S/HYVÄJOHTAMINEN PYSTYTKÖ MAHDOTTOMAAN

Transkriptio

1 S/HYVÄJOHTAMINEN Yleensä aikaa on riittävästi ja alaisia kannattaa kuunnella. Johtajalla on kuitenkin selkeästi vastuu ja siis myös valta ratkaista asiat. Alijohtajien kanssa voi käydä läpi päätavoitteet ja hyödyntää heidän ehdotuksiaan toteutustavoista. Heillä on paras käsitys joukon kyvyistä ja valmiuksista. Samalla alijohtajat oppivat, ja saavat enemmän tietoa ja taustoja, joita voivat hyödyntää omassa johtamisessaan. Huono käskytys ei anna alaiselle tilaa soveltaa tilanteen mukaan, vaan hän joutuu toimimaan härkäpäisesti, kuten on käsketty. Jos alainen tietää enemmän, hän tietää myös mitkä asiat ovat tärkeimpiä ja mikä on koko joukon tavoite. Näin hän voi tilanteen muututtua mukautua siihen ja toimia edelleen kohti joukon yhteistä tavoitetta. KÄSKIESSÄ ÄLÄ SELITÄ - VAAN KÄSKE Ole lyhyt ja ytimekäs - yksi päätehtävä kerrallaan - käytä tuttua käskyrunkoa: 1) Tilanne ja vihollinen 2) Oman joukon tehtävä 3) Käskytettävän tarkka tehtävä 4) Tiedustelu, raskaat aseet 5) Johtaminen ja tuki 6) Toistot ja kysymykset Toimintaohjeet vasta käskyn jälkeen. Niissä lisäohjeita, vaikka henkilö kerrallaan. PYSTYTKÖ MAHDOTTOMAAN Sodissa on nähty karmeita esimerkkejä siitä, kun käskyjä on noudatettu tinkimättömästi. Asemia puolustetaan viimeiseen mieheen. lausahdus on saattanut katkaista monen miehen elämän ja joskus ihan turhaan. Jonkin kukkulan pitäminen väkisin ei vaikuta sodan kulkuun, joskus tilanne on muuttunut käskyn ajoista eikä uhrimielellä saavuteta enää mitään. Toki muutaman kerran on uhraus säästänyt moninkertaisesti verta muualla. Johtajan onkin käytettävä päätään ylemman johdon käskynannoissa ja tarvittaessa rakentavasti ja poliittisesti korrektisti pyydettävä muutosta käskyyn. Ininä ei auta ketään, mutta mahdottomia on turha luvata. On tiedettävä oman joukkonsa rahkeet ja omattava realistinen tilannekuva. Käskyn tausta ja henki on tärkeämpää kuin millilleen totteleminen. Riittävän hyvä riittää. Häpeä epäonnistumisesta tai halu näyttää muiden silmissä paremmalta voi ajaa lupaamaan ja yrittämään liikaa. Joukko maksaa johtajansa pisteet....ja sama pätee muuten siviilissäkin kokeilepa Johtajana harjoitelleena Heikki Valkonen, ylil Vältä isoja yhteiskäskyjä, koska silloin johtajat ovat poissa joukoistaan ja vaarallisesti koolla samassa paikassa. Käytä kirjallisia yhteiskäskyjä ja kierrä valvomassa toteutusta sekä antamassa erilliskäskyjä. 65

2 HISTORIA SUOJELUSKUNTIEN SYNTY Espoon suojeluskuntatalo. Takana vieläkin pystyssä oleva, vanha Espoon asema. Espoon suojeluskuntien synty noudattaa koko maan laajuudessa tapahtuneita erillisiä ja spontaaneja kylänsuojajoukkojen perustamisia, joiden tarkoitus oli suojata väestöä ja omaisuutta maailmansodan aiheuttamien muutosten ja levottomuuksien vaikutuksilta. Suomessa oli tuolloin paljon venäjän tuomaa linnoitustyövoimaa; vankeja ja siirtotyövoimaa, vahva sotaväki eikä kellään tietoa kuka maata hallitsee. Vasemmisto perusti samaan tarkoitukseen omia punakaarteja. Aseistettujen ryhmien välinen kilpailu ajoi ne myös törmäyskurssille. Lopputuloksena verinen sisällissota, jossa maksatettiin myös naapurivelkoja ja kateutta. Sisällissodan maininkien rauhoituttua suojeluskunta vahvisti merkittävästi heikkoa ja rahapulan kanssa kamppailevaa armeijaa. Maanpuolustustahto, varusteet, ampumataito ja manööverit olivat suojeluskuntalaisilla vahvuutena, kun talvisotaan lähdettiin melko varustautumattomana. Itsenäisyyden sarastus Suomessa oli jo pitkään idätelty ajatusta kansallisesta itsemääräämisoikeudesta. Katariina II:lle toimitettu Anjalan miesten, Liikalan kirje oli suoraa kapinointia armeijan upseeristolta. Kirjeen johdosta langetettiin 87 kuolemantuomiota valtiopetoksesta, joista tosin vain yksi pantiin toimeen. Tämän mielenilmaisun perimmäinen tarkoitus oli Suomen itsenäisyys. Kun Suomi 1809 liitettiin kokonaan Venäjään itsehallintaisena suurruhtinaskuntana, Suomi saikin osittaisen itsemääräämisoikeuden. Täydelliseen itsenäisyyteen kuitenkin Suomessa pyrittiin ja tilanne näytti hyvinkin otolliselta kun Euroopassa raivosi ensimmäinen maailmansota, joka kulutti suuressa määrin Venäjän sotilaallisia voimavaroja. Tammikuun lopulla 1915 lähti Suomesta neljä ensimmäistä jääkäritarjokasta Saksaan saamaan sotilaskoulutusta. Kuukauden kuluessa sotilaskoulutuksessa jo 55 alokasta ja kaiken kaikkiaan Saksaan lähti 1900 nuorukaista. Tarkoituksena oli järjestää aseellinen kansannousu maamme ir- 66

3 rottamiseksi täydellisesti Venäjästä. He palvelivat Kuninkaallisessa Preussin Jääkäripataljoona 27:ssä. Palatessaan johtamiskoulutusta sekä rintamakokemusta saaneena, heistä tuli valkoisen armeijan päällystön runko. Venäjän vallankumoukset Maaliskuun 12. päivänä 1917 puhkesi Pietarissa sotaväen ja duuman johtama kapina keisarin hallintoa vastaan. Tämän seurauksena Nikolai II luopui kruunustaan kolme päivää myöhemmin. Hallitusvastuuseen nousivat porvarillis-liberaaliset ryhmittymät. Vasemmistolainen Lenin palasi maanpaosta huhtikuussa ja hänen johtamiensa bolsevikkien (bolsevik=enemmistöläinen) vaikutus kasvoi nopeasti. Bolsevikit olivat tehneet jo kaksi epäonnistunutta vallankaappausyritystä, vasta kolmas onnistui juliaanisen kalenterin mukaan 25. lokakuuta (17. marraskuuta). Kansanjoukot valtasivat Talvipalatsin ja äärivasemmistolaiset nousivat valtaan pääkaupungissa. Bolsevikkien ehdoton määräämisvalta ei ollut mitenkään itsestään selvä koko maassa, vaan Puna-armeija kävi veristä sisällissotaa vuosikausia useilla eri rintamilla ympäri maata. Levottomuudet Espoossa Sodan syttyessä 1914 venäläiset olivat pelänneet Saksan maihinnousua ja Pietarin valtausta, joten ryhdyttiin suurisuuntaisiin linnoitustöihin Pietarin suojaksi. Espoossa Hagalundissa saaristolinnakkeet muuttuivat juoksuhautojen, konekivääri- ja tykistöasemien, sekä ruuti- ja ammuskasemattien nauhana Albergan kautta Helsinginpitäjän puolelle, kaartaen sieltä Vuosaareen asti. Tarkoituksena oli suojata Suomenlinnan selustaa mantereella. Tämä mittava työmaa oli taannut kaikille halukkaille ja kykeneville espoolaisille ja vieraspaikkakuntalaisille töitä vuosikausiksi. Eikä yksin suomalaisille, vaan tuhansissa oli laskettava se venäläisten tänne töihin rahtaamien kiinalaisten, tataarien, kalmukkien ja mongolien määrä joka Espooseen asutettiin kurjiin lautahökkeleihin ja telttaleireihin. Kun Nikolai II oli syösty vallasta keväällä 1917, niin koko maa joutui kaaokseen ja linnoitustyötkin loppuivat. Espoossa oli mittavien linnoitustöiden yhtäkkiä loputtua suuret määrät kieltä taitamattomia, työttömiä, asunnottomia ja nälkäisiä ihmisiä. 67

4 Kesän jälkeen tilanne kärjistyi ilmojen kylmetessä. Levottomuudet lisääntyivät, ilmeni varkauksia, ryöstöjä ja raakoja väkivallantekoja. Sodan takia ruokaa oli muutenkin niukasti, kaikki oli säännösteltyä. Ihmiset pelkäsivät irtolaisia, muukalaisia ja kulkutauteja. Albergan työväenyhdistys, kuten lukuisat muutkin vastaavat yhdistykset ja kunnat, perusti 10- henkisen miliisin pitämään järjestystä. Venäjän Väliaikainen hallitus, peläten saksalaisten maihinnousua Suomeen, kasvatti sotaväen määrää aina mieheen. Suomen oma, 1877 perustettu sotaväki oli lakkautettu jo parisenkymmentä vuotta aikaisemmin, ensin vuonna 1909 vapautuksella asevelvollisuudesta ja 1912 asevelvollisuus manifestilla. Albergan kartano ja koulukin pakko-otettiin majoituskäyttöön venäläisille sotilaille. Espoon kunta velvoitettiin hankkimaan näille suuret määrät muun muassa lamppuöljyä ja polttopuita. Paniikki lisääntyi tietenkin koko Suomessa. Kuin tässä ei olisi ihmisillä tarpeeksi pelättävää ja huolta huomisesta, niin sitten vielä Venäjän bolsevikit tekivät oman verisen vallankaappauksensa. Kukaan ei silloin tiennyt mikä vallasta taisteleva poliittinen suuntaus lopulta pystyy murskaamaan kaikki vastustajansa. Maassamme oleva venäläinen sotaväki oli kuritonta. Yhtenä syynä tähän oli varmasti myös se, etteivät sotilaatkaan tienneet ketä heidän loppujen lopuksi piti totella. Joidenkin joukkoyksiköiden komentajat pysyivät uskollisina bolsevikkien jo teloittaman Nikolai II:n edustamalle oikeistolaiselle suuntaukselle ja toiset yksiköt sitä vastoin liittyivät Puna-armeijaan. Varsinkin laivaston piirissä ilmeni kapinointia, koska miehistö oli eri mieltä komentosuhteista upseeston kanssa ja lukuisia upseereita 68 Albergan kartano toimi venäläisen sotaväen majoitustiloina. Sotilaat vaikuttivat malkoisesti alueen ilmeeseen ja kaupankäyntiin. Sotaväki kulutti paljon elintarvikkeita ja tarvitsi muitakin palveluita. uhattiin. Levottomuus levisi rajusti koko maahamme ja ryöstöt sekä pahoinpitelyt olivat päivittäisiä myös maaseudulla. Suojeluskunnat syntyvät Valtiovalta kehotti perustamaan yleisiä kunnallisia suojeluskaarteja/-kuntia yksityisten kansalaisten hengen ja omaisuuden suojaksi, kuten oli tehty 1905 suurlakon aikana. Espoossa yleinen kuntakokous sekä kunnanvaltuusto päättivät kunnan eri osiin perustettavaksi, yleisen järjestyksen varmistamiseksi palokuntia. Marraskuun lakot katkaisivat suojeluskuntien valmistelutyöt heti alkuunsa.

5 Porvarilliset piirit puhuivat peitellysti palokunnista peläten provosoivansa vasemmistoa, joka tasapainottaakseen tilannetta värväsi miliisejä ja punakaarteja. Siis poliittinen tilanne maassamme kiristyi kaiken aikaa uhkaavammaksi. Marraskuussa valitun Svinhufvudin porvarienemmistöisen senaatin kolme itselleen asettamaa päätehtävää olivat maamme itsenäisyys, nälänhädän ja työttömyyden poistaminen sekä toimimaan kykenevä järjestysvalta. Suojeluskunnat, millä nimellä ne missäkin sitten toimivatkin, olivat yleensä virkamieskunnan hyväksymiä epävirallisia järjestysvallan edustajia. Senaattorit ja kuvernööritkin suosivat niitä, vaikkakin pelätessään vasemmistoa eivät uskaltaneet niitä virallisesti tunnustaa. Senaatti pelkäsi vasemmiston vallankaappausta ja venäläiset uhkasivat suojeluskuntia sodalla. Liike-elämä ja maaseudun omistava luokka avustivat suojeluskuntia huomattavasti taloudellisesti ja muillakin tavoin. Räjähdysherkässä tilanteessa senaatti julisti suojeluskunnat maan viralliseksi armeijaksi tammikuun 26.päivän vastaisena yönä. Tällöin suojeluskunnissa oli miestä, mutta kivääriä ei ollut edes joka neljännelläkään. Punakaarteille myötämielisissä Neuvosto-venäläisisissä joukkoyksiköissä oli silloin vielä maassamme noin miestä ja runsaasti raskasta kalustoa, jota luovutettiin punakaartien käyttöön. Punakaarteissa oli miestä, muttei riittävästi koulutettua päällystöä tai miehistöä. Saksa osallistui sotaan painostamalla Venäjää pidättäytymään sotatoimista ja vetäytymään paikoitellen, esim joistakin linnakkeista. Vaasassa kokoontuvan Suomen laillisen hallituksen virkaansa nimittämä armeijan ylipäällikkö, kenraali Mannerheim, oli määrännyt valkoisen armeijan olemaan taisteluvalmiina tammikuun 27. päivänä vuonna Kello kolme aamulla suojeluskuntajohtoinen armeija hyökkäsi maassamme olevia vieraan vallan joukkoja vastaan aloittaen niiden aseistariisunnan. Vapaussotana Vaasasta alkanut taistelu sai kuitenkin pian kansalaissodan piirteitä, kun Helsingin työväentalon torniin nostettiin myös 27. tammikuuta punainen lyhty merkiksi vasemmiston punakaarteille vallankumouksen alkusignaaliksi. Ennalta laaditun suunnitelman mukaan kaartit lähtivät liikkeelle pidättämään heidän toimintansa kannalta hankalia henkilöitä ja valtamaan strategisesti tärkeitä kohteita kuten hallinnon ja teollisuuden laitoksia ja muutoin sotilaallisesti tärkeitä maaston kohtia. 69

6 Punaisten suureksi pettymykseksi senaattorit ja useat muutkin tärkeissä hallinnollisissa ja teollisuuden johtavissa asemissa olleet henkilöt olivat saaneet etukäteen tietoa tästä kapinahankkeesta ja olivat osanneet ajoissa poistua punakaartien kätten ulottumattomiin. Venäläisen sotaväen kapinallisten osastojen myötätunnot olivat punakaartin puolella ja näiden rinnalla ne myös taistelivat Suomen armeijaa vastaan. Pääasiallisesti venäläiset olivat kuitenkin sotilaallisina neuvonantajina, siis kouluttajina. Tämän lisäksi punakaartit saivat varsin huomattavia määriä sotatarvikkeita venäläisistä varuskunnista ja rajan yli suoraan Pietarista. Helmikuun 25. päivänä saapui Saksasta jääkäreiden pääosa Vaasaan. Suuret tapahtumat seurasivat nopeasti toisiaan. Venäjän bolsevikkihallitus oli pakotettu solmimaan Brest-Litovskin erillisrauhan Saksan ja Itävalta-Unkarin johtamien Keskusvaltojen kanssa kyetäkseen tehokkaammin keskittämään voimiaan oman sisällissotansa voittamiseksi. Tässä rauhansopimuksessa oli eräänä ehtona, että Suomenlinnan ja Santahaminan järeästi aseistetut varuskunnat luovutetaan saksalaisille tykistöineen heti kun venäläinen varusväki on sieltä poistunut. Samalla sovittiin että venäläinen laivasto ja rannikkotykistö eivät estä saksalaisten maihinnousua ja marssia Helsinkiin. Tosin tyypilliseen ovelaan venäläiseen tapaan he neuvottelivat samaan aikaan myös täkäläisten punakaartien kanssa näiden samaisten varuskuntien luovuttamisesta näiden hallintaan. 70 Maaliskuun kymmenentenä päivänä saksalaiset joukot marssivat Espooseen, taistelivat edullisissa asemissa olevan surkeasti johdetun punakaartin kanssa Leppävaarassa ja ajoivat nämä pakosalle. Pari päivää myöhemmin olivat Helsingin punakaartit antautuneet raivoisien taisteluiden jälkeen. Tilanne oli valkoisten kannalta katsottuna selvästi rauhoittunut, vaikkakin aseellisia punaisia kuljeskeli vielä piileskellen Espoossa. Kruununnimismies A.K. Aaltosen nyt kokoon kutsumassa ja hänen johtamassaan kokouksessa suojeluskunta-asia otettiin uudelleen esille. Päätöksenä oli perustaa Espooseen oma suojeluskunta. Esbo skyddskår lippu Myös Kauniaisissa ja Kauklahdessa oli perustettu suojeluskunnat. Nämä kuitenkin piankin alistettiin Mellersta Esbo Vita Gardenin johtoon, vaikkakin toimivat muutoin itsenäisinä kyläosastoina. Alkuaikoina kun käytäntö ei vielä ollut vakiintunut, niin käytettiin näistä suojeluskunnista aivan sekaisin erilaisia nimityksiä kuten Vita Garden, Skyddsvakt ja Skyddskår. Eipä Leppävaarassakaan haluttu olla muita huonompia ja niin sitten huhtikuun 14. päivänä huvilayhdyskunnan alueen huomattavimmat henkilöt pitivät omaa kokoustaan, jossa saatiin aikaan yhteinen sopimus jolla perustettiin Alberga Skyddskår.

7 Grankulla skyddskår lippu Alberga skyddskår lippu Joulukuussa 1918 eteläisen Espoon rannikko- ja saaristoalueelle syntyi vielä Esbo Skärgårdspluton, jonka ensimmäisenä johtajana toimi Harald Nyman. Toiminta-alueen pohjoisrajana oli rannikon tuntumassa etenevä mutkainen, kuoppainen ja mäkinen Jorvaksentie. Jotta ymmärtää paremmin miksi Espooseen perustettiin alkuaan monta erillistä suojeluskuntaa, niin pitää muistaa silloista yhteiskunnan rakennetta. Espoo oli maaseutua, ihmiset kävivät hyvin harvoin oman kylänsä ulkopuolella. Kylät olivat omavaraisia ja järjestivät omat tapahtumansakin. Matkustaminen oli kärrypoluilla ja jalan hidasta ja vaivalloista. Vain pakottavissa tilanteissa lähdettiiin omasta kylästä. Kymmenen kilometrin päässä olevaan kohteeseen kului matka-aikaa edes takaisin nelisen tuntia. Arkena ei töiltä joutanut. Nyt saatiin jokapäiväisen työn ja vähien harrasteiden lisäksi yksi vakavasti otettava toimintamuoto, suojeluskunta ja sen elimellisesti tärkeä huoltoyksikkö, naisosasto. Kauniainen tuli kauppalaksi 1920 ja Grankulla Vita Gardet itsenäistyi vasta 14. maaliskuuta Tämä päivä on itsenäisen Grankulla Skyddskår:in perustamispäivä, sillä tällöin Grankulla kompani erosi Esbo Skyddskår:ista. Talvisodan rauhanehdoissa jouduttiin Hankoniemi luovuttamaan Neuvostoliitolle sotilastukikohdaksi. Sotilaallinen tilanne Espoossa muuttui radikaalisti, joten toimintaa päätettiin nopeuttaa yksinkertaistamalla komentosuhteita. 27.huhtikuuta 1941 Esbo Skärgårdspluton muutettiin itsenäiseksi suojeluskunnaksi, jonka nimi oli Esbo Marinskyddskår. Kaksi vuotta perustamisesta, 8. helmikuuta 1920, vihittiin talossa juhlallisesti Akseli Gallen-Kallelan piirtämä Alberga Skyddskår in lippu. Gallen-Kallelahan oli jo vapaussodan alussa Mannerheimin esikunnassa. Näissä oloissa hän oli saavuttanut ylipäällikön täyden luottamuksen ja niin hänen päätehtäväkseen muotoutui heraldiikkaan liittyen kunniamerkkijärjestelmän luominen ja asepukujen suunnittelu. Leppävaaran suojeluskunta taisi saada oman lippunsa suunnittelun ikään kuin naapuruusapuna, sillä asuttihan Akseli omaa muhkeaa kivilinnaansa aivan suojeluskuntatalon naapurissa. 71

8 Maassa vapautui paljon venäläisiä varuskuntarakennelmia, joista vain osa tarvittiiin Suomen armeijan käyttöön. Suojeluskunnat hyödynsivät näitä kasarmeja, joskin niiden ylläpito ja korjaaminen vaati aikaa ja rahaa. Tiilikasarmeja löytyy Puolustusvoimien käytöstä vieläkin runsaasti, ainakin Haminasta, Santahaminasta ja Lappeenrannasta. Puisista lienee jäljellä vain Mikkelin suojeltu ja kunnostettu entisen varuskunnan j a jalkaväkimuseon alue. Suojeluskuntatalot Alberga Skyddskår osti ensimmäisenä toimintavuonna venäläisen puisen kasarmirakennuksen, jonka lattiapinta-ala oli viisisataa neliömetria. Rakennuksesta kalliopohjaisine tontteineen maksettiin 5000 markkaa. Kasarmi oli jo silloin iäkäs ja niin huonokuntoinen, että sitä remontoitiin jatkuvasti. Vaikka kaikki pyrittiin tekemään omin voimin, niin remontit kuluttivat rahaa, jolla olisi ollut muutakin käyttöä. Pellavaniementien pohjoispuolella olleen talli- / pesularakennuksen perustan betonisia kappaleita. Turunväylän eteläpuolelta 50-metrin ampumaradan vierestä löytyy suojeluskuntatalon puuliiterin valettu perusta ja betonikellari. Suuri talo monine kauniine yksityiskohtineen oli raskas pitää kunnossa. Vuoden 1934 suurenkorjauksen yhteydessä rakennusta pienennettiin 150 neliömetrillä ja jaettiin kahtia ottamalla keskeltä pätkä pois. Talo sijaitsi oheisen kartan mukaisesti Turunväylän ja Kehä I:n rampin kohdalla. Siitä sen viimeisetkin rippeet hävisivät vuonna 1958 moottoritietä rakennettaessa. Maastossa on vielä nähtävissä 72

9 Leppävaaran suojeluskuntatalo alkuperäisessä kunnossaan ja käytössä. Esbo Skyddskår kokoontui alkuaikoinaan milloin missäkin. Maaliskuussa 1925 Espoon kirkonkylän lottien kyläosasto päätti hankkia oman kokoontumispaikan alueen lotille ja suojeluskuntalaisille. Kaksi vuotta myöhemmin entinen lasitehtaan tontti oli saatu hankituksi aivan rautatien varresta, Espoon aseman vastakkaiselta puolelta. Pitihän kuljetuksia varten olla myös rautatieyhteys. Lottien rakennustoimikunta aloitti rakennushankkeen. Talon piirtäminen annettiin paikallispäällikkö, luutnantti Bernhard Olinin käsiin, joka johti myös rakentamisen. Suojeluskuntatalossa oli suuri juhlasali, eteinen, tarjoiluhuone, kaksi kerhohuonetta keittiöineen sekä lisäksi vielä vahtimestarin asunto. Lotat olivat yksin vastuussa käytännöllisesti katsoen kaikesta, alkaen tarvittavien varojen keräämisestä. Rakennus vihittiin juhlallisesti käyttöönsä 1930 äitienpäivänä luvulla katsottiin rakennuksen rumentavan Espoon hallinnollisen keskustan ilmettä, eikä se tuottanut omistajalleen riittävästi rahaa. Se purettiin tuottavamman rakentamisen tieltä. 73 Grankulla Skyddskår oli jo kyläosastona toimiessaan pitänyt tukikohtanaan VPK:n taloa. Se oli varsin luonnollista, koska paloja suojeluskuntien raja oli näiden alkuvuosina ollut varsin häilyväinen. Kun sitten Kauniaisten komppania vuonna 1926 itsenäistyi, niin ei katsottu olevan mitään syytä hankkia omaa taloa. Rakennus on alkuperäisessä kunnossa, Asematien ja Palokunnatien risteyksessä. Senkin purkamista on jo suunniteltu. Käy tutustumassa ennen katerpillareita. Vieläkin palveluksessa oleva VPK-talo 1939

10 Auto paljastaa kysseessä olevan nykypäivän, muuten VPK:n talo on kuin puolivuosistaa sitten. Ampumaradat Alberga skyddskår:lla oli oma 50 m ampumaratansa aivan talon takana. Se sijaitsi nykyiseltä moottoritieltä parikymmentä metriä etelään, ampumasuuntana itä. Siellä on korkea pystysuora kallioseinä, jota vasten oli aikoinaan luonnon muovaama hiekkavalli. Sodan jälkeen oli kova pula kaikesta, eikä haulejakaan saanut kauppiaalta, ellei ollut antaa takaisin vastaavaa määrää lyijyä. Silloin moni metsämies kävi hämärissä sorruttamasa vallia ja seulomassa sieltä itselleen lyijyä. Alberga skyddskår:in alkuaikoina silloinen vänrikki Sven Oskar Lindgren oli yksi tämän suojeluskunnan vaikuttajahahmoista. Hän oli ilmiömäinen ampuja ja erinomaisen innostava ammunnanopettaja. Siksi tässä yhdistyksessä oli useita koko valtakunnan tasolla huomattavia ampujia. Lindgren itse saavutti vuosien aikana yhteensä yhdeksän maailmanmestaruutta eri kiväärilajeissa. Jatkosodan aikana hän oli pataljoonankomentaja ja taistelukoulun johtaja. Lindgrenin pääasiallinen ase oli kivääri, joten 50 metrin rata ei tietenkään hänelle, eikä muillekaan suojeluskuntalaisille, riittänyt. Kivääriampujat tekivät kovasti talkootyötä ja sen tuloksena otettiin vuonna 1923 käytöön oikein suuret mität täyttävät ampumaradat puolisen kilometriä Rakentaminen on vallannut pikkuhiljaa kaiken vapaan tilan pääkaupunkiseudulla. Asutus on levittäytynyt kaikkialle ja valitukset melusta sen mukana. Ennen pauke tiesi kylän miesten pitävän valmiutta yllä koko kansan puolesta. Nykyään omista oikeuksista ei tingitä. 74

11 suojeluskuntatalolta länteen (katso edellisen aukeaman kartta). Tällä radalla oli 300m, 150m, 50m ja 25m radat, joten sillä oli mahdollista ampua sotilaskiväärillä, pistoolilla, konepistoolilla sekä kaikilla muilla ryhmäaseilla, kuten konekivääreillaja pikakivääreillä. Ampumasuunta oli etelästä pohjoiseen, jotta aurinko ei päässyt häikäisemään. Matalasta taustavallista johtuen parin kilometrin päässä olevan Harakan kylän asukkaat joskus valittelivat, että peltikatoille ropisee. Nämä radat sijaitsivat aivan nyklyisen Kehä I:n länsilaidalla ja taustavalli oli Turun väylän pohjoisreunassa. Radan sijainti on paikannettavissa erään valokuvassa näkyvän kallion perusteella. Esbo Skyddskår sai oman ampumaratansa Kauniaisten kaakkoispuoleisille peltoaukeille. Se vihittiin yksinkertaisin juhlallisuuksin siunaten käyttöönsä 19. joulukuuta Aikanaan puhuttiin Ristitienampumaradasta, mutta nykyään ei ole enää Ristitietä eikä sen ampumarataa. Vuonna 1926 itsenäistynyt Grankulla Skyddskår sekä Esbo Skyddskår että Esbo Skytteförening tekivät yhteisvoimin tällä ampumaradalla peruskorjauksen vuonna Tällöin 300 metrin radalle rakennettiin betoninen näyttösuoja ja hissilaitteilla toimivat taulujen nostimet. Ampumasuunta oli koilliseen. Rata oli vielä 1950-luvun alussa käytössä, mutta nykyään sen paikalla on linjaautovarikko Turunväylän ja Kehä II:n ramppien kaakkoispuolella. Tasutavalli jäi tien alle. Esbo Skyddskår in rannikolla ja saaristossa toimiva komppania käytti ampumaratana saaristoa. Siellä varsinkin kilpailupaikkoina olivat hyvin suosittuja Knapperskär ja Kytö, toiseen maailmansotaan asti. Vuonna 1928 tämä joukkue rakensi Soukkaan Övergård in ja Nedergård in kartanon niityille vaatimattomat 150:n ja 300 metrin radat. Kesällä m:n rata kunnostettiin perusteellisesti ja samalla 300 m:n rataa laajennettiin sekä tehtiin ampumakatos. Ampumaratoina toimivat pitkään peltoaukeat. Taustavallina toimi sopiva mäki.asiat olivat yksinkertaisia, samoin ratkaisut ongelmiin. Jos tarvittiin ampumarata, sovittiin kylän laidalla olevan pellon toimittavan tästedes sellaisen virkaa. Tärkeintä oli toiminta. 75

12 Yleensäkin ammuntaa harrastettiin hyvin paljon maailmansotien välisenä aikana. Tähän oli pääasiallisena syynä suojeluskuntien maanpuolustuksellinen esimerkki. Monessa Espoon kylässä oli kylän oma puolivirallinen rata jossa harjoiteltiin ja järjestettiin ampumakilpailuja. Muistan pikkupoikana katselleeni kun Espoon suojeluskuntatalonkin pihalta ammuttiin nykyisen Kirstinmäen suuntaan siellä olevaa korkeaa harjannetta vasten. En tiedä oliko käytössä paukkupatruunat vai kovat, mutta kyllä siinä kk:kin papatti. Kun Bolarskogin isäntä oli innokas ampuja, hän antoi luvan rakentaa mailleen ampumaradan. Maat tulivat hyvään ja tarpeelliseen käyttöön. Espoon kaupunki osti alueen Puolarmetsän sairaalaa varten, kun ajat eivät olleet vapaaehtoiselle maanpuolustukselle suotuisat ja se oli päättävissä elimissä kirosana. Jälleenoli yksi rata vähemmän ja ampujat entistä ahtaammalla. Varsinaisesti vasta vuonna 1919 perustettiin Lotta Svärd järjestön viralliset osastot Espooseen. Osastoja oli kaksi, kuten silloin oli Espoossa suojeluskuntiakin, Esbo ja Alberga. Osastojen alueet olivat yhteneväiset Espoossa olevien suojeluskuntien rajojen kanssa. Siispä Albergan osasto oli suunnilleen nykyisen Suur-Leppävaaran alueella ja Esbo:n osasto käsitti laajan kunnan kaikki muut alueet. Espoon Lotta Svärd muodostui alkujaan kolmesta erillisestä kyläosastosta: Espoon, Kauklahden ja Kauniaisten osastot. Kauniainen säilyi, mutta toiset alueen laajuudesta johtuen, jakautuivat hyvin pian kahtia. Espoon osastosta tässä jaossa tuli Espoon Kirkonkylän ja Vanhankartanon osastot ja Kauklahden osastosta erosi Espoon Saariston osasto. Kun vuonna 1926 Espoon Suojeluskunnan Kauniaisten joukkue itsenäistyi omaksi yhdistykseksi, alueen lotat seurasivat esimerkkiä. Espoon lotat Puhuttaessa suojeluskuntajärjestöstä, ei Lotta Svärdi-järjestöä voida sivuuttaa. Lottien käsissä olivat alusta alkaen suojeluskuntien muonitus- lääkitys ja vaatetushuolto. Keräyksillään lotat hankkivat aseita, ajoneuvoja ja toimitiloja. Lotta Svärd-järjestön juuret olivat Espoossa hyvin samankaltaiset kuin muuallakin maassamme, juontaen vuoden 1918 tapahtumiin. Silloin Espoon kirkonkylän valveutuneet naiset perustivat Espoon Suojeluskunnan ompeluyhdistyksen. Vastaavanlaisia oli muissakin Espoon kylissä, kuten Vanhassakartanossa, Kauniaisissa, Kauklahdessa ja Leppävaarassa. 76

13 2 Jäseniksi suojeluskuntiin otetaan sellaisia niihin pyrkiviä miehiä, joiden uskollisuuteen laillista yhteiskuntajärjestystä kohtaan voidaan luottaa ja jotka ovat täyttäneet seitsemäntoista vuotta. Poikkeustapauksessa voidaan Suojeluskuntaan hyväksytyn henkilön on ennen suojeluskuntaan astumistaan annettava juhlallinen vakuutus siitä, että hän rehellisesti toimii suojeluskunnan tarkoitusperien saavuttamiseksi, tinkimättä alistuu esimiestensä ja esikunnan määräyksiin ja että.. Suojeluskuntien yleinen rakenne ja toiminta Suojeluskuntien virallinen asema vahvistettiin asetuksella sisällissodan jälkeen elokuun 2. päivänä Tässä asetuksessa sanotaan mm: 1 Suojeluskuntain tarkoituksena on maan hallituksen ohjeiden mukaan edistää kansan puolustuskuntoisuutta sekä turvata laillista yhteiskuntajärjestystä Tämän toteuttamiseksi suojeluskunnat: a) antavat sotilaallista kasvatusta suojeluskuntalaisille; b) edistävät voimistelua, urheilua ja kansalaiskunnon kasvamista; c) toimivat tarvittaessa varsinaisen armeijan tukena; d) avustavat pyydettäessä järjestysviranomaisia. 3 Suojeluskuntain sisäinen järjestys on sotilaallinen. 5 Kussakin kunnassa asuvat suojeluskuntalaiset muodostavat yhteisen, kunnan mukaan nimitetyn paikallisen suojeluskunnan. Suojeluskuntain ylipäällikkö voi kuitenkin. Paikallisen suojeluskunnan päällikkönä toimii sotakomisarion määräämä ja valtion palkkaama aluepäällikkö. Yhdessä aluepäällikön kanssa hoitaa paikallisen suojeluskunnan asioita paikallinen esikunta. 6 Kunkin kutsuntapiirin suojeluskunnat muodostavat suojeluskuntapiirin. Piirin suojeluskuntain päällikkönä on asianomainen-sotakomissario, apulaisenaan hallituksen suojeluskuntatyötä varten piiriin nimeämä ja palkkaama henkilö. 77

14 7 Koko maan suojeluskunnat muodostavat Suomen suojeluskuntajärjestön. Suojeluskuntajärjestön ylipäällikkönä toimii Senaatin Sota-asiaintoimituskunnan Päällikkö. 16 Järjestysviranomainen saakoon, milloin poliisivoima havaitaan riittämättömäksi, kutsua suojeluskunnan apua:. 17 Järjestysviranomaiseksi, jolla 16 :n mukaan on oikeus pyytää suojeluskuntain apua, luetaan maaherra, kruununvouti, nimismies, järjestysmies, poliisimestari taikka se, joka semmoisen virkamiehen sijassa on. Erittäin kiireellisissä tapauksissa olkoon poliisikonstaapelilla sama oikeus. Vuodesta 1927 koko maa oli jaettu 22:een suojeluskuntapiiriin. Piirit jakaantuivat skalueiksi, jotka olivat aluksi yleisalueita, mutta Puolustusvoimien siirtyessä 1932 alueelliseen järjestelmään, niin sk-alueistakin muodostettiin erikoisalueita, kuten viesti-, pioneeri-, tykistö ja ilmatorjunta-alueita. Varsin keskeisenä osana sotilaskoulutuksessa oli asenteellisen ja ruumiillisen kunnon kohottaminen ja säilyttäminen. Erityinen huomio kiinnitettiin ammuntakoulutukseen. Sen lisänä olivat murtomaajuoksu ja hiihto, ampumahiihto, pesäpallo, sotilasottelut, suunnistus, voimistelu ja uinti. Koko sotilaallisen koulutuksen huollossa oli Lotta Svärd-järjestöllä varsin keskeinen osa annettiin asetus, jolla kutsunnat ja liikekannallepano kokonaisuudessaan siirrettiin suojeluskuntajärjestön harteille. Samoin lähes kaikki kertausharjoitukset tulivat suojeluskunnan järjestettäviksi. Generalssimus Stalin ja kenraalieversti Zdanov olivat havainneet Suomen Suojeluskuntajärjestön jopa kaikkeen pystyvälle sosialismillekin mahdottomaksi niellä, joten se Moskovan välirauhansopimuksessa käskettiin hajottaa. Kotiseutua arkistoista tutkineena Erkki Stenman, ltn 1930-luvun loppupuolella maassamme oli sk-alueita 282, joissa oli 674 paikallista suojeluskuntaa. Jäseniä oli yli Poikaosastoja oli 582 ja niissä jäseniä Suojeluskunnissa annettiin sotilaskoulutusta yli- ja piiriesikuntien ohjeiden Varsinainen koulutus annettiin sk-piirien ja alueiden sekä paikallisten osastojen pitämillä kursseilla, harjoitus- ja leiripäivillä. 78

15 HENKILÖHISTORIAA - ERKKI STENMAN MIES LÄHES KAIKEN TAKANA Tuota ei osaa vanha Erkkikään -sanonta ei pidä meillä paikkaansa, sillä Erkki tuntuu osaavan vähän kaiken...ja tekevän. Erkki on monta kertaa ilmoittanut jättävänsä paikkansa nuoremmille ja siirtyvänsä nostoväkeen, johon hänen ikänsä kyllä oikeuttaakin, mutta olemme todenneet ettemme päästä nuorekasta aktiiviamme. Tuntuu että tulisikohammekaan me edes toimeen ilman Erkkiä. Hän on pelastanut tilanteen niin monta kertaa tapahtumissa ja tilaisuuksissa. Aina valmiina ja vapaaehtoisena. Erkki on iso osa TaRun ja Vapepan historiaa. Hän on ollut toiminnassa mukana jo vuosikymmeniä, aina yhtä toimeliaana ja innokkaana. Erkki on mahdollistanut paljon. Hän on ollut vapaaehtoinen lukemattomissa nakeissa ja tehtävissä. Erkki on ollut TaRun hallituksessa lähes yhtäjaksoisesti 80-luvulta lähtien. Erkin kädentaidot näkyvät monessa asiassa; karttapöydässä, radioiden akuissa, tapahtumaopasteissa, muistoesineissä, - paljossa ja kaikkialla. Erkki on osallistunut Vapepan etsintöihin sekä kentällä että johtanut etsijöitä johtolasta käsin. Erkin aikana Vapepalle on hankittu tarvittavaa kalustoa; tietokoneita, radioita ja karttoja. Niillä on saatu enemmän tehoa etsintöihin. Poliisi on oppinut luottamaan vapaaehtoisiin etsinnöissä, paljon on Erkin ansiota tässäkin. Ensiapukoulutuksia Erkki on pitänyt lukemattomia, ensiluokkaisia ja yksinkertaisia. Samoin miinoissa. 79 Erkki opettamassa miinakalustoa Komppanian taistelu kurssilla, Syndalenissa Menossa kevyt kylkimiina m 73. Erkki on hyvin nuorekas, tukenut nuoria kapinallisia 90-luvulla, jolloin painopiste siirtyi sotilaskoulutukseen ja toimintaan yleensä. Tietokoneet Erkki on ottanut haltuunsa itsenäisesti. Uutterasti hän on kysynyt opastusta nuoremmilta ja toimittanut monia juttuja Gonaan ja useisiin muihin julkaisuihin. Jokainen yhdistys tarvitsee luottomiehen, meillä se on ja on ollut aina luotettava Erkki. 70 vuotta ei näy missään Hyvä Erkki - ja pitkä kiitos Hallitus

16 AMMUNTA TEKNINEN AMPUMAKESKUS Ampumakeskus, jossa tiiviisti rakentamalla saadaan luotua riittävän kustannustehokas ja houkutteleva palvelukeskus ampujille, jotta se voi olla myös kannattava. Ratoja voi limittää sivu- sekä korkeussuunnassa. TALOUS Ampumaratoja lakkautetaan jatkuvasti vedoten lyijypäästöihin tai meluhaittoihin, varsinkin pääkaupunkiseudulla. Uusia ei taatusti avata, sillä maa on kallista ja naapurit valittavat takuulla kaavailuja. Mutta ihminen on käynyt kuussakin, eivätkö insinöörit ja tekniikka voi ratkaista ongelmaa? Tehdäänpä asiasta projekti ja leikitellään vaihtoehdoilla. Projektina tekninen ampumakeskus pääkaupunkiseutulaisille: tavoitteena luoda hyvät ammuntaharrastusmahdollisuudet miljoonayleisölle, lähellä ja sääntöjä noudattaen. Keskus palvelee kaikkia, ilmaaseista haulikkolajien kautta pitkän matkan ammuntaan. Siis laaja valikoima erilaisia ratoja, riittävä kapasiteetti, hyvät liikenneyhteydet, turvallinen, ei liikaa meluhaittoja, ympäristöystävällisyys huomioitu, auki ympäri vuoden. Kustannuslaskelmat ohitetaan, mutta toteutuksessa käytetään edullisia ratkaisuja, jolloin hinta on järkevä. Keskittämällä ammuntatoimintaa luulisi käyttömaksujen jo tuovan ison osan kuluista takaisin. Päivystys ja huolto luulisi kiinnostavan asekauppiaita, sillä hehän pääsisivät paikanpäälle, missä asiakkaat liikkuvat ja tarvitsevat ammuksia ja varusteita. Sponsorirahalla saadaan nykyään aikaan kaikkea, miksei tässäkin tapauksessa. Valtiota, järjestöjä ja Puolustusvoimia kiinnostanee keskus, joka voi isännöidä ammuntalajien kansainvälisiä kisoja. Kaupunkeja luulisi houkuttelevan ampujien ja meluhaittojen keskittäminen yhteen paikkaan, jolloin vapautuisi useita soramonttuja tonttikäyttöön sekä niiden reuna-alueet hiljenisivät, samoin kuin valitukset meluhaitoista. 80

17 Harrastajat ampuvat virka-ajan jälkeen, joten varusmiehet voisivat ampua päivällä. Ampujille yhden radan jäsenyys/ osakkuus olisi houkuttelevampi vaihtoehto kuin nykyinen päällekkäisten jäsenyyksien kirjo, joka mahdollistaa pääsyn radoille tai tiedonsaannin aukioloajoista ja kisoista. Aikasäästö lyhyenä etäisyytenä kotoa toisi paljon enemmän mahdollisuuksia ampua, siis motivoisi ja parantaisi tuloksia. Ehkä toisi taas maailmanmestaruuksia? SIJAINTI Jos avaa mielensä uusille, villeillekin ideoille voi kaupungeista vielä löytää tilaa. Jos tahtoa löytyy oikeilta tahoilta, sitä saadaan myös järjestettyä. Pelkästään karttaa katsomalla löytää monia laajoja alueita, jopa Kehä III:n sisältä. Etäisyys Helsingin keskustasta ei saisi ylittää 30 kilometriä, koska silloin etäisyys kaupunkien eri laidoilta alkaa kasvaa jo liian suureksi. Myös julkisen liikenteen palvelutaso ja kapasiteetti laskee äkkijyrkästi Kehä III:n kohdalta alkaen. Keskuksen tulisi sijaita asiakkaidensa luona. Viemällä ampumaradan meluhaitat vain kauemmas kaupunkien keskustoista saavutetaan lyhytkestoinen hyöty. Parinkymmenen vuoden päästä kaavoitus on varmasti edennyt keskuksen liepeille, valitukset melusta yltyvät ja uutta sijaintia aletaan etsiä, vielä kauempaa korvesta. Kuinka haitallista ammuntamelu on? Meillä on lukuisia muita melunlähteitä, jotka sijaitsevat suoraan kotiovella. Liikenne jyrisee talon edestä, raskas kalusto ja bussit tärisyttävät ikkunoita, tiestä ja renkaista irtoavat hiukkaset tunkeutuvat pölynä sisään, aina keuhkoihin asti. Lentoliikenne ohittaa kotimme 200 metrin korkeudella, moottorit vetäen konetta jyrkässä kulmassa kohti taivasta. Sisällä TV ja radio pauhaavat taustalla, kodinkoneet piippaavat merkkiääniään. Neitseellistä aluetta tuskin löytyy, ja jos löytyy, niin se on parempi suojella sellaisenaan jälkipolville, eikä rakentaa umpeen. Rakennetaan ampumaratakeskus valmiiksi meluisalle paikalle, moottoritien laitaan, niin valitukset eivät lisäänny. Hyödynnetään alueita, joissa ei ole asutusta, vaan jotain muuta, kuten teollisuusalueet, varastot ja varikot taikka kaatopaikka. Pauke ei häiritse tyhjällä teollisuusalueella iltaisin ketään. Kaatopaikan ympärillä on hajuhaittojen takia valmiiksi turvavyöhyke. Jätevuoret saavat toimia suojavalleina. Jos ei tilaa muuten löydy, niin tehdään sitä. Katetaan ampumaradat maan alle ja rakennetaan parkkipaikkoja, toimistoja tai moottoritie päälle. Melut pysyvät radalla, jossa kaikilla kuitenkin kuuluu olla kuulosuojaimet. Täyttä hiljaisuutta ei löydy kaupungeista enää mistään ja kaikki läheltä tuleva taustameteli peittää kauempaa tulevat muut äänet. Ampumaratojen äänistä pitää siis saada kovin pauke vaimennettua lyhyellä matkalla. Suojavallit toimivat automaattisesti myös meluvalleina. Aseiden äänenvaimentimista tutulla tekniikalla voidaan ääntä hajottaa jo keskuksen sisällä ohjaamalla sitä vaimentumaan vallista toiseen. Sisustusratkaisuista tutut äänielementit ja vaimentimet voidaan valjastaa imemään pahinta pauketta ampujien läheltä. Tyhjässä betonihuoneessa tietysti kaikuu ja äänet kimpoilevat seinistä moneen kertaan, mutta pehmeillä materiaaleilla täytettynä tila imee ääniä tehokkaasti. Siis verhot ratojen seinille ja ampumapaikkojen väliin. 81

18 TILANTARVE Iso ampumakeskus vaatii paljon tilaa, se on selvä. Tilantarvetta voidaan kuitenkin supistaa hyvin paljon ratkaisuilla, joita ei ole ennen käytetty. Ennen peltoja oli kaupungeissakin, eikä satunnaista pauketta pidetty minään. Hiekkamaata saattoi ajaa kymmenien metrien valleiksi. Tekniikat ovat peräisin tältä ajalta. Kehitystä ei ole havaittu sataan vuoteen. Olisiko nyt aika keksiä jotain uutta? Ampumaradat vaativat kiväärien rata-ammunnoissa ampumapaikan (valli tai katos), maalilaitteet, taustavallin sekä näiden väliin ampumamatkan verran ilmaa. Koeampumaradoilla voidaan ampua sisätiloissa, jopa pientä putkea pitkin. Miksei niissä tarvita suuria halleja? Oletetaan että koeampujat osaavat ampua, eivätkä toheloi. Puolustusvoimien tutkimuslaitos jopa kokeili ontelopanosten läpäisyä halkaisijaltaan kymmensenttisiin rautatankoihin, vaikka läpäisyt olivat 700 millin luokkaa. Ei tarvittu panssarivaunua maaliksi, koska räjähdys oli tarkasti suunnattu. Eikö ampumaradalla kiväärien laukaukset ole hyvin suunnattuja? Jos maaliin meinataan osua, ei massiivisia taustavalleja tarvita. Riittävät riittäävät. 82 Inhimillisen virhetekijän eristämiseksi kannattaa nähdä vaivaa. Laajan yhtenäisen tilan sijaan kannattaa pieni ampujien joukko eristää muista ja laittaa heidät ampumaan omaa putkea pitkin, omiin maalilaitteisiinsa. Näin kaikkien ei tarvitse ampua samassa rytmissä tai edes samalta matkalta. Ampujien lähellä olevat rajoittimet estävät sivulle tai taivaalle harhautuvat laukaukset. Pistooliratojen rakentaminen lienee helpointa, koska niissä tilantarve on erittäin pieni. Normaali 25 metriä mahtuu minne vain. Isopistoolit ovat asia erikseen, mutta ne rinnastuvat kivääriratoihin. Kivääriratojen rakentaminenkin on helppoa, koska niissä ammutaan tauluihin tähdättyjä laukauksia. Kivääriratojen suurin ongelma on niiden vaatima pitkä väli ampujien ja ratalaitteiden välillä. 150 metrin radalla se ei vielä tuota ongelmia, mutta 600 tai 1000 metrin etäisyyksillä tilantarve on jo melkoinen. Jos tyhjä väli halutaan hyödyntää, se on helppoa. Varmistetaan ettei suoria osumia voi tulla, eli luotien lentorata on välissä olevan alueen yläpuolella reilusti. Kimmokkeiden

19 Porrastamalla, kivääriradat vievät murtoosan normaalista tilantarpeesta. välttäminen on vaikeampaa, mutta jos alla ei ole ihmisiä suojattomana, niin nekään eivät aiheuta ongelmia. Alla voi siis olla ampumakatoksia, lyhyempien ratojen välimaastoa tai turvavalleja. Haulikkoradat vievät metriä pituussuunnassa, koska kiekot ja haulit lentävät sen matkan ennen maahan päätymistään. Korkeutta tarvitaan riippuen lajista. Trap vaatii vähiten, eli parikymmentä metriä. Skeetissä jotkin kiekot ammutaan melkein päältä, jolloin katto ei saa olla kovin lähellä tai hauleja kimpoile kaikkialle. Compak ja metsästyslajit voivat myös vaatia korkeutta, mutta varsinkin väljyyttä sivusuunnassa. Haulilajeissa tosin tippuvat haulit eivät aiheuta vaaraa. Vaikutus on enemmän psykologinen tai läheisen parkkipaikan osalta myös kosmeettinen. Practical ja SRA ammunnoissa, kuten missä tahansa toiminnallisessa ammunnassa ampumasuunnat vaihtelevat ja aseenkäsittelyn luonteesta johtuen laukauksien hajonta voi olla melkoinen. Suojavaatimukset ovat siis paljon kovemmat, varsinkin kun niissä ammutaan kivääreillä, joiden luodit lentävät vapaana kauas ja kimmokkeetkin ovat vaarallisia. Rajoittuminen toiminnallisimmissa rasteissa pistooliin ja haulikkoon, vähentäisivät turvaetäisyyksiä dramaattisesti. Ehkä siis kiväärilajeissa jätetään köysistä laskeutumiset pois ja keskitytään liikkumaan maltillisesti ja vaihtelemaan ampuma-asentoa vaativuuden kohottamiseksi. Haulikkoradat tarvitsevat ainoina myös korkeutta. Toisaalta kimmokkeet eivät ole vaarana enää parissakymmenessä metrissä. MENTAALIMUUTOS Hyvällä suunnittelulla, sopivilla rakenteilla ja materiaaleilla sekä vakioiduilla toimintatavoilla mahdollistetaan monet tilaa säästävät ratkaisut. Villit ideat tulee miettiä, pilotoida sekä testata ennen käyttöönottoa. Turvallisuustasoa voidaan nostaa sopivalla valmistelulla ja tarkastuksilla. Ampumatapaturman satuttua on ammattimainen apu kaupunkialueella paljon lähempänä kuin syrjäisellä hiekkakuopalla. Keskitetty ratkaisu mahdollistaa kunnon satsaukset ja valmistelut turva-asioissa. 83

20 Kimmokkeita voi välttää rakentein, samoin kuin melua. Nykyään teknisiä ratkaisuja on. CATERPILLARIT LIIKKEELLE Aloitamme mielikuvitusmatkan, jossa kaikki ongelmat on jo ratkaistu ja pauke keskellä pääkaupunkiseutua on tiivistä, mutta rajoittuu erittäin pienelle alueelle. Vantaa lähti ennakkoluulottomasti veturiksi hankkeelle ja neuvotteli yhteisrahoituksen Helsingin sekä Espoon kanssa. Ne kun saivat haluttua tonttimaata vapautuneiden ampumaratojen alta. Moni sponsori halusi näkyvyyttä ja kontakteja asiakaskuntaan, etunenässä aseiden maahantuojat 84 sekä retkeilyvarustekauppiaat. Autoliikkeet havittelivat miehistä asiakaskuntaa ja varsinkin maastoautopotentiaalia. Espoon metro sekä Leppävaara hävisivät kisan viime metreillä lentokenttä optiolle. Hämeenlinnan moottoritien laidalta löytyi monta neliökilometriä metsää. Marjarata rakennettiin sopivasti halkaisemaan keskuksen turvallisesti tunnelissa. Keskus siis toimii Asemaa nimisenä asemana. Kansainvälisten kilpailujen järjestelijöiden mielestä logistiikka on helpompaa kuin missään kilpailijoiden päästessä lentokentältä muutamassa minuutissa suoraan ampumakeskukseen ja takaisin majoitukseen. Moottoritien taustamelu on pitänyt asutuksen sopivan etäällä, joten laukausten melusta ei ole valituksia tullut kourallistakaan. Lieneekö syynä se, että kaikki kivääriradat ovat maanpinnan alapuolella ja suojavallit ohjaavat ääniaallot ensin maahan tai suoraan ylös taivaalle. Työsuojeluviranomaiset ovat ihmetelleet alhaisia melutasoja jo 500 metrin etäisyydellä. Ihmettelijöitä on käynyt kyllä ulkomaita myöten paljonkin. Ampumarata moduuleja on myyty jo muutamiin ensimmäisiin maihin Euroopan sydämessä, onpa ratkaisuista kysytty minimoituja hotelliratkaisujakin, hotellin autohallien yhteyteen rakennettavaksi. Moninkertaisella maankäytön hyötysuhteella saatiin kustannukset hämmästyttävän alhaisiksi. Kerrosmaisen rakenteen ansiosta, maanalaiset tilat ovat säiden vaikutuksilta suojassa ja niiden tieltä siirretty maa-aines riitti uudenmallisiin suojavalleihin vallan mainiosti. Kysytäänpä satunnaisen ampujan kommentteja: Ampumakeskus on loistava paikka, se oli syy aloittaa koko harrastus.

21 Kulkuyhteydet ovat mainiot, eikä aikaa tuhraannu matkustamiseen. Julkiset liikennevälineet pitävät parkkitilat riittävinä, tänne on kiva tulla millä tahansa. Tänne rakennetut oheispalvelut mahdollistavat pidemmät ampumarupeamat, kiirettä pois ei ole kun ruokaakin saa ravintolasta ihan radan takaa. Parasta ehkä on aseliikkeiden patruunatarjonta. Nyt ei paukut lopu koskaan kesken. Ollaan kavereiden kanssa otettu vakioaika, jolloin kokoonnumme tänne vähän kisaamaan. Puolustusvoimat käyttävät rataa myös ahkerasti, koska 1000 metrin rata on ainoa laatuaan satojen kilometrien etäisyydellä. Onneksi kumpuileva välimaasto tarjoaa tarkka-ampujakoulutukseen sopivan harjoitusradan ja toisaalta erinomaiset, vakioidut olosuhteet perusopetukseen. Ratojen kapasiteetti on jopa varusmieskoulutukseen riittävä: Komppania kerrallaan mahtuu ampumaan hajautettuna eri radoille. Monelle ammuntaharrastajalle ampumakeskus on ainoa harjoittelupaikka ja siitä on poikinut aivan uusi aseidensäilytys palvelukonsepti. Aseensa saa jättää paikanpäälle odottamaan seuraavaa kertaa ja päälle voi valita puhdistuksen, huollon tai kuntotarkistuksen. Poliisin mukaan on hyvä että laadukkaat standardiratkaisut aseiden säilytykseen tuovat monet aseet vaatekaapeista valvottuihin, turvallisiin oloihin. Kuulostiko liian hyvältä ollakseen totta? Kuulostiko liian toteuttamiskelpoiselta? Ostaisitko sinä ammuntaosakkeen ihan vaan mahdollistaaksesi tällaisen? Ensimmäiset osakkeet muuten menivät luonnonsuojelujärjestöille he oivalsivat keskuksen edut heti. Ampuja, metsästäjä Heikki Valkonen, ylil 85

22 PERINTEET PERINTEIDEN LUOVUTUS Veteraanien järjestämien tapahtumien järjestämistaakka on langennut yhä harvempien käsiin, joukon harventuessa vuosi vuodelta. Yllä Perinteiden luovutusasiakirja, joka symboloi perinteiden vaalimisen vastuun siirtoa nuorempien käsiin, jatkuvuuden takaamiseksi. Tapiolan Reservinupseerit ja muut espoolaiset maanpuolustusjärjestöt ovat jo pitkään yhdessä veteraanien kanssa huolehtineet eri perinnetapahtumista juhlapäivien yhteydessä. Yleisölle näkyvimpiä tapahtumia ovat olleet Itsenäisyyspäivän lipunnosto Tapiolan kulttuuriaukiolla sekä Veteraanipäivän juhlallisuudet Espoon tuomiokirkolla. Viime vuosina on veteraanien ikääntyessä herännyt huoli siitä, miten nämä perinteet pysyvät yllä jatkossa veteraanien voimien vähetessä. Takavuosina esimerkiksi Veteraanipäivän juhlallisuuksiin osallistui Veteraanipatsaan äärellä satamäärin veteraaneja. Voimien ja liikuntakyvyn vähetessä, on nämä juhlallisuudet siirretty Tapiolan kulttuurikeskukseen. Vuoden 2005 aikana aloitettiin projekti veteraanien perinteen siirtämiseksi nuoremmille sukupolville ja vastuun tässä asiassa halusivat kantaa espoolaiset maanpuolustusjärjestöt. Juhlallinen perinteenluovutustilaisuus pidettiin Veteraanipäivän yhteydessä ja sukupolvien yli siirtyvä traditio vahvennettiin espoolaisten veteraani- ja maanpuolustusjärjestöjen allekirjoittamalla luovutuskirjalla. 86

23 Reserviupseeriliiton puheenjohtajan puhe veteraanipäivässä, jolloin perinteet siirtyivät reserviläisjärjestöjenhuomaan. Kansallisen veteraanipäivän juhla Espoon Tapiola, Kunnioitetut sotiemme veteraanit, arvoisat Espoon kaupungin edustajat, herra kenraali, hyvät naiset ja miehet! Tiesin voivani luottaa itseeni ja tulevani toimeen miesteni kanssa kaikissa tilanteissa, totesi 25-vuotias luutnantti reservissä Pentti Perttuli kesällä Tällainen toteamus ennen sotaan ja taisteluun lähtemistä kertoo vahvasta itseluottamuksesta. Vahva itseluottamus oli syntynyt nykyiselle majurille, viime lauantaina Suomen Reserviupseeriliiton kunniajäseneksi kutsutulle maanviljelysneuvokselle, isänmaallisesta kasvuympäristöstä, partiotoiminnasta, vuosia kestäneistä suojeluskuntaharjoituksista, varusmiespalveluksesta johtajakoulutuksineen sekä opiskelusta Helsingin yliopistossa ja kaiken päälle talvisodan kokemuksista joukkueenjohtajana. Löydämmekö tämän päivän yhteiskunnastamme vastaavanlaisia sotilasjohtajia, reserviläisiä tai edes ammattilaisia, jotka kykenevät Perttulin toteamukseen? Onko meissä tämän päivän reserviläisissä miestä ja naista jatkamaan veteraanien perinnettä itsensä kouluttamisessa ja vastuun ottamisessa, jopa henkemme alttiiksi laittaen, jos tarve niin vaatisi? Me minun ikäiseni ja nuoremmat annamme mittaamattoman arvon sille perinnölle, minkä veteraanisukupolvi on meille taistellen antanut. Tuo perintö on Itsenäinen ja vapaa Isänmaa. Meillä ei olisi tätä kallisarvoista perintöä ilman itsenäisyytemme alkuvuosikymmenten voimakkaana elänyttä vapaaehtoistyötä, jota miehet ja naiset tekivät suojeluskunta- ja Lotta Svärd-järjestöissä. Vapaaehtoisesti ja sitoutuneesti harjoitelleet miehet ja naiset olivat näin Perttulin lailla tiedollisesti ja taidollisesti valmiita puolustamaan Isänmaata. Sotien jälkeiset vuosikymmenet olivat veteraaneille ja vapaaehtoiselle maanpuolustustyölle vaikeat. Vain puolustusvoimat sai antaa sotilaskoulutusta ja kaikki vapaaehtoiseen maanpuolustuskoulutukseen viittaavakin oli kiellettyä. Onneksi nämä vuosikymmenetkään eivät kyenneet sammuttamaan aktiivien intoa. Haluankin kiittää teitä rohkeita suomalaisia, jotka uskalsitte pitää maanpuolustuksen lipun liehumassa silloinkin, kun se ei ollut yhtä helppoa kuin tänään. Kiitos myös niille rohkeille miehille, jotka perustivat Tapiolan Reserviupseeriyhdistyksen viisi vuosikymmentä sitten. Reserviupseeriliitto onnittelee! Ennen kesälomaa eduskunta saa käsiteltäväkseen lain vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta. Meille vapaaehtoisille ja koulutusjärjestöllemme tultaneen uskomaan entistä enemmän poikkeusolojen tehtäviä. Ja meillä reserviläisillä on palava halu sitoutua entistä kiinteämmin Isänmaamme puolustamiseen. Veteraanien perinnettä jatkamme parhaiten sitoutumalla vapaaehtoisesti, mutta sen jälkeen toimimalla vastuullisesti antamamme sitoumuksen mukaan. 87

24 Kolme vuotta sitten Suomen veteraaniliittojen valtuuskunnan muodostavat veteraanijärjestöt perustivat Tammenlehvän Perinneliiton, jonka tarkoituksena on vaalia viime sotiemme veteraanien perintöä. Me reserviläiset olemme valmiit tulemaan mukaan Perinneliiton työhön, kun se virallisesti lähtee liikkeelle. Haluamme omalta osaltamme vaalia sitä lujaa veteraanihenkeä, jonka varassa Suomea on rakennettu viimeisen kuudenkymmenen vuoden aikana. Haluamme ylläpitää tapahtumia ja perinteitä, konkreettisia muistomerkkejä ja -esineitä, joista veteraanien arvokas työ tullaan muistamaan vielä vuosikymmenten ja -satojenkin jälkeen. Yhdessä sotiemme veteraanien kanssa valittavien perinteiden vaaliminen soveltuu erinomaisesti reserviläisyhdistysten, -piirien ja liittojen tehtäväksi, koska reserviläistoiminta tulee jatkumaan senkin jälkeen, kun kaikki veteraanit on kutsuttu viimeiseen iltahuutoon. Tämä nyt tapahtuva perinteen siirto on konkreettinen esimerkki siitä, mitä ja miten perinteen siirto voi tapahtua. Juhlallinen tilaisuus Kulttuurikeskuksen pihassa avaa lipunnostolla kansallisen veteraanipäivän tapahtumat Reserviupseerit kantavat päävastuun maamme sodan ajan joukkojen johtajatehtävistä. Haluamme myös näyttää esimerkkiä ja jatkaa veteraanien viitoittamalla tiellä toivoen parasta, mutta kouluttautuen pahimman varalle, jotta olisimme valmiit jos Isänmaa palveluksiamme tarvitsee. Puheenjohtaja Suomen Reserviupseeriliitto ry Tapio Peltomäki, maj 88

25 Espoon kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja sekä TaRun jäsen aloittaa lainauksilla kirjoista Kollaa kestää, Kenraalin testamentti sekä Jääkäriliikeen historia ja jatkaa... Arvoisat kuulijat. Olen halunnut lainata edellä mainitut mielestäni hyvin arvokkaat tekstit tämän päivän juhlateemaksi. On huomattavaa että niiden aikajänne on noin 90 vuotta. Ne pitävät sisällään sen perusasian jonka varjossa Suomi ja suomalaisuus säilyy jos on säilyäkseen. Se luo sopivan velvoitteen nykypolville ja tuleville polville. Soveltaen tätä kaikkea on osattava tehdä ja tähän veteraanien perinteen siirtoon on nykypolvella erityisen hyvä mahdollisuus kunhan vain nykyhteiskuntamme nuoret ja nuoret päättäjät muistaisivat tarpeeksi ajoissa kunniakkaan historiamme. Perinteitä siirtämässä reserviläiskerhot. Veteraanien määrä vähenee joka vuosi. Kiitoksia jälleen kerran kunnioitetut veteraanit hienosta elämäntyöstänne. Muistona jälkipolville siitä tulee olemaan veteraanipäivä ja sen tilaisuudet. Ja lopuksi rohkenen ehdottaa, että kaikissa veteraanitilaisuuksissa, joissa lauletaan Veteraanin Iltahuuto se sijoitetaan kohtaan, jossa yleisön on helppo kunnioittaa sitä seisomaan nousten ja entisiä velvoittavia aikoja muistellen. Puheenjohtaja Espoon kaupunginvaltuusto Eero Akaan-Penttilä, ylil 89

26 HISTORIA ESPOON RESERVILÄISET ry Espoon Reserviläiset ry perustettiin vuoden 1963 lopulla ja toiminta käynnistyi vuoden 1964 alusta, tosin tuolloin Tapiolan Reservinaliupseerit r.y. -nimisenä. Toimintaa käynnistettäessä jäseniä oli 23 ja jäsenmaksu 10 mk. Tänä päivänä lähes 400 jäsenen kerhona olemme suurimpia Reserviläispiirin kerhoja pääkaupunkiseudulla. Ensimmäisen vuosikymmenen aikana merkittävin toimintamuoto oli erilaisten maanpuolustusaiheisten esitelmätilaisuuksien järjestäminen, mutta myös muuta toimintaa tarjottiin pienelle, mutta aktiiviselle jäsenkunnalle. Pelastuspartiotoiminta käynnistettiin, pidettiin elokuvaja saunailtoja, suunnistusharjoituksia ja käytiin lenkkeilemässä. Yhdessä Tapiolan Reserviupseerien kanssa harrastettiin Otsolahdentie 16 kallioluolassa pistooliammuntaa, oli herrasmiesja hiihtokilpailuja ja järjestettiin itsenäisyyspäivän juhlia. Kunniavartiot Espoon sankarihaudalla olivat toimintaohjelmassa mukana alusta saakka. 90 Myös aktiivinen varain- ja jäsenhankinta nähtiin tärkeäksi. Mielenkiintoista kyllä, jo tuolloin työesteet, vuoro- ja ylityöt koettiin yhdistyksen toimintaa rajoittavaksi tekijäksi. Seitsemänkymmenluvun alkupuolella yhdistyksen toiminnassa olikin muutaman vuoden tauko. Uudelleen päästiin käyntiin uusien aktiivijäsenten vedolla vuonna Kolme vuotta myöhemmin muutettiin yhdistyksen nimi Espoon Reservinaliupseerit ry -muotoon, koska 90 prosenttia jäsenistä asui muualla Espoossa kuin Tapiolassa. Yhdistyksen 20-vuotisjuhla pidettiin juhlapuheineen, marsseineen ja kunnianosoituksin.

27 kerhon lippua naulaamassa Ev. Pentti Laamanen Kolmannen vuosikymmenen toimintaa leimasivat vierailut varuskuntiin ja maanpuolustusaiheisiin museoihin muiden perinteisten toimintamuotojen ohessa. Vuonna 1985 yhdistys sai oman lipun. Espoon Reservinaliupseerit olivat järjestämässä kevään 1990 Tapiolassa toteutettua ja suuren suosion saanutta Espoon maanpuolustusnäyttelyä muiden espoolaisten vapaaehtoisjärjestöjen kanssa. Pelastuspalvelu tuli entistä vahvemmin mukaan toimintaan yhdistyksen liityttyä Vapaaehtoisen pelastuspalvelun Espoon paikallistoimikuntaan. Erittäin aktiivinen toimintamuoto oli myös ammunta. Pistooliammuntaa harrastettiin viikoittain Poliisiopistolla ja lauantaiaamuisin käytiin Hyrylän varuskunnan ampumaradalla ampumassa kiväärikaliiperisilla aseilla luvulla leimaa antavaa ampumatoiminnassa on ollut puoliautomaattikivääriammuntojen ja erilaisten sovellettujen reserviläisammuntojen mukaan tulo perinteisten pienoispistooli- ja kivääriammunnan loppuessa lähes tyystin. 91

28 Ammunta on lisääntynyt vuosi vuodelta ja se onkin tiivistänyt yhteistä toimintaamme upseerien ja paikallisosaston kanssa. Jäsenelle rajat eivät näy, eikä pidäkään näkyä luvulla Espoon Reservin Aliupseerit ry, niin kuin nimi sillä hetkellä kirjoitettiin, siirtyi kabineteista reserviläisten varsinaiseen toimintaympäristöön, maastoon. Ehkä merkittävimmän muutoksen ERAu:n historiassa sai aikaan Pariisin rauhansopimuksen uudelleentulkinta ja vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen käynnistyminen. Keväästä 1993 yhdistys on ollut aktiivisesti järjestämässä yhteistyössä Tapiolan Reserviupseereiden kanssa vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen lisäkursseja. Puolustusvoimien resursseja on tunnetusti vähennetty, jolloin varsinkin kertausharjoitusten määrää on radikaalisti pudotettu. 90-luvun puolessa välissä nimi muutettiin Espoon Reserviläiset (EsRes) ry:ksi ja samalla jäsenpohjaa laajennettiin koskemaan koko reserviä. Espoon Olarinluomassa, Orion-yhtymän pääkonttorissa vietettiin 40-vuotisjuhlia perjantaina Arvokkaaseen tilaisuuteen oli saapunut ilahduttavan suuri juhlaväki, noin 180 henkeä. Orion-yhtymän auditoriossa päästiin isänmaalliseen henkeen kanttiinin lottien esitysten saattelemana ja tilaisuudessa palkittiin maanpuolustustyötä tehneitä jäseniä ja yhteistyökumppaneita. Puheenjohtaja, Kimmo Karinen sai veljeskerhon puheenjohtajan ojentamana myös tunnustuksen työstään, joka näkyi varsinkin tässä juhlassa. 92

29 Itsenäisyyspäivän lippulinna järjestymässä Espoon vanhalla kirkolla Tilaisuuden järjestää sekä johtaa, perinteisesti, Espoon Reserviläiset. Ainutlaatuinen piirre oli vieraiden laaja edustus aina varusmiehistä sotaveteraaneihin saakka. Mannerheimristin ritari K.T.A.Gerdt (ritari nro 95) edusti sotiemme ritareita. Tilaisuuden juontajana toimi Jaakko Salonoja ja puhujina olivat Ilkka Ignatius (40-vuotisjuhlatoimikunnan puheenjohtaja), Mikko Pesälä (europarlamentaarikko), eversti evp. Matti Lukkari ja Kimmo Karinen. Tilaisuudessa esiintyi lauluryhmä Kanttiinin Lotat esittäen isänmaalliset laulut: Rantakoivun alla, Metsäkukkia, Ilta skanssissa, Sataman valot, Ilta Kannaksella, Kynttilöiden syttyessä, Kielon jäähyväiset ja Hyvää yötä. Ohjelmassa oli myös multivideoesitys Tali-Ihantala, joka kertoi Tali-Ihantalan suurtaistelusta kesällä Tänään yhdistyksen tärkeimpänä tavoitteena on noin 400-jäsenisen jäsenkunnan sotilastaitojen ylläpitäminen ja edelleen kehittäminen vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen ja Espoossakin olevan paikallisosastotoiminnan sekä tulevien maakuntajoukkojen puitteissa. Puheenjohtaja Espoon Reserviläiset Kimmo Karinen, vääp 93

30 50 VUOTTA AKTIIVISTA RESERVILÄISTOIMINTAA TARUNHOHTOISET VUODET T a p i o l a n Reserviupseereiden (TaRu) viimeiset kymmenen vuotta on ollut aktiivisen toiminnan aikaa. Olemme osallistuneet vapaaehtoisen maanpuolutuksen kehittämiseen niin piiri- kuin valtakunnallisellakin tasolla. Tuli ja leimaus -palkinnon jakotilaisuus VUOSI 2006 Tässä läpileikkaus toiminnan viime vuosikymmenestä. YLEISÖ- JA PERINNETILAISUUDET Veteraanipäivän juhlallisuudet toteutettiin jälleen Espoon kaupungin ja TaRun yhteistyönä. Tilaisuudet aloitettiin lipunnostolla klo 9:30 ylil Arto Pulkin toimiessa seremoniamestarina. Juhlan alussa siunattiin veteraanien seppelpartio, joka lähti kapt Jussi Hyvärisen vetämänä viemään tervehdystä Espoon Vanhankirkon Sankaripaadelle. Espoon Sotaveteraanien perintö ja sen vaalimisvastuu siirrettiin espoolaisille maanpuolustusjärjestöille (Tapiolan Reserviupseerit, Espoon Reserviläiset, Espoon Maanpuolustusnaiset, Espoon-Kauniaisten Paikallisosasto) Tapiolan kulttuurikeskuksessa järjestetyssä tilaisuudessa, jossa juhlapuhujina olivat Espoon kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jukka Mäki ja RUL:n puheenjohtaja Tapio Peltomäki. Kenr Jan Laukka esitti sotilasläänin tervehdyksen. Orkesterina toimi Kaartin soittokunta. TaRu oli mukana lippuineen seppeleenlaskussa Kaatuneiden päivän muistotilaisuudessa Espoon Vanhalla Kirkolla. MAANPUOLUSTUSKOULUTUS Padasjoen talvipäivät järjestettiin erikoisteemana pimeäammunta. Kesäpäivät järjestettiin Aseliike Ammo esitteli toimintaansa sekä järjesti tapahtuman patruunamyynnin. Helsingin Reserviupseeripiirin 1. varapuheenjohtajana toimi ylil Ville Maijanen ja hallituksen jäsenenä ylil Arto Pulkki. Helsingin Reserviupseeripiirin nuorisotoimikunnassa toimi ylil Heikki Valkonen. 94

31 AMPUMATOIMINTA Padasjoella järjestettiin vuoden 2006 Talvipäivien yhteydessä ampumaharjoitukset 4.3. ja sovelletun reserviläisammunnan kilpailu 5.3. Nummi- Pusulan mansikkakuopalla järjestettiin kerhon ampumapäivä 7.5. Päivän aikana ammuttiin kivääriradalla sekä trap,- skeet,- metsästystrap,- ja metsästyspolku ammuntoja haulikolla. Padasjoen Kesäpäivien yhteydessä pidettiin ampumaharjoitukset ja SRAkilpailu Poliisiammattikorkeakoulun radalla harjoiteltiin kevään 2006 aikana seitsemän kertaa, syksylle harjoituskertoja mahtui viisi. Harjoituskerrat olivat tuttuun tapaan kahden tunnin mittaisia. TIEDOTUS Vuoden 2006 suurin voimainponnistus oli 50-vuotisjuhlajulkaisun aikaansaaminen. Valmistelut aloitettiin hyvissä ajoin alkuvuodesta varainhankinnalla. Kevään kuluessa tehtiin sisältösuunnitelmat ja kesän aikana julkaisu taitettiin nyt kädessäsi olevaan muotoon. Lokakuussa alkoivat painokoneet pyöriä ja sen jälkeen posti kuljetti Nummi-Pusulan Mansikkakuopilla toukokuun 7. Vuorossa vasemmalta, Maijanen, Mäkinen ja Alajoki. julkaisut yhdistysten jäsenkunnalle, koko Suomen upseeri- ja reserviläisyhdistyksille sekä piireille ja VIP-postituslistalle. Hankkeen kokonaiskustannukset olivat noin euroa, jotka katettiin täysin ulkopuolisella varainhankinnalla. Päätoimittajan suururakan hoiti ylil Heikki Valkonen, varainhankinnan junaili ylil Ville Maijanen ja paino- yms. järjestelyt toteutti ylil Tomi Alajoki. VAPAAEHTOINEN PELASTUS- PALVELU Espoon Vapepan aluetoimikunta jatkoi vuosien perinteellä samassa johdon kokoonpanossa TaRun ja Esresin ohjauksessa. Puheenjohtajana toimi maj Seppo Sonkeri, varapuheenjohtajana ltn Erkki Stenman ja sihteerinä alik Ari Haavisto. Syyskuun loppuun mennessä olivat viranomaiset hälyttäneet Espoon Vapepan toimiin 11 kertaa. Näistä kolme oli ollut varuillaolohälytyksiä, jotka sovitun käytännön mukaan automaattisesti raukeavat, jollei vahvistusta kahden tunnin kuluessa tule. VUOSI 2005 YLEISÖ- JA PERINNETILAISUUDET Veteraanipäivänä TaRu järjesti Espoon Kulttuurikeskukseen LAPIN SOTA-näyttelyn, joka oli yleisömenestykseltään suurin, mitä Kulttuurikeskuksen tiloissa koskaan oli järjestetty. Näyttely sai erityisen paljon myönteistä julkisuutta. Hyvin mieleenpainuvia olivat veteraanien aktiivisen osallistumisen lisäksi lukuisat koululuokkien vierailut ja näiden oppilaiden kyltymätön lisätiedon tarve. Havainnollinen oli myös kymmenen metriä leveä panoraa- 95

32 Helsingin Reserviupseeripiirin 1. varapuheenjohtajana toimi ylil Ville Maijanen ja hallituksen jäsenenä ylil Arto Pulkki. MAANPUOLUSTUSKOULUTUS Veteraanipäivän tilaisuus Kulttuurikeskuksen aukiolla ma Lapin maastosta ja siihen taidolla maastoutetut havainnolliset miinoitteet. Lipunnosto ja seppeleenlasku järjestettiin perinteiseen tapaan Espoon Vanhalla Kirkolla Tilaisuuksien järjestämisestä vastasivat kapt Jussi Hyvärinen ja ylil Arto Pulkki. TaRu osallistui kaatuneiden muistopäivän ohjelmaan Espoon Vanhalla Kirkolla oli MEIDÄN ISÄ -tapahtuma kauppakeskus Sellossa. TaRu järjesti sinne erittäin suositun laseraseammunnan ja suoritti samalla jäsenvärväystä yhdessä Espoon Reserviläisten kanssa. Vapepa esitteli samassa yhteydessä monipuolista toimintaansa. Itsenäisyyspäivän juhlallisuudet aloitettiin TaRun komennossa lipunnostolla Tapiolan kulttuurikeskuksen aukiolla, jonka johti kapt Veli-Heikki Saari. Seppeleenlasku sankarihautausmaalla Espoon Vanhalla Kirkolla seurasi klo Jouluaattona TaRu järjesti kunniavartion Espoon Vanhan Kirkon sankarihautausmaalla yhdessä Espoon-Kauniaisten Reserviupseerit ry:n kanssa. TaRun osastoa johti ylil Tomi Alajoki. TaRulaisia osallistui reserviläisten pääharjoitukseen kesällä TaRu pyrki omalta osaltaan edistämään puolustusvoimien reservin koulutustyöryhmän työskentelyyn liittyviä tavoitteita reserviupseerien koulutustarpeiden huomioimiseksi. Tarulaisia osallistui myös Läntisen Maanpuolustusalueen POUTA 05 - pääsotaharjoitukseen TaRu osallistui aktiivisesti RUL:n koulutustoimikunnan työskentelyyn ja Kriisi- ja sotilasjohtaminen kurssien suunnitteluun ja järjestämiseen. Helsingin Reserviupseeripiirin koulutustoimikunnan työskentelyyn osallistuivat ylil Arto Pulkki ja ylil Ville Maijanen. Nuorisotoimikunnassa toimi ylil Heikki Valkonen. Turvallisen ampujan kurssin luento, ennen ammuntaa Padasjoen talvipäivillä AMPUMATOIMINTA TaRun pistooliammunnan harjoitukset pidettiin Poliisiammattikorkeakoulun 10 - paikkaisella ampumaradalla Otaniemessä. Vuoden aikana harjoiteltiin 12 kertaa. 96