Suomenlahden kansallispuistojen kehittäminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomenlahden kansallispuistojen kehittäminen"

Transkriptio

1 Suomenlahden kansallispuistojen kehittäminen Petteri Tolvanen, WWF Petteri Tolvanen

2 WWF:n esitys toukokuu 2014 Porkkalan uudelleenperustaminen; erittäin monipuolinen luontokokonaisuus vanhoista metsistä ulkomerelle Merenalaisen luonnon suojelu, erityisesti (merta 0 ha) Saaristomerellä jo tehtyjen suojelupäätösten toteuttaminen Itäisen Suomenlahden ja Tammisaaren puistojen täydentäminen

3 Metsähallituksen selvitys tammikuu 2015 Luontotyyppejä ja lajeja koskeva tieto lisääntynyt suuresti sitten nykyisten puistojen perustamisen Suojelualueet perustettu lähes poikkeuksetta maanpäällisen luonnon suojelemiseksi Uusia alueita on hankittu, liittäminen vaatii puistolakien uudistamista Samalla mahdollisuus kirjata/ajanmukaistaa lakeihin kansallispuistojen perustamistarkoitus 3

4 Metsähallituksen selvitys tammikuu 2015 Selvä tarve laajentamiseen, hyviä edellytyksiä liittää merialueita ja tehdä alueesta monipuolinen MH:n ehdotus: puistoon mukaan noin ha merialueita ja noin 470 ha saaria 4

5 Metsähallituksen selvitys tammikuu 2015 Selvä tarve laajentamiseen, hyviä edellytyksiä liittää merialueita ja tehdä alueesta monipuolinen MH:n ehdotus: puistoon mukaan noin ha merialueita ja noin 470 ha saaria Tammisaari 4

6 Metsähallituksen selvitys tammikuu 2015 Selvä tarve laajentamiseen, hyviä edellytyksiä liittää merialueita ja tehdä alueesta monipuolinen MH:n ehdotus: puistoon mukaan noin ha merialueita ja noin 470 ha saaria Tammisaari MH:n ehdotus: noin 120 ha maata ja noin 6400 ha merialueita mukaan 4

7 Metsähallituksen selvitys tammikuu 2015 Selvä tarve laajentamiseen, hyviä edellytyksiä liittää merialueita ja tehdä alueesta monipuolinen MH:n ehdotus: puistoon mukaan noin ha merialueita ja noin 470 ha saaria Tammisaari MH:n ehdotus: noin 120 ha maata ja noin 6400 ha merialueita mukaan Erityisesti Segelskärin ulkoluotoalue laajana yhtenäisenä lisäyksenä 4

8 Metsähallituksen selvitys tammikuu 2015 Saaristomeri Välttämätöntä yhtenäistää paikoitellen hajanaista kansallispuistoa Tärkein kysymys Naturan toteutuksen loppuun saattaminen Salpausselkien alueet poikkeuksellisen arvokkaita, puutteena hiekka- ja sorapohjien suojelu Porkkala Täyttää vaatimukset kansallispuistolle, jolle kolme toteutusvaihtoehtoa Kolme merensuojelualuetta (12000 ha) 5

9 Itäisen Suomenlahden kansallispuiston kehittäminen + Useimmat hoito- ja käyttösuunnitelmassa (2012) ja WWF:n esityksessä esitetyt maaalueiden laajennukset ovat mukana MH:n esityksessä isoimpina Loviisan Hudö 231 ha ja Kotkan Kirkonmaan eteläosa 120 ha + Kansallispuiston pinta-ala kasvaa merkittävästi ja saavuttaa LsL 11 edellyttämän laajuuden itämerennorpan pesintäolot puiston itäisimmässä osassa turvattava Petteri Tolvanen 6

10 Tammisaaren saariston kansallispuiston kehittäminen + Useimmat hoito- ja käyttösuunnitelmassa (2012) ja WWF:n esityksessä esitetyt maaalueiden laajennukset ovat mukana MH:n esityksessä + Valtaosa laajennuksista muodostuu laajasta Segelskärin ulkoluotoalueesta, joka on hyvin tärkeä sekä merenalaisen luonnon että linnuston suojelun kannalta Tärkeitä uhanalaisen allin lepäilyalueita, rauhoitettava metsästykseltä Petteri Tolvanen 7

11 Saaristomeren kansallispuiston kehittäminen Muihin käsiteltyihin alueisiin verrattuna MH:n esitys on epämääräisempi Kaipaa konkreettisia alue-ehdotuksia niin maanpäällisen kuin vedenalaisenkin luonnon osalta Maaluonnon osalta kiireisintä olisi hankkia valtiolle ja liittää kansallispuistoon yhteistoiminta-alueen sisällä olevat Naturaan kuuluvat yksityismaat Osaa näistä uhkaa vapaa-ajan asuntojen rakentaminen Petteri Tolvanen 8

12 Porkkalan kansallispuiston perustaminen Vaihtoehto 3 pitkälti WWF:n & SLL:n esityksen Petteri Tolvanen 9

13 Merenalainen luonto + suuri puute tunnistettu, MH:n ehdottamat alueet suunnilleen samat kuin WWF:n esityksessä (Velmu pohjana molemmissa), hiekkasärkkiä ja riuttoja Heidi Arponen / Metsähallitus 10

14 Merenalainen luonto + suuri puute tunnistettu, MH:n ehdottamat alueet suunnilleen samat kuin WWF:n esityksessä (Velmu pohjana molemmissa), hiekkasärkkiä ja riuttoja Tammisaari Heidi Arponen / Metsähallitus 10

15 Merenalainen luonto + suuri puute tunnistettu, MH:n ehdottamat alueet suunnilleen samat kuin WWF:n esityksessä (Velmu pohjana molemmissa), hiekkasärkkiä ja riuttoja Tammisaari + Segelskärin alue tärkeä täydennys: riuttoja, edustavia sinisimpukka- ja punaleväesiintymiä Heidi Arponen / Metsähallitus 10

16 Merenalainen luonto + suuri puute tunnistettu, MH:n ehdottamat alueet suunnilleen samat kuin WWF:n esityksessä (Velmu pohjana molemmissa), hiekkasärkkiä ja riuttoja Tammisaari + Segelskärin alue tärkeä täydennys: riuttoja, edustavia sinisimpukka- ja punaleväesiintymiä - Hankoniemen edustan erittäin edustavat meriajokasniityt iso puute; olemassa olevia luonnonsuojelualueita (YSA) ja laajemmin Naturassa Heidi Arponen / Metsähallitus 10

17 Merenalainen luonto + suuri puute tunnistettu, MH:n ehdottamat alueet suunnilleen samat kuin WWF:n esityksessä (Velmu pohjana molemmissa), hiekkasärkkiä ja riuttoja Tammisaari + Segelskärin alue tärkeä täydennys: riuttoja, edustavia sinisimpukka- ja punaleväesiintymiä - Hankoniemen edustan erittäin edustavat meriajokasniityt iso puute; olemassa olevia luonnonsuojelualueita (YSA) ja laajemmin Naturassa Saaristomeri Heidi Arponen / Metsähallitus 10

18 Merenalainen luonto + suuri puute tunnistettu, MH:n ehdottamat alueet suunnilleen samat kuin WWF:n esityksessä (Velmu pohjana molemmissa), hiekkasärkkiä ja riuttoja Tammisaari + Segelskärin alue tärkeä täydennys: riuttoja, edustavia sinisimpukka- ja punaleväesiintymiä - Hankoniemen edustan erittäin edustavat meriajokasniityt iso puute; olemassa olevia luonnonsuojelualueita (YSA) ja laajemmin Naturassa Saaristomeri +/- Kolmas Salpausselkä tärkeä ja MH:n esityksessä mukana, mutta epämääräisellä muotoilulla Heidi Arponen / Metsähallitus 10

19 Merenalainen luonto + suuri puute tunnistettu, MH:n ehdottamat alueet suunnilleen samat kuin WWF:n esityksessä (Velmu pohjana molemmissa), hiekkasärkkiä ja riuttoja Tammisaari + Segelskärin alue tärkeä täydennys: riuttoja, edustavia sinisimpukka- ja punaleväesiintymiä - Hankoniemen edustan erittäin edustavat meriajokasniityt iso puute; olemassa olevia luonnonsuojelualueita (YSA) ja laajemmin Naturassa Saaristomeri +/- Kolmas Salpausselkä tärkeä ja MH:n esityksessä mukana, mutta epämääräisellä muotoilulla Porkkala Heidi Arponen / Metsähallitus 10

20 Merenalainen luonto + suuri puute tunnistettu, MH:n ehdottamat alueet suunnilleen samat kuin WWF:n esityksessä (Velmu pohjana molemmissa), hiekkasärkkiä ja riuttoja Tammisaari + Segelskärin alue tärkeä täydennys: riuttoja, edustavia sinisimpukka- ja punaleväesiintymiä - Hankoniemen edustan erittäin edustavat meriajokasniityt iso puute; olemassa olevia luonnonsuojelualueita (YSA) ja laajemmin Naturassa Saaristomeri +/- Kolmas Salpausselkä tärkeä ja MH:n esityksessä mukana, mutta epämääräisellä muotoilulla Porkkala + ulkomeren matalikot erittäin tärkeitä mm allille, ehdottomasti mukaan kansallispuiston rajaukseen Heidi Arponen / Metsähallitus 10

21 Meriajokasniityt! Meidän vesillämme tärkein merenpohjan monimuotoisuuden ja tuottokyvyn indikaattori Hyvin tärkeitä Skandinaviassa lähes kolmannes koko maailman meriajokasniityistä Suomen meriajokasniityt Itämeren edustavimmat Suomen kansainvälinen vastuuluontotyyppi Erityisesti Saaristomerellä Salpausselkien alueella sekä Hankoniemen eteläpuolella Heidi Arponen / Metsähallitus 11

22

ITÄMEREN KANSALLISPUISTOT JA UHATUT VIRTAVEDET

ITÄMEREN KANSALLISPUISTOT JA UHATUT VIRTAVEDET ITÄMEREN KANSALLISPUISTOT JA UHATUT VIRTAVEDET 19.3.2015 klo 17.30 Eduskunnan kansalaisinfo Suomenlahden kansallispuistojen täydennys Ympäristöneuvos JukkaPekka Flander YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muokkaa alaotsikon

Lisätiedot

Metsähallituksen selvitys on kattava, perusteellinen ja asiantuntevasti laadittu.

Metsähallituksen selvitys on kattava, perusteellinen ja asiantuntevasti laadittu. WWF Lintulahdenkatu 10 00500 HELSINKI Puh: (09) 7740 100 www.wwf.fi, www.panda.org Ympäristöministeriö (kirjaamo.ym@ymparisto.fi) Ylijohtaja Timo Tanninen (timo.tanninen@ymparisto.fi) Ympäristöneuvos Jukka-Pekka

Lisätiedot

Suomenlahti-selvitys Itäinen Suomenlahti. Kotka 19.3.2015 Seppo Manninen

Suomenlahti-selvitys Itäinen Suomenlahti. Kotka 19.3.2015 Seppo Manninen Suomenlahti-selvitys Itäinen Suomenlahti Kotka 19.3.2015 Seppo Manninen Mistä on kyse? Ympäristöministeriön tehtäväksi anto Metsähallitukselle selvittää osana Suomenlahti 2014 vuoden toimenpiteitä Suomenlahden

Lisätiedot

hyödyntäminen ilmastonmuutoksen t seurannassa

hyödyntäminen ilmastonmuutoksen t seurannassa Selkämeren kansallispuisto i ja sen hyödyntäminen ilmastonmuutoksen t seurannassa Mikael Nordström Puh. 0400-445234, sähköposti: mikael.nordstrom@metsa.fi t 25.5.2011 Rauma Mikä on Metsähallitus? Metsähallituksen

Lisätiedot

Aluetyyppi (kohdetyyppi) METI 2014 EHDOTUS. Kansallispuisto 1A 1 II MH/LP Luonnonpuisto 1A 1 Ia MH/LP Soidensuojelualue 1A 1 IV (Ib) MH/LP

Aluetyyppi (kohdetyyppi) METI 2014 EHDOTUS. Kansallispuisto 1A 1 II MH/LP Luonnonpuisto 1A 1 Ia MH/LP Soidensuojelualue 1A 1 IV (Ib) MH/LP 6.2.2015 LIITE SLL:n lausuntoon METI- työryhmän esitykseen koskien suojelualuetilaistoinnin uudistamista Suomen luonnonsuojeluliiton näkemykset on kirjattu taulukkoon pinkillä seuraavasti: S=ongelma suojelussa,

Lisätiedot

Vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuus ja suojelu itäisellä Suomenlahdella

Vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuus ja suojelu itäisellä Suomenlahdella Vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuus ja suojelu itäisellä Suomenlahdella Ari Laine vastaava suojelubiologi Metsähallitus Luontopalvelut (Etelä-Suomi) Kuorsalon kesäjuhlat 9.7.2016 Kuvat: Metsähallitus

Lisätiedot

Luonnonsuojelualueiden laiduntaminen

Luonnonsuojelualueiden laiduntaminen Luonnonsuojelualueiden laiduntaminen 1 LUONNONSUOJELUALUEET Suomen pinta-alasta suojeltu noin yhdeksän prosenttia luonnonsuojelu- ja erämaalailla. Lisäksi suojelutavoitteita tukevia muita alueita sisältyy

Lisätiedot

Porkkalan suojelualueet. Kirkkonummi 25.2.15

Porkkalan suojelualueet. Kirkkonummi 25.2.15 Porkkalan suojelualueet Kirkkonummi 25.2.15 Metsähallituksen tekninen selvitys Toimeksianto ympäristöministeriöltä Metsähallitukselle: selvittää Porkkalanniemen ja sen edustan valtion maa- ja vesialueiden

Lisätiedot

NATURA VERKOSTO

NATURA VERKOSTO NATURA 2000 -VERKOSTO Natura 2000 -verkostoon kuuluvien luontodirektiivin ja lintudirektiivin perusteella suojeltavien alueiden keskittymät. Ydinestimoinnissa käytetyn ytimen koko on 1000 km² ja säde 17,8

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (13) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (13) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2015 1 (13) 394 Lausunto ympäristöministeriölle Suomenlahden merikansallispuistojen täydennystarpeista ja mahdollisuuksista HEL 2015-001299 T 11 01 04 Päätös päätti panna

Lisätiedot

WWF Suomen raportteja 32

WWF Suomen raportteja 32 RAPORTTI 2014 WWF Suomen raportteja 32 Saaristomme on suojeltava Esitys Saaristomeren, Tammisaaren saariston ja Itäisen Suomenlahden kansallispuistojen suojelun kehittämiseksi ja Porkkalan kansallispuiston

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 132/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Helvetinjärven kansallispuiston laajentamisesta Esityksen tarkoitus on laajentaa vuonna 1982 perustettua Helvetinjärven kansallispuistoa liittämällä

Lisätiedot

Kansallispuisto Porkkalaan. 23 valtion suojelualueeksi jo hankkimaa tai suojeluohjelmiin kuuluvaa alueetta

Kansallispuisto Porkkalaan. 23 valtion suojelualueeksi jo hankkimaa tai suojeluohjelmiin kuuluvaa alueetta Kansallispuisto Porkkalaan 23 valtion suojelualueeksi jo hankkimaa tai suojeluohjelmiin kuuluvaa alueetta Otteita Luonnonsuojelulaista 1/2 11 Kansallispuiston perustamisesta ja tarkoituksesta säädetään

Lisätiedot

Vedenalaiset luontoarvot ja ruoppaaminen. Leena Lehtomaa Ylitarkastaja Ympäristö ja luonnonvarat Luonnonsuojeluyksikkö

Vedenalaiset luontoarvot ja ruoppaaminen. Leena Lehtomaa Ylitarkastaja Ympäristö ja luonnonvarat Luonnonsuojeluyksikkö Vedenalaiset luontoarvot ja ruoppaaminen Leena Lehtomaa Ylitarkastaja Ympäristö ja luonnonvarat Luonnonsuojeluyksikkö Tapio Heikkilä Ympäristöhallinnon kuvapankki Päivi Tahvanainen, Ympäristöhallinnon

Lisätiedot

Natura -luontotyyppien mallinnus FINMARINET -hankkeessa. Henna Rinne Åbo Akademi, Ympäristö- ja meribiologian laitos

Natura -luontotyyppien mallinnus FINMARINET -hankkeessa. Henna Rinne Åbo Akademi, Ympäristö- ja meribiologian laitos Natura -luontotyyppien mallinnus FINMARINET -hankkeessa Henna Rinne Åbo Akademi, Ympäristö- ja meribiologian laitos 1 Natura luontotyypit FINMARINETissa Luontodirektiivin liitteessä I mainittuja luontotyyppejä,

Lisätiedot

Hannu Ormio Kansallispuisto uudelleen Porkkalaan

Hannu Ormio Kansallispuisto uudelleen Porkkalaan Hannu Ormio 22.5.2014 Kansallispuisto uudelleen Porkkalaan Porkkalan kansallispuisto Suomen vanhin kansallispuisto 1938, yhdessä Pallas-Ounastunturin, Pyhätunturin ja Petsamon Heinäsaarten kanssa lakkautettiin

Lisätiedot

MERILUONNON TILANNE EUssa 2015

MERILUONNON TILANNE EUssa 2015 VELMUn tulevaisuus VELMU seminaari Vedenalainen maailma kaikkien ulottuvilla 28.1.2016 Ympäristöministeriö, Pankkisali Neuvotteleva virkamies Penina Blankett/YM Tutkimusprofessori Markku Viitasalo/SYKE

Lisätiedot

Täydennyksen liite 1.1 Utön osayleiskaava on kokonaisuudessaan täydennyksen liitteenä.

Täydennyksen liite 1.1 Utön osayleiskaava on kokonaisuudessaan täydennyksen liitteenä. Täydennyksen liite 1.1 Utön osayleiskaava on kokonaisuudessaan täydennyksen liitteenä. Ote Korppoon eteläisen saariston osayleiskaavan osista 4 ja 5 (Paraisen kunta). Punaisella hankealueen likimääräinen

Lisätiedot

Itäisen Suomenlahden.

Itäisen Suomenlahden. 1 2 luonnosta ja eri eliölajien esiintymisestä Suomen rannikolla on olemassa vain vähän tietoa. Vuoden 2009 alussa käynnistyi uusi EU:n Life+ -ohjelman rahoittama hanke: Suomen mereisen NATURA 2000 -verkoston

Lisätiedot

Luontoarvot ja luonnonsuojelu Jyväskylässä. Katriina Peltonen Metsäohjelman yhteistyöryhmä

Luontoarvot ja luonnonsuojelu Jyväskylässä. Katriina Peltonen Metsäohjelman yhteistyöryhmä Luontoarvot ja luonnonsuojelu Jyväskylässä Katriina Peltonen Metsäohjelman yhteistyöryhmä 26.4.2017 27.4.2017 Sisältö Miksi ekologinen näkökulma on tärkeä? Mitä kuuluu Suomen metsäluonnolle? Suojelutaso

Lisätiedot

Kansallispuisto uudelleen Porkkalaan

Kansallispuisto uudelleen Porkkalaan Hannu Ormio Kirkkonummen kunnanvaltuusto 12.10.2015 Kansallispuisto uudelleen Porkkalaan Porkkalan kansallispuisto Suomen vanhin kansallispuisto 1938, yhdessä Pallas-Ounastunturin, Pyhätunturin ja Petsamon

Lisätiedot

6/2010. FINMARINET kar toittaa meriluontoamme

6/2010. FINMARINET kar toittaa meriluontoamme 6/2010 FINMARINET kar toittaa meriluontoamme 2 Vedenalainen maailma on yhä huonosti tunnettu Elinympäristöjen häviämisen ja huonontumisen seurauksena luonnon monimuotoisuus on pienentynyt ja monien eliölajien

Lisätiedot

Metsähallituksen selvitys Suomenlahden merikansallispuistojen täydentämistarpeista ja -mahdollisuuksista

Metsähallituksen selvitys Suomenlahden merikansallispuistojen täydentämistarpeista ja -mahdollisuuksista Metsähallituksen selvitys, asianro MH 6611/2014/06.02.00 10.12.2014 Metsähallituksen selvitys Suomenlahden merikansallispuistojen täydentämistarpeista ja -mahdollisuuksista Kansikuva: Träskönin saari muodosti

Lisätiedot

Saaristomeren ja Selkämeren kansallispuistojen hoito- ja käyttösuunnitelmat: sallittu toiminta ja rajoitukset ammattikalastuksen näkökulmasta

Saaristomeren ja Selkämeren kansallispuistojen hoito- ja käyttösuunnitelmat: sallittu toiminta ja rajoitukset ammattikalastuksen näkökulmasta Saaristomeren ja Selkämeren kansallispuistojen hoito- ja käyttösuunnitelmat: sallittu toiminta ja rajoitukset ammattikalastuksen näkökulmasta 06.02.2013 Mikael Nordström Metsähallitus Luonnonvara-alan

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 109/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Liesjärven kansallispuiston laajentamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksen tarkoitus on laajentaa vuonna 1956 perustettua ja vuonna 1982

Lisätiedot

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2001 Iso-Saares, Ikaalinen, Pirkanmaa

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2001 Iso-Saares, Ikaalinen, Pirkanmaa Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2001 Iso-Saares, Ikaalinen, Pirkanmaa Sijainti Iso-Saareksen alue sijaitsee Ikaalisten itäosassa, Ylöjärven (Kurun) rajan

Lisätiedot

Asia: Lausunto ehdotuksista laeiksi Liesjärven, Helvetinjärven ja Seitsemisen kansallispuistojen laajentamisesta

Asia: Lausunto ehdotuksista laeiksi Liesjärven, Helvetinjärven ja Seitsemisen kansallispuistojen laajentamisesta Ympäristöministeriö PL 30 00023 Valtioneuvosto Suomen luonnonsuojeluliitto Kotkankatu 9, 00510 HELSINKI, puh. (09) 228 081, faksi (09) 228 08 200 Helsingissä, 19.3.2004 Asia: Lausunto ehdotuksista laeiksi

Lisätiedot

Häädetkeitaan laajennus, Parkano, Pirkanmaa

Häädetkeitaan laajennus, Parkano, Pirkanmaa Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2009 Häädetkeitaan laajennus, Parkano, Pirkanmaa Sijainti Häädetkeitaan luonnonpuisto ja Natura 2000 -alue sijaitsevat

Lisätiedot

Vedenalaiset uhanalaiset luontotyypit ja niiden luokittelutyö. Dosentti Anita Mäkinen , Helsinki

Vedenalaiset uhanalaiset luontotyypit ja niiden luokittelutyö. Dosentti Anita Mäkinen , Helsinki Vedenalaiset uhanalaiset luontotyypit ja niiden luokittelutyö Dosentti Anita Mäkinen 15.04.06.2010, Helsinki Sisältö: 1. Miksi luontotyyppien uhanalaisuuden tunnistamisella kiire? 2. Luontotyyppien uhanalaisuusarvio

Lisätiedot

Hiljaisuus kansallispuistoissa ja luonnonsuojelualueilla sekä niiden hoito- ja käyttösuunnitelmissa. Mikael Nordström Tieteiden talo 8.10.

Hiljaisuus kansallispuistoissa ja luonnonsuojelualueilla sekä niiden hoito- ja käyttösuunnitelmissa. Mikael Nordström Tieteiden talo 8.10. Hiljaisuus kansallispuistoissa ja luonnonsuojelualueilla sekä niiden hoito- ja käyttösuunnitelmissa Mikael Nordström Tieteiden talo 8.10.2015 Photo: Metsähallitus / Reijo Juurinen 2 Kansallispuistot ja

Lisätiedot

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2033 Kalliojärvi-Pitkäjärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2033 Kalliojärvi-Pitkäjärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2033 Kalliojärvi-Pitkäjärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa Sijainti Kalliojärven Pitkäjärven alue sijaitsee Ylöjärven Kurussa. Alue

Lisätiedot

KEINOJA MONIMUOTOISUUDEN TURVAAMISEEN

KEINOJA MONIMUOTOISUUDEN TURVAAMISEEN KEINOJA MONIMUOTOISUUDEN TURVAAMISEEN 1. Talousmetsien luonnonhoito 2. METSOn keinot 3. METSOn valintakriteerit 4. Luonnonsuojelualueen perustaminen 5. Ympäristötuki 1. Talousmetsien luonnonhoito Arvokkaiden

Lisätiedot

Hankealue sijoittuu seuraavien yleiskaavojen alueelle idästä länteen katsottuna:

Hankealue sijoittuu seuraavien yleiskaavojen alueelle idästä länteen katsottuna: ETELÄ-SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTO Birger Jaarlin katu 15 PL 150 13101 Hämeenlinna Viite Eastern Light Finland I Oy, Kuituoptinen merenalainen tietoliikennekaapeli Pohjoisella Itämerellä, Saaristomerella

Lisätiedot

METSO-ohjelma 2008 2025:

METSO-ohjelma 2008 2025: METSO-ohjelma 2008 2025: vapaaehtoisen suojelun onnistumiset ja haasteet Kimmo Syrjänen 1, Saija Kuusela 1, Susanna Anttila 1, Mirja Rantala 2 ja Terhi Koskela 2 1 Suomen ympäristökeskus ja 2 Metsäntutkimuslaitos

Lisätiedot

Lyhyt katsaus VELMUn vuoteen 2013 Markku Viitasalo & VELMU-konsortio

Lyhyt katsaus VELMUn vuoteen 2013 Markku Viitasalo & VELMU-konsortio Lyhyt katsaus VELMUn vuoteen 2013 Markku Viitasalo & VELMU-konsortio M. Viitasalo Kuva Mia Välimäki, RKTL 2013 M. Viitasalo; VELMU-seminaari 11.12.13 VELMU etenee hienosti Vuosi 2013 oli menestyksekäs

Lisätiedot

Sisältö. Teksti: Elisa Halmeenmäki, Eeva Hammar, Malva Green ja Marjo Soulanto / Pleistoseeni Taitto: Jan Rosström. Luonto-Liitto 2014

Sisältö. Teksti: Elisa Halmeenmäki, Eeva Hammar, Malva Green ja Marjo Soulanto / Pleistoseeni Taitto: Jan Rosström. Luonto-Liitto 2014 Ihmeellinen Itämeri Sisältö Ihmeellinen itämeri...5 Miksi Itämeressä on...5 vähäsuolaista murtovettä?...5 Miksi vain harvat lajit...6 voivat elää Itämeressä?...6 Millaista elämää erilaisilla rannoilla

Lisätiedot

Ympäristöministeriö kirjaamo.ym@ymparisto.fi 28.1.2011. WWF:n lausunto LuTU-toimintasuunnitelmasta

Ympäristöministeriö kirjaamo.ym@ymparisto.fi 28.1.2011. WWF:n lausunto LuTU-toimintasuunnitelmasta WWF Lintulahdenkatu 10 00500 HELSINKI Puh: (09) 7740 100 www.wwf.fi, www.panda.org Ympäristöministeriö kirjaamo.ym@ymparisto.fi 28.1.2011 ASIA: WWF:n lausunto LuTU-toimintasuunnitelmasta WWF kiittää mahdollisuudesta

Lisätiedot

Neuvotteleva virkamies Ville Schildt, maa- ja metsätalousministeriö

Neuvotteleva virkamies Ville Schildt, maa- ja metsätalousministeriö HE 9/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2016 lisätalousarvioksi, kuuleminen eduskunnan valtiovarainvaliokunnan maatalousjaostossa 24.2.2016 Neuvotteleva virkamies Ville Schildt, maa- ja metsätalousministeriö

Lisätiedot

Hallituksen esitys HE 260/2016 vp Maa- ja metsätalousvaliokunta klo 9.15

Hallituksen esitys HE 260/2016 vp Maa- ja metsätalousvaliokunta klo 9.15 Ratkaisujen Suomi PÄÄMINISTERI JUHA SIPILÄN HALLITUKSEN STRATEGISEN OHJELMAN TAVOITE: Perustetaan Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden kansallispuisto. Biotalouden ja puhtaiden ratkaisujen ministeriryhmän

Lisätiedot

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2024 Matolamminneva-Räntäjärvi,Virrat, Pirkanmaa

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2024 Matolamminneva-Räntäjärvi,Virrat, Pirkanmaa Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2024 Matolamminneva-Räntäjärvi,Virrat, Pirkanmaa Sijainti Matolamminneva-Räntäjärven alue sijaitsee Virtain pohjoisosassa,

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Luontoselvityksen tarkoitus. Tuulivoima-alueet. Tuulivoima-alueet ja kaava-alueen merkittävät luontokohteet

Sisällysluettelo. Luontoselvityksen tarkoitus. Tuulivoima-alueet. Tuulivoima-alueet ja kaava-alueen merkittävät luontokohteet Ilmajoen kunta Kaavoitustoimi 1.4.2016 Sisällysluettelo Luontoselvityksen tarkoitus Tuulivoima-alueet Alueiden sijainti 4 Topografia 5 Kallioperä 6 Maaperä 7 Maanpeite 8 Pohjavesialueet 9 Tuulivoima-alueet

Lisätiedot

Metsähallituksen selvitys Selkämeren kansallispuiston perustamisedellytyksistä

Metsähallituksen selvitys Selkämeren kansallispuiston perustamisedellytyksistä Metsähallituksen selvitys, asianro 5760/620/2008 17.12.2008 Metsähallituksen selvitys Selkämeren kansallispuiston perustamisedellytyksistä Kansikuva: Jari Kostet Metsähallitus 2009 50 kpl Edita Prima Oy,

Lisätiedot

Merialuesuunnittelu käytännössä: Kymenlaakson kaupan ja merialueen kaavoitusprosessi

Merialuesuunnittelu käytännössä: Kymenlaakson kaupan ja merialueen kaavoitusprosessi Merialuesuunnittelu käytännössä: Kymenlaakson kaupan ja merialueen kaavoitusprosessi Merialueiden suunnittelu Suomessa seminaari 30.1.2014 Suomen ympäristökeskus ja WWF Suomi Ympäristösuunnittelija Frank

Lisätiedot

Maakuntakaavat merialueilla. VELMU-seminaari Anne Savola Ympäristösuunnittelija, Satakuntaliitto

Maakuntakaavat merialueilla. VELMU-seminaari Anne Savola Ympäristösuunnittelija, Satakuntaliitto Maakuntakaavat merialueilla VELMU-seminaari 15.4.2010 Anne Savola Ympäristösuunnittelija, Satakuntaliitto Maakunnan liiton tehtävät Lakisääteinen kuntayhtymä Alueiden kehittämisviranomainen ja maakunnan

Lisätiedot

RAKKAUDESTA MEREEN. Tulkaa mukaan! WWF:n päivätyökeräys Itämeren ja Ison valliriutan puolesta 2015-2016 2015-2016 PÄIVÄTYÖKERÄYS

RAKKAUDESTA MEREEN. Tulkaa mukaan! WWF:n päivätyökeräys Itämeren ja Ison valliriutan puolesta 2015-2016 2015-2016 PÄIVÄTYÖKERÄYS CAT HOLLOWAY / WWF-CANON TROY MAYNE Tulkaa mukaan! LUNAZUL SURF SCHOOL CHRISTOFFER BOSTRÖM / WWF TERICA / FLICKR RAKKAUDESTA MEREEN WWF:n päivätyökeräys Itämeren ja Ison valliriutan puolesta Mitä yhteistä

Lisätiedot

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2035 Lapioneva-Mustajärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2035 Lapioneva-Mustajärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2035 Lapioneva-Mustajärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa Sijainti Lapioneva-Mustajärven alue sijaitsee Ylöjärven (Kurun) ja Ruoveden

Lisätiedot

HELCOMin Itämeren suojelun toimintaohjelma & Suomen biodiversiteettistrategia

HELCOMin Itämeren suojelun toimintaohjelma & Suomen biodiversiteettistrategia HELCOMin Itämeren suojelun toimintaohjelma & Suomen biodiversiteettistrategia Ylitarkastaja Penina Blankett Helsinki 11.2.2009, VELMU seminaari 1 HELCOMin Itämeren suojelun toimintaohjelma Hyväksyttiin

Lisätiedot

Suomen metsäluonnon monimuotoisuuden turvaaminen

Suomen metsäluonnon monimuotoisuuden turvaaminen Suomen metsäluonnon monimuotoisuuden turvaaminen ZIG KOCH / WWF BENNY ANG / FLICKR WWF:n tavoitteet vuoteen 2020 Luonnon monimuotoisuus ei heikkene 2020 jälkeen Ekologinen jalanjälki ei kasva 2020 jälkeen

Lisätiedot

Ihmisen paras ympäristö Häme

Ihmisen paras ympäristö Häme Ihmisen paras ympäristö Häme Hämeen ympäristöstrategia Hämeen ympäristöstrategia on Hämeen toimijoiden yhteinen näkemys siitä, millainen on hyvä hämäläinen ympäristö vuonna 2020. Strategian tarkoituksena

Lisätiedot

Suoluonnon suojelu Marja Hilska-Aaltonen Maa- ja metsätalousministeriö

Suoluonnon suojelu Marja Hilska-Aaltonen Maa- ja metsätalousministeriö Suoluonnon suojelu 17.12.2015 Marja Hilska-Aaltonen Maa- ja metsätalousministeriö Työryhmän tehtävät Luonnonsuojelulain mukainen suojeluohjelma Alun perin tavoitteena oli luonnonsuojelulain mukaisen suojeluohjelman

Lisätiedot

Metsäluonnon monimuotoisuuden suojelun tasot Päättäjien 34. Metsäakatemia Maastojakso 22.-24.5.2013 Etelä-Karjala

Metsäluonnon monimuotoisuuden suojelun tasot Päättäjien 34. Metsäakatemia Maastojakso 22.-24.5.2013 Etelä-Karjala Metsäluonnon monimuotoisuuden suojelun tasot Päättäjien 34. Metsäakatemia Maastojakso 22.-24.5.2013 Etelä-Karjala Kaakkois-Suomen ELY-keskus, Ylitarkastaja Tuula Tanska, Päättäjien 34. Metsäakatemia 2013

Lisätiedot

Östersundomin varjokaava hanke Designtoimisto dadadotank

Östersundomin varjokaava hanke Designtoimisto dadadotank Östersundomin varjokaava hanke Designtoimisto dadadotank Kuva Ismo Tuormaa Esityksen sisältö Maankäyttö- ja rakennuslaki ja VAT Hankkeen lähtökohdat Suunnittelualue ja vihervyöhyke Varjokaavan tavoitteet

Lisätiedot

Kansallispuistojen ystäväyhdistystoiminta: kokemuksia Kolilta ja suunnitelmia Selkämerelle

Kansallispuistojen ystäväyhdistystoiminta: kokemuksia Kolilta ja suunnitelmia Selkämerelle Kansallispuistojen ystäväyhdistystoiminta: kokemuksia Kolilta ja suunnitelmia Selkämerelle Puheenjohtaja Lasse Lovén, Ukko-Kolin Ystävät ry ja Selkämeren kansallispuiston ystävät ry Kansallispuistojen

Lisätiedot

Ekologiset yhteydet: Vedenalaisen luonnon näkökulma

Ekologiset yhteydet: Vedenalaisen luonnon näkökulma Ekologiset yhteydet: Vedenalaisen luonnon näkökulma Markku Viitasalo, SYKE SLL ekologiset yhteydet seminaari 7.3.2013 Linjasukellusta Perämerellä. Kuva: Anna Kilponen, Metsähallitus CBD:n tavoite: 10 %

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen lausunto Fennovoima Oy:n ydinvoimalaitoshankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta 4.12.

Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen lausunto Fennovoima Oy:n ydinvoimalaitoshankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta 4.12. Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen lausunto Fennovoima Oy:n ydinvoimalaitoshankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta 4.12.2008 Yleistä arviointiselostus on laaja sekä esitystavaltaan hyvä

Lisätiedot

ELYt ja merialueiden suunnittelu

ELYt ja merialueiden suunnittelu ELYt ja merialueiden suunnittelu Varsinais-Suomen EL- keskus, Outi Vesakoski, Luonnonsuojelu 15.4.2010 1 2 ELYt ja luonnon monimuotoisuus Tehtävät Valvoo suotuisan suojeluntason toteutumista lajeilla ja

Lisätiedot

FINMARINET Uutta tietoa Itämeren vedenalaisesta luonnosta Yleistajuinen katsaus hankkeen tuloksiin

FINMARINET Uutta tietoa Itämeren vedenalaisesta luonnosta Yleistajuinen katsaus hankkeen tuloksiin FINMARINET Uutta tietoa Itämeren vedenalaisesta luonnosta Yleistajuinen katsaus hankkeen tuloksiin 1 Miksi FINMARINET? Suomen rannikkoalueen ja saariston rikkonainen ja pirstaleinen merenpohja muodostaa

Lisätiedot

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2040 Tonttijärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2040 Tonttijärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2040 Tonttijärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa Sijainti Torttijärven alue sijaitsee Pirkanmaalla, Ylöjärven Kurussa, noin 10 kilometriä

Lisätiedot

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ LAKIALOITE 139/2010 vp Laki Suur-Saimaan kansallispuistosta Eduskunnalle ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Aloitteessa ehdotetaan, että Taipalsaaren, Puumalan, Ruokolahden ja Lappeenrannan kunnissa olevalle

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä maaliskuuta /2014 Valtioneuvoston asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä maaliskuuta /2014 Valtioneuvoston asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä maaliskuuta 2014 203/2014 Valtioneuvoston asetus luonnonsuojelualueiden perustamiseksi eräille Suomussalmen ja Puolangan kunnissa sijaitseville valtion

Lisätiedot

Metsähallituksen selvitys Suomenlahden merikansallispuistojen täydentämistarpeista ja -mahdollisuuksista Porkkalan kansallispuistoa koskeva osuus

Metsähallituksen selvitys Suomenlahden merikansallispuistojen täydentämistarpeista ja -mahdollisuuksista Porkkalan kansallispuistoa koskeva osuus Metsähallituksen selvitys Suomenlahden merikansallispuistojen täydentämistarpeista ja -mahdollisuuksista Porkkalan kansallispuistoa koskeva osuus Poiminut: Porkkala kansallispuistoksi -työryhmä 1 1 Johdanto

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 230/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Leivonmäen kansallispuistosta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki Leivonmäen kansallispuistosta. Leivonmäen kunnassa

Lisätiedot

Soidensuojelu Suomessa

Soidensuojelu Suomessa Soidensuojelu Suomessa Eero Kaakinen 23.10.2009 Kuvat: Antti Huttunen Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus 13.11.2009 1 Suot eivät aluksi kuuluneet luonnonsuojelun painopisteisiin - ensiksi huomiota kiinnitettiin

Lisätiedot

TEIJON KANSALLISPUISTO 2014 MAISEMARAKENTEEN AARREAITTA HANNU PAUNILA 17.1.2014 / 21.11.2014

TEIJON KANSALLISPUISTO 2014 MAISEMARAKENTEEN AARREAITTA HANNU PAUNILA 17.1.2014 / 21.11.2014 TEIJON KANSALLISPUISTO 2014 MAISEMARAKENTEEN AARREAITTA HANNU PAUNILA 17.1.2014 / 21.11.2014 TEIJON KANSALLISPUISTOPROSESSI Meri-Teijo vapaa-ajankeskuksen alueidenkäytön yleissuunnittelu 1980 Lomarakennusoikeuden

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 11. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 11. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 09.01.2017 Sivu 1 / 1 3213/2016 11.01.02 Ympäristölautakunta 105 8.12.2016 11 Valtuustoaloite suojelualueiden perustamisesta Espoon keskuspuistoon (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

VELMUn tavoitteet. VELMUn kokonaisarviointi seminaari Penina Blankett. Kuva: Metsähallitus 2009/EK

VELMUn tavoitteet. VELMUn kokonaisarviointi seminaari Penina Blankett. Kuva: Metsähallitus 2009/EK VELMUn tavoitteet VELMUn kokonaisarviointi seminaari 7.12.2010 Penina Blankett Kuva: Metsähallitus 2009/EK Lyhyt yhteenveto: VELMUn tavoitteet Määrittää ja kartoittaa vuoteen 2014 mennessä Suomen merialueen

Lisätiedot

FINMARINET Loppukonferenssi Merelliset suojelualueet monimuotoisuuden vaalijoina

FINMARINET Loppukonferenssi Merelliset suojelualueet monimuotoisuuden vaalijoina FINMARINET Loppukonferenssi Merelliset suojelualueet monimuotoisuuden vaalijoina 10.4.2013 klo 10.00-15.30 Tieteiden talo Neuvotteleva virkamies Penina Blankett Ympäristöministeriö Merelliset suojelualueet

Lisätiedot

METSO-ohjelma

METSO-ohjelma METSO-ohjelma 2008-2025 METSOn toteutus, etenkin kunnissa - tilannekatsaus 2016 Luonnonsuojelun ajankohtaispäivä 19.12.2016 Varsinais-Suomen ELY-keskus Turku Kimmo Syrjänen, projektipäällikkö, Suomen ympäristökeskus

Lisätiedot

Turvetuotanto ja suoluonnonsuojelu maakuntakaavoituksessa

Turvetuotanto ja suoluonnonsuojelu maakuntakaavoituksessa Turvetuotanto ja suoluonnonsuojelu maakuntakaavoituksessa Etelä-Pohjanmaan vaihemaakuntakaava III Markus Erkkilä 11/2014 Esityksen sisältö Maakuntakaavoitus yleisesti Maakuntakaavatilanne Etelä Pohjanmaalla

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 15. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 15. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 23.01.2017 Sivu 1 / 1 3213/2016 11.01.02 Ympäristölautakunta 105 8.12.2016 Kaupunginhallitus 11 9.1.2017 15 Valtuustoaloite suojelualueiden perustamisesta Espoon keskuspuistoon Valmistelijat

Lisätiedot

Suoluonnon suojelu maakuntakaavoituksessa

Suoluonnon suojelu maakuntakaavoituksessa Suoluonnon suojelu maakuntakaavoituksessa Aulikki Alanen, ympäristöneuvos, YM/LYMO Suo, luonto ja turve yleisöseminaari 24.5.2016 Etelä-Pohjanmaan liitto, Seinäjoki Soidensuojelutyöryhmän ehdotus SSTE

Lisätiedot

KRISTIINANKAUPUNGIN EDUSTAN MERITUULIPUISTO Merialueen nykytila. Ari Hanski 16.12.2008

KRISTIINANKAUPUNGIN EDUSTAN MERITUULIPUISTO Merialueen nykytila. Ari Hanski 16.12.2008 KRISTIINANKAUPUNGIN EDUSTAN MERITUULIPUISTO Merialueen nykytila Ari Hanski 16.12.2008 KESÄLLÄ 2008 TEHDYT SUUNNITTELUALUEEN VEDENALAISLUONNON INVENTOINNIT JA MUUT SELVITYKSET VAIKUTUSARVIOINNIN POHJAKSI

Lisätiedot

Valtion luonnonsuojelu Östersundomissa. Östersundomin yleiskaava ja kaupunkiekologia, Helsinki Laituri, , Antti Below

Valtion luonnonsuojelu Östersundomissa. Östersundomin yleiskaava ja kaupunkiekologia, Helsinki Laituri, , Antti Below Valtion luonnonsuojelu Östersundomissa Östersundomin yleiskaava ja kaupunkiekologia, Helsinki Laituri, 31.5.2011, Antti Below Taustaa Matti Vanhasen II hallituksen ohjelma (19.4.2007): Selvitetään mahdollisuudet

Lisätiedot

SAC-työryhmän ehdotukset Kuuleminen Hallitusneuvos Satu Sundberg, Ympäristöministeriö

SAC-työryhmän ehdotukset Kuuleminen Hallitusneuvos Satu Sundberg, Ympäristöministeriö SAC-työryhmän ehdotukset Kuuleminen 15.5.2013 Hallitusneuvos Satu Sundberg, Ympäristöministeriö 1) SAC alueiden perustamismenettely ja suojelutoimenpiteiden toteuttaminen Luontodirektiivin 1 artiklan l-kohta

Lisätiedot

Kotoneva-Sikamäki, Parkano, Pirkanmaa

Kotoneva-Sikamäki, Parkano, Pirkanmaa Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2010 Kotoneva-Sikamäki, Parkano, Pirkanmaa Sijainti Kotonevan ja Sikamäen alue sijaitsee Pirkanmaalla, Parkanon kaupungin

Lisätiedot

Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri ry, Helsinki

Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri ry, Helsinki 30.6.2017 HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDELLE Muutoksenhaku Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavasta Valituksenalainen päätös Valittaja Prosessiosoite Uudenmaan maakuntavaltuuston päätös 24.5.2017 (7 ) hyväksyä Uudenmaan

Lisätiedot

Alueelliset erityispiirteet ja metsiensuojelun nykytilanne

Alueelliset erityispiirteet ja metsiensuojelun nykytilanne Alueelliset erityispiirteet ja metsiensuojelun nykytilanne Metso-seminaari Ke 11.3. 29 Seinäjoki ESA Koskenniemi Länsi-Suomen ympäristökeskus 1 Luonnonvaran uusarviointi Luonnonvaroja ei ole vaan niitä

Lisätiedot

HE 260/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Hossan kansallispuistosta

HE 260/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Hossan kansallispuistosta HE 260/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Hossan kansallispuistosta Eduskunnan ympäristövaliokunta 21.3.2017, klo 10 Ympäristöneuvos Jukka-Pekka Flander YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Kuva J-P. Flander

Lisätiedot

Metsien monikäyttösuunnitelman laadinta ja METSO-kartoitus SJ

Metsien monikäyttösuunnitelman laadinta ja METSO-kartoitus SJ Metsien monikäyttösuunnitelman laadinta ja METSO-kartoitus SJ 11.6.2014 1 Metsäpinta-ala on n. 10000 ha ( 6,5 % metsistä kaupungilla ) Kaupungin metsät ovat monikäyttömetsiä Strateginen omaisuuserä Metsätalousarvo

Lisätiedot

Alkkianvuoren alue, Karvia/Parkano, Satakunta/Pirkanmaa

Alkkianvuoren alue, Karvia/Parkano, Satakunta/Pirkanmaa Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 1017 Alkkianvuoren alue, Karvia/Parkano, Satakunta/Pirkanmaa Sijainti Alkkianvuoren alue sijaitsee Satakunnan ja Pirkanmaan

Lisätiedot

1.6.2016. Yleiskuvaus

1.6.2016. Yleiskuvaus Toimenpidesuunnitelma paahde-elinympäristöjen kunnostamiseksi Utajärven Rokuan Natura 2000 alueella (FI1102608) tiloilla Rikkola 10:52 ja Alaperä 13:17 Yleiskuvaus Rokuanvaara on osa harjumuodostumaa,

Lisätiedot

Esimerkkejä Suomenlahden öljyvahinkolaskelmista

Esimerkkejä Suomenlahden öljyvahinkolaskelmista 20.08.2014 KJ Esimerkkejä Suomenlahden öljyvahinkolaskelmista 1. Perusteet 1.1. Yleistä Suomenlahdelle on vuosina 2011-2014 tehty Suomen ympäristökeskuksessa SpillModlaskentaohjelmistolla laskelmia erilaisten

Lisätiedot

Suojeluesitys: Saimaan kanavan rantametsät. Suomen Luonnonsuojeluliitto Etelä-Karjala ry:n kirje

Suojeluesitys: Saimaan kanavan rantametsät. Suomen Luonnonsuojeluliitto Etelä-Karjala ry:n kirje Kaupunginhallitus 491 09.10.2017 Lappeenrannan kaupungin lausunto Suomen Luonnonsuojeluliitto Etelä-Karjala ry:n Liikennevirastolle tekemästä Saimaan kanavan rantametsien luonnonsuojeluhanke-esityksestä

Lisätiedot

1981 vp. n:o 203. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Saaristomeren kansallispuistosta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1981 vp. n:o 203. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Saaristomeren kansallispuistosta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1981 vp. n:o 203 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Saaristomeren kansallispuistosta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksen tarkoituksena on muodostaa Saaristomerellä olevista valtion omistamista

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 52. Metsähallituksen julkiset hallintotehtävät (siirtomääräraha 3 v) Talousesitys HE 30/ vp (28.9.) Momentille myönnetään 37 616 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää ympäristöministeriön ohjauksessa toteutettaviin

Lisätiedot

Maatalousluonnon aarreaitat

Maatalousluonnon aarreaitat Maatalousluonnon aarreaitat YMPÄRISTÖKUISKAAJA Oulu WWF Suomi, Elina Erkkilä WWF:n maatalouden ympäristönsuojelutyö pähkinänkuoressa Ympäristöystävällisin viljelijä- kilpailu Ympäristökuiskaaja koulutushanke

Lisätiedot

Metsien suojelun nykytila ja haasteet Suomessa

Metsien suojelun nykytila ja haasteet Suomessa Metsien suojelun nykytila ja haasteet Suomessa Kehityspäällikkö, Yritysyhteistyö Kati Malmelin Metsäasiantuntija Panu Kunttu WWF/Päivi Rosqvist Metsäluonnon monimuotoisuus Metsäluonnon monimuotoisuudella

Lisätiedot

Lappi luontomatkailun toimintaympäristönä - Kansallispuistojen järjestyssäännöt

Lappi luontomatkailun toimintaympäristönä - Kansallispuistojen järjestyssäännöt Lappi luontomatkailun toimintaympäristönä - Kansallispuistojen järjestyssäännöt Joel Erkkonen Erikoissuunnittelija Lapin luontopalvelut Metsähallitus 1 Matkailuyhteistyön tavoitteita Kansallispuistot ovat

Lisätiedot

Aloite Juhannuskukkulan kallioketojen suojelusta

Aloite Juhannuskukkulan kallioketojen suojelusta Turun luonnonsuojeluyhdistys ry 7.12.2014 Martinkatu 5, 20810 TURKU Pj. Riikka Armanto Puh. 050-5265399 Email: riikka.armanto@gmail.com http://www.sll.fi/varsinais-suomi/turku Varsinais-Suomen ELY-keskus

Lisätiedot

Metsähallituksen lakiuudistuksen seminaari Metsähallituksen näkemys Jyrki Kangas

Metsähallituksen lakiuudistuksen seminaari Metsähallituksen näkemys Jyrki Kangas Metsähallituksen lakiuudistuksen seminaari 30.8.2011 Metsähallituksen näkemys Jyrki Kangas Valtion liikelaitos Metsähallitus 1/3 Suomea (12,5 milj. ha) Talousmetsien metsämaata 3,6 milj. ha Kitu- ja joutomaata

Lisätiedot

Nannut-luokittelu metatietokuvaus

Nannut-luokittelu metatietokuvaus Nannut-luokittelu metatietokuvaus Suomen vedenalaisluonnosta on tuotettu viime vuosina huomattava määrä tietoa VELMU-ohjelman (2004 2016) ja siihen liittyvien hankkeiden avulla (mm. NANNUT 2009 2012, FINMARINET

Lisätiedot

Metsähallituksen lakiuudistuksen avausseminaari Metsähallituksen näkemys Jyrki Kangas

Metsähallituksen lakiuudistuksen avausseminaari Metsähallituksen näkemys Jyrki Kangas Metsähallituksen lakiuudistuksen avausseminaari 17.2.2011 Metsähallituksen näkemys Jyrki Kangas Valtion liikelaitos Metsähallitus 1/3 Suomea (12,5 milj. ha) Talousmetsien metsämaata 3,6 milj. ha Kitu-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA INKOON KUNTA Solvik, Kälkö Ulkosaariston yleiskaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tässä osallistumis ja arviointisuunnitelmassa (MRL 63 ja 64 ) esitetään mm. kaavoitushankkeen sijainti

Lisätiedot

Porin Tahkoluodon edustan merituulipuisto

Porin Tahkoluodon edustan merituulipuisto Porin Tahkoluodon edustan merituulipuisto YVA 2005-2007 o VE1: 12-16 voimalaa lähempänä rantaa o VE2: I vaihe vaihtoehdon 1 voimalat ja II vaihe ulommas merelle 10-16 lisävoimalaa Jatkosuunnittelua 2008-2013

Lisätiedot

Oriveden Pyhäselän saaristot Natura 2000-alue. Hoito- ja käyttösuunnitelman laatiminen 2016

Oriveden Pyhäselän saaristot Natura 2000-alue. Hoito- ja käyttösuunnitelman laatiminen 2016 Oriveden Pyhäselän saaristot Natura 2000-alue Hoito- ja käyttösuunnitelman laatiminen 2016 Oriveden Pyhäselän saaristot SUUNNITTELUALUE: Pinta-ala:16 080 ha, josta vettä n. 15 000 ha Kunnat: Savonlinna,

Lisätiedot

KEVÄTLAAKSON ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS Osa-alueet 478-483

KEVÄTLAAKSON ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS Osa-alueet 478-483 KEVÄTLAAKSON ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS Osa-alueet 478-483 Porvoon kaupunki Kaupunkisuunnittelu Huhtikuu 2014 asemakaavan luontoselvitys Osa-alueet 478-483 Lotta Raunio Sisällys 1. Johdanto 1 2. Sijainti

Lisätiedot

Kasnäsin kesä 2015. Leena Halonen Åse Hensbo Tiina Hölli Taina Kurtze Raija Marttinen Jaana Tuomisto

Kasnäsin kesä 2015. Leena Halonen Åse Hensbo Tiina Hölli Taina Kurtze Raija Marttinen Jaana Tuomisto N ä y t t e l y t i e d o t e J u l k a i s u v a p a a 1-6 Kasnäsin kesä 2015 Leena Halonen: Itää, kasvaa, kukkii 2014, tempera, öljy kankaalle, 80 x 90 Leena Halonen Åse Hensbo Tiina Hölli Taina Kurtze

Lisätiedot

METSO Metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma Harjunsinisiipi/Antti Below

METSO Metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma Harjunsinisiipi/Antti Below METSO Metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma 2008-2016 Harjunsinisiipi/Antti Below 1 METSO turvaa monimuotoisuutta Suojelemalla tai hoitamalla arvokkaita metsiä suojellaan myös niissä eläviä harvinaisia

Lisätiedot

Koodi FI 130 0908. Kunta. Sodankylä. Pelkosenniemi, Kemijärvi. Pinta-ala. 14 325 ha. Aluetyyppi. SPA (sisältää SCI:n)

Koodi FI 130 0908. Kunta. Sodankylä. Pelkosenniemi, Kemijärvi. Pinta-ala. 14 325 ha. Aluetyyppi. SPA (sisältää SCI:n) Pyhä-Luosto Koodi FI 130 0908 Kunta Sodankylä. Pelkosenniemi, Kemijärvi Pinta-ala 14 325 ha Aluetyyppi SPA (sisältää SCI:n) Pelkosenniemen Natura 2000 -kohteet 3 / Pyhätunturin kansallispuisto 9 / Pyhä-Luosto

Lisätiedot

EHDOTUS SUOMEN NATURA VERKOSTON TÄYDENTÄMISEKSI JA TIETOJEN AJANTASAISTAMISEKSI

EHDOTUS SUOMEN NATURA VERKOSTON TÄYDENTÄMISEKSI JA TIETOJEN AJANTASAISTAMISEKSI EHDOTUS SUOMEN NATURA 2000 -VERKOSTON TÄYDENTÄMISEKSI JA TIETOJEN AJANTASAISTAMISEKSI Ympäristöministeriö 1.9.2016 Sisällys 1. Esityksen sisältö ja perustelut... 3 1.1. Yleistä... 3 1.2 Natura 2000 verkostoon

Lisätiedot