HYVÄN KOTIUTTAMISEN KRITEEREITÄ Potilaan kotiutuminen päiväkirurgisesta yksiköstä

Transkriptio

1 HYVÄN KOTIUTTAMISEN KRITEEREITÄ Potilaan kotiutuminen päiväkirurgisesta yksiköstä Sirpa-Maaria Luostarinen Opinnäytetyö, syksy 2004 Diakonia-ammattikorkeakoulu Helsingin Alppikadun yksikkö Diakoninen sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan koulutusohjelma Diakonissa-sairaanhoitaja (AMK)

2 2 SISÄLLYS 1 JOHDANTO OPINNÄYTETYÖN LÄHTÖKOHDAT Hyvän hoitamisen lähtökohtia Hyvän kotiuttamisen lähtökohtia päiväkirurgisessa hoitotyössä Kotiuttaminen siirtymävaiheena Kotiuttaminen potilaan ja hoitajan näkökulmasta Päiväkirurgisen potilaan ohjaus kotiuttamisessa Päiväkirurgisen potilaan tiedonsaanti kotiuttamisessa Päiväkirurgisen potilaan kivun hoito kotiuttamisessa Hengellisyyden huomioon ottaminen kotiuttamisessa Hengellisyyden määrittelyä Hengellisten tarpeiden huomioon ottaminen Hengellisiä näkökohtia kivun kokemiseen Yhteenveto opinnäytetyön lähtökohdista TOIMINTAYMPÄRISTÖN KUVAUS PÄIVÄKIRURGINEN YKSIKKÖ Päiväkirurgisen yksikön toiminta Postoperatiivinen hoito ja kotiuttaminen OPINNÄYTETYÖN TAVOITTEET OPINNÄYTETYÖN TOTEUTUS Opinnäytetyön aineiston keruu Opinnäytetyön aineiston analysointi Opinnäytetyön prosessin kuvaus HYVÄN KOTIUTTAMISEN KRITEEREITÄ POTILAAN KOTIUTUMISEEN... PÄIVÄKIRURGISESTA YKSIKÖSTÄ Hyvä hoitosuhde potilaan ja hoitajan välillä Potilaan itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen Potilaan tiedonsaannin turvaaminen...40

3 3 6.4 Hyvä potilaan ohjaus sekä yksityiskohtaiset ja ymmärrettävät kotihoito-... ohjeet Tehokkaan kivun hoidon toteuttaminen Potilaan itsehoitovalmiuksista huolehtiminen Potilaan hengellisten tarpeiden tunnistaminen ja huomioon ottaminen POHDINTA Kriteerien tarkastelu Kriteerien hyödyntäminen Opinnäytetyön eettiset kysymykset Kriteerien luotettavuus Jatko-opinnäytetyön aiheet Oman oppimisen arviointi...51 LÄHTEET...53 LIITTEET...58 Liite 1 Kriteerien muodostamisen loppuvaiheet...58 Liite 2a Taulukko: Päiväkirurgiseen hoitotyöhön, hyvään hoitoon ja kotiuttamiseen liittyviä tutkimuksia Liite 2b Taulukko: Hengellisyyteen liittyviä tutkimuksia....65

4 4 TIIVISTELMÄ Luostarinen, Sirpa-Maaria. Hyvän kotiuttamisen kriteereitä. Potilaan kotiutuminen päiväkirurgisesta yksiköstä. Helsinki, syksy 2004, 67 s. 3 liitettä. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Helsingin yksikkö, Diakoninen sosiaali-, terveys ja kasvatusalan koulutusohjelma, sairaanhoitaja (AMK), diakonissa. Opinnäytetyön tavoitteena oli kuvailla hyvän kotiuttamisen kriteereitä päiväkirurgisesta yksiköstä kotiutumiseen. Hyvän kotiuttamisen kriteerien tarkoituksena oli täydentää ja syventää jo olemassa olevien kliinisten kotiuttamiskriteerien toteuttamista. Opinnäytetyön lähtökohta oli aikaisemmissa tutkimuksissa, jotka liittyivät päiväkirurgiseen hoitotyöhön, kotiuttamiseen, hyvään hoitoon ja hengellisyyteen. Niiden pohjalta muodostui opinnäytetyön aineisto. Tutkimukset taulukoitiin ja analysoitiin sisällönanalyysimenetelmää soveltaen. Tällä tavalla muodostui yhteensä kahdeksan hyvän kotiuttamisen kriteeriä päiväkirurgisesta yksiköstä kotiutumiseen. Hyvän kotiuttamisen kriteereiksi muodostuivat hyvä hoitosuhde potilaan ja hoitajan välillä, potilaan tiedonsaanti ja omaa hoitoaan koskevaan päätöksentekoon osallistuminen, hyvä potilaan ohjaus sekä yksityiskohtaiset ja ymmärrettävät kotihoito-ohjeet, potilaan itsehoitovalmiuksista huolehtiminen, tehokas kivun hoito, potilaan fyysisestä ympäristöstä ja yksityisyydestä huolehtiminen, potilaan hengellisten tarpeiden tunnistaminen ja huomioon ottaminen. Opinnäytetyö sai alkunsa Helsingin Diakonia-ammattikorkeakoulun ja Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) Töölön sairaalan ortopedian ja traumatologian klinikan yhteistyöstä. Kuusi sairaanhoidon opiskelijaa suoritti siellä kaksi kahdeksan viikon mittaista työharjoittelua ja jokainen teki itsenäisen opinnäytetyön oman yksikkönsä hoitotyöhön liittyen. Opinnäytetöissä kuvataan hyvän hoidon kriteereitä potilaan vastaanottamisessa ja yksiköstä toiseen luovuttamisessa. Tässä opinnäytetyössä kriteerit koskevat hyvää kotiuttamista päiväkirurgian yksiköstä. Asiasanat: päiväkirurgia; hyvä hoito; kotiuttaminen; hengellinen hoitotyö

5 5 ABSTRACT Luostarinen, Sirpa-Maaria. Criteria for Good Patient Discharge Care from Day Surgery, Helsinki, Autumn 2004, Language: Finnish, 67 Pages, 3 Appendices. Diaconia Polytechnic, Helsinki Unit, Degree Programme in Diaconal Social Welfare, Health Care and Education, Nurse, Deaconess. The purpose of this study was to describe good discharge care criteria for day surgery patients. Good discharge care criteria are meant to complete clinical criteria, which concern the patient s physical and mental recovery. Eight good discharge care criteria were defined, based on earlier studies. These studies were found from a scientific and academic database. Some keywords used for searching were ambulatory surgery, day surgery, day case surgery, quality care, discharge, home readiness and spiritual care. The studies were then tabulated and analysed using content analysis. The good discharge care criteria which were formed included good interaction between patient and nurse, information and patient self-determination, good patient guidance and good homecare advice, effective pain management, caring for the patient s physical environment and privacy, recognizing and considering the patient s spiritual needs and providing spiritual support. This study was started in co-operation between Diaconia Polytechnic and Helsinki University Central Hospital Orthopaedics and Traumatology Clinic. Six nursing students had two eight-week internship placements in the hospital. Students carried out their own studies. The aims of these studies were to describe good nursing care criteria in patient admission, transfer and discharge. This study represents the description of eight good discharge care criteria from day surgery. Keywords: criteria; day surgery; discharge; nursing care; spiritual care

6 6 1 JOHDANTO Päiväkirurginen toiminta on lisääntynyt koko 1990-luvun. Leikkaustekniikoiden ja anestesiamenetelmien kehittyminen on mahdollistanut entistä vaativammat päiväkirurgiset leikkaukset. (Lahtinen ym. 1998, 7.) Vuodesta 1997 päiväkirurgisten hoitojaksojen määrä on kasvanut huomattavasti eli 89 %. Vuonna 2002 tehtiin päiväkirurgista toimenpidettä. (Stakes, tilastotiedote 4/2004.) Turvallisuus, potilasmukavuus ja toiminnan sujuvuuden parantuminen ovat lisänneet potilastyytyväisyyttä, alentaneet hoitoon hakeutumisen kynnystä ja vähentäneet uusintakäyntien määrää. Väestön ikääntyminen ja terveydenhuollon kustannusten karsiminen ovat lisänneet päiväkirurgisen hoidon tarvetta. Myös ihmisten elämän laatuvaatimukset muuttavat terveydenhuollon luonnetta. Päiväkirurgian etuina pidetään pienempiä yksikkökustannuksia, tehokkuutta, sairaalainfektiovaaran pienenemistä, potilaan toivomaa lyhyttä sairaalassa oloaikaa sekä potilaspaikkojen säästymistä sairaalahoitoa tarvitseville potilaille. (Lahtinen, Alanko, Korttila, Kotilainen, Laatikainen, Nenonen, Permi, Punnonen, Rihkanen, Tenhunen & Toivonen 1998, 7-16.) Hoitohenkilökunnan kannalta potilaan lyhyt sairaalassaoloaika edellyttää yhä enemmän huomion kiinnittämistä päiväkirurgisen potilaan ohjaukseen, koska toimenpiteen jälkeinen itsehoito tapahtuu kotona. Sairaanhoitajan tehtävä on kyetä arvioimaan potilaan tilanne ja voimavarat sekä potilaan omaksuma tieto, jonka varassa hänen on toimittava kotona. Tiedon ja tarvittavien taitojen lisäksi potilaan psykososiaalinen tukeminen on tärkeää. (Salomäki 2000, 33.) Turvallinen ja onnistunut kotiutus on keskeinen tavoite päiväkirurgisen toimenpiteen jälkeen. Suunnittelematon takaisinpaluu sairaalaan vähentää päiväkirurgian hyötyä. (Raappana 2001, 54.) Tämän opinnäytetyön tavoitteena on kuvata hyvän kotiuttamisen kriteereitä potilaan kotiutumiseen päiväkirurgisesta yksiköstä. Kriteerien lähtökohtana ovat aikaisemmat tutkimukset päiväkirurgiseen hoitotyöhön, kotiuttamiseen ja hyvään hoitoon sekä hengellisyyteen liittyen. Päiväkirurgisen potilaan kotiuttamiseen on

7 7 olemassa kliiniset kriteerit, joiden tulee toteutua ennen kuin potilas voi kotiutua. Ne koskevat fyysisen ja psyykkisen toimintakyvyn palautumista. Opinnäytetyössä keskitytään kuvaamaan puolestaan hyvän kotiuttamisen kriteereitä potilaan kotiutumisessa päiväkirurgisesta yksiköstä muussa kuin kliinisessä merkityksessä. Näiden kriteerien tarkoitus on täydentää ja syventää jo olemassa olevien kliinisten kriteerien määritelmiä ja toteutusta. Opinnäytetyön aineiston pohjana käytetyt aikaisemmat tutkimukset taulukoitiin ja niiden tutkimustuloksista analysoitiin kriteerit sisällönanalyysimenetelmää soveltaen. Analyysin lopputuloksena muodostui yhteensä kahdeksan hyvän kotiuttamisen kriteeriä potilaan kotiutumiseen päiväkirurgisesta yksiköstä. Opinnäytetyön lähtökohtana oli Diakonia-ammattikorkeakoulun ja Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) Töölön sairaalan ortopedian ja traumatologian klinikan yhteistyö. Jatkossa käytän ilmaisua Töölön sairaala. Yhteistyö käynnistyi tammikuussa 2003, jolloin kuusi sairaanhoidon opiskelijaa sai tilaisuuden suorittaa kaksi kahdeksan viikon mittaista työharjoittelua Töölön sairaalassa ja tehdä harjoitteluyksikköjensä hoitotyöhön liittyvät opinnäytetyöt. Opinnäytetöiden tavoitteena oli kuvata hyvän hoidon kriteereitä potilaan vastaanottamisessa ja luovuttamisessa, joka minun opinnäytetyössäni tarkoittaa potilaan kotiuttamista päiväkirurgisesta yksiköstä. Kukin sairaanhoitajaopiskelija teki oman itsenäisen opinnäytteensä. Ortopedian ja traumatologian leikkaus- ja anestesiayksikössä harjoittelivat opiskelijat Vera Sipinen ja Susanne Sieppo, tapaturma-asemalla opiskelijat Sami Dufva ja Martina Laine ja päiväkirurgian yksikössä opiskelijat Iris Kuisma ja tämän opinnäytetyön tekijä Sirpa-Maaria Luostarinen.

8 8 2 OPINNÄYTETYÖN LÄHTÖKOHDAT Opinnäytetyön lähtökohdat on jaoteltu hyvää hoitamista, kotiuttamista ja hengellisyyttä käsitteleviin osuuksiin. Tällainen jaottelu on tehty selkeyden vuoksi, vaikka kaikki osa-alueet kuuluvat yhteen osana kokonaishoitoa ja ilmentävät hyvään kotiuttamiseen keskeisesti liittyviä asioita. Ensimmäiseksi tarkastellaan hyvää hoitamista, joka sisältyy myös hyvään kotiuttamiseen. Päiväkirurgista hoitotyötä ja kotiuttamista käsitellään useasta eri näkökulmasta. Hengellisyyttä hoitotyössä tarkastellaan opinnäytetyön lähtökohtien loppuosassa. 2.1 Hyvän hoitamisen lähtökohtia Hoitaminen on käytännöllistä toimintaa, joka perustuu arvoihin ja arvostuksiin. Nämä puolestaan perustuvat filosofiseen kokonaiskuvaan ihmisestä ja terveydestä sekä ihmistä koskevaan tietoon siitä, mikä on ihmiselle hyväksi. (Kalkas & Sarvimäki 1985, 100.) Hoitotyössä ihmistä kunnioitetaan persoonana. Ihminen nähdään ainutkertaisena yksilönä, jolla on arvo sinänsä. Eettisten kysymysten tiedostaminen alkaa oman ammatillisen tehtävän perusteiden, hoitotyön tuntemisesta. Käytännössä tapahtuva eettinen päätöksenteko edellyttää toiminnan perusteiden tiedostamista. (Kalkas & Sarvimäki 1985, 102.) Hoitamisen etiikan yksilöllisyys ja inhimillisyys liittyvät myös yhteiskunnan moniarvoisuuteen ja erilaisiin elämäntyyleihin. Käytännössä hoitamisen etiikka on paljolti hoitosuhteiden etiikkaa, jossa hoidettavien tulkinta itsestään ja elämänsä mahdollisuuksista korostuu. (Lindqvist 1995, 55.) Barbosa da Silvan (1994, 66) mukaan hoitajat ovat ihmisiä, joilla on ammattitaitoa, työkokemusta, harjoiteltua toimintavalmiutta ja käytännöllistä, hiljaista tietoa tai viisautta. Heillä odotetaan olevan tiettyjä ominaisuuksia ja luoteenpiirteitä, kuten ammattitaito, käytännöllinen viisaus päätöksen teossa, itsehillintä, hyvyys,

9 9 huomaavaisuus, luotettavuus, totuudellisuus, sympatia, empatia, ihmisen kunnioitus, omantunnon herkkyys, armeliaisuus sekä elämän arvostus ja kunnioitus. Heiltä odotetaan toisin sanoen kykyä olla toisen kanssa. Rakkautta voidaan pitää välttämättömänä edellytyksenä hoidon onnistumiseksi. Rakkaudella tarkoitetaan tässä epäitsekästä välittämistä, joka ilmenee erilaisilla hoivan muodoilla, ihmisystävällisillä ja humaaneilla toimilla. Tärkeää on myös arvostuksen antaminen hoidettavalle, näkyvä välittäminen toisen iloista ja suruista. Hoitohenkilökunnalta voidaan odottaa ominaisuuksia ja piirteitä, jotka edellyttävät kykyä rakastaa tai ovat sille läheistä sukua. Leino-Kilpi (1990, ) tutki, mitä hyvä hoito on ja miltä pohjalta sitä voidaan arvioida. Sen pohjalta hän ryhtyi kehittämään perusteita hyvän hoidon arvioimiselle. Hänen mukaansa mielikuva sairaanhoitajasta muodostuu hoitamisen perusperiaatteista. Hoitamisen pääperiaatteita ovat yksilöllisyys, humaanisuus, kokonaisvaltainen hoito, vuorovaikutteisuus ja yhteistyökyky sekä aloitteellisuus. Ammatillisuuteen sisältyy ymmärrys elämän rikkaudesta ja rajallisuudesta. Tutkimuksen mukaan hyvä hoito on monimuotoista inhimillistä toimintaa, jonka ydin tulee esille potilas-hoitajasuhteessa. Hyvän hoidon arviointiperusteina voidaan pitää hoitajien asiallisuutta, ystävällisyyttä, hoidon yksilöllisyyttä, tiedonantoa, keskustelemista, potilaan intimiteettisuojan säilymistä, hoidon turvallisuutta, potilaan viihtyvyyttä, odotusajan kestoa, potilaan unen- ja levonsaantimahdollisuuksia sekä potilasruokailua. Hoitajat voivat kehittyä ja kehittää itseään ja työympäristöään, sillä itsetuntemuksen ja vuorovaikutustaitojen kehittäminen on mahdollista. Hoitajien kiire ja kireys saattavat välittää potilaalle tunteen, ettei hänestä välitetä ja että hänestä on haittaa. Potilaat odottavat hoitajien tarjoavan potilaalle hyvää hoitoa ja kohtelua. (Renholm & Suominen 2000, ) Lynn ja Bradley (1999, 65-74) tutkivat sairaanhoitajien ja potilaiden käsitysten eroja hyvästä hoitamisesta. Tarkoituksena oli arvioida, kuinka laajalti yhteneväisiä ovat sairaanhoitajien ja potilaiden käsitykset niistä tekijöistä, jotka määrittelevät hyvän hoidon laatua. Sairaanhoitajat näkivät toiminnalleen ominaisiksi luottamuksellisuuden, empaattisuuden ja ammatillisuuden sekä potilaan tarkkai-

10 10 lun ja tapahtumien selvittämisen potilaalle. Tutkimuksessa nousi esille kolme kategoriaa, jotka potilaat kokivat tärkeiksi: 1) fyysinen ympäristö, 2) psykologiset tekijät hoitamisessa ja 3) sairaanhoitajien ammatillisuus. Sellaiset asiat kuin mukava vuode, hyvä valaistus, matala melutaso ja sopiva lämpötila huoneessa, olivat asioita joita potilaat pitivät hyvin tärkeinä ja ottivat ne huomioon arvioidessaan saamansa hoidon laatua. Ammatillisuutta potilaat arvostivat enemmän kuin sairaanhoitajat olettivat potilaiden tekevän. Kun potilaat huomasivat, että sairaanhoitajat olivat työlleen omistautuvia, kyvykkäitä ja ammatillisia hoitotilanteissa, he arvioivat saamansa hoidon laadun paremmaksi. Hoidon laadun mittaaminen potilaan näkökulmasta osoittautui tärkeäksi tekijäksi. Niinistön (1995, 52-53) mukaan hyvään hoitoon kuuluu tärkeänä osana kärsimysten lievittäminen. Hyvää hoitoa potilaan mielestä saattaa olla se, että hän saa mitä haluaa. Potilaan oikeutta hyvään hoitoon ei voida asettaa kyseenalaiseksi, mutta pelkkä potilaan toiveiden myötäily ei ole hyvää hoitoa. Hyvä hoitoratkaisu on yksilöllinen arvio elämänlaadusta potilaan kokemana sekä sairauden oireista ja ennusteesta. Hyvän hoidon ehtona on myös luottamus, joka voi ilmetä vaikkapa niin, että lääkäri tai sairaanhoitaja ilmaisee tietämättömyytensä jostakin asiasta, mutta sitoutuu selvittämään sen. Koivusalo (2003, 68) selvitti päiväkirurgisten potilaiden tyytyväisyyttä saamaansa hoitoon heidän itsensä arvioimana kahtena eri ajankohtana, ensimmäisenä leikkauksen jälkeisenä päivänä ja kahden - kolmen viikon kuluttua leikkauksesta. Tulosten mukaan potilaat olivat kokonaisuutena arvioiden hyvin tyytyväisiä saamaansa hoitoon. Tyytyväisimpiä oltiin hoitohenkilökunnan ammattitaitoon, palvelualttiuteen, ystävällisyyteen sekä riittävän levon saantiin ennen kotiuttamista. Pitämällä huolta ammattitaidostaan ja kohtelemalla potilaita yksilöllisesti hoitajat pystyivät luomaan potilaaseen hyvän vuorovaikutussuhteen, joka on edellytys potilastyytyväisyydelle. Tyytymättömimpiä potilaat olivat hoitonsa arviointiin, asioidensa salassa pysymiseen sekä hoitoympäristöön. Lisäksi ilmeni puutteita sellaisen tiedon saantiin, jonka avulla potilas pystyisi itse osallistumaan hoitoonsa liittyvään päätöksentekoon ja toteuttamaan itsehoitoa kotonaan. Tutkimuksesta ilmeni myös, että mitä intiimimmässä toimenpiteessä potilas on, sitä tarkempi hän on yksityisyydensuojastaan.

11 Hyvän kotiuttamisen lähtökohtia päiväkirurgisessa hoitotyössä Päiväkirurgisen potilaan kotiuttaminen sairaalasta leikkauspäivänä edellyttää, että hänen selviytymisensä kotona on varmistettu. Kun arvioidaan potilaan selviytymistä kotona toimenpiteen jälkeen, on otettava huomioon potilaan psyykkinen tila, liikkuminen, kivun hallinta, juominen, erittäminen, sosiaaliset tekijät ja potilaan tiedot hoidostaan. Arviointi sujuu hyvin, kun se käydään läpi yhdessä potilaan kanssa. Silloin potilaan arvio tilanteestaan tukee hänen valmiuksiaan vastata hoidostaan kotona. (Viitamäki 1996, 83.) Kotiuttaminen siirtymävaiheena Kuoppasalmi (1995, 25-26) perehtyi siirtymävaihe-käsitteen tarkasteluun ja kuvasi artikkelissaan terveys-sairaus-ulottuvuuden siirtymävaiheita, joita olivat sairastuminen esimerkiksi sydäninfarktiin, leikkauksen jälkeinen toipuminen, syöpään sairastuminen ja sen paheneminen tai mikä tahansa pitkäaikainen sairaus. Siirtymävaiheeseen liittyi määrätty ajallinen kesto ja yhteys. Tyypillistä siirtymävaiheelle oli siihen sisältyvä muutoksen luonne, mm. muutos identiteetissä, rooleissa, ihmissuhteissa, osaamisessa tai käyttäytymisessä. Siirtymävaihe voi olla ihmiselle merkitykseltään myönteinen tai kielteinen. Epävarmuus oli siirtymävaihetta pahentava tekijä. Siirtymävaiheessa oleva ihminen käytti myös ympäristön apua (mm. läheiset ihmissuhteet, hoitosuhde, muu tukiverkosto) tilanteesta selviytymisessä. Siirtymävaiheeseen liittyivät myös muutokset psyykkisessä ja fyysisessä hyvinvoinnissa, josta seurauksena saattoi olla muutoksia itsetunnossa, mielialassa ja ruumiinkuvan hahmottamisessa. Leikkauksen jälkeinen toipuminen on yksi yllä kuvatuista terveys-sairaus ulottuvuuden siirtymävaiheista. Päiväkirurgisesta toimenpiteestä toipumiseen ja kotiutumiseen liittyy myös tämä siirtymävaihe, johon sisältyy muutoksen luonne. Päiväkirurgisessa prosessissa muutokset tapahtuvat nopeassa tahdissa. Palauduttuaan leikkaussalista osastolle potilas alkaa pian valmistautua kotiuttamiseen. Siirtymävaiheeseen liittyvät muutokset psyykkisessä ja fyysisessä hyvinvoinnissa tapahtuvat päiväkirurgiselle potilaalle lyhyen ajan sisällä.

12 Kotiuttaminen potilaan ja hoitajan näkökulmasta Autio (1996, 55-60) tutki kotiuttamista sekä potilaan että henkilökunnan näkökulmasta. Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata ja verrata potilaan kotiuttamisen onnistumista potilaan ja henkilökunnan arvioimana. Tutkimuksen mukaan kotiuttamiseen liittyvät toiminnot jakaantuivat tehtäväkeskeisiin ja ihmiskeskeisiin toimintoihin. Kotiuttamisen tehtäväkeskeiset toiminnot koostuivat potilaan hoitoa ohjaavista, fyysisistä, päätöksentekoa, omatoimisuutta ja jatkuvuutta tukevista toiminnoista. Kotiuttamisen ihmiskeskeiset toiminnot koostuivat potilaan kunnioittamisesta, potilaaseen kohdistuvasta huolenpidosta, hänen asianajajanaan toimimisesta sekä rohkaisemisesta ja kannustamisesta hoitoon liittyvissä asioissa. Parhaiten toteutuivat kotiuttamiseen liittyvät ihmiskeskeiset toiminnot, kuten potilaan kunnioittaminen, huolenpito sekä hoitohenkilökunnan potilaan asianajajana toimiminen. Eniten puutteita ilmeni kotiuttamisen ohjaavissa, päätöksentekoa ja omatoimisuutta tukevissa toiminnoissa. Potilaiden ja henkilökunnan arviot erosivat toisistaan siten, että potilaat arvioivat kotiuttamisen tapahtuneen paremmin kuin henkilökunta. Pahikainen (2000, 64-66) tutki hyvää kotiuttamista hoitajien näkökulmasta. Siinä tutkittiin hoitajien näkemyksiä kotiuttamiseen liittyvien tekijöiden tärkeydestä ja toteutumisesta organisaatioon, hoitajien toimintaan ja potilaaseen liittyvien tekijöiden kannalta. Organisaatioon liittyvistä tekijöistä hoitajat pitivät tärkeimpinä sitä, että jatkohoitolähetteeseen on kirjattu kattavasti potilaita koskevat tiedot. Seuraavaksi tärkeintä oli, että potilaita koskevat tiedot siirtyvät joustavasti potilaiden kotihoidosta vastaavien käyttöön. Kolmanneksi tärkeimpänä pidettiin sujuvaa tiedonkulkua sairaalan ja avopalveluorganisaatioiden työntekijöiden välillä potilaiden kotiuttamisprosessin aikana. Parhaiten toteutuvia organisaatioon liittyvistä tekijöistä oli yhteistyö potilaan hoitoon osallistuvien eri ammattiryhmien kesken. Huonoimmin toteutuneita kotiuttamiseen liittyviä tekijöitä olivat rauhallinen käytettävissä oleva tila potilaiden ohjaukseen ja opetukseen. Huonosti olivat toteutuneet myös yhdessä tapahtuva kotiuttamisen arviointi ja riittävä käytettävissä oleva aika potilaiden kotiuttamisvalmisteluihin. Yli puolet vastanneista hoitajista ilmoitti, ettei potilaan kotiuttamisen onnistumista arvioida koskaan tai sitä arvioidaan hyvin harvoin.

13 13 Hoitajien toimintaan liittyviä tekijöitä arvioitaessa hoitajien arvion mukaan kirjallisten jatkohoito-ohjeiden antaminen potilaille toteutui hyvin. Hoitajat pitivät tärkeimpinä hoitajan toimintaan liittyvistä tekijöistä seuraavia: potilaita kotiutettaessa selvitetään heidän avuntarpeensa kotona, potilaiden ohjaaminen ja opettaminen aloitetaan hyvissä ajoin ennen kotiuttamisajankohtaa ja että potilaan kanssa keskustellaan riittävästi kotiuttamiseen liittyvistä asioista. Potilaaseen liittyvistä tekijöistä hoitajien mielestä kaikkein tärkeintä oli, että potilaat tietävät kotiutuessaan, miten heidän pitää toimia, jos kotihoidossa tulee ongelmia, esimerkiksi komplikaatioita. Toiseksi tärkeintä hoitajien mielestä oli, että potilaat tietävät kotiutuessaan, mitä heidän on lupa tehdä ottaen huomioon sairaalassa tehty toimenpide tai annettu hoito. Kolmanneksi tärkeimpänä pidettiin sitä, että potilailla on riittävästi tietoa omasta sairaudestaan ja hoidostaan. (Pahikainen 2000, ) Gall ja Bull (2004, ) etsivät tutkimuksessaan näyttöä siitä, edistävätkö nykyiset kotiuttamisohjeet potilaan optimaalista turvallisuutta päiväkirurgisen tähystystoimenpiteen jälkeen. Toinen tavoite oli selvittää, kuinka välttämätöntä potilaalla on olla avustaja ensimmäiset 24 tuntia toimenpiteen jälkeen liittyen anestesia-aineiden pitkäkestoisiin vaikutuksiin. Suositusten mukaan vastuullisen aikuisen henkilön pitäisi olla potilaan luona vähintään yön yli toimenpiteestä kotiuttamisen jälkeen. Tämän henkilön tulee olla kykenevä tekemään tarvittaessa päätöksiä koskien potilaan hyvinvointia. Potilaan tai vastuullisen henkilön tulee ymmärtää anestesian jälkeinen hoidon tarve ja sitoutua näihin vaatimuksiin. Puhelinkartoitus osoitti, että merkittävällä määrällä kyselyyn vastanneista oli ollut ongelmia toimenpiteen jälkeen. Ennalta suunnittelu ja ohjeiden selostaminen oli vähentänyt merkittävästi mahdollisia ongelmia ja edistänyt turvallista käytäntöä toimenpiteen jälkeen. Tutkimuksen tulokset tukivat näkemystä siitä, että potilaalla on tärkeää olla avustaja, joka on hänen kanssaan tähystystoimenpiteen jälkeen kotona.

14 Päiväkirurgisen potilaan ohjaus kotiuttamisessa Potilaan ohjaus on osa hoitotyötä. Mattilan (1998, ) mukaan ohjauksen tietoisen kehittämisen on voitu osoittaa edistävän potilaan itsehoitovalmiuksia. Päiväkirurgisessa hoitotyössä potilasta on ohjattu kiinnittämään huomiota sellaisiin seikkoihin, jotka auttavat häntä tekemään omaa hoitoaan koskevia ratkaisuja. (Viitamäki 1995, 95.) Potilaan ohjaus ennen leikkausta on tärkeää potilaan postoperatiivisen toipumisen kannalta. Potilas toivoo ohjausta jo ennen sairaalaan tuloaan, jotta hän voi tehdä tarvittavia muutoksia postoperatiiviseen hoitoonsa, kerrata tapahtumia ja siten lievittää ahdistusta. Useat potilaat ovat tyytymättömiä potilasohjaukseen ja sen ajoitukseen. He kokevat leikkausta koskevan informaation vähäiseksi tai olemattomaksi. Heinon mukaan ohjaustuloksia päiväkirurgiassa parantaisi ohjauksen laajentaminen kotihoito-ohjeista koko hoitoprosessin ajalle. Potilasohjauksen tulisi sisältyä koko hoitojaksoon lähetteen saapumisesta hoitojakson arviointiin asti. Hoitajien ja lääkäreiden pitäisi koordinoida pre- ja postoperatiivista ohjausta päiväkirurgisen hoidon laadun ja jatkuvuuden takaamiseksi. (Heino 2000, 9.) Hoitohenkilökunnan kannalta potilaan lyhyt sairaalassaoloaika edellyttää yhä enemmän huomion kiinnittämistä potilaan ja hänen omaistensa ohjaukseen, koska toimenpiteen jälkeinen haavan- ja kivunhoito tapahtuu kotona. Potilas tarvitsee tietoa, joka on suunnattu hänen yksilöllisten tarpeidensa mukaan, jotta hän voi vastata omasta hoidostaan. Sairaanhoitajan antaman ohjauksen avulla potilaalla on mahdollisuus saada valmiudet itsehoitoon. Sairaanhoitajan tehtävä on kyetä arvioimaan potilaan tilanne ja voimavarat sekä potilaiden ja omaisten omaksuma tieto, jonka varassa heidän on toimittava kotona. (Salomäki 2000, 33.) Päiväkirurgisesti leikattuihin potilaisiin kohdistunut tutkimus osoitti, että potilaista oli tärkeintä saada tietoa siitä, miten selviytyä kivun ja uupumuksen kanssa kotona sekä siitä mitä postoperatiivisen toipumisen aikana on odotettavissa. Leikkauksen laatu, käytetyn anestesian muoto sekä potilaan omat edellytykset aset-

15 15 tavat omat ehtonsa sairaalassa annettavalle ohjaukselle. Tiedon ja tarvittavien taitojen lisäksi potilaan psykososiaalinen tukeminen on tärkeää. (Salomäki 2000, 33.) Alho ja Nylund (2002, 78-79) tutkivat erään sairaalan kirjallisia hoito-ohjeita sekä sitä, millaisia käsityksiä potilailla oli kirjallisista hoito-ohjeista ja millaisia ongelmia heillä oli ollut kotona toimenpiteen jälkeen. Tutkimuksen mukaan kirjallisilla hoito-ohjeilla oli keskeinen rooli päiväkirurgisen potilaan ohjaamisessa, koska potilaiden käsitykset hyvästä hoidosta liittyivät myös keskeisesti ohjaamiseen. Tutkimuksen tulosten valossa näytti siltä, että kirjallisen viestinnän taidot korostuvat päiväkirurgisen potilaan ohjauksessa. Päiväkirurgisilla potilailla oli suuri tiedon ja ohjauksen tarve myös kotona toimenpiteen jälkeen. Toimenpidekohtaisiin kotihoito-ohjeisiin kaivattiin yksityiskohtaisia tietoja ja ohjeita elimistön toimintaongelmista, leikkaushaavasta ja päivittäisistä toiminnoista. Tutkimuksessa viitattiin myös potilasohjeiden sähköiseen tallentamiseen sisältyviin mahdollisuuksiin, sillä sähköisessä muodossa olevia ohjeita on helpompi muuttaa ja päivittää kuin paperimuodossa olevia. Tietoverkossa olevat potilasohjeet lisäävät myös potilaan tiedonsaantimahdollisuuksia. Esimerkiksi sairaalan internetsivuille liitettyä informaatiota potilaat voisivat hyödyntää toimenpiteen jälkeisessä itsehoidossa kotona. Viitamäki (1995, 91-95) arvioi tutkimuksessaan päiväkirurgisen toimintaohjelman toteutumista Tampereen yliopistollisessa keskussairaalassa. Toimintaa arvioitiin sen perusteella, miten potilaat kokivat toimintaohjelmassa määritettyjen hoitoperiaatteiden; itsemääräämisoikeuden, turvallisuuden, itsehoidon tukemisen ja hoidon jatkuvuuden toteutuvan käytännön toiminnassa. Hoidon jatkuvuutta tarkasteltiin tutkimuksessa postoperatiivisen ohjauksen onnistumisen ja seuraavana päivänä tapahtuvan yhteydenoton kautta. Hoitajan puhelinsoitto kotiin toimenpidettä seuraavana päivänä oli potilaiden mielestä tarpeellinen. Postoperatiivisessa ohjauksessa mainittiin puutteita etenkin kivun hoidon osalta. Koivusalon (2003, 68-69) mukaan päiväkirurgisen potilaan kohdalla tärkeää on potilaan valmistautuminen toimenpiteeseen kotonaan sekä toimenpiteen jälkeinen hoito kotona. Tämän vuoksi riittävien ja ymmärrettävien kotihoito-ohjeiden

16 16 merkitys korostuu. Kuitenkin vain 72 % potilaista oli heti leikkauksen jälkeisenä päivänä tyytyväisiä saamiinsa kirjallisiin ohjeisiin. Ajan mittaan tyytymättömyys vielä lisääntyi. Pitäisikin kiinnittää erityistä huomiota sekä suulliseen että kirjalliseen ohjaukseen. Potilaiden kansainvälistyessä pelkät suomenkieliset ohjeet eivät myöskään enää riitä. Postoperatiivisella kotisoitolla voidaan paikata puutteita kirjallisissa ohjeissa, mutta kaikki ongelmat eivät ilmene ensimmäisenä kotonaolopäivänä. Mitchellin (2003, ) tutkimuksessa ilmeni, että usein päiväkirurgiset potilaat eivät olleet valmistautuneet leikkauksen jälkeisiin odottamattomiin ongelmiin. Potilaat eivät myöskään aina noudattaneet kotiuttamisen yhteydessä annettuja ohjeita. Potilaan henkilökohtaiset ja sosiaaliset tekijät näyttivät vaikuttavan vahvasti päiväkirurgian toimivuuteen. Näitä tekijöitä olivat mm. potilaan halukkuus päiväkirurgiseen toimenpiteeseen ja häntä avustavan henkilön kyky antaa tarvittavaa apua Päiväkirurgisen potilaan tiedonsaanti kotiuttamisessa Potilaan tiedonsaantioikeudesta säädetään laissa potilaan asemasta ja oikeuksista. Potilaalle on annettava selvitys hänen terveydentilastaan, hoidon merkityksestä, eri hoitovaihtoehdoista ja niiden vaikutuksista sekä muista hänen hoitoonsa liittyvistä seikoista, joilla on merkitystä päätettäessä hänen hoitamisestaan. Terveydenhuollon ammattihenkilön on annettava selvitys siten, että potilas riittävästi ymmärtää sen sisällön. Jos terveydenhuollon ammattihenkilö ei osaa potilaan käyttämää kieltä taikka potilas ei aisti- tai puhevian vuoksi voi tulla ymmärretyksi, on mahdollisuuksien mukaan huolehdittava tulkitsemisesta (Laki potilaan asemasta ja oikeuksista 2 luku, 5 ). Kirurgisessa hoidossa potilaan rooli on muuttunut lyhentyneistä sairaalassaoloajoista ja teknologian kehityksestä johtuen. Tämä muutos on merkinnyt potilaan autonomian, tiedon tarpeen, itsehoitovaatimusten ja vastuun lisääntymistä. Operatiivinen toiminta vaikuttaa potilaan elintoimintoihin ja aiheuttaa usein väliaikaista kipua vaikuttaen näin ihmisen ruumiilliseen eheyteen. (Välimäki, Leino-

17 17 Kilpi, Antila, Myllylä, Dassen, Gasull, Lemonidou, Scott, Arndt & Kaurila 2001, 156.) Hoitoa koskevien päätösten tekeminen edellyttää tietoa omasta itsestä, terveydestä ja hoitoa koskevista asioista. Siitä syystä autonomia sisältää yksilön tiedonsaannin ja päätöksenteon. Tieto vähentää potilaiden pelkoja ja epävarmuutta. Se lisää turvallisuuden tunnetta, joka puolestaan vähentää stressiä ja leikkauspelkoja sekä edistää toipumista. (Välimäki ym. 2001, ) Kirurgisilla potilailla on runsaasti hoitoa koskevia odotuksia, joiden ilmaiseminen on osalle potilaista vaikeaa. Odotukset liittyvät usein tiedonsaantiin ja ne vaihtelevat yksilöllisesti. Esimerkiksi päiväkirurgiset potilaat ovat ilmaisseet tyytymättömyytensä kirurgista toimenpidettä, odotusaikaa tai jälkihoitoa koskevaan tiedonsaantiin. Potilaalle on myös tärkeää saada tietoa häntä koskevista sairaanhoidollisista toimenpiteistä. Potilaat odottavat saavansa tietoa lääkkeensä nimestä ja annostuksesta, puhtaudenhoidosta ja sen ajankohdasta sekä kirurgisen toimenpiteen vaikutuksesta puhtauden hoitoon. (Välimäki ym. 2001, ) Kirurgiselle potilaalle annettavan informaation tulee olla yksilöllistä ja potilasta tyydyttävää. Tiedon pitää olla selkeää ja ymmärrettävää. Tiedon tarpeen arviointi on tärkeää, jos informaatio halutaan suunnata yksilöllisesti siten, että kukin potilas saa hänelle relevanttia tietoa. Annettava tieto on tärkeä suunnitella potilaan tarpeiden mukaan ja ajoittaa sen antaminen oikein. (Palmu & Suominen 1999, ) Tieto ja ohjaus vaikuttivat potilastyytyväisyyteen. Tiedon puute oli yksi tyytymättömyyden syy. Potilaat eivät kokeneet saaneensa riittävästi informaatiota, mikä johtui tiedon vastaanottamis- ja käsittelykyvyn alenemisesta esimerkiksi sairaudesta aiheutuneen huolestumisen, pelon tai kivun vuoksi. Vastavuoroisuuden ja yksilöllisyyden puute aiheutti myös tyytymättömyyttä. Henkilökunnalla ei ollut aikaa kuunnella potilaita tarpeeksi, eivätkä he aina vastanneet potilaiden kysymyksiin tai he työskentelivät rutiininomaisesti. (Leino-Kilpi, Välimäki, Arndt, Dassen, Gasull, Lemonidou & Scott 1999, )

18 Päiväkirurgisen potilaan kivun hoito kotiuttamisessa Leikkauksen jälkeinen kipu on sairaalapotilailla kaikkein yleisin kivun syy. Kipu aiheutuu leikkauksessa aiheutetusta kudostuhosta, siihen liittyvästä tulehdusreaktiosta ja haavan alueen turvotuksesta. Lisäksi potilas on saattanut joutua olemaan pitkään samassa asennossa leikkauksen aikana, mistä saattaa seurata lihaskipua. Leikkauksen jälkeisen akuutin kivun hoidossa lääkkeet ovat tehokkain tapa hoitaa potilaan kipua. Kivun hoidon tavoitteena on mahdollisimman tehokas kivunlievitys ilman potilaalle aiheutuvia haittoja. Kipu on hoidettu hyvin, jos potilas kykenee yskimään ja hengittämään syvään. Kivun hoitoa ei pitäisi lopettaa ennen kuin kipua ei enää ole tai se ei haittaa potilaan päivittäisiä toimia myöskään hänen kotiuduttuaan. Tehokas kivun hoito lyhentää sairaalassaoloaikaa, nopeuttaa potilaan liikkeelle pääsemistä ja laskee hoidon kokonaiskustannuksia. (Salanterä & Heikkinen 2002, ) Leikkauksen jälkeistä kivun hoitoa ei pidä lopettaa potilaan lähtiessä kotiin. Potilaalla tulee olla riittävästi tietoa, että hän osaisi jatkaa hyvää kivun hoitoa myös itsenäisesti kotona ja tulisi varmistaa, että hän ymmärtää tehokkaan kivun hoidon merkityksen. (Salanterä & Heikkinen 2002, 34.) Potilaan toipuminen ja oikein ajoitettu kotiuttaminen on erittäin tärkeää päiväkirurgian onnistumisen kannalta. Ennenaikainen kotiuttaminen saattaa johtaa ongelmiin kotimatkalla tai kotona. (Korttila 1999, 7.) Korttilan (1999, 8) mukaan potilaiden kotiuttaminen on usein mahdollista jo 1-2 tunnin kuluttua toimenpiteen jälkeen. Spinaali- tai epiduraalipuudutusta käytettäessä kotiuttaminen on mahdollista vasta myöhemmin, koska kävely ja virtsaaminen eivät onnistu yhtä nopeasti kuin yleisanestesian jälkeen. Yleisanestesiaan verrattuna leikkauksen jälkeen esiintyy vähemmän kipua, jos anestesiamuotona on käytetty jotain puudutusta. Jos puudutus on niin pitkäkestoinen, että sen vaikutus lakkaa vasta kotiuduttua, on potilasta varoitettava puudutteen häviämisen jälkeen ilmaantuvasta kivusta ja ennakoitava riittävä kipulääkityksen antaminen. Tulevaisuudessa leikkauksen jälkeinen kivun hoito tulee olemaan yhä tärkeämpää, koska yhä laajempia leikkauksia suoritetaan päiväkirurgisesti.

19 19 Coll, Ameen ja Moseley (2004, 53-65) selvittivät tutkimuksessaan sitä, miten päiväkirurgian jälkeinen kipu on raportoitu. Huolimatta teknologian edistymisestä anestesiaan ja kivunlievitykseen liittyen, raportoitu kivun aste on edelleen korkealla. Tutkimuksen tuloksista ilmeni, että preoperatiivinen valmistautuminen toimenpiteeseen on välttämätöntä. Potilaan tulee tietää kivun voimakkuus, johon hänen pitää varautua liittyen hänelle tehtyyn toimenpiteeseen. Tutkimuksen mukaan olisi myös tärkeää vakiinnuttaa yhtenäinen kivunmittaus-strategia päiväkirurgiassa, niin että potilasta voidaan informoida todennäköisestä kivun voimakkuudesta, jonka hän tulee kokemaan hänelle tehdyn toimenpiteen jälkeen. Mitchell ja Cert (2004, 33-38) tarkastelevat artikkelissaan tehokkaan kivun hoidon merkitystä päiväkirurgisessa hoitotyössä. Enemmistölle päiväkirurgisista potilaista kova kipu on tuntematon. Osa potilaista kuitenkin kokee huomattavaa kipua kotiuttamisen jälkeen. Lääkkeet, joita yleisesti käytetään päiväkirurgiassa, mahdollistavat tehokkaan kivunhoidon. Joillekin potilaille kotiuttamisen jälkeinen kivunlievitys voi kuitenkin olla riittämätön. Sairaanhoitajan rooli tehokkaassa kivun hoidossa on keskeinen. Sairaanhoitaja voi ehkäistä mahdollisia ongelmia tarkalla arvioinnilla, tehokkaalla kivunlievityksen hallinnalla ja huolehtimalla siitä, että potilaat saavat riittävästi informaatiota. Sairaanhoitajan tulisi varmistaa, että perusteellinen arviointi on tehty ennen kotiuttamista. Potilaalle määrätty kipulääkitys pitäisi räätälöidä tehdyn kirurgisen toimenpiteen mukaan. Potilaalle pitäisi antaa riittävästi suullista ja kirjallista informaatiota oikeasta tavasta ottaa lääkkeitä, jotka heille on määrätty kotona otettaviksi. Viitamäen (1995, 51) päiväkirurgista toimintaa käsittelevässä tutkimuksessa vastausten mukaan eniten puutteita oli kivun lievityksessä kotona toipumisvaiheessa. Sekä kirjalliset ohjeet että suullinen neuvonta arvioitiin osittain riittämättömiksi. Potilaat saivat leikkauskutsun yhteydessä ohjeet valmistautumisesta leikkaukseen. Ohjeissa mainittiin, että potilaan olisi syytä varata kipulääkettä kotiin toimenpiteen jälkeisen haavakivun hoitoon. Kotiutuessaan leikkauspäivänä potilaat saivat mukaansa kahden kipulääketabletin annoksen iltaa varten. Potilaat olisivat kuitenkin halunneet vielä tarkempaa ohjausta. Tutkimuksen tulosten valossa tulisi suullisessa ohjauksessa keskustella potilaan kanssa niin, että poti-

20 20 las saa valmiudet hoitaa kipuansa. Postoperatiivisen puhelinsoiton yhteydessä on myös syytä vielä palata kivun hoitoon. Raappanan (2001, 52-53) tutkimuksessa kuvattiin päiväkirurgisen aikuispotilaan kokemusta leikkauksen jälkeisestä kivusta ja kivun hoidosta sekä ohjauksesta potilaan arvioimana. Tutkimuksessa ilmeni, että potilaat ilmaisivat kipua eri tavoin yksilöstä riippuen. Kivunilmaisutavat voitiin havaita potilaan käyttäytymisestä, tunnereaktioista ja koko olemuksesta. Laadukkaan kivun hoidon lähtökohtana oli ottaa huomioon kipuelämyksen yksilöllisyys. Potilaan oma arvio kivusta oli aina ensisijainen ja toimi lähtökohtana kivun hoidon suunnittelulle. Potilaan kipukokemuksen arvioinnissa oleellista oli mitata hänen kipuaan ja selvittää, mikä oli potilaan itsensä hyväksymä kivun taso. Potilaan itsensä hyväksymä kivun voimakkuuden taso ilman kipulääkettä vaihteli huomattavasti eri yksilöiden välillä. Tämä osoitti, ettei oletuksia kipulääkkeen tarpeesta voi tehdä etukäteen. Potilaiden kotihoidon ohjauksessa olisi tarpeellista kiinnittää huomiota kivun mittaamisen ohjaukseen, kun halutaan auttaa potilasta kivun lievittämisessä. Postoperatiivinen kipu vaikuttaa päiväkirurgisen potilaan uneen ja nukkumiseen. Kipu aiheuttaa myös uupumista. Alle puolet vastaajista oli saanut kipulääkkeistä lievitystä kipuihinsa. Yleisimmin käytössä olivat olleet tulehduskipulääkkeet. Erityisen tärkeää olisi ohjata potilasta kipulääkityksen säännöllisyyteen. Kipulääkitys on tarkoituksenmukaista suunnitella yksilöllisesti potilaan omia toiveita noudattaen. Turvallinen ja onnistunut kotiutus on keskeinen tavoite päiväkirurgisen toimenpiteen jälkeen. Suunnittelematon takaisinpaluu sairaalaan vähentää päiväkirurgian hyötyä. (Raappana 2001, 54.) Toimiva vuorovaikutus potilaan ja hoitohenkilökunnan välillä on edellytys yksilöllisen ja turvallisen hoidon onnistumiselle. Vaikka päiväkirurgiassa asiakaskontakti on lyhytaikainen, niin kivun hoidon onnistumisessa hoitotyön auttamismenetelmät korostuivat potilaiden arvioinneissa. Vastausten mukaan menetelmiä olivat mm. sairaanhoitajien kanssa käytävä keskustelu, kuunteleminen, koskettaminen ja huumorin käyttö. Lisäksi potilaat käyttivät kivunlievitysmenetelminä asentohoitoa, rentoutumista ja lepoa. Toimenpiteeseen liittyvää tietoa potilaat

21 21 halusivat etupäässä kirurgilta, eivät niinkään hoitajilta. Etukäteen annetun tiedon merkitys korostui tässä tutkimuksessa. Lähes kaikki potilaat toivoivat, että ohjeet olisi annettu etukäteen. Kun ohjeet annettiin etukäteen, ne auttoivat kivun hallinnassa ja samalla ne koettiin yksilöllisiksi. (Raappana 2001, 55.) 2.3 Hengellisyyden huomioon ottaminen kotiuttamisessa Hengellisyyden määrittelyä Hengellisyys liittyy niihin tarpeisiin, jotka ovat yhteydessä ihmisen henkilökohtaiseen jumalasuhteeseen, pyhyyteen, ja ns. korkeampiin voimiin, sisäiseen rauhaan ja turvallisuuden kokemiseen. Usein hengellisyyttä ja uskonnollisuutta pidetään synonyymeinä, mutta uskonnollisuus voidaan määritellä yhdeksi hengellisyyden ilmenemismuodoksi. Uskonnollinen vakaumus ohjaa ihmisen valintoja ja elämäntapaa, ihmissuhteita ja sosiaalisia rooleja. Uskonnollisuus on vahvasti kulttuurisidonnaista. Kotoa opittu vakaumus, kasvatus, koulu ja elinympäristö muokkaavat ihmisen uskonnollisen vakaumuksen kehitystä ja arvomaailmaa. (Tuomikoski & Rajala 1995, 285.) Kristinuskoon perustuvassa kulttuurissamme hengellisyyttä pidetään yleensä synonyyminä uskonnollisuudelle, jossa korostuu yksilön suhde Jumalaan. Uskonnollisuus pitää sisällään erilaisia uskonnollisia vakaumuksia, joihin kuuluvat opillinen ulottuvuus, eettiset ohjeet, yhteisöllisyys ja erilaiset uskonnon harjoittamisen tavat. Lisäksi uskonnollisuuteen liitetään elämän tarkoitusta koskevat eli eksistentiaaliset kysymykset, jotka nousevat usein esiin vastoinkäymisten ja sairauden seurauksena. Elämä on mahdollista kokea tarkoitukselliseksi ja mielekkääksi, jos siihen sisältyy toivoa ja toiveikkuutta. Hengellisyyteen liittyvät myös tuonpuoleisuutta koskevat kysymykset, kuten ajatukset siitä, mitä ihmiselle tapahtuu kuoleman jälkeen. (Kuuppelomäki 2001, 28.) Käsitys ihmisestä ja ihmisen olemassaolon tarkoituksesta voidaan nähdä myös eksistentialistisesta näkökulmasta. Ihminen on maailmassa ilman ennalta määrättyä olemusta ja luo itsensä omien valintojensa kautta, joita hän tekee joka

22 22 hetki. Ihminen nähdään vapaana valintojen ja ratkaisujen tekijänä, joka on myös vastuussa niistä. Vapaus valita ja siitä seuraava vastuu voi aiheuttaa myös ahdistusta. Ihminen joutuu valintojen eteen koko ajan, eikä hän voi siirtää ratkaisujen tekemistä ja vastuuta omasta elämästään muille. (Lauri & Elomaa 1999, 46.) Hengellisten tarpeiden huomioon ottaminen Kuuppelomäki (2001, 30) tutki hengellisen tuen antamista koskien kuolevan potilaan tukemista terveyskeskusten vuodeosastoilla ja syöpää sairastavan potilaan perheen tukemista keskussairaaloissa ja yliopistollisissa keskussairaaloissa. Tutkimuksessa ilmeni, että hoitohenkilökunnassa on paljon niitä, jotka eivät ole halukkaita tukemaan potilaita ja heidän perheitään hengellisesti. Ilmeni myös tuen antamiseen liittyvää lisäkoulutustarvetta, koska puolet tutkimuksiin osallistuneista henkilöistä piti valmiuksiaan tuen antamiseen heikkoina. Tutkimuksen tulosten perusteella hengellinen tuki hoitotyössä keskittyi lähinnä uskonnon harjoittamisen tukemiseen. Esimerkkeinä tästä ovat hengellisiin tilaisuuksiin osallistuminen, ehtoollisen vietto ja papin tapaaminen. Lisäksi keskustelu elämäntarkoituksesta potilaiden ja perheenjäsenten kanssa oli melko yleistä. Kuolevalle potilaalle annettavaa hengellistä tukea edesauttoi hoitajan uskonnollisuus, lisäkoulutukseen osallistuminen ja kuolemaa käsittelevän kirjallisuuden lukeminen. Lisäksi ilmeni, että mitä vanhempi hoitaja on, sitä enemmän hän tuki syöpää sairastavan potilaan perhettä hengellisesti. Potilaan ja perheen hengellinen tukeminen osoittautui osaksi kokonaisvaltaista potilaan ja perheen auttamista hoitotyössä. Hengellisessä auttamisessa korostuivat keskustelun merkitys ja uskonnon harjoittamisen mahdollistaminen sairaalaympäristössä. Keskeisiä yhteistyötahoja ovat sairaalateologit ja seurakuntien papit. Osastoilla, joissa hoitohenkilökunta usein kohtaa potilaiden ja perheenjäsenten hengellisiä tarpeita, on tärkeää huolehtia hoitajien valmiuksista mm. yhteisten keskustelujen ja lisäkoulutuksen avulla. (Kuuppelomäki 2001, 30.)

23 23 MacLaren (2003, ) tutki hengellisyyden suhdetta hoitamiseen monikulttuurisessa yhteisössä. Tutkimuksen mukaan hoitajien ei tarvitse ilmaista hengellisyyttä sanallisesti voidakseen antaa hengellistä tukea potilasta hoitaessaan. Hengellisesti suuntautunut hoitaja ottaa hengellisyyden osana hoitotyön käytäntöä ja näkee hengelliset asiat jokapäiväisinä ja luonnollisina. Hengellisyyttä hoitotyössä voitaisiin luonnehtia mielenkiintona hengellisiin kysymyksiin ja valmiutena keskustella näistä asioista potilaiden kanssa. Hoitajan omakohtainen hengellisyys voidaan nähdä perustana, joka tukee kaikkea hoitotyötä ja koko potilas-hoitajasuhdetta, vaikka hoitaja ei ilmaise sitä sanallisesti. Hoitajalle hengellisyys on tapa ajatella sitä, mikä on olennaista ihmisenä olemisessa. Se on myös tapa antaa todella kokonaisvaltaista hoitoa moniuskoisessa yhteisössä. Ross (1994, ) tutki hoitajien käsityksiä hengellisestä ulottuvuudesta ja hengellisyydestä hoitotyössä. Hengellinen ulottuvuus näyttäisi ilmentävän vaikutusta terveyteen, hyvinvointiin ja elämän laatuun. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että hoitajat näyttivät kykenevän tunnistamaan potilaiden hengellisiä tarpeita ja arvioimaan antamaansa hoitoa, pääasiallisesti havaitsemalla potilaiden ilmaisemat sanattomat vihjeet. Kuitenkin jotkut hoitajat olivat vähemmän halukkaita tai kykeneviä vastaamaan henkilökohtaisesti näihin tarpeisiin. Hoitajan henkilökohtaiset ominaisuudet liittyivät siihen, miten hoitaja toteutti hengellistä hoitoa. Edelleen ilmeni, että muiden ammattiryhmien vähäinen osallistuminen, ympäristöön liittyvät häiriötekijät sekä vuorovaikutuksen häiriintyminen potilashoitajasuhteessa voivat olla esteitä hengellisen tuen antamiseen hoitotyön käytännössä. Tarve ymmärtää elämän tarkoitus on yleismaailmallinen piirre, joka on perusehto elämälle itselleen. Ross löysi kirjallisuudesta useita esimerkkejä, joissa tuodaan esille, kuinka tärkeää terveydelle ja hyvinvoinnille on kokea elämä merkitykselliseksi. Muun muassa kirurgiset potilaat ilmaisivat tarpeen löytää merkityksen sairaudelleen ja sairaalaan joutumiselleen. Tarkoituksen etsiminen oli merkittävä kokemus näille potilaille. Elämän kokeminen merkitykselliseksi on olennainen optimaalisen terveydentilan, hyvinvoinnin ja elämän laadun saavuttamiseksi. (Ross 1994, )

24 24 Yksilöllä, joka tulee sairaalaan, on tiettyjä hengellisiä tarpeita. Sillä, tunnistetaanko nämä tarpeet vai ei, saattaa olla vaikutusta potilaan toipumisen nopeuden ja laajuuden kannalta ja myös siihen millä tasolla hengellinen hyvinvointi ja elämän laatu koetaan. Siksi on tärkeää, että potilaat saavat tukea kohdatessaan hengellisiä tarpeita. Yksilöllisten hoitotyönmenetelmien käyttö on yksi tapa varmistaa, että potilaiden hengelliset tarpeet kohdataan. Tämä sisältää potilaan hengellisten tarpeiden tunnistamisen tekemällä arviointia hengellisistä tarpeista, suunnittelemalla ja käyttämällä tarkoituksenmukaisia menetelmiä tarpeiden kohtaamisessa ja arvioimalla näiden auttamismenetelmien onnistuminen. (Ross 1994, ) Strang, Strang ja Ternestedt (2002, 48-57) tutkivat, miten ruotsalaiset hoitotyöntekijät luonnehtivat hengellisiä tarpeita laajassa kontekstissa, sisältäen sekä uskonnolliset että eksistentiaaliset kysymykset. Toinen tavoite oli tutkia, onko olemassa mitään erityisiä potilasryhmiä, joiden kohdalla näiden tarpeiden huomioon ottaminen olisi erityisen tärkeätä. Hoitajilla oli jossain määrin vaikeuksia erottaa toisistaan hengellisyys ja psykososiaalinen hoito. Hoitajien mukaan erityisryhmiä hengellisen ja eksistentiaalisen tuen kohteena olivat vakavasti sairaat, kuolevat potilaat ja maahanmuuttajat, jotka aktiivisesti harjoittivat uskontoaan. Hoitajilla oli halua kiinnittää huomiota hengellisiin ja eksistentiaalisiin tarpeisiin, mutta heillä oli yhä vaikeuksia määritellä, mitä sellaisen hoidon pitäisi sisältää. Tutkimus osoitti, että hoitotyöntekijät tarvitsivat enemmän koulutusta tietojensa syventämiseksi. Kokonaishoidon toteuttaminen, johon sisältyy hengellinen ulottuvuus, edellyttää hoitajilta asiaan paneutumista. Hoitotyöntekijöiden täytyy uskaltaa käyttää ja kehittää omia taitojaan ja mahdollisuuksiaan lohduttaa potilaita eksistentiaalisissa kriiseissä heidän kamppaillessaan elämän kysymysten kanssa. On ensiarvoisen tärkeää olla hyvä kuuntelija, kunnioittaa potilaita ja kohdata heidät tasavertaisina. Hoitohenkilökunnan tulee pidättäytyä tyrkyttämästä omia arvojaan ja uskomuksiaan potilaalle, sen sijaan voi auttaa luomaan hiljaiselle mietiskelylle otolliset olosuhteet. Kun halutaan toteuttaa kokonaishoitoa ja kiinnittää huomiota potilaiden hengellisiin tarpeisiin, olennaista on, että hoito-organisaatio tukee sekä potilaita että henkilöstöä. Jos hoitotyöntekijöillä on yhteinen hoitofilosofia,

25 25 joka nojaa humanistisiin arvoihin ja kunnioittaa potilaita ja heidän arvojaan, se edistää potilaiden mahdollisuutta tulla nähdyiksi ja kohdatuiksi sellaisina ihmisinä kuin he ovat. (Strang ym. 2002, ) Harjula (1994, 52-54) tutki potilaan uskonnollisuutta ja sen mahdollistumista sairaalassa potilaiden ja hoitajien kuvaamana. Tutkimustulosten mukaan uskonnollisuus merkitsee potilaille toimintojen, ajatusten ja toiveiden takana olevaa voimaa, joka on lähtökohta monen elämässä. Se on osa potilasta myös sairaalaan tullessa, mutta peitettynä hoitajilta, koska se on yksilöllistä ja intiimiä, eikä hoitajilta voi odottaa panosta tähän heidän kiireidensä takia. Potilaan uskonnollisuuden kokeminen sairaalassa on riippuvainen potilaan omasta aloitteellisuudesta ja aktiivisuudesta. Vaikuttaa siltä, että hoitajat kokevat ettei heillä ole valmiuksia lähestyä potilasta kokonaisuutena, potilaasta ja hänen uskonnollisuudestaan lähtien. Hoitajat korostivat ottavansa uskonnollisuuden huomioon potilaan aloitteesta. Välttämättä tämä ei kuitenkaan ole potilaskeskeistä toimintaa. Se saattaa kuvata hoitajan epävarmuutta tilanteessa, jossa joutuu toimimaan intuitionsa ja luovuutensa varassa. Hoitajien tulisi selvittää oma suhteensa uskonnollisuuteen, ennen kuin he ovat valmiita auttamaan potilasta tällä alueella. Hoitajien tulisi kyetä vastaamaan potilaan uskonnollisiin tarpeisiin kuuntelemalla, läsnäolemalla, empatialla, rukoilemalla, hyväksymällä sekä sitoutumalla herkkyydellä ja nöyryydellä hoitotyöhön. Myllylän (2004, 65-68) tutkimuksessa tarkoituksena oli selkiyttää käsitystä diakonisesta hoitotyöstä ja tuottaa siitä kuvaus. Hän pyrki rakentamaan diakonisen hoitotyön mallin. Tutkimuksen mukaan diakonisen hoitotyön ihmiskäsitystä kuvataan kristilliseksi. Siinä potilas ja hoitaja kohtaavat ammatillisesti lähimmäisinä. Hengellinen osa-alue nähdään luonnollisena osana ihmistä ja tarve kuulua suurempaan luomakuntaan elämässä kuvataan kantavaksi voimavaraksi. Ihmisen kohtaaminen on pyyteetöntä toisen ihmisen kunnioittamista, erottelemattomuutta ja valmiutta yhteistyöhön. Toinen ihminen kohdataan tasavertaisena Jumalan luomana ja vuorovaikutussuhteissa on näkymättömänä voimana mukana jokin itseä korkeammaksi koettu. Tämä korkeampi voima heijastaa vuorovaikutussuhteen kaikkiin osapuoliin toivoa, voimaa ja rakkauden tunnetta. Tällöin kohtaamien tai vuorovaikutussuhde ei ole vain hoitajan ja hoidettavan väli-