nu3:n ruokavaliotutkimus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "nu3:n ruokavaliotutkimus"

Transkriptio

1 nu3:n ruokavaliotutkimus 2015

2 Tässä kattavassa kyselytutkimuksessa haastateltiin heinäkuussa 2015 ravitsemussivusto nu3:n toimeksiannosta yhteensä 1 080:tä vuotiasta saksalaista kuluttajaa heidän ravitsemustottumuksiinsa ja elämäntapoihinsa liittyen. Vastausten perusteella tutkimuksessa analysoitiin vähähiilihydraattista, gluteenitonta, vegaanista tai paleoruokavaliota noudattavien kuluttajien ravitsemustottumuksia ja elämäntapoja. Joka kolmannelle kuluttajalle ruokavalio on ennen kaikkea osa omaa persoonaa ja yksilöllistä elämäntapaa Syöminen on enemmän kuin pelkkää ravinnon nauttimista: suurin osa vastaajista (39 %) oli sitä mieltä, että ravinnon tulee olla ennen kaikkea terveellistä. Joka kolmas (35 %) ilmaisee omaa persoonaansa ruokavalion kautta ja näkee ruokavalion osana yksilöllistä elämäntapaansa. Erityisesti vegaaneille (45 %) ja paleon nimeen vannoville ruokavalio on osa persoonaa. Syömistä ei pidetty kovinkaan usein yhteisöllisenä kokemuksena. Ainoastaan joka neljännelle (26 %) syöminen on ennen kaikkea aistillista tai yhteisöllinen kokemus. Terveydelliset seikat ovat tärkeimpiä erityisesti gluteenitonta ruokavaliota suosiville (43 %). Yhteisölliseksi kokemukseksi ruokailun kokevat vähiten vegaanit (15 %) sekä paleoruokavaliota noudattavat. 58 prosenttia vastaajista laittaa ruokaa itse vähintään neljä kertaa viikossa. Vain 5 prosenttia vastaajista ei kokkaa koskaan itse. Noin neljännes kuluttajista (24 %) noudattaa jotakin erikoisruokavaliota. Suosituimpia näistä ovat vegaaniruokavalio (6 %) sekä vähähiilihydraattinen (4 %), gluteeniton (3 %) ja paleoruokavalio (2 %). Hoikaksi hiilihydraatteja vähentämällä: laihduttajat suosivat erityisesti vähähiilihydraattista ruokavaliota. Joka kolmannella syy ruokavalion valintaan on ollut painonhallinta. ruokavalio valitaan useimmiten terveydellisistä syistä (34 %). t ovat eläinrakkaimpia, mutta heille painonhallinta-asiat eivät ole niin tärkeitä. Joka kolmannelle (33 %) syy vegaanisuuteen on eläinten suojelu, toiseksi yleisin syy on maku (26 %). Erikoisruokavaliot ovat hyvästä. Noin 80 % kaikista erikoisruokavalioita noudattavista kertoi olonsa parantuneen erilaisen ravinnon myötä. Yleisintä hyvinvoinnin lisääntyminen oli paleo- (83 %) ja vegaanisen (82 %) ruokavalion valinneiden keskuudessa. Mitä ainesosia on missäkin? Kaikista erikoisruokavalioista vegaanista ravintoa nauttivat tarvitsevat eniten tietoa suuntauksestaan. Joka kolmannen (34 %) mielestä tämä on suurin este vegaanisen ruokavalion noudattamiselle. Myös paleoruokavaliota suosivat näkevät tämän haasteena, ja joka neljännelle (24 %) se on suuri este ruokavalion noudattamiselle. ta ravintoa nauttiville suurin este on viljojen välttäminen arjen keskellä (32 %). Lähes joka neljättä (22 %) häiritsee gluteenittomien elintarvikkeiden korkeat hinnat. Hiilihydraatteja ruokavaliossaan välttäville ruoanlaittotaidot ovat tärkeitä. Joka neljäs (25 %) sanoo, että tämä on suurin haaste ruokavalion noudattamisessa.

3 Neandertalilaiset ovat seurallisia: ruokavaliota noudattavilla on suurimmat ystäväpiirit. 54 % vastaajista kertoo ystäväpiirinsä olevan suuri tai erittäin suuri. sesti elävät saavat useimmin kehuja eläinrakkaasta ruokavaliostaan. Joka toinen (50 %) vegaani saa arvostusta ravitsemukseen liittyvästä tietämyksestään ja määrätietoisuudestaan. Tilanne on toisenlainen erityisesti paleoruokailijoiden kohdalla: 35 % tämän vielä vähemmän tunnetun ruokavalion kannattajista ilmoittaa, että heitä pidetään ystäväpiirissään erikoisina. ruokavalio on jo juurtunut yhteiskuntaamme, sillä yli puolet gluteenitonta ravintoa nauttivista (56 %) kertoo, että heidän ruokavalionsa ei aiheuta erityisiä reaktioita heidän lähipiirissään. Joka kolmas saa jopa arvostusta ravitsemukseen liittyvästä tietämyksestään ja määrätietoisuudestaan. Myöskään karppaukseen ei reagoida kovin voimakkaasti: 55 % karppaajista ilmoitti, että lähipiirin suhtautuminen on neutraalia. ruokavaliota noudattavat eivät koe tärkeäksi käännyttää muita. 44 % kivikautista ravintoa nauttivista pitää ruokavaliota henkilökohtaisena asiana eivätkä pidä tärkeänä kannustaa tai yrittää käännyttää muita paleoruokavalioon. Toisin ajattelevat vegaanit, joista joka kolmannen (32 %) mielestä olisi hienoa, jos muutkin söisivät vegaanisesti ja jakaisivat samat arvot. Vegaaneilla on paras seksielämä. 72 % heistä on erittäin tyytyväisiä tai tyytyväisiä seksielämäänsä. Karppaajat ovat todennäköisimmin parisuhteessa ja vain harvoin sinkkuja. 57 % heistä on tyytyväisiä seksielämäänsä. Onko ruokavalio riittävä syy erota? Riippuu ruokavaliosta: vegaanien kohdalla ravintoasiat voivat tosiaan johtaa eroon. Joka kolmannelle (33 %) vegaanille syyksi eroon riittäisi se, että kumppani syö lihaa. Berliini, nu3 GmbH Yhteystiedot: Saara Rinkinen Country Manager Finland S-posti: lehdisto@nu3.fi Tietoa nu3 - Ravintoaineiden asiantuntijoista nu3 on Euroopan johtavia terveellisen ravitsemuksen ja hyvinvoinnin yrityksiä. Yrityksen tuotevalikoima kattaa suosituimmat tuotemerkit luontaistuotteiden, luonnonkosmetiikan, urheiluravinteiden, laihdutustuotteiden sekä terveysvalmisteiden aloilta. Suosituimpien kotimaisten ja ulkomaisten tuotteiden lisäksi nu3 tuo markkinoille ravitsemus-ja liikuntatieteiden asiantuntijoista, farmaseuteista sekä lääketieteilijöistä koostuvan ryhmänsä kehittämiä uusia, innovatiivisia tuotteita oman nu3 tuotemerkin alla. Felix Kaiser, Kassian Ortner ja Dr. Robert Sünderhauf perustivat nu3 GmbH:n Saksassa vuonna Nykyään yrityksessä on noin 150 työntekijää ja se toimii 11 eri maassa.

4 Kysymysosio nu3:n ruokavaliotutkimus 2015 Kyselyn ajankohta: heinäkuu 2015 Kysymys 1: Mikä väittämistä kuvaa parhaiten omaa mielipidettäsi? Kaikki o Ravitsemuksen tulee olla ennen kaikkea terveellistä 39 o Ravitsemus on osa elämäntapaani ja kuvaa persoonaani 35 o Syöminen on aistillista ja yhteisöllinen kokemus 26 Kysymys 1: Mikä väittämistä kuvaa parhaiten omaa mielipidettäsi? o Ravitsemuksen tulee olla ennen kaikkea terveellistä 42 o Ravitsemus on osa elämäntapaani ja kuvaa persoonaani 45 o Syöminen on aistillista ja yhteisöllinen kokemus 13 Kysymys 1: Mikä väittämistä kuvaa parhaiten omaa mielipidettäsi? o Ravitsemuksen tulee olla ennen kaikkea terveellistä 39 o Ravitsemus on osa elämäntapaani ja kuvaa persoonaani 34 o Syöminen on aistillista ja yhteisöllinen kokemus 27 Kysymys 1: Mikä väittämistä kuvaa parhaiten omaa mielipidettäsi? o Ravitsemuksen tulee olla ennen kaikkea terveellistä 43 o Ravitsemus on osa elämäntapaani ja kuvaa persoonaani 30 o Syöminen on aistillista ja yhteisöllinen kokemus 27 Kysymys 1: Mikä väittämistä kuvaa parhaiten omaa mielipidettäsi? o Ravitsemuksen tulee olla ennen kaikkea terveellistä 40 o Ravitsemus on osa elämäntapaani ja kuvaa persoonaani 45

5 o Syöminen on aistillista ja yhteisöllinen kokemus 15 Kysymys 2: Kuinka monena päivänä viikossa teet itse ruokaa? Kaikki o 0, 5 o 1, 10 o 2, 12 o 3, 16 o 4, 20 o 5, 15 o 6, 14 o 7, 8 Kysymys 3: Noudatatko jotakin seuraavista erikoisruokavalioista; jos kyllä, mitä niistä? o ( kivikautinen ruokavalio ), 2 o (vähähiilihydraattiset elintarvikkeet), 4 o (vehnän/tiettyjen viljojen välttäminen), 3 o (ei eläinkunnan tuotteita), 6 o Ei, 85 Kysymys 4: Mikä seuraavista seikoista on sinulle tärkeintä valitsemaasi erikoisruokavalioon liittyen? o Painonhallinta, 17 o Terveys, 27 o Eläinten suojelu, 16 o Ympäristön suojelu, 19 o Maku, 21 Kysymys 5: Mikä seuraavista seikoista on sinulle tärkeintä valitsemaasi erikoisruokavalioon liittyen? o Painonhallinta, 32 o Terveys, 26 o Eläinten suojelu, 23 o Ympäristön suojelu, 9 o Maku, 10 Kysymys 5:

6 Mikä seuraavista seikoista on sinulle tärkeintä valitsemaasi erikoisruokavalioon liittyen? o Painonhallinta, 27 o Terveys, 34 o Eläinten suojelu, 15 o Ympäristön suojelu, 11 o Maku, 13 Kysymys 5: Mikä seuraavista seikoista on sinulle tärkeintä valitsemaasi erikoisruokavalioon liittyen? o Painonhallinta, 8 o Terveys, 26 o Eläinten suojelu, 33 o Ympäristön suojelu, 19 o Maku, 14 Kysymys 6: Miten valitsemasi ruokavalio on vaikuttanut hyvinvointiisi? o Hyvinvointini on lisääntynyt, 83 o Hyvinvoinnissani ei ole tapahtunut muutoksia, 14 o Olen voinut huonommin, 3 Kysymys 6: Miten valitsemasi ruokavalio on vaikuttanut hyvinvointiisi? o Hyvinvointini on lisääntynyt, 78 o Hyvinvoinnissani ei ole tapahtunut muutoksia, 18 o Olen voinut huonommin, 4 Kysymys 6: Miten valitsemasi ruokavalio on vaikuttanut hyvinvointiisi? o Hyvinvointini on lisääntynyt, 79 o Hyvinvoinnissani ei ole tapahtunut muutoksia, 16 o Olen voinut huonommin, 5 Kysymys 6: Miten valitsemasi ruokavalio on vaikuttanut hyvinvointiisi?

7 o Hyvinvointini on lisääntynyt, 82 o Hyvinvoinnissani ei ole tapahtunut muutoksia, 11 o Olen voinut huonommin, 7 Kysymys 7: Mikä on suurin este ruokavaliosi noudattamiselle? o Aika, 18 o Tietämys, 24 o Pidättäytyminen, 13 o Kustannukset, 9 o Ruoanlaittotaidot, 23 o Sopivuus arkeen, 13 Kysymys 7: Mikä on suurin este ruokavaliosi noudattamiselle? o Aika, 16 o Tietämys, 23 o Pidättäytyminen, 15 o Kustannukset, 11 o Ruoanlaittotaidot, 25 o Sopivuus arkeen, 10 Kysymys 7: Mikä on suurin este ruokavaliosi noudattamiselle? o Aika, 9 o Tietämys, 24 o Pidättäytyminen, 32 o Kustannukset, 22 o Ruoanlaittotaidot, 6 o Sopivuus arkeen, 7 Kysymys 7: Mikä on suurin este ruokavaliosi noudattamiselle? o Aika, 9 o Tietämys, 34 o Pidättäytyminen, 8 o Kustannukset, 9

8 o Ruoanlaittotaidot, 32 o Sopivuus arkeen, 8 Kysymys 8: Kuinka suuri ystäväpiiri sinulla on? o Suuri, 22 o Melko suuri, 32 o Keskikokoinen, 24 o Melko pieni, 16 o Erittäin pieni, 6 Kysymys 8: Kuinka suuri ystäväpiiri sinulla on? o Suuri, 19 o Melko suuri, 33 o Keskikokoinen, 29 o Melko pieni, 14 o Erittäin pieni, 5 Kysymys 8: Kuinka suuri ystäväpiiri sinulla on? o Suuri, 19 o Melko suuri, 31 o Keskikokoinen, 25 o Melko pieni, 18 o Erittäin pieni, 7 Kysymys 8: Kuinka suuri ystäväpiiri sinulla on? o Suuri, 22 o Melko suuri, 30 o Keskikokoinen, 30 o Melko pieni, 13 o Erittäin pieni, 5 Kysymys 9:

9 Kuinka lähipiirisi suhtautuu ruokavalioosi? Valitse sopivin. o Saan tunnustusta tietämyksestäni/määrätietoisuudestani, 49 o Minulle nauretaan, minua pidetään erikoisena, 35 o Neutraali. Minuun suhtaudutaan samalla tavalla kuin muihinkin, 16 Kysymys 9: Kuinka lähipiirisi suhtautuu ruokavalioosi? Valitse sopivin. o Saan tunnustusta tietämyksestäni/määrätietoisuudestani, 34 o Minulle nauretaan, minua pidetään erikoisena, 11 o Neutraali. Minuun suhtaudutaan samalla tavalla kuin muihinkin, 55 Kysymys 9: Kuinka lähipiirisi suhtautuu ruokavalioosi? Valitse sopivin. o Saan tunnustusta tietämyksestäni/määrätietoisuudestani, 34 o Minulle nauretaan, minua pidetään erikoisena, 10 o Neutraali. Minuun suhtaudutaan samalla tavalla kuin muihinkin, 56 Kysymys 9: Kuinka lähipiirisi suhtautuu ruokavalioosi? Valitse sopivin. o Saan tunnustusta tietämyksestäni/määrätietoisuudestani, 50 o Minulle nauretaan, minua pidetään erikoisena, 29 o Neutraali. Minuun suhtaudutaan samalla tavalla kuin muihinkin, 21 Kysymys 10: Kuinka tärkeää sinulle on kannustaa lähipiiriäsi siirtymään noudattamaasi ruokavalioon? o Erittäin tärkeää; haluaisin, että kaikki lähtisivät mukaan, 9 o Melko tärkeää. Se olisi hienoa, mutta ei välttämätöntä, 14 o Ei kovin tärkeää. En koe tärkeäksi yrittää vakuuttaa muita, 33 o Ei ollenkaan tärkeää; ruokavalioni on oma asiani, 44 Kysymys 10: Kuinka tärkeää sinulle on kannustaa lähipiiriäsi siirtymään noudattamaasi ruokavalioon? o Erittäin tärkeää; haluaisin, että kaikki lähtisivät mukaan, 11 o Melko tärkeää. Se olisi hienoa, mutta ei välttämätöntä, 19 o Ei kovin tärkeää. En koe tärkeäksi yrittää vakuuttaa muita, 35

10 o Ei ollenkaan tärkeää; ruokavalioni on oma asiani, 35 Kysymys 10: Kuinka tärkeää sinulle on kannustaa lähipiiriäsi siirtymään noudattamaasi ruokavalioon? o Erittäin tärkeää; haluaisin, että kaikki lähtisivät mukaan, 12 o Melko tärkeää. Se olisi hienoa, mutta ei välttämätöntä, 18 o Ei kovin tärkeää. En koe tärkeäksi yrittää vakuuttaa muita, 34 o Ei ollenkaan tärkeää; ruokavalioni on oma asiani, 36 Kysymys 10: Kuinka tärkeää sinulle on kannustaa lähipiiriäsi siirtymään noudattamaasi ruokavalioon? o Erittäin tärkeää; haluaisin, että kaikki lähtisivät mukaan, 32 o Melko tärkeää. Se olisi hienoa, mutta ei välttämätöntä, 24 o Ei kovin tärkeää. En koe tärkeäksi yrittää vakuuttaa muita, 21 o Ei ollenkaan tärkeää; ruokavalioni on oma asiani, 23 Kysymys 11: Oletko parisuhteessa? o Kyllä, 61 o En ole, 39 Kysymys 11: Oletko parisuhteessa? o Kyllä, 76 o En ole, 24 Kysymys 11: Oletko parisuhteessa? o Kyllä, 73 o En ole, 27 Kysymys 11: Oletko parisuhteessa? o Kyllä, 65 o En ole, 35

11 Kysymys 12: Kuinka tyytyväinen olet seksielämääsi yleisesti? o Tyytyväinen/melko tyytyväinen, 62 o Neutraali, 31 o Tyytymätön/melko tyytymätön, 7 Kysymys 12: Kuinka tyytyväinen olet seksielämääsi yleisesti? o Tyytyväinen/melko tyytyväinen, 57 o Neutraali, 37 o Tyytymätön/melko tyytymätön, 6 Kysymys 12: Kuinka tyytyväinen olet seksielämääsi yleisesti? o Tyytyväinen/melko tyytyväinen, 59 o Neutraali, 33 o Tyytymätön/melko tyytymätön, 8 Kysymys 12: Kuinka tyytyväinen olet seksielämääsi yleisesti? o Tyytyväinen/melko tyytyväinen, 59 o Neutraali, 22 o Tyytymätön/melko tyytymätön, 6 Kysymys 13: Olisiko erilainen suhtautuminen ravitsemukseen riittävä syy eroamiseen parisuhteessa? o Kyllä, 8 o Ei, 92 Kysymys 13: Olisiko erilainen suhtautuminen ravitsemukseen riittävä syy eroamiseen parisuhteessa? o Kyllä, 8 o Ei, 92

12 Kysymys 13: Olisiko erilainen suhtautuminen ravitsemukseen riittävä syy eroamiseen parisuhteessa? o Kyllä, 7 o Ei, 93 Kysymys 13: Olisiko erilainen suhtautuminen ravitsemukseen riittävä syy eroamiseen parisuhteessa? o Kyllä, 33 o Ei, 67 Kuinka tyytyväinen olet seksielämääsi? (%) erittäin tyytyväinen neutraali tyytymätön

13 Suurimmat esteet (%) Aika Tietämys Pidättäytyminen Kustannukset Ruoanlaittotaidot Sopivuus arkeen

LIITE Kysely: Taaperot tahtovat syödä itse!

LIITE Kysely: Taaperot tahtovat syödä itse! LIITE Kysely: Taaperot tahtovat syödä itse! Keskeiset tutkimustulokset taulukoina. Taulukot vain toimitukselliseen käyttöön. SYÖKÖ LAPSI SAMAA RUOKAA KUIN MUU PERHE (%), n= Syö täysin samaa ruokaa Syö

Lisätiedot

TERVEELLINEN RAVITSEMUS OSANA ARKEA

TERVEELLINEN RAVITSEMUS OSANA ARKEA TERVEELLINEN RAVITSEMUS OSANA ARKEA Mitä kaikkea terveellinen ravinto on? Terveellinen ravinto Terveellisestä ruokavaliosta saa sopivasti energiaa ja tarvittavia ravintoaineita Terveellinen ravinto auttaa

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry Tässä kyselyssä järjestötoiminta = Rauman Friski Tuult ry:n toiminta Kyselyitä lähetettiin marraskuussa yhdistyksen jäsenkirjeen mukana kappaletta. Kyselyn vastausprosentti oli, % JÄRJESTÖTOIMINTAAN OSALLISTUMINEN

Lisätiedot

Ruoka-apukysely Kemi ja Rovaniemi Marianne Hietaranta

Ruoka-apukysely Kemi ja Rovaniemi Marianne Hietaranta Ruoka-apukysely Kemi ja Rovaniemi 2018 Marianne Hietaranta Ruoka-apukyselyn tarkoitus ja vastaajat Mitä haluttiin tutkia? Keitä ruoka-avussa käy? Millaisia ovat näiden ihmisten kokemukset omasta terveydestä

Lisätiedot

Lataa Erityinen - Maija Haavisto. Lataa

Lataa Erityinen - Maija Haavisto. Lataa Lataa Erityinen - Maija Haavisto Lataa Kirjailija: Maija Haavisto ISBN: 9789523152403 Sivumäärä: 360 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 32.04 Mb Tämä suurelle yleisölle tarkoitettu tietokirja käsittelee kattavasti

Lisätiedot

ELÄMÄNTAPAMME MUUTOKSESSA

ELÄMÄNTAPAMME MUUTOKSESSA ELÄMÄNTAPAMME MUUTOKSESSA Piia Jallinoja, professori Pirkanmaan tulevaisuusfoorumi Hyvää elämää vastakin 21.2.2019, Tampere SYÖMINEN & RUOKA MUUTOKSESSA VEGEBUUMI MIHIN OLEMME MENOSSA? AVOKADOPASTA - 2012

Lisätiedot

Opiskelukysely Perustutkintokoulutus Vastaajia / Eliisa Kuorikoski Opiskelukyselyn tulokset perustutkintokoulutus

Opiskelukysely Perustutkintokoulutus Vastaajia / Eliisa Kuorikoski Opiskelukyselyn tulokset perustutkintokoulutus Opiskelukysely 2017 Perustutkintokoulutus Vastaajia 265 Opiskelukysely 2017 Opiskelukyselyn kohderyhmänä olivat perustutkinto-opiskelijat, jotka ovat aloittaneet nykyiset opintonsa 2015-2016. Kysely oli

Lisätiedot

15 VUOTTA ELÄKKEELLÄ. Tuoreen tutkimuksen tulokset Sini Kivihuhta 6.2.2015

15 VUOTTA ELÄKKEELLÄ. Tuoreen tutkimuksen tulokset Sini Kivihuhta 6.2.2015 15 VUOTTA ELÄKKEELLÄ Tuoreen tutkimuksen tulokset Sini Kivihuhta 6.2.215 1 VAI 2 VUOTTA? 2 KYSELY 8-VUOTIAILLE VASTAUKSIA 5 Teetimme 5 puhelinhaastattelua vuonna 1935 syntyneille suomalaisille eläkeläisille

Lisätiedot

Ruokavalinnoilla on merkitystä. s. 8 15

Ruokavalinnoilla on merkitystä. s. 8 15 Ruokavalinnoilla on merkitystä s. 8 15 1 Tavoitteet Ruokavalintoihin vaikuttavat tekijät Taito tunnistaa elintarvikkeiden terveellisyydestä kertovia piirteitä 2 Pohdittavaksi Kuka perheessäsi vastaa siitä,

Lisätiedot

KATTAVA ERIKOIS- PAINOS! Matkaopas vireämpään elämään

KATTAVA ERIKOIS- PAINOS! Matkaopas vireämpään elämään KATTAVA ERIKOIS- PAINOS! Matkaopas vireämpään elämään 4event - vireämmän elämän puolesta vuodesta 2001 2 3 Löydä energinen ja vireä elämä Hyvinvointi ja energinen elämä ovat kaikkialla. Mutta ne pitää

Lisätiedot

THASO12 - Ravitsemus Janne Rautiainen TH11K. Hoitotyön koulutusohjelma

THASO12 - Ravitsemus Janne Rautiainen TH11K. Hoitotyön koulutusohjelma THASO12 - Ravitsemus 25.10.2011 Janne Rautiainen TH11K Hoitotyön koulutusohjelma THASO12 - Ravitsemus 2 / 7 5.9.2012 Sisältö 1 Johdanto... 3 2 Ensimmäinen ohjauskerta... 4 2.1 Ravintoanamneesi... 4 2.2

Lisätiedot

TÄHÄN TULEE JÄRJESTÖN NIMI. RAY tukee -barometri 2016

TÄHÄN TULEE JÄRJESTÖN NIMI. RAY tukee -barometri 2016 RAY tukee -barometri 2016 JÄRJESTÖTOIMINTAAN OSALLISTUMINEN 1. Kuinka usein olet osallistunut tämän sosiaali- ja terveysalan järjestön toimintaan 12 viime kuukauden aikana? Järjestöllä tarkoitetaan tässä

Lisätiedot

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka TAPAAMINEN Tehtävä Tutki liikuntapiirakkaa ja suunnittele itsellesi oma piirakka. Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka Liikuntapiirakka: UKK-instituutti 34 TAPAAMINEN Oma liikuntapiirakkani 35 TAPAAMINEN

Lisätiedot

Resurssiviisas kansalainen

Resurssiviisas kansalainen Resurssiviisas kansalainen Tutkimuksen osaraportti: ruokaan ja ravintoon liittyvät tulokset 5.7.07 Kantar TNS Jaakko Hyry 00879 Resurssiviisas kansalainen 07 Sisältö Tutkimuksen toteutus, sisältö ja aineiston

Lisätiedot

Kuluttajien käsityksiä broilerinlihasta. 22.3.2011 Hyvinvointia ja hygieniaa broilereiden hyvä hoito Suomessa Riitta Stirkkinen

Kuluttajien käsityksiä broilerinlihasta. 22.3.2011 Hyvinvointia ja hygieniaa broilereiden hyvä hoito Suomessa Riitta Stirkkinen Kuluttajien käsityksiä broilerinlihasta 22.3.2011 Hyvinvointia ja hygieniaa broilereiden hyvä hoito Suomessa Riitta Stirkkinen Broilerinlihan kulutus Suomessa 2010 2009 2008 2007 2006 milj. kg milj. kg

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRI Tietoa järjestöille

RAY TUKEE BAROMETRI Tietoa järjestöille RAY TUKEE BAROMETRI 2016 Tietoa järjestöille MIKÄ RAY TUKEE -BAROMETRI ON? Raha-automaattiyhdistyksen suunnittelema RAY tukee -barometri on erityyppisten järjestöjen ja avustuskohteiden kohderyhmille suunnattu,

Lisätiedot

Kilpailukykyä työhyvinvoinnista

Kilpailukykyä työhyvinvoinnista Kilpailukykyä työhyvinvoinnista Tarkastelussa suomalaisten työpaikkojen toimet työhyvinvoinnin kehittämiseksi 12.5.2016 Finlandia-talo Tutkimuskokonaisuuden taustaa Aula Research Oy toteutti LähiTapiolan

Lisätiedot

Sinivalkoinen jalanjälki. Kampanjatutkimus

Sinivalkoinen jalanjälki. Kampanjatutkimus Sinivalkoinen jalanjälki Kampanjatutkimus Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää 1. Mitkä tekijät vaikuttavat kuluttajien ostopäätöksiin? 2. Mikä on suomalaisuuden merkitys ostopäätöksissä? 3. Mikä on suomalaisten

Lisätiedot

TUBESSA ON VOIMAA. Ensimmäistä kertaa vertailussa mukana myös blogit sekä Instagram!

TUBESSA ON VOIMAA. Ensimmäistä kertaa vertailussa mukana myös blogit sekä Instagram! TUBESSA ON VOIMAA Me haluttiin tutkia kuinka paljon ja tehtiin heinäkuussa 2018 laajamittainen (n=1000) kyselykartoitus 15 35-vuotiaille jo kolmatta vuotta peräkkäin. Ensimmäistä kertaa vertailussa mukana

Lisätiedot

Lataa Karpin keittokirja - Katriina Luotonen. Lataa

Lataa Karpin keittokirja - Katriina Luotonen. Lataa Lataa Karpin keittokirja - Katriina Luotonen Lataa Kirjailija: Katriina Luotonen ISBN: 9789522200358 Sivumäärä: 356 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 20.73 Mb 300 ruokaohjetta vähähiilihydraattiseen ruokavalioon

Lisätiedot

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:

Lisätiedot

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia? EKOLOGISUUS Ovatko lukiolaiset ekologisia? Mitä on ekologisuus? Ekologisuus on yleisesti melko hankala määritellä, sillä se on niin laaja käsite Yksinkertaisimmillaan ekologisuudella kuitenkin tarkoitetaan

Lisätiedot

SINKUT LOMALLA: Joka neljäs sinkku lähtisi sokkotreffilomalle tuntemattoman kanssa

SINKUT LOMALLA: Joka neljäs sinkku lähtisi sokkotreffilomalle tuntemattoman kanssa Veikkaus toteutti matka-aiheisen kyselytutkimuksen ajalla 7.4. 15.4.2016 Kyselyyn vastasi 1 033 henkilöä Veikkauksen 1,8 miljoonasta kanta-asiakkaasta Yli tuhat asiakasta on kattava otos Veikkauksen kanta-asiakkaista.

Lisätiedot

VÄRITÄ ITSESI HYVINVOIVAKSI

VÄRITÄ ITSESI HYVINVOIVAKSI VÄRITÄ ITSESI HYVINVOIVAKSI VÄRITÄ ITSESI HYVINVOIVAKSI ESITTELYN YLEISKATSAUS Carl Rehnborg ja NUTRIWAYn tarina Tasapainoisen ruokavalion haasteet Lisää väriä ruokavalioosi Tasapainoinen ruokavalio. Tasapainoinen

Lisätiedot

TerveysInfo. Erityistä ruokaa : opettajan materiaali Oppaan tarkoituksena on tarjota tieto ja taitopaketti erityisruokavaliota noudattaville.

TerveysInfo. Erityistä ruokaa : opettajan materiaali Oppaan tarkoituksena on tarjota tieto ja taitopaketti erityisruokavaliota noudattaville. TerveysInfo Diabetes ja keliakia: ruokaopas Opas kertoo käytännönläheisesti diabetes ja keliakiaruokavalioiden yhdistämisestä. Se sisältää mm. useita erilaisia raaka aine ja tuotetaulukoita, jotka auttavat

Lisätiedot

Tietoa ja inspiraatiota

Tietoa ja inspiraatiota Terveyspolitiikka Tietoa ja inspiraatiota Nykypäivänä arvostamme valinnan vapautta. Tämä ilmenee kaikkialla työelämässämme, vapaa-aikanamme ja koko elämäntyylissämme. Vapauteen valita liittyy luonnollisesti

Lisätiedot

Julkinen kuuleminen: EU:n ympäristömerkki kalastus- ja vesiviljelytuotteille

Julkinen kuuleminen: EU:n ympäristömerkki kalastus- ja vesiviljelytuotteille Case Id: 0de07826-cc4c-4173-b6d8-234da2c827b3 Date: 31/07/2015 11:53:18 Julkinen kuuleminen: EU:n ympäristömerkki kalastus- ja vesiviljelytuotteille Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia. Perustiedot

Lisätiedot

KALA SUOMALAISTEN RUOKAPÖYDÄSSÄ KATRIINA PARTANEN TOIMINNANJOHTAJA, PRO KALA

KALA SUOMALAISTEN RUOKAPÖYDÄSSÄ KATRIINA PARTANEN TOIMINNANJOHTAJA, PRO KALA KALA SUOMALAISTEN RUOKAPÖYDÄSSÄ KATRIINA PARTANEN TOIMINNANJOHTAJA, PRO KALA 16.11.2012 Tutkimuksen tavoitteet Selvittää kuluttajien käsityksiä ja asennoitumista kalaan ja kalatalouteen Verrata tuloksia

Lisätiedot

Trendejä meiltä ja maailmalta

Trendejä meiltä ja maailmalta Trendejä meiltä ja maailmalta Ruokavalioiden ja kulutustottumusten pirstaloituminen Ei hallitsevaa ruokavaliosuuntausta vaan täsmähyvinvointia Pirstaloitunut Free from kulutus hyvinvoinnin tukena Kuinka

Lisätiedot

YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON?

YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON? YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON? Kysely Etelä-Pohjanmaan kyläyhdistyksille Ruralia-instituutti 2018 1 OSA 4B: KYLÄYHDISTYS JA YRITTÄJYYS MIELIPIDEVÄITTÄMÄT Ruralia-instituutti

Lisätiedot

Suomalaisen työn liitto (STL) - Suomalainen kuluttaja muuttuvassa ympäristössä 2014

Suomalaisen työn liitto (STL) - Suomalainen kuluttaja muuttuvassa ympäristössä 2014 Suomalaisen työn liitto (STL) - Suomalainen kuluttaja muuttuvassa ympäristössä 2014 28.08.2014 Mikko Kesä, Jan-Erik Müller, Tuomo Saarinen Innolink Research Oy Yleistä tutkimuksesta Tutkimuksen tarkoituksena

Lisätiedot

Päättökysely 2018 tulokset

Päättökysely 2018 tulokset Perustutkintokoulutus VALMA-koulutus TELMA-koulutus Päättökysely opintonsa päättäville opiskelijoille Päättökysely toteutettiin Webropol-kyselynä huhti-toukokuussa 2018 Kyselyssä oli kolme teemaa: elämänlaadun

Lisätiedot

Lataa Keventäjä hallitsee syömistä - Anette Palssa. Lataa

Lataa Keventäjä hallitsee syömistä - Anette Palssa. Lataa Lataa Keventäjä hallitsee syömistä - Anette Palssa Lataa Kirjailija: Anette Palssa ISBN: 9789513158248 Sivumäärä: 117 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 37.61 Mb Kirjan tavoitteena on herättää ajatuksia ja

Lisätiedot

Lasten arviointikyselyn tuloksia APIP-toiminnasta 4/2014 (lv. 13-14)

Lasten arviointikyselyn tuloksia APIP-toiminnasta 4/2014 (lv. 13-14) Lasten arviointikyselyn tuloksia APIP-toiminnasta 4/14 (lv. 13-14) Lasten kyselyn saivat huoltajien kyselyn yhteydessä lasta, joista palautui 16. Vastausprosentti oli 4,7 %. Lasten kysely muodostui 12

Lisätiedot

Ravitsemustaidoilla hyvinvointia Päijät-Hämeeseen

Ravitsemustaidoilla hyvinvointia Päijät-Hämeeseen Ravitsemustaidoilla hyvinvointia Päijät-Hämeeseen Raportti Päijät-Hämeen ravitsemusterveyden edistämisen suunnitelmaan liittyvän kyselyn tuloksista 2015 Ravitsemussuunnitelman tavoitteissa erittäin tärkeää

Lisätiedot

Kysely Lukkarin ylläpitäjille

Kysely Lukkarin ylläpitäjille Kysely Lukkarin ylläpitäjille 1. Miten tyytyväinen olet Lukkariin? Anna Lukkarille yleisarvosana. Vastaajien määrä: 285 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Yhteensä Huono 4 7 17 17 19 32 78 76 32 3 Erinomaine 285 6,65

Lisätiedot

Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille.

Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille. 27.3.2014 YHTEENVETO ASIAKASPALAUTTEESTA SOS-Lapsikyliin ja nuorisokotiin sijoitettujen läheiset 1. Kyselyn taustaa Kirjallinen palautekysely SOS-lapsikyliin ja SOS-Lapsikylän nuorisokotiin sijoitettujen

Lisätiedot

Alle 1-vuotiaan ruokailu

Alle 1-vuotiaan ruokailu SYÖDÄÄN YHDESSÄ Alle 1-vuotiaan ruokailu Ruokasuositukset lapsiperheille 2016 SYÖDÄÄN YHDESSÄ Lapsen ensimmäinen ruokavuosi rakentaa pohjaa monipuolisille ja terveellisille ruokatottumuksille. Lapsen myötä

Lisätiedot

Nuorten osallisuus, työelämävalmiudet ja hyvinvointi -kyselytutkimuksen tuloksia

Nuorten osallisuus, työelämävalmiudet ja hyvinvointi -kyselytutkimuksen tuloksia Nuorten osallisuus, työelämävalmiudet ja hyvinvointi -kyselytutkimuksen tuloksia Nuoren hyvä arki rakentuu monesta tekijästä, kuten hyvistä ihmissuhteista, voimavaroja tukevista harrastuksista, yhteenkuuluvuuden

Lisätiedot

Minkälaiseksi lastensuojelun perhehoitajat kokevat hyvinvointinsa? Hyvinvointi-kyselyn tuloksia Nina Rauhala, sosionomiopiskelija, TAMK

Minkälaiseksi lastensuojelun perhehoitajat kokevat hyvinvointinsa? Hyvinvointi-kyselyn tuloksia Nina Rauhala, sosionomiopiskelija, TAMK Minkälaiseksi lastensuojelun perhehoitajat kokevat hyvinvointinsa? Hyvinvointi-kyselyn tuloksia Nina Rauhala, sosionomiopiskelija, TAMK Kyselyn taustatietoja Kyselyyn vastasi yhteensä 168 henkilöä. Heistä

Lisätiedot

Infopankin kävijäkysely 2014 - tulokset

Infopankin kävijäkysely 2014 - tulokset Infopankin kävijäkysely 2014 - tulokset Suomi sinun kielelläsi - Finland in your language www.infopankki.fi Mitä tutkittiin? Ketä Infopankin käyttäjät ovat ja miten he löytävät Infopankin? Palveleeko sivuston

Lisätiedot

FORMARE 2015. Ravinnon merkitys hyvinvoinnille - ja ohjeet terveelliseen ruokavalioon

FORMARE 2015. Ravinnon merkitys hyvinvoinnille - ja ohjeet terveelliseen ruokavalioon FORMARE 2015 Ravinnon merkitys hyvinvoinnille - ja ohjeet terveelliseen ruokavalioon Sisältö Kalorit ja kulutus Proteiini Hiilihydraatti Rasva Vitamiinit Kivennäis- ja hivenaineet Vesi ja nesteytys Ravintosuositukset

Lisätiedot

3/2014. Tietoa lukijoista

3/2014. Tietoa lukijoista 3/2014 Tietoa lukijoista Kantri on Maaseudun Tulevaisuuden, Suomen 2. luetuimman päivälehden, kuukausiliite. Se on maaseudulla asuvalle ihmiselle tehty aikakauslehti. Lehti on onnistunut tehtävässään ja

Lisätiedot

Suuri valmisruokatutkimus. Saarioinen Oy / 15.10.2013

Suuri valmisruokatutkimus. Saarioinen Oy / 15.10.2013 Suuri valmisruokatutkimus Saarioinen Oy / 15.10.2013 Tutkimus pähkinänkuoressa Vastaajat: suomalaiset 18v. täyttäneet Tiedonkeräys: TNS Gallupin web-kysely GallupForum -vastaajakannassa Kenttätyöaika:

Lisätiedot

Margariini tosi tärkeä osa monipuolista ruokavaliota!

Margariini tosi tärkeä osa monipuolista ruokavaliota! Margariini tosi tärkeä osa monipuolista ruokavaliota! www.margariini.fi Kiva, että rasvat kiinnostavat! Rasvoja tarvitaan, sehän on selvä. Niin monet meistä nauttivat kuitenkin edelleen liikaa ikäviä kovia

Lisätiedot

Lataa Paleo - Heljä Suuronen-Geib. Lataa

Lataa Paleo - Heljä Suuronen-Geib. Lataa Lataa Paleo - Heljä Suuronen-Geib Lataa Kirjailija: Heljä Suuronen-Geib ISBN: 9789522209320 Sivumäärä: 350 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 18.47 Mb Paleo eli kivikautinen ruokavalio on tehokas keino hallita

Lisätiedot

Hyvät yritykset näkyväksi tutkimustuloksia

Hyvät yritykset näkyväksi tutkimustuloksia SUOMALAISEN TYÖN LIITTO Hyvät yritykset näkyväksi tutkimustuloksia Suomalaisen Työn Liiton tutkimusselvityksiä 2016-2019 Tutkimusten taustoista 2018 Tutkimukset: Suomalaisen Työn Liiton Bränditutkimus

Lisätiedot

Kysely laskutuspalvelun käyttäjille Tulosten tiivistys

Kysely laskutuspalvelun käyttäjille Tulosten tiivistys Kysely laskutuspalvelun käyttäjille Tulosten tiivistys 22.10.2018 1 Taustaa tutkimukselle Aula Research Oy toteutti työeläkeyhtiö Elon toimeksiannosta kyselytutkimuksen laskutuspalveluyritysten käyttäjien

Lisätiedot

Muuttuva lihankulutus. Miten ja miksi suomalaiset syövät lihaa?

Muuttuva lihankulutus. Miten ja miksi suomalaiset syövät lihaa? Muuttuva lihankulutus. Miten ja miksi suomalaiset syövät lihaa? Johanna Mäkelä, Kuluttajatutkimuskeskus Sari Forsman-Hugg, MTT ProAgrian ja MTT:n Sikatalouden seminaari 2.6.2010 Vantaa Miksi lihankulutus

Lisätiedot

Jätevesiremonttitutkimus haja-asutusalueen omakotitaloille ja kesämökeille. Heinäkuu 2018

Jätevesiremonttitutkimus haja-asutusalueen omakotitaloille ja kesämökeille. Heinäkuu 2018 Jätevesiremonttitutkimus haja-asutusalueen omakotitaloille ja kesämökeille Heinäkuu 2018 Tutkimuksen taustatiedot 10 monivalintakysymystä 1. Asuinalue, 2. Tietous jätevedenkäsittelyn lainsäädännöstä, 3.

Lisätiedot

#KAIKKITIETÄÄ MITEN PITÄISI SYÖDÄ VAI TIETÄÄKÖ?

#KAIKKITIETÄÄ MITEN PITÄISI SYÖDÄ VAI TIETÄÄKÖ? #KAIKKITIETÄÄ MITEN PITÄISI SYÖDÄ VAI TIETÄÄKÖ? Noora Seilo, yhteisöterveyden ylilääkäri, YTHS #kaikkitietää, että aivot rakastaa värikästä ruokaa Kasvisten syönti on hieman lisääntynyt Hedelmien syönti

Lisätiedot

PIDETÄÄN YHTÄ TUTKIMUS

PIDETÄÄN YHTÄ TUTKIMUS PIDETÄÄN YHTÄ TUTKIMUS YLEISTÄ TUTKI- MUKSESTA Tiedon keruu toteutettiin heinäkuussa 2017 CINT AB:n hallinnoimassa internetpaneelissa. Tutkimukseen vastasi yhteensä 990 henkilöä, joista 282 on 15-17-vuotiaita

Lisätiedot

Rinnakkaislääketutkimus 2009

Rinnakkaislääketutkimus 2009 Rinnakkaislääketutkimus 2009 Rinnakkaislääketeollisuus ry Helmikuu 2009 TNS Gallup Oy Pyry Airaksinen Projektinumero 76303 Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu vain tilaajan omaan käyttöön. Niitä

Lisätiedot

Lataa Parantava ketoosi - Elviira Krebber. Lataa

Lataa Parantava ketoosi - Elviira Krebber. Lataa Lataa Parantava ketoosi - Elviira Krebber Lataa Kirjailija: Elviira Krebber ISBN: 9789522604859 Sivumäärä: 287 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 33.56 Mb Ketogeeninen ruokavalio on paitsi historiallisesti

Lisätiedot

HYVINVOINTILOMAKE. pvm

HYVINVOINTILOMAKE. pvm HYVINVOINTILOMAKE pvm Tämä kyselylomake käsittelee hyvinvointiasi, elämäntapojasi ja sitä, miten hoidat pitkäaikaissairauttasi tai -sairauksiasi, jos sinulla on sellaisia. Täytä lomake ja ota se mukaasi

Lisätiedot

HYPOGLYKEMIAPÄIVÄKIRJANI

HYPOGLYKEMIAPÄIVÄKIRJANI Hypoglykemia tarkoittaa tilaa, jossa verensokerin taso on alle 3,9 mmol/l tai 70 mg/dl 1, tosin tarkka lukema voi vaihdella yksilöllisesti. Hypoglykemia voi johtua useista syistä, ja sen yleisin aiheuttaja

Lisätiedot

Kananmunien ostopäätökseen vaikuttavat tekijät

Kananmunien ostopäätökseen vaikuttavat tekijät Kananmunien ostopäätökseen vaikuttavat tekijät SIIPISEMINAARI Pasi Saarnivaara.10.017 Kananmunien kulutus 1 kg per henkilö EU 016: 1,6 kg (kuorimunat ja munatuotteet yhteensä) = noin 00 kananmunaa per

Lisätiedot

ALUEELLINEN ASIAKASRAATI VÄINÖLÄN PÄIVÄKOTI

ALUEELLINEN ASIAKASRAATI VÄINÖLÄN PÄIVÄKOTI ALUEELLINEN ASIAKASRAATI VÄINÖLÄN PÄIVÄKOTI 12.12.2016 VARHAISKASVATUSSUUNNITELMAN PERUSTEET Varhaiskasvatuksen tehtävä on vahvistaa lasten hyvinvointiin ja turvallisuuteen liittyviä taitoja sekä ohjata

Lisätiedot

Suomalaiset johtavat kasvisaterioissa, kuluttajat skeptisiä teollisia ruokavalmisteita kohtaan

Suomalaiset johtavat kasvisaterioissa, kuluttajat skeptisiä teollisia ruokavalmisteita kohtaan #orklabarometri LEHDISTÖTIEDOTE Vapaa julkaistavaksi, 8.2.2017 Suomalaiset johtavat kasvisaterioissa, kuluttajat skeptisiä teollisia ruokavalmisteita kohtaan TIIVISTELMÄ Pohjoismaisen ruokabarometrin mukaan

Lisätiedot

Lataa Potkua proteiinista - Anna Sward. Lataa

Lataa Potkua proteiinista - Anna Sward. Lataa Lataa Potkua proteiinista - Anna Sward Lataa Kirjailija: Anna Sward ISBN: 9789522940957 Sivumäärä: 276 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 33.80 Mb Markkinoiden ensimmäinen kokonaisvaltainen proteiinikeittokirja

Lisätiedot

EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT

EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO 2017-75-VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT Sisällysluettelo Kuva-, kuvio- ja taulukkoluettelo... 3 1 JOHDANTO... 4 2 TOIMINTAKYKY... 6 2.1 Itsenäisyys...

Lisätiedot

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI YRITTÄJIEN HYVINVOINTI Yrittäjien työhyvinvointikysely 2013 tulokset 4.9.2013 Kati Huoponen, Mari Merilampi ja Jouni Vatanen TAUSTAA Kysely lähetettiin yli 10 000:lle Ilmarisen yrittäjäasiakkaalle Kyselyyn

Lisätiedot

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti Lääketeollisuus ry:n toimeksiannosta tutkimuksen suomalaisten

Lisätiedot

Kielibarometri mittaa kuinka hyvin kielivähemmistö saa palveluita omalla kielellään kotikunnassaan. Tutkimus kattaa kaikki kaksikieliset kunnat.

Kielibarometri mittaa kuinka hyvin kielivähemmistö saa palveluita omalla kielellään kotikunnassaan. Tutkimus kattaa kaikki kaksikieliset kunnat. Kielibarometri 14.. Yhteenveto Kielibarometri tuloksista Kielibarometri mittaa kuinka hyvin kielivähemmistö saa palveluita omalla kielellään kotikunnassaan. Tutkimus kattaa kaikki kaksikieliset kunnat.

Lisätiedot

Suomalaiset ostopäätösten äärellä -selvitys: Design from Finland -merkkiin liittyviä löydöksiä. Muutosvoimat kulutuspäätösten takana

Suomalaiset ostopäätösten äärellä -selvitys: Design from Finland -merkkiin liittyviä löydöksiä. Muutosvoimat kulutuspäätösten takana Suomalaiset ostopäätösten äärellä -selvitys: Design from Finland -merkkiin liittyviä löydöksiä Muutosvoimat kulutuspäätösten takana Tutkimuksen toteutus VAIHE 1 VAIHE 2 Online yhteisö Kvantitatiivinen

Lisätiedot

Gluteeniton kaura tuotantovaihtoehtona Miska Kuusela Helsingin Mylly

Gluteeniton kaura tuotantovaihtoehtona Miska Kuusela Helsingin Mylly Gluteeniton kaura tuotantovaihtoehtona Miska Kuusela Helsingin Mylly Etunimi Sukunimi Helsinki Mills Oats Flakes, Bran, Groats, Porridges Conventional Organic Gluten-Free Organic Gluten- Free Mueslies

Lisätiedot

FC WILD Tyytyväisyyskysely

FC WILD Tyytyväisyyskysely FC WILD Tyytyväisyyskysely 2015 26.04.2015 Yleistä/taustaa Tyytyväisyyskysely järjestettiin neljättä kertaa. Kyselyn tavoitteena on saada kuuluviin kentän ääni, jotta seura pystyy ottamaan jäsenistön toiveet

Lisätiedot

Vegaaniherkkuja luonnonmukaisesti viljellyistä raaka-aineista

Vegaaniherkkuja luonnonmukaisesti viljellyistä raaka-aineista Vegaaniherkkuja luonnonmukaisesti viljellyistä raaka-aineista Eettistä ja ekologista luomuruokaa Topas on saksalainen luomuruokaa valmistava yritys, jonka tuotteiden valmistuksessa ei ole käytetty geenimanipuloituja

Lisätiedot

Suomalainen haluaa asua pientalossa lähellä kaupunkia tiivis, kaupunkimainen rakentaminen torjutaan

Suomalainen haluaa asua pientalossa lähellä kaupunkia tiivis, kaupunkimainen rakentaminen torjutaan Tiedote Julkaistavissa..0 klo 00.0 Suomalainen haluaa asua pientalossa lähellä kaupunkia tiivis, kaupunkimainen rakentaminen torjutaan Väite, jonka mukaan asumisen ja rakentamisen tulee olla tiivistä ja

Lisätiedot

SUOMI SYÖ 2010 Asennetrendit Kotimainen elintarvikeketju

SUOMI SYÖ 2010 Asennetrendit Kotimainen elintarvikeketju SUOMI SYÖ Asennetrendit Kotimainen elintarvikeketju Tutkitut väittämät: Minulla kuluttajana on tärkeää, että suomalaiset elintarvikkeet voitaisiin jäljittää maatilalle saakka Minulle on tärkeää, että ostamalla

Lisätiedot

MIKSI SYÖDÄ LIHAA. Soile Käkönen Ravitsemusasiantuntija HKScan Finland

MIKSI SYÖDÄ LIHAA. Soile Käkönen Ravitsemusasiantuntija HKScan Finland MIKSI SYÖDÄ LIHAA Soile Käkönen Ravitsemusasiantuntija HKScan Finland 1 Suomalaiset ravitsemussuositukset Kaikkea saa syödä Ravintoaineista ruokaan Kansalliset erityispiirteet Lisää kasviksia Laatu Rasva

Lisätiedot

NUORET LUUPIN ALLA KOULUKYSELY 2014

NUORET LUUPIN ALLA KOULUKYSELY 2014 NUORET LUUPIN ALLA KOULUKYSELY 2014 Leena Haanpää Lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus CYRI Turun yliopisto LANU-koordinaatioryhmä 26.11.2015 Turku Näin tutkimus toteutettiin NUORET LUUPIN ALLA 2014 Vastaajat

Lisätiedot

TerveysInfo. Drick mjölk hela livet. Barn och mjölk Lehtinen käsittelee lasten maitosuosituksia. Ruotsinkielinen

TerveysInfo. Drick mjölk hela livet. Barn och mjölk Lehtinen käsittelee lasten maitosuosituksia. Ruotsinkielinen TerveysInfo Barn och mjölk Lehtinen käsittelee lasten maitosuosituksia. Ruotsinkielinen maksuton, A5 : 4 s. : piirr. : 4 vär. http:///www/fi/liitetiedostot/ Barnet_och_mjolken. Hakusanat: ravitsemus, lapset,

Lisätiedot

Pysytään lujina naiset!

Pysytään lujina naiset! Pysytään lujina naiset! Nykyajan tietotulva ei välttämättä anna selkeää kuvaa, miten syödä terveellisesti. Sen sijaan se saattaa hämmentää ja terveellisesti syöminen voi tuntua vaikealta, kalliilta ja

Lisätiedot

Metsäammattilaisten suhtautuminen erirakenteiskasvatukseen. Zhuo Cheng & Sauli Valkonen Metsäntutkimuslaitos

Metsäammattilaisten suhtautuminen erirakenteiskasvatukseen. Zhuo Cheng & Sauli Valkonen Metsäntutkimuslaitos Metsäammattilaisten suhtautuminen erirakenteiskasvatukseen Zhuo Cheng & Sauli Valkonen Metsäntutkimuslaitos Tutkimus eri-ikäiskasvatuksen seminaarisarjan osallistujat 8/19 tilaisuudesta, 771/985 osallistujasta

Lisätiedot

Hyvinvointi, osallisuus ja vapaa-aika Terveys Elintavat

Hyvinvointi, osallisuus ja vapaa-aika Terveys Elintavat 4-5lk Nurmijärvi,(vertailu: Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Tuusula) vastaajia 1061/vastausprosentti 80 % Hyvinvointi, osallisuus ja vapaa-aika Suurin osa on tyytyväinen elämäänsä(87,3 %, vähiten

Lisätiedot

Iisalmen kaupungin elinvoimapalvelut asiakastyytyväisyyskyselyn 2015 havainnot

Iisalmen kaupungin elinvoimapalvelut asiakastyytyväisyyskyselyn 2015 havainnot Iisalmen kaupungin elinvoimapalvelut asiakastyytyväisyyskyselyn 201 havainnot KYSELYN TAVOITE JA TOTEUTUS Tavoitteena oli selvittää Iisalmen kaupungin elinvoimapalveluiden vuoden 201 aikana asioineiden

Lisätiedot

TYTTÖ JOKA PYSYY HOIKKANA SYÖMÄLLÄ PELKKÄÄ SUKLAATA

TYTTÖ JOKA PYSYY HOIKKANA SYÖMÄLLÄ PELKKÄÄ SUKLAATA Lue artikkeli ja vastaa sitä seuraaviin kysymyksiin. TYTTÖ JOKA PYSYY HOIKKANA SYÖMÄLLÄ PELKKÄÄ SUKLAATA Daily Mailin toimittaja 5 10 15 20 25 30 35 40 45 Eräs opiskelija on hämmentänyt ravitsemusasiantuntijoita

Lisätiedot

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN Tähän vihkoon on koottu kysymyksiä, jotka auttavat sinua miettimään omaa vointiasi. Vihkon kysymykset auttavat sinua myös miettimään, millaista apua

Lisätiedot

Luottamus hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita on vähentynyt viime vuodesta

Luottamus hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita on vähentynyt viime vuodesta 12.7.2016 Luottamus hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita on vähentynyt viime vuodesta Suomalaisista alle kolmannes (30 %) ilmoittaa, että Juha Sipilän hallituksen (keskusta, perussuomalaiset, kokoomus)

Lisätiedot

Akavan kirkollisten jäsenkysely 2010: Yhä useampi toivoo naista piispaksi

Akavan kirkollisten jäsenkysely 2010: Yhä useampi toivoo naista piispaksi Julkaistu Crux 3/010 Akavan kirkollisten jäsenkysely 010: Yhä useampi toivoo naista piispaksi Kati Niemelä Nuoret pappisnaiset ovat kiinnostuneita kirkkoherran virasta ja muista esimiestehtävistä. Naispiispaa

Lisätiedot

Lataa Oikeaa ravintoa minulle - Marja Ruuti. Lataa

Lataa Oikeaa ravintoa minulle - Marja Ruuti. Lataa Lataa Oikeaa ravintoa minulle - Marja Ruuti Lataa Kirjailija: Marja Ruuti ISBN: 9789512087426 Sivumäärä: 176 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 27.59 Mb Kun erilaista ravintotietoutta tulee medioista tulvimalla

Lisätiedot

Merkkitekoja-kampanjan kuluttajatutkimus Pieni teko, iso kiitos

Merkkitekoja-kampanjan kuluttajatutkimus Pieni teko, iso kiitos Merkkitekoja-kampanjan kuluttajatutkimus Pieni teko, iso kiitos Kantar TNS Oy Tarja Pentilä Merkkitekoja-kampanja 2018 kuluttajan suhde vastuullisuuteen ja valintojen merkityksellisyyteen Päätulokset Vastuullisuusmerkit

Lisätiedot

Ateria 14. 4.11.2014 Gluteeniton ruokavalio ja asiakasnäkökulma HoReCa:ssa. Katri Hautanen Fria Bröd

Ateria 14. 4.11.2014 Gluteeniton ruokavalio ja asiakasnäkökulma HoReCa:ssa. Katri Hautanen Fria Bröd Ateria 14 4.11.2014 Gluteeniton ruokavalio ja asiakasnäkökulma HoReCa:ssa Katri Hautanen Fria Bröd Agenda Gluteeniton ruokavalio kenelle ja miksi? Hyvä gluteeniton elämä kuinka HoReCa-toimijana voin vaikuttaa

Lisätiedot

Tekijänoikeus Tekijänoikeusbarometri_ttu&ple

Tekijänoikeus Tekijänoikeusbarometri_ttu&ple Tekijänoikeus Suomalaiset pitävät tekijänoikeuksia tärkeänä asiana Vastaajia pyydettiin kertomaan, mitä mieltä he ovat tekijänoikeuksista. Haastatelluille esitettiin kolme kuvailevaa sanaparia: tärkeä

Lisätiedot

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? o 3 kertaa viikossa tai useammin o 1 3 kertaa viikossa o 1 3 kertaa kuukaudessa o Harvemmin

Lisätiedot

KALA SUOMALAISTEN RUOKAPÖYDÄSSÄ KATRIINA PARTANEN TOIMINNANJOHTAJA, PRO KALA 30.10.2011

KALA SUOMALAISTEN RUOKAPÖYDÄSSÄ KATRIINA PARTANEN TOIMINNANJOHTAJA, PRO KALA 30.10.2011 KALA SUOMALAISTEN RUOKAPÖYDÄSSÄ KATRIINA PARTANEN TOIMINNANJOHTAJA, PRO KALA 30.10.2011 Tutkimuksen tavoitteet Selvittää kuluttajien käsityksiä ja asennoitumista kalaan ja kalatalouteen Verrata tuloksia

Lisätiedot

Luonnollisen läheltä

Luonnollisen läheltä Luonnollisen läheltä Se tulee läheltä. MAITOKOLMION MAITO ON AITOA LÄHIMAITOA Maitokolmion maito tuotetaan lähitiloilla melkein naapurissa. Se kerätään viikon jokaisena päivänä, pakataan ja lähetetään

Lisätiedot

Osuustoimintatutkimus 2017 VILJELIJÄT Yhteenveto. Osuustoimintatutkimus Kantar TNS Agri

Osuustoimintatutkimus 2017 VILJELIJÄT Yhteenveto. Osuustoimintatutkimus Kantar TNS Agri Osuustoimintatutkimus 2017 VILJELIJÄT Yhteenveto Osuustoimintatutkimus 2017 - Kantar TNS Agri 1 Yhteenveto Suhtautuminen Suhtautuminen osuustoimintaan on myönteisempää kuin 10 vuotta sitten Viljelijät

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa. Etelä-Suomen aluetulokset

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa. Etelä-Suomen aluetulokset Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Etelä-Suomen aluetulokset Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kunnanvaltuutettujen, kunnanjohtajien ja ylimpien sote-virkamiesten parissa

Lisätiedot

URHEILURAVITSEMUKSEN PERUSTEET RENTOUS RUOKAILUUN

URHEILURAVITSEMUKSEN PERUSTEET RENTOUS RUOKAILUUN Urhean valmentajakoulutus URHEILURAVITSEMUKSEN PERUSTEET RENTOUS RUOKAILUUN LAURA MANNER JA MARI LAHTI 4.12.2014 Terveurheilija.fi 1 Ravinto, ravitsemus ja ruoka? Ravinto = ruoka, juoma tai aine, jota

Lisätiedot

The Survey of Health, Ageing and Retirement in Europe 2017

The Survey of Health, Ageing and Retirement in Europe 2017 Sarjanumero Vastaajan ID - - Etunimi tai nimikirj. Haastattelupvm.: Haastattelijan ID: - - SHARE - 50+ Euroopassa The Survey of Health, Ageing and Retirement in Europe 2017 Vastaajan itsensä täyttämä kyselylomake

Lisätiedot

Marttajärjestön ja Pohjois- Karjalan Marttojen ympäristöteemat ja toimet. Maarit Sallinen-Uusoksa/Pohjois-Karjalan Martat ry 5.9.

Marttajärjestön ja Pohjois- Karjalan Marttojen ympäristöteemat ja toimet. Maarit Sallinen-Uusoksa/Pohjois-Karjalan Martat ry 5.9. Marttajärjestön ja Pohjois- Karjalan Marttojen ympäristöteemat ja toimet Maarit Sallinen-Uusoksa/Pohjois-Karjalan Martat ry 5.9.2018 TIETOA MARTOISTA 119-vuotias marttajärjestö on Suomen johtava arjen

Lisätiedot

ESPIRITU LIBRE TUTKIMUS

ESPIRITU LIBRE TUTKIMUS ESPIRITU LIBRE TUTKIMUS ESPIRITU LIBRE TUTKIMUKSEN TAUSTATIEDOT: 1003 vastaajaa Vastaajien ikähaarukka 25 55 v. Toteutus online haastatteluina toukokuussa 2012 KUINKA TYYTYVÄINEN OLET ELÄMÄÄSI TÄLLÄ HETKELLÄ?

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 6. kesäkuuta 2005 (13.06) (OR. en) 9803/05 SAN 99

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 6. kesäkuuta 2005 (13.06) (OR. en) 9803/05 SAN 99 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 6. kesäkuuta 2005 (13.06) (OR. en) 9803/05 SAN 99 SAATE Lähettäjä: Pääsihteeristö Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 9181/05 SAN 67 Asia: Neuvoston päätelmät

Lisätiedot

Kananmunamarkkinat ja ruokatrendit Kanaristeily Siipikarjaliitto. Saarnivaara, Pasi Kantar TNS Agri

Kananmunamarkkinat ja ruokatrendit Kanaristeily Siipikarjaliitto. Saarnivaara, Pasi Kantar TNS Agri Kananmunamarkkinat ja ruokatrendit Kanaristeily 2019 - Siipikarjaliitto Saarnivaara, Pasi 25.1.2019 Kantar TNS Agri Kananmunabarometri tammi-joulukuu 2018 (ennakko) Tammi-joulukuu TUOTANTO +2% KULUTUS

Lisätiedot

Finanssialan sääntely Suomessa

Finanssialan sääntely Suomessa Finanssialan sääntely Suomessa Poliittisten päättäjien näkemyksiä finanssialan sääntelystä 16.12.2014 Tutkimuksen taustaa Aula Research toteutti Finanssialan Keskusliiton toimeksiannosta kyselytutkimuksen

Lisätiedot

Kuluttajatrendit tutkimustiedon valossa

Kuluttajatrendit tutkimustiedon valossa Kuluttajatrendit tutkimustiedon valossa Mainostajat ja Kuluttajakäyttäytyminen 7.5.2013 WWW.KALEVA.FI Sisällys 1. Kohti kuluttajaymmärrystä 2. Kuluttaminen 3. Mediakäyttö WWW.KALEVA.FI Kohti kuluttajaymmärrystä

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? 1 3 kertaa viikossa tai useammin 2 1-3 kertaa viikossa 3 1-3 kertaa kuukaudessa

Lisätiedot

Päättökysely 2017 tulokset

Päättökysely 2017 tulokset Perustutkintokoulutus VALMA-koulutus TELMA-koulutus Päättökysely opintonsa päättäville opiskelijoille Päättökysely toteutettiin Webropol-kyselynä keväällä 2017 Kyselyssä oli kolme teemaa: elämänlaadun

Lisätiedot