Hallitus ja eduskunta syrjivät eläkeläisiä
|
|
- Taisto Katajakoski
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 Hallitus ja eduskunta syrjivät eläkeläisiä Työeläkeindeksissä hintojen muutoksen vaikutus on 80 % ja palkkojen muutosten osuus 20 %. Tämän perusteella vuodelle 2015 vahvistettu työeläkeindeksi olisi ao. hallituksen esityksen mukaan ollut 1.1 %. Työeläkeindeksiksi vahvistettiin kuitenkin 0.39 % koska palkatkaan eivät nouse esitettyjen perusteluiden mukaan tätä enempää. Sosiaali- ja terveysministeriön tiedotteessa 192/2014( ) todetaan sanatarkasti lainaten seuraavasti: Etuuksien 0,4 prosentin korotus vastaa työmarkkinakeskusjärjestöjen työllisyys- ja kasvusopimuksessa syksyllä 2013 sopimaa palkankorotusten tasoa. Tavallista pienemmän indeksikorotuksen johdosta etuusmenoja säästyisi yhteensä 230 miljoonaa euroa. Valtion osuus säästöistä olisi noin 91 miljoonaa euroa ja kuntien noin 35 miljoonaa euroa. Lisäksi päätös pienentäisi yksityisen sektorin eläkemenoja yhteensä noin 104 miljoonaa euroa. Tavallista matalamman indeksitarkistuksen vaikutus julkiseen talouteen olisi kuitenkin tätä pienempi, koska myös verotulot vähenisivät. Hallituksen esityksen (HE/153/2014) perusteella hallitus on mitä ilmeisimmin pitänyt eläkeläisten menetyksiä vähäisinä, sillä esityksessä todetaan sanatarkasti lainaten seuraavasti: Perustuslainmukaisuutta arvioitaessa merkitystä on ollut myös sillä, että muutoksen taso on vastannut palkkakehitystä (PeVL 28/1992 vp), muutos on johtunut oleellisesti vallitsevasta taloudellisesta tilanteesta (PeVL 10/1994 vp sekä 34/1996) ja sillä, että muutos on ollut vähäinen (PeVL 13/1995 vp). Esitetty viittaus siihen, että valittu indeksi vastaisi palkkakehitystä, on mitä suurimmassa määrin kyseenalainen väite. Lienee selvää, että valittuun indeksiin on vaikuttanut vallitseva taloudellinen tilanne. Se ei kuitenkaan oikeuta sälyttämään työeläkemaksuja eläkkeensaajille niin kuin nyt on tapahtunut. Indeksikorotuksen perusteena on Sosiaali- ja terveysministeriön tiedotteen mukaan käytetty työmarkkinakeskusjärjestöjen työllisyys- ja kasvusopimuksessa syksyllä 2013 sopimaa palkankorotusten tasoa, joka tiedotteen mukaan on 0.4 %. Todellisuudessa palkat nousevat merkittävästi enemmän. Tammikuulta 2015 peräisin olevan valtioneuvoston kanslian raportin mukaan joulukuussa 2014 tehtyjen ennakkoarvioiden mukaan ansiotasoindeksin muutokset vuosille 2014, 2015 ja 2016 olisivat 1.4 %, 1.2 % ja 1.5 % eikä suinkaan 0.4 %. Korotus 0.4 % on työllisyys- ja kasvusopimuksessa todettu yleiskorotus. Mm. alakohtaiset sopimukset, liukumat ja muut sopimukset ovat sitten nostaneet ansiotasoindeksiä reilusti yli yhden prosentin. Sopimuksen allekirjoittajille on ollut itsestään selvää, että 0.4 %:n yleiskorotuksen lisäksi palkkoihin tulee muitakin, mm. normaaleja työpaikkakohtaisia palkkojen korotuksia. Tämä tosiasia on täytynyt olla selvää myös hallituspuolueille. Siitä huolimatta hallitus on lähtenyt täysin tietoisesti syrjimään eläkeläisiä säätämällä
2 palkkakehitykseen viitaten eläkeindeksin arvoksi 0.4 %, joka on kaukana todellisesta vuoden 2015 eläkeindeksin laskentapohjana olevasta vuoden 2014 palkkakehityksestä. Viittaus 0.4 %:n palkankorotusten tasoon on harhaanjohtava ilmaus kun todellisuudessa palkankorotusten taso on merkittävästi korkeampi. Indeksiratkaisullaan hallitus ja eduskunta syrjivät räikeästi eläkeläisiä. Indeksiratkaisun perusteella eläkeläisten kokonaismenetykset ovat vuositasolla reilusti yli 200 miljoonaa euroa. Eläkeläisten menetykset kasvavat tulevaisuudessa kun seuraavien vuosien indeksimuutokset perustuvat nykyiseen alhaiseen indeksiin 0.4 %. Eläkeläisten menettämä rahamäärä ei ole kertaluonteinen menetys, vaan se toistuu tulevinakin vuosina. Tälle vuodelle vahvistettu työeläkeindeksi oli päätöksentekijöiltä vahva kannanotto siihen suuntaan, että työeläkeindeksin tulisikin määräytyä sataprosenttisesti palkkojen perusteella. Päätös nimittäin sisältää sen harkitun tai harkitsemattoman kannanoton, että työeläkeindeksi ei voi ylittää ansiotasoindeksiä, jonka arvoksi kaiken lisäksi harhaanjohtavasti ilmoitettiin 0.4 % työeläkelainsäädäntöön perustuvan korkeamman ansiotasoindeksin sijasta. Päätös kuvastaa ratkaisun lyhytnäköisyyttä koko työeläkejärjestelmän kestävyyden kannalta. Vuoden 2015 eläkeindeksillä saatiin aikaan myös se, että yksityisen sektorin eläkerahastoille siirrettiin noin 100 miljoonaa euroa eläkeläisten rahaa. Se taas merkitsee sitä, että työeläkemaksun nousupaine helpottuu, kun eläkeläisetkin osallistuvat toteutetuilla eläkeleikkauksillaan eläkerahastojen kartuttamiseen. Eläkerahastojen kartuttaminen ja osallistuminen työeläkemaksujen maksamiseen eivät kuulu eläkeläisille. Siksi on syytä selvittää indeksiä koskevaan hallituksen esitykseen ja eduskunnan päätökseen liittyvät laillisuuskysymykset, sillä indeksiratkaisulla eläkeläiset pakotettiin osallistumaan työeläkemaksun maksamiseen. Eläkeläiset ovat työuriensa aikana maksaneet omalla vuorollaan omat eläkemaksunsa ja he ovat ansainneet sekä työllään että eläkemaksuillaan nyt maksussa olevat eläkkeensä. Työeläkeindeksin määrittämistä koskevassa hallituksen esityksessä (HE 153/2014) todetaan, sanatarkasti lainaten: Ehdotuksen arvioidaan alentavan yksityisen sektorin työeläkejärjestelmässä työeläkemaksun korotustarvetta arviolta 0,1 prosenttiyksikköä. Vaikutukset työeläkemenoihin ja -maksuihin pienenevät pidemmällä aikavälillä ja vuoteen 2050 mennessä vaikutukset ovat lähes poistuneet. Tämä ei ole ainut esimerkki siitä, että veronmaksajien, eläkeläistenkin, rahoitettavaksi siirretään työeläkemaksun nousupaineita. Toisen esimerkin tarjoaa vajaat 10 vuotta sitten toteutettu työnantajien kansaneläkemaksun poistaminen. Tällä toimenpiteellä veronmaksajien taakkaa lisättiin vuositasolla yli 1000 miljoonalla eurolla. Työeläkejärjestelmä on ollut 1990-luvun alusta lähtien erittäin suurten mullistusten kohteena. Toistuvat muutokset ovat merkinneet käytännössä etuuksien heikennyksiä. Edellä käsitellyt esimerkit merkitsevät sitä, että varsinaisten eläkelainsäädäntömuutosten avulla toteutettujen etuusheikennysten ohella eläkeläisten taloudellista asemaa on ryhdytty heikentämään myös sillä, että työeläkemaksua on siirretty hivuttamalla ja suurelta yleisöltä 2
3 huomaamatta myös eläkeläisille ja yleisemmin veronmaksajille. Eläkemaksujen maksaminen ei ole eläkeläisten tehtävä. Se tehtävä kuuluu työeläkelainsäädännön mukaan työnantajille että palkansaajille,. Työeläkeindeksiin 0.4 % johtaneen hallituksen esityksen käsittelyssä ei pyydetty eduskunnan perustuslakivaliokunnan lausuntoa. Valiokunnan lausunnon hankkimiseen olisi ollut perusteltu syy mm. siksi, että valitun työeläkeindeksin johtotähtenä oli ansiotasoindeksi 0.4 % vaikka tiedossa on indeksistä päätettäessä ollut se, että ansiotasoindeksi todellisuudessa muodostuu valittua arvoa 0.4 % selkeästi suuremmaksi. Toiseksi, päätöksellä työeläkkeellä olevat kansalaiset pakotettiin osallistumaan työeläkemaksun maksamiseen mikä ei työeläkelakien mukaan ole eläkeläisten tehtävä. 3 Eläketulon lisäveron säätäminen Syksyllä 2012 eduskunta teki päätöksen ns. solidaarisuusverosta. Hallituksen esityksen (HE 87/2012 vp) mukaan sekä suurituloisiin palkansaajiin että eläkeläisiin kohdistettiin vuodesta 2013 alkaen lisävero, joka oli suuruudeltaan ja voimassaoloajaltaan eläkkeensaajille ankarampi kuin palkansaajille. Eläketuloa saavien verovelvollisten verotusta kiristettiin siten, että luonnollisen henkilön tuli suorittaa eläketulostaan valtiolle eläketulon lisäveroa 6 prosenttia siltä osin kuin eläketulo vähennettynä eläketulovähennyksellä ylittää euroa. Suurituloisiksi palkansaajiksi katsottiin euroa vuodessa ansaitseva. Sanotun rajan ylittäville tuloille säädettiin 2 % solidaarisuusvero. Eläkkeensaajien solidaarisuusvero säädettiin pysyväksi. Palkansaajien osalta solidaarisuusverosta tuli määräaikainen. Eläketulon lisäveron perusteet Esitystä perusteltiin palkansaajamaksuilla, mm. palkansaajan työttömyysturvamaksulla ja palkansaajan työeläkemaksulla. Niiden avulla eläkeläisten verotus saatettiin näyttämään hallituksen esityksessä palkansaajien verotusta kevyemmältä. Nämä molemmat maksut ovat vakuutusmaksuja, jotka ovat palkansaajille verotuksessa vähennyskelpoisia. Eläketulon lisäveron ensisijaisena tarkoituksena on hallituksen esityksen mukaan kerätä verotuloja niiltä, joiden veronmaksukyky on korkealla tasolla. Perustelu on yleisellä tasolla sinänsä hyväksyttävä. Eläketulon lisävero ei kuitenkaan toteuta veronmaksukykyperiaatetta, vaan se asettaa samansuuruista ansiotuloa saavat iän perusteella eri asemaan. Vai voidaanko osoittaa, että esimerkiksi euroa vuodessa työeläketuloa ansaitsevien veronmaksukyky olisi parempi kuin esimerkiksi euroa vuodessa saavilla palkkatuloa ansaitsevilla veronmaksajilla? Näillä tulotasoilla eläkkeensaajiin kohdistettiin eläketulon lisävero mutta palkansaajiin lisäveroa ei kohdistettu. Asiaa ei millään tavalla perustella hallituksen esityksessä eikä myöskään eduskunnan päätöksessä. Eläketulon lisäveron toisena tarkoituksena on hallituksen mukaan kaventaa eläketulon ja palkkatulon veroasteiden nykyistä eroa. Väitetty ero perustuu laskelmaan, jossa vakuutusyhtiölle maksettava palkansaajan työeläkemaksu ja muut ns. palkansaajamaksut on luettu veroiksi.
4 4 Hallituksen esityksen pääperuste, veroasteiden ero eläketuloa saavien eduksi, on tosiasiapohjaltaan väärä. Tosiasia on se, että palkansaajien aikanaan maksamat työeläkemaksut vähennetään eläkkeen perusteena olevista ansioista. Työeläkemaksut on siis otettu huomioon jo eläkkeen tasoa määritettäessä. Eläkkeen lisävero rankaisee eläkeläisiä toiseen kertaan. Hallituksen esityksessä työeläketulojen on katsottu olevan palkkatuloja keveämmin verotettuja kuin palkkatulojen. Esityksen argumenttina on se, että palkansaajilla palkansaajan työeläkemaksu on otettu mukaan verona veroastetta laskettaessa. Työeläkettä saavien osalta palkansaajan työeläkemaksun eläkettä vähentävää vaikutusta ei kuitenkaan ole otettu huomioon. Kolmantena perusteena eläketulon lisäverolle oli se, että näin pyritään parantamaan ikääntyneiden kannustimia työelämässä jatkamiseen. Argumentti on korostetun ikäperusteinen ja sisältää sen, että ikääntyneen palkansaajan asemaa yritetään parantaa, ei hänen omaan verotukseensa liittyvillä kannusteilla, vaan vanhuuseläkkeellä olevien verotusta kiristämällä. Argumentti ei ota huomioon sitä, että eläke ansaitaan työsuhteen aikana ja se maksetaan jälkipalkkana työsuhteen päätyttyä. Hallitus ei ole esittänyt mitään tutkimustietoa siitä, että ikääntyneet palkansaajat pysyisivät pidempään työelämässä, jos heidän oma verotuksensa pysyisi ennallaan, mutta odotettavissa olevaa työeläkettä leikataan verotuksella. Kun eläketulon lisävero kohdistettiin jo työuransa päättäneisiin eläkkeensaajiin, lisävero on puhtaasti rangaistusvero, rangaistus siitä, eläkkeensaaja on siirtynyt vanhuuseläkkeelle saavuttuaan iän, jonka perusteella tämä on siirtynyt eläkkeelle. Eläketulon lisäveroa koskevat valitukset Korkeimman hallinto-oikeuden(kho) käsiteltävänä on lukuisia eläketulon lisäveroa koskevia valituksia jo vuodesta 2013 alkaen. Päätöksellään KHO on tehnyt ennakkoratkaisupyynnön Euroopan Unionin tuomioistuimelle yhden verovelvollisen valituksen perusteella. KHO:n päätöksestä ei käy ilmi, onko se lainkaan tutkinut hallituksen esityksen perusteluiden paikkansapitävyyttä. Ennakkoratkaisupyyntöä koskevassa päätöksessä vain siteerataan hallituksen esityksen perusteluita ottamatta kantaa perusteluiden sisältöön tai paikkansapitävyyteen. Sen sijaan KHO tarkastelee päätöksen seurauksia, mm. sitä, että kuuluuko mainittu eläketulon lisäveroa koskeva tuloverolain sääntely unionin oikeuden soveltamisalaan ja sitä, että ovatko unionin oikeuden ikään perustuvan syrjinnän kieltoa koskevat säännökset esteenä mainitulle sääntelylle. Korkeimman hallinto-oikeuden päätös merkitsee sitä, että KHO lykkää asian käsittelyä. Hämmentävää asian tuomioistuinkäsittelyssä on mm. se, että eläketulon lisäveron perusteita ole ainakaan toistaiseksi kyseenalaistettu millään tavalla siitäkään huolimatta, että hallituksen esityksen perustelut eläketulon lisäverolle eivät ole keskeisiltä osin totuudenmukaisia.
5 5 On epäoikeudenmukaista, että samansuuruista ansiotuloa saavat henkilöt asetetaan perustuslain vastaisesti eri asemaan verotuksen suhteen. Eläkeläisten kurjistaminen pitää lopettaa Eläketulon lisävero on osoittanut sen, ettei ainutkaan poliittinen puolue eikä ainutkaan työmarkkinajärjestö ole nostanut sormeaan eläkeläisten puolustamiseksi raippaveroksi nimettyä veroa vastaan siitäkään huolimatta, että hallituksen esityksen perustelut ovat keskeisiltä osin totuudenvastaisia. Italiassa säädettiin vuonna 2011 määräaikainen solidaarisuusvero eläkeläisille, joiden eläke ylitti euroa vuodessa. Italian perustuslakituomioistuin totesi vuonna 2013 verolain olevan ilmeisessä ristiriidassa kansalaisten yhdenvertaisuutta koskevan perustuslain 53 :n kanssa. Laki kumottiin perustuslain 53 :n vastaisena ja syrjivänä sillä perusteella, että tietyn suuruista eläkettä saavan pitäisi maksaa enemmän veroa kuin samansuuruista palkkaa tai yrittäjätuloa saavan. Ketkä puolustavat laillisuusperiaatetta elleivät sitä tee maan hallitus ja eduskunta? Tuoreessa muistissa on EU-komissaariksi siirtynyt entinen pääministeri, joka pääministeriaikanaan totesi keskeiseksi missiokseen EU:ssa juuri laillisuusperiaatteen pönkittämisen. On sietämätöntä, että maan hallitus ja eduskunta syrjivät noin puolentoista miljoonan eläkeläisen joukkoa. Vaalien jälkeen uudelta hallitukselta on perusteltua odottaa syntyneiden vääristymien korjaamista
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle
1 Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle Osallistuin valiokunnan kutsumana asiantuntijana kuulemistilaisuuteen klo 10.00. Kuulemistilaisuuden aiheena oli työeläkeindeksin palauttaminen takaisin palkkatasoindeksiksi,
HE 135/2016 vp VUODEN 2017 TULOVEROASTEIKKOLAIKSI SEKÄ LAIKSI TU- LOVEROLAIN MUUTTAMISESTA
Veli-Pekka Viljanen HE 135/2016 vp VUODEN 2017 TULOVEROASTEIKKOLAIKSI SEKÄ LAIKSI TU- LOVEROLAIN MUUTTAMISESTA Eduskunnan perustuslakivaliokunta 26.10.2016 Hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
Teuvo Pohjolainen
1 Teuvo Pohjolainen 11.11.2016 Lausunto eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esityksestä eduskunnalle vuoden 2017 tuloveroasteikkolaiksi sekä laiksi tuloverolain muuttamisesta (HE 135/2016
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain :n muuttamisesta annetun hallituksen esityksen (HE 87/2011 vp) täydentämisestä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
Eläkejärjestelmä ja indeksit Työeläkekoulu Nikolas Elomaa edunvalvontajohtaja
Eläkejärjestelmä ja indeksit Työeläkekoulu 24.11.2016 Nikolas Elomaa edunvalvontajohtaja Twitter: @nikolaselomaa Sisällys Mistä lakialoitteessa on kyse? Indeksimuutoksen voittajat ja häviäjät Kuinka paljon
VAALITEEMOJA. Lainsäädännössä kokonaisvaltainen näkemys. Lähtökohtana ihmisen elinkaari
VAALITEEMOJA Lainsäädännössä kokonaisvaltainen näkemys Lähtökohtana ihmisen elinkaari Kansalaisaloite uudelle eduskunnalle: Sosiaalisesti oikeudenmukainen työeläke Pienituloisten verotusta kevennetään
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 10/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tuloverolain 105 a :n ja vuoden 2003 veroasteikkolain 2 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tuloverolakia ja vuoden 2003 veroasteikkolakia.
Case 1: Sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus ja työeläkeindeksit. Janne Pelkonen erityisasiantuntija Työeläkevakuuttajat Tela
Case 1: Sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus ja työeläkeindeksit Janne Pelkonen erityisasiantuntija Työeläkevakuuttajat Tela Twitter: @Jiipelkonen Miten eri ikäluokkien välinen oikeudenmukaisuuden tavoite
Eläketurvakeskus Muistio 1 (7)
Eläketurvakeskus Muistio 1 (7) Työeläkkeiden indeksointi ansiotason kasvun perusteella Tässä muistiossa esitetään Eläketurvakeskuksen päivitetty arvio kansalaisaloitteen mukaisen indeksimuutoksen kustannusvaikutuksista.
Kansalaisaloite työeläkeindeksin palauttamisesta palkkatasoindeksiksi
Kansalaisaloite työeläkeindeksin palauttamisesta palkkatasoindeksiksi Sosiaali- ja terveysvaliokunta 16.2.2017 Heli Backman Johtaja Sosiaali- ja terveysministeriö Työeläke perustuu työskentelyajan ansioihin
Lausunto 1 (6)
Lausunto 1 (6) 25.1.216 Perustuslakivaliokunta Perustuslakivaliokunta 26.1.216. Hallituksen esitys 135/216 vp. Verotuksen ensisijaisena tavoitteena on julkisen sektorin toiminnan rahoittaminen. Verotuksella
HE 107/2017 vp. Neuvotteleva virkamies Timo Annala Finanssisihteeri Filip Kjellberg
HE 17/217 vp Neuvotteleva virkamies Timo Annala Finanssisihteeri Filip Kjellberg Vero-osasto 3.1.217 Sisältö Työn verotus hallituskaudella Vuoden 218 ansiotulon tuloveroasteikko Kunnallisverotuksen perusvähennys
Rahoitusratkaisun vaikutukset Ahvenanmaan asemaan HE 15/2017 vp
Rahoitusratkaisun vaikutukset Ahvenanmaan asemaan HE 15/2017 vp Perustuslakivaliokunta 28.3.2017 Neuvotteleva virkamies Timo Annala Finanssisihteeri Filip Kjellberg Budjettineuvos Petri Syrjänen 1 Valmistelun
HE 135/2016 vp. Neuvotteleva virkamies Timo Annala Finanssisihteeri Filip Kjellberg Ylitarkastaja Pertti Nieminen
HE 135/216 vp Neuvotteleva virkamies Timo Annala Finanssisihteeri Filip Kjellberg Ylitarkastaja Pertti Nieminen Vero-osasto 16.9.216 Sisältö Vuoden 217 ansiotulon tuloveroasteikko Kunnallisverotuksen perusvähennys
ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
LAKIALOITE 110/2009 vp Laki vakuutetun sairausvakuutusmaksun ja työnantajan sairausvakuutusmaksun suuruudesta vuonna 2010 ja sairausvakuutuslain 7 luvun :n ja 18 luvun :n muuttamisesta Eduskunnalle ALOITTEEN
Perustuslakivaliokunta keskiviikko / HE 123/2017 vp
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kansaneläkkeen ja eräiden muiden etuuksien vuoden 2018 indeksitarkistuksista sekä kansaneläkeindeksistä annetun lain 2 :n ja eräiden muiden lakien muuttamisesta
1981 vp. n:o 177. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1981 vp. n:o 177 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Valtion eläkelain mukaisen eläketurvan piiriin kuuluvat myös ulkomaan kansalaiset
Laki. tuloverolain muuttamisesta
Laki tuloverolain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan tuloverolain (1535/1992) 54 d :n 2 momentti, 80 :n 9 kohta, 92 :n 26 kohta, 95 :n 1 momentin 1 kohta, 96 a :n 1 momentti, 100 :n
Sote-rahoitusratkaisun vaikutukset Ahvenanmaan asemaan HE 15 ja 71/2017 vp
Soterahoitusratkaisun vaikutukset Ahvenanmaan asemaan HE 15 ja 71/217 vp Perustuslakivaliokunta 16.6.217 Budjettineuvos Neuvotteleva virkamies Finanssisihteeri Petri Syrjänen Timo Annala Filip Kjellberg
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 242/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan yliopistolakia ja ammattikorkeakoululakia muutettaviksi
Kilpailukykysopimuksen ja budjettiriihen vaikutukset kunnan tuloihin ja budjetointiin. Vaikutukset verotuloihin 2017
Kilpailukykysopimuksen ja budjettiriihen vaikutukset kunnan tuloihin ja budjetointiin Vaikutukset verotuloihin 2017 Kilpailukykysopimuksen ja budjettiriihen vaikutuksista kunnan verotuloihin 2017 Kilpailukykysopimuksella
Vuoden 2016 talousarvio ja julkisen talouden suunnitelma: vaikutus eri väestöryhmien toimeentuloon. Pertti Honkanen Kela, tutkimusosasto
Vuoden 2016 talousarvio ja julkisen talouden suunnitelma: vaikutus eri väestöryhmien toimeentuloon Pertti Honkanen Kela, tutkimusosasto Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta 8.10.2015 Väestö yleensä
Esimerkkilaskelmia nettotulojen ja veroasteen muutoksesta
Eduskunta Sisäinen tietopalvelu Tutkija Sami Grönberg Muistio 18.1.216* Esimerkkilaskelmia nettotulojen ja veroasteen muutoksesta 216-217 Tarkasteltava kysymys Kuinka palkan, eläkkeen ja päivärahatulojen
Sopeutumisraha SOPEUTUMISRAHA 1 (5) 21.4.2015. Sopeutumisraha koskee vuonna 2011 ensimmäistä kertaa edustajantoimeen valittuja.
SOPEUTUMISRAHA 1 (5) Sopeutumisraha Sopeutumisraha koskee vuonna 2011 ensimmäistä kertaa edustajantoimeen valittuja. Jos kansanedustaja ei ole edustajantoimen päättyessä saavuttanut eläkeikää, hänellä
HE 178/2005 vp. Työeläkejärjestelmän mukaista palkkakerrointa, tarkoitettuja eri vuosien ansiotuloja vahinkovuoden tasoon korvausta määrättäessä.
Hallituksen esitys Eduskunnalle liikennevakuutuslainsäädännön, potilasvakuutuslainsäädännön ja ympäristövahinkovakuutuslainsäädännön indeksijärjestelmän muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Liikennevakuutus-,
1981 vp. n:o 141. ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTö
1981 vp. n:o 141 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 8 :n, maatilatalouden tuloverolain 6 :n ja tulo- ja varallisuusverolain 29 : n muuttamisesta ESITYKSEN
Kunnallisveroprosentin noston vaikutus kunnan verotuloihin ja valtionosuuksien tasaukseen
1 Suomen Kuntaliitto 8.10.2010 Henrik Rainio, Jouko Heikkilä Kunnallisveroprosentin noston vaikutus kunnan verotuloihin ja valtionosuuksien tasaukseen Veroprosentin korotuksesta kunta saa aina täysimääräisen
eräitä teknisiä muutoksia. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu.
HE 82/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkerahastosta annetun lain 2 ja 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion eläkerahastosta
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kansaneläkelain
HE 78/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansaneläkelain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
HE 249/2004 vp. Henkilövahingosta johtuvien liikennevakuutuksesta, joka on tarkistettu vuotta 2004 vastaavaan indeksitasoon.
Hallituksen esitys Eduskunnalle liikennevakuutuslainsäädännön, potilasvakuutuslainsäädännön ja ympäristövahinkovakuutuslainsäädännön indeksijärjestelmän väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN
verontilityslain 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle vuoden 2005 tuloveroasteikkolaiksi ja laeiksi tuloverolain 105 a ja 124 :n sekä verontilityslain 12 :n muuttamisesta Esitys sisältää ehdotuksen vuoden 2005 verotuksessa
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 119/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjän eläkelain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalousyrittäjän eläkelakia. Muutos
HE 108/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yleisradioverosta annetun lain 2 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yleisradioverosta annetun lain 2 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yleisradioverosta annettua lakia. Henkilön
HE 13/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 13/2000 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi rintamasotilaseläkelain 9 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan pienituloisten rintamaveteraanien taloudellisen
1984 vp. - HE n:o 132
1984 vp. - HE n:o 132 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi velkojen korkojen vähennysoikeuden rajoittamisesta verotuksessa annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan,
Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 32, s. 16.
Asiantuntijalausunto perustuslakivaliokunnalle hallituksen esityksestä HE 226/2016 vp eduskunnalle eläketukilaiksi ja laiksi tuloverolain 63 b :n muuttamisesta Yleistä Hallituksen esityksessä ehdotetaan
Kansalaisaloitteen otsikko
Kansalaisaloitteen otsikko Työeläkeindeksin palauttaminen palkkatasoindeksiksi Aloitteen päiväys 24.9.2015 Aloitteen muoto Ehdotus lainvalmisteluun ryhtymisestä Oikeusministeriön asianumero OM 174/52/2015
HE 133/2005 vp. indeksillä korotettuna. Lisäksi muutkin hoitopalkkion perusteita ja määrää koskevat säännökset siirrettäisiin asetuksesta. 1.
HE 133/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi perhehoitajalain 2 :n muuttamisesta Perhehoitajalakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että perhehoitajalle maksettavan palkkion määrää tarkistettaisiin
Toimeentulo työstä ja eläkkeestä hyvä keksintö, mutta miten se toimii?
Toimeentulo työstä ja eläkkeestä hyvä keksintö, mutta miten se toimii? Seija Ilmakunnas Palkansaajien tutkimuslaitos TELA:n seminaari Suomi ylös suosta 23.01.2015 Tässä esityksessä Eläketurvan tavoitteista
HE 165/2004 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 165/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijäin eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottamisesta eräissä päivärahoissa ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
Talouspolitiikan arviointineuvoston raportti 2015
Talouspolitiikan arviointineuvoston raportti 2015 26.1.2016 www.talouspolitiikanarviointineuvosto.fi Tehtävänä arvioida talouspolitiikalle asetettujen tavoitteiden tarkoituksenmukaisuutta talouspolitiikalle
Eläkepalkkakaton vaikutus eläkettä kartuttaviin ansioihin
Muistio 1 (10) Eläkepalkkakaton vaikutus eläkettä kartuttaviin ansioihin Eläkekatto mielletään yleensä euromääräiseksi rajaksi, joka rajaa tietyn osan kertyneestä eläkkeestä pois. Eläkepalkkakatto taas
Mitä eläkeuudistuksesta seuraa? Työeläkepäivä 13.11.2014 Jukka Rantala
Mitä eläkeuudistuksesta seuraa? Työeläkepäivä 13.11.2014 Jukka Rantala Eläkeratkaisu: 65-vuotiaana eläkkeelle pääsevä mies ei halua isänsä kohtaloa, joka kuoli puoli vuotta ennen odotettua eläkeratkaisua.
HE 106/2013 vp. 51 euroon ja veron enimmäismäärä 140 eurosta taisiin ensimmäisen kerran vuodelta 2014
HE 106/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yleisradioverosta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Esitys liittyy valtion vuoden
HE 128/2005 vp. oli 4,85 prosenttia, kun työttömyysvakuutusmaksua
HE 128/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijäin eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottamisesta eräissä päivärahoissa Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki
HE 322/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi veteraanietuuksien tasokorotuksiksi
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi veteraanietuuksien tasokorotuksiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että veteraanietuuksia eli rintamasotilaseläkelain mukaista rintamalisää,
Vihreiden nuorten eläkepamfletti 2017 KORJATAAN ELÄKEJÄRJESTELMÄ!
Vihreiden nuorten eläkepamfletti 2017 KORJATAAN ELÄKEJÄRJESTELMÄ! mitkä eläkkeet? Eläkkeet ovat olennainen osa hyvinvointivaltion sosiaaliturvaa, joka kuuluu jokaiselle ja jonka tulee taata riittävä toimeentulo
Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (HE 74/2001 vp).
Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (HE 74/2001 vp). Sosiaali- ja terveysvaliokunta on antanut asiasta mietinnön (StVM
HE 1/2019 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle elinkeinotulon verottamisesta annetun lain ja eräiden muiden verotusta koskevien lakien annettujen lakien voimaantulosäännösten ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset
Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Kuntamarkkinat 2015 Jukka Hakola, Veroasiantuntija Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Kuntaliiton verotuloennuste 1.9.2015» Yleistaloudellinen
HALLITUSOHJELMAN PUOLIVÄLIN TARKISTE :
Verot, elvytys ja ostovoima HALLITUSOHJELMAN PUOLIVÄLIN TARKISTE : VEROTUKSEN LINJAUS VUOSILLE 2010 JA 2011 1 HALLITUKSEN LINJAAMAT KEVENNYKSET: 1,11 mrd. + PUOLIVÄLIN TARKISTE Hallitusohjelman mukaan
Työelämän pelisäännöt
Työelämän pelisäännöt 1. Työsopimus Kun työntekijä ottaa työntekijän töihin, hän tekee työntekijän kanssa ensin työsopimuksen. Työsopimus kannattaa tehdä kirjallisesti, vaikka suullinen työsopimus on yhtä
määrä on alle 10 prosenttia yrityksen maksamien palkkojen määrästä. Alennus koskisi myös alimmassa maksuluokassa valtion liikelaitoksia,
HE 62/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi vuodelta 2000 suoritettavista sairausvakuutusmaksuista ja työnantajan kansaneläkemaksusta annetun lain 4 :n sekä työnantajan sosiaaliturvamaksusta
HE 130/2009 vp. Vuorotteluvapaa on järjestely, jossa työntekijä
HE 130/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vuorotteluvapaalain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Määräaikaisena voimassa olevan vuorotteluvapaalain voimassaolo päättyy 31 päivänä
Lausunto KAA 4/2016 ( 1/ 5)
15.2.2017 Lausunto KAA 4/2016 ( 1/ 5) Jari Hanska toimittaja Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle Viite: KAA 4/2016 vp sosiaali- ja terveysvaliokunnassa perjantaina 16.2.2017 klo 10.00 Lausunto
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 223/2004 vp. Hallituksen esitys työttömyysturvalain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta. Päätös. Asia. Valiokuntakäsittely
EDUSKUNNAN VASTAUS 223/2004 vp Hallituksen esitys työttömyysturvalain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä työttömyysturvalain ja eräiden muiden lakien
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Seija Lehtonen Matemaatikko
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Seija Lehtonen Matemaatikko Twitter: @Seija_Lehtonen Tavoitteet Miten järjestelmä toimii? Miten eläkkeet rahoitetaan? Maksutaso Miten maksut määrätään? 2
Budjettiriihi ja kunnat -taustatapaaminen 20.8.2014. Verotus. Jukka Hakola veroasiantuntija
Budjettiriihi ja kunnat -taustatapaaminen 20.8.2014 Verotus Jukka Hakola veroasiantuntija Hallitusohjelman tavoitteet kuntien verotuloihin liittyen Hallitusohjelmaan on kirjattu kuntien verotuloihin liittyviksi
LAUSUNTO KANSALAISALOITTEESTA TYÖELÄKEINDEKSIN PALAUTTAMISEKSI TAKAISIN PALKKATASOINDEKSIKSI
LAUSUNTO 1 / 4 Sosiaali- ja terveysvaliokunta Eduskunta Lausuntopyyntö 8.2.2017 LAUSUNTO KANSALAISALOITTEESTA TYÖELÄKEINDEKSIN PALAUTTAMISEKSI TAKAISIN PALKKATASOINDEKSIKSI lausuu pyydettynä kansalaisaloitteesta
HE 205/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan perintö- ja lahjaverolakia pian. Muutosta sovellettaisiin
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi perintö- ja lahjaverolain 14 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan perintö- ja lahjaverolakia muutettavaksi siten, että ensimmäidollisimman
Eläkejärjestelmän indeksit ja laskelmia niiden muuttamisen seurauksista. Syksyn 2016 laskelmiin perustuvat arviot
Eläkejärjestelmän indeksit ja laskelmia niiden muuttamisen seurauksista Syksyn 2016 laskelmiin perustuvat arviot Tausta diapaketille Kansalaisaloite työeläkeindeksin palauttamisesta palkkatasoindeksiksi
Lakisääteisiä eläkkeitä koskeva tilastollinen selvitys
1 (8) Lakisääteisiä eläkkeitä koskeva tilastollinen selvitys Tässä selvityksessä tarkastellaan vain lakisääteisiä eläkkeitä. Eläkkeensaajien muita tuloja, esimerkiksi ansiotuloja, yksityisistä eläkevakuutuksista
HE 172/2013 vp. on selkiyttää valtion eläkerahastoa koskevaa sääntelyä ja valtion eläketurvan rahoitusta koskevaa valmistelua valtioneuvostossa.
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi valtion eläkelain ja valtion eläkerahastosta annetun lain 5 ja 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
ANSIOTULOJEN VEROTUKSEN KEVENNYSMALLI 2009
Verot, tulot ja ostovoima ANSIOTULOJEN VEROTUKSEN KEVENNYSMALLI 2009 1 TAUSTA: HALLITUKSEN LINJAAMAT KEVENNYKSET 1,1 mrd. + PUOLIVÄLIN TARKISTE Hallitusohjelman mukaan ansiotulojen verotusta kevennetään
Sosiaaliturva ja elämänvaiheet. Sosiaaliturva esimerkkihenkilöiden elämänvaiheissa Aino, Perttu ja Viivi
Sosiaaliturva ja elämänvaiheet Sosiaaliturva esimerkkihenkilöiden elämänvaiheissa Aino, Perttu ja Viivi Sosiaaliturva esimerkkihenkilöiden elämänvaiheissa Aino, Perttu ja Viivi Jotkut epäilevät, etteivät
1993 vp- HE 249 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1993 vp- HE 249 Hallituksen esitys EduskunnalJe laeiksi työntekijäin eläkelain 12 :n ja lyhytaikaisissa työsuhteissa olevien työntekijäin eläkelain 9 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
Ajankohtaista EETU ry:stä. Hämeenlinna Anneli Taina EETU ry:n puheenjohtaja
Ajankohtaista EETU ry:stä Hämeenlinna 9.5.2019 Anneli Taina EETU ry:n puheenjohtaja Kuuden valtakunnallisen eläkeläisjärjestön yhteistyöelin Jäsenjärjestöjä: Eläkeliitto, Eläkeläiset, Eläkkeensaajien Keskusliitto,
HE 58/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yleisradioverosta annetun lain 2 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yleisradioverosta annetun lain 2 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yleisradioverosta annettua lakia siten, että
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 159/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijäin eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottamisesta eräissä päivärahoissa ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
Kilpailukykysopimuksen vaikutukset. Olli Savela Metalli 49:n seminaari Turku
Kilpailukykysopimuksen vaikutukset Olli Savela Metalli 49:n seminaari Turku 12.11.2016 1 Kilpailukykysopimuksen taustaa Sipilän hallitus uhkasi ns. pakkolaeilla ja 1,5 miljardin euron lisäleikkauksilla
Työkyvyttömyyseläkeläisen avoimille työmarkkinoille työllistymisen taloudelliset kannustimet ja vaikutukset
Työkyvyttömyyseläkeläisen avoimille työmarkkinoille työllistymisen taloudelliset kannustimet ja vaikutukset - Vähimmäistyökyvyttömyyseläkettä saavilla työttömyysloukku 730-1700 :n palkoilla. - Ansiotuloa
HE 95/2015 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annettua lakia.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysetuuksien rahoituksesta
HE 177/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi rintamasotilaseläkelakia, vanhuuseläkkeensaajan ilmoitusvelvollisuudesta.
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi rintamasotilaseläkelain, ulkomaille maksettavasta rintamalisästä annetun lain, maatalousyrittäjän eläkelain 61 :n ja kansaneläkelain 17 :n muuttamisesta ESITYKSEN
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Seija Lehtonen Matemaatikko
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Seija Lehtonen Matemaatikko Twitter: @Seija_Lehtonen 16.5.2019 Tavoitteet Miten järjestelmä toimii? Miten eläkkeet rahoitetaan? Maksutaso Miten maksut määrätään?
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion televisio- ja radiorahastosta
Korjaus raportin Lakisääteiset eläkkeet pitkän aikavälin laskelmat 2019 laskelmiin
Muistio 1 (6) Korjaus raportin Lakisääteiset eläkkeet pitkän aikavälin laskelmat 2019 laskelmiin Johdanto Eläketurvakeskus julkaisi maaliskuussa 2019 raportin Lakisääteiset eläkkeet pitkän aikavälin laskelmat
Työeläkkeiden rahoitus ja etuuksien riittävyys
Työeläkkeiden rahoitus ja etuuksien riittävyys Työeläkekoulu 2019 Janne Pelkonen Nikolas Elomaa Outi Aalto Elina Laavi 1. Eläkkeiden taso ja verotus? Pitäisikö suurille eläkkeille asettaa katto? 2. Miten
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Tela
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Tela Twitter: @MinnaLehmuskero Yleistä rahoituksesta Eläkkeet voidaan rahoittaa Jakojärjestelmällä Rahastoivalla
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 149/2002 vp Hallituksen esitys laiksi työntekijäin eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottamisesta eräissä päivärahoissa Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki työntekijäin
Yrittäjät. Konsultit 2HPO 17.4.2013 2HPO.FI
Yrittäjät Konsultit 2HPO 1 Yrittäjien lukumäärä pl. maatalous 1990-270 250 230 210 190 170 150 130 110 90 tuhatta yrittäjää 261 000 169 000 92 000 70 1990 1992 1994 1996 1998 2000 2002 2004 2006 2008 2010
Sosiaali- ja terveysvaliokunta perjantai / HE 123/2017 vp
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kansaneläkkeen ja eräiden muiden etuuksien vuoden 2018 indeksitarkistuksista sekä kansaneläkeindeksistä annetun lain 2 :n ja eräiden muiden lakien muuttamisesta
Verotukseen ehdotettavat muutokset HE 15/2017 vp
Verotukseen ehdotettavat muutokset HE 15/2017 vp Verojaosto 29.3.2017 Neuvotteleva virkamies Timo Annala Finanssisihteeri Filip Kjellberg Neuvotteleva virkamies Marja Niiranen 1 Ansiotulojen verotus Koska
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 28/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion varoista maksettavista todistelukustannuksista annetun lain 7 ja :n muuttamisesta PERUSTELUT ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ annettuun lakiin
VEROTUS. Verottajat Verot Veronmaksajat Tilastoja Oikeudenmukaisuus Tulot veronmaksukyky Verotulojen kuluttajat Verojen vaikutus työllisyyteen
VEROTUS Verottajat Verot Veronmaksajat Tilastoja Oikeudenmukaisuus Tulot veronmaksukyky Verotulojen kuluttajat Verojen vaikutus työllisyyteen 2.9.2014 Pirtin klubi, Pekka Kallioniemi 1 Verottajat, verot
Kuntien veroennustekehikot päivitetty
Kuntien veroennustekehikot päivitetty 2.5.2019 Benjamin Strandberg @bestrandb Koko maata koskeva kuntien verotulojen ennustekehikko päivitettiin 17.4.2019 https://www.kuntaliitto.fi/asiantuntijapalv elut/talous/verotus/verotulojenennustaminen-verotulojenennustekehikko
VM:n ehdotus valtion talousarviosta Lähde: Valtiovarainministeriön tiedote ja Valtiovarainministeriön ehdotus vuodelle 2017
VM:n ehdotus valtion talousarviosta 2017 17.8.2016 Lähde: Valtiovarainministeriön tiedote 11.8.2016 ja Valtiovarainministeriön ehdotus vuodelle 2017 VM: Talouden tilannekuvassa ei merkittävää käännettä
Hallituksen esitys Eduskunnalle vuodelta 1991 perittäviä sosiaaliturvamaksuja koskevan lainsäädännön tarkistamiseksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1991 vp - HE 27 Hallituksen esitys Eduskunnalle vuodelta 1991 perittäviä sosiaaliturvamaksuja koskevan lainsäädännön tarkistamiseksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että teollisuuden
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vakuutetun sairausvakuutusmaksun, sairausvakuutusmaksun ja kansaneläkemaksun suuruudesta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN
HE 136/2017 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annettua lakia.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysetuuksien rahoituksesta
HE 245/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhteisöveron
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi verontilityslain ja tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhteisöveron
Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset
Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Jukka Hakola @HakolaJukka Pekka Montell @MontellPekka 11.-12.9.2019 Kuluvan vuoden kunnallisverot eivät ole kasvaneet odotetusti Kunnallisverokertymät
HE 155/2007 vp. tason muutoksen tarkentumisen takia. Sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetussa laissa sää-
HE 155/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kuntien lain 27 :n, sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain :n sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta
Maksuperusteinen lisäeläke oman eläkesäätiön kautta
Maksuperusteinen lisäeläke oman eläkesäätiön kautta Eläkesäätiöyhdistys ESY www.elakesaatioyhdistys.fi 1 Maksuperusteinen lisäeläke oman eläkesäätiön kautta Työnantajalla on mahdollisuus hoitaa johdon