Toimintaympäristö. TTL Tampere

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimintaympäristö. TTL Tampere"

Transkriptio

1 Toimintaympäristö TTL Tampere

2 Toiminta-alue Työterveyslaitoksen Tampereen aluetoimipisteen vastuualueeseen kuuluvat Kanta-Hämeeen, Päijät- Hämeen, Pirkanmaan, Etelä- Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski- Pohjanmaan maakunnat Alue on kooltaan km² eli noin 16 % koko Suomen pintaalasta Asukkaita alueella on yhteensä , mikä on noin 24 % koko Suomen väestöstä 09.09/ Työterveyslaitos / Marika Nevala / 2

3 Väestökehitys ja väestörakenne Tilastokeskuksen ennusteiden mukaan väestö tulee kasvamaan kaikissa alueen maakunnissa. Voimakkainta kasvu on Pirkanmaan, Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen maakunnissa. Etelä-Pohjanmaalla, Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla kasvu on maltillisempaa. Väestörakenne alueen maakunnissa vuonna 2008: 100 % 18,3 18,6 16,8 19,1 18,5 17,3 16,7 80 % 60 % 40 % 64,7 65,5 66,7 63,6 64,1 64,0 66,5 20 % 17,0 15,8 16,4 17,3 17,4 18,7 16,7 0 % Kanta-Häme Päijät-Häme Pirkanmaa Etelä- Pohjanmaa Pohjanmaa Keski- Pohjanmaa Koko maa 0-14 v v. 65- v / Työterveyslaitos / Marika Nevala / 3

4 Terveystilanne: kansantautien summaindeksi vuonna 2008 Kanta-Hämeen, Päijät- Hämeen, Pirkanmaan ja Pohjanmaan maakunnissa esiintyy keskimääräistä (=100) vähemmän kansantauteja Etelä-Pohjanmaalla ja Keski- Pohjanmaalla kansantauteja esiintyy keskimääräistä enemmän Kansantauteihin katsotaan kuuluvan verenpainetauti, sepelvaltimotauti, astma, diabetes, nivelreuma, sydämen vajaatoiminta ja psykoosit Pohjois-Pohjanmaa Kainuu Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Keski-Pohjanmaa Lappi Etelä-Pohjanmaa Etelä-Savo Keski-Suomi Etelä-Karjala Kymenlaakso Päijät-Häme Pirkanmaa Kanta-Häme Pohjanmaa Satakunta Varsinais-Suomi Uusimaa Itä-Uusimaa 97,9 96,6 94,4 93,4 92,5 91,7 90,4 83,9 82,8 82,1 139,6 130,0 128,8 122,7 121,0 119,7 115,6 114,3 112,9 Ahvenanmaa 70, / Työterveyslaitos / Marika Nevala / 4

5 Työllisyys ja työttömyys Työllisyysaste alueen maakunnissa vuonna 2008 (koko maan keskiarvo 70,6 %): Pirkanmaa 69,9 % Kanta-Häme 70,8 % Päijät-Häme 68,4 % Etelä-Pohjanmaa 70,0 % Pohjanmaa 74,5 % Keski-Pohjanmaa 71,3 % Työttömyysaste alueen maakunnissa vuonna 2008 (koko maan keskiarvo 6,4 %): Pirkanmaa 7,0 % Kanta-Häme 5,8 % Päijät-Häme 6,2 % Etelä-Pohjanmaa 5,4 % Pohjanmaa 4,7 % Keski-Pohjanmaa 6,0 % työvoimatutkimus 09.09/ Työterveyslaitos / Marika Nevala / 5

6 Elinkeinorakenne Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen ja Pirkanmaan maakuntien elinkeinorakenne noudattelee paljolti koko maan elinkeinorakennetta Teollisuuden työpaikkoja on kuitenkin kaikissa alueen maakunnissa maan keskiarvoa enemmän ja Kanta-Hämeessä myös palvelualan työpaikkoja on keskimääräistä enemmän Työpaikat päätoimialoittain vuonna 2006 (%) Kanta-Häme Päijät-Häme Pirkanmaa Koko maa Yhteiskunnalliset ja henkilökohtaiset palvelut 34,4 29,9 30,6 32,5 Teollisuus 21,1 25,1 24,0 17,8 Kauppa, majoitus- ja rav.toiminta 14,6 15,0 14,0 15,3 Rahoitus-, vakuutus-, ym. toiminta 11,6 11,4 14,7 15,0 Kuljetus, varastointi ja tietoliikenne 5,4 6,0 5,9 7,3 Rakentaminen 7,0 7,5 6,5 6,4 Maa- ja metsätalous 4,3 3,6 2,7 3,9 Toimiala tuntematon 0,9 0,9 0,9 1,0 Sähkö-, kaasu- ja vesihuolto 0,5 0,5 0,5 0,7 Kaivostoiminta ja louhinta 0,2 0,1 0,1 0,2 Yhteensä 100,0 100,0 100,0 100, / Työterveyslaitos / Marika Nevala / 6

7 Elinkeinorakenne Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa on maan keskiarvoa enemmän teollisuuden sekä maa- ja metsätalouden työpaikkoja Rahoitus-, vakuutus- ym. toiminnan työpaikkoja alueella on maan keskiarvoa vähemmän Työpaikat päätoimialoittain vuonna 2006 (%) Etelä-Pohjanmaa Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Koko maa Yhteiskunnalliset ja henkilökohtaiset palvelut 30,9 32,0 32,8 32,5 Teollisuus 21,8 25,7 17,9 17,8 Kauppa, majoitus- ja rav.toiminta 14,3 11,6 14,3 15,3 Rahoitus-, vakuutus-, ym. toiminta 8,2 10,7 9,5 15,0 Kuljetus, varastointi ja tietoliikenne 6,2 6,0 6,9 7,3 Rakentaminen 6,5 5,3 6,1 6,4 Maa- ja metsätalous 10,1 6,9 10,4 3,9 Toimiala tuntematon 1,2 0,9 1,0 1,0 Sähkö-, kaasu- ja vesihuolto 0,5 0,8 1,0 0,7 Kaivostoiminta ja louhinta 0,4 0,1 0,2 0,2 Yhteensä 100,0 100,0 100,0 100, / Työterveyslaitos / Marika Nevala / 7

8 Yritykset alueella Työterveyslaitoksen Tampereen aluetoimipisteen toimintaalueella on yhteensä yritystä eli noin 29 % koko maan yrityksistä Mikroyritysten (alle 10 henkilöä) ja pienten yritysten (alle 50 henkilöä) lukumäärät ja osuudet maakunnittain kaikista yrityksistä: Mikroyritysten lkm Mikroyrityksiä % Pienten yritysten lkm Pieniä yrityksiä % Pirkanmaa , ,7 Kanta-Häme , ,0 Päijät-Häme , ,8 Etelä-Pohjanmaa , ,4 Pohjanmaa , ,0 Keski-Pohjanmaa , ,2 Koko maa , ,0 Lähde: TE-keskus 09.09/ Työterveyslaitos / Marika Nevala / 8

9 Tutkimustoiminta Työterveyslaitoksen Tampereen aluetoimipisteen toimintaa lähellä olevat yliopistot ja muut tutkimuslaitokset: Tampereen yliopisto Tampereen teknillinen yliopisto Vaasan yliopisto VTT (Valtion teknillinen tutkimuskeskus) MTT (Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus) 09.09/ Työterveyslaitos / Marika Nevala / 9

10 Alueella vaikuttavat valtakunnalliset ja alueelliset ohjelmat Alueellista toimintaa ja kehittämistä ohjaavat erilaiset ohjelmat, mm: EAKR toimenpideohjelma (Etelä- ja Länsi-Suomen suuralueosiot) ESR toimenpideohjelma (Etelä- ja Länsi-Suomen suuralueosiot) Kanta-Hämeen maakuntaohjelma Päijät-Hämeen maakuntaohjelma Pirkanmaan maakuntaohjelma Etelä-Pohjanmaan maakuntaohjelma Pohjanmaan maakuntaohjelma Keski-Pohjanmaan maakuntaohjelma / Työterveyslaitos / Marika Nevala / 10

11 Alueellinen osaamiskeskustoiminta OSKE - Osaamiskeskusohjelma on määräaikainen erityisohjelma, jolla suunnataan paikallisia, alueellisia ja kansallisia voimavaroja huippuosaamisen hyödyntämiseen Työterveyslaitoksen Tampereen aluetoimipisteen alueella toimivat osaamisklusterit ja niitä toteuttavat osaamiskeskukset v : Asuminen (Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy ja Teknologiakeskus Innopark Oy, Hämeenlinna) Digitaaliset sisällöt (Teknologiakeskus Innopark Oy, Hämeenlinna ja Teknologiakeskus Hermia Oy, Tampere) Elintarvikekehitys (Agropolis Oy, Jokioinen ja Foodwest Oy, Seinäjoki) Energiateknologia (Merinova Oy, Vaasa ja Teknologiakeskus Hermia Oy, Tampere) HealthBIO (Finn-Medi Tutkimus Oy, Tampere) Hyvinvointi (Finn-Medi Tutkimus Oy, Tampere) Jokapaikan tietotekniikka (Teknologiakeskus Hermia Oy, Tampere) 09.09/ Työterveyslaitos / Marika Nevala / 11

12 Alueellinen osaamiskeskustoiminta Työterveyslaitoksen Tampereen aluetoimipisteen alueella toimivat osaamisklusterit ja niitä toteuttavat osaamiskeskukset v : Meri (Länsi-Suomen osaamiskeskus, Oy Merinova Ab, Vaasa) Nanoteknologia (Teknologiakeskus Hermia Oy, Tampere) Uusiutuva metsäteollisuus (Kokkolan seudun osaamiskeskus, Teknologiakeskus KETEK Oy) Ympäristöteknologia (Lahden seudun osaamiskeskus, Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy) Älykkäät koneet (Tampereen seudun osaamiskeskus, Seinäjoen seudun osaamiskeskus, Hämeen osaamiskeskus) / Työterveyslaitos / Marika Nevala / 12

13 Työterveyshuoltoyksiköt Työterveyslaitoksen Tampereen aluetoimipisteen toiminta-alueella sijaitsi v yhteensä 167 työterveyshuoltoyksikköä (v yksikköä) Eniten työterveyshuoltoyksiköitä tuottivat terveyskeskukset / kunnalliset liikelaitokset sekä lääkärikeskukset Harvinaisempia olivat työnantajien yhteiset tth-yksiköt Työterveyshuoltoyksiköt jakautuivat maakunnissa seuraavasti eri tuottajaryhmien kesken: TUOTTAJARYHMÄ Kanta-Häme Pirkanmaa Päijät-Häme Etelä- Pohjanmaa Pohjanmaa Keski- Pohjanmaa yht. Terveyskeskus / kunnallinen liikelaitos Työnantajan oma Työnantajien yhteinen Lääkärikeskuksen yms yht / Työterveyslaitos / Marika Nevala / 13

14 Työterveyshuollon asiakasmäärät Kanta-Hämeessä, Pirkanmaalla ja Päijät-Hämeessä eniten henkilöasiakkaita oli lääkärikeskusten tuottamilla työterveyshuoltoyksiköillä Etelä-Pohjanmaalla, Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla taas suuri osa työterveyshuollon asiakkaista käytti terveyskeskusten / kunnallisten liikelaitosten tuottamia palveluja (ks. tthyksiköiden määrät) TUOTTAJARYHMÄ Henkilöasiakkaiden määrä terveyskeskus /kunnallinen liikelaitos summa % työnantajan oma summa % työnantajien yhteinen summa % lääkärikeskuksen yms. summa % Yht. summa % Kanta-Häme , , , , Pirkanmaa , , , , Päijät-Häme , , , , Etelä-Pohjanmaa , , , Pohjanmaa , , , , Keski-Pohjanmaa , , , , / Työterveyslaitos / Marika Nevala / 14

15 Työterveyshuollon henkilöstö Työterveyslaitoksen Tampereen aluetoimipisteen toimintaalueella työskenteli vuonna 2007 erilaisissa työterveyshuoltoyksiköissä yhteensä (v.2004: 1 437) henkilöä, joista lääkäreitä 506 (565 vuonna 2004) terv.hoitajia ja sair.hoitajia 576 (600) avustavaa henkilöstöä 192 fysioterapeutteja 168 (200) psykologeja 55 (72) Täydennyskoulutetun henkilöstön osuus vuonna 2008: Verrattaessa täydennyskoulutettujen lukumäärää kaikkien toimien lukumäärään täydennyskoulutettuja oli n.59 % (lääkärikeskuksissa 55%, työnantajien omissa yksiköissä 64%, tk/kunnallisissa liikelaitoksissa 62 % ja työnantajien yhteisissä yksiköissä 55%) 09.09/ Työterveyslaitos / Marika Nevala / 15

16 Työterveyden ja turvallisuuden indikaattorit: ammattitaudit Vuonna 2006 Hämeen työsuojelupiirin alueella ilmoitettujen ammattitautien määrä oli yhteensä Tautiryhmittäin tarkasteltuna määrällisesti eniten todettiin meluvammoja sekä työperäisiä rasitussairauksia. Ilmaantuvuus alueella työllistä kohti oli 304, luku on hieman maan keskiarvoa (=290) suurempi. Ammattitaudit tautiryhmittäin Hämeen tsp:n alueella vuonna 2006 Meluvammat 351 Rasitussairaudet 214 Muut ammattitaudit 160 Asbestisairaudet 145 Ihotaudit 145 Hengityselinallergiat / Työterveyslaitos / Marika Nevala / 16

17 Työterveyden ja turvallisuuden indikaattorit: ammattitaudit Vuonna 2006 Vaasan työsuojelupiirin alueella ilmoitettujen ammattitautien määrä oli yhteensä 700. Tautiryhmittäin tarkasteltuna määrällisesti eniten todettiin työperäisiä rasitussairauksia ja ihotauteja. Ilmaantuvuus alueella työllistä kohti oli 375, luku on maan keskiarvoa (=290) suurempi. Am mattitaudit tautiryhmittäin Vaasan tsp:n alueella vuonna 2006 Rasitussairaudet 184 Ihotaudit 146 Meluvammat 138 Hengityselinallergiat 89 Muut ammattitaudit 82 Asbestisairaudet / Työterveyslaitos / Marika Nevala / 17

18 Työterveyden ja turvallisuuden indikaattorit: työtapaturmat Vuonna 2006 Hämeen työsuojelupiirin alueella vähintään neljän päivän poissaoloon johtaneiden työtapaturmien lukumäärä oli Vaasan työsuojelupiirin alueella vastaava luku oli Työtapaturmia alueilla oli tuhatta palkansaajaa kohti vuosina enemmän kuin maassa keskimäärin: Työtapaturmia tuhatta palkansaajaa kohti Hämeen tsp:n alueella Työtapaturmia tuhatta palkansaajaa kohti Vaasan tsp:n alueella Työtapaturmia tuhatta palkansaajaa kohti koko maassa 09.09/ Työterveyslaitos / Marika Nevala / 18

19 Työterveyden ja turvallisuuden indikaattorit: sairauspäivät Korvattujen sairauspäivärahapäivien lukumäärä oli vuonna 2007 Hämeen työsuojelupiirin alueella yhteensä Vastaava luku Vaasan työsuojelupiirin alueella oli Sairauspäivärahapäiviä palkansaajaa kohti oli alueilla hieman enemmän kuin maassa keskimäärin: Sairauspäiväraha päiviä / palkansaajia Hämeen tsp:n alueella Sairauspäiväraha päiviä / palkansaajia Vaasan tsp:n alueella 2 1 Sairauspäiväraha päiviä / palkansaajia koko maassa / Työterveyslaitos / Marika Nevala / 19

20 Työterveyden ja turvallisuuden indikaattorit: altistuminen syöpäsairauden vaaraa aiheuttaville aineille Vuonna 2006 Hämeen työsuojelupiirin alueella ilmoitettiin ASArekisteriin henkilöä ja Vaasan työsuojelupiirin alueella henkilöä Esiintyvyys tuhatta työllistä kohti oli Vaasan tsp:n alueella hieman korkeampi ja Hämeen tsp:n alueella hieman matalampi kuin maassa keskimäärin: Esiintyvyys Hämeen tsp:n alueella / 1000 työllistä 8 6 Esiintyvyys Vaasan tsp:n alueella / 1000 työllistä 4 2 Esiintyvyys koko maassa / 1000 työllistä / Työterveyslaitos / Marika Nevala / 20

Toimintaympäristö. TTL Turku

Toimintaympäristö. TTL Turku Toimintaympäristö TTL Turku Toiminta-alue Työterveyslaitoksen Turun aluetoimipisteen vastuualueeseen kuuluvat Varsinais-Suomen, Satakunnan ja Ahvenanmaan maakunnat Alue on kooltaan 25 696 km², mikä on

Lisätiedot

Toimintaympäristö. TTL Oulu

Toimintaympäristö. TTL Oulu Toimintaympäristö TTL Oulu Toiminta-alue Työterveyslaitoksen Oulun aluetoimipisteen vastuualue on koko Pohjois-Suomi, sisältäen Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin maakunnat Alue on kooltaan 160 518 km²

Lisätiedot

Toimintaympäristö. TTL Lappeenranta

Toimintaympäristö. TTL Lappeenranta Toimintaympäristö TTL Lappeenranta Toiminta-alue Työterveyslaitoksen Lappeenrannan aluetoimipisteen vastuualueeseen kuuluvat Etelä-Savon, Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson maakunnat Alue on kooltaan 26 482

Lisätiedot

Toimintaympäristö. TTL Kuopio

Toimintaympäristö. TTL Kuopio Toimitaympäristö TTL Kuopio Toimita-alue Työterveyslaitokse Kuopio aluetoimipistee vastuualueesee kuuluvat Keski-Suome, Pohjois- Savo ja Pohjois-Karjala maakuat Alue o kooltaa 61 339 km² eli oi 18 % koko

Lisätiedot

Työperäiset allergiset hengityselinsairaudet

Työperäiset allergiset hengityselinsairaudet Työperäiset allergiset hengityselinsairaudet SAK:n Työympäristöseminaari 23.3.2013 Kari Reijula, professori Työterveyslaitos Ammattitauti on osa laajempaa kokonaisuutta Työperäiset sairaudet Työhön liittyvät

Lisätiedot

Pohjanmaan talouden tila ja lähivuosien näkymät

Pohjanmaan talouden tila ja lähivuosien näkymät Pohjanmaan talouden tila ja lähivuosien näkymät Lähteet: Tilastokeskus (TK) Elinkeinoelämän tutkimuslaitos (ETLA) Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) Yritysharavahaastattelut Pohjanmaan työllisten päätoimialarakenne

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, Työ- ja elinkeinoministeriön ja ETLAn sekä Pohjanmaan kauppakamarin omaan

Lisätiedot

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1. Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1. Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016 Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1 kevät 2016 Miehet Naiset Miehet Naiset Miehet Naiset Uusimaa 4968 6690 11658 593 753 1346 5561 7443 13004 Varsinais- 1333 1974 3307 104 104 208 1437

Lisätiedot

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013 Pirkanmaa Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Yli 9 prosenttia Suomen väestöstä asuu Pirkanmaalla,

Lisätiedot

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014 Pirkanmaa Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Puolen miljoonan asukkaan raja ylittyi marraskuussa

Lisätiedot

Häme asumisen, elinkeinojen ja vapaa-ajan maakuntana. Kiinteistöliiton tilaisuus 22.3.2013 Timo Reina

Häme asumisen, elinkeinojen ja vapaa-ajan maakuntana. Kiinteistöliiton tilaisuus 22.3.2013 Timo Reina Häme asumisen, elinkeinojen ja vapaa-ajan maakuntana Kiinteistöliiton tilaisuus 22.3.2013 Timo Reina Häme on yksi Suomen historiallisista maakunnista. Hämeen maakunta sijaitsee keskeisellä paikalla Suomen

Lisätiedot

!!!!!!!!!!!!!!! SILMÄNPOHJAN!IKÄRAPPEUMAN!ALUEELLINEN! ESIINTYVYYS!SUOMESSA!1998!!2012!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Elias!Pajukangas!

!!!!!!!!!!!!!!! SILMÄNPOHJAN!IKÄRAPPEUMAN!ALUEELLINEN! ESIINTYVYYS!SUOMESSA!1998!!2012!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Elias!Pajukangas! SILMÄNPOHJANIKÄRAPPEUMANALUEELLINEN ESIINTYVYYSSUOMESSA1998 2012 EliasPajukangas Syventävienopintojenkirjallinentyö Tampereenyliopisto Lääketieteenyksikkö Elokuu2015 Tampereenyliopisto Lääketieteenyksikkö

Lisätiedot

SATAKUNTA NYT JA KOHTA. Tunnuslukuja Satakunnan kehityksestä ( Osa I Miten meillä menee Satakunnassa)

SATAKUNTA NYT JA KOHTA. Tunnuslukuja Satakunnan kehityksestä ( Osa I Miten meillä menee Satakunnassa) SATAKUNTA NYT JA KOHTA Tunnuslukuja Satakunnan kehityksestä ( Osa I Miten meillä menee Satakunnassa) VTT, kehittämispäällikkö Timo Aro Porin kaupunki 25.10.2013 S I S Ä L T Ö 1. MITEN MEILLÄ MENEE SATAKUNNASSA?

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. 18.9.2012 Työperäisten sairauksien rekisteri/lea Palo. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. 18.9.2012 Työperäisten sairauksien rekisteri/lea Palo. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Ammattitaudit ja ammattitautiepäilyt 2010 Työperäisten sairauksien rekisteriin vakuutusyhtiöiden ilmoituksista kirjatut uudet tapaukset Tämän esityksen tietoja saa käyttää lähde mainiten.

Lisätiedot

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Yleisimmät akavalaistutkinnot 2014/9 ja 2015/9 Ekonomisti Heikki Taulu Koko maa -1000 0 1000 2000 3000 4000 5000 6000 7000 8000 6271 678 6949 3597 798 4395 2848

Lisätiedot

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Yleisimmät akavalaistutkinnot 2014/6 ja 2015/6 Ekonomisti Heikki Taulu Koko maa 6255 696 6951 3602 860 4462 3621 482 4103 2632 340 2972 2289 306 2595 2103 460 2563

Lisätiedot

Työllisyys Investoinnit Tuotannontekijät työ ja pääoma

Työllisyys Investoinnit Tuotannontekijät työ ja pääoma Erkki Niemi RAKENNEMUUTOS 1988..2007 Nousuja, laskuja ja tasaisia taipaleita Yleinen kehitys Tuotanto Klusterit tuotantorakenne ja sen muutos Työllisyys Investoinnit Tuotannontekijät työ ja pääoma 1 Alueiden

Lisätiedot

Hakijoiden maakunnat, kevät 2015 %-osuus Oulun ammattikorkeakoulun kaikista hakijoista

Hakijoiden maakunnat, kevät 2015 %-osuus Oulun ammattikorkeakoulun kaikista hakijoista %-osuus Oulun ammattikorkeakoulun kaikista hakijoista Tilastotietojen lähteenä Opetushallinnon tilastopalvelu Vipunen. Koko Oamkia koskevien prosenttiosuuksien perustana on kokonaishakijamäärä 12 409.

Lisätiedot

yrityskatsaus y 2013 Tilastokeskus, Alueellinen yritystoimintatilasto

yrityskatsaus y 2013 Tilastokeskus, Alueellinen yritystoimintatilasto n maakunnan yrityskatsaus y 2013 Lähde: Tilastokeskus, Alueellinen yritystoimintatilasto Yritystoimipaikat Maakuntien % osuudet koko maan yritystoimipaikoista vuonna 2013 Uusimaa 28,0 Varsinais Suomi 9,5

Lisätiedot

Tutkimukseen perustuva OSKE-toiminta

Tutkimukseen perustuva OSKE-toiminta Tutkimukseen perustuva OSKE-toiminta Metsätalouden edistämisorganisaatioiden kehittämishanke Tutkimustiedon siirto -työryhmä 10.9.2009 Uusiutuva metsäteollisuus -klusteriohjelma 2007-2013 Teija Meuronen

Lisätiedot

MAAKUNTALIITE : Työmarkkinoiden rakenne maakunnittain

MAAKUNTALIITE : Työmarkkinoiden rakenne maakunnittain MAAKUNTALIITE : Työmarkkinoiden rakenne maakunnittain Suhdanteen alueellisia työllisyysennusteita voi tulkita tähän liitteeseen tuotettujen tietojen avulla. Prosenttimuutokset työllisyydestä voi suhteuttaa

Lisätiedot

Tuulivoimarakentamisen vaikutukset

Tuulivoimarakentamisen vaikutukset Metsähallitus Laatumaa 1 FCG Finnish Consulting Group Oy FCG Finnish Consulting Group Oy 2 Metsähallitus Laatumaa Metsähallitus Laatumaa 3 FCG Finnish Consulting Group Oy Kuvasta FCG Finnish Consulting

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus. 27.5.2013 Jukka Tapio

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus. 27.5.2013 Jukka Tapio Toimintaympäristö Koulutus ja tutkimus Koulutus ja tutkimus Koulutusaste muuta maata selvästi korkeampi 2011 Diat 4 6 Tamperelaisista 15 vuotta täyttäneistä 73,6 % oli suorittanut jonkin asteisen tutkinnon,

Lisätiedot

Pohjanmaa. Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Uusimaa. Kanta-Häme Varsinais-Suomi

Pohjanmaa. Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Uusimaa. Kanta-Häme Varsinais-Suomi TYÖLLISYYSKEHITYS VAROVAISEN POSITIIVISTA Varsinais-Suomen työllisyystilanne on kuluvan syksyn aikana kehittynyt hiljalleen positiivisempaan suuntaan. Maakunnan työttömyysaste laski lokakuussa koko maan

Lisätiedot

ALUENÄKÖKULMA SATAKUNNAN ASEMAAN JA OSAAMISPERUSTAAN 2000-LUVULLA

ALUENÄKÖKULMA SATAKUNNAN ASEMAAN JA OSAAMISPERUSTAAN 2000-LUVULLA ALUENÄKÖKULMA SATAKUNNAN ASEMAAN JA OSAAMISPERUSTAAN 2000-LUVULLA Kehittämispäällikkö Timo Aro Porin kaupunki 14.10.2014 Ei riitä, että osaa nousta hevosen selkään, on osattava myös pudota - Argentiinalainen

Lisätiedot

Uusiutuva metsäteollisuus klusteriohjelma 2007-2013

Uusiutuva metsäteollisuus klusteriohjelma 2007-2013 Uusiutuva metsäteollisuus klusteriohjelma 2007-2013 Komposiitit ja älykkäät puurakenteet - Tommi Appelgren Mikä osaamiskeskusohjelma (=OSKE) on? Osaamiskeskusohjelma on alueiden kehittämislain mukainen

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2016

VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2016 VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2016 Ennakkoväkiluku 173 922 Muutos 9 kk -788 Hämeen parasta kehittämistä! Henkilöä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku syyskuun lopussa oli 173 922. Yhdeksän kuukauden aikana eli vuoden

Lisätiedot

Terveyskeskusten lääkäritilanne 1.10.2014 Julkaisuvapaa 11.12.2014 klo 10.00

Terveyskeskusten lääkäritilanne 1.10.2014 Julkaisuvapaa 11.12.2014 klo 10.00 Terveyskeskusten lääkäritilanne 1.10.2014 Julkaisuvapaa 11.12.2014 klo 10.00 Juho Ruskoaho, tutkija Suomen Lääkäriliitto juho.ruskoaho@laakariliitto.fi Terveyskeskusten lääkäritilanne 2014 Kyselytutkimus

Lisätiedot

Vanhusneuvostojen seminaari

Vanhusneuvostojen seminaari Vanhusneuvostojen seminaari 25.9.2015, Hämeenlinna Maakuntajohtaja Timo Reina Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Strategiaperusta Missio 2020 Hämeen liitto toimii siten, että ihmiset tahtovat

Lisätiedot

UUSIUTUVA ETELÄ-SAVO MAAKUNTASTRATEGIA STRATEGISET AVAINMITTARIT

UUSIUTUVA ETELÄ-SAVO MAAKUNTASTRATEGIA STRATEGISET AVAINMITTARIT UUSIUTUVA ETELÄ-SAVO MAAKUNTASTRATEGIA STRATEGISET AVAINMITTARIT Etelä-Savon maakuntaliitto 174 237 Muuttovoittoinen Saimaan maakunta 2015 Väkiluku 172 389 165 725 160 507 52 155 575-231 -277 Kokonaisnettomuutto

Lisätiedot

Pk-yritysten rooli Suomessa 1

Pk-yritysten rooli Suomessa 1 - 1 - Pk-yritysten rooli Suomessa 1 - Yritysten määrä on kasvanut - Yritystoiminta maakunnittain - Pk-yritykset tärkeitä työllistäjiä - Tutkimus- ja kehityspanostukset sekä innovaatiot - Pk-sektorin rooli

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus uudistus. Maaseuturakentamisen ajankohtaispäivä 16.2.2010

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus uudistus. Maaseuturakentamisen ajankohtaispäivä 16.2.2010 Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus uudistus Maaseuturakentamisen ajankohtaispäivä 16.2.2010 1 Aluehallinto uudistui 1.1.2010 Valtion aluehallinnon viranomaisten rooleja, tehtäviä,

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2014

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2014 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2014 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, ELYkeskuksen ja Pohjanmaan kauppakamarin omaan aineistoon. Toimialarakenne

Lisätiedot

Kaasua Satakunta LNG, alue ja uusi liiketoiminta. Janne Vartia 11.12.2012

Kaasua Satakunta LNG, alue ja uusi liiketoiminta. Janne Vartia 11.12.2012 Kaasua Satakunta LNG, alue ja uusi liiketoiminta Janne Vartia 11.12.2012 Alue TEOLLISUUTTA TAPAHTUMIA HYVINVOINTIA 2 Työllistävyys Suurin merkitys Satakunnassa Jalostuksen työllistävyys maakunnittain 2009

Lisätiedot

Aluetiedon lähteitä - Aluekatsaukset, AlueOnline ja SeutuNet. Sirkku Hiltunen 29.10.2009

Aluetiedon lähteitä - Aluekatsaukset, AlueOnline ja SeutuNet. Sirkku Hiltunen 29.10.2009 Aluetiedon lähteitä - Aluekatsaukset, AlueOnline ja SeutuNet Sirkku Hiltunen 29.10.2009 Aluekatsaukset Pohjois-Suomen katsaus (Keski-Pohjanmaa, Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu ja Lappi) Itä-Suomen katsaus (Etelä-Savo,

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS elokuu 2016

VÄESTÖKATSAUS elokuu 2016 VÄESTÖKATSAUS elokuu 2016 Ennakkoväkiluku 174 113 Muutos 8 kk -597 Hämeen parasta kehittämistä! Henkilöä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku elokuun lopussa oli 174 113. Kahdeksan kuukauden aikana eli vuoden

Lisätiedot

Kainuu tilastoina 2013. Kuva: Samu Puuronen

Kainuu tilastoina 2013. Kuva: Samu Puuronen Kainuu tilastoina 2013 Kuva: Samu Puuronen KAINUUN OSUUS KOKO MAASTA Kainuun maakuntaprofiili Metsämaata Pinta-ala Teitä Alkutuotanto Kesämökit Työttömät Yli 64-vuotiaat Tilojen lukumäärä Väkiluku Tutkinnon

Lisätiedot

Hoitotakuun toteutuminen suun terveydenhuollossa terveyskeskuksissa. Kysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille, maaliskuu 2008

Hoitotakuun toteutuminen suun terveydenhuollossa terveyskeskuksissa. Kysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille, maaliskuu 2008 Hoitotakuun toteutuminen suun terveydenhuollossa terveyskeskuksissa Kysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille, maaliskuu 28 Suun terveydenhuollon hoitotakuukysely maaliskuussa 28, vastanneet terveyskeskukset

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Yrittäjyyskatsaus 2007

Etelä-Pohjanmaan Yrittäjyyskatsaus 2007 Etelä-Pohjanmaan Yrittäjyyskatsaus 2007 Yrittäjyysohjelma Etelä-Pohjanmaa Yrittäjyyskatsauksen tavoitteet Tarkastella poikkileikkauksena keväällä 2007, miltä Etelä-Pohjanmaan maakunta yrittäjyyden näkökulmasta

Lisätiedot

UUSIUTUVA ETELÄ-SAVO MAAKUNTASTRATEGIA STRATEGISET AVAINMITTARIT

UUSIUTUVA ETELÄ-SAVO MAAKUNTASTRATEGIA STRATEGISET AVAINMITTARIT UUSIUTUVA ETELÄ-SAVO MAAKUNTASTRATEGIA STRATEGISET AVAINMITTARIT 9.5.2011 Etelä-Savon maakuntaliitto Muuttovoittoinen Saimaan maakunta 2015 10.5.2011 Uusiutuva Etelä-Savo -maakuntastrategia, strategiset

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Huhtikuu 2015

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Huhtikuu 2015 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Huhtikuu 2015 Toimialarakenne kauppakamarialue 2012, yht. n. 110 000 työllistä 7 % 32 % 23 % 6 % Alkutuotanto Teollisuus Rakentaminen Kauppa Yksityiset

Lisätiedot

Kulttuuristen alojen rooli keskisuurissa kaupungeissa.docx

Kulttuuristen alojen rooli keskisuurissa kaupungeissa.docx 1(5) Kulttuuristen alojen rooli keskisuurissa kaupungeissa Keskisuurilla kaupungeilla tarkoitetaan muistiossa kahta asiaa: niiden väkilukua sekä niiden epävirallista asemaa maakunnan keskuksena. Poikkeus

Lisätiedot

TIETOISKU 7.5.2014 VALTAOSA VARSINAIS-SUOMEN MAAHANMUUTOSTA PERÄISIN EUROOPASTA

TIETOISKU 7.5.2014 VALTAOSA VARSINAIS-SUOMEN MAAHANMUUTOSTA PERÄISIN EUROOPASTA VALTAOSA VARSINAIS-SUOMEN MAAHANMUUTOSTA PERÄISIN EUROOPASTA Yli kaksi kolmasosaa Varsinais-Suomen vuonna 2013 saamasta muuttovoitosta oli peräisin maahanmuutosta. Maakuntaan ulkomailta muuttaneista puolestaan

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. 25.1.2012 Työperäisten sairauksien rekisteri/lea Palo. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. 25.1.2012 Työperäisten sairauksien rekisteri/lea Palo. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Ammattitaudit ja ammattitautiepäilyt 29 Työperäisten sairauksien rekisteriin vakuutusyhtiöiden ilmoituksista kirjatut uudet tapaukset Tämän esityksen tietoja saa käyttää lähde mainiten.

Lisätiedot

Terveyskeskusten lääkäritilanne 3.10.2012 Julkaisuvapaa 13.12.2011 klo 11.00. Juho Ruskoaho, tutkija Suomen Lääkäriliitto

Terveyskeskusten lääkäritilanne 3.10.2012 Julkaisuvapaa 13.12.2011 klo 11.00. Juho Ruskoaho, tutkija Suomen Lääkäriliitto Terveyskeskusten lääkäritilanne 3.10.2012 Julkaisuvapaa 13.12.2011 klo 11.00 Juho Ruskoaho, tutkija Suomen Lääkäriliitto Terveyskeskusten lääkäritilanne 2012 Kyselytutkimus terveyskeskusten johtaville

Lisätiedot

METSÄSEKTORIN MERKITYS MAAKUNNISSA JA SEUTUKUNNISSA VUONNA 2002

METSÄSEKTORIN MERKITYS MAAKUNNISSA JA SEUTUKUNNISSA VUONNA 2002 METSÄSEKTORIN MERKITYS MAAKUNNISSA JA SEUTUKUNNISSA VUONNA 2002 Lähteet: Tilastokeskus, Genimap Oy (L6022/05) Metsäsektorin merkitys maakunnissa ja seutukunnissa vuonna 2002 1 Toimiala- ja aluejako Metsäsektori:

Lisätiedot

Salo2009 Monikuntaliitoksen Informaatioseminaari Kunnan palvelutuotanto ja liikelaitokset Johtaja Antti Neimala, Suomen Yrittäjät

Salo2009 Monikuntaliitoksen Informaatioseminaari Kunnan palvelutuotanto ja liikelaitokset Johtaja Antti Neimala, Suomen Yrittäjät Salo2009 Monikuntaliitoksen Informaatioseminaari Kunnan palvelutuotanto ja liikelaitokset Johtaja Antti Neimala, Suomen Yrittäjät 12.3.2008 1 Esityksen logiikka Suomen Yrittäjien toiminnan tavoite: Paremmat

Lisätiedot

Pohjanmaa Uusimaa Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme Koko maa. Varsinais-Suomi

Pohjanmaa Uusimaa Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme Koko maa. Varsinais-Suomi Vakka-Suomen Työllisyystilanne valoisa Vakka-Suomen työttömyysaste laski merkittävästi tammikuussa. Tämä johtui erityisesti myönteisestä työllisyyskehityksestä Uudessakaupungissa, jossa työttömyysaste

Lisätiedot

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut -ryhmä

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut -ryhmä ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v. 2015 TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut -ryhmä Vuonna 2015 myönnetty ELY keskusten yritysrahoitus Rahoitusmuoto Milj. euroa Myönnetty

Lisätiedot

Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Uusimaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme

Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Uusimaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme TYÖTTÖMYYDEN KASVU HIDASTUU EDELLEEN Varsinais-Suomen työttömyysasteen kasvu on hiipunut tasaisesti jo noin vuoden ajan. Merkittävin tekijä työttömyyden kasvuvauhdin hidastumisessa on Vakka-Suomen valoisa

Lisätiedot

Maakuntakohtaiset ulkomaankauppatilastot Toimiala Online -palvelussa

Maakuntakohtaiset ulkomaankauppatilastot Toimiala Online -palvelussa Maakuntakohtaiset ulkomaankauppatilastot Toimiala Online -palvelussa Tulli Tilastointi Tilastojohtaja Timo Koskimäki Toimiala Online-seminaari 12.10.2011 Sisällys: Ulkomaankauppa maakunnittain tilasto

Lisätiedot

Yritysten näkymät Pohjanmaalla 14.9.2010 Bengt Jansson

Yritysten näkymät Pohjanmaalla 14.9.2010 Bengt Jansson Yritysten näkymät Pohjanmaalla 14.9.2010 Bengt Jansson Toimialarakenne 2009, P:maa+ K-P yht. n. 112 800 työllistä 28 % 10 % 24 % Alkutuotanto Teollisuus Rakentaminen Kauppa Yksityiset palvelut Julkinen

Lisätiedot

Kevään 2015 yhteishaku

Kevään 2015 yhteishaku Kevään 215 yhteishaku Yhteishaussa toiselle asteelle hakeneiden 9.-luokkalaisten määrä, sekä osuus ensisijaisvalinnoista ammatilliseen tai lukiokoulutukseen vuosina 21 215, % 7 6 5 4 3 2 1 21 211 212 213

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN VÄESTÖSUUNNITE Hämeen liitto

KANTA-HÄMEEN VÄESTÖSUUNNITE Hämeen liitto KANTA-HÄMEEN VÄESTÖSUUNNITE 2016-2040 Hämeen liitto 9.2.2016 Väestösuunnite 2016-2040 9.2.2016 Tilastokeskuksen 2012 ja 2015 trendiennusteiden lukujen keskiarvot vuonna 2040. Forssan seudulla keskiarvosta

Lisätiedot

Rakennus- ja asuntotuotanto

Rakennus- ja asuntotuotanto Rakentaminen 2010 Rakennus- ja asuntotuotanto 2010, helmikuu Rakennuslupien kuutiomäärä kasvoi helmikuussa Vuoden 2010 helmikuussa rakennuslupia myönnettiin yhteensä 2,5 miljoonalle kuutiometrille, mikä

Lisätiedot

Valtakunnallinen maksuviivetutkimus Q2/2012

Valtakunnallinen maksuviivetutkimus Q2/2012 Valtakunnallinen maksuviivetutkimus Q2/2012 Valtakunnallinen maksuviivetutkimus Q2/2012 Tutkimuksen taustaa ja tavoitteet Tällä tutkimuksella profiloitiin perinnän kohteena olevat yritykset suhteessa Suomen

Lisätiedot

OSUVUUTTA PIENENTYVIEN IKÄLUOKKIEN KOULUTUKSEEN. Sosiaali- ja terveydenhuollon näkökulma

OSUVUUTTA PIENENTYVIEN IKÄLUOKKIEN KOULUTUKSEEN. Sosiaali- ja terveydenhuollon näkökulma OSUVUUTTA PIENENTYVIEN IKÄLUOKKIEN KOULUTUKSEEN Sosiaali- ja terveydenhuollon näkökulma TEM:n seminaari 19.8.2009 Marjukka Vallimies-Patomäki Neuvotteleva virkamies, TtT Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa

Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa 2 Osaamiskeskusohjelma (OSKE) luo edellytyksiä uutta luovalle, liiketaloudellisesti kannattavalle yhteistyölle, jossa korkeatasoinen tutkimus yhdistyy teknologia-,

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2014. vastaanottokohtaiset tulokset

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2014. vastaanottokohtaiset tulokset Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2014 vastaanottokohtaiset tulokset Yksityisen sektorin työvoimaselvitys loka-marraskuussa 2014 Tutkimus tehtiin yhteistyössä KT Kuntatyönantajien ja sosiaali- ja

Lisätiedot

kansikuva: Paavo Keränen Kainuu tilastoina 2009

kansikuva: Paavo Keränen Kainuu tilastoina 2009 kansikuva: Paavo Keränen Kainuu tilastoina 2009 Kainuun osuus koko maasta Kainuun maakuntaprofiili Kainuun kuntien väkiluku Metsämaata Pinta-ala Teitä Alkutuotanto Kesämökit Työttömät Yli 64-vuotiaat Tilojen

Lisätiedot

Tiedoston välilehdet. sekä Mitenna-toimialaluokitus.

Tiedoston välilehdet. sekä Mitenna-toimialaluokitus. Tiedoston välilehdet 1. Toimialan työlliset maakunnittain VOSE-hankkeessa määritellyllä vähittäiskaupan alalla (poikkeaa siis hieman Tilastokeskuksen pelkästä vähittäiskauppa-luokasta, koska sisältää ajoneuvojen

Lisätiedot

jäsenkysely a) maaseutututkija 30,4% 41 b) maaseudun kehittäjä 31,9% 43 c) hallintoviranomainen 15,6% 21 d) opiskelija 3,7% 5

jäsenkysely a) maaseutututkija 30,4% 41 b) maaseudun kehittäjä 31,9% 43 c) hallintoviranomainen 15,6% 21 d) opiskelija 3,7% 5 jäsenkysely 1) Olen tällä hetkellä Kysymykseen vastanneet: 135 (ka: 2,4) a) maaseutututkija 30,4% 41 b) maaseudun kehittäjä 31,9% 43 c) hallintoviranomainen 15,6% 21 d) opiskelija 3,7% 5 e) jokin muu,

Lisätiedot

Työpaikka- ja elinkeinorakenne. Päivitetty

Työpaikka- ja elinkeinorakenne. Päivitetty Työpaikka- ja elinkeinorakenne Päivitetty 23.9.2013 Työpaikat Helsingin seudun kunnissa v 2000-2010 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 Helsinki 372 352 372 101 370 342 364 981 365 597

Lisätiedot

Pohjanmaan ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma. Irina Nori, Pohjanmaan liitto, versio 181215

Pohjanmaan ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma. Irina Nori, Pohjanmaan liitto, versio 181215 Tilastoaineisto Pohjanmaan ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Irina Nori, Pohjanmaan liitto, versio 181215 Elinkeinorakenne Muutosjoustavuus Riskitoimialojen tunnistaminen Teollisuus on edelleen suurin

Lisätiedot

Korkeakoulutuksen ja osaamisen kehittäminen on tulevaisuuden kilpailukyvyn keskeisin tekijä Tausta-aineisto

Korkeakoulutuksen ja osaamisen kehittäminen on tulevaisuuden kilpailukyvyn keskeisin tekijä Tausta-aineisto Korkeakoulutuksen ja osaamisen kehittäminen on tulevaisuuden kilpailukyvyn keskeisin tekijä Tausta-aineisto Työllisten insinöörien ja arkkitehtien määrä Turussa ja muissa suurimmissa kaupungeissa Suomessa

Lisätiedot

Hoitoon pääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa

Hoitoon pääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Tiedosta hyvinvointia 1 Hoitoon pääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa tilanne 31.8.2008 Tiedosta hyvinvointia Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien määrä ja odotusajat 31.8.2008 2 Joista odottaneet

Lisätiedot

Varsinais-Suomen luomu ja maakuntien välistä vertailua

Varsinais-Suomen luomu ja maakuntien välistä vertailua Varsinais-Suomen luomu ja maakuntien välistä vertailua Piikkiö 28.11.2016 Ympäristöagrologi Erkki Aro Maatalous- ja puutarhayritysten lukumäärä maakunnittain vuonna 2015, kpl %, Luke Lappi; 1404; 3 % Päijät-Häme;

Lisätiedot

Päätoimialojen kehitys ja työpaikkojen muutos Satakunnassa

Päätoimialojen kehitys ja työpaikkojen muutos Satakunnassa Päätoimialojen kehitys ja työpaikkojen muutos Satakunnassa "AVAA SATAKUNNAN OPINOVI" AIKUISOHJAUS TYÖELÄMÄN VOIMAVARANA -SEMINAARI 19.1.2010 Projektitutkija Saku Vähäsantanen Turun kauppakorkeakoulu, Porin

Lisätiedot

ESR YHTEENSÄ 2, , ,432 0 EU 1, , ,208 0 Valtio 0, , ,916 0 Kunta 0, , ,308 0

ESR YHTEENSÄ 2, , ,432 0 EU 1, , ,208 0 Valtio 0, , ,916 0 Kunta 0, , ,308 0 Maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma Taulukko täytetään soveltuvin osin erikseen vuosille 2018 ja 2019 19.10.2017 VAIN VALKOISELLA POHJALLA 0:LLA MERKITTYIHIN SOLUIHIN VOI TÄYTTÄÄ LUKUJA LIITE 2 Vuosi:

Lisätiedot

Tilastotietoja suuralue- ja maakuntajaolla (NUTS2 ja NUTS3)

Tilastotietoja suuralue- ja maakuntajaolla (NUTS2 ja NUTS3) Tilastotietoja suuralue- ja maakuntajaolla (NUTS2 ja NUTS3) 18.12.2012 Maakunnat (NUTS3) 1.1.2012 Yhteensä 18 (+1) maakuntaa 01 Uusimaa 02 Varsinais-Suomi 04 Satakunta 05 Kanta-Häme 06 Pirkanmaa 07 Päijät-Häme

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Tammikuu 2013

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Tammikuu 2013 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Tammikuu 2013 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, Työ- ja elinkeinoministeriön ja ETLAn sekä Pohjanmaan kauppakamarin omaan

Lisätiedot

Hissi - Esteetön Suomi 2017 Toimintasuunnitelma 1.4-31.12.2013 Vesa Ijäs kehittämispäällikkö

Hissi - Esteetön Suomi 2017 Toimintasuunnitelma 1.4-31.12.2013 Vesa Ijäs kehittämispäällikkö Hissi - Esteetön Suomi 2017 Toimintasuunnitelma 1.4-31.12.2013 Vesa Ijäs kehittämispäällikkö Osaamiskeskusohjelma 2007 2013 13 klusteria 21 osaamiskeskusta Lahden Seudun Kehitys LADEC Henkilöstöä 75 Asumisen

Lisätiedot

Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014

Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014 Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014 Lähteet: Tekes, Pohjois-Savon ELY-keskus ja Finnvera 4.1.2016 Tekes:n ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen)

Lisätiedot

Toimiala- ja tilastokatsaus toukokuu 2011

Toimiala- ja tilastokatsaus toukokuu 2011 Toimiala- ja tilastokatsaus toukokuu 2011 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, Työ- ja elinkeinoministeriön ja ETLAn sekä Pohjanmaan kauppakamarin omaan aineistoon. Toimialarakenne

Lisätiedot

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Lokakuu 2016 Tilastokeskuksen aineistoja Meeri Koski Koko yritysliikevaihdon trendit Q1/15-Q1/16 Vuosi 2010=100 115 110 105 100 95 90 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2

Lisätiedot

ESR YHTEENSÄ 2, , ,421 0 EU 1, , ,211 0 Valtio 0, , ,908 0 Kunta 0, , ,303 0

ESR YHTEENSÄ 2, , ,421 0 EU 1, , ,211 0 Valtio 0, , ,908 0 Kunta 0, , ,303 0 Maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma Taulukko täytetään soveltuvin osin erikseen vuosille 2017 ja 2018 9.6.2016 VAIN VALKOISELLA POHJALLA 0:LLA MERKITTYIHIN SOLUIHIN VOI TÄYTTÄÄ LUKUJA LIITE 2 Vuosi:

Lisätiedot

Mitä sairauksien hoito maksaa pohjalaiskunnissa?

Mitä sairauksien hoito maksaa pohjalaiskunnissa? Mitä sairauksien hoito maksaa pohjalaiskunnissa? Mihin pohjalaismaakunnat ovat menossa? Pohjalaismaakunnat tilastojen ja tutkimusten valossa -seminaari 9.3.2012, Seinäjoki Hannu Puolijoki Professori, johtajaylilääkäri

Lisätiedot

Katoavat työpaikat. Pekka Myrskylä

Katoavat työpaikat. Pekka Myrskylä Katoavat työpaikat Pekka Myrskylä 13-14.06.2017 Työpaikkamuutos 1987-2014 1987 % 2014 % Erotus Uudenmaan maakunta 675242 29,1 771293 33,9 96051 14,2 Pohjois-Pohjanmaan maakunt 142326 6,1 155246 6,8 12920

Lisätiedot

Valtakunnallinen maksuviivetutkimus Q2 / 2010

Valtakunnallinen maksuviivetutkimus Q2 / 2010 Valtakunnallinen maksuviivetutkimus Q2 / 2010 Valtakunnallinen maksuviivetutkimus Q2/2010 Tutkimuksen taustaa ja tavoitteet Tällä tutkimuksella profiloitiin perinnän kohteena olevat yritykset suhteessa

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2008 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Aloittaneiden yritysten määrä kääntyi laskuun lopettaneiden yritysten määrä jatkaa nousuaan Aloittaneiden yritysten määrä laski, lähes kolme prosenttia

Lisätiedot

Työkyvyttömyyseläkkeiden alue-erot. Tutkimusseminaari 21.03.2013 Mikko Laaksonen

Työkyvyttömyyseläkkeiden alue-erot. Tutkimusseminaari 21.03.2013 Mikko Laaksonen Työkyvyttömyyseläkkeiden alue-erot Tutkimusseminaari 21.03.2013 Mikko Laaksonen Työkyvyttömyyseläkettä saavat 25-64-vuotiaat (%), 2011 Ahvenanmaa 5,3 Etelä-Karjala 9,9 Etelä-Pohjanmaa 10,4 Etelä-Savo 11,9

Lisätiedot

Hoitoonpääsy suun terveydenhuollossa

Hoitoonpääsy suun terveydenhuollossa Hoitoonpääsy suun terveydenhuollossa Kysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille maaliskuu 2010 26.5.2010 Tieto-osasto/ PATI 1 Tiedonkeruu keväällä 2010 Hoitotakuukysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille

Lisätiedot

MAAKUNTAKAAVATILANNE. viranomaisneuvottelut

MAAKUNTAKAAVATILANNE. viranomaisneuvottelut 31.10.2016 RATKAISTUT MAAKUNTAKAAVAT Lapin liitto Rovaniemen seudun maakuntakaava 14.4.2000 19.5.2000 26.6.2000-2.11.2001 - - (m19001) 1/5222/2000 Uudenmaan liitto Itä-Uudenmaan vaihemaakuntakaava KUMOTTU

Lisätiedot

TOIMIALAKATSAUS 2010

TOIMIALAKATSAUS 2010 TOIMIALAKATSAUS 2010 Toimialakatsaus Tämä talouskatsaus tarkastelee tilannetta Pohjanmaan kauppakamarin alueella. Alue on sama kuin Pojanmaan TEkeskuksen alue ja käsittää Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan

Lisätiedot

ETLAn alue-ennusteet. Olavi Rantala ETLA

ETLAn alue-ennusteet. Olavi Rantala ETLA ETLAn alue-ennusteet Olavi Rantala ETLA ETLAn alue-ennusteiden sisältö 19 maakuntaa, 15 ELY-keskusaluetta ja koko maa Maakuntatasolla noin 1500 muuttujaa Ennusteaikajänne 5 vuotta: vuoden 2011 ennusteet

Lisätiedot

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2014

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2014 Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2014 Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2014 Kysely terveyskeskusten johtaville hammaslääkäreille terveyskeskusten hammaslääkärityövoimatilanteesta

Lisätiedot

Osaamiskeskusohjelma 2007-2013

Osaamiskeskusohjelma 2007-2013 Osaamiskeskusohjelma 2007-2013 Pääsihteeri Pirjo Kutinlahti Työ- ja elinkeinoministeriö TEM Innovaatioympäristöt ryhmän sidosryhmätilaisuus 11.3.2008 HELSINKI Osaamiskeskusohjelma 2007-2013 Valtioneuvoston

Lisätiedot

Järjestökenttä väestön terveys- ja hyvinvointitietojen hyödyntäjänä

Järjestökenttä väestön terveys- ja hyvinvointitietojen hyödyntäjänä Järjestökenttä väestön terveys- ja hyvinvointitietojen hyödyntäjänä Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen päivän esitys RAY-kiertueella Satakunnassa 25.2.2015 Janne Jalava, RAY, seurantapäällikkö, dosentti

Lisätiedot

Mihin pilotti koneen ohjaa?

Mihin pilotti koneen ohjaa? Mihin pilotti koneen ohjaa? Terveyskeskusten tuottavuus VATT Kati Myllymäki, Kouvola 30.5.2011 Kuolleisuus ja sen syyt vaihtelevat maakunnittain!"#$%&'()*+,-./01,.23./0,45'+4,),3(04()66.,2((204()6.1+/277/01(4++/01++4(//,8+,/0!99:#;

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja palvelumarkkinoiden kehitysnäkymät. Ulla-Maija Laiho kehitysjohtaja, HYVÄ ohjelma, TEM Tampere 30.11.2011

Hyvinvoinnin ja palvelumarkkinoiden kehitysnäkymät. Ulla-Maija Laiho kehitysjohtaja, HYVÄ ohjelma, TEM Tampere 30.11.2011 Hyvinvoinnin ja palvelumarkkinoiden kehitysnäkymät Ulla-Maija Laiho kehitysjohtaja, HYVÄ ohjelma, TEM Tampere 30.11.2011 Esityksen sisältö Palvelujen kehityskuva Tarpeet kasvavat Mistä tekijät Toimialan

Lisätiedot

Ajankohtaista kansainvälisistä rahoitusmahdollisuuksista osallistu ja vaikuta! Osaamiskeskusohjelmasta tukea kansainvälistymiseen. Joensuu, 5.11.

Ajankohtaista kansainvälisistä rahoitusmahdollisuuksista osallistu ja vaikuta! Osaamiskeskusohjelmasta tukea kansainvälistymiseen. Joensuu, 5.11. Ajankohtaista kansainvälisistä rahoitusmahdollisuuksista osallistu ja vaikuta! Osaamiskeskusohjelmasta tukea kansainvälistymiseen Joensuu, 5.11.2009 1 Tietoa, taitoa, tehoa, tuloksia! Joensuun Tiedepuisto

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta kiinnostaa edelleen! Järjestöbarometrin 2008 kertomaa. Juha Peltosalmi Vapaaehtoistoiminnan seminaari Joensuu 5.12.

Vapaaehtoistoiminta kiinnostaa edelleen! Järjestöbarometrin 2008 kertomaa. Juha Peltosalmi Vapaaehtoistoiminnan seminaari Joensuu 5.12. Vapaaehtoistoiminta kiinnostaa edelleen! Järjestöbarometrin 2008 kertomaa Juha Peltosalmi Vapaaehtoistoiminnan seminaari Joensuu 5.12.2008 JÄRJESTÖBAROMETRI Ajankohtaiskuva sosiaali- ja terveysjärjestöistä

Lisätiedot

Hissi esteetön Suomi 2017 Jälkiasennushissien rakentamisen määrän kaksinkertaistaminen

Hissi esteetön Suomi 2017 Jälkiasennushissien rakentamisen määrän kaksinkertaistaminen Hissi esteetön Suomi 2017 Jälkiasennushissien rakentamisen määrän kaksinkertaistaminen Lahti 22.8.2012 Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy Kehittämispäällikkö, arkkitehti Vesa Ijäs Osaamiskeskusohjelma 2007

Lisätiedot

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Huhtikuu 2017 Tilastokeskuksen aineistoja Meeri Koski Pohjanmaan ELY-keskus Koko yritysliikevaihdon trendit Vuosi 2010=100 115,0 110,0 105,0 100,0 95,0 90,0 85,0 Q1

Lisätiedot

Pk-yritysten rooli Suomessa 1

Pk-yritysten rooli Suomessa 1 Pk-yritysten rooli Suomessa 1 1 Yritysten määrä on kasvanut 2 Yritystoiminta maakunnittain 3 Pk-yritykset tärkeitä työllistäjiä 4 Tutkimus- ja kehityspanostukset sekä innovaatiot 5 Pk-sektorin rooli kansantaloudessa

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman tuki alueellisen elinvoimaisuuden vahvistamisessa Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Kumppanuussopimus kokoaa rahastojen tulostavoitteet

Lisätiedot

Pirkanmaa. Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2017

Pirkanmaa. Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2017 Pirkanmaa Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2017 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Puolen miljoonan asukkaan raja ylittyi vuonna 2013. Yli yhdeksän

Lisätiedot

Pohjois-Savon väestörakenne v. 2013 sekä ennuste v. 2020 ja v. 2030

Pohjois-Savon väestörakenne v. 2013 sekä ennuste v. 2020 ja v. 2030 POHJOIS-SAVON SOTE-PALVELUIDEN TUOTTAMINEN Pohjois-Savon väestörakenne v. 2013 sekä ennuste v. 2020 ja v. 2030 Lähde: Tilastokeskus, ennuste vuodelta 2012 21.1.2015 Väestö yhteensä sekä 75 vuotta täyttäneet

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari

Pohjanmaan kauppakamari Pohjanmaan kauppakamari Alue-esittelyt ja tilastokatsaus Toimialarakenne Kokkolan sk 2012 yht. n. 22 500 työllistä 5 % 33 % 19 % 6 % Alkutuotanto Teollisuus Rakentaminen Kauppa Yksityiset palvelut Julkiset

Lisätiedot

Hoidon saatavuus suun terveydenhuollossa

Hoidon saatavuus suun terveydenhuollossa Hoidon saatavuus suun terveydenhuollossa Kysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille maaliskuu 2009 29.5.2009 Tieto-osasto/ PATI 1 Tiedonkeruu keväällä 2009 Hoitotakuukysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille

Lisätiedot