Posteritehtävä 1: Murtuminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Posteritehtävä 1: Murtuminen"

Transkriptio

1 Posteritehtävä : Murtuminen Posterin on oltava MyCoursesin palautuslaatikossa maanantaina 5..6 klo 9: mennessä. Vertaisarviointi on oltava tehtynä MyCoursesissa..5 klo 9: mennessä. Johdanto Tuotteet ja rakenteet pyritään suunnittelemaan siten, että niiden vaurioituminen olisi mahdollisimman epätodennäköistä. Tästä huolimatta kaikkia mahdollisia vauriotilanteita ei kuitenkaan pystytä aukottomasti estämään. Vaurion tapahduttua suoritetaan vaurioanalyysi, jossa pyritään löytämään olennaisimmat vaurioon johtaneet syyt (ns. perussyyt). Kun nämä syyt tunnetaan, voidaan komponenttien ja rakenteiden suunnittelussa ja käytössä toimia niin, ettei vauriota tapahtuisi. Usein vaurioanalyysien lopputulokset julkaistaan artikkelina. Vauriotutkimuksista kirjoitetut artikkelit noudattavat tieteellisen artikkelin IMRaD-rakennetta: niissä esitellään syntynyt vaurio ja käyttökohde, esitellään käytetyt tutkimusmenetelmät sekä todisteet, joiden avulla loppupäätelmät on saavutettu. Usein vaurioartikkelien yhteydessä kerrotaan kirjoittajan suositukset suunnittelun parantamiseksi ja vastaavan vaurion estämiseksi tulevaisuudessa. Vaikka vaurioartikkelit noudattavat normaalia tieteellisen artikkelin rakennetta, ne ovat usein kirjoitettu hyvin käytännönläheisesti ja tarjoavat näin ollen tehokkaan työkalun selvittää erilaisten rakenteiden vaurioitumista, vaurioitumiseen vaikuttavia tekijöitä sekä vaurioitumiseen liittyviä materiaaliominaisuuksia. Posterin sisältö Ensimmäisen posteritehtävän tavoitteena on tutustuttaa opiskelijat vaurioartikkeleihin ja soveltaa kurssilla opittua vauriomekanismien teoriaa todelliseen vaurion tulkintaan. Työssä tutustutaan menetelmiin ja tapoihin, joilla erilaisia vauriotapauksia tutkitaan, miten vaurioiden syyt selvitetään ja miten löydökset raportoidaan. Lisäksi työssä tutustutaan vaurioihin liittyvään terminologiaa ja ilmiöihin. MyCoursesiin on koottu kymmenen numeroitua artikkelia (-9). Kukin opiskelija valitsee oman artikkelinsa opiskelijanumeronsa viimeisen numeron perusteella (jos opiskelijanumero päättyy kirjaimeen, käytetään tätä kirjainta edeltävää numeroa). Tehtävän tavoite on yhdistää kurssin teoria-asiat käytännön vauriotapaukseen. Havainnot ja kuvaus kootaan akateemiseksi posteriksi, jonka tulee sisältää kaksi kokonaisuutta:. Posterissa tulee kuvata artikkelissa käsitellyn päävauriomekanismin teoreettiset taustat. Päävauriomekanismin kohdalla tulee siis käsitellä vauriomekanismin syntyyn vaikuttavat seikat, miten vaurio etenee kyseisellä mekanismilla, miten materiaalin rakenne vaikuttaa vaurion etenemiseen ja miten kyseistä vauriotyyppiä voidaan ehkäistä. Tämä osio perustuu kurssilla käsiteltyyn teoriaa.. Posterissa tulee kuvata artikkelin käsittelemän vauriotapauksen kuvaus. Vauriotapauksen kohdalla tulee tiivistäen esitellä vaurioon johtaneet syyt (vaurioituneen komponentin käyttöympäristö ja - kohde, kuormitus, jne.), vaurion kulku (vaurion ydintyminen, vaurion eteneminen päävauriomekanismilla, loppumurtuma) sekä vaurioanalyysissä käytetyt tutkimusmenetelmät ja niiden tutkimuskohteet. Huomaa, että tarkoituksena ei ole vaurioartikkelin referointi, vaan olennaisten havaintojen yhdistäminen kurssilla käsiteltyyn teoriaan. Kohdissa ja tehdyt havainnot tulee koota posteriin johtopäätöksiksi. Posterissa tulee keskittyä nimenomaan tekniseen vaurioanalyysiin. Vaurioanalyysin taloudelliset ja yhteiskunnalliset osa-alueet

2 rajataan tämän työn ulkopuolelle. Tehtävässä ei riitä pelkkä annetun vaurioanalyysin referointi, vaan opiskelijan on osattava yhdistää kurssin teoria-aineistoa annettuun vauriotapaukseen. Posterin ulkoasu Posteri toteutetaan vapaavalintaisella ohjelmalla (esim. PowerPoint, Indesign, Illustrator, Canvas, jne.). Posterin koon tulee olla A. Posteri voi olla joko vaaka- tai pystysuuntainen. Kirjallinen osuus (leipäteksti ilman otsikoita ja kuva- tai taulukkotekstejä) tulee olla laajuudeltaan 5 sanaa. Posterissa on käytettävissä hyvin rajallisesti tilaa, joten yksi tärkeä tavoite on oppia tiivistämään lähdeaineiston tärkeimmät ja olennaisimmat asiat ja koostaa niistä helposti luettava ja selkeä kokonaisuus. Esimerkkejä tieteellisen posterin ulkonäöstä ja rakenteesta on koottu MyCoursesiin. Oman luovuuden käyttö posterin suunnittelussa on sallittua. Tekijän kannattaa muistaa, että tieteellisessä posterissa pyritään selkeään asian esittämiseen, ei julistemaiseen näyttävyyteen. Työn tekemisessä käytetyt lähteet tulee eritellä ja esittää työn lopussa lähdeluettelona. Työ pitää varustaa lähdeviittein (eli kohdat, joissa kyseistä lähdettä on käytetty). Työssä tulee käyttää kuvia, kuvaajia ja taulukoita asiasisällön selventämiseksi. Näiden on kuitenkin liityttävä käsiteltävään aiheeseen ja ne pitää merkitä asianmukaisin kuva- tai taulukkotekstein ja lähdeviittein. Teknisen kirjoittamisen ohjeistus, jota voi soveltaa työn tekemiseen löytyy kurssin MyCourses sivulta. Posterin palautus Työ palautetaan PDF-versiona MyCoursesin palautuskansioon. Muita tiedostomuotoja ei hyväksytä. Työ tulee nimetä muodossa: KJR-C4_Posteri Aihe.pdf Työ pitää olla MyCourses järjestelmässä viimeistään annettuna ajanhetkenä. Annetun ajan jälkeen järjestelmä siirtyy arviointiin automaattisesti ja arpoo vertaisarvioinnit, eikä järjestelmään voida enää lisätä palautuksia! Posterit arvioidaan nimettömänä vertaisarviointina. Tämän vuoksi itse työhön tai tiedoston nimeen ei tule lisätä nimeä, sähköpostiosoitetta tai opiskelijanumeroa. Posterin arviointi Posterit arvioidaan vertaisarviointina. Järjestelmä arpoo kullekin kolme (3) muiden opiskelijoiden tekemää työtä, jotka on arvioita annettuun aikaan mennessä. Kurssin henkilökunta tarkistaa annetut vertaisarvioinnit ja varmistaa niiden asiallisuuden. Arvioinnissa annetaan tarkistettavalle posterille annettujen kriteerien mukainen taso liitteessä A mainituissa kategorioissa. Tämän jälkeen arvioitsijan tulee kirjoittaa lausunto, jossa hän perustelee tekemänsä ratkaisun ja antaa tehtävään sopivia kehitysideoita eri kategoriat huomioiden. Lausunnon tavoitteena on antaa tekijälle ideoita, miten työtä voisi parantaa. Lausunnossa ei saa sortua epäasiallisuuksiin tai tölvimiseen lausunnossa saa kuitenkin esittää kritiikkiä tehdystä työstä tai nostaa esiin kohtia, joita ei ole ymmärtänyt. Tehtävän pisteytys Tehtävän kokonaispisteet ovat maksimissaan pistettä. Itse posterista saa enintään 7 pistettä liitteessä A kuvattujen kategorioiden perusteella. Kategorioiden välillä on painotuseroja. Näitä painotuskertoimia ei julkisteta.

3 Loput 3 pistettä opiskelija saa tekemiensä vertaisarviointien perusteella. Kurssin assistentit tarkistavat tehdyt arvioinnit ja arvostelevat ne. Vertaisarvioinnin arvioinnissa huomioidaan annettujen kommenttien asiallisuus, kehitysehdotukset sekä työn asiasisältöön liittyvät kommentit. Työ voidaan hylätä kokonaisuudessaan seuraavista syistä: Työtä ei ole palautettu annettuun aikaan mennessä Vertaisarviointia ei ole tehty annettuun aikaan mennessä Tehtävänohjeistusta ei ole noudatettu Työn pituus ei vastaa vaatimuksia Plagiointi, aineiston kopiointi tai vanhojen töiden kopiointi Muu vilppi tai asiaton sisältö

4 Liite A: Posteritehtävän arviointimatriisi Maksimipisteet p, posteri 7 p, arviointi 3 p. Ulkoasu Ulkoasu on heikko. Posterin väriasu on häiritsevä. Posterissa on käytetty sekavia fontteja. Kuvien tarkkuus on heikko. Työn kieliasu on huolimaton ja työtä on vaikea lukea. Ulkoasu on mietitty. Mukana saattaa olla yksittäisiä virheitä, kuten yksittäinen epäselvä kuva. Värimaailmassa turhaa kikkailuja tai posterin visuaalinen ilme tai kieliasu on jätetty viimeistelemättä. Ulkoasu on tieteelliselle posterille sopiva. Valitut värit ovat hillittyjä ja posterin rakenne on selkeä. Kuvat ja teksti ovat sopivassa tasapainossa. Tekijä on suunnitellut myös posterin ulkoasun ja tarkastanut kieliasun. Sisältö : Vaurion teoreettinen kuvaus Ei kuvattu laisinkaan. Puutteellinen tai perustelematon kuvaus taustateoriasta. Väärän (vauriotapaukseen liittymätön) vauriomekanismin kuvaus. Merkittäviä osuuksia vauriomekanismista on jätetty käsittelemättä. Vaurion teoriasisältöä on kuvattu, mutta puutteellisesti. Tutkittava vauriomekanismi on esitelty, mutta jotain olennaisia teoriaosia on jätetty pois tai ne on kuvattu väärin. Tutkittavan vauriomekanismin teoreettinen tausta on kuvattu esimerkillisesti. Olennaiset tekijät vaurion synnyssä ja etenemisessä ilmenevät työstä. Tehtävänannon mukaiset aiheet on käsitelty laajasti. Sisältö : Tutkittavan vauriokohteen kuvaus Ei kuvattu laisinkaan. Puutteellinen tai perustelematon kuvaus. Virheellinen tulkinta tai huolimattomuus. Tekijä käsittelee referaatin omaisesti epäolennaisia havaintoja. Tutkittava kohde ja vaurion syntyminen on kuvattu, mutta puutteellisesti. Työstä ei selviä kaikki vaurioon liittyvät olennaiset tekijät. Tekijä käsittelee vaurion kannalta pääosin epäolennaisia havaintoja. Vaurio on kuvattu esimerkillisesti. Vaurion synty ja todisteet on esitetty selkeästi ja seikkaperäisesti. Vauriosta on kuvattu olennaiset havainnot. Johtopäätökset Käsittelemättä. Vauriomekanismin teorian ja vauriotapauksen välillä ei ole löydetty yhteyttä. Vaurion ja teorian välillä tehdyt johtopäätökset ovat selkeästi virheellisiä. Teoriaa ja vauriotapausta on yhdistetty, mutta sisältäen sekundäärisiä virheitä. Tekijä ei ole täysin pystynyt selittämään vauriokuvausta teorian avulla. Esitetyt johtopäätökset on otettu vauriokuvauksesta. Tekijä on selkeästi ja seikkaperäisesti esittänyt teoriaa ja vauriotapausta yhdistäviä johtopäätöksiä ja havaintoja. Käsittely on selkeää ja tehdyt johtopäätökset ovat selkeästi tekijän omia.

5 Lähteet ja niiden laatu Käytetty heikkolaatuisia tai varmistamattomia lähteitä (editoimattomat verkkosivut / verkkomainosmateriaali / luentokalvot). Työssä ei ole käytetty yhtään kirjallista tai tarkistettua lähdettä. Puhtaasti Wikipediaan tai kurssikalvoihin pohjautuvat työt kuuluvat tähän kategoriaan. Työssä on käytetty kurssin kirjallisina ainoastaan kanditason oppikirjaa tukemaan editoimattomia lähteitä ja esimerkiksi Wikipediaa. Työssä käytetyt lähteet ovat laadukkaita ja perustuvat tarkastettuun aineistoon, esimerkiksi tieteelliset artikkelit ja maisteritason oppikirjat. Mukana saa olla perustellusti käytettyjä heikompitasoisia lähteitä, mutta pääpaino työssä on laadukkaassa lähdeaineistossa. HUOM! Tehtävänannon artikkeli ei yksinään riitä tämän tason saavuttamiseksi. Lisäksi pitää olla muitakin lähteitä. Lähdeviittaus ja lähdeluettelo Lähdeviitteet merkitsemättä tai merkitty siten, ettei lukija hahmota viitteen sijaintia. Lähdeluettelo puutteellisesti / sekavasti laadittu. Lähdeviitteet on merkitty, mutta yksittäisiä virheitä tai puutteita. Lähdeluettelosta puuttuvat riittävät yksilöintitiedot. Lähdeviitteet ja lähdeluettelo on laadittu teknisen kirjoittamisen ohjeiden mukaisesti. Lähdeviitteet on sijoitettu oikein. Lähdeluettelossa yksilöidään käytetyt lähteet teknisen kirjoittamisen ohjeiden mukaisesti. Arviointi Annettu vain numeropalaute / Palaute on negatiivista ja heikkotasoista / Kommentoitu vain lyhyesti tarkastetun työn puutteita tai lyhyesti perusteltu annetun arvostelutaso. Sisällöstä annettu palaute on virheellistä ja osoittaa, ettei arvioija ole tutustunut aiheeseen. Annettu palaute on rakentavaa, mutta ei sisällä konkreettisia esimerkkejä miten työtä olisi voinut parantaa. Sisällön arviointi on tehty, mutta sisältää virheitä. Palaute on rakentavaa ja tarkastaja on antanut selkeitä esimerkkejä miten työtä voi parantaa ja kehittää. Sisällön arviointi osoittaa asian hallintaa.

Pisteytysohje loppuraporttien vertaisarviointiin

Pisteytysohje loppuraporttien vertaisarviointiin Pisteytysohje loppuraporttien vertaisarviointiin Pisteytys olettaa kaikkien kuvattujen vaatimusten täyttymistä pistemäärän saavuttamiseksi. Esimerkiksi: Raportti täyttää rakenteen ja kieliasun osalta kaikki

Lisätiedot

Pro gradu -tutkielmien arvostelu maantieteessä

Pro gradu -tutkielmien arvostelu maantieteessä Pro gradu -tutkielmien arvostelu maantieteessä Tutkielman arvostelussa on käytössä viisiportainen asteikko (1-5): o Ykkönen (1) merkitsee, että työ on hyväksyttävissä, mutta siinä on huomattavia puutteita.

Lisätiedot

Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielma Seminaarityöskentelyohjeet

Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielma Seminaarityöskentelyohjeet Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielma Seminaarityöskentelyohjeet Eläinlääketieteellinen tiedekunta Helsingin yliopisto 2017 1 Yleistä Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielman seminaarityöskentelyyn

Lisätiedot

Suvi Junes/Pauliina Munter Tietohallinto/Opetusteknologiapalvelut 2014

Suvi Junes/Pauliina Munter Tietohallinto/Opetusteknologiapalvelut 2014 Työpaja Työpaja on vertaisarviointiin soveltuva työkalu. Työpaja mahdollistaa töiden palautuksen ja niiden jakelun opiskelijoiden arvioitavaksi sekä arvioinnin antamisen. Laita Muokkaustila päälle ja lisää

Lisätiedot

ÄIDINKIELEN TEKSTITAIDON KOE

ÄIDINKIELEN TEKSTITAIDON KOE ÄIDINKIELEN TEKSTITAIDON KOE ERITASOISTEN SUORITUSTEN TUNTOMERKKEJÄ o pistettä vastaus ei täytä tehtävänantoa vastaus osoittaa, että kokelas ei ole ymmärtänyt lukemaansa vastauksessa ei ole tehtävän edellyttämiä

Lisätiedot

1Blogin arvostelu. Blogin tarkoitus. Arvostelun filosofia. Blogin sisältö. Blogin kieli ja tyyli. Viikkotehtävät. Blogin viikoittainen sisältö

1Blogin arvostelu. Blogin tarkoitus. Arvostelun filosofia. Blogin sisältö. Blogin kieli ja tyyli. Viikkotehtävät. Blogin viikoittainen sisältö 1Blogin arvostelu Blogin tarkoitus Blogin pitäminen on tapa välittää tietoa ryhmän päätöksentekoprosessista ulkopuolisille tahoille. Samalla se toimii ryhmän sisäisenä resurssina ja tapana pitää kirjaa

Lisätiedot

Markkinoitten mallintaminen ja Internet-markkinat

Markkinoitten mallintaminen ja Internet-markkinat Markkinoitten mallintaminen ja Internet-markkinat Kurssiohjeita: Lue ainakin kertaalleen huolella! Harjoitustyö ja harjoitukset Harjoitustyö palautetaan kahdessa osassa Moodleen. Ensimmäisen osan palautuspäivä

Lisätiedot

AMK-OPINNÄYTETYÖN ARVIOINTIKRITEERIT päivitetty 24.10.2008

AMK-OPINNÄYTETYÖN ARVIOINTIKRITEERIT päivitetty 24.10.2008 1 AMK-OPINNÄYTETYÖN ARVIOINTIKRITEERIT päivitetty 24.10.2008 Arviointikriteerit K 5 H 4 H 3 T 2 T 1 Hylätty Aiheen valinta Yhteys koulutusohjelman ammattiopintoihin Yhteys työelämään työ kehittää opiskelijan

Lisätiedot

Tietotekniikan kandidaattiseminaari

Tietotekniikan kandidaattiseminaari Tietotekniikan kandidaattiseminaari Luento 1 14.9.2011 1 Luennon sisältö Seminaarin tavoitteet Seminaarin suoritus (tehtävät) Kandidaatintutkielman aiheen valinta Seminaarin aikataulu 2 2011 Timo Männikkö

Lisätiedot

PHYS-A0120 Termodynamiikka (TFM) Käytännön järjestelyt ensimmäisessä projektityössä

PHYS-A0120 Termodynamiikka (TFM) Käytännön järjestelyt ensimmäisessä projektityössä PHYS-A0120 Termodynamiikka (TFM) Käytännön järjestelyt ensimmäisessä projektityössä Perjantai 30.10.2015 Projektityön tarkoitus Oppia termodynamiikkaa: esim. lämpövarastot, lämmönsiirto, erilaiset syklit,

Lisätiedot

521104P Materiaalifysiikan perusteet Harjoitustyön ohjeet

521104P Materiaalifysiikan perusteet Harjoitustyön ohjeet 521104P Materiaalifysiikan perusteet Harjoitustyön ohjeet Maria Väätäjä ja Tuomo Siponkoski, TS2134 etunimi.sukunimi@oulu.fi Harjoitustyö Tutkitaan tuntematonta materiaalia materiaalitekniikassa yleisesti

Lisätiedot

Suvi Junes Tampereen yliopisto /Tietohallinto 2012

Suvi Junes Tampereen yliopisto /Tietohallinto 2012 Työpaja Työpaja on vertaisarviointiin soveltuva työkalu. Työpaja mahdollistaa töiden palautuksen ja niiden jakelun opiskelijoiden arvioitavaksi, sekä arvioinnin antamisen. Laita Muokkaustila päälle ja

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu Syventävien opintojen tutkielman arviointi

Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu Syventävien opintojen tutkielman arviointi Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu Syventävien opintojen tutkielman arviointi Syventävien opintojen tutkielmat arvioidaan 5-portaisella asteikolla arvosanoilla (1) välttävä, (2) tyydyttävä, (3) hyvä,

Lisätiedot

Matlabharjoitustyön ohjausta. ELEC-A3110 Mekaniikka / Sami Kujala

Matlabharjoitustyön ohjausta. ELEC-A3110 Mekaniikka / Sami Kujala Matlabharjoitustyön ohjausta ELEC-A3110 Mekaniikka / 11.10.2017 Sami Kujala Työn tavoitteet Tiedolliset tavoitteet Tutustua numeerisen laskennan ohjelmistoon (Matlab) Ratkaista fysikaalinen probleema Matlabin

Lisätiedot

KJR-C2004 Materiaalitekniikka. Käytännön järjestelyt, kevät 2017

KJR-C2004 Materiaalitekniikka. Käytännön järjestelyt, kevät 2017 KJR-C2004 Materiaalitekniikka Käytännön järjestelyt, kevät 2017 Osaamistavoitteet Kurssin jälkeen opiskelija osaa: erotella ja selittää materiaalitekniikan alan käsitteet ja terminologian yhdistää materiaaliominaisuudet

Lisätiedot

Vinkkejä käsihygieniahavainnointitulosten hyödyntämisestä (OYS posterit, abstraktit) Helena Ojanperä Hygieniahoitaja, KHA Hygieniahoitajien

Vinkkejä käsihygieniahavainnointitulosten hyödyntämisestä (OYS posterit, abstraktit) Helena Ojanperä Hygieniahoitaja, KHA Hygieniahoitajien Vinkkejä käsihygieniahavainnointitulosten hyödyntämisestä (OYS posterit, abstraktit) Helena Ojanperä Hygieniahoitaja, KHA 18.5.2018 Hygieniahoitajien valtakunnalliset koulutuspäivät Oulu, Hotelli Scandic

Lisätiedot

Suoritusraportointi: Loppuraportti

Suoritusraportointi: Loppuraportti 1 (5) Suoritusraportointi: Loppuraportti Tiimitehtävä, 20 % kurssin arvosanasta Ryhmän vetäjä toimittaa raportit keskitetysti projektiyrityksille Raportti sisältää kaksi osiota: Johdon tiivistelmän (Executive

Lisätiedot

OPETTAJAN ARVIO OPINNÄYTETYÖSTÄ LIITE 9/1. Aihe on alan haastava, uutta luova tai tavanomaista vaativampi kehittämistehtävä

OPETTAJAN ARVIO OPINNÄYTETYÖSTÄ LIITE 9/1. Aihe on alan haastava, uutta luova tai tavanomaista vaativampi kehittämistehtävä OPETTAJAN ARVIO OPINNÄYTETYÖSTÄ LIITE 9/ TYÖN AIHE JA TAVOITE Aiheen ajankohtaisuus ja vaativuus Yhteys työelämän kehittämistavoitteisiin ja koulutusohjelman ammatillisiin tavoitteisiin Työn tavoitteen

Lisätiedot

portfolion ohjeet ja arviointi

portfolion ohjeet ja arviointi 2015 portfolion ohjeet ja arviointi EIJA ARVOLA (5.10.2015) 2 Sisällysluettelo 1. TYÖPORTFOLIO (ei palauteta opettajalle)... 3 2. NÄYTEPORTFOLIO (palautetaan opettajalle)... 3 3. NÄYTEPORTFOLION SISÄLLÖN

Lisätiedot

Kandidaatintutkielma, ryhmän ohjaus Teemu Kerola. Referaatti

Kandidaatintutkielma, ryhmän ohjaus Teemu Kerola. Referaatti Teemu Kerola Kandidaatintutkielma Ryhmä 3, kevät 2013 (Tieteellisen kirjoittamisen kurssi, tiki) Referaatti, aine, tutkielma Kypsyysnäyte Esitelmä Arvostelu Kirjoittaminen Aiheiden valinta 1 Referaatti

Lisätiedot

Gradu-seminaari (2016/17)

Gradu-seminaari (2016/17) Gradu-seminaari (2016/17) Tavoitteet Syventää ja laajentaa opiskelijan tutkimusvalmiuksia niin, että hän pystyy itsenäisesti kirjoittamaan pro gradu -tutkielman sekä käymään tutkielmaa koskevaa tieteellistä

Lisätiedot

pikaperusteet 3.3. versio

pikaperusteet 3.3. versio pikaperusteet 3.3. versio IT-palvelut / Hannele Rajaniemi www.jyu.fi/itp/moodle-ohjeet moodle-support@jyu.fi materiaalin koonnut: Hannele Rajaniemi Alustava sisältö Rakennat omaa Moodle kurssiasi, jossa

Lisätiedot

Tietokannan luominen:

Tietokannan luominen: Moodle 2 Tietokanta: Tietokanta on työkalu, jolla opettaja ja opiskelijat voivat julkaista tiedostoja, tekstejä, kuvia, linkkejä alueella. Opettaja määrittelee lomakkeen muotoon kentät, joiden kautta opiskelijat,

Lisätiedot

Kurssijärjestelyt. CS-1180 Verkkojulkaisemisen perusteet (5 op) Hanna Hämäläinen Informaatioverkostot / Mediatekniikan laitos

Kurssijärjestelyt. CS-1180 Verkkojulkaisemisen perusteet (5 op) Hanna Hämäläinen Informaatioverkostot / Mediatekniikan laitos Kurssijärjestelyt CS-1180 Verkkojulkaisemisen perusteet (5 op) Hanna Hämäläinen Informaatioverkostot / Mediatekniikan laitos (Alkuperäiset luentokalvot: Markku Laine) 10. Tammikuuta 2017 Luennon sisältö

Lisätiedot

Artikkelin kirjoittaminen Hoitotiede -lehteen

Artikkelin kirjoittaminen Hoitotiede -lehteen Artikkelin kirjoittaminen Hoitotiede -lehteen Päivi Åstedt-Kurki Professori, PääP äätoimittaja 30.3.2010 Hoitotiede -lehti Lehteä kustantaa HTTS ry. Julkaistu vuodesta 1989 Lehden toimitus vuorotellen

Lisätiedot

perusteet kysellen ja keskustellen

perusteet kysellen ja keskustellen perusteet kysellen ja keskustellen IT-palvelut Hannele Rajaniemi www.jyu.fi/itp/moodle-ohjeet moodle-support@jyu.fi Alustava sisältö Rakennat omaa Moodle kurssiasi, jossa yleisimmät työkalut/toiminnot:

Lisätiedot

TUTKIMUSETIIKKA HARJOITUS 1. MITÄ ON TUTKIMUSETIIKKA JA KETÄ SE VELVOITTAA? Hanna Vilkka. 18. marraskuuta 13

TUTKIMUSETIIKKA HARJOITUS 1. MITÄ ON TUTKIMUSETIIKKA JA KETÄ SE VELVOITTAA? Hanna Vilkka. 18. marraskuuta 13 TUTKIMUSETIIKKA Hanna Vilkka 1 HARJOITUS 1. MITÄ ON TUTKIMUSETIIKKA JA KETÄ SE VELVOITTAA? 2 Tutkimusetiikka = Hyvän tieteellisen käytännön noudattaminen koko tutkimusprosessin ajan Tarkoittaa yleisesti

Lisätiedot

Harjoitustyöinfo kevät TU-A1100 Tuotantotalous 1

Harjoitustyöinfo kevät TU-A1100 Tuotantotalous 1 Harjoitustyöinfo kevät 2017 TU-A1100 Tuotantotalous 1 Harjoitustyö Kurssin harjoitustyö on kokonaisuus, joka etenee vaiheittain viikkoharjoituksissa eli harjoitustyön ohjaustilaisuuksissa kurssin luentojen

Lisätiedot

AS-84.3400 Automaatiotekniikan seminaarikurssi. Kevät 2008

AS-84.3400 Automaatiotekniikan seminaarikurssi. Kevät 2008 AS-84.3400 Automaatiotekniikan seminaarikurssi Kevät 2008 Kurssin tavoitteet Konferenssisimulaatio Harjoitella tieteellisen tekstin / raportin kirjoittamista Harjoitella tiedon etsimistä ja viittaamista

Lisätiedot

Harjoitustyöinfo kevät TU-A1100 Tuotantotalous 1

Harjoitustyöinfo kevät TU-A1100 Tuotantotalous 1 Harjoitustyöinfo kevät 2016 TU-A1100 Tuotantotalous 1 Harjoitustyö Kurssin harjoitustyö on kokonaisuus, joka etenee vaiheittain viikkoharjoituksissa eli harjoitustyön ohjaustilaisuuksissa kurssin luentojen

Lisätiedot

Aiheenvalinta ilmoitetaan MyCoursesin keskustelualueella (ei saman yrityksen tarkastelua lähes samasta näkökulmasta) viimeistään tiistaina 27.2.

Aiheenvalinta ilmoitetaan MyCoursesin keskustelualueella (ei saman yrityksen tarkastelua lähes samasta näkökulmasta) viimeistään tiistaina 27.2. 1 (5) Lopputyö Aiheenvalinta viimeistään ti 27.2. MyCoursesin kyseisellä keskustelualueella Suunnitelma 10 %, palautus viimeistään ma 5.3. Tiimiesitys 15 %, tiistaina 27.3. tai torstaina 29.3. Raportti

Lisätiedot

Tiivistelmä ja yleisiä huomioita tekstistä

Tiivistelmä ja yleisiä huomioita tekstistä Tiivistelmä ja yleisiä huomioita tekstistä Kesäkandidaattiseminaari 2016 Tekstipaja 27.6.2016 Aalto-yliopisto/TKK, Tiina Airaksinen Tiivistelmä Suppea ja itsenäinen teksti, joka kuvaa olennaisen opinnäytteen

Lisätiedot

MONOGRAFIAN KIRJOITTAMINEN. Pertti Alasuutari

MONOGRAFIAN KIRJOITTAMINEN. Pertti Alasuutari MONOGRAFIAN KIRJOITTAMINEN Pertti Alasuutari Lyhyt kuvaus Monografia koostuu kolmesta pääosasta: 1. Johdantoluku 2. Sisältöluvut 3. Päätäntäluku Lyhyt kuvaus Yksittäinen luku koostuu kolmesta osasta

Lisätiedot

Kandidaatintutkielman arviointikriteerit

Kandidaatintutkielman arviointikriteerit Kandidaatintutkielman arviointikriteerit Kandidaatintutkielman laajuus on 10 op, josta kypsyysnäyte 1 op ja tieteellinen tiedonhankinta 2 op. Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelmassa tieteellinen tiedonhankinta

Lisätiedot

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Tutkimussuunnitelma. Miten se tehdään?

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Tutkimussuunnitelma. Miten se tehdään? Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty Tutkimussuunnitelma Miten se tehdään? 2016 Tutkimussuunnitelma Tutkimussuunnitelma on käsikirjoitus, joka kuvaa tutkimuksen olennaisimmat asiat. Sitä seuraamalla tutkija

Lisätiedot

ENE-C3001 Energiasysteemit

ENE-C3001 Energiasysteemit ENE-C3001 Energiasysteemit Tervetuloa kurssille! Kari Alanne Kurssin henkilökunta Vanhempi yliopistonlehtori Dosentti, TkT Kari Alanne kari.alanne@aalto.fi Puhelin 050-4306837 PL 14400, 00076 AALTO Sähkömiehentie

Lisätiedot

Teemu Kerola Kandidaatintutkielma Kevät 2017 (Tieteellisen kirjoittamisen kurssi, tiki)

Teemu Kerola Kandidaatintutkielma Kevät 2017 (Tieteellisen kirjoittamisen kurssi, tiki) Teemu Kerola Kandidaatintutkielma Kevät 2017 (Tieteellisen kirjoittamisen kurssi, tiki) Referaatti, aine, tutkielma Kypsyysnäyte Esitelmä Arvostelu Kirjoittaminen Aiheiden valinta 1 Tavoitteet Tiedonhaku

Lisätiedot

MAY1 Luvut ja lukujonot, opintokortti

MAY1 Luvut ja lukujonot, opintokortti MAY1 Luvut ja lukujonot, opintokortti Nimi: Minimivaatimukset kurssin suorittamiseksi: Vihkoon on laskettu laadukkaasti vähintään 50 tehtävää. Opiskelija palauttaa viimeistään kokeeseen o Opintokortin

Lisätiedot

OTSIKKO (ESIM. TARKASTELUN KOHTEENA OLEVAN PROSESSI) Prosessi- ja ympäristötekniikan perusta P. Työn tekijät: Nimi (Opiskelijanumero)

OTSIKKO (ESIM. TARKASTELUN KOHTEENA OLEVAN PROSESSI) Prosessi- ja ympäristötekniikan perusta P. Työn tekijät: Nimi (Opiskelijanumero) OTSIKKO (ESIM. TARKASTELUN KOHTEENA OLEVAN PROSESSI) Prosessi- ja ympäristötekniikan perusta 477013P Työn tekijät: Nimi (Opiskelijanumero) Nimi (Opiskelijanumero) Johdanto Tähän dokumenttiin kootaan Prosessi-

Lisätiedot

Kandityön kirjoittaminen. Opinnäyteseminaari

Kandityön kirjoittaminen. Opinnäyteseminaari Kandityön kirjoittaminen Opinnäyteseminaari Lue ja kirjoita Ajatukset eivät kasva tyhjästä. Ruoki niitä lukemalla ja kirjoittamalla lukemastasi. Älä luota muistiisi Merkitse alusta asti muistiinpanoihin

Lisätiedot

Suvi Junes/Pauliina Munter Tietohallinto/Opetusteknologiapalvelut 2014

Suvi Junes/Pauliina Munter Tietohallinto/Opetusteknologiapalvelut 2014 Tietokanta Tietokanta on työkalu, jolla opettaja ja opiskelijat voivat julkaista tiedostoja, tekstejä, kuvia ja linkkejä alueella. Opettaja määrittelee lomakkeen muotoon kentät, joiden kautta opiskelijat

Lisätiedot

TUTKIELMA 5 OP A. Oulun yliopisto Täydentävien opintojen keskus Avoin yliopisto Kevät 2016

TUTKIELMA 5 OP A. Oulun yliopisto Täydentävien opintojen keskus Avoin yliopisto Kevät 2016 TUTKIELMA 5 OP 402964A Oulun yliopisto Täydentävien opintojen keskus Avoin yliopisto Kevät 2016 Aikataulu Orientaatiojakso 21.3.-3.4.2016 Opponointijakso 2.5.-29.5.2016 Opintojakso päättyy 29.5.2016 Tutkielman

Lisätiedot

ARVO - verkkomateriaalien arviointiin

ARVO - verkkomateriaalien arviointiin ARVO - verkkomateriaalien arviointiin Arvioitava kohde: Jenni Rikala: Aloittavan yrityksen suunnittelu, Arvioija: Heli Viinikainen, Arviointipäivämäärä: 12.3.2010 Osa-alue 1/8: Informaation esitystapa

Lisätiedot

Tieteellisen kirjoittamisen kurssi, kevät Teemu Kerola. Referaatti. Valitse tutkielman aihepiiriin sopiva artikkeli

Tieteellisen kirjoittamisen kurssi, kevät Teemu Kerola. Referaatti. Valitse tutkielman aihepiiriin sopiva artikkeli Teemu Kerola Tieteellisen kirjoittamisen kurssi Ryhmä 4, kevät 2010 http://www.cs.helsinki.fi/u/arytkone/tiki/sisalto.html Referaatti Aine, tutkielma Kypsyysnäyte Esitelmä Arvostelu Kirjoittaminen 1 Referaatti

Lisätiedot

Tutkimusyksikön johtajan/tutkinto-ohjelman vastuunhenkilön hyväksyntä

Tutkimusyksikön johtajan/tutkinto-ohjelman vastuunhenkilön hyväksyntä Oulun yliopisto Hoitotieteen ja terveyshallintotieteen tutkimusyksikkö PRO GRADU-TUTKIELMAN ARVIOINTILOMAKE Tutkielman tekijä(t): Tutkielman nimi: Pääaine: Tutkielman ohjaaja(t): Tutkielman arviointi Tutkielman

Lisätiedot

Kandiaikataulu ja -ohjeita

Kandiaikataulu ja -ohjeita Kandiaikataulu ja -ohjeita Kandin tavoitteet Opinto-opas LuK-tutkielma: kirjallinen työ, osoittaa perehtyneisyyttä tutkielman kohteena olevaan aihepiiriin, kykyä tieteelliseen kirjoittamiseen ja tieteellisten

Lisätiedot

ENE-C3001 Energiasysteemit

ENE-C3001 Energiasysteemit ENE-C3001 Energiasysteemit Tervetuloa kurssille! Kari Alanne Kurssin henkilökunta Vanhempi yliopistonlehtori Dosentti, TkT Kari Alanne Aalto-yliopisto, Energiatekniikan laitos kari.alanne@aalto.fi Puhelin

Lisätiedot

lineitä oppimisen tueksi

lineitä oppimisen tueksi Moodlen välineitv lineitä oppimisen tueksi Ennakkotehtävä Sinulle: 1. Mieti valmiiksi aihe, josta alat laatia verkkokurssia tai kurssin osaa. Verkko tutuksi -kurssilla on tavoitteena suunnitella joko kokonainen

Lisätiedot

Suomen virtuaaliammattikorkeakoulu Boolen operaattorit v. 0.5 > 80 % 80 60 % 60 50 % < 50 % Suhteellinen osuus maksimiarvosta (%)

Suomen virtuaaliammattikorkeakoulu Boolen operaattorit v. 0.5 > 80 % 80 60 % 60 50 % < 50 % Suhteellinen osuus maksimiarvosta (%) Oppimisaihion arviointi / Arvioinnin tulos 9 Aineiston arvioinnin tulos arviointialueittain Suomen virtuaaliammattikorkeakoulu Boolen operaattorit v. 0.5 > 80 % 80 60 % 60 50 % < 50 % Arviointialue Ominaisuuksien

Lisätiedot

TEAMJJ:N ARVIOINTIRAPORTIN KOMMENTOINTI

TEAMJJ:N ARVIOINTIRAPORTIN KOMMENTOINTI 1 TEAMJJ:N ARVIOINTIRAPORTIN KOMMENTOINTI Kommentoiva ryhmä: Onnen lähettiläät 2 1 TYÖN RAKENNE Kattaako otsikko työn sisällön ja onko se informatiivinen? Koskien työn otsikkoa, työn tämän hetkinen otsikko

Lisätiedot

Korkealämpötilakemia

Korkealämpötilakemia Korkealämpötilakemia Johdanto kurssiin Ma 30.10.2017 klo 10-11 SÄ114 Vastuuopettaja kurssilla Eetu-Pekka Heikkinen Huone: TF214 - Prosessin kiltahuoneen portaikosta 2. kerrokseen ja käytävää etelää kohti

Lisätiedot

1. Palaute viikkoharjoituksesta, Taustatutkimus

1. Palaute viikkoharjoituksesta, Taustatutkimus 1. Palaute viikkoharjoituksesta, Taustatutkimus KJR-C2005 Syksy 2016 Palaute - Muistakaa oikea palautusmuoto (.pdf) - Harjoitustöiden ohjeissa annettu raportin maksimipituus on pääosin tekstille. Jos raportissanne

Lisätiedot

Kandidaatintutkielma 6 op (Äidinkielinen viestintä 3 op) (Ttkimustiedonhaku 1 op) (Kypsyysnäyte 0 op) Kevät 2011 Jaakko Kurhila

Kandidaatintutkielma 6 op (Äidinkielinen viestintä 3 op) (Ttkimustiedonhaku 1 op) (Kypsyysnäyte 0 op) Kevät 2011 Jaakko Kurhila Kandidaatintutkielma 6 op (Äidinkielinen viestintä 3 op) (Ttkimustiedonhaku 1 op) (Kypsyysnäyte 0 op) Kevät 2011 Jaakko Kurhila Päivän ohjelma Nimenhuuto Tärkeimmät asiat tutkielman tekemiseen ( muista

Lisätiedot

RYM-C3001 Projektityökurssi 2

RYM-C3001 Projektityökurssi 2 RYM-C3001 Projektityökurssi 2 Opetuskerta 6, Päivän ohjelma 10.15 Projektikuvauksen ensimmäisen version palautus sekä palautteen antaminen toisen ryhmän työlle Projektikuvausten kehittämiseksi ryhmät on

Lisätiedot

Korkealämpötilakemia

Korkealämpötilakemia Korkealämpötilakemia Johdanto kurssiin Ma 29.10.2018 klo 10-12 PR101 Vastuuopettaja kurssilla Eetu-Pekka Heikkinen Huone: TF214 - Prosessin kiltahuoneen portaikosta 2. kerrokseen ja käytävää etelää kohti

Lisätiedot

Suomen virtuaaliammattikorkeakoulu Kestävää kehitystä etsimässä v. 0.9 > 80 % % % < 50 % Suhteellinen osuus maksimiarvosta (%)

Suomen virtuaaliammattikorkeakoulu Kestävää kehitystä etsimässä v. 0.9 > 80 % % % < 50 % Suhteellinen osuus maksimiarvosta (%) Oppimisaihion arviointi / Arvioinnin tulos 9 Aineiston arvioinnin tulos arviointialueittain Suomen virtuaaliammattikorkeakoulu Kestävää kehitystä etsimässä v. 0.9 > 80 % 80 60 % 60 50 % < 50 % Arviointialue

Lisätiedot

Ohje tutkielman tekemiseen

Ohje tutkielman tekemiseen Sauvon koulukeskus 2011 Ohje tutkielman tekemiseen Aiheen valinta Etsi materiaalia Valitse itseäsi kiinnostava aihe. Sovi opettajan kanssa aiheen rajaus. Pyydä opettajalta tutkielmapassiin merkintä aiheen

Lisätiedot

Suomen virtuaaliammattikorkeakoulu Tietojohtaminen rakennus prosesseissa > 80 % 80 60 % 60 50 % < 50 % Suhteellinen osuus maksimiarvosta (%)

Suomen virtuaaliammattikorkeakoulu Tietojohtaminen rakennus prosesseissa > 80 % 80 60 % 60 50 % < 50 % Suhteellinen osuus maksimiarvosta (%) Oppimisaihion arviointi / Arvioinnin tulos 9 Aineiston arvioinnin tulos arviointialueittain Suomen virtuaaliammattikorkeakoulu Tietojohtaminen rakennus prosesseissa > 80 % 80 60 % 60 50 % < 50 % Arviointialue

Lisätiedot

Koulutusohjelman vastuunhenkilön hyväksyntä nimen selvennys, virka-asema / arvo

Koulutusohjelman vastuunhenkilön hyväksyntä nimen selvennys, virka-asema / arvo Oulun yliopisto Lääketieteellinen tiedekunta Terveystieteiden laitos PRO GRADU-TUTKIELMAN ARVIOINTILOMAKE Tutkielman tekijä(t): Tutkielman nimi: Pääaine: Tutkielman ohjaaja(t): Tutkielman arviointi Tutkielman

Lisätiedot

TIEDEPOSTERI. - Viestinnän välineenä. Marisa Rakennuskoski

TIEDEPOSTERI. - Viestinnän välineenä. Marisa Rakennuskoski TIEDEPOSTERI - Viestinnän välineenä Marisa Rakennuskoski POSTERILAJIT Mainosposteri(pääpaino kuvilla ja visuaalisuudella) Ammatillinenposteri(vapaamuotoinen, esim. jonkin projektin tapahtumia kuvaava,

Lisätiedot

Kandidaatintutkielma 6 op (+Äidinkielinen viestintä 3 op) (+Tutkimustiedonhaku 1 op) (+Kypsyysnäyte 0 op) Kevät 2015 Jaakko Kurhila

Kandidaatintutkielma 6 op (+Äidinkielinen viestintä 3 op) (+Tutkimustiedonhaku 1 op) (+Kypsyysnäyte 0 op) Kevät 2015 Jaakko Kurhila Kandidaatintutkielma 6 op (+Äidinkielinen viestintä 3 op) (+Tutkimustiedonhaku 1 op) (+Kypsyysnäyte 0 op) Kevät 2015 Jaakko Kurhila Päivän ohjelma Ryhmäjako Tärkeimmät asiat tutkielman tekemiseen (mitä

Lisätiedot

Moodle TurnitIN:n käyttöohje opiskelijalle

Moodle TurnitIN:n käyttöohje opiskelijalle Moodle TurnitIN:n käyttöohje opiskelijalle Sisällysluettelo TurnitIN tehtävä... 1 Tiedoston- / Tekstinpalautus Moodlen TurnitIN tehtävään... 3 Tekstipalautus... 4 Tiedoston palauttaminen... 5 Raportin

Lisätiedot

KJR- C2004 Materiaalitekniikka

KJR- C2004 Materiaalitekniikka KJR- C2004 Materiaalitekniikka Pvm Tekijä Muutos 8.1.2016 Timo Kiesi Originaaliversio Kurssin sisältö ja osaamistavoitteet Kurssi käsittelee eri materiaalien (eli metallit, polymeerit, keraamit ja lasit,

Lisätiedot

Hyvät tiedonhankintataidot ja plagioinnin välttäminen Lyhyesti Urkund-plagiaatintunnistusjärjestelmästä

Hyvät tiedonhankintataidot ja plagioinnin välttäminen Lyhyesti Urkund-plagiaatintunnistusjärjestelmästä Työpaja 2014 Hyvät tiedonhankintataidot ja plagioinnin välttäminen Lyhyesti Urkund-plagiaatintunnistusjärjestelmästä JY:ssa Opiskelija palauttaa työn Urkundiin Sähköpostitse tai Oppimisympäristöön (Optima,

Lisätiedot

Laboratoriotyöselostuksen laatiminen

Laboratoriotyöselostuksen laatiminen CHEM-C2210 Alkuainekemia ja epäorgaanisten materiaalien synteesi ja karakterisointi Kevät 2016 Laboratoriotyöselostuksen laatiminen Työselostus tehdään kurssin ryhmätyöstä: Atomi/molekyylikerroskasvatuksella

Lisätiedot

Teemaseminaari on. Historiatieteellisen ajattelutavan tarkastelutavan esittämisen keskustelun perusvalmiuksien harjoittelua

Teemaseminaari on. Historiatieteellisen ajattelutavan tarkastelutavan esittämisen keskustelun perusvalmiuksien harjoittelua TEEMASEMINAARI Teemaseminaari on Historiatieteellisen ajattelutavan tarkastelutavan esittämisen keskustelun perusvalmiuksien harjoittelua Askel itsenäiseen tekemiseen jatkotutkinnot ja -tutkimukset maisteriseminaari

Lisätiedot

Kandidaatintutkielma 6 op (+Äidinkielinen viestintä 3 op) (+Tutkimustiedonhaku 1 op) (+Kypsyysnäyte 0 op) Syksy 2014 Jaakko Kurhila

Kandidaatintutkielma 6 op (+Äidinkielinen viestintä 3 op) (+Tutkimustiedonhaku 1 op) (+Kypsyysnäyte 0 op) Syksy 2014 Jaakko Kurhila Kandidaatintutkielma 6 op (+Äidinkielinen viestintä 3 op) (+Tutkimustiedonhaku 1 op) (+Kypsyysnäyte 0 op) Syksy 2014 Jaakko Kurhila Päivän ohjelma Tavoitteena tutkielma, ei tutkimus Ryhmäjako Tärkeimmät

Lisätiedot

Suomen virtuaaliammattikorkeakoulu Business in The EU v. 0.5 > 80 % % % < 50 % Suhteellinen osuus maksimiarvosta (%)

Suomen virtuaaliammattikorkeakoulu Business in The EU v. 0.5 > 80 % % % < 50 % Suhteellinen osuus maksimiarvosta (%) Oppimisaihion arviointi / Arvioinnin tulos 9 Aineiston arvioinnin tulos arviointialueittain Suomen virtuaaliammattikorkeakoulu Business in The EU v. 0.5 > 80 % 80 60 % 60 50 % < 50 % Arviointialue Ominaisuuksien

Lisätiedot

Tieteellinen kirjoittaminen: tekstin temaattiset osat. Kandidaattiseminaarin kielikeskuksen osuus, tekstipaja 1

Tieteellinen kirjoittaminen: tekstin temaattiset osat. Kandidaattiseminaarin kielikeskuksen osuus, tekstipaja 1 Tieteellinen kirjoittaminen: tekstin temaattiset osat Kandidaattiseminaarin kielikeskuksen osuus, tekstipaja 1 tiina.airaksinen@aalto.fi Missä menet? Kirjoita vapaasti Mitä Miksi Miten teet kandintyössäsi.

Lisätiedot

Suomen virtuaaliammattikorkeakoulu Teknillinen mekaniikka: Voima ja sen komponentit > 80 % % % < 50 %

Suomen virtuaaliammattikorkeakoulu Teknillinen mekaniikka: Voima ja sen komponentit > 80 % % % < 50 % Oppimisaihion arviointi / Arvioinnin tulos 9 Aineiston arvioinnin tulos arviointialueittain Suomen virtuaaliammattikorkeakoulu Teknillinen mekaniikka: Voima ja sen komponentit > 80 % 80 60 % 60 50 %

Lisätiedot

TURNITIN. Akateemisen kirjoittamisen apuna Mika Pulkkinen LUT Opetusteknologiapalvelut

TURNITIN. Akateemisen kirjoittamisen apuna Mika Pulkkinen LUT Opetusteknologiapalvelut TURNITIN Akateemisen kirjoittamisen apuna 4.1.2017 Mika Pulkkinen LUT Opetusteknologiapalvelut Mikä on Turnitin Turnitin on Moodleen integroitu samankaltaisuuden tarkastuspalvelu, joka vertaa opiskelijan

Lisätiedot

MAA5 Vektori, Opintokortti

MAA5 Vektori, Opintokortti MAA5 Vektori, Opintokortti Nimi: Minimivaatimukset kurssin suorittamiseksi: Vihkoon on laskettu laadukkaasti vähintään 50 tehtävää. Opiskelija palauttaa viimeistään kokeeseen o Opintokortin täytettynä

Lisätiedot

Digitaaliset kokeet kemiassa. Opetusneuvos Tiina Tähkä

Digitaaliset kokeet kemiassa. Opetusneuvos Tiina Tähkä Digitaaliset kokeet kemiassa Opetusneuvos Tiina Tähkä Luonnontieteiden opetustilat, työturvallisuus ja välineet www.oph.fi > Julkaisut ja oppimateriaalit > Verkkojulkaisut > Luonnontieteiden opetustilat,

Lisätiedot

Suomen virtuaaliammattikorkeakoulu VPN peli > 80 % % % < 50 % Suhteellinen osuus maksimiarvosta (%)

Suomen virtuaaliammattikorkeakoulu VPN peli > 80 % % % < 50 % Suhteellinen osuus maksimiarvosta (%) Oppimisaihion arviointi / Arvioinnin tulos 9 Aineiston arvioinnin tulos arviointialueittain Suomen virtuaaliammattikorkeakoulu VPN peli > 80 % 80 60 % 60 50 % < 50 % Arviointialue Ominaisuuksien Arviointialue

Lisätiedot

TURNITIN. Akateemisen kirjoittamisen apuna. 24.10 Mika Pulkkinen / LUT Tietohallinto

TURNITIN. Akateemisen kirjoittamisen apuna. 24.10 Mika Pulkkinen / LUT Tietohallinto TURNITIN Akateemisen kirjoittamisen apuna 24.10 Mika Pulkkinen / LUT Tietohallinto Mikä on Turnitin Turnitin on Moodleen integroitu Internet-pohjainen plagiaatintunnistuspalvelu, joka vertaa opiskelijan

Lisätiedot

Suomen virtuaaliammattikorkeakoulu Villan keritseminen, karstaus ja kehrääminen v.0.5 > 80 % % % < 50 %

Suomen virtuaaliammattikorkeakoulu Villan keritseminen, karstaus ja kehrääminen v.0.5 > 80 % % % < 50 % Oppimisaihion arviointi / Arvioinnin tulos 9 Aineiston arvioinnin tulos arviointialueittain Suomen virtuaaliammattikorkeakoulu Villan keritseminen, karstaus ja kehrääminen v.0.5 > 80 % 80 60 % 60 50 %

Lisätiedot

Kandidaatintutkielma 6 op (+Äidinkielinen viestintä 3 op) (+Tutkimustiedonhaku 1 op) (+Kypsyysnäyte 0 op) Kevät 2013 Jaakko Kurhila

Kandidaatintutkielma 6 op (+Äidinkielinen viestintä 3 op) (+Tutkimustiedonhaku 1 op) (+Kypsyysnäyte 0 op) Kevät 2013 Jaakko Kurhila Kandidaatintutkielma 6 op (+Äidinkielinen viestintä 3 op) (+Tutkimustiedonhaku 1 op) (+Kypsyysnäyte 0 op) Kevät 2013 Jaakko Kurhila Päivän ohjelma Ryhmäjaon hienosäätö? Tärkeimmät asiat tutkielman tekemiseen

Lisätiedot

S-114.2720 Havaitseminen ja toiminta

S-114.2720 Havaitseminen ja toiminta S-114.2720 Havaitseminen ja toiminta Heikki Hyyti 60451P Harjoitustyö 2 visuaalinen prosessointi Treismanin FIT Kuva 1. Kuvassa on Treismanin kokeen ensimmäinen osio, jossa piti etsiä vihreätä T kirjainta.

Lisätiedot

Tampereen ammattikorkeakoulu Verkkokeskustelu > 80 % % % < 50 % Suhteellinen osuus maksimiarvosta (%)

Tampereen ammattikorkeakoulu Verkkokeskustelu > 80 % % % < 50 % Suhteellinen osuus maksimiarvosta (%) Oppimisaihion arviointi / Arvioinnin tulos 9 Aineiston arvioinnin tulos arviointialueittain Tampereen ammattikorkeakoulu Verkkokeskustelu > 80 % 80 60 % 60 50 % < 50 % Arviointialue Ominaisuuksien Arviointialue

Lisätiedot

Suomen Virtuaaliammattikorkeakoulu Kasvinsuojelu ruiskutustekniikka v. 0.5 > 80 % % % < 50 % Suhteellinen osuus maksimiarvosta (%)

Suomen Virtuaaliammattikorkeakoulu Kasvinsuojelu ruiskutustekniikka v. 0.5 > 80 % % % < 50 % Suhteellinen osuus maksimiarvosta (%) Oppimisaihion arviointi / Arvioinnin tulos 9 Aineiston arvioinnin tulos arviointialueittain Suomen Virtuaaliammattikorkeakoulu Kasvinsuojelu ruiskutustekniikka v. 0.5 > 80 % 80 60 % 60 50 % < 50 % Arviointialue

Lisätiedot

Oulun seudun ammattikorkeakoulu Aineistojen polku kirjastoon > 80 % % % < 50 % Suhteellinen osuus maksimiarvosta (%)

Oulun seudun ammattikorkeakoulu Aineistojen polku kirjastoon > 80 % % % < 50 % Suhteellinen osuus maksimiarvosta (%) Oppimisaihion arviointi / Arvioinnin tulos 9 Aineiston arvioinnin tulos arviointialueittain Oulun seudun ammattikorkeakoulu Aineistojen polku kirjastoon > 80 % 80 60 % 60 50 % < 50 % Arviointialue Ominaisuuksien

Lisätiedot

YipTree.com. hommannimionmatematiikka.com

YipTree.com. hommannimionmatematiikka.com YipTree.com hommannimionmatematiikka.com YipTreen ja Homman nimi on matematiikan plussat Työrauha, työrauha ja työrauha Tuntien aloitus tapahtuu automaattisesti ja nopeasti (edellyttäen että koneet toimii)

Lisätiedot

Kansantaloustieteen kandidaatintutkielma 2011 * Kandidaatintutkielma 10 op ja kypsyysnäyte 0 op. * Kirjoitetaan suomenkielellä - poikkeustapauksessa voidaan kirjoittaa englanniksi. * Kandidaatintutkielma

Lisätiedot

Ohjeet tutkimussuunnitelman kirjoittamiseen

Ohjeet tutkimussuunnitelman kirjoittamiseen Ohjeet tutkimussuunnitelman kirjoittamiseen Marja Silenti FM, Timo Lenkkeri LK, DI Opiskelijanumero: 12345678 Helsinki 18.11.2005, viimeksi päivitetty 31.05.2011, 17.12.2012 Tutkimussuunnitelma Ohjaaja:

Lisätiedot

Pauliina Munter / Suvi Junes Tampereen yliopisto/tietohallinto 2013

Pauliina Munter / Suvi Junes Tampereen yliopisto/tietohallinto 2013 Tehtävä 2.2. Tehtävä-työkalun avulla opiskelijat voivat palauttaa tehtäviä Moodleen opettajan arvioitaviksi. Palautettu tehtävä näkyy ainoastaan opettajalle, ei toisille opiskelijoille. Tehtävä-työkalun

Lisätiedot

35C00250 Hankintojen johtaminen Kurssin esittely

35C00250 Hankintojen johtaminen Kurssin esittely Tieto- ja palvelutalouden laitos / logistiikka 35C00250 Hankintojen johtaminen Kurssin esittely Kurssin tavoitteet Kurssin suorittaminen Työmäärä ja tyytyväisyys Tiedotus ja yhteystiedot Kurssin tavoitteet

Lisätiedot

Kuinka laadin tutkimussuunnitelman? Ari Hirvonen I NÄKÖKULMIA II HAKUILMOITUS

Kuinka laadin tutkimussuunnitelman? Ari Hirvonen I NÄKÖKULMIA II HAKUILMOITUS Kuinka laadin tutkimussuunnitelman? Ari Hirvonen 15.9.2014 I NÄKÖKULMIA II HAKUILMOITUS I NÄKÖKULMIA Hyvä tutkimussuunnitelma Antaa riittävästi tietoa, jotta ehdotettu tutkimus voidaan arvioida. Osoittaa,

Lisätiedot

HARJOITTELURAPORTIN KIRJOITUSOHJE

HARJOITTELURAPORTIN KIRJOITUSOHJE HARJOITTELURAPORTIN KIRJOITUSOHJE Tekniikan toimiala HARJOITTELURAPORTIN KIRJOITUSOHJE 7/2010 jn SISÄLTÖ 1 HARJOITTELURAPORTIN RAKENNE JA ULKOASU.. 3 1.1 Rakenne. 3 1.2 Ulkoasu 3 2 HARJOITTELUKERTOMUS..

Lisätiedot

KEHITYSVAMMAISTEN PALVELUJEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT OHJEET KÄYTÄNNÖN KUVAAMISEKSI. Kehitysvammaliitto / Hyvät käytännöt -projekti

KEHITYSVAMMAISTEN PALVELUJEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT OHJEET KÄYTÄNNÖN KUVAAMISEKSI. Kehitysvammaliitto / Hyvät käytännöt -projekti 1 KEHITYSVAMMAISTEN PALVELUJEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT OHJEET KÄYTÄNNÖN KUVAAMISEKSI Kehitysvammaliitto / Hyvät käytännöt -projekti 2 Tuotetaan käytännöstä tietoa yhdessä Käytännön kuvaamisen tarkoituksena on

Lisätiedot

YLEMPI AMK -OPINNÄYTETYÖN ARVIOINTIKRITEERIT Päivitetty 19.11.2008

YLEMPI AMK -OPINNÄYTETYÖN ARVIOINTIKRITEERIT Päivitetty 19.11.2008 YLEMPI AMK -OPINNÄYTETYÖN ARVIOINTIKRITEERIT Päivitetty 19.11.2008 Aiheen valinta ankohtainen, innovatiivinen, vaativa erityisen merkittävä kannalta, uutta tietoa synnyttävä hyvin harkittu se liittyy kiinteästi

Lisätiedot

HAJANAISIA AJATUKSIA DIPLOMITYÖSTÄ

HAJANAISIA AJATUKSIA DIPLOMITYÖSTÄ HAJANAISIA AJATUKSIA DIPLOMITYÖSTÄ 29.11.2013 Hannu Rantanen Professori hannu.rantanen@lut.fi Suunnittelu Diplomityön aiheidean jalostaminen työn tavoite rahoittajan kannalta aikataulu + alustava suunnitelma

Lisätiedot

Oma nimesi Tehtävä (5)

Oma nimesi Tehtävä (5) Oma nimesi Tehtävä 3.1 1 (5) Taulukot ja niiden laatiminen Tilastotaulukko on perinteinen ja monikäyttöisin tapa järjestää numeerinen havaintoaineisto tiiviiseen ja helposti omaksuttavaan muotoon. Tilastoissa

Lisätiedot

Oppimisprosessissa opiskelijoiden tukena analytiikan opiskelua yhdessä tehden

Oppimisprosessissa opiskelijoiden tukena analytiikan opiskelua yhdessä tehden Oppimisprosessissa opiskelijoiden tukena analytiikan opiskelua yhdessä tehden Katariina Vuorensola Luento-opetuksen tulevaisuus Oppimisseikkailu 2017 Analytiikan kurssi Analytiikan perusteet, 4 op Maisterivaiheen

Lisätiedot

PHYS-A0120 Termodynamiikka (TFM) Maanantai

PHYS-A0120 Termodynamiikka (TFM) Maanantai PHYS-A0120 Termodynamiikka (TFM) Maanantai 26.10.2015 Käytännönjärjestelyt Kurssin alkuosan henkilökunnasta Kurssi jakautuu kahteen osaan: ensimmäistä 3 viikkoa luennoi TkT Kati Miettunen ja jälkimmäistä

Lisätiedot

Tekstin rakenne ja epälineaarinen työskentely. Kandidaattiseminaarin kielikeskuksen osuus, tekstipaja 1

Tekstin rakenne ja epälineaarinen työskentely. Kandidaattiseminaarin kielikeskuksen osuus, tekstipaja 1 Tekstin rakenne ja epälineaarinen työskentely Kandidaattiseminaarin kielikeskuksen osuus, tekstipaja 1 tiina.airaksinen@aalto.fi Kirjoittaminen on palapelin kokoamista Kirjoittaminen on toimintaa Jörn

Lisätiedot

Helsingin ammattikorkeakoulu Stadia Verkkosivujen silmäiltävyys ja selailtavuus v. 0.9 > 80 % % % < 50 %

Helsingin ammattikorkeakoulu Stadia Verkkosivujen silmäiltävyys ja selailtavuus v. 0.9 > 80 % % % < 50 % Oppimisaihion arviointi / Arvioinnin tulos 9 Aineiston arvioinnin tulos arviointialueittain Helsingin ammattikorkeakoulu Stadia Verkkosivujen silmäiltävyys ja selailtavuus v. 0.9 > 80 % 80 60 % 60 50 %

Lisätiedot

MAA8 Juuri- ja logaritmifunktiot, Opintokortti

MAA8 Juuri- ja logaritmifunktiot, Opintokortti MAA8 Juuri- ja logaritmifunktiot, Opintokortti Nimi: Minimivaatimukset kurssin suorittamiseksi: Vihkoon on laskettu laadukkaasti vähintään 50 tehtävää. Opiskelija palauttaa viimeistään kokeeseen o Opintokortin

Lisätiedot

OPPIMISTEHTÄVÄT. Tietojen hyödyntäminen suunnittelussa ja johtamisessa -verkkokoulutus TEAviisari

OPPIMISTEHTÄVÄT. Tietojen hyödyntäminen suunnittelussa ja johtamisessa -verkkokoulutus TEAviisari OPPIMISTEHTÄVÄT Tietojen hyödyntäminen suunnittelussa ja johtamisessa -verkkokoulutus TEAviisari Ohjeita verkkokoulutuksen käyttöön Aloitus Pääset oppimisalustalle osoitteessa: www.teaviisari.fi/verkkokoulu

Lisätiedot

Yleistä tarinointia gradusta

Yleistä tarinointia gradusta Yleistä tarinointia gradusta Juha Taina Pro gradu seminaariesitelmä 21.1.2008 Yleistä tarinointia gradusta 1 1. Johdanto Pro gradu tutkielma (tästä eteenpäin vain tutkielma ) on ennen kaikkea opinnäyte.

Lisätiedot

Yhteisöllisen toimintatavan jalkauttaminen!

Yhteisöllisen toimintatavan jalkauttaminen! Yhteisöllisen toimintatavan jalkauttaminen! Käyttöönoton vaiheet Yrityksen liiketoimintatavoitteet Yhteisöllisen toimintatavan käyttöalueet Työkalut Hyödyt yritykselle Hyödyt ryhmälle Hyödyt itselle Miten

Lisätiedot