Visuaalisen metsämaiseman herkkyysluokitus. Ron Store Oulu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Visuaalisen metsämaiseman herkkyysluokitus. Ron Store Oulu 2.3.2012"

Transkriptio

1 Visuaalisen metsämaiseman herkkyysluokitus Ron Store Oulu

2 Johdanto ja taustaa Taloudellisesti ja maisemallisesti on tarkoituksenmukaista tunnistaa maisemallisesti herkimmät alueet Maiseman herkkyys: Visuaalisen maiseman herkkyys muutoksille, kuten metsänkäsittelyille Maisemallisesti herkimpiä ovat kohteet joiden voimakas muuttaminen aiheuttaa laajaa vastusta ja paljon negatiivisia tunteita Menetelmä maisemallisesti herkkien alueiden tunnistamiseen talousmetsissä Metsäntutkimuslaitos, Suomen ympäristökeskus, Oulun yliopisto, Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio, maa- ja metsätalousministeriö, Metsähallitus, Kainuun metsäkeskus, ProAgria Kainuu, Aalto yliopiston arkkitehtuurin laitos sekä Openspace-tutkimuskeskus Rahoitus: MMM:n ja osallistujat

3 Herkkyysluokitusprojektin tavoitteet Kehittää laajoille alueille soveltuva menetelmä maiseman herkkyysluokituksen toteuttamiseen talousmetsissä Kriteerien ja herkkyysmallin laatiminen Kainuun ja Kuusamon vaaramaan maisemamaakuntaan Menetelmän, kriteerien ja mallin testaaminen Sotkamon kunnan alueen kattavassa pilottitutkimuksessa Menetelmän vaiheet 1) Herkkyysmallin laadinta 2) Mallin toteuttaminen paikkatietojärjestelmässä 3) Tulosten arviointi

4 Maisemallisen herkkyyden kriteerit Herkkyysmallin laadinnan ensimmäisessä vaiheessa valitaan maiseman arvioinnissa käytettävät kriteerit Maiseman yleispiirteet vaihtelevat paljon eri puolilla Suomea Käytettävä kriteeristö on hienosäädettävä alueen mukaan Maisemamaakuntajako hyvä lähtökohta Tässä tutkimuksessa kohteena on Kainuun ja Kuusamon vaaramaan maisemamaakunta

5 Malli, jossa maisemalliseen herkkyyteen vaikuttavat tekijät kuvataan hierarkkisesti tarkentuvien kriteerien ja alikriteerien avulla Puustoon liittyviä kriteerejä ei mallissa käytetä, vaan maisemallista herkkyyttä arvioidaan alueiden sijainnin näkökulmasta => mallilla ei ole jatkuvaa päivitystarvetta Mallin pääkriteerit: 1. Näkyvyys 2. Käyttöpaine 3. Maiseman vetovoimaisuus Päätöshierarkia

6 Herkkyysmallin painokertoimien Kriteerien painokertoimet asiantuntijatietämyksen mallinnuksella Kolmekymmentä metsä-, maisema- tai ympäristöalan asiantuntijaa pääosin Kainuun ja Kuusamon alueelta Painokertoimien laskenta ja mallinnuksen epävarmuusanalyysit pareittaiset vertailut, Steps -ohjelmisto Hyötymallien estimoiminen Muuttujan arvojen tuottama hyöty yhteismitallistaminen määrittäminen

7 Herkkyysluokituksen tuottaminen paikkatietojärjestelmässä Kriteerejä kuvaavien karttatasojen yhteismitallistaminen Karttatasojen painottaminen ja yhdistäminen Lopputuloksena herkkyyskartta, joka kuvaa maisemallisen herkkyyden vaihtelua tutkimusalueella Luokituksen yksikkönä 250m ruutu Tutkimuksen tuloksena lisäksi herkkyysluokitusmenetelmä ja herkkyysmalli Kainuun ja Kuusamon vaaramaan maisemamaakuntaan

8 Laskennan kulku Tuotetaan kriteerejä vastaavat tiedot pilottialueelle ArcGis-ohjelmistolla Paikkatietoanalyysit Esim. näkyvyysanalyysi, naapurustoanalyysit ja läheisyysanalyysit Aineistot (vektori ja rasteri) Maastotietokanta ja korkeusmalli Yhdyskuntarakenneaineisto ja digiroad Sotkamon kunnan toimittamat aineistot, Tilastokeskuksen yritysrekisteri Kunnittaiset metsävaratiedot (VMI) Luonnonsuojeluohjelmat

9 Esim. paikkatietoanalyysit; asutuksen käyttöpaine

10 Näkyvyys alikriteeri (Rukan pilottialue) Punainen herkin sininen vähiten herkin

11 Esitysdian otsikko

12 Tulosten arviointi Maastotarkistukset Yksittäiset kriteerit ja herkkyysindeksi Tilastolliset epävarmuustarkastelut Kriteerien suhteen herkkyysanalyysi Mitä epävarmuus merkitsee? Asiantuntijoiden lomakearviointi Toteutettu 5/2011 Asiantuntijoiden maastoarviointi Toteutettu 8/2011

13 Tulosten hyödyntäminen Ei ole maisemallisen arvon kokonaismittari Herkkyystieto on nykyisiä metsiköittäisiä inventointeja täydentävä työväline, jonka avulla voidaan kohdistaa esim. maiseman huomioon ottavien hakkuiden suunnittelu ja toteutus sekä tarkemmat maastoinventoinnit ja maisema-analyysit maisemallisesti tärkeille alueille. Myös julkisrahoitteisen ohjauksen kustannustehokkuutta voidaan parantaa kohdentamalla neuvontaa, maisemapainotteista suunnittelua ja viestintää sekä erilaisia metsäpoliittisia tukia maisemallisen herkkyyden mukaan. Potentiaalisten konfliktitilanteiden tunnistaminen ennakolta

14 Kiitos

Miten tunnistaa maisemallisesti tärkeät alueet talousmetsissä?

Miten tunnistaa maisemallisesti tärkeät alueet talousmetsissä? Miten tunnistaa maisemallisesti tärkeät alueet talousmetsissä? Luontomatkailun ja virkistyksen tutkimuspäivä 22.10.2010 Rovaniemi Ron Store ja Eeva Karjalainen Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

Visuaalisen metsämaiseman herkkyysluokitus

Visuaalisen metsämaiseman herkkyysluokitus Visuaalisen metsämaiseman herkkyysluokitus Ron Store ja Eeva Karjalainen Metsäntutkimuslaitos Metlan metsäsuunnittelupäivä Vantaa 27.11.2012 Metsämaiseman herkkyysluokitus Tausta: Taloudellisesti ja maisemallisesti

Lisätiedot

Miten tunnistetaan maisemallisesti herkät talousmetsäalueet?

Miten tunnistetaan maisemallisesti herkät talousmetsäalueet? Miten tunnistetaan maisemallisesti herkät talousmetsäalueet? Metsämaiseman herkkyysluokitus Kainuun ja Kuusamon vaaramaan alueella Ron Store ja Eeva Karjalainen Metsäntutkimuslaitos Maisema, virkistyskäyttö

Lisätiedot

Maisemanhoito leimikonsuunnittelussa ja puunkorjuussa

Maisemanhoito leimikonsuunnittelussa ja puunkorjuussa Kuva: Erkki Oksanen Maisemanhoito leimikonsuunnittelussa ja puunkorjuussa Harri Silvennoinen, Eeva Karjalainen ja Liisa Tyrväinen Metsätieteen päivä 2010 4.11.2010 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

Tulevaisuuden tutkimustarpeet millaista tietoa ja työkaluja alueiden suunnittelussa tarvitaan?

Tulevaisuuden tutkimustarpeet millaista tietoa ja työkaluja alueiden suunnittelussa tarvitaan? Tulevaisuuden tutkimustarpeet millaista tietoa ja työkaluja alueiden suunnittelussa tarvitaan? Maisema, virkistyskäyttö ja monimuotoisuus - seminaari, Oulu 7.5.2014 Kari Louhisalmi Sidosryhmäyhteistyötä

Lisätiedot

Luonnonraaka-ainekartat - paikkatiedon hyödyntämismahdollisuudet

Luonnonraaka-ainekartat - paikkatiedon hyödyntämismahdollisuudet Luonnonraaka-ainekartat - paikkatiedon hyödyntämismahdollisuudet Kaustinen 28.3.2017 Ron Store Runko Paikkatieto ja paikkatietojärjestelmät Raaka-ainekartat Metsänomistajakyselyn tulokset: suhtautuminen

Lisätiedot

Lajiston palautuminen ennallistamisen jälkeen: lahopuun määrän ja ympäröivän maiseman vaikutukset

Lajiston palautuminen ennallistamisen jälkeen: lahopuun määrän ja ympäröivän maiseman vaikutukset Lajiston palautuminen ennallistamisen jälkeen: lahopuun määrän ja ympäröivän maiseman vaikutukset Reijo Penttilä 1,2, Raimo Virkkala 1, Juha Siitonen 2, Pekka Punttila 1, Heikki Kotiranta 1, Raimo Heikkilä

Lisätiedot

Ruka-Kuusamo pilotti. Elinkeinolähtöisen, monitavoitteisen metsäsuunnittelun kehittäminen matkailukeskittymässä (MoTaSu) 1.1.2011-31.12.

Ruka-Kuusamo pilotti. Elinkeinolähtöisen, monitavoitteisen metsäsuunnittelun kehittäminen matkailukeskittymässä (MoTaSu) 1.1.2011-31.12. Ruka-Kuusamo pilotti. Elinkeinolähtöisen, monitavoitteisen metsäsuunnittelun kehittäminen matkailukeskittymässä (MoTaSu) 1.1.2011-31.12.2013 Metlan Metsäsuunnittelupäivä 27.11.2012 Raili Hokajärvi 28 November

Lisätiedot

Metsäpalveluyrittäjän kasvuohjelma seminaari Hämeenlinna, Aulanko 25.-26.3.2014. Mikko Nurmi

Metsäpalveluyrittäjän kasvuohjelma seminaari Hämeenlinna, Aulanko 25.-26.3.2014. Mikko Nurmi Metsäpalveluyrittäjän kasvuohjelma seminaari Hämeenlinna, Aulanko 25.-26.3.2014 Mikko Nurmi Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio Kestävän ja kannattavan yksityismetsätalouden asiantuntemusta vuodesta 1907

Lisätiedot

Metsätalouteen kohdistuvat vaikutukset Kainuun maakuntakaavoituksessa

Metsätalouteen kohdistuvat vaikutukset Kainuun maakuntakaavoituksessa Metsätalouteen kohdistuvat vaikutukset Kainuun maakuntakaavoituksessa 10.12.2018 / Kirsi Kyllönen Kainuun metsät Kainuussa on metsätalousmaata 2,046 milj. ha 74 % puuntuotannossa 10 % rajoitetussa puuntuotannossa

Lisätiedot

OPERAATIOTUTKIMUS METSÄTALOUDESSA

OPERAATIOTUTKIMUS METSÄTALOUDESSA OPERAATIOTUTKIMUS METSÄTALOUDESSA Jyrki Kangas, UPM Metsä & Annika Kangas, Helsingin yliopisto Alustus FORS-seminaarissa 'Operaatiotutkimus metsäsektorilla' 24.5.2006 Helsinki Tyypillisimmät OR-tehtävät

Lisätiedot

Metsäkulttuurihanke 2009 2011. 30.9.2010 Haarajoki TTS Tea Elstob

Metsäkulttuurihanke 2009 2011. 30.9.2010 Haarajoki TTS Tea Elstob Metsäkulttuurihanke 2009 2011 30.9.2010 Haarajoki TTS Tea Elstob Tausta ja tavoitteet Taustana Kansallisen metsäohjelman 2015 linjaukset: yksityismetsissä (kulttuuriperintökohteiden) tiedonkeruu aloitetaan.

Lisätiedot

Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden inventointi

Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden inventointi Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden inventointi Maisema, virkistyskäyttö ja monimuotoisuus alueiden käytön suunnittelussa, Oulu 7.5.2014. Aili Jussila Maisemat, Ruotuun hanke, Kainuun ELY keskus

Lisätiedot

Kymenlaakson Liitto. Tuulivoimaselvitys 2010

Kymenlaakson Liitto. Tuulivoimaselvitys 2010 Kymenlaakson Liitto Tuulivoimaselvitys 2010 Tuulivoimaselvitys 2010 Tavoitteena löytää riittävän laajoja, tuulisuudeltaan ja maankäytöltään tuulivoimatuotantoon parhaiten soveltuvia alueita 2005 laadittu

Lisätiedot

Ilkka-hanke: Eri maankäyttömuotojen vaikutus kaupunkien hiilitaseeseen

Ilkka-hanke: Eri maankäyttömuotojen vaikutus kaupunkien hiilitaseeseen HSYn paikkatietoseminaari 2014 Ilkka-hanke: Eri maankäyttömuotojen vaikutus kaupunkien hiilitaseeseen 27.3.2014 Jussi Rasinmäki toimitusjohtaja, Simosol Oy Simosol Oy Laskenta- ja ohjelmistopalveluja metsän

Lisätiedot

Ruka-Kuusamo pilotti. Elinkeinolähtöisen, monitavoitteisen metsäsuunnittelun kehittäminen matkailukeskittymässä (MoTaSu) 1.1.2011-31.12.

Ruka-Kuusamo pilotti. Elinkeinolähtöisen, monitavoitteisen metsäsuunnittelun kehittäminen matkailukeskittymässä (MoTaSu) 1.1.2011-31.12. Ruka-Kuusamo pilotti. Elinkeinolähtöisen, monitavoitteisen metsäsuunnittelun kehittäminen matkailukeskittymässä (MoTaSu) 1.1.2011-31.12.2013 Raili Hokajärvi, Mikko Kurttila, Arto Haara, Anssi Ahtikoski

Lisätiedot

Metsien monimuotoisuuden turvaamisen politiikka

Metsien monimuotoisuuden turvaamisen politiikka Metsien monimuotoisuuden turvaamisen politiikka Metso tutkijaseminaari 9.11.2010 Lauri Suihkonen Metsäntutkimuslaitos Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi

Lisätiedot

Maisemasuunnittelu Esimerkkejä ja mallikohteita puuntuotantoalueille. Marraskuu 2012 Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio

Maisemasuunnittelu Esimerkkejä ja mallikohteita puuntuotantoalueille. Marraskuu 2012 Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio Maisemasuunnittelu Esimerkkejä ja mallikohteita puuntuotantoalueille Marraskuu 2012 Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio Sisällys Käyttäjälle Tunnista maiseman Uudistusala rajataan maaston mukaan ovat

Lisätiedot

Luonto- ja maisemapalvelut teemaryhmälle Oulussa 30.5.2012. Raili Hokajärvi, projektipäällikkö MoTaSu-hanke

Luonto- ja maisemapalvelut teemaryhmälle Oulussa 30.5.2012. Raili Hokajärvi, projektipäällikkö MoTaSu-hanke Havaintoja korvausvaatimuksista ja halukkuudesta korvata maisemanhoidon kustannuksia maanomistajille Rukan matkailualueella ja hinnan / kustannuksen laskentaa Luonto- ja maisemapalvelut teemaryhmälle Oulussa

Lisätiedot

Kuortaneen ajantasaistushanke

Kuortaneen ajantasaistushanke Kuortaneen ajantasaistushanke 2006-2008 Eri-ikäisen metsävaratiedon ajantasaistaminen yksityismetsissä eri toimijoiden tuottaman toteutustiedon hyödyntäminen suuralueella Kuortaneen seminaari 10.9.2007

Lisätiedot

Lajistoseurannat. Juha Siitonen. Metsäntutkimuslaitos, Vantaan toimintayksikkö

Lajistoseurannat. Juha Siitonen. Metsäntutkimuslaitos, Vantaan toimintayksikkö Lajistoseurannat Juha Siitonen Metsäntutkimuslaitos, Vantaan toimintayksikkö Lajistoseurannan tavoitteet? Metsänkäsittelymallien aluetason vaikutukset lajistoon? lyhyellä tähtäimellä sillä, että käsittelyjä

Lisätiedot

Niinimäen tuulivoimahanke Näkemäalueanalyysi

Niinimäen tuulivoimahanke Näkemäalueanalyysi 5.4.2016 Asiakas Tornator Oyj Raino Kukkonen raino.kukkonen(at)tornator.fi Raportin laatija WSP Finland Oy Tuija Pakkanen tuija.pakkanen(at)wspgroup.fi Ilkka Oikarinen ilkka.oikarinen(at)wspgroup.fi 2/16

Lisätiedot

Metsäsuunnittelu verkossa ja verkostoissa

Metsäsuunnittelu verkossa ja verkostoissa Metsäsuunnittelu verkossa ja verkostoissa Tuula Nuutinen Metsäsuunnittelu verkossa ja verkostoissa, Tikkurila 23.4.2008 http://www.metla.fi/tapahtumat/2008/metsasuunnittelu/ Järjestäjä: Metsävaratietojärjestelmän

Lisätiedot

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Pirkanmaan metsäkeskuksen alueella

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Pirkanmaan metsäkeskuksen alueella Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Pirkanmaan metsäkeskuksen alueella Tietolähde: Metla VMI10 / MELA-ryhmä / 15.6.2007 Tuula Nuutinen Nuutinen, T., Hirvelä, H., Salminen,

Lisätiedot

Kaukokartoitustiedon käyttö LUKE:ssa

Kaukokartoitustiedon käyttö LUKE:ssa Kaukokartoitustiedon käyttö LUKE:ssa Sakari Tuominen sakari.tuominen@luke.fi Metsien kartoitus: Valtakunnan metsien inventointi VMI VMI perustuu systemaattiseen ryvästettyyn koealaotantaan 5 vuoden inventointikierrolla

Lisätiedot

METSO-ohjelma 2008 2025:

METSO-ohjelma 2008 2025: METSO-ohjelma 2008 2025: vapaaehtoisen suojelun onnistumiset ja haasteet Kimmo Syrjänen 1, Saija Kuusela 1, Susanna Anttila 1, Mirja Rantala 2 ja Terhi Koskela 2 1 Suomen ympäristökeskus ja 2 Metsäntutkimuslaitos

Lisätiedot

Muinaisjäännösrekisterin hyödyntäminen Metsä Groupissa

Muinaisjäännösrekisterin hyödyntäminen Metsä Groupissa Muinaisjäännösrekisterin hyödyntäminen issa, ympäristöpäällikkö Metsän siimeksessä - Metsien arkeologisen kulttuuriperinnön inventointi ja suojelu -seminaari 1 Konsernirakenne Liikevaihto 5,3 miljardia

Lisätiedot

VIHERALUEIDEN HOITOLUOKITUS

VIHERALUEIDEN HOITOLUOKITUS VIHERALUEIDEN HOITOLUOKITUS HOITOLUOKITUKSEN MERKITYS Kaavoitusvaiheessa määritetty alustava käyttö ja hoitoluokka kuvaavat alueen laatutavoitetta. Samalla viheralueiden rakentamisen ja hoidon kustannukset

Lisätiedot

Metsätalouden vesiensuojelu

Metsätalouden vesiensuojelu Metsätalouden vesiensuojelu 29-30.5.2018 Kaakkois-Suomi Jostakin pitää löytää 3,5 milj. kuutiota puuta Hakkuut 4 milj. m3/v Investoinnit/KaS + 1,4 milj. m3/v 5.6.2018 Suomen metsäkeskus 2 Hakkuukertymä

Lisätiedot

Metsävaratiedot metsänomistajan käytössä ja Metsään.fi-palvelu. Suvi Karjula, Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio Metsäpäivät

Metsävaratiedot metsänomistajan käytössä ja Metsään.fi-palvelu. Suvi Karjula, Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio Metsäpäivät Metsävaratiedot metsänomistajan käytössä ja Metsään.fi-palvelu Suvi Karjula, Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio Metsäpäivät 26.11.2010 Metsävaratieto Julkisin varoin, kaukokartoituksella ja osittaisella

Lisätiedot

NUORTEN METSIEN RAKENNE JA KEHITYS

NUORTEN METSIEN RAKENNE JA KEHITYS NUORTEN METSIEN RAKENNE JA KEHITYS Saija Mattila Metsäntutkimuslaitos, Vantaa Saija.Mattila@metla.fi puh.010-211 2449 Tutkimuksen taustaa Puuston alkukehitys on heikosti tunnettu ja vaikeimmin ennustettavissa

Lisätiedot

Metsävaratietojen ajantasaistusseminaari. Seminaarin järjestäjät: Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio

Metsävaratietojen ajantasaistusseminaari. Seminaarin järjestäjät: Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio Metsävaratietojen ajantasaistusseminaari - Yhteenveto Seminaarin järjestäjät: Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio http://www.tapio.fi Metla/Metsävaratietojärjestelmän ja metsäsuunnittelun tutkimus- ja

Lisätiedot

METSO metsänomistajan valinta Suomen luonnon hyväksi

METSO metsänomistajan valinta Suomen luonnon hyväksi METSO metsänomistajan valinta Suomen luonnon hyväksi METSO turvaa monimuotoisuutta Lähtökohtana vapaaehtoisuus METSO-ohjelma on antanut metsälle uuden merkityksen. Metsien monimuotoisuutta turvaavan METSO-ohjelman

Lisätiedot

MATKA KESTÄVÄ MATKAILUALUE

MATKA KESTÄVÄ MATKAILUALUE MATKA KESTÄVÄ MATKAILUALUE Kestävän matkailualueen suunnittelu ja rakentamistapa Aija Staffans Arkkitehtuurin laitos Aalto-yliopisto matka.tkk.fi TUTKIMUSHANKKEEN ESITTELY MATKA Matkailu yhdyskuntarakenteessa

Lisätiedot

Suomen metsäkeskus. SMK:n ja VMI:n inventointien yhteistyömahdollisuuksia. Taksaattoriklubin kevätseminaari Helsinki, 20.3.

Suomen metsäkeskus. SMK:n ja VMI:n inventointien yhteistyömahdollisuuksia. Taksaattoriklubin kevätseminaari Helsinki, 20.3. Suomen metsäkeskus SMK:n ja VMI:n inventointien yhteistyömahdollisuuksia Taksaattoriklubin kevätseminaari Helsinki, 20.3.2015 Juho Heikkilä Sisältöä 1. SMK:n metsävaratiedosta lyhyesti 2. VMI-SMK yhteistyön

Lisätiedot

Yhteistyö on vahvistanut pohjoisen metsänhoidon tutkimusta mitä uutta edessä

Yhteistyö on vahvistanut pohjoisen metsänhoidon tutkimusta mitä uutta edessä Pusikoita vai puuntuotantoa tutkimuspäivä Lapin ammattikorkeakoulu, Rovaniemi 11.12.2014 Yhteistyö on vahvistanut pohjoisen metsänhoidon tutkimusta mitä uutta edessä Mikko Hyppönen Sisältö Pohjoisuus mitä

Lisätiedot

Riittääkö biomassaa tulevaisuudessa. Kalle Eerikäinen & Jari Hynynen Metsäntutkimuslaitos

Riittääkö biomassaa tulevaisuudessa. Kalle Eerikäinen & Jari Hynynen Metsäntutkimuslaitos Riittääkö biomassaa tulevaisuudessa Kalle Eerikäinen & Jari Hynynen Metsäntutkimuslaitos Metsävarat ja metsien käsittely nyt Puuston tilavuus metsä- ja kitumaalla 1920-luvulta lähtien Puuston kasvu ja

Lisätiedot

METSOn valintaperusteiden alueellinen soveltaminen, tavoitteet ja käytännön toteutus

METSOn valintaperusteiden alueellinen soveltaminen, tavoitteet ja käytännön toteutus METSOn valintaperusteiden alueellinen soveltaminen, tavoitteet ja käytännön toteutus 1 METSO -toimintaohjelman alue Alueellinen kohdentaminen: METSO-ohjelmassa kohteiden hankinnan painopistealue on Etelä-Suomessa,

Lisätiedot

METSO-petolintuhanke:

METSO-petolintuhanke: METSO-petolintuhanke: Suuret petolinnut metsien monimuotoisuuden osana työkaluja metsänomistajille ja metsäammattilaisille Heidi Björklund, hankekoordinaattori Jari Valkama, hankkeen johtaja Aleksanteri-seminaari,

Lisätiedot

Maankäytön suunnittelun taustatiedot Luonnonvarakeskuksen metsävaratiedoista

Maankäytön suunnittelun taustatiedot Luonnonvarakeskuksen metsävaratiedoista Maankäytön suunnittelun taustatiedot Luonnonvarakeskuksen metsävaratiedoista Leena Kärkkäinen, Helena Haakana, Hannu Hirvelä, Reetta Lempinen, Tuula Packalen Metsävaikutusten arvioinnin kehittäminen kaavoituksessa

Lisätiedot

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Kaakkois-Suomessa

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Kaakkois-Suomessa Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Kaakkois-Suomessa Tietolähde: Metla VMI10 / MELA-ryhmä / 15.6.2007 Tuula Nuutinen Nuutinen, T., Hirvelä, H., Salminen, O. & Härkönen,

Lisätiedot

Metsätalouden luonnonhoitohankkeet. Vesistöt kuntoon yhteistyöllä - seminaari 25.-26.11.2014 Irmeli Ruokanen Luonnonhoidon asiantuntija

Metsätalouden luonnonhoitohankkeet. Vesistöt kuntoon yhteistyöllä - seminaari 25.-26.11.2014 Irmeli Ruokanen Luonnonhoidon asiantuntija Metsätalouden luonnonhoitohankkeet Vesistöt kuntoon yhteistyöllä - seminaari 25.-26.11.2014 Irmeli Ruokanen Luonnonhoidon asiantuntija Oikeudellinen tausta Kestävän metsätalouden rahoituslailla (KEMERA)

Lisätiedot

MESTA-sovelluksen käyttö alueellisissa metsäohjelmissa. Ylläpitäjän ohje

MESTA-sovelluksen käyttö alueellisissa metsäohjelmissa. Ylläpitäjän ohje MESTA-sovelluksen käyttö alueellisissa metsäohjelmissa Ylläpitäjän ohje Mikko Kurttila Metla, Joensuun tutkimusyksikkö Hyvä ja vaikuttava AMO-prosessi koulutus Tapiossa 12.11.2009 Metsäntutkimuslaitos

Lisätiedot

VYYHTI II -hanke. Maarit Satomaa ja Riina Rahkila ProAgria Oulu/ Oulun maa- ja kotitalousnaiset

VYYHTI II -hanke. Maarit Satomaa ja Riina Rahkila ProAgria Oulu/ Oulun maa- ja kotitalousnaiset VYYHTI II -hanke Maarit Satomaa ja Riina Rahkila ProAgria Oulu/ Oulun maa- ja kotitalousnaiset 19.09.2017 VESISTÖT JA YMPÄRISTÖ YHDESSÄ HYVÄÄN TILAAN Piipsjärvi VYYHTI II hankkeen pilottialueena VESISTÖT

Lisätiedot

Kansallinen suo- ja turvemaiden strategia. Suoseuran 60-vuotisjuhlaseminaari Säätytalo 23.10.2009 Veikko Marttila, Maa- ja metsätalousministeriö

Kansallinen suo- ja turvemaiden strategia. Suoseuran 60-vuotisjuhlaseminaari Säätytalo 23.10.2009 Veikko Marttila, Maa- ja metsätalousministeriö Kansallinen suo- ja turvemaiden strategia Suoseuran 60-vuotisjuhlaseminaari Säätytalo 23.10.2009 Veikko Marttila, Maa- ja metsätalousministeriö Strategiatyön taustaa Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaava: turvetuotantovarausten

Lisätiedot

Monimetsä tulokset ja jatkoajatukset

Monimetsä tulokset ja jatkoajatukset Monimetsä tulokset ja jatkoajatukset Pyöreän pöydän metsäkeskustelu 21.3.2019 Lauri Saaristo Tapio Oy Monimetsä 2016-2018 Monimetsä-hanke on selvittänyt, kehittänyt ja vienyt käytäntöön toimintamalleja,

Lisätiedot

Niinimäen tuulivoimahanke Näkemäalueanalyysi

Niinimäen tuulivoimahanke Näkemäalueanalyysi 5.4.2016 Asiakas Tornator Oyj Raino Kukkonen raino.kukkonen(at)tornator.fi Raportin laatija WSP Finland Oy Tuija Pakkanen tuija.pakkanen(at)wspgroup.fi Ilkka Oikarinen ilkka.oikarinen(at)wspgroup.fi 2/27

Lisätiedot

Kainuun hakkuumahdollisuudet ja kestävyys

Kainuun hakkuumahdollisuudet ja kestävyys Kainuun hakkuumahdollisuudet ja kestävyys MetsäBio-seminaari, Kajaani Metsävarat: Kari T. Korhonen & Antti Ihalainen Hakkuumahdollisuudet: Tuula Packalen, Olli Salminen, Hannu Hirvelä & Kari Härkönen Luonnonvarakeskus

Lisätiedot

Metsäntutkimuspäivä Kannuksessa 10.12.2012 (tässä kuusi esitystä)

Metsäntutkimuspäivä Kannuksessa 10.12.2012 (tässä kuusi esitystä) Metsäntutkimuspäivä Kannuksessa 10.12.2012 (tässä kuusi esitystä) Jyrki Hytönen: Energiapuun korjuun vaikutukset puuston ravinnetilaan ja kasvuun suometsissä Antti Wall: Energiapuun korjuun riskit puuntuotoskyvylle

Lisätiedot

Paikkatiedon hyödyntämismahdollisuudet pienvesien tilan ja kunnostustarpeen arvioinnissa

Paikkatiedon hyödyntämismahdollisuudet pienvesien tilan ja kunnostustarpeen arvioinnissa Paikkatiedon hyödyntämismahdollisuudet pienvesien tilan ja kunnostustarpeen arvioinnissa Teemu Ulvi, SYKE Metsätalouden vesiensuojelupäivät, Koli 22.9.2015 Sisältö Purojen tila arviointimenetelmien tarve

Lisätiedot

AMO ihanneprosessi. Annika Kangas Jukka Tikkanen Rovaniemi 2.-3.9. Metsävarojen käytön laitos, Oulun AMK

AMO ihanneprosessi. Annika Kangas Jukka Tikkanen Rovaniemi 2.-3.9. Metsävarojen käytön laitos, Oulun AMK AMO ihanneprosessi Annika Kangas Jukka Tikkanen Rovaniemi 2.-3.9. Metsävarojen käytön laitos, Oulun AMK Palaute ja informaatio Sidosryhmien ja kansalaisten osallistaminen KMO, maakuntakaava Mela-laskelmat,

Lisätiedot

Metsien monimuotoisuuden turvaamisen keinot ja yhteiskunnalliset vaikutukset (2005-2010)

Metsien monimuotoisuuden turvaamisen keinot ja yhteiskunnalliset vaikutukset (2005-2010) Metsien monimuotoisuuden turvaamisen keinot ja yhteiskunnalliset vaikutukset (2005-2010) Tutkimusohjelman esittely Ohjelmajohtaja: MMT Riitta Hänninen riitta.hanninen@metla.fi Metsien monimuotoisuuden

Lisätiedot

Valtion rooli suomalaisessa metsäpolitiikassa

Valtion rooli suomalaisessa metsäpolitiikassa Valtion rooli suomalaisessa metsäpolitiikassa 19.10.2011 Marja Kokkonen maa- ja metsätalousministeriö, metsäosasto Esityksen sisältö 1. Taustaa 2. Metsäpolitiikan välineet 3. Metsäpolitiikan haasteet 4.

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan metsien kasvihuonekaasutase Jaakko Hautanen

Etelä-Pohjanmaan metsien kasvihuonekaasutase Jaakko Hautanen Etelä-Pohjanmaan metsien kasvihuonekaasutase 21.2.2013 Jaakko Hautanen Metsähallitus edelläkävijä vihreillä markkinoilla Metsähallituksen näkökulmasta vihreät markkinat sisältävät luonnonvarojen kestävän

Lisätiedot

Metsätalouden vesiensuojelun paikkatietoaineistoja. Marjo Ahola

Metsätalouden vesiensuojelun paikkatietoaineistoja. Marjo Ahola Metsätalouden vesiensuojelun paikkatietoaineistoja Marjo Ahola 29.8.2019 RUSLE2015-eroosiomalli RUSLE2015-eroosiomalli Eroosiomalli kuvaa paljastetun maanpinnan eroosioherkkyyttä. Malli kuvaa potentiaalista

Lisätiedot

METSO Metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma 2008-2020. harjusinisiipi Kuva:Antti Below

METSO Metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma 2008-2020. harjusinisiipi Kuva:Antti Below METSO Metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma 2008-2020 1 harjusinisiipi Kuva:Antti Below Esityksen sisältö Mikä METSO? METSO turvaa monimuotoisuutta METSO-ohjelmaan soveltuvat elinympäristöt Miten METSO

Lisätiedot

Zonation - arvokkaiden elinympäristöjen tunnistamisesta

Zonation - arvokkaiden elinympäristöjen tunnistamisesta Zonation - arvokkaiden elinympäristöjen tunnistamisesta Riistapäivät - 22.1.2012 Atte Moilanen Helsingin yliopisto Biotieteiden laitos Ekoinformatiikka Ekologisen tiedon käyttöä laskennallisessa analyysissä

Lisätiedot

Metsään peruskurssi. Sisältö

Metsään peruskurssi. Sisältö Laserkuva Metla Metsään peruskurssi Metsäomaisuuden hoito 19.3.2013 Metsävaratieto ja sen hyödyntäminen Marko Mustonen Metsäneuvoja Suomen metsäkeskus, Julkiset palvelut / Keski-Suomi Sisältö 1. Yleistä

Lisätiedot

Keski-Suomen hakkuutavoitteet

Keski-Suomen hakkuutavoitteet Keski-Suomen hakkuutavoitteet Helena Reiman, aluejohtaja Metsä tarjoaa ratkaisuja: työtä ja hyvinvointia! Suomen metsäkeskus Keski-Suomen hakkuutavoitteet Keski-Suomen metsävarat Erilaisia hakkuutavoitteita

Lisätiedot

SIMO-pilotointi Metsähallituksessa. SIMO-seminaari

SIMO-pilotointi Metsähallituksessa. SIMO-seminaari SIMO-pilotointi Metsähallituksessa SIMO-seminaari Hakkuiden optimointi tiimitasolla Metsähallituksen metsissä Heli Virtasen Pro gradu -tutkielma Tutkimusalue ja aineisto Metsätalouden Kainuun alue Kuhmon

Lisätiedot

LAPIN ETELÄISTEN OSIEN TUULIVOIMASELVITYS Liite 9 Paikkatietoanalyysit ja kriteerit. Lapin eteläosien tuulivoimaselvitys 2.2.2012 Pöyry Finland Oy

LAPIN ETELÄISTEN OSIEN TUULIVOIMASELVITYS Liite 9 Paikkatietoanalyysit ja kriteerit. Lapin eteläosien tuulivoimaselvitys 2.2.2012 Pöyry Finland Oy LAPIN ETELÄISTEN OSIEN TUULIVOIMASELVITYS Liite 9 Paikkatietoanalyysit ja kriteerit Lapin eteläosien tuulivoimaselvitys 2.2.2012 Pöyry Finland Oy Paikkatietoanalyysit Analyysit tehty rasterimuodossa 50

Lisätiedot

Taloudellinen näkökulma metsien suojeluun suojelun korvausperusteet ja metsänomistajien näkemykset

Taloudellinen näkökulma metsien suojeluun suojelun korvausperusteet ja metsänomistajien näkemykset Taloudellinen näkökulma metsien suojeluun suojelun korvausperusteet ja metsänomistajien näkemykset Lauri Suihkonen, Terhi Koskela, Riitta Hänninen ja Maarit Kallio Metsäntutkimuslaitos Metlan monimuotoisuustutkimuksen

Lisätiedot

Maanmittauslaitoksen uusi valtakunnallinen korkeusmalli laserkeilaamalla

Maanmittauslaitoksen uusi valtakunnallinen korkeusmalli laserkeilaamalla Maanmittauslaitoksen uusi valtakunnallinen korkeusmalli laserkeilaamalla MML:n korkeusmalliprosessin taustalla: Yhteiskunnallinen tarve tarkemmalle korkeustiedolle Tulvadirektiivi, Meludirektiivi Lentokenttäkartat,

Lisätiedot

Kaukokartoitusperusteisen inventointimallin kokonaistestaus

Kaukokartoitusperusteisen inventointimallin kokonaistestaus Kaukokartoitusperusteisen inventointimallin kokonaistestaus Kuortaneen metsäsuunnitteluseminaari 10.9. 2007 Juho Heikkilä Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio 19.9.2007 1 Esityksen sisältö 1. Strategiset

Lisätiedot

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Etelä-Savon metsäkeskuksen alueella

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Etelä-Savon metsäkeskuksen alueella Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Etelä-Savon metsäkeskuksen alueella Tietolähde: Metla VMI10 / MELA-ryhmä / 15.6.2007 Tuula Nuutinen Nuutinen, T., Hirvelä, H.,

Lisätiedot

Kaukokartoitusaineistot ja maanpeite

Kaukokartoitusaineistot ja maanpeite Kansallinen maastotietokanta hanke Maasto-työpaja 20.9.2016 Kaukokartoitusaineistot ja maanpeite Pekka Härmä Suomen Ympäristökeskus 1 Sisältö SYKE tietotarpeet Tietolähteet maanpeitetiedon tuottamisessa

Lisätiedot

Metsätalouden luonnonhoitohankkeet ja metsälainsäädäntö. Kitka-Muha-hankkeen seminaari Irmeli Ruokanen Luonnonhoidon asiantuntija

Metsätalouden luonnonhoitohankkeet ja metsälainsäädäntö. Kitka-Muha-hankkeen seminaari Irmeli Ruokanen Luonnonhoidon asiantuntija Metsätalouden luonnonhoitohankkeet ja metsälainsäädäntö Kitka-Muha-hankkeen seminaari 16.12.2014 Irmeli Ruokanen Luonnonhoidon asiantuntija KEMERA-rahoituksen oikeudellinen tausta Kestävän metsätalouden

Lisätiedot

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueella

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueella Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueella Tietolähde: Kari Härkönen Metla VMI10 / MELA-ryhmä / 15.6.2007 Nuutinen, T., Hirvelä,

Lisätiedot

Valtion rooli suomalaisessa metsäpolitiikassa

Valtion rooli suomalaisessa metsäpolitiikassa Valtion rooli suomalaisessa metsäpolitiikassa 2.3.2011 Juha Ojala maa- ja metsätalousministeriö, metsäosasto Esityksen sisältö 1. Taustaa 2. Metsäpolitiikan keskeiset haasteet 3. Kansallinen metsäohjelma

Lisätiedot

Kiitokset! / Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute

Kiitokset! / Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute Kiitokset! Kuvat: Harri Silvennoinen Metsästä hyvinvointia tutkimusohjelma 2008 2012 Liisa Tyrväinen, 22.10. 2010, Luontomatkailun tutkimuspäivä, Lapin yliopisto, Rovaniemi Metsistä hyvinvointia tutkimusohjelma

Lisätiedot

Metsänhoidon suositukset, kokemukset ja käyttöönotto. Metsälaki uudistui muuttuuko metsien käyttö -seminaari

Metsänhoidon suositukset, kokemukset ja käyttöönotto. Metsälaki uudistui muuttuuko metsien käyttö -seminaari Metsänhoidon suositukset, kokemukset ja käyttöönotto Metsälaki uudistui muuttuuko metsien käyttö -seminaari 22.10.2014 Olli Äijälä Uudistuneet metsänhoidon suositukset Kokoelma hyviä toimintamalleja metsänhoitoon

Lisätiedot

Kaukokartoitusaineistojen hyödyntäminen toiminnanohjausjärjestelmässä 5.6.2014

Kaukokartoitusaineistojen hyödyntäminen toiminnanohjausjärjestelmässä 5.6.2014 Kaukokartoitusaineistojen hyödyntäminen toiminnanohjausjärjestelmässä 5.6.2014 Jani Heikkilä Bitcomp Oy Uuden ajan toiminnanohjausjärjestelmät Modulaarisia selainsovelluksia Käytettävissä selaimella työskentelypaikasta

Lisätiedot

Digitaalisten palveluiden mahdollisuudet metsätaloudessa Case Metsään.fi-palvelu, Päättäjien metsäakatemia, Peurunka,

Digitaalisten palveluiden mahdollisuudet metsätaloudessa Case Metsään.fi-palvelu, Päättäjien metsäakatemia, Peurunka, Digitaalisten palveluiden mahdollisuudet metsätaloudessa Case Metsään.fi-palvelu, Päättäjien metsäakatemia, Peurunka, 21.9.2018 Veikko Iittainen, Metsänomistajien palvelupäällikkö Suomen metsäkeskus Metsään.fi-palvelun

Lisätiedot

Miltä metsäsi näyttää hakkuun jälkeen?

Miltä metsäsi näyttää hakkuun jälkeen? Virtuaalimetsä Miltä metsäsi näyttää hakkuun jälkeen? Virtuaalimetsä, tausta Sovellus on kehitetty Lapin AMK:ssa EAKR-hankkeessa Ensisijaisena tavoitteena hankkeessa oli kehittää oppimisympäristö metsätalousinsinöörikoulutuksen

Lisätiedot

Algoritmi III Vierekkäisten kuvioiden käsittely. Metsätehon tuloskalvosarja 7a/2018 LIITE 3 Timo Melkas Kirsi Riekki Metsäteho Oy

Algoritmi III Vierekkäisten kuvioiden käsittely. Metsätehon tuloskalvosarja 7a/2018 LIITE 3 Timo Melkas Kirsi Riekki Metsäteho Oy Algoritmi III Vierekkäisten kuvioiden käsittely Metsätehon tuloskalvosarja 7a/2018 LIITE 3 Timo Melkas Kirsi Riekki Metsäteho Oy Algoritmi III vierekkäisten kuvioiden käsittely Lähtötietoina algoritmista

Lisätiedot

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Lounais-Suomen metsäkeskuksen alueella

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Lounais-Suomen metsäkeskuksen alueella Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Lounais-Suomen metsäkeskuksen alueella Tietolähde: Olli Salminen Metla VMI10 / MELA-ryhmä / 15.6.2007 Nuutinen, T., Hirvelä, H.,

Lisätiedot

Tukkiröntgendata sahapuun ohjauksessa

Tukkiröntgendata sahapuun ohjauksessa Tukkiröntgendata sahapuun ohjauksessa Tapio Räsänen Metsäteho Oy FOREST BIG DATA hankkeen tulosseminaari 8.3.2016 Heureka, Vantaa Kehittämistavoitteet Tavoitteena on parantaa puutuoteteollisuuden arvoketjun

Lisätiedot

Metsien monimuotoisuuden turvaamisen keinot ja yhteiskunnalliset vaikutukset (2005-2010)

Metsien monimuotoisuuden turvaamisen keinot ja yhteiskunnalliset vaikutukset (2005-2010) Metsien monimuotoisuuden turvaamisen keinot ja yhteiskunnalliset vaikutukset (2005-2010) Tutkimusohjelman tulosten esittely Ohjelmajohtaja: MMT Riitta Hänninen riitta.hanninen@metla.fi Metsätieteen päivä

Lisätiedot

coherence of the Natura 2000 network in

coherence of the Natura 2000 network in Increasing the ecological connections and coherence of the Natura 2000 network in South west Lapland NATNET EU Life+ hanke 2012 2016 Ari Nikula, Janne Miettinen, Vesa Nivala & Esa Huhta Metla Pohjois Suomen

Lisätiedot

Tukkiröntgendata sahapuun ohjauksessa

Tukkiröntgendata sahapuun ohjauksessa Tukkiröntgendata sahapuun ohjauksessa Tapio Räsänen Metsäteho Oy FOREST BIG DATA hankkeen tulosseminaari 8.3.2016 Heureka, Vantaa Kehittämistavoitteet Tavoitteena on parantaa puutuoteteollisuuden arvoketjun

Lisätiedot

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Keski-Suomen metsäkeskuksen alueella

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Keski-Suomen metsäkeskuksen alueella Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Keski-Suomen metsäkeskuksen alueella Tietolähde: Metla VMI10 / MELA-ryhmä / 15.6.2007 Olli Salminen Nuutinen, T., Hirvelä, H.,

Lisätiedot

VYYHTI II hanke

VYYHTI II hanke VYYHTI II hanke 2016-2018 Projektipäällikkö Riina Rahkila ProAgria Oulu ry / Oulun Maa- ja kotitalousnaiset Kuva Arto Lehto Hankkeessa keskeistä Paikallisten kunnostajien tukeminen Verkostoitumisen edistäminen

Lisätiedot

Miten METSO-ohjelma turvaa luonnon monimuotoisuutta. Johanna Viljanen / Keski-Suomen ELY-keskus Riitta Raatikainen / Suomen metsäkeskus

Miten METSO-ohjelma turvaa luonnon monimuotoisuutta. Johanna Viljanen / Keski-Suomen ELY-keskus Riitta Raatikainen / Suomen metsäkeskus Miten METSO-ohjelma 2008-2025 turvaa luonnon monimuotoisuutta Johanna Viljanen / Keski-Suomen ELY-keskus Riitta Raatikainen / Suomen metsäkeskus Tavoitteet ja keinot valtakunnallisesti METSO-ohjelman tavoitteena

Lisätiedot

Paljon tukea tarvitsevat paljon palveluita käyttävät-hanke (KASTE)

Paljon tukea tarvitsevat paljon palveluita käyttävät-hanke (KASTE) Paljon tukea tarvitsevat paljon palveluita käyttävät-hanke 2015-2017 (KAT) Kooste kehittämistoiminnasta tavoitteittain Asiakas keskiössä Asiakaslähtöistä työotetta kehitetty nostamalla asiakas palvelusuunnittelussa

Lisätiedot

Valtion maat ja vedet suomalaisten elämässä. Yhteiskuntavastuu Metsähallituksessa

Valtion maat ja vedet suomalaisten elämässä. Yhteiskuntavastuu Metsähallituksessa Valtion maat ja vedet suomalaisten elämässä Yhteiskuntavastuu Metsähallituksessa 1 Anju Asunta, Ainutlaatuinen toimija Metsähallitus tuottaa luonnonvara-alan palveluja monipuoliselle asiakaskunnalle yksittäisistä

Lisätiedot

Metsien luontaiseen häiriödynamiikkaan perustuvat käsittelymallit (DISTDYN): lajistonseuranta ja tutkimusmahdollisuudet

Metsien luontaiseen häiriödynamiikkaan perustuvat käsittelymallit (DISTDYN): lajistonseuranta ja tutkimusmahdollisuudet Metsien luontaiseen häiriödynamiikkaan perustuvat käsittelymallit (DISTDYN): lajistonseuranta ja tutkimusmahdollisuudet Matti Koivula, Juha Siitonen & Sauli Valkonen Metsäntutkimuslaitos, Vantaa Monimuotoisuustutkimuksen

Lisätiedot

Metsäohjelman seuranta

Metsäohjelman seuranta Metsäohjelman seuranta Pohjois-Pohjanmaa Eeva-Liisa Repo, elinkeinopäällikkö Oulu 29.1.2018 Sisältö Metsänhoitotyöt Metsäluonnonhoito Hakkuut Yksityismetsätalouden kannattavuus Energiapuun käyttö Metsänhoitotyöt

Lisätiedot

KANSALLISET LASERKEILAUS- JA ILMAKUVAUSOHJELMAT

KANSALLISET LASERKEILAUS- JA ILMAKUVAUSOHJELMAT KANSALLISET LASERKEILAUS- JA ILMAKUVAUSOHJELMAT 1 ILMAKUVAUSOHJELMA Ilmakuvaukset tehty Kansallisen ilmakuvausohjelman mukaisesti vuodesta 2016 lähtien. Kansallinen kuvausohjelma: 5 vuoden kierto (Lapissa

Lisätiedot

INFRA SEMINAARI KUUSAMON PILOTTI

INFRA SEMINAARI KUUSAMON PILOTTI INFRA 2010 -SEMINAARI KUUSAMON PILOTTI Teemu Perälä teemu.perala@navico.fi puh.050-598 8405 5.11.2008 Taustaa ja lähtökohtia Sähköinen hankintamenettely on Tiehallinnossa käytössä täydessä laajuudessa

Lisätiedot

Askel riistametsään -luonnon rikkautta metsistä, soilta ja vaihettumisvyöhykkeiltä

Askel riistametsään -luonnon rikkautta metsistä, soilta ja vaihettumisvyöhykkeiltä Askel riistametsään -luonnon rikkautta metsistä, soilta ja vaihettumisvyöhykkeiltä 1 Askel riistametsään: mikä, missä, milloin, kuka ja miksi? Mikä: Hanke, joka vie talousmetsien hoitoa riistaystävällisempään

Lisätiedot

Erikoistutkija Mikko Kurttila Anssi Ahtikoski, Irja Löfström & Ron Store

Erikoistutkija Mikko Kurttila Anssi Ahtikoski, Irja Löfström & Ron Store Luonnosta voimaa ja hyvinvointia Metsäntutkimuslaitoksen Metsästä hyvinvointia -tutkimusohjelman loppuseminaari 25.3.2014 Yhteensovittaminen on mahdollista, mutta ei helppoa Erikoistutkija Mikko Kurttila

Lisätiedot

Zonation Työkalu suojelusuunnitteluun

Zonation Työkalu suojelusuunnitteluun Zonation Työkalu suojelusuunnitteluun ja -resurssien kohdentamiseen Zonation-koulutus Suomen ympäristökeskus 29..204 Hei! Joona Lehtomäki Helsingin yliopisto / SYKE Väitöskirja: Quantitative methods for

Lisätiedot

METSO-keinojen tunnettuus ja hyväksyntä. Metsänomistaja 2010 tutkimusseminaari 20.11.2009 Terhi Koskela Metsäntutkimuslaitos

METSO-keinojen tunnettuus ja hyväksyntä. Metsänomistaja 2010 tutkimusseminaari 20.11.2009 Terhi Koskela Metsäntutkimuslaitos METSO-keinojen tunnettuus ja hyväksyntä Metsänomistaja 2010 tutkimusseminaari 20.11.2009 Terhi Koskela Metsäntutkimuslaitos Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute

Lisätiedot

Ympäristötalon seminaari Outi Kesäniemi

Ympäristötalon seminaari Outi Kesäniemi Vettä läpäisemätön pinta Seudullisessa maanpeiteaineistossa Ympäristötalon seminaari 24.11.2014 Outi Kesäniemi Sisältö 1) Seudullinen maanpeiteaineisto 1) Taustaa 2) Aineiston tuottaminen 2) Longinojan

Lisätiedot

Valtakunnallisesti arvokkaat maisemat miten niistä päätetään? Maisema-alueet maankäytössä

Valtakunnallisesti arvokkaat maisemat miten niistä päätetään? Maisema-alueet maankäytössä Valtakunnallisesti arvokkaat maisemat miten niistä päätetään? Maisema-alueet maankäytössä Anna-Leena Seppälä Varsinais-Suomen ELY/ Anna-Leena Seppälä 29.1.2014 1 Valtakunnallisesti arvokkaat maisemaalueet

Lisätiedot

Kansallinen metsästrategia 2025 ja metsänjalostus

Kansallinen metsästrategia 2025 ja metsänjalostus Kansallinen metsästrategia 2025 ja metsänjalostus Sanna Paanukoski maa- ja metsätalousministeriö 21.11.2016 1 Kansallinen metsästrategia 2025 Strategia listaa metsäalan tärkeimmät tavoitteet vuoteen 2025

Lisätiedot

Aluetypologia -hanke. Satu Tolonen Alueiden ennakointiseminaari 30.3.2012, Pori

Aluetypologia -hanke. Satu Tolonen Alueiden ennakointiseminaari 30.3.2012, Pori Aluetypologia -hanke Satu Tolonen Alueiden ennakointiseminaari 30.3.2012, Pori Aluetypologiahankkeen taustaa Tehtävä: Alueiden luokittelu kaupunki- ja maaseututyyppeihin Miksi: Tarvitaan tietoa erityyppisten

Lisätiedot

Irja Löfström Nella Mikkola Metsäntutkimuslaitos

Irja Löfström Nella Mikkola Metsäntutkimuslaitos KUNTAMETSO -KYSELYN TULOKSIA Irja Löfström Nella Mikkola Metsäntutkimuslaitos Kaikkiin METSO kuntiin kysely, jossa kartoitettiin: 1. Metsien monimuotoisuuden turvaamista kuntien virkistys- ja ulkoilumetsissä

Lisätiedot

KANSALLISET LASERKEILAUS- JA ILMAKUVAUSOHJELMAT. Juha Kareinen 1

KANSALLISET LASERKEILAUS- JA ILMAKUVAUSOHJELMAT. Juha Kareinen 1 KANSALLISET LASERKEILAUS- JA ILMAKUVAUSOHJELMAT Juha Kareinen 1 ILMAKUVAUSOHJELMA Ilmakuvaukset tehty Kansallisen ilmakuvausohjelman mukaisesti vuodesta 2016 lähtien, jolloin Maanmittauslaitoksen Suomen

Lisätiedot

KOILLINEN TEOLLI- SUUSALUE, RAUMA TUULIVOIMAN NÄKE- MÄALUESELVITYS

KOILLINEN TEOLLI- SUUSALUE, RAUMA TUULIVOIMAN NÄKE- MÄALUESELVITYS Vastaanottaja Rauman kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 2011-12-12 Viite 82138782 KOILLINEN TEOLLI- SUUSALUE, RAUMA TUULIVOIMAN NÄKE- MÄALUESELVITYS Päivämäärä 12.12.2011 Laatija Tarkastaja Dennis

Lisätiedot