Poikkeukset: Tarkastusvaliokunnassa on kaksi jäsentä, kun suosituksen 15 mukaan valiokunnassa olisi oltava vähintään kolme jäsentä.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Poikkeukset: Tarkastusvaliokunnassa on kaksi jäsentä, kun suosituksen 15 mukaan valiokunnassa olisi oltava vähintään kolme jäsentä."

Transkriptio

1 Corporate Governance Yleiselektroniikka Oyj noudattaa Suomen osakeyhtiölakia, julkisesti noteerattuja yhtiöitä koskevia muita säädöksiä sekä Yleiselektroniikka Oyj:n yhtiöjärjestystä ja NASDAQ Helsinki Oy:n sääntöjä ja ohjeita. Lisäksi Yleiselektroniikka Oyj noudattaa Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n voimaan tullutta listayhtiöiden hallinnointikoodin suosituksia (Corporate Governance), noudata tai selitä periaatteen mukaisesti. Mahdolliset poikkeukset hallinnointikoodin suosituksista on lueteltu alla. Kuvaus Corporate Governance-järjestelmästä on luettavissa yhtiön verkkosivuilla Corporate Governance osiossa. Hallinnointikoodi on julkisesti saatavilla Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n verkkosivuilla osoitteesta Poikkeukset: Tarkastusvaliokunnassa on kaksi jäsentä, kun suosituksen 15 mukaan valiokunnassa olisi oltava vähintään kolme jäsentä. Tiedotettavat asiat: Suositus 7 Hallituskokoonpanoa koskevan ehdotuksen valmistelu Hallituksen kokoonpanoehdotuksen tekevät osakkeenomistajat ilman erillisiä valio- tai toimikuntia. Suositus 8 Hallituksen kokoonpano Yhtiöjärjestyksen mukaan hallituksen jäseniä on valittava kolmesta viiteen. Vuoden 2017 yhtiökokouksessa esitettiin ja valittiin viisi jäsentä. Hallituksen jäsenten tiedot Puheenjohtaja Tina Aspiala Synt Koulutus BA English literature Hallituksen jäsen vuodesta 2003 alkaen Keskeinen työkokemus: Co-founder Fun Academy 2015 alk., Kehityspäällikkö MTV Oy , Tmi Tina Aspiala 2002 alk. Keskeiset luottamustoimet: hallituksen puheenjohtaja Hyperlocal Oy 2009 alkaen Jäsen Juha Eiro Synt Koulutus DI Päätoimi Dicro Oy:n hallituksen puheenjohtaja Hallituksen jäsen vuodesta 2004 alkaen Keskeinen työkokemus: toimitusjohtaja, Dicro Oy Keskeiset luottamustoimet: hallituksen puheenjohtaja, Procond Oy ja hallituksen jäsen Dicro Oy Jäsen Matti Kairimo Synt Päätoimi toimitusjohtaja Wonderword Oy vuodesta 1995

2 Hallituksen jäsen vuodesta 2013 Keskeinen työkokemus: erilaiset media-alan johto- ja toimitustehtävät Keskeiset luottamustoimet: hallituksen jäsen Greenzap Oy ja Juhama Oü. Jäsen Pia Henrietta Kekäläinen Synt Koulutus kauppatiet. yo. Hallituksen jäsen alkaen Keskeinen työkokemus: Perustaja Mehackit Oy 2014 alkaen, Tmi Piahenrietta 2013 alkaen, Perustaja ja toimitusjohtaja Carbo Culture Oy 07/2016 alkaen Keskeiset luottamustoimet: Hallituksen puheenjohtaja Mehackit Oy Muut nimitykset: Singularity University Global Solutions Program 2013 Alumna, World Economic Forum Global Shaper Jäsen Anssi Ruohtula Synt Koulutus KTM Hallituksen jäsen alkaen Keskeinen työkokemus: toimitusjohtaja PPL Media Oy 2006 alkaen Keskeiset luottamustoimet: Hallituksen puheenjohtaja Uustaas Oy 2008 alkaen Suositus 9 Hallituksen monimuotoisuus Yhtiön tavoitetila on, että yhtiön hallituksen jäseninä on sekä miehiä että naisia. Suositus 10 Hallituksen jäsenten riippumattomuus Vuoden 2017 yhtiökokouksen valitsemista hallituksen jäsenistä Juha Eiro, Pia Henrietta Kekäläinen ja Anssi Ruohtula ovat riippumattomia yhtiöstä ja sen merkittävistä osakkeenomistajista. Hallituksen jäsenet Tina Aspiala ja Matti Kairimo ovat yhtiön merkittäviä osakkeenomistajia. Suositus 11 Hallituksen työjärjestys --Konsernin strategian ja pitkän aikavälin tavoitteiden vahvistaminen, vuosibudjetin käsittely, tavoitteiden ja strategioiden toteutumisen seuranta, tarvittavien toimien käynnistäminen mahdollisten poikkeamien korjaamiseksi --Osavuosikatsauksien ja tilinpäätöksen käsittely ja hyväksyminen --Strategisesti merkittävien yritys- ja kiinteistökauppojen hyväksyminen --Investointien hyväksyminen osana vuosibudjetin käsittelyä --Konsernin varainhankintaohjelmista ja -operaatioista päättäminen --Osingonjakoehdotuksen tekeminen yhtiökokoukselle --Yhtiön toimintaan liittyvien keskeisten riskien ja niiden hallinnan vuosittainen läpikäynti sekä niitä koskevien ohjeiden antaminen toimitusjohtajalle, mahdollisten korjaustoimien käynnistäminen --Toimitusjohtajan nimittäminen ja tehtävästä vapauttaminen --Toimitusjohtajan toimisuhteen ehdoista päättäminen --Johtoryhmän jäsenien työehtojen vahvistaminen toimitusjohtajan esityksen pohjalta

3 --Konsernin tytäryritysten toimitusjohtajien nimittäminen ja erottaminen konsernin toimitusjohtajan esityksen pohjalta --Muut asiat, jotka hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja ovat sopineet otettavaksi hallituksen kokouksen esityslistalle. Myös hallituksen jäsenellä on oikeus saattaa asia hallituksen käsiteltäväksi ilmoittamalla siitä hallituksen puheenjohtajalle. --Muista hallitukselle osakeyhtiölaissa tai muuten säädetyistä tehtävistä vastaaminen. Hallituksen työjärjestys tarkastetaan ja kirjataan yhtiökokouksen jälkeen pidettävässä järjestäytymiskokouksessa. Suositus 14 Valiokunnan perustaminen Yhtiön hallitus on päättänyt, että tarkastusvaliokunnan lisäksi muiden valiokuntien perustaminen ei ole tarpeellista konsernin koon takia. Suositus 15 Valiokunnan perustaminen Yhtiön hallitus on päättänyt valita tarkastusvaliokuntaan Matti Kairimon ja Juha Eiron. Päätettiin, että konsernin koon ja hallituksen jäsenmäärän takia kaksihenkinen tarkastusvaliokunta on riittävä. Suositus 16 Tarkastusvaliokunta Tarkastusvaliokunnan jäsen Juha Eiro on riippumaton yhtiöstä ja sen merkittävistä osakkeenomistajista. Matti Kairimo on yhtiön merkittävä osakkeenomistaja. Suositus 19 Toimitusjohtajan toimisuhteen ehdot Toimitusjohtaja vastaa Yleiselektroniikka-konsernin liiketoimintojen johtamisesta Suomen osakeyhtiölain, hallituksen antamien ohjeiden ja hallinnointisäädösten mukaisesti. Toimitusjohtajan nimittää tehtäväänsä ja tarvittaessa erottaa hallitus. Toimitusjohtaja valmistelee hallituksen käsiteltävänä olevat asiat ja panee täytäntöön sen tekemät päätökset. Toimitusjohtaja ohjaa ja valvoo liiketoimintojen toimintaa sekä raportoi hallitukselle yhtiön taloudellisesta tilasta, liiketoimintaympäristöstä sekä muista merkittävistä asioista. Toimitusjohtajan tiedot: Toimitusjohtaja Janne Silvennoinen Synt Koulutus DI Toimitusjohtaja vuodesta 2006 alkaen Keskeinen työkokemus: sähkötekniikan toimialajohtaja, Kontram Oy Keskeiset luottamustoimet: ei ole Suositus 21 Muun johdon organisaatio Johtoryhmään kuuluvat emoyhtiön toimitusjohtaja ja talousjohtaja. Johtoryhmä mm. valmistelee kuukausiraportit ja investointiehdotukset, käsittelee rekrytoinnit sekä muut henkilöstöasiat. Johtoryhmässä käsitellään strategiset päämiesasiat ja yhtiön laajentumiseen liittyvät suunnitelmat. Johtoryhmä tarkistaa vuosittain konsernin strategian ja tekee sen pohjalta toimenpide- ja investointisuunnitelman esiteltäväksi hallitukselle. Johtoryhmän nimittää vuosittain emoyhtiön toimitusjohtaja. Muun johdon tiedot:

4 talousjohtaja Marika Rusko Synt Koulutus KTM Keskeinen työkokemus: controller, Outokumpu Technology Oy , Hollmingkonserni Keskeiset luottamustoimet: ei ole Johtoryhmän jäsen vuodesta 2006 Suositus 25 Sisäisen valvonnan toimintaperiaatteet Emoyhtiön toimitusjohtaja ja tytäryhtiöiden toimitusjohtajat vastaavat siitä, että kirjanpito ja hallinto ovat paikallisten lakien ja konsernin toimintaohjeiden mukaisia. Sisäistä valvontaa varten konsernilla on käytössä tarvittavat raportointijärjestelmät. Tavoitteiden toteutumista seurataan kuukausittain kaikki konserniyhtiöt kattavan operatiivisen raportointijärjestelmän avulla. Järjestelmä kattaa toteuma- ja vertailutietojen lisäksi ennusteet. Sisäinen tarkastus on osa konsernin taloushallintoa. Konserniyhtiöiden talouspäälliköt vastaavat lainsäädännön ja konserniohjeiden noudattamisesta. Tytäryhtiöiden toimitusjohtajien lisäksi tytäryhtiöiden talouspäälliköt raportoivat suoraan emoyhtiön talousjohtajalle. Talousjohtaja raportoi sisäisen tarkastuksen havainnoista toimitusjohtajalle. Yleiselektroniikka Oyj asettaa ulkoiset tilintarkastajat tytäryhtiöille. Tarvittaessa sisäistä tarkastusta voidaan vahvistaa ostamalla ulkopuolisia palveluja. Suositus 26 Riskienhallinta Konserni arvioi asiakkaidensa luottokelpoisuuden. Varaston kuranttiutta valvotaan jatkuvasti. Asiakas- ja toimittajariskit minimoidaan säännöllisellä yhteistyöllä. Myyntisopimukset ovat valuuttasidonnaisia kurssiriskien välttämiseksi. Muut liiketoiminnan riskit arvioidaan strategiatyön yhteydessä vuosittain. Hallituksen tietoon tulleita riskejä ovat mm. elektroniikkateollisuuden alihankinnan siirtyminen Suomen ulkopuolelle ja sen vaikutus liikevaihtoon kuluvana vuonna. Sitovat toimitussopimukset asiakkaiden kanssa korostuvat. Baltian komponenttikaupan alihankintapainotteisuus on riski, koska se reagoi suhdanteisiin herkästi. Venäjän maahantuonnissa työläs sertifiointiprosessi vaikeuttaa teknisten tuotteiden maahantuontia. Venäjän ruplan nopeat kurssimuutokset vaikuttavat tuontitavaran kilpailukykyyn ja aiheuttavat valuuttariskin. Venäjään kohdistuvat talouspakotteet vaikuttavat kysyntään laskevasti. Varastojen seuranta on olennaisen tärkeä, jotta epäkuranttia tavaraa ei kerry varastoihin. Myyntisaamisiin liittyy luottotappioriski. Palkka- ja palkkioselvitys - toimitusjohtaja Emoyhtiön ja konsernin tytäryhtiöiden toimitusjohtajien sopimukset noudattavat samaa formaattia jossa on määritelty yhtiön etujen turvaamiseksi sivutoimikielto, sekä kilpailukielto ja rekrytointikielto työsuhteen loputtua sekä tuntuvat sanktiot sopimuksen rikkomisesta. Emoyhtiön toimitusjohtajalle on määritelty valvovaksi elimeksi hallitus ja

5 tytäryhtiöiden toimitusjohtajille niiden oma hallitus, hallintoneuvosto tai vastaava paikallisten lakien mukainen instanssi joiden jäseniksi on nimitetty emoyhtiön johtoryhmän jäseniä ja hallituksen jäseniä. Yleiselektroniikka Oyj:n toimitusjohtajan palkasta ja palkkioista päättää hallitus. Johdon palkitseminen perustuu kuukausikorvaukseen sekä erilliseen vuosibonukseen. Vuosibonus perustuu konsernin liiketoiminnan nettotulokseen, johon ei lasketa mahdollisia kiinteistöjen tai liiketoimintojen myyntejä. Talousjohtajan ja tytäryhtiöiden toimitusjohtajien palkat ja palkkiot päättää emoyhtiön toimitusjohtaja. Konsernin talousjohtajan ja kaikkien toimitusjohtajien palkkausjärjestelmä on merkittävästi vuositulospohjainen. Emoyhtiön toimitusjohtajalla ei ole tavanomaisesta eläkelainsäädännöstä poikkeavaa eläkesopimusta. Toimitusjohtajan toimen irtisanomisaika on 6 kuukautta molemmin sopimusosapuolin. Irtisanomiseen ei tarvitse olla sopimusrikkoa tai vastaavaa erityistä syytä. Sopimukseen ei liity kultaisina kädenpuristuksina tunnettuja irtisanomiskorvauksia. Palkka- ja palkkioselvitys - hallitus Hallituksen puheenjohtajan palkkio on euroa kuukaudessa alkaen. Hallituksen jäsenen palkkio on euroa kuukaudessa alkaen. Erillisiä kokouspalkkioita ei makseta eikä erillisiä palkitsemisjärjestelmiä ole. Yhtiön sisäpiirihallinto Yhtiö noudattaa Helsingin Pörssin sisäpiiriohjetta. Yhtiön sisäpiiriohjeen menettelytapaohje löytyy nettisivuilta sijoittajainfon alta kohdasta sisäpiiri. Tilintarkastajat Tilintarkastajiksi valittiin Moore Stephens Rewinet Oy päävastuullisena tilintarkastajana KHT-tilintarkastaja Jari Paloniemi ja toiseksi tilintarkastajaksi KHT-tilintarkastaja Jukka Lahdenpää. Tytäryhtiöillä on omat tilintarkastajat. Osakassopimukset Yhtiön tiedossa ei ole emoyhtiön osakkeenomistajien välisiä osakassopimuksia.

Corporate Governance

Corporate Governance Corporate Governance 12.4.2018 Yleiselektroniikka Oyj noudattaa Suomen osakeyhtiölakia, julkisesti noteerattuja yhtiöitä koskevia muita säädöksiä sekä Yleiselektroniikka Oyj:n yhtiöjärjestystä ja NASDAQ

Lisätiedot

Corporate Governance

Corporate Governance Corporate Governance 13.4.2016 Yleiselektroniikka Oyj noudattaa Suomen osakeyhtiölakia, julkisesti noteerattuja yhtiöitä koskevia muita säädöksiä sekä Yleiselektroniikka Oyj:n yhtiöjärjestystä ja NASDAQ

Lisätiedot

Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä

Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 15.2.2019 Yleiselektroniikka Oyj noudattaa 1.1.2016 voimaan tullutta suositusta. Kuvaus Corporate governance järjestelmästä on luettavissa yhtiön nettisivuilla

Lisätiedot

Corporate Governance

Corporate Governance Corporate Governance 4.4.2019 Yleiselektroniikka Oyj noudattaa Suomen osakeyhtiölakia, julkisesti noteerattuja yhtiöitä koskevia muita säädöksiä sekä Yleiselektroniikka Oyj:n yhtiöjärjestystä ja NASDAQ

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:40

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:40 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2016 PÖRSSITIEDOTE 10.5.2016 KLO 8:40 - Liikevaihto 8,7 miljoonaa euroa (9,3 milj. euroa) - Liikevoitto 166 tuhatta euroa (442 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:45

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:45 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2015 PÖRSSITIEDOTE 7.5.2015 KLO 8:45 - Liikevaihto 9,3 miljoonaa euroa (9,9 milj. euroa) - Liikevoitto 442 tuhatta euroa (223 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:45. Katsauskauden tulos kaksinkertaistui

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:45. Katsauskauden tulos kaksinkertaistui YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2015 PÖRSSITIEDOTE 7.8.2015 KLO 8:45 Katsauskauden tulos kaksinkertaistui - Liikevaihto 20,3 miljoonaa euroa (20,0 milj. euroa) - Liikevoitto 1,1 miljoonaa

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:10 LIIKEVAIHTO KASVOI YLI 40%.

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:10 LIIKEVAIHTO KASVOI YLI 40%. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2017 PÖRSSITIEDOTE 11.5.2017 KLO 9:10 LIIKEVAIHTO KASVOI YLI 40%. - Liikevaihto 12,6 miljoonaa euroa (8,7 milj. euroa) - Liikevoitto 787 tuhatta euroa (166

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:50

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:50 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2016 PÖRSSITIEDOTE 10.11.2016 KLO 8:50 - Liikevaihto 28,3 miljoonaa euroa (31,0 milj. euroa) - Liikevoitto 1,2 miljoonaa euroa (1,9 miljoonaa euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

Venäjän vaikea taloudellinen tilanne vaikuttaa myyntiin edelleen. Ruplan kurssimuutokset aiheuttavat valuuttariskin.

Venäjän vaikea taloudellinen tilanne vaikuttaa myyntiin edelleen. Ruplan kurssimuutokset aiheuttavat valuuttariskin. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2015 PÖRSSITIEDOTE 6.11.2015 KLO 8:45 Katsauskauden tulos kasvoi 77%. - Liikevaihto 31,0 miljoonaa euroa (30,4 milj. euroa) - Liikevoitto 1,9 miljoonaa

Lisätiedot

LIIKEVAIHTO KASVOI 11%, AVAINTUOTERYHMIEN MYYNNISSÄ ONNISTUTTIIN SUOMESSA JA BALTIASSA

LIIKEVAIHTO KASVOI 11%, AVAINTUOTERYHMIEN MYYNNISSÄ ONNISTUTTIIN SUOMESSA JA BALTIASSA YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2018 PÖRSSITIEDOTE 9.5.2018 KLO 9:00 LIIKEVAIHTO KASVOI 11%, AVAINTUOTERYHMIEN MYYNNISSÄ ONNISTUTTIIN SUOMESSA JA BALTIASSA - Liikevaihto 14,1 miljoonaa

Lisätiedot

Componenta Oyj. Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä

Componenta Oyj. Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 1 (5) Componenta Oyj Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä (Corporate Governance Statement) 2011 Tämä selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä on käsitelty Componenta Oyj:n hallituksen kokouksessa

Lisätiedot

NORDIC ALUMINIUM OYJ:N SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ

NORDIC ALUMINIUM OYJ:N SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 1(5) NORDIC ALUMINIUM OYJ:N SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ (CORPORATE GOVERNANCE STATEMENT) Tämä selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä on käsitelty Nordic Aluminium Oyj:n hallituksen kokouksessa

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ PUOLIVUOSIKATSAUS KORJATTU PÖRSSITIEDOTE KLO 9:30

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ PUOLIVUOSIKATSAUS KORJATTU PÖRSSITIEDOTE KLO 9:30 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2017 - KORJATTU PÖRSSITIEDOTE 10.8.2017 KLO 9:30 LIIKEVAIHTO KASVOI 40%. - Liikevaihto 26,0 miljoonaa euroa (18,5 milj. euroa) - Liikevoitto 1,3 miljoonaa

Lisätiedot

Suomen liikevaihto kasvoi 32 prosentilla 17,3 miljoonaan euroon. Edellisenä vuonna liikevaihto oli 13,2 miljoonaa euroa.

Suomen liikevaihto kasvoi 32 prosentilla 17,3 miljoonaan euroon. Edellisenä vuonna liikevaihto oli 13,2 miljoonaa euroa. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2017 PÖRSSITIEDOTE 9.11.2017 KLO 9:10 TULOS LÄHES KAKSINKERTAINEN - Liikevaihto 40,0 miljoonaa euroa (28,3 milj. euroa) - Liikevoitto 2,0 miljoonaa euroa

Lisätiedot

LIIKEVAIHTO KASVOI KAIKILLA MARKKINA-ALUEILLA, LIIKEVOITTO KASVOI, OSINKOESITYS NOUSEE EDELLISVUODESTA

LIIKEVAIHTO KASVOI KAIKILLA MARKKINA-ALUEILLA, LIIKEVOITTO KASVOI, OSINKOESITYS NOUSEE EDELLISVUODESTA YLEISELEKTRONIIKKA OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1.-31.12.2017 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 16.2.2018 KLO 9:10 LIIKEVAIHTO KASVOI KAIKILLA MARKKINA-ALUEILLA, LIIKEVOITTO KASVOI, OSINKOESITYS NOUSEE EDELLISVUODESTA -

Lisätiedot

Markkinatilanne pysyy vaikeana myös Venäjän talouden ennusteet ovat edelleen negatiiviset.

Markkinatilanne pysyy vaikeana myös Venäjän talouden ennusteet ovat edelleen negatiiviset. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1.-31.12.2016 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 16.2.2017 KLO 8:30 Liikevaihto laski. Konsernitulos hyvällä tasolla. - Liikevaihto 40,3 miljoonaa euroa (41,9 milj. euroa) -

Lisätiedot

HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS

HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS 17.2.2016 HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS :n (jäljempänä Yhtiö ) hallitus on hyväksynyt tämän työjärjestyksen osana konsernin hallinto- ja ohjausjärjestelmää. Työjärjestys ohjaa hallituksen työskentelyä ja täydentää

Lisätiedot

Lakiasiat 1(7) VAKUUTUSOSAKEYHTIÖ HENKI-FENNIAN CORPORATE GOVERNANCE -KUVAUS

Lakiasiat 1(7) VAKUUTUSOSAKEYHTIÖ HENKI-FENNIAN CORPORATE GOVERNANCE -KUVAUS Lakiasiat 1(7) VAKUUTUSOSAKEYHTIÖ HENKI-FENNIAN CORPORATE GOVERNANCE -KUVAUS 1. Yleinen lähtökohta Vakuutusosakeyhtiö Henki-Fennian ("Henki-Fennia") Corporate Governance -kuvaus on laadittu 1.1.2016 voimaan

Lisätiedot

Yleiselektroniikka konsernin liikevaihto oli päättyneellä tilikaudella 41,9 milj. euroa ( ,7 milj. euroa, ,4. euroa).

Yleiselektroniikka konsernin liikevaihto oli päättyneellä tilikaudella 41,9 milj. euroa ( ,7 milj. euroa, ,4. euroa). YLEISELEKTRONIIKKA OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1.-31.12.2015 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 19.2.2016 KLO 8:45 Katsauskauden tulos parani 38%. - Liikevaihto 41,9 miljoonaa euroa (41,7 milj. euroa) - Liikevoitto 2,4 milj.

Lisätiedot

Lakiasiat 1(7) KESKINÄINEN VAKUUTUSYHTIÖ FENNIAN CORPORATE GOVERNANCE -KUVAUS

Lakiasiat 1(7) KESKINÄINEN VAKUUTUSYHTIÖ FENNIAN CORPORATE GOVERNANCE -KUVAUS Lakiasiat 1(7) KESKINÄINEN VAKUUTUSYHTIÖ FENNIAN CORPORATE GOVERNANCE -KUVAUS 1. Yleinen lähtökohta Fennian Corporate Governance -kuvaus on laadittu 1.1.2016 voimaan tulleeseen Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodiin

Lisätiedot

Yleiselektroniikka konsernin liikevaihto oli päättyneellä tilikaudella 41,7 milj. euroa. ( ,4 milj. euroa, ,0. euroa)

Yleiselektroniikka konsernin liikevaihto oli päättyneellä tilikaudella 41,7 milj. euroa. ( ,4 milj. euroa, ,0. euroa) YLEISELEKTRONIIKKA OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1.-31.12.2014 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 17.2.2015 KLO 8:45 - Liikevaihto 41,7 miljoonaa euroa (41,4 milj. euroa) - Liikevoitto 1,7 milj. euroa (0,9 milj. euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE)

HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE) HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE) 20.5.2010 1 / 5 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Finlands Universitetsfastigheter Ab:n (jäljempänä yhtiö ) päätöksenteossa ja hallinnossa noudatetaan osakeyhtiölakia

Lisätiedot

UPM-KYMMENE OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS

UPM-KYMMENE OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS 1 (5) UPM-KYMMENE OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS UPM-Kymmene Oyj:n (jäljempänä yhtiö) hallitus on hyväksynyt tämän hallituksen työjärjestyksen (työjärjestys) 31.5.2006. Työjärjestystä on muutettu viimeksi

Lisätiedot

SIEVI CAPITAL OYJ SELVITYS HALLINNOINTI- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2018

SIEVI CAPITAL OYJ SELVITYS HALLINNOINTI- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2018 SIEVI CAPITAL OYJ SELVITYS HALLINNOINTI- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 218 Sievi Capital Oyj on julkisesti noteerattu osakeyhtiö, jonka hallinnoinnissa noudatetaan yhtiön yhtiöjärjestystä, Suomen osakeyhtiölakia

Lisätiedot

SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2014 (Corporate Governance Statement)

SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2014 (Corporate Governance Statement) SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2014 (Corporate Governance Statement) Tämä selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä (Corporate Governance Statement) on laadittu Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin

Lisätiedot

SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2009 (Corporate Governance Statement)

SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2009 (Corporate Governance Statement) 1 SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2009 (Corporate Governance Statement) Tämä selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä (Corporate Governance Statement) on laadittu uuden hallinnointikoodin

Lisätiedot

PWC:N TUTKIMUS CORPORATE GOVERNANCE TIETOJEN ESITTÄMISESTÄ LISTAYHTIÖISSÄ

PWC:N TUTKIMUS CORPORATE GOVERNANCE TIETOJEN ESITTÄMISESTÄ LISTAYHTIÖISSÄ 2) PwC:n tutkimus Corporate Governance -tietojen esittämisestä listayhtiöissä PwC PWC:N TUTKIMUS CORPORATE GOVERNANCE TIETOJEN ESITTÄMISESTÄ LISTAYHTIÖISSÄ PwC kävi läpi CG-tietojen esittämisen Päälistan

Lisätiedot

RESTAMAX OYJ SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2013

RESTAMAX OYJ SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2013 RESTAMAX OYJ SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2013 Restamax Oyj:n (jäljempänä Yhtiö ) hallinto perustuu yhtiön yhtiöjärjestyksen, Suomen lakiin (esimerkiksi osakeyhtiölaki ja arvopaperimarkkinalaki)

Lisätiedot

SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 16.12.2009 (Corporate Governance Statement)

SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 16.12.2009 (Corporate Governance Statement) SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 16.12.2009 (Corporate Governance Statement) Emoyhtiö Viking Line Abp on noteerattu 5. heinäkuuta 1995 lähtien NASDAQ OMX Nordic, Helsingissä. Konserniin kuuluvat

Lisätiedot

Konsernin tuloksen arviointia vaikeuttaa Venäjän tilanteen jatkuva epävarmuus, vuoden 2018 tuloksen arvioidaan olevan vuoden 2017 tulosta parempi.

Konsernin tuloksen arviointia vaikeuttaa Venäjän tilanteen jatkuva epävarmuus, vuoden 2018 tuloksen arvioidaan olevan vuoden 2017 tulosta parempi. Yleiselektroniikka Oyj:n PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2018 Puolivuosikatsaus 9.8.2018 kello 9:00 LIIKEVOITTO KASVOI, VAHVA TULOSKUNTO VENÄJÄLLÄ JATKUI Huhti-kesäkuu 2018 lyhyesti Liikevaihto kasvoi 4,1

Lisätiedot

Liikevaihto oli 1,7 miljoonaa euroa ja kasvoi 21 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.

Liikevaihto oli 1,7 miljoonaa euroa ja kasvoi 21 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2013 PÖRSSITIEDOTE 7.5.2013 KLO 8:55 - Liikevaihto 9,8 miljoonaa euroa (10,7 milj. euroa) - Liikevoitto 76 tuhatta euroa (592 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

16.12.2013. I.1 Hallituksen työjärjestys ja toimitusjohtajan tehtävät. 1. Raskone Oy:n hallintoelimet. 1.1. Yhtiökokous

16.12.2013. I.1 Hallituksen työjärjestys ja toimitusjohtajan tehtävät. 1. Raskone Oy:n hallintoelimet. 1.1. Yhtiökokous 16.12.2013 I.1 Hallituksen työjärjestys ja toimitusjohtajan tehtävät 1. Raskone Oy:n hallintoelimet 1.1. Yhtiökokous Osakeyhtiölain mukaan ylintä päätäntävaltaa osakeyhtiössä käyttää yhtiökokous, joka

Lisätiedot

Corporate Governance -selvitys 2009

Corporate Governance -selvitys 2009 Corporate Governance -selvitys 2009 Lokakuu 15, 2009 Janne Seppänen, Markkinavalvontajohtaja, NASDAQ OMX Helsinki Copyright 2009, The NASDAQ OMX Group, Inc. All rights reserved. Sisältö Johdanto Corporate

Lisätiedot

Kotipizza Group Oyj:n ohjeistuksen mukaan lähiesimiehen esimiehen on hyväksyttävä kaikki yksittäiset palkitsemispäätökset.

Kotipizza Group Oyj:n ohjeistuksen mukaan lähiesimiehen esimiehen on hyväksyttävä kaikki yksittäiset palkitsemispäätökset. PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS TILIKAUDELTA 1.2.2017-31.1.2018 Kotipizza Group Oyj:n palkka- ja palkkioselvitys on kuvaus palkitsemisesta yhtiössä. Selvitystä päivitetään ja tarkistetaan siten, että sen sisältämät

Lisätiedot

SELVITYS OLVI OYJ:N HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ (CORPORATE GOVERNANCE STATEMENT)

SELVITYS OLVI OYJ:N HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ (CORPORATE GOVERNANCE STATEMENT) 1 (6) SELVITYS OLVI OYJ:N HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ (CORPORATE GOVERNANCE STATEMENT) OLVI OYJ:N HALLINNOINTIKOODI 1.1.2009 Tieto hallinnointikoodin noudattamisesta Olvi Oyj (jäljempänä: Yhtiö )

Lisätiedot

SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2016 (Corporate Governance Statement)

SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2016 (Corporate Governance Statement) SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2016 (Corporate Governance Statement) I. JOHDANTO Tämä selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä (Corporate Governance Statement) on laadittu Hallinnointikoodin

Lisätiedot

TRAINERS HOUSE OYJ:N SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2009

TRAINERS HOUSE OYJ:N SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2009 1 (8) TRAINERS HOUSE OYJ:N SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2009 Tämä selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä on laadittu arvopaperimarkkinalain 2 luvun 6 :n ja Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin

Lisätiedot

- Liikevaihto 6,0 milj. euroa (8,0 milj. euroa) - Liiketappio 339 tuhatta euroa (liikevoitto 267 tuhatta euroa) - Osakekohtainen tappio 0,10 euroa

- Liikevaihto 6,0 milj. euroa (8,0 milj. euroa) - Liiketappio 339 tuhatta euroa (liikevoitto 267 tuhatta euroa) - Osakekohtainen tappio 0,10 euroa Osavuosikatsaus 6.5.2009 klo 10.30 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2009 - Liikevaihto 6,0 milj. euroa (8,0 milj. euroa) - Liiketappio 339 tuhatta euroa (liikevoitto 267 tuhatta

Lisätiedot

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2018 SUOMEN HOIVATILAT OYJ

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2018 SUOMEN HOIVATILAT OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2018 SUOMEN HOIVATILAT OYJ 20.2.2019 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 3 2 PALKITSEMISEN PÄÄTÖKSENTEKOJÄRJESTYS... 3 3 HALLITUKSEN PALKITSEMINEN... 3 3.1 Hallituksen jäsenten palkitsemisen

Lisätiedot

KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE)

KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE) KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE) 1 (7) KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N HALLINNOINTI (CORPORATE GOVERNANCE) Toimiala... 2 Visio, strategia ja tavoitteet... 2 Arvot... 2 Yhtiön arvot

Lisätiedot

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa

Lisätiedot

Konsernin tuloksen arviointia vaikeuttaa Venäjän tilanteen jatkuva epävarmuus, vuoden 2018 tuloksen arvioidaan olevan vuoden 2017 tulosta parempi.

Konsernin tuloksen arviointia vaikeuttaa Venäjän tilanteen jatkuva epävarmuus, vuoden 2018 tuloksen arvioidaan olevan vuoden 2017 tulosta parempi. Yleiselektroniikka Oyj:n OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2018 Osavuosikatsaus 8.11.2018 kello 8:00 VAHVA TULOSKUNTO JATKUU Heinä-syyskuu 2018 lyhyesti Liikevaihto oli 13,6 (14,0) miljoonaa euroa Liikevoitto

Lisätiedot

Comptelin palkka- ja palkkioselvitys 2016

Comptelin palkka- ja palkkioselvitys 2016 1 (5) Tämä palkka- ja palkkioselvitys 2016 on tehty 2015 annetun Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin (Corporate Governance, www.cgfinland.fi) mukaisesti ja julkaistaan vuoden 2016 tilinpäätöksen,

Lisätiedot

(6) KONSERNIN HALLINNOINTIPERIAATTEET

(6) KONSERNIN HALLINNOINTIPERIAATTEET 5.8.2010 1 (6) KONSERNIN HALLINNOINTIPERIAATTEET Neomarkka Oyj:n hallintoon ja johtamiseen sovelletaan Suomen lakeja ja yhtiön yhtiöjärjestystä. Yhtiö noudattaa myös NASDAQ OMX Helsingin ja Finanssivalvonnan

Lisätiedot

INVESTORS HOUSE OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017

INVESTORS HOUSE OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017 INVESTORS HOUSE OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017 Sisällysluettelo Palkitsemista koskeva päätöksentekojärjestys 3 Hallituksen jäsenten palkitsemisen keskeiset periaatteet 3 Toimitusjohtajan ja muun johdon

Lisätiedot

OUTOTECIN SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ

OUTOTECIN SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ OUTOTECIN SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2009 SELVITYS OUTOTECIN HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ HALLITUS Vastuu Outotecin hallinnosta ja toiminnasta on Outotec Oyj:n hallintoelimillä, jotka

Lisätiedot

Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2009

Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2009 1 Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2009 Aspon päätöksenteossa ja hallinnossa noudatetaan Suomen osakeyhtiölakia, arvopaperimarkkinalainsäädäntöä ja julkisesti noteerattuja yhtiöitä koskevia säännöksiä,

Lisätiedot

UPM-KYMMENE OYJ HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS

UPM-KYMMENE OYJ HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS UPM-KYMMENE OYJ HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS UPM-KYMMENE OYJ HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS UPM-Kymmene Oyj:n (jäljempänä yhtiö) hallitus on hyväksynyt tämän hallituksen työjärjestyksen (työjärjestys) 31.5.2006.

Lisätiedot

1.1 Päätöksentekojärjestys ja palkitsemisen keskeiset periaatteet

1.1 Päätöksentekojärjestys ja palkitsemisen keskeiset periaatteet PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS SEKÄ PALKITSEMISRAPORTTI Päivitetty 30.1.2019 Tämä CapMan Oyj:n (jäljempänä CapMan) palkka- ja palkkioselvitys on laadittu 1.1.2016 voimaan tulleen Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin

Lisätiedot

Olvi Oyj Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2014

Olvi Oyj Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2014 Olvi Oyj Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2014 Olvi Oyj Y-tunnus: 01703189 Olvitie I-IV 74100 Iisalmi 1 s i v u Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2014 Sisällysluettelo

Lisätiedot

NIXU OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS

NIXU OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS NIXU OYJ PALKKA- JA Nixu Oyj PL 39 (Keilaranta 15), FI-02151 Espoo, Finland Puhelin +358 9 478 1011 Fax +358 9 478 1030 Y-tunnus 0721811-7 Internet www.nixu.fi 2 (5) Palkka- ja palkkioselvitys on yhtenäinen

Lisätiedot

Componenta Oyj. Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä. (Corporate Governance Statement)

Componenta Oyj. Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä. (Corporate Governance Statement) 1 (6) Componenta Oyj Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä (Corporate Governance Statement) 2012 Tämä selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä on käsitelty Componenta Oyj:n hallituksen tarkastusvaliokunnan

Lisätiedot

ALMA MEDIA OYJ:N OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS NIMITYSTOIMIKUNNAN TARKOITUS JA TEHTÄVÄT

ALMA MEDIA OYJ:N OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS NIMITYSTOIMIKUNNAN TARKOITUS JA TEHTÄVÄT ALMA MEDIA OYJ:N OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS 1 NIMITYSTOIMIKUNNAN TARKOITUS JA TEHTÄVÄT 2 Alma Media Oyj:n ( Yhtiö ) osakkeenomistajien nimitystoimikunta ( Toimikunta ) on yhtiön

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2012 PÖRSSITIEDOTE 4.5.2012 KLO10:00

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2012 PÖRSSITIEDOTE 4.5.2012 KLO10:00 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2012 PÖRSSITIEDOTE 4.5.2012 KLO10:00 - Liikevaihto 10,7 miljoonaa euroa (9,4 milj. euroa) - Liikevoitto 592 tuhatta euroa (444 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017 REVENIO GROUP OYJ

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017 REVENIO GROUP OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017 REVENIO GROUP OYJ 27.2.2018 1 JOHDANTO Revenio Group Oyj:n ("Yhtiö", "Revenio") hallinto perustuu voimassaolevaan lainsäädäntöön ja Yhtiön yhtiöjärjestykseen. Revenio noudattaa

Lisätiedot

Yleiselektroniikka konsernin liikevaihto oli päättyneellä tilikaudella 41,4 milj. euroa. ( ,0 milj. euroa, ,4milj.

Yleiselektroniikka konsernin liikevaihto oli päättyneellä tilikaudella 41,4 milj. euroa. ( ,0 milj. euroa, ,4milj. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1.-31.12.2013 PÖRSSITIEDOTE 14.2.2014 KLO 9:15 - Liikevaihto 41,4 miljoonaa euroa (43,0 milj. euroa) - Liikevoitto 0,9 milj. euroa (1,3 milj. euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 80 tuhatta euroa (866 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 80 tuhatta euroa (866 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2014 OSAVUOSIKATSAUS 5.11.2014 KLO 8:50 - Liikevaihto 30,4 miljoonaa euroa (29,9 milj. euroa) - Liikevoitto 1.133 tuhatta euroa (468 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

50-vuotisjuhlavuosi alkoi vahvasti Tammi-maaliskuu 2019 lyhyesti. TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT (ennallaan, julkaistu tilinpäätöstiedotteessa 15.2.

50-vuotisjuhlavuosi alkoi vahvasti Tammi-maaliskuu 2019 lyhyesti. TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT (ennallaan, julkaistu tilinpäätöstiedotteessa 15.2. Yleiselektroniikka Oyj:n OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2019 Osavuosikatsaus 7.5.2019 kello 9:20 50-vuotisjuhlavuosi alkoi vahvasti Tammi-maaliskuu 2019 lyhyesti Liikevaihto oli 15,1 (14,1) miljoonaa euroa

Lisätiedot

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017 SUOMEN HOIVATILAT OYJ

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017 SUOMEN HOIVATILAT OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017 SUOMEN HOIVATILAT OYJ 27.2.2018 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 3 2 PALKITSEMISEN PÄÄTÖKSENTEKOJÄRJESTYS... 3 3 HALLITUKSEN PALKITSEMINEN... 3 3.1 Hallituksen jäsenten palkitsemisen

Lisätiedot

UPM-KYMMENE OYJ HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS

UPM-KYMMENE OYJ HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS UPM-KYMMENE OYJ HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS UPM-KYMMENE OYJ HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS UPM-Kymmene Oyj:n (jäljempänä yhtiö) hallitus on hyväksynyt tämän hallituksen työjärjestyksen (työjärjestys) 31.5.2006.

Lisätiedot

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 35 tuhatta euroa (708 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 35 tuhatta euroa (708 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2014 OSAVUOSIKATSAUS 8.8.2014 KLO 8:50 - Liikevaihto 20,0 miljoonaa euroa (20,3 milj. euroa) - Liikevoitto 527 tuhatta euroa (185 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2014 PÖRSSITIEDOTE 6.5.2014 KLO 8:45 - Liikevaihto 9,9 miljoonaa euroa (9,8 milj. euroa) - Liikevoitto 223 tuhatta euroa (76 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

Hallitus kutsuu koolle ylimääräisen yhtiökokouksen, kun katsoo siihen olevan aihetta tai kun laki sitä edellyttää.

Hallitus kutsuu koolle ylimääräisen yhtiökokouksen, kun katsoo siihen olevan aihetta tai kun laki sitä edellyttää. RESTAMAX OYJ SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2016 Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä on laadittu Suomen arvopaperimarkkinalain 7 luvun, 7 :n ja Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin

Lisätiedot

Hallitus kutsuu koolle ylimääräisen yhtiökokouksen, kun katsoo siihen olevan aihetta tai kun laki sitä edellyttää.

Hallitus kutsuu koolle ylimääräisen yhtiökokouksen, kun katsoo siihen olevan aihetta tai kun laki sitä edellyttää. Sivu 1 / 5 RESTAMAX OYJ SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2017 Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä on laadittu Suomen arvopaperimarkkinalain 7 luvun, 7 :n ja Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin

Lisätiedot

QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2011

QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2011 Selvitys QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2011 Selvitys Sisällys: 1 Palkitsemisen hallinnointi... 1 2 Hallitus... 1 3 Toimitusjohtaja... 2 4 Hallintoneuvosto... 2 5 Johtoryhmä...

Lisätiedot

Tämä palkka- ja palkkioselvitys on laadittu Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin luvun 7, Palkitseminen, mukaisesti.

Tämä palkka- ja palkkioselvitys on laadittu Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin luvun 7, Palkitseminen, mukaisesti. EXEL COMPOSITES OYJ:N PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS Tämä palkka- ja palkkioselvitys on laadittu Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin luvun 7, Palkitseminen, mukaisesti. Palkitsemisjärjestelmiin sovellettavat

Lisätiedot

>>Ajantasaista tietoa hallinnointiin liittyvistä asioista löytyy internet-sivustoltamme www.takoma.fi.

>>Ajantasaista tietoa hallinnointiin liittyvistä asioista löytyy internet-sivustoltamme www.takoma.fi. Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä Olemme laatineet tämän selvityksen hallinto- ja ohjausjärjestelmästä suomalaisten listayhtiöiden hallinnointikoodin suosituksen 54 mukaisesti. Tämä selvitys hallinto-

Lisätiedot

HALLINTO JA OHJAUSJÄRJESTELMÄ

HALLINTO JA OHJAUSJÄRJESTELMÄ HALLINTO JA OHJAUSJÄRJESTELMÄ Finnlines Oyj noudattaa Suomen osakeyhtiölain sekä NASDAQ OMX Helsinki Oy:n antamia listattuja yhtiöitä koskevia sekä yhtiöjärjestykseensä kirjattuja sääntöjä ja määräyksiä.

Lisätiedot

LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO KASVOIVAT, HISTORIAN PARAS TULOS Tammi-joulukuu 2018 lyhyesti

LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO KASVOIVAT, HISTORIAN PARAS TULOS Tammi-joulukuu 2018 lyhyesti Yleiselektroniikka Oyj:n TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1.-31.12.2018 Tilinpäätöstiedote 15.2.2019 kello 8:50 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO KASVOIVAT, HISTORIAN PARAS TULOS Tammi-joulukuu 2018 lyhyesti Liikevaihto

Lisätiedot

Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2011

Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2011 1 (6) Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2011 Olvi Oyj (jäljempänä Yhtiö) noudattaa toiminnassaan Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n julkaisemaa, 1.10.2010 voimaantullutta listayhtiöiden

Lisätiedot

Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä Corporate Governance Statement 2011

Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä Corporate Governance Statement 2011 Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä Corporate Governance Statement 2011 Tämä selvitys Saga Furs Oyj:n hallinto- ja ohjausjärjestelmästä on annettu 25.11.2011 erillisenä kertomuksena ja julkaistu

Lisätiedot

Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2012

Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2012 Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2012 Tämä selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä on laadittu arvopaperimarkkinalain 7 luvun 7 :n ja Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin (Corporate Governance)

Lisätiedot

KONSERNIHALLINTO KONSERNIRAKENNE YHTIÖKOKOUS HALLITUKSEN JÄSENTEN VALINTAMENETTELY HALLITUKSEN KOKOONPANO

KONSERNIHALLINTO KONSERNIRAKENNE YHTIÖKOKOUS HALLITUKSEN JÄSENTEN VALINTAMENETTELY HALLITUKSEN KOKOONPANO KONSERNIHALLINTO Eforen eri toimielinten velvollisuudet määräytyvät Suomen lakien ja yhtiön hallituksen määrittelemien periaatteiden mukaan. Eforen konsernihallinnoinnissa noudatetaan Suomen osakeyhtiölakia.

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2012 PÖRSSITIEDOTE 2.11.2012 KLO 9:15 - Liikevaihto 31,7 miljoonaa euroa (28,6 milj. euroa) - Liikevoitto 1,2 miljoona euroa (1,2 miljoonaa euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja. (Hallituksessa 1.7.2010 asti) (Hallituksessa 1.7.2010 asti

Varapuheenjohtaja. (Hallituksessa 1.7.2010 asti) (Hallituksessa 1.7.2010 asti Turvatiimi Oyj Corporate Governance Statement 16.2.2011 Hallinnointi- ja ohjausjärjestelmän pääpiirteet Turvatiimi Oyj:n johtamis- ja valvontamenettely perustuu pääsääntöisesti yhtiöjärjestykseen, Suomen

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys tilikaudelta 2017

Palkka- ja palkkioselvitys tilikaudelta 2017 Palkka- ja palkkioselvitys tilikaudelta 2017 Selvitys 5.3.2018 Sami Ensio Toimitusjohtaja puh. +358 50 584 2029 sami.ensio@innofactor.com Tietoturvaluokka: Julkinen Keilaranta 9 Selvitys Sisältö 1 Palkitsemisen

Lisätiedot

SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS

SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS Päivitetty 21.3.2016 1 SISÄLTÖ A. Palkitsemista koskeva päätöksentekojärjestys... 3 1. Hallituksen jäsenten palkitseminen ja palkitsemisen valmistelu... 3 2. Toimitusjohtajan

Lisätiedot

Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2011

Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2011 Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2011 Tämä selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä (Corporate Governance Statement) on laadittu erillisenä hallituksen toimintakertomuksesta. Tämä selvitys

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys

Palkka- ja palkkioselvitys HKScan Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 2010 6.4.2011 Sisältö 1. Hallituksen jäsenten palkitseminen 2 1.1 Hallituksen jäsenille maksetut palkat ja palkkiot vuonna 2010.. 2 2. Toimitusjohtajan ja johtoryhmän

Lisätiedot

EHDOTUKSET ELEKTROBIT OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE

EHDOTUKSET ELEKTROBIT OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE EHDOTUKSET ELEKTROBIT OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 31.3.2011 Copyright Elektrobit Corporation 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO: 1. HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys tilikaudelta 2016

Palkka- ja palkkioselvitys tilikaudelta 2016 Palkka- ja palkkioselvitys tilikaudelta 2016 Selvitys 6.3.2017 Sami Ensio Toimitusjohtaja puh. +358 50 584 2029 sami.ensio@innofactor.com Tietoturvaluokka: Julkinen Keilaranta 9 Selvitys Sisältö 1 Palkitsemisen

Lisätiedot

Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2015

Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2015 Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2015 SELVITYS HALLINTO JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2015 on suomalainen osakeyhtiö, jonka johtoelinten vastuut ja velvoitteet määräytyvät Suomen lakien mukaisesti.

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys 2013

Palkka- ja palkkioselvitys 2013 Palkka- ja palkkioselvitys 2013 2 Palkka- ja palkkioselvitys Tämä on Suomen Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n antaman Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin (Corporate Governance) jakson 7 suositusten

Lisätiedot

Hallituspalkkioanalyysi 2015. Esimerkkiyritys

Hallituspalkkioanalyysi 2015. Esimerkkiyritys Hallituspalkkioanalyysi 2015 Esimerkkiyritys Räätälöidyn hallituspalkkioanalyysin tarkka sisältö, rakenne sekä vertailuryhmä sovitaan erikseen kunkin tilaajan kanssa. Vertailuryhmä voidaan vapaasti valita

Lisätiedot

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 015 Evli Pankki Oyj PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2015 2 Evli noudattaa Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia. Tämä palkka- ja palkkioselvitys on laadittu hallinnointikoodin

Lisätiedot

Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2016

Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2016 Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2016 Altia Oyj:n (jatkossa Altia tai yhtiö ) eri toimielinten tehtävät ja velvollisuudet määräytyvät Suomen lain, yhtiökokouksen hyväksymän Altian yhtiöjärjestyksen

Lisätiedot

Venäjän yhtiö teki voitollisen tuloksen. Ukrainan tappio kasvoi viime vuoteen verrattuna.

Venäjän yhtiö teki voitollisen tuloksen. Ukrainan tappio kasvoi viime vuoteen verrattuna. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1.-31.12.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 15.2.2013 KLO 9:30 - Liikevaihto 43,0 miljoonaa euroa (39,4 milj. euroa) - Liikevoitto 1,3 milj. euroa

Lisätiedot

18.2.2010 SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ SISÄLTÖ

18.2.2010 SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ SISÄLTÖ 18.2.2010 SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ SISÄLTÖ 1 Tieto hallinnointikoodin noudattamisesta... 2 2 Kuvaus hallituksen ja hallituksen asettamien valiokuntien kokoonpanosta ja toiminnasta...

Lisätiedot

Hallituksen ehdotukset yhtiökokoukselle. Ekokem Oyj:n yhtiökokous

Hallituksen ehdotukset yhtiökokoukselle. Ekokem Oyj:n yhtiökokous Hallituksen ehdotukset yhtiökokoukselle Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksu Hallitus esittää, että Kertyneistä voittovaroista jaetaan osinkoa 11 266 560 euroa eli 3,20 euroa kutakin A-osaketta

Lisätiedot

HKScan Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 2011 (4.4.2012)

HKScan Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 2011 (4.4.2012) HKScan Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 2011 (4.4.2012) Sisältö 1. Hallituksen jäsenten palkitseminen 1.1 Hallituksen jäsenille maksetut palkat ja palkkiot vuonna 2011 2. Toimitusjohtajan ja johtoryhmän

Lisätiedot

_Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2015

_Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2015 _Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2015 Tämä selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä (Corporate Governance Statement) on laadittu Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin 2010 Suositus 54:n

Lisätiedot

Turvatiimi Oyj Corporate Governance Statement 15.2.2012. Hallinnointi- ja ohjausjärjestelmän pääpiirteet

Turvatiimi Oyj Corporate Governance Statement 15.2.2012. Hallinnointi- ja ohjausjärjestelmän pääpiirteet Turvatiimi Oyj Corporate Governance Statement 15.2.2012 Hallinnointi- ja ohjausjärjestelmän pääpiirteet Turvatiimi Oyj:n johtamis- ja valvontamenettely perustuu pääsääntöisesti yhtiöjärjestykseen, osakeyhtiölakiin,

Lisätiedot

SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS

SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS Päivitetty 17.3.2015 1 SISÄLTÖ 1. Palkitseminen... 3 1.1 Palkitsemista koskeva päätöksentekojärjestys... 3 1.2 Lyhyen aikavälin palkitseminen (vuosipalkkiojärjestelmä)...

Lisätiedot

SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ (CORPORATE GOVERNANCE STATEMENT)

SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ (CORPORATE GOVERNANCE STATEMENT) SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ (CORPORATE GOVERNANCE STATEMENT) Johdanto Listayhtiön on esitettävä selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästään (jäljempänä selvitys) toimintakertomuksen yhteydessä.

Lisätiedot

Plc Uutechnic Group Oyj SELVITYS UUTECHNIC GROUPIN HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ TILIKAUDELTA 2016

Plc Uutechnic Group Oyj SELVITYS UUTECHNIC GROUPIN HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ TILIKAUDELTA 2016 Plc Uutechnic Group Oyj SELVITYS UUTECHNIC GROUPIN HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ TILIKAUDELTA 2016 SELVITYS UUTECHNIC GROUPIN HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ TILIKAUDELTA 2016 (Corporate Governance

Lisätiedot

SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS

SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS Päivitetty 3.6.2014 1 SISÄLTÖ 1. Palkitseminen... 3 1.1 Palkitsemista koskeva päätöksentekojärjestys... 3 1.2 Lyhyen aikavälin palkitseminen (vuosipalkkiojärjestelmä)...

Lisätiedot

Keskeiset muutokset Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodiin

Keskeiset muutokset Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodiin Keskeiset muutokset Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodiin Pekka Merilampi Corporate Governance -työryhmän puheenjohtaja Arvopaperimarkkinayhdistys ry 16.-17.6.2010 Corporate Governance -työryhmä Arvopaperimarkkinayhdistys

Lisätiedot

QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2010

QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2010 Selvitys 1 (7) QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2010 Selvitys 2 (7) Sisällys: 1 Palkitsemisen hallinnointi... 3 2 Hallitus... 3 3 Toimitusjohtaja... 4 4 Hallintoneuvosto... 4 5 Johtoryhmä...

Lisätiedot