Suhdannekatsaus, Keski-Pohjanmaa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suhdannekatsaus, Keski-Pohjanmaa"

Transkriptio

1 Etelä-Savo Suhdannekatsaus, Keski-Pohjanmaa Marraskuu 2017 Tässä katsauksessa tarkastellaan Keski-Pohjanmaan maakunnan suhdanteita Tilastokeskuksesta tilatulla (tilaajina Pohjanmaan ELY-keskus, Pohjanmaan liitto ja Pohjanmaan kauppakamari) valikoidulla toimialakohtaisella liikevaihtoaineistolla, joka ulottuu pisimmillään tämän vuoden kesäkuuhun saakka. Vertailuaineistona ovat Tilastokeskuksen koko maan liikevaihtotilastot. Katsauksen on laatinut suunnittelija Meeri Koski. Metallituotteiden jalostuksen ja valmistuksen toimiala on Suhdannekatsauksessa tarkastelluista toimialoista maakunnan suurin. Sen liikevaihtotrendi taantui vuoden 2013 puoliväliin saakka. Sen jälkeen alkanut elpyminen jatkui aina kevääseen 2015 saakka, jonka jälkeen alkanut laskukausi päättyi viime vuoden keskivaiheilla. Tällä hetkellä trendi on voimakkaasti kasvava. Elintarviketeollisuus on Keski-Pohjanmaan toisiksi merkittävin teollisuustoimiala. Elintarvikkeiden valmistukselle viime vuodet ovat olleet epätasaisia. Viimeisimpien lukujen mukaan trendikäyrä kulkee tasaista linjaa. Muiden koneiden ja laitteiden valmistus on näistä toimialoista kolmanneksi suurin Keski-Pohjanmaalla. Kone- ja laitevalmistuksen liikevaihtotrendi on ollut laskussa viime vuosina. Kuitenkin viime vuoden loppupuolella trendikäyrä lähti nousuun. Koko teollisuuden trendi on aaltoillut koko vuosikymmenen. Viimeisimpien lukujen valossa trendi on kasvava. Teollisuuden vienti on kehittynyt epätasaisesti tällä vuosikymmenellä. Kuitenkin tällä hetkellä teollisuusviennin trendikäyrä on parhaimmalla tasolla seitsemään vuoteen ja suunta on kasvava. Rakennusalan trendi on ajoittaisista heikentymisistä ja laskuista huolimatta noususuunnassa. Keski-Pohjanmaalla ollaan jo pääsemässä koko maan tahtiin rakennusalalla. Kaupan alan trendi on ollut pitkään koko maata paremmalla tolalla. Keski-Pohjanmaan kaupan liikevaihtotrendi laski vuonna 2014, mutta sen jälkeen suunta on ollut kasvava. Trendisarja kuvaa kehityksen suuntaa pidemmällä aikavälillä. Trendin loppupään tulkinnassa on hyvä noudattaa harkintaa, sillä trendikuvaajan loppuosa muuttuu usein tulevien kuukausitietojen päivittämisen jälkeen, kuten on monien sarjojen osalta tapahtunut myös nyt edellisen suhdannekatsauksen julkaisun jälkeen.

2 2 Teollisuustoimialojen liikevaihto Metallinjalostus ja metallituotteiden valmistus yhteenlaskettuna tuottavat Keski-Pohjanmaan teollisuuden liikevaihdosta lähes puolet. Ala onkin maakunnan suurin toimiala liikevaihdolla mitattuna. Liikevaihto kasvoi positiivisesti pitkään viime vuosina, mutta vuoden 2015 viimeisellä vuosineljänneksellä alkanut negatiivinen kasvu jatkui aina viime vuoden loppupuolelle saakka. Vuoden 2016 lopusta alkaen metalliteollisuus on tuottanut huimia kasvulukuja. Vuoden 2017 toisena vuosineljänneksenä toimialan liikevaihto kasvoi jopa 62 prosenttia edellisvuoden vastaavaan neljännekseen verrattuna. Metallituotteiden jalostuksen ja valmistuksen liikevaihdon %-muutokset ,1 25,2 18,8 21,5 14,5 13,8 3,7 4,8 2,2-13,7-16,4-11,2 Alan trendi laski pitkään, vuoden 2011 loppupuolelta aina vuoden 2013 kevääseen saakka. Tuolloin alkanut nousu kuitenkin katkesi vuoden 2015 keväällä, jonka jälkeen liikevaihtotrendi laski varsin tasaisesti viime vuoden keskivaiheille saakka. Sittemmin alkanut kasvu on jatkunut voimakkaana. Metallituotteiden jalostuksen ja valmistuksen liikevaihtotrendit

3 3 Elintarvikkeiden ja juomien valmistuksen liikevaihto kasvoi koko vuoden 2014 ja vielä vuoden 2015 ensimmäisellä neljännekselläkin. Vuoden 2015 toisella vuosineljänneksellä alkanut negatiivisen kasvun aika kesti aina viime vuoden alkuun saakka. Vuoden 2016 toinen vuosineljännes oli varovaisen kasvun aikaa, mutta loppuvuonna liikevaihto pieneni jälleen edellisvuodesta. Kuluvana vuonna liikevaihto on kasvanut edellisvuoden vastaaviin vuosineljänneksiin verrattuna. Elintarviketeollisuuden liikevaihdon %-muutokset ,8 4,6 7,1 6,3 3,4 2,0 3,0-6,6-4,2-12, ,2-21,6 Keski-Pohjanmaan elintarviketeollisuuden liikevaihtotrendi mukailee koko maan trendiä joitain poikkeuksia lukuun ottamatta. Luvut ovat kuitenkin pysyneet koko maata heikommalla tasolla käytännössä koko vuosikymmenen. Ala kasvoi pientä notkahdusta lukuun ottamatta aina vuoden 2011 kesään asti, jonka jälkeen Keski-Pohjanmaan elintarviketeollisuuden trendi laski hieman ja kumpuili suhteellisen tasaisena. Trendi nousi vuoden 2013 lopulta vuoden 2014 keväälle, mutta lähti sitten laskuun. Vuoden 2015 keväällä lasku tasoittui. Trendikäyrä on kehittynyt epätasaisesti vuoden 2016 puolivälistä lähtien. Koko maassa elintarviketeollisuuden liikevaihtotrendi on kehittynyt Keski-Pohjanmaata tasaisemmin. Yhtä selkeitä nousuja ja laskuja ei ole ollut havaittavissa. Koko maan trendi ei ole ollut viime vuosina selkeän nouseva tai laskeva. Elintarviketeollisuuden liikevaihtotrendit Keski-Pohjanmaa Koko maa

4 4 Koneiden ja laitteiden valmistus sekä koneiden ja laitteiden huolto, asennus ja korjaus on Keski-Pohjanmaalla pienehkö toimiala. Sen liikevaihto oli vuonna 2014 pitkään positiivisessa kasvussa. Kuitenkin vuoden viimeisellä neljänneksellä liikevaihto heikentyi yli 18 prosenttia edeltävän vuoden vastaavaan neljännekseen nähden. Negatiivinen liikevaihdon kasvu on jatkunut siitä lähtien, lukuun ottamatta vuoden 2015 viimeisen neljänneksen 12,3 prosentin kasvua. Viime vuonna kasvuluvut olivat taas reippaasti negatiivisia. Vuonna 2017 kasvu vaikuttaa viimein kääntyneen positiiviseksi, kun ensimmäisellä neljänneksellä liikevaihto kasvoi 7,0 prosenttia ja toisella neljänneksellä 13,2 prosenttia. Koneiden ja laitteiden valmistuksen liikevaihdon %-muutokset ,9 13,3 14,4 12,3 13,2 7,0-2,1-3,1-11,6-10,2-9,2-13,6-18,1-18,2 Kone- ja laitevalmistuksen liikevaihtotrendi on aaltoillut koko kuluvan vuosikymmenen. Vuoden 2010 alusta vuoden 2011 kevääseen trendi pysyi varsin tasaisena, kunnes se lähti voimakkaaseen, noin vuoden ajan kestävään nousuun. Huippu jäi kuitenkin kapeaksi ja liikevaihtotrendi laski jälleen vuoden 2013 kevääseen saakka. Uusi nousu oli loivempi ja kesti noin vuoden. Vuodesta 2014 trendi onkin laskenut tasaisesti piskuiseksi jäänyttä nousua lukuun ottamatta. Vuonna 2016 trendikäyrä tasoittui hetkeksi, mutta teki yhtäkkisen nousun tämän vuoden alussa. Koneiden ja laitteiden valmistuksen liikevaihtotrendi

5 5 Keski-Pohjanmaan teollisuustoimialojen euromääräisenä liikevaihtokuninkaana erottuu selkeästi metallituotteiden jalostus ja valmistus. Elintarviketeollisuus ja muiden koneiden ja laitteiden valmistus ovat huomattavasti pienempiä toimialoja liikevaihdon arvolla mitattuna. Ne ovat myös säilyttäneet varsin tasaiset liikevaihtolukunsa koko kuluvan vuosikymmenen ajan luvun aikana metallituotteiden jalostus ja valmistus on kehittynyt vaihtelevasti. Vuonna 2010 alan kuukausittainen liikevaihto pysyi reilussa 60 miljoonassa eurossa, mutta vuonna 2011 alkanut lasku jatkui aina vuoteen 2013 saakka, jolloin liikevaihto oli vain hieman reilut 40 miljoonaa euroa. Parempien vuosien jälkeen liikevaihto käväisi tuolla tasolla myös vuonna Sittemmin metalliteollisuuden liikevaihto onkin yltänyt koko vuosikymmenen parhaisiin kasvulukuihin, tämän vuoden aikana jopa yli 80 miljoonaan euroon Keski-Pohjanmaan teollisuustoimialojen liikevaihto kuukausittain, Elintarviketeollisuus Muiden koneiden ja laitteiden valmistus Metallituotteiden jalostus ja valmistus Viennin osuus Keski-Pohjanmaan koko teollisuuden liikevaihdosta on vaihdellut noin 50 ja 70 prosentin välillä. Aivan vuoden 2010 alussa viennillä oli vielä hieman suurempi osuus, mutta viime vuosina viennin osuus liikevaihdosta on ollut pienempi. Aivan tuoreimmissa luvuissa viennin osuus on jälleen suurentunut. Toimialoittain on todennäköisesti eroja, mutta niistä ei ole tilastotietoja saatavilla. Viennin osuus koko teollisuuden liikevaihdosta 80% 70% 60% 50% 40% 30% 20% 10% 0%

6 6 Päätoimialojen ja viennin liikevaihto Keski-Pohjanmaan koko teollisuuden liikevaihto kasvoi pitkään viime vuosina. Kasvuprosentit vaihtelivat 0,7 prosentista aina 10,4 prosenttiin. Vuoden 2015 viimeisellä neljänneksellä liikevaihto kuitenkin pienentyi 4,4 prosenttia edellisvuoden vastaavaan neljännekseen nähden. Viime vuoden ensimmäisen neljänneksen liikevaihdossa oli vielä suurempi lasku, 13,4 prosenttia. Toisen ja kolmannen vuosineljänneksen luvut olivat yhä negatiivisia, kuitenkin huomattavasti alkuvuotta maltillisempia. Viime vuoden lopulla Keski-Pohjanmaan teollisuuden liikevaihto kääntyi lopulta jälleen kasvuuralle, ja tämän vuoden ensimmäinen neljännes olikin mukavat 21,5 prosenttia edellisvuotista parempi. Koko teollisuuden liikevaihdon %-muutokset ,5 1 6,1 10,4 4,3 6,9 7,2 2,1 0,7 6, ,4-7,7-5,6-12,7 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Keski-Pohjanmaan maakunnan trendi on kulkenut pääasiassa yhdessä koko maan trendin kanssa. Teollisuuden liikevaihto pienentyi vuosina , kasvoi hiljalleen vuoden 2015 kevääseen ja laski jälleen viime vuoden keväälle saakka. Vuonna 2016 teollisuuden liikevaihtotrendi kääntyi selkeään nousuun. Koko maan tasolla tarkasteltuna trendi on pysynyt pääpiirteiltään tasaisena. Koko teollisuuden liikevaihtotrendit Keski-Pohjanmaa Koko maa

7 7 Keski-Pohjanmaan koko teollisuuden vientiliikevaihdon kasvu on seuraillut koko muun teollisuusliikevaihdon muutoksia. Kuten liikevaihto yhteensä, myös vientiliikevaihto kasvoi reippailla lukemilla aina vuoden 2015 loppupuolelle saakka. Vuoden 2015 viimeisenä neljänneksenä kasvu painui prosenttia miinukselle. Viime vuoden ensimmäinen neljännes oli 14,5 prosenttia edellisvuotta heikompi. Vientiliikevaihto elpyi loppuvuodesi ja viimeisen vuosineljänneksen vientiliikevaihto olikin jo 11,6 prosenttia edellisvuotista suurempi. Vuoden 2017 kahden ensimmäisen neljänneksen aikana kasvuluvut ovat olleet huimia, toisen vuosineljänneksen aikana vienti kasvoi jopa 41,6 prosenttia. Koko teollisuuden vientiliikevaihdon %-muutokset ,8 41, ,5 13,2 5,5 12,4 7,9 10,1 6,7 11, ,8-14,5-13,7 Maakunnan teollisuuden vientiliikevaihtotrendi laski aina vuoden 2010 keskivaiheilta vuoden 2013 puoliväliin saakka, kunnes se kääntyi tasaiseen kasvuun. Kasvu kuitenkin taittui laskuun vuoden 2015 keväällä, mutta vuodesta 2016 lähtien trendi on kasvanut voimakkaasti. Koko maan vientitrendi eroaa suurilta osin Keski-Pohjanmaan kuvaajasta. Koko maassa teollisuusvienti kasvoi vuoden 2011 alkupuoliskolle saakka, jonka jälkeen se on jokusen tasanteen jälkeen ollut pääasiassa laskusuunnassa. Viime vuoden aikana koko maan liikevaihtotrendi lähti tasaiseen kasvuun. Teollisuuden viennin liikevaihtotrendit Keski-Pohjanmaa Koko maa

8 8 Keski-Pohjanmaan rakennusalan liikevaihto pitkään vuosina Suunta vaihtui kuitenkin vuoden 2015 kolmannella neljänneksellä, kun liikevaihto oli 9,3 prosenttia edellisvuotista parempi. Sittemmin rakennusala on kasvanut jokaisella neljänneksellä. Vuoden 2017 ensimmäisen neljänneksen aikana liikevaihto oli 21,4 prosenttia suurempi. Rakennusalan liikevaihdon %-muutokset 2 21, ,3 8,2 14,9 9,8 3,7 2,8 3,0-1 -4,3-3,0-3,3-2,1 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Keski-Pohjanmaan maakunnan rakennusalan liikevaihtotrendi on suurilta osin mukaillut koko maan trendikuvaajaa. Maakunnassa trendi kasvoi vuoden 2011 syksyyn saakka ja jatkoi kasvuaan vielä pienen kuopan jälkeen. Trendi pysyi tasaisena noin vuoden ajan vuosina Trendi on kasvanut hiljalleen syksystä 2014 lähtien. Koko maan rakennusalan trendi kasvoi tasaisesti pari vuotta vuosikymmenen alusta lähtien. Sen jälkeen kasvu taittui pitkäksi tasaisen trendin ajaksi. Vuoden 2014 keskivaiheilla liikevaihtotrendi lähti jälleen kasvuun. Rakennusalan liikevaihtotrendit Keski-Pohjanmaa Koko maa

9 9 Kaupan alan liikevaihdossa on viime vuosina nähty niin positiivisen kuin negatiivisenkin kasvun aikoja. Vuoden 2014 alkupuoliskolla liikevaihto vielä kasvoi edeltävän vuoden vastaavaan ajankohtaan nähden. Sen jälkeen liikevaihto kuitenkin supistui yhtäjaksoisesti viiden neljänneksen ajan. Vuoden 2015 viimeinen neljännes käänsi Keski-Poh janmaan kaupan alan liikevaihdon taas kasvuun, joka on jatkunut siitä lähtien. Kaupan alan liikevaihdon %-muutokset ,0 6,0 4,0 2,0 2,8 1,9 2,1 2,7 6,0 2,5 3,7 4,1-2,0-4,0-6,0-0,2-1,9-1,7-3,3-4,3 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Keski-Pohjanmaan ja koko maan kaupan alan liikevaihtotrendi kehittyivät yhtä matkaa aina vuoden 2013 kevääseen asti. Tämän jälkeen maakunnan trendi on kulkenut varsin tasaista käyrää. Tällä hetkellä trendi on hienoisessa nousussa. Koko maassa kaupan ala on laskenut hiljalleen parin tasanteen kautta vuoden 2012 keskivaiheilta lähtien. Se kääntyi nousuun viime vuoden keskivaiheilla. Keski-Pohjanmaan maakunnan trendikäyrä on koko maata korkeammalla tasolla. Kaupan alan liikevaihtotrendit Keski-Pohjanmaa Koko maa

10 10 Koko ELY-alueen teollisuustoimialojen liikevaihto Kemianteollisuudesta (sis. 19 koksin ja jalostettujen öljytuotteiden valmistus, 20 kemikaalien ja kemiallisten tuotteiden valmistus, 22 kumi- ja muovituotteiden valmistus) teollisuudesta on saatavilla vain koko ELY-alueen kattavia liikevaihtotietoja. Vuonna 2014 liikevaihto laski edellisestä vuodesta, kun taas seuraava vuosi oli jokaisella vuosineljänneksellä pirteän positiivinen. Vuosi 2016 taas oli jokaisella neljänneksellä negatiivinen. Tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä kasvua oli 11,6 prosenttia edellisvuotiseen nähden. Toisella neljänneksellä kasvu ei ollut yhtä reipasta. Kemianteollisuuden liikevaihdon %-muutokset edellisvuoden vastaavaan neljännekseen verrattuna 1 8,7 6,8 9,5 11,6 3,0 0, ,4-4,5-4,9-4,2-6,4-5,7-7,5-10,2 Kemianteollisuuden trendi kasvoi tasaisesti vuoden 2012 keskipaikkeille saakka, jonka jälkeen se laski aina vuoden 2014 loppuun matalaa nousupyrähdystä lukuun ottamatta. Vuoden 2015 alussa trendi kasvoi lyhyen aikaa. Pienen alamäen jälkeen kemianteollisuuden liikevaihtotrendi on ollut kasvussa vuoden 2016 loppupuolelta saakka. Kemianteollisuuden liikevaihtotrendi

11 11 Myös kulkuneuvojen valmistuksesta on saatavissa vain ELY-kohtaisia liikevaihtotietoja. Alan liikevaihto on kasvanut positiivisesti lähes koko tarkastelujakson ajan, vuonna 2015 loppupuoliskolla jopa huimat yli 20 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan nähden. Vuoden 2016 aikana kasvuluvut pienentyivät ja viimeisellä vuosineljänneksellä liikevaihto 8 prosenttia negatiiviseksi. Kulkuneuvovalmistuksen liikevaihdon %-muutokset edellisvuoden vastaavaan neljännekseen verrattuna ,6 7,3 6,4 11,9 1,4 4,6 20,9 20,9 13,8 3,2 4,6 9,6-1 -7,7 Kulkuneuvojen valmistuksen ELY-alueen trendi heittelehtii voimakkaasti ilman selkeitä syklejä. Trendi on ollut pääasiassa kasvava vuodesta 2014 lähtien. Vuonna 2016 trendikäyrä laski hieman, mutta viimeisimmät luvut ovat siivittäneet trendikäyrän jälleen nousuun. Kulkuneuvovalmistuksen liikevaihtotrendi

Suhdannekatsaus, Keski-Pohjanmaa

Suhdannekatsaus, Keski-Pohjanmaa Etelä-Savo Suhdannekatsaus, Keski-Pohjanmaa 2017 Tässä katsauksessa tarkastellaan Keski-Pohjanmaan maakunnan suhdanteita Tilastokeskuksesta tilatulla (tilaajina Pohjanmaan ELY-keskus, Pohjanmaan liitto

Lisätiedot

Suhdannekatsaus, Keski-Pohjanmaa

Suhdannekatsaus, Keski-Pohjanmaa Etelä-Savo Suhdannekatsaus, Keski-Pohjanmaa Lokakuu 216 Tässä katsauksessa tarkastellaan Keski-Pohjanmaan maakunnan suhdanteita Tilastokeskuksesta tilatulla (tilaajina Pohjanmaan ELY-keskus, Pohjanmaan

Lisätiedot

Suhdannekatsaus, Pohjanmaa

Suhdannekatsaus, Pohjanmaa Etelä-Savo Suhdannekatsaus, 2017 Tässä katsauksessa tarkastellaan n maakunnan suhdanteita Tilastokeskuksesta tilatulla (tilaajina n ELY-keskus, n liitto ja n kauppakamari) valikoidulla toimialakohtaisella

Lisätiedot

Suhdannekatsaus, Pohjanmaa

Suhdannekatsaus, Pohjanmaa Etelä-Savo Suhdannekatsaus, Pohjanmaa Lokakuu 216 Tässä katsauksessa tarkastellaan Pohjanmaan maakunnan suhdanteita Tilastokeskuksesta tilatulla (tilaajina Pohjanmaan ELY-keskus, Pohjanmaan liitto ja Pohjanmaan

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan maakunnan suhdannekatsaus, huhtikuu 2015

Keski-Pohjanmaan maakunnan suhdannekatsaus, huhtikuu 2015 Keski-Pohjanmaan maakunnan suhdannekatsaus, huhtikuu 215 Tässä tarkastellaan Keski-Pohjanmaan maakunnan suhdanteita Tilastokeskuksesta tilatulla (tilaajina Pohjanmaan ELY-keskus, Pohjanmaan liitto ja Pohjanmaan

Lisätiedot

Pohjanmaan maakunnan suhdannekatsaus, lokakuu 2015

Pohjanmaan maakunnan suhdannekatsaus, lokakuu 2015 Pohjanmaan maakunnan suhdannekatsaus, lokakuu 215 Tässä tarkastellaan Pohjanmaan maakunnan suhdanteita Tilastokeskuksesta tilatulla (tilaajina Pohjanmaan ELY-keskus, Pohjanmaan liitto ja Pohjanmaan kauppakamari)

Lisätiedot

Pohjanmaan maakunnan suhdannekatsaus, huhtikuu 2015

Pohjanmaan maakunnan suhdannekatsaus, huhtikuu 2015 Pohjanmaan maakunnan suhdannekatsaus, huhtikuu 215 Tässä tarkastellaan Pohjanmaan maakunnan suhdanteita Tilastokeskuksesta tilatulla (tilaajina Pohjanmaan ELY-keskus, Pohjanmaan liitto ja Pohjanmaan kauppakamari)

Lisätiedot

Pohjanmaan maakunnan suhdannekatsaus, lokakuu 2014

Pohjanmaan maakunnan suhdannekatsaus, lokakuu 2014 Pohjanmaan maakunnan suhdannekatsaus, lokakuu 214 Tässä tarkastellaan Pohjanmaan maakunnan suhdanteita Tilastokeskuksesta tilatulla (tilaajina Pohjanmaan ELY-keskus, Pohjanmaan liitto ja Pohjanmaan kauppakamari)

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan suhdannetiedot 12/2012

Pohjois-Pohjanmaan suhdannetiedot 12/2012 Pohjois-Pohjanmaan suhdannetiedot 12/2012 Lisätietoja: Tutkimus- ja kehittämispäällikkö Mikko Väisänen, Pohjois-Pohjanmaan liitto, p. 050 336 6524 Lähde: Tilastokeskuksen asiakaskohtainen suhdannepalvelu

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN SUHDANNETIEDOT. Uusimmat tiedot joulukuulle 2014 saakka. - esittelyssä metalli -klusteri

POHJOIS-POHJANMAAN SUHDANNETIEDOT. Uusimmat tiedot joulukuulle 2014 saakka. - esittelyssä metalli -klusteri POHJOIS-POHJANMAAN SUHDANNETIEDOT Uusimmat tiedot joulukuulle 2014 saakka - esittelyssä metalli -klusteri Taitto: Etukannen kuva: Ari Näpänkangas Ruka (Ari Näpänkangas) 3 Pohjois-Pohjanmaan suhdannetiedot

Lisätiedot

Jyväskylän seudun suhdannetiedot Q2/2016. Olli Patrikainen

Jyväskylän seudun suhdannetiedot Q2/2016. Olli Patrikainen suhdannetiedot Q2/2016 Olli Patrikainen 27.9.2016 Tuoteseloste Tietojen lähteenä on Tilastokeskuksen asiakaskohtainen suhdannepalvelu. Liikevaihto lasketaan ilman arvonlisäveroa. Kuvattava liikevaihto

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON ALUETALOUSKATSAUS 2016

ETELÄ-SAVON ALUETALOUSKATSAUS 2016 1 TRENDIKATSAUS 2/2016 (19.8.2016) TULEVAISUUSLOIKKA ETELÄ-SAVON ENNAKOINTIHANKE 2015-2017 ETELÄ-SAVON ALUETALOUSKATSAUS 2016 KATSAUS ETELÄ-SAVON MAAKUNNAN ALUETALOUDEN KEHITYKSEEN Etelä-Savon aluetalouskatsauksessa

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 3/2016

Keski-Suomen Aikajana 3/2016 Keski-Suomen Aikajana 3/2016 Tuoreimmat käänteet liiketoiminnan kehityksessä: Talouskasvua on jokaisella seudulla ja jokaisella toimialalla. Kasvu on heijastunut myös työllisyyteen jokaisella toimialalla.

Lisätiedot

L A P I N S U H D A N N E K A T S A U S L A P I N L I I T T O J A L A P I N E L Y - K E S K U S J U L K A I S U

L A P I N S U H D A N N E K A T S A U S L A P I N L I I T T O J A L A P I N E L Y - K E S K U S J U L K A I S U L A P I N S U H D A N N E K A T S A U S 2 0 1 7 - L A P I N L I I T T O J A L A P I N E L Y - K E S K U S J U L K A I S U Lappi avainlukuina Lapin työpaikoista kaikkiaan 63 prosenttia on yksityissektorilla

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 10/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 10/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 1/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2014

Lappeenrannan toimialakatsaus 2014 Lappeenrannan toimialakatsaus 2014 14.10.2014 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

Lapin suhdannetiedot. Lapin maakunnan suhdannetiedot

Lapin suhdannetiedot. Lapin maakunnan suhdannetiedot Lapin suhdannetiedot Lapin maakunnan suhdannetiedot Kaivostoiminta ja louhinta Kaivostoiminnan ja louhinnan (TOL B) toimialan liikevaihto kasvoi viime vuonna 16,7 prosenttia vuoteen 2010 verrattuna. Myönteisintä

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 6/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 1/2017 Tilanne

Keski-Suomen Aikajana 1/2017 Tilanne Keski-Suomen Aikajana 1/2017 Tilanne 30.9.2016 Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Aikajana 2/2017 julkaistaan huhtikuun alussa, tilanne 31.12.2016 Veli-Pekka Päivänen Olli Patrikainen Uljas Valkeinen

Lisätiedot

Matkailun tulo- ja työllisyysvertailu. Kooste Tilastokeskuksen asiakaskohtaisen suhdannepalvelun tilastoista 2015

Matkailun tulo- ja työllisyysvertailu. Kooste Tilastokeskuksen asiakaskohtaisen suhdannepalvelun tilastoista 2015 Matkailun tulo- ja työllisyysvertailu Kooste Tilastokeskuksen asiakaskohtaisen suhdannepalvelun tilastoista 2015 Rakennetiedot Henkilöstömäärä Liikevaihto Yritykset (YTR) Toimipaikat (YTR) 2012 2013 2012

Lisätiedot

Maakunnan muutokset kiinteistö- ja rakennusalan näkökulmasta

Maakunnan muutokset kiinteistö- ja rakennusalan näkökulmasta Maakunnan muutokset kiinteistö- ja rakennusalan näkökulmasta RT:n ja RAKLIn ajankohtaisseminaari 18.1.2017 Keski-Suomi #kasvunmaakunta Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Veli-Pekka Päivänen Olli Patrikainen

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 7/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2013

Lappeenrannan toimialakatsaus 2013 Lappeenrannan toimialakatsaus 2013 14.10.2013 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

Matkailun tulo- ja työllisyysvertailu. Kooste Tilastokeskuksen asiakaskohtaisen suhdannepalvelun tilastoista

Matkailun tulo- ja työllisyysvertailu. Kooste Tilastokeskuksen asiakaskohtaisen suhdannepalvelun tilastoista Matkailun tulo- ja työllisyysvertailu Kooste Tilastokeskuksen asiakaskohtaisen suhdannepalvelun tilastoista 2014 Rakennetiedot Henkilöstömäärä Liikevaihto Yritykset (YTR) Toimipaikat (YTR) 2010 2012 2011

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2015

Lappeenrannan toimialakatsaus 2015 Lappeenrannan toimialakatsaus 2015 26.10.2015 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 8/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 12/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2013

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2013 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 12/213 16 14 12 1 8 C Tehdasteollisuus 24-3 Metalliteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 Suhdannetilanne:

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 9/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 1/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2016

Lappeenrannan toimialakatsaus 2016 Lappeenrannan toimialakatsaus 2016 30.9.2016 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 6/214 16 14 12 1 8 C Tehdasteollisuus 24-3 Metalliteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 1/217 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216

Lisätiedot

Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa

Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa 1 Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa Hyrynsalmi Vuonna 2013 Hyrynsalmen kunnan alueella kaikkien toimialojen liikevaihto nousi 6,8 prosenttia edellisvuoteen

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 12/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Toimialojen liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuussa

Toimialojen liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuussa , joulukuu 2017 Kainuun yritysten liikevaihto kasvaa vahvasti Vuoden 2017 ensimmäisellä puolikkaalla yritysten liikevaihto kasvoi voimakkaasti, mutta henkilöstömäärä maltillisemmin Liikevaihto kasvussa

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2017

Lappeenrannan toimialakatsaus 2017 Lappeenrannan toimialakatsaus 2017 10.10.2017 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 2/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

LAPIN SUHDANTEET 2016

LAPIN SUHDANTEET 2016 LAPIN SUHDANTEET 2016 Ohjelma: 10.00 Tervetuloa Lapin suhdannekatsaus 2016 esittely strategiapäällikkö Mervi Nikander, Lapin liitto Toimialan näkökulma suhdanteisiin 10.30 TORMETS OY, hallituksen puheenjohtaja

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 4/2017

Keski-Suomen Aikajana 4/2017 Keski-Suomen Aikajana 4/2017 Tilanne 30.6.2017 #keskisuomi #kasvunmaakunta kasvu jatkui kiivaana vuoden 2017 ensimmäisellä puoliskolla Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Tuoreimmat käänteet liiketoiminnan

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 4/2016

Keski-Suomen Aikajana 4/2016 Keski-Suomen Aikajana 4/2016 Keski-Suomi #kasvunmaakunta Seuraava Aikajana 1/2017 julkaistaan tammikuun 2017 alussa. Veli-Pekka Päivänen Olli Patrikainen Uljas Valkeinen 040 595 0005 0400 644 367 050 568

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 2/2017

Keski-Suomen Aikajana 2/2017 Keski-Suomen Aikajana 2/2017 Tilanne 31.12.2016 #keskisuomi #kasvunmaakunta on totta, kovat kasvuluvut pöytään vuodelta 2016 Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Aikajana 3/2017 julkaistaan elokuun

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN SUHDANNETIEDOT

POHJOIS-POHJANMAAN SUHDANNETIEDOT POHJOIS-POHJANMAAN SUHDANNETIEDOT 5/2013 Taitto: Etukannen kuvat: Ari Näpänkangas Pitkospuut, Jarmo Laitinen Matkailualue, Tarja Bäckman Viljakuivuri, Juha Hartikainen 3 Pohjois-Pohjanmaan suhdannetiedot

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 2/217 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 4/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, KESÄKUU 2016

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, KESÄKUU 2016 VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, KESÄKUU 2016 Kaupungin osa-alueet 1) Liikevaihdon kehitys kaupungin eri osissa on ollut erilainen. Kasvu vuoden 2010 alkupuoliskolla oli kaikilla alueilla hyvin samanlainen, mutta

Lisätiedot

Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa

Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa 1 Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa Hyrynsalmi Vuonna 2013 Hyrynsalmen kunnan alueella kaikkien toimialojen liikevaihto nousi 5,1 prosenttia edellisvuoteen

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2018

Lappeenrannan toimialakatsaus 2018 Lappeenrannan toimialakatsaus 2018 24.10.2018 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

Matkailun tulo- ja työllisyysselvitys v. 2016

Matkailun tulo- ja työllisyysselvitys v. 2016 Matkailun tulo- ja työllisyysselvitys v. 2016 Rakennetiedot Jämsän matkailukeskus Laskettavan muuttujan vuositaso (YTR) Yritykset YTR:n mukaan Toimipaikat YTR:n mukaan Henkilöstömäärä (2015) 322 69 77

Lisätiedot

Vertailu I-II nelj vs. I-II nelj Liikevaihto Palkkasumma Vienti

Vertailu I-II nelj vs. I-II nelj Liikevaihto Palkkasumma Vienti Vertailu I-II nelj. 2010 vs. I-II nelj. 2009 Liikevaihto Palkkasumma Vienti %-muutos edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna Koko maa Koko maa Koko maa TOL BCD: Koko teollisuus I-II nelj. yhteensä

Lisätiedot

Vertailu III-IV nelj vs. III-IV nelj Liikevaihto Palkkasumma Vienti Henkilöstö %-muutos edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna

Vertailu III-IV nelj vs. III-IV nelj Liikevaihto Palkkasumma Vienti Henkilöstö %-muutos edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna Vertailu III-IV nelj. 2010 vs. III-IV nelj. 2009 Liikevaihto Palkkasumma Vienti Henkilöstö %-muutos edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna Koko maa Koko maa Koko maa TOL BCD: Koko teollisuus III-IV

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 1/2018

Keski-Suomen Aikajana 1/2018 Keski-Suomen Aikajana 1/2018 Tilanne 30.9.2017 #keskisuomi #kasvunmaakunta kasvu jatkui hyvänä heinä-syyskuussa vientiteollisuus oivassa vedossa Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Tuoreimmat käänteet

Lisätiedot

Tekstiilien ja vaatteiden valmistuksen & valmistuttamisen liikevaihdon, kotimaan myynnin ja viennin kehitys. Heinäkuu 2017

Tekstiilien ja vaatteiden valmistuksen & valmistuttamisen liikevaihdon, kotimaan myynnin ja viennin kehitys. Heinäkuu 2017 Tekstiilien ja vaatteiden valmistuksen & valmistuttamisen liikevaihdon, kotimaan myynnin ja viennin kehitys Heinäkuu 2017 Tekstiilien ja vaatteiden valmistuksen & valmistuttamisen liikevaihdon kehitys

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 9/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Tekstiilien ja vaatteiden valmistuksen & valmistuttamisen liikevaihdon, kotimaan myynnin ja viennin kehitys. Joulukuu 2017

Tekstiilien ja vaatteiden valmistuksen & valmistuttamisen liikevaihdon, kotimaan myynnin ja viennin kehitys. Joulukuu 2017 Tekstiilien ja vaatteiden valmistuksen & valmistuttamisen liikevaihdon, kotimaan myynnin ja viennin kehitys Joulukuu 2017 Tekstiilien ja vaatteiden valmistuksen & valmistuttamisen liikevaihdon kehitys

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 6/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto

Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Keski-Suomen Tilanne 31.3.2019 Rakentamisen ja yksityisten palveluiden kasvu on jatkunut. Suhdannehuippu ohitettu viennissä, teollisuudessa ja kaupan alalla. Kovin kasvu oli Äänekosken ja Saarijärven-Viitasaaren

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Tammikuu 2013

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Tammikuu 2013 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Tammikuu 2013 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, Työ- ja elinkeinoministeriön ja ETLAn sekä Pohjanmaan kauppakamarin omaan

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 3/214 16 14 12 1 8 C Tehdasteollisuus 24-3 Metalliteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 7/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 2/2018

Keski-Suomen Aikajana 2/2018 Keski-Suomen Aikajana 2/2018 Tilanne 31.12.2017 #keskisuomi vakaan #kasvunmaakunta kasvu jatkui hyvänä 2017 vientiteollisuus oivassa vedossa Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Tuoreimmat käänteet

Lisätiedot

VIENTIHINTOJEN LASKU VETI VIENNIN ARVON MIINUKSELLE VUONNA 2013 Kauppataseen alijäämä 2,3 miljardia euroa

VIENTIHINTOJEN LASKU VETI VIENNIN ARVON MIINUKSELLE VUONNA 2013 Kauppataseen alijäämä 2,3 miljardia euroa 28.2.214 VIENTIHINTOJEN LASKU VETI VIENNIN ARVON MIINUKSELLE VUONNA 213 Kauppataseen alijäämä 2,3 miljardia euroa Suomen tavaraviennin arvo laski vuonna 213 Tullin ulkomaankauppatilaston mukaan kaksi prosenttia

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2011

Lappeenrannan toimialakatsaus 2011 Lappeenrannan toimialakatsaus 2011 21.10.2011 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 9/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 3/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Koko maan tarkastelussa Pohjois-Suomessa kovin kasvu nykyisellä EUohjelmakaudella. Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto

Koko maan tarkastelussa Pohjois-Suomessa kovin kasvu nykyisellä EUohjelmakaudella. Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Keski-Suomen Tilanne 30.6.2019 Matkailun, kaupan ja palveluiden kasvu on jatkunut kohtuullisena. Suhdannehuippu ohitettu viennissä, teollisuudessa ja rakentamisessa. Kovin kasvu Saarijärven-Viitasaaren

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 7/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 3/2017

Keski-Suomen Aikajana 3/2017 Keski-Suomen Aikajana 3/2017 Tilanne 31.3.2017, julkaisuvapaa 4.7.2017 klo 10.00 #keskisuomi #kasvunmaakunta kasvu kiihtyi teollisuuden avulla ja on syntynyt positiivinen kasvunkierre Aikajana 4/2017 julkaistaan

Lisätiedot

Matkailun Tulo- ja työllisyysselvitys v. 2015

Matkailun Tulo- ja työllisyysselvitys v. 2015 Matkailun Tulo- ja työllisyysselvitys v. 2015 Muutokset tilastoissa Aiempina vuosina Jämsän ja Himoksen matkailukeskuksia on tarkasteltu erikseen. Uusimmassa tilastossa laskenta pohjautuu päivitettyyn

Lisätiedot

Matkailun tulo- ja työllisyysselvitys v. 2017

Matkailun tulo- ja työllisyysselvitys v. 2017 Matkailun tulo- ja työllisyysselvitys v. 2017 Rakennetiedot Jämsän matkailukeskus Laskettavan muuttujan vuositaso (YTR) Yritykset YTR:n mukaan Toimipaikat YTR:n mukaan Henkilöstömäärä (2015) 322 69 77

Lisätiedot

Tekstiilien ja vaatteiden valmistuksen & valmistuttamisen liikevaihdon, kotimaan myynnin ja viennin kehitys. Syyskuu 2017

Tekstiilien ja vaatteiden valmistuksen & valmistuttamisen liikevaihdon, kotimaan myynnin ja viennin kehitys. Syyskuu 2017 Tekstiilien ja vaatteiden valmistuksen & valmistuttamisen liikevaihdon, kotimaan myynnin ja viennin kehitys Syyskuu 2017 Tekstiilien ja vaatteiden valmistuksen & valmistuttamisen liikevaihdon kehitys /

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 2/2018

Keski-Suomen Aikajana 2/2018 Keski-Suomen Aikajana 2/2018 Tilanne 31.12.2017 #keskisuomi vakaan #kasvunmaakunta kasvu jatkui hyvänä 2017 vientiteollisuus oivassa vedossa Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto 2010= 125 120 Keski-Suomen

Lisätiedot

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, KESÄKUU 2015

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, KESÄKUU 2015 VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, KESÄKUU 21 Koko kaupunki laisten yritysten liikevaihto pieneni,2 prosenttia vuonna 214. Vuotta aiemmin liikevaihdon väheneminen oli,3 prosenttia. Koko Helsingin seudulla liikevaihto

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 3/2015. Kasvun merkit vahvistumassa, Keski-Suomi

Keski-Suomen Aikajana 3/2015. Kasvun merkit vahvistumassa, Keski-Suomi Keski-Suomen Aikajana 3/2015 Kasvun merkit vahvistumassa, Keski-Suomi kuroo koko maata kiinni. Maakunnan veturi(t) on saatu liikkeelle. Työllisyystilanne edelleen heikko. Lisätietoja: Veli-Pekka Päivänen

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 8/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus

Lisätiedot

Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa

Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa 1 Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa Hyrynsalmi Hyrynsalmen kunnan alueella kaikkien toimialojen liikevaihto nousi vuonna 2014 yhteensä 7,8 prosenttia

Lisätiedot

Tekstiilien ja vaatteiden valmistuksen & valmistuttamisen liikevaihdon, kotimaan myynnin ja viennin kehitys. Toukokuu 2017

Tekstiilien ja vaatteiden valmistuksen & valmistuttamisen liikevaihdon, kotimaan myynnin ja viennin kehitys. Toukokuu 2017 Tekstiilien ja vaatteiden valmistuksen & valmistuttamisen liikevaihdon, kotimaan myynnin ja viennin kehitys Toukokuu 2017 Tekstiilien ja vaatteiden valmistuksen & valmistuttamisen liikevaihdon kehitys

Lisätiedot

Kaivokset Kainuun kasvun kärjessä metsäklusterissa selkeää piristymistä

Kaivokset Kainuun kasvun kärjessä metsäklusterissa selkeää piristymistä Kaivokset Kainuun kasvun kärjessä metsäklusterissa selkeää piristymistä Vuoden 2018 alkupuoliskolla yritysten henkilöstömäärät kasvoivat kaikilla ja liikevaihto lähes kaikilla toimialoilla Kaivostoiminnan

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 3/217 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 3/2017

Keski-Suomen Aikajana 3/2017 Keski-Suomen Aikajana 3/2017 Maakuntahallitus 25.8.2017 #keskisuomi #kasvunmaakunta kasvu kiihtyi teollisuuden avulla ja on syntynyt positiivinen kasvunkierre Aikajana 4/2017 julkaistaan lokakuun alussa

Lisätiedot

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, KESÄKUU 2016

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, KESÄKUU 2016 VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, KESÄKUU 2016 Suomen kansantalous kasvoi viime vuonna 0,5 prosenttia kolmen taantumavuoden jälkeen. Vaimean kasvun lähteinä olivat viime vuoden alussa vienti ja kulutus ja loppuvuodesta

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 1/2016

Keski-Suomen Aikajana 1/2016 Keski-Suomen Aikajana 1/2016 Tuoreimmat käänteet liiketoiminnan kehityksessä: Keski-Suomi kuroo koko maata kiinni ja Jyväskylän seudulla kasvu on jopa koko maata ripeämpää. Rakentaminen ja kauppa kehittyvät

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 8/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 2/2016

Keski-Suomen Aikajana 2/2016 Keski-Suomen Aikajana 2/2016 Tuoreimmat käänteet liiketoiminnan kehityksessä: Keski-Suomen talouskasvu on vielä haurasta, kasvu keikkuen tulee. Palveluissa ja rakentamisessa kasvu on jatkunut. Metsäteollisuudessa

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 2/2019 Tilanne

Keski-Suomen Aikajana 2/2019 Tilanne Keski-Suomen Tilanne 31.12.2018 Kasvu jatkui hyvänä koko vuoden, tosin hieman koko maata pienempänä Kovin kasvu oli Äänekosken seudulla Teollisuuden investoinneilla on iso merkitys Henkilöstömäärä on lisääntynyt

Lisätiedot

Rovaniemen seutukunnan suhdanteet

Rovaniemen seutukunnan suhdanteet Rovaniemen seutukunnan suhdanteet Sisältö 1. JOHDANTO... 3 Yleistä laskennasta ja sen tuloksista... 3 2. TOIMIALAKOHTAINEN SUHDANNEKUVAUS ROVANIEMEN SEUDULLA... 4 2.1 Teollisuus (TOL D)... 4 2.2 Rakentaminen

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 1/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 1/2019 Tilanne Menetetty vuosikymmen on kurottu umpeen. Kasvu tasaantui hieman, mutta jatkui hyvänä kesällä 2018.

Keski-Suomen Aikajana 1/2019 Tilanne Menetetty vuosikymmen on kurottu umpeen. Kasvu tasaantui hieman, mutta jatkui hyvänä kesällä 2018. Keski-Suomen Tilanne 30.9.2018 Menetetty vuosikymmen on kurottu umpeen. Kasvu tasaantui hieman, mutta jatkui hyvänä kesällä 2018. Yritysten henkilöstömäärä kasvaa. Vienti vetää ja metsäteollisuus on kovin

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2010

Lappeenrannan toimialakatsaus 2010 Lappeenrannan toimialakatsaus 2010 Lappeenrannan kaupunginkanslian julkaisuja 2010:1 Lappeenrannan toimialakatsaus 2010 18.10.2010 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde:

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 4/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 4/2018 Tilanne #keskisuomi #kasvunmaakunta Kasvun vauhti tasaantui hieman, mutta jatkui hyvänä alkuvuonna 2018.

Keski-Suomen Aikajana 4/2018 Tilanne #keskisuomi #kasvunmaakunta Kasvun vauhti tasaantui hieman, mutta jatkui hyvänä alkuvuonna 2018. Keski-Suomen Aikajana 4/2018 Tilanne 30.6.2018 #keskisuomi #kasvunmaakunta Kasvun vauhti tasaantui hieman, mutta jatkui hyvänä alkuvuonna 2018. Vienti vetää ja teknologiateollisuus kovin kasvaja Veli-Pekka

Lisätiedot

TOIMIALAKATSAUS 2010

TOIMIALAKATSAUS 2010 TOIMIALAKATSAUS 2010 Toimialakatsaus Tämä talouskatsaus tarkastelee tilannetta Pohjanmaan kauppakamarin alueella. Alue on sama kuin Pojanmaan TEkeskuksen alue ja käsittää Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan

Lisätiedot

tapahtumassa? Keski-Suomen Aikajana 2 / 2015 Kasvun merkkejä vihdoin näkyvissä ja onko käänne parempaan todella

tapahtumassa? Keski-Suomen Aikajana 2 / 2015 Kasvun merkkejä vihdoin näkyvissä ja onko käänne parempaan todella Keski-Suomen Aikajana 2 / 2015 Kasvun merkkejä vihdoin näkyvissä ja onko käänne parempaan todella tapahtumassa? Lisätietoja: Veli-Pekka Päivänen Olli Patrikainen Uljas Valkeinen 040 5950005 0400 644367

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 3/2018 Tilanne #keskisuomi #kasvunmaakunta kasvu kiihtyi talvella 2018 vienti vetää ja teollisuus kovassa kasvussa

Keski-Suomen Aikajana 3/2018 Tilanne #keskisuomi #kasvunmaakunta kasvu kiihtyi talvella 2018 vienti vetää ja teollisuus kovassa kasvussa Keski-Suomen Aikajana 3/2018 Tilanne 31.3.2018 #keskisuomi #kasvunmaakunta kasvu kiihtyi talvella 2018 vienti vetää ja teollisuus kovassa kasvussa Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Tuoreimmat käänteet

Lisätiedot

Suurten toimijoiden kehitys näkyy Kainuun talousluvuissa - Kainuun maakunnan suhdannekehitys vuoden 2014 loppuun

Suurten toimijoiden kehitys näkyy Kainuun talousluvuissa - Kainuun maakunnan suhdannekehitys vuoden 2014 loppuun 1 Suurten toimijoiden kehitys näkyy Kainuun talousluvuissa - Kainuun maakunnan suhdannekehitys vuoden 2014 loppuun Kainuun liitossa on laadittu ja maakuntavaltuusto on hyväksynyt (16.6.2014) maakunnan

Lisätiedot

Päätoimialojen kehitys ja työpaikkojen muutos Satakunnassa

Päätoimialojen kehitys ja työpaikkojen muutos Satakunnassa Päätoimialojen kehitys ja työpaikkojen muutos Satakunnassa "AVAA SATAKUNNAN OPINOVI" AIKUISOHJAUS TYÖELÄMÄN VOIMAVARANA -SEMINAARI 19.1.2010 Projektitutkija Saku Vähäsantanen Turun kauppakorkeakoulu, Porin

Lisätiedot