VUOSIKYMMEN SAARISTOMEREN BIOSFÄÄRIALUEELLA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VUOSIKYMMEN SAARISTOMEREN BIOSFÄÄRIALUEELLA"

Transkriptio

1 VUOSIKYMMEN SAARISTOMEREN BIOSFÄÄRIALUEELLA Tiivistelmä biosfäärialueen 10-vuotisraportista Unescolle Birgitta Rosenberg Houtskarin Själössä Karl Vilhjálmsson

2 Saaristomeren biosfäärialue ja Unescon Ihminen ja biosfääriohjelma (MAB) Suuri osa Turunmaan saaristoa on vuodesta 1994 lukien ollut Unescon maailmanlaajuisen biosfäärialueiden verkoston jäsen. Kaikki verkoston biosfäärialueet toimivat ihmisen ja ympäristön välisen suhteen parantamiseksi. Vuonna 2016 biosfäärialueita on 669 kaikkiaan 120 maassa, ja Saaristomeren biosfäärialue on toinen Suomessa sijaitsevista biosfäärialueista. Toinen sijaitsee Pohjois-Karjalassa. Kaikkien biosfäärialueiden on joka kymmenes vuosi raportoitava toiminnastaan Unescon Ihminen ja biosfääri-ohjelmalle (MAB), joka on biosfäärialueen statuksen myöntävä taho. Saaristomeren biosfäärialue sai syksyllä 2016 valmiiksi 10-vuotisraporttinsa vuosista Raportti on kokonaisuudessaan luettavissa biosfäärialueen kotisivuilla osoitteessa tämä on lyhyt tiivistelmä raportista. Biosfäärialuetoimintaa ohjaavat suuntaviivat ja strategiat Toiminta Turunmaalla noudattaa MAB-ohjelman suuntaviivoja, jotka mahdollistavat kuitenkin myös paikallisiin tarpeisiin ja haasteisiin vastaamisen. Kaikilla maailman biosfäärialueilla keskiössä on ihmisen suhde luontoon. Saaristomeren biosfäärialueella toiminnan ytimenä on löytää yhteistyön kautta kestäviä tapoja asua ja toimia saaristossa tapoja, jotka edistävät saariston myönteistä kehitystä ja meren puhtautta. Maria Carling Biosfäärialueen toiminnan kolme peruspilaria paikallisia ratkaisuja globaaleihin haasteisiin Kaikkien maailman biosfäärialueiden on toteutettava kolmea tehtävää, jotka ovat oman toiminta-alueen säilyttäminen, kehittäminen ja tukeminen. Biosfäärialueen toimiston pääasiallisena tehtävänä on luoda edellytyksiä kestävälle yhteiskuntakehitykselle ja helpottaa muiden tekemää työtä kestävän

3 yhteiskuntakehityksen edistämiseksi. Biosfäärialue toteuttaa kolmea tehtäväänsä Saaristomerellä seuraavasti: Säilyttäminen saariston lajien ja luontotyyppien monimuotoisuuden, mutta myös ihmisen kulttuurin ja perinteiden säilyttäminen. Saaristomeren biosfäärialueella sijaitsevat suojellut luontoalueet kuuluvat pääsääntöisesti Saaristomeren kansallispuistoon. Myös muut alueet pyritään säilyttämään saariston asukkaille houkuttelevina elinympäristöinä ja virkistysalueina. Kulttuurimaisemien hoito on esimerkki sekä ekologisia että taloudellisia arvoja tukevasta toiminnasta. Kehittäminen saaristoyhteisön ekologisen, taloudellisen ja sosiaalisen kestävän kehityksen edistäminen. Saaristolle tärkeä aspekti on työmahdollisuuksien luominen ja houkuttelevien asumismahdollisuuksien löytäminen. Biosfäärialueen toimisto pyrkii toimimaan eri tahojen toteuttamien kehittämishankkeiden katalysaattorina saattamalla yhteen ihmisiä, organisaatioita, ideoita, tietoa ja rahoitusta. Biosfäärialueen toimisto ei voi toteuttaa omia hankkeita, vaan kaikki biosfäärialueen hankkeet ovat eri yhteistyökumppaneiden toteuttamia. Tukeminen saaristoyhteisön kestävää kehitystä tukevien tutkimus-, koulutusja valistusverkostojen ja -työkalujen luominen ja ylläpitäminen. Haluamme inspiroida kaikkia biosfäärialueellamme asuvia ja toimivia löytämään oman tapansa antaa panoksensa tarjoamalla neutraalin areenan kestävälle yhteiskuntakehitykselle. Tämä pitää sisällään populaaritieteellisen tiedotusmateriaalin tuottamisen, yhteistyössä korkeakoulujen kanssa toteutettavat selvityshankkeet ja tiedon levittämisen seminaarien kautta. Biosfäärialueen strategia Saaristomeren biosfäärialueen vuosien strategia päivitettiin ulottumaan vuoteen 2017 asti. Strategian mukaan Saaristomeren biosfäärialueen on määrä toimia rannikko- ja saaristoalueiden kestävän kehityksen elinvoimaisena mallialueena. Eri kumppanuusorganisaatiot säilyttävät ja kehittävät saaristoa yhteistyössä ylläpitääkseen alueella elävää ja houkuttelevaa ympäristöä. Alueen tärkeät luonto- ja kulttuuriarvot tekevät siitä ihanteellisen alueen poikkitieteellisille soveltavan ympäristötieteen tutkimus-, kehitys- ja pilottihankkeille.

4 Toiminnan yleiset tavoitteet Biologisen monimuotoisuuden säilyttäminen Rannikkovesien ja Itämeren saastumisen vähentäminen Alueen kulttuuriperinnön säilyttäminen ja perinteisten elinkeinojen tukeminen Ekologisesti kestävien ratkaisujen osalta johtavaan asemaan pyrkivän aluekehityksen edistäminen (energiantuotanto, yritykset/talous, matkailu ja rannikkoalueiden yhdennetty käyttö ja hoito [Integrated Coastal Zone Management]) Saaristoon suuntautuvan muuton, saaristoelinkeinojen ja viihtyisän asuinympäristön edistäminen ja rakentajien, matkailijoiden ja yrittäjien houkutteleminen saaristoon Saaristomeren kannalta tärkeitä asioita esiin nostavien ja yliopistojen, päättäjien ja paikallisten asukkaiden välistä vuorovaikutusta edistävien vertikaalisten ja horisontaalisten yhteistyöverkostojen luomisen ja ylläpitämisen tukeminen Kestävien ratkaisujen mallialueena toimiminen yhdessä muiden maailmanlaajuiseen biosfäärialueiden verkostoon kuuluvien biosfäärialueiden kanssa. Julia Ajanko

5 Kansainväliset ympäristösopimukset Suomen valtio on sitoutunut yli sataan kansainväliseen ympäristösopimukseen. Biosfäärialue on hanketoimintansa kautta edistänyt kansainvälisissä sopimuksissa ja yleissopimuksissa asetettujen tavoitteiden toteutumista. Saaristomeren biosfäärialueen kannalta keskeisimmät kansainväliset sopimukset ovat: Eurooppalainen maisemayleissopimus, jonka Suomi ratifioi vuonna Sopimuksen tavoitteena on eurooppalaisen maisemansuojelun, - hoidon ja -suunnittelun edistäminen sekä eurooppalaisen maisemayhteistyön järjestäminen. Biologista monimuotoisuutta koskeva yleissopimus. Nykyinen kansallinen strategia ja toimintasuunnitelma Luonnon puolesta ihmisen hyväksi hyväksyttiin vuonna Luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön toimintaohjelma vuosille tavoittelee sitä, että luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen pysähtyy Suomessa vuoteen 2020 mennessä. Monet biosfäärialueen säilyttämistä ja hallinnointia ohjaavat asiakirjat perustuvat tähän yleissopimukseen. Bernin sopimus, yleissopimus Euroopan luonnonvaraisen kasviston ja eläimistön sekä niiden elinympäristön suojelusta on sopimus luonnonvaraisen kasviston ja eläimistön sekä niiden elinympäristöjen säilyttämisestä. Yleissopimus muodostaa tärkeän perustan EU:n lainsäädännölle, kuten esimerkiksi luontodirektiiville ja lintudirektiiville, joihin Natura verkosto pohjautuu. Saaristomeren biosfäärialueella on 20 EU:n Natura suojelualueverkostoon kuuluvaa aluetta, EU:n elinympäristödirektiivin (SCI) mukaisia suojelualueita (19 aluetta) ja EU:n lintudirektiivin (SPA) mukaisia suojelualueita (4 aluetta). Helsingin sopimus, Itämeren alueen merellisen ympäristön suojelua koskeva yleissopimus muodostaa perustan HELCOM:n Itämeren suojelun toimintaohjelmalle. EU:n meristrategiapuitedirektiivi kattaa Euroopan unionin toimenpiteet koko Euroopan meriympäristön suojelemiseksi. EU:n vesipuitedirektiivi vuodelta Biosfäärialue osallistuu direktiivin toteuttamiseen yhteistoiminnallisen Pro Saaristomeri -ympäristötutkimus- ja suojeluohjelman kautta.

6 Organisaatio Suomen kahdesta biosfäärialueesta vastaa ympäristöministeriö. Suomen Unesco-toimikunnan sihteeristö työskentelee opetus- ja kulttuuriministeriössä, kun taas perusrahoituksesta vastaa ELY-keskusten budjetin vahvistava työ- ja elinkeinoministeriö. Biosfäärialueen toimisto on vuodesta 2004 lähtien toiminut hallinnollisesti Paraisten kaupungin alaisuudessa ja sitä hoidetaan yhteistyössä Kemiönsaaren kunnan ja ELY-keskuksen kanssa, joista viimeksi mainitulla on seudullinen vastuu biosfäärialueen hallinnosta. Mainitut kolme osapuolta ovat laatineet yksi- tai kaksivuotisia yhteistoimintasopimuksia, joissa ne ovat sopineet vastuualueista ja perusrahoituksesta. Biosfäärialueen koordinoinnin hoitaa Paraisten kaupunki ostopalveluna ELY-keskukselle, joka vastaa euron perusrahoituksesta (2005: ). Kaikkeen toimintaan haetaan varoja muun muassa säätiöiltä, rahastoilta ja EU-ohjelmista. Vuonna 2016 biosfäärialueen keskeisimpien hankkeiden kokonaisbudjetti oli noin Toimisto sijaitsee keskellä biosfäärialuetta Paraisten kaupungin toimitiloissa Korppoon kirkonkylällä. Biosfäärialuetta koordinoidaan täysipäiväisesti. Kunnat voivat palkata biosfäärialueen toimistoon henkilöitä vastaamaan yksittäisistä kehittämishankkeista. Sekä Parainen että Kemiönsaari tarjoavat biosfääri-

7 alueelle teknisiä ja logistisia resursseja sekä viestintä- ja markkinointiapua. Kemiönsaari ja Parainen hallinnoivat myös biosfäärialueeseen kytköksissä olevia ulkopuolista rahoitusta saavia hankkeita, jotka toisinaan voivat olla myös kuntien osarahoittamia. Saaristomeren biosfäärialueen kaiken hanketoiminnan toteuttavat eri kumppanuusorganisaatiot. Ohjausryhmä ja yhteistyöosapuolet Saaristomeren biosfäärialueen ohjausryhmään kuuluvat Varsinais-Suomen ELYkeskus, Paraisten kaupunki, Kemiönsaaren kunta, Metsähallitus, Åbo Akademi ja Turun yliopisto. Ohjausryhmä vastaa toiminnan suunnittelusta ja luo strategiset suuntaviivat biosfäärialueen toiminnalle. Kaikki osapuolet osallistuvat biosfäärialueen toiminnan toteutukseen. Yliopistot toteuttavat tutkimusta, valvontaa ja opetusta ja niillä on keskeinen rooli tieteen popularisoinnissa. Metsähallitus hallinnoi Saaristomeren kansallispuistoa, joka sijaitsee biosfäärialueen ydinalueella. Suuria osia biosfäärialueesta sijaitsee myös yksityisillä mailla. Metsähallitus edistää myös alueen kestävää kehitystä varsinkin virkistys- ja matkailutoimintaan liittyen. Kunnat osallistuvat keskeisesti biosfäärialueen hallinnointiin ELY-keskuksen kanssa solmitun yhteistoimintasopimuksen nojalla. Molemmissa kunnissa biosfäärialuetta koskevia asioita hoitavat osastot ja työntekijät, joiden työtehtävät liittyvät kehittämiseen, elinkeinoelämään ja viestintään. Biosfäärialueen koordinaattori on kutsuttu osallistumaan kaikkiin osastokokouksiin. Kunnat toteuttavat kehittämishankkeita yhteistyössä biosfäärialueen kanssa ja osallistuvat erilaisten tapahtumien, kuten esimerkiksi Saaristomeren talvitapaamisen, järjestämiseen. Yleistiedot alueesta Viimeisimmän, vuonna 2005 tehdyn määräaikaistarkastelun jälkeen biosfäärialue on ryhtynyt Unescon suosittelemiin toimenpiteisiin alueen rajojen osalta. Biosfäärialueen siirtymäaluetta on laajennettu ja yhtenäistetty. Laajennettu alue käsittää nyt vailla kiinteää tieyhteyttä olevan Turunmaan saariston kokonaisuudessaan. Biosfäärialue sijaitsee maantieteellisesti Paraisten ja Kemiönsaaren kuntien alueella.

8 Ydinalue (merkitty karttaan keltaisella): Biosfäärialueen sisin vyöhyke koostuu valtion omistamista, suojelluista maa-alueista, jotka muodostavat Saaristomeren kansallispuiston. Puskurivyöhyke (liilan viivan sisäpuolella): Koostuu ulkosaariston yksityisistä maa-alueista kansallispuiston ympärillä. Toimii siirtymävyöhykkeenä. Puskurivyöhykkeellä ihmisen vaikutus luontoon on vähäistä. Yhteistoiminta-alue (vihreän viivan sisäpuolella): Kansallispuiston ympärillä oleva alue, joka koostuu suuremmista, tiheämpään asutuista saarista, joissa on enemmän ihmistoimintaa. Vakituisia asukkaita biosfäärialueella on (vuonna 2015). Ennen rajan siirtämistä asukkaita oli vain 900, mutta alueen laajentamisen myötä biosfäärialueen asukasmäärä kasvoi henkeen (vuonna 2009). Asukasmäärä on erityisesti ulkosaaristossa vähenemässä. Saarilla, joihin liikennöi yhteysalus, asuu 363 vakituista asukasta, kun taas saarilla vailla minkäänlaista yleistä veneyhteyttä on kirjoilla 51 asukasta. Vuonna 2011 Kasnäsiin avattiin silta, josta tuli ensimmäinen kiinteä yhteys mantereelta biosfäärialueelle. Enemmistö biosfäärialueen asukkaista on ruotsia äidinkielenään puhuvia suomenruotsalaisia. Tarkkoja tilastoja biosfäärialueen kielisuhteista ei ole saatavilla, vaan tilastot kuvaavat Paraisten ja Kemiönsaaren kuntia kokonaisuutena. Paraisten kaupunki on kaksikielinen kaupunki, jonka enemmistökieli

9 on ruotsi (59,9%), suomea puhuu 38,7% ja jotain muuta kieltä 1,3 % asukkaista. Myös Kemiönsaaren kunta on kaksikielinen, siellä ruotsia puhuu 73 % ja suomea 27 % asukkaista. Luonnonsuojelu Saaristomerellä Luonnonsuojelu on lakisääteistä ja sitä hoitavat viranomaiset. Biosfäärialueella on toteutettu useita eri luonnonsuojeluohjelmia, mutta useimmat suojelualueet ovat osa Saaristomeren kansallispuistoa, jonka tehtävänä on sekä alueen luonnon että kulttuurin vaaliminen. Biosfäärialueen rooli luonnonsuojelussa on asukkaiden osallistaminen luonnonsuojeluun, monimutkaisiin ekologisiin prosesseihin liittyvän tutkimustyön helppotajuistaminen ja keskustelun käynnistäminen luonnon hoidosta. Biosfäärialue on Unescon myöntämä kunnianimitys, ja biosfäärialueen kaikilla asukkailla ja toimijoilla on oma vastuunsa alueen kestävästä kehityksestä. Biosfäärialueella tehtävä tutkimus Biologista tutkimusta biosfäärialueella harjoittavat etupäässä Turun yliopisto ja sen alainen Saaristomeren tutkimuslaitos Seilin saarella, Åbo Akademi ja Metsähallitus ja niiden merentutkimustukikohdat Korpoströmissä, ELY-keskus ja Luonnonvarakeskus LUKE. Laajoissa luontoinventoinneissa ja valvontaohjelmissa tarkastellaan vedenlaatua, sedimentin laatua, meribiologista monimuotoisuutta ja saariston linnustoa, kalastoa ja kasvistoa. Metsähallitus valvoo alueen suojeltuja meri- ja maa-alueita. Erityistä huomiota saavat suojellut lajit, suojelualueiden ulkopuolella harvinaisina esiintyvät lajit ja helposti häiriintyvät tai keräilyvaarassa olevat lajit. Biosfäärialueella keskiössä ovat saaristolintukannat, vieraslajit, perinnemaisemalajit ja saariston huippupedot (merikotka, halli ja norppa). Tutkimusta on tehty jonkin verran myös muista kuin luonnontieteellisistä aiheista, muun muassa julkisoikeuteen, etnologiaan ja teologiaan liittyen. Yliopistot ja tutkimuslaitokset tutkivat meren biogeokemiaa, biologiaa ja ekologiaa, tarkemmin sanoen rehevöitymistä, populaatiobiologiaa, tuontilajien vaikutuksia kotimaiseen eläimistöön, ilmastonmuutoksen vaikutuksia, ravintoverkkoekologiaa sekä monimuotoisuuden muutosten vaikutuksia ekosysteemitoimintoihin. Mallintamistutkimukset ja hallinnointiasioita koskevat

10 tutkimukset ovat yhä tavallisempia. Tässä yhteydessä biosfäärialueen tärkein tehtävä on kertyneen tiedon popularisointi ja välittäminen yleisölle. Juhlavuosi 2014 Juhlavuosi käynnistyi tammikuussa 2014 biosfäärialueen koko 20-vuotisen historian tiivistäneellä seminaarilla. Seminaarin tuloksena syntyi Skärgård"- lehden julkaisema juhlajulkaisu, joka koostui sekä Saaristomeren kansallispuistoa että Saaristomeren biosfäärialuetta käsitelleistä artikkeleista. Biosfäärialueen juhlavuonna haluttiin tuoda esiin paikallista osallistumista ja yhteistyön merkitystä Saaristomeren alueen kestävän kehityksen edistämisessä. Meillä on yhteinen vastuu Saaristomeren tilasta sekä pinnan alla että päällä ja rikkaan luonnon ja kulttuurin säilyttämisestä elinvoimaisen saaristoyhteisön voimavaroina. Juhlavuoden ohjelma koostui useista pienistä tapahtumista ja ohjelmista, joiden määrää lisättiin aina vuoden loppuun asti, jotta niiden kautta tavoitettiin mahdollisimman monimuotoinen kohderyhmä sekä paikkakuntalaisia että saaristosta kiinnostuneita. Tapahtumista voidaan mainita kestävien ratkaisujen markkinat, rantojen siivous koululaisten kanssa, 24 tunnin Bioblitz-lajistonkartoitus ja kansainvälinen foorumi saarista ja saariston elämästä. Vuoden aikana pyrittiin luomaan erilaisia tilaisuuksia keskusteluun, luomaan uusia kanavia tiedon ja informaation levittämiseen ja lisäksi aktivoimaan paikkakuntalaisia, paikallisia yrityksiä ja muita saaristotoimijoita tekemään ekologiaa ja kulttuuria edistäviä panostuksia lähiympäristönsä, biosfäärinsä hyväksi. Mikael von Numers juhlavuoden bioblitztapahtumassa Holmassa Sonja Tobiasson

11 Mitä biosfäärialueella on kymmenen viime vuoden aikana tapahtunut? BIOLOGISEN MONIMUOTOISUUDEN SÄILYTTÄMINEN Kulttuurimaisemien muutokset Kulttuurimaiseman jatkuvat muutokset, jotka johtuvat väestön vähenemisestä ja maatalouden muutoksista, ovat olleet biosfäärialueen keskeinen teema aina sen perustamisesta vuodesta 1994 lähtien. Koska vanhoja kulttuurimaisemia ei enää käytetty laidunmaina eikä niittonurmina, monet avonaiset maisemat olivat vaarassa kasvaa umpeen ja menettää sen seurauksena biologisen monimuotoisuutensa. Kansallispuiston resurssit kaikkien umpeenkasvaneiden perinnebiotooppien hoitamiseen ovat rajalliset. Biosfäärialueen panos Saaristomeren biosfäärialueella on ollut keskeinen asema kulttuurimaisemien hoitoon liittyvän yhteistyön edistämisessä. Perinteisellä eläintenpidolla saaristossa on sekä ekologisia että kulttuurisia etuja. Biosfäärialueen toimisto on tuonut esille kulttuurimaisemien hoidon taloudellisia näkökohtia ja saanut sekä uusia että nykyisiä maanviljelijöitä mukaan kulttuurimaisemien hoitoon laiduneläimineen. Biosfäärialue on kannustanut maanviljelijöitä markkinoimaan tuotteitaan luonnonlaidunlihana, järjestänyt kursseja paikallisten maisemanhoitajien kouluttamiseksi sekä edistänyt maanomistajien ja eläintenpitäjien välistä yhteistyötä sujuvoittaakseen eläinten siirtoa saaristoon. Kulttuurimaisemien ja biologisen monimuotoisuuden säilyttämiseen saatavissa olevilla EU-tuilla on suuri merkitys eläinkuljetuksille ulkosaariston pienille saarille. Vuonna 2014 Saaristomeren biosfäärialueella järjestettiin ensimmäistä kertaa Bioblitz-tapahtuma osana biosfäärialueen juhlaohjelmaa. Tapahtuma yhdisti luontevalla tavalla luontopedagogiikan ja luonnonsuojelun ja tarjosi uudenlaisen yhteistyön mallin kansallispuiston, vapaaehtoisten ja paikallisten sidosryhmien välille.

12 Meriympäristön muutokset Suurimmat muutokset kymmenen viime vuoden aikana ovat luultavasti tapahtuneet meriympäristössä. Erityisesti elinympäristöt, kuten rakkolevävyöhyke (Fucus vesicolosus), meriajokasniityt (Zostera marina) ja sinisimpukkariutat (Mytilus edulis), ovat rehevöitymisen ja rihmalevien liikakasvun takia uhattuina. Rehevöityminen on myös lisännyt vähähappisia alueita syvissä merenpohjissa. Meren ekologinen tasapaino ja kalaston koostumus ovat muuttuneet. Taloudellisesti arvokkaat kalalajit, kuten kampela ja taimen, ovat vähentyneet, kun taas kalataloudellisesti vähemmän kiinnostavat lajit, kuten särkikalat, ovat lisääntyneet. Merimetso, Phalacrocorax carbo, on lisääntynyt voimakkaasti runsasravinteisen meriympäristön ansiosta ja muodostaa paikallisella tasolla riesan rannikkokalastukselle. Voimakkaan taantumisen jälkeen elpynyt laji on halli, Halichoerus grypus. Kuitenkin myös halli muodostaa rannikkokalastukselle riesan lähinnä kalastusvälineille aiheuttamansa vahingon takia. Itämeren ja Saaristomeren tilalla on negatiivinen vaikutus meriluonnon biologiseen monimuotoisuuteen. Maatalouden ja jätevesien ravinnekuormitus on vähentynyt selvästi, mutta myönteisiä vaikutuksia ei vieläkään ole nähtävissä. Vuonna 2004 käynnistynyt laaja meriluonnon inventointiohjelma Velmu on lisännyt tietoisuutta Suomen meriluonnon elinympäristöistä. Biosfäärialueen panos Tietoisuuden lisääminen meriympäristöstä on yksi biosfäärialueen toiminnan peruspilareista, sen kautta pyritään säilyttämään saariston lajien ja luontotyyppien monimuotoisuus. Biosfäärialueen puitteissa tietoa meren tilasta on levitetty etupäässä erilaisten yleisötapahtumien kautta. Vuonna 2006 toteutettiin Saaristomeren teemavuosi, joka järjestettiin yhteistyössä useiden eri seudullisten kumppaneiden kanssa. Biosfäärialueen toimisto on ollut mukana järjestämässä rantojen siivoustapahtumia sekä kursseja siitä, miten mahdollisessa öljyonnettomuudessa tulee toimia. Vuonna 2007 järjestettiin seminaari Saaristomeressä tapahtuvien muutosten kompleksisuudesta. Myös jätevesien käsittelystä tiedottamiseen on käytetty suuri työpanos. Vuonna 2010 biosfäärialueen asukkailla oli mahdollisuus hakea rahoitusta uusien jätevedenpuhdistamojen suunnitteluun. Tavoitteena oli osin saada asukkaat ottamaan käyttöön sekä ympäristön että talouden kannalta parhaat ratkaisut, osin houkutella ihmisiä aloittamaan jätevesijärjestelmiensä uudistamisprosessi, mistä oli säädetty laissa.

13 Pro Saaristomeri on Saaristomeren vesien ja rannikkoalueen tilan parantamiseen tähtäävä yhteistyöohjelma. Ohjelma toteuttaa toiminnassaan rannikkoalueiden yhdennetyn käytön ja hoidon periaatteita (ICZM). Biosfäärialueen koordinaattori toimii Saaristomerityöryhmän sihteerinä. SAARISTOYHTEISÖJEN JA ELINKEINOJEN KEHITTÄMINEN Saaristoyhteisöt muuttuvat globaalissa maailmassa Globaali kehitys on koetellut paikallistaloutta. Kunnan ja valtion palveluja ajetaan alas ja keskitetään jatkuvasti, varsinkin maaseudulla. Harvaan asuttu saaristo on tälle erityisen alttiina. Asukasmäärä entisissä pienissä saaristokunnissa vähenee, ja tätä suuntausta vahvistavat kyläkoulujen sulkemiset, terveydenhuoltopalvelujen lakkauttamiset ja lauttaliikenteeseen liittyvän epävarmuuden lisääntyminen. Biosfäärialueen panos Kuluneen vuosikymmenen aikana biosfäärialueella on keskitytty erityisesti toimintaan, jonka tavoitteena on saariston autioitumisen torjuminen. Biosfäärialueen toimistolla oli tärkeä rooli Turunmaan Saaristosäätiön perustamisessa vuonna Turunmaan Saaristosäätiön tarkoituksena on toimia elävän saariston hyväksi edistämällä ja tukemalla ympärivuotista asumista saaristossa ja sinne muuttamista sekä edistää muilla tavoin kestävää taloudellista, ekologista ja sosiokulttuurista kehitystä Turunmaan saaristossa. Biosfäärialueen ja säätiön toiminta ovat nivoutuneet tiiviisti yhteen, mikä on avannut uusia mahdollisuuksia Saaristomeren biosfäärialueelle. Toiminta Brännskärin saarella tarjoaa mallin siitä, miten saariston asuttuna ja elinvoimaisena pitämistä voidaan edistää. Saaren kiinteistö ostettiin vapailta markkinoilta ja sitä vuokrataan ympärivuotiseen asumiskäyttöön. Brännskäristä, joka on nyt ollut vuokrattuna yli viiden vuoden ajan, on kehittynyt innovatiivinen matkailun keskus. Saarella toimii useita yrittäjiä. Kaikki rakennustyöt ja kaikki toiminta on toteutettu kestävästi ottaen huomioon

14 saariston luontoarvot ja saaren kulttuurihistoria. EU:n Leader-ohjelma on rahoittanut useita Brännskärissä toteutettuja kehittämishankkeita. Perinteiseen osaamisen perustuvat elinkeinot Kymmenen viime vuoden aikana kuluttajien into ostaa lähellä tuotettua terveellistä ruokaa ilman tarpeettomia lisäaineita on voimistunut entisestään. Tämä pätee sekä lihaan, kasviksiin että pienimuotoisen ruoantuotannon kautta tuotettuihin tuotteisiin. Kymmenen vuotta sitten saaristossa oli pulaa laiduneläimistä, mikä vaikutti sekä luonnonlihan saatavuuteen että kulttuurimaisemaan. Biosfäärialueen panos Kymmenen viime vuoden aikana biosfäärialueella on toteutettu useita alueen elinkeinojen monipuolistamiseen tähdänneitä kehittämishankkeita. Biosfäärialueen toimisto on tehnyt suuria panostuksia saariston lammaselinkeinon edistämiseksi. Lampaidenpito soveltuu hyvin pirstaleiseen saaristoon, joka tarjoaa hyvät edellytykset pienimuotoiselle korkealaatuiselle lihantuotannolle. Kiinnostus lammaselinkeinoa kohtaan on kasvanut merkittävästi kymmenessä vuodessa. Laiduntavilla lampailla on myös tärkeä maisemanhoidollinen tehtävä. Knowsheep-hankkeessa vaihdettiin tietoja ja kokemuksia virolaisten lammasfarmareiden kanssa lammaselinkeinon edistämiseksi koko tuotantoketjussa lampaidenpidosta lammastuotteiden jalostukseen ja markkinointiin. Viime vuosina on tuotu voimakkaasti esille artesaaniruoan konseptia (ruotsiksi mathantverk). Paikallista pienimuotoista ruoantuotantoa ja -jalostusta on edistetty useilla hankkeilla ja kursseilla. Vuonna 2013 käynnistyi artesaaniruoan eri alalajien koulutusohjelma yhteistyössä muiden seutukuntien kanssa. Biosfäärialueella työskennellään useilla eri tasoilla: koulutetaan ja tuetaan tuottajia ja heidän yrityksiään sekä tuetaan paikallisten maanviljelijöiden, kuluttajien ja HoReCa-alan välisiä suorakaupan verkostoja.

15 Kestävä matkailu Saaristomeri on yksi Suomen suurimmista matkailukohteista ja matkailuelinkeinon merkitys paikallistaloudelle kasvaa jatkuvasti. Pelkästään biosfäärialueelta ei ole olemassa luotettavia kävijätilastoja, mutta vuoden 2015 tietojen perusteella koko Turun saariston alueella arvioidaan vuosittain vierailevan noin matkailijaa. Suomessa valtion omistamia suojelualueita, kuten Saaristomeren kansallispuistoa, hallinnoi valtaosin Metsähallitus. Metsähallitus vastaa myös matkailun kehittämisestä kyseisillä alueilla. Vuosiksi laadittiin kansallinen luontomatkailun kehittämiseen tähdännyt toimintasuunnitelma. Tärkeänä toimenpiteenä on ollut matkailun kestävyyttä mittaavien kriteerien ja indikaattoreiden kehittäminen, jotta matkailijoiden määrää voidaan lisätä vaarantamatta alueen tärkeitä luonto- ja kulttuuriarvoja. Biosfäärialueen panos Viime vuosikymmenen aikana Saaristomeren biosfäärialue on vahvistanut rooliaan kestävän luonto- ja kulttuurimatkailun kehittämisestä käytävän vuoropuhelun alustana. Biosfäärialueesta itsestään ei ole kehittynyt matkailukohdetta, mikä ei ole ollut nimenomaisena pyrkimyksenäkään. Biosfäärialue on kuitenkin osallistunut alueen kestävän matkailun kehittämiseen strategisen suunnittelun keinoin, perustamalla uusia retkeilyreittejä ja tuottamalla

16 materiaalia ja esitteitä, joissa esitellään ulkosaariston kyliä ja biosfäärialuetta laajemminkin. Biosfäärialue tukee kuntien, Metsähallituksen, yrittäjien ja muiden paikallisten toimijoiden välistä vuorovaikutusta. Näiden yhteisten ponnistelujen tuloksena kansallispuisto palkittiin PAN Parks -sertifikaatilla vuonna Metsähallituksen vahvistama luontomatkailusuunnitelma vuodelta 2009 oli tärkeä askel saaristoympäristön ja sen luonto- ja kulttuuriarvojen ja biologisen monimuotoisuuden säilyttämisessä. Suunnitelma oli myös osa PAN Parks -verkoston jäsenyysprosessia. TUKEMINEN Koulutus ympäristö- ja kestävyyskysymyksissä Tärkeä osa biosfäärialueen toimintaa on alueen ympäristö- ja kestävyyskysymyksiin liittyvän koulutuksen tukeminen. Biosfäärialueen toimisto tarjoaa itse opetusta, mutta toimii myös yliopistojen ja tutkimuslaitosten sekä yleisön välisenä yhdyslenkkinä. Jatkuva Biosfäärialue koulussa -hanke on suunnattu yläkouluikäisille nuorille, kun taas Kalakamut-pehmoleluhahmot opettavat päiväkoti-ikäisille lapsille ympäristötietoutta, esimerkiksi kierrätyksestä ja elämästä meressä.

17 Biosfäärialueen vuosittaiset seminaarit, Saaristomeren talvitapaaminen ja Saaristotutkimuksen foorumi, ovat tapa rakentaa siltoja tutkijoiden, saariston asukkaiden ja paikallisten toimijoiden välille. Saaristotutkimuksen foorumissa, joka järjestetään yhteistyössä Åbo Akademin Skärgårdsinstitutetin kanssa, tutkijoita kehotetaan pitämään esitelmänsä tutkimustyöstään ja tutkimuksistaan populaaritieteellisesti. Saaristomeren talvitapaaminen on foorumi kaikille biofäärialueen toiminnasta ja saariston kestävästä kehityksestä kiinnostuneille. Vuosittain järjestettävä talvitapaaminen on nykyisin tärkeä alusta siltojen rakentamiseen ja yhteistyöhankkeiden kehittämiseen. Yhdessä paikallisten asiantuntijoiden ja tutkijoiden kanssa biosfäärialueen toimisto on kehittänyt kaksi siirrettävää näyttelyä, joita lainataan eri paikkakunnille ja tapahtumiin. Itämeren tila on vahvasti biosfäärialueen toimiston toiminnan keskiössä, koska rannikkoalueet ovat erittäin tärkeitä resursseja paikallisille elinkeinoille, matkailulle, asumiselle ja retkeilylle. Biosfäärialueen toimisto ei suoranaisesti ole mukana alueen monitoroinnissa tai tutkimuksessa, koska näitä tehtäviä hoitavat useat eri yhteistyötahot. Turun yliopistolla ja sen Saaristomeren tutkimuslaitoksella, Åbo Akademilla ja sen meribiologisella tukikohdalla Korpoströmissä, Metsähallituksella, ELY-keskuksella ja Luonnonvarakeskuksella (LUKE) on erittäin tärkeä rooli biosfäärialuetta koskevan biologisen tiedon tuottamisessa. Saaristokeskus Korpoström on paikka, jossa nivoutuvat yhteen tiede, taide ja kulttuuri. Biosfäärialueen koordinaattori on aktiivisesti mukana keskuksen toiminnassa, kuten myös monet muut biosfäärialueen yhteistyötahoista. Keskus toimiikin monien yhteistyöhankkeiden toteutuspaikkana. Toiminta käsittää meritieteen, kansallispuiston hallinnoinnin, perinteiset käsityöt, taidenäyttelyt ja seminaarit. Biosfäärialueen alulle paneman yhteistyöhankkeen tuloksena vuonna 2016 avautui lapsille suunnattu Knattelabb, jossa lapset pääsevät itse tekemään meritiedettä. Biosfäärialueen toimisto on panostanut yhä enemmän biosfäärialueen näkyvyyden parantamiseen. Viestintää on lisätty ja parannettu sähköisellä uutiskirjeellä, uusilla verkkosivuilla ja sosiaalisessa mediassa, kuten Facebookissa ja Twitterissä. Biosfäärialueella on ollut oma logo vuodesta 2012 lähtien. Uusi lippu ja infotaulu on sijoitettu kahteentoista eri paikkaan eri puolille biosfäärialuetta. Olemme ottaneet mukaan lisää sidos- ja kohderyhmiä ja parantaneet viestintäämme näissä verkostoissa.

18 Malin Ekblom Saaristomeren biosfäärialueen koordinaattorilla on ollut usean vuoden ajan koordinoiva rooli pohjoismaisessa NordMAB-verkostossa. Suomi on tällä hetkellä myös EuroMAB:n ohjaustoimikunnan jäsen ( ); tehtävä on jaettu Pohjois-Karjalan ja Saaristomeren biosfäärialueiden kesken. Saaristomeren biosfäärialue on aktiivinen myös Island and Coastal Biospheres network -verkostossa. Kymmenen viime vuoden aikana Saaristomeren biosfäärialue on järjestänyt kaksi kansainvälistä kokousta (NordMAB 2007, NordMAB 2014). Yhteisiä hankkeita on toteutettu seuraavien NordMABverkostoon kuuluvien biosfäärialueiden kanssa: Pohjois-Karjala/Suomi, North- Vidzeme/Latvia ja Länsi-Viron saaristo. Kestävän matkailun tiimoilta on tehty yhteistyötä myös vietnamilaisen Cat Ban biosfäärialueen kanssa.

19 Yhteistyöterveisin! Katja & Pia Yhteystiedot Katja Bonnevier, koordinaattori puh Pia Prost, vt. koordinaattori puh

20

Kumppanuussopimus Saaristomeren biosfäärialueen kanssa Aiesopimus biosfäärialueen toimintaan osallistumisesta

Kumppanuussopimus Saaristomeren biosfäärialueen kanssa Aiesopimus biosfäärialueen toimintaan osallistumisesta Kumppanuussopimus Saaristomeren biosfäärialueen kanssa Aiesopimus biosfäärialueen toimintaan osallistumisesta 1. Sopijapuoli Nimi Yhteyshenkilö/-t: Toimimme osana Unescon biosfäärialuetta Saaristomerellä

Lisätiedot

Saaristomeren biosfäärialue

Saaristomeren biosfäärialue Suojelu- ja kehittämistoiminta yhteensovitettuna! Saaristomeren biosfäärialue 25.5.2012 Korpoström Katja Bonnevier, koordinaattori www.saaristomerenbiosfaarialue.fi Mitä tarkoittaa biosfäärialue? Mikael

Lisätiedot

hyödyntäminen ilmastonmuutoksen t seurannassa

hyödyntäminen ilmastonmuutoksen t seurannassa Selkämeren kansallispuisto i ja sen hyödyntäminen ilmastonmuutoksen t seurannassa Mikael Nordström Puh. 0400-445234, sähköposti: mikael.nordstrom@metsa.fi t 25.5.2011 Rauma Mikä on Metsähallitus? Metsähallituksen

Lisätiedot

Valtion luonnonsuojelu Östersundomissa. Östersundomin yleiskaava ja kaupunkiekologia, Helsinki Laituri, , Antti Below

Valtion luonnonsuojelu Östersundomissa. Östersundomin yleiskaava ja kaupunkiekologia, Helsinki Laituri, , Antti Below Valtion luonnonsuojelu Östersundomissa Östersundomin yleiskaava ja kaupunkiekologia, Helsinki Laituri, 31.5.2011, Antti Below Taustaa Matti Vanhasen II hallituksen ohjelma (19.4.2007): Selvitetään mahdollisuudet

Lisätiedot

Luonnonsuojelualueiden laiduntaminen

Luonnonsuojelualueiden laiduntaminen Luonnonsuojelualueiden laiduntaminen 1 LUONNONSUOJELUALUEET Suomen pinta-alasta suojeltu noin yhdeksän prosenttia luonnonsuojelu- ja erämaalailla. Lisäksi suojelutavoitteita tukevia muita alueita sisältyy

Lisätiedot

NATURA VERKOSTO

NATURA VERKOSTO NATURA 2000 -VERKOSTO Natura 2000 -verkostoon kuuluvien luontodirektiivin ja lintudirektiivin perusteella suojeltavien alueiden keskittymät. Ydinestimoinnissa käytetyn ytimen koko on 1000 km² ja säde 17,8

Lisätiedot

Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018 KULTTUURIPERINTÖMME: KUN MENNYT KOHTAA TULEVAN

Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018 KULTTUURIPERINTÖMME: KUN MENNYT KOHTAA TULEVAN Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018 Kulttuuriperintövuosi Projekteja, tapahtumia, aloitteita, kampanjoita ympäri Eurooppaa. Toteuttajina EU:n jäsenvaltiot, alueelliset ja paikalliset viranomaiset/toimijat,

Lisätiedot

Ihmisen paras ympäristö Häme

Ihmisen paras ympäristö Häme Ihmisen paras ympäristö Häme Hämeen ympäristöstrategia Hämeen ympäristöstrategia on Hämeen toimijoiden yhteinen näkemys siitä, millainen on hyvä hämäläinen ympäristö vuonna 2020. Strategian tarkoituksena

Lisätiedot

Taustaselvitys. Päijänne Brändiksi. Saaristomeren biosfäärialue. Keskustelutilaisuudet huhtikuussa 2018

Taustaselvitys. Päijänne Brändiksi. Saaristomeren biosfäärialue. Keskustelutilaisuudet huhtikuussa 2018 Taustaselvitys Saaristomeren biosfäärialue Päijänne Brändiksi Keskustelutilaisuudet huhtikuussa 2018 Niina Rantakari, projektipäällikkö, JAMK Anna Pajari, projektipäällikkö, LAMK Mikä ihmeen biosfääri?

Lisätiedot

Päijänne unescon biosfäärialueeksi

Päijänne unescon biosfäärialueeksi Päijänne unescon biosfäärialueeksi BIOSFÄÄRI- TUNNUKSESTA UUSIA MAHDOLLISUUKSIA YRITYKSILLE ProPäijänne-yhdistyksen, Muuramen kunnan ja yrittäjien aloitteesta Päijänteelle tavoitellaan kansainvälisesti

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.4.2017 COM(2017) 166 final 2017/0077 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta omaksuttavasta kannasta muuttavien luonnonvaraisten eläinten suojelemista koskevan

Lisätiedot

TALOUDELLINEN TOIMINTA TUTKIMUS LUONTO YMPÄRISTÖKASVATUS KULTTUURIARVOT

TALOUDELLINEN TOIMINTA TUTKIMUS LUONTO YMPÄRISTÖKASVATUS KULTTUURIARVOT PÄIJÄNNE - BIOSFÄÄRIALUEEKSI TULEVAISUUDEN VETONAULA TALOUDELLINEN TOIMINTA TUTKIMUS LUONTO YMPÄRISTÖKASVATUS KULTTUURIARVOT Ihmistoiminta keskiössä: Toiminta perustuu ammatinharjoittajien, tutkijoiden,

Lisätiedot

EU:n luonnon monimuotoisuutta koskevien toimien tehostaminen 2020 mennessä. Nunu Pesu

EU:n luonnon monimuotoisuutta koskevien toimien tehostaminen 2020 mennessä. Nunu Pesu EU:n luonnon monimuotoisuutta koskevien toimien tehostaminen 2020 mennessä Nunu Pesu 11.9.2018 EU:n luonnon monimuotoisuutta koskevat päätavoitteet Luontodirektiivin yleisenä tavoitteena on edistää luonnon

Lisätiedot

Taustaselvitys. Päijänne Brändiksi. Saaristomeren biosfäärialue. Työpaja , Hotelli Kumpeli, Heinola

Taustaselvitys. Päijänne Brändiksi. Saaristomeren biosfäärialue. Työpaja , Hotelli Kumpeli, Heinola Taustaselvitys Saaristomeren biosfäärialue Päijänne Brändiksi Työpaja 20.8.2018, Hotelli Kumpeli, Heinola Anna Pajari, projektipäällikkö, LAMK Niina Rantakari, projektipäällikkö, JAMK Päijänne Brändiksi

Lisätiedot

Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018

Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018 Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018 Kulttuuriperintövuosi Projekteja, tapahtumia, aloitteita, kampanjoita ympäri Eurooppaa. Toteuttajina EU:n jäsenvaltiot, alueelliset ja paikalliset viranomaiset/toimijat,

Lisätiedot

Suomenlahden kansallispuistojen kehittäminen

Suomenlahden kansallispuistojen kehittäminen Suomenlahden kansallispuistojen kehittäminen Petteri Tolvanen, WWF 19.3.2015 Petteri Tolvanen WWF:n esitys toukokuu 2014 Porkkalan uudelleenperustaminen; erittäin monipuolinen luontokokonaisuus vanhoista

Lisätiedot

Itämeri pähkinänkuoressa

Itämeri pähkinänkuoressa Itämeri pähkinänkuoressa www.itamerihaaste.net www.ostersjoutmaningen.net www.balticseachallenge.net 12.2.2012 1 Itämeri on ainutlaatuinen, koska sen on: Suhteellisen nuori meri. Jääkauden jälkeen alkanut

Lisätiedot

Kulttuuriympäristö ihmisen ympäristö

Kulttuuriympäristö ihmisen ympäristö Kulttuuriympäristö ihmisen ympäristö Kulttuuriympäristö ihmisen ympäristö tarvitsee strategian Maisemat ilmentävät eurooppalaisen kulttuuri- ja luonnonperinnön monimuotoisuutta. Niillä on tärkeä merkitys

Lisätiedot

Ramsar kosteikkotoimintaohjelma

Ramsar kosteikkotoimintaohjelma Ramsar kosteikkotoimintaohjelma 2016-2020 Ramsar -kosteikkotoimintaohjelman valmistelu Tavoitteena kansainvälisen Ramsarin sopimuksen toimeenpanon eli kosteikkojen suojelun ja kestävän käytön edistäminen

Lisätiedot

Kysely suomalaisten luontosuhteesta. Kyselyn tulosten koonti

Kysely suomalaisten luontosuhteesta. Kyselyn tulosten koonti Kysely suomalaisten luontosuhteesta Kyselyn tulosten koonti 21.6.2018 Kyselyllä selvittiin suomalaisten suhdetta luontoon, sen monimuotoisuuden turvaamiseen ja siihen, miten vastuut tulisi jakaa eri tahojen

Lisätiedot

Saaristomeren biosfäärialueen

Saaristomeren biosfäärialueen Saaristomeren biosfäärialue - ihmisen ja luonnon välinen tasapaino Vuosikerta 2011 numero 1 16.9.2011 Terevetuloa! Tämä on Saaristomeren biosfäärialueen ensimmäinen uutiskirje. Tästä numerosta löydät tietoa

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2014 COM(2014) 267 final 2014/0139 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta omaksuttavasta kannasta muuttavien luonnonvaraisten eläinten suojelemista koskevan

Lisätiedot

Ann Louise Erlund ProjektijohtajaYrkeshögskolan Novia. StiftelsenFinlandssvenskaJordfondensr.

Ann Louise Erlund ProjektijohtajaYrkeshögskolan Novia. StiftelsenFinlandssvenskaJordfondensr. Ann Louise Erlund ProjektijohtajaYrkeshögskolan Novia StiftelsenFinlandssvenskaJordfondensr. Rannikon Ruoka Ruoka-artesaanit ovat uusi kasvava ammattikunta pohjoismaissa. Artesaaniruoan jatkojalostuksessa

Lisätiedot

Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018 KULTTUURIPERINTÖMME: KUN MENNYT KOHTAA TULEVAN

Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018 KULTTUURIPERINTÖMME: KUN MENNYT KOHTAA TULEVAN Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018 Kulttuuriperintövuosi Projekteja, tapahtumia, aloitteita, kampanjoita ympäri Eurooppaa. Toteuttajina EU:n jäsenvaltiot, alueelliset ja paikalliset viranomaiset/toimijat,

Lisätiedot

METSÄTALOUS, KAAVOITUS, YMPÄRISTÖ

METSÄTALOUS, KAAVOITUS, YMPÄRISTÖ METSÄTALOUS, KAAVOITUS, YMPÄRISTÖ ELY-KESKUS - LAKISÄÄTEINEN ROOLI KAAVOITUKSESSA - EDISTÄÄ, OHJAA JA VALVOO KUNTIEN KAAVOITUSTA - EDUSTAA VALTION LUONNONSUOJELUVIRANOMAISTA - VALITUSOIKEUS 2 MRL: Elinkeino-,

Lisätiedot

ELYt ja merialueiden suunnittelu

ELYt ja merialueiden suunnittelu ELYt ja merialueiden suunnittelu Varsinais-Suomen EL- keskus, Outi Vesakoski, Luonnonsuojelu 15.4.2010 1 2 ELYt ja luonnon monimuotoisuus Tehtävät Valvoo suotuisan suojeluntason toteutumista lajeilla ja

Lisätiedot

Tulossuunnittelu 2016-2019 Kaakkois-Suomen ELY-keskus. Strategiset valinnat

Tulossuunnittelu 2016-2019 Kaakkois-Suomen ELY-keskus. Strategiset valinnat Kaakkois-Suomen ELY-keskus Strategiset valinnat Tulossopimusesityksen pitkän aikavälin strategiset tavoitteet Rajallinen määrä asioita Linjassa hallitusohjelman ja sen kärkihankkeiden kanssa Linjassa maakuntaohjelmien

Lisätiedot

EUROOPAN KOMISSIO VIESTINNÄN PÄÄOSASTO EU-TALLEKIRJASTO LIITE III KUMPPANUUSSOPIMUKSEEN LIITTYVÄT OHJEET

EUROOPAN KOMISSIO VIESTINNÄN PÄÄOSASTO EU-TALLEKIRJASTO LIITE III KUMPPANUUSSOPIMUKSEEN LIITTYVÄT OHJEET EUROOPAN KOMISSIO VIESTINNÄN PÄÄOSASTO Kansalaisviestintä Kansalaissuhteet EU-TALLEKIRJASTO LIITE III Bryssel COMM.C.3.002/RCA KUMPPANUUSSOPIMUKSEEN LIITTYVÄT OHJEET Tässä asiakirjassa annetaan ohjeita

Lisätiedot

Olli Rönkä Aluesuunnittelija Lapin liitto. Merialuesuunnittelun tilannekatsaus

Olli Rönkä Aluesuunnittelija Lapin liitto. Merialuesuunnittelun tilannekatsaus Olli Rönkä Aluesuunnittelija Lapin liitto Merialuesuunnittelun tilannekatsaus MERIALUESUUNNITTELUN TARKOITUS, MRL 67 a Merialuesuunnittelun tarkoituksena on edistää: - merialueen eri käyttömuotojen kestävää

Lisätiedot

Kansallinen suo- ja turvemaiden strategia. Suoseuran 60-vuotisjuhlaseminaari Säätytalo 23.10.2009 Veikko Marttila, Maa- ja metsätalousministeriö

Kansallinen suo- ja turvemaiden strategia. Suoseuran 60-vuotisjuhlaseminaari Säätytalo 23.10.2009 Veikko Marttila, Maa- ja metsätalousministeriö Kansallinen suo- ja turvemaiden strategia Suoseuran 60-vuotisjuhlaseminaari Säätytalo 23.10.2009 Veikko Marttila, Maa- ja metsätalousministeriö Strategiatyön taustaa Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaava: turvetuotantovarausten

Lisätiedot

Perämeri LIFEn jälkeen tapahtunutta

Perämeri LIFEn jälkeen tapahtunutta Perämeri LIFEn jälkeen tapahtunutta Liisa Maria Rautio 16. 17.10.2007 Luulaja 1 Perämeri LIFE 2001 2005 2 Perämeri LIFE jatkui projektin jälkeen Lehtijuttuja "Life hanke onnistui Perämerellä". Aquarius

Lisätiedot

Suomen ympäristökeskuksen ajankohtaiset. Teemu Rintala Suomen ympäristökeskus, BD-keskus LS-neuvottelupäivät Kuhmo

Suomen ympäristökeskuksen ajankohtaiset. Teemu Rintala Suomen ympäristökeskus, BD-keskus LS-neuvottelupäivät Kuhmo Suomen ympäristökeskuksen ajankohtaiset Teemu Rintala Suomen ympäristökeskus, BD-keskus LS-neuvottelupäivät Kuhmo 10.-11.9.2019 Merkittäviä tapahtumia kuluneen vuoden aikana Syken Biodiversiteettikeskuksessa:

Lisätiedot

Saaristomeren biosfäärikoordinaattorin Anna Moa Westerlund-Rönnbergin haastattelu

Saaristomeren biosfäärikoordinaattorin Anna Moa Westerlund-Rönnbergin haastattelu Muistio 1(5) Saaristomeren biosfäärikoordinaattorin Anna Moa Westerlund-Rönnbergin haastattelu Päijänne Brändiksi -hanke järjesti 26.4.2018 Lahdessa avoimen keskustelutilaisuuden, jossa biosfäärialuekoordinaattori

Lisätiedot

MERILUONNON TILANNE EUssa 2015

MERILUONNON TILANNE EUssa 2015 VELMUn tulevaisuus VELMU seminaari Vedenalainen maailma kaikkien ulottuvilla 28.1.2016 Ympäristöministeriö, Pankkisali Neuvotteleva virkamies Penina Blankett/YM Tutkimusprofessori Markku Viitasalo/SYKE

Lisätiedot

Suomen luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön strategia ja toimintaohjelma; väliarviointi

Suomen luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön strategia ja toimintaohjelma; väliarviointi Suomen luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön strategia ja toimintaohjelma; väliarviointi Luonnonsuojeluvalvoja Ilkka Heikkinen Eduskunnan ympäristövaliokunta ja Suomen Biodiversiteettityöryhmä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.7.2016 COM(2016) 437 final 2016/0200 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa koskevan yleissopimuksen

Lisätiedot

Luontoarvot ja luonnonsuojelu Jyväskylässä. Katriina Peltonen Metsäohjelman yhteistyöryhmä

Luontoarvot ja luonnonsuojelu Jyväskylässä. Katriina Peltonen Metsäohjelman yhteistyöryhmä Luontoarvot ja luonnonsuojelu Jyväskylässä Katriina Peltonen Metsäohjelman yhteistyöryhmä 26.4.2017 27.4.2017 Sisältö Miksi ekologinen näkökulma on tärkeä? Mitä kuuluu Suomen metsäluonnolle? Suojelutaso

Lisätiedot

Ohjeita vihreän vyöhykkeen hankkeille ja viestintään

Ohjeita vihreän vyöhykkeen hankkeille ja viestintään Ohjeita vihreän vyöhykkeen hankkeille ja viestintään Vihreän vyöhykkeen kehittämisen lähtökohdat Mikä? Fennoskandian vihreä vyöhyke on ainutlaatuisia pohjoisia havumetsiä, tundra-alueita, soita, rajavesistöjä

Lisätiedot

Taustaselvitys. Päijänne Brändiksi. Saaristomeren biosfäärialue. Työpaja LAMK, Lahti

Taustaselvitys. Päijänne Brändiksi. Saaristomeren biosfäärialue. Työpaja LAMK, Lahti Taustaselvitys Saaristomeren biosfäärialue Päijänne Brändiksi Työpaja 16.11.2018 LAMK, Lahti Anna Pajari, projektipäällikkö, LAMK Niina Rantakari, projektipäällikkö, JAMK Ohjelma Aamukahvi Avaus ja esittäytyminen

Lisätiedot

Kansainvälinen yhteistyö rahastokaudella Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö

Kansainvälinen yhteistyö rahastokaudella Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Kansainvälinen yhteistyö rahastokaudella 2021-27 Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö 22.1.2019 EU-valmistelun tilannekatsaus Rahoituskehykset 2021-2027 (MFF) - Esityksessä 2.5.2018 suuri leikkaus

Lisätiedot

Maakuntakaavat merialueilla. VELMU-seminaari Anne Savola Ympäristösuunnittelija, Satakuntaliitto

Maakuntakaavat merialueilla. VELMU-seminaari Anne Savola Ympäristösuunnittelija, Satakuntaliitto Maakuntakaavat merialueilla VELMU-seminaari 15.4.2010 Anne Savola Ympäristösuunnittelija, Satakuntaliitto Maakunnan liiton tehtävät Lakisääteinen kuntayhtymä Alueiden kehittämisviranomainen ja maakunnan

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2011

Toimintasuunnitelma 2011 Toimintasuunnitelma 2011 1 Sitoumus Itämeren tilan parantamiseksi Itämerihaaste on Turun ja Helsingin kaupunkien yhteinen aloite Itämeren tilan parantamiseksi. Itämerihaaste julkistettiin kesäkuussa 2007.

Lisätiedot

Ekologiset yhteydet, MRL ja valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet. Nunu Pesu ympäristöministeriö

Ekologiset yhteydet, MRL ja valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet. Nunu Pesu ympäristöministeriö Ekologiset yhteydet, MRL ja valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Nunu Pesu ympäristöministeriö 27.3.2013 Maankäyttö- ja rakennuslaki MRL 1 Lain yleinen tavoite Tämän lain tavoitteena on järjestää

Lisätiedot

Artesaaniruoka Mitä se oikein on?

Artesaaniruoka Mitä se oikein on? Artesaaniruoka Mitä se oikein on? Margot Wikström Ruoka-artesaani Artesaaniruoka / elintarviketeollisuus Elintarvikeketju: 1. Raaka-aineiden tuottaminen 2. Jalostus 3. Myynti A. Teollinen tuotanto B. Pienimuotoinen

Lisätiedot

VELMU tiedolla edistetään meremme monimuotoisuuden suojelua ja kestävä käyttöä

VELMU tiedolla edistetään meremme monimuotoisuuden suojelua ja kestävä käyttöä VELMU tiedolla edistetään meremme monimuotoisuuden suojelua ja kestävä käyttöä Penina Blankett Vaikuta vesiin päivät 27-28.8.2019 Kuva: Selkämeri, Pori, Myriophyllum, 2017, Metsähallitus, Joonas Hoikkala

Lisätiedot

Metsähallituksen rooli tutkimustiedon käytäntöön viennissä. Tapio Pouta

Metsähallituksen rooli tutkimustiedon käytäntöön viennissä. Tapio Pouta Metsähallituksen rooli tutkimustiedon käytäntöön viennissä Tapio Pouta 11.11.2009 Sisältö Metsähallituksen ja sen yksiköiden roolit Tulevaisuuden visio Metsähallituksen T&K toiminta Tutkimustiedon käytäntöön

Lisätiedot

Viljelijätilaisuudet Savonia Iso-Valkeinen

Viljelijätilaisuudet Savonia Iso-Valkeinen Viljelijätilaisuudet Savonia 17.2.2015 Iso-Valkeinen 20.2.2015 Pauli Lehtonen, Pohjois-Savon ELY-keskus, 18.2.2015 1 Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Ohjelman yleisesittely ja keskeiset uudistukset

Lisätiedot

Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Saavutettava Satakunta

Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Saavutettava Satakunta Sata matkaa maalle! Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Saavutettava Satakunta 1.9.2013 31.12.2014 Projektipäällikkö Soile Vahela Sata matkaa maalle! Miksi? Maaseutumatkailun kehittäminen on

Lisätiedot

Turun ammattikorkeakoulun toimenpideohjelma Itämeren suojelemiseksi

Turun ammattikorkeakoulun toimenpideohjelma Itämeren suojelemiseksi Turun ammattikorkeakoulun toimenpideohjelma Itämeren suojelemiseksi Juha Kääriä, FT Tutkimus- ja kehityspäällikkö Tekniikan, ympäristön ja talouden tulosalue Turun ammattikorkeakoulu Ympäristöosaamisohjelma

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2009

Toimintasuunnitelma 2009 Toimintasuunnitelma 2009 maaliskuu 2009 1 Sitoumus Itämeren tilan parantamiseksi Turun ja Helsingin kaupungit tekivät kaupunginjohtajiensa henkilökohtaisesta aloitteesta kesäkuussa 2007 sitoumuksen toimenpiteistä

Lisätiedot

Miltä elinympäristöjen heikkeneminen näyttää Suomen kannalta? Viestejä päätöksentekoon?

Miltä elinympäristöjen heikkeneminen näyttää Suomen kannalta? Viestejä päätöksentekoon? Miltä elinympäristöjen heikkeneminen näyttää Suomen kannalta? Viestejä päätöksentekoon? Luontopaneelin ja Ympäristötiedon foorumin seminaari 28.5.2018 Johanna Niemivuo-Lahti, maa- ja metsätalousministeriö

Lisätiedot

Merenhoidon toimenpideohjelma vuosille Antti Mäntykoski, Uudenmaan ELY-keskus

Merenhoidon toimenpideohjelma vuosille Antti Mäntykoski, Uudenmaan ELY-keskus Merenhoidon toimenpideohjelma vuosille 2016-2022 Antti Mäntykoski, Uudenmaan ELY-keskus 2.3.2015 Merenhoidon suunnittelu Meristrategiadirektiivi 2008 Laki vesien- ja merenhoidosta (muutos) 2011 Suomen

Lisätiedot

Töitä! Osaaminen käyttöön

Töitä! Osaaminen käyttöön Turun Ammattikorkeakoulu Töitä! Osaaminen käyttöön Projektin kesto 1.11.2015-30.4.2018 Toiminta-alue Alueellinen Kumppanit Koordinaattori Turun yliopisto Brahea-keskus Åbo Akademi Tampereen yliopisto Turun

Lisätiedot

9645/17 team/tih/km 1 DG E 1A

9645/17 team/tih/km 1 DG E 1A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. toukokuuta 2017 (OR. en) 9645/17 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 23. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Valtuuskunnat ENV

Lisätiedot

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Yleisesittely

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Yleisesittely Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Yleisesittely Pohjois-Savon ELY-keskus, viestintä 20.4.2010 1 Tausta Aloitti toimintansa 1.1.2010 osana valtion aluehallinnon uudistusta Tehtävät

Lisätiedot

Saimaa Geomatkailukohteeksi Saimaa Geopark valmisteluhanke projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen. www.kehy.fi

Saimaa Geomatkailukohteeksi Saimaa Geopark valmisteluhanke projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen. www.kehy.fi Saimaa Geopark valmisteluhanke projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen Saimaa geomatkailukohteeksi miksi? Saimaa on kansainvälisesti ainutlaatuinen ja kiinnostava järvialue - esimerkiksi Lonely Planet

Lisätiedot

VELMUn tavoitteet. VELMUn kokonaisarviointi seminaari Penina Blankett. Kuva: Metsähallitus 2009/EK

VELMUn tavoitteet. VELMUn kokonaisarviointi seminaari Penina Blankett. Kuva: Metsähallitus 2009/EK VELMUn tavoitteet VELMUn kokonaisarviointi seminaari 7.12.2010 Penina Blankett Kuva: Metsähallitus 2009/EK Lyhyt yhteenveto: VELMUn tavoitteet Määrittää ja kartoittaa vuoteen 2014 mennessä Suomen merialueen

Lisätiedot

Vesistöt ja maakunnallinen kehittäminen

Vesistöt ja maakunnallinen kehittäminen Vesistöt ja maakunnallinen kehittäminen Satavesi 10 vuotta ohjelmakokous 2012 Anne Savola Ympäristöasiantuntija Satakuntaliitto 22.11.2012 Satakunta yksi Suomen 19 maakunnasta monia kansallisesti ja jopa

Lisätiedot

A. Kestävyys. Ihmiskunta tarvitsisi tällä hetkellä suunnilleen 1,5 maapalloa nykyisenkaltaisella kulutuksella (ekologinen jalanjälki)

A. Kestävyys. Ihmiskunta tarvitsisi tällä hetkellä suunnilleen 1,5 maapalloa nykyisenkaltaisella kulutuksella (ekologinen jalanjälki) A. Kestävyys Kestävyydessä ydinkysymyksenä ekologia ja se että käytettävissä olevat [luonnon]varat riittäisivät Ihmiskunta tarvitsisi tällä hetkellä suunnilleen 1,5 maapalloa nykyisenkaltaisella kulutuksella

Lisätiedot

Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020

Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Maakunnan yhteistyöryhmä 8.12.2014 Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava uusiin haasteisiin ruoan, luonnonvarojen

Lisätiedot

Meren pelastaminen. Ympäristöneuvos Maria Laamanen Sidosryhmätilaisuus Suomen Itämeri-strategiasta Helsinki

Meren pelastaminen. Ympäristöneuvos Maria Laamanen Sidosryhmätilaisuus Suomen Itämeri-strategiasta Helsinki Meren pelastaminen Ympäristöneuvos Maria Laamanen Sidosryhmätilaisuus Suomen Itämeri-strategiasta 15.12.2016 Helsinki Sisältö 1. Miksi meri tulee pelastaa? Meren hyödyt 2. Mikä on muuttunut sitten 2009

Lisätiedot

Kuinka voin hyödyntää ympäristökorvauksen täysimääräisenä?

Kuinka voin hyödyntää ympäristökorvauksen täysimääräisenä? Ympäristösopimukset Kuinka voin hyödyntää ympäristökorvauksen täysimääräisenä? Keski-Suomen ELY-keskus/Merja Lehtinen P.0295 024570 1 16.2.2018 Merja Lehtinen/Keski-suomen ELY-keskus 2 Laitinen Riitta

Lisätiedot

Saaristomeren ja Selkämeren tila. Merialuesuunnitteluseminaari Meremme tähden, Rauma Janne Suomela, Varsinais-Suomen ELY-keskus

Saaristomeren ja Selkämeren tila. Merialuesuunnitteluseminaari Meremme tähden, Rauma Janne Suomela, Varsinais-Suomen ELY-keskus Saaristomeren ja Selkämeren tila Merialuesuunnitteluseminaari Meremme tähden, Rauma 29.5.2018 Janne Suomela, Varsinais-Suomen ELY-keskus Merenhoito Taustalla EU:n meristrategiapuitedirektiivi, joka tuli

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma- Mikä kehittyy ja kuka kehittää? Eero Pehkonen

Maaseudun kehittämisohjelma- Mikä kehittyy ja kuka kehittää? Eero Pehkonen Maaseudun kehittämisohjelma- Mikä kehittyy ja kuka kehittää? Eero Pehkonen 12.2.2016 Arviointi tukee toiminnan kehittämistä Arviointi on väline toiminnan kehittämiseen ei tarkastus tai arvostelu. Ohjelman

Lisätiedot

Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus

Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus 2014 Tieto on väline ja perusta elämänhallintaan Miten voi tietää, jos ei ole tietoa tai kokemusta siitä,

Lisätiedot

HÄÄVI Härkää sarvista Laidunnus luonnon ja maiseman hoidossa

HÄÄVI Härkää sarvista Laidunnus luonnon ja maiseman hoidossa HÄÄVI Härkää sarvista Laidunnus luonnon ja maiseman hoidossa Ympäristökuiskaaja-koulutus 3.2.2011, Jyväskylä Kaisa Raatikainen, Keski-Suomen ELY-keskus 01.02.2011 1 Esityksen sisältöä Mistä maatalousalueiden

Lisätiedot

Luonnonsuojelu- lainsäädännön tarkistamistarpeet SYS:n seminaari 8.9.2011 Hallitusneuvos Satu Sundberg SYS:n ympäristöoikeuspäivä 8.9.2011 28.9.

Luonnonsuojelu- lainsäädännön tarkistamistarpeet SYS:n seminaari 8.9.2011 Hallitusneuvos Satu Sundberg SYS:n ympäristöoikeuspäivä 8.9.2011 28.9. Luonnonsuojelulainsäädännön tarkistamistarpeet SYS:n seminaari 8.9.2011 Hallitusneuvos Satu Sundberg 1 Luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen ja kestävä käyttö YK:n biologista monimuotoisuutta koskeva

Lisätiedot

Yksi meri- monta käyttäjää- Monta ongelmaa

Yksi meri- monta käyttäjää- Monta ongelmaa Yksi meri- monta käyttäjää- Monta ongelmaa FT Anita Mäkinen, Meriohjelman päällikkö, WWF Finland 16.05.2009 Kuva: Lisse Tarnanen / WWF WWF, Maailman luonnonsäätiö Kansainvälinen, poliittisesti riippumaton

Lisätiedot

Euroopan parlamentin päätöslauselma 3. helmikuuta 2009 Euroopan erämaista (2008/2210(INI))

Euroopan parlamentin päätöslauselma 3. helmikuuta 2009 Euroopan erämaista (2008/2210(INI)) P6_TA(2009)0034 Euroopan erämaat Euroopan parlamentin päätöslauselma 3. helmikuuta 2009 Euroopan erämaista (2008/2210(INI)) Euroopan parlamentti, joka ottaa huomioon luonnonvaraisten lintujen suojelusta

Lisätiedot

Ajankohtaista luonnonsuojelussa

Ajankohtaista luonnonsuojelussa Ajankohtaista luonnonsuojelussa Kaavoituksen ajankohtaispäivä Ruissalo 6.6.2013 Luonnonsuojeluyksikkö, ylitarkastaja Leena Lehtomaa Luontoarvot ja luonnon monimuotoisuus Luonnon monimuotoisuuden vähenemisellä

Lisätiedot

klo 14, Laituri, Turun kasarmi, Helsinki Ympäristöneuvos Jukka-Pekka Flander YMPÄRISTÖMINISTERIÖ. Kuva J-P. Flander

klo 14, Laituri, Turun kasarmi, Helsinki Ympäristöneuvos Jukka-Pekka Flander YMPÄRISTÖMINISTERIÖ. Kuva J-P. Flander HELSINGIN KANSALLISEN KAUPUNKIPUISTON PERUSTAMISSELVITYS Tarinatyöpajan (nro 4) johdantopuheenvuoro: kansallisen kaupunkipuiston lainsäädännöstä, kriteereistä ja Helsingin roolista/lisäarvosta verkostossa

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen Fennoskandian Vihreän Vyöhykkeen seminaari. Imatra Nina Peuhkuri, Luke

Kaakkois-Suomen Fennoskandian Vihreän Vyöhykkeen seminaari. Imatra Nina Peuhkuri, Luke 2019-2021 Kaakkois-Suomen Fennoskandian Vihreän Vyöhykkeen seminaari Imatra 23.5.2019 Nina Peuhkuri, Luke Funded by the European Union, the Russian Federation and the Republic of Finland. 1 Projektin tavoitteet

Lisätiedot

Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018: vastuullisuutta ja kestävyyttä kulttuurimatkailuun

Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018: vastuullisuutta ja kestävyyttä kulttuurimatkailuun Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018: vastuullisuutta ja kestävyyttä kulttuurimatkailuun Jussi Hellsten, Visit Finland #EuropeForCulture Kulttuuriperintövuosi 2018 Projekteja, tapahtumia, aloitteita,

Lisätiedot

Miten merisuojelualueista saadaan tehokkaita? 08. JOULUKUUTA, 2011 Erikoissuunnittelija Jan Ekebom /Metsähallitus

Miten merisuojelualueista saadaan tehokkaita? 08. JOULUKUUTA, 2011 Erikoissuunnittelija Jan Ekebom /Metsähallitus Miten merisuojelualueista saadaan tehokkaita? 08. JOULUKUUTA, 2011 Erikoissuunnittelija Jan Ekebom /Metsähallitus Esityksen sisältö Mitä suojelualueella tarkoitetaan? Mitä tehokkuudella tarkoitetaan? Mikä

Lisätiedot

VIHREÄ LIPPU Käytännöllinen ja tehokas ympäristökasvatuksen työkalu

VIHREÄ LIPPU Käytännöllinen ja tehokas ympäristökasvatuksen työkalu VIHREÄ LIPPU Käytännöllinen ja tehokas ympäristökasvatuksen työkalu Suomen Ympäristökasvatuksen Seura ry Aino Alasentie ECO SCHOOLS OHJELMA Vihreä lippu on osa kansainvälistä Eco Schools ohjelmaa Eco Schools

Lisätiedot

Hallituksen esitys HE 260/2016 vp Maa- ja metsätalousvaliokunta klo 9.15

Hallituksen esitys HE 260/2016 vp Maa- ja metsätalousvaliokunta klo 9.15 Ratkaisujen Suomi PÄÄMINISTERI JUHA SIPILÄN HALLITUKSEN STRATEGISEN OHJELMAN TAVOITE: Perustetaan Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden kansallispuisto. Biotalouden ja puhtaiden ratkaisujen ministeriryhmän

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018

Toimintasuunnitelma 2018 Toimintasuunnitelma 2018 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

Vaalan kuntastrategia 2030

Vaalan kuntastrategia 2030 Vaalan kuntastrategia 2030 Mikä on kuntastrategia? Kuntastrategiassa kunnanvaltuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista. Strategisen suunnittelun tarkoituksena on etsiä

Lisätiedot

Kansainvälisyys kilpailuetu! CIMOn tarjonta yrityksille

Kansainvälisyys kilpailuetu! CIMOn tarjonta yrityksille Kansainvälisyys kilpailuetu! CIMOn tarjonta yrityksille Anni Kallio CIMO 16.4.2015 CIMOn perustehtävä on edistää suomalaisen yhteiskunnan kansainvälistymistä. Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön

Lisätiedot

Vihreä lippu. Käytännöllinen ja tehokas ympäristökasvatuksen työkalu

Vihreä lippu. Käytännöllinen ja tehokas ympäristökasvatuksen työkalu Vihreä lippu Käytännöllinen ja tehokas ympäristökasvatuksen työkalu KANSAINVÄLINEN ECO-SCHOOLS -OHJELMA Vihreä lippu on osa kansainvälistä Eco-Schools -ohjelmaa Eco-Schools -ohjelman kattojärjestö on Foundation

Lisätiedot

HE 122/2015 vp Liikenne- ja viestintävaliokunta Kristiina Isokallio Kansainvälisten asiain neuvos Ympäristöministeriö

HE 122/2015 vp Liikenne- ja viestintävaliokunta Kristiina Isokallio Kansainvälisten asiain neuvos Ympäristöministeriö HE 122/2015 vp Liikenne- ja viestintävaliokunta 9.2.2016 Kristiina Isokallio Kansainvälisten asiain neuvos Ympäristöministeriö Painolastivedet ja vieraslajit, taustaa Ihmisten mukanaan tuomat vieraslajit

Lisätiedot

Botnia-Atlantica

Botnia-Atlantica Botnia-Atlantica 2014-2020 Norja: Ruotsi: Suomi: Nordland Västerbotten Västernorrland Nordanstigin kunta Keski-Pohjanmaa Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Rahoitustaulukko (EUR) Toimintalinjat EU 60 % Kansallinen

Lisätiedot

Kulttuuriympäristö. jokaisen oma ja kaikkien yhteinen

Kulttuuriympäristö. jokaisen oma ja kaikkien yhteinen Kulttuuriympäristö jokaisen oma ja kaikkien yhteinen Tästä lähdettiin liikkeelle Toimijoiden välinen yhteistyö satunnaista Ei säännöllisiä kokoontumisia Puheväleissä, mutta kenen kanssa? Vuorovaikutus

Lisätiedot

Leaderistä rahoitusta. Karkkila Lohja Salo Vihti

Leaderistä rahoitusta. Karkkila Lohja Salo Vihti Leaderistä rahoitusta Karkkila Lohja Salo Vihti Rahoituskausi 2014-2020 Leader-toiminta Paikallisten toimijoiden kannustaminen omaehtoiseen kehittämistyöhön Opastetaan tekemään ideoista hankkeita Myönnetään

Lisätiedot

HE 122/2015 vp Ympäristövaliokunta Kristiina Isokallio Kansainvälisten asiain neuvos Ympäristöministeriö

HE 122/2015 vp Ympäristövaliokunta Kristiina Isokallio Kansainvälisten asiain neuvos Ympäristöministeriö HE 122/2015 vp Ympäristövaliokunta 8.12.2015 Kristiina Isokallio Kansainvälisten asiain neuvos Ympäristöministeriö Painolastivedet ja vieraslajit, taustaa Ihmisten mukanaan tuomat vieraslajit eivät kuulu

Lisätiedot

Sidosryhmäkysely Merenkurkun saariston maailmanperintökohteesta

Sidosryhmäkysely Merenkurkun saariston maailmanperintökohteesta Sidosryhmäkysely Merenkurkun saariston maailmanperintökohteesta Yleistä Kyselyn tarkoitus oli toimia Merenkurkun saariston hallinto- ja kehitystyön nykytila-analyysin perustana Kysely lähetettiin 90 hengelle,

Lisätiedot

Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa. Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö

Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa. Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1 17.11.2015 Kansainvälinen Leader-yhteistyö ohjelmakaudella 2007-2013 Missä onnistuttiin?

Lisätiedot

Puhtaiden luonnonvarojen energinen maakunta Pohjois-Karjalan maaseudun kehittämissuunnitelma vuosille 2014-2020 Sivu 12 1.10.2013 Puhtaiden luonnonvarojen energinen maakunta Pohjois-Karjalan maaseudun

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUS Katsaus valmisteluun. Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä Kaisa Äijö

MAAKUNTAUUDISTUS Katsaus valmisteluun. Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä Kaisa Äijö MAAKUNTAUUDISTUS Katsaus valmisteluun Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä 22.11.2018 Kaisa Äijö ALY -palvelukokonaisuus Alueiden suunnittelu ja käyttö Liikenne Ympäristö Epävarmuudesta huolimatta muutosorganisaatiossa

Lisätiedot

Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella

Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella 2014-2020 Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Pohjois-Suomen kv-hankepäivä Oulu 7.2.2017 Sivu 1 6.2.2017 Mikä on kansainvälinen

Lisätiedot

Päijänne Brändiksi. Kooste verkkokyselyn tuloksista.

Päijänne Brändiksi. Kooste verkkokyselyn tuloksista. Päijänne Brändiksi Kooste verkkokyselyn tuloksista www.aitomaaseutu.fi/hankkeet/paijannebrandiksi Tausta Kysely toteutettiin sähköisenä kyselynä ajalla 25.6. 9.11.2018 Kyselyn tavoitteena oli kartoittaa

Lisätiedot

Luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnin tausta ja tavoitteet

Luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnin tausta ja tavoitteet Luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnin tausta ja tavoitteet Aulikki Alanen, ympäristöneuvos Ympäristöministeriö Luontotyyppien toinen uhanalaisuusarviointi esittelytilaisuus 08.04.2016 Suomen luontotyyppien

Lisätiedot

Ajatuksia Vanajavesihankkeesta

Ajatuksia Vanajavesihankkeesta Ajatuksia Vanajavesihankkeesta Ympäristökeskuksen näkökulma, Vanajavesi kuntoon starttitilaisuus 1.10.2009 1 Vanajavesi mikä se on? 2 Millainen vesien tila on nyt? erinomainen hyvä tyydyttävä välttävä

Lisätiedot

Vastuullisuussuunnitelma 2018

Vastuullisuussuunnitelma 2018 Vastuullisuussuunnitelma 2018 Kelan vastuullisuussuunnitelma perustuu Kelan yhteiskunnalliseen asemaan. Olemme kansallisesti merkittävä toimija, ja toimintamme heijastuu laajasti koko yhteiskuntaan. Yhteiskunnallinen

Lisätiedot

Miten METSO-ohjelma turvaa luonnon monimuotoisuutta. Johanna Viljanen / Keski-Suomen ELY-keskus Riitta Raatikainen / Suomen metsäkeskus

Miten METSO-ohjelma turvaa luonnon monimuotoisuutta. Johanna Viljanen / Keski-Suomen ELY-keskus Riitta Raatikainen / Suomen metsäkeskus Miten METSO-ohjelma 2008-2025 turvaa luonnon monimuotoisuutta Johanna Viljanen / Keski-Suomen ELY-keskus Riitta Raatikainen / Suomen metsäkeskus Tavoitteet ja keinot valtakunnallisesti METSO-ohjelman tavoitteena

Lisätiedot

Metsien suojelu konflikteista yhteistyöhön Päättäjien metsäakatemia

Metsien suojelu konflikteista yhteistyöhön Päättäjien metsäakatemia Metsien suojelu konflikteista yhteistyöhön Päättäjien metsäakatemia 15.9.2010 Paula Horne tutkimusjohtaja Paradigman muutos tavoitteissa 2000-luvulla painopiste on siirtynyt perinteisestä metsien suojelusta

Lisätiedot

Rattailla. Toimenpideohjelma ympäristötietoisuuden ja vastuun edistämiseksi Uudellamaalla

Rattailla. Toimenpideohjelma ympäristötietoisuuden ja vastuun edistämiseksi Uudellamaalla Rattailla Toimenpideohjelma ympäristötietoisuuden ja vastuun edistämiseksi Uudellamaalla 2018-2021 Taustaa ja tavoitteita Rattailla toimenpiteet uudistettiin keväällä 2018 korvaamaan aiempaa Rattailla

Lisätiedot

Unescon yleissopimus aineettoman kulttuuriperinnön suojelussa - prosessi Suomessa ja kansainväliset esimerkit

Unescon yleissopimus aineettoman kulttuuriperinnön suojelussa - prosessi Suomessa ja kansainväliset esimerkit 1 Unescon yleissopimus aineettoman kulttuuriperinnön suojelussa - prosessi Suomessa ja kansainväliset esimerkit Leena Marsio, aineettoman kulttuuriperinnön koordinaattori Carina Jaatinen, kehittämisjohtaja

Lisätiedot

Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkoston toimintasuunnitelma 2017

Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkoston toimintasuunnitelma 2017 Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkoston toimintasuunnitelma 2017 Luonnos 9.3.2017 9.3.2017 1 Toiminta-ajatus Edistää Suomen kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttamista kansainvälisessä

Lisätiedot