Elonkirjo. Mäntsälän luonnonsuojeluyhdistyksen

Transkriptio

1 Elonkirjo Mäntsälän luonnonsuojeluyhdistyksen 30v Juhlajulkaisu 1

2 Missä mennään Mäntsälän luonnonsuojeluyhdistys perustettiin 30 vuotta sitten. Kolme vuosikymmentä on pitkä aika, vai onko? Maapallon noin 5 miljardin vuoden iästä se on mitättömän pieni jakso, mutta ihmisiässä se on jo aika pitkä aika, ainakin jos kysyy 15-vuotiaalta. Jos kysyy yli 90-vuotiaalta, vastauksena saattaa olla, että ollaanhan sitä oltu eläkkeellä sen verran. Tähän yhdistyksen 30 vuoteen sisältyy vuosituhannen vaihde, jota vähän pelättiin, sortuuko tietoyhteiskunta vai ei. No ei sortunut, mutta vauhti kiihtyy. Tietokone on mullistanut tämän 30 vuoden aikana kaiken, yhdistyksen perustamisen aikaan kukaan ei kirjoittanut pöytäkirjoja, eikä mitään muitakaan papereita omalla tietokoneella. Nyt kirjoittelen tätä tekstiä kannettavalla tietokoneella ja muutama minuutti sitten katsoin, onko sähköpostia, no olihan siellä roskapostin seassa pari oikeaa asiaakin. Kun aloin miettiä, mitä kirjoittaisi juhlajulkaisuun, tuli mieleen, että pyydänpä sähköpostitse muutamilta yhdistysläisiltä ja yhdistyksen kanssa tekemisissä olleilta kirjoituksia julkaisuun. Nyt pyynnöstä on kulunut yli kuukausi, mutta vieläkin odottelen juttuja sähköpostitse. Puhelimitse ja henkilökohtaisesti pyysin kirjoitusta muutamalta, joilla ei ole tietokonetta; yllätys yllätys - nämä sähköpostittomat tuottivat kirjoituksen muutamassa päivässä. Eli nopeus ja tehokkuus ovat kovin suhteellisia asioita. Mutta nyt meillä on kasassa joukko kirjoituksia, jotka ovat syntyneet kirjoittamisen ja sanomisen ilosta ja saatte tuonnempana itse arvioida kirjoituksia. Minun mielestäni ne kaikki ovat erinomaisia, persoonallisia ja tekevät tästä julkaisusta meidän julkaisun. Näissä jutuissa pohditaan maailman menoa, rakennetaan Suomen vanhinta yksityistä lintutornia, käydään linturetkillä, ihmetellään uraanin louhintaa, sukelletaan metsän syleilyyn, kerrotaan maatilan pidosta harrasteena jne. Nämä kirjoitukset ovat osa sitä elonkirjoa, joka tekee ympäristöstämme rikkaan ja antoisan. Mitä yhdistys (me) on saanut aikaan? Tämä viimeisin 10 vuotta on pääosin ollut hiljaisen luonnossa puurtamisen aikaa. Sandberginpellosta on tullut oikea perhosparatiisi ja nyt alue on saatu ostettua valtiolle, joten alueen tulevaisuus kulttuuribiotooppina ja perhoskeitaana on siltä osin turvattu. Mutta se vaatii jatkuvaa työtä, mutta yhdistys on ainakin pannut 15 vuodessa alulle erinomaisen kohteen. Toinen pitkän talkoopuurtamisen työn tulos on Kotojärven laavu, josta on muodostunut mäntsäläläisten ja kauempaa tulevienkin pyhiinvaelluskohde. Kuusi vuotta kohdetta on rakennettu ja hoidettu lähes päivittäin ja tulos näkyy. Kaikki on kohdallaan ja kävijät voivat vain ihmetellä, miten alue on pysynyt niin siistinä ja tyylikkäänä. Yksinkertainen vastaus on pyyteetön talkootyö, aika ja paneutuminen kohteen kehittämiseen. Esimerkkinä ovat monisatavuotisista mäntyrungoista valmistetut lintujen ruokinta-automaatit ja maastoon sopeutuvat laavu ja puulaavu. Vihdoin myös Kotojärvi-Isosuon Natura-alue on saatu hankittua valtiolle ja kun Metsähallituksen luontopalvelut on saanut ennallistamistoimet loppuun, on alue valmis luonnonsuojelualue. Hirvihaaran pönttöpajalta on näiden vuosien aikana lähtenyt tuhatmäärin asumuksia linnuille ja muille tekokoloja kaipaaville lukemattomille eläimille. 2

3 Ehkä suurin voitto mäntsäläläiselle luonnolle on ollut lentokenttähankkeen torjunta Hirvihaaran Telakopinkalliolla. Tätä suurta voittoa luonnon hyväksi ei voi millään lukea yksistään luonnonsuojeluyhdistyksen ansioksi, vaan ympäristön asukkaat, isännät, emännät ja muut tahot tekivät varmasti suurimman työn. Tämän lentokenttähankkeen aikana olen saanut suurimman ja mieleenpainuvimman tuen luonnonsuojelutyölleni. Oli suorastaan liikuttavaa kuunnella kun kotikyläni Ohkolan täysi nuorisoseuran salillinen ihmisiä antoi puheenvuorolleni raikuvat aplodit. Tämänkaltaista palautetta ei unohda koskaan. Nyt vain tutustumaan elonkirjoon tässä julkaisussa ja sitten oikeasti luontoon nauttimaan siitä mitä meillä täällä Mäntsälässä on. Olli Elo Mäntsälän luonnonsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja Elonkirjo = Biologinen monimuotoisuus = Elollisen luonnon monimuotoisuus, joka ilmenee genotyyppien, lajien ja biotooppien runsautena. 3

4 Olli Elo Mäntsälän luonnonsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja Olen 54-vuotias paljasjalkainen mäntsäläläinen luonnonharrastaja. Luontoharrastukseni sai alkunsa Kellokosken yhteiskoulun luontokerho Ursuksessa. Luonnonsuojeluyhdistystoimintaan liityin 1979 Keravalla. Mäntsälän luonnonsuojeluyhdistykseen liityin 1980? Olen ollut puheenjohtajana vuodesta 198 lähtien. Mieluisimmat matkakohteet kotimaassa: Tunturilappi ja meren saaristo. Ulkomailla: Baltian maiden maaseutu ja Itämeren rannikko. Antoisin luonnonsuojelutyö tällä hetkellä: Suomalaisen rikkaan maaseudun perinnemaiseman rippeiden vaaliminen ja hoito (Sandberginpelto). Miten kiinnostuin luonnosta Oli mukavaa lähteä tuntemattomaan metsään isän kanssa, ensin polkupyörällä ja sitten kävellen metsäpolkuja pitkin. Siihen aikaan oli eläinten metsälaidunnus vielä yleistä ja se loi kulkemisen oman jännitteensä, törmääkö hevosiin vai sonnimulleihin. Liekö sieltä nuoruudesta peräisin pelkoni suuria eläimiä kohtaan, josta olen vasta viime aikoina päässyt irti. Syksyisin mentiin karpaloon Suursuolle/ Pietarojansuolle ja nämä reissut olivat erityisen mieleenpainuvia. Ojittamattomassa suossa oli jotain mystistä ja suurta luonnon suuruutta. Jossain vaiheessa isä osti Ohkolan peruskartan ja se avasi minulle aivan uuden maailman, ympäristöä pääsi tarkastelemaan lintuperspektiivistä! Siitä lähtien olen ollut karttafani. Kirjoituspöydän laatikot pursuavat karttoja, joten se juuri tarvitsemani kartta on aina hukassa. Nykyisin netti on luonut aivan uuden mahdollisuuden karttojen tarkasteluun maailmanlaajuisesti. Jo kansakouluaikoina toveripiiriini ilmaantui luonnosta innostuneita kavereita. Erityisen mieleenpainuva oli siilitukkainen Helsingistä muuttanut kaveri, jolla oli euroopansarvikuonokas-kovakuoriainen taskussaan, kova kundi. Tämä Paavo Posti oli sitten Kellokosken keskikoulussa luontokerhon puheenjohtaja ja siitä lähtien olemme pitäneet yhteyttä. Paavo soittelee minulle vähintään kerran viikossa, viimeksi tänään (31.12.)hän kertoi nähneensä pikkusirkun, valkoselkätikan, kurjen ja tukka- ja lapasotkan risteymän. Nuoruudessa luodut kaveri/harrastussuhteet voivat siis jatkua läpi elämän. Harmillista, että nykyisin luontokerhotoiminta on koululaitoksessa ilmeisesti lähes loppunut. Nuorena pitää saada kavereita harrastuksiinsa mukaan, harva jaksaa/uskaltaa yksin harrastaa. Minulle luontokerho oli koulun parhainta antia, muu ei juuri sytyttänyt. Valitettavasti luontokerhon nuori viehättävä naiskuraattori Helmi-Irene Saurola lähti suorittamaan lisäopintoja Helsinkiin ja jäi sitten pääkaupunkiin opettajaksi. En tiedä miten oikeasti on, mutta samanaikaisesti meikäläisen koulumenestys romahti ja koulunkäynti jäi tuplaviidennen suorittamiseen. Vuosi 2006 lopuillaan Tätä kirjoittaessani raketit paukkuvat ulkosalla vesisateessa, missä talvi viipyy, vai oliko se jo silloin marraskuun alussa. Maailmanlaajuiset ympäristöongelmat ajautuvat mieleen näitä poikkeuksellisia ilmoja ihmetellessä. Suuri keltainen vaara Kiina vaikuttaa nykyisin yhä enemmän maapallomme hyvin/ pahoinvointiin. Kiina tupruttaa yhä kiihtyvällä vauhdilla saasteita ilmakehään, mikä vaikuttaa koko maapallolla. Tuo ärsyttävä tulitteiden rytinäkin on Kiinasta peräisin. Suomalaiset ostavat miljoonilla euroilla halpoja kiinalaisia raketteja, jotka on valmistettu maassa, jossa työsuojeluun ei juuri panosteta. Suomalaiset ovat muutenkin kilvan Kiinan markkinoilla kiihdyttämässä taloudellista kasvua. Niin että samassa ääriään 4

5 myöden täydessä veneessä tässä ollaan kaikkialla maapallolla. Mutta epätoivoon vaipumisella ei mitään voiteta, täytyy toimia niin kauan kuin pystyy. Minulle tärkeitä vuodenvaihteen tapahtumia ovat olleet talvilintulaskennat. Kotikylässäni Ohkolassa olen laskenut niitä yli 40 vuoden ajan ja Kotojärvelläkin jo kohta 30 vuotta. Nyt ne ovat jo suoritettu ja voi keskittyä muihin tekemisiin. Tällä hetkellä olen tekemässä keltasirkuille sopivaa ruokinta-automaattia. Keltasirkut ovat todennäköisesti ensimmäinen lintulaji, joka on ihmisen ansiosta pystynyt täällä Suomessa talvehtimaan. Ensiksi sirkut hyödynsivät maahan varisseita jyviä ja jossain vaiheessa sitten alettiin laittamaan lyhteitä varta vasten linnuille ainakin jouluna. Viime vuosikymmeninä on tapahtunut lintujen ruokinnassa suuri muutos. Linnuille on alettu syöttää tonnikaupalla ulkomaista auringonkukan siementä pienissä automaateissa. Automaateista eivät keltasirkut osaa syödä, eikä niille auringonkukka kelpaakaan. Keltasirkut ovat lumisina talvina hätää kärsimässä, kun kauraa ei ole juuri missään saatavilla. Riistaruokinnat ovat ilmeisesti tällä hetkellä ainoita keltasirkkujen suosimia ruokapaikkoja. Keltasirkku ruokailee maassa ja se vaatii isoja alueita, parvilintu kun on. Lintuinfluenssahysteria ja rottakammo ovat koituneet keltasirkun vahingoksi. (kuva keltasirkkuautomaatista) Tästä automaatista keltasirkut toivottavasti oppivat syömään, ainakin automaatin alta, jonne närhet ja tintit ovat kauranjyviä roiskineet etsiessään jotakin niille maistuvampaa. Linnunpönttöjäkin tulee tehtyä jatkuvasti, vaikka olisihan se järkevämpää että tikat tekisivät kolot lahoihin puihin kolopesijöiden tarpeisiin. On vähän hullua, että ensin puu kaadetaan, viedään sahalle ja sitten laudoista tehdään pönttöjä. Ihminen tosin tekee paljon hullumpiakin tekoja, kun se on niin levoton, että jatkuvasti pitää tehdä jotain. Nuotion sytytys Kotojärven laavulla Osta kaupasta kunnollisia tulitikkuja, esimerkiksi SAMPO pitkät tulitikut ovat kelvollisia. Halpatulitikut kannattaa jättää kauppaan, sillä ne tulevat tosiasiallisesti kalliiksi, kun niitä joutuu raapimaan puoli laatikkoa tulen sytyttämiseksi. Lisäksi halpatikut ovat vaarallisia niistä sinkoilevien materiaroiskeiden takia. Kesällä varmista ennen lähtöäsi, että ei ole metsäpalovaroitus, koska silloin ei määräysten mukaan voi avotulta metsäalueelle tehdä. Kun lähdet nuotiolle, tarvitset vain tulitikut, unohda paperi ym. nuotiolle kuulumaton kotiin. Mene puulaavulle ja etsi sieltä kuivaa puuta. Sitä on yleensä laavun sisällä, mutta joku aina heittää sinne märkääkin puuta. Kuivan puun tunnet painosta, se on huomattavasti kevyempää kuin tuore puu. Tuore puu tuntuu iholle kostean nihkeältä, kuiva kuivalta. Puulajin valinta Havupuu räiskyy mukavasti palaessa, mutta joskus puun sisällä olevat pihkataskut poksahtavat oikein kunnolla ja sinkoavat kipinöitä ympäriinsä. Kannattaa pysytellä nuotiosta vähän kauempana, ettei vaatteisiin tule reikiä. Lehtipuu ei rätise eikä pauku, mutta sitä on laavulla vähemmän, joten varatkaamme se esimerkiksi lapsiperheille. Pihkainen puu on parasta sytytykseen. Pihkaisuutta on esimerkiksi puun haaran tai vioittuneen alueen kohdalla. Halkaise kirveellä muutama puu aika pieniksi klapeiksi. Jos mukanasi on puukko, veistä puusta kiehisiä, eli vuole puukolla ohuita lastuja niin että ne jäävät puuhun kiinni. Jos sinulla ei ole puukkoa, silppua kirveellä muutama aivan ohut keppi/rima niin, että pystyt käsivoimin katkomaan ne lyhkäisiksi murretuiksi palasiksi. Ota sitten tuohta, sitä voi aina irrottaa koivuklapeista, jos ei ole valmiina. 5

6 Jos on kesä Aseta nuotiopaikan pohjalle sytykkeet ristikkäin tai isompaa puuta vasten, aseta tuohi väliin ja sytytä SAMPO-tikuilla. Lisää pieniä puita vähitellen ja kun nuotio palaa jo kunnolla, voit lisätä isompia puita. Nuotion muodosta on monta koulukuntaa, mutta muodolla ei ole väliä, kunhan se palaa kunnolla. Nuotiopuiden pitää olla riittävän lähellä toisiaan, mutta ei kuitenkaan liian tiiviisti, ettei hapen saanti vaikeudu. Ns. kirkkonuotio eli pyramidimainen rakennelma on kovalla sateella hyvä, kun se estää sateen pääsyn suoraan liekkeihin. Kun olet lopettanut nuotiotoimet, makkaranpaiston tms. odota että nuotio palaa loppuun. Nuotiota ei yleensä tarvitse tällaisessa rakennetussa kivetyssä/sorastetussa paikassa erikseen vedellä sammuttaa. Veden kaataminen nuotioon hankaloittaa seuraavien nuotiolle tulijoiden nuotion sytyttämistä. Mutta muista, että Kotojärven hyvin rakennetulle nuotiopaikallekaan ei saa metsäpalovaroituksen aikana avotulta tehdä! Jos on talvi (lunta nuotiopaikalla) Ota kunnollisia tulitikkuja lähtiessäsi nuotiopaikalle. Kaikenlaiset kaasusytyttimet kannattaa kokonaan unohtaa, sillä pakkasella ne eivät toimi. Aseta isoja kerran halkaistuja eli puolikkaita puita vieri viereen lumen päälle runsaasi, sitten toinen kerros ristikkäin. Aloita vasta sitten nuotion rakennus niiden päällä aivan samaan tapaan kuin kesällä suoraan pohjan päälle. Tässä on kysymyksessä nuotion ylhäältä sytytys, jota suositellaan nykyisin tulisijojen sytytykseen. Tällä tavoin saavutetaan puun puhtaampi palaminen. Kun olet lopettanut nuotiotoimet, anna nuotion palaa itsekseen loppuun. Sitä ei tarvitse mitenkään sammuttaa eikä vahtia. Talvella nuotion sammuttaminen esimerkiksi lumella on kiusantekoa seuraaville nuotiolle tuleville. On talvi tai kesä Kun poistut nuotiolta/laavulta, laita kaikki esineet niille kuuluviin paikkoihin. Käyttämättömät puut pitää viedä takaisin puulaavulle, älä jätä niitä nuotion viereen, äläkä laavun alle tai muuhun niille kuulumattomaan paikkaan. Vie mukanasi kaikki tuomasi roskat ja vie muidenkin roskat mennessäsi, jos eivät itse ole sitä älynneet. Nuotiossa ei pidä polttaa käytännössä mitään tuomiasi kääreitä tai pakkauksia. Nuotio ei ole polttolaitos, eikä roskis! 6

7 Anita Piipponen eläkeläinen Olen syntynyt Pukkilan Kanteleella. Olen muuttanut vuonna 2000 puolison kanssa Mäntsälään. Luonnonsuojeluyhdistykseen liityin vasta v. 2006! Mitä luonto merkitsee minulle? Olen osa luontoa, en sen yläpuolella. Mieluisimmat oleskelupaikat ja unohtumattomat luontoelämykseni olen hakenut Pohjois-Karjalan ja Kuhmon erämaissa. Hienoin paikoista, joissa olen retkeillyt, on Patvinsuon kansallispuisto. Tietysti on Kantele lintujärven ympäristöineen. Siellä mieli lepää. Pieni luonnonsuojelun hyväksi tekemäni puuha oli Pukkilassa vuonna Osallistuin silloin nimien keruuseen uraanikaivoshanketta vastaan! Mitä pahaa kaivoksessa olisi? Uraanikaivos uhkaa alueen luontoa ja terveellistä elinympäristöä. Uraaninlouhinnasta syntyvä radioaktiivinen hiekka varastoidaan korkeiksi jätekummuiksi ja radioaktiivinen liete sijoitetaan patoaltaisiin. Kaivostoiminta vaatii runsaasti vettä. Koko Porvoonjoki ympäristöineen saastuisi. Uraanikaivoksesta leviäisi ympäristöön radioaktiivista pölyä sekä radonkaasua ja myrkyllisiä raskasmetalleja, jotka aiheuttavat mm. syöpää. Vaarana olisi vesistöjen ja pohjavesien täydellinen pilaantuminen. Uraanikaivokset ovat aiheuttaneet vakavia vahinkoja eri puolilla maailmaa. Asukkaita on pakkosiirretty pois asuinsijoiltaan kaivostoiminnan tieltä. Valtaushakemukseen kuuluvat alueet edustavat Suomen vanhinta muinaiskulttuuria, joka ulottuu Orimattilasta ja Pukkilan Naarkoskesta Askolan halki lähelle Porvoonjoen suulla sijaitsevaa muinaislinnaa. Porvoonjoki on ikiaikainen väylä, jota pitkin esi-isämme tänne saapuivat. Vielä on paljon alueella löytämättä esineistöä ja muinaisten asuinalueiden paikkoja. Jääkausikin muotoili maisemaa tehden kallioon komeat hiidenkirnut Askolaan. Porvoonjoen väylä on myös ilmakanava ja tienviitta lintujen kevät- ja syysmuutolle. En hyväksy, että tänne taajaan asutulle alueelle tulisi uraanikaivoksia. Ei niistä kansalaisille olisi mitään hyötyä. Saastunut ympäristö ja pilaantuneet pohjavedet vain olisivat muistomerkkinä seuraavat vuotta. 7

8 Luonnonsuojelu ja historia Muutin perheineni Ohkolaan kesällä Koska Ohkola on oikea maalaiskylä, aloin ottaa selvää, mitä rauhoitettuja alueita täällä on. Kirjastosta löysin maa- ja metsätalousministeriön luettelon luonnonsuojelulain perusteella rauhoitetuista alueista. Työmatkat Helsinkiin kuljin linjaautolla. Esipuheessa kerrottiin, että suomalaissyntyinen A.E. Nordenskiöld oli vuonna 1880 ehdottanut valtionpuistojen eli kansallispuistojen perustamista Pohjoismaihin. Luin eteenpäin, mutta samalla mietin - Nordenskiöld, onko hän se Mäntsälän suuri poika. Kirjasessa ei ollutkaan muuta kiinnostavaa kuin tämä esipuheen maininta kansallispuistoehdotuksesta. Etsin käsiini lisää aineistoa, sillä minua alkoi kiinnostaa, miksi Nordenskiöld oli ehdotuksensa tehnyt, miksi hän halusi rauhoittaa maita. Sain käsiini Per Brahes minne juhlalehden, jossa ehdotus oli aikoinaan julkaistu. Nordenskiöldin ajattelun oleelliset piirteet näkyvät jo ensimmäisessä kappaleessa: Päivä päivältä käy yhä ilmeisemmäksi se vaikutus, joka viime vuosisadan suurilla keksinnöillä on ollut meitä ympäröivään luontoon. Maaseudun syrjäisimmässäkin sopukassa risteilee ennen pitkää rautateitä ja sähkölennättimiä, sahoja ja muita erilaisia tehtaita perustetaan salomaille, ja ne keräävät lukuisan asujaimiston ammoisista ajoista asumattomaan seutuun; kun maanviljelys perustuu tieteelliselle pohjalle, saavat viljelijät runsaan sadon vaivojensa palkaksi sielläkin, missä maata ennen pidettiin arvottomana; järviä lasketaan, soita ja rämeitä kuivataan, metsää hakataan, uusia metsämaita istutetaan ja entiseen tapaan hoidotta kasvanutta metsää ruvetaan kohta pitämään yhtä varmana huonon metsätalouden merkkinä kuin luonnonniityt ovat huonon niittyjenhoidon ja kaskenpoltto huonon maanviljelyksen merkkejä. Tämä muutos tuo onnea ja hyvinvointia miljoonille ihmisille ja soveltuu eri maiden kehittymisen oikeaksi mittapuuksi. Kaikki sivistyskansat voivat tällä alalla saavuttamistaan edistysaskeleista olla ylväämpiä kuin väkivallan tiellä hankkimistaan voitoista. Mutta samalla on jotakin masentavaa siinä ajatuksessa, että jälkeläisemme tuskin voivat saada selvää käsitystä isiensä maasta. Eurooppalaisia esikuvia Nordenskiöldillä ei voinut olla huolimatta siitä, että jo viitisenkymmentä vuotta aikaisemmin oli Saksassa muodostettu luonnonsuojelualue. Sen perustamisen syynä oli hyötyajattelu niin kuin monissa muissakin luonnonsuojeluhankkeissa, joita jo jopa satoja vuosia aikaisemmin oli tehty tiettyjen metsien suojelemiseksi tai tiettyjen eläinten metsästämisen kieltämiseksi. Suomessakin oli suojeltu yksittäisiä alueita kruununpuistoina. Keisari Aleksanteri I kävi sotilaallisella tarkastusmatkalla mm. Punkaharjulla kesällä Keisarin sanotaan ihastuneen alueen luonnonkauneuteen ja antaneen määräyksen, että Punkaharjun puustoa ei enää saa hakata ja kaskeaminen on lopetettava. Harjualueen siirtyminen valtion kruununpuistoksi päätettiin Suomen senaatissa vuonna Toisena kruununpuistona perustettiin vuonna 1842 Imatran kruununpuisto, johon kuului Imatran koski ympäröivine alueineen. Kuuluisuutta Imatran koskelle nähtävyytenä oli tuonut jo keisarinna Katariina II:n vierailu Imatralla vuonna Kolmantena kruununpuistona perustettiin Aavasaksan kruununpuisto vuonna 1878, kun valtio oli saanut vaaran lakialueen. Pian sinne rakennettiin ns. keisarinmaja. Myös Aavasaksalla oli jo vankat perinteet kauniina luonnonnähtävyytenä. Vuoden 1851 metsäasetuksessa oli termi kruununpuisto eli valtionpuisto, joka tarkoitti valtionmaasta metsätalouden harjoittamiseen erotettua aluetta. Vanhat kruununpuistot olivat suojeltuja alueita, ne kaikki oli perustettu esimerkeiksi luonnonkauniista paikoista. Nordenskiöldin ehdotus lähti kansallispuistojen monipuolisuudesta: Paitsi rehevää metsä- ja niittymaata tulisi puistoon kuulua vuoria ja järviä, kangasta ja suota, jottei se tarjoaisi yksipuolista kuvaa. Sen alue voisi näin ollen laajeta paljon suuremmaksi kuin siinä oleva nykyisin viljelyskelpoinen, toisin sanoen arvokas maa-ala on. Keskustelu Nordenskiöldin ehdotuksesta jäi Suomessa melko vähäiseksi. Vain muutaman tieteellisen seuran kokouksissa siitä keskusteltiin. Nordenskiöldin esille nostamaa asiaa vei eteenpäin tehokkaasti saksalainen Suomessa ja Ruotsissa vieraillut professori Hugo Conwentz, jota pidetään yleisesti luonnonsuojeluaatteen keksijänä ja isänä Euroopassa. Conwentz kirjoitti ensimmäiset luonnonsuojelua koskevat kirjoituksensa kuitenkin vasta parikymmentä vuotta Nordenskiöldin ehdotuksen jälkeen. Kansallispuistoideologian tai yleensä luonnonsuojeluaatteen alkupisteenä voidaan pitää tiettyjen eläin- tai kasvilajien rauhoittamista. Englannissa hyväksyttiin Henrik VIII:n aikana vuonna 1534 laki, jonka mukaan 8

9 piti karttaa riistalintujen tuhoamista siten, että tiettyjen lintujen munia ei saanut kerätä näitä lintuja sai tosin metsästää. Sveitsissä rauhoitettiin eräitä alueita metsästykseltä vuonna Saman tyyppisiä rajoituksia ja kieltoja määrättiin monissa maissa, usein rajoitukset olivat määräaikaisia eli kun ensin kiellettiin jonkin linnun tai eläimen metsästys joksikin aikaa, niin hetken päästä sitä sai taas metsästää ja saaliit olivat tietysti nyt parempia kuin ennen rauhoitusta. Myös Nordenskiöld alkoi jo 1860-luvulla vaatia tiettyjen arktisten eläinten pyynnin rajoittamista Huippuvuorilla, jonne teki puolet kymmenestä arktisesta tutkimusmatkastaan. Rajoitusvaatimuksilla pyrittiin saamaan ryöstömetsästys kuriin ja pahimmissa tapauksissa suojelemaan tiettyjä lajeja sukupuuttoon kuolemiselta. Nordenskiöldin tutkimusmatkoilla mm. mursuja pyydystettiin tutkimustarkoituksiin tutkittiin mm. mahalaukkujen sisältöä ja havaittiin, että mursut syövät vain tiettyjä simpukkalajeja. Noin kaksi tonnia painava mursu etsii ravintonsa m syvyydessä merenpohjasta, jossa simpukat ovat kaivautuneina pohjasaveen. Mursu tonkii ne torahampaillaan esille savesta. Puruhampaillaan ja kielellään se ottaa pehmeän eläimen kovasta kuoresta. Mursu on todellinen arktinen eläin, sillä se elää vain ajojäiden läheisyydessä. Toinen todellinen arktinen eläin on jääkarhu, jonka pääravinto on hylkeet, joita se pyydystää jäältä. Hollantilaiset löysivät Huippuvuoret ja Karhusaaren vuonna Kävi kuitenkin niin, että englantilaiset huomasivat ensimmäisinä saarten rikkaudet. Englantilainen Stephen Bennet oli Karhusaarella useita kertoja vuosina Kerrotaan, että kerran tapettiin kuudessa tunnissa mursua, joiden rasva keitettiin öljyksi. Bennetin vierailujen jälkeen Karhusaarella ei juuri mursuja enää ole tavattu. Vuonna 1607 sinne purjehti toinen englantilainen, Henry Hudson, joka pyrki Kiinaan suoraan pohjoisnavan kautta, mutta tuli Huippuvuorille ja huomasi siellä olevan paljon valaita. Hudsonin pian ilmestynyt matkakertomus levitti tietoa valaista ja useita englantilaisia valaanpyyntialuksia kävi säännöllisesti Huippuvuorilla vuosittain. Matalille hiekkarannoille rakennettiin suuria valaanrasvan keittämöitä. Traani oli tärkeä kauppatavara, jota käytettiin mm. saippuan ja kynttilöiden valmistuksessa. Paksun rasvakerroksen ohella valaista otettiin talteen hetulat, mursuista nahka ja torahampaat. Hetuloita käytettiin kalanluina hienoimmissa korseteissa. Eläinten ruhot työnnettiin mereen hyödyttöminä. Vuoden 1861 matkalla Nordenskiöld nousi ensimmäisen kerran maihin Moffenin saarelle, joka on kooltaan 4-5 km 2. Saari on juuri 80. leveysasteen pohjoispuolella. Moffen on matala, muutaman metrin korkuinen hiekka- ja sorasaari Huippuvuorten pohjoisrannikolla. Se on ollut kautta aikain mursujen suosima lepopaikka, sillä ruoan perässä sukeltaminen on eritäin raskasta. On olemassa runsaasti vanhoja kertomuksia ja tarinoita mursujen, valaiden, hylkeiden, tiettyjen lintujen tai muiden eläinten ryöstömetsästyksestä Huippuvuorilla, mutta vielä vuoden 1861 matkakertomuksessa kerrotaan kolmen tiedemiehen, joista yksi oli Nordenskiöld, dramaattisesta kävelyretkestä saarella: Yksitoikkoisella maalla näimme valkoista, joka näytti kalkkikiveltä. Kohtasimme siellä niin surullisen näyn, ettemme luultavasti koskaan unohda sitä. Valkoinen massa oli pelkkiä mursun luurankoja, sadoittain tai pikemminkin tuhansittain toistensa päällä. Nähtiin selvästi, että eläimiä oli tapettu vain torahampaiden takia ja jätetty muutoin koskemattomiksi. Tämä luuvuori saattoi laskea syntymisensä viime vuosisadasta tai Martensin ajasta 1600-luvulta, sillä suunnilleen niin kuin Martens kuvaa pyyntiä, sitä harjoitetaan edelleen täällä. Mursut väsyvät jäiden sulamisen jälkeen vedessä olemiseen ja nousevat sadoittain ja tuhansittain maalle lepäämään. Tätä hetkeä mursunpyytäjät käyttävät hyväkseen, hiipivät maalle ja tappavat keihäillä lähinnä rantaa olevia. Näistä muodostuu valli kauempana oleville, jotka epätoivoisesti pyrkivät rantaan tapettujen tovereidensa yli, mutta ne hakataan hengiltä. Metsästys oli vaarallista ja vaati miehiltä rohkeutta. Parhaimmillaan se tuotti laivan täyteen torahampaita, mursunnahkoja ja ihraa. Tosin monilta eläimiltä oli viety vain arvokkain eli torahampaat. Matkakertomuksessa kauhistellaan vielä veristä teurastusta: Tällainen pyynti pitäisi lopettaa. Pitäisi saada jokin järjestys pyyntiin Huippuvuorilla, missä nyt hillittömästi hävitetään haahkoja ja muita lintuja, mursuja, hylkeitä, poroja ja jääkarhuja. Muutoin on vaarana, että muutamassa vuosikymmenessä mursut kuolevat sukupuuttoon Huippuvuorten rannoilta, kuten Karhusaarella tai tulevat yhtä harvinaisiksi kuin jo nyt on länsirannikolla ja että sama kohtalo koskee pian muitakin eläimiä. 9

10 Nordenskiöldille on varmasti jäänyt mieleen Huippuvuorilla nähdyt ja koetut ryöstömetsästyksen jäljet ja vaikutukset eläinkantoihin. Vielä Vegan matka kirjassaan hän usean kerran viittaa joidenkin lajien suojelun tarpeeseen. Nordenskiöld seurasi aktiivisesti tieteellisiä julkaisuja ja keskustelua ja on ehkä tätä kautta saanut tiedon Yellowstonen kansallispuiston perustamisesta. Mutta mitään selvää tiedossa olevaa esikuvaa kansallispuistoista tai valtionpuistoista ei Nordenskiöldin ehdotukselle ole löytynyt. Ehdotusta kannattaa sen vuoksi pitää erityisen arvokkaana omana keksintönä. Ajatus kansallispuistoista syntyi Yhdysvalloissa. Yellowstonen alueen lobbaaminen alkoi luvulla, kun kongressi määräsi tekemään virallisen tutkimuksen alueesta. Geologeista, kasvitieteilijöistä, eläintieteilijöistä sekä taiteilijasta ja valokuvaajasta koostunut ryhmä tutki Yellowstonen luontoa, Kongressille laaditussa 500-sivuisessa raportissa ehdotettiin Yellowstonen kansallispuiston perustamista. Maaliskuun 1. päivänä 1872 presidentti Grant allekirjoitti lain, jolla perustettiin maailman ensimmäinen kansallispuisto. Suomen sanomalehdistössä Yellowstonen kansallispuistosta kerrottiin vasta vuosina Helsingforslehti julkaisi ison jutun, joka pohjautui saksalaisessa Augsburger Allgemeine Zeitungissa ilmestyneeseen melko perusteelliseen Yellowstonen kansallispuiston kuvaukseen jokikanjoneineen, geisireineen ja muine luonnonkauneuksineen. Se on tarkoituksena säilyttää alkuperäisessä kauneudessaan. Suomessa kansallispuistojen perustaminen eteni varsin verkkaisesti. Tärkeä sysäys asian etenemiselle oli Nordenskiöldin ystävän J.A. Palménin esitelmä Luonnon muistomerkkien suojeleminen Suomen maantieteellisessä seurassa vuonna Siitä otettiin suomen- ja ruotsinkieliset eripainokset, jotka tehokkaasti levittivät uutta tietoa suomalaisten luonnonystävien keskuudessa. Palménin keskeinen sanoma oli, että luonnonsuojelutyö voi alkaa missä tahansa ja siihen voi ryhtyä jokainen asiaan innostunut henkilö. Suuren yleisön, etenkin paikallisen väestön valppaus, harrastus ja uhrautuvaisuus on herätettävä eloon ja pidettävä yllä. Professori J.E. Rosberg esitti vuonna 1911, että pitäisi nopeasti saada luonnonpuistoja koskeva laki. Ajatuksen Rosberg sai Ruotsissa vastikään hyväksytystä luonnonsuojelulaista. Suojametsäkomitea ehdotti vuonna 1910 perustettavaksi kansallispuistot Pallastunturille ja Kemijärven Pyhätunturille, mutta ehdotus ei toteutunut. Ensimmäinen suojelualue syntyi yllättävän helposti, kun Justus Montell ehdotti Mallatunturia luonnonpuistoksi. Perusteena oli tunturin erittäin rikas tunturikasvisto. Tämä oli luonnonpuisto, jossa luvaton liikkuminen oli sakon uhalla kielletty, mutta tieteellistä tutkimusta sai tehdä. Luonnonsuojelulain valmistelu ja käsittely kaikkine mutkineen kesti runsaat 15 vuotta, mutta laki hyväksyttiin ja tuli voimaan vuonna Tämän lain myötä perustettiin kuusi luonnonpuistoa ja neljä kansallispuistoa. Nordenskiöldin ehdotuksesta oli ehtinyt kulua 58 vuotta. Myöhemmin kansallis- ja luonnonpuistoverkostoa on laajennettu huomattavasti. Martti Blåfield 10

11 Eija Hynninen Juureni ovat syvällä Mäntsälän maaperässä. Perheeseeni kuuluu aviomies ja neljä lasta. Hoidamme luomutilaa Ohkolan Kortistonkulmalla. Suhde luontoon on aina ollut arkipäiväinen ja tavallinen asia; Luontoa ei saa tuhota, mutta polttopuita tarvitaan. Tilallamme oli lampaita usean vuoden ajan, silloin kun lapset olivat pieniä. Valitettavasti lampaiden kasvatus ei elättänyt, joten oli pakko lähteä töihin. Maisemanhoitajina lampaat olivat verrattomia ehkä vielä jonakin päivänä lampaat jälleen hoitavat tilamme vesakoita. Tervehdyksenä juhlivalle Mäntsälän luonnonsuojeluyhdistykselle pohdin kirjoituksessani Kasvun moninaisuutta. Mäntsälä Kasvun paikka Hyvässä maaperässä kasvaa vahvat juuret ja tukeva runko. Runko haaroittuu ja kasvuun voi tulla mutkia, vuosikasvut ovat erilaisia. Turha varisee pois ja uutta tulee tilalle. Latva kurkottaa aina kohti valoa. 18- vuotias puu ei ole vielä kovin vankka, mutta se pyrkii jo tulemaan toimeen omillaan. Sukupolvien ketju tekee rungosta vankan. Hedelmät kypsyvät, kun yksiö tulee nähdyksi, kuuluksi ja ymmärretyksi. Tämä teksti on lainaus Mäntsälän lapsipoliittisesta ohjelmasta. Ei ole sattuma, että ohjelman symboliksi on valittu puu. Sillä haluttiin korostaa turvallista ja luonnonläheistä asuinpaikkaa luonnollista kasvua. Lapsen kasvaminen ja luonnon hyvinvointi ammentavat voimansa samankaltaisista asioista; vahvoista juurista, kasvurauhasta, ravinnosta, valosta. Toisaalla kasvun mittareina ovatkin talousluvut, väestönkasvu, yritysten määrä, tiet, kuljetuskalusto, luonnonvarojen hyödyntäminen. Luonnollisen kasvua varjostaa tehokkuus. Tehokkuus sopii äärimmäisen huonosti lapsen kasvuun ja monimuotoisen luonnon hyvinvointiin. Tehokasta arkea 2000-luvun Suomessa ovat tehoviljely, laatuaika, optiot, talouskasvu, kiire Monista Mäntsälän kylistä ja läheltä kirkonkylääkin löytyy vielä luonnonrauhaa. Metsiä, missä hiihtää ja rakentaa majoja. Linnuille pesäpuita ja ihmisille marjamaita. Mutta kun peruskallio jalkojen alla alkaa täristä ja kuorma-autoilla kalliomurske kulkee paluukuormassa läjitysmaata, tulee surullinen olo. Tämäkö on kasvun hinta? Kunnan strategiassa lukee hallittu kasvu! Hallittu kasvu ei toteudu, jos uusiutumattomia luonnonvaroja tuhlataan. Se ei toteudu, jos ihmiset säntäilevät kiireissään. Se ei toteudu jos kasvun mittana on tehokkuus ja talous. Siksi tarvitaan innostuneiden ihmisten työpanosta ja luontoarvojen esillä pitämistä! Omassa mielen maisemassani parhaina lapsuuden hetkinä muistan leikit Männyn alla. Tämän maiseman on tallentanut runoksi Alli Nissinen; Heipparalla, männyn alla meill on koti soma. Se on Heikin sekä Annan aivan ikioma. Savesta on vehnäleipä, marjat sokurina, koivunlehdet kuppeina ja kivet kasarina. Seinät havunoksista ja sammaleista saumat, käpylehmät karjana ja urpulammaslaumat. Kahvina on sadevettä, kermana on jälttää, sepä meidän kodissamme vallan hyvin välttää. 11

12 Olli Puustinen (s.1954) Mäntsälän luonnonsuojeluyhdistyksen jäsen Asunut Mäntsälän kirkonkylässä vuodesta 1988 alkaen. Luontoharrastus alkanut alakouluikäisen kiinnostuksella erilaisiin eläimiin, sitten repunkantajana isän metsästysretkillä. Lintuharrastus alkoi 1968, miltä keväältä on ensimmäiset muistiinpanot saapuneista muuttolinnuista. Mieluisimmat retkikohteet: kotimaassa Uusimaa (Porkkalanniemi ja Kanteleenjärvi) ja Pohjois-Karjala (Sääperinjärvi), ulkomailla Hiidenmaa Virossa. Antoisin luonnonsuojelutyö tällä hetkellä: luonnon-ja eläinsuojelun tukeminen, lisäksi pohjoiskarjalaisessa kansallismaisemassa sijaitsevan vanhan sukutalon ja sen ympäristön hoito Lintuharrastuksesta työn vastapainona ja hiukan muutenkin Kerron, kuinka lintuharrastukseni sai alkunsa 1960-luvun lopulla Joensuussa ja miten se on pitänyt pintansa tähän päivään saakka arkisen aherruksen tasapainottajana. Kaupunkien intoa puhkuvat koulupojat olivat 40 vuotta sitten suurin lintuharrastuksen kehittymiseen vaikuttanut tekijä. Kouluissa toimi vielä aktiivisia luontokerhoja. Näistä, tai kavereiden muuten innostamana, sai moni poika kipinän lähteä jonkinlaiset kiikarit kaulassa tutustumaan lähiseudun siivekkäisiin. Tyttöjä nämä retket eivät juuri kiinnostaneet joskus joku kävi hetken palelemassa siinä poikaporukassa ja epäilemättä ihmettelemässä mielessään eikö aikaa voisi paremminkin käyttää. Siellä meitä sitten keväällä seisoi kaupungin laidalla olevalla mäellä vaihtelevan suuruinen porukka eteläistä taivaanrantaa kiikaroiden ja uusia muuttolintuja kuumeisesti odottaen. Muiden harrastajien seura oli tärkeää oppimisen kannalta ja se toi harrastukseen myös sosiaalisen puolen. Mustavaris ja kottarainen oli jo kaatopaikalla nähty, ja nyt odotettiin kiuruja, piekanoita ja töyhtöhyyppiä. Hieman edistyneempi kaveri saattoi tyynesti ja itsetietoisesti todeta, että kolme Vanellusta Pyhäselän puolella tai Buteo pyörii vesitornin yllä, ja meikäläisellä loksahti suu auki: siis mikä? Kun sitten kotona etsin tietoa Olavi Hildénin oivallisesta Retkeilijän lintuoppaasta, alkoivat lajikuvausten lisäksi myös tieteelliset nimet vaivatta tarttua vielä tuoreisiin aivoihin. Meni muutama vuosi, ja nämä pojat lausuivat syntysanat niin komealta kalskahtaneelle Joensuun lintutieteelliselle yhdistykselle. Britit sanovat, että Once a birdwatcher, always a birdwatcher. Arvelen, että monella sen ajan lintuharrastajalla jonkinlainen kiinnostus lintuihin tai luontoon onkin säilynyt läpi elämän. On tuhat ja yksi tapaa harrastaa lintuja. Meidänkin porukoistamme muutamat putosivat pataan Obelixin tavoin ja heistä on tullut valtakunnankin mitassa johtavia ornitologeja, rariteettikomitean jäseniä, maailmanpinnojen kerääjiä tai rengastajia. Minulle, kuten varmaankin suurimmalle osalle meistä, lintujen tarkkailu on jäänyt vain sivujuonteeksi, mutta kuitenkin elämää merkittävästi rikastuttavaksi asiaksi. Tähänastisen, yli 25 vuotta kestäneen työurani olen toiminut lakimiehen tehtävissä Helsingissä. Viimeiset parikymmentä vuotta olemme asuneet Mäntsälässä, mistä elämän- ja retkikumppanini Päivi on kotoisin. Retkeilen etupäässä Mäntsälässä ja lähialueilla, mutta välillä luontevasti Helsingin puolellakin. Mäntsälässä aktiivinen luonnonsuojeluyhdistys on ollut myös paikallisia lintuharrastajia yhdistävä tekijä. 12

13 Linnut harrastuksena on siinä mielessä kätevä, että se kulkee aina mukana, kuten taskuun sopivat pienet kiikarit. Harrastus on myös sopeutettavissa hyvin kulloiseenkin elämäntilanteeseen. Vaikka aikaa varsinaiseen retkeilyyn ei olisi, ei toisaalta voi olla näkemättä lintuja. Niitä havaitsee työmatkoilla ja työpaikan ikkunastakin Lönnrotinkadulla. Työyhteisössäni sattuu olemaan pari muutakin lintumiestä, ja tietenkin laskemme vuosittaiset ikkunapinnamme, se ikään kuin kuuluu asiaan. Selvää on, että viihdymme työhuoneessa hyvin! Linnut kiinnostavat ihmisiä yleisestikin, ovathan monet niistä näkyviä ja kaikki kauniita. Niinpä on tavallista, että viikonvaihteen jälkeen työtoveri kertoo silmin nähden innostuneena lintuharrastajalle vaikkapa mökkimatkan varrella näkemistään joutsenista, pihapuun rungolla piipahtaneesta vihreän värisestä tikasta tai kyselee, minkä ihmeellisen linnun laulu mahtoi ikkunasta kuulua keskellä yötä. Siinä on mainio tilaisuus edistää lintujen tuntemusta ja kiinnostusta luontoon muutenkin. Tätä varten minulla on työhuoneen hyllyssä lakikirjojen joukossa myös lintukirja. Siitä katselemme sitten yhdessä, mitä työtoveri olikaan nähnyt tai kuullut. Lounastuntiretkeily on yhä suuremmassa suosiossa. Itselläni on kävelymatka oikeaan keitaaseen, Helsingin Yliopiston kasvitieteelliseen puutarhaan Kaisaniemessä. Helsingin melu häviää kun astuu portista puutarhaan. Tavallisesti siellä pyörii lounasaikaan useita lintuharrastajia. He esittävät äänetöntä pantomiimit aidettataivutellessaan, kyykistellessään ja kumarrellessaan pensaikkojen katveessa ja yrittäessään saada piileskelevän, ehkä hieman erinäköiseltä näyttäneen uunilinnun kiikariin. On virkistävää palata töihin, kun on saanut keskellä syksyistä Helsinkiä katsella pikkusieppoa, peukaloista tai mustapääkerttua. Ja jos lintuja ei sattuisi löytymään, ovat puut kasvitieteellisessä aina tavattavissa. Suurten ja uljaiden puiden olemuksessa on jotakin ajattoman levollista ja rauhoittavaa, vuodenajoista riippumatta. Kyllä kai niitä voisi halaamaankin mennä, mutta se viimeinenkin uskottavuuden ripaus siinä voisi karista... Luin jostakin, että pilvisenäkin talvipäivänä valoisimpaan aikaan tehdyllä kävelyllä saa enemmän mieltä piristävää valohoitoa kuin kaupasta ostetulla kaamosvalolampulla. Siinäkin siis hyvä syy käydä lintukävelyillä! Suuri yleisö ajattelee usein lintuharrastusta bongauksena. Pitää se osittain paikkansa. Kuitenkin uskon, että meistä varttuneemmista harrastajista mielenkiintoisinta on seurata laajalla rintamalla, mitä lintumaailmassa milloinkin tapahtuu. Tänä päivänä siihen on kaikkien aikojen mahdollisuudet. Vuosikymmenien aikana on kertynyt omaa kokemusta eri lajien esiintymisestä ja käsitys siitä, mikä merkitys milläkin havainnolla saattaa olla. Lintuharrastajan vuodenkierron seuraaminen painottuu lintujen liikehdintään. Keväällä on edessä monta iloista jälleennäkemistä, kun muuttolinnut saapuvat. Syksyllä runsas marjasato pihlajissa tuo tilhet ja rastaat aivan pihapiiriin. Tavallisten lajien elämän seuraaminen tuntuu yhä antoisammalta, vaikka kaikki tiedämme, että yllätykselliset havainnot ovat harrastuksen 13

14 Markku P. Mäkinen Hirvihaarasta Luontoasiaa hirvihaaralaisesta näkökulmasta Olen 63-vuotias, erityisesti linnuista kiinnostunut luontoharrastaja. Suosikkilintu on pyy! Luontoharrastus sai kai alkunsa, kun isäni oli innokas Mustijoella kalastaja ja aamuongella näkyi sorsia ja mm. töyhtöhyyppiä, jotka pikkupoikaa kiinnostivat. Muuten ensimmäiset töyhtöhyypät tulivat v kylän yhteispellolle ja pesivät myös. Hirvihaarassa ei ollut kuin kylänosan urheiluseura Mäkipuolen Pinnistys. Sen 11 jäsenestä suurin osa oli myös lintuluontoihmisiä, nuoria poikia. Mieluisin matkakohde kotimaassa on Järvi-Suomi, myös Käsivarsi, Kilpisjärven tunturit. Ulkomailla mieleen painuvin: Borneon saari on ollut elämys. Luonnonsuojelutyö: Multakorven alueen kehittäminen lehtomaisemmaksi. Tavoite on, että satakieli vielä joskus pesisi alueella! Toimena on pitää myös olosuhteet Multakorven tekolammissa sellaisena, että vesiliskot ja erilaiset korennot niissä viihtyisivät! Hirvihaaran linnuista ja tornista Olen joskus ajatellut itsekseni, että on ollut suuri onni syntyä maalle pieneen kylään tällä maalaisjuntin luonteella. En todellakaan ole koskaan viihtynyt kaupungeissa. Käydä voi, mutta äkkiä takaisin, on periaate niin täällä Hirvihaarassa kuin muuallakin Suomessa luvuilla eivät ihmiset paljon luonnonsuojelusta puhuneet. Oli toki joitain edellä aikaansa kaukonäköisiä. Tulee mieleen Pekka Nuorteva ja Yrjö Kokko, jotka esiintymisellään tekivät minuun niin kuin kavereinihinkin vaikutuksen myös kirjoillaan. Ennenhän oli tapana luonnossa liikkujien ampua kaikki muu liikkuva ja lentävä. Muistan 60-luvun alussa Uusimaa-lehden yleisönosastossa kovasti taistelleeni erään innokkaan pornaislaisen metsästäjän kanssa. Hän kun oli sitä mieltä, että kanahaukat on ammuttava ja raudoin pyydystettävä sukupuuttoon, jotta kanalintukannat pelastuvat. Kyseenalaisten tällaisen väitteen täysin ja sanoin olevan muitakin syitä, esimerkiksi supit, minkit, villikissat sekä irtokoirat, jotka jopa kesällä juoksevat metsissä ja tietysti ketut. Ja täytyyhän sen kanahaukankin talvella saada vaihteluksi metsäkanalinnun silloin tällöin. Fasaanithan ne kanahaukkaa elättävät nykyään ja jo silloinkin. Myös tietysti muutokset metsien rakenteissa ovat ehkä kanalinnuille ja metsien ojat pienille poikasille hankalia. Pyy on säilyttänyt kantansa hyvin runsaana ja teerikin. Metso on vähentynyt, peltopyy pahiten. Salaojitus ei kai ole sopinut lintulajille! Lintuharrastajahan oli vähän niin kuin kummajainen silloin luvuilla. Vielä tulee pari muistoa mieleen. Serkullani, Mäkisen Antilla, oli jo 50-luvun lopulla teleskooppikaukoputki, joku isänsä sotilasmalli. Taisi olla saksalainen. Sillä me kävimme tekemässä Hirvihaaran ensimmäiset lintubongaukset joella. Oli siellä keväisin katsomistakin, kun joki tulvi Ilomaan Rähäkän jokimutkasta pelloille. Oli mm. suokukkoja, valkovikloja ynnä muita huhti-toukokuussa. Minäkin sitten päätin hommata oikein optisen välineen eli kiikarin. Niin sonnustauduin ostoksille Kirkonkylään Westermarkille. Eipä sielläkään ollut hääviä kiikaria siihen aikaan 50-luvun lopussa. 15

15 Pieni teatterikiikari, jonka ostin, ei ollut hyvä muuta kuin alle 30 metrin matkalta vähän auttamaan linnun tunnistamisessa. Oli kiikarin osto silloin outoa. Myyjäkin kiusoitteli minua ja sanoi: Jaaha, onhan sitä sitten mukavaa katsella naapurin tyttöjä oikein kiikarilla! Oli hän kysellyt, mitä se sellainen lintujen katselu kiikarilla oikein on. Kahden vuoden päästä ostin Helsingistä 8 x 40 Zuito kiikarin. Oli jo paljon parempi lintuharrastajalle lintujen tunnistuksessa. Kun sitten uutta kiikariani käyttäen pihalta peltopyyparvea kevättalvella katselin pyhäaamuna, tuli naapurin vanha mies tinkimaitoa hakemaan ja ihmetteli kovasti, että vain peltopyypaisteja katselin kiikarilla enkä hakenut haulikkoa ja ampunut paistiksi, mikä oli siihen aikaan tapana. Ei siis luvuilla oikein käsitetty outoa harrastusta, kun vain tyydyttiin lintuja ja muita elukoita katsomaan eikä pyydystetty. Yksi puute meillä Hirvihaaran lintumiehillä oli: ei ollut omaa lintuhavaintotornia. Oli luettu Hesarista, että Turun Ruissaloon oli tehty 62 Suomen ensimmäinen lintutorni ja 64 Porvoon Ruskikseen ruovikkolahteen. Mekin päätimme, että tehdään lintutorni. Sain idean, että tehdään se noin 0,5 km:n päähän keskikylältä Yömaan kalliolle, joka on noin 102,5 m merenpinnan yläpuolella. Ja jo 64 marraskuussa kaadoin neljä 10-metristä hoikkaa mäntyä Multakorven mäestä ja hevosella vedätin ne Yömaan kalliolle. Piti tornia alkaa jo koululaisten joululomalla tekemään, mutta satoi paljon lunta ja päätettiin jättää työ pääsiäisen aikojen koululaisten lomalle. Työ aloitettiin pitkänäperjantaina 65 ja tehtiin suoraan metsästä puita. Osa porukasta kaatoi kuusia, osa kuori, osa raahasi 60 cm:n suojaisessa lumessa puita työmaalle. Kolme poikaa naulasi ja nosti puut ylös, kun työ eteni. Tuli tornista noin 10 metriä korkea ja oli upeat näköalat, kun torni valmistui pääsiäisköyrynä On ollut tornilla käyttöä, ja myös monet ihmiset käyvät siellä maisemia katselemassa. Nykyisin paikalla oleva torni on jo kolmas. I 65, II 83, III 96 9,33 m korotus. Vuonna 2006 on nyt korkeutta 10,94 metriä. Tämän, todennäköisesti Suomen kolmanneksi vanhimman lintutornin (I) tekijät olivat Jorma Rautama, Hannu Alanko, Kalervo ja Tuomo Leino sekä Antti, Kalevi, Teuvo ja Markku Mäkinen. Onhan sieltä eräskin lintu tullut nähdyksi 41 vuodessa ja on satoja aamun varhaisia tunteja tullut siellä vietettyä. Oli hyvä, että tuli tehdyksi. On kannattanut. Pöntötyksen aloittamisesta ja pioneereista Mäntsälässä Perinteisestihän alkuun viime vuosisadan pöntöt pantiin pihapuihin. Mutta nähdäkseni ensimmäinen mies, joka vei linnun pönttöjä metsiin, oli Lepo Hemmilä Ohkolasta jo ainakin 40-luvulla. Hirvihaarassa ensimmäinen oli Eino Torikka, Karjalan poikia, jolla oli jo 50-luvulla telkänpönttöjä joella ja lehtopöllön pönttöjä metsissä muutamia kappaleita. Itse vein ensimmäisen pöntön pikkulinnuille Multakorpeen 1955 pellon alapäässä olevaan isoon pihlajaan. Lehtopöllön pöntön vein myös Multakorpeen syksyllä 1959 ja 60 pesi heti ensimmäinen pari. Yhteensä on minulla nyt noin 140 kappaletta pönttöjä erilaisille pesijöille. Ajat muuttuvat ja niin myös metsän käytön painotukset. Ennenhän suomalaiset saivat lähes kaiken elantonsa metsistä ja vesistöistä. Onhan suomalaisille vieläkin tärkeätä puunjalostusteollisuus eri vivahteineen. Mutta kehitys on mennyt siihen suuntaan, että virkistyskäyttö eri muodoissaan on tullut huomattavaksi tekijäksi. Myös on Naturaa ja muuta suojeltua metsää Mäntsälässäkin jo aivan mukavasti. Ennen kun luontoharrastustani aloittelin, oli vastaantulija yleensä metsästäjä. Nykyisin on metsissä kulkijoiden kirjo monimuotoinen niin kuin suomalainen luonto. On suunnistajaa, pyöräilijää, luontohavainnoitsijaa, retkeilijää, metsästäjää, koiran kusettajaa ym. ratsastajaa. 16

16 Niin minäkin tein omalta osaltani henkilökohtaisen ratkaisun ja perustin pienen 2,1 ha:n yksityisen luonnonsuojelualueen, jossa on haapa vallitsevana puuna. On mielenkiintoista seurata metsikön kehitystä nyt luonnonmukaisena ja muutosta, kun ei kuivuneita ja tuulenkaatoja pois korjata. Mitä vielä tulee mieleen Missä olisi korjaamista, on, että nämä moottorilla varustetut vempaimet olisi saatava metsistä pois, siis mopot ja moottoripyörät, jotka tekevät pahaa jälkeä poluille ja myös puiden juurille, ja älyttömällä melulla häiritsevät luonnon rauhaa. Tärkeintä aloittelevalle luonnontarkastelijalle on kiikari ja lintu- ym. opaskirjat. Antoisia hetkiä kaikille mäntsäläisille luonnonhelmassa! P.S. Mäntsälän luonnonsuojeluyhdistykselle hyvää jatkoa ja pitkää ikää! Teette hyvää työtä! 17

17 Paluu menneisyyteen, osa I Miksi kolmannen polven kaupunkilainen hakeutuu vapaaehtoisesti pientilan pitäjäksi? Tätä olen kysynyt itseltäni useasti näiden kymmenen Mäntsälän vuoden aikana. Selvää, järkevää vastausta en ole saanut. Veikkaan, että syvempi minäni tietää, mikä on hyväksi ja on toiminut tähän suuntaan. Hätiköidyksi päätöstä muuttaa maalle ei voi pitää. Vanha pomoni jaksaa muistaa, kuinka jo 1988 olin vastannut kysymykseen Mitä haluat tehdä isona? : Voisin vaikka kasvattaa lampaita.... Kolme vuotta haimme mieheni ja toisen pariskunnan kanssa sopivaa paikkaa ympäri Uuttamaata ja Etelä-Hämettä. Lopulta tämä Ohkolan paikka oli ihanteellinen Keravan, Mäntsälän ja Helsingin työpaikkoja ajatellen. Moni muukin asia loksahti täällä kohdalleen esimerkiksi hinta. Työläs ja kallis harrastus Tila itsessään ei nyt ole ihan sitä, mitä silloin kymmenen vuotta sitten kuviteltiin. Aika on kuitenkin sellainen limitteri, että ihan kaikkea ei ehdi tehdä niin kuin haluaisi. Lampaita on kumminkin pidetty kymmenkunta joka vuosi, kanat ovat pitäneet munissa vähän naapureitakin, perunoita, juureksia, sipuleita, tomaatteja tai muita kasviksia ei kaupasta juuri ole tarvinnut kantaa. Palkkatöissä on käyty ja lapset hoidettu. Lähinnä harrastuksena tätä tilanpitoa voi kuitenkin pitää. Ja niin kuin harrastukset yleensä, kallista tämäkin on, mutta lisäksi työlästä. Alkuvuosina ajatteli, että jäähän siihen kevät- ja heinätöiden väliin aikaa. Jäähän siihen, varmaan puoli tuntia... Hyvä kun kaikki on saatu kylvettyä ja istutettua, niin saa aloittaa sadonkorjuun. Välillä letkun- ja kuokanvarressa tulee mieleen, että kesänsä voisi toisellakin tavalla viettää. Syystyöt kestävät lumeentuloon asti. Monesti on kynnetty senkin jälkeen. Talvella vapaa-aika hupenee kulkiessaan puuvajan ja tulipesien väliä. Uusia taimia saa hyysätä jo helmikuulta alkaen. Ja joka päivä, yleensä monta kertaa päivässä osansa vaativat hevonen, lampaat, kanat, kissat. Ja oli meillä hanhiakin, kaneja, lehmänvasikka koirakin oli ja uusi tarvis saada. Vähän näinhän suomalaiset elivät vielä viitisenkymmentä vuotta sitten. Paitsi etteivät käyneet muualla töissä, mutta tilanpito olikin sitten totisinta totta, josta elanto oli saatava. Silloin ei paljon ollut vaihtoehtoja nythän länsimainen ihminen voi tehdä elämällään lähes mitä tahansa. Miksi me olemme valinneet näin vanhanaikaisen tavan? 19

18 Käytännön ekologiaa Kaikkein ekologisin länsimainen tapa elää lienee kerrostaloyksiö kaupungin keskustassa, josta kaikkialle pääsee kävellen tai julkisilla välineillä. Elää siellä nuukasti kierrättäen hissukseen. Elämänsisältö on silloin kuitenkin haettava jostain muusta. Me haluamme elää tällä omalla tilalla mahdollisimman ekologisesti. Käytössä ovat tietenkin luomumenetelmät, vaikka viralliseen, tarkastettuun luomutuotantoon emme enää kuulukaan. On ollut hienoa nähdä kuinka pellot ovat elpyneet ensimmäisen kevään lähes betonisesta kovuudesta ja harmaudesta möyheäksi, ruskeaksi maaksi. Vähemmän hienoa on ollut katsoa kuinka ohdake valloittaa yhä uusia alueita. Näkyä vähän ovat lieventäneet loppukesän perhosparvet ruokailemassa ohdakkeen kukilla. Aikaisemmin hyödyntämättömät joenvarsiniityt ovat nyt oivassa käytössä lampaiden laitumena. Ja kuinka kaunis onkaan heinäpelto, kun se on saatu seivästettyä! Eläinten ansiota lienee myös se, että pääskysiä ja muita pikkulintuja pihapiirissä riittää riittähän niille myös syötävää. Luomumenetelmät toimivat puutarhaviljelyssäkin useimmiten. Esimerkiksi porkkana, punajuuri ja sipulikasvit pärjäävät hienosti, tomaatti ja yrtit samaten, jopa kirvantorjunta paprikalta hoituu luonnon pedoilla ilman siihen puuttumista. Vain kaalikasvien kanssa saa aina tapella kirppojen takia, ja esimerkiksi viime vuonna hävisimme kisan. Myös vihannespunkki vie kasvihuonekurkun aina ennen aikojaan. Talo ja kasvihuone lämpiää puilla, niinpä harvoin meillä lämmityskaudella 20 asteen raja menee rikki sisällä. Mitään ruokaa ei mene hukkaan; kanat, kissat ja lampaat huolehtivat myös lähipiirin kuivista leivistä, vanhentuneista elintarvikkeista, kasvisten kuorijätteistä ja ylituotantokasviksista. Kompostivessat täydentävät ravinteiden kiertoa. Aikaakin voi ostaa Tässä vuosien kertyessä elämän arvot ovat asettuneet yhä tukevammin yhteen suuntaan. Nyt arvokkainta elämässä ovat sellaiset asiat joita ei voi ostaa tai mitata rahassa. Mitä maksaa lautasellinen borssikeittoa, jonka kaikki raaka-aineet ovat omalta tontilta, joka on omin käsin valmistettu ja omalla puuhellalla keitetty? Kuinka arvokas on mahdollisuus tyrkätä lapset omineen ovesta ulos monipuoliseen virikeympäristöön ilman pelkoa liikenteestä tai epäsosiaalisesta aineksesta? Mitä voisi maksaa iltahetkestä perheen parissa viinilasin kera grillin äärellä, jossa paistuvat lampaankyljykset ja kasvisvartaat omaa tuotantoa, maisemana rehevä kasvimaa, joenvarsiniityt lampaineen, pellot ja metsät? Rahallisesti rikkaita emme ole, ajamme vanhoilla autonromiskoilla, sisustus on silppua vuosikymmenten varrelta, talo on huonossa maalissa, lapset kulkevat kirpparikuteissa ja passikaan ei ollut voimassa pariin vuoteen. Silti koen olevani rikas. Minä olen ostanut itselleni aikaa, kaikkein harvinaisinta hyödykettä monen elämässä. Olemme eläneet yhdellä palkalla yli neljä vuotta. Vielä on tarkoitus elää yli vuosi. Sitten katsomme, meneekö enää kumpikaan palkkatöihin. Niin kuin Tabu-viihdesarjan arkkitehti Kemppainen asian osuvasti tiivisti: Monille jopa auto on tärkeämpi kuin mielenrauha. Elina Vuori Luonnonsuojeluliiton rivijäsen vuodesta 1989, puolipassiivinen luontoharrastaja lapsesta lähtien. Parasta luonnossa kasvien maailma. Hortonomi ja toimittaja, syntynyt 1965, kotoisin Porista. Asunut vanhalla asutustilalla Ohkolassa vuodesta 1997, muutama hehtaari peltoa, metsää ja joenvarsilaidunta, vanha navetta, lato, kasvihuone. Mies ja 2001 ja 2005 syntyneet lapset, tila omistetaan yhdessä toisen pariskunnan kanssa, jotka asuvat lapsineen tilalla. Rakkain luontoympäristö on meren rannikko. Haaveena onkin huvila meren äärellä. 20

19 Ritva Saastamoinen Se on sittä ensmäene atventti illassa ja kohta on joulu vuonna Vua on se pimmeetä päevälläkkii ku ne lumet hävis. Kerrannii etelään tul aekanaa lunta ja se näätti pysyvä eekä ollu pahemmin loskakeliä ni sittä se kumminnii tek mustat vessaekelit. Onneks kuitennii ol jo lumia. Piäsin kokkeilemmaa uutta vehettä. Ostin kesällä lumilingon, semmosen missä on pensamoottori ja oma akku, avvaemesta lähtöö kääntii. Olj se hyvä ostos. Lystiä ol aorata pihhoo, eekä tullu hiki. Piältä päe tästä mökistä tul nätti ku paskarätti. Isä, äet ja eno ol tuas monnee otteesee tiällä. Purettii vanaha ulkovuoraus poes, pistettii villoo seinää ja tuulensuojalevyä. Sittä uuvesta laavasta seinät. Kerrallaan aena suurin piirtein yks seinä, ja sittä lähtivät poes vähäks aekoo. Meinaten ku minä tulin sittä siinä hommassa aena pensselin kanssa kahteen kertaan perässä. Jotennii sitä mualuuta tuntu riittävän aeka pitkäks aekoo. Ku töessä kysyvät, että mittee teit viikonloppuna, vastaus ol vissii par kuukautta: Mualasin ja tein polttopuita. Ja piä ol sen näkönen. Harmoot raejathan mulla on jo omasta takkoo, kesällä ol sittä valakosta ja vihreetä raetoo lisänä. Mummeli käv syksyllä. Mummelihan se on pistännä tämän paekan alulle ja emännöe aekasemmin. Silimät loesti ku se kiers ja kahtel mittee tiällä on tehty. Sittä se sano: Jatkakee, olekee hyvä. Se kuulosti aenae savolaesen korvaa melekoselta kehumiselta! Joskus alakukevväästä älysin, että mullaha on mukamas iso palakka. Ee se palakka minnekkää oo muuttunna mutta ku ee ennee tarvihe maksoo vuokroo. Rupesin aattelemmaa, että ehän minä tarvihe viijen päevän palakkoo elämissee, että minkä tähe minä en tekis yhtenä päevänä jottae ihan muuta. Aekan kahtelin, että mitähän se voes olla. Sittä minä hain ja piäsin kouluu. Oon ollunna lokakuu alusta alakaen muaseoturakentajan linjalla ammattikoolussa. Siellä myö on pistetty alajuoksuista lähtii seinät pystyy, valettu lattiata, muurattu ja kuakeloetu. Koolupäevä on semmone harrastus, että ee kää ies mielen vieressä tavan työasiat. Lisäks siellä tuntuu oppivannii meleko paljo. Vaekka se tuo remontti on ollunna aeka laella piälimmäesenä aenae mielessä ni nyt sitä on kerinnä tekemää muutae enemmän ku aekasemmin. On käänä sukulaesia kylläelemässä ja oon kuhtunna kavereitakkii usseemmi. Muutennii alakaa elämä asettua uomiisa. Ei tuolla syrjäkylässä (piäkaapunniks jottii sannoovat) oo mittää muuta ku työpaekka. Kaekki muu on tiällä, enempi immeisen kokosissa ympyröessä. Oon käänä linturetkillä ja luonnonsuojeluyhistyksen talakoessa. Teatterissakii oon käänä kolomasti vuen aekana. Tuolla syrjässä assuissa en taenna käävä ies yhtä kertoo kolomessa vuessa. Nii ja ku se raatatie avattii ni minnäe piäsin matkustammaa linja-aatolla, kirkolta asemalle ja takasi. Sehän se ol yks merkkitappaus. Näenhän minä sen raatahevosennii mutta kyytii en lähtennä. 21

20 Anna Tapper Oletko koskaan tullut ajatelleksi että ihminen usein ajattelee itseänsä ikäänkuin irrallisena luonnosta, vaikka me kaikki olemmekin yhtä lailla pala siitä, kuljimme alastomina tai emme. Kuinka monta kertaa elämässäsi olet sinä todella kokenut olevasi osaa luontoa, siis päässyt niin puhtaaseen tunteeseen että tilanne on tuntunut utoopiselta?? Minun on muutamia kertoja sattunut eteen tällasia hetkejä, joista yksi on jäänyt mieleeni erityisenä syvänä kokemuksena. Asuin tuolloin viellä kotona vanhempieni luonna EteläRuotsissa ja harrastin paljon hölkkää-mistä lähimetsissä.. Ne olivat ihanat vanhat sekametsät joista löytyi isojen havupuiden lisäksi tammeja, vahteria, koivuja, haapoja ja pihljajiakin..metsissä oli monenlaisia eläinten muovaamia pehmeitä polkuja joita pitkin oli mieluisaa ratsastaa tai juostaa.. Kerran lähdin metsiin juokseemaan ukkosilman lähestyessä ja pääsin kuin pääsinkin sinne puoleen väliin kuin alkoi ukostaa ja tuuli yltyi.. Olin lämmin ja hikinen ja heittäydyin valtavien kuusien suojaan, pehmeään sammalteen päälle ja tunsin kuin tunsinkin suurta rauhaa ja turvallisuuden tunnetta. Siellä minä sitten makaasin ja seurasin latvojen heluumista tuolla korkealla taivaalla ja olin yhtäkkiä yhtä kuin minua ympäröivää luontoa.. sitä tunnetta en unohda ikinä.. Lähtiessäni minun oli pakko halata lähimpien kuusten runkoja kiitoksena siitä että olivat pitäneet minusta huolta kunnes ukkosilma taantui.. Olen siis Anna Tapper, 40 v ja synnynäinen riikiruotsalainen,mutta olen siis asunut Suomessa, Ohkolassa,vuodesta 88 lähtien ( lukuunottamatta puolitoistavuotta jolloin olimme Ruotsissa.) Perheessämme ovat 5 lasta joista vanhin jo käy kahdeksatta luokkaa ja nuorin on vasta 2-vuotias..Olen melkein poikeuksetta ollut kotiäitinä ja olen näillä näkymillään vielläkin kunnes nuorin on sen kokoinen että pystyn taitelliseen toimintaan täällä kotona ilman että hermot menevät.. Harrastan teatteria ja se onkin minulle sellainen henkireikä josta ammennan suurta energia.. Luonnonsuojeluliitossa olen ollut mukana tosi passiivisesti muutamia vuosia, mutta asia on kuitenkin lähellä sydäntäni.. Äkkiä keksittynä en osa mainita yhtää luonnonkohdetta ylitse kaikkea mutta täytyy myöntää että olen melko perso kotiseutuni kauniisiin pikkuhiekkateihin jotka kiemurtelevat läpi jo kivikaudella asuttua vanha viljeltyä ja viljavaa seutua. Tien mäe ja mutkat,kauniisti hoidetut maatilat ja mökit,kylien kirkot, pienet purot, lehdot,niityt ja haat seuravat toisiaan ja muodostavat kesän tuoksuineen ja väreineen vaastustamaton yhdistelmän erityisesti pyörällä liikuessaan..en saa siitä koskaan tarpeeksi ja säästän näitä kesäsiä tunnelmia 22

21 Löysin itseni metsästä Tuntemuksia ja välähdyksiä metsästäni ja metsässäni Kotimetsäni tuomipuulle. Kaunis tuomipuuni siinä veräjäpuiden takana, juuri noilta veräjäpuilta se rakas metsäni alkaa. Osa tuomipuustani on metsän puolella ja osa pihan puolella. Sinuun olen kuitenkin syvästi kiintynyt ja Sinua rakastan ja jokaista metsähehtaaria joka takanasi aukeaa ja jokaista yksittäistä puuta siellä minä rakastan. Rakas tuomipuuni, olet vanha, tiedän sen, koska olit kuulema siinä jo silloin kun minä synnyin ja siitä on kauan, noin 76v, Aivan ensimmäiset itkunikin varmasti kuulit. Mutta iästäsi huolimatta Sinä olet vielä vankka ja mahlasi juoksee väkevänä soluissasi. Samassa pihapiirissä olemme eläneet, yhdessä iloinneet ja itkeneet - niin, aina elämän antien mukaan. Saman, köyhän ja karun, kivikkoisen maan niukkoja ravinteita olemme itseemme imeneet. Olemme yhtä, Sinä ja minä, jos sinä kaatuisit ehkä minäkin - kauan Sinua ainakin kaipaisin ja ikävöisin. Oksiesi varaan rakentelin lapsena narukeinun - jossa niin monasti, suvisin, lauhoin illoin, istuin ja kuuntelin lempeiden tuulien rauhoittavaa ja unettavaa tuudintaa. Oksillasi myös kiipeilin ja kisailin, olit niin turvallinen, jollakin ihmeellisellä luontoäidin vaistollasi suojelit minua, avutonta, putoamasta alla olevaan teräväsärmäiseen kivikkoon. Aika kului, vuodet vaihtuivat ja kuni huomaamatta lapsuus oli eletty ja nuoruus aika alkanut. Joka kevät Sinun kukkiesi tuoksu saa minut humaltumaan ja muistamaan jokaista mennyttä kevättä - myös noita lapsuuteni lämpimiä päiviä. Elämän onnen olen vierelläsi saanut omistaa - nauranut ja iloinnut. Mutta olet myös nähnyt, miten kaipuun ja ikävän polte rinnassani olen pihapoluilla mieli murrettuna, hämmentyneenä ja hätääntyneenä harhaillut, tietämättä mitä tehdä, mihin ryhtyä ja miten selvitä edessä olevista vaikeuksista. Tunsin ja tiedän, että silloin Sinäkin tunsit kanssani tuskaa, pelkoa, olit alakuloinen ja seisoit oudon hiljaa paikallasi. Sinun valkeita, tuoksuvia kukkia olen usein maljakkooni taitellut ja niiden huumaavassa tuoksussa olen nukkunut, uneksinut läpi suvisen, valoisan yön. Kukkiesi terttuja olen myös rakkaimpani hiuksiin seppeleeksi sitonut ja kuiskannut hänen korvaansa sanan pienen ja toivotun. Myös äidin ja isän haudalle olen niitä kyynelsilmin asetellut. Korkealle on latvasi kurottautunut, enkelten hyvyys on sieltä laskeutunut Sinun pehmeään lehvästöösi. Luojamme soreasti laulavat lintuset, ovat kesästä kesään pesänsä oksillesi rakentaneet ja oksiesi suojalla olet heitä liialliselta paahteelta ja myrskyiltä suojannut. Muistan miten paljon Sinua ikävöin kun olin luotasi joitakin aikoja poissa - elämän arkisuuden pakosta - luoksesi palasin ja jäin. Tuskin enää luotasi lähdenkään - paitsi sitten - niin sitten. Mutta toivon, että saisimme nähdä vielä monet yhteiset keväät ja katsella rakkaudella tätä tuttua maisemaa, pihaa, peltoja ja metsää, metsää joka ympärillämme turvaisena humajaa. Keijo 0. Grönroos 23

22 Löysin itseni metsästä Tuntemuksia ja välähdyksiä metsästäni ja metsässäni Minun metsäni: Metsä on minulle puisto, mutta villi ja vapaa. Näin metsän keskellä syntyneelle ja eläneelle se on kuni turvallinen äidin syli. Kun kävelen polkua ja tulen kuusikkoon, tulen kuni pitkästä aikaa kotiin, pitkältä ja rasittavalta matkalta. Kiittäen ja kunnioittaen jokaista siellä kasvavaa puuta erikseen. Koettelen niiden kuorta, painan jopa korvani niiden karkeaan pintaan ja kuuntelen miten tuuli humaa korkealla latvuksessa. Puita, jotka ovat kasvaneet huimaan kokoon, minun tekemättä niiden eteen juurikaan mitään, olen antanut niiden vain kasvaa rauhassa. Tunnen metsää kohtaan jotakin sellaista, mitä en osaa tässä selittää, osaan ainoastaan tuntea sen. Rakkauteni metsään ei ole pyyteetöntä, koska haluan olla siellä usein. Jospa minulla olisi kyky kirjoittaa muistiin kaiken sen mitä olen elämän aikana tuntenut - en kokenut, koska en ole paljoa kokenut. Metsäni ja minä olemme tottuneet toisiimme, olemme nähneet toisemme jo useita kymmeniä vuosia. Olemme lyöneet kättä, emme pelkää toisiamme. Olemme solmineet rauhansopimuksen. Meillä on suhde. Kaiken tulee antaa syntyä, kasvaa ja tulla esille itsestään, nähdä kokonaisuus. Ja vain metsässä laulavat linnut ovat oikeita lintuja. Siellä viriävä tuuli on soitoista aidoin. Metsässä, joka ei ole iloinen eikä surullinen, mutta kuitenkin täynnä tunnetta - voi minua yksinkertaista ihmistä kun ajattelen noin yksinkertaisia asioita. Metsä, metsä kaipaa minua, minua vielä näinkin vanhaa miestä. Vaikka täällä metsässä en oikeasti ole minkään ikäinen. Olen vain hetkeksi karannut tänne miettimään ja muistelemaan. Muistan miten pikkupoikana olin isän kanssa tuossa ojanvarressa halon teossa, jätimme siihen silloin kasvamaan vain tuollaisia sormen paksuisia koivun taimia ja nyt ne alkavat olla jo tukkipuita - niin ne ajat kuluvat. Isäkin ollut jo kuolleena kymmeniä vuosia. Äkisti minun tulee isää ikävä, outo, syvä, rintaa pusertava ikävä. Seison kauan hiljaa muistoineni. Voisin näistä puhumattakin olla, mutta polkua metsälähteelle kävellessäni en osaa olla ajattelematta näitä välähtäviä kuvia jostakin kaukaisuudesta. Menneen ikävähän minulla usein on ja jotain tulevankin ikävää olen alkanut potemaan. Silloin lähden metsään kävelemään, istumaan ja ajattelemaan. Ajatteleva mieli on ainoa pienen ihmisen vapauden symboli, rahattoman rajattomuus - taskut tyhjinä, keskellä turvallista metsää. Keijo 0. Grönroös 24

23 syvästi. Lopulta kyllä luonto kostaa sille tehdyn häpäisyn. Minkä te teette tälle maalle, sen te teette itsellenne, totesi aikoinaan jo Suuri Intiaanipäällikkö. Metsän ajatteleminen yksinomaan rahalliseksi hyödykkeeksi on mielestäni yksipuolinen ja vaarallinen lähtökohta. Ihmisen toiminnot ovat jo nyt aiheuttaneet luonnossa korjaamattomia muutoksia. Siksi alkuperäisen metsäluonnon suojelu on tärkeää ja kauaskantoista ajattelua, josta tulevat sukupolvet kunnioittavat. Alkuperäistä metsäluontoa voidaan tarkastella esteettisenä arvona ja elämysten lähteenä, siis ihmisen hyvinvointia, terveyttä lisäävänä arvona. Tulevaisuudessa arvostus metsään muuttuu, euroarvoon perustuva vähenee ja muut arvot korostuvat. Tämän kaltaisen suunnan huomaa jo nyt selvästi metsien suojelun lisääntyminen, suo- ja metsäojien umpeen auraukset, koskien, purojen ja jokien ennalleen kunnostaminen, luonnonlähteiden kartoitus ja alkuperäisyyteen saattaminen ym., ym. Toivokaamme että tämä suuntaus jatkuisi ja voimistuisi. Keijo 0. Grönroos 26

24 Mäntsälän Natura-alueet 1. Kairassuon vanha metsä 2. Kilpisuo (Hausjärvi / Hämeen ympäristökeskus) 3. Kivilamminsuo - Pitkästenjärvet (myös Hyvinkää) 4. Koivumäki-Luutasuo (Kärkölä / Hämeen ympäristökeskus) 5. Kotojärvi - Isosuo 6. Mustametsä 7. Metsäkulma 8. Ohkolanjokilaakso 9. Peltolan vanha metsä 10. Vähäjärvenkallioiden vanha metsä Nämä tiedot on kerätty Uudenmaan ympäristökeskuksen nettisivuilta. Niihin on tehty joitakin lisäyksiä vastaaman nykyajan tilannetta. 27

25 Kairassuon vanha metsä Pinta-ala 9 ha Alueen kuvaus Alue sijaitsee Kaukalammilla lähellä Sälinkään rajaa. Kairassuon vanha metsä on hyvin pienialainen, mutta puustorakenteeltaan eteläsuomalaisittain poikkeuksellisen luonnontilainen vanha kuusivaltainen metsä. Vallitseva puusto on hyvin vanhaa ja kuusen seassa on sekapuuna vanhoja koivuja, haapoja ja mäntyjä. Elävän puusto on selvästi erirakenteista ja pienaukkodynamiikan muovaamaa. Lahopuusto on järeydeltään, puulajijakaumaltaan ja lahoasteeltaan hyvin monipuolista. Järeää maapuuta on runsaasti. Luonnonmetsän lisäksi alueeseen kuuluu ojitettua korpea. Alueen keskellä on vastikään ojitettua (yksi leveä oja korven keskellä vedetty itse Kairassuolle) saniais- ja metsäkortekorpea. Huomattavan luonnontilaisena, vaikkakin pienenä metsänä alue on eteläsuomalaisittain arvokas. Alueella ei ole tehty lajistoinventointeja, mutta todennäköisesti se on arvokas harvinaiselle ja uhanalaiselle lahopuusta riippuvaiselle eliölajistolle. Kivilamminsuo - Pitkästenjärvet Pinta-ala 220 ha Alueen kuvaus Kivilamminsuo-Pitkästenjärvi muodostuu kahdesta erillisestä alueesta Ohkolassa ja Hirvihaarassa. Kivilamminsuo muodostuu pohjoisosan umpeenkasvaneesta lammesta ja eteläosan keidassuosta. Pohjoisosa on lähinnä suusaranevaa, ja varsinaisella keidassuolla vaihtelevat rahkaiset rämeet ja nevat, isovarpurämeet ja lyhytkortiset nevat. Keidassuon länsireunalla on minerotrofista suursaranevaa. Kivilamminsuon reunoilla on vähäisiä ojituksia, joista osa tukittiin kaivinkoneella talvella Kaakkoisosan ojat ovat toki jonkin verran kuivattaneet ympäristöään. Kivilamminsuon rajauksessa on mukana myös suon eteläosista valtiolle hankittuja reunametsiä, jotka ovat eri tavoin käsiteltyjä männiköitä. Samoin rajauksen koillisosassa on suonreunametsää, joka on otettu mukaan suhteellisen luonnontilaisen rakenteensa ansiosta. Pitkästenjärvien alue muodostuu pääasiassa suolampien reunarämeistä ja kangasmetsäsaarekkeesta rämeen keskellä. Rajauksen sisäpuolella ei ole ojituksia, mutta suon pohjoisosa on ojitettu. Tällä ei kuitenkaan näyttäisi olevan laajempaa vaikutusta alueelle. Kangasmetsäsaarekkeen mäntyvaltainen puusto on varsin luonnontilainen. Alueen suot ovat huomattavan luonnontilaisia ja Kivilamminsuo varsin laajakin näin luonnontilaiseksi suoksi. Alue sisältää myös pienialaiset luonnonmetsät, joiden arvoa lisää niiden kuuluminen luonnontilaisten soiden yhteyteen. Lintudirektiivin lajeista alueella pesivät harmaapäätikka, metso, kehrääjä ja todennäköisesti myös ampuhaukka. Alueella esiintyvät myös kurki, viirupöllö, varpuspöllö ja palokärki. 28

26 Kotojärvi - Isosuo Pinta-ala 365 ha Alueen kuvaus Kotojärvi-Isosuon Natura-alue sijaitsee Mäntsälän kirkonkylän, Sälinkään ja Soukkion rajalla. Se on topografialtaan tasainen, lasketusta järvestä ja keidassuosta koostuva alue. Maaperä on pääosin savea, turvetta ja moreenia. Kotojärven kasvillisuus on syntynyt järven laskun tuloksena. Avovesialue on tätä nykyä pieni ja pirstoutunut neljäksi lampareeksi, joita reunustaa järviruokovyöhyke. Kotojärvellä on useita lähteitä, koska pohjavettä virtaa järven pohjoispuolen harjulta. Kotojärven kaakkoisreunalla sijaitseva pieni lehtosaareke, Koljansaari, on puuston luonnontilaisuuden vuoksi hyönteis- ja lintulajistoltaan mielenkiintoinen. Isosuo on suoyhdistymänä melko hyvin kehittynyt, kohtalaisen luonnontilainen kasvillisuudeltaan monipuolinen keidassuo. Suolla olleet ojat tukittiin kaivinkoneella talvella Natura-alue on valtakunnallisesti merkittävä suoalue ja lintuvesi. Se on edustava sekä luontotyypeiltään että lintudirektiivin lajistoltaan. Kotojärvellä on huomattava merkitys muutonaikaiselle linnustolle, ja se on Etelä-Suomen oloissa poikkeuksellisen suuri luhtasuo. Alueella elää myös harvinaista hyönteislajistoa. Mustametsä Pinta-ala 30 ha Alueen kuvaus Mustametsä sijaitsee Hyvinkäälle vievän valtatien varrella Hirvihaarassa rajoittuen Ohkolan rajaan. Metsä on eteläsuomalaisittain erityisen edustavaa vanhaa luonnontilaista kuusivaltaista luonnonmetsää. Valtaosa puustosta on saavuttanut kliimaksivaiheen ja kuollutta puuainesta on runsaasti niin pystyssä kuin maapuustonakin. Kuusikon joukossa on myös vanhoja jyhkeitä haapoja ja koivuja. Alue on eteläsuomalaisittain poikkeuksellisen luonnontilainen kuusimetsä. Alueella on pienuudestaan huolimatta edustava vanhojen metsien lintulajisto, mm. lintudirektiivin liitteen I lajeista viirupöllö. Mustametsän alueella on aivan poikkeuksellisen rikas lahopuusta riippuvainen hyönteislajisto (esim. punahärön toinen tunnettu esiintymä maassamme). Alueella on myös runsaasti uhanalaisia kääpiä. Metsäkulma Pinta-ala 151ha Alueen kuvaus Metsäkulman Natura-alue sijaitsee Mäntsälän kirkonkylän itäpuolella Sääksjärven pohjoisosassa. Alueen maasto on topografialtaan kumpuilevaa ja muodostaa hyvin monimuotoisen metsä- ja suoluontokokonaisuuden, jossa esiintyy seitsemän luontodirektiivin luontotyyppiä. Valtaosaa alueesta peittää kuusivaltainen vanha metsä, jonka sekapuuna on runsaasti lehtipuita, varsinkin haapoja. Kallioalueilla metsät ovat paikoitellen mäntyvaltaisia tai havupuusekametsiä. Metsäkulman vanhat metsät ovat kasvillisuudeltaan pääosin mustikkatyyppiä, mutta alueella esiintyy yleisesti myös lehtomaista kangasta ja pienialaisia käenkaali-oravanmarjatyypin lehtoja. Maaston painanteissa esiintyy yleisesti puustoisia soita, jotka ovat pieniä ja suojaisia, usein jyrkänteiden ja kivikkoisten rinteiden ympäröimiä korpinotkelmia. Puustoiset suot ovat kasvillisuudeltaan pääasiassa metsäkorte- ja saniaiskorpia sekä isovarpurämeitä. Osa soista on aikanaan ojitettu, mutta ojat ovat vanhoja ja hyvää vauhtia umpeutumassa. Alueen eteläosaa hallitsee laaja luonnontilainen keidassuo, Tuomarinsuo, jonka kasvillisuus on pääosin isovarpurämettä, rahkarämettä, lyhytkorsirämettä ja pienialaisesti lyhytkorsinevaa. Eteläosassa on myös umpeenkasvanut Suojärvi, jonka kasvillisuus on vaihettumis- ja 29

27 rantasoihin lukeutuvaa avointa sara- ja korteluhtaa. Lisäksi alueen sisälle jää kaksi pientä humuspitoista metsälampea, Korpilampi ja Vähä- Vuotava. Metsäkulman alueen metsät ovat valtaosin saaneet luonnontilaistua vuosikymmeniä. Alueelta on viime vuosina kerätty poimintahakkuilla lähinnä yksittäisiä tuulenkaatoja. Metsäkulman vanhat metsät ovat sekä rakenteeltaan että lajistoltaan uusmaalaisittain poikkeuksellisen edustavia. Metsät ovat monin paikoin melko luonnontilaisia yli satavuotiaita kuusikoita, joissa puuston alueellinen jakautuminen on satunnaista, useita latvuskerroksia esiintyy ja myös kuollutta puustoa esiintyy paikoitellen melko runsaasti. Metsien arvoa korostaa myös yleisesti sekapuuna esiintyvä vanha lehtipuusto, josta erityisesti haavan osuus on huomattava. Haapojen joukossa on myös kolohaapoja, jonka ansiosta alueella on elinvoimainen liito-oravakanta. Topografialtaan vaihtelevan maaston painanteissa esiintyvät korpisoistumat lisäävät elinympäristöjen monimuotoisuutta metsäalueella. Maapuuta ja kuollutta pystypuuta esiintyy erityisen runsaasti alueen eteläosassa Lengonniityn alueella, mutta muutenkin melko tasaisesti koko alueella. Maapuusto on pääosin melko tuoretta erikokoista kuusta, samoin kuin kuollut pystypuusto. Haapamaapuuta ja pitkälle lahonnutta koivupökkelöä esiintyy paikoitellen, ja kallioilla myös mäntykeloja. Tuomarinsuo on melko laaja luonnontilainen keidassuo, joka täydentää erinomaisesti vanhan metsän aluetta. Suon läpi kulkeva voimalinja ei ole juurikaan heikentänyt alueen suojeluarvoa. Tuomarinsuohon liittyy luontevasti länsipuolella luonnontilainen Suojärven avoluhta, jolla pesii mahdollisesti kurki. Kokonaisuutena Metsäkulma on tien ja sähkölinjan pirstovasta vaikutuksesta huolimatta yhtenäinen ja elinympäristönä hyvin rauhallinen alue. Osittaisesta hoidetusta leimastaan huolimatta alueen metsissä vallitsee ilmeisen tasainen pienilmasto, josta kertovat koko alueella esiintyvä monipuolinen vanhan metsän ilmentäjälajisto. Metsäkulman alueella pesii myös edustava metsälinnusto, johon kuuluvat mm. Uudellamaalla uhanalainen pohjantikka, metso, pyy, palokärki, puukiipijä, töyhtötiainen, tiltaltti, kanahaukka ja mehiläishaukka. Lisäksi alueella esiintyy valtakunnallisesti uhanalainen pikkutikka. Kilometrin päässä alueen itäpuolella sijaitsee Venunmetsän Natura 2000-alue, jonka kanssa Metsäkulma muodostaa myös pidemmällä tähtäimellä erittäin arvokkaan vanhan metsän kokonaisuuden. Peltolan vanha metsä Pinta-ala Alueen kuvaus 48 ha Peltolan vanha metsä sijaitsee Sääksjärven itäpuolella Mäntsälässä. Sääksjärven itäpäähän rajautuvan alueen metsissä on vanhan metsän piirteitä. Peltolan metsäalueen halki kiemurtelee rehevä korpinen suojuotti, jonka luonnontilaa tuore varsin voimaperäinen ojitus ei ole vielä muuttanut. Alueella on myös pieni räme ja rantaluhtaa. Peltolan metsät ovat kasvillisuudeltaan pääosin mustikkatyyppiä ja paikoitellen esiintyy myös lehtomaista kangasta sekä pienialaisesti käenkaali-oravanmarjatyypin lehtokuvioita. Alue on pinta-alaltaan varsin pieni ja metsät mosaiikkimaisia tien ja taimikoiden pirstovan vaikutuksen takia. Parhaimmillaan Peltolan metsät ovat varttuneita erirakenteisia kuusikoita, joiden sekapuustona kasvaa etenkin haapaa, mutta paikoitellen myös mäntyä, koivua, leppää ja raitaa. Sääksjärven rannalla ja korvissa esiintyy myös tervaleppää sekä paikoitellen lehmustakin. Peltojen laidoilla puusto on vanhaa laidunvaikutteista lehtipuusekametsää, kallioalueilla havupuusekametsää. Aikaisemman puusukupolven kuusia ja mäntyjä esiintyy siellä täällä, joukossa myös joitakin järeitä koivuja ja haapoja. Alueen edustavimmissa osissa esiintyy tasaisesti maapuustoa, joka on pääosin tuoretta riukukokoista kuusta, vanhempia koivu-, leppä- ja haapapökkelöitä sekä satunnaisesti järeää kuusta ja joitakin haapoja. Alueen metsät ovat olleet metsätalouskäytössä, mikä näkyy taimikkoina ja paikoin vanhoina poimintahakkuina. Rikkonaisuudestaan ja vanhan metsän pienestä pinta-alasta huolimatta Peltolan metsäalue on paikallisesti arvokas ja monipuolinen kohde, jonka arvoa nostaa mm. runsaana kasvava haapa. Alueella esiintyy luontodirektiivin lajeista liito-orava (Pteromys volans). Alueen melko edustavaan pesimälinnustoon kuuluvat mm. metso (Tetrao urogallus), palokärki (Dryocopus martius) ja pyy (Bonasa bonasia) sekä uudessa uhanalaisluokituksessa vaarantuneeksi VU luokiteltu tiltaltti (Phylloscopus collybita). 30