen osa-aikatyö , Määräaikainen työ yhteensä ,7 Osa-aikainen työ yhteensä ,2 Palkansaajat yhteensä ,9 - jatkuva kokoaikatyö ,1 - jatkuva osa-aikatyö ,5 - määräaikainen kokoaikatyö ,2 - määräaikainen osa-aikatyö ,6 Määräaikainen työ yhteensä ,8 Osa-aikainen työ yhteensä ,5 Palkansaajat yhteensä ,2 - jatkuva kokoaikatyö ,1 - jatkuva osa-aikatyö ,9 - määräaikainen kokoaikatyö ,2 - määräaikainen osa-aikatyö ,8 Määräaikainen työ yhteensä ,6 Osa-aikainen työ yhteensä ,0

Työvoimatutkimus. Joulukuun työttömyysaste 7,9 prosenttia. 2016, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi

Työvoimatutkimus. Joulukuun työttömyysaste 7,9 prosenttia. 2016, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi Työmarkkinat 207 Työvoimatutkimus 206, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi Joulukuun työttömyysaste 7,9 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 206 joulukuussa 207 000,

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Joulukuun työttömyysaste 9,2 prosenttia. 2015, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi

Työvoimatutkimus. Joulukuun työttömyysaste 9,2 prosenttia. 2015, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi Työmarkkinat 26 Työvoimatutkimus 25, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi Joulukuun työttömyysaste 9,2 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 25 joulukuussa 24, mikä oli

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Joulukuun työttömyysaste 8,8 prosenttia. 2014, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi

Työvoimatutkimus. Joulukuun työttömyysaste 8,8 prosenttia. 2014, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi Työmarkkinat 05 Työvoimatutkimus 04, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi Joulukuun työttömyysaste 8,8 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 04 joulukuussa 000, mikä oli

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Työllisyyden kasvu jatkui. 2018, kesäkuu ja 2. neljännes

Työvoimatutkimus. Työllisyyden kasvu jatkui. 2018, kesäkuu ja 2. neljännes Työmarkkinat 2018 Työvoimatutkimus 2018, kesäkuu ja 2. neljännes Työllisyyden kasvu jatkui Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisiä oli vuoden 2018 kesäkuussa 99 000 enemmän kuin vuosi sitten.

Lisätiedot

Työttömien määrä väheni selvästi vuoden takaiseen verrattuna

Työttömien määrä väheni selvästi vuoden takaiseen verrattuna Työmarkkinat 2019 Työvoimatutkimus 2019, maaliskuu ja 1. neljännes Työttömien määrä väheni selvästi vuoden takaiseen verrattuna Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli maaliskuussa 49

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Syyskuun työttömyysaste 7,7 prosenttia. 2016, syyskuu ja 3. neljännes

Työvoimatutkimus. Syyskuun työttömyysaste 7,7 prosenttia. 2016, syyskuu ja 3. neljännes Työmarkkinat 2016 Työvoimatutkimus 2016, syyskuu ja 3. neljännes Syyskuun työttömyysaste 7,7 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2016 syyskuussa 204 000, mikä oli

Lisätiedot

Työllisten määrä vähenee, yhä useampi työvoiman ulkopuolella

Työllisten määrä vähenee, yhä useampi työvoiman ulkopuolella Työmarkkinat 2010 Työvoimatilasto 2009, joulukuu ja 4. neljännes Työllisten määrä vähenee, yhä useampi työvoiman ulkopuolella Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan vuoden 2009 joulukuussa työllisiä

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Kesäkuun työttömyysaste 8,9 prosenttia. 2017, kesäkuu ja 2. neljännes

Työvoimatutkimus. Kesäkuun työttömyysaste 8,9 prosenttia. 2017, kesäkuu ja 2. neljännes Työmarkkinat 2017 Työvoimatutkimus 2017, kesäkuu ja 2. neljännes Kesäkuun työttömyysaste 8,9 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2017 kesäkuussa 250 000, mikä oli

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Syyskuun työttömyysaste 8,0 prosenttia. 2017, syyskuu ja 3. neljännes

Työvoimatutkimus. Syyskuun työttömyysaste 8,0 prosenttia. 2017, syyskuu ja 3. neljännes Työmarkkinat 07 Työvoimatutkimus 07, syyskuu ja. neljännes Syyskuun työttömyysaste 8,0 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 07 syyskuussa 4 000, mikä oli 0 000 enemmän

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Kesäkuun työttömyysaste 9,3 prosenttia. 2016, kesäkuu ja 2. neljännes

Työvoimatutkimus. Kesäkuun työttömyysaste 9,3 prosenttia. 2016, kesäkuu ja 2. neljännes Työmarkkinat 2016 Työvoimatutkimus 2016, kesäkuu ja 2. neljännes Kesäkuun työttömyysaste 9, prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2016 kesäkuussa 264 000, mikä oli

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Joulukuun työttömyysaste 6,9 prosenttia. 2012, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi

Työvoimatutkimus. Joulukuun työttömyysaste 6,9 prosenttia. 2012, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi Työmarkkinat 203 Työvoimatutkimus 202, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi Joulukuun työttömyysaste 6,9 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 202 joulukuussa 80 000, mikä

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Kesäkuun työttömyysaste 9,2 prosenttia. 2014, kesäkuu ja 2. neljännes

Työvoimatutkimus. Kesäkuun työttömyysaste 9,2 prosenttia. 2014, kesäkuu ja 2. neljännes Työmarkkinat 014 Työvoimatutkimus 014, kesäkuu ja. neljännes Kesäkuun työttömyysaste 9, prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 014 kesäkuussa 58 000, mikä oli 4 000

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Maaliskuun työttömyysaste 8,5 prosenttia. 2012, maaliskuu ja 1. neljännes

Työvoimatutkimus. Maaliskuun työttömyysaste 8,5 prosenttia. 2012, maaliskuu ja 1. neljännes Työmarkkinat 2012 Työvoimatutkimus 2012, maaliskuu ja 1. neljännes Maaliskuun työttömyysaste 8,5 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli maaliskuussa 227 000, mikä oli 18 000

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Syyskuun työttömyysaste 8,4 prosenttia. 2015, syyskuu ja 3. neljännes

Työvoimatutkimus. Syyskuun työttömyysaste 8,4 prosenttia. 2015, syyskuu ja 3. neljännes Työmarkkinat 205 Työvoimatutkimus 205, syyskuu ja. neljännes Syyskuun työttömyysaste 8,4 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 205 syyskuussa 225 000. Työttömiä oli

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Syyskuun työttömyysaste 8,2 prosenttia. 2014, syyskuu ja 3. neljännes

Työvoimatutkimus. Syyskuun työttömyysaste 8,2 prosenttia. 2014, syyskuu ja 3. neljännes Työmarkkinat 2014 Työvoimatutkimus 2014, syyskuu ja 3. neljännes Syyskuun työttömyysaste 8,2 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2014 syyskuussa 218 000, mikä oli

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Maaliskuun työttömyysaste 9,3 prosenttia. 2011, maaliskuu ja 1. neljännes

Työvoimatutkimus. Maaliskuun työttömyysaste 9,3 prosenttia. 2011, maaliskuu ja 1. neljännes Työmarkkinat 011 Työvoimatutkimus 011, maaliskuu ja 1. neljännes Maaliskuun työttömyysaste 9,3 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan maaliskuussa 011 työllisyys ja työttömyys olivat lähellä

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Maaliskuun työttömyysaste 10,1 prosenttia. 2016, maaliskuu ja 1. neljännes

Työvoimatutkimus. Maaliskuun työttömyysaste 10,1 prosenttia. 2016, maaliskuu ja 1. neljännes Työmarkkinat 06 Työvoimatutkimus 06, maaliskuu ja. neljännes Maaliskuun työttömyysaste 0, prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 06 maaliskuussa 73 000, mikä oli lähes

Lisätiedot

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Valokuvat Juha Metso päivitetty Työpaikat yhteensä (TOL2008) 2000-2015 76000 74000 73265 73478 73745 74117 73225 72000

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Joulukuun työttömyysaste 7,9 prosenttia. 2010, joulukuu ja 4. neljännes

Työvoimatutkimus. Joulukuun työttömyysaste 7,9 prosenttia. 2010, joulukuu ja 4. neljännes Työmarkkinat 2011 Työvoimatutkimus 2010, joulukuu ja 4. neljännes Joulukuun työttömyysaste 7,9 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan joulukuussa 2010 työllisyys ja työttömyys olivat lähellä

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Maaliskuun työttömyysaste 9,1 prosenttia. 2010, maaliskuu ja 1. neljännes

Työvoimatutkimus. Maaliskuun työttömyysaste 9,1 prosenttia. 2010, maaliskuu ja 1. neljännes Työmarkkinat 2010 Työvoimatutkimus 2010, maaliskuu ja 1. neljännes Maaliskuun työttömyysaste 9,1 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan vuoden 2010 maaliskuussa työttömiä oli 18 000 enemmän

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Työllisyys kääntyi laskuun, työttömyys kasvoi vuonna Työllisyys ja työttömyys vuonna 2009

Työvoimatutkimus. Työllisyys kääntyi laskuun, työttömyys kasvoi vuonna Työllisyys ja työttömyys vuonna 2009 Työmarkkinat 2010 Työvoimatutkimus Työllisyys ja työttömyys vuonna 2009 Työllisyys kääntyi laskuun, työttömyys kasvoi vuonna 2009 Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisyys kääntyi laskuun

Lisätiedot

Työpaikka- ja elinkeinorakenne. Päivitetty

Työpaikka- ja elinkeinorakenne. Päivitetty Työpaikka- ja elinkeinorakenne Päivitetty 23.9.2013 Työpaikat Helsingin seudun kunnissa v 2000-2010 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 Helsinki 372 352 372 101 370 342 364 981 365 597

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Kesäkuun työttömyysaste 10,0 prosenttia. 2015, kesäkuu ja 2. neljännes

Työvoimatutkimus. Kesäkuun työttömyysaste 10,0 prosenttia. 2015, kesäkuu ja 2. neljännes Työmarkkinat 015 Työvoimatutkimus 015, kesäkuu ja. neljännes Kesäkuun työttömyysaste 10,0 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 015 kesäkuussa 80 000. Työttömiä oli

Lisätiedot

Työllisyys ja työttömyys lähes ennallaan vuonna 2012

Työllisyys ja työttömyys lähes ennallaan vuonna 2012 Työmarkkinat 2 Työvoimatutkimus Työllisyys ja työttömyys vuonna 22 Työllisyys ja työttömyys lähes ennallaan vuonna 22 Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisyyden kasvu hidastui vuonna 22 Työttömyystilanne

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Kesäkuun työttömyysaste 7,8 prosenttia. 2013, kesäkuu ja 2. neljännes

Työvoimatutkimus. Kesäkuun työttömyysaste 7,8 prosenttia. 2013, kesäkuu ja 2. neljännes Työmarkkinat 013 Työvoimatutkimus 013, kesäkuu ja. neljännes Kesäkuun työttömyysaste 7,8 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 013 kesäkuussa 17 000, mikä oli 6 000

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Maaliskuun työttömyysaste 10,3 prosenttia. 2015, maaliskuu ja 1. neljännes

Työvoimatutkimus. Maaliskuun työttömyysaste 10,3 prosenttia. 2015, maaliskuu ja 1. neljännes Työmarkkinat 2015 Työvoimatutkimus 2015, maaliskuu ja 1. neljännes Maaliskuun työttömyysaste 10,3 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2015 maaliskuussa 272 000,

Lisätiedot

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Valokuvat Juha Metso 15.11.2017 päivitetty Työpaikat yhteensä (TOL2008) 2000-2015 76000 74000 73265 73478 73745 74117

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Syyskuun työttömyysaste 7,0 prosenttia. 2010, syyskuu ja 3. neljännes

Työvoimatutkimus. Syyskuun työttömyysaste 7,0 prosenttia. 2010, syyskuu ja 3. neljännes Työmarkkinat 2010 Työvoimatutkimus 2010, syyskuu ja 3. neljännes Syyskuun työttömyysaste 7,0 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan syyskuussa työllisyys ja työttömyys olivat lähellä vuoden

Lisätiedot

Vuoden 2010 työllisyys ja työttömyys edellisvuoden tasolla

Vuoden 2010 työllisyys ja työttömyys edellisvuoden tasolla Työmarkkinat 2 Työvoimatutkimus Työllisyys ja työttömyys vuonna 2 Vuoden 2 työllisyys ja työttömyys edellisvuoden tasolla Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisyyden heikkeneminen pysähtyi

Lisätiedot

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty Työpaikat yhteensä (TOL2008) 2006-2016 76000 74000 73745 74117 73225 72000 70000 69655 70168 69752 68000

Lisätiedot

Alue-ennuste, työllisyys VATT. Toimiala Online syysseminaari 21.11.2014

Alue-ennuste, työllisyys VATT. Toimiala Online syysseminaari 21.11.2014 Alue-ennuste, työllisyys VATT Toimiala Online syysseminaari 21.11. Kasvinviljely ja kotieläintalous, riistatalous ja niihin liittyvät palvelut 1, työllisyyden kumulatiivinen %-muutos -4-6 -8-1 -12-14 Metsätalous

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 4 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2012 viimeisellä neljänneksellä 73,0 prosenttia. Työllisyysaste putosi vuoden takaisesta 0,7 prosenttiyksikköä.

Lisätiedot

2011 Pielisen Karjalan TOL osuudet liikevaihdon mukaan

2011 Pielisen Karjalan TOL osuudet liikevaihdon mukaan 1 % 5 % 4 % 1 % 2011 Pielisen Karjalan TOL osuudet liikevaihdon mukaan 1 % 2 % 1 % 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 2 % C Teollisuus G Tukku- ja vähittäiskauppa; moottoriajoneuvojen ja moottoripyörien korjaus

Lisätiedot

Kuopion työpaikat 2017

Kuopion työpaikat 2017 Kuopion työpaikat 2017 Tilastokeskuksen julkistus 10/2019 Tilastotiedote 18/2019, 18.10.2019 Kuopion kaupunki, talous- ja omistajaohjaus KUOPION TYÖPAIKAT 2017 Kuopiossa oli vuoden 2017 lopussa noin 51

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Kesäkuun työttömyysaste 8,8 prosenttia. 2010, kesäkuu ja 2. neljännes

Työvoimatutkimus. Kesäkuun työttömyysaste 8,8 prosenttia. 2010, kesäkuu ja 2. neljännes Työmarkkinat 2010 Työvoimatutkimus 2010, kesäkuu ja 2. neljännes Kesäkuun työttömyysaste 8,8 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan kesäkuussa työllisyys ja työttömyys olivat lähellä vuoden

Lisätiedot

Ruututietokanta 2016: 250m x 250m

Ruututietokanta 2016: 250m x 250m Ruututietokanta 2016: 250m x 250m ja asukkaiden 2015. 250m x 250m. 1 asukas 55 472 55 472 2-10 asukasta 769 806 204 286 11-99 asukasta 1 791 725 55 063 100-499 asukasta 2 119 843 11 227 500-999 asukasta

Lisätiedot

Ruututietokanta 2017: 250m x 250m

Ruututietokanta 2017: 250m x 250m Ruututietokanta 2017: 250m x 250m ja asukkaiden 2016. 250m x 250m. 1 asukas 55 802 55 802 2-10 asukasta 762 404 202 859 11-99 asukasta 1 787 031 54 910 100-499 asukasta 2 124 278 11 232 500-999 asukasta

Lisätiedot

Ruututietokanta 2015: 250m x 250m

Ruututietokanta 2015: 250m x 250m Ruututietokanta 2015: 250m x 250m ja asukkaiden 2014. 250m x 250m. 1 asukas 54 927 54 927 2-10 asukasta 776 859 205 555 11-99 asukasta 1 791 875 55 215 100-499 asukasta 2 110 651 11 202 500-999 asukasta

Lisätiedot

Ruututietokanta 2018: 250m x 250m

Ruututietokanta 2018: 250m x 250m Ruututietokanta 2018: 250m x 250m ja asukkaiden 2017. 250m x 250m. 1 asukas 56 368 56 368 2-10 asukasta 754 827 201 533 11-99 asukasta 1 784 762 54 611 100-499 asukasta 2 120 381 11 203 500-999 asukasta

Lisätiedot

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä maaliskuussa TEM/Työnvälitystilastot

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä maaliskuussa TEM/Työnvälitystilastot Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä maaliskuussa 2014 Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2009 2014 30 000 Työttömät työnhakijat (ml.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 213 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 24.9.213 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Tulevaisuuden megatrendit ja yrittäjyys

Tulevaisuuden megatrendit ja yrittäjyys Tulevaisuuden megatrendit ja yrittäjyys Yrittäjyyden trendit petri.malinen@yrittajat.fi Yritysrakenne Suomessa 2016 0,2% Suuryritykset (250 hlöä) 591 1,0% Keskisuuret yritykset (50 249 hlöä) 2 728 5,5%

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. kesä-/heinäkuu Salo / Salon seutukunta. Tommi Virtanen

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. kesä-/heinäkuu Salo / Salon seutukunta. Tommi Virtanen TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset kesä-/heinäkuu 2017 Salo / Salon seutukunta Tommi Virtanen TYÖMARKKINAT TILANNE VERRATTUNA VUODENTAKAISEEN KESÄKUU 2017 VÄKILUKU 53 367-447 TYÖTTÖMYYS-

Lisätiedot

Työpaikka- ja elinkeinorakenne

Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikka- ja elinkeinorakenne Elina Parviainen / Vantaan kaupunki elina.parviainen[at]vantaa.fi Päivitetty 12.12.2017 Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työvoima ja työttömyys

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 '14

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 '14 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 214 puh. 29 54 85 ja 29 54 8253 Julkistettavissa 24.6.214 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MAALISKUU 213 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 23.4.213 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio

Lisätiedot

Ruututietokanta 2014: 250m x 250m

Ruututietokanta 2014: 250m x 250m Ruututietokanta 2014: 250m x 250m ja asukkaiden 2013. 250m x 250m. 1 asukas 54 503 54 503 2-10 asukasta 782 991 206 376 11-99 asukasta 1 785 241 55 073 100-499 asukasta 2 112 513 11 224 500-999 asukasta

Lisätiedot

Aluetilinpito

Aluetilinpito Aluetilinpito 2000-2016 - työlliset - bruttokansantuote - arvonlisäys, brutto perushintaan - kiinteän pääoman bruttomuodostus (investoinnit) - tuotos perushintaan - kotitalouksien käytettävissä oleva tulo

Lisätiedot

Työvoimatilasto. Työllisyys joulukuussa samalla tasolla kuin vuosi sitten. 2008, joulukuu ja 4. neljännes

Työvoimatilasto. Työllisyys joulukuussa samalla tasolla kuin vuosi sitten. 2008, joulukuu ja 4. neljännes Työmarkkinat 2008 Työvoimatilasto 2008, joulukuu ja 4. neljännes Työllisyys joulukuussa samalla tasolla kuin vuosi sitten Korjaus. Julkistusta korjattu 20.1.2009 klo 11. Korjattu teksti merkitty punaisella:

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 213 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 23.7.213 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 28 '9 '1

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2012 puh ja Julkistettavissa klo 9.00

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2012 puh ja Julkistettavissa klo 9.00 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2012 puh. 029 504 8050 ja 029 504 8051 Julkistettavissa 22.1.2013 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 300 '000 250 200 (1)

Lisätiedot

Alue-ennuste Juha Honkatukia, VATT. Toimiala Online syysseminaari 21.11.2014

Alue-ennuste Juha Honkatukia, VATT. Toimiala Online syysseminaari 21.11.2014 Alue-ennuste Juha Honkatukia, VATT Toimiala Online syysseminaari.. Kotitalouksien reaalitulot (Household income, constant prices) 7 6 5 3 - - -3 Y Y5 3 Y6 PohjSavo Julkisen sektorin investoinnit, perushintaan

Lisätiedot

LAUKAAN TILASTOKATSAUS TYÖVOIMA JA TYÖPAIKAT

LAUKAAN TILASTOKATSAUS TYÖVOIMA JA TYÖPAIKAT LAUKAAN TILASTOKATSAUS TYÖVOIMA JA TYÖPAIKAT 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 TYÖVOIMA LAUKAASSA 1990-2011 9000 8000 7000 6000 5000

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2011 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 24.1.2012 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 300 '000 250 200 (1)

Lisätiedot

Kuopion työpaikat 2016

Kuopion työpaikat 2016 Kuopion työpaikat 2016 Tilastokeskuksen julkistus 09/2018 Tilastotiedote 13/2018, 26.9.2018 Kuopion työpaikat vuonna 2016 - Kuopiossa oli vuoden 2016 lopussa noin 51 000 työpaikkaa. - Vuonna 2016 Kuopion

Lisätiedot

SIUNTION KUNTA SJUNDEÅ KOMMUN. Elinkeinopoliittisen ohjelman liite 3. Toimintaympäristö. Väestö- ja elinkeinorakenne

SIUNTION KUNTA SJUNDEÅ KOMMUN. Elinkeinopoliittisen ohjelman liite 3. Toimintaympäristö. Väestö- ja elinkeinorakenne Elinkeinopoliittisen ohjelman liite 3 Toimintaympäristö Tavoitteiden, päämäärien ja toimenpiteiden muodostamiseksi on tunnettava kunnan nykyinen toimintaympäristö. Toimintaympäristössä elinkeinojen kannalta

Lisätiedot

yrityskatsaus y 2013 Tilastokeskus, Alueellinen yritystoimintatilasto

yrityskatsaus y 2013 Tilastokeskus, Alueellinen yritystoimintatilasto n maakunnan yrityskatsaus y 2013 Lähde: Tilastokeskus, Alueellinen yritystoimintatilasto Yritystoimipaikat Maakuntien % osuudet koko maan yritystoimipaikoista vuonna 2013 Uusimaa 28,0 Varsinais Suomi 9,5

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. kesäkuu Salo / Salon seutukunta. Tommi Virtanen

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. kesäkuu Salo / Salon seutukunta. Tommi Virtanen TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset kesäkuu 2017 Salo / Salon seutukunta Tommi Virtanen TYÖMARKKINAT TILANNE VERRATTUNA VUODENTAKAISEEN KESÄKUU 2017 VÄKILUKU 53 418-391 TYÖTTÖMYYS- PROSENTTI

Lisätiedot

Työpaikka- ja elinkeinorakenne

Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikka- ja elinkeinorakenne Elina Parviainen / Vantaan kaupunki elina.parviainen[at]vantaa.fi Päivitetty 25.10.2018 Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työvoima ja työttömyys

Lisätiedot

Elinkeinorakenne ja suurimmat työllistäjät Hyvinkään kaupunki Talousosasto 11.12.2013

Elinkeinorakenne ja suurimmat työllistäjät Hyvinkään kaupunki Talousosasto 11.12.2013 Elinkeinorakenne ja suurimmat työllistäjät Hyvinkään kaupunki Talousosasto 11.12.2013 Hyvinkään elinkeinorakenne Tähän diasarjaan on koottu muutamia keskeisiä Hyvinkään kaupungin elinkeinorakennetta koskevia

Lisätiedot

Työpaikka- ja. Päivitetty 9.9.2014

Työpaikka- ja. Päivitetty 9.9.2014 Työpaikka- ja elinkeinorakenne i k Päivitetty 9.9.2014 Työpaikat Helsingin seudun kunnissa v 2000-20112011 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 Helsinki 372 101 370 342 364 981 365 597

Lisätiedot

Me-säätiö tavoite Suomessa ei ole yhtään syrjäytynyttä lasta eikä nuorta.

Me-säätiö tavoite Suomessa ei ole yhtään syrjäytynyttä lasta eikä nuorta. Me-säätiö Me-säätiö tavoite. 2050 Suomessa ei ole yhtään syrjäytynyttä lasta eikä nuorta. Strategiamme kärjet. 1. Koulutus kukaan ei syrjäydy peruskoulussa. 2. Uudenlainen työ nuorille 20 000 työkokemusta

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TAMMIKUU 212 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 21.2.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MARRASKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 2.12.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

LIITE 2. Tilastoliite: Kuva Kainuusta ja sen kunnista

LIITE 2. Tilastoliite: Kuva Kainuusta ja sen kunnista LIITE 2. Tilastoliite: Kuva Kainuusta ja sen kunnista Sisältö 1. Kehitys 2000-luvulla... 1 1.1. 1.2. 1.3. 1.4. 1.5. 1.6. Väestön kehitys 2000-2014 (2000=100).... 1 Ikärakenne 2000 ja 2014... 1 Työpaikkojen

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2013 puh. 029 504 8050 ja 029 504 8051 Julkistettavissa 21.1.2014 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 '000 300 250 200 (1)

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista yrityksistä, I/2013

Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista yrityksistä, I/2013 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2013 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista yrityksistä, I/2013 Julkaisuvapaa 26.4.2013 Aloittaneiden yritysten ja starttirahalla aloittaneiden määrä laskusuuntainen

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MARRASKUU 212 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 21.12.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 3 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2011 viimeisellä neljänneksellä 73,6 prosenttia, eli samalla tasolla kuin vuotta aiemmin. Työllisten

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista ja lopettaneista yrityksistä, II/2013

Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista ja lopettaneista yrityksistä, II/2013 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2013 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista ja lopettaneista yrityksistä, II/2013 Julkaisuvapaa 26.11.2013 Aloittaneiden yritysten määrä jatkaa laskuaan Tilastokeskuksen

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: LOKAKUU 212 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 2.11.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 212 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 23.1.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 25.1.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 2.9.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1. Työttömät

Lisätiedot

KUOPION TYÖPAIKAT

KUOPION TYÖPAIKAT KUOPION TYÖPAIKAT 2011-2015 Muutokset 5 vuodessa: Työpaikkojen määrä kasvoi viidessä vuodessa noin 200 työpaikalla, 2,5 % - naisilla +600 työpaikkaa / miehillä -400 työpaikkaa Koulutuksen mukaan työpaikkamäärät

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 21.6.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HEINÄKUU 212 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 21.8.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HELMIKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 22.3.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Kymenlaakso ennusteet

Kymenlaakso ennusteet Kymenlaakso 2010-2040 ennusteet ValokuvaT Mika Rokka 30.1.2018 päivitetty Kymenlaakson väkilukuennuste 2014-2040 2 Lähde: Tilastokeskus Väestön ikäjakauma Kymenlaaksossa (suunnite, Iitti mukana) 3 Väestön

Lisätiedot

1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain. 2) Alueen profiilitiedot

1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain. 2) Alueen profiilitiedot Tilastokuviot 1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain 2) Alueen profiilitiedot 1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain Jämsä, ja koko maa Henkilökunta Liikevaihto Toimipaikkojen henkilökunta

Lisätiedot

Kymenlaakso ennusteet päivitetty

Kymenlaakso ennusteet päivitetty Kymenlaakso 2010-2040 ennusteet 12.04.2016 päivitetty Kymenlaakson väkilukuennuste 2014-2040 2 Lähde: Tilastokeskus Kymenlaakson väestöennuste 2014-2040 3 Lähde: Tilastokeskus Kymenlaakson ikärakenne-ennuste

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HUHTIKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 24.5.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 213 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 22.1.213 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 28 '9 '1

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MAALISKUU 212 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 24.4.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

PALVELUALA TYÖLLISTÄÄ SUHDANNEVAIHTELUISTA HUOLIMATTA

PALVELUALA TYÖLLISTÄÄ SUHDANNEVAIHTELUISTA HUOLIMATTA PALVELUALA TYÖLLISTÄÄ SUHDANNEVAIHTELUISTA HUOLIMATTA Palvelusektori työllistää suhdannevaihteluista huolimatta. Vuosina 2008 2010 uusia työpaikkoja syntyi joka vuosi erityisesti ympäristönhuoltotehtäviin

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2010 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 25.1.2011 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 '000 300 250 200 (1)

Lisätiedot

Tilastotietoa aikuiskoulutustuesta vuonna 2016

Tilastotietoa aikuiskoulutustuesta vuonna 2016 Tilastotietoa aikuiskoulutustuesta vuonna 2016 Edunsaajien lukumäärät ja maksetut aikuiskoulutustuet vuosina 2001 2016 Edunsaajien lukumäärät, kpl Maksetut aikuiskoulutustuet, MEUR 26 000 24 000 22 000

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyydestä ja nuorista työelämän ulkopuolella. Pekka Myrskylä Tilastokeskuksen ent. kehittämispäällikkö

Nuorisotyöttömyydestä ja nuorista työelämän ulkopuolella. Pekka Myrskylä Tilastokeskuksen ent. kehittämispäällikkö Nuorisotyöttömyydestä ja nuorista työelämän ulkopuolella Pekka Myrskylä Tilastokeskuksen ent. kehittämispäällikkö 16.09.2016 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. huhtikuu Salon seutukunta / Salo

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. huhtikuu Salon seutukunta / Salo TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset huhtikuu 2017 Salon seutukunta / Salo Tommi Virtanen TYÖMARKKINAT VÄKILUKU 53 483-306 TYÖTTÖMYYS- PROSENTTI 13,9-1,8 ALLE 25 VUOTIAAT 348-64 TYÖVOIMA

Lisätiedot

Työllisyyskatsaus Helmikuu 2015

Työllisyyskatsaus Helmikuu 2015 Työllisyyskatsaus Helmikuu 215 Helmikuussa 355 4 työtöntä työnhakijaa 5 45 4 35 3 25 2 15 1 5 LAAJA TYÖTTÖMYYS eli työttömät työnhakijat ja palveluissa olevat Työ ja elinkeinotoimistoissa oli helmikuun

Lisätiedot

Yt-tilastot Tytti Naukkarinen

Yt-tilastot Tytti Naukkarinen Yt-tilastot 2017 Tytti Naukkarinen 8.1.2018 Vuosivertailu 2007 2017 Alkaneiden yt-neuvottelujen alaiset henkilöt 250000 200000 150000 100000 50000 0 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2010

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2010 3 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 010 Työllisten määrä jäi Helsingissä vuoden 010 viimeisellä neljänneksellä runsaan prosentin pienemmäksi kuin vuosi sitten. Pääkaupunkiseudun,

Lisätiedot

TIEDOTE 3/2014 KUOPION MUUTTOLIIKE

TIEDOTE 3/2014 KUOPION MUUTTOLIIKE KUOPION KAUPUNKI Konsernipalvelu Talous- ja strategiapalvelu Elokuu 214 TIEDOTE 3/214 KUOPION MUUTTOLIIKE Kuopion tulomuutto kasvussa Tilastokeskuksen keväällä julkistettujen muuttajatietojen mukaan Kuopion

Lisätiedot

Kilpailukyky ja työmarkkinat

Kilpailukyky ja työmarkkinat Kilpailukyky ja työmarkkinat - Työpaikka- ja elinkeinorakenne - Työvoima ja työttömyys - Työvoiman saatavuus - Tulotaso ja Helsingin kaupungin tietokeskus Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikat Helsingin

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 '14

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 '14 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 214 puh. 29 54 85 Julkistettavissa 21.1.214 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) 28 '9 '1 '11 '12 '13

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. tammikuu Salon seutukunta / Salo

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. tammikuu Salon seutukunta / Salo TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset tammikuu 2017 Salon seutukunta / Salo Tommi Virtanen TYÖMARKKINAT VÄKILUKU 53 491-320 TYÖTTÖMYYS- PROSENTTI 16,3-1,1 ALLE 25 VUOTIAAT 452-25 TYÖVOIMA

Lisätiedot

Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain ja alueen profiilitiedot v. 2014

Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain ja alueen profiilitiedot v. 2014 Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain ja alueen profiilitiedot v. 2014 Tilastokuviot 1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain 2) Alueen profiilitiedot Tilastokuviot 1) Yritysten toimipaikkatiedot

Lisätiedot

Etelä-Savossa työpaikkoja avoinna työnvälityksessä 14 % edellisvuoden tammikuuta enemmän. Työllisyyskatsaus, tammikuu

Etelä-Savossa työpaikkoja avoinna työnvälityksessä 14 % edellisvuoden tammikuuta enemmän. Työllisyyskatsaus, tammikuu NÄKYMIÄ HELMIKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työpaikkoja avoinna työnvälityksessä 14 % edellisvuoden tammikuuta enemmän Työllisyyskatsaus, tammikuu 2014 25.2.2014 klo 9:00 Työttömät työnhakijat

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Tammikuu 2013

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Tammikuu 2013 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Tammikuu 2013 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, Työ- ja elinkeinoministeriön ja ETLAn sekä Pohjanmaan kauppakamarin omaan

Lisätiedot

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2014

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2014 Irja Henriksson 14.11.2016 Työpaikat, työlliset ja pendelöinti Vuoden lopussa Lahdessa oli 50 138 työpaikkaa ja työllisiä 46 238. Vuodessa työpaikkojen määrä laski 2,5 % ja työllisten 2,1 %. Luvut ovat

Lisätiedot