Valtuustokauden itsearviointi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valtuustokauden itsearviointi"

Transkriptio

1 Valtuustokauden itsearviointi Markus Laine & Tanja Lahti Kaupunkitutkimuksen osasto Helsingin kaupungin tietokeskus &

2 Tänään: nostoja tuloksista 2

3 Itsearvioinnin tarkoitus 3

4 Itsearvioinnin toteutus 4

5 Vastaajat puolueittain

6 4. Miten arvioitte vaikuttamismahdollisuuksia kaupungin johtamisessa kuluneella valtuuskaudella (n=57)

7 Valmisteluvaihe tärkeä Valmistelu- ja neuvotteluvaihe koettiin tärkeänä ja suurilla ryhmillä nähtiin olevan eniten vaikutusvaltaa. Vaikutusmahdollisuudet ovat suurimmillaan valmistelu- ja neuvotteluvaiheessa, siksi valtuustoryhmän vaikutusmahdollisuudet ovat koko valtuustoa suuremmat. 7

8 Yhteiset tavoitteet luovat vaikutusmahdollisuuksia Niillä aloilla, missä valtuustolla on melko yhtenäiset tavoitteet on valtuustolla vaikutusmahdollisuuksia enemmän. Riitakysymyksissä päätökset tapahtuvat selvästi enemmän virkamiesjohdossa. Siis valtuustolla olisi vaikutusmahdollisuuksia paljon enemmän, jos se uskaltaisi käyttää enemmän enemmistöpäätöksiä kolmen suuren konsensuspolitiikan sijasta. 8

9 Myös ryhmän toimintatapa vaikuttaa Kokoomuksella on isona ja yksimielisenä ryhmänä hyvät vaikutusmahdollisuudet. Paremmat kuin ryhmän koko edellyttäisi. 9

10 6. Miten arvioitte seuraavien tahojen vaikuttavuutta kaupungin päätöksenteossa?(n=57) 10

11 Asukkaiden vaikutusmahdollisuuksien parantamiseen on tartuttu Demokratiaryhmä: Toiveikkaasti suhtautuivat toivat esille, että demokratiaryhmä teki hyvää työtä ja työryhmän pohdinnat ovat lisänneet asian tärkeyden yleistä tiedostamista. Hyvä alku, mutta loppu riippuu kaupunginjohtajan aloitteellisuudesta ja ryhmien tahdosta. 11

12 8. Millaiseksi arvioitte valtuustotyön edellytyksiänne seuraavien asioiden suhteen? (n=57) Kaikkein suurin ongelma on ajan puute. Valtavia asioita tulee eteen viikoittain eikä niihin ehdi perehtyä saati käydä järkeviä poliittisia neuvotteluja muiden ryhmien kanssa. Kaupunginhallitus tulisi muuttaa kokopäiväiseksi työksi ja ryhmille pitää antaa resursseja paneutua asioihin Tapahtuma/Esittäjä 12

13 Kuvio 10. Valtuuston valmistelu- ja päätöksentekoilmapiiri eri ulottuvuuksilla eri valtuustokausina I 13

14 Kuvio 10. Valtuuston valmistelu- ja päätöksentekoilmapiiri eri ulottuvuuksilla eri valtuustokausina II 14

15 Kuvio 10. Valtuuston valmistelu- ja päätöksentekoilmapiiri eri ulottuvuuksilla eri valtuustokausina III 15

16 Kuvio 10. Valtuuston valmistelu- ja päätöksentekoilmapiiri eri ulottuvuuksilla eri valtuustokausina IV 16

17 Miten parantaisitte konkreettisesti valtuutetun ja valtuuston työskentelyedellytyksiä? Mainitkaa mahdollisia muita työtapoja, joilla valtuuston työskentelyä voisi parantaa? Työn parempi organisointi ja fokusointi (23) Lisää resursseja (8) Tutustumista käytäntöihin (2) 17

18 Työn parempi organisointi ja fokusointi Lyhentäisin edelleen puheaikoja - rajaisin yksittäisten valtuutettujen käyttämiä puheenvuoroja samassa asiassa esim. kolmeen - tekisin vuosikellon ja loogisen toimintasuunnitelman valtuustolle toimintavuoden alussa, mitä isoja asioita missäkin kokouksessa - uudistaisin talousarvion valmistelu- ja päätöksentekoprosessia, samoin strategian, asioita pitäisi teemoittain käsitellä, eikä niin, että kaikki asiat maan ja taivaan välillä ovat yhtä lailla keskustelussa - mahdollistaisin suorat kysymykset kyselytunnilla ja eläväisemmän debatin. 18

19 14. Valtuuston vaikuttamismahdollisuukset eri tehtäväkokonaisuuksien osalta 19

20 Valtuuston onnistumiset ja epäonnistumiset Hyvinvointi ja palvelujen järjestäminen Kaavoitus erityisesti uusien asuinalueiden suunnittelu Demokratian edistäminen Strategia ja strategiset valinnat Kaupungin talous Asuntopolitiikka Valtuustotyön organisointi Liikennekysymykset Kaupungin tilojen käyttö Kaupungin toiminnan uudistaminen Kuntauudistus Epäonnistumisina nähtiin myös asioita, jotka toiset näkivät onnistumisina: hyvinvointi ja palveluiden järjestäminen, talous 20

21 KIITOS! 21

22 18. Miten valtuustokauden strategiaohjelmaan asetut tavoitteet ovat toteutuneet? 22

23 Miten arvioitte kaupunginhallituksen asettaman demokratiaryhmän toiminnan vaikuttavan kaupungin demokratian tilaan tulevaisuudessa? 23

24 Ongelma: ajan puute Kaikkein suurin ongelma on ajan puute. Valtavia asioita tulee eteen viikoittain eikä niihin ehdi perehtyä saati käydä järkeviä poliittisia neuvotteluja muiden ryhmien kanssa. Kaupunginhallitus tulisi muuttaa kokopäiväiseksi työksi ja ryhmille pitää antaa resursseja paneutua asioihin. 24

Valtuustotyön arviointi valtuustokaudella Valtuutetun henkilökohtainen arviointi

Valtuustotyön arviointi valtuustokaudella Valtuutetun henkilökohtainen arviointi Liite 1 Suomen Kuntaliiton yleiskirjeeseen 9/80/2012 Valtuustotyön arviointi valtuustokaudella 2009 2012 Valtuutetun henkilökohtainen arviointi Valtuustotyön edellytykset ja yhteistyön toimivuus 1 Miten

Lisätiedot

LUONNOS Helsingin kaupunginvaltuuston 2009-2012 itsearvioinnin tulokset

LUONNOS Helsingin kaupunginvaltuuston 2009-2012 itsearvioinnin tulokset Helsingin kaupungin tietokeskus 5.11.2012 Tanja Lahti ja Markus Laine LUONNOS Helsingin kaupunginvaltuuston 2009-2012 itsearvioinnin tulokset Helsingin kaupunginvaltuuston itsearviointi 2009-2012 2(47)

Lisätiedot

Lapuan kaupunginvaltuuston itsearviointi 2019

Lapuan kaupunginvaltuuston itsearviointi 2019 Lapuan kaupunginvaltuuston itsearviointi 2019 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Tulokset... 4 2.1 Valtuustotyön arviointi... 4 2.2 Strategian arviointi... 9 2.3 Valtuuston onnistuminen... 11 1 Johdanto

Lisätiedot

Siikajoki: Valtuustotyön arviointi kaudella Vastausprosentti: 59% (16/ 27)

Siikajoki: Valtuustotyön arviointi kaudella Vastausprosentti: 59% (16/ 27) Siikajoki: Valtuustotyön arviointi kaudella 2009-2012 Vastausprosentti: 59% (16/ 27) Miten arvioit valtuustotyön edellytyksiäsi seuraavien asioiden osalta? N=16 (%) Huono Ei huono eikä hyvä Hyvä 1) Valmisteltavina

Lisätiedot

Osa A. Valtuustotyön arviointi

Osa A. Valtuustotyön arviointi Osa A. Valtuustotyön arviointi Mitä olet valtuuston toimintakulttuurista? 1=Toimii 5=Toimii huonosti hyvin Strategia ohjaa päätöksentekoa... 1 2 3 4 5 Yhteiset pelisäännöt ovat olemassa ja niistä pidetään

Lisätiedot

Pienet kunnat: Valtuustotyön arviointi kaudella Vastausprosentti: 35% (103/ 296)

Pienet kunnat: Valtuustotyön arviointi kaudella Vastausprosentti: 35% (103/ 296) Pienet kunnat: Valtuustotyön arviointi kaudella 2009-2012 Vastausprosentti: 35% (103/ 296) Miten arvioit valtuustotyön edellytyksiäsi seuraavien asioiden osalta? N=102 (%) Huono Ei huono eikä hyvä Hyvä

Lisätiedot

Demokratiapäivä 17.10.2013 Kuntaliitto

Demokratiapäivä 17.10.2013 Kuntaliitto Kuntayhteisön johtajuus ja poliittiset prosessit osaaikaisen varapuheenjohtajan silmin Demokratiapäivä 17.10.2013 Kuntaliitto Tiina Elo kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja Espoo Luottamushenkilöjohtamisen

Lisätiedot

Lapuan kaupunginhallituksen itsearviointi 2018

Lapuan kaupunginhallituksen itsearviointi 2018 Lapuan kaupunginhallituksen itsearviointi 2018 1 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 2 2 Tulokset... 3 2.1 Kaupunginhallituksen onnistuminen tehtävässään... 3 2.2 Päätöksentekoprosessi... 2.3 Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh Kaupunginhallitus 234 14.08.2017 Kaupunginhallitus 382 27.11.2017 Kaupunginhallitus 30 29.01.2018 Kaupunginhallitus 65 26.02.2018 Kaupunginvaltuusto 13 05.03.2018 Loimaa-strategia 100/00.01.02/2017 Kh

Lisätiedot

Uusi Kotka 2025 osallistava kaupunkistrategiaprossi työsuunnitelma. Elinvoimalautakunta Kaupunginhallitus

Uusi Kotka 2025 osallistava kaupunkistrategiaprossi työsuunnitelma. Elinvoimalautakunta Kaupunginhallitus Uusi Kotka 2025 osallistava kaupunkistrategiaprossi työsuunnitelma Elinvoimalautakunta 22.8.2017 Kaupunginhallitus 11.9.2017 Uusi kuntalaki: kuntastrategia johtamisen välineenä Kunnassa on oltava kuntastrategia,

Lisätiedot

Valtuustotyön arviointi valtuustokaudella

Valtuustotyön arviointi valtuustokaudella Valtuustotyön arviointi valtuustokaudella 2013-2017 Arviointi asteikolla 1-5 (1 = erittäin huono... 5 = erittäin hyvä) 1. Miten arvioit valtuustotyön edellytyksiäsi seuraavien asioiden osalta - Valmisteltavina

Lisätiedot

Valtuustötyön arviointi valtuustokaudella

Valtuustötyön arviointi valtuustokaudella Valtuustötyön arviointi valtuustokaudella 2013-2017 Arviointi asteikolla 1-5 (1 = erittäin huono... 5 = erittäin hyvä) 1. Miten arvioit valtuustotyön edellytyksiäsi seuraavien asioiden osalta? Valmisteltavina

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen itsearviointi 2015 RTF Report - luotu :45 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet

Kaupunginhallituksen itsearviointi 2015 RTF Report - luotu :45 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Kaupunginhallituksen itsearviointi 2015 RTF Report - luotu 30.06.2016 15:45 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Hallitus 19 8 5 Yhteensä 19 8 5 Vastausprosentti 42.1 Lopettaneet 26.3 Kesken jättäneet

Lisätiedot

Kestävän liikkumisen asema kuntien poliittisessa päätöksenteossa. Kunta kestävän liikkumisen edistäjänä -seminaari Kuntamarkkinat 13.9.

Kestävän liikkumisen asema kuntien poliittisessa päätöksenteossa. Kunta kestävän liikkumisen edistäjänä -seminaari Kuntamarkkinat 13.9. Kestävän liikkumisen asema kuntien poliittisessa päätöksenteossa Kunta kestävän liikkumisen edistäjänä -seminaari Kuntamarkkinat 13.9.2017 Lähtökohdat Tutkimuksen laatija on Tapio Kinnunen, joka toimii

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro. Kaupunginsihteeri Mari Immonen

Kommenttipuheenvuoro. Kaupunginsihteeri Mari Immonen Kommenttipuheenvuoro Kaupunginsihteeri Mari Immonen 10.12.2015 Espoon visio Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua,

Lisätiedot

Tapaustutkimus Espoon kaupungin asukasfoorumitoiminnasta

Tapaustutkimus Espoon kaupungin asukasfoorumitoiminnasta Kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien vahvistaminen kunnanhallinnon ja kuntalaisten yhteisenä pyrkimyksenä Tapaustutkimus Espoon kaupungin asukasfoorumitoiminnasta FM Satu Suikkola

Lisätiedot

Kuntajohtajapäivät 2014 Pori 28.8.2014 Oulun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Riikka Moilanen

Kuntajohtajapäivät 2014 Pori 28.8.2014 Oulun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Riikka Moilanen Kuntajohtajapäivät 2014 Pori 28.8.2014 Oulun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Riikka Moilanen Lähtökohdat YHTEISÖVERON TUOTTO OULUSSA VUONNA 2001 115 M VUONNA 2013 30 M Lähtökohdat - viiden kunnan kuntaliitos

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 328. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 328. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 07.11.2016 Sivu 1 / 1 5349/2013 00.01.02 328 Poikkihallinnollisen kehitysohjelmatyön jatkaminen (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Jorma Valve, puh. 046 877 2055 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Talousarvion 2018 strategiset toiminnan painopisteet

Talousarvion 2018 strategiset toiminnan painopisteet Talousarvion 2018 strategiset toiminnan painopisteet Kaupunginhallitus 26.6.2017 1 21.6.2017 Uusi strategia ja talousarvio 2018 Tampereen uutta strategiaa laaditaan parhaillaan. Strategia ulottuu vuoteen

Lisätiedot

MITEN KUNTAA JOHDETAAN VAIKUTTAVUUDELLA JA HYVINVOINTITIEDOLLA. Kuntaliitto 6.5.2014 Kehitysjohtaja Soile Kuitunen

MITEN KUNTAA JOHDETAAN VAIKUTTAVUUDELLA JA HYVINVOINTITIEDOLLA. Kuntaliitto 6.5.2014 Kehitysjohtaja Soile Kuitunen MITEN KUNTAA JOHDETAAN VAIKUTTAVUUDELLA JA HYVINVOINTITIEDOLLA Kuntaliitto 6.5.2014 Kehitysjohtaja Soile Kuitunen Kunnan tehtävänä on hyvinvoinnin tuottaminen asukkailleen ja kestävän kehityksen edistäminen

Lisätiedot

Iisalmen kaupungin strategian päivitysprosessi

Iisalmen kaupungin strategian päivitysprosessi Iisalmen kaupungin strategian päivitysprosessi 2017 10.8.2017 1 Kuntastrategia kuntalaki 37 Kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista.

Lisätiedot

Valtuuston itsearviointi 2014 Valtuusto VAIKUTUSMAHDOLLISUUDET JA VALTUUSTOTYÖN EDELLYTYKSET. Valtuuston itsearviointi 2013 Valtuusto

Valtuuston itsearviointi 2014 Valtuusto VAIKUTUSMAHDOLLISUUDET JA VALTUUSTOTYÖN EDELLYTYKSET. Valtuuston itsearviointi 2013 Valtuusto n itsearviointi 2014 VAIKUTUSMAHDOLLISUUDET JA VALTUUSTOTYÖ EDELLYTYKSET 1. Omat vaikutusmahdollisuudet 2. ryhmäni vaikutusmahdollisuudet 3. Koko valtuuston vaikutusmahdollisuudet 4. Asukkaiden ja palveluiden

Lisätiedot

Pelastuslaitoksen johtokunnan itsearviointi

Pelastuslaitoksen johtokunnan itsearviointi Pelastuslaitoksen johtokunnan itsearviointi Pvm. Espoon kaupunginhallitus hyväksyi 14.12.2010 kokouksessaan Hyvä hallintotapa -asiakirjan suosituksena Espoon kaupungin päätöksentekoprosessissa ja kokousmenettelyssä

Lisätiedot

Valtuuston itsearviointi Valtuuston itsearviointi Valtuusto, Varavaltuutetut. Valtuusto, Varavaltuutetut

Valtuuston itsearviointi Valtuuston itsearviointi Valtuusto, Varavaltuutetut. Valtuusto, Varavaltuutetut Valtuuston itsearviointi 2016 Valtuusto, Varavaltuutetut Valtuuston itsearviointi 2015 Valtuusto, Varavaltuutetut B. VAIKUTUSMAHDOLLISUUDET JA VALTUUSTOTYÖN EDELLYTYKSET 1. Omat vaikutusmahdollisuudet

Lisätiedot

Miten olemme onnistuneet, millaisia viestejä tulevalle valtuustokaudelle?

Miten olemme onnistuneet, millaisia viestejä tulevalle valtuustokaudelle? Miten olemme onnistuneet, millaisia viestejä tulevalle valtuustokaudelle? Tampereen kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaari, 2.5.2017, Tampere-talo 1 Osana kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaaria

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNGINVALTUUSTON ITSEARVIOINTI

ROVANIEMEN KAUPUNGINVALTUUSTON ITSEARVIOINTI ROVANIEMEN KAUPUNGINVALTUUSTON ITSEARVIOINTI 2009 2010 Kaupunginhallitus 6.6.2010 Kaupunginvaltuusto SISÄLTÖ 1. JOHDANTO... 2 2. VASTAAJIEN TAUSTATIEDOT... 4 3. VALTUUSTO VAIKUTTAJANA... 5 3.1. Miten arvioitte

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 765/ /2019

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 765/ /2019 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2019 1 (1) Lähidemokratiajaosto 3 18.2.2019 Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 21 20.3.2019 115 Asianro 765/00.01.01/2019 Pitäjäraatitoiminnan arviointi ja toiminnan raportti

Lisätiedot

Tampereen strategia Valmistelutilanne

Tampereen strategia Valmistelutilanne Tampereen strategia Valmistelutilanne Strategiajohtaja Reija Linnamaa Tampereen kaupunginhallituksen kehittämiskokous 21.8.2017 Pormestariohjelma ja strategia Pormestariohjelma poliittisen johtamisen väline;

Lisätiedot

Valtuutetut: hyvinvointi, terveys ja elinvoima tärkeimmät kunnan ja maakunnan yhteistyöalueet

Valtuutetut: hyvinvointi, terveys ja elinvoima tärkeimmät kunnan ja maakunnan yhteistyöalueet Tutkimusosio Valtuutetut: hyvinvointi, terveys ja elinvoima tärkeimmät kunnan ja maakunnan yhteistyöalueet Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on tärkein ( % valtuutetuista pitää erittäin tai melko tärkeänä)

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne Kaupunginhallitus 195 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 59 15.06.2015 Kaupunginhallitus 278 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 21.09.2015 Kaupunginhallitus 232 06.06.2016 Kemijärven kaupungin organisaatio- ja

Lisätiedot

PÄÄKAUPUNGIN ASIOISTA PÄÄTTÄMÄSSÄ Helsingin kaupunginvaltuuston itsearviointikyselyn tulokset

PÄÄKAUPUNGIN ASIOISTA PÄÄTTÄMÄSSÄ Helsingin kaupunginvaltuuston itsearviointikyselyn tulokset TANJA LAHTI & MARKUS LAINE PÄÄKAUPUNGIN ASIOISTA PÄÄTTÄMÄSSÄ Helsingin kaupunginvaltuuston 2009 2012 itsearviointikyselyn tulokset 3 TUTKIMUSKATSAUKSIA 2013 TIEDUSTELUT FÖRFÄGNINGAR INQUIRIES Tanja Lahti,

Lisätiedot

Kiteen hyvinvointikertomuksen tilannekatsaus ja yhdistysten osallisuus hyvinvointikertomuksen valmistelussa - vaikuttamisen paikat -

Kiteen hyvinvointikertomuksen tilannekatsaus ja yhdistysten osallisuus hyvinvointikertomuksen valmistelussa - vaikuttamisen paikat - Kiteen hyvinvointikertomuksen tilannekatsaus ja yhdistysten osallisuus hyvinvointikertomuksen valmistelussa - vaikuttamisen paikat - Arja Janhonen Kiteen kaupunki/perusturvakeskus Terveyden edistämisen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 209. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Jorma Valve, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 209. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Jorma Valve, puh Valtuusto 21.11.2016 Sivu 1 / 1 5349/2013 00.01.02 Kaupunginhallitus 328 7.11.2016 209 Poikkihallinnollisen kehitysohjelmatyön jatkaminen Valmistelijat / lisätiedot: Jorma Valve, puh. 046 877 2055 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (5) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (5) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 7/2015 1 (5) 5 Lausunto pormestarin ja alueellisten toimielinten suoria vaaleja koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta HEL 2015-005013 T 03 00 00 Esitysehdotus esittää

Lisätiedot

Selvitys kuntien ja kaupunkien energiavalinnoista. Koneyrittäjien Energiapäivä Hotelli Arthur,

Selvitys kuntien ja kaupunkien energiavalinnoista. Koneyrittäjien Energiapäivä Hotelli Arthur, Selvitys kuntien ja kaupunkien energiavalinnoista Koneyrittäjien Energiapäivä Hotelli Arthur, Selvityksen taustaa Aula Research Oy toteutti suomalaisten kuntavaikuttajien parissa kyselyn kuntien ja kaupunkien

Lisätiedot

LOIMAAN JUTTU Strategian uudistaminen / päivitys Kh oheismateriaali Loimaan kaupunki Jari Rantala 1

LOIMAAN JUTTU Strategian uudistaminen / päivitys Kh oheismateriaali Loimaan kaupunki Jari Rantala 1 LOIMAAN JUTTU 2020 + Strategian uudistaminen / päivitys 2017- Kh 14.8.2017 oheismateriaali Loimaan kaupunki Jari Rantala 1 Strategia-uudistaminen/päivitys 2017- Uusi valtuustokausi 1.6.2017 2020 Sote-uudistus

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNGINVALTUUSTON ITSEARVIOINTI VALTUUSTOKAUDELTA

ROVANIEMEN KAUPUNGINVALTUUSTON ITSEARVIOINTI VALTUUSTOKAUDELTA ROVANIEMEN KAUPUNGINVALTUUSTON ITSEARVIOINTI VALTUUSTOKAUDELTA 2013-2017 Päivämäärä 10.5.2017 Toimielimet: Kaupunginhallitus 15.5.2017 Kaupunginvaltuusto 29.5.2017 2 SISÄLTÖ 1. JOHDANTO... 3 2. VASTAAJIEN

Lisätiedot

Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä klo Kunnanjohtaja Pekka Määttänen

Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä klo Kunnanjohtaja Pekka Määttänen Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä 11.4.2017 klo 18.00 Kunnanjohtaja Pekka Määttänen Kuntastrategia on kunnan toiminnan punainen lanka, tie kohti haluttua tulevaisuutta Uuden kuntalain

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 3: Muutosohjelma

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 3: Muutosohjelma Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 3: Muutosohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto MUUTOSOHJELMA 1 Muutosohjelman lähtökohdat Strategiset päämäärät Järvenpäätä johdetaan strategialähtöisesti

Lisätiedot

Elinympäristön hyvinvointivaikutusten mallintaminen kuntien hyvinvointikertomuksissa ja -johtamisessa

Elinympäristön hyvinvointivaikutusten mallintaminen kuntien hyvinvointikertomuksissa ja -johtamisessa Osana HYMY-hanketta toteutettiin kesällä 2018 selvitys: Elinympäristön hyvinvointivaikutusten mallintaminen kuntien hyvinvointikertomuksissa ja -johtamisessa Tampereen seudulla ja Porissa Kaisu Sahamies

Lisätiedot

Uuden sukupolven organisaatio ja johtaminen (USO)

Uuden sukupolven organisaatio ja johtaminen (USO) Uuden sukupolven organisaatio ja johtaminen (USO) Tervetuloa KUMA-seminaariin 12.9.2012 Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja 1 October 3, 2012 USO-verkostohanke kuntajohtamisen kehittämisen tukena

Lisätiedot

- Vasemmistoliiton valtuustoryhmä: Ei kommentoitavaa.

- Vasemmistoliiton valtuustoryhmä: Ei kommentoitavaa. Kaupunginhallitus 74 06.03.2006 Kaupunginhallitus 162 12.06.2006 Kaupunginvaltuusto 32 19.06.2006 Kaupunginhallitus 12 15.01.2007 Kaupunginvaltuusto 9 22.01.2007 VALTUUSTOSOPIMUKSEN ARVIOINTI 328/0/011/2006

Lisätiedot

59 Kauhajoen kaupungin strategia vuoteen 2025

59 Kauhajoen kaupungin strategia vuoteen 2025 Ote pöytäkirjasta N:o 5 / 2018 Sivu 1 59 Kauhajoen kaupungin strategia vuoteen 2025 Dnro D/271/02.02.00/2015 Aikaisemmat käsittelyt: Kaupunginhallitus 19.11.2018 / 276 Valmistelija / lisätiedot: kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Maakuntahallituksen työn arviointilomake

Maakuntahallituksen työn arviointilomake Mh 10.11.2008, Liite nro: 1 Maakuntahallituksen työn arviointilomake Henkilökohtainen arviointi hallitustyöskentelystä luottamushenkilöille ja viranhaltijoille. Ympyröikää mielestänne sopivin vastausvaihtoehto.

Lisätiedot

Maaseutukunnan näkökulmia Eksotesta. Kunnanjohtaja Anne Ukkonen Luumäen kunta

Maaseutukunnan näkökulmia Eksotesta. Kunnanjohtaja Anne Ukkonen Luumäen kunta Maaseutukunnan näkökulmia Eksotesta Kunnanjohtaja Anne Ukkonen Luumäen kunta Tietoa Luumäen kunnasta Vajaa 5000 asukasta 3000 vapaa-ajan asuntoa Useita kyliä, 2 isompaa taajamaa, hallinnollinen keskus

Lisätiedot

Jyväskylän strategiapäivitys

Jyväskylän strategiapäivitys Jyväskylän strategiapäivitys Valtuustoseminaari Laukaa 23.05.2017 Harri Hyvönen Kehitysjohtaja Sisältö Aktiivinen ja hyvinvoiva kuntalainen Taustaa strategialle Muutoksen ajurit Nykyinen strategia Sidosryhmät

Lisätiedot

Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne

Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne Hyvinvointijohtaminen Salossa Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kunnassa Tavoitteita tulevaisuuden kunnan ja maakunnan väliselle yhteistyölle hyvinvoinnin edistämisessä SALON HYVINVOINTIKERTOMUS vuosilta

Lisätiedot

Alustavia tuloksia 17.12.2010 Siv Sandberg & Mattias Karlsson Åbo Akademi

Alustavia tuloksia 17.12.2010 Siv Sandberg & Mattias Karlsson Åbo Akademi Alustavia tuloksia 17.12.2010 Siv Sandberg & Mattias Karlsson Åbo Akademi Luottamushenkilö- ja viranhaltijakysely VILU 2010 Kyselyn avulla haetaan tietoja (Paras-) päätöksenteosta ja sen reunaehdoista

Lisätiedot

MAL-verkoston koulutus 12.-13.10. Ryhmätyöt

MAL-verkoston koulutus 12.-13.10. Ryhmätyöt MAL-verkoston koulutus 12.-13.10. Ryhmätyöt Työpajatyöskentely MAL-suunnittelun ulottuvuuksien kriittinen arviointi MAL strategisena tavoitteenasetteluna Mikä on MAL-suunnittelun asema osana strategisen

Lisätiedot

Jyväskylän strategiapäivitys. Kaupunginvaltuuston seminaari Kehitysjohtaja Harri Hyvönen

Jyväskylän strategiapäivitys. Kaupunginvaltuuston seminaari Kehitysjohtaja Harri Hyvönen Jyväskylän strategiapäivitys Kaupunginvaltuuston seminaari 13.3.2017 Kehitysjohtaja Harri Hyvönen Lähtökohtana nykyinen strategia 8.3.2017 2 Kaupunkistrategian taustaa ja tavoitteet TAUSTAA; Rohkeasti

Lisätiedot

Parikkalan kuntastrategian laadinta (Kuntalaki 37 ) Valtuustoseminaari Kunnanjohtaja Vesa Huuskonen

Parikkalan kuntastrategian laadinta (Kuntalaki 37 ) Valtuustoseminaari Kunnanjohtaja Vesa Huuskonen Parikkalan kuntastrategian laadinta (Kuntalaki 37 ) Valtuustoseminaari 19.2.2018 Kunnanjohtaja Vesa Huuskonen Kuntalaki 37 (410/2015) mukaan kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne Kaupunginhallitus 195 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 59 15.06.2015 Kaupunginhallitus 278 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 21.09.2015 Kaupunginhallitus 232 06.06.2016 Kaupunginvaltuusto 63 13.06.2016 Kemijärven

Lisätiedot

Uusi kuntalaki ja johtamismallit mikä valita? Kuntamarkkinat 9.9. klo 10.-10.45

Uusi kuntalaki ja johtamismallit mikä valita? Kuntamarkkinat 9.9. klo 10.-10.45 Uusi kuntalaki ja johtamismallit mikä valita? Kuntamarkkinat 9.9. klo 10.-10.45 Jarkko Majava FCG Koulutus Oy jarkko.majava@fcg.fi 050 3252306 Uusi kuntalaki on tullut voimaan 1.5.2015 Suuri osa lain säännöksistä

Lisätiedot

Hämeenlinna, Janakkala ja Hattula Seudun kuntarakenneselvitys

Hämeenlinna, Janakkala ja Hattula Seudun kuntarakenneselvitys Hämeenlinna, Janakkala ja Hattula Seudun kuntarakenneselvitys 6.5.2014 Jarkko Majava (yhteyshenkilö) Johtava konsultti, FCG Konsultointi Oy jarkko.majava@fcg.fi 050 3252306 22.5.2014 Page 1 Kuntarakenneselvityksen

Lisätiedot

JOHTAMISJÄRJESTELMÄTOIMIKUNNAN LOPPURAPORTTI Pormestarimalli

JOHTAMISJÄRJESTELMÄTOIMIKUNNAN LOPPURAPORTTI Pormestarimalli JOHTAMISJÄRJESTELMÄTOIMIKUNNAN LOPPURAPORTTI 3.12.2018 Pormestarimalli 1. Taustaa Kaupunginhallitus päätti 27.11.2017 346 asettaa kaupungin johtamisjärjestelmätoimikunnan, jonka tehtävänä on arvioida kaupungin

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (5) Kaupunginhallitus Asianro 8026/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (5) Kaupunginhallitus Asianro 8026/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/2016 1 (5) 369 Asianro 8026/02.05.01.00/2016 Valtuustoryhmien toiminnan tukemisen periaatteet ja toimintamalli asetti kokouksessaan 6.6.2016 valtuustoryhmistä ja kunnallisjärjestöjen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Osayhteisvaltuusto Asianro 8026/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Osayhteisvaltuusto Asianro 8026/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (7) Kaupunginhallitus 369 28.11.2016 43 Asianro 8026/02.05.01.00/2016 Valtuustoryhmien toiminnan tukemisen periaatteet ja toimintamalli Päätöshistoria Kaupunginhallitus

Lisätiedot

HYVINVOINTIJOHTAMINEN OSANA KUNTAJOHTAMISTA LIIKENNESUUNNITTELUN JA KAAVOITUKSEN NÄKÖKULMASTA - ONKO KUNTALAINEN KESKIÖSSÄ?

HYVINVOINTIJOHTAMINEN OSANA KUNTAJOHTAMISTA LIIKENNESUUNNITTELUN JA KAAVOITUKSEN NÄKÖKULMASTA - ONKO KUNTALAINEN KESKIÖSSÄ? HYVINVOINTIJOHTAMINEN OSANA KUNTAJOHTAMISTA LIIKENNESUUNNITTELUN JA KAAVOITUKSEN NÄKÖKULMASTA - ONKO KUNTALAINEN KESKIÖSSÄ? Anne Sormunen/ erityisasiantuntija 1 Elinvoimainen kunta mistä syntyy? Elinvoimaisuus

Lisätiedot

Strategian viimeistelyn askeleet

Strategian viimeistelyn askeleet Strategian viimeistelyn askeleet Valtuustoseminaari 2.11.2017 Uuden strategian luonnos esiteltiin valtuustoseminaarissa 2.11. ja strategialuonnosta työstettiin seminaarissa osallistujien kesken. Valtuustoseminaarin

Lisätiedot

Selvitys kuntien ja kaupunkien energiavalinnoista

Selvitys kuntien ja kaupunkien energiavalinnoista Selvitys kuntien ja kaupunkien energiavalinnoista Koneyrittäjät ja MTK Tiedotustilaisuus Selvityksen taustaa Aula Research Oy toteutti suomalaisten kuntavaikuttajien parissa kyselyn kuntien ja kaupunkien

Lisätiedot

Luottamushenkilöjärjestelmän uudistamista valmistelleen työryhmän esitykset

Luottamushenkilöjärjestelmän uudistamista valmistelleen työryhmän esitykset Kouvolan kaupunki Luottamushenkilöjärjestelmätyöryhmä 11.6.2015 Luottamushenkilöjärjestelmän uudistamista valmistelleen työryhmän esitykset 1. Yleistä Kaupunginhallitus asetti 12.1.2015 työryhmän valmistelemaan

Lisätiedot

Savonlinnan kaupunkistrategian valmisteluprosessi 218/01.014/2017 ELJ 25

Savonlinnan kaupunkistrategian valmisteluprosessi 218/01.014/2017 ELJ 25 Elinkeinojaosto 25 21.03.2017 Kaupunginhallitus 175 03.04.2017 Kaupunginhallitus 340 03.07.2017 Kaupunginhallitus 355 24.07.2017 Kaupunginhallitus 387 14.08.2017 Yhteistyötoimikunta 28 24.08.2017 Savonlinnan

Lisätiedot

Pieksämäen kaupungin Strategia 2020

Pieksämäen kaupungin Strategia 2020 Liitenro1 Kh250 Kv79 Pieksämäen kaupungin Strategia 2020 2 Pieksämäen kaupungin strategia 2020 Johdanto Pieksämäen strategia vuoteen 2020 on kaupungin toiminnan punainen lanka. Strategia on työväline,

Lisätiedot

Mistä kunnan elinvoima rakentuu? Kaavoitus

Mistä kunnan elinvoima rakentuu? Kaavoitus Mistä kunnan elinvoima rakentuu? Kaavoitus Talous Maankäyttö Kuntaliitto tiedottaa 10.12.2015 Elinkeinopolitiikka 1 600 kuntien päättäjää vastasi kyselyyn: Kunnan elinvoima rakentuu toimivasta kaavoituksesta

Lisätiedot

Kuntastrategia Kh Liite 8 ( 105) Kv Liite 1 ( 23)

Kuntastrategia Kh Liite 8 ( 105) Kv Liite 1 ( 23) Kuntastrategia 2019-2025 Kh 20.5.2019 Liite 8 ( 105) Kv 10.6.2019 Liite 1 ( 23) Ihmisen kokoinen Marttila 2000 Asukasta 100 Työntekijää 11 Esimiestä 220 Yritystä 530 Työpaikkaa 41 Yhdistystä Kuntastrategia

Lisätiedot

Hyvinvointi on koko elämä. Pohjois Pohjanmaan hyvinvointifoorumi Kunta on asukkaidensa yhteisö

Hyvinvointi on koko elämä. Pohjois Pohjanmaan hyvinvointifoorumi Kunta on asukkaidensa yhteisö Hyvinvointi on koko elämä Pohjois Pohjanmaan hyvinvointifoorumi 2018 Kunta on asukkaidensa yhteisö Hannu Kallunki yhteistyöryhmän puheenjohtaja, sosiaalineuvos Kunta on asukkaidensa yhteisö hallinnon tulee

Lisätiedot

Ohjelmajohtamisen kehittäminen

Ohjelmajohtamisen kehittäminen Ohjelmajohtamisen kehittäminen Valtuuston strategiaseminaari, Hotelli Korpilampi Ohjelmajohtaja Päivi Hoverfält Mitä on ohjelmajohtaminen? Ohjelmajohtaminen on tapa organisoida ja johtaa merkittäviä muutoksia

Lisätiedot

Arvoisat valtuutetut. Hyvät virkamiehet

Arvoisat valtuutetut. Hyvät virkamiehet Arvoisat valtuutetut Hyvät virkamiehet Valtuuston puheenjohtajana saan lausua miltei ainoat sanat viimeisen valtuuston kokouksen yhteydessä. Tänä vuonna kiinnitän huomiota muutamiin valtuuston päättämiin

Lisätiedot

Kuntajohtamisen suunta 2017

Kuntajohtamisen suunta 2017 Kuntajohtamisen suunta 2017 Teemasessio nro 3 Puheenjohtajana Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja Teemana kuntajohtamisen tila ja tulevaisuus Kuntajohtajien johtamisen liikkumavaraan vaikuttavat

Lisätiedot

KATSAUS NOORMARKKU- TOIMIKUNNAN TYÖHÖN. 19.1.2013 Pirjo Mäki, Matti Rehula,

KATSAUS NOORMARKKU- TOIMIKUNNAN TYÖHÖN. 19.1.2013 Pirjo Mäki, Matti Rehula, KATSAUS NOORMARKKU- TOIMIKUNNAN TYÖHÖN 19.1.2013 Pirjo Mäki, Matti Rehula, NOORMARKKU-TOIMIKUNTA Peruskirjana kuntaliitossopimus Noormarkun alueellisen edustavuuden lisäämiseksi ja asukkaiden vaikutusvallan

Lisätiedot

Kaupunkistrategian valmistelu ja vuorovaikutus

Kaupunkistrategian valmistelu ja vuorovaikutus Kaupunkistrategian valmistelu ja vuorovaikutus Strategiapäällikkö Marko Karvinen 2.5.2017 asukasilta 1 Kaupunkistrategia Helsingissä Uusi kuntalaki määrää kuntastrategiasta Johtamisjärjestelmän uudistamisessa

Lisätiedot

JOHTAMISJÄRJESTELMÄTOIMIKUNNAN VÄLIRAPORTTI Luottamushenkilöpormestarimalli vai kaupunginjohtajamalli

JOHTAMISJÄRJESTELMÄTOIMIKUNNAN VÄLIRAPORTTI Luottamushenkilöpormestarimalli vai kaupunginjohtajamalli JOHTAMISJÄRJESTELMÄTOIMIKUNNAN VÄLIRAPORTTI 31.1.2018 Luottamushenkilöpormestarimalli vai kaupunginjohtajamalli 1. Taustaa Kaupunginhallitus päätti 27.11.2017 346 asettaa kaupungin johtamisjärjestelmätoimikunnan,

Lisätiedot

11.1.2013. Ritva Viljanen apulaiskaupunginjohtaja

11.1.2013. Ritva Viljanen apulaiskaupunginjohtaja 11.1.2013 Ritva Viljanen apulaiskaupunginjohtaja 00.0.2012 1 Naisten ja miesten hyvinvointi- ja terveyserojen vähentäminen sekä toiminnallisen tasa-arvon edistäminen Helsingin valtuustokauden strategian

Lisätiedot

Toimiva laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa parantamista tukeva järjestelmä

Toimiva laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa parantamista tukeva järjestelmä Toimiva laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa parantamista tukeva järjestelmä Pilotoinnin perehdyttämispäivä 17.12.2013 Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen vastuualue Koulutuspolitiikan

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Liite Tulevaisuuden kunta - Mikkelin ratkaisut

Kaupunginhallitus Liite Tulevaisuuden kunta - Mikkelin ratkaisut Kaupunginhallitus 16.5.2016 Liite 1 185 Tulevaisuuden kunta - Mikkelin ratkaisut 16.5. 2016 Mikkelin poliittis-hallinnollinen rakenneluonnos Konsernijaosto (5) Elinvoimajaosto (ryhmien & KH pj:t) Valtuusto

Lisätiedot

Utajärven hallinto-organisaatio ja toimikuntien tehtävät

Utajärven hallinto-organisaatio ja toimikuntien tehtävät Utajärven hallinto-organisaatio ja toimikuntien tehtävät Kuntakonserni UYP Oy, Järvenneito k-oy Valtuusto Kunnanhallitus KJ Luottamushenkilöt JR/Henkilöstö Luottamushenkilöt Kuntastrategia Lupa- ja valvontalautakunta

Lisätiedot

KH liite n:o 2/ VALT liite n:o 2/

KH liite n:o 2/ VALT liite n:o 2/ KH liite n:o 2/4.12.2012 VALT liite n:o 2/13.12.2012 Sivu 2 / 5 1 VALIOKUNNAT Pudasjärven kaupungin valiokunnat osallistuvat kaupungin päätöksien valmisteluun valtuustolle, kaupunginhallitukselle tai virkamiehille.

Lisätiedot

Uusi kuntalaki. Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää

Uusi kuntalaki. Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää Uusi kuntalaki Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää Kuntalain uudistamisen tavoitteet TALOUDEN KESTÄVYYS Kunnan toiminnan taloudellisen kestävyyden turvaaminen Pitkän aikavälin vastuunkannon korostaminen päätöksenteossa

Lisätiedot

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja valtuuston työjärjestyksestä sekä luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja valtuuston työjärjestyksestä sekä luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen Kunnanhallitus 194 31.10.2016 Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja valtuuston työjärjestyksestä sekä luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen 497/00.01.01/2016 Kunnanhallitus 31.10.2016

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (9) Maaningan pitäjäraati

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (9) Maaningan pitäjäraati Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2019 1 (9) Julkinen Kokoustiedot Aika torstai klo 18:30-20:35 Paikka Maaninka-talo, kirkonkylällä Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Kari Loponen, puheenjohtaja Minna Valtanen,

Lisätiedot

Pippuri Loppuarviointi Anna Saloranta & Pasi-Heikki Rannisto Johtamiskorkeakoulu Tampereen yliopisto

Pippuri Loppuarviointi Anna Saloranta & Pasi-Heikki Rannisto Johtamiskorkeakoulu Tampereen yliopisto Pippuri Loppuarviointi 12.12.2018 Anna Saloranta & Pasi-Heikki Rannisto Johtamiskorkeakoulu Tampereen yliopisto Mitä arvioitiin? Miten Lape hankkeessa toteutettu kehittäminen ilmenee asiakkaiden, ammattilaisten,

Lisätiedot

Sairaanhoitopiirin hallituksen työn arviointi valtuustokaudella

Sairaanhoitopiirin hallituksen työn arviointi valtuustokaudella Sairaanhoitopiirin hallituksen työn arviointi valtuustokaudella 2009 2012 Miten arvioit hallitustyön edellytyksiä hallituksessa yleisesti seuraavien asioiden osalta? Arvioi edellytyksiä asteikolla 1 5

Lisätiedot

Luku 11. Luottamushenkilöjohtajuus kunnissa

Luku 11. Luottamushenkilöjohtajuus kunnissa 142 Kaija Majoinen ja Päivi Kurikka Luku 11. Luottamushenkilöjohtajuus kunnissa 11.1 Taustaa Kunnan johtamisen keskeisenä lähtökohtana on, että sen tulee perustua kunnan asukkaiden itsehallintoon, jota

Lisätiedot

Kansalaisen hyvinvointi (tieto)

Kansalaisen hyvinvointi (tieto) Kansalaisen hyvinvointi (tieto) terveyspalveluiden toiminnan ohjaajana -case sähköinen hyvinvointikertomus 1 Kunnan toiminnan kolmikanta HYVINVOINTI ELINVOIMA KUNNAN PALVELUT 30.5.2013 etunimi sukunimi

Lisätiedot

VALTUUTETTU HELINÄ SIPINEN YM.: ALOITE HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESTÄ. Kv , 33

VALTUUTETTU HELINÄ SIPINEN YM.: ALOITE HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESTÄ. Kv , 33 VALTUUTETTU HELINÄ SIPINEN YM.: ALOITE HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESTÄ Kv 16.4.2007, 33 Aloite: Liite 33 Kaupunginvaltuusto: Kaupunginvaltuusto päätti työjärjestyksensä mukaisesti lähettää aloitteen

Lisätiedot

Ystävyysseurakuntatoiminnan järjestäminen seurakuntayhtymissä

Ystävyysseurakuntatoiminnan järjestäminen seurakuntayhtymissä Ystävyysseurakuntatoiminnan järjestäminen seurakuntayhtymissä Yleisohjeet Kirkkohallitus Ulkoasiain osasto Yleistä Ystävyysseurasuhteiden hoitoon liittyvät järjestelyt toiminnan muodoista, sisällöistä

Lisätiedot

Kuntalaisten tarpeiden arviointi

Kuntalaisten tarpeiden arviointi Kuntalaisten tarpeiden arviointi Sähköinen hyvinvointikertomus tutuksi Anne Sormunen/ erityisasiantuntija 1 Se on tiedolla johtamisen tiimityöväline kuntalaisen hyvinvointi ja kokemus palveluiden toimivuus

Lisätiedot

Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma vuosille ja Lappeenranta strategia

Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma vuosille ja Lappeenranta strategia Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma vuosille 2019-2021 ja Lappeenranta 2033- strategia Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/1734/02.02.00.00/2018 Valmistelija/lisätiedot: puh. Rahoitusjohtaja Jari Iskanius

Lisätiedot

Tampereen uuden strategian valmistelutilanne

Tampereen uuden strategian valmistelutilanne Tampereen uuden strategian valmistelutilanne Strategiajohtaja Reija Linnamaa Tampereen kaupunginvaltuuston strategiaseminaari 28.8.2017, Tampere-talo 1 Miksi Tampereen strategia? 2 Pormestariohjelma ja

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNNAN TULEVAISUUSFOORUMI

PÖYTYÄN KUNNAN TULEVAISUUSFOORUMI PÖYTYÄN KUNNAN TULEVAISUUSFOORUMI 24.10.2017 25.10.2017 Pöytyä tulevaisuusmatkalla Pöytyän strategian rakentaminen: missä haluamme tulevaisuudessa olla ja miten sinne pääsemme? Valtakunnalliset faktat:

Lisätiedot

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen Kaupunginhallitus 333 03.10.2016 Kaupunginhallitus 365 24.10.2016 Kaupunginvaltuusto 78 31.10.2016 Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi 1.6.2017 alkaen 2371/00.01.01/2016 KHALL 03.10.2016 333

Lisätiedot

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Kaupunkiympäristön palvelualue Toiminnan strategiset painopisteet 2017 Johtaja Mikko Nurminen

Kaupunkiympäristön palvelualue Toiminnan strategiset painopisteet 2017 Johtaja Mikko Nurminen Kaupunkiympäristön palvelualue Toiminnan strategiset painopisteet 2017 Johtaja Mikko Nurminen Kaupunginvaltuuston talous ja strategiaseminaari Hotelli Torni, Tampere 6.6.2016 Tampereen kaupungin organisaatio

Lisätiedot

Porvoon kaupungin sisäisen tarkastuksen toiminta- ja arviointisuunnitelma vuodelle 2015

Porvoon kaupungin sisäisen tarkastuksen toiminta- ja arviointisuunnitelma vuodelle 2015 1 (6) Porvoon kaupungin sisäisen tarkastuksen toiminta- ja arviointisuunnitelma vuodelle 2015 1. Toimintasuunnitelman tausta Kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan tavoitteena on varmistaa strategisten tavoitteiden

Lisätiedot

Valtuustoseminaari Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Valtuustoseminaari Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Valtuustoseminaari 15.9.2014 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen SIIRTYMINEN SOVELLETUSTA TILAAJA- TUOTTAJAMALLISTA TULOSOHJAUKSEEN Mitä mukaan vanhasta, miten muutoksen teemme, millaisella organisaatiolla

Lisätiedot

2 luku Toimielinorganisaatio Valtuusto Kaupunginhallitus, konsernijaosto sekä sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan jaosto

2 luku Toimielinorganisaatio Valtuusto Kaupunginhallitus, konsernijaosto sekä sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan jaosto 6 Sisällysluettelo I OSA Hallinnon ja toiminnan järjestäminen... 12 1 luku Kunnan johtaminen... 12 1 Hallintosäännön soveltaminen... 13 2 Kunnan johtamisjärjestelmä... 13 3 Esittely kaupunginhallituksessa...

Lisätiedot

Mitä etnisen yhdenvertaisuuden edistäminen tarkoittaa? Peter Kariuki Pääsihteeri Etnisten suhteiden neuvottelukunta

Mitä etnisen yhdenvertaisuuden edistäminen tarkoittaa? Peter Kariuki Pääsihteeri Etnisten suhteiden neuvottelukunta Mitä etnisen yhdenvertaisuuden edistäminen tarkoittaa? Peter Kariuki Pääsihteeri Etnisten suhteiden neuvottelukunta Mikä on ETNO? Etnisten suhteiden neuvottelukunta (ETNO) on valtioneuvoston asettama,

Lisätiedot

Hallinto ja elinkeinopalveluiden talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma Kaupunginvaltuuston talousseminaari

Hallinto ja elinkeinopalveluiden talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma Kaupunginvaltuuston talousseminaari Hallinto ja elinkeinopalveluiden talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma Kaupunginvaltuuston talousseminaari 29.9.2014 15.10.2014 1 Hallinto ja elinkeinopalvelut Elinvoimapalveluista muodostetaan oma tulosyksikkönsä

Lisätiedot

KUNNAN TULOKSELLINEN JOHTORYHMÄTYÖSKENTELY

KUNNAN TULOKSELLINEN JOHTORYHMÄTYÖSKENTELY KUNNAN TULOKSELLINEN JOHTORYHMÄTYÖSKENTELY Mitä mieltä kunnanjohtajat ovat omista johtoryhmistään? Yhteenveto kyselyn tuloksista Maaliskuu 2017 BDO Oy Sähköinen kysely johtoryhmätyöskentelyn kehittämisestä

Lisätiedot

kokonaisuudesta alkuvuodeksi 2018.

kokonaisuudesta alkuvuodeksi 2018. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/2017 1 (5) 769 V 13.9.2017, Helsingin kaupunkistrategia 2017-2021 HEL 2017-009006 T 00 01 01 Päätös Käsittely esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa: Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot