Huoltajat ovat ensisijaisesti velvollisia opettamaan lapsiaan liikkumaan turvallisesti liikenteessä.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Huoltajat ovat ensisijaisesti velvollisia opettamaan lapsiaan liikkumaan turvallisesti liikenteessä."

Transkriptio

1

2 1. YLEISET PERIAATTEET Tässä oppaassa esitellään ne periaatteet, joiden mukaan oppilaalle myönnetään koulukuljetus Lohtajalla, kerrotaan kuljetusten järjestämisestä ja annetaan ohjeet kuljetustenaikaiseen käyttäytymiseen. Huoltajat ovat ensisijaisesti velvollisia opettamaan lapsiaan liikkumaan turvallisesti liikenteessä. Koulukuljetukset toteutetaan perusopetuslain 32 :n ja Lohtajan koulutuslautakunnan vahvistamien ohjeiden mukaan. Muiden kuin kunnan kuljetukseen oikeutettujen oppilaiden huoltajat ovat itse velvollisia järjestämään lastensa kuljetukset parhaalla katsomallaan tavalla. Myös kuljetusoppilaiden vanhemmat voivat aina järjestää omalla kustannuksella lastensa koulumatkat paremmin, mikäli katsovat, ettei kunnan tarjoama perustaso ole heille riittävä. Esiopetuskuljetuksista päättää perusturvalautakunta. Koulumatkan pituus Perusopetuslain mukaan oppilaalla on oikeus maksuttomaan koulukuljetukseen, mikäli oppilaan koulumatka on viittä (5) kilometriä pitempi (PoL 32, katso viimeinen sivu). Lohtajan kunta järjestää oppilaalle maksuttoman kuljetuksen lähikouluun tai korvaa oppilaan huoltajalle koulumatkakustannuksia, jos koulumatka luokkalaisilla on yli 3 km ja luokkalaisilla yli 5 km. Oppilaan varsinaisella koulumatkalla tarkoitetaan oppilaan päivittäistä kodin ja koulun välistä matkaa, jonka oppilas kulkee mennessään kouluun lyhintä, jalankulkukelpoista ja yleisessä käytössä olevaa tietä pitkin kodin pihalta koulun pihalle. Kunnan velvollisuutena ei ole järjestää koulukuljetusta koko matkalle, vaan kuljetus voidaan järjestää vain osalle matkasta. Em. kilometrirajat ovat pisimpiä mahdollisia omavastuumatkoja, jotka oppilaan tulee varautua kulkemaan omia neuvoin. Koulumatkan vaarallisuus Jos koulumatka tai osa koulumatkasta määritellään vaaralliseksi, kunta on velvollinen järjestämään kuljetuksen vaaralliseksi katsotulle koulumatkan osuudelle tai korvaamaan huoltajalle koulumatkakustannuksia oppilaan kuljettamisesta. Koulumatkan turvallisuuden arviointiperusteina käytetään tiehallinnon määrittelemiä koulumatkan turvallisuuden arviointiohjeita (Koululiitu-ohjelma). Arvioinnissa tarkastellaan monipuolisesti koulumatkan liikenteellisiä olosuhteita, suurimman painoarvon arvioinnissa saavat teiden liikennemäärä ja nopeusrajoitukset. Koululiitu-ohjelman mukaan vaaralliset tieosuudet Lohtajalla ovat luokkien oppilaille valtatie 8:lla Marinkaisista Pahkanevantien risteyksestä pohjoiseen Himangan kunnan rajalle asti (kevät 2005). Koulutuslautakunnan päätöksen mukaan 8-tien ylittäminen ei yksinään ole kuljetusperuste.

3 Koulumatkan vaikeus tai rasittavuus Kunta järjestää oppilaalle kuljetuksen tai korvaa oppilaan huoltajalle koulumatkakustannuksia, jos koulumatka on oppilaalle liian vaikea tai rasittava. Matkan rasittavuutta arvioitaessa käytetään perusteena yleensä lääkärin- tai muun asiantuntijan lausuntoa oppilaasta tai liikkumisolosuhteista johtuvia seikkoja. Asiantuntijalausunnon hankkii huoltaja. Se on toimitettava joka lukuvuosi hakemuksen mukana uudelleen ellei se ole luonteeltaan pysyväisluonteinen. Tällaisissa tapauksissa asia sovitaan erikseen. Hakemus liitteineen toimitetaan kesäkuun loppuun mennessä. Koulumatkan rasittavuuden määrittelee Lohtajan koulutuslautakunta tapauskohtaisesti. Vieraassa koulupiirissä tai kunnassa koulua käyvät oppilaat Perusopetuslain 6:2 nojalla Lohtajan koulutuslautakunta määrittelee oppilaille lähikoulut. Lohtajalla lähikoulu yleensä on oppilaan kotia lähin koulu. Erityisluokan sijainti Marinkaisten koululla on joissain tapauksissa tuonut tähän poikkeuksia. Mikäli oppilas haluaa vaihtaa koulunkäyntipaikakseen muun kuin oman lähikoulunsa, myöntää koulutuslautakunta siihen huoltajalle oikeuden ehdolla, että hän itse vastaa kuljettamisesta tai saattamisesta aiheutuvista kustannuksista. 2. KOULUKULJETUSTEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET Koulukuljetuksissa käytetään ensisijaisesti olemassa olevaa julkista liikennettä. Muita kuljetusmuotoja, takseja tai tilauslinja-autoja, käytetään täydentämään julkisen liikenteen yhteyksiä. Oppilas voi joutua käyttämään koulumatkallaan eri kuljetusmuotoja. Aikatauluista johtuen oppilas voi joutua odottamaan kuljetusta aamulla ja/tai illalla. Lain mukaan oppilaan koulumatka voi kestää enintään 2½ tuntia päivässä. Lukuvuoden alussa 13 vuotta täyttänyt tai perusopetuslain 17 2 momentin tarkoittamassa erityisopetuksessa olevan oppilaan koulumatka odotusaikoineen voi kestää kuitenkin enintään 3 tuntia päivässä. Odotusajat pyritään pitämään kohtuullisina. Taksikuljetuksia ei järjestetä ovelta-ovelle-kuljetuksina, vaan oppilaat kerääntyvät taksireittien varrelle samalla tavoin kuin linja-autoa käyttävät oppilaat kerääntyvät linjaautopysäkeille. Kodin ja taksireitin tai linja-autopysäkin välille ei pääsääntöisesti järjestetä kuljetuksia, jos matka on lyhyempi kuin koulukuljetuksen järjestämisraja eli 3 km / 5 km. Oppilaan huoltajalle voidaan maksaa anomuksesta koulumatkakustannusten korvausta, jos oppilas täyttää koulukuljetusehdot ja huoltaja kuljettaa oppilasta. Korvaus maksetaan liikenne- ja viestintäministeriön vahvistaman linja-auton alennuslipputaksan mukaisena korvauksena/matka. Korvausta haetaan jokaiselle lukuvuodelle erikseen. Päätös tehdään aina lukuvuodeksi kerrallaan. Kunta on vakuuttanut kaikki oppilaat koulussa tai koulumatkalla tapahtuvan tapaturman varalta. Vakuutus koskee varsinaista kouluaikaa ja koulumatkaa sekä koulun järjestämiä opinto- ym. retkiä. Vakuutus korvaa tapaturman aiheuttamat hoito- ja matkakulut. Esinevahinkoja ei pääsääntöisesti korvata.

4 3. KOULUKULJETUSTEN PELISÄÄNNÖT Koulun järjestyssäännöt ovat voimassa myös koulumatkan aikana ja niitä valvotaan mahdollisuuksien mukaan. Koulukyydin odotteluun ja autosta poistumiseen liittyy monia riskejä. Oppilas voi vaikuttaa omaan turvallisuuteensa koulukyydin ja julkisen liikenteen käyttäjänä. Kuljettajalle on taattava työrauha. Oppilaat eivät myöskään saa häiritä muita matkustajia. Jotta koulukuljetukset sujuisivat mahdollisimman joustavasti ja turvallisesti, on oppilaiden ja huoltajien oltava tietoisia seuraavista periaatteista ja noudatettava niitä: 3.1. Turvavyön käyttö koulukuljetuksessa Taksin kuljettaja valvoo turvavöiden käyttöä ja ohjaa oppilaita sen käyttöön Mikäli oppilas toistuvista kehotuksista huolimatta ei noudata ohjetta, taksin kuljettaja tiedottaa siitä koululle Koulun rehtori ottaa yhteyttä oppilaan kotiin ja - kertoo tilanteen, - viestittää, ettei oppilaan omavaltainen ja ohjeista piittaamaton menettely voi jatkua, sekä - kertoo taksin voivan kieltäytyä vastaanottamasta omaa ja muiden liikenneturvallisuutta vaarantavaa oppilasta koulukyytiin Mikäli tilanne ei muutu toivottuun suuntaan taksi ilmoittaa uudelleen asiasta rehtorille, joka ilmoittaa siitä edelleen koulutoimistoon Koulutoimisto siirtää koulukuljetuksen järjestämisen huoltajalle - menettely perustuu perusopetuslain 29 ja 32 :iin - muuttuneesta järjestelystä ja sen ajankohdasta tiedotetaan sekä koululle että taksiyrittäjälle Huoltajan muistilista ilmoita taksille/koululle lapsen sairastumisesta tai muista poissaoloista, ettei auto aja turhia reittejä huolehdi siitä, että lapsesi on ajoissa odotuspaikalla ilmoita taksille/koululle kuljetuksiin liittyvistä vakavista terveydentilaa koskevista asioista keskustele lapsen kanssa pysäkillä ja autossa käyttäytymisestä liikennöitsijä ja oppilaan huoltajat sekä oppilas sopivat keskenään autoille lapsen aiheuttamista vahingoista, kunta ei korvaa oppilaiden autoille aiheuttamia vahinkoja

5 liikennöitsijä osoittaa oppilaalle pysäkin/odotuspaikan, joka voi olla linjaautopysäkki, liittymä tai muu liikenteellisesti turvallinen paikka. Jos oppilaan huoltajalla ja liikennöitsijällä on erimielisyyttä pysäkistä, kunta ja liikennöitsijä päättävät yhdessä pysäkin paikan tieliikennelain pohjalta tarkista, että lapsen ulkoiluvaatteissa on heijastimet tai lapsesi käyttää heijastinliiviä koululiikuntaa varten autossa saa kuljettaa urheiluvälineitä Kuljetusoppilaan muistilista ole sovitussa noutopaikassa riittävän aikaisin (väh. 5 min. ennen) odota kyytiä pysäkillä tai sovitussa paikassa, ei ajoradalla auto ei ole myöhässä, jos se saapuu pysäkille 10 minuutin kuluessa sovitusta ajasta taksissa pidät turvavyön kiinni linja-autossa tai taksissa ei saa liikkua paikasta toiseen kuljetuksen aikana käyttäydy autossa hyviä tapoja noudattaen rauhallisesti linja-auton tai taksin kuljettaja saa puuttua kuljetuksen aikana tapahtuvaan häiriköintiin tilanteen vaatimalla tavalla autossa ei syödä, juoda tai piirretä, eikä tehdä läksyjä tervehdi kuljettajaa älä ryntää autoon muita matkustajia tönien ota reppu pois selästä linja-auton istumapaikkoja ei ole varattu repuille tarkista, että et unohtanut mitään autoon odota, että auto on lähtenyt pysäkiltä ja että näet joka suuntaan ennen kuin lähdet ylittämään ajorataa hämärän ja pimeän aikana käytä aina heijastinta tai heijastinliiviä.

6 3.4. Koulukuljettajan muistilista aja odotusalueelle rauhallisesti ota lapset kyytiin ja jätä kyydistä sovitussa paikassa tarkista, että lapset ovat kyydissä ja turvavöissä (takseissa) ennen kuin lähdet liikkeelle huolehdi, että autoon siirtyminen ja poistuminen tapahtuvat rauhallisesti ja kiireettä pyri olemaan täsmällinen aikataulussa ja huomioi kelivara muista liikennesäännöt ja liikennekäyttäytyminen, koululaiskuljetuksissa ajoneuvokohtainen nopeusrajoitus on 80 km/h muista, että olet oheiskasvattaja, käyttäytymisesi on esimerkillistä ja pidät yllä järjestystä, kielenkäyttösi on oltava ystävällistä ja asiallista muista, että erityisoppilaat tarvitsevat usein erityishuomiota jos kuljetuksessa esiintyy ongelmia, ota yhteyttä ensin koulun opettajiin tai koulutoimistoon, tarpeen vaatiessa myös lapsen vanhempiin. Lisätietoja: Koulutoimenjohtaja Esko Kaikkonen puh Koulutoimen sihteeri Tarja Luikku puh Alaviirteen koulu puh Kirkonkylän koulu puh Marinkaisten koulu puh Lohtajan koulu: rehtori puh , , kanslia puh Yhteystietoja: A. Kangas Oy (linja-autoliikenne) puh Taksi Kero Aarre puh Taksi Perander Juha puh Taksi Tuikka Pirjo puh

7 Perusopetuslaki (628/1998) 32 Jos perusopetusta, esiopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä pidempi tai jos se oppilaan ikä tai muut olosuhteet huomioon ottaen muodostuu oppilaalle liian vaikeaksi, rasittavaksi tai vaaralliseksi, on oppilaalla oikeus maksuttomaan kuljetukseen taikka oppilaan kuljettamista tai saattamista varten myönnettävään riittävään avustukseen. Edellä 1 momentin mukaisesti järjestettävä oppilaan päivittäinen koulumatka odotuksineen saa kestää enintään kaksi ja puoli tuntia. Jos oppilas lukuvuoden alkaessa on täyttänyt 13 vuotta tai jos oppilas saa 17 :n 2 momentissa tarkoitettua erityisopetusta, saa koulumatka kestää enintään 3 tuntia. Jos 1 momentissa tarkoitettu oppilas otetaan muuhun kuin 6 :n 2 momentissa tarkoitettuun kouluun, voidaan oppilaaksi ottamisen edellytykseksi asettaa, että huoltaja vastaa oppilaan kuljettamisesta tai saattamisesta aiheutuvista kustannuksista. Kuljetusta odottavalle oppilaalle on järjestettävä mahdollisuus ohjattuun toimintaan. Laki Perusopetuslaki 32 muuttamisesta Jos perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on viitta kilometriä pidempi, oppilaalla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen. Jos esiopetusta saavan oppilaan matka kotoa esiopetukseen tai lasten päivähoitolaissa tarkoitetusta päivähoidosta esiopetukseen on viittä kilometriä pidempi, oppilaalla on vastaavasti oikeus maksuttomaan kuljetukseen kotoa suoraan esiopetukseen tai päivähoidosta esiopetukseen ja esiopetuksesta kotiin tai päivähoitoon. Perusopetusta, lisäopetusta tai esiopetusta saavalla oppilaalla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen myös silloin kun edellä tarkoitettu matka oppilaan ikä ja muut olosuhteet huomioon ottaen muodostuu oppilaalle liian vaikeaksi, rasittavaksi tai vaaralliseksi. Maksuttoman kuljetuksen vaihtoehto on oppilaan kuljettamista tai saattamista varten myönnettävä riittävä avustus.

Askolan kunta Sivistyslautakunta 19.4.2005 3 19.9.2006 87 15.12.2009 71 21.6.2011 56 21.8.2012 70 25.6.2013 70 24.6.2014 51

Askolan kunta Sivistyslautakunta 19.4.2005 3 19.9.2006 87 15.12.2009 71 21.6.2011 56 21.8.2012 70 25.6.2013 70 24.6.2014 51 Askolan kunta Sivistyslautakunta 19.4.2005 3 19.9.2006 87 15.12.2009 71 21.6.2011 56 21.8.2012 70 25.6.2013 70 24.6.2014 51 Koulukuljetuksia koskevat periaatteet lukuvuodelle 2014-2015 1. YLEISET PERIAATTEET

Lisätiedot

Koulukuljetuksia koskevat periaatteet

Koulukuljetuksia koskevat periaatteet Askolan kunta Sivistyslautakunta 19.4.2005 3 19.9.2006 87 15.12.2009 71 21.6.2011 56 21.8.2012 70 25.6.2013 70 Koulukuljetuksia koskevat periaatteet Tässä oppaassa esitellään ne periaatteet, joiden mukaan

Lisätiedot

KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET ALAVIESKAN KUNNAN PERUSOPETUKSESSA 1. YLEISET PERIAATTEET

KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET ALAVIESKAN KUNNAN PERUSOPETUKSESSA 1. YLEISET PERIAATTEET 1 KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET ALAVIESKAN KUNNAN PERUSOPETUKSESSA 1. YLEISET PERIAATTEET Perusopetuslain 32 ja sivistyslautakunnan hyväksymät ohjeet määrittelevät ne ehdot, joiden täyttyessä kunta

Lisätiedot

1. YLEISET PERIAATTEET

1. YLEISET PERIAATTEET Kalajoen kaupunki KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET KALAJOEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSESSA 1. YLEISET PERIAATTEET Tässä yhteenvedossa esitellään ne periaatteet, joiden mukaisesti oppilaalle myönnetään

Lisätiedot

Keuruun kaupunki 26.8.2007 SIVISTYSPALVELUKESKUS Pl 65 42701 KEURUU. Keuruun kaupungin koulukuljetuksia koskevat periaatteet 1. YLEISET PERIAATTEET

Keuruun kaupunki 26.8.2007 SIVISTYSPALVELUKESKUS Pl 65 42701 KEURUU. Keuruun kaupungin koulukuljetuksia koskevat periaatteet 1. YLEISET PERIAATTEET Keuruun kaupungin koulukuljetuksia koskevat periaatteet 1. YLEISET PERIAATTEET Tässä yhteenvedossa esitellään ne periaatteet, joiden mukaisesti oppilaalle myönnetään koulukuljetus Keuruun kaupungin toimesta.

Lisätiedot

Uudenkaupungin koulukuljetus- ohjeistus

Uudenkaupungin koulukuljetus- ohjeistus Uudenkaupungin koulukuljetus- ohjeistus Perusopetuslaissa ja Uudenkaupungin kaupungin koulutoimen periaatepäätöksissä määritellään ne ehdot joiden mukaan kunta järjestää oppilaalle koulukuljetuksen. Muiden

Lisätiedot

Keuruun kaupunki SIVISTYSPALVELUKESKUS Multiantie 5 42700 KEURUU

Keuruun kaupunki SIVISTYSPALVELUKESKUS Multiantie 5 42700 KEURUU Keuruun kaupungin koulukuljetuksia koskevat periaatteet (Koulukuljetuskriteerit on hyväksynyt sivistyslautakunta v. 2005. Kriteerejä on päivitetty / täydennetty v. 2008 ja v. 2011) 1. YLEISET PERIAATTEET

Lisätiedot

Koulukuljetus- vanhempainilta

Koulukuljetus- vanhempainilta Koulukuljetus- vanhempainilta 31.08.2016 Keinoja, jolla voidaan edistää koulukuljetuksen onnistumista: Eri osapuolet osallistuvat koulukuljetusvanhempainiltaan Liikennöitsijät / kuljettajat, koulukuljetuksen

Lisätiedot

KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET ALAVIESKAN KUNNAN PERUSOPETUKSESSA

KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET ALAVIESKAN KUNNAN PERUSOPETUKSESSA 1 KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET ALAVIESKAN KUNNAN PERUSOPETUKSESSA Svltk 29.6.2017 51 Voimassa 1.8.2017 alkaen. 2 Sisällys 1. YLEISET PERIAATTEET... 3 1.1. Oikeus koulukuljetukseen, koulumatkan

Lisätiedot

Rääkkylän kunnan KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET

Rääkkylän kunnan KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET Rääkkylän kunnan KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET Koulukuljetukset toteutetaan perusopetuslain 32 :n antamien ohjeiden sekä sivistyslautakunnan hyväksymien periaatteiden mukaisesti. Sivistyslautakunta

Lisätiedot

RÄÄKKYLÄN KUNNAN KOULULAISKULJETUSPERIAATTEET

RÄÄKKYLÄN KUNNAN KOULULAISKULJETUSPERIAATTEET RÄÄKKYLÄN KUNNAN KOULULAISKULJETUSPERIAATTEET Koululaiskuljetukset toteutetaan perusopetuslain 32 :n sekä sivistyslautakunnan hyväksymien periaatteiden mukaisesti. Sivistyslautakunta 18.5.2016 Sisällys

Lisätiedot

SAVITAIPALEEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUSSÄÄNTÖ

SAVITAIPALEEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUSSÄÄNTÖ 1 SAVITAIPALEEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUSSÄÄNTÖ Perusopetuslaki 32 Koulumatkat. Jos perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä pitempi, oppilaalla on oikeus

Lisätiedot

KOULUKULJETUS- OPAS 2011

KOULUKULJETUS- OPAS 2011 KOULUKULJETUS- OPAS 2011 Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnan kokouksessa 28.6.2011 RAUMAN KAUPUNGISSA NOUDATETTAVAT KOULUKULJETUSTEN YLEISET PERIAATTEET KOULUMATKOJA KOSKEVA LAINSÄÄDÄNTÖ Perusopetuslaki

Lisätiedot

ESIOPETUSKULJETUKSET

ESIOPETUSKULJETUKSET 31.1.2008 ESIOPETUSKULJETUKSET Perusopetuslaissa määritellään ehdot, joiden täyttyessä kunta järjestää oppilaalle esiopetuskuljetuksen. Muiden kuin kunnan kuljetukseen oikeutettujen oppilaiden huoltajat

Lisätiedot

Koulukuljetusten periaatteet Wiitaunionin alueella 1.8.2010 lukien

Koulukuljetusten periaatteet Wiitaunionin alueella 1.8.2010 lukien Sivistyslautakunta 9.3.2010 27 Sivistyslautakunta 24.9.2013 98 Sivistyslautakunta 24.3.2015 29 Sivistyslautakunta 28.4.2015 43 Koulukuljetusten periaatteet Wiitaunionin alueella 1.8.2010 lukien Koulumatkan

Lisätiedot

Päijät-Hämeen kuntien 12.5.2006 SEUTUKIRJA

Päijät-Hämeen kuntien 12.5.2006 SEUTUKIRJA Päijät-Hämeen kuntien 12.5.2006 SEUTUKIRJA KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET Tässä oppaassa esitellään ne periaatteet, joiden pohjalta koulukuljetukset Päijät-Hämeen kunnissa järjestetään. Koulukuljetukset

Lisätiedot

Pornaisten kunnan esi- ja perusopetuksen koulukuljetusohjeet

Pornaisten kunnan esi- ja perusopetuksen koulukuljetusohjeet Sivltk 31.3.2016, 29, liite 20 Pornaisten kunnan esi- ja perusopetuksen koulukuljetusohjeet Perusopetuslaissa (32 ) todetaan koulumatkoista seuraavasti: Jos perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan

Lisätiedot

LIEKSAN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS

LIEKSAN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS LIEKSAN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS Koulukuljetuksia koskevat periaatteet 1.8.2014 lukien. Hyväksytty Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunnassa 23.9.2014. 2 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 2 Perusopetuslaki

Lisätiedot

Koulumatka mitataan kotipihalta koulun tai päiväkodin pihalle lyhintä mahdollista kulkukelpoista reittiä (pyörä- ja kävelytiet mukaan lukien) pitkin.

Koulumatka mitataan kotipihalta koulun tai päiväkodin pihalle lyhintä mahdollista kulkukelpoista reittiä (pyörä- ja kävelytiet mukaan lukien) pitkin. 1 ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUSPERIAATTEET (KULJETUSSÄÄNTÖ) 1.8.2011 ALKAEN YLEISET PERIAATTEET Perusopetuslain 32 :n mukaan koulumatkoilla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen, mikäli - perusopetusta

Lisätiedot

KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET

KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET SAVITAIPALEEN KUNTA KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET Hyväksytty sivistyslautakunnassa 16.08.2016 36 2 Sisällys 1.YLEISTÄ... 3 1.1 Lainsäädäntö... 3 2. KULJETUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET... 4 2.1

Lisätiedot

HANKASALMEN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET

HANKASALMEN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET Liite siv.ltk 17.3.2009 17 Liite kh 30.3.2009 81 Liite kv 11.5.2009 34 Hankasalmen kunta HANKASALMEN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET Koulunjohtajien kommentit lisätty

Lisätiedot

MUURAMEN KOULUKULJETUSSÄÄNTÖ

MUURAMEN KOULUKULJETUSSÄÄNTÖ 1 Muuramen kunta/opetuspalvelut Hyvinvoinnin ja palveluiden lautakunta 19.3.2019 21 /LIITE P 1 MUURAMEN KOULUKULJETUSSÄÄNTÖ 2 1. Lainsäädäntö 1.1. Perusopetuslaki 6 /Oppilaan koulupaikan määräytyminen

Lisätiedot

HATTULAN KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS

HATTULAN KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS HATTULAN KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS Esiopetus- ja koulukuljetuksia koskevat periaatteet 2015 (Hattulan sivistyslautakunta 28.4.2011 45, 10.11.2011 96) 2 Huoltajat ovat ensisijaisesti velvollisia opettamaan

Lisätiedot

Esiopetuksen ja perusopetuksen kuljetuksia koskevat periaatteet 1.8.2012 alkaen

Esiopetuksen ja perusopetuksen kuljetuksia koskevat periaatteet 1.8.2012 alkaen Esiopetuksen ja perusopetuksen kuljetuksia koskevat periaatteet 1.8.2012 alkaen 2 Hyväksytty: Koulutuslautakunta 25.10.2007 Muutettu: Koulutuslautakunta 13.4.2011 33 Perusopetuslain 32 :ssä (tämän oppaan

Lisätiedot

KULJETUSSÄÄNTÖ. Kuhmoisten kunnan esi- ja perusopetuksen koulukuljetuksia koskevat periaatteet. 1. Yleiset periaatteet 2

KULJETUSSÄÄNTÖ. Kuhmoisten kunnan esi- ja perusopetuksen koulukuljetuksia koskevat periaatteet. 1. Yleiset periaatteet 2 1 KULJETUSSÄÄNTÖ Kuhmoisten kunnan esi- ja perusopetuksen koulukuljetuksia koskevat periaatteet Hyväksytty sivistyslautakunnassa 7.6.2011 Sisällysluettelo: 1. Yleiset periaatteet 2 1.1. Koulumatkan pituus

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 20.11.2012 95 NURMEKSEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS. Koulukuljetuksia koskevat periaatteet 1.12. 2012 lukien

Sivistyslautakunta 20.11.2012 95 NURMEKSEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS. Koulukuljetuksia koskevat periaatteet 1.12. 2012 lukien Sivistyslautakunta 20.11.2012 95 NURMEKSEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS Koulukuljetuksia koskevat periaatteet 1.12. 2012 lukien 2 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 2 Perusopetuslaki 32... 4 Yleistä. 4 1.

Lisätiedot

KOULUKULJETUSOPAS 2015

KOULUKULJETUSOPAS 2015 KOULUKULJETUSOPAS 2015 Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnassa 13.10.2015 RAUMAN KAUPUNGISSA NOUDATETTAVAT KOULUKULJETUSTEN YLEISET PERIAATTEET KOULUMATKOJA KOSKEVA LAINSÄÄDÄNTÖ Perusopetuslaki 6 Oppilaan

Lisätiedot

PARAISTEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSPERIAATTEET

PARAISTEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1 PARAISTEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSPERIAATTEET Paraisten kaupungin sivistyslautakunta vahvisti 14.11.2012 ( 56) seuraavat periaatteet koskien esiopetuksen ja perusopetuksen koulukuljetuksia. Päivitetty

Lisätiedot

LIITE 2. Esi- ja perusopetuksen koulukuljetusopas

LIITE 2. Esi- ja perusopetuksen koulukuljetusopas LIITE 2 Esi- ja perusopetuksen koulukuljetusopas Palveluvaliokunta 2.4.2014 2 JOHDANTO Tässä asiakirjassa määritellään ne periaatteet, joiden mukaan Kempeleen kunta järjestää maksuttomaan kuljetukseen,

Lisätiedot

Koulukuljetusten periaatteet Wiitaunionin alueella 1.8.2010 lukien

Koulukuljetusten periaatteet Wiitaunionin alueella 1.8.2010 lukien Sivistyslautakunta 9.3.2010 27 Sivistyslautakunta 4.10.2011 103 Sivistyslautakunta 30.10.2012 13 Sivistyslautakunta 24.9.2013 98 Koulukuljetusten periaatteet Wiitaunionin alueella 1.8.2010 lukien Koulumatkan

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS Esi- ja perusopetuksen oppilaiden koulukuljetuksia koskevat periaatteet Sivistyslautakunta 8.6.2010 65 1. YLEISTÄ Tässä koulukuljetusoppaassa esitetään ne perusteet,

Lisätiedot

PYHÄRANNAN KUNNAN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET

PYHÄRANNAN KUNNAN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET PYHÄRANNAN KUNNAN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET Sivistyslautakunta 29.9.2011 Muutos 1.2. sivistyslautakunta 24.11.2011 2 1 KULJETUSTEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.1 Koulumatkan pituus, odotusajat ja kuljetusavustus

Lisätiedot

Kuljetusta odottavalle oppilaalle on järjestettävä mahdollisuus ohjattuun toimintaan. 1

Kuljetusta odottavalle oppilaalle on järjestettävä mahdollisuus ohjattuun toimintaan. 1 Sivistyslautakunta 2.2.2017 9 Koulukuljetusten periaatteet Wiitaunionin alueella 1.8.2017 lukien Koulumatkan kulkeminen on osa koulun terveyskasvatusta, jolloin pyritään aina sellaiseen ratkaisuun, että

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS Esi- ja perusopetuksen oppilaiden koulukuljetuksia koskevat periaatteet Sivistyslautakunta 8.6.2010 65 ja 28.2.2012 17 (päivitys) 1. YLEISTÄ Tässä koulukuljetusoppaassa

Lisätiedot

TERVOLAN KUNNAN KOULUKULJETUS- OPAS

TERVOLAN KUNNAN KOULUKULJETUS- OPAS TERVOLAN KUNNAN KOULUKULJETUS- OPAS Sivistyslautakunta 17.6.2014 1. TURVALLINEN KOULUMATKA Koulukuljetusoppaassa on Tervolan kunnan koulukuljetusten periaatteet ja käytänteet. Oppaan avulla huoltajat,

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET 1.8.2013 alkaen 1. Lainsäädäntöä 2. Oppilaan vakituinen asuinpaikka 3. Koulumatka 4. Tien vaarallisuus 5. Yksittäinen taksikuljetus

Lisätiedot

ESIOPETUSKULJETUKSET

ESIOPETUSKULJETUKSET 1.8.2011 ESIOPETUSKULJETUKSET Perusopetuslaissa määritellään ehdot, joiden täyttyessä kunta järjestää oppilaalle esiopetuskuljetuksen. Muiden kuin kunnan kuljetukseen oikeutettujen oppilaiden huoltajat

Lisätiedot

Sivistysltk. 2.5.2012 Liite :ään 28 RAUTJÄRVEN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET

Sivistysltk. 2.5.2012 Liite :ään 28 RAUTJÄRVEN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1 Sivistysltk. 2.5.2012 Liite :ään 28 RAUTJÄRVEN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1. Yleistä Perusopetuslain (21.8.1998/628) 32 :n mukaan jos perusopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä

Lisätiedot

ESIOPETUS- JA KOULUKULJETUS KOKKOLASSA Kuljetussääntö

ESIOPETUS- JA KOULUKULJETUS KOKKOLASSA Kuljetussääntö ESIOPETUS- JA KOULUKULJETUS KOKKOLASSA Kuljetussääntö KOKKOLAN KAUPUNKI Koulutuslautakunta 16.6.2009 79 Opetus- ja kasvatuslautakunta 14.6.2012 79 Sisällysluettelo 2 1. YLEISTÄ... 3 2. KOULUKULJETUKSEN

Lisätiedot

KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT OHJEET JA PERIAATTEET

KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT OHJEET JA PERIAATTEET SEUTUKIRJA KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT OHJEET JA PERIAATTEET Tässä oppaassa esitellään ne periaatteet, joiden pohjalta koulukuljetukset Päijät-Hämeen kunnissa pääsääntöisesti järjestetään. Koulukuljetukset

Lisätiedot

Hämeenkyrön kunnan esi- ja perusopetuksen koululaiskuljetuksia koskevat periaatteet

Hämeenkyrön kunnan esi- ja perusopetuksen koululaiskuljetuksia koskevat periaatteet Hämeenkyrön kunnan esi- ja perusopetuksen koululaiskuljetuksia koskevat periaatteet Hämeenkyrön kunta Sivistyspalvelut Hyväksytty sivistyslautakunnassa 16.3.2011 27 1 SISÄLTÖ 1. LAINSÄÄDÄNTÖ... 2 Perusopetuslaki

Lisätiedot

KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET

KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET 30.7.2007 KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET Tässä oppaassa esitellään ne periaatteet, joiden pohjalta koulukuljetukset Nokian kaupungissa järjestetään. Koulukuljetukset toteutetaan perusopetuslain

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS ESI- JA PERUSOPETUS

SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS ESI- JA PERUSOPETUS SAARIJÄRVEN KAUPUNKI Liite 2 Sivistyspalvelut Sivistyslautakunta 16.4.2014 SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS ESI- JA PERUSOPETUS Sivistyslautakunta 16.04.2014 26 YLEISTÄ 2 KULJETUSTEN MYÖNTÄMISEN

Lisätiedot

KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET

KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET HEINOLAN KAUPUNKI Opetus- ja koulutuspalvelut KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET Tässä oppaassa esitellään ne periaatteet, joiden pohjalta koulukuljetukset Heinolan kaupungissa järjestetään. Koulukuljetukset

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS ESI- JA PERUSOPETUS

SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS ESI- JA PERUSOPETUS SAARIJÄRVEN KAUPUNKI Liite 2 Sivistyspalvelut Sivistyslautakunta 16.4.2014 SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS ESI- JA PERUSOPETUS Sivistyslautakunta 16.04.2014 28 YLEISTÄ... 2 KULJETUSTEN MYÖNTÄMISEN

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOU- LUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOU- LUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen 1 2 KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOU- LUKULJETUSTEN PERIAATTEET 1.8.2011 alkaen Perusopetuslain 6 :n mukaan opetus tulee kunnassa järjestää siten, että oppilaiden koulumatkat ovat

Lisätiedot

KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET

KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET HEINOLAN KAUPUNKI Opetus- ja koulutuspalvelut KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET Tässä oppaassa esitellään ne periaatteet, joiden pohjalta koulukuljetukset Heinolan kaupungissa järjestetään. Koulukuljetukset

Lisätiedot

Janakkalan kunnan koulukuljetusopas

Janakkalan kunnan koulukuljetusopas Janakkalan kunnan koulukuljetusopas Hyväksytty Janakkalan kasvatus- ja koulutuslautakunnassa 17.6.2014 56 JANAKKALAN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET (Kasvatus- ja koulutuslautakunta 17.6.2014 56) 1. YLEISET

Lisätiedot

Pirkkalan kunnan koulukuljetusperiaatteet 1.8.2014 lähtien

Pirkkalan kunnan koulukuljetusperiaatteet 1.8.2014 lähtien Pirkkalan kunnan koulukuljetusperiaatteet 1.8.2014 lähtien Koulukuljetusperiaatteet pähkinänkuoressa Esi- ja perusopetuksen oppilaiden koulumatkalla tarkoitetaan kodin ja koulun välistä yhdensuuntaista

Lisätiedot

SOVELLUSOHJEET KOULUKULJETUKSISSA

SOVELLUSOHJEET KOULUKULJETUKSISSA Lapsi- ja perhepalveluiden lautakunta 19.4.2016/LIITE P 1 Muuramen kunta/opetuspalvelut SOVELLUSOHJEET KOULUKULJETUKSISSA 2 SISÄLLYS 1. Lainsäädäntö 3 2. Yleistä 4 3. Esiopetuksen kuljetukset 5 4. Perusopetuksen

Lisätiedot

Perusopetuslain mukaan kuljetusta odottavalle oppilaalle on järjestettävä mahdollisuus ohjattuun

Perusopetuslain mukaan kuljetusta odottavalle oppilaalle on järjestettävä mahdollisuus ohjattuun Koulukuljetukset ja perusopetuslaki Perusopetuslain 32 :n mukaan oppilaalla on oikeus maksuttomaan koulukuljetukseen, jos perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on yli viisi kilometriä.

Lisätiedot

Järvenpään perusopetuksen koulukuljetukset

Järvenpään perusopetuksen koulukuljetukset Järvenpään perusopetuksen koulukuljetukset Vahvistettu: Lasten ja nuorten lautakunta 4.6.2014 27 1. Koulumatkat... 3 2. Maksuttoman koulukuljetuksen myöntämisen perusteet:... 4 Koulumatkan pituus... 4

Lisätiedot

KOULUKULJETUSOPAS. JOUTSAN KUNTA Sivistyslautakunta 27.3.2013 Liite 1, 17

KOULUKULJETUSOPAS. JOUTSAN KUNTA Sivistyslautakunta 27.3.2013 Liite 1, 17 KOULUKULJETUSOPAS Koulukuljetukset toteutetaan perusopetuslain 32 :n antamien ohjeistusten mukaisesti. Tässä oppaassa esitellään ne periaatteet, joiden pohjalta koulukuljetukset järjestetään Joutsan kunnassa.

Lisätiedot

KOULUKULJETUSTEN YLEISET PERIAATTEET MYNÄMÄEN KUNNASSA

KOULUKULJETUSTEN YLEISET PERIAATTEET MYNÄMÄEN KUNNASSA KOULUKULJETUSTEN YLEISET PERIAATTEET MYNÄMÄEN KUNNASSA Hyväksytty: 6.9.2011 85 Täydennetty: 12.9.2012 87 Delegointipäätös: 14.5.2013 54 Muutettu: 10.9.2013 93 Perusopetuslaki (21.8.1998/628) 32 : Jos perusopetusta

Lisätiedot

KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET

KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET 16.06.2010 KASVATUS- JA OPETUSKESKUS KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET Tässä oppaassa esitellään ne periaatteet, joiden pohjalta koulukuljetukset Nokian kaupungissa järjestetään. Koulukuljetukset toteutetaan

Lisätiedot

Käyttäjätyytyväisyyskysely kuljetusetuuden saaneille oppilaille ja esikoululaisille

Käyttäjätyytyväisyyskysely kuljetusetuuden saaneille oppilaille ja esikoululaisille Asikkalan kunta Koulutuspalvelut Käyttäjätyytyväisyyskysely kuljetusetuuden saaneille oppilaille ja esikoululaisille 1. Kyselyn toteuttaminen Asikkalan kunnan koululaiskuljetusten käyttäjätyytyväisyyskysely

Lisätiedot

IISALMEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS

IISALMEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS IISALMEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS Koulutuslautakunta 17.4.2012 43 Lisätietoa kuljetuksista antavat koulujen rehtorit ja kuljetussuunnittelija Timo Ikonen, puh. 040-830 2794. 2 1. KULJETUSTEN MYÖNTÄMISEN

Lisätiedot

Koulumatka mitataan kotipihalta koulun tai päiväkodin pihalle lyhintä mahdollista kulkukelpoista reittiä (pyörä- ja kävelytiet mukaan lukien) pitkin.

Koulumatka mitataan kotipihalta koulun tai päiväkodin pihalle lyhintä mahdollista kulkukelpoista reittiä (pyörä- ja kävelytiet mukaan lukien) pitkin. 1 ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUSPERIAATTEET (KULJETUSSÄÄNTÖ) 1.8.2013 ALKAEN YLEISET PERIAATTEET Perusopetuslain 32 :n mukaan koulumatkoilla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen, mikäli - perusopetusta

Lisätiedot

Janakkalan kunnan esi- ja perusopetuksen oppilaiden koulukuljetusperiaatteet

Janakkalan kunnan esi- ja perusopetuksen oppilaiden koulukuljetusperiaatteet Janakkalan kunnan esi- ja perusopetuksen oppilaiden koulukuljetusperiaatteet Sivistyslautakunta 22.5.2019 52 Sisällys 1. YLEISET PERIAATTEET... 3 1.1. Perusopetuslaki 21.8.1998/628... 3 1.2. Koulumatkan

Lisätiedot

Koulukuljetuksia koskevat periaatteet

Koulukuljetuksia koskevat periaatteet Sivistyslautakunta 74 27.08.2015 Sivistyslautakunta 138 14.12.2015 Sivistyslautakunta 123 27.09.2017 Täydennys koulukuljetusperusteisiin 3820/33.334/2015 SIVLK 74 Koulukuljetuksia koskevat periaatteet

Lisätiedot

Huoltajat ovat ensisijaisesti velvollisia opastamaan ja opettamaan lapsiaan liikkumaan turvallisesti liikenteessä.

Huoltajat ovat ensisijaisesti velvollisia opastamaan ja opettamaan lapsiaan liikkumaan turvallisesti liikenteessä. Sitla 26.8.2014 79 KULJETUSSÄÄNTÖ KOULUKULJETUKSISTA Tässä asiakirjassa esitellään ne periaatteet, joiden mukaan esi- ja perusopetuksen oppilaille myönnetään koulukuljetus. Ohjeissa on tietoa myös toimintatavoista

Lisätiedot

OPAS ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KULJETUKSIIN Päivitetty 9.6.2011

OPAS ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KULJETUKSIIN Päivitetty 9.6.2011 OPAS ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KULJETUKSIIN Päivitetty 9.6.2011 LAITILAN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KULJETUKSIIN Hyväksytty koulutuslautakunnassa 26.10.2006 Lasten

Lisätiedot

KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET

KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET HEINOLAN KAUPUNKI Opetus- ja koulutuspalvelut KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET Tässä oppaassa esitellään ne periaatteet, joiden pohjalta koulukuljetukset Heinolan kaupungissa järjestetään. Koulukuljetukset

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA KULJETUSSÄÄNTÖ

TAIPALSAAREN KUNTA KULJETUSSÄÄNTÖ TAIPALSAAREN KUNTA KULJETUSSÄÄNTÖ VOIMAANTULO 1.8.2016 Taipalsaaren kunnan kuljetussääntö Taipalsaaren sivistyslautakunta 14.3.2016 23, hyv. 11.4.2016 32 Kuljetussääntö on voimassa 1.8.2016 alkaen. Sääntö

Lisätiedot

IIN KUNNAN KOULUKULJETUSOHJE alkaen

IIN KUNNAN KOULUKULJETUSOHJE alkaen IIN KUNNAN KOULUKULJETUSOHJE 1.2.2017 alkaen Perusopetuslaki 32 1 ja 2 mom: Jos perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä pitempi, oppilaalla on oikeus maksuttomaan

Lisätiedot

Iitin kunnan koulukuljetusohjeet

Iitin kunnan koulukuljetusohjeet Iitin kunnan koulukuljetusohjeet Koulutuslautakunta x.x.2016 x 1 Sisällys 1. Lainsäädäntö ja ohjeet... 2 2. Päätöksenteko... 2 3. Yleiset periaatteet... 3 4. Palvelutason määrittely... 5 4.1. Poikkeukset...

Lisätiedot

YLITORNION KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS

YLITORNION KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS YLITORNION KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS Turvallinen koulumatka Koulukuljetusoppaassa kerrotaan Ylitornion kunnan koulukuljetuksen periaatteet ja käytänteet. Oppaan avulla koulukuljetuksesta annetaan tietoa

Lisätiedot

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN KULJETUSOPAS

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN KULJETUSOPAS HYVINKÄÄN KAUPUNGIN KULJETUSOPAS Perusopetus Esiopetus Erityispäivähoito Sivistystoimi Opetuslautakunta 5.4.2011 ( 34) HYVINKÄÄN KAUPUNGIN KULJETUSOPAS Tässä oppaassa käsitellään perusja esiopetuksen sekä

Lisätiedot

Oppilaskuljetus Keiteleen kunnan esi- ja perusopetuksessa lukuvuonna 2015-16

Oppilaskuljetus Keiteleen kunnan esi- ja perusopetuksessa lukuvuonna 2015-16 1 Oppilaskuljetus Keiteleen kunnan esi- ja perusopetuksessa lukuvuonna 2015-16 Tämä tiedote löytyy kunnan kotisivuilta osoitteesta: www.keitele.fi => Palvelut => Opetus ja koulutus => Koulumatkat ja -kuljetus.

Lisätiedot

KOKEMÄEN KAUPUNKI KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET

KOKEMÄEN KAUPUNKI KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET KOKEMÄEN KAUPUNKI KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET 1 Yhteystiedot: (päivitetty 10.8.2016) Sivistystoimisto Sivistysjohtaja Leena Aalto-Setälä 040 4886 140 Toimistosihteeri Sari Mäkinen 040 4886 141

Lisätiedot

KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET

KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET Päijät-Hämeen kuntien SEUTUKIRJA KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET Tässä oppaassa esitellään ne periaatteet, joiden pohjalta koulukuljetukset Päijät-Hämeen kunnissa järjestetään. Koulukuljetukset toteutetaan

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 8.8.2007 LIITE

Sivistyslautakunta 8.8.2007 LIITE 1 (8) KIRKKONUMMEN ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET Hyväksytty sivistyslautakunnassa 8.8.2007 71 Voimassa 1.8.2007 alkaen 2 (8) Koulumatkoja koskeva lainsäädäntö...3 Koulumatkan

Lisätiedot

Esi- ja perusopetuksen koulukuljetuksia koskevat periaatteet

Esi- ja perusopetuksen koulukuljetuksia koskevat periaatteet Askolan kunta Esi- ja perusopetuksen koulukuljetuksia koskevat periaatteet 1.8.2016 Sivistyslautakunta 5.4.2016 21 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 2 1.1. Lainsäädäntö... 2 2. KOULUKULJETUKSEN MYÖNTÄMISEN

Lisätiedot

Tuusulan kunta, kasvatus- ja sivistystoimi Kasvatus- ja koulutuslautakunta 22.04.2014 35

Tuusulan kunta, kasvatus- ja sivistystoimi Kasvatus- ja koulutuslautakunta 22.04.2014 35 Tuusulan kunta, kasvatus- ja sivistystoimi Kasvatus- ja koulutuslautakunta 22.04.2014 35 TUUSULAN KOULUKULJETUSOPAS 2 SISÄLLYSLUETTELO: 1. Kuljetusten myöntämisen perusteet... 3 2. Koulukuljetusten järjestämisen

Lisätiedot

Kaarinan sivistyslautakunta 24.3.2015 19 KAARINAN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSSUUNNITELMA JA KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET

Kaarinan sivistyslautakunta 24.3.2015 19 KAARINAN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSSUUNNITELMA JA KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET Kaarinan sivistyslautakunta 24.3.2015 19 KAARINAN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSSUUNNITELMA JA KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET Hyväksytty sivistyslautakunnassa 24.3.2015 2 Sisällysluettelo Sivu 1. Yleistä

Lisätiedot

KOULUKULJETUSTEN JÄRJESTÄMISEN OHJEISTUS

KOULUKULJETUSTEN JÄRJESTÄMISEN OHJEISTUS Oulaisten koululautakunta KOULUKULJETUSTEN JÄRJESTÄMISEN OHJEISTUS 1. Lain määrittämä lähtökohta Perusopetuslaki 32 Koulumatkat Jos perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä

Lisätiedot

Kauhavan kaupunki. Hyväksytty: Sivistyslautakunnan kokouksessa 14.6.2011. Kauhavan kaupungin esi- ja perusopetuksen koulukuljetuksen periaatteet

Kauhavan kaupunki. Hyväksytty: Sivistyslautakunnan kokouksessa 14.6.2011. Kauhavan kaupungin esi- ja perusopetuksen koulukuljetuksen periaatteet Hyväksytty: Sivistyslautakunnan kokouksessa 14.6.2011 Kauhavan kaupungin esi- ja perusopetuksen koulukuljetuksen periaatteet 1. Yleiset periaatteet Perusopetuslaissa määritellään ehdot, joiden täyttyessä

Lisätiedot

Asikkalan kunnan järjestämät kuljetukset; Oppilaskuljetuksia sekä asiointivuoroja koskevat periaatteet

Asikkalan kunnan järjestämät kuljetukset; Oppilaskuljetuksia sekä asiointivuoroja koskevat periaatteet Asikkalan kunnan järjestämät kuljetukset; Oppilaskuljetuksia sekä asiointivuoroja koskevat periaatteet 1. Lainsäädäntö 2 2. Yleiset periaatteet 2 3. Palvelutason määrittely 4 3.1 Yleiset perusteet 4 3.2.

Lisätiedot

Maksuton koulukuljetus koulutien vaarallisuuden perusteella lukien

Maksuton koulukuljetus koulutien vaarallisuuden perusteella lukien Koulutuslautakunta 40 14.05.2014 Koulutuslautakunta 47 11.06.2014 Maksuton koulukuljetus koulutien vaarallisuuden perusteella 1.8.2014 lukien 358/12.01.03/2014 Koulutuslautakunta 14.05.2014 40 Perusopetuslaki

Lisätiedot

PUKKILAN KUNTA. Koulukuljetusopas

PUKKILAN KUNTA. Koulukuljetusopas KH 10.6.2013 Liite nro 5 ALep ROHKEUS LÄHEISYYS SUJUVUUS PUKKILAN KUNTA Koulukuljetusopas Koulukuljetusten periaatteet 1.8.2013 alkaen Päivitetty 14.6.2019 2/12 Tässä oppaassa esitellään ne periaatteet,

Lisätiedot

Kuljetusta odottavalle oppilaalle on järjestettävä mahdollisuus ohjattuun toimintaan.

Kuljetusta odottavalle oppilaalle on järjestettävä mahdollisuus ohjattuun toimintaan. Perusopetuslaki 32 Koulumatkat Jos perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä pitempi, oppilaalla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen. Jos esiopetusta saavan oppilaan

Lisätiedot

ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUSPERIAATTEET (KULJETUSSÄÄNTÖ) 1.1.2015 ALKAEN

ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUSPERIAATTEET (KULJETUSSÄÄNTÖ) 1.1.2015 ALKAEN 1 ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUSPERIAATTEET (KULJETUSSÄÄNTÖ) 1.1.2015 ALKAEN YLEISET PERIAATTEET (PERUSOPETUSLAKI) Perusopetuslain 32 :n mukaan koulumatkoilla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen,

Lisätiedot

KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1.6.2013 alkaen

KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1.6.2013 alkaen KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1.6.2013 alkaen 2 Huoltajat ovat ensisijaisesti velvollisia opettamaan lapsiaan liikkumaan turvallisesti liikenteessä. Huoltajien toivotaan huolehtivan siitä, että koulunsa aloittaville

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Porvoon kaupunki 54, 29.5.2007 Sivistystoimisto PORVOON KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET

Sivistyslautakunta Porvoon kaupunki 54, 29.5.2007 Sivistystoimisto PORVOON KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET Sivistyslautakunta Porvoon kaupunki 54, 29.5.2007 Sivistystoimisto PORVOON KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET 2. 1. Yleiset periaatteet Tässä oppaassa esitellään ne

Lisätiedot

LUVIAN KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS

LUVIAN KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS LUVIAN KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS LIITTEET Koululiitu-ohjelman Luvian kartat YLEISTÄ Koulumatkoihin liittyy aina riskejä. Yhteiskunnalla ei ole käytännön mahdollisuuksia eikä resurssejakaan tehdä lasten

Lisätiedot

NASTOLAN KUNNAN KOULULAISKULJETUS- OPAS. ( sivla 13.4.2011/ päivitetty 21.11.2012/16.1.2014 /17.6.2014/16.9.2014/24.11.2014/ 02.02.

NASTOLAN KUNNAN KOULULAISKULJETUS- OPAS. ( sivla 13.4.2011/ päivitetty 21.11.2012/16.1.2014 /17.6.2014/16.9.2014/24.11.2014/ 02.02. NASTOLAN KUNNAN KOULULAISKULJETUS- OPAS ( sivla 13.4.2011/ päivitetty 21.11.2012/16.1.2014 /17.6.2014/16.9.2014/24.11.2014/ 02.02.2015) Perusopetuslaki (628/1998) 32 Jos perusopetusta, esiopetusta tai

Lisätiedot

KOULUKULJETUKSIA JA KOULUMATKOJA KOSKEVAT PERIAATTEET 1 (10)

KOULUKULJETUKSIA JA KOULUMATKOJA KOSKEVAT PERIAATTEET 1 (10) 1 (10) Tässä asiakirjassa esitellään ne periaatteet, joiden mukaan oppilaalle myönnetään koulukuljetus Akaassa. Ohjeissa on tietoa myös koulukuljetusten käytännön järjestelyistä ja pelisäännöistä. Koulukuljetukset

Lisätiedot

Euran kunta Koulutoimi. Koulukuljetusopas 1.8.2012 -

Euran kunta Koulutoimi. Koulukuljetusopas 1.8.2012 - Euran kunta Koulutoimi Koulukuljetusopas 1.8.2012 - Euran kunta Hyväksytty/koulutusltk 4.4.2006 44 Päivitetty/kasvatus- ja opetusltk 21.3.2012 2 Koulukuljetusopas Tässä koulukuljetusoppaassa määritellään

Lisätiedot

Loimaan kaupungin koulukuljetussäänt ö 2014

Loimaan kaupungin koulukuljetussäänt ö 2014 Loimaan linja 2005-2008 Loimaan kaupungin strategia - Hyväksytty valtuustossa 20.12.2004 Loimaan kaupungin koulukuljetussäänt ö 2014 Esi- ja perusopetuksen oppilaiden kuljetuksia koskevat periaatteet Koulutuslautakunta

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS. Esi- ja perusopetuksen oppilaiden koulukuljetuksia koskevat periaatteet

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS. Esi- ja perusopetuksen oppilaiden koulukuljetuksia koskevat periaatteet KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS Esi- ja perusopetuksen oppilaiden koulukuljetuksia koskevat periaatteet Sivistyslautakunta 8.6.2010 65, 28.2.2012 5 (päivitys), 29.9.2015 127 (päivitys) 11.10.2016

Lisätiedot

Ajankohtaista koulukuljetuksista

Ajankohtaista koulukuljetuksista Ajankohtaista koulukuljetuksista Karhukuntien liikenneturvallisuusja koulukuljetusseminaari 4. 5.10.2012 Kai Leppimäki, Porin kaupungin koulutusvirasto Porin koulutoimen kuljetusoppilaat Tilastopäivän

Lisätiedot

Koulukuljetusohjeet. Kemijärven kaupunki SIVISTYSLAUTAKUNTA 30.9.2015

Koulukuljetusohjeet. Kemijärven kaupunki SIVISTYSLAUTAKUNTA 30.9.2015 1 Koulukuljetusohjeet Kemijärven kaupunki SIVISTYSLAUTAKUNTA 30.9.2015 2 Sisällysluettelo KOULUKULJETUSPERIAATTEET... 3 Muut perusteet... 4 Pääperiaatteet kuljetuksissa... 4 Kuljetettavien luettelo...

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1.8.2015 ALKAEN

LEMPÄÄLÄN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1.8.2015 ALKAEN LEMPÄÄLÄN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1.8.2015 ALKAEN YLEISET PERIAATTEET Perusopetuslain 32 :n mukaisesti perusopetusta, esiopetusta tai lisäopetusta saavalla oppilaalla on oikeus saada maksuton koulukuljetus,

Lisätiedot

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN KULJETUSOPAS. Perusopetus Esiopetus Varhaiserityiskasvatus

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN KULJETUSOPAS. Perusopetus Esiopetus Varhaiserityiskasvatus HYVINKÄÄN KAUPUNGIN KULJETUSOPAS Perusopetus Esiopetus Varhaiserityiskasvatus Sivistystoimi Opetuslautakunta 22.1.2019 HYVINKÄÄN KAUPUNGIN KULJETUSOPAS Tässä oppaassa käsitellään perusja esiopetuksen sekä

Lisätiedot

Kuljetusta odottavalle oppilaalle on järjestettävä mahdollisuus valvottuun toimintaan.

Kuljetusta odottavalle oppilaalle on järjestettävä mahdollisuus valvottuun toimintaan. INKOON KUNNAN KOULU- JA ESIOPETUSKULJETUSPERIAATTEET Perusopetuslaki 32 Koulumatkat Jos perusopetusta, esiopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä pidempi tai jos se oppilaan

Lisätiedot

Hämeenkyrön kunnan esi- ja perusopetuksen koululaiskuljetuksia koskevat periaatteet. Hämeenkyrön kunta Sivistyspalvelut

Hämeenkyrön kunnan esi- ja perusopetuksen koululaiskuljetuksia koskevat periaatteet. Hämeenkyrön kunta Sivistyspalvelut Hämeenkyrön kunnan esi- ja perusopetuksen koululaiskuljetuksia koskevat periaatteet Hämeenkyrön kunta Sivistyspalvelut Hyväksytty sivistyslautakunnassa 21.2.2018 1 SISÄLTÖ 1. LAINSÄÄDÄNTÖ... 2 Perusopetuslaki

Lisätiedot

Maksuttoman kuljetuksen vaihtoehtona on oppilaan kuljettamista tai saattamista varten myönnettävä riittävä avustus.

Maksuttoman kuljetuksen vaihtoehtona on oppilaan kuljettamista tai saattamista varten myönnettävä riittävä avustus. 1 Opetuslautakunta 27.1.2015 4 Kaupunkisuunnittelulautakunta 24.2.2015 25 SALON KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN KULJETUSPERIAATTEET Perusopetuslaki 32 (19.12.2003/1139, 24.6.2010/642) Koulumatkat Jos

Lisätiedot

PIETARSAAREN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOHJEET

PIETARSAAREN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOHJEET 1 PIETARSAAREN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOHJEET Pietarsaaren kaupunki Sivistyslautakunta 12.10.2016 88 Päivitetty KV:27.11.2017 107 2 3 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ 3 2. KOULUKULJETUKSEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET

Lisätiedot

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN KULJETUSOPAS

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN KULJETUSOPAS HYVINKÄÄN KAUPUNGIN KULJETUSOPAS Perusopetus Esiopetus Erityispäivähoito Sivistystoimi Opetuslautakunta 5.4.2011 ( 34) HYVINKÄÄN KAUPUNGIN KULJETUSOPAS Tässä oppaassa käsitellään perusja esiopetuksen sekä

Lisätiedot

MÄNTTÄ-VILPPULAN KOULUKULJETUSOPAS

MÄNTTÄ-VILPPULAN KOULUKULJETUSOPAS 1/12 MÄNTTÄ-VILPPULAN KOULUKULJETUSOPAS Sivistyslautakunta hyväksytty 27.5.2009 Päivitetty 11.06.2014 41 Päivitetty 09.06.2015 33 2/12 Koulukuljetuksia koskevat periaatteet 1.8.2009 lukien 2. KULJETUSTEN

Lisätiedot