TEKNISEN LAUTAKUNNAN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE KÄYTTÖTALOUDEN OSALTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TEKNISEN LAUTAKUNNAN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE KÄYTTÖTALOUDEN OSALTA"

Transkriptio

1 TEKNISEN LAUTAKUNNAN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE KÄYTTÖTALOUDEN OSALTA

2 41 TEKNINEN LAUTAKUNTA Kaupunkitekniikan keskuksen muodostavat neljä palvelualuetta: kaupunkimittaus- ja geotekniikka, hallinto, investoinnit sekä infrapalvelut. Palvelut ja toiminnan kehittäminen 1 Kaupunkitekniikan keskus turvaa kaupunkielämän perusedellytykset huolehtimalla kaupungin katujen, teiden ja muiden liikenneväylien, kunnallistekniikan ja viherympäristön toteuttamisen ohjelmoinnista, suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta sekä hoitaa maanmittausalan viranomais- ja palvelutehtävät kaupungin alueella. Palveluita järjestetään omana työnä, omajohtoisena työnä ja ostopalveluina. Kaupunkitekniikan keskus tekee laajaa yhteistyötä valtion, HSY:n, HSL:n sekä seudun kuntien kanssa erilaisissa liikenneverkon kehittämishankkeissa sekä yhdyskuntateknisissä ja ympäristöasioissa. Investointien painopiste on Länsimetron liikkeelle saamassa kaupunkikeskusten kehittämisessä sekä muussa kasvavan asuntotuotannon edellyttämässä kunnallistekniikassa. Kaupungin kasvu edellyttää myös pääkatuverkoston kehittämistä paremmin joukkoliikennettä, kevyttä liikennettä ja autoilua palvelevaksi. Myös ulkoilureittiverkostoa ja muita virkistysaluepalveluja kehitetään. Infrainvestointien seurauksena ylläpidettävä pinta-ala kasvaa 3-5 prosenttia vuodessa. Infrapalveluverkkoa ja -valikoimaa kehitetään ylläpidon määrärahoja vastaavaksi ja uudisrakentamisessa tavoitellaan elinkaarikustannustehokkuutta. Vastuullamme olevat kaupunkimittaukseen, kadunpitoon ja pysäköinninvalvontaan liittyvät viranomaistoiminnot, asiantuntija- ja asiakaspalvelut toteutamme laadukkaasti, sujuvasti ja asiakaslähtöisesti. Toiminnan kehittämisen painopisteitä ovat toiminnanohjausjärjestelmä (TOIVO), 3D -aineiston kehittäminen ja hyödyntäminen suunnittelussa, rakentamisessa sekä omaisuudenhallinnassa. Talouden tasapaino- ja tuottavuusohjelman toteuttaminen 2017 Valtuuston ja kaupunginhallituksen päätösten mukaisesti Espoo kaupunkitekniikka -liikelaitos ja Tekninen keskus ovat yhdistyneet alkaen Kaupunkitekniikan keskukseksi. Edellä mainittujen päätösten mukaisesti: - Jatkovalmistelun tavoite on, että tuottavuus kasvaa vuositasolla vähintään 10 milj. euroa vuoden 2017 loppuun mennessä - Toimivilta kilpailluilta markkinoilta hankittavan työn määrää kasvatetaan sekä kiinteistöpalveluissa että kaupunkitekniikassa, silloin kun se parantaa laatua, pienentää kustannuksia ja on muutenkin tarkoituksenmukaista. Kilpailutukset määritellään siten, että myös pk-yritysten osallistuminen on mahdollista. Päätösten mukainen 10 milj. euron tuottavuuden parantamistavoite on jaettu Teknisen ja ympäristötoimen toimialalla siten, että Tilapalvelut -liikelaitos ja Kaupunkitekniikan keskus molemmat tavoittelevat 6 milj. euron tuottavuuden parannusta. Lähtötasona vertailussa on vuoden 2015 toteutuma ja tavoitevuotena Koko Kaupunkitekniikan keskusta koskevia tuottavuuden parantamistoimenpiteitä ovat: - Yhdistymisen mahdollistamat päällekkäisten vakanssien lakkauttamiset niiden vapautumisen mahdollistamassa tahdissa - Tukikohtaverkoston karsiminen, luopumalla erityisesti kaupungin ulkopuolelta vuokratuista tiloista. Tavoitteena toimitilasäästöjen ohella keskuksen sisäisen yhteistyön parantaminen ja synergiaetujen saavuttaminen. Hallinnon palvelualueella tavoitellaan toimintakatteen parantamista ja sen ohella asiakaspalvelun kattavuutta, sekä asiakaspalautteeseen reagoinnin nopeuttamista.

3 2 Kaupunkimittauksen ja geotekniikan palvelualueella tavoitellaan toimintakatteen parantamista tulojen lisäämisen, prosessien parantamisen, uusien tuotantovälineiden hyödyntämisen ja yksikön sisäisen yhteistyön parantamisen kautta. Investointien palvelualueella suunniteltuja toimenpiteitä ovat: - Omana työnä tehtävän rakentamisen tuottavuuden parantaminen mm. lean-ajattelun jalkauttamisella sekä sopivan tilauskannan ylläpitämisellä - Mikäli oman rakentamisen kilpailukyky yksityisiin urakoitsijoihin verrattuna ei parane riittävästi alennetaan oman rakentamisen volyymiä ja hankitaan vastaava työ kilpailutetuilta yksityisiltä urakoitsijoilta. - Parannetaan materiaalivirtojen hallintaa omassa rakentamisessa sekä hyödynnetään omia louhevarantoja murskaamalla niistä rakentamiseen soveltuvia kiviainesjakeita. Kierrätysmateriaalien (esim. betonimurske) hyötykäyttöä lisätään. - Sopeutetaan laatutasoa rakennuskohteissa esim. edullisemmilla materiaalivalinnoilla tai suunnitteluratkaisuilla. Infrapalveluiden palvelualueella parannetaan oman työn tuottavuutta mm. toiminnanohjausjärjestelmän hyödyntämisellä, lean-ajattelun jalkauttamisella, tuotantotapojen kehittämisellä sekä kausiluonteisten töiden välillä tapahtuvien henkilösiirtojen edistämisellä. Lisäksi joistakin ostopalveluista on luovuttu ja siirrytty tekemään töitä itse (esim. graffittien ja luvattomien kaatopaikkojen poisto). Oman työn kilpailukyvyn kaivatessa edelleen kehittämistä on kolmas ylläpidon alueurakka kilpailutettu yksityisillä urakoitsijoilla alkaen. Tavoitteemme on työnilo ja hyvän työilmapiirin edelleen parantaminen. Muutokset toimintaympäristössä ja entistä parempien palvelujen tuottaminen monipuolistavat henkilöstön työnkuvia. n hyvinvoinnin ja motivaation varmistaminen sekä osaamisen vahvistaminen ovat edellytys toiminnallemme. Arvostamme moniosaajuutta kaikissa keskuksen toiminnoissa. politiikkamme on työntekijöiden arvostusta sekä luottamusta tukevaa ja johtaminen avointa. Palkitsemiskäytäntöjä pyrimme monipuolistamaan. Parannamme jatkuvasti työturvallisuutta ja huolehdimme töiden tasaisesta jakautumisesta. Työn hektisyyttä hallitsemme hyvällä toiminnansuunnittelulla, sujuvilla työjärjestelyillä sekä keskittymällä olennaiseen. Panostamme olennaisen tiedon jakamiseen sekä ammattitaidon välittämiseen mentoroinnin avulla. Osaamisen korkeaa tasoa pidämme yllä täydennyskoulutuksella sekä seuraamalla aktiivisesti alan kehitystä. 41 Tekninen lautakunta (sis. nettositovan yksikön Ulkopuoliset työt) Toimintatulot Valmistus omaan käyttöön Toimintamenot Toimintakate Suunnitelmapoistot Tilikauden tulos Menot euroa/asukas Teknisen lautakunnan määrärahat ovat sitovia sekä tulojen että menojen osalta, pois lukien 415

4 3 Ulkopuoliset työt, jonka toimintakate on sitova. Vuoden 2016 sitovat toimintatulot teknisen lautakunnan osalta ovat 42,8 milj. euroa ja toimintamenot 56,250 milj. euroa. 41 Tekninen lautakunta (ilman nettositovaa yksikkö Ulkopuoliset työt) Toimintatulot Valmistus omaan käyttöön Toimintamenot Toimintakate Suunnitelmapoistot Tilikauden tulos Menot euroa/asukas HALLINTO Hallinnon palvelualueeseen kuuluvat vuonna 2017 kaksi palveluyksikköä: hallinto ja asiakaspalvelut sekä viranomaistehtävät. Palvelut Hallinto ja asiakaspalvelut tukee kuntatekniikan keskusta tuottamalla hallinnollisia palveluja sekä huolehtimalla teknisen ja ympäristötoimen keskitetyistä asiakaspalveluista. Asiakaspalvelua kehitetään koko toimialan tasoisesti ja uusia tilaratkaisuja hyödynnetään asiakaslähtöisyyden edistämisessä. Viranomaistehtävät-yksikkö huolehtii kaupungin pysäköinninvalvonnasta ja ajoneuvojen siirtolain mukaisista tehtävistä ja edesauttaa käytännön valvonnalla kaupungin pysäköintipolitiikan ja pysäköinnin kehittämisohjelman linjausten toteutumista. Mittarit / Suorittee TA Asiakaspalvelun käsittelemien palautteiden mä - kirjalliset puhelut Maksukehoituksia pysäköinninvalvonnas Ajoneuvojen siirtopäätöksiä Hallinnon muuttuviin henkilöstötarpeisiin vastataan työprosesseja ja tehtäväkuvia uudistamalla. Työkyvyn ylläpitoon ja huomioimiseen työjärjestelyissä sekä henkilöstön osaamisen kehittämiseen panostetaan osana toimintaa.

5 4 Toimintatulot Toimintamenot Toimintakate Tilikauden tulos Menot euroa/asukas INFRAPALVELUT Infrapalveluiden tehtävänä on turvallisen ja viihtyisän kaupungin luominen espoolaisille hyvin hoidettujen yleisten alueiden kautta. Yksikkö huolehtii katu- ja viheralueiden ylläpidon järjestämisestä, liikenteenohjaus- ja valaistusjärjestelyistä sekä katualueella tehtävän työskentelyn hallinnoinnista ja johtotietojen jakelusta. Palvelut Toiminta on jaettu viiteen palveluyksikköön: katuylläpito, viherylläpito, infran ja urakoiden hallinta, alueiden käytön hallinta sekä liikenteenhallinta. Infrapalvelut järjestää yleisten alueiden ylläpidon omana työnä, omajohtoisena työnä ja ostopalveluna. Mittarit TA Liikenneväylien ala milj. m² 9,3 10,0 9,7 9,9 10,1 Viherhoitoala milj. m² 8,8 11,0 9,4 9,6 9,8 Katualue, indeksoidut ylläpitokustannukset euroa/m², 2. luokka 1,4 1,2 1,2 1,2 Viheralue, indeksoidut ylläpitokustannukset euroa/m², A3 -luokka 0,8 0,7 0,7 0,7 Toiminnan kehittäminen Uuden organisaation merkittävimpiä kehittämistavoitteita on optimoida ylläpidossa oman tuotannon, omajohtoisen tuotannon ja ostopalveluiden suhde. Infrapalveluverkkoa ja -valikoimaa kehitetään ylläpidon määrärahoja vastaavaksi. Kehittäminen perustuu palvelukohtaisiin ohjelmiin, joissa palveluverkot ja resurssit on tarkasteltu kaupunkitasoisesti. Palvelualueella hyödynnämme tulevaisuudessa tietomallipohjaisuutta. Kehitämme sähköisiä työkaluja ja sähköisten palveluiden tasoa jatkuvasti. määrä pysyy vuoden 2016 tasolla ja luonnollisen poistuman korvaamisesta päätetään tapauskohtaisesti. resurssit suunnitellaan palvelujen painotusten mukaan ja tarvittaessa tehtäviä uudelleen organisoidaan. Työhyvinvointiin kiinnitetään huomiota ja henkilökunnan koulutusta tehostetaan. Toimenkuvien tarkistamista jatketaan palvelemaan entistä paremmin uuden organisaation tarpeita. Talouden seuranta on merkittävässä asemassa, kun seurataan oman tuotannon kilpailukyvyn kehittymistä.

6 5 Toimintojen taloudellisuutta edistävät pitkällä tähtäimellä kaupungin ydintehtävää palveleviin alan valtakunnallisiin kehittämishankkeisiin osallistuminen ja tulosten hyödyntäminen sekä omat kehityshankkeet. Toimintatulot Toimintamenot Toimintakate Suunnitelmapoistot Tilikauden tulos Menot euroa/asukas ULKOPUOLISET TYÖT Ulkopuolisille tehtäviä töitä ovat kaduilla ja muilla yleisillä alueilla, pääasiassa HSY:lle, toteutettavia vesi- ja viemäriverkostojen rakentamispalveluja ja muille osapuolille telekaapeleiden putkituksia. Ulkopuoliset työt on nettobudjetoitu ja sen toimintakate on sitova. Toimintatulot Toimintamenot Toimintakate Tilikauden tulos Menot euroa/asukas KAUPUNKIMITTAUS- JA GEOTEKNIIKKAPALVELUT Kaupunkimittaus- ja geotekniikkapalvelut huolehtii maasto- ja maaperätietojen keruusta, karttojen tuottamisesta, pohjarakentamiseen liittyvistä asiantuntijatehtävistä sekä kaupunkimittaukseen liittyvistä lakisääteisistä viranomaistehtävistä ja maanalaisten johtojen sijaintitiedon hallinnasta. Palvelut Kaupunkimittauspalvelut vastaa asemakaava-alueiden kiinteistönmuodostuksesta ja muista maanmittausalan palvelutehtävistä sekä kaavoituksen ja muun suunnittelun pohja-, opas- ja virastokartan ylläpidosta ja tuottamisesta. Geotekniikkapalvelut huolehtii kaupungin pohja- ja kalliorakentamiseen liittyvistä tutkimus-, suunnittelu- ja neuvontatehtävistä sekä kokoaa ja ylläpitää maa- ja kallioperätietoihin perustuvia tietokantoja ja jakaa niissä olevia tietoja. Tuottamamme perusaineistot on saatettu numeerisen muotoon, mikä mahdollistaa monipuolisen tietojen hyödyntämisen sekä tehokkaamman tiedonsiirron erilaisten rajapintojen ja tiedonvälityskanavien välityksellä. Pääpaino on siirtynyt perusaineistojen tuottamisesta niiden täydentämiseen ja jatkuvaan ylläpitoon. Asiakaspalvelun laatua kehitetään pitämällä kartta-aineistot sekä tiedot maa- ja kallioperästä ja pohjavedestä mahdollisimman kattavina, ajantasaisina, luotettavina sekä helposti käytettävinä. Maanomistajien tarpeita palvelevat viranomaistehtävät hoidamme mahdollisuuksien mukaan maanomistajien

7 6 toiveiden mukaisesti mahdollistaen rakennustoiminnan ja asemakaavojen toteutumisen. Mittarit TA 2016TA Tonttijakoja Lohkottuja tontteja Lohkottuja yleisiä alueita Mitattuja monikulmiopisteitä Rakennusvalvontamittauksia Uudiskartoituksia ha Johtomittauksia Johtojen näyttöjä Rekisterissä olevien kairaus- ja mittaushavaintojen lukumäärä (1 000) Pohjatutkimusrekisterissä olevien kairauspisteiden lukumäärä Toiminnan kehittäminen Tulostavoitteisiin pyritään hyödyntämällä automaatiota ja uutta tekniikkaa. Erityisinä kehittämiskohteina ovat kuntalaisille ja yrityksille tarjottavien sähköisten palvelujen käytön lisääminen sekä maaperä- ja rakennettavuuskartan automaattinen päivittäminen pohjatutkimusrekisterin maalajitulkinnan yhteydessä. Uutta tekniikkaa otetaan käyttöön mittaus- ja kairauskaluston uusimisen yhteydessä. Paikkatietojen keruussa ja ylläpidossa luodaan valmiuksia lähtötietojen tuottamiseksi kolmiulotteista kaupunkimallinnusta sekä tuotemallipohjaista suunnittelua ja toteutusta varten. Asiakkaille tarjotaan maksullisia maaperä- ja kartta-aineistoja, kairaustietoja maa- ja kallioperästä ja tietoja pohjaveden pinnan tasoista. Sähköisten palvelujen käyttöä tonttijakojen ja kiinteistötoimitusten hakumenettelyn yhteydessä pyritään lisäämään markkinoinnin avulla. Entistä parempien ja monipuolisempien palvelujen tuottaminen uutta tekniikkaa hyödyntäen tulee laajentamaan henkilöstön työnkuvia, mikä edellyttää jatkuvaa ammattitaidon kehittämistä ja täydennyskoulutusta. Työyhteisömme ovat tunnettuja arvostavasta vuorovaikutuksesta sekä hyvinvoivan henkilöstön osaamisesta ja sitoutumisesta. Pidämme edelleen huolta henkilöstön jaksamisesta. Kaupungin investointikohteissa hyödynnetään geotekniikkayksikön pohja- ja kalliorakennustietämystä suunnitteluttamisessa, rakennuttamisessa ja rakentamisessa. Investointikohteiden suuren tason edellyttämä tutkimustarve hoidetaan omien resurssien lisäksi konsulttien avulla puitesopimuksiin perustuen. Toimintatulot Valmistus omaan käyttöön Toimintamenot Toimintakate Suunnitelmapoistot Tilikauden tulos Menot euroa/asukas

8 7 419 INVESTOINNIT Investointien palvelualue vastaa ja huolehtii katu- ja viheralueiden kehittämisestä, investointien ohjelmoinnista, suunnittelusta ja rakentamisesta kuntalaisten, elinkeinoelämän sekä muiden käyttäjien palvelutarpeiden mukaisesti ja järjestää kaupungin muiden hallintokuntien tarvitsemia palveluja. Palvelut Investointien palvelualue on jaettu kolmeen palveluyksikköön: Ohjelmointi, suunnittelu, rakentaminen. Investoinnit järjestää yleisten alueiden ohjelmoinnin omana työnä. Suunnittelu järjestetään pääasiassa ostopalveluna. Rakentaminen järjestetään omana työnä, omajohtoisena työnä ja ostopalveluna. Toiminnan kehittäminen Toimintavuoden olennaisiin kehittämistehtäviin kuuluu rakentamisen järjestäminen optimaalisella tavalla ja toimintamallilla, joka huomioi urakoittamisen, puitesopimusrakentamisen ja omajohtoisen rakentamisen. Raideliikenteen kasvava rooli Espoossa vaikuttaa merkittävästi toimintaamme. Toteutettavat kohteemme keskittyvät palvelemaan Länsimetron, Espoon kaupunkiradan sekä Raide-Jokerin ympärillä tiivistyvää kaupunkia. Raidehankkeisiin liittyvää infraa sekä toimivia yhteyksiä asemanseuduille ja ratojen varrella suunnitellaan ja toteutetaan. Pyöräilyn edistämisohjelmaa toteutetaan investoimalla keskeisiä laatureittiverkoston yhteysvälejä ja ohjelmoidaan niiden toteutus. Infrapalveluverkkoa ja -valikoimaa kehitetään ylläpidon määrärahoja vastaavaksi ja uudisrakentamisessa tavoitellaan elinkaarikustannustehokkuutta. Kehittäminen ja uudisrakentaminen perustuvat palvelukohtaisiin ohjelmiin, joissa palveluverkot ja resurssit on tarkasteltu kaupunkitasoisesti. Tulevaisuudessa osa yleisten alueiden suunnittelusta tehdään tuotemallipohjaisesti ja rakentaminen koneohjausjärjestelmiä hyödyntäen. Kehitämme omaisuudenhallinnan perusrekisteriä ja suunnittelumenetelmiä siten, että suunnitelmatieto ja rakentamisen as-built -tieto on hyödynnettävissä suoraan perusrekisterin kautta koko infran elinkaaren ajan. Tavoitteenamme on pysyä tuotemallien käytön suhteen edelläkävijöiden joukossa. määrä vähenee jonkin verran vuoden 2016 tasosta ja luonnollisen poistuman korvaamisesta päätetään aina tapauskohtaisesti. resurssit suunnitellaan palvelujen painotusten mukaan ja tarvittaessa tehtäviä uudelleen organisoidaan. Työhyvinvointitoimintaa ja henkilökunnan koulutusta tehostetaan. Yksiköissä jatketaan osaamistarvekartoituksen toimenpiteitä. Talouden seurantaa kehitetään siten, että saadaan luotettava tilannekuva ja ennusteet urakkahinnoista sekä niiden lisä- ja muutostöistä, aikatauluista ja laadusta sekä oman tuotannon tuottavuuden kehittymisestä. Toimintojen taloudellisuutta edistävät pitkällä tähtäimellä kaupungin ydintehtävää palveleviin alan valtakunnallisiin kehittämishankkeisiin osallistuminen ja tulosten hyödyntäminen sekä useat omat kehityshankkeet.

9 8 Toimintatulot Valmistus omaan käyttöön Toimintamenot Toimintakate Suunnitelmapoistot Tilikauden tulos Menot euroa/asukas

TEKNISEN LAUTAKUNNAN VUODEN 2017 KÄYTTÖSUUNNITELMA KÄYTTÖTALOUDEN OSALTA

TEKNISEN LAUTAKUNNAN VUODEN 2017 KÄYTTÖSUUNNITELMA KÄYTTÖTALOUDEN OSALTA TEKNISEN LAUTAKUNNAN VUODEN 2017 KÄYTTÖSUUNNITELMA KÄYTTÖTALOUDEN OSALTA 1 TEKNINEN LAUTAKUNTA Kaupunkitekniikan keskuksen muodostavat neljä palvelualuetta: kaupunkimittaus- ja geotekniikka, hallinto,

Lisätiedot

TEKNISEN LAUTAKUNNAN VUODEN 2016 KÄYTTÖSUUNNITELMA KÄYTTÖTALOUDEN OSALTA

TEKNISEN LAUTAKUNNAN VUODEN 2016 KÄYTTÖSUUNNITELMA KÄYTTÖTALOUDEN OSALTA 11.12.2015 TEKNISEN LAUTAKUNNAN VUODEN 2016 KÄYTTÖSUUNNITELMA KÄYTTÖTALOUDEN OSALTA 41 TEKNINEN LAUTAKUNTA Kaupunkitekniikan keskus aloittaa toimintansa 1.1.2016. Keskus muodostuu, kun tekninen keskus

Lisätiedot

ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA

ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 2017 ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS Toiminta Espoo Kaupunkitekniikka-liikelaitos rakentaa ja ylläpitää kustannustehokkaasti

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 23.10.2013 Sivu 1 / 1 1031/02.02.02/2013 116 Teknisen lautakunnan vuoden 2013 syyskuun seurantaraportti ja käyttösuunnitelman tarkistaminen kiinteiden rakenteiden ja laitteiden (94)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 15.02.2017 Sivu 1 / 1 451/2017 02.02.01.00 13 Teknisen lautakunnan ennakkotilinpäätös 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Kim Jarner, puh. 040 738 5830 Petri Vainio, puh. 050 590 8678

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimi

Tekninen ja ympäristötoimi Tekninen ja ympäristötoimi 1 Teknisen ja ympäristötoimen tarina Varmistamme hyvän kaupunkiympäristön ja asumisen. Kehitämme kaupunkikeskusten vahvuuksia ja kilpailukykyä. Tehostamme joukkoliikennettä.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 36. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 36. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 23.04.2014 Sivu 1 / 1 1773/02.02.00/2014 36 Teknisen lautakunnan lausunto talouden tasapainotus- ja tuottavuusohjelman hyötytavoitteiden saavuttamiseksi tarvittavista toimenpiteistä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 78. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 78. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 27.08.2014 Sivu 1 / 1 1577/02.02.02/2014 78 Teknisen lautakunnan seurantaraportti I/2014 (Kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Petri Vainio, puh.

Lisätiedot

41 TEKNINEN LAUTAKUNTA

41 TEKNINEN LAUTAKUNTA 1 41 TEKNINEN LAUTAKUNTA Teknisen keskuksen muodostavat kolme palvelualuetta: katu- ja viherpalvelut, kaupunkimittaus- ja geotekniikkapalvelut sekä hallinto. Palvelut Tekninen lautakunta turvaa kaupunkielämän

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 89. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 89. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 24.09.2014 Sivu 1 / 1 1775/02.02.00/2014 89 Teknisen lautakunnan esitys talousarvioksi ja taloussuunnitelmaksi vuosille 2015-2017 käyttötalouden osalta (kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Tekninen ja ympäristötoimi Olli Isotalo

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Tekninen ja ympäristötoimi Olli Isotalo Kaupunginjohtajan talousarvioesitys 2018-2020 Tekninen ja ympäristötoimi Olli Isotalo Teknisen ja ympäristötoimen tarina Varmistamme hyvän kaupunkiympäristön ja asumisen Kehitämme kaupunkikeskusten vahvuuksia

Lisätiedot

Talousarvio. Tot vuoden alusta

Talousarvio. Tot vuoden alusta Toimiala Vastuuhenkilö Tekniikka ja ympäristöpalvelut Tekninen johtaja Hannu Tylli Muutettu talousarvio Tekniikka ja ymp.palvelut TP 2016 Talousarvio Ta-muutos Tot vuoden alusta Poikkeama Tot-% muutettu

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sivistystoimi Aulis Pitkälä

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sivistystoimi Aulis Pitkälä Kaupunginjohtajan talousarvioesitys 2018-2020 Sivistystoimi Aulis Pitkälä Kaikkien sivistyskaupunki Oppiva sivistyskaupunki Elinvoimainen sivistyskaupunki Innovatiivinen sivistyskaupunki Espoo on sivistyskaupunki

Lisätiedot

KAUPUNKITEKNIIKAN KESKUKSEN TOIMINTAOHJE

KAUPUNKITEKNIIKAN KESKUKSEN TOIMINTAOHJE Kaupunkitekniikan keskuksen toimintaohje 4.2.2 1 (8) KAUPUNKITEKNIIKAN KESKUKSEN TOIMINTAOHJE Teknisen toimen johtaja 29.12.2015 Voimaan 1.1.2016 1 Toiminta-ajatus Kaupunkitekniikan keskuksen tulosyksikön

Lisätiedot

Espoon kaupunki Kokouskutsu Asia 3. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Kokouskutsu Asia 3. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 01.06.2017 Sivu 1 / 1 3 Rakennuslautakunnan vuoden 2017 ensimmäinen osavuosikatsaus (huhtikuun seurantaraportti) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Sirkku

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 10. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 10. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 26.02.2014 Sivu 1 / 1 1031/02.02.02/ 10 Teknisen lautakunnan vuoden ennakkotilinpäätös ja tilinpäätösraportti vuodelta (Kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 103 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 seurantaraportti I (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600

Lisätiedot

LIIKETOIMINNAN JOHTOKUNTA. Vastuuhenkilö: Teknisen keskuksen johtaja

LIIKETOIMINNAN JOHTOKUNTA. Vastuuhenkilö: Teknisen keskuksen johtaja LIIKETOIMINNAN JOHTOKUNTA Vastuuhenkilö: Teknisen keskuksen johtaja Teknisen keskuksen tavoitteena on tuottaa kaupungin sisäiset tuki- ja muut palvelut laadukkaasti, tehokkaasti ja kilpailukykyisesti.

Lisätiedot

Rovaniemen kaupungin Tilaliikelaitoksen strategia 2017

Rovaniemen kaupungin Tilaliikelaitoksen strategia 2017 Rovaniemen kaupungin Tilaliikelaitoksen strategia 2017 Tilannekatsaus Johtokunta 26.4.2017 Arvot Strategian toteuttaminen perustuu Rovaniemen kaupungin yhteisiin arvoihin Osallisuus Luovuus Turvallisuus

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA. Toiminta-ajatus. Päämäärä. Toiminnan painopistealueet Toimintaympäristön muutos

TEKNINEN LAUTAKUNTA. Toiminta-ajatus. Päämäärä. Toiminnan painopistealueet Toimintaympäristön muutos TEKNINEN LAUTAKUNTA Toiminta-ajatus Teknisen toimen tarkoituksena on tuottaa ja ylläpitää teknisiä palveluja kestävän kehityksen periaatteita noudattaen yhteistyössä naapurikuntien ja ulkopuolisten palvelun

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Toteutuminen

Tekninen lautakunta Toteutuminen Tekninen lautakunta Toteutuminen 31.4.2016 Teknisen lautakunnan päävastuualueet valtuuston sitovuustasolla on Tekninen lautakunta. Lautakunnan sitovuustalolla ovat: yhdyskuntatekniikka, kiinteistötoimi

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 1: Palveluohjelma 2010-2013

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 1: Palveluohjelma 2010-2013 Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 1: Palveluohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto Järvenpään kaupunki PALVELUOHJELMA 1 Palvelujen järjestäminen Kaupungin ydintoimintoja ovat palvelutarpeen

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 176. Rakennuslautakunta 21.11.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 176. Rakennuslautakunta 21.11.2013 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 21.11.2013 Sivu 1 / 1 176 Rakennuslautakunnan seurantaraportti 10/2013 (kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. (09) 816 24811 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön vuoden 2014 talousarvion seuranta, huhtikuun kuukausiseuranta / 30.4.

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön vuoden 2014 talousarvion seuranta, huhtikuun kuukausiseuranta / 30.4. 21.05.2014 Sivu 1 / 1 1577/02.02.02/2014 66 Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön vuoden 2014 talousarvion seuranta, huhtikuun kuukausiseuranta / 30.4.2014 Valmistelijat / lisätiedot: Kirsti Askolin, puh.

Lisätiedot

INVESTOINNIT, YHTEENVETO

INVESTOINNIT, YHTEENVETO INVESTOINNIT, YHTEENVETO Kunta ilman liikelaitosta Kunta mukaan lukien Sipoon Vesi muutokset Tot-% Osasto Laajennusinvestoinnit, uudet kaava-alueet -5 835-5 835-2 893 49,6-4 310 Laajennusinvestoinnit,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 194. Kaupunginhallitus 17.06.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 194. Kaupunginhallitus 17.06.2013 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 17.06.2013 Sivu 1 / 1 1031/02.02.02/2013 194 Vuoden 2013 toukokuun kuukausiraportti Valmistelijat / lisätiedot: Maria Jyrkkä, puh. (09) 816 83136 Pekka Heikkinen, puh. (09) 816 22354

Lisätiedot

ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TALOUSARVIO 2013 SEKÄ TALOUSSUUNNITELMA 2013 2015

ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TALOUSARVIO 2013 SEKÄ TALOUSSUUNNITELMA 2013 2015 ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TALOUSARVIO 2013 SEKÄ TALOUSSUUNNITELMA 2013 2015 Toiminta-ajatus Espoo Kaupunkitekniikka-liikelaitos rakentaa ja ylläpitää katu- ja viheralueita sekä kiinteistöjen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 12.01.2017 Sivu 1 / 1 1669/2016 02.02.00 3 Ympäristölautakunnan vuoden 2017 käyttösuunnitelman hyväksyminen ja toimintasuunnitelman tarkistaminen Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen,

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2018-2020 tpjk 28.9.2017 Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus Joensuun Vesi -liikelaitoksen tehtävänä on huolehtia vesihuoltolain

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2018, TALOUSSUUNNITELMA -2021, kaupunginhallitus

TALOUSARVIO 2018, TALOUSSUUNNITELMA -2021, kaupunginhallitus TALOUSARVIO 2018, TALOUSSUUNNITELMA -2021, kaupunginhallitus Käyttötalousosa Yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: hallinto- ja kehitysjohtaja Sinikka Malin TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 1 146 898 1 121 390 1

Lisätiedot

Strateginen sopimus

Strateginen sopimus KIINTEISTÖTOIMIALAN STRATEGINEN SOPIMUS 1. SOPIMUKSEN JA TOIMINNAN KUVAUS Sopijatahot Turun kaupungin kaupunginhallitus ja Kiinteistöliikelaitoksen johtokunta Sopimuksen tarkoitus Määritellä Kiinteistöliikelaitoksen

Lisätiedot

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2019-2021 tpjk 20.9.2018 Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus Joensuun Vesi -liikelaitoksen tehtävänä on huolehtia vesihuoltolain

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 50. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 50. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 21.05.2014 Sivu 1 / 1 1577/02.02.02/2014 50 Teknisen lautakunnan vuoden 2014 huhtikuun seurantaraportti ja siitä aiheutuvat toimenpiteet (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 17.11.2015 Sivu 1 / 1 171 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 lokakuun kuukausiraportti (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816

Lisätiedot

Uuden strategiamme ytimen voikin tiivistää muutamaan sanaan: ydintehtävät, keskittyminen, yhteistyö, vaikuttavuus ja luottamus.

Uuden strategiamme ytimen voikin tiivistää muutamaan sanaan: ydintehtävät, keskittyminen, yhteistyö, vaikuttavuus ja luottamus. Uuden strategiamme ytimen voikin tiivistää muutamaan sanaan: ydintehtävät, keskittyminen, yhteistyö, vaikuttavuus ja luottamus. Väestörekisterikeskuksen uusi strategia linjaa virastomme toimintaa uuden

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

Kaupunkitekniikan keskuksen toimintaohje

Kaupunkitekniikan keskuksen toimintaohje Kaupunkitekniikan keskuksen toimintaohje 1 (8) Kaupunkitekniikan keskuksen toimintaohje Teknisen toimen johtaja 4.10.2017 Voimaan 4.10.2017 1 Toiminta-ajatus Kaupunkitekniikan keskuksen tulosyksikön tehtävänä

Lisätiedot

Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus

Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus JOENSUUN VESI -LIIKELAITOS Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus Joensuun Vesi -liikelaitoksen tehtävänä on huolehtia vesihuoltolain mukaisesti kaupungin vesihuollosta, joka sisältää vedentuotannon

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2015 Taloussuunnitelma 2015-2017. Teknisen tuotannon liikelaitos KOUVOLAN KAUPUNKI. Liikelaitosten johtokunta 24.9.

TALOUSARVIO 2015 Taloussuunnitelma 2015-2017. Teknisen tuotannon liikelaitos KOUVOLAN KAUPUNKI. Liikelaitosten johtokunta 24.9. KOUVOLAN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2015 Taloussuunnitelma 2015-2017 Liikelaitosten johtokunta 24.9.2014 1 Liikelaitokset Vastuuhenkilö Toimielin Liikelaitoksen johtaja Jari Horppu Liikelaitosten johtokunta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 136. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 136. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 18.12.2013 Sivu 1 / 1 5422/02.02.00/2013 136 Teknisen lautakunnan vuoden 2014 käyttösuunnitelman hyväksyminen käyttötalouden ja investointien osalta Valmistelijat / lisätiedot: Tuija

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

EURAN KUNTASTRATEGIA voimaan Uuden kuntalain mukaiset täydennykset Valtuusto /84

EURAN KUNTASTRATEGIA voimaan Uuden kuntalain mukaiset täydennykset Valtuusto /84 EURAN KUNTASTRATEGIA 2020 voimaan 1.9.2016 Uuden kuntalain mukaiset täydennykset Valtuusto 4.12.2017/84 Kuntastrategia Kuntalaki (410/2015) 37 Kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 21.08.2014 Sivu 1 / 1 102 Rakennuslautakunnan seurantaraportti I/2014 (kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600 Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 64. Ympäristölautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 64. Ympäristölautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 249/02.02.02/2015 64 Ympäristölautakunnan seurantaraportti I / 2015 Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Tarja Söderman, puh. 050 330

Lisätiedot

Tilaajan viesti tuottajalle Henkilöstömenoista on karsittu 14 000 euroa. Eläköityvän toimistosihteerin tilalle ei esitetä rekrytointia.

Tilaajan viesti tuottajalle Henkilöstömenoista on karsittu 14 000 euroa. Eläköityvän toimistosihteerin tilalle ei esitetä rekrytointia. TEKNINEN LAUTAKUNTA 97 Palvelu:Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%) Vastuuhenkilö: Marja Kynsijärvi 2012 2013 2014 2015 2015 / 2014 2015 / 2013 Tilausraportti

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 42. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 42. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 18.05.2016 Sivu 1 / 1 1339/2016 00.01.02 42 Teknisen lautakunnan lausunto Espoon ilmasto-ohjelmasta 2016-2020 Valmistelijat / lisätiedot: Timo Virtanen, puh. 050 360 3292 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN SUUNNITTELUKEHYKSET JA LAADINTAOHJEET TALOUSSUUNNITELMAAN

KAUPUNGINHALLITUKSEN SUUNNITTELUKEHYKSET JA LAADINTAOHJEET TALOUSSUUNNITELMAAN KAUPUNGINHALLITUKSEN SUUNNITTELUKEHYKSET JA LAADINTAOHJEET TALOUSSUUNNITELMAAN 2020-2023 2 Linjaukset / Toimintakatevaade Toimintakatevaade määritetään kaupunkitasoisesti; Vuoden 2020 menot vuoden 2019

Lisätiedot

Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx

Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx Kemiönsaaren henkilöstöstrategia Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx Sisältö 1. Lähtökohdat 2. Rekrytointi 3. Johtaminen ja alaistaidot 4. Työhyvinvointi 5. Osaaminen ja palkitseminen 6. Arviointi ja seuranta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 10.11.2016 Sivu 1 / 1 5689/2015 02.02.02 101 Ympäristölautakunnan vuoden 2016 lokakuun kuukausiraportti Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Tarja Söderman,

Lisätiedot

2015 - Tilakeskus-liikelaitos Resurssit ja johtaminen

2015 - Tilakeskus-liikelaitos Resurssit ja johtaminen Espoo 05-11-2014 2015 - Tilakeskus-liikelaitos Resurssit ja johtaminen Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA

KUNTASTRATEGIA KUNTASTRATEGIA 2017 2021 KUNTASTRATEGIA KUNNAN TOIMINNAN OHJENUORANA MERKITYS JA OHJAUSVAIKUTUS Kuntalain (410/2015) 37 :n mukaan kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan

Lisätiedot

TEKNISEN LAUTAKUNNAN TOIMENPIDE-EHDOTUS TUOTTAVUUDEN JA TEHOKKUUDEN PARANTAMISEKSI Tilapalveluiden osio

TEKNISEN LAUTAKUNNAN TOIMENPIDE-EHDOTUS TUOTTAVUUDEN JA TEHOKKUUDEN PARANTAMISEKSI Tilapalveluiden osio TEKNISEN LAUTAKUNNAN TOIMENPIDE-EHDOTUS TUOTTAVUUDEN JA TEHOKKUUDEN PARANTAMISEKSI Tilapalveluiden osio 1 Sisällys 1. Johdanto... 2 1.1. Ateriapalvelut... 2 1.2. Siivouspalvelut... 4 1.3. Tilalaitos...

Lisätiedot

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2015-2017

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2015-2017 JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2015-2017 ltjk 25.9.2014 Joensuun Vesi liikelaitoksen toiminnan kuvaus Joensuun Vesi -liikelaitoksen tehtävänä on huolehtia 1.9.2014 voimaan

Lisätiedot

TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 TOHOLAMMIN KUNTA

TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 TOHOLAMMIN KUNTA TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 TOHOLAMMIN KUNTA Tekninen johtaja 11.2.2015 VASTUUALUE TEKNINEN OSASTO HALLINTO JA TOIMISTO ESEEN HALLINTO JA TOIMISTO KUULUVAT YKSIKÖT IT-YKSIKKÖ RUOKAHUOLTO

Lisätiedot

OMISTAJUUDEN MERKITYS INFRASTRUKTUURI- JA TILAPALVELUISSA. Tampereen yliopisto 8.10.2010 Harri Juhola

OMISTAJUUDEN MERKITYS INFRASTRUKTUURI- JA TILAPALVELUISSA. Tampereen yliopisto 8.10.2010 Harri Juhola OMISTAJUUDEN MERKITYS INFRASTRUKTUURI- JA TILAPALVELUISSA Tampereen yliopisto 8.10.2010 Harri Juhola Tekninen toimiala Kunnan järjestämät palvelut Palvelut, joista kunnan on huolehdittava Vapaaehtoiset

Lisätiedot

Hallinnon tavoitteena on mahdollistaa toiminta-ajatuksen toteutuminen ja luoda sekä ylläpitää ajantasainen tietokanta hallinnonalaltaan.

Hallinnon tavoitteena on mahdollistaa toiminta-ajatuksen toteutuminen ja luoda sekä ylläpitää ajantasainen tietokanta hallinnonalaltaan. TEKNISEN TOIMEN TOIMINNALLISET JA TALOUDELLISET TAVOITTEET 2014 TEKNINEN LAUTAKUNTA Tekninen hallinto Vastuuhenkilö: Rakennusmestari Tehtävän toiminta-ajatus: Teknisen toimeen sijoittuvan teknisen lautakunnan

Lisätiedot

Kansallinen paikkatietostrategia - päivitetty versio

Kansallinen paikkatietostrategia - päivitetty versio Kansallinen paikkatietostrategia - päivitetty versio 1.4.2014 Paikkatietostrategia 2005-2010 ensimmäisen kansallisen paikkatietostrategian (Paikkatietoasiain neuvottelukunta) Painopiste: paikkatietoinfrastruktuurin

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNKI Kaupunginhallitus Kehyslaskelmat. Taulukko 1:

ESPOON KAUPUNKI Kaupunginhallitus Kehyslaskelmat. Taulukko 1: ESPOON KAUPUNKI Kaupunginhallitus 25.8.2014 Kehyslaskelmat Taulukko 1: Espoon kaupunki: peruskaupunki, liikelaitokset ja erilliset taseyksiköt Vuosien 2015-2017 taloussuunnitelman kehys 14082014 1 000

Lisätiedot

Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013. Kvsto 3.11.2010

Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013. Kvsto 3.11.2010 Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013 Kvsto 3.11.2010 Kansantalouden kehitys Yksiköity tavaraliikenne viennin osalta vuosina 2006 2010 (Helsingin Satama) Tonnia Kansantalouden ennustelukuja vuodelle

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 4: Talousohjelma

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 4: Talousohjelma Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 4: Talousohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto Järvenpään kaupunki TALOUSOHJELMA 1 Talousohjelman tausta ja lähtökohdat Järvenpään kaupunki TALOUSOHJELMA

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 183. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 183. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 25.11.2015 Sivu 1 / 1 249/2015 02.02.02 183 Kaupunkisuunnittelulautakunnan vuoden 2015 lokakuun kuukausiraportti Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNKISTRATEGIA Luonnos

KEMIN KAUPUNKISTRATEGIA Luonnos KEMIN KAUPUNKISTRATEGIA 2030 Luonnos 1.3.2018 Kuntalaki 1 : Kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa sekä järjestää asukkailleen palvelut taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA. Tekninen hallinto

TEKNINEN LAUTAKUNTA. Tekninen hallinto TEKNINEN LAUTAKUNTA TOIMINTATUOTOT 1 869 674 1 747 480 1 804 050 3,2 TOIMINTAKULUT -1 951 299-2 482 370-2 351 670-5,3 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -81 625-734 890-547 620-25,5 Poistot ja arvonalentumiset -467 845-441

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 68. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 68. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 18.08.2016 Sivu 1 / 1 5689/2015 02.02.02 68 Ympäristölautakunnan seurantaraportti I / 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Tarja Söderman, puh. 050 330

Lisätiedot

Kaavoituksen eteneminen vaiheittain. Rakennettu katu- ja vesihuolto vuositasolla. - Cloudia - Hilma

Kaavoituksen eteneminen vaiheittain. Rakennettu katu- ja vesihuolto vuositasolla. - Cloudia - Hilma 9 TEKNINEN LAUTAKUNTA TOIMINTATUOTOT 5 502 783 5 869 930 5 882 180 0,2 TOIMINTAKULUT -5 563 726-5 665 310-5 693 650 0,5 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -60 943 204 620 188 530-7,9 Poistot ja arvonalentumiset -2 809

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 99. Valmistelijat / lisätiedot: Sisko Rantamäki, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 99. Valmistelijat / lisätiedot: Sisko Rantamäki, puh 19.11.2014 Sivu 1 / 1 1577/02.02.02/2014 99 Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitoksen tilannekatsaus Valmistelijat / lisätiedot: Sisko Rantamäki, puh. 050 414 1080 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Kaupunkitekniikan keskus Resurssit ja johtaminen

Kaupunkitekniikan keskus Resurssit ja johtaminen 2016 - Kaupunkitekniikan keskus Resurssit ja johtaminen Kaupunkitekniikan keskuksen varsinaisten toimintojen (ilman tase- ja nettoyksiköitä) toimintakate on hyväksytyn talousarvion mukainen. Toimintakate

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-8/2016

Osavuosikatsaus 1-8/2016 Liikelaitos Vastuuhenkilö Vs. liikelaitoksen johtaja Päivi Takkinen Toiminta ja siinä tapahtuneet olennaiset muutokset Kiinteistöpalvelujen palvelusopimusten arvo on yht. 33 083 062 euroa. Uusina asiakaskohteina

Lisätiedot

TALOUSARVIO Ympäristö- ja rakennuslautakunta

TALOUSARVIO Ympäristö- ja rakennuslautakunta TALOUSARVIO 2018 Ympäristö- ja rakennuslautakunta 20.9.2017 Toimielin: YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLAUTAKUNTA Tulosalue: Ympäristönsuojelu Vastuuhenkilö: vs. Ympäristöpäällikkö Tiina Kemppi Toiminnan luonne:

Lisätiedot

POLVIJÄRVEN KUNNAN KUNTASTRATEGIA 1/4

POLVIJÄRVEN KUNNAN KUNTASTRATEGIA 1/4 POLVIJÄRVEN KUNNAN KUNTASTRATEGIA 1/4 Kuntastrategian tavoitteena on antaa tavoitteellinen, suunnitelmallinen ja määrätietoinen pohja kaikelle kuntaorganisaatiossa tapahtuvalle päätöksenteolle, valmistelulle

Lisätiedot

NYKYTILANNE JA TILANNE LÄHITULEVAISUUDESSA Palvelupisteiden ihanteellinen sijoittuminen vuoteen 2025 mennessä, jos nykyistä palveluverkkoa ei olisi

NYKYTILANNE JA TILANNE LÄHITULEVAISUUDESSA Palvelupisteiden ihanteellinen sijoittuminen vuoteen 2025 mennessä, jos nykyistä palveluverkkoa ei olisi Dnro 756/00.01.02/2013 Liite PatuL 4 / 28.1.2016 YHDYSKUNTATEKNIIKAN TOIMIALA Yhdyskuntatekniikan kunnossapitot 28.1.2016 Mitä ja kunta a/ Lähiiden määrittäminen ja sen ei minen sijoittuminen vuoteen mennessä,

Lisätiedot

Rauman Tarina osa 2 Kaupunginvaltuusto

Rauman Tarina osa 2 Kaupunginvaltuusto Rauman Tarina osa 2 Kaupunginvaltuusto 27.11.2017 Rauman Tarina 2, 2018-2021 2 Hyvinvointia ja elinvoimaa tukevat linjaukset Terveellinen, turvallinen ja palveleva Rauma Vireän elinkeinoelämän Rauma Hyvien

Lisätiedot

Espoon kaupunki Kokouskutsu Asia 12. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Kokouskutsu Asia 12. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 24.05.2017 Sivu 1 / 1 943/2017 00.01.03 12 Kaupunkisuunnittelulautakunnan vuoden 2017 ensimmäinen osavuosikatsaus (huhtikuun seurantaraportti) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

HELSINGIN SEUDUN YMPÄRISTÖPALVELUT -KUNTAYHTYMÄ Talousarvion 2012 muutosesitys

HELSINGIN SEUDUN YMPÄRISTÖPALVELUT -KUNTAYHTYMÄ Talousarvion 2012 muutosesitys HSY Yhteensä x 1 000 euroa (ilman sisäisiä eriä) Tukip.aih. Muut TOIMINTATULOT 310 476 321 895 0 0 321 895 Myyntituotot 302 555 314 286 7 1 004 315 297 Kuntaosuudet 3 571 3 370 0 0 3 370 Muut tuotot 4

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 218. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 218. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 30.11.2016 Sivu 1 / 1 5689/2015 02.02.02 218 Kaupunkisuunnittelulautakunnan vuoden 2016 lokakuun kuukausiraportti Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä

SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE 2018 2021 Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä SISÄLLYS S. 2-3 S. 4-5 S. 6-7 S. 8-9 S. 10-11 S. 12-13 Yleinen strateginen päämäärä Visio

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 20.01.2015 Sivu 1 / 1 3 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 käyttösuunnitelman hyväksyminen Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816

Lisätiedot

Sopimus sivistystoimialan yhteisten hallintopalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella

Sopimus sivistystoimialan yhteisten hallintopalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella Sopimus sivistystoimialan yhteisten hallintopalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella 2014-2017 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia edustava toimialajohtaja

Lisätiedot

Pyöräilyn kehittämisiä. Ylöjärven ja Kangasalan pilotit vertailtavina

Pyöräilyn kehittämisiä. Ylöjärven ja Kangasalan pilotit vertailtavina Pyöräilyn kehittämisiä Ylöjärven ja Kangasalan pilotit vertailtavina Tampereen seudun kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelman eräs kärkihanke oli kuntakohtaisten kehittämisohjelmien laatiminen Piloteiksi

Lisätiedot

Tekniset palvelut Joensuussa. Tekninen virasto/ Anu Näätänen

Tekniset palvelut Joensuussa. Tekninen virasto/ Anu Näätänen Tekniset palvelut Joensuussa Tekninen virasto/ Anu Näätänen TOIMINTA-ALUE maapinta-ala 2382 km 2 asukasluku 73305 (31.12.2010) JOENSUU 2009 : Joensuu + Eno + Pyhäselkä Henkilöstö kuntaliitoksessa: Tekninen

Lisätiedot

PRH:n strategia vuosille

PRH:n strategia vuosille PRH:n strategia vuosille 2018-2022 Asiakaskeskeisyys on työmme lähtökohta. Yhteistyössä rakennetut palveluketjut tarjoavat asiakkaalle sujuvan reitin asioiden hoitamiseen. Asiointi palveluissamme on helppoa,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Valmistelijat / lisätiedot: Elina Routto, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Valmistelijat / lisätiedot: Elina Routto, puh 06.02.2017 Sivu 1 / 1 340/2017 10.03.02 14 Rakennusten kunnossapidon vuosiohjelman 2017 hyväksyminen Valmistelijat / lisätiedot: Elina Routto, puh. 046 877 3583 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

LIEKSAN JA NURMEKSEN KAUPUNGIT 1 (6) Lieksan ja Nurmeksen tekninen virasto Tekninen lautakunta

LIEKSAN JA NURMEKSEN KAUPUNGIT 1 (6) Lieksan ja Nurmeksen tekninen virasto Tekninen lautakunta LIEKSAN JA NURMEKSEN KAUPUNGIT 1 (6) Lieksan ja Nurmeksen tekninen virasto Tekninen lautakunta 1.2.2012 TOIMINTASÄÄNTÖ 1 Lieksan ja Nurmeksen teknisen viraston tehtävät ja organisaatio 2 Tekninen johtaja

Lisätiedot

Tilaliikelaitoksen kehittämistoimenpiteet

Tilaliikelaitoksen kehittämistoimenpiteet Tilaliikelaitoksen kehittämistoimenpiteet 2015-2017 Tilaliikelaitos on kuntalain 9. luvun mukainen kunnallinen liikelaitos tehtävänä on tarjota toimivat, terveelliset ja turvalliset tilat kaupungin omia

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNNAN VISIO 2020

MYRSKYLÄN KUNNAN VISIO 2020 Kunnanhallitus 30.5.2011 91 LIITE 37 Valtuusto 13.6.2011 15 LIITE 18 MYRSKYLÄN KUNTA MYRSKYLÄN KUNNAN VISIO 2020 JA STRATEGIA VISION TOTEUTUMISEKSI Kunnan visio 2020 Myrskylä on viihtyisä asuinkunta kohtuullisten

Lisätiedot

KAUPUNKIYMPÄRISTÖ KESKEISET MUUTOKSET JA NÄKYMÄT Kaupunginvaltuuston talousseminaari

KAUPUNKIYMPÄRISTÖ KESKEISET MUUTOKSET JA NÄKYMÄT Kaupunginvaltuuston talousseminaari KAUPUNKIYMPÄRISTÖ KESKEISET MUUTOKSET JA NÄKYMÄT 2017 Kaupunginvaltuuston talousseminaari 8.9.2016 TAUSTATEKIJÖITÄ Kustannustason muutokset 06/2015 06/ 2016 : Maarakennuskustannusindeksi -2,7 % Katujen

Lisätiedot

Kaupunkiympäristön palvelualue Toiminnan strategiset painopisteet 2017 Johtaja Mikko Nurminen

Kaupunkiympäristön palvelualue Toiminnan strategiset painopisteet 2017 Johtaja Mikko Nurminen Kaupunkiympäristön palvelualue Toiminnan strategiset painopisteet 2017 Johtaja Mikko Nurminen Kaupunginvaltuuston talous ja strategiaseminaari Hotelli Torni, Tampere 6.6.2016 Tampereen kaupungin organisaatio

Lisätiedot

KH KV

KH KV Kiteen kaupungin palveluohjelma 2010 KH 10.5.2010 112 KV 17.5.2010 26 Sisältö 1. Palveluohjelman tarkoitus ja suhde kaupunkistrategiaan... 1-2 2. Palveluohjelman oleellisimmat päämäärät, toteuttaminen

Lisätiedot

Talouden tasapainotus- ja tuottavuusohjelman valmistelu. Palveluliikelaitosten johtokunta Taloussuunnittelujohtaja Pekka Heikkinen

Talouden tasapainotus- ja tuottavuusohjelman valmistelu. Palveluliikelaitosten johtokunta Taloussuunnittelujohtaja Pekka Heikkinen Talouden tasapainotus- ja tuottavuusohjelman valmistelu Palveluliikelaitosten johtokunta 7.5.2014 Taloussuunnittelujohtaja 1 Lauta- ja johtokuntien käsittelyn tavoite Saada yhteinen ymmärrys Talouskehityksen

Lisätiedot

90 TEKNISTEN PALVELUJEN JOHTOKUNTA Vastuuhenkilö: teknisen keskuksen johtaja. Kuvaus 2019 ja keskeiset muutokset. Toiminnalliset tavoitteet 2019

90 TEKNISTEN PALVELUJEN JOHTOKUNTA Vastuuhenkilö: teknisen keskuksen johtaja. Kuvaus 2019 ja keskeiset muutokset. Toiminnalliset tavoitteet 2019 90 TEKNISTEN PALVELUJEN JOHTOKUNTA Vastuuhenkilö: teknisen keskuksen johtaja Kuvaus 2019 ja keskeiset muutokset Tekninen keskus tuottaa kaupungin muiden hallintokuntien tarvitsemia sisäisiä kiinteistöpalveluita

Lisätiedot

Teknisen hallinnon tehtävänä on teknisten kuntapalvelujen tuottaminen kuntalaisille.

Teknisen hallinnon tehtävänä on teknisten kuntapalvelujen tuottaminen kuntalaisille. 50 TEKNISET PALVELUT Teknisten palvelujen tehtävänä on rakentaa ja ylläpitää kuntalaisille viihtyisä, turvallinen ja virikkeellinen työ- ja elinympäristö. Teknisten palvelujen vastuualueet ovat teknisen

Lisätiedot

PAIKKATIETOPOHJAISEN YHDYSKUNTARAKENTEEN SUUNNITTELUMENETELMÄN KEHITTÄMINEN

PAIKKATIETOPOHJAISEN YHDYSKUNTARAKENTEEN SUUNNITTELUMENETELMÄN KEHITTÄMINEN TYÖSUUNNITELMA PAIKKATIETOPOHJAISEN YHDYSKUNTARAKENTEEN SUUNNITTELUMENETELMÄN KEHITTÄMINEN Avainsanoja: kartta- ja paikkatiedot, tiedolla johtaminen, yhdyskuntarakenteen eheytyminen, karttapohjainen tieto,

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUT

ROVANIEMEN KAUPUNKI RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUT 2016 ROVANIEMEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖS 1.1. 31.12.2016 1 ROVANIEMEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖS 2016 SISÄLLYS 1. KÄYTTÖTALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-31.12.2016... 3 2. RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUJEN TULOSKORTTI/TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Lohjan kaupunki. Kaupunkisuunnittelulautakunta TALOUSARVIO 2016 Käyttösuunnitelma

Lohjan kaupunki. Kaupunkisuunnittelulautakunta TALOUSARVIO 2016 Käyttösuunnitelma Lohjan kaupunki Kaupunkisuunnittelulautakunta TALOUSARVIO 2016 Käyttösuunnitelma Kaupunkisuunnittelulautakunta 8.12.2015 1 1 KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNNAN SITOVAT TAVOITTEET... 2 2 KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNNAN

Lisätiedot

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 20.12.1999 190 Voimaan 1.1.2000 Valtuusto 21.3.2011 26 Voimaan 25.3.2011 Valtuusto 3.9.2012 81 Voimaan 7.9.2012 Valtuusto 7.12.2015

Lisätiedot