Jokelan ja Kauhajoen kouluammunnat ovat

Transkriptio

1 4/2008 Sosiologia A v a u k s i a 347 A v a u k s i a Paikallistason yhteisöllisyys massaväkivallan jälkeen Suomessa ja Yhdysvalloissa Jokelan ja Kauhajoen kouluammunnat ovat järkyttäneet Suomea. Asiantuntijat ja päättäjät tarttuivat nopeasti tapausten jälkeen kysymykseen yhteisöllisyydestä nyky-suomessa. Yhteisöllisyyden ja keskinäisen solidaarisuuden onkin oletettu olevan kriisissä tai vähintään rapautuneessa tilassa (esim. Hoikkala & Suurpää 2007; Oksanen 2008). Tapahtumien oletetaan heijastavan anomiaa eli yhteiskunnallista tilannetta, jossa vallitsee epätietoisuus yhteisistä normeista ja solidaarisuus eli ihmisten keskinäinen vastavuoroisuus on heikkoa. Yhteisöllisyys on kuitenkin jäänyt käsitteenä ilman tarkempaa määrittelyä ja ennen muuta empiiristä sisältöä. Sosiaalitieteilijöiden huomio on keskittynyt etupäässä tiedotusvälineiden toiminnan arviointiin (Raittila, Johansson, Juntunen, Kangasluoma, Koljonen, Kumpu, Pernu & Väliverronen 2008). Median menettelytavat ovat saaneet näissä kannanotoissa runsaasti kritiikkiä. Myös viimeaikaisissa kommentaareissa on korostettu poliittisen vastuun merkitystä tapahtumien selvittämisessä (esim. Särkelä 2008). Psykologisissa ja lääketieteellisissä tutkimuksissa on puolestaan rajauduttu tarkastelemaan uhreja ja uhrien omaisia (Poijula 2004). Sosiologinen näkökulma paikallisten ihmisten kokemuksiin on jäänyt vaille huomioita. Yhteisöllisyyden merkityksestä poikkeuksellisten väkivaltatilanteiden jälkityössä ei ole Suomessa tehty lainkaan empiiristä tutkimusta. Yhteisöllisyyden teema on kuitenkin helppo kytkeä viime vuosina yhteiskuntatieteissä sosiaalisesta pääomasta käytyihin keskusteluihin, joissa on käsitelty myös väkivaltaa ja turvattomuutta (esim. Ellonen 2008; Kouvo & Räsänen 2005). Tutkimme käynnissä olevassa Arkielämä ja epävarmuus -projektissamme Tuusulan Jokelassa marraskuussa 2007 sekä Kauhajoella syyskuussa 2008 tapahtuneiden ampumavälikohtausten jälkiseuraamuksia ja keinoja, joita paikallisyhteisöt käyttävät sosiaalisina selviytymisstrategioinaan. Hankkeemme on osa laajempaa tutkimuskonsortiota Social Relations and Community Solidarity: An International Comparative Analysis, jossa verrataan yhteisöllistä toipumisprosessia Suomessa ja Yhdysvalloissa. Tutkimuksessa on tarkoitus seurata yhteisöjen toipumista ja sosiaalisten suhteiden muutoksia pidemmällä aikavälillä. Tässä avauksessa keskitymme Jokelassa 2007 sekä Omahassa Nebraskassa joulukuussa 2007 sattuneiden ammuntasurmien asuinalueisiin sitoutumisen näkökulmasta. Jokelan ampumatapaus sattui paikallisessa lukiossa, Omahan tapaus puolestaan kaupungin suurimmassa ostoskeskuksessa. Kumpikin tapahtumista sai paljon kansainvälistä mediahuomiota. Sekä Jokelassa että Omahassa kuoli yhdeksän henkeä. Eräiden arvioiden mukaan huhtikuussa 2007 tapahtunut Virginia Techin kouluammunta käynnisti toisiaan muistuttavien massamurhien sarjan, johon myös Jokelan, Omahan ja Kauhajoen tapahtumat liittyvät (Oksanen ilmestyy). Olemme keränneet molemmista paikallisyhteisöistä vertailukelpoiset kyselyaineistot. Jokelaa koskeva postikyselyaineisto (Räsänen & Oksanen 2008) kerättiin touko-kesäkuussa Kysely kohdistettiin alueen vuotiaille

2 348 A v a u k s i a Sosiologia 4/2008 suomenkielisille asukkaille, ja vastausprosentiksi saatiin 47 (N=330). Aineistossa ei ole alhaisesta vastausprosentista huolimatta merkittäviä vinoutumia iän tai sukupuolen mukaan. Omahaa koskeva aineisto (Hawdon & Ryan 2008) kerättiin puhelinhaastatteluina syyskuun 2008 alussa. Haastateltavat valittiin kohdistetulla satunnaisotannalla yli 18-vuotiaista asukkaista Omahan keskustan alueelta, jossa ampumavälikohtaus sattui. Tavoitetuista henkilöistä 51 prosenttia (N=405) osallistui tutkimukseen. Naiset ja valkoihoiset vastaajat ovat lievästi yliedustettuja tässä aineistossa. Ammuntatapaukset koettiin paikallistasolla erittäin traagisina. Huomattava osa paikallisista asukkaista on myös ilmaissut epätoivoa tapahtumien suhteen. Esimerkiksi jokelalaisista yli 40 prosenttia oli sitä mieltä, että tragedia olisi ollut estettävissä (Oksanen & Räsänen 2008). Myös Yhdysvalloissa kerätyt aineistot osoittavat ampumatapauksien lisäävän yhteiskunnallista epävarmuutta (Ryan & Hawdon 2008). Mutta miten tapahtumien voidaan ajatella heijastuvan yhteisöllisyyden rakenteisiin? Onko amerikkalaisen ja suomalaisen kulttuurin välillä perustavanlaatuisia eroja? Pohdimme näitä asuinalueeseen sitoutumista koskevien kysymysten avulla, ja tarkastelemme asuinalueeseen sitoutumista maakohtaisten erojen sekä vastaajien sosiodemografisten tietojen mukaan. Pyrimme siis esittämään tulkintoja siitä, onko eri väestöryhmillä erilaisia resursseja sosiaaliseen vastavuoroisuuteen traagisten väkivaltakokemusten jälkeen. VÄKIVALLAN VAIKUTUS SOLIDAARISUUTEEN Sosiologian klassikot Émile Durkheim ja Georg Simmel esittivät avauksia solidaarisuuden ilmiön tarkasteluun. Durkheimin (1893/1967, ) mukaan esimerkiksi rikollisuuden vastustaminen tuottaa solidaarisuutta. Simmel (1908/1968, ) korosti puolestaan sosialisaation prosessiluonteisuutta ja muutosalttiutta. Simmelin mukaan konfliktit dynamisoivat ja yhdistävät ryhmiä. Klassikoiden esittämiä ideoita yhteisöllisyyden vahvistumisesta yhteiskunnallisissa poikkeustiloissa voidaan pitää melko yleisluonteisina. Niissä ei esimerkiksi eritellä erilaisia katastrofeja tai poikkeustiloja sen mukaan, mihin tuotanto- ja elinkeinorakenteisiin tai väestöryhmiin vaikutukset ensi sijassa kohdistuvat. Klassikoiden esittämiä ideoita onkin vaikea soveltaa sellaisenaan konkreettisissa tutkimuksissa. Sosiologinen katastrofeja ja dramaattisia tapahtumia käsittelevä tutkimus käynnistyi toisen maailmansodan jälkeen erityisesti Yhdysvalloissa. Tutkimuksissa on viimeisen 50 vuoden aikana keskitytty etenkin luonnonkatastrofeihin (esim. Barton 1969; Erikson 1976) sekä viime vuosina myös terroristi-iskujen (esim. Abrams, Albright, & Panofsky 2004; Turkel 2002) ja kouluammuntojen jälkeisiin tapahtumiin (esim. Muschert 2007; Ryan & Hawdon 2008). Tutkimustradition keskeisin johtopäätös on, että erilaiset katastrofit eivät suinkaan tuhoa yhteisöjä vaan kriisien hetkellä keskinäinen solidaarisuus vahvistuu (esim. Fritz 1961; Quarantelli & Dynes 1977; Sweet 1998). Tutkimuksissa ei ole kuitenkaan eritelty tarpeeksi systemaattisesti erilaisten katastrofien poikkeavuuksia ja vaikutuksia eri väestöryhmiin. Katastrofin fyysiselle ja psyykkiselle ympäristölle aiheuttaman tuhon laatu on omiaan vaikuttamaan reaktioiden voimakkuuteen ja yhteisön tuntemaan solidaarisuuteen. Esimerkiksi luonnonkatastrofista toipuminen on psyykkisesti helpompaa kuin yhteisön turvallisuutta järkyttäneestä terroristi-iskusta jo siitäkin syystä, että katastrofin aiheuttajana ei ole toinen ihminen tai ihmisryhmä (Collins 2004, 55). Toipumisprosessin osalta sosiaalitieteelliset tutkimustulokset ovat osittain epäjohdonmukaisia. Hypoteesina on usein esitetty, että solidaarisuus lisääntyy välittömästi katastrofin jälkeen, pysyy korkealla tasolla vain jonkin aikaa ja alkaa vähentyä melko pian. Fritzin (1961) esittämä ajatus terapeuttisesta yhteisöstä on ollut kantava osa tutkimuksia. Yhteisöllisyyden ja kiinteiden vuorovaikutussuhteiden oletetaan edistävän psykologista selviytymistä ja traumasta toipumista. On myös mahdollista, että paikallisyhteisöllisyyden merkitys saattaa kohdata voimakkaampia ongelmia, jotka johtuvat esimerkiksi yksilöiden kokemasta psykologisesta stressistä ja lisääntyneen sosiaalisen koheesion tuottamista yksilötasolle heijastuvista ongelmista (Sweet 1998, 322; Webb 2002, 89, 92).

3 4/2008 Sosiologia A v a u k s i a 349 Kaikkiaan tietämys sosiaalisen toipumisprosessin eri vaiheista ja vaikutuksista on nykytutkimuksen valossa puutteellinen. Keskeinen syy tähän on siinä, että pitkän aikavälin seurantatutkimukset paikallisyhteisöjen toipumisprosessista ovat harvassa. Yksittäistapausten välinen systemaattinen vertailu on myös jäänyt vähäiseksi. Psykologit ovatkin tehneet omissa seurantatutkimuksissaan yhteiskuntatieteilijöitä systemaattisempia selvityksiä viimeisten vuosikymmenten aikana. Näin on ollut myös Suomessa. Standardisoitujen lomakkeiden käytössä on myös omat etunsa psykologisen tutkimustradition osalta. Tutkimuksissa on päädytty siihen, että erityyppisten onnettomuuksien traumatisoivuudessa on selviä eroja. Väkivaltaiset iskut koetaan paljon henkilökohtaisemmin ja niistä toipuminen on selvästi vaikeampaa. Esimerkiksi Myyrmannin pommiräjähdyksen yhteydessä traumaperäinen stressi ei ollut alentunut vielä vuoden jälkeenkään. (Poijula 2004, 56 57, ) Sosiologisten tutkimusten perusteella esitetyt väittämät solidaarisuuden lisääntymisestä ja sosiaalisen sitoutumisen positiivisista vaikutuksista ovat verrattain epätarkkoja. Prosessiluonteisiksi ymmärrettyjä ilmiöitä ei ole seurattu kattavissa pitkittäis- ja vertailututkimuksissa. Etenkin psykologisiin seurantatutkimuksiin verrattuna niiden empiiristä uskottavuutta voidaankin pitää heikkona. Toisaalta on paikallaan todeta, että psykologisissa tutkimuksissa on keskitytty pelkästään tragedioiden välittömiin uhreihin. Toisin sanoen niissä onnettomuuksien, väkivallantekojen ja muiden tapahtumien vaikutuksia ei ole tarkasteltu tapahtumat epäsuorasti kokeneiden yksilöiden näkökulmasta. Käynnistyneen projektimme tavoitteena on tuottaa tutkimustietoa juuri tältä osin: etsimme vastauksia tragedioiden kokemiseen koko pienyhteisön tasolla. Tarkastelukontekstina ovat amerikkalaisissa ja suomalaisissa paikallisidentiteettiin liittyvissä tuntemuksissa havaitut erot. ASUINYHTEISÖÖN SITOUTUMINEN JOKELASSA JA OMAHASSA Esittelemme tässä Jokelan ja Omahan paikallisyhteisöjen rakennetta asuinalueeseen sitoutumisen näkökulmasta. Vastaukset on pyydetty liittämään alueella vuoden sisällä sattuneeseen dramaattiseen ampumatapahtumaan. Näin ollen kysymyksiä voidaan käsitellä yhteisöllisenä valmiutena kokea väkivallanteot. Solidaarisuudessa havaittujen muutosten analysointi edellyttää tietenkin ajallista vertailua. Pystymmekin tarkastelemaan poikkileikkausaineiston avulla ainoastaan maakohtaisia eroja sekä paikallisyhteisöjen sisällä havaittavia sosiodemografisia tunnuspiirteitä. Tarkastelun kohteena olivat seuraavat kolme väittämää: tunnen kuuluvani yhteisöön, naapureillani ja minulla on yhteiset arvot sekä luotan naapureihini. Vastaajat ilmoittivat kunkin kysymyksen kohdalla vastauksensa viisiportaiselle Likert-asteikolle, jossa 1 on erittäin vähän ja 5 erittäin paljon. Tunnen yhteenkuuluvuutta naapuristooni Naapureillani ja minulla on yhteiset arvot Luotan naapureihini Omaha Jokela Tulkintaohje: Tulokset keskiarvioina (vaihteluväli 1 5) Kuvio 1 Asuinalueeseen sitoutuminen Jokelassa ja Omahassa

4 350 A v a u k s i a Sosiologia 4/2008 N I Yhteenkuuluvuus II Arvot III Luottamus Sukupuoli F 0,1 F 3,6 F 0,4 Mies 168 (ns) -0,21* (ns) Nainen 157 (a) (a) (a) Ikä F 2,0 F 1,6 F 3,6 <30-v. 24 (ns) (ns) -0,47* v. 97 (ns) (ns) (ns) v. 116 (ns) (ns) (ns) >60-v. 84 (a) (a) (a) Asuinhistoria F 4,2 F 1,9 F 3,8 <6-v ,41** (ns) -0,28* 6 10-v. 65 (ns) (ns) -0,39** >10-v. 132 (a) (a) (a) Kuviossa 1 esitetään kysymysten maakohtaiset keskiarvot. Kuviosta selviää, että asuinalueeseen sitoutuminen on Omahassa voimakkaampaa kuin Jokelassa kaikkien kysymysten kohdalla. Suurimmillaan erot ovat yhteisiä arvoja koskevassa kysymyksessä ja pienimmillään naapureita koskevan luottamuksen osalta. Erot ovat kuitenkin miltei yhtä voimakkaita, ja ne ovat myös tilastollisesti merkitseviä (p<0.01). On toki mahdollista, että Suomessa aineistonkeruumenetelmänä käytetty postikysely tuottaa hieman erilaisen vastausjakauman kuin Yhdysvalloissa käytetty puhelinhaastattelu. Tässä mielessä vastausten yksityiskohtaisempi vertailu on ongelmallista. Molemmissa aineistoissa jakaumien rakenne on kuitenkin samanlainen: hieman oikealle vino mutta likimain normaalijakautunut. Päädyimme tarkastelemaan sosiodemografisia eroja Jokelassa ja Omahassa erikseen. Koska sitoutumista koskevien osioiden välillä on kohtalaisen vahvoja korrelaatioita, tarkastelu toteutetaan yhden selitettävän muuttujan varianssimalleilla (ANOVA). Tulokset raportoidaan keskiarvopoikkeamina (β) suhteessa referenssiluokkaan vastaajan sukupuolen, iän ja nykyisen asuinalueen asuinhistoriatietojen avulla. Analyyseja varten vastaajan ikä on luokiteltu neliportaiseksi. Asuinhistorian pituutta tarkastellaan puolestaan kolmiportaisesti. Selittäjien keskinäiset päävaikutukset tulevat vakioiduiksi esitetyissä malleissa. Taulukoissa 1 ja 2 raportoidaan myös Fisherin F-suhteet (F), mallien selitysprosentit (R² 100) sekä mukana olevien tapausten lukumäärät selittävien muuttujien eri luokissa. Taulukko 1 Asuinalueeseen sitoutuminen Jokelassa vastaajan sukupuolen, iän ja asuinhistorian pituuden mukaan R² 100 4,6 3,8 5,8 Tulkintaohje: Tulokset standardoimattomina estimaatteina ( ); ** = p < 0.01; * = p < 0.05; (ns) = p > 0.05; (a) = referenssiluokka. Taulukko 2 Asuinalueeseen sitoutuminen Omahassa vastaajan sukupuolen, iän ja asuinhistorian pituuden mukaan N I Yhteenkuuluvuus II Arvot III Luottamus Sukupuoli F 0,1 F 0,4 F 1,5 Mies 157 (ns) (ns) (ns) Nainen 248 (a) (a) (a) Ikä F 1,7 F 2,3 F 3,4 <30-v. 28 (ns) (ns) (ns) v. 113 (ns) (ns) (ns) v ,26* -0,34** -0,32** >60-v. 122 (a) (a) (a) Asuinhistoria F 4,2 F 3,2 F 2,3 <6-v ,23* (ns) -0,21* 6 10-v. 61 (ns) (ns) (ns) >10-v. 186 (a) (a) (a) R² 100 3,7 3,6 3,8 ** = p < 0.01; * = p < 0.05; (ns) = p > 0.05; (a) = referenssiluokka.

5 4/2008 Sosiologia A v a u k s i a 351 Taulukko 1 esittää tulokset Jokelan osalta. Taulukosta näkee nopeasti, että yhteenkuuluvuutta ja arvoja koskevat osiot jäsentyvät käytettyjen sosiodemografisten tietojen avulla heikosti. Ainoastaan lyhimpään alueella asuneet tuntevat hieman vähemmän yhteenkuuluvuutta pidempään asuneisiin verrattuna. Sukupuoli ja ikä eivät säily merkitsevinä selittäjinä. Arvojen osalta ainoastaan sukupuoli säilyy merkitsevänä, sillä miehet kokevat naisia vähemmän jakavansa naapureidensa kanssa yhteiset arvot. Luottamusta koskevan osion vaihtelu jäsentyy edellisiä mielenkiintoisemmin: ikä ja asuinhistorian pituus säilyvät molemmat vähintään melkein merkitsevinä (p<0.05). Nuorimmat vastaajat kokevat muita vähemmän ja pisimpään alueella asuneet muita enemmän luottamusta. Omahaa koskevat tulokset esitetään Taulukossa 2. Tulokset ovat erilaisia kuin Jokelassa. Havaittu vaihtelu selittyy luottamuksen kohdalla selvästi heikommin ja yhteenkuuluvuuden ja arvojen kohdalla taas hieman eri tavalla kuin suomalaisaineistossa. Yhteenkuuluvuus on vähäisempää alueella lyhimpään asuneiden joukossa mutta myös toiseksi vanhimmassa ikäryhmässä (p<0.05). Naapuruston arvot koetaan vähemmän samanlaisiksi myös tässä ikäryhmässä. Sen sijaan miesten ja naisten välillä ei ole eroja. Myös luottamus naapureihin on vähäisempää tässä ikäryhmässä sekä lyhyimmän ajan alueella asuneiden joukossa. Toisin sanoen amerikkalaisaineistossa vuotiaat vaikuttavat poikkeukselliselta vastaajaryhmältä kaikkien kysyttyjen osioiden valossa. Esitetyt tulokset osoittavat, että sukupuoli, ikä ja asumishistorian pituus selittävät melko vähän asuinalueeseen sitoutumista Suomessa ja Yhdysvalloissa. Pieniä eroja on kuitenkin löydettävissä kaikkien tarkasteltavien kysymysten osalta. Asuinalueeseen sitoutuminen on yleisesti ottaen voimakkaampaa Omahassa kuin Jokelassa. Onkin todennäköistä, että oman asuinympäristön kautta koettu solidaarisuus tarkoittaa heikompaa solidaarisuutta muihin kuin lähipiirin ihmisiin. Esimerkiksi luottamus viranomaisiin on usein vahvempaa suomalaisten kuin amerikkalaisten keskuudessa. Poliisiin paljon luottavien osuus on amerikkalaisaineistossa hieman yli 60 prosenttia, kun taas suomalaisaineistossa vastaava osuus on noin 80 prosenttia. Opettajien kohdalla vastaavat osuudet ovat hieman yli 50 ja 70 prosenttia. Onkin mahdollista, että amerikkalaisessa kulttuurissa lähiyhteisön toipumismahdollisuudet ovat paremmat kuin Suomessa. Vaikuttaa siltä, että Yhdysvalloissa korostetaan paikallisuutta ja yksilöllistä vastuuta eri tavoin kuin viranomaistukeen vahvasti luottavassa Suomessa. Siksi myös dramaattisia väkivallan tekoja käsitellään naapurisuhteiden valossa yhteisöllisemmin kuin Suomessa. Millaisiin johtopäätöksiin nämä havainnot antavat aihetta? YHTEISÖLLISYYDEN MUUTOKSET ERI KULTTUUREISSA Edellä esitetyt tulokset perustuvat poikkileikkausaineistolle, joka kerättiin Jokelassa ja Omahassa alle vuosi ampumatapausten jälkeen. Tutkimuskysymysten kannalta tämä tarkoittaa sitä, että asukkaat ovat vasta tapauksen käsittelyn ensimmäisessä vaiheessa. Traagisten tapahtumien seurauksia onkin välttämätöntä seurata ajallisesti, jotta voidaan selvittää vaiheittain, minkälaisia muutoksia paikallisyhteisöön sitoutumisessa todella tapahtuu. Tähän mennessä keräämämme tutkimusaineistot ovat kooltaan varsin pieniä. Tämän ohella myös aineistojen vertailukelpoisuus sekä tutkimuskontekstien erilaisuus asettavat johtopäätöksille omat haasteensa. Esitetyt kysymysmuodot olivat identtisiä, mutta aineistonkeruun menetelmät poikkesivat toisistaan. Tästä huolimatta esitettyjä tuloksia on kuitenkin mahdollista arvioida paikallisyhteisön läpikäymän selviytymisprosessin ensimmäisen vaiheen indikaattorina. Tieto nykytilanteesta auttaa siis ymmärtämään erilaisissa elinolosuhteissa elävien ihmisten valmiuksia kokea ampumatragedioita. Tulosten perusteella omaa asuinaluetta ja naapurisuhteita ei suinkaan koeta epäluotettaviksi kummassakaan yhteisössä voimakkaiden väkivallantekojen jälkeen. Päinvastoin omaan asuinalueeseen sitoudutaan verrattain vahvasti. Yhdysvalloissa sitoutuminen on voimakkaampaa ja se vaihtelee suhteellisesti sosiodemografisten taustatietojen mukaan tarkasteltuna vähemmän kuin suomalaisilla vastaajilla. Jatko-

6 352 A v a u k s i a Sosiologia 4/2008 tutkimuksessa vastaajien taustaa tulee tarkastella monipuolisemmin käyttämällä esimerkiksi koulutusta, kotitalouden rakennetta ja muita elinolotietoja. On todennäköistä, että edellä havaittuja eroja selittää osaltaan myös yhteisöjen koko. Noin asukkaan Blacksburgissa sijaitsevasta Virginia Techistä tähän mennessä kerätyt aineistot vahvistavat hypoteesia siitä, että paikallisyhteisö voi toimia terapeuttisesti ja mahdollistaa sosiopsyykkisen toipumisen (Ryan & Hawdon 2008). Tuusulan kunnan alueella sijaitsevassa Jokelassa asuu puolestaan noin 6000 asukasta. Jokelaa koskevan pilottiaineiston kohdalla voidaan esittää samansuuntaisia tulkintoja etenkin asuintyytyväisyyttä ja asukkaiden keskinäistä luottamusta koskevien havaintojen valossa (Oksanen & Räsänen ilmestyy). Huomattavasti suurempi yli asukkaan Omaha onkin kiinnostava vertailukohta suhteessa näihin. Käytettävien aineistojen valossa on tärkeää korostaa, että Yhdysvalloissa sitoutuminen jopa suurehkoon Omahan kokoiseen kaupunkiin on vahvempaa kuin Suomessa pieneen Jokelan asuinkeskukseen. Tältä osin tulokset ovat samassa linjassa Jokelan ja Kauhajoen tragedioita käsittelevien, yhteisöllisyyden puutetta sivuavien keskustelujen kanssa. On mahdollista, että valta-osa suomalaisista kokee voimakkaampaa samaistumista ensi sijassa muihin yhteisöihin kuin omaan naapurustoonsa. Etenkin nuorten ja nuorten aikuisten kokemuksissa erilaiset vapaa-ajan harraste-, työ- ja internetin virtuaaliyhteisöt tarjoavat yhä tärkeämpiä samaistumisen mahdollisuuksia. Merkittäviä elämänsisältöjä haetaan todennäköisesti lisääntyvässä määrin juuri tällaisten samaistumiskohteiden kautta. Perinteisen yhteisöllisyyden kokemisesta saattaa vielä muodostua solmukohta suomalaiseen solidaarisuuteen, mutta aiheesta tarvitaan perusteellisempaa tutkimusta. On kuitenkin syytä muistaa, että sitoutuminen omaan asuinalueeseen liittyy myös omasta lähipiiristä koettuun sosiaaliseen vastuuseen, joka on aina keskeistä väkivaltatapausten ennaltaehkäisyssä. Pekka Räsänen, Atte Oksanen, James Hawdon & John Ryan Kirjallisuus Abrams, Courney B. & Albright, Karen & Panofsky, Aaron (2004) Contesting the New York Community: From Liminality to the New Formal in the Wake of September 11. City & Community 3:3, Barton, Allen H. (1969) Communities in Disaster: A Sociological Analysis of Collective Stress. Doubleday, Garden City, NY. Collins, Randall (2004) Rituals of Solidarity and Security in the Wake of Terrorist Attack. Sociological Theory 22, Durkheim, Émile (1893/1967) De la division du travail social. Les presses universitaires de France, Paris. Ellonen, Noora (2008) Kasvuyhteisö nuoren turvana: sosiaalisen pääoman yhteys nuorten masentuneisuuteen ja rikekäyttäytymiseen. Tampere University Press, Tampere. Erikson, Kai T. (1976) Everything in its Path: Destruction of Community in the Buffalo Creek Flood. Simon & Schuster, New York. Fritz, C. E. (1961) Disasters. Teoksessa Merton, Robert K. & Nisbet, Robert A. (toim.) Social Problems. Harcourt, Brace & World, New York, Hawdon, James & Ryan, John (2008) Social Relations and Community Solidarity. Omaha data. Department of Sociology, Virginia Tech. Hoikkala, Tommi & Suurpää, Leena (toim.) (2007) Jokela-ilmiö. Sikermä nuorisotutkijoiden näkökulmia. Verkkojulkaisuja 17, Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, Helsinki. Kimmel, Michael S. & Mahler, Matthew (2003) Adolescent Masculinity, Homophobia, and Violence. Random School Shootings, American Behavioral Scientist 46:10, Kouvo, Antti & Räsänen, Pekka (2005) Sosiaalinen pääoma, elämäntilanne ja sosiodemografiset tekijät käyttökelpoisia elämänlaadun ja hyvinvoinnin jäsennysperusteita? Janus 13:1, Muschert, Glenn W. (2007) Research in School Shootings. Sociology Compass 1:1, Oksanen, Atte (2008) Jokela Connection. Shattering Social Ties and the Risk of Violent Virtual Identities. Drama: Nordisk Dramapedagogisk Tidsskrift 45:2, Oksanen, Atte (ilmestyy) Äärimmäistä kulttuuria: extreme-minuuksien historiaa dadaismista Hunter S. Thompsoniin. Johnny Kniga, Helsinki.

7 4/2008 Sosiologia A v a u k s i a 353 Oksanen, Atte & Räsänen, Pekka (ilmestyy) Yhteisöllisyys ja väkivalta: koulusurmien kokeminen paikallistasolla. Yhteiskuntapolitiikka 73:6. Poijula, Soili (2004) Myyrmannin räjähdys uhrien ja omaisten psyykkinen selviytyminen ja hoidon merkitys. Monisteita 2004:13. Sosiaalija terveysministeriö, Helsinki. Quarantelli, E. L. & Dynes, Russell R. (1977) Response to Social Crisis and Disaster. Annual Review of Sociology 3, Raittila, Pentti & Johannsson, Katja & Juntunen, Laura & Kangasluoma, Laura & Koljonen, Kari & Kumpu, Ville & Pernu, Ilkka & Väliverronen, Jari (2008) Jokelan koulusurmat mediassa. Journalismin tutkimusyksikkö, julkaisuja sarja A 105/2008, Tampereen yliopisto. Räsänen, Pekka & Oksanen, Atte (2008) Arkielämä ja epävarmuus kyselyaineisto. Turun yliopiston sosiologian laitos, Turun yliopisto. Ryan, John & Hawdon, James (2008) From Individual to Community: The Framing of 4 16 and the Display of Social Solidarity. Traumatology 14:1, Simmel, Georg (1908/1968) Soziologie. Untersuchungen über die Formen der Vergesellschaftung. Duncker & Humblot, Berlin. Sweet, Stephen (1998) The Effect of a Natural Disaster on Social Cohesion: A Longitudinal Study. International Journal of Mass Emergencies and Disasters 16:4, Särkelä, Jussi (2008) Koulumurhat. Pamfletti, Barrikadi-sarja no 6. WSOY, Helsinki. Thompkins, Douglas E. (2000) School Violence Gangs and a Culture of Fear. Annals 567:1, Turkel, Gerald (2002) Sudden Solidarity and the Rush to Normalization: Toward an Alternative Approach. Sociological Focus 35:1, Webb, Gary R. (2002) Sociology, Disasters, and Terrorism: Understanding Threats of the New Millenium. Sociological Focus 35:1,