Käyttösuunnitelmassa on tarkoitus yksilöidä valtuuston osoittamien taloudellisten resurssien kohdentaminen asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Käyttösuunnitelmassa on tarkoitus yksilöidä valtuuston osoittamien taloudellisten resurssien kohdentaminen asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi."

Transkriptio

1 1 STLTK , LIITE 3 B SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION KÄYTTÖSUUNNITELMA YLEISTÄ Käyttösuunnitelmassa on tarkoitus yksilöidä valtuuston osoittamien taloudellisten resurssien kohdentaminen asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Käyttösuunnitelma on tehty vastuualue/tulosyksikkö/kustannuspaikkatasolla. Kunkin kustannuspaikan menoihin ja toimintaan liittyvät olennaiset palveluiden muutokset ja perustelut. Normaaleja toimintamenoja ei ole erikseen mainittu. Kustannuspaikoissa, joiden toiminnoissa ei tapahdu oleellisia muutoksia, on mainittu vain toiminnan yleiskuvaus ja henkilöstön määrä. HALLINTO Sisältää lautakunnan luottamushenkilötoiminnan sekä palvelualueen varsinaista palvelutoimintaa tukevat hallinto ja toimistopalvelut Lautakunta Kokouksia vuosittain tarpeen mukaan n. 6-8 kpl. Kokouspalkkiot, matkakorvaukset ja koulutusmenot Hallinto ja toimistopalvelut Kustannuspaikka sisältää sosiaali- ja terveydenhuollon johdon sekä yleis- ja taloushallinnon toiminnot ja toimintamenot. Lisäksi kustannuspaikalle kirjataan sosiaali- ja potilasasiamiehen menot. (vakanssit: 1 STJ, 1 TP, 1 JH, 1 TH, 2 K).

2 2 TERVEYDENHUOLTO Perusterveydenhuolto Avohoito 2103 Puheterapia Toiminta jatkuu pääosin ennallaan siten, että se on sopeutettu työntekijän osaaikaisuusjärjestelyihin.(1,0 PT) Terveysneuvonta (äitiys- ja lastenneuvola) Synnyttäjien, lasten ja koululaisten määrä on vähentynyt viimeisen neljän vuoden aikana, joten henkilöstöresurssia on tarkistettu vuonna Lainsäädännöllä on kuitenkin viime vuosina nostettu yhä voimakkaammin esiin neuvoloiden roolia ennakoivassa toiminnassa. Toiminnan toteuttaminen lainsäädännön ja kunnassa esiintyvän palvelutarpeen mukaisena edellyttää kahden terveydenhoitajan resurssin ohjaamista neuvolatoimintaan. Terveysneuvonnassa toisen työntekijän työpanos jakautuu seuraavasti: 20 % terveysneuvontaa, 40 % vanhusten avohoitoa ja 40 % päihdetyötä. (2 TH) 2105 Kouluterveydenhuolto Toiminnat entisellään. Kouluterveydenhuollon rooli ennakoivassa toiminnassa ja osana oppilashuoltoa on kasvanut, mutta muutokset on toteutettavissa olemassa olevalla resurssilla. (1 TH) 2106 Työterveyshuolto Työterveyshuollon lääkäripalvelujen tarve on tällä hetkellä kaksi päivää viikossa. Lääkäripalveluiden järjestämistä jouduttaneen ottamaan uudelleen käsittelyyn vuoden 2015 aikana. Työterveyshuollon taksat tarkistettiin vuoden 2015 alusta alkaen (2 TH, 1 TKA.) 2107 Lääkäreiden vastaanotto Toiminta toteutetaan kokonaisuudessaan kunnan omana toimintana ja virkalääkärivoimin. Asiakaspalvelujen ostoihin sisältyvät mm. korvalääkärin ja ortopedin palvelut. Rintamaveteraanien terveyskeskuskäynnit ovat edelleen maksuttomia. Vastaanottotoimintaa kehitetään osallistumalla Hyvä Potku -hankkeeseen. Tarkoituksena on kysynnän ja kapasiteetin kartoittaminen, minkä pohjalta tehdään tarvittavat muutokset toiminnan tasapainottamiseksi. (1 JL, 4 TKL, 6 SH, 1 LH, 1 PH, 1 TKA, 1 KK).

3 Mielenterveys- ja perheneuvola Psykiatripalvelut hankitaan ostopalveluina yhtenä päivänä viikossa. Psykologi ja sosiaalityöntekijä hoitavat myös kasvatus- ja perheneuvolatoimintoja. Mielenterveyshoitaja on mukana Arjen Mieli-hankkeessa. Siinä työstetään vaikeasti sairaiden ja huonosti hoitoon sitoutuvien potilaiden hoitoon tarkoitettua ACT mallia. (1 PSYK., 2 SH, 1 STT) 2111 Avokuntoutus Lääkinnällinen avokuntoutus, erilaiset terapiat, jalkojenhoito. Apuvälineiden hankinnan hoitaa keskussairaalan apuvälineyksikkö Sairaankuljetus Sairaankuljetuspalvelut hoitaa PKSSK / P-K:n Pelastuslaitos. Varsinaiset Kelan korvaamat kuljetukset laskuttaa kuntayhtymä ja terveyskeskuksen korvattavaksi kuuluvat sisäiset siirrot kunta maksaa suoraan pelastuslaitokselle Hammashuolto Palvelu tuotetaan kokonaisuudessaan omana toimintana. Virassa on vastaava hammaslääkäri, mutta muuta hammaslääkärin palvelut on saatu toteutettua osaaikaisilla järjestetyillä. Samalla myös sellaisia hammaslääkärin tehtäviä, joita voi hoitaa muu hammashoidon hoitohenkilöstö, on siirretty henkilöstölle. (1 VASTHML, 2 HML, 2 SH, 3 HH). Vuodeosastohoito 2301 Vuodeosasto Vuodeosastolla on tällä hetkellä 24 sairaansijaa, joista 14 akuuttipaikkaa ja 10 pitkäaikaissairaansijaa. Vuoden 2015 aikana toiminta tullaan muuttamaan vanhuspalveluita koskevan lainsäädännön ja vanhustenhuollon palvelurakennemuutoksen päätösten mukaisesti siten, että viimeinen laitoshoidon kokonaisuus tullaan purkamaan arviointi- ja kuntoutusyksiköksi sekä tehostetun palveluasumisen paikoiksi osaksi Kielo -yksikköä. Muutoksen aikatauluun vaikuttaa käynnissä oleva kattoremontti, mutta suunnittelutyö on jo käynnistetty. (1 OH, 14 SH, 2 PH, 4 LH, 1 TKA).

4 Laitoskuntoutus Lääkinnällisen kuntoutuksen laitoshoitopalveluiden ostot. Vuodelle 2015 laitoskuntoutukseen ei ole varattu määrärahaa, koska ko. kuntoutusta on käytetty viimeisten 3-4 vuoden aikana. Täydentävät palvelut 2401 Laboratorio Juuan terveyskeskuksen laboratorio toimii Islabin toimintayksikkönä. Terveyskeskus maksaa Islabille palveluista korvauksen tutkimusten määrän perusteella ja perii Islabilta vuokran tilojen käytöstä. Islabin henkilökunta Juuassa: 3 laboratoriohoitajaa Röntgen Toiminta jatkuu entisenlaisena. Röntgenliikelaitokseen liittyminen ei ole edennyt suunnitellusti. Ostopalveluihin sisältyvät radiologin palvelut (n.1 pv/kk). Juuka lähtee mukaan alueellisen toimintamallin käyttöönottoon röntgentoiminnassa, jolloin asiakkaan valinnanvapaus laajenee röntgentoiminnassa. (1 RH) Fysioterapia Fysioterapian normaali toiminta jatkuu entisellään. (2 FT, 0,5 KH) 2404 Välinehuolto Välinehuollossa ei ole omaa työntekijää vaan keskusvarastonhoitaja hoitaa myös välinehuollon. (0,5 VH) Keskusvarasto Hoito- ym. tarvikehankinnoissa Juuka on mukana Joensuun seudun hankintatoimen hankintarenkaassa. Pyykki- ja suojavaatehuollon kilpailutus toteutuu keväästä Lääkehuollon palvelut ostetaan keskussairaalan apteekista. Keskusvarastonhoitaja hoitaa myös välinehuollon toiminnot. (1 LH)

5 5 Huolto 2501 Ravintohuolto Sosiaali- ja terveystoimi ostaa tarvitsemansa ateriapalvelut sivistyslautakunnan alaiselta puhtaus- ja ruokapalvelujen yksiköltä Kiinteistöhuolto Kiinteistöhuollon palvelut hoitaa keskitetysti tekninen palvelualue muiden hallintokuntien toimiessa ko. palvelujen tilaajana. Terveyskeskuksen siivouspalvelut ostetaan sivistyslautakunnan puhtaus- ja ruokapalvelujen yksiköltä. Ympäristöterveydenhuolto Juuan kunta kuuluu Joensuun seudun ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueeseen. Erikoissairaanhoito 2701 Kuntayhtymät Sisältää kunnan maksuosuudet erikoissairaanhoidon palveluista Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaali-palvelujen kuntayhtymälle. Talousarvioraamissa pysyminen edellyttää lautakunnalta paitsi onnea kalliin hoidon hoitopäivien määrässä myös sitä, että oma vuodeosasto ja muut perustason hoito- ja hoivapalvelut toimivat tehokkaasti. Vuonna 2013 ja vuoden 2014 aikana ei Juualla ole ollut jonotuspäiviä keskussairaalassa Muu erikoissairaanhoito Ostopalvelut yksityisiltä erikoissairaanhoidon palvelujen tuottajilta

6 6 SOSIAALIPALVELUT Muut lasten ja perheiden palvelut 3201 Yleinen sosiaalityö Kustannuspaikka sisältää sosiaalityöntekijöiden, sosiaaliohjaajan ja kuntouttavan työtoiminnan vastaavan palkka- ja toimintamenot. Vuoden aikana sosiaalityössä on talousarvion tekemisen vaiheessa arvioitu olevan mahdollista vähentää sosiaalityön resurssia eläköitymisten myötä, mutta käytännössä on jo osoittautunut, että vähennys ei todennäköisesti tule olemaan mahdollista vaan täyttöluvat joudutaan hakemaan ja määräraha järjestelemään. Myös uusi sosiaalihuoltolaki asettaa paineita sosiaalityön edelleen kehittämiselle ennemminkin kuin supistamiselle. Sosiaalipalvelujen ostoon sisältyvät määrärahavaraukset sosiaalipäivystykseen sekä Nuorten Paja Apajan toimintaan. Kustannuspaikalle sisältyvät myös lastensuojelun avohoidon menot. (2 STT, 1 SO, 1 TS) 3202 Ammatilliset perhekodit Lastensuojelun sijoituksien toteuttamiseksi. Ammatillisissa perhekodeissa tällä hetkellä 0 lasta Lastensuojelun perhehoito Sisältää yksityisiltä perhehoitajilta toimeksiantosopimuksilla ostetut palvelut. Korvaukset muodostuvat palkkiosta ja kulukorvauksista. Perhehoidossa on tällä hetkellä 4 lasta Lastensuojelun laitokset Laitoshoitomuotoisena sijoituspaikkana ovat tällä hetkellä Himaharjun, Saraheinän, Messin ja Romon lastenkodit, joissa tällä hetkellä 5 lasta Tukiasunnot Kunnan vuokraamien tukiasuntojen vuokramenot ja -tulot 3206 Vammaispalvelut Asiakaspalveluiden ostot sisältävät mm. vammaispalvelulain mukaisen palveluasumisen (tällä hetkellä neljä henkilöä). Muiden palvelujen määrärahoissa on huomioitu vain jo päätöksillä olevat maksusitoumukset (henkilökohtaiset avustajat, asunnonmuutostyöt). Kuljetuspalveluissa on käytössä sekä vammaispalvelulain mukaiset että sosiaalihuoltolain mukaiset kuljetuspalvelut Päihdehuolto- ja raittiustyö Päihdekuntoutus ja päihdekuntoutus yksiköt (esim. Tuhkimo, Helppi) Päihdeongelmaisten tukiasunnot Siirretään kustannuspaikalle 3205.

7 7 Kehitysvammahuolto 3301 Kv:n suojatyö (Toimintakeskus) Kehitysvammaisten päivä- ja työtoiminta Touhulan ja Villelän yksiköissä. Sisältää myös ostopalveluna toteutettuja henkilökohtaisten avustajien kustannuksia. (1 JOHJ, 3 KVOHJ, 1 henk.koht.avustaja) Kv:n palveluasunnot (Viherkallio) Viherkalliossa tuotetaan autetun asumisen palveluita 16 kehitysvammaiselle. Asukkaiden ikääntymisen myöstä on toimintaan odotettavissa muutoksia mm. yövalvonnan järjestämisen osalta. (1 KVOHJ, 4 KVHOIT) Kv:n avohoito Lasten ja nuorten palvelut, palveluohjaus (1 kuntoutusohjaaja) 3304 Kv:n hoitokodit Asiakaspalveluiden ostot (4303) sisältävät mm. Leväniemen, Kirsikodin, Menninkäisen, Verkkolammin ym. hoitokoteihin sijoitettujen 15 asukkaan asumis- ja hoitopalvelut. Tavoitteena on, ettei uusia sijoituksia kunnan ulkopuolelle enää tehtäisi Kv:n perhehoito Ei tällä hetkellä asiakkuuksia, mutta pidetään aina tarjolla mahdollisuutensa, jos asiakkaan tarpeisiin soveltuva hoiva on järjestettävissä tällä tavoin Kuntayhtymät kv. Asiakaspalveluiden ostoihin Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalveluiden kuntayhtymältä (Honkalammen palvelut) Honkalammen eri yksiköissä on laitoshoidossa keskimäärin 8-12 juukalaista. Honkalammen keskuslaitoksen yksiköistä neuvotellaan asiakkaiden siirroista muihin autetun asumisen yksiköihin Kehitysvammaisten pienryhmäkoti Sinisiipi Pienryhmäkodin toimintamenot. Ohjaajat vastaavat myös itsenäisesti tukiasunnoissa asuvien kehitysvammaisten tuesta. (2,5 KVOHJ)

8 8 Kotihoito 3401 Kotihoito (kotipalvelu ja kotisairaanhoito) Kotiin tuotettujen palveluiden toteuttamiseen varattu määräraha sisältää osallistumisen sotaveteraaniprojektin rahoitukseen. Lääkejaon kustannusten siirtyminen kunnalle on huomioitu määrärahassa. Lapsiperheille tarjottava kotihoito on vuoden alusta alkaen tuotu osaksi kotipalveluita. Tämän vaikutusta resursseihin seurataan. (1 KHesimies, 1 PO, 4 SH, 1 PH, 17 LH, 6,5 KH, 2 KA) Tukipalvelut Ateriapalvelut, turvapuhelinten päivystyspalvelut (ostopalveluna Mainio Vireeltä), sotainvalidien siivouspalvelut sekä yöpartiotoiminnan ostopalvelut. Vanhustenhuolto 3501 Vanhusten palvelukeskus (Palvelukeskus Kotikallio) Kotikalliossa on kaikkiaan 53 asukasta. Tulot koostuvat vuokrista, ateriamaksuista, perusmaksusta, pyykkimaksuista, sähkömaksuista sekä tuloihin perustuvista palvelumaksuista (1 VASTSH, 3 SH, 6 PH, 15 LH, 1 HA, 1 PKA, 2 KH) Vanhusten ym. hoitokodit Ko. kustannuspaikka sisältää vanhusten tehostetun ympärivuorokautisen palvelujen ostamisen yksityisiltä palveluntuottajilta. Pääosa vanhusasukkaista on tällä hetkellä Tetriahon ja Tetrituvan Hoitokodissa Juuassa ja Pielisen Karjalan Dementiakodissa Nurmeksessa. Lautakunta on ottanut käyttöön palvelusetelin vanhusten tehostetun palveluasumisen järjestämisessä. Jatkossa palvelusetelin käyttöä pyritään laajentamaan uusien asiakassijoitusten yhteydessä Vanhusten ym. perhehoito Ei asiakkuuksia. Pidetään mukana yhtenä vaihtoehtona palveluita tarjottaessa Omaishoidon tuki Omaishoidon tuen myöntämiskriteerit ja maksuluokat tarkistettiin ja uudistettiin viimeksi vuonna Uudistuksen tavoitteena oli lisätä omaishoidon tuen saajien määrää valtakunnallistenkin tavoitteiden mukaisesti. Uudistus toteutettiin vuoden 2013 aikana. Omaishoidon tuen saajien määrä nousi vuonna 2014 määrärahalisäyksen jälkeen 89:een. Vuoden aikana määrärahan siirtoja omaishoidon tukeen jouduttaneen tekemään.

9 Peruskorjausavustukset Vanhusten kotona asumista tukevia peruskorjausavustuksia jaetaan kunnanhallituksen lautakunnalle mahdollisesti myöntämien perintövarojen turvin. Ko. varoja on toistaiseksi jaettavissa kunnanhallituksen harkinnan perusteella lautakunnalle vuosittain Tehostetun palveluasumisen yksikkö Hoivakoti Kielo Tehostetun palveluasumisen yksikkö terveyskeskuksen tiloissa. Yksikössä on 51 asukasta. Yksikön laajennus toteutettiin vuonna 2014, jolloin saatiin käyttöön uusi laajennusosa Kaisla. Toimintaa kehitetään edelleen osana vuodeosaston toiminnan muutosta. (1 VASTSH, 2 SH, 11 PH, 14,5 LH, 2 LA, 2 HA, 0,5 VIRIKETT) Vanhusten avohoito Vanhuspalveluiden ennakoivat palvelut, mm. fysioterapeutti ja muistihoitaja, kotiuttava sairaanhoitaja sekä vanhusten päivätoiminta. (1 TH, 2 SH, 1 FT, 1 KH) 3520 Sosiaalitoimen projektit Kaari-hanke (Ellinkulma), VÄISTÖ-hanke, Varikko, Mivi TOIMEENTULOTURVA 3601 Perustoimeentulotuki ( 90 % toimeentulotuen kokonaismäärästä ) 3602 Täydentävä toimeentulotuki ( 7 % toimeentulotuen kokonaismäärästä ) 3602 Ehkäisevä toimeentulotuki ( 3 % toimeentulotuen kokonaismäärästä ) 3604 Kuntouttava työtoiminta Kuntouttavaa työtoimintaa kehitetään yhdessä muiden hallintokuntien kanssa. Kuntouttavaan työtoimintaan sijoitettavien henkilöiden määrää pyritään lisäämään merkittävästi.

Käyttösuunnitelmassa on tarkoitus yksilöidä valtuuston osoittamien taloudellisten resurssien kohdentaminen asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi.

Käyttösuunnitelmassa on tarkoitus yksilöidä valtuuston osoittamien taloudellisten resurssien kohdentaminen asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. 1 STLTK 28.10.2015 Liite nro 3 D. SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA VUODEN 2016 TALOUSARVION ALUSTAVA KÄYTTÖSUUNNITELMA YLEISTÄ Käyttösuunnitelmassa on tarkoitus yksilöidä valtuuston osoittamien taloudellisten

Lisätiedot

Käyttösuunnitelmassa on tarkoitus yksilöidä valtuuston osoittamien taloudellisten resurssien kohdentaminen asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi.

Käyttösuunnitelmassa on tarkoitus yksilöidä valtuuston osoittamien taloudellisten resurssien kohdentaminen asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. 1 STLTK 27.1.2016 Liite nro 1 B. SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA VUODEN 2016 TALOUSARVION KÄYTTÖSUUNNITELMA YLEISTÄ Käyttösuunnitelmassa on tarkoitus yksilöidä valtuuston osoittamien taloudellisten resurssien

Lisätiedot

Käyttösuunnitelmassa on tarkoitus yksilöidä valtuuston osoittamien taloudellisten resurssien kohdentaminen asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi.

Käyttösuunnitelmassa on tarkoitus yksilöidä valtuuston osoittamien taloudellisten resurssien kohdentaminen asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. 1 STLTK 8.10.2014 Liite nro 2 E SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION ALUSTAVA KÄYTTÖSUUNNITELMA YLEISTÄ Käyttösuunnitelmassa on tarkoitus yksilöidä valtuuston osoittamien taloudellisten

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE

TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 1 STLTK 28.10.2015 Liite 3 A TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2017-2018 TOIMIELIN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Sosiaali- ja terveydenhuollon tavoitteena on tuottaa palveluita, 1. joilla

Lisätiedot

JUUAN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE kunnanvaltuuston päätöksen mukaisena

JUUAN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE kunnanvaltuuston päätöksen mukaisena 1 STLTK 26.02.2015 Liite 3 A JUUAN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2016 2017 kunnanvaltuuston 16.12.2014 päätöksen mukaisena SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN OSUUS 2 Toiminnan

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO 2013. 312,6 vakanssia (303,6/1v/1ma/8avoinna)

SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO 2013. 312,6 vakanssia (303,6/1v/1ma/8avoinna) SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO 2013 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA YKSILÖJAOSTO HYVINVOINTIJAOSTO SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO Perusturva HALLINTO Perusturva Toimistopalvelut Talousasiat Terveyspalvelujen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimen vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelma

Sosiaali- ja terveystoimen vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelma Sosiaalilautakunta 2 27.01.2015 Sosiaali- ja terveystoimen vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelma 7/02.07.01/2015 Sosltk 2 Kunnanvaltuusto on 1.12.2014 67 hyväksynyt vuoden 2015 ta lousar vion so si

Lisätiedot

Budjetti + Budjetti Käyttö Käyttö Erotus muutos % eur Perusturvan hallinto

Budjetti + Budjetti Käyttö Käyttö Erotus muutos % eur Perusturvan hallinto Mäntyharjun kunta Sivu 1 004110 Perusturvan hallinto TOIMINTAKULUT -321 910-107 303-89 494 83,4-17 810 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -321 910-107 303-89 494 83,4-17 810 004111 Seutu-sote TOIMINTAKULUT -32 000-10

Lisätiedot

PERUSTURVAPALVELUJEN TALOUSARVIO VUODELLE 2016

PERUSTURVAPALVELUJEN TALOUSARVIO VUODELLE 2016 ptltk 28.10.2015 PERUSTURVAPALVELUJEN TALOUSARVIO VUODELLE 2016 Toimintaympäristöanalyysi Suunnitelmakaudella perusturvapalvelujen toimintaan tulee voimakkaasti vaikuttamaan valtakunnan tason päätökset

Lisätiedot

Laitoshoidon ja palveluasumisen asiakasmaksupäätökset

Laitoshoidon ja palveluasumisen asiakasmaksupäätökset HALLINTO- JA TUKIPALVELUT / PERUSTURVA TP2013 TP2014 TP2015 Varhaiskasvatus Asiakasmaksupäätökset 1 762 2 145 1 644 Yksityisen hoidon tukipäätökset 314 252 278 Ostopalvelupäätökset sekä lasten kotihoidontuen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2016

TOIMINTAKERTOMUS 2016 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 TOIMIELIN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Sosiaali- ja terveydenhuollon tavoitteena on tuottaa palveluita, 1. joilla turvataan kuntalaisten hyvinvointia ja itsenäistä selviytymistä

Lisätiedot

PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2019

PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2019 PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2019 Perusturvan hallinto Hyvinvointilautakunta vahvistaa sitovat käyttösuunnitelmat tulosyksikkö I-tasolla. Perusturvajohtaja, johtava

Lisätiedot

PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2018

PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2018 PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2018 Perusturvan hallinto Hyvinvointilautakunta vahvistaa sitovat käyttösuunnitelmat tulosyksikkö I-tasolla. Perusturvajohtaja, johtava

Lisätiedot

TALOUSARVIO VUODELLE 2015 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE

TALOUSARVIO VUODELLE 2015 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 1 TALOUSARVION SEURANTA 31.5.2015: STLTK 10.6.2015 Liite nro 1 C TALOUSARVIO VUODELLE 2015 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2016-2017 TOIMIELIN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 1-4/2016 ja TP Simo 1-4/2016. Simo TP 2015

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 1-4/2016 ja TP Simo 1-4/2016. Simo TP 2015 Horisontti 14/2016 7 000 6 000 Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 14/2016 ja 5 000 4 000 3 000 1 000 809 1 654 205 765 154 363 1 582 121 1 652 3 573 1 649 4 551 841 2 920 242 594

Lisätiedot

AIKUISTEN PSYKOSOSIAALISET PALVELUT

AIKUISTEN PSYKOSOSIAALISET PALVELUT AIKUISTEN PSYKOSOSIAALISET PALVELUT Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 52 90 60 67 ei kiireellinen jonotusaika (kk) kk / asiakas /asiakas -867-663 -883 133-45 066-59 635-52 977 89 145 351 291

Lisätiedot

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät ja TP Simo Simo TP 2016

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät ja TP Simo Simo TP 2016 Horisontti 7 Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät ja 6 5 1 89 4 3 116 328 1 24 1 44 3 463 1 56 4 795 761 2 76 6 48 365 1 92 12 649 472 1 445 Perhehoidon ja lyhytaikaisen avohuollon

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö Raisio Raisio Raisio Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma

Aikuissosiaalityö Raisio Raisio Raisio Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma Aikuissosiaalityö Raisio Raisio Raisio Toteuma 2015-09 %:a Arja Iho 2014 2015 2015-09 talousarviosta 2015 Sosiaalityö Asiakasperheet 2 244 2 102 1 868 + 88,87 % / asiakasperhe /perhe -577-689 -483 + 70,14

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2016 Tilinpäätös Talousarvio valtuusto Toteuma

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2016 Tilinpäätös Talousarvio valtuusto Toteuma Aikuisten psykososiaaliset palvelut Rusko Rusko Rusko Toteuma 2016-03 %:a Seija Heikkonen 2015 2016 2016-03 talousarviosta 2016 Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 72 60 44 + 73,33 % ei kiireellinen

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma 2015-09 %:a Arja Iho 2014 2015 2015-09 talousarviosta 2015 Sosiaalityö Asiakasperheet 140 125 102 + 81,60 % / asiakasperhe /perhe -566-676 -701 + 103,80 % -79

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2016 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2016 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma Aikuisten psykososiaaliset palvelut Rusko Rusko Rusko Toteuma 2016-06 %:a Seija Heikkonen 2015 2016 2016-06 talousarviosta 2016 Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 72 60 52 + 86,67 % ei kiireellinen

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio valtuusto Toteuma

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio valtuusto Toteuma Aikuisten psykososiaaliset palvelut Rusko Rusko Rusko Toteuma 2015-06 %:a Seija Heikkonen 2014 2015 2015-06 talousarviosta 2015 Arja Iho Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 57 60 50 83 ei kiireellinen

Lisätiedot

Oma erikoissairaanhoito /avohoitokäynti. Hoitopäivät / hoitopäivä /hoitopäivä Kulut Tuotot Netto

Oma erikoissairaanhoito /avohoitokäynti. Hoitopäivät / hoitopäivä /hoitopäivä Kulut Tuotot Netto Aikuisten psykososiaaliset palvelut Raisio Raisio Raisio Raisio Seija Heikkonen 2013 2014 2015 2015 / 2014 Arja Iho Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 468 581 481 83 ei kiireellinen jonotusaika

Lisätiedot

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 1-4/2015 ja TP

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 1-4/2015 ja TP Horisontti 6 000 Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät ja 5 000 4 000 3 000 1 000 1 161 649 263 600 518 271 1 749 542 960 2 288 1 384 4 348 960 3 261 120 365 600 2 165 14 TP14 14

Lisätiedot

Viranhaltijalla on oman toimialueensa osalta oikeus tehdä päätöksiä seuraavissa asioissa:

Viranhaltijalla on oman toimialueensa osalta oikeus tehdä päätöksiä seuraavissa asioissa: Viranhaltijalla on oman toimialueensa osalta oikeus tehdä päätöksiä seuraavissa asioissa: Lasten ja nuorten palvelut, peruspalvelut Palveluvastaava sosiaalihuoltolain (1301/2014) 19. :n mukaisesta lapsiperheiden

Lisätiedot

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät Si TP15. Si TP14

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät Si TP15. Si TP14 Horisontti TP 7 000 Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 2014 6 000 4 000 3 000 1 000 809 649 1 654 1 161 537 1 749 3 573 2 692 4 551 4 456 2 920 3 816 594 365 2 128 2 646 TP15 TP14

Lisätiedot

TALOUSARVIORAKENNE 2014

TALOUSARVIORAKENNE 2014 TALOUSARVIORAKENNE 2014 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 20.5.2014 Toimielin 50 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Sosiaali- ja terveysjohtaja Johtava ylilääkäri 500 HALLINTO- JA TALOUSPALVELUT Talousjohtaja

Lisätiedot

Talousarvio 2017 Muutosesitykset ja tasapainotilanne

Talousarvio 2017 Muutosesitykset ja tasapainotilanne Talousarvio 2017 Muutosesitykset ja tasapainotilanne 21.9.2016 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT YHTEENSÄ TP 2015 TA 2016 est Est 2016 LTK 2017 (ilman esh) Myyntituotot 1 526 837 1 347 234 1 347 234 1 388 029

Lisätiedot

Perusturvajohtaja Tuija Koivisto

Perusturvajohtaja Tuija Koivisto Vuosia valmisteltu sote-uudistus on jäissä; yleisesti kuitenkin nähdään, että sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuu tulee saada yksittäistä kuntaa leveämmille hartioille Raukesivat myös pitkään

Lisätiedot

AIKUISTEN SOSIAALIPALVELUT LIITE 3

AIKUISTEN SOSIAALIPALVELUT LIITE 3 AIKUISTEN SOSIAALIPALVELUT LIITE 3 Kotona tehtävä palvelutarpeen arviointi Kotiin vietävä psykososiaalinen tuki Palvelutarpeen arviointi (muu kuin kotona tehtävä) Aikuissosiaalityö (ennalta ehkäisevä sosiaalityö,

Lisätiedot

TILAUSKEHYKSEEN SISÄLTYVÄT MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT

TILAUSKEHYKSEEN SISÄLTYVÄT MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT Vastaanottopalvelut + 0,9 me Hoitoonpääsy ja yhteydensaanti parantunut Tavoite 90 %:n vastausprosentti lokakuussa > tason ylläpitäminen ja parantaminen Siilaisen vastaanottotilojen

Lisätiedot

Tilinpäätös 2007 / määrärahaylitykset Kv 17.3.2008 14, liite 8 Kh 3.3.2007 62, liite 3 Käyttötalous

Tilinpäätös 2007 / määrärahaylitykset Kv 17.3.2008 14, liite 8 Kh 3.3.2007 62, liite 3 Käyttötalous / määrärahaylitykset Kv 17.3.2008 14, liite 8 Kh 3.3. 62, liite 3 Käyttötalous Tulosalue HENKILÖSTÖ- HALLINTO -1 050 333 110 000-940 333-1 369 682 142 595-1 227 087-319 350 32 595-286 755 Toimintakulut

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUKIPALVELUT

SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUKIPALVELUT SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUKIPALVELUT Sosiaali- ja terveyspalvelujen tukipalvelut on eriytetty omaksi talousarviokohdakseen vuoden 2015 talousarvioon. Tiedot eivät ole

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut keskeinen osa kuntien toimintaa

Sosiaali- ja terveyspalvelut keskeinen osa kuntien toimintaa Sosiaali- ja terveyspalvelut keskeinen osa kuntien toimintaa Pohjatietoa kuntavaaleihin Kaikki yhteen ääneen. 28.10.2012 Använd din röst. Kuntien järjestämisvastuu Kunnilla on vastuu palvelujen järjestämisestä

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019 Talousarvion noudattamista koskevat ohjeet Talousarvion sitovuuden osalta kaupunginhallitus esittää noudatettavaksi

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Leena Lahti talousarviosta 2017 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Leena Lahti talousarviosta 2017 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma Aikuisten psykososiaaliset palvelut Rusko Rusko Rusko Toteuma 2017-03 %:a Seija Heikkonen 2016 2017 2017-03 talousarviosta 2017 Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat kpl 71 65 36 + 55,38 % ei

Lisätiedot

Hiiden terveydenhuoltoalue - esimerkkejä eri hallinto- ym. malleista

Hiiden terveydenhuoltoalue - esimerkkejä eri hallinto- ym. malleista Hiiden terveydenhuoltoalue - esimerkkejä eri hallinto- ym. malleista Ritva Teräväinen Kehittämispäällikkö Yksittäinen kunta: tilaajaosaaminen Palvelu Palvelu Palvelu Palvelu Palvelu Palvelu Tasapuolisuus?

Lisätiedot

TP Budjetti Budjetti Muutos % TOIMINTAKULUT ,5 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,5

TP Budjetti Budjetti Muutos % TOIMINTAKULUT ,5 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,5 Mäntyharjun kunta Sivu 1 004110 Perusturvan hallinto TOIMINTATUOTOT 2 400 TOIMINTAKULUT -363 239-391 770-401 630 2,5 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -360 839-391 770-401 630 2,5 LASKENNALLISET ERÄT 370 962 391 770

Lisätiedot

Yhteiset toiminnot Asukasluku , , , , , ,

Yhteiset toiminnot Asukasluku , , , , , , Lasten, nuorten ja TP 2013 TA 2014 Menot ajalta 1.1-31.3.2014 TP 2014 arvio josta perheiden palvelut Yhteensä Yhteensä Yhteensä Yhteensä Vihti Karkkila Tuote Suorite Nettomenot Suor.lkm Y-hinta Nettomenot

Lisätiedot

Suoritteet / tunnusluvut TP-2015 TA-2016 TAE-2017 Muutos TA 16/17 TS-2018 Henkilöstömäärä 2,75 2,75 1-1,75 *vakituiset * tilapäiset 0

Suoritteet / tunnusluvut TP-2015 TA-2016 TAE-2017 Muutos TA 16/17 TS-2018 Henkilöstömäärä 2,75 2,75 1-1,75 *vakituiset * tilapäiset 0 PERUSTURVALAUTAKUNTA Hallinto ja huolto Suoritteet / tunnusluvut TP-2015 TA-2016 TAE-2017 Muutos TA 16/17 TS-2018 Henkilöstömäärä 2,75 2,75 1-1,75 *vakituiset * tilapäiset 0 Ympäristöterveys Suoritteet

Lisätiedot

Perusturvakeskus No Kustannuspaikka Asiatarkistus/varatarkastaja Tiliöijät/varatilijöijä Hyväksyjä/varahyväksyjä

Perusturvakeskus No Kustannuspaikka Asiatarkistus/varatarkastaja Tiliöijät/varatilijöijä Hyväksyjä/varahyväksyjä 5000 Lautakunta Marja Havukainen/Sari Nurmi Marja Havukainen/Sari Nurmi Markku Kipinä/Mervi Paddar 5010 Hallinto Sari Nurmi/Marja Havukainen Sari Nurmi/Marja Havukainen Markku Kipinä/Mervi Paddar 5020

Lisätiedot

Kannonkoski Kannonkoski Kannonkoski Kannonkoski Tot Poikkeama Muutos 2015/16

Kannonkoski Kannonkoski Kannonkoski Kannonkoski Tot Poikkeama Muutos 2015/16 Kannonkoski Kannonkoski Kannonkoski Kannonkoski Kannonkoski Tot Poikkeama Muutos 2015/16 SOTEN JA SAARIKAN HALLINTO -22 083-28 839-28 839-13 932 48,3 14 907 8 151-36,9 Saarikan toimisto ja Yv, Yh, yks.joas,

Lisätiedot

FORSSAN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ SOSIAALIHUOLLON PALVELUJEN TUOTTEISTUSPERIAATTEET VUONNA 2016

FORSSAN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ SOSIAALIHUOLLON PALVELUJEN TUOTTEISTUSPERIAATTEET VUONNA 2016 FORSSAN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ FORSSAN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ SOSIAALIHUOLLON PALVELUJEN TUOTTEISTUSPERIAATTEET VUONNA 2016 1 Sisällys TUOTTEISTUKSEN LÄHTÖKOHDAT... 3 HALLINNON KUSTANNUSTEN

Lisätiedot

50 % 57 % 60 % 21 % lääkäripalvelujen peittävyys Vastaanotto Päivytyskäyntien osuus kaikista. 0 % 0 % 0 % käynneistä Vastaanotto Terveysasemien

50 % 57 % 60 % 21 % lääkäripalvelujen peittävyys Vastaanotto Päivytyskäyntien osuus kaikista. 0 % 0 % 0 % käynneistä Vastaanotto Terveysasemien Palvelu: Vastaanotto Vastuuhenkilö: Johtava ylilääkäri TILAAJAN ESITYS 2015 Vastaanotto Avohoito- / vastaanottoasiakkaat 4 700 5 200 5 923 26 % Vastaanotto / yhteistoiminta-alueen asukas 243 242 242-1

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI HENKILÖSTÖRESURSSI- YKSIKKÖ. TUNNUSLUVUT TALOUSARVIO 2015 Tp 2011 Tp 2012 Tp 2013 Ta 2014 Ta 2015

SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI HENKILÖSTÖRESURSSI- YKSIKKÖ. TUNNUSLUVUT TALOUSARVIO 2015 Tp 2011 Tp 2012 Tp 2013 Ta 2014 Ta 2015 Henkilöstöresurssiyksikkö TUNNUSLUVUT TALOUSARVIO 2015 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI Vakinaiset virat/toimet 631 638 573 615,2 568,4 Ulkopuolelta ostettu työvoima/päivät 833 2 330 1 360 470 400 HENKILÖSTÖRESURSSI-

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE

TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 1 Raportointi 1-9/2016 STLTK 16.11.2016 TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2017-2018 TOIMIELIN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Sosiaali- ja terveydenhuollon tavoitteena on tuottaa palveluita,

Lisätiedot

TALOUSARVIORAKENNE JA TILINKÄYTTÄJÄT 2014

TALOUSARVIORAKENNE JA TILINKÄYTTÄJÄT 2014 TALOUSARVIORAKENNE JA TILINKÄYTTÄJÄT 2014 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Toimielin 50 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Sosiaali- ja terveysjohtaja Johtava ylilääkäri 500 HALLINTO- JA TALOUSPALVELUT Talousjohtaja

Lisätiedot

TP 2014 TP 2015 TA 2016 Huhtikuu

TP 2014 TP 2015 TA 2016 Huhtikuu JOENSUU Terveyspalvelut Vastaanotto Avohoito- / vastaanottoasiakkaat 35 565 35 043 39 740 18 570 KV kk kumulatiivinen lääkäriasiakkaat 24 341 26 548 12 112 kk kumulatiivinen hoitaja-asiakkaat 29 164 28

Lisätiedot

Horisontti: Osavuosikatsaus, tammi-elokuu 2016 Perhepalvelut

Horisontti: Osavuosikatsaus, tammi-elokuu 2016 Perhepalvelut Horisontti: Osavuosikatsaus, Perhepalvelut Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset nuoret (perhehoito, lyhytaikaiset avohuollon sijoitukset, laitoshoito ja ammatilliset perhekodit) Määrä yhteensä (lapset

Lisätiedot

Säännön nimi. Tetola 20.01.2009 Terveyden ja toimintakyvyn sekä Ikla 27.01.2009 ikäihmisten palveluiden toimintasääntö

Säännön nimi. Tetola 20.01.2009 Terveyden ja toimintakyvyn sekä Ikla 27.01.2009 ikäihmisten palveluiden toimintasääntö HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN TERVEYDEN JA TOIMINTAKYVYN EDISTÄMISEN SEKÄ IKÄIHMISTEN PALVELUIDEN TOIMINTASÄÄNTÖ Säännön nimi Tetola 20.01.2009 Terveyden ja

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien käyttökustannukset 1) tehtävittäin 1997-2013, mrd.

Kuntien ja kuntayhtymien käyttökustannukset 1) tehtävittäin 1997-2013, mrd. Kuntien ja kuntayhtymien käyttökustannukset 1) tehtävittäin 1997-2013, mrd. 50 45 40 35 Käyttökustannukset yht. Sosiaali- ja terveystoimi 2) Opetus- ja kulttuuritoimi 2) Muut tehtävät 30 25 20 15 10 5

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 3619/02.02/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 3619/02.02/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 45 Asianro 3619/02.02/2013 Perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueiden vuoden 2013 tekniset talousarviomuutokset Perusturvan palvelualue Vanhus- ja vammaispalvelujen

Lisätiedot

Perusturvalautakunta nro 9/2013 18.12.2013 SISÄLLYSLUETTELO

Perusturvalautakunta nro 9/2013 18.12.2013 SISÄLLYSLUETTELO nro 9/2013 SISÄLLYSLUETTELO PTLTK 80 Kokouksen järjestäytyminen PTLTK 81 Viranhaltijapäätösten laillisuusvalvonta PTLTK 82 Perusturvalautakunnan vuoden 2014 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI NIMISTÖT 2014 OSASTOKARTTA = A. 30 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI (Toimiala) 300 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA

JÄMSÄN KAUPUNKI NIMISTÖT 2014 OSASTOKARTTA = A. 30 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI (Toimiala) 300 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 1 30 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI (Toimiala) 300 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 3000 Sosiaali- ja terveystoimen hallinto 30000 Sosiaali- ja terveystoimen hallinto 30 000 Yhteiset talous- ja hallintopalvelut

Lisätiedot

PALVELUALUEET KÄYTTÖSUUNNITELMASSA

PALVELUALUEET KÄYTTÖSUUNNITELMASSA PALVELUALUEET KÄYTTÖSUUNNITELMASSA Mustijoen perusturva Perusturvapalvelukeskus Perusturvajohtaja Perusturvan johtoryhmä Kehittämis- ja hallintopalvelut Terveydenhuoltopalvelut PALVELU- ALUEET Lasten,

Lisätiedot

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ AKSELI TOIMINTAKERTOMUKSEN TAULUKKOLIITE

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ AKSELI TOIMINTAKERTOMUKSEN TAULUKKOLIITE PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ AKSELI TOIMINTAKERTOMUKSEN TAULUKKOLIITE 2016 Sisällys 1 Nettokustannukset... 1 2 Suoritteet... 5 3 Yksikköhinnat... 10 4 Jäsenkuntien maksuosuuslaskelmat... 12 4.1 Masku... 12 4.2

Lisätiedot

Perusturvalautakunta liite nro 2

Perusturvalautakunta liite nro 2 Äänekosken kaupunki Sivu 1 031100 Perusturvan hallinto TULOT 1.097 1.040 MENOT -397.492-350.500-149.326-305.900-12,7 NETTO -396.395-350.500-148.286-305.900-12,7 031110 Perusturvan ATK MENOT -22.037-324.600-71.718-343.000

Lisätiedot

Kuntayhtymän valtuusto. Kuntayhtymän hallitus. Oy Hallitus Tulosalueet. Kuntayhtymän johtaja. Sairaanhoidon. Diagnostiikkapalvelut.

Kuntayhtymän valtuusto. Kuntayhtymän hallitus. Oy Hallitus Tulosalueet. Kuntayhtymän johtaja. Sairaanhoidon. Diagnostiikkapalvelut. Kainuun sote 2019 Kuntayhtymän valtuusto Tarkastuslautakunta NordLab -laboratorioliikelaitos Kuntayhtymän hallitus Kuntayhtymän johtaja Tilintarkastaja Sisäinen tarkastus Johtoryhmä Kainuunmeren Työterveys

Lisätiedot

Johdon ja esimiesten raportointi

Johdon ja esimiesten raportointi Johdon ja esimiesten raportointi Uutta Maiseman korvaavaa raportointijärjestelmää kehitetään parhaillaan. Tiedot täydentyvätj ja tarkentuvat elokuun osavuosikatsaukseen. Perhepalvelut Kodin ulkopuolelle

Lisätiedot

Vairinen-Salmela, Johanna, j. 7 Paasonen, Jaana, vj. - Sosiaali- ja terveyslautakunta. TOIMIELIN Tehtävä (Tulosalue) Toiminta-ajatus

Vairinen-Salmela, Johanna, j. 7 Paasonen, Jaana, vj. - Sosiaali- ja terveyslautakunta. TOIMIELIN Tehtävä (Tulosalue) Toiminta-ajatus TOIMIELIN Tehtävä (Tulosalue) Vastuuhenkilö Sosiaali- ja terveyslautakunta Hallinto Pentti Taimen Toiminta-ajatus Sosiaali- ja terveyslautakunnan tehtävänä on vastata tarpeellisten sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

Tehtäväalue Toiminto Säästö vuonna 2014 Säästö vuonna 2015 Hallinto Perusturvajohtajan työpanoksen myynti Pöytyän kansanterveystyön

Tehtäväalue Toiminto Säästö vuonna 2014 Säästö vuonna 2015 Hallinto Perusturvajohtajan työpanoksen myynti Pöytyän kansanterveystyön SELVITYS TALOUSTOIMIKUNNALLE PERUSTURVAPALVELUT/Eeva-Sirkku Pöyhönen TOTEUTUNEET SÄÄSTÖT 2014 2015 Tehtäväalue Toiminto Säästö vuonna 2014 Säästö vuonna 2015 Hallinto Perusturvajohtajan työpanoksen myynti

Lisätiedot

JUUAN KUNTA TOIMINTAKERTOMUS 2014 TALOUSARVIO VUODELLE 2014 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE kunnanvaltuuston päätöksen

JUUAN KUNTA TOIMINTAKERTOMUS 2014 TALOUSARVIO VUODELLE 2014 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE kunnanvaltuuston päätöksen 1 STLTK 26.2.2015 Liite nro 2 A JUUAN KUNTA TOIMINTAKERTOMUS 2014 TALOUSARVIO VUODELLE 2014 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2015 2016 kunnanvaltuuston päätöksen 19.12.2013 mukaisena SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN

Lisätiedot

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun. 2 asiakkaat

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun. 2 asiakkaat Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Iho, Vahanne -03-03 %:a Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 67 53 30 57 % Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen jonotusaika

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUS, SITOVUUSTASO ULKOISET Tili TilI Kumppanikoodi TP 2015 TA 2016 TA 2017 TS 2018 TS 2019

SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUS, SITOVUUSTASO ULKOISET Tili TilI Kumppanikoodi TP 2015 TA 2016 TA 2017 TS 2018 TS 2019 3530 Muut tuotot 0-1 845-1 845-1 900-1 945 3410 Muut tuotot yht. 0-1 845-1 845-1 900-1 945 3001 TOIMINTATUOTOT 0-1 845-1 845-1 900-1 945 4011 Luottamushenkilöiden palkkiot 12 083 13 000 13 000 13 000 13

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Kuntayhtymän valtuusto Tarkastuslautakunta Tilintarkastaja Kuntayhtymän hallitus Johtokunta Tulosalueet NordLab -laboratorioliikelaitos Kuntayhtymän johtaja

Lisätiedot

Kuntayhtymän valtuusto. Kuntayhtymän hallitus. Kuntayhtymän johtaja. Sairaanhoidon. Diagnostiikkapalvelut. Hoidolliset.

Kuntayhtymän valtuusto. Kuntayhtymän hallitus. Kuntayhtymän johtaja. Sairaanhoidon. Diagnostiikkapalvelut. Hoidolliset. Kainuun sote 2019 Kuntayhtymän valtuusto Tarkastuslautakunta Tilintarkastaja Kuntayhtymän hallitus Hallitus et NordLab -laboratorioliikelaitos Kuntayhtymän johtaja Sisäinen tarkastus Johtoryhmä Kainuunmeren

Lisätiedot

Perhepalvelut. Katso myös kuvaajat aineiston lopusta

Perhepalvelut. Katso myös kuvaajat aineiston lopusta Osavuosikatsaus 2: tammi-elokuu 2014 Uutta Maiseman korvaavaa raportointijärjestelmää kehitetään parhaillaan. Tiedot täydentyvät ja tarkentuvat tilinpäätöksen yhteydessä. Katso myös kuvaajat aineiston

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Tarkastuslautakunta Kuntayhtymän valtuusto Kuntayhtymän hallitus Sisäinen tarkastus Tilintarkastaja Johtokunta Tulosalueet NordLab -laboratorioliikelaitos

Lisätiedot

Tilinpäätös > Lisää suoritetietoja tarvittaessa saatavilla Anu Vuoriselta )

Tilinpäätös > Lisää suoritetietoja tarvittaessa saatavilla Anu Vuoriselta ) Tilinpäätös 214 --> Lisää suoritetietoja tarvittaessa saatavilla Anu Vuoriselta (anu.vuorinen@oulunkaari.com, 44 365 5473) Perhepalvelut Kuntien väkiluvut 9 61 8 537 3 356 2 945 3 193 Katso myös kuvaajat

Lisätiedot

Eksoten palvelut 2010-2013. 28.7.2014 Annaleena Rita

Eksoten palvelut 2010-2013. 28.7.2014 Annaleena Rita Eksoten palvelut 2010-2013 28.7.2014 Annaleena Rita 1 PALVELUJEN PEITTÄVYYS JA KUSTANNUSKEHITYS 28.7.2014 Annaleena Rita 2 Lasten ja nuorten palvelut 2010-2013; suoritteet 2010 2011 2012 2013 Lastensuojelun

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimiala Hallintopalvelut

Sosiaali- ja terveystoimiala Hallintopalvelut Hallintopalvelut Vastuuhenkilö: Liisa Niiranen / / 63510000 HALLINTO Tuotot 5 357 8 977 0 25 000 0,0 278,5 Toimintakulut -920 337-875 474-908 323-1 109 773 122,2 126,8 Netto -914 980-866 497-908 323-1

Lisätiedot

Sosiaalipalvelujen toimintatilasto 2015

Sosiaalipalvelujen toimintatilasto 2015 Sosiaalipalvelujen toimintatilasto 2015 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL vastaa Sosiaalipalvelujen toimintatilaston tiedonkeruusta vuodesta 2016 lähtien. Tiedonkeruu koskee toimintavuotta 2015. Tiedonkeruu

Lisätiedot

LUONNOS Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän organisaatio LUONNOS

LUONNOS Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän organisaatio LUONNOS Kuntayhtymän valtuusto Tarkastuslautakunta Kuntayhtymän hallitus Sisäinen tarkastus Tilintarkastaja Johtokunta Tulosalueet ERVAlaboratorioliikelaitos Kuntayhtymän johtaja Johtoryhmä Kainuun Työterveys

Lisätiedot

B. VIRKAVAPAUDET, TYÖLOMAT, PERHEVAPAAT JA MUUT LAKISÄÄTEISET VAPAAT

B. VIRKAVAPAUDET, TYÖLOMAT, PERHEVAPAAT JA MUUT LAKISÄÄTEISET VAPAAT 1 PERUSTURVA- JA SIVISTYSLAUTAKUNNAN PÄÄTÖSVALLAN DELEGOINTI VALTUUSTOKAUDEKSI 2015-2016 1. HENKILÖSTÖHALLINNON ASIAT A. VIRKA / TYÖSUHTEESEEN OTTAMINEN Lautakunta 1. 2. Palvelupäälliköt 3. Rehtorit ja

Lisätiedot

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun asiakkaat

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun asiakkaat Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Iho -03-03 %:a Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 52 90 29 32% asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen jonotusaika

Lisätiedot

Hyvinvointipalveluiden talousarvio 2017

Hyvinvointipalveluiden talousarvio 2017 Hyvinvointipalveluiden talousarvio 2017 Perusturvalautakunnan talousarvio 2017 1 000 euroa TP 2015 MTA 2016 HKE 2017 TA 2017 TA 17/16 TULOT 12 154 12 123 10 180 10 180-16,0 % MENOT 64 985 65 089 65 860

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta Raision kaupunki Pöytäkirjaote 1 (2) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 06.11. Kaupunginhallitus Asianro 462/02.02.02/ 215 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion toteutuminen 30.9.

Lisätiedot

(valtuusto) Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito,

(valtuusto) Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Vahanne, Iho -06 Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 421 291 453 108 % asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen

Lisätiedot

(valtuusto) Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito,

(valtuusto) Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Vahanne, Iho -06 Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 474 341 506 107 % asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen

Lisätiedot

Perusturvalautakuntan siirtää päätöksellään toimivaltaansa alaisilleen viranhaltijoille lukien seuraavasti:

Perusturvalautakuntan siirtää päätöksellään toimivaltaansa alaisilleen viranhaltijoille lukien seuraavasti: LAUKAAN KUNTA Perusturvalautakunta LIITE Perusturvalautakuntan siirtää päätöksellään 27.8.2015 toimivaltaansa alaisilleen viranhaltijoille 28.8.2015 lukien seuraavasti: 1. PERUSTURVAJOHTAJA/OSASTOPÄÄLLIKKÖ

Lisätiedot

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun asiakkaat

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun asiakkaat Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Iho -09-09 %:a Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 52 90 51 57% asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen jonotusaika

Lisätiedot

SOSIAALIPALVELUT Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveysosasto Heidi Ulriksson

SOSIAALIPALVELUT Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveysosasto Heidi Ulriksson SOSIAALIPALVELUT Sosiaali- ja terveyslautakunta Heidi Ulriksson Toiminta Sosiaalipalveluyksikön tuottamat palvelut perustuvat sosiaalihuollon voimassa olevaan lainsäädäntöön. Subjektiiviseen oikeuteen

Lisätiedot

Lohjan Mielenterveys- ja Päihdepalvelut

Lohjan Mielenterveys- ja Päihdepalvelut Lohjan Mielenterveys- ja Päihdepalvelut Päivä Mielen hyvinvoinnille -tietoa mielenterveys- ja päihdepalveluista 23.3.2011 Seija Iltanen Palvelupäällikkö Lohjan Mielenterveys- ja Päihdepalvelut Lohjan Päihdeklinikka

Lisätiedot

Sosiaali- ja potilasasiamiesten yhteydenotot pl. ESH PKSSK 459 446 459 ovk Velkaneuvonnan yhteydenotot 1 946 1 830 1 946 ovk Terveyspalvelut

Sosiaali- ja potilasasiamiesten yhteydenotot pl. ESH PKSSK 459 446 459 ovk Velkaneuvonnan yhteydenotot 1 946 1 830 1 946 ovk Terveyspalvelut JOENSUU Hallinto- ja talouspalvelut Sosiaali- ja potilasasiamiesten yhteydenotot pl. ESH PKSSK 459 446 459 Velkaneuvonnan yhteydenotot 1 946 1 830 1 946 Terveyspalvelut Vastaanotto Avohoito- / vastaanottoasiaaat

Lisätiedot

PALVELUSOPIMUS LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA

PALVELUSOPIMUS LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA PALVELUSOPIMUS LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA Voimassa 1.1.2018 alkaen Loviisan kaupunginvaltuusto XX.12.2017 xxx Lapinjärven

Lisätiedot

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ AKSELI TOIMINTAKERTOMUKSEN TAULUKKOLIITE 2018

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ AKSELI TOIMINTAKERTOMUKSEN TAULUKKOLIITE 2018 PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ AKSELI TOIMINTAKERTOMUKSEN TAULUKKOLIITE 2018 Sisällys 1 Nettokustannukset... 2 2 Suoritteet... 6 3 Yksikköhinnat... 10 4 Jäsenkuntien maksuosuuslaskelmat... 11 4.1 Masku... 11 4.2

Lisätiedot

VANHEMMAN IHMISEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELU- MAKSUT

VANHEMMAN IHMISEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELU- MAKSUT VANHEMMAN IHMISEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELU- MAKSUT KESÄKUU 2006 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveyspalvelukeskus 2 HAKEMISTO A sivu Apuvälineet 3 F Fysioterapia 3 H Hoitotarvikkeet 3 K Kotihoidon

Lisätiedot

(valtuusto) Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito,

(valtuusto) Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Iho Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 67 53 90 170 % asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen jonotusaika (kk)

Lisätiedot

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun. 2 asiakkaat

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun. 2 asiakkaat Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Iho, Hallikainen -09-09 %:a Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 67 53 68 128 % asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen

Lisätiedot

Sosiaalihuollon asumispalvelut ja suunnittelu kevät 2018

Sosiaalihuollon asumispalvelut ja suunnittelu kevät 2018 Sosiaalihuollon asumispalvelut ja suunnittelu kevät 2018 SHL 21 :n mukaista tehostettua asumispalvelua henkilöille, joilla hoidon ja huolenpidon tarve on ympärivuorokautinen palvelusuunnitelman mukaisesti

Lisätiedot

LAPINLAHDEN KUNTA. Luottamushenkilöorganisaatio 1.1.2015. Viranhaltijaorganisaatio 1.1.2015. Kunnanvaltuusto. Kunnanhallitus. Sivistys- lautakunta

LAPINLAHDEN KUNTA. Luottamushenkilöorganisaatio 1.1.2015. Viranhaltijaorganisaatio 1.1.2015. Kunnanvaltuusto. Kunnanhallitus. Sivistys- lautakunta Khall 8.12.2014 209 liite 5 Valtuusto 16.12.2014 58 liite 5 LAPINLAHDEN KUNTA Luottamushenkilöorganisaatio 1.1.2015 Viranhaltijaorganisaatio 1.1.2015 Luottamushallinnon organisaatio Kunnanvaltuusto Tarkastus

Lisätiedot

Palvelukortti Sulkava, suunnitelmakausi 2012-2014

Palvelukortti Sulkava, suunnitelmakausi 2012-2014 Perusterveyden-huolto Palvelukuvaus Palvelujen sisältö, resurssit ja kehittämistarve Vastaanottotoiminta Neuvolatoiminta Koulu- ja opiskeluterveydenhuolto Lääkärien ja hoitajien vastaanotto: kiireetön

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN PERHE- JA SOSIAALIPALVELUJEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE

ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN PERHE- JA SOSIAALIPALVELUJEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Sosiaali- ja terveystoimen toimialan 2.2.2 1 (15) ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN PERHE- JA SOSIAALIPALVELUJEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Perusturvajohtaja 21.12.2016 Voimaan 1.1.2017

Lisätiedot

Lasten päiväkotihoito

Lasten päiväkotihoito Lasten päiväkotihoito Lasten päiväkotihoito Kunnan itse tuottamat palvelut Lapsia kokopäivähoidossa päiväkodeissa yhteensä 31.12. alle 1-vuotiaita lapsia kokopäivähoidossa 1-vuotiaita lapsia kokopäivähoidossa

Lisätiedot

Kuntayhtymän valtuusto. Kuntayhtymän hallitus. Kuntayhtymän johtaja. Sairaanhoidon. Diagnostiikkapalvelut. Hoidolliset.

Kuntayhtymän valtuusto. Kuntayhtymän hallitus. Kuntayhtymän johtaja. Sairaanhoidon. Diagnostiikkapalvelut. Hoidolliset. Kainuun sote 2019 Kuntayhtymän valtuusto Tarkastuslautakunta Tilintarkastaja Kuntayhtymän hallitus Johtokunta et NordLab -laboratorioliikelaitos Kuntayhtymän johtaja Sisäinen tarkastus Johtoryhmä Kainuun

Lisätiedot

ERIKOISSAIRAANHOITO YHTEENSÄ

ERIKOISSAIRAANHOITO YHTEENSÄ 60 ERIKOISSAIRAANHOITO YHTEENSÄ Ulkoiset tuotot yht. 73 008 349,00 77 208 349,00 4 200 000,00 TOIMINTATUOTOT YHT. 73 008 349,00 77 208 349,00 4 200 000,00 Ulkoiset kulut yht. -51 982 441,00-56 182 441,00-4

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimi. Jämsä

Sosiaali- ja terveystoimi. Jämsä Sosiaali- ja terveystoimi Jämsä 19.4.2018 Sosiaali- ja terveystoimen toimintaa raamittaa: Jämsän ja Kuhmoisten sosiaali- ja terveystoimen yhteistoiminta-alue Yhteinen sosiaali- ja terveyslautakunta (7

Lisätiedot

Tili Tili(T) Kump. Kump.(T) TP 2016 TA 2017 yht TB 2018 TS 2019 TS Muut myyntituotot Myyntituotot

Tili Tili(T) Kump. Kump.(T) TP 2016 TA 2017 yht TB 2018 TS 2019 TS Muut myyntituotot Myyntituotot 3140 Muut myyntituotot -1 100 0 0 0 0 3000 Myyntituotot -1 100 0 0 0 0 3530 Muut tuotot 0-1 845 0 0 0 3540 Lahjoitukset -758 0 0 0 0 3400 Muut toimintatuotot -758-1 845 0 0 0 3000 TOIMINTATUOTOT -1 858-1

Lisätiedot

Asiakas: Raisio Kunta: Tilaus: Raisio Toimiala: Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut. Asiakasryhmät: Toteuma %:a talousarviosta

Asiakas: Raisio Kunta: Tilaus: Raisio Toimiala: Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut. Asiakasryhmät: Toteuma %:a talousarviosta Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Iho -06-06 %:a Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 459 453 485 107 % asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen jonotusaika

Lisätiedot