Kari Virnala SÄHKÖJÄRJESTELMIEN DOKUMENTOINTI
|
|
- Liisa Korhonen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kari Virnala SÄHKÖJÄRJESTELMIEN DOKUMENTOINTI Tekniikka ja liikenne 2016
2 VAASAN AMMATTIKORKEAKOULU Sähkötekniikan koulutusohjelma TIIVISTELMÄ Tekijä Kari Virnala Opinnäytetyön nimi Sähköjärjestelmien dokumentointi Vuosi 2016 Kieli suomi Sivumäärä liitettä Ohjaaja Timo Männistö Nykyaikana sähköasennukset pyritään dokumentoimaan mahdollisimman tarkasti, jotta olemassa olevien sähköasennusten muuttaminen ja purkaminen tulisi mahdollisimman helpoksi. Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli päivittää Älvsbytalon Kauhajoen tehdashallin keskuskaaviot PK5 ja 1RK24, nousujohtokaaviot sekä, dokumentointi ja keskusten merkinnät vastaamaan nykypäivän vaatimuksia. Työ alkoi sähköasennusten silmämääräisellä tarkistamisella. Työhön kuului sähköasennusten dokumentoinnin lisäksi niiden kunnon tarkistaminen. Olemassa olevista sähköasennuksista tarkistettiin niiden standardinmukaisuutta SFS käsikirjaa hyväksikäyttäen. Myös D käsikirjasta rakennusten sähköasennuksista oli suurta hyötyä, asennuksia tutkittaessa. Sähköpiirustuksia piirrettiin AutoCad 13 -ohjelmaa käyttäen. Vanhaa dokumentaatiota oli hyvin harvasti saatavilla ja vanhan dokumentaation päivittäminen tarkoitti yleensä paperikopion muuttamista digitaaliseen muotoon. Useimmiten sähköpiirustuksia jouduttiin piirtämään tehtaalla tehtyjen näköhavaintojen mukaan. Työstä tulee luultavasti olemaan hyötyä tulevaisuudessa Älvsbytalolle, sikäli että tehdashallia tullaan käyttämään jatkossakin yrityksen päätuotantopisteenä. Tekniikan kehittyessä uusille tuotantoa helpottaville sähkölaitteille on aina kysyntää ja sitä mukaan myös sähköasennuksia on päivitettävä. Avainsanat sähköpiirustukset, dokumentointi, Autocad
3 VAASAN AMMATTIKORKEAKOULU UNIVERSITY OF APPLIED SCIENCES Sähkötekniikan koulutusohjelma ABSTRACT Author Kari Virnala Title Documentation of Electrical System Year 2016 Language Finnish Pages Appendices Name of Supervisor Timo Männistö In the modern times electrical installations are aimed to be documented as clearly as possible, to make updating and disassembly of the existing installations as easy as possible. The purpose of this thesis was to update the documentation and cable entries of the Älvsbytalo factory hall center diagrams PK5 and 1RK24, main line diagrams and, documentation labeling to meet the requirements of today. The task began with the visual check of the installations. The study included the inspected to see if they meet the standard, using SFS handbook. The D handbook about the electrical installations of the building was also of great help when the installations were under inspection. Electrical pictures were drawn using the AutoCAD 13 program. The old documentation was poorly available and the updating of the old documentation usually meant digitizing the paper copies of the old pictures. Most of the time all was about drawing upon visual perceptions gained in the factory. The documentation will most likely be beneficial to the Älvsbytalo, because the documented factory hall will remain as their main production plant. As development proceeds, there will be always need for new electrical apparatuses and new electrical installations to feed them. Keywords Electrical drawings, documentation, Autocad
4 SISÄLLYS TIIVISTELMÄ ABSTRACT 1 JOHDANTO YRITYS KESKUKSET Jakokeskukset Ryhmäkeskukset Kosketussuojaus KAAPELIT JA JOHTIMET Johdon kuormitettavuus Jännitteen alenema Ylivirtaussuojaus Ylikuormitussuojaus Oikosulkusuojaus Sulake Vikavirtasuojakytkin Sähköturvallisuus Dokumentointi LÄHTÖTILANNE Alkukartoitus PK 5 tilanne Ryhmäkeskusten tilanne Ryhmäkeskus 1RK Yhteenveto keskuksista Merkinnät DOKUMENTOINTI YHTEENVETO LÄHTEET LIITTEET
5 KUVALUETTELO Kuva 1. Älvsby-talotehdas s. 8 Kuva 2. Perussuojauksen jaottelu s. 10 Kuva 3. Suojaus käyttämällä esteitä tai kosketusetäisyyttä s. 11 Kuva 4. Suojaus eristämällä, tai koteloimalla jännitteiset osat s. 11 Kuva 5. Sähkötila PK5 s. 19 Kuva 6. Vanha pääkeskus PK5 s. 21 Kuva 7. Uusi pääkeskus erotinasema s. 22 Kuva 8. Sähkökuva pääkaavio PK5 s. 23 Kuva 9. Alkutilanne PK5 s. 24 Kuva 10. Alkutilanne 1RK 24 s. 25 Kuva 11. Sähkökuva PK5 s.26 Kuva 12. Lähtötilanne 1RK 24 merkkaus s. 27 Kuva 13. PK 5 ennen kahvojen vaihtoa ja kaapelimerkintää s. 29 Kuva 14. PK 5 kahvat on vaihdettu ja kaapelit merkitty s. 30 Kuva 15 Sähkökuva 1 RK 24 s. 31 Kuva 16. Ryhmäkeskus 1 RK 24 ennen merkintää s. 32 Kuva 17. Ryhmäkeskus 1RK 24 merkinnän jälkeen s. 32 Kuva 18. Ryhmäkeskus 1 RK 24 merkintä kentällä s. 33 Kuva 19. Esim. kaapelimerkki KMK s. 33
6 5 LIITELUETTELO LIITE 1. Pääkaavio PK5 LIITE 2. Pääkaavio 1RK24 LIITE 3. Nousujohtokaavio PK5 LIITE 4. Pääkaavio, uusi pääkeskus LIITE 5. Alkuperäinen kotelo, merkinnät 1RK24
7 6 1 JOHDANTO Teknisen dokumentaation tarkkuus on tärkeää nykyaikaisessa sähköurakoinnissa. Vanhan sähköasennuksen korjaaminen, tai uusiminen nykyajan tarpeisiin on usein hidasta ja kallista, mikäli asennusta ei ole dokumentoitu kunnolla. Joissain tapauksissa huonosti dokumentoitu sähköasennus voi aiheuttaa jopa suoranaisen turvallisuusriskin. Näin ollen, kaikkeen nykyaikaiseen sähkösuunnitteluun liittyy oleellisena osana mahdollisimman tarkka dokumentointi. Nykyaikana on usein myös tarvetta dokumentoida sähköjärjestelmiä, joista ei ole aiempia dokumentteja. Tällä luodaan hyvät edellytykset sille, että sähköasennuksia pystytään muokkaamaan tulevaisuudessa tulevaisuuden tarpeita vastaaviksi. Työ tehtiin Älvsbytalo Oy:n Kauhajoen tehtaalle, joka toimii vanhassa Strömbergin hallissa. Opinnäytetyön tavoitteena oli dokumentoida tarkoin kaksi opinnäytetyöaihetta varten valittua ryhmäkeskusta ja piirtää sähkökeskusten nousukaaviot. Työn teettäjällä oli toiveena, että sähköpiirustuksista tulisi mahdollisimman helppolukuisia, ja mahdolliset viat olisi näin ollen helpompi löytää. Työhön ja sen toteutukseen oli saatavilla vanhoista piirustuksista alustavaa tietoutta. Työhön kuului myös keskusmerkintöjen päivittäminen todellisuutta vastaavaksi, sekä sähköturvallisuutta koskevien seikkojen tarkastaminen. Tarkoituksena oli selvittää ja saada ryhmäkeskusten sulakkeille todellisuutta vastaavat merkinnät. Lisähaastetta työhön toi se, ettei kyseisistä asioista ollut aiempia paikkansapitäviä sähköpiirustuksia. Yksittäisten kaapeleiden seuranta oli vaikeaa, koska keskukselta lähti kymmeniä johtonippuja kohti kattoa. Oli mahdotonta selvittää, mihin jonkin ryhmän johdotus tosiasiassa meni, vaikka sulake olikin tiedossa. Keskusten kuntoa tutkittaessa tuli huomioida varokekansien, varokkeiden ja keskusten yleiskunto, ja puutteita löydettäessä oli ne korjattava. Tarkistukset ja niistä seuraavat mahdollisten korjaukset suoritettiin sähköturvallisuuden lisäämiseksi.
8 7 Työn teettäjän kanssa sovittiin, että opinnäytetyö tehdään PK5- ja 1RK24- keskuksista, vaikka keskuksia oli huomattavasti enemmän. Näin saatiin rajoitettua työ opinnäytetyön mittoihin. Kuvien piirtämisen päivitys tapahtui AUTOCADohjelmalla.
9 8 2 YRITYS Älvsbytalo on Pohjoismaiden johtava talovalmistaja. Perustajat, ruotsalaiset Göran ja Gunnar Johansson halusivat rakentaa valmistaloelementtejä sisätiloissa edullisesti ja laadukkaasti. Yritystä johtaa nyt perustajasuvun kolmas sukupolvi, veljekset Kent ja Stefan Johansson. Ensimmäiset Älvsbytalot Suomessa myytiin 1980-luvulla. Kuvassa 1 on Kauhajoen tehdas, joka perustettiin Nykyisin Älvsbytalolla on tuotantoa 4 paikkakunnalla, 2 maassa. Koko konsernin liikevaihto oli v. 2014, 111 miljoonaa EUR. Vuonna 2013 oli Suomessa myyty jo lähes 8000 taloa. Yritys on tuttu myös esimerkiksi asuntomessuilta jo vuosien takaa. Rakentajien keskuudessa Älvsbytalo on tunnettu erityisesti edullisesta hinnastaan. Kuva 1. Älvsby-talotehdas
10 9 3 KESKUKSET Sähköasennuksille annetut standardit määrittävät kohtuullisen tarkasti miten kaapelit, johtimet, keskukset ja sulakkeet tulee valita. Asennuksista ja dokumentoinnista on löydettävissä omia ohjeistuksiaan. Niiltä osin, mitä standardeissa ei määritetä, pyritään käyttämään hyväksi koettuja tapoja ja esimerkiksi D Käsikirjan rakennusten sähköasennuksista antamaa opastusta. 3.1 Jakokeskukset Jakokeskukset ovat yleensä tehdasvalmisteisia ja sertifioituja SFS standardin liite kohdan 729X mukaan. Jakokeskuksia voidaan koota tiettyyn käyttöpaikkaan noudattaen keskuksen alkuperäisen valmistajan antamaa kokoonpanoohjetta ja ottaen huomioon, että kokoonpanossa käytetään ohjeessa yksilöityjä komponentteja. - jokaiselle valmiille jakokeskukselle tehdään SFS-EN mukaiset kappaletarkistukset ja testaukset, kuten jännitekoe tai enintään 250A syötön suojalaitteilla varustetuissa keskuksissa eritysresistanssimittaus ja niistä laaditaan pöytäkirja - keskukseen kiinnitetään arvokilpi, josta ilmenevät standardin edellyttämät tiedot, kuten jakokeskuksen valmistajan nimi, keskuksen mallimerkintä ja mitoitusarvot - keskuksesta laaditaan tarvittavat piirustukset ja käyttöohjeet keskuksen haltijan käyttöön. Jos olemassa olevaan keskukseen tehdään muutoksia, esim. lisätään lähtöjä tai vaihdetaan suojalaitteita toisen tyyppisiksi (enemmän häviölämpöä tuottaviksi), on noudatettava vastaavia vaatimuksia. Keskuksen merkinnät ja piirustukset on muutettava muuttunutta rakennetta vastaaviksi ja keskusmuutoksen tekijä pitää kiinnittää keskukseen tai keskuksen muutettuun osaan kilpi, jossa on ilmoitettu keskusmuutoksen tekijä ja muutospäivämäärä. Tarvittaessa korjataan myös arvokilven tiedot. /1/
11 Ryhmäkeskukset Ryhmäkeskuksien sijoitus tulisi olla sellaisessa paikassa, että niiden käyttäminen, siivoaminen ja huoltaminen tulisi olla helppoa. Ryhmäkeskuksen on oltava kestävä huomioiden käyttöolosuhteet. Johtojen liitäntäpaikat oltava niin, että johdot on helppo liittää ja liittimiä tulee olla tarpeeksi sekä useammalle johdolle oltava tarkoitukseen sopivat liittimet. /2/ 3.3 Kosketussuojaus Kosketussuojauksella tarkoitetaan suojausta, jonka avulla estetään ihmisiä joutumasta kosketuksiin jännitteisten osien kanssa sähkölaitteiden ollessa normaalissa tilassa (ei viallisia). Kuva 2. Perussuojauksen jaottelu Kosketussuojaukseen käytettävät menetelmät voidaan jakaa seuraavasti: Suoja eristämällä jännitteiset osat ja suojaus koteloinnin tai suojausten avulla muodostavat täydellisimmän suojan. Siksi näitä menetelmiä voidaan käyttää kaikissa olosuhteissa /3/
12 11 Kuva 3. Suojaus käyttämällä esteitä tai kosketusetäisyyttä. Suojaus käyttämällä esteitä tai sijoittamalla jännitteiset osat kosketusetäisyyden ulkopuolelle antaa ainoastaan osittaisen suojan koskettamiselta ja sen takia menetelmät tulevat kysymykseen vain erityistapauksissa, yleensä ainoastaan tiloissa, joihin on pääsy sähköalan ammattihenkilöillä, /3/ Kuva 4. Suojaus eristämällä, tai koteloimalla jännitteiset osat. Tyypillisin esimerkki jännitteisen osan eristämisestä on johtimien eristäminen. Sähkölaitteen eristystason on vastattava asennuksen suurinta nimellisjännitettä. Useimmiten suojaus toteutuu käyttämällä standardien vaatimusten mukaisia tarvikkeita /3/ Käytettäessä kotelointia jännitteisten osien suojaukseen, tulee koteloinnin olla vähintään luokkaa IP2X, mikä tarkoittaa, että kojeeseen ei voi työntää sormea sisään. Usein käyttöolosuhteet asettavat suurempia vaatimuksia.
13 12 Käyttötoimenpiteiden takia eräissä laitteissa ei voi olla täydellistä kosketussuojaa. Esimerkiksi varokkeessa kaikki jännitteiset osat eivät voi olla kosketussuojaisia. Tällaisissa tapauksissa jännitteisen osan tahattoman kosketuksen mahdollisuuden on oltava pieni.
14 13 4 KAAPELIT JA JOHTIMET Kaapelointia ei uusittu, vain tarkastettiin. Rakenne on kaapeleissa oltava standardien mukainen turvallisuustasoltaan ja kestävyydeltään asennuspaikan olosuhteisiin nähden. Kaapelin johtimien tulee olla värien osalta SFS standardin määräysten mukaisia ja poikkipintojen mitoituksen oltava riittävä. Poikkipintaan vaikuttavat kuormitettavuus, jännitteen alenemat, oikosulku- ja ylikuormitussuojaus. /4/ 4.1 Johdon kuormitettavuus Johdon kuormitettavuus määräytyy johdon suurimman sallitun lämpötilan mukaan. Näistä on tehty kuormitettavuustaulukot IEC :2009-standardin pohjalta. Taulukoita on tehty yksivaihe- ja kolmivaihepiireille sekä PVC- ja PEXeristeisille johtimille. Taulukoita on paljon ja niitä löytyy esimerkiksi SFS Liite 52C-standardikirjasta./5/ Johdon kuormitettavuus lasketaan Iz = It x C1 x C2 x C3 (1) missä: It = taulukossa on annettu kaapelin suurin sallittu kuormitettavuus. C1, C2, C3 jne. ovat korjauskertoimia, joilla otetaan huomioon asennusolosuhteet joita ovat ympäristön lämpötila, asennustapa, eristemateriaali ja muiden johtojen läheisyys./6/ 4.2 Jännitteen alenema SFS 6000 standardi suosittelee, ettei jännitteen alenema saisi olla sähkölaitteen ja sähkölaitteiston liittymiskohdan välillä yli 5 % nimellisjännitteestä. Valaistukuormalla vastaava suositus on 3 %. Jännitteen alenema kolmivaiheisella vaihtojännitteellä saadaan
15 14 ΔU = I x l x 3 x (rcosφ ± xsinφ) (2) missä: I kuormitusvirta (A) 1 johdon pituus (m) r x φ ominaisresistanssi (Ω/m) ominaisreaktanssi (Ω/m) jännitteen ja virran välinen vaihekulma Suhteellinen jännitteen alenema saadaan Δu = ΔU/Un x 100 % (3) missä: Un ΔU nimellisjännite jännitteen alenema Kaavassa plusmerkkiä käytetään induktiivisella kuormalla ja miinusmerkkiä kapasitiivisella kuormalla. /7/ 4.3 Ylivirtaussuojaus Kaikki vaihejohtimet on varustettava ylivirtasuojalla ja sen on pystyttävä katkaisemaan ylivirta joka niissä esiintyy, mutta ei tarvitse katkaista virtaa muista jännitteisistä johtimista. Sama suojalaite toimii yleensä sekä ylikuormitus- että oikosulkusuojana. Varokkeen rakenteen ja sijainnin on oltava sellainen, että sulakkeen voi vaihtaa ilman vaaraa./8/
16 Ylikuormitussuojaus Suojalaitteen, joka suojaa kaapelia ylikuormitukselta on täytettävänä kaksi ehtoa: SFS IB< In< Iz I 2 < 1,45 x Iz (4) missä: Ib virta jolle piiri on suunniteltu Iz johtimen kuormitettavuus In suojalaitteen mitoitus virta I 2 on virta, joka varmistaa suojalaitteen toimimisen suojalaitteella määrätyssä tavanomaisen toiminta ajassa. /9/ 4.5 Oikosulkusuojaus Suojalaitteen mitoituskatkaisukyky ei saa olla pienempi kuin suojalaitteen asennuspaikalla esiintyvä prospektiivinen oikosulkuvirta. Pienempi katkaisukyky sallitaan, jos suojalaitteen syöttöpuolella on riittävän katkaisukyvyn omaava toinen suojalaite. Tällaisessa tapauksessa molempien suojalaitteiden ominaisuudet on sovittava yhteen siten, ettei suojalaitteiden läpi kulkeva energia ylitä arvoa, jonka kuormituspuolen suojalaite ja suojattavat johtimet vahingoittumatta kestävät. SFS Oikosulkusuojauksen vaatimuksina on pystyä katkaisemaan suurin piirissä esiintyvä oikosulkuvirta ennen kuin sen suojaamat piirit vahingoittuvat. t = (k x S/I)² (5)
17 16 missä: t S I kesto (s) johtimen poikkipinta tehollinen oikosulkuvirta (A) k kerroin, joka ottaa huomioon johdinmateriaalin resistiivisyyden, lämpötilakertoimen ja lämmönvarauskyvyn sekä sopivat alku- ja loppulämpötilat. k- arvo saadaan SFS 6000 taulukosta 43.1 /10/ 4.6 Sulake Sulakkeen tarkoituksena on katkaista sähkön syöttö ja suojata käyttäjää sekä kaapeleita, virtapiikin tai ylikuormitustilanteessa. Virtapiikin voi aiheuttaa esimerkiksi rikkinäisen laitteen kytkeminen sähköverkkoon tai sen hajoaminen käytössä. Ylikuormitustilanteessa sähköjohdot voivat ylikuumentua ja siitä aiheutua tulipalo. Sulake vaihdetaan yleensä virrattomana. Kahvasulakkeiden vaihtamiseen suositellaan käytettävän aina suojahihalla varustettua vaihtokahvaa. 4.7 Vikavirtasuojakytkin Vaihtosähköjärjestelmissä pitää käyttää lisäsuojana mitoitusvirraltaan enintään 30 ma:n vikavirtasuojaa: - suojaamaan mitoitusvirroiltaan enintään 20 A tavanomaisia maallikoiden käyttämiä pistorasioita. - suojaamaan ulkona käytettävää, mitoitusvirraltaan enintään 32 A pistorasiaa tai siirrettävää laitetta. /11/ Vaikka standardi nykyään edellyttääkin pistorasioille menevien lähtöjen suojaamista, työssä dokumentoitu asennus on tehty ennen vaatimusta vikavirtasuojauksista, joten siitä ei löydy standardin vaatimia vikavirtasuojakytkimiä. Vanhoja
18 17 asennuksia ei ole velvoitettu päivittämään nykystandardien mukaiseksi, joten vaatimus vikavirtasuojakytkimistä koskee vain uusia asennuksia. Huomionarvoista on myös se, että vikavirtasuojakytkinten asentamisesta on säädetty helpotuksia asennuksiin, jotka tulevat teollisiin ja kaupallisiin rakennuksiin. Luultavasti monessa dokumentoidun kiinteistön kaapeloinnissa vikavirtasuojakytkimiä voitaisiin jättää asentamatta sillä verukkeella, että kyse on teollisuusrakennuksesta, jossa on useimmiten laitteiston käytön aikana henkilöstöä valvomassa verkon käyttöä. Poikkeus lisäsuojavaatimuksista voidaan tehdä: - erityiselle määrätyn laitteen liittämiseen tarkoitetulle pistorasialle, tai - pistorasioille, joita käytetään ammattihenkilön tai opastetun henkilön valvomana teollisissa tai kaupallisissa rakennuksissa. /12/ 4.8 Sähköturvallisuus Sähköturvallisuuslaki määrittää sähkölaitteiden ja -laitteistojen turvallisuustason. Ne täytyy suunnitella, rakentaa, valmistaa ja korjata kuten myös huoltaa ja käyttää niin, ettei kenenkään henki, terveys eikä omaisuus joudu vaaraan. Työ- ja elinkeinoministeriö (entinen kauppa- ja teollisuusministeriö) antaa määräyksiä, jotka liittyvät lain määräyksiin. Päätökset merkitään lyhenteellä KTMp. Lakia täydentäviä määräyksiä on esimerkiksi sähköalan töistä KTMp 516/96 ja sähkölaitteistojen käyttöönotosta ja käytöstä KTMp 517/96. Voimassa olevat määräykset on nähtävissä Turvallisuus- ja kemikaaliviraston verkkosivuilta. Tukes eli Turvallisuus- ja kemikaalivirasto valvoo ja antaa päätöksiä täydentäviä ohjeita, teknillisiä ja hallinnollisia, esimerkiksi Tukes-ohje S10, josta löytyy turvallisuutta koskevat standardit. Standardeja noudattamalla olennaisena olevat turvallisuusmääräykset täyttyvät.
19 18 SFS:n eli Suomen standardisointiliiton sähköturvallisuuteen kuuluvia standardeja löytyy seuraavissa teoksissa: - SFS-käsikirja 600-1: Pienjännitesähköasennukset - SFS-käsikirja 600-2: Sähköturvallisuus - SFS-käsikirja 601: Suurjännitesähköasennukset ja ilmajohdot Lisäksi sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry on julkaissut standardisarjaan perustuvan D1 -käsikirjan rakennusten sähköasennuksista 4.9 Dokumentointi Dokumentointiin käytetään tarvittaessa SFS standardin mukaisia piirustuksia, kaavioita ja taulukoita, joista ilmenee sähköpisteiden sijainnit, johtimien lukumäärät, koot ja tiedot, joilla tunnistetaan suoja- ja erotuslaitteiden sijainnit ja ominaisuudet. Yksinkertaisista asennuksista voivat edellä mainitut tiedot olla luettelomuodossa. Dokumenttien tulee sisältää seuraavat yksityiskohtaiset tiedot, siltä osin kun ne ovat tarpeen kussakin asennuksessa. - johtimien tyypit ja poikkipinnat - virtapiirien pituudet, joita tarvitaan suojausta tai jännitteen alenemaa koskevien laskelmien tekemiseen - suojalaitteiden lajit ja tyypit - suojalaitteiden mitoitusvirrat tai asettelu - prospektiiviset oikosulkuvirrat ja suojalaitteiden katkaisukyky. Asennuksen jokaisesta piiristä pitää olla käytettävissä nämä tiedot. Tiedot päivitetään asennuksen jokaisen muutoksen jälkeen. Piirustuksista ja dokumenteista pitää selvitä myös peitossa olevien laitteiden sijoitukset. Nämä tiedot tarvitaan asennuksen suojauksen toimivuuden tarkistamiseen ja ne pitää selvittää jo suunnitteluvaiheessa. Jakokeskus ja siihen liitetyt johdot esitetään nousukaaviolla.
20 19 Sähkölaitteiston haltija velvoitetaan säilyttämään ja ylläpitämään dokumentit. Sähköurakoitsijaa pitää huolen asennustyön dokumentoinnista, joihin korostuu olemassa olevien asennusten sähkölaitteiden piirustus- ja kaaviokuviin tehdyt muutos- ja laajennustöiden aiheuttamat lisäykset ja korjaukset. /12/ Kuva 5 Sähkötila PK5
21 20 5 LÄHTÖTILANNE 5.1 Alkukartoitus Opinnäytetyön laajuus ilmeni tuotantohalliin tutustuttaessa käytännössä. Hallin lattiapinta-alaa oli 6500m², joten selvitettäviä syöttöjohtoja ja keskuksia oli paljon. Sähköisiä kuvia ei ollut käytettävissä työn alkuvaiheessa, mutta pääkeskukseen oli teipattu vanha sähkökuva, joka sisälsi ryhmäkeskuksien paikat. Kuvat oli piirretty Strömbergin tehtaan aikoihin, joskus luvulla. Aluksi, työn suorittamisen osalta, ei ollut selvää toimintasuunnitelmaa, mutta Strömbergin piirtämät kuvat olivat lähtökohtana selvitystyölle. 5.2 PK 5 tilanne Selvitystyö alkoi keskuksen PK 5- tutkimisella. Todettiin, ettei keskuksista ollut dokumenttia sähkökuvina, eikä keskusten piirustuksia ollut lähettyvillä. Keskuksen kunto oli yleisesti hyvä eikä kytkentärimoja ollut laitettu liian täyteen. Kilvet ja sähkötilan aita olivat asianmukaiset, mutta aidan portista puuttui lukko. Vääntimiä oli rikki ja kaapelimerkintöjä puuttui. Teollisuushallin keskus PK5- oli Strömbergin ajalta ja siihen oli aikojen kuluessa tehty paljon muutoksia. Tutkiminen aloitettiin PK5- syötöstä. PK5- oli toiminut aiemmin pääkeskuksena ja saanut syöttönsä hallin toisessa päässä sijaitsevasta keskuksesta. Nykyisin syöttö tuli hallin omasta muuntajasta.
22 21 Kuva 6. Vanha pääkeskus PK5 Koska halli oli jaettu osiin, oli Älvsbytalolle asennettu oma 20 kv:n muuntaja ja erotinasema. Erotinasema toimi uutena sähköpääkeskuksena. Erotinasema sai syöttönsä ilmajohdosta AHXAMK-W 3x95+35, joka tuli kaapeliojaa pitkin. Erotinasema syötti kaapelilla HXCMK 3x35+16 muuntajaa 2000 kv 24 kv/400 V josta PK5 sai syöttönsä.
23 22 Kuva 7. Uusi pääkeskus erotinasema PK5 sisältää 20 kpl kolmivaiheisia kahvasulakelähtöjä, joilla ohjataan ryhmäkeskuksia. Aluksi selvitettiin, pitivätkö keskuksen merkinnät paikkansa. Monet lähdöt oli merkitty, mutta osasta puuttuivat kokonaan merkinnät ja kaapelimerkintöjä ei ollut. Merkityistä lähdöistä tutkittiin, menevätkö ne merkinnän mukaiselle ryhmäkeskukselle. Samalla syöttökaapeliin merkittiin tiedot kaapelista. Sulakkeen koko selvitettiin pääkaavion laatimista varten.
24 23 Kuva 8. Sähkökuva 20 kv pääkaavio, muuntaja ja PK5. PK5 saa syöttönsä omalta muuntoasemalta. Muuntaja ja erotinasema ovat Älvsbyhallin sisätiloissa. Syöttö tulee erottimen kautta kwh-mittaukselle ja sieltä muuntajalle. Opinnäytetyön haastavin osuus oli selvittää mitä keskuksia PK 5 syöttää. Osa kaapeleista meni kaapelihyllyllä ja osa kaapeliojassa, tila oli korkea ja ojien päällä oli elementtejä. Joistain lähdöistä puuttui ryhmämerkintä, mitä ryhmää PK 5 syötti ja kaapelimerkinnät puuttuivat kokonaan.
25 24 Kuva 9. Alkutilanne PK5. Eräässä lähdössä luki varasto, viitaten pihalla olevaan pressuhalliin, käänsin kahvasulakkeen pois päältä ja lähdin jännitteenkoettimella testaamaan menikö tila virrattomaksi. Pressuhalliin saapuessa, siellä paloi valot ja kompressori oli päällä. Asiaa tutkiessani huomasin, että mäellä oli avokatos, jossa säilytetään valmiita taloja. Siellä oli ryhmäkeskus, joka syötti valoja ja voimapistorasioita ja pistorasioita katoksessa. Ryhmäkeskuksia etsiessäni huomasin, että yksi lähtö oli merkitty RK 159, tätä etsiessäni totesin, että joku oli muuttanut merkinnäksi RK 1.1. Pääkeskukselle tehtiin muutos numeroista, ettei tule tuplamerkintää. Vanhoilla merkinnöillä meni hitsauspisteisiin 6 syöttöä, joista sulakkeet oli otettu pois, mutta kaapelit oli jätetty. Nämä johdot oli erityisen vaikea selvittää, koska kaapeli oli voitu päättää kaapelihyllylle tai kaapeliojaan tai kuulua toiselle laitteelle.
26 25 Kuva 10. Sähkökuva PK Ryhmäkeskusten tilanne Kun kaikki PK5-ryhmäkeskuksen lähdöt oli paikallistettu ja niiden sijainnit merkitty pohjakuvaan, alkoi keskusten tutkiminen ja selvitys. Älvsbytalon hallissa oli ryhmäkeskuksia kaikkiaan 26 kpl. Lisäksi hallissa oli 30 kpl työpaikkakeskuksia. Suurimmalla osalla ryhmäkeskuksista oli sähkökuvat ja työpaikkakeskuksista kaikissa. 1 RK 24 ja PK5:stä puuttuivat sähkökuvat ja nousujohtokaavio, siksi niiden päivittäminen valittiin osaksi opinnäytetyötä.
27 26 Kuva 11. Alkutilanne 1RK 24. Työpaikkakeskukset eivät tarvinneet tarkempaa tutkimista, normaalisti työpaikkakeskukset sijaitsivat jonkin työpaikan luona ja sisälsivät pääsääntöisesti 2 kpl yksivaihepistorasioita ja 2 kpl voimapistorasioita. Toimiston ja sosiaalitilojen keskukset olivat ajan tasalla. Joistakin keskuksista löytyi nousukaaviot ja niihin oli tehty muutosmerkintöjä. Kaaviota ei kuitenkaan löytynyt jokaisen keskuksen läheltä. Joihinkin osiin muutokset oli merkitty suoraan sulakekyltteihin, aikaisempien tekstien päälle tai lisätty uusia. Kyltteihin oli piirretty nuolet osoittamaan vaihdetun kojeen sulakkeet. Ongelmia tuotti, kun osa oli kirjoitettu ruotsin kielellä. Merkkauksista oli silti apua, vaikka ne olivatkin epäselviä. Keskukselle 1 RK 24 ei muutoksia ollut merkitty mitenkään. Ryhmäkeskukselta lähtevien sulakkeiden syötöt piti tarkastaa, vaikka havaittavissa ei ollutkaan muutoksia. Selvittäminen oli helpointa poistamalla sulake ja todeta jännitteettömyys mittaamalla, katsomalla ja kuuntelemalla. Tarkastaminen tehtiin ruokatuntien aikana, ettei tehtaan normaalia tuotantoa olisi häiritty niiden sulakkeiden osalta joiden irrottaminen oli työaikana vaikeaa. Isoimpia kaapeleita pystyi osittain seuraamaan maasta päin kaapelihyllylle.
28 Ryhmäkeskus 1RK 24 Ryhmäkeskus 1RK 24 sijaitsi hallin putkivaraston lähellä. Ryhmäkeskuksessa kolmivaiheisia kahvasulakelähtöjä 6 kpl, joista 4 oli käytössä. Kolmivaiheisia tulppasulakelähtöjä oli 20. Yksivaiheisia tulppasulakelähtöjä oli 17, joista käytössä oli seitsemän. Näiden sulakkeiden kyltit olivat osasta tyhjillään ja osaan kirjoitettu. Nousukaaviokuvia ja sähköpistekuvia ei ollut. Kuva 12. Lähtötilanne 1RK 24 merkkaus. Osa näistä kahvasulake- ja kolmivaiheisista tulppasulakelähdöistä meni lähellä 1RK 24-ryhmäkeskusta, valo-ohjauskeskus, siirtolaite-, lattiarungonkasaus-, liimaus-, pintanaulaus- ja pohjanaulauskone. Muita lähtöjä lähdettiin selvittämään osalle, johdosta ei meinannut löytyä aluksi mitään syötettävää kojetta. Selvittäessä lisää johdoille löytyi syötettävät kojeet, hieman erikoisistakin paikoista ja esimerkiksi yksi lähdöistä meni hallin ulkopilariin, joka sijaitsi puolessavälissä.
29 28 Tämäkin syöttö löytyi sattumalta, kun trukki nosti lattianiskalankkunipun viedäkseen työpisteeseen. Löytyi sen takaa voimapistorasiaryhmä +PR. Ainoastaan ainoalle yksivaihe syötölle ei löytynyt tarkoitusta. Sulake oli irrotettu, mutta kaapeli oli paikoillaan. Mahdollisuuksia oli tietysti monia, oletettavasti se kuului yksittäiselle pistorasialle, jota ei ollut löytynyt. Tämän syötön kohdalla kukaan ei tullut kyselemään sen toimimattomuudesta. Aloitettiin seuraamalla kaapelia, minne sen syöttö meni ja saisiko johdon poistaa. Tähän tarvittiin työkaverien apua, koska johto meni kaapelihyllyllä ja näin oli helpompi seurata sitä. Yllättäen se paljastui putkivaraston pihavaloksi. Keskuksen vieressä oli myös erillinen muovikotelo, joka toimi valokeskuksena hallin ja uuden toimiston mainosvaloille sekä pihavaloille. Se sai syöttönsä kotelo1:stä ja tämä ei tarvinnut tarkempaa selvitystä.
30 29 Kuva 13. Sähkökuva 1 RK Yhteenveto keskuksista Keskukset olivat yleisesti kunnossa. Johtojen läpiviennit olivat hyvässä kunnossa, joten kotelointiluokat säilyivät oikeina. Johdinten kytkentöjen kunto oli myös hyvä, suojamaadoitus- ja nolla-kytkentärimoihin ei ollut kytketty liikaa johtimia. Ryhmäkeskuksissa PK5 ja 1RK 24 oli korjaamisen tarvetta, lähinnä rikkinäisissä vääntimissä. 1RK 24-sormisuojat suositellaan uudistettavaksi. Tyhjästä lähdöstä PK5:ssä oli otettu sulakkeet irti ja kaapeli oli jätetty kaapelihyllylle, mutta kaape-
31 30 lin päätä ei ollut suojattu asiallisesti. Kaapeli poistetaan myöhemmin. Muuntajan aita on asiallinen, sähkötilat oli merkitty selkeästi ja näkyvästi tarpeellisilla kilvillä. Sähkötiloihin saavat vain päästä henkilöt, joilla on lupa siihen. Sähkötilojen ovista pitää olla mahdollista poistua ulkopuolelle avaamalla ne ilman avainta, työkalua tai muuta laitetta, joka ei ole osa avausmekanismia. Nämä määräykset tulevat SFS 6000 standardin osiosta /13/14/ PK5 ja 1RK 24-kytkinmerkinnät tulisi saattaa loppuun standardin SFS 6000 osion mukaisesti. Kuva 14. PK 5 ennen kahvojen vaihtoa ja kaapelimerkintää.
32 31 Kuva 15. PK 5 kahvat on vaihdettu ja kaapelit merkitty. 5.6 Merkinnät SFS 6000-standardin kohdassa on määritelty asennuksia koskevat merkintävaatimukset. Vaatimuksien mukaan laitteistot, kuten kaapelit ja johtimet on merkittävä näkyvästi ja helposti tunnistettavasti. Merkintöjen täytyy myös kestää kulutusta ja korroosiota. Muutosten jälkeen kirjoitettiin keskuksien sulakekyltit nykyaikaa ja todellisuutta vastaavaksi. Vanhoissa merkeissä oli epäselvyyttä ja värien kirjavuutta. Merkintöjä oli tehty ruotsin kielellä ja erinäisillä nuolilla. Päätettiin kirjoittaa kaikki sulakemerkinnät tarrakirjoituskoneella uudestaan. 1RK 24 merkinnät uusittiin kokonaan, myös kentälle laitteiden merkinnät korjattiin keskusmerkintöjä vastaavaksi. Vanhat merkinnät peitettiin teipillä ja kirjoitettiin uudet tiedot tarrakoneella ja laitettiin vanhojen peitoksi. Suositellaan sormisuojien uudistamista kennokoteloihin. Myös keskuksilta lähteviin kaapelijohtoihin, joihin merkintä oli tehty vain teipillä, tehdään SFS standardinmukainen merkintä ja suositellaan käytettäväksi esimerkiksi kaapelimerkkisiteellä KMK merkintää.
33 32 Kuva 16. Ryhmäkeskus 1 RK 24 ennen merkintää. Kuva 17. Ryhmäkeskus 1RK 24 merkinnän jälkeen.
34 33 Kuva 18. Ryhmäkeskus 1 RK 24 merkintä kentällä. Kuva 19. Esim. kaapelimerkki KMK.
35 34 6 DOKUMENTOINTI Nousukaavioiden piirtäminen aloitettiin, kun kaikkien keskusten muutokset oli kirjattu ylös. Kuvien piirtäminen tapahtui AUTOCAD-ohjelmalla. Kuvat piirrettiin täysin uudestaan, koska pohjaksi ei löytynyt mitään vanhoja kuvia. PK5 sekä ryhmäkeskuksen 1RK 24 kuvat päivitettiin myös pääkaaviokuvana ja johdotukset samoin. Valmiita kuvia on liitteenä työn lopussa. 7 YHTEENVETO Sähköpiirustuskansion valmistuttua luovutettiin se Älvsbytalolle. Kansio sisältää ryhmäkeskusten nousukaaviot ja sähkökuvat keskusten vaikutusalueelta. Myös keskusten läheisyyteen tullaan jättämään nousukaaviokuvat ja sähköpääkuvat, että ne olisi helpompi pitää ajan tasalla, jos tulee muutoksia. Samalla, jos vanhoja kuvia löytyy, kerätään ne pois. Oma itsenäinen työskentely parani tehdessäni tätä työtä, jonka lähes itse toteutin. Toteutus oli haasteellista ja työvaiheen jokaista kohtaa joutui miettimään. Kaapelityypit ja koot olivat hyvin esillä. Teollisuuden sähköistämisen tuntemus ja itsenäisesti työskentely parani, sekä piirustustaito kehittyi kuvien piirtämisen myötä, piirtämisellähän oli suuri osuus työssä. Kokonaisuutena työ onnistui hyvin. Uskon myös, että tekemästäni työstä on hyötyä jatkossa.
36 35 LÄHTEET /1/ SFS Liite 729X. Jakokeskusten rakenne. Suomen standardisoimisliitto SFS. /2/ SFS Kohta Jakokeskusten asentaminen. Suomen standardisoimisliitto SFS. /3/ DI Kappale 4. Käsikirja rakennusten sähköasennuksista. Sähkö- ja teleurakoitsija STUL ry. /4/ DI-2012-Kappale 5. Käsikirja rakennusten sähköasennuksista. Sähkö- ja teleurakoitsija STUL ry. /5/ SFS Liite 52C. Kaapelin kuormitettavuus. Suomen standardisoimisliitto SFS. /6/ DI-2012-Kappale 5. Käsikirja rakennusten sähköasennuksista. Sähkö- ja teleurakoitsija STUL ry. /7/ DI-2012-Kappale 5. Käsikirja rakennusten sähköasennuksista. Sähkö- ja teleurakoitsija STUL ry. /8/ SFS kohta Ylivirtasuojaus. Suomen standardisoimisliitto SFS. /9/ SFS Kohta Ylikuormitussuojaus. Suomen standardisoimisliitto SFS. /10/ SFS Kohta Oikosulkusuojan ominaisuudet. Suomen standardisoimisliitto SFS. /11/ DI Kappale 5. Käsikirja rakennusten sähköasennuksista. sähkö- ja teleurakoitsija STUL ry. /12/ SFS 6000 Kohta Lisäsuojaus. Suomen Standardoimisliitto SFS. /13/ SFS Kohta Jakokeskusten asentaminen. Suomen standardisoimisliitto SFS. /14/ SFS Kohta 537. Erottaminen ja kytkentä. Suomen standardisoimisliitto SFS.
37 LIITE 1 1(3)
38 LIITE 1 2(3)
39 LIITE 1 3(3)
40 LIITE 2 1(6)
41 LIITE 2 2(6)
42 LIITE 2 3(6)
43 LIITE 2 4(6)
44 LIITE 2 5(6)
45 LIITE 2 6(6)
46 LIITE 3 1(1)
47 LIITE 4 1(1)
48 LIITE 5 1(5)
49 LIITE 5 2(5)
50 LIITE 5 3(5)
51 LIITE 5 4(5)
52 LIITE 5 5(5)
Sähköasennusten suojaus osa1
Sähköasennusten suojaus osa1 Perussuojaus ja syötön automaattinen poiskytkentä Tapio Kallasjoki 9/2013 SUOJAUKSEN TARKOITUS SUOJAUS SÄHKÖ- ISKULTA SUOJAUS LÄMMÖN VAIKUTUKSILTA YLIVIRTA- SUOJAUS YLIJÄNNITE
Sami Juola TEOLLISUUSHALLIN SÄHKÖDOKUMENTTIEN AJANMUKAISTAMINEN
Sami Juola TEOLLISUUSHALLIN SÄHKÖDOKUMENTTIEN AJANMUKAISTAMINEN Opinnäytetyö KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULU Sähkötekniikan koulutusohjelma Huhtikuu 2010 TIIVISTELMÄ OPINNÄYTETYÖSTÄ Yksikkö Ylivieska,
Ylivirtasuojaus. Monta asiaa yhdessä
Ylivirtasuojaus Pekka Rantala Kevät 2015 Monta asiaa yhdessä Suojalaitteiden valinta ja johtojen mitoitus on käsiteltävä yhtenä kokonaisuutena. Mitoituksessa käsiteltäviä asioita: Kuormituksen teho Johdon
Ylivirtasuojaus ja johdon mitoitus
Ylivirtasuojaus ja johdon mitoitus Kaikki vaihejohtimet on varustettava ylivirtasuojalla Kun vaaditaan nollajohtimen poiskytkentää, se ei saa kytkeytyä pois ennen vaihejohtimia ja sen on kytkeydyttävä
Keskusesimerkki: LOMAKIINTEISTÖN KESKUKSET JA PÄÄJOHTOVERKKO
Keskusesimerkki: LOMAKIINTEISTÖN KESKUKSET JA PÄÄJOHTOVERKKO Esimerkkinä on loma-asuntokiinteistö, jossa on erillinen uusi asuinrakennus sekä vanha, peruskorjattu saunarakennus. Kohteessa uudistetaan kaikki
Sähköpätevyydet. Tapio Kallasjoki 1/2016. Tapio Kallasjoki 1/2016
Sähköpätevyydet Tapio Kallasjoki 1/2016 Tapio Kallasjoki 1/2016 Sähköturvallisuuden säädösperusta Sähköturvallisuuslaki 410/96 Sähköturvallisuusasetus 498/96 Ministeriön päätökset (Ktm/TEM) Valvova viranomainen
Sähkölaitteistojen tarkastukset
Sähkölaitteistojen tarkastukset Tapio Kallasjoki 2017 Säädökset ja standardit Säädökset Sähköturvallisuuslaki (1135/2016) Valtioneuvoston asetus sähkölaitteiden turvallisuudesta (1437/2016) Valtioneuvoston
Rakennusten sähköasennukset
Rakennusten sähköasennukset Yleiset vaatimukset Ktmp 1193/99 Tapio Kallasjoki 2014 Ihmiset ja kotieläimet on suojattava vaaroilta, joita voi syntyä kosketettaessa sähkölaitteiston jännitteisiä osia tai
Asentajasarja: Sähköasennusopas
Asentajasarja: Sähköasennusopas Tuotenumero: 411647 46,00 (+ alv 10%) normaalihinta 34,50 (+ alv 10%) jäsenhinta Sähköasennusopas perustuu Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL:n julkaisemaan sähköasennukset
Sähköliittymä. Tapio Kallasjoki Tapio Kallasjoki 2017
Sähköliittymä Tapio Kallasjoki 2016 Sähköliittymän käsitteitä Liittymä Liittymällä tarkoitetaan sekä liittyjän oikeutta liittymissopimuksessa yksilöidyssä paikassa liittyä jakeluverkkoon että sopijapuolten
Ennakoiva kunnossapito teollisuuden sähköverkoissa. Oulun Energia Urakointi Oy Veli-Pekka Lehtikangas
Ennakoiva kunnossapito teollisuuden sähköverkoissa Oulun Energia Urakointi Oy Veli-Pekka Lehtikangas 23.5.2018 Sähkölaitteiston käytönjohtajuus Milloin tarvitaan käytönjohtajaa? Sähköturvallisuuslaki,
Suojaus sähköiskulta Pekka Rantala
Suojaus sähköiskulta 15.9.2016 Pekka Rantala Lähtökohtana jännitteellinen johto Miten tilanne tehdään turvalliseksi, kun 1. Sähkölaite (asennus) on täysin ehjä tarvitaan perussuojaus 2. Kun sähkölaitteeseen
Sähköasennusten suojaus osa 2 Vikasuojaustapoja
Sähköasennusten suojaus osa 2 Vikasuojaustapoja Tapio Kallasjoki 1/2013 Vikasuojausmenetelmä SELV ja PELV Vikasuojaustapa (entinen nimitys suojajännite) ELV = Extra Low Voltage (suom. pienoisjännite, 50V
Johdon mitoitus. Suunnittelun lähtökohta
Johdon mitoitus Pekka Rantala 18.12.2013 Suunnittelun lähtökohta Kiinteistön sähköverkon suunnittelun lähtökohtana ovat tyypillisesti: Syötön ominaisuudet: Syöttöjännite, 1- vai 3-vaiheliittymä Pääsulakkeiden
Sähköasennusten suojaus osa 3 Johdon kuormitettavuus ja ylikuormitussuojaus
Sähköasennusten suojaus osa 3 Johdon kuormitettavuus ja ylikuormitussuojaus Tapio Kallasjoki 2/2014 Ylikuormitussuojauksen ehdot Johdon ylikuormitussuojauksen ja kuormitettavuuden on täytettävä kaksi ehtoa:
Suojaus sähköiskulta 1/2 (ihmisiltä ja kotieläimiltä)
Suojaus sähköiskulta Suojaus sähköiskulta 1/2 (ihmisiltä ja kotieläimiltä) Perusperiaate (asennuksissa ja laitteissa): Vaaralliset jännitteiset osat eivät saa olla kosketeltavissa Perussuojaus Yhden vian
SFS 6002 käytännössä. Hinta. Lisätietoja. Sisältö. Tuotenumero: ,00 (+ alv 10%) normaalihinta 24,00 (+ alv 10%) jäsenhinta
SFS 6002 käytännössä Tuotenumero: 411219 32,00 (+ alv 10%) normaalihinta 24,00 (+ alv 10%) jäsenhinta Kirja uudistettiin vuonna 2015 uuden standardin mukaiseksi. Samalla kirjan sisältö käytiin kokonaisuudessaan
Febdok 6.0, Uudet ominaisuudet OHJEISTUS
Febdok 6.0, Uudet ominaisuudet OHJEISTUS Sisällys 1 YLEISTÄ 1 2 ESIMERKIT 2 2.1 LAITTEISTON TIEDOT 2 2.2 SYÖTÖN VALINTA 3 2.3 PJ-LIITTYMÄ 4 2.4 SJ-LIITTYMÄ 5 2.5 GENERAATTORIJAKELU 8 2.6 SUOJALAITTEET
Kiinteistön sähköverkko. Pekka Rantala Syksy 2016
Kiinteistön sähköverkko Pekka Rantala Syksy 2016 Suomen sähköverkon rakenne Suomen Kantaverkko Jakeluverkko Jakeluverkko Fingrid Jakeluverkko Voimalaitos Voimalaitos kiinteistöjen sähköverkot Sähkön tuotanto
SFS 6002 käytännössä. Hinta. Lisätietoja. Sisältö. Tuotenumero: ,00 (+ alv 10%) normaalihinta 24,00 (+ alv 10%) jäsenhinta
SFS 6002 käytännössä Tuotenumero: 411219 32,00 (+ alv 10%) normaalihinta 24,00 (+ alv 10%) jäsenhinta Sähkötyöturvallisuusstandardin SFS 6002 uudistettu 3. painos julkaistiin huhtikuussa 2015. Aikaisempi
Sähköverkon laskentaesimerkkejä millainen laskenta on hyväksyttävä VTS 008 PAAVO HAKALA TMI PAAVO HAKALA KOULUTUS
Sähköverkon laskentaesimerkkejä millainen laskenta on hyväksyttävä VTS 008 PAAVO HAKALA TMI PAAVO HAKALA 22.10.2014 KOULUTUS Käsitteitä laskennassa Oikosulkuvirta I c on ylivirta joka aiheutuu sähköpiirin
Rosholm Janne Sähkökeskusten dokumentointi Kivikylän Kotipalvaamo Oy:lle 2.2. Sähkötekniikan koulutusohjelma 2015
Rosholm Janne Sähkökeskusten dokumentointi Kivikylän Kotipalvaamo Oy:lle 2.2 Sähkötekniikan koulutusohjelma 2015 SÄHKÖKESKUSTEN DOKUMENTOINTI KIVIKYLÄN KOTIPALVAAMO OY:LLE 2.2 Rosholm, Janne Satakunnan
Sähkötöiden tekeminen ja sähköpätevyystodistukset. Veli-Pekka Vitikka 3.11.2011
Sähkötöiden tekeminen ja sähköpätevyystodistukset Veli-Pekka Vitikka 3.11.2011 Tästä säätely alkoi Antennityöoikeudet 1960 luvulla Sähköurakoitsijan rekisteröinti Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesille
SÄHKÖTYÖTURVALLISUUS KORJAUSRAKENTAMISESSA
SÄHKÖTYÖTURVALLISUUS KORJAUSRAKENTAMISESSA Sähköturvallisuuden parantaminen rakennustyömaat 28.1.2014 Pentti Kaarakainen Sähkötyöturvallisuus korjausrakentamisessa Korjausrakentaminen voi olla luonteeltaan
Asennussuositukset 2003 Koska määräyksiin on tullut muutoksia, saattavat jotkin suositukset olla kokonaan tai osittain vanhentuneita.
Asennussuositukset 2003 Koska määräyksiin on tullut muutoksia, saattavat jotkin suositukset olla kokonaan tai osittain vanhentuneita. Suositus 1/2003 Varasyötön kytkeminen ja suojaus (21.11.2003) Erään
Keskusesimerkki: LOMAKIINTEISTÖN KESKUKSET JA PÄÄJOHTOVERKKO
Keskusesimerkki: LOMAKIINTEISTÖN KESKUKSET JA PÄÄJOHTOVERKKO Esimerkkinä on loma-asuntokiinteistö, jossa on erillinen uusi asuinrakennus sekä vanha, peruskorjattu saunarakennus. Kohteessa uudistetaan kaikki
Jussi Niemelä KESKUSKAAVIOIDEN DOKUMENTOINTI SEKÄ PÄIVITTÄMINEN KARTOITTAJAN NÄKÖKULMASTA
Jussi Niemelä KESKUSKAAVIOIDEN DOKUMENTOINTI SEKÄ PÄIVITTÄMINEN KARTOITTAJAN NÄKÖKULMASTA Sähkötekniikan koulutusohjelma 2015 KESKUSKAAVIOIDEN DOKUMENTOINTI SEKÄ PÄIVITTÄMINEN KARTOITTAJAN NÄKÖKULMASTA
Teemu Partanen. Sähkökeskusten dokumentointi Kivikylän Kotipalvaamo Oy:lle 2.1
Teemu Partanen Sähkökeskusten dokumentointi Kivikylän Kotipalvaamo Oy:lle 2.1 Sähkötekniikan koulutusohjelma 2015 SÄHKÖKESKUSTEN DOKUMENTOINTI KIVIKYLÄN KOTIPALVAAMO OY:LLE 2.1 Partanen, Teemu Satakunnan
Standardiehdotus SESKO 271-11 309-11 Lausuntopyyntöä varten Ehdotus SFS 6000:2012 Pienjännitesähköasennukset
SÄHKÖTURVALLISUUSKOULUTUKSET Sivu 1 / 8 Jouni Känsälä / JKä Standardiehdotus SESKO 271-11 309-11 Lausuntopyyntöä varten Ehdotus SFS 6000:2012 Pienjännitesähköasennukset STANDARDIN UUSIMISEN TAUSTAA SFS
Joni Ahonkivi TEHTAAN NOUSUJOHTOKAAVIOIDEN PÄIVITYS
Joni Ahonkivi TEHTAAN NOUSUJOHTOKAAVIOIDEN PÄIVITYS Sähkötekniikan koulutusohjelma 2015 TEHTAAN NOUSUJOHTOKAAVIOIDEN PÄIVITYS Ahonkivi, Joni Satakunnan ammattikorkeakoulu Sähkötekniikan koulutusohjelma
Asunto Oy Iidesranta 1 Iidesranta 11 33100 TAMPERE SÄHKÖJÄRJESTELMÄKUVAUS
Asunto Oy Iidesranta 1 Iidesranta 11 33100 TAMPERE SÄHKÖJÄRJESTELMÄKUVAUS Tampere 27.08.2012 GRANLUND TAMPERE OY Arto Lehmus Työ 01762.P000 SISÄLLYSLUETTELO 0 SÄHKÖJÄRJESTELMÄT... 1 01 Yleistä... 1 02
INFRASAUNAN ASENNUSOHJE. Lisätiedot: HL-Heat Oy Vesijärvenkatu 4 M 3 15100 Lahti 0400 871 611 03-734 5830 www.hl-heat.fi e-mail: info@hl-heat.
INFRASAUNAN ASENNUSOHJE Lisätiedot: HL-Heat Oy Vesijärvenkatu 4 M 3 15100 Lahti 0400 871 611 03-734 5830 www.hl-heat.fi e-mail: info@hl-heat.fi INFRASAUNA + YHDISTELMÄSAUNA INFRASAUNAN ASENNUS JA KÄYTTÖOHJEET
Virtuaali-amk TEHTÄVÄT JOHDON MITOITUS Sähköpätevyys RATKAISUT
1. (1998.15) Ryhmäkeskukseen liitetään MMJ 5x2,5 johdolla uusi pistorasiaryhmä. Oikosulkuvirta ryhmäkeskuksessa on 146 A. Kuinka pitkä saa ryhmäjohto kosketusjännitesuojauksen kannalta (automaattisen poiskytkennän)
Erityistilojen sähköasennuksia SFS ja
Erityistilojen sähköasennuksia SFS 6000-7 ja 6000-8 Tapio Kallasjoki Erityistiloja Kylpy- ja suihkutilat Uima-altaat ja vastaavat Saunat Rakennustyömaat Maa- ja puutarhatalouden tilat Ahtaat johtavat tilat
Vastuu sähköalan töissä
1/18 Työnantajan yleinen huolehtimisvelvollisuus työturvallisuuslain mukaan Työnantaja tai työnantajan sijainen on tarpeellisilla toimenpiteillä velvollinen huolehtimaan työntekijöiden turvallisuudesta
BL20A0500 Sähkönjakelutekniikka
BL20A0500 Sähkönjakelutekniikka Pienjänniteverkot Jarmo Partanen Pienjänniteverkot Pienjänniteverkot 3-vaiheinen, 400 V Jakelumuuntamo pylväsmuuntamo, muuntaja 16 315 kva koppimuuntamo, 200 800 kva kiinteistömuuntamo,
PIENJÄNNITELASKUTUSMITTARIN MITTAROINTIOHJEET
Ohje SUM6 1 (9) PIENJÄNNITELASKUTUSMITTARIN MITTAROINTIOHJEET Ohje SUM6 2 (9) Sisällysluettelo 1 Yleistä... 3 2 Vastuut... 3 2.1 Liittyjän vastuut... 3 2.2 Vantaan Energian vastuut... 3 3 Tekniset ohjeet...
OHJE 1 24.1.2013 SÄHKÖNMITTAUS PIENJÄNNITTEELLÄ. Yleistä
OHJE 1 SÄHKÖNMITTAUS PIENJÄNNITTEELLÄ Yleistä Ohjeeseen on koottu Kymenlaakson Sähköverkko Oy:n uusien ja saneerattavien pysyvien pienjännitteisten suora- ja virtamuuntaja liitäntäisten mittausten toteutusvaatimukset.
Mitä sähkösuunnittelijan tulee tietää? NSS Asiantuntijapäivät Helsinki
SFS 6002 3. painos Mitä sähkösuunnittelijan tulee tietää? NSS Asiantuntijapäivät 12.11.2015 Helsinki Aiheet Muutama sana uudistuksen taustasta ja merkityksestä Tärkeimmät muutokset Suunnittelijan mahdollisuudet
ESIMERKKI: RYHMÄJOHDOT
ESIMERKKI: RYHMÄJOHDOT Esimerkkitoimisto koko 12 x 10 m 12 työpistettä Työpisteessä: perussähköistykseen pistorasiat (2 kpl) erilliset DATA-pistorasiat tietokoneita varten tietoverkkoliitäntä Vikavirtasuojat
Sa hko turvallisuustutkinto 1, ja 3
Sa hko turvallisuustutkinto 1, ja 3 Kysymykset ja vastaukset, syksy 2012 Tiedoston rakenne ensin siinä on kysymyssarjat järjestyksessä 1,2 ja 3, ja sitten vastaussarjat. Jälkikäteen tullut muutos arvosteluun
Turvatekniikan keskus 2.1/2010 1 (9)
Turvatekniikan keskus 2.1/2010 1 (9) SÄHKÖTURVALLISUUSTUTKINTO 2 22.4.2010 VASTAUSSARJA Tutkinto on kaksiosainen. Tutkinnon läpäisy edellyttää molemmista osista erikseen noin 2/3 pistemäärää maksimipistemäärästä.
SFS 6002 mukainen sähkötyöturvallisuuskoulutus - sähkötyöturvallisuuskortti
SFS 6002 mukainen sähkötyöturvallisuuskoulutus - sähkötyöturvallisuuskortti SFS6002 - sähkötyöturvallisuuskoulutus SFS 6002 - sähkötyöturvallisuuskoulutus: on kaikille Suomessa sähkötöitä tekeville pakollinen.
Akku-ohjelmalla voidaan mitoittaa akuilla syötettyjä verkkoja. Ohjelma laskee tai ilmoittaa seuraavia mitoituksessa tarvittavia arvoja:
Sähkötekniset laskentaohjelmat. Helsinki 19.1.14 AKKU (versio 1.1.8) ohjelman esittely AKKU-ohjelma on Microsoft Excel ohjelmalla tehty laskentasovellus. Ohjelmat toimitetaan Microsoft Office Excel 7 XML-pohjaisessa,
Lisätään kuvaan muuntajan, mahdollisen kiskosillan ja keskuksen johtavat osat sekä niiden maadoitukset.
MUUNTAMON PE-JOHDOT Kun kuvia piirretään kaaviomaisina saattavat ne helposti johtaa harhaan. Tarkastellaan ensin TN-C, TN-C-S ja TN-S järjestelmien eroja. Suomessa käytettiin 4-johdin järjestelmää (TN-C)
Turvatekniikan keskus 3.2/ (9)
Turvatekniikan keskus 3.2/2010 1 (9) SÄHKÖTURVALLISUUSTUTKINTO 3 25.11.2010 VASTAUSSARJA Tutkinto on kaksiosainen. Tutkinnon läpäisy edellyttää molemmista osista erikseen noin 2/3 pistemäärää maksimipistemäärästä.
Lääkintätilojen IT-verkon vikakysymykset
Lääkintätilojen IT-verkon vikakysymykset Suomen Sairaalatekniikan yhdistys ry Ajankohtaispäivä Jouko Savolainen Käsiteltäviä asioita IT-verkko yleensä 1.vika 2.vika Vaadittava oikosulkuvirta Kosketusjännite
Helsinki 21.11.2013. Sähkötekniset laskentaohjelmat. Pituus-sarja (versio 1-3-4) ohjelman esittely
Sähkötekniset laskentaohjelmat. Helsinki 21.11.2013 Pituus-sarja (versio 1-3-4) ohjelman esittely Pituus-sarja ohjelma on Microsoft Excel ohjelmalla tehty laskentasovellus. Ohjelmat toimitetaan Microsoft
Pientalorakentajan sähköistyksen vaiheet
1 Pientalorakentajan sähköistyksen vaiheet 1. Tee esisuunnitelma - sähköistystarpeista - lämmitysjärjestelmästä 2. Ota yhteyttä Tornion Energiaan - saadaksesi neuvoja sähköistyksen toteuttamiseksi - saadaksesi
3.10 YLIVIRTASUOJAT. Pienoissulake
30 YLIVIRTASUOJAT 85 mm Al,5 mm PK RK Kiinteistömuuntaja 0 / 0, kv I k = 00 A I k = 0 000 A I k = 00 A Suojaerotusmuuntaja 30 / 30 V I k = 50 A Oppilaitoksen sähköverkon oikosulkuvirtoja Oikosulkusuojana
Pienjännitekojeet. Tekninen esite. FuseLine Kahvasulakkeet OFAA, OFAM. Esite OF 1 FI 96-02. ABB Control Oy
Tekninen esite Pienjännitekojeet FuseLine Kahvasulakkeet, OFAM Esite OF FI 96-0 ABB Control Oy 95MDN5447 Kahvasulakkeet ja OFAM gg -sulakkeet johdon ylikuormitus- ja oikosulkusuojaksi -sulakkeet on suunniteltu
Johtimien kuormitettavuus
Johtimien kuormitettavuus Pekka Rantala Syksy 2013 29.10.2013 Kohteena ylikuormitustilanne Kuormitettavuus kytkeytyy kaapelin ylikuormitukseen, joka voi ajallisesti kestää pitkänkin aikaa (1 tunti) Ylikuormitussuojana
SÄHKÖNMITTAUS PIENJÄNNITTEELLÄ
OHJE 1 (5) SÄHKÖNMITTAUS PIENJÄNNITTEELLÄ Yleistä Ohjeeseen on koottu Kymenlaakson Sähköverkko Oy:n uusien ja saneerattavien pysyvien pienjännitteisten suora- ja virtamuuntaja liitäntäisten mittausten
Johansson Björn 8.11.2011. Sähköasennus-standardit
Johansson Björn 8.11.2011 Sähköasennus-standardit Historiaa Me NIKOLAI Toinen, Koko Venäjänmaan Keisari ja itsevaltias, puolanmaan Tsaari, Suomen Suurruhtinas y. m., y. m., y. m. Teemme tiettäväksi: Laki
Valtioneuvoston asetus
Valtioneuvoston asetus sähkölaitteistoista Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään sähköturvallisuuslain (1135/2016) nojalla: 1 Soveltamisala Tämä asetus koskee sähköturvallisuuslain (1135/2016)
SÄHKÖ- JA HISSITURVALLISUUSTUTKINNOT
S5-2011 1 (11) SÄHKÖ- JA HISSITURVALLISUUSTUTKINNOT JOHDANTO Sähköturvallisuussäädökset edellyttävät, että sähkötöiden johtajalla ja käytön johtajalla on oltava riittävä kelpoisuus, joka osoitetaan arviointilaitoksen
Ohje S10-2011 1.6.2011 1 (6)
Ohje S10-2011 1.6.2011 1 (6) SÄHKÖLAITTEISTOJEN TURVALLISUUTTA JA SÄHKÖTYÖTURVALLISUUTTA KOSKEVAT STANDARDIT 1 Yleistä Kauppa- ja teollisuusministeriön päätös 1193/1999 (muut. 517/2011) koskee sähkölaitteistojen
LÄMMITYSLAITTEISTON SÄHKÖASENNUSTEN KÄYTTÖÖNOTTOTARKASTUS KÄYTÄNNÖSSÄ
LÄMMITYSLAITTEISTON SÄHKÖASENNUSTEN KÄYTTÖÖNOTTOTARKASTUS KÄYTÄNNÖSSÄ ALKUSANAT Tämä koulutusaineisto on laadittu lämmityslaitteistojen sähköasennuksia tekevien ammattilaisten tarpeisiin. Lämmityslaitteistoilla
Turvavalaistuksen kaapelointi
Turvavalaistuksen kaapelointi Pasi Hongisto Teknoware Oy Copyright 2017 1 Pasi Hongisto Poistumisvalaistuksen kaapelointi SFS 6000-5-56:2017 Tässä esityksessä käsitellään vaatimuksia turvavalojärjestelmien
Hensel sähkönjakelujärjestelmät ja PaloTurva tuotteet
Hensel sähkönjakelujärjestelmät ja PaloTurva tuotteet Meillä on hyvä Itä-Eurooppalainen paloturvallisuustaso Turvajärjestelmät joiden tulee toimia palon aikana määritellään esim. rakennusluvassa 11.1.4
LÄMMITYSLAITTEISTON SÄHKÖASENNUSTEN KÄYTTÖÖNOTTOTARKASTUS KÄYTÄNNÖSSÄ
LÄMMITYSLAITTEISTON SÄHKÖASENNUSTEN KÄYTTÖÖNOTTOTARKASTUS KÄYTÄNNÖSSÄ ALKUSANAT Tämä esitys on laadittu lämmityslaitteistojen sähköasennuksia tekevien ammattilaisten tarpeisiin. Lämmityslaitteistoilla
Ylivirtasuojaus. Selektiivisyys
Ylivirtasuojaus Johdot täytyy standardien mukaan varustaa normaalitapauksessa ylivirtasuojilla, jotka estävät johtojen liiallisen lämpenemisen. Ylivirtasuojaa ei kuitenkaan saa käyttää jos virran katkaisu
Esimerkki Ryhmien suunnittelu ja vikavirtasuojakytkimen käyttö. 14.10.2008 Ensto Pro
Esimerkki Ryhmien suunnittelu ja vikavirtasuojakytkimen käyttö 1 Esimerkki Sähköpisteet Asuinrakennus 1 krs 2 Esimerkki Sähköpisteet Asuinrakennus 2.krs 3 Ryhmien määrän arviointi Teho/kW B10 B16 C10 C16
TORNIONLAAKSON SÄHKÖ OY
Reijo Mustonen, Jouni Koskenniemi 20.11.2017 TORNIONLAAKSON SÄHKÖ OY Yleisohjeet Sähköurakoitsijoille Ja Suunnittelijoille Sisällys Asiakkaan vastuut sähkönjakeluverkkoon liityttäessä... 3 Liittymissopimus...
Pienjännitemittaroinnit
1 (9) Pienjännitemittaroinnit 230/400 V käyttöpaikkojen mittaus Suora mittaus, max. 63 A Suoraa mittausta käytetään, kun mittauksen etusulakkeiden koko on enintään 63 A. Kuormituksen kasvaessa voidaan
Jakokeskukset ja kaaviopiirustukset
Jakokeskukset ja kaaviopiirustukset Tapio Kallasjoki 3/2017 Jakokeskukset Jakokeskukset voivat olla valmiita vakiokeskuksia erikseen tapauskohtaisesti tilauksesta tehtäviä keskuksia tyyppihyväksytyistä
Sähköasennukset 2. Kenelle. Sisältö. Tuotenumero: 411163. 68,00 (+ alv 10%) normaalihinta 51,00 (+ alv 10%) jäsenhinta
Sähköasennukset 2 Tuotenumero: 411163 68,00 (+ alv 10%) normaalihinta 51,00 (+ alv 10%) jäsenhinta Sähköasennukset-kirjasarja käsittelee rakennusten sähköasennuksia koskevia määräyksiä, ohjeita ja käytännön
Käyttöohje. Asiakaspalvelu. Lue tämä käyttöohje aina ennen Stedox. Supportin käyttöä ja asennusta.
Me haluamme tehdä työnteosta helpompaa, tehokkaampaa ja turvallisempaa rakentajille ympäri maailman kehittämällä luovia menetelmiä ja työkaluja, jotka helpottavat rakennusalan asennustöitä. Oikeanlaisilla
Eura kunta Koulukeskuksen paikoitusalue Valaistus Eura HANKINTASELOSTUS SÄHKÖ- JA TELETEKNISET JÄRJESTELMÄT
Eura kunta Koulukeskuksen paikoitusalue Valaistus Eura HANKINTASELOSTUS SÄHKÖ- JA TELETEKNISET JÄRJESTELMÄT 02.06.2016 Muutos A 26.5.2017 Lisätty piha-alueen valaistus A0 YLEISTIEDOT KOHTEESTA... 2 A01
SÄHKÖLAITTEISTOJEN TURVALLISUUTTA JA SÄHKÖTYÖTURVALLISUUTTA KOSKEVAT STANDARDIT
Tukes-ohje S10-2009 Turvatekniikan keskus 1 (4) SÄHKÖLAITTEISTOJEN TURVALLISUUTTA JA SÄHKÖTYÖTURVALLISUUTTA KOSKEVAT STANDARDIT 1 YLEISTÄ Kauppa- ja teollisuusministeriön päätös 1193/1999 koskee sähkölaitteistojen
Harmonisten yliaaltojen vaikutus johtojen mitoitukseen
Harmonisten yliaaltojen vaikutus johtojen mitoitukseen Pienjännitesähköasennukset standardin osassa SFS6000-5-5 esitetään johtojen mitoitusperusteet johtimien ja kaapelien kuormitettavuudelle. Lähtökohtana
SÄHKÖ- JA HISSITURVALLISUUSTUTKINNOT
Turvatekniikan keskus S5-2008 Tukes-ohje 1 (11) SÄHKÖ- JA HISSITURVALLISUUSTUTKINNOT JOHDANTO Sähköturvallisuussäädökset edellyttävät, että sähkötöiden johtajalla ja käytön johtajalla on oltava riittävä
Sähkötekniikan peruskäsitteet Osa 1 Jännite
Sähkötekninen standardointi Sähkötekniikan peruskäsitteet Osa 1 Jännite www.sesko.fi ja www.sfsedu.fi 1 Suure ja yksikkö Jännite on kansainvälisen suurejärjestelmän (ISQ) johdannaissuure ja sen tunnus
Pientuotantotilan sähköasennusten käyttöönotto
Erkan Pisirici Pientuotantotilan sähköasennusten käyttöönotto Metropolia Ammattikorkeakoulu Insinööri (AMK) Sähkötekniikka Opinnäytetyö 9.5.2018 Tiivistelmä Tekijä(t) Otsikko Sivumäärä Aika Erkan Pisirici
1. Yleistä Katso RT 92-10774 sekä ST - 53.11 JOHDANTO / YLEISTÄ
1 (6) SÄHKÖNKÄYTTÄJÄN MUUNTAMO Sähkönkäyttäjän muuntamon suunnittelussa ja rakentamisessa käytetään ohjetta RT 92-10774 MUUNTAMOTILA RAKENNUKSESSA sekä ohjetta ST 53.11 KAAPELILIITÄNTÄISET SÄHKÖNKÄYTTÄJÄN
SFS standardisarja 2017 Pienjännitesähköasennukset
SFS 6000 -standardisarja 2017 Pienjännitesähköasennukset 1 Sähköammattilainen tuntuuko tutulta? Valokaarivikasuoja? Luokan C ca -s1,d1,a2-kaapeli? Tyypin 2 ylijännitesuoja? Aurinkosähköpaneeliston oikosulkuvirta
Ohje S10-2012 31.12.2012 1 (6)
Ohje S10-2012 31.12.2012 1 (6) SÄHKÖLAITTEISTOJEN TURVALLISUUTTA JA SÄHKÖTYÖTURVALLISUUTTA KOSKEVAT STANDARDIT 1 Yleistä Kauppa- ja teollisuusministeriön päätös 1193/1999 (muut. 517/2011) koskee sähkölaitteistojen
Ohje S (11)
Ohje S5-2012 31.10.2011 1 (11) SÄHKÖ- JA HISSITURVALLISUUSTUTKINNOT 1. Johdanto 2. Ohjeen sitovuus ja voimassaolo 3. Lisätietoja Sähköturvallisuussäädökset edellyttävät, että sähkötöiden johtajalla ja
Pienjännitejakeluverkko
Sähkönjakelutekniikka, osa 3 Pienjännitejakeluverkko Pekka Rantala 20.9.2015 Johto ja johdin Johto Koostuu yksittäisistä johtimista, sisältää yleensä 3 vaihetta + muuta Johdin = yksittäinen piuha päällystetty
Anlix Engineering & Innovation Electricity & Fire Safety
Engineering & Innovation Electricity & Fire Safety Sähkö & paloturvallisuus konseptiin kuuluvat ratkaisut Innovaatiot ja niiden tuotteistaminen Oy Ajokoirantie 5B, 02940 Espoo +358 40 849 2224 pentti.kautto@anlix.fi
OPAS OMAKOTITALON. rakentajalle
OPAS OMAKOTITALON rakentajalle RAKENTAJAN 1. Tämän oppaan tarkoituksena on antaa oleellisimpia neuvoja omakotitalorakentajalle sähköistämiseen liittyvissä asioissa. Tarkempia tietoja sähköliittymän rakentamisesta,
TEOLLISUUSHALLIEN SÄHKÖ- KUVIEN DOKUMENTOINTI JA KESKUSTEN LÄMPÖKUVAUS
OPINNÄYTETYÖ - AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO TEKNIIKAN JA LIIKENTEEN ALA TEOLLISUUSHALLIEN SÄHKÖ- KUVIEN DOKUMENTOINTI JA KESKUSTEN LÄMPÖKUVAUS T E K I J Ä : Niko Putkonen SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULU OPINNÄYTETYÖ
Sähköasennukset T613103
Sähköasennukset T613103 Pekka Rantala Kevät 2014 OAMK:n opinto-oppaassa Sisältö: Kiinteistön pienjänniteverkon laitteiden ja kalusteiden ja kaapelien sijoitus ja asennustavat. Maadoitukset. Toteutus: Opintojaksolla
Ohje 12/2015 16.12.2015 0 (7) Dnro 49/00.00.02/2015
Ohje 12/2015 16.12.2015 0 (7) Tukes-ohje 12/2015 Sähkölaitteistojen Sähkölaitteistojen turvallisuutta ja sähkötyöturvallisuutta turvallisuutta ja sähkötyöturvallisuutta koskevat standardit koskevat standardit
Kiinteistön sähköverkko
Kiinteistön sähköverkko Pekka Rantala k2015 Mikä on kiinteistö? Sähköliittymä jakeluyhtiön sähköverkkoon tehdään kiinteistökohtaisesti. Omakotitalo on yleensä oma kiinteistö. Rivi- ja kerrostalo ovat kiinteistöjä
JÄNNITETYÖOHJE PEM279FIN
JÄNNITETYÖOHJE ENSTON E-KSE KAAPELIJAKOKAAPEILLE YLEISTÄ - Tarkista, että olet valinnut oikean tuotteen ja että se sopii kyseiseen käyttöön. - Lue asennusohje huolellisesti ennen työn aloittamista. - Tee
Maadoittaminen ja suojajohtimet
Maadoittaminen ja suojajohtimet Tapio Kallasjoki 2/2016 Standardisarjan SFS 6000 ohjeita Kun sähköliittymää syötetään verkosta, joka sisältää PEN-johtimen on liittymään tehtävä maadoitus, jossa on maadoituselektrodi
Teollisuusautomaation standardit Osio 10
Teollisuusautomaation standardit Osio 10 Osio 1: SESKOn Komitea SK 65: Teollisuusprosessien ohjaus Osio 2: Toiminnallinen turvallisuus: periaatteet Osio 3: Toiminnallinen turvallisuus: standardisarja IEC
D Käsikirja rakennusten sähköasennuksista
D1-2017 Käsikirja rakennusten sähköasennuksista Tuotenumero: 411175 98,00 (+ alv 10%) normaalihinta 73,50 (+ alv 10%) jäsenhinta Kirja sisältää runsaas alan viranomaismääräyksiä ja standardeja täydentäviä
Alkoholiltasuojausmenetelmät
Alkoholiltasuojausmenetelmät Ohjeet alkoholijuomien turvalliseen käsittelyyn Holhousministeriön ohjekokoelma Saatesanat Alkoholijuomien nauttiminen on suosittu ja hauska harrastus erityisesti viikonloppuisin,
TEHOLÄHTEET JA MUUNTAJAT
TEHOLÄHTEET JA MUUNTAJAT TABILOIDUT TEHOLÄHTEET Galvaanisesti erotettu verkosta, elektronisella sulakkeella. Ohjaus ja automaatiojärjestelmien syöttöön, versiot 12 ja 24V. TABILOIDUT ÄÄDETTÄVÄT TEHOLÄHTEET
Käytönjohtajan tehtävät ja tehtävien jako standardin SFS 6002 mukaan
Käytönjohtajan tehtävät ja tehtävien jako standardin SFS 6002 mukaan - Käyttötöiden vastuuhenkilöt ja ammattitaitovaatimukset - Käytönjohtajan tehtävät - Käyttöä valvovan henkilön tehtävät - Hätätoimenpiteet
Aurinkosähköjärjestelmän asentaminen. Esa Tiainen, Sähköinfo Oy 2015 SÄHKÖINFO OY
Aurinkosähköjärjestelmän asentaminen Esa Tiainen, Sähköinfo Oy 1 Aurinkosähköä - miksi? Aurinkoenergiaa saatavasti lähes rajattomasti Auringosta saapuu maapallolle 14,5 sekunnissa yhtä paljon energiaa
Sähköturvallisuus. Sampsa Aronen Sairaalainsinööri HUS-Lääkintätekniikka
Sähköturvallisuus Sampsa Aronen Sairaalainsinööri HUS-Lääkintätekniikka HUS-Lääkintätekniikka Suomen suurin lääkintätekninen yksikkö Antaa koulutus-, T&K- ja asiantuntijapalveluja. Suorittaa sairaalavalokuvausta
TEOLLISUUDEN SÄHKÖPIIRUSTUKSET
TEOLLISUUDEN SÄHKÖPIIRUSTUKSET Dokumentointi: tarjouspiirustukset työpiirustukset (asennustyö) loppupiirustukset (käyttö ja kunnossapito) Sähköpiirustusten laadinta Tarvittavia alkutietoja: PI-kaaviot
SFS 6000 MUUTOKSET 2012! TIIVISTETTYÄ PERUSTIETOA MUUTOKSISTA
13.03.2012 KOUVOLA SFS 6000 MUUTOKSET 2012! TIIVISTETTYÄ PERUSTIETOA MUUTOKSISTA ARTO SAASTAMOINEN Aikataulut Lausunnolle lokakuussa 2011 Lausuntoaika päättyi 13.1 2012 Lääkintätilastandardiehdotus (710)sekä
SÄHKÖENERGIATEKNIIKKA. Luento 9 Sähköturvallisuus. Matti Lehtonen
SÄHKÖENERGIATEKNIIKKA Luento 9 Sähköturvallisuus Matti Lehtonen VAIHTOVIRRAN VAIKUTUKSET Ilmiöitä käsitellään perustuen lähinnä 50 tai 60 Hz taajuuksilla sinimuotoisilla virroilla tehtyihin havaintoihin.
10.2.2014. Tiina Salmela, Elisa Rinne, 2013
Kun tehdään sähköasennusten muutos-, laajennus- tai uudistöitä, asennuksille on aina ennen niiden käyttöönottoa tehtävä käyttöönottotarkastus standardin SFS 6000-6-61 mukaisesti. 1 Käyttöönottotarkastuksesta
Akku-ohjelmalla voidaan mitoittaa akuilla syötettyjä verkkoja. Ohjelma laskee tai ilmoittaa seuraavia mitoituksessa tarvittavia arvoja:
Helsinki 1.9.16 AKKU (versio 1.1.9) ohjelman esittely AKKU-ohjelma on Microsoft Excel ohjelmalla tehty laskentasovellus. Ohjelmat toimitetaan Microsoft Office Excel 7 XML-pohjaisessa, makroja sisältävässä
Niko Juhola YYTERIN KYLPYLÄHOTELLIN SÄHKÖKAAVIOIDEN DOKUMENTOINTI
Niko Juhola YYTERIN KYLPYLÄHOTELLIN SÄHKÖKAAVIOIDEN DOKUMENTOINTI Sähkötekniikan koulutusohjelma 2011 YYTERIN KYLPYLÄHOTELLIN KESKUSKAAVIOIDEN DOKUMENTOINTI Juhola, Niko Satakunnan ammattikorkeakoulu Sähkötekniikan