1. YLEISTÄ. 1.1 Johdanto
|
|
- Timo Mattila
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Projekti: Bergön, Bodön, Svartholman ja Skataholman osayleiskaavavaiheen liikenteen ja kunnallistekniikan tarkastelut Päivämäärä: ESIKOPIO YLEISTÄ 1.1 Johdanto Bergön, Bodön, Svartholman ja Skataholman osayleiskaavavaiheen liikenteen ja kunnallistekniikan tarkasteluissa on selvitetty toimenpiteitä, joita osayleiskaavaehdotuksen mukaisen uuden maankäytön toteuttaminen edellyttää tehtäväksi alueen tieverkolle ja kunnallistekniikan järjestelmille. Tarkastellun tieverkon kokonaispituus on noin 4 km. Alueen nykyisistä teistä Bergöntie, Sävasundintie ja Bodöntie ovat sorapintaisia, niiden poikkileikkaukset ovat kapeita sekä niiden linjaukset ovat mutkaisia ja mäkisiä alueen jyrkkien pinnamuotojen myötä. Vain Suvisaarentie on tarkasteltavista teistä kaksikaistainen ja päällystetty. Se on myös alueen teistä ainoa, jolla on ajoradan rinnakkainen kevyen liikenteen väylä. Suvisaarentien nykyinen raitti alkaa Sävasundintien liittymästä ja jatkuu yhtenäisenä pohjoiseen päin Soukkaan. Päivämäärä Ramboll Piispanmäentie 5 PL ESPOO T F Selvitykset ovat laatineet Ramboll Finland Oy:ssä liikenteen ja teiden osalta Simo Koivuniemi, Tapio Pulkkinen ja Jukka Räsänen sekä vesihuollon osalta Kimmo Hell. 1.2 Suunnittelutyön taustat ja tavoitteet Alueen liikenne- ja vesihuoltojärjestelyjen tarkasteluissa lähtökohtina ovat toimineet mm. tiedot nykyisestä maankäytöstä, laadittu osayleiskaavaehdotus, tiedot alueen nykyisestä tiestöstä ja nykyisistä vesihuoltojärjestelyistä sekä alueen suojelumääräykset. Liikenneverkon osalta tässä selvitystyössä tarkastelluilla toimenpiteillä on tarkoitus turvata alueen nykyisen ja alueelle esitetyn uuden maankäytön liikenneyhteydet. On huolehdittava siitä, että alueella on ja sinne johtavat tiet ja kulkuyhteydet ovat turvallisia ja toimivia. Kunnallistekniikan osalta on tarkasteltu menettelyjä, joilla alueelle osayleiskaavaehdotuksessa esitetyn uudisrakentamisen vesihuolto on järjestettävissä. Merkittävän ominaispiirteen alueen vesihuollon 1/12 Ramboll Finland Oy Y-tunnus , ALV rek. Kotipaikka Espoo
2 kehittämiselle tuo alueella toimiva vesiosuuskunta ja sille Espoon kaupunginvaltuuston päätöksellä vuonna 2004 määritelty toiminta-alue. 2. LIIKENNEVERKKO 2.1 Nykyinen liikenne- ja tieverkko Osayleiskaava-alueen liikenneyhteydet toimivat Suvisaarentien kautta. Suvisaarentielle liitytään Bergöntieltä suoraan ja Stora Bodön suunnalta Bodöntien, Svartholmantien ja Sävasundintien kautta. Joukkoliikennepalveluna on Suvisaarentiellä liikennöivä bussilinja 145 Helsinkiin Kamppiin. Linjan päätepysäkki siirtyy Espoon Matinkylään Länsimetron I-vaiheen liikenteen käynnistyessä. Linjalla on vuoroja arkisin 1 2 tunnissa suuntaansa, lauantaisin ja sunnuntaisin yksi lähtö tunnissa. Suvisaarentiellä on Sävasundintien liittymästä kohti Soukkaa ajoradan rinnalla erillinen jalankulku- ja pyörätie. Muuten jalankulku ja pyöräily käyttävät samoja ajoratoja muiden kulkumuotojen kanssa. Suvisaarentien nykyinen liikennemäärä on Sävasundintin ja Bergöntien välillä alle autoa vuorokaudessa ja Suinoon johtavalla sillalla (Bosund) alle autoa vuorokaudessa. Nykyinen liikenneverkko kuvataan raportin liitteenä olevassa piirustuksessa Liikenne-ennuste Osayleiskaavan ympäristövaikutusten arvioinnin yhteydessä päivitettiin Suvisaarentien ja siihen liittyvien vilkkaimpien väylien liikenne-ennusteet. Päivityksessä otettiin huomioon alueen nykyinen maankäyttö, kaavatyön yhteydessä osoitettu uusi maankäyttö sekä lisäksi Furuholmin venesataman käytön ja Stora Bodön suojelualueen virkistyskäytön mahdollinen vähäinen vilkastuminen. Kaikki nämä asiat vaikuttavat automääriin erityisesti kesäaikaan. Uusien asukkaiden ja vierailijoiden lisäksi alueelle tulee jonkin verran lisää huoltoajoa, kuten jätekuljetuksia. Suvisaarentien vaikutusalueen liikennemäärien muutos esitetään kuvassa 1. Suurin ennusteliikennemäärä on Bosundin sillalla. Liikennemäärä 2300 autoa vuorokaudessa vastaa esimerkiksi Eestinmalmintien nykyistä liikennemäärää, mutta on pienempi kuin esimerkiksi Alikartanontien liikennemäärä. Autoliikenteen määrät pysyvät alueella kauttaaltaan suhteellisen vähäisinä ja siksi esim. teiden liikenteellinen välityskyky tai liittymien toimivuus ei muodostu ongelmaksi. Näin ollen puhtaasti autoliikenteen määrien perusteella teitä tai niiden liittymiä ei ole tarvetta merkittävästi kehittää, esim. autoliikenteen lisäkaistoille ei ole tarvetta. Suunnitelmassa esitetyt parannukset onkin tarkoitettu esimerkiksi pelastusajoneuvojen toimintaedellytysten parantamiseksi, liikenne- ja muun turvallisuuden, teiden käytettävyyden ja liikkumisen miellyttävyyden lisäämiseksi. Esitetyt järjestelyt eivät merkittävästi nosta autoliikenteen nopeuksia. Alueen jalankulku- ja pyöräily-yhteyksien kehittämisessä on erityisesti huomioitava yhteydet Suvisaarentien bussipysäkeille. 2/12
3 Kuva 1. Uuden maankäytön aiheuttama autoliikenteen lisääntyminen Suvisaarentien varressa 2.3 Luonnosteltu liikenne- ja tieverkko sekä tiejärjestelyt Tiejärjestelyjen tarkastelujen alussa käytiin läpi mm. seuraavia asioita: - liikenteelliset asiat, esim. ajoneuvo- ja kevyen liikenteen verkkojen rakenne, yhteystarpeet, häiriöherkkyys ja liikenneturvallisuus, joukkoliikenne - tietekniset asiat, esim. teiden poikkileikkausmitoitukset ja -tyypit, teiden suuntaukset (vaaka- ja pystygeometriat), näkemäolosuhteet linjalla ja liittymissä, kääntöpaikat, pintakuivatus, teiden luonne ja ominaisuudet suhteessa ympäristöönsä - kevyen liikenteen osalta lisäksi kevyen liikenteen väylien tarve, kulkuyhteydet pysäkeille, pysäkkien sijainnit ja keskinäiset välimatkat sekä pysäkkien mitoitukset Em. asioiden tarkastelujen yhteydessä havaittiin mm. seuraavia nykyiseen liikenne- ja tieverkkoon vaikuttavia haasteita sekä parannustarpeita ja -kohteita: - alueen liikenteellisesti syrjäinen sijainti pääkaupunkiseudun mittakaavassa - asukaskannan vähäisyys kattavan joukkoliikenteen kannalta - liikenneverkon rakenne yleisesti, alueella on pääosin vain päättyviä ajoteitä ja niillä ei ole nykyisin varareittejä - alueen jyrkkäpiirteinen maasto, jonka seurauksena on hyväksyttävä suuria pituuskaltevuuksia ja kapeita poikkileikkauksia tai hyväksyttävä laajoja maastonmuotoiluja - liikenneverkon riittävän kunnossapidon korkeat kustannukset - liikenneverkon herkkyys poikkeuksellisille luonnonolosuhteille, kuten merivesitulvat yms. 3/12
4 - kevyen liikenteen olosuhteiden parantaminen, aivan erityisesti kulkuyhteydet linjaautopysäkeille Tiekohtaisia merkittävimpiä toimenpiteitä ovat mm: Bergöntien vaaka- ja pystygeometriat (kohtaamisnäkemät) ja kapeus asettavat omat vaatimuksensa esim. mahdollisten kohtaamispaikkojen toteuttamiselle. Lisäksi Rämsosundin kohdalla on tarve nostaa tien tasausta koska nykyisin tie on tällä kohtaa altis tulville alhaisen korkeusasemansa vuoksi. Sävasundintien liikennemäärä ja sen varassa oleva maankäyttö edellyttävät järjestelyjä, joilla esimerkiksi pelastusajoneuvojen liikkuminen turvataan myös tulvatilanteissa. Tämän vuoksi tien tasausta on nostettava maaduntalahden kohdalla kuitenkin niin, että suojellun alueen olosuhteet säilyvät. Tielle esitetty poikkileikkausmitoitus mahdollistaa autojen keskinäisen kohtaamisen, mutta edellyttää varovaisuutta tonttiliittymien, kävelijöiden ja pyöräilijöiden vuoksi. Sävasundintien luoteisosalle välillä Suvisaarentie Svartholmantie esitetään ajoradan rinnalle uutta jk+pp-tietä tien kapeuden, mutkaisuuden ja näkemäolosuhteiden heikkouden vuoksi. Sävasundintien varteen on luonnosteltu Sävasundin venesatamaan ja muuta yleistä pysäköintiä palveleva pysäköintialue. Svartholmantien länsiosalle esitetään uutta linjausta korvaamaan nykyistä asuinkiinteistöjen ja merenrannan välissä olevaa tieosuutta. Uusi tieosa ehdotetaan linjattavaksi nykyisten kiinteistöjen pohjoispuolella olevan sähkölinjan viereen. Mikäli uudella linjauksella, joka on mm. meritulvien kannalta riskittömällä alueella, sallittaisiin autoliikenne, voitaisiin nykyinen tieosa jättää kevyelle liikenteelle, autoliikenteen osalta sillä sallittaisiin vain ajo nykyisille tieosan varrella oleville kiinteistöille. Vaihtoehtona on poistaa nykyinen ajotie käytöstä. Järjestely voidaan toteuttaa myös niin, että uusi tieosuus toimisi puistoraittina kuitenkin niin, että sen poikkileikkaus on riittävä (3,50 metriä) ja rakenteiden kantavuus on mitoitettu palo- ja pelastuskaluston ajoa varten meritulva- tms. tilanteissa. Näin nykyisen alavalla paikalla olevan tieosan varassa olevien kiinteistöjen, niiden asukkaiden sekä kaikkien alueen toimintojen pelastus- ja huoltovarmuus kasvaisi merkittävällä tavalla. Bodöntien pohjoisosan linjaus esitetään säilytettäväksi nykyisellään. Ajoradan rinnalle esitetään toteutettavaksi uusi jk+pp Bodöntien kapeuden, mutkaisuuden ja näkemäolosuhteiden heikkouden vuoksi. Tien varteen on luonnosteltu satamaa ja muuta yleistä pysäköintiä palvelevia pysäköintialueita. Osayleiskaavatarkasteluissa on ollut kaksi vaihtoehtoista järjestelyä Stora Bodön maankäytölle. Vaihtoehto A sisältää pysyvän asumisen edellyttämän kiinteän siltayhteyden sekä autoliikenteelle riittävät ajotiet Stora Bodön saarella. Vaihtoehto B perustuu siihen, että saarella on vain loma-asutusta. Tällöin ei ole tarvetta toteuttaa siltayhteyttä Stora Bodön ja Lilla Bodön välille. Tässä vaihtoehdossa Stora Bodön tieverkko toteutetaan vain kevyen liikenteen tarpeisiin. Teiden mitoituksissa ja rakenteissa huomioidaan kuitenkin mahdollinen satunnainen huoltoajo. Vaikka kaikkien vähäliikenteisten teiden varsille ei ole mielekästä rakentaa erillisiä jk+ppväyliä, niin Suvisaarentien varren ja sen ajoradan ylitysten liikenneturvallisuus tulee varmistaa. Suvisaarentien jk+pp-tien jatkaminen on aiheellista lähinnä tien kapeuden ja mutkaisuuden vuoksi. Bergöntieltä Turvesillan kautta Suvisaarentielle johtavan polkuyhteyden merkitys asutuksen ja bussilinjan 145 pysäkkien välillä korostuu, kun joukkoliikenteen käyttäjien määrä uu- 4/12
5 sien asukkaiden myötä kasvaa. Luonnostellut tie- ja polkujärjestelyt on sovitettu mahdollisuuksien mukaan nykyisiin maastonmuotoihin. Säilytettävät, historiallisesti arvokkaat rakennukset ja muut rakenteet, arvokkaat luontoalueet sekä puuston säilyminen on huomioitu tielinjauksissa. Alueelle alustavasti kaavailtujen uusien korttelialueiden maankäyttö ja luonnostellut tielinjaukset on sovitettu yhteen. Teiden ja kulkuväylien linjaukset ja tasaukset on alustavasti määritelty sekä ajoteiden poikkileikkaukset mitoitettu Espoon kaupunkitekniikan keskuksen (aik. teknisen keskuksen) kadunsuunnitteluohjeiden ja käytäntöjen mukaisesti. Näissä tarkasteluissa esitetään menettelyjä, joilla mahdollistetaan hälytysajoneuvojen pääsy ja kulku alueella mahdollisissa tulvatilanteissa. Teiden hulevedet on pääsääntöisesti tarkoitus jatkossa johtaa samoin kuin nykyisin, teiden varsilla oleviin sivuojiin. Niistä hulevedet johdetaan kohti merta samoja lasku-uomia pitkin kuin nykyisin. Luonnostellut uudet tieosuudet sekä nykyiset parannettavat tiet esitetään liitteenä olevissa piirustuksissa 001 ja 005. Teiden merkittävät (> 0,5 m) tasauksen muutokset (nostot ja alentamiset) esitetään liitepiirustuksella 007. Teiden tyyppipoikkileikkaukset esitetään piir.n:ro Liikenne- ja tiejärjestelyjen vaikutukset Alueelle suunnitellun liikenneverkon nykyisten ajoteiden parantamisen ja kokonaan uusien ajoteiden rakentamisen suoria fyysisiä vaikutuksia lähiympäristöön ovat mm: - kokonaan uudet tie- ja raittijaksot sekä sillat - nykyisten ajoteiden leventäminen - teiden tasausmuutokset (penger- ja leikkausluiskat) - nykyisten tierakenteiden uusiminen - uusien tiejärjestelyjen maisemointi - mahdollisten rakennustöiden ja niiden tilapäisjärjestelyjen jälkien maisemointi ym. Laajempia liikenneverkon kehittämisen vaikutuksia alueella ovat mm. auto- ja kevyen liikenteen kulkuyhteyksien, liikenneturvallisuuden alueen saavutettavuuden paraneminen. 2.5 Sillat Osayleiskaavatarkasteluissa on ollut kaksi vaihtoehtoista järjestelyä Stora Bodön maankäytölle. Vaihtoehto A sisältää pysyvän asumisen edellyttämän kiinteän siltayhteyden sekä autoliikenteelle riittävät ajotiet Stora Bodön saarella. Vaihtoehto B perustuu siihen, että saarella on vain loma-asutusta. Tällöin ei ole tarvetta toteuttaa siltayhteyttä Stora Bodön ja Lilla Bodön välille, koska saaren liikenneverkko toteutetaan vain kevyen liikenteen tarpeisiin. Bodö Sund-salmen ylittävän sillan osalta on tutkittu sillan päiden sijoituskohtia suhteessa nykyisten ranta-alueiden maastonmuotoihin, merkittäviin puihin ja muihin luontoarvoihin. Siltaa varten tarvitaan Lilla Bodön puoleiseen päähän rakennettavaksi lyhyt tulopenger. Stora Bodön päässä siltaosuus liitetään tiehen, ympäröiviin maastonmuotoihin ja kalliopintaan mahdollisimman vähäeleisesti; tehdään vain välttämättömät muutokset. Näin löydettiin Stora Bodön sillalle luonnollinen sijoituspaikka vanhan laituripaikan kohdalta. Sillasta on laadit- 5/12
6 tu luonnos erillisen Stora Bodön alustavan kunnallisteknisen yleissuunnitteluhankkeen yhteydessä. Bergöntien länsipäässä kiinteän ajoyhteyden luominen Flakaholm-saarelle edellyttää vähintään yksikaistaisen, normaalin autoliikenteen kestävän sillan toteuttamista salmen yli. Ulkoilureittinä ja kulkuyhteytenä Suvisaarentien linja-autopysäkeille palvelevalle Turvesillalle tarvitaan kevyt siltarakenne luonnonsuojelualueella olevan maaduntalahteen laskevan uoman kohdalle. Sillan aukon koko ja korkoasema määritellään jatkosuunnittelussa siten, että suojellun maaduntalahden nykyiset olosuhteet säilyvät. 2.6 Tieympäristö ja teiden laatutaso Luonnostellut ajotiet ja kevyen liikenteen reitit voidaan tehdä asfaltti-, sora- tai kivituhkapäällysteisenä. Päällysteen valinta tehdään jatkosuunnittelun yhteydessä. Ratkaisussa on otettava huomioon mahdollisten sitomattomien materiaalien soveltuvuus kulutuskerroksiksi suuremmilla pituuskaltevuuksilla. Teiden ja kulkureittien pintakuivatus hoidetaan sivuojin. 2.7 Tiejärjestelyjen kustannukset Taulukossa 1 esitetään alustavat toteutuskustannusarviot luonnostelluista tie- ja siltajärjestelyille sekä näiden pohjanvahvistustoimenpiteille. Suvisaarentien levennys (n. 2 m) on laskettu Espoon kaupungin katujen päällysrakenteiden mitoitusohjeen päällysrakennetaulukon 3F mukaisilla rakenteilla. Satamiin johtavat tiet 4F mukaisilla päällysrakenteilla sekä muut tiet ja kevyen liikenteen reitit 5F mukaisin päällysrakennekerroksin. Teiden kustannukset sisältävät leikkaus- ja pengerrystyöt, päällysrakenteet, liikennemerkit, valaistuksen ja mahdolliset (keveät) viherrakenteet, esim. nurmetuksen. Alueen vesihuollon kehittämisen alustavat rakennuskustannusarviot esitetään kappaleessa 3.6. Taulukko 1 pituus (m) kust.peruste kust. SUVISAARENTIE (välillä Moisionsilta - Sävasundintie) - ajorata, levennys n. 2 m /m jk+pp-tie, leveys 3,0 m /m linja-autojen kääntöpaikka /m YHT KYLÄNLAHDENTIE - ajorata, leveys 5 m /m jk+pp-tie, leveys 3 m /m p-alue, 107 ap /m YHT BERGÖNTIE - ajorata, leveys 5 m /m p-alue, kääntöpaikka 70 /m silta Hl 4,5 m /m stabiloinnit (maaduntalahden kohta) /jm YHT TURVESILTA - ajorata, leveys 4 m /m kivituhkap. ulkoilureitti, leveys n. 2,5 m /m silta Hl 3 m /m YHT /12
7 TONTTITIE Bergön rantaan - ajorata, leveys 4 m /m jk+pp-tie, leveys 3 m /m p-alue, kääntöpaikka 70 /m YHT Jk+pp-tie (pelastusreitti) Sävasundintielle - kivituhkapintainen ulkoilureitti, lev. 4 m /m SÄVÄSUNDINTIE - ajorata, leveys 5,5 m /m jk+pp-tie, leveys 3 m /m stabiloinnit (maaduntalahden kohta) /jm p-alue, 66 ap /m YHT SVARTHOLMANTIE - ajorata, leveys 5,5 m /m jk+pp-tie, leveys 3 m /m YHT BODÖNTIE - ajorata, leveys 5,5 m /m jk+pp-tie, leveys 3 m /m p-alueet, yht 81 ap 70 /m stabiloinnit (ennen Lilla Bodötä) /jm YHT KOHTEET YHTEENSÄ yleiskustannus 20 % YHT VESIHUOLTO 3.1 Yleistä Suvisaariston alueella ja Soukanniemellä toimii Suvisaariston vesiosuuskunta. Vesiosuuskunta ostaa talousveden toiminta-alueelleen HSY:ltä ja johtaa toiminta-alueensa jätevedet HSY:n verkostoon. Suvisaariston vesiosuuskunta on lähtökohtaisesti verkostonsa rakentaessaan varautunut vain nykyisen, voimassa olevan osayleiskaavan mukaisiin liittyjämääriin. Laadituissa vesihuoltotarkasteluissa keskitytään uuden osayleiskaava-alueen jätevesiviemäröinnin tarkasteluihin. Lähtökohtaisesti nykyisen jätevesiviemäröinnin lisäkapasiteetin järjestäminen on ongelmallisempaa kuin nykyisen vedenjakeluverkoston kapasiteetin kasvattaminen. Laadittujen vesihuoltotarkastelujen tavoitteena oli selvittää, mikä on vesiosuuskunnan olemassa olevan vesihuoltoverkoston jätevesiviemäröinnin todellinen enimmäiskapasiteetti ja voisiko se olla riittävä käynnissä olevan kaavahankkeen toteutuessaan alueelle tuomat uudet liittyjät huomioiden. Tarkastelu perustuu käytössä oleviin liittyjä-, kulutus- ja asukastietoihin, verkostomallinnuksia ei tässä vaiheessa laadittu. 3.2 Suunnittelualueen kuvaus Suunnittelualueella on kolme erillistä osa-aluetta: - Suvisaariston eteläosassa oleva Bergön saaren eteläkärki ja sen lähisaaret 7/12
8 - idässä Stora Bodön saari lähiympäristöineen Lilla Bodö mukaan lukien - pohjoisessa pieni alue Soukanniemeä (Soukanniemessä sijaitsevasta kaava-alueesta käytetään nimeä Fridheminkallio) Kaavahankkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelman (päivätty , muutettu ) mukaan suunnittelualueella on pääosin vapaa-ajan asumista sekä jonkin verran ympärivuotista asutusta Bergön saarella. Fridheminkallion suunnittelualueella ei ole rakennuksia. Bergön alueella on neljä asuntoa ja 17 loma-asuntoa, Lilla Bödön sekä Stora Bodön alueella on kolme loma-asuntoa sekä Espoon henkilöstön kesävirkistyspaikka, Furuholm. Fridheminkallion ja Bergön kaava-alueet liittyvät Suvisaaren vesiosuuskunnan verkostojen kautta Espoon vesi- ja paineviemäriverkostoon. Lisäksi Lilla Bodön saarelle on vesijohto. Stora Bodön saarella on mahdollisuus liittyä vesi- ja paineviemäriverkostoon. Alue kuuluu Espoonlahden painepiiriin, jossa painetasot ovat noin tasolla mvp (uuden runkovesijohdon käyttöönoton jälkeen). Painetietoa em. verkoston liitospisteistä ei ollut käytettävissä. Liitteenä 1 on alueen verkostokartta, jossa esitetään osa-alueittain nykytilanne liittyneistä kiinteistöistä, voimassa olevan osayleiskaavan mukaan liittymättömät kiinteistöt, kaavaehdotuksen mukaiset uudet liittyjät sekä näiden kaikkien liittyjien kokonaismääristä tuleva virtaama. Kartalla kirjaimilla (A, B, C ) esitetään solmupisteitä, joiden mukaan virtaamatarkasteluja on tehty. 3.3 Jätevesiviemäröinnin pumppausjärjestelmän tyyppikuvaus Vesiosuuskunnan jätevesiviemäröinti toimii LPS-järjestelmällä. Pumppuina käytetään ruuvipumppuja, joiden toimintapiste muuttuu painetilanteen mukaan. Pumpun teho on noin 1 kw ja pumpun juoksupyörä on varustettu silppurilla, joka silppuaa kiintoaineksen. Näin se voidaan pumpata halkaisijaltaan pienimmillään DN 40 kokoiseen paineviemäriin. 3.4 Kapasiteettitarkastelun laskentaperusteet Nykyiset virtaamamäärät arvioitiin Espoon vesihuollon kehittämissuunnitelma raportin perusteella. Nykyisen keskimääräisen vedenkulutuksen arviona laskelmissa käytetään arvoa 100 l/as/d ja kussakin kiinteistössä oletetaan olevan keskimäärin 2,5 asukasta. Nykyisten yleiseen verkostoon liittymättömien talouksien (asukkaiden) määrä arvioitiin Vesiosuuskuntien teknistaloudellinen tarkastelu- raportin perusteella. Raportissa kerrotaan osuuskuntaan liittyneitä kiinteistöjä olleen 401 vuonna 2012 ja liittymisasteen osuuskunnan alueella olleen 84 %. Liittymättömien kiinteistöjen määrä sisältää myös osayleiskaavan mukaisten rakentamattomien kiinteistöjen määrän (tiedot Espoon yleiskaavayksikkö / Anne Pitkänen ). Liittymättömien asukkaiden arvioidaan sijoittuneen tasaisesti koko Suvisaariston vesiosuuskunnan toiminta-alueelle suhteessa liittyneiden määrään. Tehdyissä kapasiteettilaskennoissa putkien kapasiteettia arvioidessa virtausnopeutena käytettiin 1 m/s. Uusien liittyjien vedenkulutuksen arviona laskelmissa käytetään HSY:n ohjeisiin perustuvaa arvoa 140 l/as/d. Huippukulutuskertoimena laskelmissa käytetään lukua 5 perustuen RIL Vesihuoltoverkkojen suunnittelu-oppaaseen. Virtaamat lasketaan kaavalla: Q = huippukulutuskerroin * asukasmäärä * ominaiskäyttö / 3600 / 24. 8/12
9 Laskelmissa oletetaan, että verkosto jakautuu vesihuoltokartan mukaisesti Suvisaarentien kohdalla, Kylänlahdentien ja Bergöntien välissä. Uusia asukkaita on arvioitu sijoitettavan Bergön, Stora Bodön ja Fridheminkallion alueille käyttäen aluetehokkuuslukuna 0,07. Poikkeuksena on Flakaholmin alue, jossa aluetehokkuusluku on 0,03. Yhtä asukasta kohti on laskettu 50 kerrosneliömetriä. Nykyisin alueelta on kaksi liitosta HSY:n runkoverkostoon (tiedot HSY:n asiakaspalvelu/ Tiina Hietanen ), toinen Suvisaarentiellä ja toinen Soukanniementiellä. Vuonna 2015 Suvisaarentien mittauspisteen mukainen kulutus oli m3/d (0,7 1,2 l/s) ja Soukanniementiellä vastaavasti m3/d (0,55 0,85 l/s). Liitteen 1 suunnitelmakartalla esitetään jätevesiviemäröinnin solmupisteiden mitoitusvirtaamat ja kapasiteetit huippukulutustilanteessa. 3.5 Nykytilanteen yhteenveto ja johtopäätökset Jätevesiviemäreiden putkilinjojen kapasiteetista on nykyään käytössä noin 5 35 %. Nyt arvioidulla asukasmäärän kasvulla verkoston latvaosissa pienimmät putket olisivat teoreettisesti lasketussa huippukulutustilanteessa kapasiteettinsa ylärajoilla. Sen sijaan suuremmissa runkoputkissa olisi vielä riittävästi kapasiteettia suunnitellulle asukasmäärän kasvulle. Tarkastelun tuloksista voidaan todeta miten virtaamat kasvavat eri tarkastelupisteissä. Merkittävimmät kasvut ovat A- ja B-pisteissä (liitekartta 1). A-pisteessä teoreettisen virtaamakasvun myötä putkilinjan virtaus on sama kuin putken täysi kapasiteetti. Jatkossa on tarpeen tarkentaa edellä mainittujen tarkastelupisteiden osalta kapasiteetin jakaantumista tarkemmilla lähtötiedoilla. Huomioitavaa mitoituksessa on, että huippukertoimiin vaikuttaa pumppaamoiden yhtäaikainen käyminen, joka edelleen vaikuttaa verkoston virtaamiin. Jätevesiviemärin osalta tulee huomioida kiinteistökohtaisten pumppaamoiden vaikutus verkoston virtaamiin. Pumppaamoissa on arvion mukaan 390 litran säiliötilavuus (tyyppikuvaan perustuen), ja pumppujen tuotto on keskimäärin 0,4 0,8 l/s. Pumppaamon toiminnan ajoittuminen vaikuttaa huippuvirtaamaan. Mikäli pumppauksen aikana verkoston osaan pumppaa useampi pumppu yhtä aikaa, on runkoputkisto kapasiteettinsa ylärajoilla. Tällöin kiinteistöpumppaamo pystyy pumppaamaan runkolinjaan normaalia vähemmän jätevettä ja kiinteistön säiliön tyhjennys käy hitaammin kuin silloin, kun pumppuja käy yhtä aikaa vähemmän. Keskimäärin yhden kiinteistön pumppaamo on käynnissä vuorokaudessa noin 5-12 minuuttia. Käyntiaikaan vaikuttavat mm. em. mainittu runkolinjan kuormitustilanne. Alueen jätevesi- ja vesijohtoverkostoa ei ole mallinnettua tässä tarkastelussa. Jätevesiverkoston tarkan mallin laatiminen vaatisi työlään, pienimuotoisen mallin rakentamisen. Mikäli todetaan mallintamisen olevan tarpeen, kannattaa se kohdistaa kriittisimpiin verkosto-osuuksiin. Vedenjakeluverkoston huippukulutustilanteen painehäviön tarkastelu antaa lisäselvyyttä siihen, tuovatko uudet liittyjät ongelmia vedenjakeluun esim. alentuneen painetason muodossa. Myös verkoston virtaus- ja painemittaukset mahdollistaisivat mahdollisten ongelmatilanteiden ja -alueiden selvittämistä. Osayleiskaavassa on Stora Bodön (saaren) osalta kaksi maankäyttövaihtoehtoa. Vaihtoehdossa A Stora Bodön saareen tulisi pysyvä asutus ja sen myötä on tarve rakentaa tieverkon lisäksi vesihuoltoverkosto (viemäri- ja vesijohto) sekä sähkö- ja tietoliikenneverkko. Vaihtoehdossa B saari jäisi loma-asutusalueeksi tms. ja jätetään myöhemmän harkinnan varaan, 9/12
10 toteutetaanko saarelle kevyen liikenteen raittien lisäksi vesihuoltoverkosto sekä sähkö- ja tietoliikenneverkkoa. 3.6 Jätevesiverkon kapasiteetin nostaminen Bergön alueella Osayleiskaavaehdotuksen mukaisen jätevesiverkoston kapasiteetin kasvattaminen osayleiskaava-alueella on kustannuksiltaan merkittävä investointi. Suunnittelun aikana laadittiin vaihtoehtoisia linjauksia jätevesiverkon kapasiteetin kasvattamiseksi, nämä linjaukset esitetään liitteissä 2, 3 ja 4. Yhteenveto vertailurakennuskustannuksista on oheisessa taulukossa 2. Bergö-Bodö, vertailuhinnat vaihtoehtoisille linjauksille Ramboll Linjausvaihtoehto, tunniste Linjan pituus [m] Yksikköhinta [m] Kokonaiskustannus [ ] Yleiskustannus 20 % Riskivaraus 30 % Yhteensä [ ] VE 1a, tie itä VE 1b, tie länsi VE 2a, Byviken lyhyt VE 2b, Byviken, pitkä VE 3a, luonto lyhyt VE 3b, luonto pitkä Kustannukset eivät sisällä kiinteistökohtaisia pumppaamoita eivätkä kiinteistöjen tonttijohtoja - Putket asennetaan mahdollisuuksien mukaan noin kahden metrin peitesyvyyteen, louhintoja kuitenkin vältetään - Putket lämpöeristetään ja saattolämmitetään osuuksilla, joilla peitesyvyys ei ole riittävä - Kustannuksissa ei ole huomioitu mahdollisen tierakentamisen vaikutuksia kaivu- ja täyttökustannuksiin - Mikäli ve 1a ja ve 1b risteyskohtaan ja ohjaus länteen, niin linjan pituus on noin 1,9 km ja toteutuskustannus noin 0, 6 milj. Edellä esitetyn mukaisesti suositellaan linjauksia, jotka johtavat jätevesiä lännen kautta HSY:n liitospisteeseen. 10/12
11 PIIRUSTUSLUETTELO Piirustusnro Nimi Mittakaava Alkup. pvm. Muutospvm. 001 Liikennetekninen tarkastelu, itä 1: Asemapiirustus 002 Stora Bodön liikennetekniset järjestelyt 1: Asemapiirustus 003 Bödöntie, Sp1 ja Sp2 1:2000/1:200, Pituus- ja tyyppipoikkileikkaus 1: Stora Bodön silta 1:200, 1: Alustava yleispiirustus 005 Liikennetekninen tarkastelu, länsi 1: Asemapiirustus 006 Nykyinen liikenneverkko 1: Asemapiirustus 007 Teiden korkeusasemien muutokset Asemapiirustus 1: Suvisaarentie 1:2000/1: Pituusleikkaus 009 Sävasundintie 1:2000/1: Pituusleikkaus 010 Svartholmantie 1:2000/1: Pituusleikkaus 011 Bergöntie 1:2000/1: Pituusleikkaus 012 Turvesilta ja Turvesillan raitti 1:2000/1: Pituusleikkaus 013 Suvisaarentie, Bergöntie, Bodöntie, Sävasundintie, Svartholmantie, Kylälähdentie ja Turvesuo Tyyppipoikkileikkaukset 1: /12
12 LIITTEET Suvisaariston vesihuoltoverkoston kapasiteettitarkastelu, ns. perusratkaisu esitetään liitteessä 1, suunnittelutyön aikana laaditut vaihtoehtoiset linjaukset jätevesiverkon kapasiteetin nostamiselle esitetään liitteissä 2, 3 ja Vesihuollon suunnitelmakartta mk , pvm , päivitetty Linjausvaihtoehdot 1, suunnitelmakartta mk , pvm Linjausvaihtoehdot 2, suunnitelmakartta mk , pvm Linjausvaihtoehdot 3, suunnitelmakartta mk , pvm /12
ASIKKALAN KUNTA URAJÄRVEN VESIHUOLLON YLEIS- SUUNNITELMA
Vastaanottaja Asikkalan kunta Asiakirjatyyppi Vesihuollon yleissuunnitelma Päivämäärä [Month, year] Viite LUONNOS 10.1.2012 ASIKKALAN KUNTA URAJÄRVEN VESIHUOLLON YLEIS- SUUNNITELMA LUONNOS ASIKKALAN KUNTA
NASTOLAN KUNTA HATTISENRANNAN KAAVA-ALUEEN ESISELVITYS
Vastaanottaja Nastolan kunta Asiakirjatyyppi Yleissuunnitelma Päivämäärä 30.6.2014 Viite 1510007986 NASTOLAN KUNTA HATTISENRANNAN KAAVA-ALUEEN ESISELVITYS NASTOLAN KUNTA ESISELVITYS Päivämäärä 30.6.20014
NURMIJÄRVEN KUNTA HEINOJAN KUNNALLISTEK- NIIKAN YLEISSUUNNITTELU
Vastaanottaja Nurmijärven kunta Asiakirjatyyppi Yleissuunnitelma Päivämäärä xx.xx.2015 Luonnos Viite 1510019205 NURMIJÄRVEN KUNTA HEINOJAN KUNNALLISTEK- NIIKAN YLEISSUUNNITTELU NURMIJÄRVEN KUNTA HEINOJAN
X = Y = X = Y =
X = 6674100 X = 6674100 Y = 25488750 Y = 25488650 X = 6674050 Y = 25488650 Y = 25488700 X = 6674000 NS Y = 25488800 X = 6674000 1 Kaupunkitekniikan keskus Ramboll Finland Oy / Markku Lindroos 12.9.2016
Vesihuollon kehittämistarpeet. Koverhar, Hanko
Vesihuollon kehittämistarpeet Koverhar, Hanko Timo Nikulainen mitoituksen osalta päivitetty 26.2.2017 Vesihuollon kehittämistarpeet 26.2.2017 1 (9) SISÄLTÖ TIIVISTELMÄ... 2 1 JOHDANTO... 3 2 ALUEEN KUVAUS...
TURUN KAUPPATORI TARKASTELU TORISEUDUN VESIHUOLLOSTA SUUNNITELMASELOSTUS. Turun kaupunki Ympäristö- ja kaavoitusvirasto Suunnittelutoimisto 26.1.
Turun kaupunki Ympäristö- ja kaavoitusvirasto Suunnittelutoimisto TURUN KAUPPATORI TARKASTELU TORISEUDUN VESIHUOLLOSTA SUUNNITELMASELOSTUS 26.1.2012 Ramboll Finland Oy, Kotipaikka Espoo, Y-tunnus 0101197-5,
Sotkuman kylän vesihuollon yleissuunnitelma
POLVIJÄRVEN KUNTA Sotkuman kylän vesihuollon yleissuunnitelma Suunnitelmaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 8.11.2016 566-P29412 Suunnitelmaselostus 1 (4) 8.11.2016 Sisällysluettelo 1 JOHDANTO...
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 16/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 196 29.10.2014. 196 Asianro 5773/10.03.01.00/2014
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 16/2014 1 (1) 196 Asianro 5773/10.03.01.00/2014 Varstakadun, Luhtikujan, Lyhdekujan, Suvitien, Sormulanraitin ja Puutossalmentien kevyen liikenteen väylän katusuunnitelmaluonnoksien
PUISTONIEMEN MATKAILUALUEEN KEHITTÄMINEN LIIKENNESELVITYS
Päivämäärä 23.08.2019 PUISTONIEMEN MATKAILUALUEEN KEHITTÄMINEN LIIKENNESELVITYS PUISTONIEMEN MATKAILUALUEEN KEHITTÄMINEN LIIKENNESELVITYS Projekti Puistoniemen matkailualueen kehittäminen Versio 1 Päivämäärä
RUNKOVESIHUOLTOLINJOJEN KAPASITEETTITARKASTE- LU
FCG Finnish Consulting Group Oy Ylöjärven kaupunki RUNKOVESIHUOLTOLINJOJEN KAPASITEETTITARKASTE- LU Raportti -P13571 12.5.2011 FCG Finnish Consulting Group Oy Raportti I 12.5.2011 SISÄLLYSLUETTELO 1 Lähtökohdat...
Vesi- ja viemäriverkoston esisuunnitelma
Ramboll Finland Oy Knowledge taking people further --- Mäntsälän Saaren kyläyhdistys ry Vesi- ja viemäriverkoston esisuunnitelma 82120959 26.6.2009 Mäntsälän Saaren kyläyhdistys ry Vesi- ja viemäriverkoston
KATUSUUNNITELMASELOSTUS 2018 MÄNTYHARJUN KUNTA
2018 MÄNTYHARJUN KUNTA Sisällysluettelo... 1 Suunnittelukohde:...3 Lähtökohdat ja tavoitteet:...3 Liikenteellinen ratkaisu:...3 Päällysrakenne:... 6 Valaistus:... 6 Vihertyöt:... 6 Kustannusarvio:...7
SIPOON MASSBYN RATSASTUSKESKUKSEN JA OMAKOTIALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS, LIIKENNE
4.8.2015 SIPOON MASSBYN RATSASTUSKESKUKSEN JA OMAKOTIALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS, LIIKENNE LIIKENNE Tarkastus 01 Päivämäärä 4/8/2015 Laatija Mari Kinttua Tarkastaja Jukka Räsänen Hyväksyjä Tuomas Lehteinen
Itä-Immanen Vaihe 2 LIITE 5 ASEMAKAAVOITUKSEEN LIITTYVÄN KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA JA MELUSELVITYS SUUNNITELMASELOSTUS
LIITE 5 Naantalin kaupunki Ympäristövirasto Yhdyskuntatekniikka 82120192/1 Itä-Immanen Vaihe 2 ASEMAKAAVOITUKSEEN LIITTYVÄN KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA JA MELUSELVITYS SUUNNITELMASELOSTUS 03.10.2008
Selvitys liikennejärjestelyvaihtoehdoista ja pysäköinnistä
28.3.2017 / TPi, TPe Selvitys liikennejärjestelyvaihtoehdoista ja pysäköinnistä Tutkitut liikennejärjestelyvaihtoehdot Puustellinkallion kaavoituksen aikana on tutkittu erilaisia liikennejärjestelyitä
LIITE. Vanha Klaukan alueelle muodostuu alueen asemakaavoituksen myötä uusi asuinalue, johon sijoittuu pääosin AKR ja AO alueita.
1. JOHDANTO Vanha Klaukan alueelle muodostuu alueen asemakaavoituksen myötä uusi asuinalue, johon sijoittuu pääosin AKR ja AO alueita. AKR- alueiden yhteenlaskettu rakennusoikeus on n. 60 000 m2 ja AO
MATHILDEDALIN JALANKULUN JA PYÖRÄILYN PERUSRATKAISUT
MATHILDEDALIN JALANKULUN JA PYÖRÄILYN PERUSRATKAISUT 1 SISÄLTÖ Nykytilanneanalyysi 3-8 Suunnitelmavaihtoehdot ja niiden toimivuus 9-16 LIITTEET Vaihtoehtojen suunnitelmakartat ja tyyppipoikkileikkaukset
ESPOON KAUPUNKI. PIIRUSTUSLUETTELO Sitowise Oy HSY Vesi Piir.nro. Muutospvm. Piirustusnro. Nimi Mittakaava Alkup. pvm.
.. ESPOON KAUPUNKI SATUKUJAN ASEMAKAAA-ALUEEN KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA PIIRUSTUSLUETTELO Sitowise Oy.. Piirustusnro Nimi Mittakaava Alkup. pvm. Muutospvm. HSY esi Piir.nro Kunnallistekniikan
KARHUNMÄKI, JOENSUU KARHUNMÄEN IV KAAVA-ALUE KUNNALLISTEKNIIKAN YLEIS- SUUNNITELMA
Vastaanottaja Joensuun kaupunki Asiakirjatyyppi Suunnitelmaselostus Päivämäärä 30.11.2015 KARHUNMÄKI, JOENSUU KARHUNMÄEN IV KAAVA-ALUE KUNNALLISTEKNIIKAN YLEIS- SUUNNITELMA KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA
ASIKKALA RISMALAHDEN ALUEEN RANTA-ASEMAKAAVA Vesihuollon yleissuunnitelma vaihtoehtotarkasteluineen
ASIKKALA RISMALAHDEN ALUEEN RANTA-ASEMAKAAVA Vesihuollon yleissuunnitelma vaihtoehtotarkasteluineen 28.2.2018 Sumipa Oy 1 YLEISTÄ Suunnitelma perustuu ranta-asemakaavan muutosehdotukseen 1.3.2018. Korttelit
KIVISTÖN KAUPUNKIKESKUS, LIIKENNE 9.10.2014
KIVISTÖN KAUPUNKIKESKUS, LIIKENNE 9.10.2014 LIIKENNE-ENNUSTEET ja LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT Kivistön kaupunkikeskuksen suunnittelun yhteydessä on laadittu HSL:n tuoreimpia liikennemalleja hyödyntäen
LIITE 4. Vanha-Klaukan alueelle muodostuu alueen asemakaavoituksen myötä uusi asuinalue, johon sijoittuu pääosin AK-, AKR- ja AO -alueita.
1. JOHDANTO Vanha-Klaukan alueelle muodostuu alueen asemakaavoituksen myötä uusi asuinalue, johon sijoittuu pääosin AK-, AKR- ja AO -alueita. AK- ja AKR -alueiden yhteenlaskettu rakennusoikeus on n. 64
HOLLOLAN KUNTA RAIKKOSEN KATUYHTEYS
Vastaanottaja Hollolan kunta Asiakirjatyyppi Tilanvaraussuunnitelma Päivämäärä 7.12.2016 Viite 1510030125 HOLLOLAN KUNTA RAIKKOSEN KATUYHTEYS HOLLOLAN KUNTA RAIKKOSEN KATUYHTEYS Päivämäärä 7.12.2016 Laatija
Kirkkonummen kunta Lapinkylän vesihuollon yleissuunnitelma Suunnitelmaselostus 30.9.2008
Kirkkonummen kunta 30.9.2008 Kirkkonummen kunta 30.9.2008 1 SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ 2 2 SUUNNITTELUN TAVOITE 2 3 MITOITUS 2 3.1 Mitoitusperusteet 2 3.2 Mitoitusvesimäärät 3 4 VESIJOHTOVERKOSTO 4 4.1 Lapinkylän
HIRVIHAARAN VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUE. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti
VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUE Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti 2(5) 1. LÄHTÖKOHDAT Hirvihaaran kylässä todettiin kiinteistökohtaiset vedenhankintaratkaisut ongelmaisiksi huonojen pohjavesivarojen johdosta.
Lehmon alue, kunnallistekniikan yleissuunnitelma
SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA KONTIOLAHDEN KUNTA Lehmon alue, kunnallistekniikan yleissuunnitelma Suunnitelmaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 433-P26804 Suunnitelmaselostus Mönkkönen Eino Sisällysluettelo
RISMALAHDEN RANTA-ASEMA- KAAVAN MUUTOKSEN LIIKENNEVAIKUTUKSET
RISMALAHDEN RANTA-ASEMA- KAAVAN MUUTOKSEN LIIKENNEVAIKUTUKSET Asiakas Insinööritoimisto Poutanen Oy Päivämäärä 2.3.2018 Laatijat Riku Jalkanen Eero Kauppinen Tarkastaja Markku J. Uusitalo Johdanto Päivämäärä
Tekninen keskus Katu- ja viherpalvelut / RAK, Ramboll Finland Oy / Leevi Laksola Jyrki Oinaanoja
1 (5) 03/06/2016 Tekninen keskus Katu- ja viherpalvelut / RAK, Ramboll Finland Oy / Leevi Laksola Jyrki Oinaanoja KATUSUUNNITELMIEN SELOSTUS KAAVA-ALUEET: KATUJEN NIMET: Niittykummun keskus Niittykatu,
SAARIJÄRVEN KAUPUNKI HEIKKILÄNMUTKAN VIEMÄRÖINNIN YLEISSUUNNITELMA
Vastaanottaja Saarijärven kaupunki Asiakirjatyyppi Viemäröinnin yleissuunnitelma Päivämäärä 13.07.2015 Viite 1510020093 SAARIJÄRVEN KAUPUNKI HEIKKILÄNMUTKAN VIEMÄRÖINNIN YLEISSUUNNITELMA SAARIJÄRVEN KAUPUNKI
ESPOON KAUPUNKI BERGÖ JA STORA BODÖ LILLA BODÖ -OSAYLEISKAAVAT (EHDOTUSVAIHE):
Vastaanottaja Espoon kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti 19.12.2016 ESPOON KAUPUNKI BERGÖ JA STORA BODÖ LILLA BODÖ -OSAYLEISKAAVAT (EHDOTUSVAIHE): - KUNNALLISTEKNISET SELVITYKSET JA SUUNNITTELU - ALUSTAVIEN
KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS
KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS Projekti Kirkonseudun asemakaavan muutos ja laajennus Vastaanottaja Kempeleen kunta Päivämäärä 4.10.2018 Laatija Erkki Sarjanoja ä 1. Taustaa Kirkonseudun asemakaava-alueen
VAPAUDENTIEN JATKE YLEISSUUNNITELMA
VAPAUDENTIEN JATKE YLEISSUUNNITELMA YLEISÖTILAISUUS TILAISUUDEN AIKATAULU 17:00 17:30 17:40 17:50 18:00 18:15 19:15 19:30 Kahvit tarjolla Tilaisuuden avaus ja työn lähtökohdat, Kari Homi, kaupunkiympäristölautakunnan
MUHOKSEN OYK VESIHUOLLON NYKYTI- LANNE JÄTEVESIVERKOSTO JA KÄYTTÖVESIVERKOSTO
Vastaanottaja Muhoksen kunta Tekniset palvelut Asiakirjatyyppi Selvitys Päivämäärä 5.2.2015 Viite 1510011888 MUHOKSEN OYK VESIHUOLLON NYKYTI- LANNE JÄTEVESIVERKOSTO JA KÄYTTÖVESIVERKOSTO Päivämäärä 5.2.2015
Yhdystien 6304 kevyen liikenteen järjestelyt Lanneveden kohdalla, Saarijärvi ALUEVARAUSSUUNNITELMA
Yhdystien 6304 kevyen liikenteen järjestelyt Lanneveden kohdalla, Saarijärvi ALUEVARAUSSUUNNITELMA ESIPUHE Työn tavoitteena oli laatia aluevaraussuunnitelma kevyen liikenteen väylän ja siihen liittyvien
Eteläportin osayleiskaavan liikenteelliset vaikutukset, Jyväskylä
Ramboll Knowledge taking people further --- Jyväskylän kaupunki Eteläportin osayleiskaavan liikenteelliset vaikutukset, Jyväskylä Lokakuu 2008 Sisällys Tiivistelmä 1 1. Johdanto 5 2. Osayleiskaava-alue
Suunnitteluinsinööri 10.11.2010 Velkuanmaan osayleiskaava 9.11.2010 Velkuanmaan osayleiskaavassa on osoitettu mm. uusia asuinaluevarauksia rantavyöhykkeelle 37 omakotitontin verran sekä matkailua palvelevia
RAJALINNAN TYÖPAIKKA-ALUE II, 3449, LIIKENNESELVITYS
1/5 Kaavoitus RAJALINNAN TYÖPAIKKA-ALUE II, 3449, LIIKENNESELVITYS Tehtävä Tehtävänä oli tarkastella asemakaava-alueen liikennejärjestelyjä, asemakaavan vaikutusta liikenneverkkoon sekä uuden maankäytön
KAUKLAHDENVÄYLÄN KEHITTÄMISSELVITYS, 2007
Kauklahden alueella on käynnissä useita maankäytön kehittämiseen tähtääviä suunnitelmia. Kauklahdenväylän kehittämisselvitys Länsiväylän ja Kehä III:n välillä on laadittu, jotta maankäytön suunnittelussa
Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1
Ympäristölautakunta 14.11.2013 Sivu 1 / 1 4226/11.01.02/2012 98 Bergö Ramsö luonnonsuojelualueiden hoito- ja käyttösuunnitelma Valmistelijat / lisätiedot: Tia Lähteenmäki, puh. (09) 816 24839 etunimi.sukunimi@espoo.fi
Raahen pohjoisen vyöhykkeen liikennesuunnitelma
Raahen pohjoisen vyöhykkeen liikennesuunnitelma Raahen kaupunki/ Kaavoitus 2013 1 KAUPUNGINLAHDENRANTA LIIKENNE ALUEEN LIIKENTEELLINEN SIJOITTUMINEN Yhdyskuntarakenne vaikuttaa sekä liikkumistarpeisiin
Raamikadun päiväkodin liikenteellinen selvitys
Raamikadun päiväkodin liikenteellinen selvitys Asemakaava 8496, Niemenranta III 1 1.6.2018 Raamikadun yksityisen päiväkodin hanke Suunnitelmissa uusi yksityinen päiväkoti Niemenranta III:n uudelle alueelle
Tikasmäenlaita, Tikapuunkoukku, Tikaslaakso ja Tikapuuntien pohjoisosa ovat pientaloalueen uusia tonttikatuja.
1 Tekninen keskus Katu- ja viherpalvelut / Suunnittelu Ramboll Finland Oy / Simo Koivuniemi 5.12.2013 KATUSUUNNITELMIEN SELOSTUS KAAVA-ALUEET: Lillhemt KATUJEN NIMET: Tikasmäentie ja Lillhemtinpiha, Tikasmäenlaita,
KUNNALLISTEKNIIKKA SALPAUSSELKÄ KONEHARJUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS
KUNNALLISTEKNIIKKA SALPAUSSELKÄ KONEHARJUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS KUNNALLISTEKNIIKKA 1 SISÄLLYS 1. SUUNNITTELUKOHDE... 2 Taustaa... 2 Kaavatilanne... 2 2. LIIKENNEVERKKO... 3 Autoliikenne... 3 Jalankulku
PYHTÄÄN KUNTA RUOTSINPYHTÄÄN KUNTA
Liite 16 PYHTÄÄN KUNTA RUOTSINPYHTÄÄN KUNTA VT 7 MELUALUEEN LEVEYS 6.10.2005 SUUNNITTELUKESKUS OY RAPORTTI Turku / M. Sairanen VT 7, melualueen leveys 6.10.2005 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 1 2. LASKENNAN
SASTAMALAN KAUPUNKI KIIKOISTEN KUNTA. Siirtoviemäri Kiikoinen Kiikka. Yleissuunnitelma. Työ: E25011. Tampere 30.11.2011
SASTAMALAN KAUPUNKI KIIKOISTEN KUNTA Siirtoviemäri Kiikoinen Kiikka Yleissuunnitelma Työ: E25011 Tampere 30.11.2011 AIRIX Ympäristö Oy PL 453 33101 Tampere Puhelin 010 2414 000 Telefax 010 2414 001 www.airix.fi
1. Suunnittelukohteen sijainti ja nykytila Katuverkko ja liikennemäärä Jalankulku ja pyöräily Joukkoliikenne...
Sisältö 1. Suunnittelukohteen sijainti ja nykytila... 1 Katuverkko ja liikennemäärä... 1 Jalankulku ja pyöräily... 2 Joukkoliikenne... 3 2. Nykyinen ja tuleva maankäyttö... 4 Kortteli 60... 6 3. Asemakaavan
20725 LEVANNON VESIOSUUSKUNTA JÄTEVESIEN JOHTAMISSUUNNITELMA 27.10.2006
20725 LEVANNON VESIOSUUSKUNTA JÄTEVESIEN JOHTAMISSUUNNITELMA 27.10.2006 OSOITE/ADDRESS Terveystie 2 FIN 15870 HOLLOLA PUH./TEL +358 (0)3 52 351 FAKSI/TELEFAX +358 (0)3 523 5252 SÄHKÖPOSTI/E MAIL proy@ristola.com
VESIOSUUSKUNTA SÄLINKÄÄ VESIHUOLLON YLEISSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS 3.10.2006
VESIOSUUSKUNTA SÄLINKÄÄ VESIHUOLLON YLEISSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS 3.10.2006 Uudenmaan Vesi-ja rakennustekniikka Nahkurinkatu 23 b 17 04200 Kerava saki.salo@luukku.com 2 1. Johdanto 3 2. Yleissuunnitelman
ILMAJOEN KUNTA Yksityisteiden perusparannus - Kullaanmäentie - Lauttajärventie - Joupinkuja - Kuruntie - Tuohistonmäentie - Opistontie
TYÖSELITYS 3575 14.8.2012 ILMAJOEN KUNTA Yksityisteiden perusparannus - Kullaanmäentie - Lauttajärventie - Joupinkuja - Kuruntie - Tuohistonmäentie - Opistontie SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ 1 1.1 KULLAANMÄENTIE
NURMIJÄRVEN KUNTA VANHA-KLAUKAN KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA
Vastaanottaja Nurmijärven kunta Asiakirjatyyppi Yleissuunnitelma Päivämäärä 11.10.2017 Viite 82143781 NURMIJÄRVEN KUNTA VANHA-KLAUKAN KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA NURMIJÄRVEN KUNTA VANHA KLAUKAN
URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA
URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Tämä taksa korvaa edellisen, Urjalan kunnanvaltuuston vahvistaman taksan ja tulee voimaan 01.08.2012 alkaen. Tämän taksan on Urjalan tekninen lautakunta vahvistanut
Mattisenlahti Salokylä osayleiskaavan liikenteellisten vaikutusten arviointi. Liperin kunta
Mattisenlahti Salokylä osayleiskaavan liikenteellisten vaikutusten arviointi Liperin kunta Marko Tikkanen, Matti Romppanen Luonnos 26.5.2017 Mattisenlahti Salokylä osayleiskaavan liikenteellisten vaikutusten
VALTATIE 3 HÄMEENKYRÖ-YLÖJÄRVI LINJAUSVAIHTOEHTOJEN VERTAILU
VALTATIE 3 HÄMEENKYRÖ-YLÖJÄRVI LINJAUSVAIHTOEHTOJEN VERTAILU HÄMEENKYRÖ-YLÖJÄRVI LINJAUSVAIHTOEHTOJEN VERTAILU Tarkastus Päivämäärä 3.4.2010 Laatija Jouni Lehtomaa Tarkastaja Hyväksyjä Kuvaus Valtatien
Vesihuoltosuunnitelma
Lieksa Lieksan eteläpään vesiosuuskunta Märäjälahden alue Vesihuoltosuunnitelma SUUNNITELMA- JA MITOITUSSELOSTUS 30.6.2011 2 SISÄLLYS 1. YLEISTÄ... 3 2. MAASTOTUTKIMUKSET JA JOHTOLINJAUS... 3 3. ALUEEN
Maantien 8155 Poikkimaantien parantaminen välillä Oulun Satama Vt22, Oulu
Hyväksymisesitys 1 (7) 25.8.2017 Maantien 8155 Poikkimaantien parantaminen välillä Oulun Satama Vt22, Oulu Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus lähettää asiakohdassa mainitun 31.5.2017
Tytyri-Hiidensalmi OYK
Lohjan kaupunki Tytyri-Hiidensalmi OYK Meluselvitys 12.10.2004 Viite 82108188 Versio Pvm 12.10.2004 Hyväksynyt Tarkistanut HWe Kirjoittanut TKl Ramboll PL 718, Aleksanterinkatu 21 A 33101 Tampere Finland
Alustava yleissuunnittelu valtatie 3:n parantamiseksi välillä Ylöjärvi Hämeenkyrö alkaa; samalla käynnistyy hankkeen ympäristövaikutusten arviointi
TIEDOTE 1 () Valtatie :n parantaminen Ylöjärven ja Hämeenkyrön välillä Alustava yleissuunnittelu valtatie :n parantamiseksi välillä Ylöjärvi Hämeenkyrö alkaa; samalla käynnistyy hankkeen ympäristövaikutusten
KIINTEISTÖ OY MERTEN TALO SELVITYS LIIKENNEJÄRJESTE- LYISTÄ SUUNNITELMASELOSTUS
KIINTEISTÖ OY MERTEN TALO SELVITYS LIIKENNEJÄRJESTE- LYISTÄ SUUNNITELMASELOSTUS Tarkastus Päivämäärä 19.8.2010 Laatija Tarkastaja Hyväksyjä Kuvaus Timo Ojanperä Marko Olli Työnumero 82129780 Ramboll Ruukintie
Ylöjärven keskustan osayleiskaava vaikutukset vesihuoltoon
Ylöjärven keskustan osayleiskaava vaikutukset vesihuoltoon 20.12.2013 Page 1 Yleistä mallinnuksista Päivitetty 2013 alkupuolella. Mallinnettu FCGswmm ja FCGnet ohjelmistoilla. Mallinnukset suoritettu nykyisellä
MAANKÄYTÖN TARKASTELUVAIHTOEHDOT A1, A2, B
POHJOIS-HAAGAN ITÄOSAN OSAYLEISKAAVA 29.5.2012 MAANKÄYTÖN TARKASTELUVAIHTOEHDOT A1, A2, B Vaihtoehtojen kuvaus ja vaikutusten arviointi Periaateleikkaukset Hämeenlinnanväylän melusuojauksesta toimitilarakentamisella
Nousiaisten kunnantalon tontti Liikennejärjestelyiden yleissuunnitelmaselostus
Nousiaisten kunnantalon tontti Liikennejärjestelyiden yleissuunnitelmaselostus 26.02.2019 2(4) SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 3 2 NYKYTILANNE... 3 2.1 Liikennejärjestely nykytilanteessa 3 3 YLEISUUNNITELMAN
Tammelan puistokatu 21 ja Kullervonkatu 19 asemakaavojen liikenteen toimivuustarkastelu
MUISTIO Projekti Tammelan puistokatu 21 ja Kullervonkatu 19 asemakaavojen liikenteen toimivuustarkastelu Asiakas Pohjola Kiinteistösijoitus Oy, Kiinteistö Oy Tampereen Pinkola Päivämäärä 25.9.2017 Tampereen
LAUKAAN KUNTA LIEVESTUOREEN JÄTEVESIEN JOHTAMINEN JYVÄSKYLÄN ENERGIAN VERKOSTOON HANKEKUSTANNUSSELVITYS. Vastaanottaja Laukaan kunta
Vastaanottaja Laukaan kunta Asiakirjatyyppi Selvitys Päivämäärä 20.4.2015 LAUKAAN KUNTA LIEVESTUOREEN JÄTEVESIEN JOHTAMINEN JYVÄSKYLÄN ENERGIAN VERKOSTOON HANKEKUSTANNUSSELVITYS Kuvaus Suunnitelmaselostus
Vt5 parantaminen parantaminen välillä Hietanen Pitkäjärvi, yleissuunnitelma
Vt5 parantaminen parantaminen välillä Hietanen Pitkäjärvi, yleissuunnitelma Yleisötilaisuus 31.10.2013 Ympäristösi parhaat tekijät 2 Yleisötilaisuuden ohjelma 18:00 Tilaisuuden avaus ja hankkeen esittely
Espoon kaupunki Pöytäkirja 107. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1
Tekninen lautakunta 22.10.2014 Sivu 1 / 1 4310/10.00.00/2014 107 Tiedonanto Turuntien aluevaraus- ja maankäyttösuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Pauliina Kuronen, puh. 046 877 3006 etunimi.sukunimi@espoo.fi
Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH
Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH 10.10.2013 Sisältö 1 Lähtökohdat... 7 2 Nykytila... 9 3 Suunnitelman sisältö... 14 3.1 Toimenpiteet... 14 3.2 Liikennejärjestelyt: nykyiset
TULLIPORTINKADUN KAMPUS- ALUE KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA
Vastaanottaja Joensuun kaupunki Asiakirjatyyppi Suunnitelmaselostus Päivämäärä 31.1.2017 MUUTOS A 8.2.2017 TULLIPORTINKADUN KAMPUS- ALUE KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA TULLIPORTINKADUN KAMPUSALUE
ESPOONVÄYLÄN VAIHTOEHDOT
ESPOONVÄYLÄN VAIHTOEHDOT ESPOONVÄYLÄ KESKUSPUISTO TUTKITTUJA VAIHTOEHTOJA LÄNTINEN LINJAUS- VAIHTOEHTO (FCG 2013) ITÄINEN LINJAUS- VAIHTOEHTO (Sito 2016) VERTAILTAVAT VAIHTOEHDOT ITÄINEN VE LÄNTINEN
Myyrmäki Pyöräliikenneverkko
Myyrmäki Pyöräliikenneverkko PYÖRÄLIIKENNE- VERKON HIERARKIA Myyrmäen alueen pyöräliikenneverkon muodostamisen periaatteena on ollut luoda suunnittelualueelle pyöräilyn kannalta kilpailukykyinen verkko.
LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA
TYÖNUMERO: 20601268 JOKIOISTEN KUNTA KESKUSTAN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN 27.6.2017 Luonnos SWECO YMPÄRISTÖ OY Muutoslista VALMIS 27.6.2017 FITONH FIOOAL FIAJOK MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT
MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (7) KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(7) KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 188B ASEMAKAAVA-ALUE Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.11.2008
KEMPELEEN KUNTA KAAVOITUKSEN TULOSYKSIKKÖ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.11.2008 KEMPELEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS VIHILUODON YRITYSALUEEN LIIKENNEJÄRJESTELYJÄ VARTEN VIHILUODON OSA-ALUE
Lohja. Jouni Ikäheimo 10 / 2013
Hiidensalmi Lohja Liikenneselvitys Jouni Ikäheimo Nora Kumpulainen 10 / 2013 HIIDENSALMEN HAVAINNEKUVA, LOHJAN KAUPUNKI SELVITYKSEN LÄHTÖKOHDAT Hiidensalmen alue sijaitsee kilometrin etäisyydellä Lohjan
Tiesuunnitelmassa esitetyt maantiet ja niihin liittyvät järjestelyt esitetään hyväksyttäväksi seuraavasti:
1 (6) Valtatien 6 parantaminen välillä Tykkimäki-Kuivala, Kouvola Tiesuunnitelma Tiesuunnitelmassa esitetyt maantiet ja niihin liittyvät järjestelyt esitetään hyväksyttäväksi seuraavasti: 1. MAANTIET:
Lausunto luonnokseen kunnantalon tontin asemakaavan muutokseksi, Nousiainen
Lausunto 1.2.2019 / wepdwukmtcw 136480C1 ASIA VARELY/228/2019 Nousiaisten kunnanhallitus nousiaisten.kunta@nousiainen.fi Viite: Nousiaisten kunnan lausuntopyyntö 7.1.2019 Lausunto luonnokseen kunnantalon
RANTAKYLÄN PALVELUKESKUKSEN KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA
1 (14) Kaupunkirakenneyksikkö RANTAKYLÄN PALVELUKESKUKSEN KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA Yleissuunnitelma 2 (14) Sisällysluettelo 1. Suunnittelualue 1.1 Yleistä 1.2 Kadut, LP-alue, Rantakyläntori
JUHOLANKATU, URHEILUKATU välillä Sibeliuksenväylä ja Kansakoulunkatu SIPOONTIEN ALIKULKUTUNNELI ja pysäkkijärjestelyt, Suunnitelmaluonnokset
JUHOLANKATU, URHEILUKATU välillä Sibeliuksenväylä ja Kansakoulunkatu SIPOONTIEN ALIKULKUTUNNELI ja pysäkkijärjestelyt, Suunnitelmaluonnokset Yleisötilaisuus 13.6.2019 OHJELMA Klo 17-18 Keskustelutilaisuuden
Genimap Oy, lupa L4377. Liittymän toimivuustarkastelu Valtatie 4, Shellin liittymä, Ii. Mika Räsänen
Genimap Oy, lupa L4377 Liittymän toimivuustarkastelu Valtatie 4, Shellin liittymä, Ii Mika Räsänen Valtatie 4, Shellin liittymä, Ii 1 1 LÄHTÖKOHDAT Tehtävä Tehtävänä on tarkastella liittymän toimivuutta
Mäntyläntien kunnallistekniikan saneerauksen yleissuunnitelma
1 / 19 SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA JOENSUUN KAUPUNKI Mäntyläntien kunnallistekniikan saneerauksen yleissuunnitelma Suunnitelmaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 31.5.2015 120-P26975 Suunnitelmaselostus
MÄNTÄ-VILPPULAN KESKUSTATAAJAMAN OYK
MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI MÄNTÄ-VILPPULAN KESKUSTATAAJAMAN OYK FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P25797 1 (5) Sisällysluettelo 1 Yleistä... 1 1.1 Työn lähtökohdat ja tavoitteet... 1 2.1 Tarkastelualueen
Pekka Makkonen Versokuja 4 D Kuopio
SKVY Oy LAUSUNTO Pekka Makkonen Versokuja 4 D 70150 Kuopio 24.11.2015 Juuan kunta Ympäristölautakunta Poikolantie 1 83900 JUUKA Yleistä Juuan rengasvesiosuuskunta teki vuonna 2011 päätöksen vesihuoltosuunnitelman
VAIHTOEHTO 4, PÄÄVESIJOHTO JA PÄÄJÄTEVESIVIEMÄRI YHTEISKÄYTTÖTUNNELISSA JÄTEVESIVIEMÄRISSÄ YKSI VÄLIPUMPPAUS
1 LIITE 2 VAIHTOEHTO 4, PÄÄVESIJOHTO JA PÄÄJÄTEVESIVIEMÄRI YHTEISKÄYTTÖTUNNELISSA JÄTEVESIVIEMÄRISSÄ YKSI VÄLIPUMPPAUS Mitoitus Vaihtoehdossa on selvitetty mahdollisuutta johtaa jätevedet yhteiskäyttötunneliin
SOKLI JA SAVUKOSKI -HANKE SAVUKOSKEN KUNTAKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN TOIMENPIDESUUNNITELMA SAVUKOSKI 2013/08/21
SOKLI JA -HANKE SAVUKOSKEN KUNTAKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN TOIMENPIDESUUNNITELMA TYÖN TAVOITTEET JA TEHTÄVÄN KUVAUS Hankkeen tavoitteena on tuottaa Savukosken kirkonkylän liikennejärjestelyjen toimenpidesuunnitelma
Pajalantien asemakaava-alueen liikenneselvitys
6.3.2014 6.3.2014 1 (8) SISÄLTÖ 1 LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 1.1 Työn lähtökohdat ja tavoitteet... 2 1.2 Suunnittelualue... 2 2 NYKYTILA... 3 2.1 Nykyinen liikenneverkko... 3 2.2 Liikennemäärät...
Multimäki II, kunnallistekniikan YS
1 / 7 Liikenteelliset tarkastelut Tero Rahkonen L1 28.5.2014 2 / 7 2 (7) 28.5.2014 SISÄLTÖ 1 LIIKENNEMÄÄRÄT... 3 1.1 Nykyliikenne... 3 1.2 Ennusteliikenne... 3 2 LIIKENTEEN TOIMIVUUS... 4 2.1 Toimivuustarkastelut...
Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1
Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1 2658/10.03.01/2012 127 Lausunnon antaminen kaupunginhallitukselle tiesuunnitelmasta Vihdintien (mt 120) parantaminen Mariannantien ja Juvanmalmintien kohdalla
KEINUSAAREN ALUEEN LIIKENNETARKASTELU
12.3.2010 MUISTIO Hannu Sainio 1(7) KEINUSAAREN ALUEEN LIIKENNETARKASTELU 1. Lähtökohtia Keinusaaren alue rajautuu Viipurintien, Keinusaarentien, Vanajantien, Kutalanjoen ja rautatien väliin. Keinusaari
HARSUN TYÖPAIKKA-ALUEEN ALIKULKUSELVITYS
HARSUN TYÖPAIKKA-ALUEEN ALIKULKUSELVITYS 2.9.2015 2 TOIMEKSIANTO JA SELVITYSALUEEN SIJAINTI Toimeksiannosta olemme laatineet alikulkuselvityksen Harsun työpaikkaalueen kaavaluonnoksen perusteella. Toimeksiantajana
Liikenne. Asukastilaisuus Salla Karvinen Suunnitteluinsinööri Kaupunkisuunnittelukeskus, liikennesuunnitteluyksikkö
Liikenne Asukastilaisuus 3.5.2017 Salla Karvinen Suunnitteluinsinööri Kaupunkisuunnittelukeskus, liikennesuunnitteluyksikkö Liittyminen liikenneverkkoon Alueen pää- ja kokoojakatuverkko täydentyy: Finnoonsilta-kadun
Linnainmaan asuinalue - Linnainmaankadun päiväkoti
Linnainmaan asuinalue - Linnainmaankadun päiväkoti Asemakaavan 8559 yleisötilaisuus, 04.05.2016 04.05.2016 Katri Jokela Henkilö- ja autopaikkamäärät sekä vertailu Määrät Linnainmaankatu 120 28 12-15 14
Bergön osayleiskaavan jätevesiviemäröinnin mallinnustarkasteluraportti.
Bergön osayleiskaavan jätevesiviemäröinnin mallinnustarkasteluraportti Esikopio / Ramboll Finland Oy Y-tunnus -, ALV rek Kotipaikka Espoo YLEISTÄ Johdanto Tämän hetken suunnitelmien mukaan Bergön alueelle
Amurin yleissuunnitelman liikenneselvitys
Amurin yleissuunnitelman liikenneselvitys Perustuu H&K laatimaan maankäytön yleissuunnitelmaan. Työssä tehtiin - liikenne-ennuste - toimivuustarkastelut simuloimalla - tarvittavien toimenpiteiden määrittelyn
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut MÄNNIKKÖ III ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(5) MÄNNIKKÖ III ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 251 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue
NEULANIEMEN OSAYLEISKAAVA. Rakennemallivaihtoehtojen vertailu LUONNOS. Strateginen maankäytönsuunnittelu 3.2.2015 TK
NEULANIEMEN OSAYLEISKAAVA Rakennemallivaihtoehtojen vertailu LUONNOS Neulaniemen rakennemallien kuvaus VE1 Vuoristotie Malli pohjautuu kahteen tieyhteyteen muuhun kaupunkirakenteeseen. Savilahdesta tieyhteys
NURMON KESKUSTAN OYK TARKISTUS JA LAAJENNUS 2030
SEINÄJOEN KAUPUNKI NURMON KESKUSTAN OYK TARKISTUS JA LAAJENNUS 2030 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P25797 1 (7) Sisällysluettelo 1 Yleistä... 1 1.1 Työn lähtökohdat ja tavoitteet... 1 2.1 Tarkastelualueen
Valtatie 20 välillä Korvenkylä - Kiiminki Tilantarvesuunnitelma YLEISÖTILAISUUS
Valtatie 20 välillä Korvenkylä - Kiiminki Tilantarvesuunnitelma YLEISÖTILAISUUS 7.5.2019 SUUNNITTELUALUE VT 20 2 SUUNNITTELUN JA KEHITTÄMISEN TAVOITTEET 3 TILANTARVESUUNNITELMAN TAVOITTEENA ON SELVITTÄÄ
LUOSTARINKYLÄN ERITASOLIITTYMÄ, RAUMA. TIESUUNNITELMA. YLEISÖTILAISUUS 24.2.2014 24.2.2014 YLEISÖTILAISUUS, LUOSTARINKYLÄ
LUOSTARINKYLÄN ERITASOLIITTYMÄ, RAUMA. TIESUUNNITELMA. YLEISÖTILAISUUS TIESUUNNITELMAN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET Tiesuunnitelma liittyy osana Lakarin teollisuus- ja logistiikkaalueen kehittämiseen. Uusi
KANGASALAN LAMMINRAHKAN LIITO-ORAVIEN KULKUYHTEYKSIEN PUUSTON TARKASTELU
KANGASALAN LAMMINRAHKAN LIITO-ORAVIEN KULKUYHTEYKSIEN PUUSTON TARKASTELU Lamminrahkan eteläosan asemakaavaehdotuksen, kaava nro 785 (11.12.2018) liito-oravan kulkuyhteyksien (1-6) nykytilanne tarkistettiin
AIRISMAAN-AASLAN OSAYLEISKAAVAN LAAJENNUS
FCG Finnish Consulting Group Oy Naantalin kaupunki AIRISMAAN-AASLAN OSAYLEISKAAVAN LAAJENNUS Liikenneselvitys 3.9.2010 FCG Finnish Consulting Group Oy Liikenneselvitys I 3.9.2010 SISÄLLYSLUETTELO 1 NYKYTILANNE...
E18 Turun kehätien Raision kohdan tiesuunnitelmaa ja keskustan asemakaavan esittelytilaisuus & työpaja
E18 Turun kehätien Raision kohdan tiesuunnitelmaa ja keskustan asemakaavan esittelytilaisuus & työpaja Raision kaupungintalo Keskiviikko 24.4.2019 klo 17-19 Ohjelma Klo 16.30 Klo 17.00 Klo 17.10 Klo 17.20