EU-Train, Plovdiv, Bulgaria Matka sujui varsin mallikkaasti ja lennot olivat ajoissa. Budapestissa sekä minun että Jennan

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "EU-Train, Plovdiv, Bulgaria 29.2.-21.3.2008 29.2. Matka sujui varsin mallikkaasti ja lennot olivat ajoissa. Budapestissa sekä minun että Jennan"

Transkriptio

1 Matkapäiväkirja EU-Train, Plovdiv, Bulgaria Heli Lipponen Matka sujui varsin mallikkaasti ja lennot olivat ajoissa. Budapestissa sekä minun että Jennan laukut oli tarkastettu. Kaikki oli kuitenkin tallella. Soassa meitä oli vastassa Tori poikaystävänsä kanssa. Poika halusi välttämättä kantaa laukkuani, enkä pistänyt apua ollenkaan pahitteeksi. Matkustimme bussilla Plovdiviin. Matkalla ihastelimme kauniita vuoristomaisemia. Sitten Jenna nukahti ja minä tuijottelin yksinäni pimenevässä illassa kovin pelottavilta näyttäviä maastopaloja. Suomessa en ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa. Plovdivissa meitä oli vastassa Jane poikansa Mitkun kanssa. He opastivat meidät dormille. Meidän kävi molempien sääliksi Mitkua, joka kantoi laukkuni rappuja ylös kolmanteen kerrokseen. Olisi pitänyt varmaan kantaa se itse, mutta mitäköhän minusta sitten olisi ajateltu? Huone oli suurempi ja siistimpi kuin osasimme odottaa. Tyyny tosin oli melkoisen kova, mutta nukahdimme silti pian Aamulla yritimme epätoivoisesti löytää aamiaista, mutta emme saaneet muuta kuin Janen ostamaa 'boza'-juomaa ja kupillisen espressoa lähikuppilassa. Aamupäivällä eräs opiskelijatyttö (jonka nimeä en vieläkään muista) tuli hakemaan meitä kaupunkikierrokselle. Hän oli puoli tuntia myöhässä, mihin saimme kyllä myöhemmin tottua. Kävimme syömässä 'djunerit' ja katsomassa yliopistoa, joka näytti lähinnä mielisairaalalta. Siellä tapasimme Valerien, jonka kanssa menimme vielä katsomaan roomalaisen amteatterin raunioita. Saimme molemmilta nuorilta 'martenitzat', punavalkoiset nauhat, joita sidotaan ystävien ranteeseen aina tähän aikaan vuodesta. Sitomishetkellä pitää aina toivoa jotakin. Illalla ostimme torilta salaattia ja tomaattia ja pikkumarketista leipää, joita söimme hyvillä mielin Jennan ostaman oluen kanssa Nukuimme pitkään. Oli hyvin tuulinen päivä. Valerie tuli hakemaan meitä kävelylle, ja menimme syömään hänen ystäviensä kanssa. Eräs poika antoi meidän maistaa annoksestaan kanan sydämiä. Bulgarialaisnuoret osasivat hämmentävän hyvin suomea, kun opetimme heitä sanomaan mm. minä rakastan sinua. Illalla kiertelimme vähän dormin ympäristössä ja söimme vielä läheisessä ravintolassa Castellosta, jossa oli englantia osaava tarjoilija (ooh!) Arvelimme, että siitä tulee vielä vakipaikkamme. Markus, Noora, Maciej ja Arthur saapuivat dormille iltakahdeksan aikoihin Bulgarian itsenäisyyspäivä. Kiipesimme Victory Hillille seuraamaan juhlallisuuk- 1

2 sia. Puheesta en ymmärtänyt paljonkaan, mutta yhdessä vaiheessa kaikki läsnäolijat minua ja Markusta lukuunottamatta kumartuivat. Bulgarialaisille itsenäisyys ja Venäjän osuus sen saamisessa tuntuvat olevan iso juttu Tänään olimme ensimmäistä päivää yliopistolla. Meille esiteltiin fysiikan professorit ja kaksi oppilaslaboratoriota, jossa välineet olivat melko alkeellisia, mutta toimivat kuitenkin. Huvitti, että meille näitä laboratorioita esiteltiin kuin suuriakin nähtävyyksiä ja sellaisia ne meistä olivatkin, mutta lähinnä sen vuoksi, että Suomen peruskouluissa ja lukioissakin on uudemmat ja hienommat laitteet kuin täällä. Iltapäivällä tutustuimme Mariaan, joka pitää meille survival-kurssia. Hänen johdollaan opiskelimme kyrillisiä aakkosia ja yksinkertaisia tervehdyksiä ja esittelyjä bulgarian kielellä Survival-kurssi jatkuu. Tänään opimme paljon bulgarialaisesta elämäntyylistä ja maan historiasta. Perhe on Bulgariassa tärkeä, ja isovanhemmat ovat tärkeä osa sitä. Tällä hetkellä maan ongelmana on alhainen syntyvyys. Ystävien kanssa juhlitaan sekä jaetaan kaikki ilot ja surut, joten psykologia ei tarvita. Bulgarialainen osaa laskea leikkiä itsestään, vaikeuksistaan ja epäonnistumisistaan. Tässä olisi suomalaisilla paljon opittavaa. Bulgarialaiset ovat kuulemamme mukaan kärsivällisiä, suvaitsevaisia ja vieraanvaraisia. Opiskelu ja kaikenlainen tietämys on heille hyvin tärkeää ja he ovat ahkeria. Ajantaju tosin on bulgarialaisella välillä hukassa ja täsmällisyys ei olekaan heidän parhaimpia puoliaan. (Ihanko totta?) 6.3. Tänään tutustuimme Plovdivin vanhaan kaupunkiin, joka on kieltämättä todella kaunista katsottavaa. Näimme mm. antiikin Rooman ajan akveduktin raunioita. Ostin ruusuhilloa, mielenkiintoista. Lisäksi maistelin ravintolassa ' Drob kavarmaa', eli lampaan sisäelimiä pinaatin ja jugurtin kanssa. Bulgarialaisesta ruuasta olen oppinut jo yhtä sun toista. Bulgarialaiset rakastavat vehnää, juustoa, voimakkaita aromeja ja makeita herkkuja Tänään vierailimme ensimmäisen kerran bulgarialaisella koululla. Me fyysikot menimme Plovdivin kielilukioon Janen johdolla. Meidät esiteltiin henkilökunnalle, joka vaikutti hyvin ystävälliseltä. Kummastelimme fysiikan opettaja Kazarovan olematonta englannin kielen taitoa, olihan hän sentään opettajana kielipainotteisessa koulussa! Seurasimme fysiikan tuntia, jonka aiheena oli sähkömagneettinen induktio sekä Faradayn ja Lenzin lait. Huomasin, että oppilaat kirjoittivat paitsi kaiken sen, mitä opettaja kirjoitti taululle, myös hänen puheestaan. 2

3 Olimme Jennan kanssa tunnista aika eri mieltä. Omasta mielestäni oppilaat olivat kiinnostuneita, koska he istuivat niin hiljaa. Jennan mielestä tämä oli pikemminkin merkki passiivisuudesta. Opettaja käytti kovin paljon ääntä siihen nähden, että oppilaat olivat rauhallisia. Olin melko turhautunut, kun käsittelimme tulevaa ohjelmaamme. Meidän tulee seurata tunteja ja opettaa itse ainakin kerran. Tämä ei tunnu palvelevan projektin tarkoitusta. Haluaisin tavata harjoittelijoita ja osallistua tunneille, joita Jane pitää heille. Iltapäivällä seurasimme tuntia tämänvuotisten harjoittelijoiden harjoittelukoululla. Luokka oli pitkä ja kapea, oppilaat istuivat kahden tai kolmen oppilaan ryhmissä. Opettajasta tuli pelottava vaikutelma, hänen äänensä oli tyly ja terävä ja hän teki olemuksellaan jatkuvasti selväksi, kuka on pomo. IHän oli äänessä koko ajan, puhui ja puhui, asiaa tuli hirvittävät määrät niin hänen suustaan kuin taulullekin, joka oli tunnin lopussa aivan täyteen kirjoitettu. Oppilailla ei ollut juuri suunvuoroa, heiltä vain odotettiin oikeita vastauksia opettajan kysymyksiin, ja kommentti niihin oli oikein tai väärin. Oma-aloitteisuutta ei arvostettu, ja tyttöjä ei juuri huomioitu, samat eturivien pojat vastasivat aina. Tunnin asiat tuntuivat kamalan vaikeilta 7.-luokkalaisille, ja uutta asiaa tuli hirvittävät määrät. Opettajaopiskelijat tekivät muistiinpanoja kynä sauhuten. Tunnin jälkeen opeopiskelijat keskustelivat tunnista Janen johdolla. Ensin kaikki kiittivät opettajaa tunnista, minkä jälkeen opettaja poistui paikalta (!) Keskustelu ei ollut mielestäni sellaista dialogia, johon itse olen tottunut, vaan Janen tiukasti kontrolloima kuulustelu, jossa opiskelijoiden odotettiin toistavat tarkasti ne seikat, jotka Jane halusi kuulla. Tunnin rakennetta ja tavoitteita käsiteltiin tarkasti. Ajoituksen täsmällisyys ja sisällön laajuus tuntuivat olevan tärkeitä asioita. Kommentit tunnista olivat enimmäkseen positiivisia, oppilaat nähtiin aktiivisina ja vuorovaikutus onnistuneena. Keskustelun johtopäätös oli, että tunti oli hyvä ja selkeä ja oppilaat saivat osallistua riittävästi. Itse olisin lievästi sanottuna eri mieltä. Ehkä osaltaan tätä selittää se, että opiskelijoiden omissa koulumuistoissa opettaja saapui tunnille luennoimaan oppitunnin ajaksi ja poistui sitten sanaa sanomatta. Ainakin tällä koululla oppilaat opiskelevat kahdessa vuorossa: klo ja klo Mietityttää vain, että tekeekö opettajakin vuorotyötä vai todella 11- tuntista työpäivää. Optiikan osiossa 7.-luokkalaisilla on kaksi tuntia laboratoriotyöskentelyä, mutta raha on todellinen ongelma. Opettaja on onnekas, jos onnistuu saamaan tarvittavat välineet käsiinsä. On harhakuvitelmaa saada jokaiselle oppilaalle omat välineet Tänään olimme Nooran kanssa patikoimassa Rodopeilla bulgarialaisten nuorten 3

4 opastamina. Maisemat olivat upeita, eikä lenkkikään ollut liian rankka, vaikka etukäteen hieman pelottikin, selviänkö siitä. Kun tulimme takaisin, törmäsimme Arthuriin ja Maciej'hin, joilta saimme naistenpäivän kunniaksi pienet siniset kukat halausten kera. Dormilla saimme vielä ruusut Markukselta. Olin tosi otettu, en ole ennen saanut kukkia kolmelta mieheltä samana päivänä, jos keneltäkään. Illalla juhlistimme naistenpäivää vielä bulgarialaisten opiskelijoiden kanssa. Jostain syystä tuntui, että he eivät viihtyneet meidän seurassamme, joten hankkiuduimme heistä eroon siinä vaiheessa, kun he pyysivät meitä mukaansa yökerhoon. He vaikuttivat oikeasti pettyneiltä, mutta me jatkoimme matkaa dormille, jossa pidimme omat pippalot Tänään kävimme porukalla Bachlovon luostarissa ja erään linnoituksen raunioilla samoilla seuduilla, jolla eilen olimme patikkaretkellä. Jane oli sitä mieltä, että korkokenkäni eivät sovi linnoituksen mukulakivikäytäville, mutta minä halusin mielenosoituksellisesti näyttää, että ei niistä ole mitään ongelmaa. Siinä vaiheessa, kun näytti, että korot haittaavat pääsemistä linnoituksen korkeimmalle kohdalle, riisuin kengät ja kiipesin sinne sukkasilteni. Tämä huvitti Maciej'ta, joka totesi myös kenkiensä olevan tiellä ja noudatti esimerkkiäni. Kierroksen jälkeen Jane kyseli huolestuneena, olinko kunnossa. Voi kauhistus, onko kaikki kiva tosiaan naiselta kiellettyä? Eihän Jane olisi laskenut meitä vuorikävelyllekään Tänä aamuna keskustelimme Janen kanssa ennen tunnin seuraamista kielikoululla. Hän kertoi, että tunnin valmistelussa on tärkeintä tunnin rakenne ja mahdollisimman tarkka taulusuunnitelma. Kaikki mitä kirjoitetaan, tulee olla tarkasti muistissa ja samoin kaikki kysymykset, jotka aiotaan esittää. Ensimmäinen harjoitustunti on tarkoitus opetella ulkoa sana sanalta. Aivan kamalaa! Itse olen enemmänkin improilija, eikä kukaan voi kuitenkaan olla varautunut jokaiseen oppilaan esittämään kysymykseen paitsi tietenkin, jos kysymysten esittäminen on kielletty. Tunnilla tapahtui mielenkiintoinen juttu: opettaja pyysi oppilaan kanssaan taululle täydentämään aloittamaansa kuvaa. Opettaja sai oppilaan ajattelemaan ja ilmaisemaan ajatuksiaan sekä perustelemaan niitä. Keskustelu opettajan ja oppilaan välillä oli mielestäni hyvää dialogia, mutta ihmetyttämään jäi, miksi oppilas kohdisti puheensa aina opettajalle eikä muille oppilaille, jonka jälkeen opettaja toisti saman asian luokalle. Täällä lienee ennenkuulumatonta, että oppilaat opettaisivat toisiaan. Toinen mielenkiintoinen seikka oli, että tiukan oloisesta ilmapiiristä huolimatta opettaja ei kiinnittänyt erityishuomioita oppilaisiin, jotka tulivat tunnille myöhässä tai jotka poistuivat kesken tunnin johonkin, kuka tietää minne. Muutoin tunti noudatti aika lailla samaa kaavaa kuin perjantaina seuraamamme 4

5 tunnit. Tunnin jälkeen keskustelimme siitä, miten tarkasti säänneltyä opetus on Bulgariassa. Jane kertoi, että metodit ja sisällöt on määritelty hyvin tarkasti. Harjoittelijat opiskelevat näitä sääntöjä seminaareissa juuri ennen omia tuntejaan. Heidän on tarkoitus oppia opettajien kokemuksesta, koska he eivät voi itse tietää, mikä on hyvää opetusta. Alussa he saavat paljon ohjausta, mutta harjoittelun loppua kohti oma vapaus kasvaa. Opetuksen tietoperusta korostuu, koska tuntien valmisteluun on vain vähän aikaa Tänään osallistuimme vierailevan luennoitsijan fysiikan luennolle, jonka aiheena oli valon interferenssi. Luennoitsija oli leppoisa, hänellä oli elävä tyyli ja hauskoja esimerkkejä. Jotain samankaltaista olisin kaivannut omille fysiikan kursseillemme. Mietin kuitenkin, miksi tämä luento on sisällytetty ohjelmaamme. Seuraavaksi Jane kertoi meille Bulgarian opettajankoulutuksesta. Hän kertoi mm. että heidän harjoittelukoulunsa vaihtuu joka vuosi, jotta opiskelijat saisivat hyvän ja monipuolisen kuvan kouluista. Jane on itse aina mukana kuuntelemassa tunteja harjoittelijoiden kanssa ja seuraa kaikki heidän pitämänsä tunnit. Hän antaa myös palautteen tunneista. Opeopiskelijoilla on yhteensä 60 h fysiikan didaktiikkaa, joka pidetään luentoina. Keskustelua ei ole, mutta jakson jälkeen on tärkeä tentti. Jane käyttää palkatta 20 tuntia vuodessa opiskelijoiden ohjaamiseen. Tämän lisäksi opiskelijoilla on 15 h audiovisuaalisten välineiden käyttöä opetuksessa, 30 h yleistä pedagogiikkaa ja 30 h psykologiaa. Harjoittelu suoritetaan kolmessa jaksossa, joista viimeinen on todellinen koitos, 8 tuntia viikossa 6 viikon ajan. Kävimme Janen kanssa läpi vielä erään harjoittelijan ensimmäistä tuntisuunnitelmaa. Tai no, enimmäkseen Jane kertoi siitä ja kävi samalla läpi sen virheitä. Harjoittelija itse ehti paikalle vasta keskustelun päätteeksi. Huomiota kiinnitettiin kyllä oikeisiin asioihin, kuten oppilaiden ennakkokäsitysten huomioimiseen, asioiden yhteyksien löytämiseen, sovelluksiin ja havainnollistamiseen. Kumma kyllä minunkin mielipidettäni kuunneltiin eräässä pikku seikassa. (Myöhemmin tuota tuntia seuratessani huomasin, että ehdotukseni oli edennyt käytönnön tasolle.) Tämän jälkeen Jane kertoi meille hieman Bulgarian koulujärjestelmästä, sekä tämänhetkisestä, että ensi vuonna voimaan tulevasta. Jane ilmaisi selvän huolensa sen johdosta, että uudessa systeemissä fysiikan tunteja on vähennetty Tänään vierailimme Nooran harjoittelukoululla, matematiikkalukiolla. Koulun esittelyssä korostui kovasti, kuinka edistyksellinen se on teknologian käytössä ja kuinka hyvin sen oppilaat ovat menestyneet erilaisissa kilpailuissa. Tätä havainnollisti hyvin sekin, että koululla oli eräänlainen Hall of Fame, aula jonka yhdellä seinällä oli esillä kymmenien huippuoppilaiden kuvia koulun historian ajalta. 5

6 Minua alkoi melkein yököttää lukiessani kunkin kuvan alla lueteltuja meriittejä. Seurasimme koululla yhden tunnin, joka liittyi jotenkin sähkökemiaan. Tunti pidettiin tietokoneluokassa, jossa oppilaat seurasivat aiheeseen liittyvää multimediaesitystä omalta koneeltaan. Epäilin kuitenkin, edistivätkö tehtävät oppimista, koska oppilaat lukivat vastauksia suoraan koneensa ruudulta. Iltapäivällä professori Ivanov näytti meille demonstraatioita yliopiston laboratoriossa. Itseäni ihastuttivat erityisesti neuvostoaikaisella jättioskilloskoopilla tehdyt sekä polarisaatiota ja diraktiota havainnollistavat kauniin värikkäät demot Tänään olimme jälleen kielikoululla seuraamassa melkoisen kuivaa tuntia, jossa ei ole paljonkaan kerrottavaa. Sen jälkeen seurasimme toisen tunnin, joka käsitteli muuntajia. Tästä aiheesta minulla ja Jennalla on maanantaina oma tunti. Tunnilla käsiteltiin yllätys, yllätys pelottavan paljon asiaa, mutta opettajan alussa tekemä lamppudemo oli niin hauska, että halusin heti varastaa sen omalle tunnillemmekin. Emme varmasti kuitenkaan pysty 40 minuutissa tuollaisen asiamäärän käsittelyyn, joten yritämme panostaa opetuksen laatuun ja oppilaiden aktivoimiseen. Iltapäivällä suunnittelimme tuntiamme yhdessä Jennan, Janen ja Mrs. Kazarovan kanssa. Nuori englanninopettaja Maria toimi tulkkina. Kazarova luetteli meille suoraan, mitä asioita meidän tulee käydä läpi ja mitä kaikkea pitää kirjoittaa taululle. Annoimme hänen puhua ja nyökkäilimme, vaikka sisimmässämme tiesimme kuitenkin, että teemme tunnista lopulta aivan omanlaisemme. Mietin, mitä Norssin opettajat ajattelisivat tästä luennosta, he kun antavat meille mielin määrin vapautta päättää tunnin toteutuksesta ja jopa sisällöstä. Bulgariassa oppilaan vihko on kuulemma opettajan käyntikortti. Jos siinä on paljon kirjoitusta, niin opettajan täytyy olla hyvä ja asiantunteva, mutta jos vihkoon ei kirjoiteta mitään, vanhemmat ihmettelevät, millainen opettaja heidän lapsellaan oikein on. Traditio ja tiukat määräykset ohjaavat täällä, mitä ja miten opettajan tulee opettaa. Me tahdomme piristää sekä opettajaa että oppilaita omalla, hieman erilaisella tunnillamme. Tänään sain myös mieleenpainuvan oppitunnin bulgarialaisesta peräänantamattomuudesta ja auttamishalusta, mutta se onkin jo kokonaan toinen juttu Tänään seurasimme kahden harjoittelijan ensimmäiset oppitunnit. Ensimmäisen tunnin piti Milka, varsin sympaattisen oloinen, kiltti tyttö, jolla on hieman liian hiljainen ääni. Pitkässä ja kapeassa luokassa ääni ei varmasti kuulunut kunnolla luokan perälle asti. Milka ei muutenkaan huomioinut takana istuvia oppilaita juuri lainkaan, vaan puhuu vain parille etummaiselle riville. Tuli vähän sellainen ilis, että hän pitää tuntia joko vain itselleen tai opettajalle, ei oppilaille, mutta 6

7 tähän varmasti syyllistyvät kaikki harjoittelijat aivan ensimmäisillä harjoitustunneillaan. Palautekeskustelu Milkan tunnin jälkeen oli melko mielenkiintoinen, koska luokan vakituinen opettaja Mrs. Dimova ei ollut edes paikalla koko keskustelussa. Näin Milkan tuntisuunnitelman, jossa oli n. 20 sivua ja jopa opettajan ja oppilaan välisen keskustelun vuorosanat sekä minuuttiaikataulu. Kyllä olisi itku päässyt, jos sellainen olisi pitänyt vääntää edes ensimmäistä tuntiani varten, omat tuntisuunnitelmani kun ovat olleet enimmäkseen 12 sivun mittaisia. Jane antoi palautetta suoraan muistiinpanoistaan, eikä juuri katsonut Milkaa puhuessaan. Milka reagoi kritiikkiin ilmeisen tyynesti ja hymyillen, en tiedä sitten mahtoiko ulkokuori vain pettää. Seuraava tunti oli Lilian. Hän oli ennen tuntia aivan silminnähden paniikissa, mutta tunnilla sitä ei huomannut juuri lainkaan. Hänen tuntinsa oli positiivinen yllätys verrattuna tähän asti näkemiimme tunteihin. Lilian puhe oli selkeää ja suhteellisen kuuluvaa, vaikka hän etukäteen oli muuta pelännytkin. Taulukäsiala oli myös riittävän suurikokoista ja selvää, toisin kuin useimmilla. Opetuksen tahtikin oli yllättävän rauhallinen. Mietin hieman, pelkääkö Lilia kontatkia oppilaisiin, koska välillä hän puhui enimmäkseen taululle. Ihmettelin ja kummastelin, kuinka muut opetusharjoittelijat kirjoittivat ylös kaiken, minkä Lilia kirjoitti taululle, mutta eivät oikeastaan mitään muuta. Mitäköhän hyötyä sellaisista muistiinpanoista on? Tunnin jälkeen Lilia piiloutui hetkeksi vessaan itkemään ja halailemaan kahden ystävänsä kanssa. Palautekeskustelussa oli huvittavaa seurata, kun hän hoki da, da ja pudisteli tarmokkaasti päätään. En opi kai koskaan ymmärtämään bulgarialaista päänkieltä. Lilialla itsellään tuntui olevan paljon sanottavaa tunnistaan ja hän osasi nauraa itselleen. Jane kehui Lilian tarkkoja kysymyksiä ja vuorovaikutusta oppilaiden kanssa, mutta moitti hänen kieltään tieteellisestä epätarkkuudesta ja vaati enemmän esimerkkejä ja sovelluksia. Opiskelijat kiittelivät Liliaa tämän rauhallisesta puhetyylistä ja selkeydestä ja sanoivat tunnin olleen perusteellinen ja täyttäneet sille asetetut tiedolliset tavoitteet. Jane lupasi antaa tunnista parhaan mahdollisen arvosanan, niin loistava se hänen mielestään oli. Paljon opiskelijoiden mielipiteitä ei taaskaan kuultu, ainoastaan silloin kun Jane niitä erikseen kysyi. Lilian ja muiden poistuttua paikalta jäimme kolmisin Jennan ja Janen kanssa. Kävimme mielenkiintoisen keskustelun, jossa puhuimme mm. sukupuolirooleista Bulgariassa. Mieheltä ja naiselta odotetaan aivan eri asioita, mutta naista kunnioitetaan kuitenkin syvästi hänen tärkeän työnsä eli kodinhengettärenä toimimisen vuoksi. Miehen sen sijaan on häpeällistä osallistua kotitöihin. Mitku tekee näin, minkä vuoksi naapurit halveksuvat Janea ja häntä. Opettajan samoin kuin 7

8 rehtorin työ ovat täällä naisten hommia ja surkeasti alipalkattuja Tänään kävimme Burgasissa junalla, takaisin Plovdivissa olimme tosin vasta huomisen puolella. Maciej osti meille junaliput venäjäksi hyvällä menestyksellä. Juna ei ollut ollenkaan niin kammottava kuin mitä Janen puheista olisi saattanut päätellä. Burgas oli ällöttävä turistikaupunki ja ravintolassa oli paljon kalliimpaa kuin Plovdivissa. Mustameri näytti ihan tavalliselta mereltä, eikä Burgasin rannassa ollut juuri kehumista. Rannalla juodun oluen ja viinin jälkeen lähdin kaupungille, jossa tein muutamia löytöjä. Hämärän tultua en tahtonut löytää enää takaisin sovitulle tapaamispaikalle, mutta viimein pääsin takaisin kartalle. Yöjunassa oli tanssiva ikkunaluukku, joka huvitti meitä suuresti. Minä ja Noora nukuimme suurimman osan matkasta Kahden aikaan yöllä olimme takaisin Plovdivissa. Olin siitä iloinen. Minä painuin pehkuihin heti dormille saavuttuani. Päivä meni eilisestä reissusta toipumiseen. Olin huomaavani, että täällä on hieman lomaromanssin poikasta ilmassa Tänään koitti se päivä, kun pääsimme itse opettamaan Jennan kanssa. Ennen tuntia olimme hyvin hermostuneita. Minä oireilin höpöttämällä kaikkea kummallista ja Jenna vaikenemalla. Tunnin aluksi esittelimme itsemme. Sitten uhkasin ladata kännykkäni akun kytkemällä sen suoraan pistorasiaan, mikä aiheutti kaikeksi onneksi vastalauseita luokassa. Oppilaat olivat silminnähden innostuneita opetuksestamme. Esittelimme demoissa käyttämämme laitteistot huolella ja lisäksi olin avannut kameran laturini, jotta he saattoivat nähdä sen piirilevyyn kiinnitetyn muuntajan. Keskustelu tunnilla oli vilkasta ja monet osallistuivat. Hiljaisemmatkin oppilaat olivat tarkkaavaisia ja hymyilivät. Vaikka englannin kieli välillä takkuilikin, saimme tukea toisistamme ja tunti sujui varsin mukavasti. Yhdessä opettaminen oli piristävä kokemus, ja aika kului kuin siivillä. Tunnin lopussa saimme raikuvat aplodit. Monet kiittivät meitä lähtiessään luokasta, ja pari poikaa halusi kanssamme samaan kuvaan kanssamme muistoksi tunnistamme. Toivoin mielessäni, että jos heistä joskus tulee opettajai, he uskaltaisivat olla erilaisia kuin edeltäjänsä. Saimme tunnistamme Janelta hyvin positiivista palautetta, ei hänellä ollut poikkipuolista sanaa sanottavana oikeastaan muusta kuin tuntisuunnitelmastamme, joka oli epämääräinen yhden A4:n mittainen sepustus. Jane vertaili meitä muutenkin kovasti Bulgarian opetustyyliin ja opettajaan kohdistuviin vaatimuksiin. Hän ylisti kuitenkin tunnin kokeellista osuutta ja esimerkkejämme. Hän oli sitä mieltä, että meistä tulee hyviä opettajia, koska meillä on sydäntä. 8

9 18.3. Tänään tapasimme vihdoin opiskelijoita, jotka olivat juuri saaneet opetusharjoittelunsa päätökseen. Heillä tuntui olevan enimmäkseen hyviä kokemuksia harjoitteluajaltaan. He olivat kovin kiinnostuneita opetusharjoittelusta Suomessa ja Puolassa. Tosiaan, Nooraa oli pyydetty esittämään jokin suomalainen laulu matematiikkalukion Talents' Day -tapahtumassa. Koska olin antanut hänelle vinkin esittää Nocturne ja lipsautin osaavani sen hyvin eikä pojista kukaan suostunut hänen säestäjäkseen, Noora pyysi minua säestämään häntä kitaralla. Suostuin, minusta on kunnia säestää olemattomilla taidoillani noin hyvää laulajaa. Koska en muistanut sointuja ulkoa, isä saneli niitä minulle puhelimessa, kun olimme Nooran kanssa torilla Ammulla kuuntelimme jälleen tuntia kielikoululla. Aiheena olivat vaihtoehtoiset energiamuodot, ja tunti pidettiin väittelyn muodossa. Oppilaat jaettiin neljään ryhmään, joista yksi puolusti ydinvoimaa, toinen vastusti ja kaksi muuta arvioivat heidän toimintaansa ja tekivät johtopäätöksiä käydyn keskustelun pohjalta. Harmi kyllä oppilaat puhuivat vuoron perään, monologina, eikä todellista dialogia päässyt syntymään. Jotkut oppilaat olivat kyllä tosissaan perehtyneet aiheeseensa, eivätkä olisi halunneet puhumista lopettaakaan. Ydinvoimaa puolustava ryhmä tuntui saavan enemmän sanottua 10 minuutissa. Varsinaisessa väittelyosiossa oppilaat aktivoituivat ja innostuivat toden teolla, mutta yhteenvetoja arviointiryhmät tuntuivat nukkuvan. Yhteenvedon jälkeen opettaja kehui ydinvoimaa kannattavaa ryhmää runsaasta informaatiosta ja tarkasta ajoituksesta. Jäi sellainen tunne, että he taisivat voittaa. Iltapäivällä olimme Nooran kanssa Talents' Dayn harjoituksissa. Miksi oikein suostuin tähän? Noora sanoi, että on iloinen, kun olen hänen säestäjänsä ja hänen tukenaan. Mihin tässä vielä joudutaan Tänään oli seikkailuntäyteinen päivä. Koskaan ennen en ole kokenut vastaavaa, ihan todella. Aamun vietin rauhallisesti dormilla. Jenna ja Markus lähtivät jo aikaisemmin seuraamaan Arthurin ja Maciej'n tuntia vaihtoehtoisista energiamuodoista kielikoululle. Noora lähti lenkille rentoutumaan ennen esitystämme. Kahdentoista aikoihin saavuimme Nooran kanssa elokuvateatterille, ja sain vihdoin kokeilla kitaraa, jota soittaisin muutaman tunnin kuluttua. En muista, koska olisin ollut yhtä hermona. Esitys sujui ihan kohtalaisesti, vaikka minä sössin alkusoitossa ja Noora unohti toisen säkeistön sanat. Saimme valtavat aplodit ja päälle päitteiksi vielä kunniakirjat osallistumisesta. Myöhemmin iltapäivällä seikkailin vähän itsekseni laitakaupunkialueella, onneksi 9

10 bussin kyydissä. Ajoin vahingossa oikean pysäkin ohi. Huomasin äkkiä olevani mustalaisalueella, jossa elämä näytti varsin toisenlaiselta kuin kaupungin toisella puolella. Lapset leikkivät kaduilla, pienissä kaupoissa kävi kova kuhina, ihmiset huusivat toisilleen ystävällisesti tai vihaisesti, oli vaikea päätellä. Roskia lojui ympäriinsä, talot olivat kaikki samanlaisia, harmaita, raput vailla ovia, kertakaikkiaan kamalassa kunnossa. Istuin bussissa päätepysäkille asti, enkä uskaltanut nousta pois. Ajelin siis samalla bussilla takaisin keskustaan päin. Rahastaja neuvoi minulle, missä jäädä pois, mutta hänkin neuvoi väärän pysäkin. Nousin siitä seuraavaan bussiin, joka ei mennyt aivan dormille asti, mutta riittävän lähelle kuitenkin. Varsinainen kulttuuripäivä. Illalla oli jäähyväisbileet minun ja Jennan kunniaksi. Itse en jaksanut juhlia enää oluen ja 'rakijan' jälkeen, joten painuin pehkuihin. Muut jatkoivat vielä iltaa Tänään heräsin yhdeksän aikoihin. Jenna kertoi tulleensa nukkumaan vasta pikkutunneilla. Söin viimeisiä eväitäni ja join viimeisen espressoni alakerran kahviautomaatista. Jenna halusi kunnon salaattiaamiaisen, joten menimme vielä Castelloon sen auettua kymmeneltä. Vakitarjoilijamme, se parhaiten englantia puhuva, oli pettynyt kuullessaan meidän palaavan Suomeen. Tunnelma oli haikea, kun hyvästelimme dormilla muut opiskelijat. Janen ja Maciej'n saattelemana astuimme Soan bussiin. Soassa emme saaneet taksia alle 10 levan, mutta emme jaksaneet enää siinä vaiheessa välittää. Suomessa hinnat tulisivat olemaan shokki kolmen Bulgarian viikon jälkeen. Budapestin koneen noustessa katselin Soaa ympäröiviä vuoria ja en voinut olla itkemättä. Kun olimme Helsingissä puoli yhdentoista aikoihin, huomasimme, että Suomessa on yhä talvi Bussi oli Jyväskylässä kolmen aikaan. Huomasin kysyväni itseltäni: Mitä minä täällä teen? 10

Diary, Päiväkirja 29.2.2008-21.3.2008. 1.3.2008 lauantai Janen lähettämä opiskelija näytti meille yliopistoa, keskustaa ja vanhaa kaupunkia.

Diary, Päiväkirja 29.2.2008-21.3.2008. 1.3.2008 lauantai Janen lähettämä opiskelija näytti meille yliopistoa, keskustaa ja vanhaa kaupunkia. Training period in Plovdiv, Bulgaria. Diary, Päiväkirja 29.2.2008-21.3.2008 Jenna Väisänen 29.2.2008 perjantai Lähdimme aamu kahdelta bussilla Helsinkiin, josta lensimme Budapestin kautta Sofiaan. Sofian

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Kokemuksia Unesco-projektista

Kokemuksia Unesco-projektista Kokemuksia Unesco-projektista Puheviestinnän harjoitusten tavoitteet Kuuden oppitunnin mittaisen jakson aikana asetin tavoitteiksi seuraavia oppimis- ja kasvatustavoitteita: Oppilas oppii esittämään omia

Lisätiedot

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Lähdimme Kenian matkalle hyvin varautuneina kohdata erilainen kulttuuri. Olimme jo saaneet kuulla, mihin asioihin on syytä varautua, ja paikan päällä tuntuikin, että

Lisätiedot

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa 15.10.-26.11. 2016 Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Kiinnostuin ulkomaan työssäoppimisesta muistaakseni ensimmäisellä luokalla ammattikoulussa, kun opettaja otti

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Janet Valliovuo ja Ramoona Rahja, Horaca11 Johdanto Lähdimme ulkomaille, koska halusimme kokeilla jotain erilaista ja kokeilla rajojamme. Halusimme lähteä Iso-Britanniaan,

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Pietarin matka. - Sinella Saario -

Pietarin matka. - Sinella Saario - Pietarin matka - Sinella Saario - Matkakuumetta, kirjaimellisesti. Kun astuin Pietariin vievästä junasta ulos, oli tunnelma epätodellinen. Ensimmäinen ulkomaanmatkani oli saanut alkunsa. Epätodellisuutta

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Matka Kronstadtiin keväällä 2007 Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Su-Ma, 13-14.5. Tulimme kaikki matkalle lähtijät koulun pihalle sunnuntai-iltana kello kymmenen maissa. Yksi matkalaisista kuitenkin

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut.

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut. Kurssipalaute HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut. OPPILAS 1 Vastaa seuraaviin kysymyksiin asteikolla 1 5.

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,

Lisätiedot

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA Lähdimme vappuaamuna 1.5.jännittävälle elokuvamatkalle Irlantiin Kitisenrannan koulun pihalta. Mukana olivat Taneli Juntunen (9b), Joonas Tuovinen (9b),

Lisätiedot

KABELON PUHE LÄKSIÄISILLASSA Luomaniemen Wanhalla

KABELON PUHE LÄKSIÄISILLASSA Luomaniemen Wanhalla KABELON PUHE LÄKSIÄISILLASSA Luomaniemen Wanhalla Minulta kysytään usein "Miksi Suomi" ja jos sanon totuuden - Suomi oli minun 3 valitsenut. Mun ensimmäinen oli Holland ja toinen oli Belgia. - Halusin

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Verbien rektioita Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Jos lauseessa on useita verbejä, missä muodossa 2. tai 3. verbi ovat? -Jos lauseessa on useita verbejä peräkkäin, 1. verbi taipuu normaalisti,

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

BEST LEIRIKOULU EVER! 2014

BEST LEIRIKOULU EVER! 2014 BEST LEIRIKOULU EVER! 2014 1.päivä Maanantaiaamuna (22.9) koko luokka kokoontui yhdeksältä kellotornille. Jännitys oli ilmassa, lähdemme tänään leirikouluun Saksaan! Tatu oli jakanut meidät edellispäivänä

Lisätiedot

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4.

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4. 1 Mervi Matinlauri Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö RAPORTTI 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA Paikka Veszprém, Unkari Aika 18.3. 12.4.2007 1. Taustatyö ja kohteen kuvaus Tavoitteenani

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Vihamiespiiras. kirjoittanut Derek Munson kuvittanut Tara Calahan King

Vihamiespiiras. kirjoittanut Derek Munson kuvittanut Tara Calahan King kirjoittanut erek Munson kuvittanut Tara alahan King Se oli täydellinen kesä, kunnes Juuso Rossi muutti parhaan kaverini, Santerin, naapuriin. En pitänyt Juusosta. Hän järjesti juhlat, eikä minua edes

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? 1 Kpl 3 MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? Rinaldo: Minun ammatti on kokki. Olen työssä ravintolassa... sen nimi on Omena. Minulla on vuorotyö. Omenassa teen usein iltavuoroa.

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Brasil - Sempre em meu coração!

Brasil - Sempre em meu coração! Brasil - Sempre em meu coração! (Always in my heart) Pakokauhu valtasi mieleni, enhän tiennyt mitään tuosta tuntemattomasta latinomaasta. Ainoat mieleeni kumpuavat ajatukset olivat Rio de Janeiro, pienempääkin

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

Islannin Matkaraportti

Islannin Matkaraportti Islannin Matkaraportti Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja koulun kautta sain siihen mahdollisuuden! En itse oikein tiennyt mihin maahan haluaisin mennä mutta päädyin Islantiin koska opettaja

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012 Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen Pekka Peura 28.01.2012 MOTIVAATIOTA JA AKTIIVISUUTTA LISÄÄVÄN OPPIMISYMPÄRISTÖN ESITTELY (lisätietoja maot.fi)

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus)

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus) 14 E KYSYMYSPAKETTI Elokuvan katsomisen jälkeen on hyvä varata aikaa keskustelulle ja käydä keskeiset tapahtumat läpi. Erityisesti nuorempien lasten kanssa tulee käsitellä, mitä isälle tapahtui, sillä

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille Matt. 11:28-30 Väsyneille ja stressaantuneille Tulkaa minun luokseni.. ..kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.. Minä annan teille levon. Matt. 11:29-30..Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja oppikaa minusta:

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle.

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. Hän rakastaa minua. Tietenkin minä rakastan häntä. Kyllä minä uskon, että hän rakastaa minua... Hänhän on vaimoni! Joskus hän sanoo sen ääneenkin. Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. On hyvä

Lisätiedot

ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Ympäristöraadin terveiset Viikolla 13 kiinnitimme ruokalassa huomiota hyvään ruokalakäyttäytymiseen ja ruokahävikin

Lisätiedot

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS Miten kohtelet muita? Ihmiset ovat samanarvoisia Vastuu ja omatunto Missä Jumala on? Opettajalle TAVOITE Oppilas saa keskustelujen ja tekstien kautta mahdollisuuden muodostaa ja syventää käsityksiään ihmisyydestä

Lisätiedot

Kielellinen selviytyminen

Kielellinen selviytyminen BILBAO Kulttuurit kohtaavat Bilbaossa ollessani havaitsin täysin erilaisen päivärytmin. Päivät ovat todella pitkiä, sillä ihmiset viihtyvät myöhään ulkona viettäen aikaa perheen ja ystäviensä kanssa. Myös

Lisätiedot

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun: Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

TAIKURI VERTAISRYHMÄT

TAIKURI VERTAISRYHMÄT TAIKURI VERTAISRYHMÄT C LAPSILLE JOIDEN VANHEMMAT OVAT ERONNEET Erofoorumi 3.11.15 Tina Hav erinen Suom en Kasv atus- ja perheneuvontaliitto Kenelle ja miksi? Alakouluikäisille kahden kodin lapsille joiden

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Irlanti. Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village

Irlanti. Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village Irlanti Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village Lähdin Irlantiin 2.3.2015 suorittamaan työssä oppimistani. Lähteminen pois suomesta jännitti jonkun verran

Lisätiedot

MITEN TÄLLAISET VAIKEUDET / ONGELMAT NÄKYVÄT OPISKELIJASSA?

MITEN TÄLLAISET VAIKEUDET / ONGELMAT NÄKYVÄT OPISKELIJASSA? 1. Ihmissuhde-Seppo/Saara Seppo/Saara opiskelee ensimmäisen vuoden kevättä. Hän on alkanut seurustelemaan samassa ryhmässä opiskelevan opiskelijan kanssa. Nyt asiat ovat alkaneet kuitenkin mennä huonoon

Lisätiedot

Assari 2.0 Kevät 2011. Aloitustapaamisen ajatuksia (muistiinpanot Systeemianalyysin laboratorion assistenttikoulutukseen 17.1.2011 osallistuneille)

Assari 2.0 Kevät 2011. Aloitustapaamisen ajatuksia (muistiinpanot Systeemianalyysin laboratorion assistenttikoulutukseen 17.1.2011 osallistuneille) Assari 2.0 Kevät 2011 Aloitustapaamisen ajatuksia (muistiinpanot Systeemianalyysin laboratorion assistenttikoulutukseen 17.1.2011 osallistuneille) Kevään valmennuksen tavoitteet Assarijoukkue Yksittäisten

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 11.6.2018 Piristyspartion toinen viikko lähti käyntiin matkaamalla Rantakylään vanhusten taloille. Kävimme pyytämässä asiakkaita mukaan aamupäivän ohjelmaamme ja saimme kasaan mukavan kokoisen

Lisätiedot

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Johdanto Aloimme etsimään työssäoppimispaikkaa ulkomailta, koska olimme kiinnostuneet mahdollisuudesta

Lisätiedot

Hanna palkintomatkalla Brysselissä - Juvenes Translatores EU-käännöskilpailun voitto Lyseoon!

Hanna palkintomatkalla Brysselissä - Juvenes Translatores EU-käännöskilpailun voitto Lyseoon! Hanna palkintomatkalla Brysselissä - Juvenes Translatores EU-käännöskilpailun voitto Lyseoon! Jo vuodesta 2007 lähtien Euroopan Unionin Komissio on järjestänyt EU-maiden 17-vuotiaille lukiolaisille käännöskilpailun,

Lisätiedot

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia / RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Numeeriset arviot. Opintojaksolla vallinnut ilmapiiri loi hyvät puitteet oppimiselle. Saavutin opintojaksolle määritellyt osaamistavoitteet

Numeeriset arviot. Opintojaksolla vallinnut ilmapiiri loi hyvät puitteet oppimiselle. Saavutin opintojaksolle määritellyt osaamistavoitteet Tämä asiakirja sisältää opiskelijoiden antaman palautteen opettajan Metropoliassa vuoteen 2014 mennessä opettamista kursseista. Palautteet on kerätty Metropolian anonyymin sähköisen palautejärjestelmän

Lisätiedot

Etäopetus erityistilanteissa

Etäopetus erityistilanteissa Sairastuneen oppilaan koulunkäynnin järjestäminen kaksisuuntaisen, reaaliaikaisen videoyhteyden avulla Esimerkkitapauksena etäopetuksen järjestäminen Laitilassa, Kodjalan koululla lukuvuonna 2012 2013.

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

EU-Train vaihto Bulgariaan Harri Leinonen 1.3.07

EU-Train vaihto Bulgariaan Harri Leinonen 1.3.07 EU-Train vaihto Bulgariaan Harri Leinonen 1.3.07 Saavuimme Sofiaan 13.30. Meitä vastassa oli kolme opettajaksi opiskelevaa bulgarialaisnuorta. He eivät puhuneet juurikaan englantia ja kommunikaatio heidän

Lisätiedot

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaamisen arviointi Osaamisen arvioinnin tavoitteena oli LEVEL5:n avulla tunnistaa osaamisen taso, oppiminen

Lisätiedot

VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN

VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN 15.1-12.2.2017 TYÖNI Työskentelin Sokos Hotel Olympia Gardenissa respassayhden kuukauden Työkuvaani kuului: Asiakkaiden palveleminen Asiakkaiden laskutus Passien kopioiminen ja

Lisätiedot

10/23/2012 Olli Määttä

10/23/2012 Olli Määttä Oppitunnin käsikirjoitus harjoittelijalle ja ohjaajalle. Tunnin pitämisen ja ohjaamisen tuki. Riittävän joustava. Edellytys oppitunnille: ilman hyväksyttyä tuntisuunnitelmaa ei harjoitustuntia voi pitää.

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen.

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Oppilaan nimi: PRONOMINIT Persoonapronominien omistusliitteet Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Esimerkiksi: - Kenen pipo

Lisätiedot

Pepén tie uuteen päiväkotiin

Pepén tie uuteen päiväkotiin Pepén tie uuteen päiväkotiin Tämä on tarina kunnan päiväkodin rakentamisesta. Päättävistä aikuisista, kunnan sedistä ja tädeistä, päiväkotia odottavista lapsista sekä päiväkotien rakentajasta. MEIDÄN

Lisätiedot

LEIKIN VOIMA 16.1.2015. Milla Salonen, lastentarhanopettaja Jokiuoman päiväkoti, Vantaa Vesiheinät esiopetusryhmä

LEIKIN VOIMA 16.1.2015. Milla Salonen, lastentarhanopettaja Jokiuoman päiväkoti, Vantaa Vesiheinät esiopetusryhmä LEIKIN VOIMA 16.1.2015 Milla Salonen, lastentarhanopettaja Jokiuoman päiväkoti, Vantaa Vesiheinät esiopetusryhmä Leikkiagenttien matkat - Ryhmä on mukana Vantaan leikkipilotti- hankkeessa mukana Leikkiagentteina

Lisätiedot

LASTEN OIKEUDET. Setan Transtukipiste. Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä

LASTEN OIKEUDET. Setan Transtukipiste. Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä LASTEN OIKEUDET Setan Transtukipiste Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä >> SUKUPUOLEN MONINAISUUS ON JOIDENKIN LASTEN OMINAISUUS Joskus lapsi haluaa olla välillä poika ja välillä tyttö.

Lisätiedot

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen

Lisätiedot

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast KUOLEMAN KUNNIAKSI Pekka Ervast Oskar Merikanto Teoksen taustaa Tukholman kongressi 1913 ja Oskar Merikanto. Kuten lukijamme tietävät, pidetään ensi kesänä Tukholmassa

Lisätiedot

BIARRIZ

BIARRIZ BIARRIZ 10.-11.10.2016 AIRBNB EI OLE MEITÄ VARTEN Tässä kirjoituksessa valotan hieman ensikokemuksiamme suositusta majoitusmuodosta Airbnb:stä Siitä ei tullut tämän kokemuksen perusteella ole eläkeläisten

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

Talvisalon koulu. Kysely huoltajille / tulokset, kevät 2013. Vanhempainillat. 1. Oletko osallistunut syksyn vanhempainiltoihin?

Talvisalon koulu. Kysely huoltajille / tulokset, kevät 2013. Vanhempainillat. 1. Oletko osallistunut syksyn vanhempainiltoihin? Talvisalon koulu Kysely huoltajille / tulokset, kevät 2013 Vanhempainillat 1. Oletko osallistunut syksyn vanhempainiltoihin? 94 Kyllä 28 Ei Kyllä Ei 2. Kuinka hyödyllisinä koet vanhempainillat? 51 Erittäin

Lisätiedot

Raportti työharjoittelusta ulkomailla

Raportti työharjoittelusta ulkomailla Eevi Takala PIN10 12.5.2013 Raportti työharjoittelusta ulkomailla Opiskelen pintakäsittelyalan viimeisellä vuodella ja olin puolet (5vk) työharjoitteluajastani Saksassa töissä yhdessä kahden muun luokkalaiseni

Lisätiedot

Lapsen kannustaminen arjessa ja haasteiden kääntäminen taidoiksi. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry

Lapsen kannustaminen arjessa ja haasteiden kääntäminen taidoiksi. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry Lapsen kannustaminen arjessa ja haasteiden kääntäminen taidoiksi Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry Luennon sisältö Lapsen kannustaminen Erilaiset tavat kannustaa

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Erling Kagge. Hiljaisuus melun ja kiireen keskellä

Erling Kagge. Hiljaisuus melun ja kiireen keskellä Erling Kagge Hiljaisuus melun ja kiireen keskellä Suomentanut Katriina Huttunen Gummerus I Jos en voi kävellä, kiivetä tai purjehtia pois maailmasta, olen opetellut sulkemaan sen ulkopuolelle. Oppiminen

Lisätiedot

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen

Lisätiedot

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus 7.3.2011 17.4.2011 Joni Kärki ja Mikko Lehtola Matka alkoi Oulaisten rautatieasemalta sunnuntaina 16.3. Juna oli yöjuna, ja sen oli tarkoitus lähteä matkaan

Lisätiedot

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun JOULUSEIKKAILU -Aikamatka ensimmäiseen jouluun Näytelmä ensimmäisen joulun tapahtumista Israelissa. «Esitykset ja kuljetukset ilmaisia kaikille Kuopion kouluille ja päiväkodeille» Jouluseikkailu on alakoululaisille

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU Toiminnallinen esiopetus on: Toiminnallinen esiopetus on tekemällä oppimista. Vahvistaa vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, sekä

Lisätiedot

Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa

Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa Erityistarpeita vai ihan vaan perusjuttuja? Usein puhutaan autismin kirjon ihmisten kohdalla,

Lisätiedot

Kamwene. käytämme tervehtiessämme ihmisiä Njomben alueella. On hauska. miten ihmiset ilostuvat kun tervehdimme heitä heidän omalla

Kamwene. käytämme tervehtiessämme ihmisiä Njomben alueella. On hauska. miten ihmiset ilostuvat kun tervehdimme heitä heidän omalla Tikkasten nimikkokirje maaliskuu 2013 Kamwene! Kamwene on Maaliskuu 2013 bena-heimon kibenankielinen tervehdys, jota käytämme tervehtiessämme ihmisiä Njomben alueella. On hauska miten ihmiset ilostuvat

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA SAUNASEURA 26.5.2014 1/6 HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA SaunaMafialaisten vierailu ja tutustuminen jäsenemme Arin tiluksiin ja saunoihin. AIKA: La 24. - Su 25.5.2014 PAIKKA: Korpilahti Kaksin

Lisätiedot

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa Maanantai 22.6. Hei olen Joni ja aloitin kesätyöt tänään. Päivä alkoi aamupäivästä kahdentoista pintaan perehdytyksellä työtoimista, sekä ohjeista blogin pitämisen suhteen. Loppu päivä menikin hyllyttäessä

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Ulkomaan jakson raportti

Ulkomaan jakson raportti Ulkomaan jakson raportti Kauneudenhoitoala Zolero www.zolero.co.uk Bishop Street 146C Londonderry Pohjois-Irlanti 5 viikkoa Työpaikalla minulle aluksi esiteltiin kauneushoitolaa, jonka yhteydessä oli myös

Lisätiedot