A. Kaupungin kiinteää omaisuutta koskevat asiat. 1. Kaupunginasemakaavaa koskevat kysymykset.
|
|
- Esko Manninen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 I. Kaupunginvaltuusto. 3 Kaupunginvaltuuston vuonna 1920 käsittelemistä asioista mainitaan seuraavat: A. Kaupungin kiinteää omaisuutta koskevat asiat. 1. Kaupunginasemakaavaa koskevat kysymykset. N. s. Pakaanalueeri rakennuskaava. Rahatoimikamarin kehoituksesta oli kaupungin yleisten töiden hallitus kamarille lähettänyt 1 ) ehdotuksen Pakaan alueen kaupunginasemakaavaksi, käsittäen Sörnäsin haararadan ja Pakaankadun sekä Sturekadun ja Fredriksperin uudelta asemalta Gumtähteen suunnitellun uuden, Gumtähden Viertotie nimisen liikenneväylän välisen alueen. AsemakaaVaan oli edelleen luettu Sturekadun itäpuolella sijaitseva kortteli N:o 534, joka oli ehdotettu jaettavaksi tehdastonteiksi. Paitsi edellämainituita kortteleita käsitti suunnitelma seitsemän muuta teollisuustarkoituksiin varattua korttelia, n:ot , joista viisi heti raidelaitteen vierellä sijaitsevina on jaettu tehdaspaikoiksi sopiviksi, verraten tilaviksi tonteiksi, jota vastoin molemmat muut Elimänkadun varrella sijaitsevat korttelit oli aikomus käyttää etusijassa makasiini- ja varastotonteiksi. Alueen jäljellä oleva osa oli varattu asuntotarkoituksiin, paitsi kortteleja n:oja 564 ja 566, jotka oli tarkoitettu julkisten rakennusten paikaksi. Asuntotarkoituksiin varatuista kortteleista oli n:ot 560, 563, 567, 568 a, 569 a, 570 ja 571 tarkoitettu viisikerroksisten vuokratalojen paikaksi. Muille asuntotonteille rakennettaisiin kolmikerroksisia rakennuksia n. s.»maaherratalon» tyyppiä. Sittemmin lähetti hallitus kamarille ehdotuksen sanotun alueen rakennusjärjestykseksi ynnä alueella olevien tonttien luovutusehdoiksi, sekä ehdotti: a) että tehdaskortteleihin n:oihin 534 ja sovellettaisiin tehdas-, makasiini- ja varastopaikoista Helsingin kaupungin toukokuun 8 p:nä 1917 vahvistetussa rakennusjärjestyksessä olevia määräyksiä sekä että näiden korttelien tontit vuokrattaisiin esimerkiksi 30 vuodeksi ja suomalla vuokraajalle etuoikeus vuokrakauden päättyessä saada vuokra-aika pitennetyksi silloin määrättävin ehdoin; b) että kortteleihin n:oihin 560, 563, 567, 568 a, 569 a, 570 ja 571 sovellettaisiin Helsingin kaupungin toukokuun 8 p:nä 1917 vahvistetun rakennusjärjestyksen määräyksiä sekä että näiden tonttien luovutuksessa ei sovellettaisi vuokrajärjestelmää; samoin kuin c) että kortteleihin n:oihin 561, 562, 565, 568 b ja 569 b saisi rakentaa kaksikerroksisia asuinrakennuksia puusta sekä kaupungin rakennuskonttorin vastedes laatimain, kaupungin viranomaisten vahvistamani julkisivukaavioiden mukaan. Viimeksi mainittujen korttelien tontit annettaisiin vuokralle, esimerkiksi 50, enintään 60 vuodeksi, ja vuokrasopimukset tehtäisiin pääasiallisesti kaupunginvaltuuston helmikuun 8 p:nä 1916 Vallilan alueen kortteleille n:oille vahvistamain kaavakkeitten mukaisesti. Rahatoimikamari oli pitänyt laadittua kaavaa tyydyttävänä, samoin oli kamari katsonut voivansa yhtyä hallituksen ehdotukseen rakennusjärjestykseksi ja luovutusehdoiksi, mutta huomautti, ettei b) ryhmään luettuja Valt. pain. asiakirj. n:o 11.
2 4 I. Kaupunginvaltuusto. 4 kortteleja, joihin rakennettaisiin useampikerroksisia kivitaloja ja joiden tontit eivät soveltuneet vuokrattaviksi, toistaiseksi myytäisi. Taloudellisista syistä katsoi rahatoimikamari olevansa pakoitettu vastustamaan/hallituksen ehdotusta, että erinäisille tonteille saisi rakentaa n. s.»maaherrataloja», jotavastoin kamarilla ei ollut mitään muistuttamista ehdotusta vastaan, että kyseessä oleviin kortteleihin saisi rakentaa kaksikerroksisia puutaloja, kuten sittemmin laadittu ehdotus näiden korttelien rakennusjärjestykseksi edellyttikin. Kun oli ollut aikomus vuokrasopimuksissa määrätä, että, jollei kaupunki vuokrakauden päättyessä tarvitse tonttia tai jotakin sen osaa omiin tarkoituksiinsa, vuokraajalle taattaisiin oikeus saada vuokrasopimuksen pitennystä edelleen 20, enintään 30 vuotta, piti kamari ehdotettua 30-vuotista vuokrakautta riittävänä suuremmille ja kalliimmille laitoksillekin. Kamari esitti, että. kaupunginvaltuusto päättäisi: hyväksyä esillä olevan, huhtikuun 9:ntenä 1919 päivätyn ehdotuksen Pakaan alueen kaupunginasemakaavaksi; tältä alueelta luovutettaessa tontteja, lukuun ottamatta kortteleissa n:oissa 560, 563, 567, 568 a, 569 a, 570 ja 571 sijaitsevia, noudatettavaksi vuokrajärjestelmää, jolloin a) tehdaskorttelien n:ojen 534 ja tontit aluksi annetaan vuokralle 30 vuodeksi, oikeuttamalla vuokranhaltija, siinä tapauksessa, ettei kaupunki vuokrakauden päättyessä tarvitse tonttia tai jotakin sen osaa omiin tarkoituksiinsa (liikenneväyliä, rautatietä y. m. varten), saamaan vuokrasopimuksen pitennetyksi edelleen 20, enintään 30 vuodeksi, silloin määrättävästä uudesta vuokramaksusta; ja b) asuntokorttelien n:ojen 561, 562, 565, 568 b ja 569 b tontit annetaan vuokralle 50, enintään 60 vuodeksi, pääasiassa samoin ehdoin, mitkä kaupunginvaltuuston helmikuun 8 p:nä 1916 tekemän päätöksen mukaan ovat voimassa Vallilan alueen kortteleista n:roista ; a) kohdalla mainittuihin kortteleihin sovellet\avaksi kaupungin toukokuun 8,p:nä 1917 vahvistetussa rakennusjärjestyksessä tehdas-, makasiini- ja varastopaikoista voimassa olevia määräyksiä sekä b) kohdalla mainittuihin kortteleihin, tämän oheista rakennusjärjestyksen ehdotusta 1 ); antaa kaupungin yleisten töiden hallituksen toimeksi laatia ja kamarin välityksellä valtuuston hyväksyttäväksi lähettää edellämainitun rakennusjärjestysehdotuksen 4 :ssä mainitut julkisivukaaviot; niin myös antaa rahatoimikamarin tehtäväksi ryhtyä kaikkiin edellä kerrotusta päätöksestä johtuviin toimenpiteisiin. Kaupunginvaltuusto hyväksyi 2 ) rahatoimikamarin ehdotuksen. Reimarsiri talon jaoit tiskaava. Rahatoimikamarin esityksestä hyväksyi 3 ) valtuusto kaupunginasemakaava-arkkitehdin tekemän Reimarsin talon rautatielinjan pohjoispuolella sijaitsevan osan jaoituskaavan ehdotuksen; kysymys jaoituskaavan vahvistamisesta talon eteläosaa varten, jonka vuokra-aika päättyy marraskuun 26 p:nä 1929, jätettäisiin toistaiseksi ratkaisematta. Edelleen päätti valtuusto jaoituskaavaan merkityt huvilapalstat, alaltaan yhteensä 13,000 m 2, sekä puutarhapalstat, alaltaan 237,000 m 2, annettaviksi vuokralle, edelliset 50 vuodeksi ja jälkimmäiset 25 vuodeksi, minkä ohessa vuokraaja oikeutettaisiin saamaan 20 vuotta vuokra-ajan pitennystä, jos tilus vuokrakauden päättyessä on hyvässä kunnossa. Rahatoimikamarin toimeksi annettiin ehdottaa, puheenalaisten vuokrapalstain tarkemmat luovutusehdot.!) Ks. tätä kert. siv ) Valt. pöytäk ) S:n
3 I. Kaupunginvaltuusto. 5 Kaupunginasemakaauan muutosehdotuksen piirustukset. Kaupunginvaltuuston lähettäessä hyväksymänsä kaupunginasemakaavan muutosehdotukset hallituksen tutkittaviksi ja vahvistettaviksi oli ehdotus lähetetty kolmin kappalein. Näistä vahvistuksen merkinnällä varustetuista kappaleista oli yleisten rakennusten ylihallitus saanut yhden, jota vastoin yhtä säilytettiin maistraatin arkistossa ja kolmatta kaupungin rakennuskonttorin geodeettiosastolla. Kun rakennuskonttorin kaupunginasemakaava osasto oli lausunut suotavaksi, että tämänkin osaston käytettävänä olisi kappale piirustuksia, joihin merkintä vahvistamisesta on tehty, esitti 1 ) kaupunginvaltuusto, joka oli havainnut tämän toivomuksen oikeutetuksi, ilmoittaen, että valtuuston hyväksymäin kaupunginasemakaavan muutosten piirustukset tästedes laaditaan ja valtioneuvostolle lähetetään neljin kappalein, että valtioneuvosto vastedes kirjoituttaisi kaikkiin neljään kappaleeseen merkinnän vahvistamisesta. Kulkuväylän teettäminen pitkin Kaisaniemenlahden rantaa ja Siltavuorenrantaa Pohjoissatamaan. Rahatoimikamarin esitystä 2 ) esiteltäessä kulkuväylän teettämisestä pitkin Kaisaniemenlahden rantaa ja Siltavuorenrantaa Pohjoissatamaan päätti 3 ) valtuusto, pääasiassa hyväksyen kamarin esityksen, että istutuksilla varustettu kulkuväylä teetetään pitkin Kaisaniemenlahden rantaa ja Siltavuorenrantaa Pohjoissatamaan; sekä että kaupungin yleisten töiden hallitus saa toimekseen laatia ja valtuustolle antaa lopullisen ehdotuksen tästä johtuvaksi kaupunginasemakaavan muutokseksi. Samalla päätti valtuusto, että, jos puheenalainen kulkuväylä tulee teetettäväksi, ennenkuin valtuuston satamatoimikunnan laadittavana oleva kaupungin satamain rakennusohjelma oli lopullisesti käsitelty, ei rahatoimikamarin kirjelmän oheisessa kartassa osotettuun rantaviivaan saa rakentaa kivilaituria, vaan ainoastaan tavallisen rantareunustuksen, jonka päälle vastedes voidaan sijoittaa lisätäytettä ja rantasilta. Rahatoimikamarin yllämainitun kysymyksen yhteydessä tekemä esitys erään Unioninkadun ja Siltavuorenrannan välillä sijaitsevan alueen myymisestä ei aiheuttanut mitään toimenpidettä, koska valtuusto jo aikaisemmin oli ratkaissut asian 4 ). Kysymys Keskuskadun aseman muuttamisesta. Esiteltäessä rahatoimikamarin esitystä 5 ) ehdotuksineen Keskuskadun aseman muuttamisesta päätti 6 ) valtuusto, edellyttäen osallisten kesken aikaansaatavan semmoisen sopimuksen, että Keskuskatu voidaan järjestää Hakasalmenkadun välittömäksi jatkeeksi ja 21.5 metriä leveäksi: velvoittaa kaupungin miljoonalla viidelläsadallatuhannella (1,500,000) markalla ottamaan osaa mainitun kadun tasoitukseen ja päällystämiseen/ joiden töiden teettäminen on asianomaisten osallisten velvollisuus, ollen heillä kuitenkin oikeus 38 metrin päähän Aleksanterinkadun risteyksestä laskea uusi katu vaakasuorasti Aleksanterinkadun tasoon (+4.2 m kaupungin 0-kohdan yläpuolelle) ja siitä lähtien 1:30 nousulla Pohj. Esplanadikadun tasoon; myöntää asianomaisille osallisille heidän kesken tehdyn sopimuksen mukaan omistusoikeus siihen maahan, mikä Keskuskadun muuton johdosta Valt. pöytäk ) Valt. pain. asiakirj. n:o 50 vuodelta ) Valt. pöytäk ) Ks vuod. kert. siv ) Valt pain. asiakirj. n;o 3. 6 )Valt, pöytäk , ja
4 6 I. Kaupunginvaltuusto. tulee käytettäväksi, sillä ehdolla, että uuden kadun alana oleva maa kustannuksitta tulee kaupungin omaksi; oikeuttaa asianomaiset osalliset keskinäisen sopimuksen mukaan vapaasti käyttämään kadun alla olevaa kellaritilaa, paitsi 3 m leveällä alueella, jonka kaupunki tarvitsee putki- ja johtolaitteitaan varten ja jolle alueelle kaupungille on, jos se tarpeelliseksi havaitaan,, varattava pääsy joltakin kadun viereiseltä tontilta; että uudestaan muodostettu Keskuskatu sen itäpuolella sijaitseville tonteille tuottaisi kaikki ne oikeudet, jotka nyt voimassa olevan tai vastedes vahvistettavan rakennusjärjestyksen mukaan kuuluisivat yllämainitun levyisen kadun varrella sijaitseville tonteille, kun taas Aleksanterinkadun tontin n:o 21 omistajat vapautettiin velvollisuudesta määrätyn ajan kuluessa tontilleen rakentaa lisää ja myönnettiin heille oikeus pitää kaikki rakennuksensa ennallaan; ^kohta kuin osalliset ovat keskenään tehneet semmoisen sopimuksen, mikä vaaditaan yrityksen toteuttamiseksi, valtioneuvostolta hankkia vahvistuksen semmoiselle korttelien n:ojen 95 a ja 95 b kaupunginasemakaavan muutokselle, joka käy välttämättömäksi Keskuskadun muuttamiseksi nykyään vahvistetusta asemastaan ehdotettuun sekä muuton johdosta viimeksi mainitussa korttelissa joutilaaksi tnlevan maan käyttämiseksi tonteiksi; edellä kerrottujen, kaupungin puolelta tehtyjen myönnytysten edelleen edellyttävän, että asianomaiset osalliset sitoutuvat kesäkuun 1 p:ään 1922 mennessä teettämään uudesti muodostetun Keskuskadun rakennustöitä niin, että katu viimeistään vastamainittuna päivänä voidaan luovuttaa liikenteelle, sekä rahatoimikamarin hyväksymäin piirustusten mukaisesti rakennuttamaan. Keskuskadun länsi puolella sijaitsevan tonttialueen n:o 1 viiden ja n:o 2 kymmenen vuoden kuluessa, uhalla, että tonttialueen omistaja on velvollinen kaupunginkassaan suorittamaan miljoonan markkaa, ellei molempia näitä tonttialueita ole määräajan kuluessa rakennettu, tai puolen miljoonan markkaa, jos toinen alueista ei ole määräajan kuluessa rakennettu; ensimmäisessä ponnessa mainitusta 1,500,000 markan määrärahasta osot- * taa 1,000,000 markkaa 1919 vuoden obligatiolainasta sekä merkitä 500,000 markkaa vastaiseen vuosibudjettiin; tämän sitoumuksen olevan kaupungin puolelta voimassa ensi huhtikuun 1 p:ään, mutta käyvän mitättömäksi, elleivät osalliset sitä ennen ole voineet sopia; sekä, antaa rahatoimikamarin toimeksi vastaisissa neuvotteluissa yrityksen osallisten kanssa edustaa kaupunkia ja valvoa sen oikeutta sekä, jos sopimus heidän kesken on tehty, kaupunginvaltuustolle tehdä ehdotuksen siitä johtuviksi toimenpiteiksi. Korttelien n:ojen 95 a ja 95 b kaupunginasemakaavan muutos. Kaupunginvaltuusto päätti 1 ) sittemmin hyväksyä semmoisen muutoksen II kaupunginosassa sijaitsevain korttelien n:ojen 95 a ja 95 b kaupunginasemakaavaan, että Senaatin toukokuun 15 p:nä 1917 vahvistama 2 ), mutta liikenteelle vielä luovuttamaton Keskuskatu, edelleen suuntautuen kohtisuoraan Aleksanterinkatua kohti, siirtyisi lännemmäksi, niin että sen länsipuolisen rajaviivan ja Äleksansanterinkadun eteläisen rajaviivan yhtymäkohta sijaitsee Hakasalmenkadun eteläisen rajaviivan jatkeella, ja siten uudestimuodostettu Keskuskatu, jota tästä lähtien sanottaisiin Hakasalmenkaduksi, tulisi Valt. pöytäk ) Ks vuod. kert. siv. 5.
5 I. Kaupunginvaltuusto. 7 21,5 metriä leveä sekä tämän johdosta nykyisen Hakasalmenkadun viereisten tonttien osoitenumerot muuttuisivat. Samalla päätti kaupunginvaltuusto Aktiebolaget Stockmann Osakeyhtiön anomuksesta yhdistää uuden kadun länsipuolella sijaitsevat Pohj. Esplanadikadun tontin nro 10 ja It. Henrikinkadun tontin n:o 3 siten, että yhdistettyyn tonttiin luetaan myöskin näiden tonttien ja uuden kadun välinen alue. Päätös kaupunginasemakaavan muutoksesta alistettaisiin valtioneuvoston tutkittavaksi ja vahvistettavaksi. Tonttien yhdistäminen. Sisäasiainministeriö oli helmikuun 13 p:nä vahvistanut kaupunginasemakaavan muutoksen sisältävä VII kaupunginosan korttelissa n:o 109 sijaitsevain Vuorimieskadun n:o 29 ja Metsästäjäkadun n:o 4 yhdistämisen sekä samalla määrännyt, että yhdistämällä syntynyttä uutta tonttia ei saa rakennuttaa suuremmalta alalta, kuin mitä olisi ollut laita, jos kumpikin tontti olisi rakennettu erikseen 1 ). Kaupunginvaltuusto päätti, mitä tulee seuraaviin tapauksiin, valtioneuvostolle tehdä esityksen kaupunginasemakaavan muutoksen vahvistamisesta, sisältäen allamainittujen tonttien yhteenliittämisen: XII kaupunginosan korttelissa n:o 376 sijaitsevat Fredriksperinkadun tontit n:ot 52 ja 54 2 ); muutoksen sisäasiainministeriö vahvisti kesäkuun 10 p:nä 3 ); uusi tontti oli merkittävä Fredriksperinkadun tontiksi n:o 17; V kaupunginosan korttelissa n:o 88 sijaitsevat Uudenmaankadun tontit n:ot 7 sekä 9 ja 11 (kaksi viimemainittua tonttia aikaisemman yhdistämisen johdosta syntyneet 4 ); muutos vahvistettu kesäkuun 1 p:nä 5 ); uusi tontti 011 merkittävä Uudenmaankadun tontiksi n:o 29; VI kaupunginosan korttelissa n:o 119 sijaitsevat Pursimieskadun tontit n:ot 29 ja 31 sekä Merimieskadun tontit n:ot 30, 32 ja 34 (kaksi viimemainittua tonttia aikaisemman yhdistämisen johdosta syntyneet) 6 ); muutos vahvistettu lokakuun 4 p:nä 7 ); uusi tontti oli merkittävä Tokankadun tontiksi n:o 7; IV kaupunginosan korttelissa n:o 71 sijaitsevat Antinkadun tontti n:o 7 ja Annankadun tontti n:o 12 8 ); muutos vahvistettu elokuun 6 p:nä 9 ); uusi tontti oli merkittävä Antinkadun tontiksi n:o 4; II kaupunginosan korttelissa n:o 40 sijaitsevat Vilhonkadun tontit n:ot 3 ja 4 10 ); muutos vahvistettu marraskuun 22 p:nä u ); uusi tontti oli merkittävä Vilhonkadun tontiksi n:o 1; samoin kuin VI kaupunginosan korttelissa n:o 219 sijaitsevat Ehrensvärdtien tontit n:ot 31 ja ); uusi tontti oli merkittävä Rehbindertien tontiksi n:o 25. Kaikissa tapauksissa oli ehtona, että yhdistämällä syntyneestä tontista ei saa rakentaa suurempaa alaa, kuin mitä olisi ollut laita, jos alkuperäiset tontit olisi rakennettu kumpikin erikseen. Tonttien jaoitus. Kaupunginvaltuuston anottua vahvistusta semmoiselle asemakaavan muutokselle, että X kaupunginosan korttelissa n:o 288 sijaitsevan It. Viertotien tehdastontin n:o 24 sslisi jakaa kahtia, oli sisäasiainministeriö lokakuun 4 p:nä vahvistanut 13 ) puheenalaisen muutoksen, kuitenkin sillä ehdolla, että tontilla oleva jakoviivan leikkaama puurakennus poistetaan, sikäli kuin se sijaitsee lähempänä kuin viiden metrin päässä mainitusta viivasta. Helsingfors Trävaruaffär A. B. Helsingin Puutavaraliike O. Y:n, joka oli ostanut sen osan X kaupunginosan korttelissa n:o 288 It. Viertotien var- Valt. pövtäk , ks vuod. kert. siv ) S:n ) S:n ) S:n ) S:n ) S:n 18. 2, 21 ja ) S:n ) S:n ) S:n ) S:n n ) S:n ) S:n ) S:n
6 8 I. Kaupunginvaltuusto. 8 rella sijaitsevaa tehdastonttia n:o 24, jota etelässä rajoitti Sörnäsin rantatie ja joka ulottui 71,30 metriä pitkin Lintulahdenkatua ja sieltä 92 metriä tontin poikki siihen kohtaan, missä saman korttelin tontit n:ot 21 ja 26 yhtyvät, anottua, että mainittu tontinosa erotettaisiin itsenäiseksi tontiksi, myöntyi kaupunginvaltuusto' anomukseen sekä määräsi samalla jaoituksen johdosta syntyneet uudet tontit merkittäväksi It. Viertotien tontiksi nro 16 ja Lintulahdenkadun tontiksi n:o 4. Sisäisten rakennusrajain muutos. Korttelissa n:o 424 XIII kaupunginosaa Fjälldalinkadun varrella sijaitsevan asuntotontin n: o 7 omista jäin anomukseen, kaupunginvaltuuston maaliskuun 21 p:nä 1911 XIII, XIV ja XV kaupunginosan silloisen rakennusjärjestyksen 6 :n säännösten johdosta vahvistamain puheenalaisen tontin sisäisten rakennusrajain muuttamisesta sillä tavoin, kuin oheinen luonnospiirustus tarkemmin osoitti, myöntyi 2 ) kaupunginvaltuusto. Sittenkuin korttelissa nro 226 VI kaupunginosaa Armfelttien varrella sijaitsevan asuntotontin nro 8 omistaja oli anonut tontin sisäisten rakennusrajain muuttamista sillä tavoin, kuin oheinen luonnospiirustus osoitti, myöntyi kaupunginvaltuusto mainittuun anomukseen. 2. Kiinteän omaisuuden hankintaa tai kaupungille kuuluvan tuollaisen omaisuuden luovutusta koskevat asiat. Esitys Lapinniemen alueen vaihtamisesta erinäisiin Meilansissa oleviin tontteihin. Sittenkuin kaupunginvaltuusto oli valtioneuvostolle esittänyt 3 ) valtion ja Helsingin kaupungin kesken tehtäväksi sopimuksen, että kaupunki eräin lähemmin mainituin ehdoin saisi jälleen käytettäväkseen n. s. Lapinniemen alueen, jonka sijaan kaupunki valtiolle luovuttaisi erinäiset Meilansin alueet, oli sisäasiainministeriö kirjelmässä Uudenmaan läänin maaherralle ilmoittanut, että valtioneuvosto asiaa joulukuun 10 prnä 1919 esiteltäessä 4 ) tosin oli havainnut puheenalaisen tilusvaihdon vastedes suotavaksi, mutta kuitenkin, koska valtakunnan raha-asiain tilaan nähden oli mahdoton arvata, milloin Meilansiin rakennettavat yliopistoklinikat voitiin saada valmiiksi sekä psykiatrinen poliklinikka rakennuttaa ja mihin määriin kustannukset nousisivat, nykyään oli ollut valtuuston esitystä huomioon ottamatta. Vikin kruununvirkatalon alustava vuokrasopimus. Rahatoimikamari ilmoitti 5 ), sen johdosta että Malmin kylässä sijaitsevan Vikin kruununvirkatalon elokuun 3 prnä 1895 tehty vuokrasopimus päättyy maaliskuun 14 prnä 1921, kaupungin puolesta hyväksyneensä ja allekirjoittaneensa mainittua virkataloa koskevan uuden vuokrasopimuksen maaliskuun 14 päivän 1921 ja saman päivän 1922 väliseksi ajaksi. Määrärahan myöntäminen huvilatiluksen ostoa varten. Esiteltäessä Konvalescenthem Toipumakotiyhdistyksen toimikunnan esitystä määrärahan myöntämisestä kunnan varoista huoneiston ostamiseksi yhdistyksen voimassa pitämälle toipumakodille päätti 6 ) valtuusto:!) Valt. pöytäk ) S:n ja ) Ks vuod. kert. siv ) Valt. pöytäk ) S:n ) S:n
A. Kaupungin kiinteää omaisuutta koskevat asiat. 1. Kaupunginasemakaavaa koskevat asiat
Kaupunginvaltuusto kokoontui vuoden varrella 29 kertaa, niistä 7 kertaa lisätyin luvuin. Vuoden varrella saapui 566 asiaa. Näistä ja vuoden alussa useilta edellisiltä vuosilta ratkaisematta olevista 44
KERTOMUS 33. 1920. HELSINGIN KAUPUNGIN TILASTOKONTTORIN JULKAISEMA. HELSINKI. 1923.
KERTOMUS 33. 1920. HELSINGIN KAUPUNGIN TILASTOKONTTORIN JULKAISEMA. HELSINKI. 1923. SISÄLLYSLUETTELO. Siv. Alkulause V I. Kaupunginvaltuusto. A. Kaupungin kiinteää omaisuutta koskevat asiat 3 1. Kaupunginasemakaavaa
Ä. Kaupungin kiinteää omaisuutta koskevat asiat.
3 I. Kaupunginvaltuusto, Kaupunginvaltuuston vuonna 1917 käsittelemistä asioista mainitaan seuraavat: Ä. Kaupungin kiinteää omaisuutta koskevat asiat. /. Kaupurtginasemakaavaa koskevat asiat. Sittenkuin
I. Kaupunginvaltuusto. 3
I. Kaupunginvaltuusto. 3 Sittenkuin terveydenhoitolautakunnan lausunto kaupunginasemakaavan muutosehdotuksesta oli hankittu, hyväksyi 1 ) kaupunginvaltuusto rahatoimikamarin esityksen. Sittemmin ilmoitettiin
Rakennusliike Lehto Oy / perustettava kiinteistöyhtiö Voimatie 6 B Kempele
MAANVUOKRASOPIMUS (luonnos) 1. Sopijapuolet Vuokranantaja Kärsämäen kunta y-tunnus 0186511-0 Keskuskatu 14 86710 Kärsämäki Vuokraaja Rakennusliike Lehto Oy / perustettava kiinteistöyhtiö Voimatie 6 B 90440
A. Kaupungin kiinteää omaisuutta koskevat asiat. 1. Kaupunginasemakaavaa koskevat kysymykset
3 I. Kaupunginvaltuus to. Kaupunginvaltuuston vuonna 1928 käsittelemistä tärkeimmistä asioista mainittakoon seuraavat: A. Kaupungin kiinteää omaisuutta koskevat asiat. 1. Kaupunginasemakaavaa koskevat
Naantalin kaupunki Maankäyttösopimus 1 Luonnos. 1.1 Naantalin kaupunki, Y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, jäljempänä Kaupunki.
Naantalin kaupunki Maankäyttösopimus 1 1 Sopijapuolet 1.1 Naantalin kaupunki, Y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, jäljempänä Kaupunki. 1.2 Asunto Oy Kreivinniitty, y-tunnus 0135532-1
A. Kaupungin kiinteää omaisuutta koskevat asiat. 1. Kaupunginasemakaavaa koskevat kysymykset
3 I. Kaupunginvaltuusto. Kaupunginvaltuuston pöytäkirjain pykäläluku oli kertomusvuonna 581 ja valtuuston puolesta lähetettyjen kirjeiden luku 796. Kaupunginvaltuuston vuonna mainittakoon seuraavat: 1927
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 83/ (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Osastopäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 83/2015 1 (5) 137 Tontin 28094/20 pitkäaikainen vuokraaminen asuntotarkoituksiin HEL 2015-007588 T 10 01 01 02 Henrik Sohlbergin tie 8 Päätös n osastopäällikkö päätti vuokrata
2. Omistus- ja hallintaoikeuden siirtyminen
1(5) MALLI KAUPPAKIRJA Tontin myynti perustuu Vantaan kaupungin kaupunginhallituksen lainvoimaiseen päätökseen.x.2012 ja kaupunkisuunnittelulautakunnan..2013 lainvoimaiseen päätökseen [sekä asumisasioiden
3. Kaupungin kiinteän omaisuuden vuokra- ja muuta nautintaoikeutta koskevat asiat.
36 I. Kaupunginvaltuusto, kaupunginlahden järjestämiseksi laadittujen valmistavain ehdotusten mukaisesti käytettäväksi satamalaitteiden ja teollisuuslaitosten paikaksi, oli rahatoimikamari antanut kaupungin
2. Kiinteän omaisuuden hankintaa ja kaupungille kuuluvan tuollaisen omaisuuden luovutusta koskevat asiat
8 I. Kaujmnginvaltuiisto. 8 taa kuultuaan myöntämään vähäisiä, ei kuitenkaan periaatteellista laatua olevia poikkeuksia muiden mainitun omakotialueen korttelien vahvistetuista rakennusra j oista. Sisäisten
MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS MÄÄRÄALAN KAUPASTA
MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS MÄÄRÄALAN KAUPASTA 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Rovaniemen kaupunki (1978283 1) Hallituskatu 7, PL 8216 96101 Rovaniemi jäljempänä Kaupunki Redinor Oy (0919708 1) perustettavan
1. Kaupunginasemakaavaa koskevat kysymykset
3 I. Kaupunginvaltuusto. A. Kaupungin kiinteää omaisuutta koskevat asiat. 1. Kaupunginasemakaavaa koskevat kysymykset Vahvistettu] a kaupunginasemakaavan muutoksia. Maistraatin ilmoituksen mukaan sisäasiainministeriö
NAANTALIN KAUPUNKI MAANVUOKRASOPIMUS 1 Lammasluoto. 1.2 Vuokralainen Naantalin purjehdusseura ry, y-tunnus 0638337-2, PL 57, 21101 Naantali.
NAANTALIN KAUPUNKI MAANVUOKRASOPIMUS 1 1 OSAPUOLET 1.1 Vuokranantaja Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali. 1.2 Vuokralainen Naantalin purjehdusseura ry, y-tunnus 0638337-2,
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/ (7) Kaupunginhallitus Kaj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/2012 1 (7) 743 Laajasalon tontin 49112/4 varaaminen Asunto-oy Sarvastonkaarelle perustettavan asunto-osakeyhtiön lukuun HEL 2012-007058 T 10 01 01 00 Päätös päätti varata
Luonnos 27.1.2016. Vuokrauskohde on osoitettu oheen liitetyllä kartalla (liite 1).
Osapuolet. Vuokranantaja Naantalin kaupunki, y-tunnus 0557-.. Vuokralainen Raision kaupunki, y-tunnus 008-5. Vuokrauskohde Naantalin kaupungin 5. kaupunginosan 6. korttelin tontilla nro sijaitsevan Kiinteistö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Kiinteistölautakunta To/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (5) 11 Helsingin kaupungin asunnot Oy:lle vuokratun asuntotontin (kerrostalo) vuokrasopimuksen vuokra-ajan jatkaminen (Käpylä, tontti 25857/1) HEL 2015-013448 T 10
2. Kiinteän omaisuuden hankintaa ja kaupungille kuuluvan tuollaisen omaisuuden luovutusta koskevat kysymykset
11 I. Kaupunginvaltuusto. vain korttelien uuden jaoitusehdotuksen, jossa tonttien lukumäärä oli 20 aikaisemman jaoituskaavan 14 tontin sijasta. Asiaa käsitellessään kaupunginvaltuusto päätti 1 ) peruuttaen
Helsingin kaupunki Esityslista 9/ (5) Kiinteistölautakunta To/
Helsingin kaupunki Esityslista 9/2014 1 (5) 4 Asuntotontin (rivitalo) pitkäaikainen vuokraaminen Asunto Oy Helsingin Halkosuontie 14-16:lle sekä yhtiöjärjestyksen hyväksyminen (Länsi-Pakila, tontti 34117/6)
3. Kaupungin kiinteän omaisuuden vuokra- ja muuta nautintaoikeutta koskevat kysymykset
18 1. Kaupunginvaltuusto.
1. Vuokra-aika on kolmekymmentä (30) vuotta alkaen 1.5.2016 ja päättyen 30.4.2046.
Kaupunginhallitus 4.4.2016 Liite 1 121 VUOKRASOPIMUS Tällä vuokrasopimuksella vuokraa Mikkelin kaupunki (0165116-3), jota jäljempänä sanotaan kaupungiksi, kaupunginvaltuuston päätöksen /xx.xx.2016 nojalla
Tontti luovutetaan Advenille käytettäväksi maanvuokralain (258/66) 5.luvun tarkoittamalla tavalla kaukolämpölaitoksen tonttina.
Luonnos 23.4.2015 MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Sastamalan kaupunki, 0144411-3 PL 23 38201 Sastamala jäljempänä kaupunki Vuokralainen: Adven Oy Äyritie 18, 01510 Vantaa jäljempänä
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (5) Kiinteistölautakunta To/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2014 1 (5) 619 Kiinteistö Oy Vaasankatu 10:lle vuokratun asuntotontin (kerrostalo) vuokrasopimuksen jatkaminen (Alppiharju, Harju, tontti 12348/10) HEL 2014-014290 T 10
KERTOMUS 36. 1923. HELSINGIN KAUPUNGIN TILASTOKONTTORIN JULKAISEMA. HELSINKI. 1926.
KERTOMUS 36. 1923. HELSINGIN KAUPUNGIN TILASTOKONTTORIN JULKAISEMA. HELSINKI. 1926. SISÄLLYSLUETTELO. Siv. Alkulause III I. Kaupunginvaltuusto. A. Kaupungin kiinteää omaisuutta koskevat asiat 3 1. Kaupunginasemakaavaa
Liite 6 Kaupunginhallitus 2.5.2016
MAANVUOKRASOPIMUS Allekirjoittaneet ovat tänään tehneet seuraavan maanvuokrasopimuksen, joka korvaa sopimusosapuolten 28.10.2013 allekirjoittaman maanvuokrasopimuksen. Vuokranantaja Ulvilan kaupunki (0204910-7)
Y-tunnus: 0201242-7 Osoite: Kolmas linja 22 B 00530 Helsinki
1(5) MAANVUOKRASOPIMUS PYSÄKÖINTIALUEISTA 1. SOPIJAPUOLET Vuokranantaja: Helsingin seurakuntayhtymä Y-tunnus: 0201242-7 Osoite: Kolmas linja 22 B 00530 Helsinki Vuokramies: Asunto Oy Helsingin Viikin Letkajenkka
Valtioneuvoston asetus
Luonnos 24.2.2017 Valtioneuvoston asetus maankäyttö- ja rakennusasetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan maankäyttö- ja rakennusasetuksen 31 ja 34 :n 2 momentti, sellaisena
MAANVUOKRASOPIMUS MATKAVIESTINTUKIASEMA (YHTIÖNTIE)
MAANVUOKRASOPIMUS MATKAVIESTINTUKIASEMA (YHTIÖNTIE) Maanvuokrasopimus perustuu yhdyskuntalautakunnan päätökseen xx x. SOPIJAOSAPUOLET Vuokranantaja: Kauniaisten kaupunki (Y-tunnus 0203026-2) PL 52 02701
RADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAAVA NRO 467
Valkeakosken kaupunki 2.4.2013 Kaavoitus / Kaupunkisuunnitteluyksikkö Sääksmäentie 2 37600 VALKEAKOSKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 2.4.2013 PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVA- KARTTAA RADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN
3 Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan (Pirttiluoto) 42. korttelin tontti nro 5, osoitteessa Pirttiluodontie X, 21110 Naantali.
1 1 Myyjä Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2. 2 Ostaja 3 Kaupan kohde Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan (Pirttiluoto) 42. korttelin tontti nro 5, osoitteessa Pirttiluodontie X, 21110 Naantali.
1. Kaupunginasemakaavaa koskevat asiat.
2 Kaupunginvaltuuston valmistusvaliokuntaan kuuluivat, paitsi valtuuston puheenjohtajaa ja varapuheenjohtajaa, vuoden alkupuoliskolla: herrat Wallden, Grotenfelt, Listo, Tollet ja Idman jäseninä ynnä herrat
ALUSTAVA EHDOTUS VUOKRASOPIMUKSESTA: Lohjan ryhmäpuutarhapalstan vuokrasopimus
ALUSTAVA EHDOTUS VUOKRASOPIMUKSESTA: Lohjan ryhmäpuutarhapalstan vuokrasopimus Vuokranantaja Lohjan ryhmäpuutarhayhdistys ry. (myöhemmin yhdistys) nimi henkilötunnus osoite laskutusosoite jos ei sama kuin
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (6) Kaupunginvaltuusto Kaj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2016 1 (6) 265 Vuokrausperusteet Oulunkylän omakotitalotontille (Oulunkylä, tontti 28105/32) HEL 2016-009127 T 10 01 01 02 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen
KERTOMUS 35. 1922. JULKAISEMA. HELSINKI. 1925.
KERTOMUS 35. 1922. HELSINGIN KAUPUNGIN TILASTOKONTTORIN JULKAISEMA. HELSINKI. 1925. SISÄLLYSLUETTELO. Siv. Alkulause III I. Kaupunginvaltuusto, A. Kaupungin kiinteää omaisuutta koskevat asiat 3 1. Kaupunginasemakaavaa
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (6) Kiinteistölautakunta To/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2012 1 (6) 512 Toimistotontin myyminen osto-option perusteella Kiinteistö Oy Triottolle (Oulunkylä, Metsälä, tontti 28299/16) HEL 2012-012357 T 10 01 01 01 Kiinteistökartta
JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA
ORIMATTILA JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Virenojan kylässä vanhan tiilitehtaan alue ja tien toisella puolella Ritalan tila 1 KAAVA-ALUEEN SIJAINTI JA KUVAUS Tehtävänä on
Alkupiiri (5 min) Lämmittely (10 min) Liikkuvuus/Venyttely (5-10min) Kts. Kuntotekijät, liikkuvuus
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (8) Kiinteistölautakunta To/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (8) 228 Asunto-oy Sarvastonkaarelle vuokratun asuntotontin pitkäaikaisen maanvuokrasopimuksen muuttaminen ja täydennysrakentamiskorvauksen suorittaminen (Laajasalo,
Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy
Valtuusto 65 18.06.2012 Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy 299/10.00.02/2012 KAAVJAOS 39 Kaavoitusjaosto 28.03.2012 Valmistelija:
VÄLSKÄRINKUJA JA VENKA. Sijaintikartta. Maankäyttöosasto 22.4.2013/ESu VÄLSKÄRINKUJA VENKA VENKA VÄLSKÄRINKUJA. . NAANTALI Luovutettavat tontit 2013
VÄLSKÄRINKUJA VENKA VENKA VÄLSKÄRINKUJA. NAANTALI Luovutettavat tontit 2013 VÄLSKÄRINKUJA JA VENKA Sijaintikartta M:\KARTTA\LIITE\2013\Liitekartat\Luovutettavat_tontit_kiinteistot\Valskarinkuja\Sijaintikartta.pdf
Myyjä Kaustisen kunta, PL 10, KAUSTINEN, PedeCon Oy Ab, Pohjanlahdentie 61, PIETARSAARI, :
ASUNTOTONTIN KAUPPAKIRJA Kaupan kohde Tällä kauppakirjalla myydään ja luovutetaan seuraavin ehdoin jäljempänä kohdassa 3 mainittuun asuntotarkoitukseen oheiseen karttaan merkitty Kaustisen kunnan Kaustin
MAANVUOKRASOPIMUS- LUONNOS
MAANVUOKRASOPIMUS- LUONNOS 1 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet 1.2 Vuokra-alue Vuokranantaja: Haapaveden kaupunki, Y-tunnus 0184872 4, os Pl 40 86601 Haapavesi Vuokralainen: M Laitila Oy, Y-tunnus 2038039-7,
Helsingin kaupunki 1 (3) Kaupunkisuunnitteluvirasto
Helsingin kaupunki 1 (3) Kaupunginhallitus Itä-Pasilan Allianssin tonttia 17023/2 ja tontin itäpuolista katu- ja puistoaluetta koskevasta asemakaavan muutosehdotuksesta annetut lausunnot (nro 12077) HEL
2. Kiinteän omaisuuden hankintaa ja kaupungille kuuluvan tuollaisen omaisuuden luovutusta koskevat asiat.
I. Kaup ung inv a Ituusto. 7 vahvistusta valtuuston joulukuun 10 päivänä 1912 tekemälle, XIII kaupunginosassa sijaitsevain korttelien n:ojen 403 ja 422 kaupunginasemakaavanmuutosta koskevalle päätökselle
Helsingin kaupunki Esityslista 7/2015 1 (6) Kiinteistölautakunta Vp/4 31.03.2015
Helsingin kaupunki Esityslista 7/2015 1 (6) 4 Kiinteistölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle kiinteistönkaupan esisopimuksen tekemiseksi ja tonttien myymiseksi (Kaartinkaupunki, Kasarmitori, tontit
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI BUDJETTIVALIOKUNTA 17/2003 Ilmoitus jäsenille Asia: Euroopan parlamentin vuoden 2003 talousarvion toteuttaminen Jäsenille lähetetään oheisena määrärahasiirtoesitys C16/2003. VALIOKUNTIEN
MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS ALUEEN LUOVUTTAMISESTA KOKKOLA jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki sekä
MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS ALUEEN LUOVUTTAMISESTA SOPIMUSOSAPUOLET Kokkolan kaupunki (Y-tunnus: 0179377-8) PL 43 67101 KOKKOLA jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki sekä St-1 Oy (Y-tunnus: 0201124-8)
KERTOMUS 23. 1910. HELSINGIN KAUPUNGIN TILASTOKONTTORIN JULKAISEMA. HELSINKI. 1915.
KERTOMUS 23. 1910. HELSINGIN KAUPUNGIN TILASTOKONTTORIN JULKAISEMA. HELSINKI. 1915. HELSINKI SANOMALEHTI- JA KIRJAPAINO-OSAKEYHTIÖN KIRJAPAINO 1915. SISÄLLYSLUETTELO. Alkulause Siv. V I. Kaupunginvaltuusto.
Espoon kaupunki Pöytäkirja 47
05.05.2014 Sivu 1 / 1 2916/10.00.02/2013 76 2.9.2013 47 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Laaksolahdesta Kiinteistö Oy Sinikallion Hoitokodille, kortteli 60060 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot:
Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.8.2010 KOM(2010) 426 lopullinen 2010/0231 (NLE) Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Sveitsin valaliiton välisen sopimuksen tekemisestä Sveitsin valaliiton osallistumista
3 Kaupan kohde Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan (Pirttiluoto) 39. korttelin tontti nro 3, osoitteessa Luodontie, 21110 Naantali.
1 1 Myyjä Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2. 2 Ostaja Rakennustoimisto Laamo Oy (Y- 0829611-7) Huuhkajantie 2 21210 Raisio 3 Kaupan kohde Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan (Pirttiluoto) 39. korttelin
Helsingin kaupunki 1 (3) Kaupunkisuunnitteluvirasto
Helsingin kaupunki 1 (3) Kaupunkisuunnitteluvirasto 17.12.2012 Kaupunginhallitus Venäjän Suomen suurlähetystön tontin asemakaavan muutosehdotuksesta annetut lausunnot (nro 12117) HEL 2011-007184 T 10 03
2. Kiinteän omaisuuden hankintaa tai kaupungille kuuluvan tuollaisen omaisuuden luovutusta koskevat asiat
6 kaupunginvaltuusto, koska pyydetty tontinositus voitiin toimeenpanna loukkaamatta pantinhaltijan tai muun oikeutta, eikä muutakaan muistutusta voitu hakemusta vastaan tehdä, siihen myöntyä ja samalla
1921. HELSINGIN KAUPUNGIN TILASTOKONTTORIN
KERTOMUS 34. 1921. HELSINGIN KAUPUNGIN TILASTOKONTTORIN JULKAISEMA. HELSINKI. 1924. SISÄLLYSLUETTELO. Alkulause I. Kaupunginvaltuusto. A. K a u p u n g i n kiinteää omaisuutta koskevat asiat 1. K a u p
MAANVUOKRASOPIMUS MATKAVIESTINTUKIASEMA (YHTIÖNTIE)
1 MAANVUOKRASOPIMUS MATKAVIESTINTUKIASEMA (YHTIÖNTIE) Maanvuokrasopimus perustuu yhdyskuntavaliokunnan päätökseen xx x. SOPIJAOSAPUOLET Vuokranantaja: Kauniaisten kaupunki (Y-tunnus 0203026-2) PL 52 02701
MAANVUOKRASOPIMUS. 1. Sopijapuolet. Vuokranantaja Kärsämäen kunta y-tunnus 0186511-0 Keskuskatu 14 86710 Kärsämäki
MAANVUOKRASOPIMUS 1. Sopijapuolet Vuokranantaja Kärsämäen kunta y-tunnus 0186511-0 Keskuskatu 14 86710 Kärsämäki Vuokraaja Servico Oy y-tunnus 0307172-8 Varastotie t 86710 Kärsämäki 2. Vuokra-alue Kärsämäen
v U 0 k r a S 0 P imu S
1 (6) v U 0 k r a S 0 P imu S Kuhmon kaupunki vuokraa tällä sopimuksella asuntotarkoitukseen pinta-alaltaan 9510 m 2 suuruisen sanotun kaupungin Iivantiiran kylässä sijaitseaan Iivanrivi -nimisen tilan
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (7) Kiinteistölautakunta To/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (7) 289 Teollisuustontin vuokraaminen Laponte Oy:lle, Polar Forest Oy:lle ja Suomen Nostan Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun (Kivikko, tontti 47049/1) HEL 2013-006722
Oi ke usa p utoi m isto.
XV. Oi ke usa p utoi m isto. Oikeusavustajan kertomus Helsingin kaupungin vähävaraisten oikeusaputoimiston toiminnasta vuonna 1915*) oli seuraava: Vuonna 1915 piti Helsingin kaupungin oikeusapulautakunta,
Anomus lisäajasta kauppakirjan mukaisen rakentamisvelvoitteen täyttämiselle / Kiinteistö Oy Raision Kauppapuisto (NCC Property Development Oy)
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 94 10.3.2014 Kaupunginhallitus 148 14.4.2014 Kaupunginhallitus 117 11.4.2016 Asianro 244/10.00.02.03/2014 137 Anomus lisäajasta kauppakirjan mukaisen
Venäjän ja Suomen tasavaltain välinen sopimus.
Venäjän ja Suomen tasavaltain välinen sopimus. Venäjän Tasavallan Kansankomisaarien Neuvosto ja Suomen Tasavallan Kansanvaltuuskunta ovat näiden vapaitten tasavaltain keskinäisen ystävyyden ja veljeyden
Kaupan kohteena on asemakaavan mukainen asuinrakennuksen rakennuspaikka.
K A U P P A K I R J A MYYJÄ Nakkilan kunta (Y-0135662-3) Osoite: PL 50, 29251 NAKKILA OSTAJAT Miia Maria Anttila Hannu Lauri Juhani Johto Osoite: Eskolantie 6 D, 29250 NAKKILA KAUPAN KOHDE Nakkilan kunnan
Suurivaltaisin, Armollisin Keisari ja Suuriruhtinas!
1907. Edusk. Väst. - Esitys N:o 11. Suomen Eduskunnan alamainen vastaus Keisarillisen Majesteetin armolliseen esitykseen varain osottamisesta valtiopäiväkustannusten suorittamiseen. Suurivaltaisin, Armollisin
3. Kaupungin kiinteän omaisuuden vuokra- ja m,uuta nautintaoikeutta koskevat asiat.
18 ^ I. Kaupunginvaltuusto. Asiaa esiteltäessä kaupunginvaltuusto teki päätöksensä 0 rahatoimikamarin lausunnon mukaisesti, paitsi että kauppahinnasta oli neljännes eli 62,500 markkaa maksettava tavallisessa
1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, Y- tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe
MAANVUOKRASOPIMUS Liite 1 1. JOHDANTO Tällä vuokrasopimuksella uudistetaan Raahen kaupungin ja Posiber Oy:n välillä tonttia 678-21-2193-23 koskeva vuokrasopimus. Laitostunnus 678-21-2193-18-L1. 1.1 Sopijapuolet
OSAKASSOPIMUS Jykes Kiinteistöt Oy
LUONNOS OSAKASSOPIMUS 5.10.2016 Jykes Kiinteistöt Oy 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Osapuolet... 3 2. Sopimuksen tausta ja tarkoitus... 3 3. Yleisvelvoite... 3 4. Yhtiön hallinto ja omistajaohjaus... 3 5. Osakkeiden
Yhdistyksen nimi on Apteekkien Työnantajaliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki.
APTEEKKIEN TYÖNANTAJALIITON SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Apteekkien Työnantajaliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. 2
LUOVUTUSKIRJA Sibelius-Akatemian, Yleisradio Oy:n Helsingin Kaupungin Sekä Helsingin Musiikkitalo Oy:n välillä
LUOVUTUSKIRJA Sibelius-Akatemian, Yleisradio Oy:n ja Helsingin Kaupungin Sekä Helsingin Musiikkitalo Oy:n välillä 2 (8) Allekirjoittaneet sopijapuolet ovat tänään tehneet seuraavan luovutuskirjan (jäljempänä
Tonttihakemukset tulee palauttaa hakuajan puitteissa os. Sodankylän kunta, Tekninen osasto, PL 60, 99601 SODANKYLÄ.
SODANKYLÄ KUULUTTAA HAETTAVAKSI TONTTEJA Sodankylän kunta vuokraa yhdeksän uutta pientalotonttia Savikankaalta. Tontit on rakennettava kahden vuoden kuluessa vuokrasopimuksen allekirjoituksesta alkaen.
Kaupungin yleisten töiden hallitus.
XL Kaupungin yleisten töiden hallitus. Kaupungin yleisten töiden hallituksen antama kertomus vuodelta 1915 oli seuraavaa sisällystä: Kaduilla ja yleisillä paikoilla on tarpeen mukaan toimitettu korjauksia
Valkeakosken kaupunki ( ), jäljempänä myyjä. Osoite: PL 20, Valkeakoski. Sukunimi, Etunimet, jäljempänä ostaja. sotu/y-tunnus Osoite:
1(5) KAUPPAKIRJA MYYJÄ OSTAJA KAUPAN KOHDE KAUPPAHINTA KAUPAN MUUT EHDOT Valkeakosken kaupunki (0157568-2), jäljempänä myyjä. Osoite: PL 20, 37601 Valkeakoski. Sukunimi, Etunimet, jäljempänä ostaja. sotu/y-tunnus
1980 vp. n:o 125 ESITYKSEN P ÄÅASIALLINEN SISÄLTÖ.
1980 vp. n:o 125 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi auto- ja moottoripyöräverosta annetun lain 7 ja 17 :n muuttamisesta. ESITYKSEN P ÄÅASIALLINEN SISÄLTÖ. Esityksessä ehdotetaan taksiauton ja invalidien
Helsingfors stad Föredragningslista 19/ (5) Stadsfullmäktige Kaj/
Helsingfors stad Föredragningslista 19/2013 1 (5) Beslutshistoria Kaupunginhallitus 18.11.2013 1228 HEL 2013-013390 T 10 01 01 01 Päätös A Kaupunginhallitus päätti ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6341/ /2014
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2014 1 (1) 184 Asianro 6341/10.00.02.01/2014 Asuntotontin 297-20-16-2 maanvuokrasopimuksen esisopimuksen laatiminen ja tontin vuokraaminen / Niiralan Kulma Oy Kiinteistöjohtaja
Asuntotontin (A, k-m 2 ) pitkäaikainen vuokraaminen Asunto Oy Helsingin Honkasuon Pohjanpajulle (Kaarela, Honkasuo, tontti 33366/3)
1 MUISTIO/KN 3. marraskuuta 2015 Asuntotontin (A, 3 760 k-m 2 ) pitkäaikainen vuokraaminen Asunto Oy Helsingin Honkasuon Pohjanpajulle (Kaarela, Honkasuo, tontti 33366/3) Leirikuja 3 Hakemus Suomen Vuokrakodit
MAANVUOKRASOPIMUS. 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, ly-tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe
MAANVUOKRASOPIMUS Liite 4 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, ly-tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe Vuokralainen: SF-Caravan Lohenpyrstö Ry Haapatie 24, 92140 Pattijoki Vuokralainen
Espoon kaupunki Pöytäkirja 63. 63 Viiden asuntotontin vuokrauspäätöksen jatkaminen (Bassenkylän ja Kurtinmalmin asuntotonttihaku 2014)
06.06.2016 Sivu 1 / 1 2976/10.00.02/2014 124 1.12.2014 102 19.10.2015 63 Viiden asuntotontin vuokrauspäätöksen jatkaminen (Bassenkylän ja Kurtinmalmin asuntotonttihaku 2014) Valmistelijat / lisätiedot:
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (6) Kiinteistölautakunta To/9 07.03.2013
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (6) 109 Teollisuustontin vuokraaminen Relino Pipe Oy Ab:lle (Tapanila, Tapaninkylä, tontti 39374/15) HEL 2013-003000 T 10 01 01 02 Kiinteistökartta J7 P2, Punttikuja
Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Kiinteistölautakunta To/
Helsingin kaupunki Esityslista 5/2017 1 (5) 11 Helsingin kaupungin asunnot Oy:lle vuokratun asuntotontin (kerrostalo) vuokrasopimuksen vuokra-ajan jatkaminen (Vartiokylä, Myllypuro, tontti 45136/1 ja määräala
HELSINGIN KAUPUNGIN KUNNALLISHALLINNOSTA
KERTOMUS HELSINGIN KAUPUNGIN KUNNALLISHALLINNOSTA VUONNA 1907 KAHDESKYMMENES VUOSIKERTA HELSINGISSÄ LILIUS & HERTZBERG OSAKEYHTIÖ 1910 Esilläoleva vuosikerta Kertomusta Helsingin kaupungin kunnallishallinnosta
evankelis-luterilaisen kirkon työmarkkinalaitoksesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 108/2005 vp Hallituksen esitys laiksi evankelis-luterilaisen kirkon työmarkkinalaitoksesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi
KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli (at) sipoo.fi
Valtuusto 9 07.04.2014 9 S 23 Söderkullan asemakaavan eteläosan kumoaminen, ehdotus 324/10.02.03/2013 KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli
Valkeakosken kaupunki (0157568-2), jäljempänä myyjä. Osoite: PL 20, 37601 Valkeakoski. , jäljempänä ostaja. Y-tunnus: Osoite:
1(5) KAUPPAKIRJA MYYJÄ OSTAJA KAUPAN KOHDE KAUPPAHINTA KAUPAN MUUT EHDOT Valkeakosken kaupunki (0157568-2), jäljempänä myyjä. Osoite: PL 20, 37601 Valkeakoski., jäljempänä ostaja. Y-tunnus: Osoite: Oheisen
SENAATTI MYY: MAAKAARENKUJA 2, HELSINKI RAKENNUSPAIKKA HELSINGIN VIIKISSÄ
SENAATTI MYY: MAAKAARENKUJA 2, HELSINKI RAKENNUSPAIKKA HELSINGIN VIIKISSÄ Sisällysluettelo Senaatti-kiinteistöt, Maakaarenkuja 2 SISÄLLYSLUETTELO LENTOKENTTÄ VANTAA 1. Johdanto 2. Kohteen yleistiedot 3.
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Ympäristölautakunta Yj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (5) 132 Ilmoitusasiat Päätös päätti merkitä tiedoksi kohdat 1. - 12. Esittelijä ympäristöjohtaja Pekka Kansanen Päätösehdotus Päätös on ehdotuksen mukainen. Esittelijän
Helsingin kaupunki, jota edustaa kiinteistölautakunta Y-tunnus 0201256-6 PL 2200, 00099 HELSINGIN KAUPUNKI
KAUPPAKIRJA LUONNOS MYYJÄ Helsingin kaupunki, jota edustaa kiinteistölautakunta Y-tunnus 0201256-6 PL 2200, 00099 HELSINGIN KAUPUNKI OSTAJA Kiinteistö Oy Kasarmikatu 21 Y-tunnus 2683399-1 Eteläesplanadi
1. Kaupunginasemakaavaa koskevat kysymykset
3 I. Kaupunginvaltuusto. A. Kaupungin kiinteää omaisuutta koskevat asiat. 1. Kaupunginasemakaavaa koskevat kysymykset XV kaupunginosan asemakaava. Jo vuonna 1912 kaupunginvaltuusto oli periaatteessa hyväksynyt
Tattarisuon pienteollisuusalueen vuokrausperiaatteet (Suurmetsä, korttelit )
1 Liite 1 Tattarisuon pienteollisuusalueen vuokrausperiaatteet (Suurmetsä, korttelit 41001-41013) 1 Mikäli tontille rakennetaan likimäärin tontin rakennusoikeuden suuruinen uudisrakennus, tontin vuokra-aika
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION LAUSUNTO
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.04.2003 KOM(2003) 193 lopullinen 2001/0265 (COD) KOMISSION LAUSUNTO EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan kolmannen alakohdan c alakohdan nojalla Euroopan
1916. HELSINGIN KAUPUNGIN TILASTOKONTTORIN
KERTOMUS \ 29. 1916. HELSINGIN KAUPUNGIN TILASTOKONTTORIN JULKAISEMA. HELSINKI. 1920. HELSINKI SANOMALEHTI- JA KIRJAPAINO-OSAKEYHTIÖN 1920. KIRJAPAINO SISÄLLYSLUETTELO. Siv. Alkulause I. Kaupunginvaltuusto.
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN LAADINTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ( MRL 63 )
In s i n ö ö r i - j a K i i n t e i s t ö t o i m i s t o H a v a n k a O y Keskuskatu 5, 39700 PARKANO p. 040 833 9275, 0400-234 349, 03-4482 702 email:havanka@kolumbus.fi http://www.kolumbus.fi/havanka
Sopimus koskee seuraavia Lempäälän kunnassa sijaitsevaa kiinteistöä: Tila Tuomisto
MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIJAPUOLET Lempäälän kunta (0150783 1) PL 36, 37501 LEMPÄÄLÄ jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta Tilan Tuomisto 418 425 3 159 omistaja: Kaarina Kyllikki Salonen (xxxxxx xxxx) Lindforsinkatu
Omakotirakennuspaikkojen tarjouskilpailu syksy 2015. VESIJÄRVI 2 kaava-alueen kaksi rakennuspaikkaa tarjousmenettelyllä
Omakotirakennuspaikkojen tarjouskilpailu syksy 2015 VESIJÄRVI 2 kaava-alueen kaksi rakennuspaikkaa tarjousmenettelyllä Siilinjärven kunta Konserni- ja maankäyttöpalvelut 1.10.2015 Sisältö 1. Yleistä...
1914. HELSINGIN KAUPUNGIN TILASTOKONTTORIN
KERTOMUS 27. 1914. HELSINGIN KAUPUNGIN TILASTOKONTTORIN JULKAISEMA. HELSINKI. 1919. HELSINKI SANOMALEHTI- JA KIRJAPAINO-OSAKEYHTIÖN 1919. KIRJAPAINO SISÄLLYSLUETTELO. Alkulause I. Kaupunginvaltuusto. A.
Myyjä Kaustisen kunta, PL 10, KAUSTINEN, Kauppahinta 1. Kauppahinta on kaksikymmentäviisituhatta (25.000) euroa.
ASUNTOTONTIN KAUPPAKIRJA Kaupan kohde Tällä kauppakirjalla myydään ja luovutetaan seuraavin ehdoin jäljempänä kohdassa 3 mainittuun asuntotarkoitukseen ja hevostalli tarkoitukseen oheiseen karttaan merkitty
KÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT
KÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT I Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Käppärän koulun Seniorit - KäpySet ry. Yhdistyksen kotipaikka on Porin kaupunki. Yhdistyksen kieli on Suomi.
KERTOMUS 39. 1926. HELSINGIN KAUPUNGIN TILASTOKONTTOR1N JULKAISEMA. HELSINKI. 1929.
KERTOMUS 39. 1926. HELSINGIN KAUPUNGIN TILASTOKONTTOR1N JULKAISEMA. HELSINKI. 1929. SISÄLLYSLUETTELO. Alkulause I. Kaupunginvaltuusto. A. Kaupungin kiinteää omaisuutta koskevat asiat 1. Kaupunginasemakaavaa
HE vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 11812000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi äitiysavustuslain 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi äitiysavustuslakia siten, että äitiysavustukseen