Sidonnaisuuksien ilmoittaminen

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sidonnaisuuksien ilmoittaminen"

Transkriptio

1 Tarkastuslautakunta v tarkastusta varten Sidonnaisuuksien ilmoittaminen Tark16 59 (valm. Taina Juntunen) Käsitellessään uutta kuntalakia on eduskunnan hallintovaliokunta mie tin nös sään (HaVM 55/2014 vp - HE 268/2014 vp) todennut sidon nai suus il moi tuk sis ta, että niiden tarkoituksena on päätöksenteon avoi muu den ja läpinäkyvyyden edistäminen. Si don nai suus il moi tuk silla voidaan estää ennakolta tilanteita, joissa luottamus viranhaltijan tai luottamushenkilön toimintaan voisi vaarantua. Luot ta mus hen ki löiden osalta kysymys on yleisesti poliittisen järjestelmän luo tet ta vuudes ta. Viranhaltijoiden sidonnaisuuksien ilmoittamisella pyritään turvaa maan kunnan asukkaiden luottamusta hallinnon riip pumattomuuteen ja puolueettomuuteen. Perustuslakivaliokunnan lausunnossa on todettu, ettei pe rus tuslain kannalta ole estettä laajentaa ilmoitusvelvollisuutta koskemaan kaik kia valtuutettuja. Hallintovaliokunta on ollut asiassa eri mieltä ja to den nut, että säännöksessä on pyritty ulottamaan lakisääteinen sidon nai suuk sien ilmoittamisvelvollisuus päätöksenteon ja valmistelun kan nal ta keskeisiin luottamushenkilöihin ja viranhaltijoihin. Koska ilmoi tus vel vol li suu den piiriin kuuluvat asiat ovat käytännössä varsin laa jo ja, ja sidonnaisuusrekisteri julkaistaan tietoverkossa, voi il moitus vel vol li suus avata varsin paljon henkilön yksityiselämän piiriin kuu lu via asioita. Ilmoitusvelvollisuuden laajentaminen esimerkiksi kos ke maan kaikkia valtuutettuja merkitsisi hallintovaliokunnan mieles tä merkittävää hallinnollista taakkaa kunnille. Uudessa kuntalaissa (410/2015) säännellään kunnan luot ta mushen ki öi den ja viranhaltijoiden sidonnaisuuksista ilmoittamisesta (84 ). Ky sees sä oleva lainkohta on seuraava: "Tämän pykälän 2 momentissa tarkoitetun kunnan luot ta mus hen kilön ja viranhaltijan on tehtävä sidonnaisuusilmoitus johtotehtävistään se kä luottamustoimistaan elinkeinotoimintaa harjoittavissa yri tyk sis sä ja muissa yhteisöissä, merkittävästä varallisuudestaan sekä muis takin sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä luottamus- ja vir ka tehtä vien hoitamisessa. Velvollisuus ilmoittaa sidonnaisuuksista koskee kunnanhallituksen ja maan käyt tö- ja rakennuslaissa (132/1999) tarkoitettuja tehtäviä hoita van toimielimen jäseniä, valtuuston ja lautakunnan puheenjohtajaa

2 ja varapuheenjohtajia, kunnanjohtajaa, pormestaria ja apu lais pormes ta ria sekä kunnanhallituksen ja lautakunnan esittelijää. Ilmoitus on tehtävä kahden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilö on teh tävään sä valittu. Henkilön on myös ilmoitettava viivytyksettä si don naisuuk sis sa tapahtuneet muutokset. Sidonnaisuusilmoitus tehdään tarkastuslautakunnalle, joka valvoo ilmoi tus vel vol li suu den noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuuston tie dok si. Tarkastuslautakunta voi tarvittaessa kehottaa il moi tus velvol lis ta tekemään uuden ilmoituksen tai täydentämään jo tehtyä ilmoi tus ta. Kunnan on pidettävä sidonnaisuuksista rekisteriä yleisessä tie to verkos sa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. Ilmoi tus vel vol li suu den piiriin kuuluvan luottamustoimen tai tehtävän päät tyes sä henkilöä koskevat tiedot on poistettava rekisteristä ja tieto ver kos ta." Siirtymäsäännöksen mukaan tätä lainkohtaa sovelletaan vuonna 2017 valittavan valtuuston toimikauden alusta, eli alkaen. Tar kas tus lau ta kun nan tehtäväksi on annettu si don nai suuk sien il moitus vel vol li suu den noudattamisen valvonta sekä ilmoitusten kä sit te ly ja vienti val tuus tol le tiedoksi. Hallituksen esityksessä eduskunnalle kuntalaiksi ja eräiksi siihen liit ty vik si laeiksi (HE 268/2014 vp) on avattu tehtävää ja me net te ly tapo ja: Sidonnaisuusilmoitukset koskevat: johtotehtäviä ja luottamustoimia elinkeinotoimintaa har joit ta vissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä sekä muitakin sidonnaisuksia, joilla voi olla merkitystä luottamus- tai vir ka teh tä vien hoitamiseen. Elinkeinotoiminnalla tarkoitetaan tässä yhteydessä liike- ja am mat titoi min taa, ja ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluisivat yrityksen tai muun yhteistön johtotehtävät eli ainakin toimitusjohtajan ja va ra toi mitus joh ta jan tehtävät. Luottamustoimilla tarkoitettaisiin tässä yhteydessä yhteisön tai yri tyksen toimielimen jäsenyyttä eli keskeisimmin yrityksen hallituksen tai sii hen rinnastettavan toimielimen jäsenyyttä. Tällaiset tiedot ovat yhdis tys lain ja säätiölain mukaan julkisia. Muilla sidonnaisuuksilla, joilla voi olla merkitystä luottamus- tai vir kateh tä vän hoitamisessa, tarkoitettaisiin esimerkiksi merkittäviä kiinteis tö jen tai asunto-osakeyhtiön osakkeiden omistuksia.

3 Ilmoitusvelvollisuus koskisi niitä tietoja, joilla voidaan objektiivisesti ar vioi den voivan olla merkitystä luottamus- tai virkatehtävien hoi ta mises sa. Sidonnaisuusilmoitus koskisi kuitenkin vain sellaisia jä se nyyksiä tai omistuksia, joita asianomaisella luottamushenkilöllä tai vi ranhal ti jal la itsellään olisi. Ilmoitusvelvollisuus ei näin ollen koskisi läheis ten henkilöiden jäsenyyksiä tai omistuksia. Keitä ilmoitusvelvollisuus koskee: kunnan keskeisiä luottamushenkilöitä ja johtavia viranhaltijoita Ylin luottamushenkilöjohto: kunnanhallituksen jäsenet ja varajäsenet valtuuston puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat lautakunnan puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat pormestari ja apulaispormestari maankäyttö- ja rakenuslain tarkoittamia tehtäviä hoitavan toi mieli men jäsenet ja varajäsenet (Koska uuden kuntalain 31 :n mukaan toimielimen varajäsenistä on voimas sa, mitä varsinaisista jäsenistä säädetään, koskee sidonnaisuuksien ilmoit ta mis vel vol li suus myös toi mi elin ten varajäseniä.) Viranhaltijat: kunnanjohtaja kunnanhallituksen ja lautakunnan esittelijä Huomattava on, että viranhaltijoiden on kunnallisesta viranhaltijasta an ne tun lain (304/2003) 18 :n nojalla muutenkin tehtävä selkoa sivu toi mis taan. Milloin sidonnaisuusilmoitus on tehtävä: kahden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilö on valittu luot tamus toi meen sa tai tehtäväänsä; myös muutoksista tulee ilmoittaa sekä virheelliset tiedot tulee kor ja ta. Muuta huomattavaa: Sidonnaisuusilmoitus ei korvaisi luottamushenkilöiden velvollisuutta esit tää selvitys vaalikelpoisuuden arvioinnin edellyttämistä tiedoista ei kä myöskään velvollisuutta antaa selvitys yksittäistapauksissa esteel li syy den arvioimiseen tarvittavista tiedoista. Kenelle sidonnaisuusilmoitus tehdään: tarkastuslautakunnalle, joka valvoo ilmoitusvelvollisuuden nou-

4 dat ta mis ta ja saattaa ilmoitukset valtuuston tiedoksi. Jokainen ilmoitusvelvollinen on lähtökohtaisesti itse vastuussa si donnai suus il moi tuk sen tekemisestä, mutta tarkastuslautakunnalla oli si valvontavelvollisuuden johdosta mahdollisuus kehottaa il mi tus vel vollis ta tekemään uusi ilmoitus tai täydentämään jo tehtyä il moi tus ta. Sidonnaisuusrekisteri: Vaikka ilmoitukset saatetaan erikseen valtuuston tiedoksi, avoimuu den kannalta on tärkeää, että sidonnaisuusrekisteri jul kaistaan yleisessä tietoverkossa, jolloin kenellä tahansa on oi keus tutustua sidonnaisuustietoihin. Salassa pidettäviä tietoja ei kuitenkaan tulisi laittaa julkiseen tie to verk koon. Tällaisia salassapidettäviä asioita ovat muun muas sa julkisuuslain (621/1999) 24 :ssä tarkoitetut salassa pi det tä vät asiat. Rekisterin tietojen tulee olla ajan tasalla ja hyvän tie to jen kä sitte ly ta van mukaisesti tiedot olisi poistettava rekisteristä ja tie tover kos ta, kun luottamutoimi tai tehtävä on päättynyt. Kuntalaista tai sen perusteluista ei käy selkeästi ilmi il moi tus vel vol lisuu den si säl tö. Koska velvollisuus sidonnaisuuksien ilmoittamiseen tu lee voi maan vuonna 2017 valittavan valtuuston toimikauden alusta lu kien, on valmisteluaikaa vielä runsaasti. Mah dol lis ta on, että si donnai suus il moi tuk set pyydetään vapaaehtoisesti jo ai kai sem min kin. Eräil lä kaupungeilla on valtuutettuja koskeva si don nai suus il moi tusten re kis te ri ollut yleisessä tietoverkossa jo vaa li kau del la , eli näis sä tapauksissa ilmoitusvelvollisuutta on tul kit tu uuden kun talain 84 :n säännöstä laajemmin. Ratkaistava myös on, kuka Kajaanin kaupungilla käytännössä hoitaisi kuntalain 84 :ssä tarkoitetun rekisterin ylläpidon yleisessä tietoverkossa. Lisätietoja asiasta antaa tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Markku Tolonen, puh tai sähköposti: ruuperi(at)suomi24.fi. Puheenjohtajan ehdotus: Tarkastuslautakunta a) keskustelee ja merkitsee tiedoksi uudessa kuntalaissa tarkastuslautakunnan tehtäväksi annetun sidonnaisuuksista ilmoittamisen; b) keskustelee siitä, keiltä tässä vaiheessa vielä vapaaehtoiset sidonnaisuusilmoitukset Kajaanin kaupunkiorganisaatiossa pyydetään ja mitä asioita heiltä kysytään ja

5 c) ehdottaa kaupunginhallitukselle, että se nimeää kuntalain 84.4 :ssä mainitun yleisessä tietoverkossa olevan sidonnaisuuksien rekisterin ylläpitäjän. Tarkastuslautakunta: Puheenjohtaja muutti päätösehdotustaan ja ehdotti, että asia jätetään pöydällä kohtien a) ja b) osalta ja lähetetään kohdan c) osalta kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. Lautakunta hyväksyi puheenjohtajan muutetun päätösehdotuksen.

Luottamushenkilöiden sidonnaisuudet

Luottamushenkilöiden sidonnaisuudet Kunnanhallitus 299 21.11.2016 Valtuusto 102 12.12.2016 Tarkastuslautakunta 4 26.01.2017 Tarkastuslautakunta 9 14.03.2017 Luottamushenkilöiden sidonnaisuudet 1002/00.00.00/2016 Khall 21.11.2016 299 Euran

Lisätiedot

Ruoveden kunta Pöytäkirja 6/2017 1

Ruoveden kunta Pöytäkirja 6/2017 1 Ruoveden kunta Pöytäkirja 6/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 12.09.2017 16:30-16:37 Paikka Ruoveden kunnantalon kahvihuone Käsitellyt asiat Liitteet Otsikko Sivu 42 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 19 astuslautakunta 2013-2016 AIKA 18.05.2017 klo 14:33-15:33 PAIKKA Ruorisilta KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 21 12 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden sidonnaisuudet

Luottamushenkilöiden sidonnaisuudet Kunnanhallitus 299 21.11.2016 Valtuusto 102 12.12.2016 Tarkastuslautakunta 4 26.01.2017 Tarkastuslautakunta 9 14.03.2017 Tarkastuslautakunta 16 09.05.2017 Luottamushenkilöiden sidonnaisuudet 1002/00.00.00/2016

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta SIDONNAISUUSILMOITUSTEN PYYTÄMINEN

Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta SIDONNAISUUSILMOITUSTEN PYYTÄMINEN Tarkastuslautakunta 42 28.06.2017 Tarkastuslautakunta 51 01.09.2017 SIDONNAISUUSILMOITUSTEN PYYTÄMINEN TARKLK 28.06.2017 42 Valmistelija Annika Rauma puh. 050 4436 880 Kuntalain mukaan 84 :n mukaan tiettyjen

Lisätiedot

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Käsitellyt asiat Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen järjestäytyminen 3 2 Tarkastuslautakunnan esittelijä kaudella 2017-2021 4 3 Tarkastuslautakunnan sihteerin valinta kaudelle

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta

Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta 33 09.05.2017 Tarkastuslautakunta 38 16.05.2017 Tarkastuslautakunta 54 21.08.2017 Tarkastuslautakunta 61 14.09.2017 Puheenjohtaja Sirkka-Liisa Kolehmaisen sidonnaisuusilmoitus Tarkltk

Lisätiedot

Oheismateriaali Kuntaliiton ohjeistus sidonnaisuusilmoituksista ja -rekisteristä Sähköinen Lomake (sähköisen sidonnaisuusilmoituksen sisältö)

Oheismateriaali Kuntaliiton ohjeistus sidonnaisuusilmoituksista ja -rekisteristä Sähköinen Lomake (sähköisen sidonnaisuusilmoituksen sisältö) Tarkastuslautakunta 50 02.05.2017 1.1.2013-30.6.2017 Kaupunginhallitus 247 08.05.2017 Sidonnaisuusilmoitukset ja -rekisteri 535/00.01.01.01/2017 TARLA 50 Valmistelija/lisätiedot: Tarkastuspäällikkö Anitta

Lisätiedot

Oheismateriaali Kuntaliiton ohjeistus sidonnaisuusilmoituksista ja -rekisteristä Sähköinen Lomake (sähköisen sidonnaisuusilmoituksen sisältö)

Oheismateriaali Kuntaliiton ohjeistus sidonnaisuusilmoituksista ja -rekisteristä Sähköinen Lomake (sähköisen sidonnaisuusilmoituksen sisältö) Tarkastuslautakunta 50 02.05.2017 1.1.2013-30.6.2017 Kaupunginhallitus 247 08.05.2017 Kaupunginvaltuusto 61 15.05.2017 Sidonnaisuusilmoitukset ja -rekisteri 535/00.01.01.01/2017 TARLA 50 Valmistelija/lisätiedot:

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 20/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 20/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Kuopion kaupunki Pöytäkirja 20/2016 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika torstai klo 14:05-15:45 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen,

Lisätiedot

1 Kunnanhallituksen puheenjohtajan ajankohtaiskatsaus Vt. kunnanjohtajan ajankohtaiskatsaus Kunnankamreerin ajankohtaiskatsaus...

1 Kunnanhallituksen puheenjohtajan ajankohtaiskatsaus Vt. kunnanjohtajan ajankohtaiskatsaus Kunnankamreerin ajankohtaiskatsaus... SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 7/2017 Sivu 1 toimitettu 24.10.2017 Tarkastuslautakunta Aika: Tiistaina 31.10.2017 kello 17.00 Kahvi kokoushuoneessa klo 17.00 Paikka: Kunnanhallituksen huone Päätöksentekotapa:

Lisätiedot

HIRVENSALMEN KUNTA Tarkastuslautakunta

HIRVENSALMEN KUNTA Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 6/2017 Tarkastuslautakunta KOKOUSAIKA 31.08.2017 klo 15.00 17.10 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto SAAPUVILLA OLLEET Gynther Timo puh.johtaja JÄSENET Manninen Juhani varapuh.johtaja Salenius Leila

Lisätiedot

Oheismateriaali Kuntaliiton ohjeistus sidonnaisuusilmoituksista ja -rekisteristä Sähköinen Lomake (sähköisen sidonnaisuusilmoituksen sisältö)

Oheismateriaali Kuntaliiton ohjeistus sidonnaisuusilmoituksista ja -rekisteristä Sähköinen Lomake (sähköisen sidonnaisuusilmoituksen sisältö) Tarkastuslautakunta 50 02.05.2017 1.1.2013-30.6.2017 Kaupunginhallitus 247 08.05.2017 Kaupunginvaltuusto 61 15.05.2017 Tarkastuslautakunta 6 24.10.2017 6 Sidonnaisuusilmoitukset ja -rekisteri 535/00.01.01.01/2017

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 4/ Otsikko Sivu 41 Elinvoimajohtajan kuuleminen Sidonnaisuusilmoitukset Tiedoksi merkittävät asiat 7

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 4/ Otsikko Sivu 41 Elinvoimajohtajan kuuleminen Sidonnaisuusilmoitukset Tiedoksi merkittävät asiat 7 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 16.10.2017 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 41 Elinvoimajohtajan kuuleminen 3 42 Ulkoisen tarkastuksen vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 AIKA 15.11.2017 klo 13:00 PAIKKA Sodankyläntie 1 A KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 16 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 17 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMISTOIMET

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 1/ JUUPAJOEN KUNTA JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS TARKASTUSLAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO

PÖYTÄKIRJA 1/ JUUPAJOEN KUNTA JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS TARKASTUSLAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN VAALIN TOTEAMINEN... 3 2 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 4 3 TARKASTUSLAUTAKUNNAN ESITYSLISTAN TOIMITTAMINEN, PÖYTÄKIRJANPITÄJÄN VALINTA, PÖYTÄKIRJAN

Lisätiedot

Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa

Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 Sari Korento kehittämispäällikkö Uusi kuntalaki (410/2015) Voimaan 1.5.2015» Taloussäännöksiä sovelletaan vuodesta 2015»

Lisätiedot

Viitasaaren kaupunki ESITYSLISTA Nro Sivu Tarkastuslautakunta Kokouspäivämäärä 6/

Viitasaaren kaupunki ESITYSLISTA Nro Sivu Tarkastuslautakunta Kokouspäivämäärä 6/ 1 Asialista Kokouksen avaus... 3 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus... 4 Pöytäkirjan tarkastaminen... 5 Esteellisyydet... 6 Katsaus Viitasaaren kaupungin talouteen vuoden 2017 osalta... 7 Tilintarkastussuunnitelma

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 26 astuslautakunta AIKA 27.06.2017 klo 17:04-17:27 PAIKKA Ruorisilta KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 28 17 Pöytäkirjan tarkastajien

Lisätiedot

Uuden kuntalain tuomat muutokset kuntien tilintarkastukseen ja arviointiin Kommenttipuheenvuoro

Uuden kuntalain tuomat muutokset kuntien tilintarkastukseen ja arviointiin Kommenttipuheenvuoro Uuden kuntalain tuomat muutokset kuntien tilintarkastukseen ja arviointiin Kommenttipuheenvuoro Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium 21- Tampere-talo kaupunginreviisori, JHTT Kuntalain muutokset tilintarkastukseen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 Kunnanhallitus 91 22.05.2017 Valtuusto 29 12.06.2017 VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 KH 22.05.2017 91 (Valmistelija hallintojohtaja Marjatta Savolainen) Valittaessa kunnan toimielimiä

Lisätiedot

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kunnanhallitus 137 29.05.2017 Kunnan luottamushenkilövalinnat 1/00.00.01/2017 KHALL 29.05.2017 137 Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kuntalain (410/2015) 30 :n mukaan kunnassa

Lisätiedot

Sidonnaisuusrekisteri: käyttäjän ohje

Sidonnaisuusrekisteri: käyttäjän ohje Sidonnaisuusrekisteri: käyttäjän ohje Ohje päivitetty: 20.6.2017 Innofactor Oyj 26.6.2017 Luottamuksellinen Sisältö Kirjautuminen verkkopalveluun Omien tietojen täydentäminen Ilmoituksen tekeminen Omien

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

Eteva kuntayhtymän tarkastussääntö

Eteva kuntayhtymän tarkastussääntö Eteva kuntayhtymän tarkastussääntö Eteva kuntayhtymä Tarkastuslautakunta 7.4.2016 13 liite 5 Yhtymähallitus 21.4.2016 32 liite 9 Yhtymäkokous 19.5.2016 14 liite 14 Sisältö 1 Valvontajärjestelmä... 3 1

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto. Kunnanhallitus 284 09.09.2013 Tarkastuslautakunta 32 11.09.2013 Sisäisen valvonnan ohjeet ja tarkastussääntö 1272/01/010/2008 KHALL 284 1272/01/010/2008 KHALL 607 Johtoryhmän ja tilintarkastajien keskusteluissa

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ ESITYSLISTA N:o 16/2017 Tarkastuslautakunta ( ) PHKS Karpalo-kabinetti

PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ ESITYSLISTA N:o 16/2017 Tarkastuslautakunta ( ) PHKS Karpalo-kabinetti PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ ESITYSLISTA N:o 16/2017 Tarkastuslautakunta (2017-2020) KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 18.10.2017 klo 14.00 - Paikka PHKS Karpalo-kabinetti KÄSITELTÄVÄT ASIAT 59 Kokouksen

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 3/ Otsikko Sivu 37 Henkilöstöjohtajan kuuleminen Sidonnaisuusilmoitukset 4

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 3/ Otsikko Sivu 37 Henkilöstöjohtajan kuuleminen Sidonnaisuusilmoitukset 4 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 18.09.2017 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 37 Henkilöstöjohtajan kuuleminen 3 38 Sidonnaisuusilmoitukset 4 39 Tarkastuslautakunnan koulutus

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 13/2017 1

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 13/2017 1 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 13/2017 1 Kunnanhallitus 12.06.2017 KÄSITELLYT ASIAT Sivu 182 Valtuuston vaalilautakunnan valinta toimikaudelle 1.6.2017-31.5.2021 183 Valtuuston puheenjohtajiston vaali toimikaudeksi

Lisätiedot

Tarkastuslautakunnan vaali hallinnon ja talouden tarkastuksen järjestämistä varten toimikaudelle

Tarkastuslautakunnan vaali hallinnon ja talouden tarkastuksen järjestämistä varten toimikaudelle Kunnanhallitus 111 29.05.2017 Kunnanvaltuusto 26 05.06.2017 Tarkastuslautakunnan vaali hallinnon ja talouden tarkastuksen järjestämistä varten toimikaudelle 1.6.2017-31.5.2021 163/00.00.01/2017 Kh 29.05.2017

Lisätiedot

ESITYSLISTA 11/2017. RIIHIMÄEN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta klo 09:00 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT

ESITYSLISTA 11/2017. RIIHIMÄEN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta klo 09:00 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT ESITYSLISTA 11/2017 KOKOUSAIKA klo 09:00 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT Läsnäolijat TARKLA... 1 95 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus... 2 96 Pöytäkirjantarkastajien valinta... 3 97 Kokouksen työjärjestyksen

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 96 Tarkastuslautakunta AIKA 27.09.2017 10:00-12:00 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone, 3. kerros KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 56 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1 ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 27.06.2017 klo 09:00-11:15 Paikka Kaupungintalon 2. kerroksen kokoustila Osallistujat Nimi Tehtävä Anttila Ari pj. Venesjärvi Seppo vpj.

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Lasten ja nuorten lautakunnan vaali toimikaudelle /00.00.

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Lasten ja nuorten lautakunnan vaali toimikaudelle /00.00. Kunnanhallitus 114 29.05.2017 Kunnanvaltuusto 29 05.06.2017 Lasten ja nuorten lautakunnan vaali toimikaudelle 1.6.2017-31.5.2021 163/00.00.01/2017 Kh 29.05.2017 114 Kuntalain 30 :n mukaan Valtuusto voi

Lisätiedot

Kivijärven kunta Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 4/2017. Airi Sorsamäki Aira Hakkarainen jäsen

Kivijärven kunta Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 4/2017. Airi Sorsamäki Aira Hakkarainen jäsen Tarkastuslautakunta 2017-2021 PÖYTÄKIRJA 4/2017 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS Kokousaika: 11.9.2017 klo 9.00 11.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Läsnä: et Teuvo Rekonen, puheenjohtaja Risto Oinonen, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

Jäsenten valitseminen Perusturvakuntayhtymä Karviaisen yhtymähallitukseen toimikaudelle

Jäsenten valitseminen Perusturvakuntayhtymä Karviaisen yhtymähallitukseen toimikaudelle Kunnanhallitus 119 29.05.2017 Kunnanvaltuusto 34 05.06.2017 ten valitseminen Perusturvakuntayhtymä Karviaisen yhtymähallitukseen toimikaudelle 1.6.2017-31.5.2021 163/00.00.01/2017 Kh 29.05.2017 119 Perusturvakuntayhtymä

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 11/ Tarkastuslautakunta1. AIKA klo 14:00. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 11/ Tarkastuslautakunta1. AIKA klo 14:00. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 11/2017 1 Tarkastuslautakunta1 AIKA 06.11.2017 klo 14:00 PAIKKA Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja p , s-posti:

Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja p , s-posti: Kunnanhallitus 113 22.05.2017 Kunnanvaltuusto 38 05.06.2017 Kunnanhallitus 214 09.10.2017 Keskusvaalilautakunnan vaali 96/00.00.01/2017 Kh 22.05.2017 113 Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja p. 0400

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 4/ (11) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 4/ (11) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Kuopion kaupunki Kokouskutsu 4/2017 1 (11) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:30 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Jäsenet Hilkka Kontiainen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

ESITYSLISTA 7/2017. RIIHIMÄEN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta KOKOUSAIKA klo 10:00. Matkakeskus, 1. krs KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT

ESITYSLISTA 7/2017. RIIHIMÄEN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta KOKOUSAIKA klo 10:00. Matkakeskus, 1. krs KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT ESITYSLISTA 7/2017 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA klo 10:00 Matkakeskus, 1. krs KÄSITELTÄVÄT ASIAT Läsnäolijat TARKLA... 1 51 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus... 2 52 Pöytäkirjantarkastajien valinta...

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2017 1 Tarkastuslautakunta 11.05.2017 Aika 11.05.2017 klo 13:00-15:45 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1 KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1 AIKA 16.11.2015 klo 17:30 PAIKKA Kärsämäki-sali, Frosteruksenkatu 25 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 276 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 Tarkastuslautakunta

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 Tarkastuslautakunta NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 Tarkastuslautakunta 1.6.2017 31.5.2021 KOKOUSTIEDOT Kokousaika Maanantai 9.10.2017 klo 9.15 12.25 Kokouspaikka Tutustumiskohteet/virastotalon neuvotteluhuone 217, Harjukatu

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 AIKA 16.01.2013 klo 10:00 PAIKKA Kärsämäen kunnanvirasto, Keskuskatu 14 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 24 19.05.2016 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 19.05.2016 24 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/ (12) Tarkastuslautakunta Kunnantalo, Ervastintie 2, Herman -kokoustila 4.

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/ (12) Tarkastuslautakunta Kunnantalo, Ervastintie 2, Herman -kokoustila 4. Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/2017 1 (12) Aika 01.11.2017, klo 18:00-20:24 Paikka Kunnantalo, Ervastintie 2, Herman -kokoustila 4. kerros Käsitellyt asiat 12 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa. Tilapäinen valiokunta on kokoontunut kolme kertaa.

Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa. Tilapäinen valiokunta on kokoontunut kolme kertaa. Tilapäinen valiokunta 4 13.03.2015 Valtuusto 15 23.03.2015 Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa 23/00.02.04/2015 TILAPVAL 13.03.2015 4 Valtuusto

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (9) Tarkastuslautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (9) Tarkastuslautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (9) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:05-16:50 Paikka Kaupungintalo, neuvotteluhuone 1, 1. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet

Lisätiedot

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi Perusturvalautakunta 30 08.05.2014 Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi 89/05.09.00/2013 Perusturvalautakunta 30 Valmistelija: perusturvajohtaja

Lisätiedot

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien. Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon

Lisätiedot

Matti Virtasen ym. valtuustoaloite viranhaltijapäätösten yleisesti nähtäville asettamisesta

Matti Virtasen ym. valtuustoaloite viranhaltijapäätösten yleisesti nähtäville asettamisesta Kaupunginvaltuusto 74 12.12.2016 Kaupunginhallitus 6 16.01.2017 Kaupunginvaltuusto 14 23.01.2017 Matti Virtasen ym. valtuustoaloite viranhaltijapäätösten yleisesti nähtäville asettamisesta 952/07.02.00/2016

Lisätiedot

79 Tampereen kaupungin toiminnan ja talouden katsaus 8/ Tampereen kaupungin vuoden 2017 tilintarkastus

79 Tampereen kaupungin toiminnan ja talouden katsaus 8/ Tampereen kaupungin vuoden 2017 tilintarkastus Tampere Pöytäkirja 12/2017 1 (14) Aika 10.10.2017, klo 12:03-15:50 Paikka Neuvotteluhuone 2 6. kerros Käsitellyt asiat 76 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 77 Pöytäkirjan tarkastus 78 Läsnäolo-

Lisätiedot

Kokousaika kello 09:00-15:00

Kokousaika kello 09:00-15:00 Siilinjärven kunta Pöytäkirja 8/2017 1 Tarkastuslautakunta Kokousaika 24.08.2017 kello 09:00-15:00 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone Asiat Otsikko Sivu 34 Kunnanhallituksen puheenjohtajan katsaus

Lisätiedot

Kaupunginkanslian lakimiehen lausuntopyyntö kuntalain hallituksen esitysluonnoksesta. Tarkastuslautakuntaa koskevista ehdotuksista (122 )

Kaupunginkanslian lakimiehen lausuntopyyntö kuntalain hallituksen esitysluonnoksesta. Tarkastuslautakuntaa koskevista ehdotuksista (122 ) 1 (5 27.6.2014 Kaupunginkanslia Johanna Alatalo Kaupunginkanslian lakimiehen lausuntopyyntö kuntalain hallituksen esitysluonnoksesta LAUSUNTO KUNTALAKILUONNOKSESTA Valtiovarainministeriö on pyytänyt Lappeenrannan

Lisätiedot

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Kunnanhallitus 82 31.03.2015 Tarkastuslautakunta 14 26.05.2015 2013-2016 Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 75/02.02.02/2015 Kh 31.03.2015 82 Valmistelija:

Lisätiedot

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava: Kunnanhallitus 255 07.11.2016 Kunnanhallitus 287 05.12.2016 Kunnanhallitus 84 13.03.2017 Kati Kähkösen eroanomus vaalilautakunnan varajäsenyydestä 225/00.001/2016, 82/00.001/2017 Kunnanhallitus 255 Vaalilain

Lisätiedot

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Kunnanhallitus 82 31.03.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 75/02.02.02/2015 Kh 31.03.2015 82 Valmistelija: Pekka Wallén, va. hallintojohtaja

Lisätiedot

HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET. 2 luku Toimielinorganisaatio. 9 Tarkastuslautakunta

HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET. 2 luku Toimielinorganisaatio. 9 Tarkastuslautakunta HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET 2 luku Toimielinorganisaatio 9 Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunnassa on 7 (5?) jäsentä, joista kaupunginvaltuusto valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja

Lisätiedot

Sastamalan kaupungin uusi hallintosääntö

Sastamalan kaupungin uusi hallintosääntö 1 Sastamalan kaupungin uusi hallintosääntö 2 luku Toimielinorganisaatio 9 Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunnassa on seitsemän jäsentä, joista valtuusto valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

Lisätiedot

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013 Kunnanhallitus 24 14.01.2013 Kunnanvaltuusto 11 28.01.2013 Kunnanhallitus 75 25.02.2013 Kunnanvaltuusto 29 04.03.2013 Kunnanhallitus 102 07.04.2015 Kunnanvaltuusto 8 20.04.2015 Kunnanhallitus 64 08.03.2016

Lisätiedot

Pöytäkirjan 1, 2, 3, 6, 8, 10, 13, 14 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Pöytäkirjan 1, 2, 3, 6, 8, 10, 13, 14 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 1, 2, 3, 6, 8, 10, 13, 14 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutos Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall Kunnanhallitus 198 08.06.2017 Kunnanvaltuusto 40 19.06.2017 Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/00.00.01/2017 Khall 08.06.2017 198 Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 :ssä. Toimielinten

Lisätiedot

Toivakan kunta Pöytäkirja 6/ / 14. Tarkastuslautakunta Aika klo 17:00-19:59. Toivakan kunnankirjasto, sali

Toivakan kunta Pöytäkirja 6/ / 14. Tarkastuslautakunta Aika klo 17:00-19:59. Toivakan kunnankirjasto, sali Toivakan kunta Pöytäkirja 6/2015 1 / 14 Tarkastuslautakunta 08.09.2015 Aika 08.09.2015 klo 17:00-19:59 Paikka Toivakan kunnankirjasto, sali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 28 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Teknisen lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Teknisen lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall Kunnanhallitus 192 08.06.2017 Kunnanvaltuusto 35 19.06.2017 Teknisen lautakunnan valinta 113/00.00.01/2017 Khall 08.06.2017 192 Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 :ssä. Toimielinten kokoon pa

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus Kunnanhallitus 59 23.03.2016 Kunnanhallitus 94 23.05.2016 Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus 1.1.2017 107/010/013/2015 KHALL 59 Selostus: Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Kunnanhallitus 85 06.03.2017 Kunnanvaltuusto 17 13.03.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen 118/00.00.01/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Yykaakoo 1A opettajan oppaan liitteet

Yykaakoo 1A opettajan oppaan liitteet Yykaakoo A opettajan oppaan liitteet Kopiointipohjat. Laskemisen tukimateriaali 2 a. Kymppiruudukot 2 b. Pistenapit 3 c. Lukunapit 4 d. Geometriset tasokuviot 5 e. Rahat 6 2. Ruutupohjia 7 a. Ruutupohja

Lisätiedot

Kunnanhallitus 96 16.03.2015 Kunnanhallitus 106 30.03.2015

Kunnanhallitus 96 16.03.2015 Kunnanhallitus 106 30.03.2015 Kunnanhallitus 96 16.03.2015 Kunnanhallitus 106 30.03.2015 Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Inkeri Yrityksen vaatimus oikeudellinen asiantuntija Pertti Eilavaaran laskussa mainittujen asiakirjojen luovuttamisesta

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

26 05.06.2013 25 16.04.2014 70 28.10.2014 17 19.02.2015 61 30.09.2015 27 20.04.2016 13 22.02.2017 Tarkastuslautakunnan jäsenten ja varajäsenten esteellisyyksien toteaminen TARLTK 05.06.2013 26 Tarkastuslautakunnan

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjanpitäjän valinta Pöytäkirjan tarkastaminen... 5

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjanpitäjän valinta Pöytäkirjan tarkastaminen... 5 SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 6/2017 Sivu 1 lähetetty 31.8.2017 Tarkastuslautakunta Aika: Tiistaina 05.09.2017 kello 14.00 Kahvi kokoushuoneessa klo 14.00 Paikka: Kunnanhallituksen huone Käsiteltävät asiat:

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Kaupunginhallitus. :t 90, 92. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Kaupunginhallitus. :t 90, 92. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Kaupunginhallitus :t 90, 92 Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään Tähän päätökseen haetaan muutosta tekemällä oikaisuvaatimus Kouvolan kau pun gin hal li tuk sel le.

Lisätiedot

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 84 24.09.2015 Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä 599/11.04.02/2014 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden toimikauden jatkuminen saakka kuntavaalien ajankohdan ja uuden valtuustokauden alkamisajankohdan siirtymisen takia

Luottamushenkilöiden toimikauden jatkuminen saakka kuntavaalien ajankohdan ja uuden valtuustokauden alkamisajankohdan siirtymisen takia Kunnanhallitus 220 19.09.2016 Valtuusto 79 28.09.2016 Kunnanhallitus 259 17.10.2016 Valtuusto 95 09.11.2016 Luottamushenkilöiden toimikauden jatkuminen 31.5.2017 saakka kuntavaalien ajankohdan ja uuden

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36)

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36) VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36) Valitusaika Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaoston päätökseen saa hakea muu tos ta va littamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen kirjallisella va li tuk sel la.

Lisätiedot

Pöytäkirjan 34, 35, 39, 40, 41, 42 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Pöytäkirjan 34, 35, 39, 40, 41, 42 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 34, 35, 39, 40, 41, 42 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätöksen ei saa hakea muutos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Lisätiedot

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen , Kaupunginhallitus 5 09.06.2014 Kaupunginhallitus 10 23.02.2015 Kaupunginhallitus 7 04.04.2016 Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina 2014-2017 / Ajankäytön järjestäminen

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen Kaupunginhallitus 119 31.03.2014 Kaupunginvaltuuston kokouksen 27.1.2014 päätösten täytäntöönpano 1224/07.02.03/2014 KHALL 119 Kuntalain 23.1 :n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hal lin nos ta ja taloudenhoidosta

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2016 1 Tarkastuslautakunta 10.11.2016 Aika 10.11.2016 klo 13:00-15:55 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Sidonnaisuuspalvelu.fi

Sidonnaisuuspalvelu.fi Edullisin, Luotettavin, Helppokäyttöisin Tarjous: Sidonnaisuuspalvelu.fi sisältö: 1. Sidonnaisuuksien ilmoittaminen 2. Sidonnaisuuspalvelu.fi esittely 3. Hinnoittelu 4. Kuinka otan käyttöön 5. Ilmainen

Lisätiedot

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym.

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym. Kaupunginvaltuusto 125 27.08.2012 Kaupunginhallitus 395 10.09.2012 Kaupunginhallitus 94 09.03.2015 Kaupunginvaltuusto 31 23.03.2015 Kaupunginhallitus 129 13.04.2015 Kaupunginhallitus 143 27.04.2015 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/ /2017. Khall Kunnanhallitus 193 08.06.2017 Kunnanvaltuusto 36 19.06.2017 Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/00.00.01/2017 Khall 08.06.2017 193 Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 :ssä. Toimielinten

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 4 20.02.2013 Sivistyslautakunta 60 16.09.2015. Asiantuntijoiden läsnäolo-oikeus lautakunnan kokouksissa 29/00.

Sivistyslautakunta 4 20.02.2013 Sivistyslautakunta 60 16.09.2015. Asiantuntijoiden läsnäolo-oikeus lautakunnan kokouksissa 29/00. Sivistyslautakunta 4 20.02.2013 Sivistyslautakunta 60 16.09.2015 Asiantuntijoiden läsnäolo-oikeus lautakunnan kokouksissa 29/00.01/2013 SIVLK 4 Hallintosihteeri Kuntalain (365/1995) 57 :n 3 momentin mukaan

Lisätiedot

Päätöksenteko ja omistajan ennakkokannan hankkiminen

Päätöksenteko ja omistajan ennakkokannan hankkiminen Kunnanhallitus 423 12.12.2016 Kunnanvaltuusto 136 19.12.2016 Kunnan omistaja- ja konserniohjauksen järjestäminen 623/00.01.01/2016 Kunnanhallitus 12.12.2016 423 Kirkkonummen kunnan voimassa oleva konserniohje

Lisätiedot

Esityslistan liitteenä: Hakuilmoitus. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin.

Esityslistan liitteenä: Hakuilmoitus. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin. Kaupunginhallitus 86 18.04.2017 Kaupunginhallitus 121 15.05.2017 Kaupunginhallitus 157 05.06.2017 KAUPUNGINJOHTAJAN VIRAN VAALI 171/00.02.022/2017 Kh 18.04.2017 86 Kaupunginjohtajan virka jää avoimeksi

Lisätiedot

HOLLOLAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA

HOLLOLAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA HOLLOLAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA Kokousaika tiistai 3.10.2017 klo 9.00 12.10 Kokouspaikka Kunnanvirasto, Tiirismaa 4.krs Käsiteltävät asiat: 9 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 3 10 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Otsikko Sivu 23 TARKASTUSLAUTAKUNNAN SIHTEERIN VALINTA 3 24 TARKASTUSLAUTAKUNNAN PÖYTÄKIRJOJEN

Otsikko Sivu 23 TARKASTUSLAUTAKUNNAN SIHTEERIN VALINTA 3 24 TARKASTUSLAUTAKUNNAN PÖYTÄKIRJOJEN HEINÄVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2017 1 AIKA 22.08.2017 klo 14:00 14:38 PAIKKA Kunnanvirasto neuvotteluhuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 23 TARKASTUSLAUTAKUNNAN SIHTEERIN VALINTA 3 24 TARKASTUSLAUTAKUNNAN

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

Sidonnaisuuspalvelu.fi

Sidonnaisuuspalvelu.fi Edullisin, Luotettavin, Helppokäyttöisin Tarjous: Sidonnaisuuspalvelu.fi Sisältö: 1. Sidonnaisuuksien ilmoittaminen 2. Sidonnaisuuspalvelu.fi esittely 3. Kuinka otan käyttöön 4. Ilmainen koulutus 5. Palvelun

Lisätiedot

Vuoden 2015 arviointikertomus / Konsernihallinnon lausunto

Vuoden 2015 arviointikertomus / Konsernihallinnon lausunto astuslautakunta 2013-2016 32 16.11.2015 astuslautakunta 2013-2016 4 20.01.2016 astuslautakunta 2013-2016 8 09.03.2016 astuslautakunta 2013-2016 13 06.04.2016 astuslautakunta 2013-2016 18 25.05.2016 astuslautakunta

Lisätiedot

Ilmoitus leirintäaluetoiminnasta, Kerimaan Lomakeskus Oy (lausunto valituksesta hallinto-oikeudelle)

Ilmoitus leirintäaluetoiminnasta, Kerimaan Lomakeskus Oy (lausunto valituksesta hallinto-oikeudelle) Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 43 22.02.2017 59 22.03.2017 Ilmoitus leirintäaluetoiminnasta, Kerimaan Lomakeskus Oy (lausunto valituksesta hallinto-oikeudelle) RAKYL

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 Kaupunginhallitus 23 26.01.2015 Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 652/01.011/2012 KAUPHALL 26.01.2015 23 Seloste 1. Aino Mattila -säätiö Seloste Kaupunginhallituksen

Lisätiedot