PERUSKOULUN ERITYISKOULUKULJETUSPALVELUN PALVELUKUVAUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PERUSKOULUN ERITYISKOULUKULJETUSPALVELUN PALVELUKUVAUS"

Transkriptio

1 PERUSKOULUN ERITYISKOULUKULJETUSPALVELUN PALVELUKUVAUS Tässä palvelukuvauksessa määritellään ne erityiskuljetuspalvelun asiakaslähtöiset tavoitteet, tuotekuvaukset, toimintatavan kuvaukset sekä palvelutasovaatimukset palvelun laadun, riittävyyden ja saatavuuden varmistamiseksi, joita tilaajayksikkö edellyttää tilattavalta palvelulta. 1. Yleistä Opetusvirastolla on lakisääteinen velvollisuus turvata koulukuljetus erityiskuljetusta tarvitseville oppilaille. Perusopetuslain (628/1998) 32 :n mukaan perusopetusta saavalla oppilaalla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen mm. silloin, kun koulumatka oppilaan ikä ja muut olosuhteet huomioon ottaen muodostuu oppilaalle liian vaikeaksi, rasittavaksi tai vaaralliseksi. Perusopetuslain 48 b :n mukaan aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestettäessä tulee ottaa huomioon, että niillä toimintaan osallistuvilla lapsilla, joilla on 32 :n mukainen oikeus koulumatkaetuun, on mahdollisuus käyttää tätä etuutta. 2. Palveluhankinnan tavoitteet ja asiakashyödyt Tässä palvelukuvauksessa mainittujen oppilaiden kuljetus perustuu aina opetusvirastossa tehtyyn kuljetuspäätökseen. Tämän hankinnan tavoitteena on toimiva, joustava, oikea-aikainen ja turvallinen koulukuljetus. 3. Palvelun kohde 3.1 Kuljetuspalvelun käyttäjiä ovat - Helsingin kaupungin peruskoulujen kehitysvammaiset oppilaat ja muut erityisoppilaat, jotka eivät asiantuntijalausunnon mukaan selviydy koulumatkastaan julkisilla liikennevälineillä; - Helsingin kaupungin peruskoulujen yleisopetuksessa olevat oppilaat, jotka eivät asiantuntijalausunnon mukaan selviydy koulumatkastaan julkisilla liikennevälineillä sekä; - ne lk perusopetuslain mukaisessa iltapäivätoiminnassa mukana olevat erityisoppilaat, jotka eivät asiantuntijalausunnon mukaan selviydy koulumatkastaan julkisilla liikennevälineillä

2 Erityiskuljetuksia hoidetaan invatakseilla, pikkubusseilla tai tila-autoilla sekä takseilla. Helsingin kaupungin opetusviraston erityiskuljetettavien oppilaiden määrä syyslukukautena 2008 on n oppilasta. Oppilasmäärissä ja kouluissa voi tapahtua muutoksia sopimuskauden aikana. Edellä mainitut suomenkieliset kuljetettavat oppilaat sijoittuvat n. 70 eri kouluun ja vastaavat ruotsinkieliset 7 eri kouluun. Erityiskuljetusta tarvitsevien oppilaiden koulupäivä päättyy normaalisti klo Perusopetuslain mukainen iltapäivätoiminta Iltapäivätoiminnassa olevien 1-9 luokkalaisten erityisoppilaiden määrä vaihtelee vuosittain, koska huoltajat hakevat toimintaan lukuvuosittain eikä iltapäiväpaikkaan ole erityisoppilailla subjektiivista oikeutta. Kuljetettavia oppilaita on n. 50 koulusta, oppilaita on yhteensä n Iltapäivätoimintaa järjestetään koulujen tiloissa tai muissa toimintaan soveltuvissa toimintapaikoissa. Huoltajat voivat hakea toimintaan joka päättyy klo tai Pääsääntöisesti kuljetukset iltapäivätoiminnasta kotiin aikataulutetaan niin, että reitit ajetaan vain kerran yhtä iltapäiväryhmää kohden. Oppilas voi käyttää päivän toisen matkan myös koulusta iltapäivätoimintaan. Tässä tapauksessa huoltajan velvollisuus on hakea itse oppilas iltapäivätoiminnasta. Palvelun tarjoajan tulee reitittää ja hoitaa kuljetus yhteistaksikuljetuksena oppilaan iltapäivätoiminnan osoitteeseen ja toiminnan päätyttyä iltapäivätoiminnan osoitteesta oppilaan kotiosoitteeseen sisältäen mahdollisen apuvälineen kuljetuksen. 4. Palvelun sisältö Kuljetus myönnetään helsinkiläiselle Helsingissä asuvalle kaupungin peruskoulun oppilaalle psykologin, koulukuraattorin tai lääkärin lausunnon perusteella. Oppilaalle myönnetään kaksi (2) koulukuljetusta koulupäivää kohden. Kuljetukset toteutetaan opetuslautakunnan vahvistamina koulupäivinä, joita on n. 190 lukuvuodessa. Koulujen johtokunnat voivat päättää lukuvuoden aikana tehtävistä yksittäisistä työpäivien muutoksista lukuun ottamatta koulun aloituspäivää. Kuljetukset ovat kodin/koulun/kodin tai kodin/koulun/iltapäivätoiminnan välisiin matkoihin. Oikeus matkustaa muuhun hoitopaikkaan/leikkipuistoon kodin sijasta, harkitaan opetusvirastossa tapauskohtaisesti, matkan pituuden perusteella. Lastensuojelun toimenpiteiden vuoksi huostaan otetut ja sijoitetut lapset ovat oikeutettuja kuljetukseen, mikäli kuljetusehdot muutoin täyttyvät, jolloin sijoituspaikka katsotaan oppilaan sen hetkiseksi kodiksi. Helsingin ulkopuolelle sijoitetun oppilaan oikeus kuljetukseen tämän sopimuksen perusteella tarkastellaan

3 tapauskohtaisesti ottaen huomioon ao. lainsäädäntö ja oikeus kuljetukseen voi koskea myös tällaista oppilasta. Edellä mainitut koulukuljetukset ovat pääsääntöisesti yhteistaksikuljetuksia. Henkilökohtainen kuljetus voidaan myöntää vain lääkärintodistuksen perusteella. Palvelun tarjoajan tulee reitittää ja hoitaa koulukuljetus yhteistaksikuljetuksena oppilaan kotiosoitteesta koulun osoitteeseen ja koulun päätyttyä koulun osoitteesta oppilaan kotiosoitteeseen tai iltapäivätoimintaan sisältäen mahdollisen apuvälineen kuljetuksen. Lisäksi palvelun tarjoajalla on velvollisuus tuottaa koulun toimintaan liittyviä lisäpalveluja erikseen sovitulla tavalla (esimerkkinä luokkaretket, teatterit, museokäynnit jne). Palvelun tarjoajan tulee suunnitella kuljetusten reititykset omalla, tarkoituksenmukaisella tavalla, jossa tulee huomioida mm. varajärjestelyt kuljettajan sairastumisen varalle, jotta kuljetus pystytään toteuttamaan. Lisäksi reitityksessä tulee huomioida ennalta arvaamattomat muutokset liikenteessä, muuttuvat sääolot, nopeusrajoitukset ja liikennevalot. Aikataulu ei saa olla liian tiukka. 5. Aikataulutus Palvelun tarjoaja reitittää koulukuljetuksen oppilaan lukujärjestyksen mukaan. Oppilaan matkaan odotusaikoineen ei saa kulua tuntia enempää. Odotusaika lasketaan hakuajan mukaan, jonka palvelun tuottaja on ilmoittanut oppilaan huoltajalle hakuajaksi. Aikataulu tulee suunnitella tarkoituksenmukaiseksi myös siten, ettei oppilaan odotusaika koululla, ennen koulun alkua, saa ylittää 30 minuuttia. Kuljetuksissa ei hyväksytä auton vaihtoja kesken matkan, muutoin kuin poikkeustapauksissa, koska ne aiheuttavat viivästyksiä ja lisäävät matkustusaikaa. Näistä tulee aina etukäteen sopia opetusviraston kanssa. Kuljetuspalvelun tulee olla sovitun aikataulun mukainen (matkalla sattuneista yllättävistä viivästymistä kuljettajan/palvelun tuottajan on ilmoitettava aina huoltajalle tai koululle tai tarvittaessa iltapäivätoiminnan yhteyshenkilölle) ja aikataulujen ja reittien muutoksista voidaan sopia vain opetusviraston tai koulun yhteyshenkilön kanssa. 6. Palvelutasovaatimukset palvelun sisällölle, laadulle, saatavuudelle, riittävyydelle. 6.1 Yleistä Kuljetuspalvelun on oltava joustavaa ja sopeuduttava esimerkiksi tilapäisiin tai yllättäviin muutostilanteisiin. Tiedonkulun yrityksen ja kuljettajan välillä on oltava nopeaa ja luotettavaa. Liikennöitsijältä edellytetään vastuullista johtoa, joka on yhteistyökykyinen ja päivittäin saavutettavissa erikoistilanteita varten. Kuljetuspalvelulta edellytetään vakiokuljettajiin perustuvaa järjestelmää, joka sisältää aina oppilaiden tarvittavan auttamisen autoon ja autosta pois. Liikennöitsijä

4 huolehtii siitä, että kuljettajat ovat sopimuksenmukaisille reiteille valmiiksi opastettuja ja perehdytettyjä. Palvelun tarjoaja vastaa siitä, että kuljetuspalvelun laatutaso pysyy sovittuna ja tasalaatuisena koko sopimuskauden ajan. Palvelun tarjoajan (kuljetuksesta vastaavien) tulee esittäytyä ja kertoa toiminnastaan vanhempainilloissa tarpeen mukaan. 6.2 Kuljetuskalusta ja turvallisuus Palvelun tuottaja huolehtii siitä, että kuljetuskalustoa on sujuvan palvelutuotannon edellyttämällä tavalla riittävästi ja se on kuljetuspalvelun luonne huomioiden asianmukaisesti varustettua (esimerkiksi turvalaitteet ja yhteydenpitovälineet). Liikennöitsijän kuljetuskaluston on oltava hyväkuntoista, kuljetusvuonna enintään 6 vuotta vanhaa ja ko. kuljetuksen vaatimusten mukaisesti varusteltua. Kaikissa koulukuljetuksiin käytettävissä autoissa tulee olla alkolukko, joka täyttää valtioneuvoston asetuksen 474/ :n mukaiset, alkolukolle asetetut tekniset vaatimukset. Ajoneuvojen tulee olla varustettuja asianmukaisen lainsäädännön edellyttämällä koulukyyti -kilvellä tai kuvalla. Lisäksi kuljetuskaluston tulee olla sisältä ja ulkoa siistiä. Kuljetuspalvelun tulee olla kaikki turvallisuusvaatimukset täyttävää. Liikennöitsijän tulee huomioida kaikki, mitä koulukuljetuksen osalta kuormituksesta ja turvallisuusjärjestelyistä on säädetty ja määrätty (mm. liikenne- ja viestintäministeriön asetus koulu- ja päivähoitokuljetusten kuormituksesta ja turvallisuusjärjestyksestä). Jokaisella matkustavalla on oltava oma istumapaikka ja turvavyö. Seisomapaikoilla kuljettaminen on ehdottomasti kielletty. Kuljettaja vastaa, että turvavyöt ja kiinnitysremmit (oppilaat ja apuvälineet) ovat matkan aikana asianmukaisesti kiinnitettyinä. Kuljettajan edellytetään tuntevan apuvälineet ja niiden toiminta. 6.3 Kuljettajia koskevat velvoitteet, edellytykset ja sijaisjärjestelyt Kuljettajan vastuu koulukuljetuksessa alkaa oppilaan noustessa autoon ja päättyy oppilaan noustua autosta koulun/iltapäivätoiminnan/kodin pihalle. Jos oppilasta ei olla vastassa sovittuna aikana, kuljettajan on otettava yhteys huoltajaan, koulun/iltapäivätoiminnan yhteyshenkilöön tai lastensuojeluviranomaisiin ja sovittava lapsen vastaanotosta niin, ettei oppilas missään tilanteessa jää yksin koulun/iltapäivätoiminnan/kodin pihalle tai kadulle. Yrityksen ja kuljettajan välisen tiedonkulun on oltava nopeaa ja luotettavaa. Opetusvirastolla, koulun yhteyshenkilöllä, iltapäivätoiminnan yhteyshenkilöllä sekä oppilaan huoltajalla tulee niin ikään olla tarvittaessa mahdollisuus saada yhteys kuljettajaan kuljetuksen aikana. Kuljettajalla on velvollisuus odottaa kolme (3) minuuttia sovitulla pysäkillä aamuisin oppilaita noudettaessa. Kuljettajan tulee olla erityiskuljetuksen fyysiset ja psyykkiset vaatimukset täyttäviä, vastuullisia, turvallisuustoimenpiteistä ehdottomasti huolehtivia ja hyvän

5 tilannearviokyvyn omaavia. Lisäksi heidän tulee olla koulun henkilökunnan, huoltajien ja oppilaiden kanssa yhteistyöhön kykeneviä, kohteliaita, auttavaisia, vilkkaita lapsia tarvittaessa hallitsevia, ensiaputaitoisia ja asianmukaisesti pukeutuneita (erottuva virka-asu ja nimikortti rinnassa). Lisäksi kuljettajalta odotetaan ohjaavan aikuisen roolia ja hyviä käytöstapoja kuljetuksen aikana. Sama koskee myös yrityksen muuta asiakaspalveluun osallistuvaa henkilöstöä. Liikennöitsijän on varmistauduttava siitä, että sen palvelusta vastaavalla henkilökunnalla on työtehtävien ja palvelun tavoitteiden edellyttämä riittävä suomen- /ruotsinkielen kielitaito jonka avulla palveluun oleellisesti liittyvät käsitteet ja termit ovat asiakkaan ja käyttäjän ymmärrettävissä (turvallisen kuljetuksen varmistaminen) ja riittävä peruskoulutus. Lisäksi invataksien kuljettajilta edellytetään ensiapukoulutusta. Palvelun tuottaja vastaa siitä, että kuljettavat ovat taustaltaan nuhteettomia (lait lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä (504/2002) ja rikosrekisterilain 6 ja 7 :n muuttamisesta (505/2002). Palvelun tuottajan henkilökunnalla on asiakkaita koskeva vaitiolovelvollisuus. Liikennöitsijä ylläpitää sijaisjärjestelmää, jolla varmistetaan kuljetuspalvelujen toteuttaminen sovitunlaisena ja tasalaatuisena koko sopimuskauden ajan. Sijaisten on aina esittäydyttävä toimipaikassa. Edellä mainitut kuljettajia koskevat edellytykset koskevat aina myös varakuljettajia. 7. Keskeinen tehtävänjako ja vastuut opetusviraston, liikennöitsijän ja koulun välillä Opetusvirasto tehtävänä on: * erityiskuljetuksista päättäminen ja kuljetuspalvelun tilaaminen * lähettää kuljetuspäätös huoltajalle * ohjeistaa kouluja kuljetuksista * tehdä tarvittava lisäohjeistus huoltajille, jos oppilaat aiheuttavat reklamaatioita * oppilasmäärän lisäyksistä/vähennyksistä ilmoittaminen palveluntuottajalle * ilmoittaa palveluntuottajalle mahdollisista kouluverkkomuutoksista tai iltapäivätoiminnan muutoksista, jos niillä on vaikutusta kuljetuksiin * laatia kuljetussopimukset yhteistyössä palveluntuottajan kanssa * sopia yksittäisten kuljetusten hinnoista * järjestää tarvittaessa reklamaatioista aiheutuvat neuvottelut asianomaisten kanssa * vastata asiakaspalautekyselyistä ja niihin liittyvien toimenpiteiden toimeenpanosta * seurata palvelun laatua, kuljetuskaluston kuntoa sekä aikataulujen pitävyyttä ja tarkoituksenmukaisuutta * sopimuksen tai muilla järjestelyillä varmistua siitä, että muissa kuin koulun tiloissa tapahtuvan iltapäivätoiminnan toteuttaja toimittaa palvelun tuottajalle iltapäivätoiminnan aikataulut ja yhteystiedot, ilmoittaa iltapäivätoimintaan tulevat muutokset palvelun tuottajalle viimeistään kaksi (2) viikkoa ennen muutosta ja yllättävistä muutoksista (esimerkiksi sairastumiset) mahdollisimman pian ja että iltapäivätoiminnan toteuttaja huolehtii siitä, että joku henkilökunnasta on vastaanottamassa oppilaita pihalla

6 Koulun tehtävänä on: * toimittaa oppilaan lukujärjestys ja koulutiloissa tapahtuvan iltapäivätoiminnan aikataulut ja yhteystiedot sekä huoltajan yhteystiedot palveluntuottajalle * järjestää yhteystyössä palveluntuottajan kanssa vanhempainiltaan osuus koulukuljetuksista * ilmoittaa koulupäiviin ja iltapäivätoimintaan tulevat muutokset palveluntuottajalle viimeistään viikkoa ennen muutosta ja yllättävistä muutoksista (esim. sairastumiset) mahdollisimman pian * ilmoittaa lukuvuoden alkaessa jo sovitut muutokset koulupäiviin (retket, opettajainkokoukset, teatterikäynnit, kirkossakäynnit, joulujuhlat, lomapäivät yms.) palveluntuottajalle * ilmoittaa lukuvuosittain viimeistään viikkoa ennen koulun alkamista oppilaiden kahden ensimmäisen viikon lukujärjestykset palveluntuottajalle ja varsinaiset lukujärjestykset viimeistään viikkoa ennen varsinaisen lukujärjestyksen alkamista * ilmoittaa mahdolliset Tet- matkat (työssä oppiminen) pääsääntöisesti kaksi viikkoa ennen kuljetuksen alkamista palveluntuottajalle * ilmoittaa palveluntuottajalle ja opetusviraston yhteyshenkilölle, mikäli oppilas jää pois kuljetuksesta (esim. siirtyy käyttämään matkakorttia) * huolehtia, että joku koulun henkilökunnasta on vastaanottamassa oppilaita koulun pihalla * huomioida lukujärjestystä tehtäessä erityiskuljetettavat oppilaat Liikennöitsijän tehtävänä on; * reitittää kuljetus ja ilmoittaa oppilaiden huoltajille hakuajat kotoa ja koululta viimeistään kolme (3) arkipäivää ennen koulun alkamista * antaa huoltajille omat yhteystietonsa ja kuljettajan yhteystiedot autoon * lähettää oma tiedote huoltajille ja kouluille koulukuljetuksen käytännön järjestelyistä * osallistua vanhempainiltaan keskustelemaan koulukuljetuksista * hoitaa koulukuljetus pääsääntöisesti yhteiskuljetus-periaatteella, poikkeuksena ne oppilaat, joilla on opetusviraston tekemä yksityiskuljetuspäätös * sopia koulun kanssa käytännön pelisäännöt, jotta kuljetukset sujuvat käytännössä turvallisesti ja joustavasti * huolehtia, että oppilaat ovat turvavöissä ennen auton lähtöä ja mahdolliset apuvälineet on kiinnitetty autoon säädösten mukaisesti * velvollisuus ilmoittaa huoltajalle, mikäli kuljetus on myöhässä 15 minuuttia tai enemmän * huolehtia siitä, että kuljettaja ottaa yhteyden huoltajaan/koulun/iltapäivätoiminnan yhteyshenkilöön tai viimekädessä lastensuojeluviranomaisiin, jos oppilasta ei olla vastassa sovittuna aikana sekä sopii lasten vastaanotosta, jotta oppilas ei jää yksin koulun/iltapäivätoiminnan/kodin pihalle * huomioida reitityksessä odotusajat (2 min/pysäkki) * huolehtia kuljetuskaluston kunnosta ja lainsäädännön mukaisuudesta * huolehtia kuljettajien perehdyttämisestä ja ammattitaidosta Huoltajien tehtävänä on; * huolehtia, että lapsi on sovittuna aikana noudettavissa

7 * ilmoittaa sairaus- ja muut poissaolot * keskustella lapsen kanssa autossa käyttäytymisestä Huoltaja ei voi ottaa kantaa reititykseen tai tehdä muutoksia aikatauluihin. 8. Laadunvalvonta- ja asiakastyytyväisyyden seuranta- ja reklamointimenettely Opetusvirasto tekee asiakastyytyväisyyskyselyn vähintään kerran sopimuskauden aikana, joka lähetetään koulujen yhteyshenkilöille, iltapäivätoiminnan yhteyshenkilöille ja oppilaiden huoltajille. Tämän lisäksi opetusvirasto suorittaa laaduntarkastuksia ja kaluston kunnon seurantaa pistokokein, tulemalla mukaan kuljetuksiin, parhaaksi katsominaan ajankohtina. Molemmilta osapuolilta edellytetään, että palvelun laatua seurataan säännöllisesti ja mahdollisiin ongelmatilanteisiin puututaan välittömästi. 9. Yhteistyökokoukset Opetusviraston edustajat ja palveluntuottajan edustajat tapaavat sovittuna ajankohtana, vähintään kerran, kunkin lukuvuoden alkaessa ja lisäksi tarpeen mukaan sopimuskauden aikana.

PERUSKOULUN JA PÄIVÄHOIDON ERITYISKULJETUSPALVELUN PALVELUKUVAUS

PERUSKOULUN JA PÄIVÄHOIDON ERITYISKULJETUSPALVELUN PALVELUKUVAUS 1 Liite 2. PERUSKOULUN JA PÄIVÄHOIDON ERITYISKULJETUSPALVELUN PALVELUKUVAUS Tässä palvelukuvauksessa määritellään ne erityiskuljetuspalvelun asiakaslähtöiset tavoitteet, toimintatavan kuvaukset sekä palvelutasovaatimukset

Lisätiedot

PERUSKOULUN JA VARHAISKASVATUKSEN ERITYISKULJETUSPALVELUN PALVELUKUVAUS

PERUSKOULUN JA VARHAISKASVATUKSEN ERITYISKULJETUSPALVELUN PALVELUKUVAUS 1 Liite 2. PERUSKOULUN JA VARHAISKASVATUKSEN ERITYISKULJETUSPALVELUN PALVELUKUVAUS Tässä palvelukuvauksessa määritellään ne erityiskuljetuspalvelun asiakaslähtöiset tavoitteet, toimintatavan kuvaukset

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET 1.8.2013 alkaen 1. Lainsäädäntöä 2. Oppilaan vakituinen asuinpaikka 3. Koulumatka 4. Tien vaarallisuus 5. Yksittäinen taksikuljetus

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOU- LUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOU- LUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen 1 2 KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOU- LUKULJETUSTEN PERIAATTEET 1.8.2011 alkaen Perusopetuslain 6 :n mukaan opetus tulee kunnassa järjestää siten, että oppilaiden koulumatkat ovat

Lisätiedot

Liite 4. Nurmijärven kunnan oppilaskuljetukset palvelukuvaus

Liite 4. Nurmijärven kunnan oppilaskuljetukset palvelukuvaus TARJOUSPYYNTÖ OPPILASKULJETUSTEN HANKINTA Liite 4. Nurmijärven kunnan oppilaskuljetukset palvelukuvaus 1. Yleistä Oppilaskuljetuksilla tarkoitetaan perusopetuslain mukaisia kuljetuksia niille oppilaille,

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI HANKINNAN KOHTEEN KUVAUS 1(9) SOSIAALIVIRASTO Tarjouspyyntö nro 1/2011 Liite 1 27.5.2011

HELSINGIN KAUPUNKI HANKINNAN KOHTEEN KUVAUS 1(9) SOSIAALIVIRASTO Tarjouspyyntö nro 1/2011 Liite 1 27.5.2011 HELSINGIN KAUPUNKI HANKINNAN KOHTEEN KUVAUS 1(9) SOSIAALIVIRASTON SIJAISHUOLLON JA AVOHOIDON ASIAKKAIDEN KULJETUSTEN PUITEJÄRJESTELYHANKINTA, JONKA KAIKKI EHDOT ON VAHVISTETTU SISÄLLYS 1 HANKINNAN TAUSTA...

Lisätiedot

Hankinnan kohteen kuvausta on täsmennetty lisäkysymysten yhteydessä. Täsmennykset ovat näkyvillä punaisella.

Hankinnan kohteen kuvausta on täsmennetty lisäkysymysten yhteydessä. Täsmennykset ovat näkyvillä punaisella. Liite 2 Hankinnan kohteen kuvaus Hankinnan kohteen kuvausta on täsmennetty lisäkysymysten yhteydessä. Täsmennykset ovat näkyvillä punaisella. UTSJOEN KUNNAN KOULUKULJETUSTEN HANKINTA 1. Hankinnan kohteen

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1.8.2015 ALKAEN

LEMPÄÄLÄN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1.8.2015 ALKAEN LEMPÄÄLÄN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1.8.2015 ALKAEN YLEISET PERIAATTEET Perusopetuslain 32 :n mukaisesti perusopetusta, esiopetusta tai lisäopetusta saavalla oppilaalla on oikeus saada maksuton koulukuljetus,

Lisätiedot

Pirkkalan kunnan koulukuljetusperiaatteet 1.8.2014 lähtien

Pirkkalan kunnan koulukuljetusperiaatteet 1.8.2014 lähtien Pirkkalan kunnan koulukuljetusperiaatteet 1.8.2014 lähtien Koulukuljetusperiaatteet pähkinänkuoressa Esi- ja perusopetuksen oppilaiden koulumatkalla tarkoitetaan kodin ja koulun välistä yhdensuuntaista

Lisätiedot

Koulumatka mitataan kotipihalta koulun tai päiväkodin pihalle lyhintä mahdollista kulkukelpoista reittiä (pyörä- ja kävelytiet mukaan lukien) pitkin.

Koulumatka mitataan kotipihalta koulun tai päiväkodin pihalle lyhintä mahdollista kulkukelpoista reittiä (pyörä- ja kävelytiet mukaan lukien) pitkin. 1 ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUSPERIAATTEET (KULJETUSSÄÄNTÖ) 1.8.2011 ALKAEN YLEISET PERIAATTEET Perusopetuslain 32 :n mukaan koulumatkoilla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen, mikäli - perusopetusta

Lisätiedot

PARAISTEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSPERIAATTEET

PARAISTEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1 PARAISTEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSPERIAATTEET Paraisten kaupungin sivistyslautakunta vahvisti 14.11.2012 ( 56) seuraavat periaatteet koskien esiopetuksen ja perusopetuksen koulukuljetuksia. Päivitetty

Lisätiedot

Nopolan koulun koulukuljetusopas

Nopolan koulun koulukuljetusopas Nopolan koulun koulukuljetusopas 2017-2018 Kyyjärvellä lukuvuonna 2017 2018 kuljetusoppilaita esikoulusta peruskoulun päättäviin on yhteensä noin 63. Tämä opas on laadittu sen vuoksi, että jokaisella oppilaalla

Lisätiedot

Koulukuljetus- vanhempainilta

Koulukuljetus- vanhempainilta Koulukuljetus- vanhempainilta 31.08.2016 Keinoja, jolla voidaan edistää koulukuljetuksen onnistumista: Eri osapuolet osallistuvat koulukuljetusvanhempainiltaan Liikennöitsijät / kuljettajat, koulukuljetuksen

Lisätiedot

Kuljetusta odottavalle oppilaalle on järjestettävä mahdollisuus ohjattuun toimintaan.

Kuljetusta odottavalle oppilaalle on järjestettävä mahdollisuus ohjattuun toimintaan. Perusopetuslaki 32 Koulumatkat Jos perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä pitempi, oppilaalla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen. Jos esiopetusta saavan oppilaan

Lisätiedot

KOULUKULJETUSTEN YLEISET PERIAATTEET MYNÄMÄEN KUNNASSA

KOULUKULJETUSTEN YLEISET PERIAATTEET MYNÄMÄEN KUNNASSA KOULUKULJETUSTEN YLEISET PERIAATTEET MYNÄMÄEN KUNNASSA Hyväksytty: 6.9.2011 85 Täydennetty: 12.9.2012 87 Delegointipäätös: 14.5.2013 54 Muutettu: 10.9.2013 93 Perusopetuslaki (21.8.1998/628) 32 : Jos perusopetusta

Lisätiedot

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNNÖN PALVELUKUVAUS

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNNÖN PALVELUKUVAUS KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNNÖN PALVELUKUVAUS 2 PALVELUKUVAUS TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 LIIKENNÖINTIKOHTEIDEN YLEISKUVAUS... 2 2 KALUSTOLLE ASETETTAVAT VAATIMUKSET...

Lisätiedot

TERVOLAN KUNNAN KOULUKULJETUS- OPAS

TERVOLAN KUNNAN KOULUKULJETUS- OPAS TERVOLAN KUNNAN KOULUKULJETUS- OPAS Sivistyslautakunta 17.6.2014 1. TURVALLINEN KOULUMATKA Koulukuljetusoppaassa on Tervolan kunnan koulukuljetusten periaatteet ja käytänteet. Oppaan avulla huoltajat,

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ Sivistysosasto

SAARIJÄRVEN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ Sivistysosasto LUKUVUONNA 2015 2016 JÄRJESTETTÄVÄN OSTOLIIKENTEEN TARJOUSPYYNTÖ Pyydämme tarjoustanne jäljempänä määritellyn ostoliikenteen hoitamisesta lukuvuonna 2015-2016. Tarjouskilpailu on avoin kaikille, joilla

Lisätiedot

LISÄKIRJE N:O 1 ROVANIEMEN KAUPUNGIN JOUKKOLIIKENTEEN KILPAILUTTAMINEN REITILLE ROVANIEMI MUUROLA ROVANIEMI, LISÄKIRJE N:O 1

LISÄKIRJE N:O 1 ROVANIEMEN KAUPUNGIN JOUKKOLIIKENTEEN KILPAILUTTAMINEN REITILLE ROVANIEMI MUUROLA ROVANIEMI, LISÄKIRJE N:O 1 LISÄKIRJE N:O 1 13.4.2016 Dnro 378/2016 Tarjouspyyntö 24.3.2016 ROVANIEMEN KAUPUNGIN JOUKKOLIIKENTEEN KILPAILUTTAMINEN REITILLE ROVANIEMI MUUROLA ROVANIEMI, LISÄKIRJE N:O 1 Rovaniemen kaupunki tekee viitteessä

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNKI Kasvun ja oppimisen palvelualue 4.2.2016

KUOPION KAUPUNKI Kasvun ja oppimisen palvelualue 4.2.2016 1 KUOPION KAUPUNKI Kasvun ja oppimisen palvelualue 4.2.2016 Perusopetuksen rehtorit ja koulusihteerit, päiväkodinjohtajat KOULUKULJETUSTEN HOITO LUKUVUONNA 2016-2017 Koulun rehtori ja päiväkodinjohtaja

Lisätiedot

MUURAMEN KOULUKULJETUSSÄÄNTÖ

MUURAMEN KOULUKULJETUSSÄÄNTÖ 1 Muuramen kunta/opetuspalvelut Hyvinvoinnin ja palveluiden lautakunta 19.3.2019 21 /LIITE P 1 MUURAMEN KOULUKULJETUSSÄÄNTÖ 2 1. Lainsäädäntö 1.1. Perusopetuslaki 6 /Oppilaan koulupaikan määräytyminen

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1.8.2014 ALKAEN

LEMPÄÄLÄN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1.8.2014 ALKAEN LEMPÄÄLÄN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1.8.2014 ALKAEN YLEISET PERIAATTEET Perusopetuslain 32 :n mukaisesti perusopetusta, esiopetusta tai lisäopetusta saavalla oppilaalla on oikeus saada maksuton koulukuljetus,

Lisätiedot

YLITORNION KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS

YLITORNION KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS YLITORNION KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS Turvallinen koulumatka Koulukuljetusoppaassa kerrotaan Ylitornion kunnan koulukuljetuksen periaatteet ja käytänteet. Oppaan avulla koulukuljetuksesta annetaan tietoa

Lisätiedot

Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET

Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET Sivistyslautakunta 6.8.2012 Sisällys 1. JOHDANTO...3 2. PERUSOPETUS...3 2.1 OPETUKSEN JÄRJESTÄMINEN...3 2.2 OPPILAAT...3 2.3 OPPILASKULJETUKSET...4

Lisätiedot

Uudenkaupungin koulukuljetus- ohjeistus

Uudenkaupungin koulukuljetus- ohjeistus Uudenkaupungin koulukuljetus- ohjeistus Perusopetuslaissa ja Uudenkaupungin kaupungin koulutoimen periaatepäätöksissä määritellään ne ehdot joiden mukaan kunta järjestää oppilaalle koulukuljetuksen. Muiden

Lisätiedot

PYHÄRANNAN KUNNAN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET

PYHÄRANNAN KUNNAN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET PYHÄRANNAN KUNNAN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET Sivistyslautakunta 29.9.2011 Muutos 1.2. sivistyslautakunta 24.11.2011 2 1 KULJETUSTEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.1 Koulumatkan pituus, odotusajat ja kuljetusavustus

Lisätiedot

RÄÄKKYLÄN KUNNAN KOULULAISKULJETUSPERIAATTEET

RÄÄKKYLÄN KUNNAN KOULULAISKULJETUSPERIAATTEET RÄÄKKYLÄN KUNNAN KOULULAISKULJETUSPERIAATTEET Koululaiskuljetukset toteutetaan perusopetuslain 32 :n sekä sivistyslautakunnan hyväksymien periaatteiden mukaisesti. Sivistyslautakunta 18.5.2016 Sisällys

Lisätiedot

KOULUKULJETUS- OPAS 2011

KOULUKULJETUS- OPAS 2011 KOULUKULJETUS- OPAS 2011 Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnan kokouksessa 28.6.2011 RAUMAN KAUPUNGISSA NOUDATETTAVAT KOULUKULJETUSTEN YLEISET PERIAATTEET KOULUMATKOJA KOSKEVA LAINSÄÄDÄNTÖ Perusopetuslaki

Lisätiedot

PERTUNMAAN KUNNAN KOULUKULJETUKSEN KILPAILUTUS 2019

PERTUNMAAN KUNNAN KOULUKULJETUKSEN KILPAILUTUS 2019 PERTUNMAAN KUNNAN KOULUKULJETUKSEN KILPAILUTUS 2019 Sivu 1/5 TARJOUSKILPAILUN KOHTEET LIITE 1 Kilpailutuksen tarjouskohteet kuuluvat sivistystoimen hallinnonalaan. Hankintapäätöksen kuljetuksista tekee

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA ALKAEN

KITEEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA ALKAEN 1/1 KITEEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2013 ALKAEN 1. Taustaa Kiteen kaupungin sivistystoimi on järjestänyt perusopetuslain 8 a luvun mukaista aamu- ja

Lisätiedot

Rääkkylän kunnan KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET

Rääkkylän kunnan KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET Rääkkylän kunnan KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET Koulukuljetukset toteutetaan perusopetuslain 32 :n antamien ohjeiden sekä sivistyslautakunnan hyväksymien periaatteiden mukaisesti. Sivistyslautakunta

Lisätiedot

PERTUNMAAN KUNNAN KOULUKULJETUSTEN KILPAILUTUS 2015

PERTUNMAAN KUNNAN KOULUKULJETUSTEN KILPAILUTUS 2015 PERTUNMAAN KUNNAN KOULUKULJETUSTEN KILPAILUTUS 2015 Sivu 1/6 TARJOUSKILPAILUN KOHTEET LIITE 1 Kilpailutuksen tarjouskohteet kuuluvat sivistystoimen hallinnonalaan. Sivistyslautakunta tekee hankintapäätöksen

Lisätiedot

Huoltajat ovat ensisijaisesti velvollisia opastamaan ja opettamaan lapsiaan liikkumaan turvallisesti liikenteessä.

Huoltajat ovat ensisijaisesti velvollisia opastamaan ja opettamaan lapsiaan liikkumaan turvallisesti liikenteessä. Sitla 26.8.2014 79 KULJETUSSÄÄNTÖ KOULUKULJETUKSISTA Tässä asiakirjassa esitellään ne periaatteet, joiden mukaan esi- ja perusopetuksen oppilaille myönnetään koulukuljetus. Ohjeissa on tietoa myös toimintatavoista

Lisätiedot

Perusopetuslain mukaan kuljetusta odottavalle oppilaalle on järjestettävä mahdollisuus ohjattuun

Perusopetuslain mukaan kuljetusta odottavalle oppilaalle on järjestettävä mahdollisuus ohjattuun Koulukuljetukset ja perusopetuslaki Perusopetuslain 32 :n mukaan oppilaalla on oikeus maksuttomaan koulukuljetukseen, jos perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on yli viisi kilometriä.

Lisätiedot

Koulukuljetusohjeet. Kemijärven kaupunki SIVISTYSLAUTAKUNTA 30.9.2015

Koulukuljetusohjeet. Kemijärven kaupunki SIVISTYSLAUTAKUNTA 30.9.2015 1 Koulukuljetusohjeet Kemijärven kaupunki SIVISTYSLAUTAKUNTA 30.9.2015 2 Sisällysluettelo KOULUKULJETUSPERIAATTEET... 3 Muut perusteet... 4 Pääperiaatteet kuljetuksissa... 4 Kuljetettavien luettelo...

Lisätiedot

RUSKON KUNNAN TURUN KOULUSOPIMUSTEN MUKAISET KOULUKULJETUKSET LUKUVUOSINA 2016-2018

RUSKON KUNNAN TURUN KOULUSOPIMUSTEN MUKAISET KOULUKULJETUKSET LUKUVUOSINA 2016-2018 RUSKON KUNTA TARJOUSPYYNTÖ Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 25.1.2016 RUSKON KUNNAN TURUN KOULUSOPIMUSTEN MUKAISET KOULUKULJETUKSET LUKUVUOSINA 2016-2018 Ostaja Kohde Ruskon kunta / Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ RAUTJÄRVEN KUNNAN HARJAANTUMISOPETUKSEN KOULUKULJE- TUKSESTA LUKUVUODELLE 2014-15 (+OPTIO 2015-16)

TARJOUSPYYNTÖ RAUTJÄRVEN KUNNAN HARJAANTUMISOPETUKSEN KOULUKULJE- TUKSESTA LUKUVUODELLE 2014-15 (+OPTIO 2015-16) Rautjärven kunta 1 TARJOUSPYYNTÖ RAUTJÄRVEN KUNNAN HARJAANTUMISOPETUKSEN KOULUKULJE- TUKSESTA LUKUVUODELLE 2014-15 (+OPTIO 2015-16) Pyydämme tarjoustanne Rautjärven kunnan harjaantumisopetuksen koulukuljetuksesta

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS Esi- ja perusopetuksen oppilaiden koulukuljetuksia koskevat periaatteet Sivistyslautakunta 8.6.2010 65 1. YLEISTÄ Tässä koulukuljetusoppaassa esitetään ne perusteet,

Lisätiedot

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNNÖN PALVELUKUVAUS

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNNÖN PALVELUKUVAUS KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNNÖN PALVELUKUVAUS 2 PALVELUKUVAUS TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 LIIKENNÖINTIKOHTEIDEN YLEISKUVAUS... 2 2 KALUSTOLLE ASETETTAVAT VAATIMUKSET...

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS Esi- ja perusopetuksen oppilaiden koulukuljetuksia koskevat periaatteet Sivistyslautakunta 8.6.2010 65 ja 28.2.2012 17 (päivitys) 1. YLEISTÄ Tässä koulukuljetusoppaassa

Lisätiedot

UPPHANDLING AV KIMITOÖNS KOMMUNS SKOLSKJUTSAR 2013-2015 KEMIÖNSAAREN KUNNAN 2013-2015 KOULUKULJETUSTEN HANKINTA

UPPHANDLING AV KIMITOÖNS KOMMUNS SKOLSKJUTSAR 2013-2015 KEMIÖNSAAREN KUNNAN 2013-2015 KOULUKULJETUSTEN HANKINTA 1 (5) UPPHANDLING AV KIMITOÖNS KOMMUNS SKOLSKJUTSAR 2013-2015 KEMIÖNSAAREN KUNNAN 2013-2015 KOULUKULJETUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ koulu- ja kouluruoka-kuljetuksista Kemiönsaaren kunta (ostaja) pyytää

Lisätiedot

Turvallisesti harrastuksiin. Vinkkejä nuorten ryhmien ohjaajille ja vanhemmille

Turvallisesti harrastuksiin. Vinkkejä nuorten ryhmien ohjaajille ja vanhemmille Turvallisesti harrastuksiin Vinkkejä nuorten ryhmien ohjaajille ja vanhemmille Harrastusmatkojen turvallisuus mukaan toimintaan harrastuksiin liittyy runsaasti sekä lyhyitä matkoja kodin ja harrastuspaikan

Lisätiedot

Liikennöinnissä tulee noudattaa sovittuja aikatauluja.

Liikennöinnissä tulee noudattaa sovittuja aikatauluja. TILAUSLIIKENTEEN EHDOT KIRKKONUMMEN KUNNAN KOULUTOIMISTON TILAUSLIIKENTEEN HOITAMISESSA LIIKENNÖITSIJÄN ASEMA Liikennöintivelvollisuus Liikennöinnissä tulee noudattaa sovittuja aikatauluja. Oppilaat tulee

Lisätiedot

KOULUKULJETUSTEN JA MATKA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISTÄ KOSKEVAT LINJAUKSET

KOULUKULJETUSTEN JA MATKA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISTÄ KOSKEVAT LINJAUKSET Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 18.3.2015 Voimaan 1.8.2015 Muutettu opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 17.8.2017 Voimaan 1.9.2017 KOULUKULJETUSTEN JA MATKA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISTÄ KOSKEVAT LINJAUKSET

Lisätiedot

Koulukuljetukset Yhteiskoulu-lukioon ja Lapijoen kouluille (linja-autokuljetukset) lukuvuodelle 2015-2016

Koulukuljetukset Yhteiskoulu-lukioon ja Lapijoen kouluille (linja-autokuljetukset) lukuvuodelle 2015-2016 Koulukuljetukset Yhteiskoulu-lukioon ja Lapijoen kouluille (linja-autokuljetukset) lukuvuodelle 2015-2016 Eurajoen kunnan koulutoimi pyytää tarjoustanne koululaiskuljetuksista lukuvuodelle 2015-2016. 1

Lisätiedot

Oppilaskuljetus Keiteleen kunnan esi- ja perusopetuksessa lukuvuonna 2015-16

Oppilaskuljetus Keiteleen kunnan esi- ja perusopetuksessa lukuvuonna 2015-16 1 Oppilaskuljetus Keiteleen kunnan esi- ja perusopetuksessa lukuvuonna 2015-16 Tämä tiedote löytyy kunnan kotisivuilta osoitteesta: www.keitele.fi => Palvelut => Opetus ja koulutus => Koulumatkat ja -kuljetus.

Lisätiedot

Koulumatka mitataan kotipihalta koulun tai päiväkodin pihalle lyhintä mahdollista kulkukelpoista reittiä (pyörä- ja kävelytiet mukaan lukien) pitkin.

Koulumatka mitataan kotipihalta koulun tai päiväkodin pihalle lyhintä mahdollista kulkukelpoista reittiä (pyörä- ja kävelytiet mukaan lukien) pitkin. 1 ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUSPERIAATTEET (KULJETUSSÄÄNTÖ) 1.8.2013 ALKAEN YLEISET PERIAATTEET Perusopetuslain 32 :n mukaan koulumatkoilla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen, mikäli - perusopetusta

Lisätiedot

Tämän tarjouskilpailun kohteet ovat seuraavat. Kunkin kohteen tarkka kuvaus on luvussa 5.

Tämän tarjouskilpailun kohteet ovat seuraavat. Kunkin kohteen tarkka kuvaus on luvussa 5. 1 1 LIIKENNÖINTIKOHTEIDEN YLEISKUVAUS Tämän tarjouskilpailun kohteet ovat seuraavat. Kunkin kohteen tarkka kuvaus on luvussa 5. Kohde Kohde 1 Kohde 2 Kohde 3 Kohde 4 Kohde 5 Kohde 6 Kohde 7 Kohde 8 Kohde

Lisätiedot

7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita

7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita 7 ESIOPETUKSEEN HAKEMINEN 7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita Kunta on velvollinen järjestämään alueellaan asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden

Lisätiedot

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNNÖN PALVELUKUVAUS

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNNÖN PALVELUKUVAUS 1 KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNNÖN PALVELUKUVAUS 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 2 PALVELUKUVAUS SISÄLLYSLUETTELO 1 LIIKENNÖINTIKOHTEIDEN YLEISKUVAUS... 2 2 KALUSTOLLE ASETETTAVAT VAATIMUKSET...

Lisätiedot

HANKASALMEN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET

HANKASALMEN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET Liite siv.ltk 17.3.2009 17 Liite kh 30.3.2009 81 Liite kv 11.5.2009 34 Hankasalmen kunta HANKASALMEN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET Koulunjohtajien kommentit lisätty

Lisätiedot

SIMON KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1/6 Sivistyslautakunta Simontie Simo Kevätlukukauden 2017 kuljetukset

SIMON KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1/6 Sivistyslautakunta Simontie Simo Kevätlukukauden 2017 kuljetukset SIMON KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1/6 Kevätlukukauden 2017 kuljetukset SIMON KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 2/6 KEVÄTLUKUKAUDEN 2017 KULJETUKSET Tarjouspyynnön tavoite ja tilaaja Tämän tarjouspyynnön tavoitteena on järjestää

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (7) Kaupunginvaltuusto Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (7) Kaupunginvaltuusto Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2016 1 (7) 248 Valtuutettu Nuutti Hyttisen aloite kahdessa osoitteessa asuvien erityisoppilaiden koulukuljetuksista HEL 2015-011010 T 00 00 03 Päätös päätti kaupunginhallituksen

Lisätiedot

KOULUKULJETUSOPAS 2015

KOULUKULJETUSOPAS 2015 KOULUKULJETUSOPAS 2015 Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnassa 13.10.2015 RAUMAN KAUPUNGISSA NOUDATETTAVAT KOULUKULJETUSTEN YLEISET PERIAATTEET KOULUMATKOJA KOSKEVA LAINSÄÄDÄNTÖ Perusopetuslaki 6 Oppilaan

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Sopimus (luonnos) 1 (7) Palvelusopimus koululaiskuljetusten suorittamisesta lukuvuosina 2014-2015 ja 2015-2016 1. Sopijapuolet Tilaaja: Uudenkaupungin kaupunki, Y-tunnus: 0144036-6 Osoite:, 23500 Uusikaupunki

Lisätiedot

IIN KUNNAN KOULUKULJETUSOHJE alkaen

IIN KUNNAN KOULUKULJETUSOHJE alkaen IIN KUNNAN KOULUKULJETUSOHJE 1.2.2017 alkaen Perusopetuslaki 32 1 ja 2 mom: Jos perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä pitempi, oppilaalla on oikeus maksuttomaan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/ (7) Kaupunginhallitus Sj/ Vastaehdotus: Sanna Vesikansa: Lisäys toisen kappaleen (2) jälkeen:

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/ (7) Kaupunginhallitus Sj/ Vastaehdotus: Sanna Vesikansa: Lisäys toisen kappaleen (2) jälkeen: Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/2016 1 (7) 809 V 28.9.2016, Valtuutettu Nuutti Hyttisen aloite kahdessa osoitteessa asuvien erityisoppilaiden koulukuljetuksista HEL 2015-011010 T 00 00 03 Päätös Käsittely

Lisätiedot

KOULUKULJETUSTEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET

KOULUKULJETUSTEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET Liite Koplk 3.12.2014 102 Lohjan esikoulujen ja peruskoulujen koulumatkakuljetusten periaatteet 1.8.2015 alkaen Kasvatus- ja opetuslautakunta on 3.12.2014 xxx päättänyt hyväksyä Lohjan esikoulujen ja peruskoulujen

Lisätiedot

Järvenpään perusopetuksen koulukuljetukset

Järvenpään perusopetuksen koulukuljetukset Järvenpään perusopetuksen koulukuljetukset Vahvistettu: Lasten ja nuorten lautakunta 4.6.2014 27 1. Koulumatkat... 3 2. Maksuttoman koulukuljetuksen myöntämisen perusteet:... 4 Koulumatkan pituus... 4

Lisätiedot

ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUSPERIAATTEET (KULJETUSSÄÄNTÖ) 1.1.2015 ALKAEN

ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUSPERIAATTEET (KULJETUSSÄÄNTÖ) 1.1.2015 ALKAEN 1 ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUSPERIAATTEET (KULJETUSSÄÄNTÖ) 1.1.2015 ALKAEN YLEISET PERIAATTEET (PERUSOPETUSLAKI) Perusopetuslain 32 :n mukaan koulumatkoilla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen,

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA KULJETUSSÄÄNTÖ

TAIPALSAAREN KUNTA KULJETUSSÄÄNTÖ TAIPALSAAREN KUNTA KULJETUSSÄÄNTÖ VOIMAANTULO 1.8.2016 Taipalsaaren kunnan kuljetussääntö Taipalsaaren sivistyslautakunta 14.3.2016 23, hyv. 11.4.2016 32 Kuljetussääntö on voimassa 1.8.2016 alkaen. Sääntö

Lisätiedot

Päijät-Hämeen kuntien 12.5.2006 SEUTUKIRJA

Päijät-Hämeen kuntien 12.5.2006 SEUTUKIRJA Päijät-Hämeen kuntien 12.5.2006 SEUTUKIRJA KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET Tässä oppaassa esitellään ne periaatteet, joiden pohjalta koulukuljetukset Päijät-Hämeen kunnissa järjestetään. Koulukuljetukset

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 8.8.2007 LIITE

Sivistyslautakunta 8.8.2007 LIITE 1 (8) KIRKKONUMMEN ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET Hyväksytty sivistyslautakunnassa 8.8.2007 71 Voimassa 1.8.2007 alkaen 2 (8) Koulumatkoja koskeva lainsäädäntö...3 Koulumatkan

Lisätiedot

Lohjan esikoulujen ja peruskoulujen koulumatkakuljetusten periaatteet 1.8.2016 alkaen

Lohjan esikoulujen ja peruskoulujen koulumatkakuljetusten periaatteet 1.8.2016 alkaen Lohjan esikoulujen ja peruskoulujen koulumatkakuljetusten periaatteet 1.8.2016 alkaen Kasvatus- ja opetuslautakunta on 16.12.2015 137 päättänyt hyväksyä Lohjan esikoulujen ja peruskoulujen koulumatkaperiaatteet

Lisätiedot

ESIOPETUSKULJETUKSET

ESIOPETUSKULJETUKSET 31.1.2008 ESIOPETUSKULJETUKSET Perusopetuslaissa määritellään ehdot, joiden täyttyessä kunta järjestää oppilaalle esiopetuskuljetuksen. Muiden kuin kunnan kuljetukseen oikeutettujen oppilaiden huoltajat

Lisätiedot

Kuljetusta odottavalle oppilaalle on järjestettävä mahdollisuus valvottuun toimintaan.

Kuljetusta odottavalle oppilaalle on järjestettävä mahdollisuus valvottuun toimintaan. INKOON KUNNAN KOULU- JA ESIOPETUSKULJETUSPERIAATTEET Perusopetuslaki 32 Koulumatkat Jos perusopetusta, esiopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä pidempi tai jos se oppilaan

Lisätiedot

RANUAN KUNNAN KOULU- KULJETUSOPAS

RANUAN KUNNAN KOULU- KULJETUSOPAS RANUAN KUNNAN KOULU- KULJETUSOPAS Ranuan sivistyslautakunta 2.5.2012 40 1 Turvallinen koulumatka Koulukuljetusoppaassa on Ranuan kunnan koulukuljetuksen periaatteet ja käytänteet. Oppaan avulla huoltajat,

Lisätiedot

Huoltajat ovat ensisijaisesti velvollisia opettamaan lapsiaan liikkumaan turvallisesti liikenteessä.

Huoltajat ovat ensisijaisesti velvollisia opettamaan lapsiaan liikkumaan turvallisesti liikenteessä. 1. YLEISET PERIAATTEET Tässä oppaassa esitellään ne periaatteet, joiden mukaan oppilaalle myönnetään koulukuljetus Lohtajalla, kerrotaan kuljetusten järjestämisestä ja annetaan ohjeet kuljetustenaikaiseen

Lisätiedot

KOULUMATKOJEN JÄRJESTÄMISPERIAATTEET KOUVOLAN KAUPUNGISSA

KOULUMATKOJEN JÄRJESTÄMISPERIAATTEET KOUVOLAN KAUPUNGISSA LIITE. Koulukuljetusperiaatteet KULJETUSOIKEUDEN MUODOSTUMINEN Perusopetuslain 32 :n mukaan esi-, perus- ja lisäopetusta saavalle oppilaalle on järjestettävä kuljetus tai maksettava riittävä korvaus, mikäli

Lisätiedot

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNNÖN PALVELUKUVAUS

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNNÖN PALVELUKUVAUS KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNNÖN PALVELUKUVAUS 2 PALVELUKUVAUS TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 LIIKENNÖINTIKOHTEIDEN YLEISKUVAUS... 3 2 KALUSTOLLE ASETETTAVAT VAATIMUKSET...

Lisätiedot

Sivistysltk. 2.5.2012 Liite :ään 28 RAUTJÄRVEN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET

Sivistysltk. 2.5.2012 Liite :ään 28 RAUTJÄRVEN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1 Sivistysltk. 2.5.2012 Liite :ään 28 RAUTJÄRVEN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1. Yleistä Perusopetuslain (21.8.1998/628) 32 :n mukaan jos perusopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä

Lisätiedot

Koulukuljetus Keiteleen kunnan esi- ja perusopetuksessa lukuvuonna

Koulukuljetus Keiteleen kunnan esi- ja perusopetuksessa lukuvuonna Koulukuljetus Keiteleen kunnan esi- ja perusopetuksessa lukuvuonna 2018-19 1 2 Sisältö sivu 1. Koulumatkaedun perusteet 3-5 2. Koulukuljetuksen reitit ja yhteystiedot 6 3. Koulumatkojen turvallisuusohjeet

Lisätiedot

TILAUSLIIKENTEEN TARJOUSPYYNTÖ/ LUKUVUODEN 2009-2010 HELSINKIIN, ESPOOSEEN JA VIHTIIN SUUNTAUTUVAT KOULULAISKULJETUKSET

TILAUSLIIKENTEEN TARJOUSPYYNTÖ/ LUKUVUODEN 2009-2010 HELSINKIIN, ESPOOSEEN JA VIHTIIN SUUNTAUTUVAT KOULULAISKULJETUKSET 1 TILAUSLIIKENTEEN TARJOUSPYYNTÖ/ LUKUVUODEN 2009-2010 HELSINKIIN, ESPOOSEEN JA VIHTIIN SUUNTAUTUVAT KOULULAISKULJETUKSET SIVISTYSPALVELUT BILDNINGSTJÄNSTER Hallinto- ja talousyksikkö Förvaltnings- och

Lisätiedot

Vetelin kunnan koulukuljetuksista huolehtivat lukuvuonna 2015-2016 Linjaautoliikenne O.A. Aho Oy ja Taksi Ari Palola.

Vetelin kunnan koulukuljetuksista huolehtivat lukuvuonna 2015-2016 Linjaautoliikenne O.A. Aho Oy ja Taksi Ari Palola. Kuljetusoppilaiden huoltajat KOULUKULJETUKSET LKV 2015-2016 Vetelin kunnan koulukuljetuksista huolehtivat lukuvuonna 2015-2016 Linjaautoliikenne O.A. Aho Oy ja Taksi Ari Palola. Aamukuljetukset hoidetaan

Lisätiedot

Tarjoaja Nimi ja Y-tunnus Osoite: Puhelin: Sähköpostiosoite: Liikenteestä vastaava henkilö Yhteyshenkilön nimi, sähköpostiosoite ja puhelinnumero

Tarjoaja Nimi ja Y-tunnus Osoite: Puhelin: Sähköpostiosoite: Liikenteestä vastaava henkilö Yhteyshenkilön nimi, sähköpostiosoite ja puhelinnumero TARJOUS Tarjousasiakirja nro 2. Ostoliikenteen tarjous tehdään tällä asiakirjalla TIISTAIHIN 18.4.2017 klo 12:00 mennessä. Tarjous ei saa olla ehdollinen. Osatarjoukset hyväksytään. Vaihtoehtoisia tarjouksia

Lisätiedot

PERUSKOULUN KOULUKULJETUKSEN PERUSTEET JA OHJEET

PERUSKOULUN KOULUKULJETUKSEN PERUSTEET JA OHJEET Koululautakunta 13.12.2012 48, liite 1 PERUSKOULUN KOULUKULJETUKSEN PERUSTEET JA OHJEET LAIT JA PÄÄTÖKSET Perusopetuslaki 32 I koulumatkat Jos perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka

Lisätiedot

SALON KAUPUNGIN KOULU- JA ESIOPETUSKULJETUSPERIAATTEET

SALON KAUPUNGIN KOULU- JA ESIOPETUSKULJETUSPERIAATTEET 1 Opetuslautakunta 17.12.2013 135 SALON KAUPUNGIN KOULU- JA ESIOPETUSKULJETUSPERIAATTEET Perusopetuslaki 32 Koulumatkat Jos perusopetusta, esiopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä

Lisätiedot

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNNÖN PALVELUKUVAUS

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNNÖN PALVELUKUVAUS KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNNÖN PALVELUKUVAUS 2 PALVELUKUVAUS TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 LIIKENNÖINTIKOHTEIDEN YLEISKUVAUS... 3 2 KALUSTOLLE ASETETTAVAT VAATIMUKSET...

Lisätiedot

Maksuttoman kuljetuksen vaihtoehtona on oppilaan kuljettamista tai saattamista varten myönnettävä riittävä avustus.

Maksuttoman kuljetuksen vaihtoehtona on oppilaan kuljettamista tai saattamista varten myönnettävä riittävä avustus. 1 Opetuslautakunta 27.1.2015 4 Kaupunkisuunnittelulautakunta 24.2.2015 25 SALON KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN KULJETUSPERIAATTEET Perusopetuslaki 32 (19.12.2003/1139, 24.6.2010/642) Koulumatkat Jos

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 10.8.2010 4.6.2011

ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 10.8.2010 4.6.2011 ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 10.8.2010 4.6.2011 Sivistyslautakunta 15.6.2010 SISÄLTÖ ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS. Esi- ja perusopetuksen oppilaiden koulukuljetuksia koskevat periaatteet

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS. Esi- ja perusopetuksen oppilaiden koulukuljetuksia koskevat periaatteet KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS Esi- ja perusopetuksen oppilaiden koulukuljetuksia koskevat periaatteet Sivistyslautakunta 8.6.2010 65, 28.2.2012 5 (päivitys), 29.9.2015 127 (päivitys) 11.10.2016

Lisätiedot

KOULUKULJETUSTEN JÄRJESTÄMISEN OHJEISTUS

KOULUKULJETUSTEN JÄRJESTÄMISEN OHJEISTUS Oulaisten koululautakunta KOULUKULJETUSTEN JÄRJESTÄMISEN OHJEISTUS 1. Lain määrittämä lähtökohta Perusopetuslaki 32 Koulumatkat Jos perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä

Lisätiedot

Ajankohtaista koulukuljetuksista

Ajankohtaista koulukuljetuksista Ajankohtaista koulukuljetuksista Karhukuntien liikenneturvallisuusja koulukuljetusseminaari 4. 5.10.2012 Kai Leppimäki, Porin kaupungin koulutusvirasto Porin koulutoimen kuljetusoppilaat Tilastopäivän

Lisätiedot

Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET

Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET Sivistyslautakunta 25.6.2019 Sisällys 1. JOHDANTO... 3 2. PERUSOPETUS... 3 2.1 OPETUKSEN JÄRJESTÄMINEN... 3 2.2 OPPILAAT... 3 2.3 OPPILASKULJETUKSET...

Lisätiedot

Koulukuljetukset alakouluille ja päiväkoteihin (taksikuljetukset) lukuvuodelle 2015-2016 (sekä optiona lukuvuodelle 2016-2017)

Koulukuljetukset alakouluille ja päiväkoteihin (taksikuljetukset) lukuvuodelle 2015-2016 (sekä optiona lukuvuodelle 2016-2017) Koulukuljetukset alakouluille ja päiväkoteihin (taksikuljetukset) lukuvuodelle 2015-2016 (sekä optiona lukuvuodelle 2016-2017) Eurajoen kunnan koulutoimi pyytää tarjoustanne koululaiskuljetuksista lukuvuodelle

Lisätiedot

Tarjouspyyntöä koskevat tiedoksiannot:

Tarjouspyyntöä koskevat tiedoksiannot: TILAUSLIIKENTEEN TARJOUSPYYNTÖ/ KIRKKONUMMEN KUNNAN KOULUKULJETUKSET 2012-2013 Kirkkonummen kunnan sivistyspalveluiden tarjouspyyntöä Tilausliikenteen tarjouspyyntö/ Kirkkonummen kunnan koulukuljetukset

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET ALKAEN YLEISET PERIAATTEET

LEMPÄÄLÄN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET ALKAEN YLEISET PERIAATTEET LEMPÄÄLÄN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1.8.2017 ALKAEN YLEISET PERIAATTEET Perusopetuslain 32 :n mukaisesti perusopetusta, esiopetusta tai lisäopetusta saavalla oppilaalla on oikeus saada maksuton koulukuljetus,

Lisätiedot

Versio I ASKOLAN KOULUTOIMEN KULJETUSSUUNNITELMA LV. 2014-2015

Versio I ASKOLAN KOULUTOIMEN KULJETUSSUUNNITELMA LV. 2014-2015 Versio I ASKOLAN KOULUTOIMEN KULJETUSSUUNNITELMA LV. 2014-2015 ASKOLAN KOULUTOIMEN KULJETUSSUUNNITELMA LV. 2014-2015 A. PERUSTEET Kuljetus järjestetään jokaisena koulupäivänä tämän suunnitelman mukaisesti.

Lisätiedot

KOULUKULJETUSOHJEET MYNÄMÄEN KUNNASSA

KOULUKULJETUSOHJEET MYNÄMÄEN KUNNASSA KOULUKULJETUSOHJEET MYNÄMÄEN KUNNASSA Hyväksytty: Kasvatus- ja sivistyslautakunta 10.5.2016 50 Muutos: ksltk 19.9.2017 82 Sisällysluettelo: sivu Perusopetuslaki (21.8.1998/28) 32... 3 1. KULJETUKSET 1.1

Lisätiedot

Koulukuljetusten periaatteet Wiitaunionin alueella 1.8.2010 lukien

Koulukuljetusten periaatteet Wiitaunionin alueella 1.8.2010 lukien Sivistyslautakunta 9.3.2010 27 Sivistyslautakunta 4.10.2011 103 Sivistyslautakunta 30.10.2012 13 Sivistyslautakunta 24.9.2013 98 Koulukuljetusten periaatteet Wiitaunionin alueella 1.8.2010 lukien Koulumatkan

Lisätiedot

MIKKELIN KAUPUNKI Tarjouskilpailuasiakirja 1 SIVISTYSTOIMI

MIKKELIN KAUPUNKI Tarjouskilpailuasiakirja 1 SIVISTYSTOIMI 1 MIKKELIN KAUPUNKI Tarjouskilpailuasiakirja 1 SIVISTYSTOIMI TARJOUSPYYNTÖ MIKKELIN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN VANHALAN KOULUN KOULULAISKULJETUKSET LUKUVUONNA 2014-2015 Pyydämme tarjoustanne takseilla ja

Lisätiedot

LIEKSAN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS

LIEKSAN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS LIEKSAN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS Koulukuljetuksia koskevat periaatteet 1.8.2014 lukien. Hyväksytty Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunnassa 23.9.2014. 2 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 2 Perusopetuslaki

Lisätiedot

Käyttäjätyytyväisyyskysely kuljetusetuuden saaneille oppilaille ja esikoululaisille

Käyttäjätyytyväisyyskysely kuljetusetuuden saaneille oppilaille ja esikoululaisille Asikkalan kunta Koulutuspalvelut Käyttäjätyytyväisyyskysely kuljetusetuuden saaneille oppilaille ja esikoululaisille 1. Kyselyn toteuttaminen Asikkalan kunnan koululaiskuljetusten käyttäjätyytyväisyyskysely

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp Hallituksen esitys laeiksi perusopetuslain, opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain sekä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain

Lisätiedot

JOUKKOLIIKENNE <PVM>

JOUKKOLIIKENNE <PVM> JOUKKOLIIKENNE Joukkoliikenne 1. Miten joukkoliikenne palvelee liikenneturvallisuutta 2. Palveluliikenne 3. Joukkoliikenteen esteettömyys 4. Pysäkkijärjestelyt 5. Maankäyttö 6. Mikä on joukkoliikenteen

Lisätiedot

Koulun kiinteistö sijaitsee osoitteessa Aholantie 28, 88400 Ristijärvi.

Koulun kiinteistö sijaitsee osoitteessa Aholantie 28, 88400 Ristijärvi. LIITE 1A HANKINNAN KOHDE OPPILASKULJETUKSET 1. LÄHTÖTILANNE Tilaaja järjestää oppilaskuljetukset ensisijaisesti olemassa olevaa linjaliikennettä tai muuta joukkoliikennemuotoa käyttäen. Mikäli linjaliikenteen

Lisätiedot

Koulukuljetusten periaatteet Wiitaunionin alueella 1.8.2010 lukien

Koulukuljetusten periaatteet Wiitaunionin alueella 1.8.2010 lukien Sivistyslautakunta 9.3.2010 27 Sivistyslautakunta 24.9.2013 98 Sivistyslautakunta 24.3.2015 29 Sivistyslautakunta 28.4.2015 43 Koulukuljetusten periaatteet Wiitaunionin alueella 1.8.2010 lukien Koulumatkan

Lisätiedot

Tarjoaja Nimi ja Y-tunnus Osoite: Puhelin: Sähköpostiosoite: Liikenteestä vastaava henkilö Yhteyshenkilön nimi, sähköpostiosoite ja puhelinnumero

Tarjoaja Nimi ja Y-tunnus Osoite: Puhelin: Sähköpostiosoite: Liikenteestä vastaava henkilö Yhteyshenkilön nimi, sähköpostiosoite ja puhelinnumero TARJOUS Tarjousasiakirja nro 2. Ostoliikenteen tarjous tehdään tällä asiakirjalla MAANANTAIHIN 2.1.2017 klo 12:00 mennessä. Tarjous ei saa olla ehdollinen. Osatarjoukset hyväksytään. Vaihtoehtoisia tarjouksia

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen aluejohtajat

Varhaiskasvatuksen aluejohtajat Huoltajat/oppilaat Huoltaja vastaa lapsen oppivelvollisuuden suorittamisesta Koulukuljetus, jos koulumatka on lapselle liian pitkä tai rasittava Lapsi/oppilas on sovittuna aikana noutopisteessä Koulumatkan

Lisätiedot

Kosken Tl kunta, Härkätie 5, 31500 Koski Tl Yhteyshenkilö: Sanna Salo, email: sanna.salo@koski.fi

Kosken Tl kunta, Härkätie 5, 31500 Koski Tl Yhteyshenkilö: Sanna Salo, email: sanna.salo@koski.fi OSTOLIIKENTEEN TARJOUSPYYNTÖ KOULULAISKULJETUS Ostaja Kosken Tl kunta, Härkätie 5, 31500 Koski Tl Yhteyshenkilö: Sanna Salo, email: sanna.salo@koski.fi Sopimuskausi lukuvuosi 2015-2016 alkaen 21.9.2015

Lisätiedot