Kaupungin yleisten töiden hallitus.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kaupungin yleisten töiden hallitus."

Transkriptio

1 XL Kaupungin yleisten töiden hallitus. Kaupungin yleisten töiden hallituksen antama kertomus vuodelta 1915 oli seuraavaa sisällystä: Kaduilla ja yleisillä paikoilla on tarpeen mukaan toimitettu korjauksia maistraatin katselmusmiesten tekemäin muistutusten mukaisesti. Suuremmista töistä mainittakoon osittaiset katupäällystyksen uudistukset Elisabetinkadulla, Eteläsatamassa, Hietalahden satamassa, Merisatamassa, Katajanokalla y. m. paikoilla. Näitä töitä varten oli budjettiin merkitty 25,000 markkaa. Sekä kivien että asfaltin hinnan nousun johdosta kuitenkin osoittautui, ettei mainittu määräraha riittäisi. Tämän johdosta myönsi kaupunginvaltuusto hallituksen esityksestä 4,500 markan lisämäärärahan, josta kuitenkin ainoastaan Smk. 3,629: 36 käytettiin. Salomoninkadun kaupungille kuuluvan osan ketokiveyksen uudistus sekä mainitun kadun talonomistajille kuuluvan osan tarpeellinen korotus suoritettiin budjetissa osoitetulla 4,000 markan määrärahalla. Eräiden kaupungin katujen ja teiden viereisten kaiteiden uudistamiseen ja korjaamiseen oli osoitettu 8,000 markkaa, jolla summalla pääasiassa toimitettiin puukaiteiden uudistus. Laadittaessa 1915 vuoden budjettia oletettiin raitiotie- ja onnibusosakeyhtiön laskevan raiteet Alppikadulle Ensimäisen ja Toisen linjan välille, Alppi-ja Castreninkadun välille sekä pitkin viimeksi mainittua katua Ensimäisen ja Toisen linjan välille, minkätähden budjetissa oli osoitettu 4,150 markkaa, 5,300 markkaa, ja 3,300 markkaa mainittujen katuosien päällystämiseksi ketokivillä. Mutta kun raitiotie-ja onnibusosakeyhtiö ei voinut vuoden varrella laskea edellä mainittuja raideosia, keskeytettiin puheenalainen kiveystyö, minkä ohessa määrärahat siirtyivät vuoteen Porvoonkatu päällystettiin ketokivillä siltä korttelin n:o 373 viereiseltä, kaupungille kuuluvalta osalta, mihin raitiotieraiteet jo oli laske ttu, ja oli tästä työstä kustannuksia Smk. 3,122: 53, jota vastoin Vii-

2 312 XI. Kaupungin yleisten töiden hallitus. purinkadun kiveäminen jätettiin suorittamatta samasta syystä kuin edellä mainittujen Alppikadun, Ensimäisen linjan ja Castreninkadun kiveäminen. Säästö Smk. 9,377: 47 siirtyi vuoteen Uusien rautatieraiteiden laskemiseksi Sörnäsin rantatielle ja tarpeellisen tasoituksen toimittamiseksi oli budjettiin merkitty 35,700 markkaa. Kun kuitenkin oli havaittu mahdottomaksi saada tarpeellisia raideaineita ja täytettä, käytettiin edellä mainitusta rahamäärästä ainoastaan Smk. 3,944: 24, joka määrä meni Sörnäsin rantatielle ehdotetun purkauskentän eteläisimmän osan tasoitukseen. Raideaineiden puutteessa ei myöskään voitu laskea Sörnäsin haararadan pohjoispuolelle korttelin n;o 534 vierelle suunniteltua rautatieraidetta. Tasoitustöistä suoritettiin ainoastaan Brändönkadun tasoitus puoleen leveyteensä, mistä työstä oli kustannuksia Smk\ 21,895: 23, jota vastoin muut budjettiin merkityt kaduntasoitustyöt saivat jäädä toistaiseksi, osin syystä että raitiotieosakeyhtiö ei voinut hankkia tarpeellisia raideaineita raiteiden laskemiseksi eräille tasoitettaville kaduille* osin syystä että vuoden varrella ei ilmaantunut työnpuutetta, joka olisi vaatinut panemaan näitä töitä käyntiin. Viimeksi mainitusta syystä jäi suurin osa lokaviemärien rakentamiseen osoitetuista varoista käyttämättä. Sitä vastoin valmistettiin Eläintarhan Savilan uuden likaveden puhdistusaseman laitteet, niin että asemaa jo syyskuun kuluessa voitiin käyttää tarkoitukseensa. Suoritetuista teiden korjauksista oli kustannuksia Smk. 9,555: 23- Kaupungille kuuluva osa Träskin ja Äggelbyn välistä, emäradan länsipuolista tietä tehtiin uudestaan 5 metrin leveydeltä. Määrärahasta 16,200 markasta käytettiin mainittuihin töihin Smk. 16,094: 79. Vuoden varrella oli Läntistä viertotietä korjattava noin 7,700 m 2 alalta ja Itäistä viertotietä miltei samanlaajuinen ala. Kun kuitenkin kustannusten oli laskettu ylittävän viertoteiden kunnossapitoon osoitettu 15,000 markan määräraha, myönsi kaupunginvaltuusto tehdyn esityksen johdosta 5,000 markan lisämäärärahan, josta ainoastaan Smk. 3,289: 89 tarvittiin käyttää puheena olevaan tarkoitukseen. Satama-alueilla on merenkulun vähenemisen johdosta suoritettu korjaustöitä paljon vähemmässä laajuudessa kuin edellisinä vuosina oli ollut tavallista. Uutisrakennustöitäkään ei ole teetetty muilla satama-alueilla kuin Santa- ja Busholman viereisillä, missä laivarantaa on pitennetty 190 metriä 120,600 markan kustannuksin, jota paitsi mainitun rantasillan viereistä satama-allasta on syvennetty sekä ruoppaamalla että vedenalaista louhintaa toimittamalla, joista töistä olleet kustannukset, noin 44,000 markkaa, on kaupunginvaltuuston luvalla pantu maksettaviksi mainittujen saarien laituritöitä varten olevasta määrärahasta.

3 XI. Kaupungin yleisten töiden hallitus. 3i3 Vuonna 1915 on kaupungingeodeetti suorittanut moniaita hänen asianaan olevia toimituksia, nimittäin tarkastuskatselmuksia, paalutusja;kivijalankatselmuksia, sekä tonttien tasapunnituksia. Huomioon ottamalla kaupunginvaltuuston yleinen kehoitus että ^Xstll^to' yleisiä töitä suoritettaessa olisi noudatettava suurinta säästäväisyyttä ja työt supistettava mahdollisimman vähiin 011 kaupungin rakennuksissa toimeenpantu ainoastaan semmoiset korjaustyöt, jotka ovat vaikuttaneet yksinomaan rakennusten kunnossapysymiseen. Sekalaisten korjausten määräraha, joka oli ainoastaan 45,500 markkaa on, sentähden osoittautunut riittäväksi, onpa siitä säästynytkin Smk. 4,432:64. Kaupungin taloista toimitettavaa lumen y. m. kuljetusta varten osoitettu 7,000 markan määräraha osoittautui likimäärin riittäväksi, sillä vuosikustannuksia oli kaikkiaan Smk. 7,055: 96. Bengtsärin kasvatuslaitoksen rakennusten korjaus- ja kunnossapitotöitä ei, sen johdosta että oli kielletty käymästä pitkin maamme etelärannikkoa kulkevan sotilaallisen rajaviivan poikki, ole niinkuin tähän asti suoritettu rakennuskonttorin huonerakennusosaston toimesta, vaan kävi tarpeelliseksi teettää puheena olevat työt laitoksen johtajan kapteeni K. Westlingin toimesta pääasiallisesti laaditun kustannusarvion mukaisesti, joka töiden valmistuttua osoitti vähäistä säästöä. Palolaitoksen rakennuksissa suoritetuista samanlaisista töistä, joita varten oli osoitettu 3,600 markkaa, oli kustannuksia Smk. 3,152: 21, joten siis säästyi Smk. 447:79. Kansakoulurakennusten erinäisiin korjauksiin on käytetty Smk. 17,857: 11 osoitetun määrärahan ollessa 19,700 mk. joten siis ylijäämä oli Smk. 1,842: 89. Kaupungin vuokraamissa kansakouluissa toimitetuista korjauksista oli kustannuksia kaikkiaan Smk. 938:41 määrärahan ollessa 1,100 markkaa, joten siis ylijäämä oli Smk. 161:59. Kunnallisissa työväenasunnoissa, joita varten budjetissa oli osoitettu 6,000 markkaa, oli ollut aikomus teettää erinäisiä ulkopuolisia maalaustöitä. Nämä työt kuitenkin siirrettiin toistaiseksi, minkätähden vastaava rahamäärä, Smk. 4,450: 73, on siirtynyt vuoteen Poliisilaitoksen rakennusten korjaukseen ja kunnossapitoon oli laskettu tarvittavan 9,810 markkaa, mutta todelliset kustannukset olivat ainoastaan Smk. 8,813: 66. Raatihuoneessa suoritettiin erinäisiä korjaustöitä, joita varten oli osoitettu 3,250 markkaa. Tästä määrärahasta käytettiin Smk. 2,074: 43 joten säästyi Smk. 1,175: 57. Kaupungin sairaalaiu vuotuiseen kunnossapitoon oli laskettu tarvittavan 80,000 markkaa, joka summa kuitenkin budjetinkäsittelyssä vähennettiin 50,000 markkaan. Supistamalla puheena olevia töitä saatiin- 40

4 322 XI. Kaupungin yleisten töiden hallitus. kin mainittu rahamäärä riittämään tarkoitukseensa, syntyipä vielä säästöäkin Smk. 1,673: 74. Muista kaupungin rakennuksissa suoritetuista korjaustöistä ei ole erikoista mainittavaa. Uutistöistä mainittakoon, että töitä vuonna 1914 aloitetussa Eläintarhankadun kansakoulutalossa on, siitä huolimatta että eräitä erikoistyöaineita oli vaikea saada, jatkettu sillä menestyksellä, että rakennus lukuvuoden alkaessa syyskuun 1 p:nä voitiin luovuttaa käytettäväksi sekä että määrärahassa oli syntynyt säästöä kokonaista Smk. 80,658: 84. Myöskin Sipoon mielisairaala luovutettiin vuoden varrella tarkoitukseensa. Laitoksen kustannuksia ei vielä voida tarkoin ilmoittaa, syystä, että lopputiliä ei ole tehty kaikkien tavaranhankkijain kanssa. Jo nyt voidaan kuitenkin mainita, että kaupunginvaltuuston myöntämää 240,000 markan lisämäärärahaa ei kokonaan tarvitse käyttää. Toivoniemen kasvatuslaitoksen muutos- ja lisärakennustyöt, joita varten budjetissa oli osoitettu 19,000 markkaa, oli kaupunginvaltuuston toukokuun 26 p:nä 1914 tekemän päätöksen mukaan jo mainittuna vuonna teetetty kasvatuslautakunnan toimesta. Kaupungin Kaupungin istutuksia on vuoden varrella tuntuvasti laajennettu, minkä ohessa eläintarhan lammikkojen ympäristön järjestämistä on jatkettu. Kaisaniemen puisto on järjestetty ajanmukaiseksi Unioninkadun ja ilmatieteellisen laitoksen väliseltä osalta, jota paitsi sen länsipuolella Mikonkadun puoleiseen tiehen asti on teetetty eräitä tasoitustöitä. Vuoden varrella on istutettu 279 puuta, 3,842 pensasta ja 10,108 monivuotista yrttimäistä kasvia. Eri puutarhalaitteissa on käytetty 42,834 lasin alla viljeltyä kukkakasvia. Tokantorin, Töölön Isontorin luoteispuolella sekä Hesperian puistossa olevain leikkikenttäin järjestämistä varten oli osoitettu 2,500 markkaa. Sen johdosta että voitiin saada halpoja työaineita leikkikenttiä laitettaessa mainittuihin paikkoihin, vähenivät kustannukset siinä määrin, että määrärahasta säästyi Smk. 1,558: 54. Puutarhaosasto on vuoden varrella teettänyt kirkonhallintolautakunnan tiliin tasoitustöitä Kallion kirkon vierellä sekä Aleksanterin lukion tiliin Arkadiankadun tontilla n:o 13. Kaupungin katujen, yleisten paikkain, viertoteiden ja teiden puhosasto. taanapidosta on ollut tuntuvia kustannuksia osin runsaan lumentulon, osin alkaneen kalliin ajan ja siitä aiheutuneiden palkankorotusten johdosta. Tämän johdosta katsoi hallitus olevan syytä kaupunginvaltuustolta anoa 93,480 markan määrärahaa budjetissa tähän tarkoitukseen osoitetun, kaikkiaan 375,700 markan määrärahan lisäksi. Aikanansa myönnetystä lisämäärärahasta jäi käyttämättä Smk. 5,418: 85. Puhtaanapito-

5 315 XI. Kaupungin yleisten töiden hallitus. Yleinen makkien puhtaanapito osoitti kirjaanpantuja tuloja Smk. 339,727:44 ja kirjaanpantuja kustannuksia Smk. 284,592:66, joten vuoden varrella syntyi ylijäämää Smk. 55,134:78. Hallitus kokoontui vuoden varrella S4 kertaa ja lähetettyjen Hallituksen J / J T, v, kokoukset. kirjelmäin lukumäärä oli 256.

XII. Rakennuskonttori.

XII. Rakennuskonttori. XII. Rakennuskonttori. Insinööriosaston työpäällikön vuodelta 1915 antama kertomus oli seuraava: Kadutj a yleiset Erinäisiä katujen ja yleisten paikkaili korjauksia toimitettiin, paikat. mi ss ä asianhaarat

Lisätiedot

VII. Kaupungin yleisten töiden hallitus

VII. Kaupungin yleisten töiden hallitus VII. Kaupungin yleisten töiden hallitus Kaupungin yleisten töiden hallituksen vuodelta 1916 antama kertomus oli seuraavaa sisällystä: Huoneraken- nuöosasto - Mitä rakennuskonttorin huonerakennusosaston

Lisätiedot

Sedmigradskyn pientenlastenkoulu ja Marian turvakoti.

Sedmigradskyn pientenlastenkoulu ja Marian turvakoti. VII. Sedmigradskyn pientenlastenkoulu ja Marian turvakoti. Sedmigradskyn pientenlastenkoulun ja Marian turvakodin kertomus vuodelta 1913 oli seuraavaa sisällystä: Sedmigradskyn pientenlastenkoulun ja Marian

Lisätiedot

X. Rakennuskonttori. Rakennuskonttorin insinööriosaston työpäällikön vuodelta 1911 antama kertomus oli seuraavaa sisällystä:

X. Rakennuskonttori. Rakennuskonttorin insinööriosaston työpäällikön vuodelta 1911 antama kertomus oli seuraavaa sisällystä: X. Rakennuskonttori Rakennuskonttorin insinööriosaston työpäällikön vuodelta 1911 antama kertomus oli seuraavaa sisällystä: Katujen ja yleisten paikkain erinäisiä korjauksia varten oli Kadut i a y lei

Lisätiedot

Kasvatuslautakunta. Kasvatuslautakunnan kertomus vuodelta 1911 x ) oli seuraavaa sisällystä:

Kasvatuslautakunta. Kasvatuslautakunnan kertomus vuodelta 1911 x ) oli seuraavaa sisällystä: VI. Kasvatuslautakunta. Kasvatuslautakunnan kertomus vuodelta 1911 x ) oli seuraavaa sisällystä: Kasvatuslautakuntaan ovat vuonna 1911 kuuluneet pankinjohtaja Karl W. Sauren puheenjohtajana, aistivialliskoulujen

Lisätiedot

Suurivaltaisin, Armollisin Keisari ja Suuriruhtinas!

Suurivaltaisin, Armollisin Keisari ja Suuriruhtinas! 1907. Edusk. Väst. - Esitys N:o 11. Suomen Eduskunnan alamainen vastaus Keisarillisen Majesteetin armolliseen esitykseen varain osottamisesta valtiopäiväkustannusten suorittamiseen. Suurivaltaisin, Armollisin

Lisätiedot

I. Kaupunginvaltuusto. 39

I. Kaupunginvaltuusto. 39 I. Kaupunginvaltuusto. 39 punginvaltuusto 1916 vuoden menosäännön vahvistaessaan yhteensä 19,500 markkaa. Vastamainitussa tilaisuudessa myönsi 1 ) kaupunginvaltuusto kahden uimahuoneen teettämiseksi Busholmaan

Lisätiedot

Puutarhalautakunta. Kustannukset. Määrärahan. Säästöä määrärahasta. vuosirahansäännön. kirjain mukaan. suoritettu. mukaan

Puutarhalautakunta. Kustannukset. Määrärahan. Säästöä määrärahasta. vuosirahansäännön. kirjain mukaan. suoritettu. mukaan XVI. Puutarhalautakunta. Lautakunnan Lautakunnan kokoonpano vuonna 1903 on ollut seuraava: Vapaakokoonpano. x herra E. v. Willebrand, puheenjohtaja, Arkkitehti M. Scherfbeck, varapuheenjohtaja, Arkkitehti

Lisätiedot

Kaupungin yleisten töiden hallitus ja rakennuskonttori.

Kaupungin yleisten töiden hallitus ja rakennuskonttori. XI. Kaupungin yleisten töiden hallitus ja rakennuskonttori. Kaupungin yleisten töiden hallituksen antama kertomus vuodelta 1912 oli seuraavaa sisällystä: Insinööriosastolla suoritettiin vuonna 1912 seuraavat

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 ««««««««««««Budjettivaliokunta 2009 21.9.2005 ILMOITUS JÄSENILLE Asia: Euroopan parlamentin vuoden 2005 talousarvion toteuttaminen Jäsenille lähetetään oheisena määrärahasiirtoesitys

Lisätiedot

Kaupungin yleisten töiden hallitus ja rakennuskonttori.

Kaupungin yleisten töiden hallitus ja rakennuskonttori. XI. Kaupungin yleisten töiden hallitus ja rakennuskonttori. Kaupungin yleisten töiden hallituksen antama kertomus vuodelta 1913 oli seuraavaa sisällystä: Vuonna 1913 toimitettiin erinäisiä katujen ja yleisten

Lisätiedot

5. Muut kaupungin kiinteää omaisuutta koskevat asiat

5. Muut kaupungin kiinteää omaisuutta koskevat asiat 48 I. Kaupunginvaltuusto. ^ vajan korjaukseen myösi*) kaupunginvaltuusto 800 markan määrärahan. Virutushuone Fredriksperin viereisen Bölen esikaupungin asukkaiden ano- Böien esikau- muksen johdosta esitti

Lisätiedot

RAKENNUSTAPAOHJEET / HÄRKÖKIVI

RAKENNUSTAPAOHJEET / HÄRKÖKIVI RAKENNUSTAPAOHJEET / HÄRKÖKIVI YLEISTÄ Rakennusten sijoittelussa on pyritty mahdollisuuksien mukaan siihen, että rakennusmassat rajaisivat oleskelupihaa, jolloin naapurin asuinrakennuksesta ei olisi suoraa

Lisätiedot

Kaupungin yleisten töiden hallitus ja rakennuskonttori.

Kaupungin yleisten töiden hallitus ja rakennuskonttori. XI. Kaupungin yleisten töiden hallitus ja rakennuskonttori. Kaupungin yleisten töiden hallituksen vuodelta 1914 antama kertomus oli seuraavaa sisällystä: insinööri- osa sto. Insinööriosastoii toimesta

Lisätiedot

A. Kaupungin kiinteää omaisuutta koskevat asiat. 1. Kaupunginasemakaavaa koskevat asiat

A. Kaupungin kiinteää omaisuutta koskevat asiat. 1. Kaupunginasemakaavaa koskevat asiat Kaupunginvaltuusto kokoontui vuoden varrella 29 kertaa, niistä 7 kertaa lisätyin luvuin. Vuoden varrella saapui 566 asiaa. Näistä ja vuoden alussa useilta edellisiltä vuosilta ratkaisematta olevista 44

Lisätiedot

Palotoimikunnan kertomus vakinaisen palokunnan toiminnasta vuonna 1910 *) oli seuraavaa sisällystä:

Palotoimikunnan kertomus vakinaisen palokunnan toiminnasta vuonna 1910 *) oli seuraavaa sisällystä: IV. Palotoimikunta. Palotoimikunnan kertomus vakinaisen palokunnan toiminnasta vuonna 1910 *) oli seuraavaa sisällystä: Palokuntaa on vuoden varrella hälyytetty 193 kertaa, niistä 112 kertaa todellisten

Lisätiedot

Pu utar h ai autaku nta.

Pu utar h ai autaku nta. X V11. Pu utar h ai autaku nta. Puutarhalautakunnan vuodelta 1905 Rahatoimikamarille antama kertomus on seuraavansisältöinen:»lautakunnan jäseninä vuonna 1905 olivat seuraavat henkilöt: Vapaaherra R. v.

Lisätiedot

1. Vuokra-aika on kolmekymmentä (30) vuotta alkaen 1.5.2016 ja päättyen 30.4.2046.

1. Vuokra-aika on kolmekymmentä (30) vuotta alkaen 1.5.2016 ja päättyen 30.4.2046. Kaupunginhallitus 4.4.2016 Liite 1 121 VUOKRASOPIMUS Tällä vuokrasopimuksella vuokraa Mikkelin kaupunki (0165116-3), jota jäljempänä sanotaan kaupungiksi, kaupunginvaltuuston päätöksen /xx.xx.2016 nojalla

Lisätiedot

Ahjotie RAATEKANKAANTIE 5:218. mp-1. ajo. ajo. ajo TKL. avo RAHTIKATU. e=0.35 TELITIE. Telitie. ajo. ajo 21 RAATEKANGAS TKL. II e=0.40. avo.

Ahjotie RAATEKANKAANTIE 5:218. mp-1. ajo. ajo. ajo TKL. avo RAHTIKATU. e=0.35 TELITIE. Telitie. ajo. ajo 21 RAATEKANGAS TKL. II e=0.40. avo. 0 : : Ahjotie Telitie 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 00 0 0 0 0 0 0 TELITIE RAHTIKATU RAATEKANKAANTIE e=0.0 e=0. mp- RAATEKANGAS EV ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET EV 0000 Teollisuus-, varasto- ja liikerakennusten

Lisätiedot

Länsikatu. rp23. Sepänkatu. rp24. rp26 LOUHELANKATU. rp25 LÄNSIKATU. Louhelankatu III le p. rp28. rp27 68 IV SEPÄNKATU III.

Länsikatu. rp23. Sepänkatu. rp24. rp26 LOUHELANKATU. rp25 LÄNSIKATU. Louhelankatu III le p. rp28. rp27 68 IV SEPÄNKATU III. 1 4 2 1 1 Louhelankatu Länsikatu I I 4 Sepänkatu 20 1 1 1 1 20 0 20 21 2 2 24 22 3 2 1 1 rp2 rp2 rp24 rp23 rp rp2 0 30 40 0 20 0 a le p I 0 SEPÄNKATU LOUHELANKATU LÄNSIKATU 43300 400 43400 400 IV AK ASEMAKAAVAMERKINNÄT

Lisätiedot

HE 78/2011 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 78/2011 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 78/2011 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen

Lisätiedot

Sedmigradskyn pientenlastenkoulu ja Marian turvakoti.

Sedmigradskyn pientenlastenkoulu ja Marian turvakoti. VII. Sedmigradskyn pientenlastenkoulu ja Marian turvakoti. Sedmigradskyn pientenlastenkoulun ja Marian turvakodin kertomus vuodelta 191 oli seuraavaa sisällystä: Eräiden yhteensattuneiden asianhaarain

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI / HUOLTOASEMATONTIN 1 KIINTEISTÖYHTYMÄ SAMMONPUISTO VUOKRASOPIMUS LUONNOS 2.10.2013

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI / HUOLTOASEMATONTIN 1 KIINTEISTÖYHTYMÄ SAMMONPUISTO VUOKRASOPIMUS LUONNOS 2.10.2013 LAPPEENRANNAN KAUPUNKI / HUOLTOASEMATONTIN 1 Sopijapuolet Vuokranantaja Vuokralainen Lappeenrannan kaupunki Teknisen toimen kiinteistö- ja mittaustoimi Pl 38; Villimiehenkatu 1 53101 Lappeenranta Kiinteistöyhtymä

Lisätiedot

Pakilan alueurakka. IPT-työpaja IPT-työpaja / Anna Tienvieri

Pakilan alueurakka. IPT-työpaja IPT-työpaja / Anna Tienvieri Pakilan alueurakka IPT-työpaja 15.11.2016 Pakilan alueurakan perustietoja (2014-19) Toteutetaan 5-vuotisena palveluallianssisopimuksena Kehitysvaihe ennen toteutusta noin 4 kk Toteutusvaihe 5 vuotta Kumppanit:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 27/2011 1 (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/3 06.09.2011

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 27/2011 1 (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/3 06.09.2011 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 27/2011 1 (5) 459 Vaatimus eräiden Villanellan yksityistien tiekunnan 21.6.2011 pidetyssä vuosikokouksessa tehtyjen päätösten saattamisesta tielautakunnan ratkaistavaksi HEL

Lisätiedot

Kuinka valtio kannustaa energiatehokkuuteen?

Kuinka valtio kannustaa energiatehokkuuteen? Kuinka valtio kannustaa energiatehokkuuteen? Riitta Kimari Ympäristöministeriö Ammattilaisseminaari 24.11.2009 Suhdanneluonteiset avustukset (ns. 10 %:n avustus) Suhdanneluonteiset energiapainotteiset

Lisätiedot

PIENNARPUISTO 22:181 TKL TKL. I/e=0,4 II-III/e=0,5 II-III/e=0,5. I/e=0,4 TKL TKL. I/e=0,4 I/e=0,4. II-III/e=0,5 TRUKKITIE TKL. I/e=0,4.

PIENNARPUISTO 22:181 TKL TKL. I/e=0,4 II-III/e=0,5 II-III/e=0,5. I/e=0,4 TKL TKL. I/e=0,4 I/e=0,4. II-III/e=0,5 TRUKKITIE TKL. I/e=0,4. 6:6 : :0 : 6:6 : : : : : :0 : : 6: : : 6: 6: :0 : 6:0 : : : : :6 : : : 6: : : : 6: : 6: :6 : : m....... 6 6 rp rp60 rp 6 60 6 6 6 0 6 6 p 0 0 0 6 0 0 6 6 0 6 6 6 0 60 6 0 6 0 6 6 6 6 0 6 66 0 6 p p p p6

Lisätiedot

A. Kaupungin kiinteää omaisuutta koskevat asiat. 1. Kaupunginasemakaavaa koskevat kysymykset.

A. Kaupungin kiinteää omaisuutta koskevat asiat. 1. Kaupunginasemakaavaa koskevat kysymykset. I. Kaupunginvaltuusto. 3 Kaupunginvaltuuston vuonna 1920 käsittelemistä asioista mainitaan seuraavat: A. Kaupungin kiinteää omaisuutta koskevat asiat. 1. Kaupunginasemakaavaa koskevat kysymykset. N. s.

Lisätiedot

Korttelin 2023 (osa) asemakaavan muutos 754/10.02.03/2014, 341/10.03.02.00/2014

Korttelin 2023 (osa) asemakaavan muutos 754/10.02.03/2014, 341/10.03.02.00/2014 Kaupunginhallitus 328 03.11.2014 Kaupunginhallitus 344 17.11.2014 Kaupunginhallitus 7 19.01.2015 Kaupunginhallitus 49 02.03.2015 Kaupunginvaltuusto 10 09.03.2015 Korttelin 2023 (osa) asemakaavan muutos

Lisätiedot

Kankaretie 7. Jakomäentie 6 Jakomäentie 8

Kankaretie 7. Jakomäentie 6 Jakomäentie 8 26 3. Asuntotuotantokomitea Rakennusohjelmasta valmistui v:n 1968 aikana asuinhuoneistoja asuttavaan kuntoon 77 ja v:n 1969 aikana 132 asuinhuoneistoa. Lisäksi kertomusvuoden aikana valmistui asuttavaan

Lisätiedot

ESITYS KAUPUNGINHALLITUKSELLE PITKÄAIKAISEN VUOKRASOPIMUKSEN TEKEMISEKSI MERISATAMAN KYLPYLÄ OY:N KANSSA

ESITYS KAUPUNGINHALLITUKSELLE PITKÄAIKAISEN VUOKRASOPIMUKSEN TEKEMISEKSI MERISATAMAN KYLPYLÄ OY:N KANSSA ESITYS KAUPUNGINHALLITUKSELLE PITKÄAIKAISEN VUOKRASOPIMUKSEN TEKEMISEKSI MERISATAMAN KYLPYLÄ OY:N KANSSA Lilk 1998-12/542, 1997/92-542L, 1997-60/614P Merisataman Kylpylä Oy toimitti liikuntavirastoon 14.1.1998

Lisätiedot

Palomääräykset Rakentamisessa noudatetaan Suomen rakentamismääräyskokoelman osaa E1 Rakennusten paloturvallisuus, määräykset ja ohjeet ( ).

Palomääräykset Rakentamisessa noudatetaan Suomen rakentamismääräyskokoelman osaa E1 Rakennusten paloturvallisuus, määräykset ja ohjeet ( ). ESPOO / ÅMINNE KORTTELISUUNNITELMA JA RAKENNUSTAPAOHJEET Korttelit 45085, 45087, 45088 ja 45089 Yleistä Korttelisuunnitelma käsittää rakentamistapaohjeet ja korttelisuunnitelmakartan. Korttelisuunnitelmalla

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

SUONENJOEN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 1 SUONENJOEN KAUPUNKI SUONENJOEN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 10.9.2012 53. Voimaantulo: 1.10.2012 1 Toiminta-ajatus Tekninen lautakunta luo edellytykset viihtyisän,

Lisätiedot

Lisämäärärahaesitys/tilapalvelun ja yhdyskuntatekniikan investoinnit

Lisämäärärahaesitys/tilapalvelun ja yhdyskuntatekniikan investoinnit Elinvoima- ja tekninen 93 11.06.2019 valiokunta Kaupunginhallitus 232 17.06.2019 Lisämäärärahaesitys/tilapalvelun ja yhdyskuntatekniikan investoinnit 256/02.02.00/2018 Elinvoima- ja tekninen valiokunta

Lisätiedot

3 Keskusjärjestön kielinä ovat suomi ja ruotsi. Rekisteröimis- ja pöytäkirjakielenä on suomi.

3 Keskusjärjestön kielinä ovat suomi ja ruotsi. Rekisteröimis- ja pöytäkirjakielenä on suomi. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n säännöt Hyväksytty STTK:n liittokokouksessa 5.-6.11.2009 Nimi, kotipaikka ja kieli 1 1 Yhdistyksen nimi on Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry ruotsiksi Tjänstemannacentralorganisationen

Lisätiedot

Rakennusliike Lehto Oy / perustettava kiinteistöyhtiö Voimatie 6 B Kempele

Rakennusliike Lehto Oy / perustettava kiinteistöyhtiö Voimatie 6 B Kempele MAANVUOKRASOPIMUS (luonnos) 1. Sopijapuolet Vuokranantaja Kärsämäen kunta y-tunnus 0186511-0 Keskuskatu 14 86710 Kärsämäki Vuokraaja Rakennusliike Lehto Oy / perustettava kiinteistöyhtiö Voimatie 6 B 90440

Lisätiedot

Tontti luovutetaan Advenille käytettäväksi maanvuokralain (258/66) 5.luvun tarkoittamalla tavalla kaukolämpölaitoksen tonttina.

Tontti luovutetaan Advenille käytettäväksi maanvuokralain (258/66) 5.luvun tarkoittamalla tavalla kaukolämpölaitoksen tonttina. Luonnos 23.4.2015 MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Sastamalan kaupunki, 0144411-3 PL 23 38201 Sastamala jäljempänä kaupunki Vuokralainen: Adven Oy Äyritie 18, 01510 Vantaa jäljempänä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2017 1 (5) 134 Oikaisuvaatimus palveluosaston lakimiehen päätökseen 21.02.2017 43 vahingonkorvausasiassa HEL 2017-001452 T 03 01 00 Päätös Perustelut päätti hylätä palveluosaston

Lisätiedot

Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Lähivirkistysalue. Yleinen pysäköintialue.

Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Lähivirkistysalue. Yleinen pysäköintialue. Ulkoasu selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Prosenttiluku ilmaise rakennusoikeudesta saa rakentaa asuintiloiksi liike- ja toimistotilojen l saa

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS ALUEEN LUOVUTTAMISESTA KOKKOLA jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki sekä

MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS ALUEEN LUOVUTTAMISESTA KOKKOLA jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki sekä MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS ALUEEN LUOVUTTAMISESTA SOPIMUSOSAPUOLET Kokkolan kaupunki (Y-tunnus: 0179377-8) PL 43 67101 KOKKOLA jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki sekä St-1 Oy (Y-tunnus: 0201124-8)

Lisätiedot

e=0.25 I I e=0.30 IIII e= ET 2013-K28432/1 e=0.30 H a Rasiakuja Purnukuja 29 palahti 2008-K609/1

e=0.25 I I e=0.30 IIII e= ET 2013-K28432/1 e=0.30 H a Rasiakuja Purnukuja 29 palahti 2008-K609/1 a 8 3 Laudek e=0. EV Laudekatu I I 7 8 ET 7 03-K83/ Havisevankatu omiehenkuja u Hatelikontie Pikkukivenpolku Isokivenkuja Kiert Oravanpolku oreitti Suakuja EV ajo ajo Kesärannantie palahti ie t Hak olahden

Lisätiedot

Kiinteistö 2021/10, Pratikankuja 12, Nurmijärvi

Kiinteistö 2021/10, Pratikankuja 12, Nurmijärvi Kiinteistö 2021/10, Pratikankuja 12, 01900 Nurmijärvi Tontti Tontti sijaitsee Kirkonkylän asemakaava-alueella. Asemakaavamerkintä on YL, julkisten lähipalvelurakennusten korttelialue. Alueelle on vireillä

Lisätiedot

98 I. Kaupung invaltuusto

98 I. Kaupung invaltuusto 98 I. Kaupung invaltuusto tilapäistä työvoimaa varten varattuja satamaliikennemäärärahoja vastaavasti enintään 1,000 mk ja 55,000 mk. Katajanokan vanhan pakkahuoneen tavarahissin nro 4 uusimista varten

Lisätiedot

KUULUTUS. Keuruun Vesi liikelaitoksen toiminta-alueiden muuttaminen

KUULUTUS. Keuruun Vesi liikelaitoksen toiminta-alueiden muuttaminen KUULUTUS Keuruun Vesi liikelaitoksen toiminta-alueiden muuttaminen Keuruun Vesi liikelaitos hakee vesihuoltolain 8 mukaista toiminta-alueen muutosta Korpelantien, Sammallahden, Asunnan ja Kalettoman alueilla.

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki saa Kajaanin Teknologiakeskus Oy:n omistamasta tontista nro 205-1-38-3 liitteen 1 mukaisen 67 m² suuruisen määräalan.

Kajaanin kaupunki saa Kajaanin Teknologiakeskus Oy:n omistamasta tontista nro 205-1-38-3 liitteen 1 mukaisen 67 m² suuruisen määräalan. MAANVAIHTOKIRJA (luonnos 20.3.2015) OSAPUOLET Kajaanin kaupunki, ly-tunnus: 0214958-9, osoite: Pohjolankatu 13, 87100 Kajaani Kajaanin Teknologiakeskus Oy, y-tunnus: 0185384-9 osoite: Teknologiapuisto,

Lisätiedot

1:1000 1596. 2443 m2. 2514 m2. 2678 m2 MITTAKAAVA ASEMAKAAVA MUODOSTUMINEN

1:1000 1596. 2443 m2. 2514 m2. 2678 m2 MITTAKAAVA ASEMAKAAVA MUODOSTUMINEN ntie Kettuvaa Tiluskaari Pihaportintie Lypsytarha Lohkotie Palstatie Ahorannantie Aholaidantie Pikkutilantie Saviahonkatu Peltotilkuntie AKR AKR W 7 8 9 0 as s as as as as as as as as e=0. e=0. TONTTIJAKOLASKELMA

Lisätiedot

TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia TEKNISEN TOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia TEKNISEN TOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia TEKNISEN TOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ 2 SISÄLTÖ 1 ' Toiminta-ajatus... 3 2 ' Päävastuualueen toimielimet, tulosalueet ja jäsenmäärä... 3 3 ' Toimielimen ratkaisuvalta...

Lisätiedot

KONKURSSIASIAIN SUOSITUS 5 1 (5) NEUVOTTELUKUNTA 1.9.2004

KONKURSSIASIAIN SUOSITUS 5 1 (5) NEUVOTTELUKUNTA 1.9.2004 KONKURSSIASIAIN SUOSITUS 5 1 (5) NEUVOTTELUKUNTA 1.9.2004 PESÄNHOITAJAN SELONTEKO- JA TIETOJENANTOVELVOLLISUUS 1 YLEISTÄ Pesänhoitajan on informoitava velkojia pesän realisointitilanteesta ja muista kussakin

Lisätiedot

Rakentamistapaohjeet KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLI, III VAIHE: HUNAJATIE, VIIKUNATIE JA TAATELITIE. 109. kaupunginosan korttelit 16, 18-20

Rakentamistapaohjeet KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLI, III VAIHE: HUNAJATIE, VIIKUNATIE JA TAATELITIE. 109. kaupunginosan korttelit 16, 18-20 Rakentamistapaohjeet KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLI, III VAIHE: HUNAJATIE, VIIKUNATIE JA TAATELITIE 109. kaupunginosan korttelit 16, 18-20 SISÄLTÖ 1. TARKOITUS... 2 2. YLEISTÄ... 2 3. KORTTELIT... 3 1. TARKOITUS

Lisätiedot

TEMMES KESKUSTA 1:2000 RAKENNUSKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET:

TEMMES KESKUSTA 1:2000 RAKENNUSKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET: KAAVA 02 SIVU 1/4 TEMMES KESKUSTA 1:2000 RAKENNUSKAAVAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 1-19, 21 JA 31 SEKÄ NIIHIN LIITTYVIÄ RAKENNUSKAAVATIE-, LIIKENNE-, VIRKISTYS-, ERITYIS-, MAA- JA METSÄTALOUS- SEKÄ VESIALUEITA.

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 135 20.10.2015 Kaupunginhallitus 323 26.10.2015 Kaupunginvaltuusto 48 09.11.2015

Tekninen lautakunta 135 20.10.2015 Kaupunginhallitus 323 26.10.2015 Kaupunginvaltuusto 48 09.11.2015 Tekninen lautakunta 135 20.10.2015 Kaupunginhallitus 323 26.10.2015 Kaupunginvaltuusto 48 09.11.2015 Teknisen palvelukeskuksen lisämäärärahaesitys /käyttötalous TEKLTK 20.10.2015 135 Palkkamäärärahojen

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AP AO AO-24 AL VP VL VK ET E-3 Asuinpientalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. Kullekin tontille saa rakentaa enintään

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.01 Puisto. 5.02 Lähivirkistysalue. 7.09

Lisätiedot

Ympäristörikosoikeuden seminaaripäivä 5.11.2014 Itä-Suomen yliopisto, Joensuu Ennallistamiskulut oikeuskäytännössä

Ympäristörikosoikeuden seminaaripäivä 5.11.2014 Itä-Suomen yliopisto, Joensuu Ennallistamiskulut oikeuskäytännössä Ympäristörikosoikeuden seminaaripäivä 5.11.2014 Itä-Suomen yliopisto, Joensuu Ennallistamiskulut oikeuskäytännössä Kihlakunnansyyttäjä Heidi Nummela, Itä-Uudenmaan syyttäjänvirasto oikeuskäytännössä Helsingin

Lisätiedot

T E K N I S E N T O I M E N P Ä Ä V A S T U U A L U E E N

T E K N I S E N T O I M E N P Ä Ä V A S T U U A L U E E N VALTIMON KUNNAN T E K N I S E N T O I M E N P Ä Ä V A S T U U A L U E E N J O H T O S Ä Ä N T Ö Hyväksytty 6.11.2012 Voimaantulo 1.1.2013 2 TEKNISEN TOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus 2 Tekninen lautakunta

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Osviitta palvelupiste :36:28 1 (7) ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET

Rovaniemen kaupunki Osviitta palvelupiste :36:28 1 (7) ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 14:36:28 1 (7) Kaavamääräykset Kuva Selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET KIRKKOJEN JA MUIDEN SEURAKUNNALLISTEN RAKENNUSTEN KORTTELIALUE. LIIKE- JA TOIMISTORAKENNUSTEN KORTTELIALUE. LIIKE- JA TOIMISTORAKENNUSTEN

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen, rivitalojen ja kytkettyjen pientalojen korttelialue,

Lisätiedot

AINOLANVAINIO II RAKENNUSTAPAOHJEET

AINOLANVAINIO II RAKENNUSTAPAOHJEET Kaavoitus ja mittaus 15.4.2015 1(7) AINOLANVAINIO II RAKENNUSTAPAOHJEET YLEISTÄ Asemakaavalla on pyritty luomaan omaleimainen väljä pientaloalue, jossa on tarjolla sekä omakotitontteja että yhtiömuotoiseen

Lisätiedot

Tattarisuon pienteollisuusalueen vuokrausperiaatteet (Suurmetsä, korttelit )

Tattarisuon pienteollisuusalueen vuokrausperiaatteet (Suurmetsä, korttelit ) 1 Liite 1 Tattarisuon pienteollisuusalueen vuokrausperiaatteet (Suurmetsä, korttelit 41001-41013) 1 Mikäli tontille rakennetaan likimäärin tontin rakennusoikeuden suuruinen uudisrakennus, tontin vuokra-aika

Lisätiedot

Ympäristölautakunta päättää asettaa osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäväksi 30 päivän ajaksi.

Ympäristölautakunta päättää asettaa osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäväksi 30 päivän ajaksi. Ympäristölautakunta 135 09.10.2013 Ympäristölautakunta 159 11.11.2015 Kaupunginhallitus 314 30.11.2015 Vanhan paloaseman ja sen lähiympäristön asemakaavan muutos; Asemakaavan aluerajauksen muuttaminen

Lisätiedot

Määrlahden historiallinen käyttö

Määrlahden historiallinen käyttö Ulrika Rosendahl, Loviisan kaupungin museo 27.5.2019 Määrlahden historiallinen käyttö Loviisan Määrlahden kaupunginosa, eli Loviisan lahden itäpuoli, näyttäytyy historiallisessa kartta-aineistossa asumattomana

Lisätiedot

Asemakaavan muutos nro 002014, Pakkala (51) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Asemakaavan muutos nro 002014, Pakkala (51) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos nro 002014, Pakkala (51) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VANTAAN KAUPUNKI 17.4.2008 Kaavamuutoksen hakija Vantaan seurakuntayhtymä on 4.12.2007

Lisätiedot

KYÖSTI KALLION TIEN PUISTON / KYÖSTI KALLION TIE 2A:N ASEMAKAAVAMUUTOS MAANKÄYTTÖLUONNOKSIA Kaupunkisuunnitteluviraston asemakaavaosasto

KYÖSTI KALLION TIEN PUISTON / KYÖSTI KALLION TIE 2A:N ASEMAKAAVAMUUTOS MAANKÄYTTÖLUONNOKSIA Kaupunkisuunnitteluviraston asemakaavaosasto KYÖSTI KALLION TIEN PUISTON / KYÖSTI KALLION TIE A:N ASEMAKAAAMUUTOS MAANKÄYTTÖLUONNOKSIA..07 Kaupunkisuunnitteluviraston asemakaavaosasto 0 Helsingin uusi yleiskaava (KSLK.0.0) 00 metriä 00 Kulosaen kerrostaloalueen

Lisätiedot

Spittelhof Estate. Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor. 50m

Spittelhof Estate. Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor. 50m Spittelhof Estate Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor Spittelhof Estate on Peter Zumthorin suunnittelema maaston mukaan porrastuva kolmen eri rakennuksen muodostama kokonaisuus Biel-Benkenissä, Sveitsissä.

Lisätiedot

Toimenpiteet syyskuun 2012 ennusteen johdosta / Perusturvakuntayhtymä Karviaisen lisämääräraha vuoden 2012 talousarvioon

Toimenpiteet syyskuun 2012 ennusteen johdosta / Perusturvakuntayhtymä Karviaisen lisämääräraha vuoden 2012 talousarvioon Kaupunginhallitus 297 26.11.2012 Kaupunginvaltuusto 77 03.12.2012 Toimenpiteet syyskuun 2012 ennusteen johdosta / Perusturvakuntayhtymä Karviaisen lisämääräraha vuoden 2012 talousarvioon Karviaisessa on

Lisätiedot

HE 106/2013 vp. 51 euroon ja veron enimmäismäärä 140 eurosta taisiin ensimmäisen kerran vuodelta 2014

HE 106/2013 vp. 51 euroon ja veron enimmäismäärä 140 eurosta taisiin ensimmäisen kerran vuodelta 2014 HE 106/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yleisradioverosta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Esitys liittyy valtion vuoden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 1/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ki/

Helsingin kaupunki Esityslista 1/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ki/ Helsingin kaupunki Esityslista 1/2014 1 (5) 5 Rakennusviraston investointimäärärahojen ylitysesitys vuodelle 2014 HEL 2013-016311 T 02 02 02 Päätösehdotus 8 01 KIINTEÄ OMAISUUS päättänee esittää kaupunginhallitukselle

Lisätiedot

Suunnitelma valtuuston varaaman erillisen 10 M käytöstä vuonna 2017 ja muutokset kunnossapidon vuosiohjelmaan

Suunnitelma valtuuston varaaman erillisen 10 M käytöstä vuonna 2017 ja muutokset kunnossapidon vuosiohjelmaan Suunnitelma valtuuston varaaman erillisen 10 M käytöstä vuonna 2017 ja muutokset kunnossapidon vuosiohjelmaan TAJA 22.5. / Tilapalvelut -liikelaitos, Maija Lehtinen Valmistelijat: Elina Routto, Hannu Tuominen

Lisätiedot

Majoituslautakunta. Majoituslautakunnan kertomus vuodelta 1911 oli seuraava:

Majoituslautakunta. Majoituslautakunnan kertomus vuodelta 1911 oli seuraava: XV. Majoituslautakunta. Majoituslautakunnan kertomus vuodelta 1911 oli seuraava: Lautakunnan Joulukuun 13 päivänä 19 valitsi kaupunginvaltuusto majoivirkamiehet. tuslautakunnan puheenjohtajaksi eversti

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI BUDJETTIVALIOKUNTA Ilmoitus jäsenille Aihe: Euroopan parlamentin vuoden 2004 talousarvion toteuttaminen Jäsenille lähetetään oheisena määrärahasiirtoesitys C2/2004. SISÄASIOIDEN PÄÄOSASTO

Lisätiedot

1000 TALVIHOITO: KADUT, TORIT, AUKIOT, KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄT, LINJA- AUTOPYSÄKIT, PYSÄKÖINTIALUEET Valmistelevat työt

1000 TALVIHOITO: KADUT, TORIT, AUKIOT, KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄT, LINJA- AUTOPYSÄKIT, PYSÄKÖINTIALUEET Valmistelevat työt Sivu 1 JOKELAN ALUEURAKKA 2O13 2O17 Tuusulan Jokelan alueurakkaa 2013 2017 koskevaan urakkatarjouspyyntöönne viitaten tarjoudumme suorittamaan urakassa esiin tulevia kokonaishintaan kuuluvia tehtäviä hinnoin

Lisätiedot

VUOKRASOPIMUS Motonet-tavaratalon pysäköintialueen laajennusosa

VUOKRASOPIMUS Motonet-tavaratalon pysäköintialueen laajennusosa VUOKRASOPIMUS Motonet-tavaratalon pysäköintialueen laajennusosa Vuokranantaja Vuokralainen Savonlinnan kaupunki y 0166906-4 jäljempänä kaupunki Olavinkatu 27 57130 Savonlinna BG-liikekiinteistöt Oy y 2191695-8

Lisätiedot

Rakentaminen mahdollisesti omana työnä? Aikataulu: 2016. Budjetti: Ts 120 000. Pituus noin 480 metriä. Asemakaava on hyväksytty

Rakentaminen mahdollisesti omana työnä? Aikataulu: 2016. Budjetti: Ts 120 000. Pituus noin 480 metriä. Asemakaava on hyväksytty Leppämaantien kevytväylä Rakentaminen mahdollisesti omana työnä? Aikataulu: 2016. Budjetti: Ts 120 000. Uusi kevyen liikenteen väylä ajoradan viereen reunatuella erotettuna. Pituus noin 480 metriä. Yhteyshenkilöt/

Lisätiedot

Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Valtiovarainministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 95 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Lisäys

Lisätiedot

12.11.2003 1 SOPIMUKSEN OSAPUOLET...3 2 SOPIMUKSEN TARKOITUS...3 3 SOPIMUKSEN SOVELTAMISALUE...3

12.11.2003 1 SOPIMUKSEN OSAPUOLET...3 2 SOPIMUKSEN TARKOITUS...3 3 SOPIMUKSEN SOVELTAMISALUE...3 SOPIMUS VIIMEISEN LAITOKSEN PERIAATTEESTA JOHTUVAN ELÄKESELVITTELYN TE- KEMISESTÄ VALTIOKONTTORIN, KUNTIEN ELÄKEVAKUUTUKSEN, KANSANELÄKELAI- TOKSEN, KIRKON KESKUSRAHASTON JA ELÄKETURVAKESKUKSEN KESKEN

Lisätiedot

Satamahallitus. Satamahallituksen vuodelta 1926 antama kertomus oli seuraavansisältöinen:

Satamahallitus. Satamahallituksen vuodelta 1926 antama kertomus oli seuraavansisältöinen: IV. Satamahallitus. Satamahallituksen vuodelta 1926 antama kertomus oli seuraavansisältöinen: Hallituksen jäsenistö. Satamahallitukseen kuuluivat vuonna 1926 itseoikeutettuina jäseninä satamalaitoksen

Lisätiedot

Luonnos 27.1.2016. Vuokrauskohde on osoitettu oheen liitetyllä kartalla (liite 1).

Luonnos 27.1.2016. Vuokrauskohde on osoitettu oheen liitetyllä kartalla (liite 1). Osapuolet. Vuokranantaja Naantalin kaupunki, y-tunnus 0557-.. Vuokralainen Raision kaupunki, y-tunnus 008-5. Vuokrauskohde Naantalin kaupungin 5. kaupunginosan 6. korttelin tontilla nro sijaitsevan Kiinteistö

Lisätiedot

Valtionavustusten käytön valvonta

Valtionavustusten käytön valvonta Valtionavustusten käytön valvonta Yleistä avustusten myönnöstä Valtionavustuspäätös Avustuksen käyttötarkoitus/hyväksyttävät menot/ valtionavustus Avustuksen maksu, käyttöaika Avustuksen käytön valvonta/tarkastus

Lisätiedot

jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja

jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja KH xx.xx.2015 xx MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIMUSOSAPUOLET Kokkolan kaupunki (Y-tunnus: 0179377-8) PL 43 67101 KOKKOLA jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki sekä Markku Mattila jäljempänä tässä sopimuksessa

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 3.00 Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 3.00 Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.05 Asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Prosenttiluku ilmaisee kuinka suuren osan rakennusoikeudesta saa rakentaa

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten alue.

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten alue. ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AKR AP AO AO-33 YL VL VL-7 ET W 0020500 Asuinkerros- ja rivitalojen korttelialue. 0030000 Asuinpientalojen korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0050033

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 9289/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 9289/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2017 1 (1) 113 Asianro 9289/02.08.00.01/2017 Kuopion kuntatekniikkaliikelaitoksen kunnossapitourakkasopimus ajalle 1.10.2017 1.10.2022 Kaupungininsinööri Ismo Heikkinen Rakentamisen

Lisätiedot

Isännöitsijätoimisto H & J Viialan neuvottelutila. Otsolahdentie 18 B, Espoo

Isännöitsijätoimisto H & J Viialan neuvottelutila. Otsolahdentie 18 B, Espoo AS OY MÄKÄRÄ YHTIÖKOKOUS 2015 PAIKKA: Isännöitsijätoimisto H & J Viialan neuvottelutila. Otsolahdentie 18 B, Espoo AIKA: 12.5.2015 KLO 18.00-> 1. KOKOUKSEN AVAUS Hallituksen puheenjohtaja avasi kokouksen

Lisätiedot

Kasvatuslautakunta. Kasvatuslautakunnan kertomus vuodelta 1914 *) oli seuraavaa sisällystä:

Kasvatuslautakunta. Kasvatuslautakunnan kertomus vuodelta 1914 *) oli seuraavaa sisällystä: VII. Kasvatuslautakunta. Kasvatuslautakunnan kertomus vuodelta 1914 *) oli seuraavaa sisällystä: Lautakunnan Kasvatuslautakuntaan ovat kertomusvuonna kuuluneet ent. kokoonpano, kuvernööri Ivar Gordie puheenjohtajana

Lisätiedot

M A A N V U O K R A S O P I M U S

M A A N V U O K R A S O P I M U S M A A N V U O K R A S O P I M U S 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Porin kaupunki Y-tunnus: 0137323 9 Vuokralainen: 1.2 Vuokra-alue Noin 849 m²:n suuruinen määräala Porin kaupungin Linnan eli

Lisätiedot

TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA

TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA VIITASAAREN KAUPUNKI Maankäyttö 10.3.2010 TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA KORTTELIT 270-274 SEKÄ NIIHIN LIITTYVÄT VIRKISTYS- JA KATUALUEET RAKENNUSTAPAOHJEET TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVAN RAKENNUSTAPAOHJEET 2 KORTTELI

Lisätiedot

rantarakentaminen patoalueella

rantarakentaminen patoalueella rantarakentaminen patoalueella Pääsääntöisesti kaikkeen rakentamiseen sekä joenpohjan ruoppaamiseen ja kaivamiseen patoalueella tarvitaan lupa. Patoon ei saa kajota eikä sitä saa korjata itse ilman lupaa.

Lisätiedot

30 I. Kaupunginvaltuusto.

30 I. Kaupunginvaltuusto. 30 I. Kaupunginvaltuusto. Lupa väliaikaisen muuntaja-aseman y. m. rakentamiseen. Rahatoimikamarilta oli Sydfinska kraftaktiebolaget Eteläsuomen voimaosakeyhtiö anonut lupaa saada Hertonäs gods aktiebolag'in

Lisätiedot

Alue on pääosin asemakaavoittamatonta ja sijoittuu Espoon eteläosien yleiskaavassa virkistysalueelle.

Alue on pääosin asemakaavoittamatonta ja sijoittuu Espoon eteläosien yleiskaavassa virkistysalueelle. ESPOON KAUPUNGIN KAUPUNKITEKNIIKAN KESKUKSEN investoinnit on hakenut maisematyölupaa (2018-771) Pohjois-Lintuvaaraan pituudeltaan noin 800 metrin avouoman (oja) virtaaman parantamiseksi sekä osittain siirtämiseksi

Lisätiedot

Tarjoukset esitellään ja päätösehdotus annetaan kokouksessa.

Tarjoukset esitellään ja päätösehdotus annetaan kokouksessa. Palvelutuotannon lautakunta 63 16.06.2016 Kunnanhallitus 247 208.2016 Kantvikin päiväkoti laajennus ja korjaus, lisämääräraha vuodelle 2016 (kv) 148/10.03.002/2011 Palvelutuotannon lautakunta 16.06.2016

Lisätiedot

Aseman nimi ja lyhenne: Mannerheimintie, Man Osoite: Mannerheimintie 5, Helsinki Koordinaatit (ETRS-GK25): : Mittausvuodet: Mittauspara

Aseman nimi ja lyhenne: Mannerheimintie, Man Osoite: Mannerheimintie 5, Helsinki Koordinaatit (ETRS-GK25): : Mittausvuodet: Mittauspara Aseman nimi ja lyhenne: Mannerheimintie, Man Osoite: Mannerheimintie 5, Helsinki Koordinaatit (ETRS-GK25): 6672975:25496628 Mittausparametrit v. 2016: PM10, PM2,5, NO, NO2, BC Näytteenottokorkeus: 4 m

Lisätiedot

SOPIMUSOIKEUS, pakolliset aineopinnot 6.5.2013

SOPIMUSOIKEUS, pakolliset aineopinnot 6.5.2013 SOPIMUSOIKEUS, pakolliset aineopinnot 6.5.2013 Mallivastaukset Kysymys 1 Osakeyhtiö X:n (myöhemmin X Oy) edustaja ottaa yhteyttä paikanninlaitteita mittatilaustyönä valmistavan osakeyhtiö Y:n (myöhemmin

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 2.00 Yleisten rakennusten korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 2.00 Yleisten rakennusten korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.05 Asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Liike- ja toimistotilaa saa olla 10

Lisätiedot

XXI. Kaupungin yleisten töiden hallitus

XXI. Kaupungin yleisten töiden hallitus XXI. Kaupungin yleisten töiden hallitus Kaupungin yleisten töiden hallituksen laatima kertomus toiminnastaan vuonna 1921 sisälsi seuraavaa: Hallitus. Kaupungin yleisten töiden hallitukseen kuuluivat vuoden

Lisätiedot

LUPAHAKEMUS KAIVAMISELLE KATU - TAI YLEISELLÄ ALUEELLA KEMPELEEN KUNTA / YMPÄRISTÖPALVELUT. Sadevesiviemäri

LUPAHAKEMUS KAIVAMISELLE KATU - TAI YLEISELLÄ ALUEELLA KEMPELEEN KUNTA / YMPÄRISTÖPALVELUT. Sadevesiviemäri LUPAHAKEMUS KAIVAMISELLE KATU TAI YLEISELLÄ ALUEELLA Luvan hakija Nimi ja osoite Luvan hakijan vastuuhenkilö KEMPELEEN KUNTA / YMPÄRISTÖPALVELUT Puhelin Vastuuhenkilön sähköpostiosoite Kohteen tiedot Työkohteen

Lisätiedot

34 I.. Kaupunginvaltuusto. 5. 1..

34 I.. Kaupunginvaltuusto. 5. 1.. 34 I.. Kaupunginvaltuusto. vältä 1915 tehdyn ehdotuksen johdosta päätti 0 kaupunginvaltuusto senaatille ilmoittaa: että merisotalaitoksen alueen etelärantaan aikomain siltalaitteiden teettäminen ei kohtaa

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

Katu- ja yleisten alueiden käyttö Hämeenlinnassa infotilaisuus

Katu- ja yleisten alueiden käyttö Hämeenlinnassa infotilaisuus Katu- ja yleisten alueiden käyttö Hämeenlinnassa infotilaisuus 27.3.2015 klo 9 15.30 Wetterin auditorio 1 Miia Metsäalho 26.3.2015 LUPA-ASIAT LUPATYYPIT SIJOITTAMISSOPIMUS KATULUPA TAPAHTUMALUPA 3 Sijoittaminen

Lisätiedot

Liikennekonttori. Liikennekamreerin antama kertomus liikennekonttorin toiminnasta vuonna oli seuraavaa sisällystä:

Liikennekonttori. Liikennekamreerin antama kertomus liikennekonttorin toiminnasta vuonna oli seuraavaa sisällystä: III. Liikennekonttori. Maksunpano. Liikennekamreerin antama kertomus liikennekonttorin toiminnasta vuonna 1912 0 oli seuraavaa sisällystä: Liikennekonttorin maksettavaksi panemain, kaupungille tulevain

Lisätiedot

Valtionavustusten taloudenhoito

Valtionavustusten taloudenhoito Valtionavustusten taloudenhoito Yleistä avustusten myönnöstä Valtionavustuspäätös Avustuksen käyttötarkoitus/hyväksyttävät menot/ valtionavustus Avustuksen maksu, käyttöaika Avustuksen käytön valvonta/tarkastus

Lisätiedot