POHJOIS-POHJANMAAN SUHDANNETIEDOT. Uusimmat tiedot joulukuulle 2014 saakka. - esittelyssä metalli -klusteri
|
|
- Tero Manninen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 POHJOIS-POHJANMAAN SUHDANNETIEDOT Uusimmat tiedot joulukuulle 2014 saakka - esittelyssä metalli -klusteri
2 Taitto: Etukannen kuva: Ari Näpänkangas Ruka (Ari Näpänkangas)
3 3 Pohjois-Pohjanmaan suhdannetiedot 12/2014 Metalliklusteri (ilman Rautaruukkia) Metalliklusterin liikevaihto laski vuonna 2013 yhteensä 9,2 prosenttia. Vuoden 2013 ensimmäisellä puolikkaalla laskua oli 12,9 prosenttia ja jälkimmäisellä puolikkaalla 5,1 prosenttia. Vuonna 2014 klusterin liikevaihto kääntyi 2,5 prosentin kasvuun. Ensimmäisellä vuosipuolikkaalla liikevaihto kohosi 1,6 prosenttia, nopeutuen toisen vuosipuoliskon aikana 3,4 prosentin vuosikasvuun. Metalliklusterin henkilöstömäärä supistui vuonna 2013 yhteensä 5,6 prosenttia. Vuoden ensimmäisellä puolikkaalla laskua oli 7 prosenttia ja toisella puolikkaalla 4,1 prosenttia. Henkilöstömäärän lasku hidastui viime vuonna 1,4 prosenttiin. Vuoden 2014 ensimmäisellä vuosipuoliskolla henkilöstömäärä supistui 2,2 prosenttia, laskun jäädessä jälkimmäisellä vuosipuoliskolla enää 0,5 prosenttiin. Puuklusteri Puuklusterin toimialojen liikevaihto kasvoi vuonna 2013 yhteensä 2,9 prosenttia. Vuoden 2013 ensimmäisellä puolikkaalla liikevaihto kasvoi 3,6 prosenttia ja jälkimmäisellä 2,1 prosenttia. Kasvu jatkui edelleen viime vuonna. Etenkin vuoden 2014 alkupuoliskolla liikevaihto kehittyi suotuisasti, kasvaen 6,3 prosenttia vuoden takaisesta vastaavasta ajankohdasta. Loppuvuoden kasvu jäi selvästi alkuvuotta heikommaksi. Koko vuonna puuklusterin liikevaihto kasvoi yhteensä 3,9 prosenttia. Puuklusterin henkilöstömäärä oli vuonna 2013 lähes edeltävän vuoden tasolla, laskua vain 0,1 prosenttia. Vuoden ensimmäisellä puolikkaalla henkilöstömäärä supistui vajaan prosenttia, kun taas jälkimmäisellä puolikkaalla kasvoi liki saman verran. Kehitys on pysynyt samanlaisena myös vuonna 2014, henkilöstömäärän jäädessä koko vuonna 0,1 prosenttia edeltävää vuotta pienemmäksi. ICT-klusteri ICT-klusterin liikevaihto supistui vuonna 2013 yhteensä 10,7 prosenttia. Laskua oli vuoden ensimmäisellä puolikkaalla 14,5 prosenttia ja toisella puolikkaalla 7,2 prosenttia. Vuonna 2014 klusterin liikevaihto supistui enää 1,2 prosenttia. Vuoden ensimmäisellä puoliskolla liikevaihto supistui 0,5 prosenttia ja toisella 1,7 prosenttia. ICT-klusterin henkilöstömäärä väheni vuonna 2013 yhteensä 5,1 prosenttia. Vuoden ensimmäisellä puolikkaalla laskua oli 5,4 prosenttia ja toisella puolikkaalla 4,7 prosenttia. Liikevaihdon tavoin myös henkilöstömäärän lasku hidastui vuonna 2014, jääden koko vuonna 1,2 prosenttiin. Vuoden ensimmäisellä puoliskolla laskua oli 2,4 prosenttia, henkilöstömäärän pysyessä toisella vuosipuoliskolla yhtä suurena kuin vuotta aiemmin.
4 Pohjois-Pohjanmaan suhdannetiedot 12/ Korkean teknologian klusteri Korkean teknologian klusterin liikevaihto supistui Pohjois- Pohjanmaan maakunnassa vuonna 2013 kaikkiaan 10 prosenttia. Vuoden ensimmäisellä puolikkaalla laskua oli 12,3 prosenttia ja toisella puolikkaalla 7,9 prosenttia. Vuonna 2014 klusterin liikevaihdon lasku pienentyi 3,2 prosenttiin. Ensimmäisellä vuosipuoliskolla liikevaihto supistui 3,1 prosenttia. Elo-lokakuussa klusterin liikevaihto oli kasvussa mutta marras-joulukuun huono kehitys veti koko loppuvuoden 3,4 prosentin laskuun. Korkean teknologian klusterin henkilöstömäärä supistui vuonna 2013 yhteensä 2,5 prosenttia. Klusterin henkilöstömäärä laski samaa tahtia sekä ensimmäisellä että jälkimmäisellä vuosipuoliskolla. Vuonna 2014 henkilöstömäärän lasku hieman voimistui. Koko vuonna henkilöstömäärä supistui 3,2 prosenttia. Vuoden alkupuoliskolla lasku oli 3,6 prosentin luokkaa ja loppuvuoden laskun jäädessä alle 3 prosenttiin. Luovan talouden klusteri Luovan talouden klusterin liikevaihto kasvoi vuonna 2013 maltilliset 0,8 prosenttia. Vuoden ensimmäisellä puolikkaalla liikevaihto kasvoi 0,1 prosenttia ja toisella puolikkaalla 1,5 prosenttia. Vuonna 2014 luovan klusterin liikevaihdon kasvu voimistui 4,7 prosenttiin. Vuoden kolmannella neljänneksellä liikevaihto kasvoi voimakkaimmin, reilut 6 prosenttia. Muilla vuosineljänneksillä kasvu jäi 3-5 prosentin välille. Luovan talouden klusterin henkilöstömäärä supistui yhteensä 0,5 prosenttia vuonna Vuoden ensimmäisellä puolikkaalla henkilöstömäärä supistui 0,6 prosenttia ja toisella puolikkaalla 0,3 prosenttia. Vuonna 2014 klusterin henkilöstömäärä kääntyi hienoiseen (+ 1 %) kasvuun. Ensimmäisellä vuosineljänneksellä henkilöstömäärä vielä supistui 1,1 prosenttia, mutta pysytteli kasvussa muilla neljänneksillä. Toisen vuosipuoliskon aikana henkilöstömäärä ylsi 2 prosentin kasvuun. Matkailuklusteri Matkailuklusterin liikevaihto kasvoi vuonna 2013 maltilliset 0,3 prosenttia. Vuoden ensimmäisellä puoliskolla oli kasvua 0,2 prosenttia ja toisella 0,5 prosenttia. Vuonna 2014 klusterin liikevaihto on kehittynyt niin ikään maltillisesti. Ensimmäinen vuosipuolisko pysytteli vuoden takaisella tasolla, toisen kasvaessa prosentin vuoden takaisesta vertailuajankohdasta. Koko vuonna liikevaihto kasvoi 0,5 prosenttia vuotta aiempaa suuremmaksi.
5 5 Pohjois-Pohjanmaan suhdannetiedot 12/2014 Matkailuklusterin henkilöstömäärä kasvoi vuonna 2013 kaikkiaan 4,1 prosenttia. Vuoden ensimmäisellä puoliskolla kasvua oli 3,7 prosenttia ja toisella puoliskolla 4,4 prosenttia. Vuonna 2014 henkilöstömäärä kääntyi pieneen laskuun, supistuen 0,7 prosenttia edellisvuodesta. Ensimmäisellä vuosipuoliskolla henkilöstömäärä väheni 1,1 prosenttia, toisen vuosipuoliskon laskun jäädessä 0,3 prosenttiin. Hyvinvointiklusteri Hyvinvointiklusterin henkilöstömäärä kasvoi vuonna 2013 yhteensä 7,2 prosenttia. Vuoden ensimmäisellä puolikkaalla kasvua oli 6,1 prosenttia ja toisella puolikkaalla 8,3 prosenttia. Vuonna 2014 hyvinvointiklusterin henkilöstömäärän kasvu jäi 4,1 prosenttiin. Ensimmäisellä vuosipuoliskolla henkilöstömäärä kohosi 3,6 prosenttia ja toisella 4,5 prosenttia. A-X Vienti Pohjois-Pohjanmaan maakunnan kaikkien toimialojen vientiliikevaihto supistui vuonna 2013 kaikkiaan 7,5 prosenttia. Vuoden ensimmäisellä puolikkaalla laskua oli 9,7 prosenttia ja toisella puolikkaalla 5,4 prosenttia. Vientiliikevaihto kääntyi orastavaan kasvuun vuonna 2014, nousten 0,5 prosenttia edellisvuodesta. Ensimmäisellä vuosipuoliskolla kasvua oli 0,8 prosenttia ja toisella 0,2 prosenttia.
6 Pohjois-Pohjanmaan suhdannetiedot 12/ Esittelyssä Pohjois-Pohjanmaan metalli -klusteri (ml SSAB Oyj) Metalli -klusterin toimipaikat toimialoittain Pohjois-Pohjanmaalla Maakunnan metalli -klusterin toimipaikat sijaitsevat lähinnä Oulun (n. 130 toimipaikkaa vuonna 2013), Ylivieskan (n. 90), Raahen (n. 70) ja Nivalan-Haapajärven (n. 60) seuduilla. Yhteensä Pohjois-Pohjanmaalla on metalli -klusterin toimipaikkoja noin 400, mikä on 5,2 % koko maan toimipaikoista Metalli -klusteri työllistää eniten Raahen seudulla (noin henkilöä vuonna 2013). Merkittävä määrä metallityöntekijöitä on myös Ylivieskan (n ), Oulu (n ), Nivala-Haapajärven (n. 570) sekä Koillismaan (n. 240) seuduilla. Myös Haapaveden-Siikalatvan seudun työllisistä merkittävä osa työskentelee metallin parissa (n. 180). Yli 60 prosenttia maakunnan metalli -klusterin liikevaihdosta muodostuu Raahen seudun metalliyrityksissä (n. 800 milj. vuonna 2013). Noin 13 prosenttia klusterin liikevaihdosta tulee sekä Oulun että Ylivieskan seutujen yrityksistä ja yli 6 prosenttia Nivala-Haapajärven seudun yrityksistä. Tässä Pohjois-Pohjanmaan metalli -klusterin tarkemmassa rakenne-esittelyssä on mukana maakunnan ylivoimaisesti suurin metallialan työllistäjä SSAB Oyj. Suhdannetiedoissa SSAB Oyj ei ole mukana. Huomioitavaa on, että maakunnassa on useita metallialan yrityksiä, jotka kuuluvat Koneiden ja laitteiden korjaus, huolto ja asennus -toimialaluokkaan (TOL 33), mutta eivät ole mukana metalli -klusterissa. Nämä yritykset työllistävät noin 600 henkilöä. Pohjois-Pohjanmaan metalli -klusteri vuonna 2013 n. 400 toimipaikkaa n työpaikkaa, mikä on noin 7 % maakunnan yksityisen sektorin työpaikoista liikevaihto n. 1,3 miljardia euroa, mikä on noin 6,7 % maakunnan elinkeinoelämän liikevaihdosta 281 Metalli -klusterin henkilöstö toimialoittain Pohjois-Pohjanmaalla Metalli -klusterin liikevaihto (1 000 ) toimialoittain Pohjois-Pohjanmaalla Metalli -klusteri 24 Metallien jalostus 25 Metallituotteiden valmistus pl. koneet ja laitteet 28 Koneiden ja laitteiden valmistus 29 Moottoriajoneuvojen, perävaunujen ja puoliperävaunujen valmistus 30 Muiden kulkuneuvojen valmistus Lähde: Tilastokeskus, tilastovuosi 2013
7 7 Pohjois-Pohjanmaan suhdannetiedot 12/ Metallien jalostus 25 Metallituotteiden valmistus (pl. koneet ja laitteet) 28 Muiden koneiden ja laitteiden valmistus 29 Moottoriajoneuvojen, perävaunujen ja puoliperävaunujen valmistus 30 Muiden kulkuneuvojen valmistus
8 Pohjois-Pohjanmaan suhdannetiedot 12/ Lähde ja käsitteet Julkaisun tietolähteenä on Tilastokeskus asiakaskohtainen suhdannepalvelu. Suhdannepalvelun kuukausitason indeksit mittaavat tarkasteltavan muuttujan muutosta suhteutettuna perusvuoden tasoon. Perusvuotena käytetään 2010 (2010=100). Tilaston lähdeaineistona on verohallinnon kausiveroaineisto (kokonaisaineisto), jonka lisäksi hyödynnetään Tilastokeskuksen omaa kuukausittaista suoraa tiedonkeruuta sekä vuositilastoja. Trendisarja kuvaa kehityksen suuntaa pidemmällä aikavälillä. Trendin loppupään tulkinnassa on hyvä noudattaa harkintaa, sillä trendikuvaajan loppuosa muuttuu usein tulevien kuukausitietojen päivittämisen jälkeen. Trendin rinnalla kannattaa tutkia myös alkuperäisen indeksin käyttäytymistä. Trendikuvaaja soveltuu hyvin myös eri toimialojen sekä alueiden väliseen vertailuun. Muutosprosentit on laskettu alkuperäisestä indeksisarjasta ja ne vertaavat tarkasteltavan ajanjakson kehitystä aina edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon. Esimerkiksi tammikuuta 2011 verrataan tammikuuhun Neljännes-, puolivuosi- ja vuosimuutosprosentit lasketaan vertaamalla alkuperäisen indeksisarjan halutun ajanjakson indeksipistelukujen summaa edellisen vuoden vastaavaan summaan. Liikevaihto lasketaan ilman arvonlisäveroa. Kuvattava liikevaihto voi sisältää joitakin tuloslaskelman liikevaihtoon kuulumattomia eriä, kuten käyttöomaisuuserien myyntejä, muita tuottoja, satunnaisia eriä, käänteisesti verovelvollisia ostoja, tuotteiden omaa käyttöä ja agentuurien myyntiä. Poikkeukselliset erät poistetaan laskennasta. Henkilöstömäärä-indikaattorilla tarkoitetaan yritysten kokopäivätyöllisten määrää kalenterikuukauden aikana. Esimerkiksi kaksi puolipäiväistä työntekijää vastaa yhtä kokopäivätyöllistä. Henkilöstömääräindikaattori tuotetaan yritysrekisterin kahden vuoden takaisesta henkilöstömäärätiedosta sekä ansiotason muutoksesta puhdistetun palkkasummakehityksen perusteella. Yrittäjien henkilöstömäärä estimoidaan liikevaihdon kehityksen perusteella. Yrityksille, joilta ei ole kahden vuoden takaista henkilöstötietoa, lasketaan henkilöstömäärä jakamalla yrityksen palkkasumma toimialan keskipalkalla. Vientitiedot ovat osa liikevaihtoa. Vienti koostuu verottomasta liikevaihdosta, EU:n sisäisestä viennistä ja EU-alueen ulkopuolisesta viennistä. Lisätietoja suhdannejulkaisusta antaa Tutkimus- ja kehittämispäällikkö Mikko Väisänen p , mikko.vaisanen@pohjois-pohjanmaa.fi
9 9 Pohjois-Pohjanmaan suhdannetiedot 12/2014
10 POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO Sepänkatu 20, OULU Puhelin +358 (0)
POHJOIS-POHJANMAAN SUHDANNETIEDOT
POHJOIS-POHJANMAAN SUHDANNETIEDOT 5/2013 Taitto: Etukannen kuvat: Ari Näpänkangas Pitkospuut, Jarmo Laitinen Matkailualue, Tarja Bäckman Viljakuivuri, Juha Hartikainen 3 Pohjois-Pohjanmaan suhdannetiedot
POHJOIS-POHJANMAAN SUHDANNETIEDOT. Uusimmat tiedot toukokuulle 2014 saakka. - esittelyssä Pohjois-Pohjanmaan luovat alat
POHJOIS-POHJANMAAN SUHDANNETIEDOT Uusimmat tiedot toukokuulle 2014 saakka - esittelyssä Pohjois-Pohjanmaan luovat alat Taitto: Etukannen kuva: Ari Näpänkangas Pixabay 3 Pohjois-Pohjanmaan suhdannetiedot
Keski-Suomen Aikajana 1/2018
Keski-Suomen Aikajana 1/2018 Tilanne 30.9.2017 #keskisuomi #kasvunmaakunta kasvu jatkui hyvänä heinä-syyskuussa vientiteollisuus oivassa vedossa Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Tuoreimmat käänteet
Keski-Suomen Aikajana 3/2018 Tilanne #keskisuomi #kasvunmaakunta kasvu kiihtyi talvella 2018 vienti vetää ja teollisuus kovassa kasvussa
Keski-Suomen Aikajana 3/2018 Tilanne 31.3.2018 #keskisuomi #kasvunmaakunta kasvu kiihtyi talvella 2018 vienti vetää ja teollisuus kovassa kasvussa Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Tuoreimmat käänteet
Keski-Suomen Aikajana 2/2018
Keski-Suomen Aikajana 2/2018 Tilanne 31.12.2017 #keskisuomi vakaan #kasvunmaakunta kasvu jatkui hyvänä 2017 vientiteollisuus oivassa vedossa Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Tuoreimmat käänteet
Keski-Suomen Aikajana 3/2017
Keski-Suomen Aikajana 3/2017 Tilanne 31.3.2017, julkaisuvapaa 4.7.2017 klo 10.00 #keskisuomi #kasvunmaakunta kasvu kiihtyi teollisuuden avulla ja on syntynyt positiivinen kasvunkierre Aikajana 4/2017 julkaistaan
Keski-Suomen Aikajana 4/2017
Keski-Suomen Aikajana 4/2017 Tilanne 30.6.2017 #keskisuomi #kasvunmaakunta kasvu jatkui kiivaana vuoden 2017 ensimmäisellä puoliskolla Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Tuoreimmat käänteet liiketoiminnan
Keski-Suomen Aikajana 2/2019 Tilanne
Keski-Suomen Tilanne 31.12.2018 Kasvu jatkui hyvänä koko vuoden, tosin hieman koko maata pienempänä Kovin kasvu oli Äänekosken seudulla Teollisuuden investoinneilla on iso merkitys Henkilöstömäärä on lisääntynyt
Keski-Suomen Aikajana 2/2018
Keski-Suomen Aikajana 2/2018 Tilanne 31.12.2017 #keskisuomi vakaan #kasvunmaakunta kasvu jatkui hyvänä 2017 vientiteollisuus oivassa vedossa Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto 2010= 125 120 Keski-Suomen
Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto
Keski-Suomen Tilanne 31.3.2019 Rakentamisen ja yksityisten palveluiden kasvu on jatkunut. Suhdannehuippu ohitettu viennissä, teollisuudessa ja kaupan alalla. Kovin kasvu oli Äänekosken ja Saarijärven-Viitasaaren
Keski-Suomen Aikajana 4/2018 Tilanne #keskisuomi #kasvunmaakunta Kasvun vauhti tasaantui hieman, mutta jatkui hyvänä alkuvuonna 2018.
Keski-Suomen Aikajana 4/2018 Tilanne 30.6.2018 #keskisuomi #kasvunmaakunta Kasvun vauhti tasaantui hieman, mutta jatkui hyvänä alkuvuonna 2018. Vienti vetää ja teknologiateollisuus kovin kasvaja Veli-Pekka
Keski-Suomen Aikajana 1/2019 Tilanne Menetetty vuosikymmen on kurottu umpeen. Kasvu tasaantui hieman, mutta jatkui hyvänä kesällä 2018.
Keski-Suomen Tilanne 30.9.2018 Menetetty vuosikymmen on kurottu umpeen. Kasvu tasaantui hieman, mutta jatkui hyvänä kesällä 2018. Yritysten henkilöstömäärä kasvaa. Vienti vetää ja metsäteollisuus on kovin
Koko maan tarkastelussa Pohjois-Suomessa kovin kasvu nykyisellä EUohjelmakaudella. Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto
Keski-Suomen Tilanne 30.6.2019 Matkailun, kaupan ja palveluiden kasvu on jatkunut kohtuullisena. Suhdannehuippu ohitettu viennissä, teollisuudessa ja rakentamisessa. Kovin kasvu Saarijärven-Viitasaaren
Keski-Suomen Aikajana 3/2017
Keski-Suomen Aikajana 3/2017 Maakuntahallitus 25.8.2017 #keskisuomi #kasvunmaakunta kasvu kiihtyi teollisuuden avulla ja on syntynyt positiivinen kasvunkierre Aikajana 4/2017 julkaistaan lokakuun alussa
Keski-Suomen Aikajana 2/2019 Tilanne
Keski-Suomen Tilanne 31.12.2018 Kasvu jatkui hyvänä koko vuoden, tosin hieman koko maata pienempänä Kovin kasvu oli Äänekosken seudulla Teollisuuden investoinneilla on iso merkitys Henkilöstömäärä on lisääntynyt
Keski-Suomen Aikajana 1/2017 Tilanne
Keski-Suomen Aikajana 1/2017 Tilanne 30.9.2016 Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Aikajana 2/2017 julkaistaan huhtikuun alussa, tilanne 31.12.2016 Veli-Pekka Päivänen Olli Patrikainen Uljas Valkeinen
Maakunnan muutokset kiinteistö- ja rakennusalan näkökulmasta
Maakunnan muutokset kiinteistö- ja rakennusalan näkökulmasta RT:n ja RAKLIn ajankohtaisseminaari 18.1.2017 Keski-Suomi #kasvunmaakunta Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Veli-Pekka Päivänen Olli Patrikainen
Keski-Suomen Aikajana 3/2016
Keski-Suomen Aikajana 3/2016 Tuoreimmat käänteet liiketoiminnan kehityksessä: Talouskasvua on jokaisella seudulla ja jokaisella toimialalla. Kasvu on heijastunut myös työllisyyteen jokaisella toimialalla.
tapahtumassa? Keski-Suomen Aikajana 2 / 2015 Kasvun merkkejä vihdoin näkyvissä ja onko käänne parempaan todella
Keski-Suomen Aikajana 2 / 2015 Kasvun merkkejä vihdoin näkyvissä ja onko käänne parempaan todella tapahtumassa? Lisätietoja: Veli-Pekka Päivänen Olli Patrikainen Uljas Valkeinen 040 5950005 0400 644367
POHJOIS-POHJANMAAN SUHDANNETIEDOT
POHJOIS-POHJANMAAN SUHDANNETIEDOT Uusimmat tiedot toukokuulle 2015 saakka - uutena signaaleja Tutkasta ja rakennetiedot - esittelyssä matkailu-klusteri Taitto: Ari Näpänkangas Etukannen kuva: InfoMine
Pohjois-Pohjanmaan suhdannetiedot 12/2012
Pohjois-Pohjanmaan suhdannetiedot 12/2012 Lisätietoja: Tutkimus- ja kehittämispäällikkö Mikko Väisänen, Pohjois-Pohjanmaan liitto, p. 050 336 6524 Lähde: Tilastokeskuksen asiakaskohtainen suhdannepalvelu
Jyväskylän seudun suhdannetiedot Q2/2016. Olli Patrikainen
suhdannetiedot Q2/2016 Olli Patrikainen 27.9.2016 Tuoteseloste Tietojen lähteenä on Tilastokeskuksen asiakaskohtainen suhdannepalvelu. Liikevaihto lasketaan ilman arvonlisäveroa. Kuvattava liikevaihto
Matkailun tulo- ja työllisyysselvitys v. 2017
Matkailun tulo- ja työllisyysselvitys v. 2017 Rakennetiedot Jämsän matkailukeskus Laskettavan muuttujan vuositaso (YTR) Yritykset YTR:n mukaan Toimipaikat YTR:n mukaan Henkilöstömäärä (2015) 322 69 77
Keski-Suomen Aikajana 3/2015. Kasvun merkit vahvistumassa, Keski-Suomi
Keski-Suomen Aikajana 3/2015 Kasvun merkit vahvistumassa, Keski-Suomi kuroo koko maata kiinni. Maakunnan veturi(t) on saatu liikkeelle. Työllisyystilanne edelleen heikko. Lisätietoja: Veli-Pekka Päivänen
POHJOIS-POHJANMAAN SUHDANNETIEDOT
F RAKENTAMINEN ICT-KLUSTERI METALLI-KLUSTERI HYVINVOINTI- KLUSTERI (YKSITYINEN) LAAJA MATKAILU- KLUSTERI LUOVAN TALOUDEN KLUSTERI PUUTUOTE- JA HUONEKALU- TEOLLISUUS POHJOIS-POHJANMAAN SUHDANNETIEDOT Uusimmat
Kaivokset Kainuun kasvun kärjessä metsäklusterissa selkeää piristymistä
Kaivokset Kainuun kasvun kärjessä metsäklusterissa selkeää piristymistä Vuoden 2018 alkupuoliskolla yritysten henkilöstömäärät kasvoivat kaikilla ja liikevaihto lähes kaikilla toimialoilla Kaivostoiminnan
Keski-Suomen Aikajana 2/2017
Keski-Suomen Aikajana 2/2017 Tilanne 31.12.2016 #keskisuomi #kasvunmaakunta on totta, kovat kasvuluvut pöytään vuodelta 2016 Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Aikajana 3/2017 julkaistaan elokuun
Keski-Suomen Aikajana 4/2016
Keski-Suomen Aikajana 4/2016 Keski-Suomi #kasvunmaakunta Seuraava Aikajana 1/2017 julkaistaan tammikuun 2017 alussa. Veli-Pekka Päivänen Olli Patrikainen Uljas Valkeinen 040 595 0005 0400 644 367 050 568
Keski-Suomen Aikajana I / 2015
Keski-Suomen Aikajana I / 2015 Tuoteseloste Tietojen lähteenä on Tilastokeskuksen asiakaskohtainen suhdannepalvelu. Lisäksi tietoja on täydennetty muutamilla muilla Tilastokeskuksen tiedoilla (väestö,
Matkailun tulo- ja työllisyysvertailu. Kooste Tilastokeskuksen asiakaskohtaisen suhdannepalvelun tilastoista 2015
Matkailun tulo- ja työllisyysvertailu Kooste Tilastokeskuksen asiakaskohtaisen suhdannepalvelun tilastoista 2015 Rakennetiedot Henkilöstömäärä Liikevaihto Yritykset (YTR) Toimipaikat (YTR) 2012 2013 2012
Keski-Suomen Aikajana 2/2016
Keski-Suomen Aikajana 2/2016 Tuoreimmat käänteet liiketoiminnan kehityksessä: Keski-Suomen talouskasvu on vielä haurasta, kasvu keikkuen tulee. Palveluissa ja rakentamisessa kasvu on jatkunut. Metsäteollisuudessa
Matkailun tulo- ja työllisyysselvitys v. 2016
Matkailun tulo- ja työllisyysselvitys v. 2016 Rakennetiedot Jämsän matkailukeskus Laskettavan muuttujan vuositaso (YTR) Yritykset YTR:n mukaan Toimipaikat YTR:n mukaan Henkilöstömäärä (2015) 322 69 77
Keski-Suomen Aikajana 1/2016
Keski-Suomen Aikajana 1/2016 Tuoreimmat käänteet liiketoiminnan kehityksessä: Keski-Suomi kuroo koko maata kiinni ja Jyväskylän seudulla kasvu on jopa koko maata ripeämpää. Rakentaminen ja kauppa kehittyvät
Matkailun tulo- ja työllisyysvertailu. Kooste Tilastokeskuksen asiakaskohtaisen suhdannepalvelun tilastoista
Matkailun tulo- ja työllisyysvertailu Kooste Tilastokeskuksen asiakaskohtaisen suhdannepalvelun tilastoista 2014 Rakennetiedot Henkilöstömäärä Liikevaihto Yritykset (YTR) Toimipaikat (YTR) 2010 2012 2011
Kainuun suhdannekatsaus kesäkuu 2019
Kainuun suhdannekatsaus kesäkuu 2019 SISÄLLYS 2 Suhdannekehitys 2 Kainuun maakunnan suhdannekehitys toimialaklustereittain 4 Kärkitoimialoihin sisältyvien klustereiden liikevaihdon ja henkilöstömäärän
POHJOIS-POHJANMAAN SUHDANTEET. Suhdannetiedot toukokuulle 2018 saakka. - mukana Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston katsaus toimialojen näkymiin
POHJOIS-POHJANMAAN SUHDANTEET Suhdannetiedot toukokuulle 2018 saakka - mukana Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston katsaus toimialojen näkymiin Taitto: Etukannen kuvat: Ari Näpänkangas KEHA-keskus, kuvapankki
Matkailun Tulo- ja työllisyysselvitys v. 2015
Matkailun Tulo- ja työllisyysselvitys v. 2015 Muutokset tilastoissa Aiempina vuosina Jämsän ja Himoksen matkailukeskuksia on tarkasteltu erikseen. Uusimmassa tilastossa laskenta pohjautuu päivitettyyn
Toimialojen liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuussa
, joulukuu 2017 Kainuun yritysten liikevaihto kasvaa vahvasti Vuoden 2017 ensimmäisellä puolikkaalla yritysten liikevaihto kasvoi voimakkaasti, mutta henkilöstömäärä maltillisemmin Liikevaihto kasvussa
POHJOIS-POHJANMAAN SUHDANTEET. Suhdannetiedot toukokuulle 2019 saakka. - mukana Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston katsaus työmarkkinoihin
POHJOIS-POHJANMAAN SUHDANTEET Suhdannetiedot toukokuulle 2019 saakka - mukana Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston katsaus työmarkkinoihin Taitto: Etukannen kuvat: Ari Näpänkangas Mikko Väisänen, Raatin stadion
POHJOIS-POHJANMAAN SUHDANTEET. Suhdannetiedot joulukuulle 2018 saakka. - mukana Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston katsaus toimialojen näkymiin
POHJOIS-POHJANMAAN SUHDANTEET Suhdannetiedot joulukuulle 2018 saakka - mukana Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston katsaus toimialojen näkymiin Taitto: Etukannen kuvat: Ari Näpänkangas Tuomas Kallio, Kalajoen
Janne Kinnunen Viitasaaren kaupunki
Janne Kinnunen Viitasaaren kaupunki Viitasaaren seutukaupungin vetovoiman kehittäminen, pääpointit Kaupungin kohtalonyhteys paikallisen, seudullisen ja maakunnallisen elinkeinoelämän kanssa, kaupunki kehittyy
POHJOIS-POHJANMAAN SUHDANTEET. Suhdannetiedot vuoden 2017 loppuun saakka. - Uutena Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston katsaus toimialojen näkymiin
POHJOIS-POHJANMAAN SUHDANTEET Suhdannetiedot vuoden 2017 loppuun saakka - Uutena Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston katsaus toimialojen näkymiin Taitto: Etukannen kuva: Ari Näpänkangas Pudasjärven hirsikampus,
Suurten toimijoiden kehitys näkyy Kainuun talousluvuissa - Kainuun maakunnan suhdannekehitys vuoden 2014 loppuun
1 Suurten toimijoiden kehitys näkyy Kainuun talousluvuissa - Kainuun maakunnan suhdannekehitys vuoden 2014 loppuun Kainuun liitossa on laadittu ja maakuntavaltuusto on hyväksynyt (16.6.2014) maakunnan
Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa
1 Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa Hyrynsalmi Hyrynsalmen kunnan alueella kaikkien toimialojen liikevaihto nousi vuonna 2014 yhteensä 8,2 prosenttia
Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa
1 Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa Hyrynsalmi Vuonna 2013 Hyrynsalmen kunnan alueella kaikkien toimialojen liikevaihto nousi 5,1 prosenttia edellisvuoteen
Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa
1 Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa Hyrynsalmi Vuonna 2013 Hyrynsalmen kunnan alueella kaikkien toimialojen liikevaihto nousi 6,8 prosenttia edellisvuoteen
Lappeenrannan toimialakatsaus 2013
Lappeenrannan toimialakatsaus 2013 14.10.2013 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2013
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 12/213 16 14 12 1 8 C Tehdasteollisuus 24-3 Metalliteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 Suhdannetilanne:
Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa
1 Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa Hyrynsalmi Hyrynsalmen kunnan alueella kaikkien toimialojen liikevaihto nousi vuonna 2014 yhteensä 7,8 prosenttia
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
Lappeenrannan toimialakatsaus 2018
Lappeenrannan toimialakatsaus 2018 24.10.2018 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2014
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 10/2014
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 1/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
Lappeenrannan toimialakatsaus 2016
Lappeenrannan toimialakatsaus 2016 30.9.2016 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten
Lappeenrannan toimialakatsaus 2017
Lappeenrannan toimialakatsaus 2017 10.10.2017 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2014
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 9/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
Lappeenrannan toimialakatsaus 2011
Lappeenrannan toimialakatsaus 2011 21.10.2011 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2016
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 2/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215
Suhdannekatsaus-Kainuu 27.11.2015
1 Kainuun kärkitoimialojen tilanne edelleen haastava maakunnan suhdannekehitys vuoden 2015 kesäkuulle Kainuun liitossa on laadittu ja maakuntavaltuusto on hyväksynyt (16.6.2014) maakunnan tulevien vuosien
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2015
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 6/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2016
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 12/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2017
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 1/217 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2014
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 12/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
NOPEAT TOIMIALOITTAISET SUHDANNETIEDOT - yritysten toimintaympäristön seurannassa. Kuopio 12.11.2008
NOPEAT TOIMIALOITTAISET SUHDANNETIEDOT - yritysten toimintaympäristön seurannassa Merja Huopainen (09) 1734 2672 Mark Rantala (09) 1734 3552 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi Kuopio 12.11.2008 12.11.2008
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2015
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 1/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2015
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 4/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
NOPEAT TOIMIALOITTAISET SUHDANNETIEDOT - yritysten toimintaympäristön seurannassa. Oulu
NOPEAT TOIMIALOITTAISET SUHDANNETIEDOT - yritysten toimintaympäristön seurannassa Merja Huopainen (09) 1734 2672 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi Oulu 29.10.2009 2009 A 1 Asiakaskohtainen suhdannepalvelu
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2015
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 7/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2017
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 4/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus
ASIAKASKOHTAINEN SUHDANNEPALVELU. Lappeenranta 1.10.2008. - Nopeat alueelliset ja toimialoittaiset suhdannetiedot
ASIAKASKOHTAINEN SUHDANNEPALVELU - Nopeat alueelliset ja toimialoittaiset suhdannetiedot Tiina Karppanen (09) 1734 2656 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi Lappeenranta 1.10.2008 1.10.2008 A 1 Mihin suhdannetietoja
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2017
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 2/217 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2016
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 6/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2017
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 8/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus
Lappeenrannan toimialakatsaus 2015
Lappeenrannan toimialakatsaus 2015 26.10.2015 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2016
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2017
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 3/217 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216
Asiakaskohtainen suhdannepalvelu - Suhdannetietoja toimialoista, yritysryhmistä ja alueista
Asiakaskohtainen suhdannepalvelu - Suhdannetietoja toimialoista, yritysryhmistä ja alueista Tampere 25.10.2007 (09) 1734 2966 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi 29.10.2007 A 1 A) Budjettirahoitteinen liiketoiminnan
Lappeenrannan toimialakatsaus 2010
Lappeenrannan toimialakatsaus 2010 Lappeenrannan kaupunginkanslian julkaisuja 2010:1 Lappeenrannan toimialakatsaus 2010 18.10.2010 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde:
Keski-Pohjanmaan maakunnan suhdannekatsaus, huhtikuu 2015
Keski-Pohjanmaan maakunnan suhdannekatsaus, huhtikuu 215 Tässä tarkastellaan Keski-Pohjanmaan maakunnan suhdanteita Tilastokeskuksesta tilatulla (tilaajina Pohjanmaan ELY-keskus, Pohjanmaan liitto ja Pohjanmaan
Asiakaskohtainen suhdannepalvelu Nopeat toimialoittaiset ja alueittaiset suhdannetiedot yritysten toimintaympäristön seurantaan
Asiakaskohtainen suhdannepalvelu Nopeat toimialoittaiset ja alueittaiset suhdannetiedot yritysten toimintaympäristön seurantaan Seinäjoki 22.04.2008 Satu Elho (09) 1734 2966 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi
Lappeenrannan toimialakatsaus 2014
Lappeenrannan toimialakatsaus 2014 14.10.2014 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten
NOPEAT TOIMIALOITTAISET SUHDANNETIEDOT - yritysten toimintaympäristön seurannassa. Mikkeli
NOPEAT TOIMIALOITTAISET SUHDANNETIEDOT - yritysten toimintaympäristön seurannassa Merja Huopainen (09) 1734 2672 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi Mikkeli 30.9.2009 A 1 Asiakaskohtainen suhdannepalvelu
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2016
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 3/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2016
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 7/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215
Pohjois-Pohjanmaan päätoimialojen ja painopisteklustereiden alkuvuoden 2008 kehitys
Pohjois-Pohjanmaan päätoimialojen ja painopisteklustereiden alkuvuoden 2008 kehitys Lisätietoja: Suunnittelija Ari Näpänkangas, puh. (08) 321 4033 Lähde: Tilastokeskuksen Asiakaskohtainen suhdannepalvelu
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2014
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 6/214 16 14 12 1 8 C Tehdasteollisuus 24-3 Metalliteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2016
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 9/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215
Suhdannekatsaus, Keski-Pohjanmaa
Etelä-Savo Suhdannekatsaus, Keski-Pohjanmaa Marraskuu 2017 Tässä katsauksessa tarkastellaan Keski-Pohjanmaan maakunnan suhdanteita Tilastokeskuksesta tilatulla (tilaajina Pohjanmaan ELY-keskus, Pohjanmaan
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2017
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 8/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2016
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 8/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2016
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 9/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2017
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 7/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus
L A P I N S U H D A N N E K A T S A U S L A P I N L I I T T O J A L A P I N E L Y - K E S K U S J U L K A I S U
L A P I N S U H D A N N E K A T S A U S 2 0 1 7 - L A P I N L I I T T O J A L A P I N E L Y - K E S K U S J U L K A I S U Lappi avainlukuina Lapin työpaikoista kaikkiaan 63 prosenttia on yksityissektorilla
Pohjois-Savon aluetalouskatsaus. Syksy 2017
Syksy 2017 1 TIIVISTELMÄ... 2 1 ALUETALOUS POHJOIS-SAVOSSA JA KOKO MAASSA... 4 1.1 Liikevaihto... 4 1.2 Vienti... 5 1.3 Palkkasumma... 6 2 ALUETALOUS SEUDUTTAIN... 8 2.1 Liikevaihto... 8 2.2 Vienti...
Pohjois Savon aluetalouskatsaus. Syksy 2016
Syksy 2016 1 TIIVISTELMÄ... 2 1 POHJOIS SAVO JA SUOMI... 3 1.1 Liikevaihto... 3 1.2 Vienti... 4 1.3 Palkkasumma... 5 2 ALUETALOUS POHJOIS SAVOSSA... 7 2.1 Liikevaihto... 7 2.2 Vienti... 9 2.3 Palkkasumma...
Suhdannekatsaus, Keski-Pohjanmaa
Etelä-Savo Suhdannekatsaus, Keski-Pohjanmaa 2017 Tässä katsauksessa tarkastellaan Keski-Pohjanmaan maakunnan suhdanteita Tilastokeskuksesta tilatulla (tilaajina Pohjanmaan ELY-keskus, Pohjanmaan liitto
Pohjois-Savon aluetalouskatsaus. Syksy 2018
Syksy 2018 1 (19) TIIVISTELMÄ... 2 1 ALUETALOUS POHJOIS-SAVOSSA JA KOKO MAASSA... 4 1.1 Liikevaihto... 4 1.2 Vienti... 5 1.3 Palkkasumma... 7 2 ALUETALOUS SEUDUTTAIN... 8 2.1 Liikevaihto... 8 2.2 Vienti...
Suhdannekatsaus, Keski-Pohjanmaa
Etelä-Savo Suhdannekatsaus, Keski-Pohjanmaa Lokakuu 216 Tässä katsauksessa tarkastellaan Keski-Pohjanmaan maakunnan suhdanteita Tilastokeskuksesta tilatulla (tilaajina Pohjanmaan ELY-keskus, Pohjanmaan
Pienyritysten suhdanneindikaattori Uusi työkalu mikroyritysten suhdannekehityksen tarkasteluun
Pienyritysten suhdanneindikaattori Uusi työkalu mikroyritysten suhdannekehityksen tarkasteluun Tiina Yleisesti Suhdannetilastoista Suhdannetilastot kuvaavat talouden eri osatekijöiden tai alueiden kehitystä