Intersektionaalisuus metodologiana ja performatiivisen intersektionaalisuuden haaste

Transkriptio

1 Intersektionaalisuus metodologiana ja performatiivisen intersektionaalisuuden haaste Sanna Karkulehto, Tuija Saresma, Hannele Harjunen & Johanna Kantola Intersektionaalisuus on yksi keskeisistä feminististä tutkimusta ohjaavista käsitteistä. Se on suunnannut huomion sukupuolen, luokan, etnisyyden, seksuaalisuuden, rodun, iän ja terveyden kaltaisten, identiteettejä ja erontekoja tuottavien luokittelujen sekä niiden välisten, toisiinsa monimutkaisissa suhteissa olevien kytkösten kriittiseen tarkasteluun. Intersektionaalisessa analyysissa tarkastellaan sitä, kuinka ihmisiä asetetaan taloudellisiin, sosiaalisiin ja poliittisiin järjestyksiin (Crenshaw 1991, 1250). Sosiaalisten kategorioiden leikkautuessa ja erottelujen kytkeytyessä syntyy erilaisia ulossulkemisen ja alistamisen kokemuksia (Davis 2008, 67), mutta syrjinnän kääntöpuolena myös vallan keskittymiä. Yksilöiden positioiden, kokemusten ja suhteiden ohella on kiinnitetty huomiota sosiaalisiin käytäntöihin, institutionaalisiin järjestelyihin ja kulttuurisiin ideologioihin sekä niiden vuorovaikutukseen (Davis 2008, 68). Intersektionaalinen lähestymistapa korostaa moniperustaisuutta eli sitä, että esimerkiksi naisia ja miehiä ei kohdella yhteiskunnassa vain sukupuolensa edustajina, vaan heitä luokitellaan myös esimerkiksi heidän ihonvärinsä perusteella, heillä voi olla tiettyjä etuoikeuksia yhteiskuntaluokkansa vuoksi tai he saattavat kokea syrjintää seksuaalisen suuntautumisensa, ruumiillisen ulkonäkönsä tai ikänsä takia. Sukupuolen ja muiden erojen kytkeytymistä on tutkittu feministisen tutkimuksen piirissä pitkään (Lykke 2010; Walby ym. 2012). Intersektionaalisuuden käsitteen otti käyttöön pohjoisamerikkalainen lakitieteen professori Kimberlé Crenshaw (1989; 1991). Hänen tutkimuksessaan tarkastellaan mustien naisten kokemuksia sorrosta, joka on aina enemmän kuin vain valkoisten naisten tai mustien miesten kokema sorto. Käsite toimi julkaisukontekstissaan, 1990-luvun Yhdysvalloissa, innoittajana feministiselle tutkimukselle ja keskustelulle, jossa oli alettu kiinnittää aiempaa enemmän huomiota sukupuolen käsitteen dynaamisuuteen, suhteisuuteen, kontekstuaalisuuteen sekä siihen, että ihmisiä hierarkisoidaan sukupuolen lisäksi myös monien muiden identiteetteihin perustuvien luokittelujen ja erottelujen avulla. Myöhemmissä feministisissä tutkimuksissa on osoitettu, kuinka eroja tuotetaan ja ihmisiä asetetaan erilaisiin paikkoihin myös suhteessa ruumiin kyvykkyyteen ja kokoon. Erot leikkautuvat ja vaikuttavat toisiinsa yksilöllisesti ja tapauskohtaisesti, eivätkä eriarvoisuuden lähteet ole keskenään samanlaisia. Esimerkiksi etnisyys ja yhteiskuntaluokka jäsentävät ihmisten asemia eri tavoin kuin vaikkapa terveys. Eroja on siis tarkasteltava erityisinä, vaikka ne osin kietoutuvatkin toisiinsa. (Verloo 2006.) Intersektionaalisuus on käsitteenä laajentanut sukupuolentutkimuksen kenttää viimeisen reilun kahdenkymmenen vuoden aikana. Sitä on luonnehdittu jopa feministisen teorian tärkeimmäksi anniksi tieteelle (McCall 2005; Walby ym. 2012). Sen idea on vaikuttanut feministisessä tutkimuksessa muun muassa tutkimusasetelmien ja -ongelmien muotoiluun sekä tutkimusmateriaalien, metodien ja kokonaisten metodologioiden valintoihin siten, että luokittelujen väliset kytkökset sekä niiden vaikutukset tehdään näkyviksi. Heuristisena käsitteenä intersektionaalisuus myös ärsyttää, ja sitä on moitittu toisi- NAISTUTKIMUS 4/

2 naan epätarkkuudesta ja epämääräisyydestä (Phoenix & Pattynama 2006; Davis 2006). On muun muassa esitetty kriittisiä kysymyksiä siitä, kuka oikein on intersektionaalinen: koskeeko se kaikkia vai ainoastaan marginalisoituja identiteettejä, joiden sorron mekanismeihin intersektionaalinen tutkimus on paljon katsettaan kohdistanut (Nash 2008, 9 10; Ilmonen 2012, 36)? Käsite on historiallisesti liitetty vahvasti mustien naisten feministiseen liikkeeseen ja identiteettipolitiikkaan, rasismin teoretisointiin sekä standpointfeminismiin, ja sitä on käytetty sukupuoli-, seksuaalisuus- ja rotupolitiikat yhdistävänä analyysin välineenä etenkin Pohjois-Amerikassa (Crenshaw 1991; Collins 1998; Lykke 2003, 2010). Tämän vuoksi huomio on kiinnittynyt korostuneesti sukupuoleen ja rotuun, tarkemmin mustiin naisiin moniperustaisesti marginalisoituina ja alistettuina vallan ja hallinnan kohteina. Hankalimmillaan käsitteen merkitys sorron, seksismin, rasismin ja sosiaalisen marginalisoinnin yhdistävänä systeeminä saattaa edistää determinististä ajattelua ja jopa estää näkemästä poikkeuksia sekä murtumia tutkimuksen kohteena olevissa sosiaalisissa järjestyksissä. Usein juuri nämä poikkeukset ja murtumat olisi kuitenkin erityisen tärkeää ottaa tutkimuksessa huomioon. (Staunæs & Søndergaard 2011, ) Lisäksi hegemonisia positioita sekä etuoikeutettuja sosiaalisia suhteita täytyy tutkia. Intersektionaalinen analyysi on avuksi myös vallitsevien tai implisiittisten normatiivisuuksien sekä hallitsevien enemmistöjen tutkimuksessa, ja sen avulla on tutkittu muun muassa liikemaailman maskuliinisuuksia. (Staunæs & Søndergaard 2011, 53 55). Intersektionaalisuuden mahdollisuudet eritellä identiteettipositioiden ja -hierarkioiden kytkeytymisen mekanismeja ovat merkittäviä, kun sukupuoli ymmärretään jonakin, mitä tuotetaan muuttuvien identiteettipositioiden ja sosiokulttuuristen eron kategorioiden dynamiikassa. Avaamme tässä artikkelissa intersektionaalisuutta metodologiana. Tarkoituksemme on osoittaa, että käsitteen metodologinen käyttö edellyttää tieteenalarajat ylittävää tiedonintressiä. Havainnollistamme väitettämme hyödyntämällä Crenshaw n (1991) kolmijakoa rakenteelliseen, politiikan ja representaatioiden intersektionaalisuuteen. 1 Tarkastelemme, miten kolmijako on ollut näkyvissä yhteiskuntatieteissä, politiikantutkimuksessa ja tekstintutkimuspainotteisissa kulttuuritieteissä. Odotuksenmukaisesti yhteiskuntatieteet ovat keskittyneet usein rakenteelliseen, politiikantutkimus poliittiseen ja kulttuurintutkimus representaatioiden intersektionaalisuuden tutkimukseen. Tavoitteenamme on tästä lähtökohdasta pohtia intersektionaalisuuden mahdollisuuksia toimia eri tieteenaloja yhdistävänä metodologiana. Tarkoitamme metodologialla tapaa yhdistää toisiinsa tietoon liittyvät oletukset, tutkimusaineistot, teoriat, menetelmät sekä analyysin ja tulkinnan tavat. (Ronkainen ym. 2011, 75, 184.) Rakenteellinen intersektionaalisuus Ilmiötä, jossa tietty ryhmä ihmisiä tulee asetetuksi jonkun ominaisuutensa, esimerkiksi sukupuolen, rodun, etnisyyden tai luokan vuoksi toisen edelle siten, että kyseessä oleva ryhmä saa tilanteesta hyötyä tai etuoikeuksia ja joku muu ryhmä puolestaan kokee siitä haittaa, kutsutaan rakenteelliseksi epätasa-arvoksi. Rakenteellinen epätasa-arvo on yleensä juurtunut syvälle yhteiskunnan ja sen instituutioiden kuten työmarkkinoiden, 1 Lyhyesti määriteltynä rakenteellinen intersektionaalisuus tarkastelee Crenshaw n (1991) mukaan sitä, miten yhteiskunnan rakenteiden ja instituutioiden kautta tuotetaan ja ylläpidetään erilaisia valtasuhteita ja etuoikeuksia, jotka asettavat eri ryhmät erilaisiin valta-/vallattomuuspositioihin suhteessa toisiinsa. Poliittinen intersektionaalisuus puolestaan viittaa siihen, miten eroja ja niitä ympäröiviä käytänteitä (politiikan sisältöjä ja instituutioita) tuotetaan. Representaatioiden intersektionaalisuudesta puhuttaessa taas kiinnitetään huomiota siihen, miten yhtäältä yksityiset ja julkiset diskurssit sekä toisaalta kulttuuriset esitykset tuottavat eroja ja eroihin perustuvia hierarkioita. 17 KVINNOFORSKNING 4/2012

3 koulutuksen ja terveydenhuollon sisäiseen toimintalogiikkaan ja käytäntöihin. Siihen puuttuminen ja tilanteen korjaaminen vaativat epätasa-arvoisen tilanteen tunnistamista sekä yleensä laajoja ja pitkäkestoisia yhteiskuntapoliittisia toimia ja aktiivista pyrkimystä muutokseen. Tästä hyvä esimerkki suomalaisessa kontekstissa on sukupuolten välinen tasa-arvotyö ja tasa-arvotutkimus, joilla on takanaan vuosikymmenien historia (esim. Holli, Saarikoski & Sana 2002; Kantola, Nousiainen & Saari 2012). Pelkästään sukupuolten väliseen tasaarvoon keskittyvän tutkimuksen ongelma on kuitenkin se, että näkyväksi tulevat vain nimenomaan sukupuoleen liittyvät kysymykset. Selvityksissä ja tutkimuksissa jäävät usein käsittelemättä esimerkiksi seksuaaliseen suuntautumiseen tai etnisyyteen liittyvät yhteisvaikutukset. Tasa-arvopolitiikkaa ja tasaarvotutkimusta on kritisoitu myös siitä, että se keskittyy vain naisten kokemaan syrjintään (Kempe 2000). Rakenteellinen intersektionaalisuus eroaa rakenteellisen epätasa-arvon käsitteestä konkreettisesti siinä huomiossa, että vaikka epätasa-arvo on rakenteellista, epätasa-arvoistavat tekijät ovat niin ihmisryhmien kuin yksilöiden kohdalla moninaisia ja niiden suhteet toisiinsa voivat olla monimutkaisia ja ristiriitaisia. Kun yksilöillä tai ryhmillä on yhtäaikaisesti useita sosiaalisesti merkitseviä positioita, niistä joudutaan neuvottelemaan suhteessa sekä näihin ryhmiin että yhteiskuntaan, jonka rakenteet ja instituutiot eivät ota keskenään leikkaavia tai risteäviä eroja huomioon tai arvioivat joihinkin niistä kuulumisen normatiivisesti hyväksyttävämmäksi kuin toisiin. Eri ryhmien välille muodostuu valtasuhteita, joissa jotkut ominaisuudet tai niiden yhdistelmät ja joihinkin ryhmiin kuuluminen antavat hyötyjä ja etuoikeuksia, kun taas toisista on haittaa. Erot voivat johtaa yksilöitä tai kokonaisia ryhmiä syrjivien käytäntöjen kohteiksi. Intersektionaalisuuden käsitettä on käytetty erityisesti silloin, kun on tutkittu limittyvien identiteettien sosiaalisia merkityksiä ja seurauksia ihmisten elämässä, kuten yhtä aikaa esiintyvää seksismiä ja rasismia, toisin sanoen moniperustaista syrjintää. Kun tutkitaan rakenteellista syrjintää intersektionaalisuuden näkökulmasta, kysytään, miten esimerkiksi instituutioissa piilevä rasismi voimistaa seksismiä ja milloin ja miten homofobia voimistaa puolestaan rasismia (Verloo 2006, 213) tai miten vaikkapa lihavuuteen liitetty sosiaalinen stigma vahvistaa henkilöiden tai ryhmien mahdollisia muita marginalisoituja statuksia, kuten alhaista sosioekonomista asemaa (luokkaa) tai etnisyyttä (Herndon 2005). Intersektionaalisuuden käsitettä voidaan käyttää sekä risteävien erojen että marginalisoivien, syrjivien tai etuoikeuttavien käytäntöjen näkyväksi tekemiseen. Crenshaw (1991) käyttää Los Angelesin tiettyjen vähemmistöjen asuntoalueilla perheväkivallan vuoksi turvakotiin hakeutuneita naisia esimerkkinä tilanteesta, jossa monet eri tekijät vaikuttavat henkilön omaan kokemukseen maailmasta ja hänen kohteluunsa. Crenshaw pohtii, miten väkivaltaa kohdanneiden värillisten naisten tilanteeseen voisi lähteä hakemaan ratkaisua. Hänen mukaansa ei riitä, että puhutaan väkivallasta ja sen tekijästä, vaan on myös puhuttava niistä tekijöistä, jotka altistavat naisia päätymään ja pysymään väkivaltaisissa suhteissa. Crenshaw nostaa esiin luokkaan ja sukupuoleen liittyviä rakenteellisia ongelmia kuten köyhyyden, työttömyyden ja päivähoidon järjestämisen ongelmat osana värillisiin naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Väkivalta on Crenshaw lle vain yksi naisiin kohdistuvista alistamisen tavoista. Hänen mukaansa turvakoteihin hakeutuneet vähemmistönaiset ovat monikerroksisen ja arkipäiväistyneen alistamisen kohteita, mikä tekee vaihtoehtojen löytämisen, esimerkiksi väkivaltaisesta suhteesta lähtemisen, vaikeaksi tai mahdottomaksi. Kun sukupuoleen ja luokkaan liittyvä alistus kohtaa rasistisen syrjinnän työmarkkinoilla, asuntomarkkinoilla tai terveydenhuollossa, ongelmaa ei voida ratkaista keinoilla, jotka eivät ota huomioon näitä eroja tai intersektioita. Ratkaisut, jotka NAISTUTKIMUS 4/

4 on tehty vaikkapa valkoisten keskiluokkaisten naisten resurssit, kokemukset ja taustat huomioon ottaen, eivät todennäköisesti samalla tavoin auta naisia, joiden kokemusmaailma ja resurssit ovat erilaiset. (Crenshaw 1991, 1249.) Sama koskee myös tutkimusta: jos tutkimus analysoi vähemmistönaisten kokemaa väkivaltaa vain yhden kokemukseen vaikuttavan tekijän näkökulmasta, se ei todennäköisesti pysty kuvaamaan tai ymmärtämään tutkittavaa ongelmaa riittävästi, saati esittämään siihen ratkaisuja. Suomessa intersektionaalisuutta on käytetty metodologisena näkökulmana juuri tässä mielessä esimerkiksi maahanmuuttajanaisten kohtaamien ongelmien tutkimuksessa. Risteäviin ja päällekkäisiin eroihin niihin liittyvää syrjintää on tutkittu esimerkiksi kartoittamalla maahanmuuttajanaisiin kohdistuvaa väkivaltaa Suomessa (Pakolais- ja siirtolaisuusasiain neuvottelukunta 1997). Näin on havaittu, ettei viranomaisilta löydy vähemmistönaisten kohtaaman väkivallan kohtaamiseen tarvittavaa erityistä osaamista eikä resursseja (Keskinen 2012). Erikoisasiantuntemusta ja risteävien rakenteellisten syrjintämekanismien ymmärrystä tarvitaan, jotta väkivalta tunnistetaan, siihen voidaan puuttua ja tarjota sen kohteille heidän tilanteensa huomioon ottavaa tukea ja apua (Haarakangas, Ollus & Toikka 2000). Suomessa järjestösektori on ollut aloitteellinen sekä viranomaisten koulutuksen, tutkimuksen, ehkäisevän työn että palveluiden luomisessa (Keskinen 2012, ). Järjestöjen aktivoituminen kertoo siitä, etteivät viranomaispalvelut ole ehtineet jaeivätkä kyennneet reagoimaan nyky-yhteiskunnan tarpeiden mukaisesti (Kyllönen-Saarnio ym. 2005). Esimerkiksi Suvi Keskisen (2012) tutkimus maahanmuuttajanaisten kokemasta väkivallasta ja siihen suhtautumisesta osoittaa, että suomalaisilla viranomaisilla on liian vähän ja liian värittynyttä tietoa, kun he kohtaavat asiakkaansa. Keskinen on myös analysoinut haastatteluaineistostaan, että viranomaiset ovat omaksuneet yhtäältä kulttuuristavan diskurssin, joka selittää väkivaltaa kulttuurisilla eroilla, mutta toisaalta he käyttävät myös universalistista diskurssia, jossa korostetaan väkivaltatilanteiden ja tarvittavien toimenpiteiden samankaltaisuutta suomalaisten ja maahanmuuttajanaisten kohdalla. Keskinen kutsuu universalismin paradoksiksi tilannetta, jossa väkivaltatilanteet rinnastetaan samanlaisiksi ja viranomaiset pyrkivät kaikkien samanveroiseen kohteluun, mutta jossa samalla tehdään eroista puhuminen ja niihin huomion kiinnittäminen vaikeaksi tai jopa mahdottomaksi. Tällöin tullaan sivuuttaneeksi risteävät erot, kuten kielitaidon puute, rotuun ja etnisyyteen liittyvä syrjintä ja rasismi, jotka ovat oleellisia väkivaltaa kohdanneiden maahanmuuttajanaisten kokemusten ymmärtämisen kannalta. (Mt., ) Keskisen tutkimus on esimerkki siitä, miten diskurssianalyyttisen näkökulman tuominen rakenteellista intersektionaalisuutta selvittävään viranomaisten haastattelututkimukseen tarjoaa monitasoista tietoa maahanmuuttajanaisten kohtaamasta väkivallasta. Diskurssien havaitsemiseksi tutkijan on täytynyt esittää aineistolleen kysymyksiä siitä, miten ja miksi väkivallan kohteeksi joutuneiden maahanmuuttajanaisten tilanteiden ymmärtäminen on niin vaikeaa, ettei heitä ole pystytty riittävästi tukemaan eikä auttamaan viranomaistoimin. Huomio kiinnittyy rakenteiden sijaan niihin ilmaisuihin tai diskursseihin, jotka tuottavat asiantiloja ja tekevät ne todellisiksi. Kulttuuristavan ja universalistisen diskurssin käsitteet avaavat mahdollisuuksia havaita sellaisia rakenteellisia syrjintämekanismeja, jotka eivät avautuisi yksinomaan yhteiskunnan instituutioita, rakenteita ja järjestelmiä analysoimalla. Poliittinen intersektionaalisuus Poliittinen intersektionaalisuus tarkoittaa Crenshaw n mukaan erojen ja niihin liittyvän politiikan tutkimista. Kiinnostus nimenomaan 19 KVINNOFORSKNING 4/2012

5 poliittista intersektionaalisuutta kohtaan on viime vuosina lisääntynyt feministisessä tutkimuksessa (esim. Ferree 2011; Grabham ym. 2009; Hancock 2007; Kantola ja Nousiainen 2009; Krizsan, Skjeie ja Squires 2012; Lombardo ja Verloo 2009; Verloo 2006; Yuval- Davis 2006). Politiikan instituutiot ja käytännöt ovat perinteisesti sulkeneet intersektionaalisuuden kysymykset ulkopuolelleen, ja tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta on edistetty suhteessa tiettyihin homogeenisiksi miellettyihin ryhmiin kuten naisiin, mustiin, vammaisiin ja seksuaalivähemmistöihin. Viimeaikaiset yhteiskunnalliset muutokset kuten globalisaatio ja siirtolaisuus ja niiden aiheuttamat ilmiöt, esimerkiksi syrjinnän, rasismin ja sosiaalisen eriarvoisuuden lisääntyminen, ovat kuitenkin nostaneet näiden ryhmien sisäiset erot sekä syrjinnän, rasismin ja eriarvoisuuden poistamiseen liittyvät lainsäädännön ja politiikan kysymykset yhteiskunnallisten toimijoiden tietoisuuteen. Näin on tapahtunut myös Suomessa, mikä on nähtävissä esimerkiksi yhdenvertaisuuslainsäädännön uudistamisprosessin yhteydessä (Kantola ja Nousiainen 2008). Samaan aikaan kansainvälinen ihmisoikeuspolitiikka on vahvistunut ja yhä uudet ryhmät, kuten alkuperäiskansat ja vammaiset, ovat päässeet sen tarjoamien oikeuksien ja suojelun piiriin. Nämä kehityskulut ovat osaltaan luoneet niin valtioille, kansalaisjärjestöille kuin EU:n ja YK:n tapaisille ylikansallisille toimijoille paineita tarttua risteävien erojen tai moniperustaisen syrjinnän kysymyksiin. Samalla ne ovat herättäneet feministitutkijoita analysoimaan tähän liittyvää poliittista intersektionaalisuutta. Poliittisen intersektionaalisuuden käsitettä hyödyntävässä feministisessä tutkimuksessa ovat tällä hetkellä keskeisiä kysymykset, jotka tuovat tarkasteluun sekä rakenteet että representaatiot. Miten intersektionaalisuus rakentuu poliittisissa diskursseissa ja käytännöissä? Minkälaisia merkityksiä erot saavat ja mitä poliittisia seurauksia niillä on esimerkiksi rakenteellisen epätasa-arvon poistamiselle? Yhtäältä tutkimuksessa on keskitytty muutosten kuvailuun esimerkiksi siltä osin, miten intersektionaalisuuden käsite on ilmestynyt politiikan ja oikeuden kentille ja miten sellaiset toimijat kuin kansalaisjärjestöt, Euroopan unioni tai kansallisvaltiot ovat käyttäneet sitä. Toisaalta on tehty laadullista analyysia siitä, millaisia merkityksiä intersektionaalisuus on saanut. Menetelmällisesti poliittisen intersektionaalisuuden tutkimuksessa yhdistetään diskursiivista ja institutionaalista analyysia. Usein aineistona ovat viralliset asiakirjat, dokumentit, parlamenttikeskustelut, lainsäädäntöprosessin eri vaiheet ja eri toimijoiden tuottamat näkemykset, joihin voidaan päästä käsiksi myös haastatteluilla. Näiden avulla pyritään jäljittämään sitä, miten erot ja niiden kategorisointi tuotetaan poliittisissa prosesseissa, mitä valtaa diskursseilla on eron kategorioiden tuottamisessa ja jähmettämisessä ja miten diskurssit suosivat tietyn tyyppisiä politiikan tekemisen tapoja. Viime vuosina poliittisen intersektionaalisuuden tutkimusta ovat metodologisesti inspiroineet ennen kaikkea feministis-diskursiivisen tasa-arvotutkimuksen lähestymistavat, joissa sukupuolten tasa-arvoa ei lähestytä normatiivisten oletusten kautta tai analyyttisenä kategoriana. Tasa-arvon käsitteen avulla ei siis tällöin tutkita tai mitata jotain toista yhteiskunnan ilmiötä, vaan se on itse tutkimuksen kohde (Holli 2012; Holli 2003; Lombardo, Meier ja Verloo 2009; Ferree 2011). Menetelmällisesti feministis-diskursiiviseen tasa-arvopolitiikan tutkimukseen yhdistetään usein instituutioiden analyysia feminististä uusinstitutionalismin tutkimusta hyödyntäen (Krook ja Mackay 2010). Toisin kuin perinteisessä institutionalismissa, joka on keskittynyt instituutioihin hyvin kapeassa valtiollisessa merkityksessä, siinä on lähdetty analysoimaan niin muodollisia kuin epämuodollisiakin instituutioita, joista jälkimmäinen kattaa laajasti erilaiset normit, käytännöt ja tavat. Feministinen uusinstitutionalismi pyrkii paikantamaan tapoja, joilla valtasuhteet jäh- NAISTUTKIMUS 4/

6 mettyvät tai muuttuvat, ja kysymään, miten eri institutionalisoituneet kerrostumat vaikuttavat tähän (Kantola 2006; Waylen 2010). Keskeiseksi tutkimuskysymykseksi politiikan tutkimuksessa on noussut, miten tasaarvon merkitys kiinnittyy, kaventuu, venyy ja taipuu poliittisissa prosesseissa, rakenteissa, instituutioissa ja käytännöissä (Lombardo, Meier & Verloo 2009). Tasa-arvon tapaan näiden käsitteiden avulla voidaan tulkita myös intersektionaalisuuden ympärillä käytyjä poliittisia määrittelykamppailuja. Kiinnittyminen tarkoittaa tasa-arvon käsitteen jähmettämistä tiettyyn merkitykseen esimerkiksi lainsäädännössä. Intersektionaalisuus voidaan esimerkiksi EU-lainsäädännössä kiinnittää lainsäädännön keinoin vain tiettyihin syrjintäperusteisiin, kuten sukupuoleen, rotuun ja etnisyyteen, uskontoon, vammaisuuteen, ikään tai seksuaaliseen suuntautumiseen. Tasa-arvon käsite voidaan myös kaventaa tarkoittamaan jotain, mikä liittyy vain tiettyyn politiikka-alueeseen tai tiettyyn tapaan tulkita ilmiöitä. Intersektionaalisuus voidaan esimerkiksi yksinkertaistaa tarkoittamaan ainoastaan moniperustaista syrjintää. Venyttäminen puolestaan viittaa tasaarvon käsitteen laajentamiseen yli aikaisempien merkitysten, jolloin sille annetaan lisää merkityksiä. Tällöin käsitteen aiemmat merkitykset usein hämärtyvät. Intersektionaalisesta näkökulmasta tasa-arvon käsitettä venytetään esimerkiksi koskemaan kootusti kaikkia syrjintäperusteita, jolloin sukupuoleen liittyvät ulottuvuudet saattavat hävitä. Taivuttamisessa tasa-arvon käsite sen sijaan muuttuu sukupuolten tasa-arvon tavoitteen kustannuksella. Tällöin sukupuolten tasa-arvon käsitettä muokataan sopimaan johonkin muuhun tavoitteeseen. Esimerkiksi intersektionaalisuuskeskusteluissa tärkeimmälle sijalle voivatkin nousta taloudellinen tehokkuus ja säästöt, joita saavutetaan yhdistämällä eri lakeja ja toimielimiä. (Lombardo, Meier & Verloo 2009.) Poliittisen intersektionaalisuuden tutkimuksen vahvuutena voi pitää valtasuhteiden jähmettymisen ja jatkuvuuden ymmärtämistä ja analyysia. Samalla poliittisen intersektionaalisuuden tutkimus usein keskittyy niin kutsuttuihin etuoikeutettuihin vallan paikkoihin, joissa näitä valtapositioita uusinnetaan ja tuotetaan, kuten esimerkiksi lainsäädännön antamiseen ja toimeenpanoon. Tämä tekee näkyväksi sen toisinaan unohtuvan asian, että intersektionaalisuus koskee kaikkia eikä ainoastaan marginalisoituja positioita ja identiteettejä. Representaatioiden intersektionaalisuus Kun Crenshaw (1991) käsittelee representaatioiden intersektionaalisuutta, hän tarkastelee, miten kulttuuriset sukupuolen, rodun ja luokan identiteettiesitykset ja konstruktiot risteävät keskenään ja miten näistä risteämisistä rakentuvat identiteettimerkitykset tuottavat eroihin ja erilaisuuteen perustuvaa eriarvoisuutta, epätasa-arvoa sekä valta- ja alistussuhteita. Crenshaw n tutkimuksen kontekstissa kysymys on ennen kaikkea siitä, miten ja millaisin representaation keinoin värillisten naisten arvoa alennetaan kulttuurin kuvastoissa ja millaisia eroihin liittyviä identiteettikäsityksiä nämä esitykset tuottavat. Crenshaw lähtee analyyseissaan liikkeelle siitä huomiosta, että representaatioiden merkitys rodullisten ja sukupuolitettujen hierarkioiden konstruoinnissa on nykykulttuurissa kasvanut. Tällöin sukupuoliin kytkeytyvien järjestelmien, rakenteiden ja poliittisen päätöksenteon lisäksi kulttuuristen, esimerkiksi mediassa tuotettujen sukupuolten esitysten, katsotaan muokkaavan niiden asemaa yhteiskunnassa. Representaatioiden intersektionaalisuuden tutkimuksen kohteena on se, millaista tietoa kulttuurin erilaisissa teksteissä ja kuvissa tuotetut representaatiot tarjoavat sukupuolten sekä niiden välisten, monimutkaisten intersektionaalisten suhteiden ja positioiden osalta (Karkulehto 2011, 17, 36). Representaation käsite on metodologinen 21 KVINNOFORSKNING 4/2012

7 eli tutkimusaineistoja rajaava, teoreettinen, analyyttinen ja tulkinnallinen tutkimuksen väline. Representaatiot sekä kertovat kohteistaan että tuottavat niiden merkityksiä tavallisesti erilaisin tekstuaalisin, visuaalisin, auditiivisin ja/tai diskursiivisin keinoin. Ne muotoilevat todellisuutta ja vaikuttavat tapoihin ymmärtää sitä. Representaatioissa käydään jatkuvasti kamppailua merkityksistä, ja tämä ominaisuus tekee niistä myös poliittisia (Rossi 2010). Ne ovat osa yhteiskunnallista vallankäyttöä sekä subjekteja muokkaavien ilmiöiden luonnollistamisen prosesseja. Ne muun muassa konstruoivat normeja ja normaaliuden ihannetta poikkeaviksi ja marginaalisiksi määriteltyjen kohteiden kautta. (Karkulehto 2011, 37, 42.) Usein subjekteja muovataan nimenomaan normatiivisuuden kautta, tuottamalla tekstejä ja kuvia ideaalisista (Rossi 2008), tavoiteltavista ihanneidentiteeteistä joko osoittamalla, mikä ei ole tavoiteltavaa, tai vastavuoroisesti kutsumalla subjekteja tavoiteltaviksi osoitettuihin identiteettipositioihin. Representaatio voidaan lyhyesti määritellä esitykseksi, mutta esityksen ohessa representaation käsitettä selittävä toinen merkitys viittaa edustamiseen. Näin se myös ikään kuin toimii muiden puolesta (Paasonen 2010, 40 41). Esimerkiksi mediassa tuotettu ja esitetty maahanmuuttajanaisen representaatio muodostuu myös muiden maahanmuuttajanaisten edustumaksi, ja se tuottaa tietynlaisia maahanmuuttajanaiseuden merkityksiä eli tietynlaista tietoa siitä, millaisia maahanmuuttajanaiset ovat, ja sitä kautta mielikuvaa siitä, millaisia kaikki maahanmuuttajanaiset ovat. Representaatioita luonnehtiva edustuksellisuus liittää niihin siis aina stereotypisoinnin ja muiden erojen korostamisen tai häivyttämisen vaaran. Mitä tutummasta ja arkisemmasta asiasta tai hahmosta on kyse, sitä huomaamattomampaa representaatioiden tuottama edustaminen ja intersektionaalisuus ovat, ja mitä vieraammasta tai epätavallisemmasta asiasta on kysymys, sitä korostuneempaa sekä edustaminen että intersektionaalisuuden vaikutukset ovat. Tämä näkyy muun muassa mainonnassa, joka on voimakas identiteettiasemien representoija. Esimerkiksi televisiosta tutuissa, arkisissa astian- tai pyykinpesuainemainoksissa esitettyjen keskiluokkaisten ja puhtoisten, valkoisten perheenäitirepresentaatioiden tavoitteena ei lähtökohtaisesti ole välittää kuvaa kulttuurisista naiseuden ihanne-edustumista, vaan myydä mainostamaansa tuotetta. (Karkulehto 2011, ) Vaikka tätä ei välttämättä havaita, mainokset siitä huolimatta muovaavat käsityksiä siitä, mikä on kulttuurisesti hyväksyttyä, soveliasta ja tavoittelemisen arvoista hyvää naiseutta ja mikä ei. Samalla sukupuolen representaation kanssa yhtäaikaisesti risteävät yhtä lailla hyväksytyiksi, soveliaiksi ja tavoittelemisen arvoisiksi mieltyvät tietynlaiset luokan (keskiluokka), etnisyyden (valkoisuus) ja seksuaalisuuden (heteroseksuaalisuus) merkitykset. Mitä tapahtuisi, jos pesuainetta mainostaisikin tummaihoinen, huiviin pukeutunut nainen? Representaation käsitteellä kuvataan kulttuurintutkimuksessa usein sitä, että ne vaikuttavat ja ovat osallisia kulttuurin merkitysten tuottamiseen eli siihen, miten kulttuuri ja sen ilmiöt meille näyttäytyvät. Re-presentaatio viittaa siis siihen, että -- esitykset pikemminkin muotoilevat todellisuutta uudelleen kuin ovat siihen välitön ikkuna (Herkman 2002, 219), ja representaatioiden politiikan eli niiden merkityskamppailujen näkökulmasta ne pikemminkin jatkavat merkitysprosessia kuin heijastavat valmista politiikkaa (Rossi 2010, 262, 268). Representaatioiden tutkimus keskittyy siis tarkastelemaan, miten representaatiot vaikuttavat tapoihin ymmärtää todellisuutta ja muokkaavat käsityksiä kohteistaan. Representaation käsitteen avulla tutkitaan ja analysoidaan sitä, miten ja millaisia todellisuuden merkityksiä yhteiskunnassa tuotetaan (Paasonen 2010, 42). Miten esimerkiksi ei-valkoisen NAISTUTKIMUS 4/

8 etnisyyden edustumat risteävät muiden eroja tuottavien identiteettikategorioiden kanssa ja miten niiden väliset kohtaamiset vaikuttavat asenteisiin ja suhtautumiseen esimerkiksi maahanmuuttajiin? Miten erojen dynamiikkaa tehdään todeksi representaatioiden sekä diskurssien tason toistoissa? Rakenteiden ja politiikan tasot jäävät kuitenkin representaatioiden tutkimuksessa monesti näkymättömiksi. Olisi pystyttävä tutkimaan myös sitä, miten toistot vaikuttavat yhteiskunnan rakenteisiin ja politiikkaan. Performatiivisen intersektionaalisuuden haaste Olemme jäljittäneet edellä Kimberlé Crenshaw n kolmijaon avulla sitä, miten intersektionaalisuuden merkityksiä ja vaikutuksia voidaan tutkia sekä kulttuurisissa rakenteissa, instituutioissa ja poliittisissa käytänteissä että kielessä, diskursseissa ja representaatioissa. Otimme esimerkeiksi sellaisia yhteiskuntatieteiden, politiikantutkimuksen ja kulttuurintutkimuksen suhteellisen ilmeisiä näkökulmia ja kysymyksiä, joissa intertekstuaalisuus on ollut esillä. Esimerkit nostavat esille valtasuhteita ja valtapositioita, politiikan ja instituutioiden käytänteitä ja kulttuurisia merkityksiä. Olemme esitelleet myös sellaisia tutkimuksen lähestymistapoja, joiden avulla on päästy intersektionaalisuuteen huomion kiinnittävien tutkimuskysymysten ja -näkökulmien äärelle. Tämän lisäksi haluamme vielä kysyä, miten eri tieteenaloilla eroista sekä erojen välisistä suhteista ja hierarkioista tuotettua tietoa voitaisiin käyttää apuna esitettäessä uusia tutkimuskysymyksiä. Pyrimme havainnollistamaan, että yhteiskuntatieteissä tutkittuja rakenteiden ja instituutioiden tuottamia ja ylläpitämiä valtasuhteita ja -positioita, politiikantutkimuksessa tarkasteltuja politiikan ja instituutioiden käytänteitä sekä kulttuurintutkimuksessa eriteltyjä representaatioiden tuottamia merkityksiä pitäisi tutkia myös yhdessä. Ehdotamme siis, että pitäisi tutkia rakenteiden, politiikan ja representaatioiden intersektionaalisuuden yhteisiä vaikutuksia ihmisten elämään ja yhteiskunnassa vallitsevaan tasa- tai epätasa-arvoon. Rakenteiden, politiikan ja representaatioiden yksittäinen tarkastelu tuottaa harvoin riittävän monipuolista tietoa, kun tutkitaan eroissa ja samuuksissa läsnä olevaa samanaikaista pysyvyyden ja muutosten välistä dynamiikkaa. Jos intersektionaalisuutta tarkastellaan yksinomaan rakenteiden, politiikan tai representaatioiden tasolla, on vaarana, että analyysi jää aikaan, paikkaan, tilanteeseen ja subjektipositioihin sidoksissa olevan suhteisuuden tarkastelun osalta yksiulotteiseksi. Eri tasojen yhteisvaikutuksen havainnollistamiseksi ehdotamme eri tutkimusalueiden metodologista yhdistämistä performatiivisuuden käsitteen avulla. Täydennämmekin lopuksi Crenshaw n teoretisoimia intersektionaalisuuden kolmea tasoa performatiiviseksi intersektionaalisuudeksi nimittämämme käsitteen avulla. Ehdotamme, että käsite voi tarjota konkreettisen välineen yhdistää rakenteellisen, poliittisen ja representaatioiden intersektionaalisuuden tutkimuksia ja mahdollisuuden ylittää tieteenalarajoja. Performatiivisuus juontaa käsitteenä juurensa muun muassa J. L. Austinin (1962) puheaktiteoriaan ja Judith Butlerin (1990; 1993) sukupuoliteoriaan, joissa molemmissa se viittaa toistojen tietoa, merkityksiä ja todellisuutta tuottavaan valtaan (Rojola & Laitinen 1998, 9 11, 20 23; Pulkkinen 2003, ). Austin kiinnitti teoksessaan How to Do Things with Words (1962) huomionsa ilmaisuihin, jotka saavat aikaan (perform) asiantiloja toisin sanoen kontekstuaalisia totuuksia eli aikaan, paikkaan ja tilanteeseen sidottua tietoa ja todellisuutta. Judith Butler puolestaan puhuu sukupuolen performatiivisuudesta eli siitä, miten sukupuoli rakentuu siihen kulttuurisesti liitettyjen merkitysten ja erontekojen toista- 23 KVINNOFORSKNING 4/2012

9 misen varaan (esim. Butler x xi; 33, 140). Identiteettejä ja eroja koskeva tieto tuotetaan sekä asiantiloja aikaansaavin että niitä rajaavin, toisteisin ilmaisuin tai teoin. Esitämme, että näitä ilmaisuja ja tekoja tehdään todellisiksi nimenomaan Crenshaw n määrittelemillä rakenteellisilla, poliittisilla ja representaatioiden tason toistoilla. Ehdotamme, että performatiivisuuden teorian avulla voisi rakentaa sellaista feministisen tutkimuksen metodologiaa, jossa intersektionaalisuuden moniulotteisuus voitaisiin ottaa entistä paremmin huomioon sen osalta, miten se yhteisvaikuttaa yhteiskunnan rakenteissa, politiikassa ja representaatioissa. Kun intersektionaalisuutta täydennetään performatiivisella näkökulmalla, päädytään hahmottamaan sitä, miten eroja, identiteettejä ja valtajärjestyksiä tehdään ja ylläpidetään toistamalla. Ajatus ilmaisujen ja tekojen performatiivisuudesta osoittaa, että tuotettaessa tietoa esimerkiksi sukupuolista, seksuaalisuuksista, roduista, etnisyyksistä, kansallisuuksista, luokista, terveydestä, kyvykkyydestä tai iästä, niitä koskevat ilmaisut eivät tarjoa valmista tietoa eivätkä kerro valmiiksi annetuista tai pysyvistä merkityksistä. Toistoon perustuva tiedontuotanto itsessään rakentaa eroja. Huomio kiinnittyy näin intersektionaalisuuden kontekstuaalisuuteen ja suhteisuuteen: erojen ja identiteettipositioiden erilaiset risteämiset sekä niihin yhdistyvät alistamisen, sorron ja hallinnan mekanismit tuottavat kussakin tapauksessa erilaisia, muuttuvia valta-asetelmia. Lisäksi performatiivisuuteen olennaisesti kuuluva toisto saattaa tarjota mahdollisuuden toisin toistamiseen ja sitä kautta poikkeuksien, murtumien ja muutoksen paikkoja tutkimuksen kohteena olevissa sosiaalisissa järjestyksissä (vrt. Staunæs & Søndergaard 2011, 48 49). Performatiivisuus näkökulmana intersektionaalisuuteen tuo esille niitä erojen todeksi tuottamisen prosesseja, joissa ihmisiä asetetaan ja he asettuvat toisteisesti erilaisiin hierarkkisiin subjektipositioihin. Intersektionaalisuus viittaakin jatkuvasti käynnissä olevaan suhteiseen prosessiin. Koska erojen ja identiteettikategorioiden asettuminen suhteisiin on myös kontekstuaalinen ja tilanteinen prosessi, intersektionaalisuutta ei voi jähmettää pelkästään yhden tieteenalan tutkimusasetelmiin sopivaksi näkökulmaksi. Sen on pysyttävä joustavana ja kulloisenkin tutkittavan tapauksen mukaan sovellettavana, tieteenalarajat ylittävänä metodologiana, joka venyy tutkimusaineiston ja -ongelman asettamien tarpeiden mukaan. Tähän performatiivinen intersektionaalisuus voi tarjota menetelmällistä apua. Performatiivinen intersektionaalisuus tarkoittaa sitä, että analysoidaan, miten niin normit, säännöt, järjestelmät, rakenteet ja instituutiot kuin diskurssit ja representaatiot toistavat ja tekevät eroja todellisiksi: miten ne tuottavat asiantiloja ja merkityksiä (vrt. Culler 1983, 115; Pulkkinen 2003, 215) ja miten ne vaikuttavat ihmisten elämään. Kysymys on käsitteestä, jonka avulla pohtia, miten intersektionaalisuutta voisi kehittää metodologiana. Millaisten tutkimusaiheiden, aineistojen, teorioiden, menetelmien sekä analyysin ja tulkinnan tapojen avulla rakenteissa, politiikassa ja representaatioissa tuotettuja erojen toistoja voitaisiin selvittää yhdessä? Performatiivisuuden teoriaan nojaten voidaan siis kysyä, miten eroja tehdään todeksi yhteiskunnan rakenteiden, politiikan ja representaatioiden tason toistoissa. Miten epätasa-arvo tehdään näillä kolmen tason toistoteoilla todelliseksi? Performatiivisen intersektionaalisuuden avulla pyrimme siis kehittämään ajatusta intersektionaalisuudesta metodologiana. Sen sijaan, että lyötäisiin lukkoon intersektionaalinen metodi, on kehitettävä aika-, paikka- ja tapauskohtaisesti joustavaa intersektionaalista metodologiaa. Joustavuus auttaa välttämään metodisen vankilan ja teoreettisen imperialismin (Staunæs & Søndergaard 2011, 49), havaitsemaan odottamattomiakin asioita ja haastamaan odotuksenmukaiset. Näin voidaan tarttua identiteettien ja sosio- NAISTUTKIMUS 4/

10 kulttuuristen luokittelujen monimutkaisuuteen, ambivalenssiin ja suhteisuuteen sekä ymmärtää, miten sosiaaliset ja materiaaliset voimat kontrolloivat sosiokulttuurista monimuotoisuutta vallan, hallinnan, sorron ja vähäosaisuuden kautta. Michel Foucault n tuottavan vallan ajatukseen nojaten erilaiset intersektiot tulisi ymmärtää kuitenkin myös tuottavina tiloina tai paikkoina, jotka voivat tarjota emansipatorisia mahdollisuuksia transgressiivisten subjektipositioiden ja vastustamisen strategioiden kehittämiseen. (Staunæs & Søndergaard 2011, 51, 53.) Performatiivisuutta korostava intersektionaalinen metodologia voi parhaimmillaan, emansipatoriseen pyrkimykseen yhdistettynä, avata uusia tulkintoja sukupuolen ja muiden erojen hierarkkisesta kohtaamisesta sekä järjestymisestä, mutta myös mahdollisuudesta niiden uudelleenjärjestämiseen. 2 FT Sanna Karkulehto työskentelee kirjallisuuden professorina Jyväskylän yliopiston taiteiden ja kulttuurintutkimuksen laitoksella. sanna.karkulehto@jyu.fi YTT Tuija Saresma työskentelee sukupuolentutkimuksen ma. yliopistonlehtorina Jyväskylän yliopiston Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitoksella. tuija.saresma@jyu.fi YTT Hannele Harjunen työskentelee tutkijatohtorina Jyväskylän yliopiston yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitoksella. hannele.harjunen@jyu.fi PhD Johanna Kantola työskentelee akatemiatutkijana Helsingin yliopiston sukupuolentutkimuksen oppiaineessa. johanna.kantola@helsinki.fi Kirjallisuus Buikema, Rosemarie & Zarzycka, Marta 2011: Visual Cultures. Feminist Perspectives. Teoksessa Buikema, Rosemarie; Griffin, Gabrielle & Lykke, Nina (toim.) Theories and Methodologies in Postgraduate Feminist Research. Researching Differently. Routledge, New York, Butler, Judith 1990: Gender Trouble. Feminism and the Subversion of Identity. Routledge, New York. (Hankala sukupuoli. Suom. Tuija Pulkkinen & Leena-Maija Rossi. Gaudeamus, Helsinki 2006.) Butler, Judith 1993: Bodies That Matter. On the Discursive Limits of Sex. Routledge, New York. Collins, Patricia Hill 1998: It s all in the family: Intersections of gender, race, and nation. Hypatia 13:3, Crenshaw, Kimberlé 1989: Demarginalizing the intersection of race and sex: A Black Feminist Critique of Antidiscrimination Doctrine. Teoksessa Feminist Theory and Antiracist Politics. University of Chicago Legal Forum, Crenshaw, Kimberlé 1991: Mapping the Margins: Intersectionality, Identity Politics, and Violence against Women of Color. Stanford Law Review (43), Culler, Jonathan 1983: On Deconstruction. Theory and Criticism after Structuralism. London: Routledge, Kegan Paul. Davis, Kathy 2006: Intersectionality as a buzzword. A sociology of science perspective in what makes a feminist theory successful. Feminist Theory 9:1, Ferree, Myra Marx 2011; The Discursive Politics of Feminist Intersectionality in Helma Lutz et al (eds.) Framing Intersectionality: Debates on a Multi-Faceted Concept in Gender Studies. Aldershot: Ashgate, Grabham, Emily, Davina Cooper, Jane Krishnadas and Didi Herman (ed.) (vuosiluku puuttuu) Intersectionality and Beyond: Law, power and the politics of location. Abingdon: Routledge- Cavendish. Haarakangas, Tanja, Ollus, Natalie ja Sini Toikka 2000: Väkivaltaa kokeneet maahanmuuttajanaiset: haaste turvakotipalveluille Suomessa. Tasa-arvojulkaisuja 2000:3. 2 Kiitämme artikkelikäsikirjoituksen arvioineita refereitä useista artikkelin tavoitteisiin ja sisältöihin ratkaisevasti vaikuttaneista huomioista. 25 KVINNOFORSKNING 4/2012

11 Sosiaali- ja terveysministeriö, Helsinki. Hancock, Ange-Marie 2007: When Multiplication Doesn t Equal Quick Addition: Examining Intersectionality as a Research Paradigm. Perspectives on Politics 5:1, Herkman, Juha 2002: Audiovisuaalinen mediakulttuuri. 2. painos. Vastapaino, Tampere. Holli, Anne Maria 2003: Discourse and Politics for Gender Equality in Late Twentieth Century Finland. Yleisen valtio-opin laitos, Acta Politica 23, Helsinki University Press, Helsinki. Holli, Anne Maria, Terhi Saarikoski ja Elina Sana (toim.) 2002: Tasa-arvopolitiikan haasteet. Tasa-arvoasiain neuvottelukunta: Sosiaali- ja terveysministeriö, Helsinki. Holli, Anne Maria 2012: Meillähän on jo tasaarvo : Kriittisiä näkökulmia tasa-arvon tutkimukseen. Teoksessa Johanna Kantola, Kevät Nousiainen ja Milja Saari (toim.) Tasa-arvo toisin luettuna. Gaudeamus, Helsinki. Ilmonen, Kaisa 2012: Caribbean Journeys. Intersections of Female Identity in the Novels of Michelle Cliff. Turku: University of Turku. Kantola, Johanna (2006) Feminists Theorize the State. Basingstoke: Palgrave Macmillan. Kantola, Johanna & Nousiainen, Kevät 2008: Pussauskoppiin? Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslakien yhdistämisestä. Naistutkimus-Kvinnoforskning 21:2, Kantola, Johanna ja Nousiainen, Kevät 2009: Institutionalising Intersectionality in Europe: Introducing the theme. International Feminist Journal of Politics 11:4, Kantola, Johanna &Nousiainen, Kevät 2012: European Union as an initiator of new European anti-discrimination regime. Teoksessa Andrea Krizsan, Hege Skjeie ja Judith Squires (toim.): Institutionalizing Intersectionality? The Changing Nature of European Equality Regimes. Basingstoke: Palgrave Macmillan. Kantola, Johanna: Nousiainen, Kevät & Saari, Milja (toim.) 2012: Tasa-arvo toisin nähtynä Gaudeamus, Helsinki. Karkulehto, Sanna 2011: Seksin mediamarkkinat. Gaudeamus, Helsinki. Keskinen, Suvi 2012: Kulttuurilla merkityt toiset ja universaalin kohtelun paradoksi väkivaltatyössä. Teoksessa: Keskinen, Suvi, Vuori, Jaana ja Anu Hirsiaho (toim.) Monikulttuurisuuden sukupuoli. Kansalaisuus ja erot hyvinvointiyhteiskunnassa. Tampere University Press, Tampere, Kempe, Jouni 2000: Miesnäkökulmia tasa-arvoon. Tasa-arvojulkaisuja, 2000:5. Sosiaali- ja terveysministeriö, Helsinki. Krizsan, Andrea, Hege Skjeie ja Judith Squires (toim.) 2012: Institutionalizing Intersectionality? The Changing Nature of European Equality Regimes. Palgrave Macmillan, Basingstoke. Krook, Mona Lena & Mackay, Fiona (toim.) 2010: Gender, Politics and Institutions. Towards a Feminist New Institutionalism. Palgrave Macmillan: Basingstoke. Kyllönen-Saarnio, Eija; Nurmi, Reet 2005; Sosiaali- ja terveysministeriö & Työministeriö ja Monika-naiset liitto 2005: Maahanmuuttajanaiset ja väkivalta: opas sosiaali- ja terveysalan auttamistyöhön. Sosiaali- ja terveysministeriön oppaita 2005:15. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö: Työministeriö: Monika-Naiset liitto. Lombardo, Emanuela & Forest, Maxime (toim.) 2012: The Europeanization of Gender Equality Policies. Palgrave Macmillan: Basingstoke. Lombardo, Emanuela & Verloo, Mieke 2009: Stretching gender equality to other inequalities: Political intersectionality in European gender equality politics. Teoksessa Emanuela Lombardo, Petra Meier ja Mieke Verloo (toim.) The Discursive Politics of Gender Equality: Stretching, Bending and Policy-making. Routledge: London. Lombardo, Emanuela; Meier, Petra & Verloo, Mieke (toim.) 2009: The Discursive Politics of Gender Equality: Stretching, Bending and Policy-making. Routledge: London. Lykke, Nina 2003: Intersektionalitet ett användbart begrepp för genusforskningen, Kvinnovetenskaplig tidskrift 1, Lykke, Nina 2010: Feminist Studies. A guide to intersectional theory, methodology and writing. Routledge, New York. McCall, Leslie 2005: The complexity of intersectionality. Signs 30:3, Nash, Jennifer C. 2008: Re-Thinking Intersectionality. Feminist Review 89, Paasonen, Susanna (2010). Sukupuoli ja representaatio. Teoksessa Tuija Saresma, Leena-Maija Rossi & Tuula Juvonen (toim.): Käsikirja sukupuoleen. Tampere: Vastapaino, Pakolais- ja siirtolaisuusasiain neuvottelukunta 1997: Maahanmuuttajanaiset Suomessa: maahanmuuttajanaisten asemaa Suomessa selvittäneen työryhmän muistio. Työhallinnon julkaisu nro 178. Helsinki: Työministeriö. Phoenix, Ann & Pattynama, Pamela 2006: Intersectionality. Editorial. European Journal of Women s Studies 13:3, Pulkkinen, Tuija 2003 (1998): Postmoderni politiikan filosofia. 2. painos. Gaudeamus, Helsinki. Rojola, Lea ja Laitinen, Lea 1998: Keskusteluja performatiivisuudesta. Teoksessa Lea Laitinen & Lea Rojola (toim.) Sanan voima. Keskusteluja performatiivisuudesta. Helsinki: SKS, Ronkainen, Suvi; Leila Pehkonen; Sari Lindblom- Ylänne ja Eija Paavilainen (2011) Tutkimuksen voimasanat. WSOYpro: Helsinki. Rossi, Leena-Maija 2008: Identiteetti, queer ja intersektionaalisuus hankala yhtälö? Kulttuurintutkimus 25: 1, Rossi, Leena-Maija 2010: Esityksiä, edustamista, eroja: Representaatio on politiikkaa. Teoksessa Tarja Knuuttila ja Aki Petteri Lehtinen (toim.) Representaatio tiedon kivijalasta tieteiden työkaluksi. Gaudeamus, Helsinki, Staunæs, Dorthe 2003: Where have all the subjects gone? Bringing together the concepts of intersectionality and subjectification. NORA, 11:2, Staunæs, Dorthe & Søndergaard, Marie 2011: NAISTUTKIMUS 4/

12 Intersectionality: A Theoretical Adjustment. Teoksessa Buikema, Rosemarie; Griffin, Gabrielle & Lykke, Nina (ed.) Theories and Methodologies in Postgraduate Feminist Research. Researching Differently. Routledge, New York, Verloo, Mieke 2006: Multiple Inequalities, Intersectionality and the European Union. European Journal of Women s Studies, 13:3, Walby, Sylvia; Armstrong, Jo & Strid, Sofia 2012: Intersectionality: Multiple inequalities in Social Theory. Sociology 46:2, Yuval-Davis, Nira 2006: Intersectionality and Feminist Politics. European Journal of Women s Studies 13:3, Abstract Intersectionality as a methodology, and the challenge of performative intersectionality Intersectionality is one of the key concepts in contemporary feminist thought. It draws attention to the hierarchically organized, changing relationships between gender and other identity categories and social classifications such as class, ethnicity, race, sexuality, age, and health. Inspired by Kimberlé Crenshaw s conception of intersectionality working on three levels the structural, the political, and the representational we discuss feminist Finnish research that has used intersectionality as an approach. Our examples are chosen from the fields of social sciences, politics, and cultural studies. In our effort to develop intersectionality as an interdisciplinary methodology, we suggest that performative intersectionality is a way to bring separate research traditions together. It emphasises the complexity, variety, and ambivalence of the intersecting identity categories and socio-cultural classifications. Performative understanding of intersectionality as a methodology can open up new interpretations of gender and other hierarchical differences, but also possibilities in reorganizing them. 27 KVINNOFORSKNING 4/2012