Eduskunnan puhemiehelle

Transkriptio

1 KIRJALLINEN KYSYMYS 979/2004 vp Työsuhteeseen liittyvän asunnon kustannusten verovähennysoikeus Eduskunnan puhemiehelle Lyhyet, määräaikaiset ja projektiluonteiset työsuhteet ovat lisääntyneet huomattavasti. Samalla yhä useammat työpaikat edellyttävät suurempaa liikkuvuutta tai sijoittumista oman asuinpaikkakunnan ulkopuolelle. Kun yhdensuuntainen työmatka ylittää 100 kilometriä, on kakkosasunto merkittävä kodin ja työpaikan välistä liikkumista helpottava tekijä. Mitä pidemmäksi matka muodostuu, sitä harvemmin se tehdään päivittäin. Työmatkan kestäessä yli kaksi tuntia on suurimmalla osalla jonkinlainen kakkosasunto lähellä työpaikkaa. Ympäristöministeriön ja Suomen ympäristökeskuksen julkaiseman Etätyö ja työmatkat Suomessa -tutkimuksen (2003) mukaan yli 130 kilometrin työmatkoja tekevistä haastatelluista noin 80 % käyttää kakkosasuntoa tai tekee etätyötä. Arviolta ainakin suomalaisella on jonkinlainen kakkosasunto lähellä työpaikkaa. Nykyinen verovähennysjärjestelmä ei kannusta ihmisiä työllistymään oman asuinpaikkakuntansa ulkopuolelle, sillä kakkosasunnon kustannukset jäävät useimmissa tapauksissa kokonaan henkilön itsensä maksettaviksi. Kakkosasunnon asumiskulut tulkitaan yleensä vähennyskelvottomiksi elantomenoiksi. Mikäli on kyse tilapäisen viransijaisuuden hoitamisesta vieraalla paikkakunnalla, josta sittemmin palataan varsinaiseen työhön kotipaikkakunnalle, on asumismenot oikeuskäytännössä joissakin tilanteissa katsottu vähennyskelpoisiksi. Varmuutta vähennyksen saamisesta ei näissäkään tapauksissa ole. Toisella paikkakunnalla työskentelystä ja asumisesta aiheutuvat taloudelliset rasitteet ovat monissa tapauksissa niin huomattavat, että henkilön on usein kannattavampaa hankkia toimeentulonsa työttömyys- ja sosiaaliturvan kautta kuin ottaa vastaan työpaikka asuinpaikkakunnan ulkopuolelta. Nykyistä vähennysjärjestelmää tulisi uudistaa työn vastaanottamisen helpottamiseksi. Työsuhteeseen liittyvän asunnon ylläpitokulut ovat todellisia tulonhankkimiskuluja. Tuloverolakia tulisikin muuttaa siten, että työhön liittyvän kakkosasunnon kohtuulliset vuokrakustannukset hyväksyttäisiin verotuksessa vähennyskelpoisiksi tulonhankkimiskuluiksi. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä, että työsuhteeseen liittyvän asunnon kustannukset voidaan hyväksyä verotuksessa vähennyskelpoisiksi tulonhankkimiskuluiksi ja aikooko hallitus helpottaa henkilön työllistymismahdollisuuksia oman kotikuntansa ulkopuolelle? Versio 2.0

2 Helsingissä 10 päivänä joulukuuta 2004 Anne Holmlund /kok 2

3 Ministerin vastaus KK 979/2004 vp Anne Holmlund /kok Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kansanedustaja Anne Holmlundin /kok näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 979/2004 vp: Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä, että työsuhteeseen liittyvän asunnon kustannukset voidaan hyväksyä verotuksessa vähennyskelpoisiksi tulonhankkimiskuluiksi ja aikooko hallitus helpottaa henkilön työllistymismahdollisuuksia oman kotikuntansa ulkopuolelle? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Verotuksessa tulonhankkimisesta ja säilyttämisestä aiheutuneet menot ovat vähennyskelpoisia. Sitä vastoin elantomenot ovat vähennyskelvottomia. Tyypillisiä elantomenoja ovat verovelvollisen asumisesta johtuvat menot, kuten asunnon vuokra. Siten yleensä toisella paikkakunnalla olevasta asunnosta aiheutuvia menoja ei ole saanut vähentää verotuksessa. Oikeuskäytännössä on eräissä tilanteissa katsottu, että vieraalla paikkakunnalla olevasta asunnosta aiheutuneet menot ovat tulonhankkimisesta aiheutuneita menoja. Näin on katsottu KHO:n päätöksessä 1982 T Tapauksessa verovelvollisella oli vakituinen työpaikka toisella paikkakunnalla, jossa oli myös hänen perheensä vakituinen koti. Hänet oli määrätty toiselle paikkakunnalle hoitamaan viransijaisuutta määräajaksi. Näissä oloissa verovelvollinen sai vähentää viransijaisuuspaikkakunnalla sijaitsevasta asunnosta aiheutuneet vuokramenot. Muutoin oikeuskäytännössäkin on katsottu, että toisella paikkakunnalla olevasta asunnosta aiheutuneet menot ovat vähennyskelvottomia elantomenoja. Sitä vastoin asunnon ja työpaikan väliset matkakustannukset ovat vähennettävissä verotuksessa tietyin rajoituksin. Nykyisin voi vähentää verotuksessa euron matkakustannukset lukuun ottamatta omavastuuosuutta. Asunnon ja työpaikan välisten matkakulujen vähennyskelpoista ylärajaa on vuosien kuluessa useaan kertaan korotettu. Tällä tavoin on haluttu lisätä työvoiman liikkuvuutta matkakuluvähennyksen avulla. Lisäksi matkakustannusten omavastuuosuutta on vuodesta 1999 alkaen muutettu siten, että se on pienempi sellaisella henkilöllä, joka verovuoden aikana on saanut laissa lueteltua työttömyysetuutta. Myös tällä keinoin on verotuksessa tuettu työhön hakeutumista. Jos henkilö joutuu työn vuoksi olemaan viikot perheestään erillään toisella paikkakunnalla, verovelvollinen voi vähentää verotuksessaan viikonloppumatkat perheensä luokse. Viikonloppumatkat voidaan vähentää halvimman kulkuneuvon käytöstä aiheutuvien kustannusten mukaan eli yleensä julkisten kulkuneuvojen taksojen mukaan. Jos julkista kulkuneuvoa ei ole lainkaan käytettävissä tai jos verovelvollinen ei ehtisi käydä kotonaan käyttämällä julkista kulkuneuvoa, vähennys voidaan hyväksyä myös omaa autoa käyttäen. Matkavähennyksessä on pidetty ongelmana, että omaksuttu käytäntö halvimman kulkuneuvon selvittämisessä on liian monimutkainen. Aika ajoin onkin harkittu nykyjärjestelmän kaavamaistamista enemmän työmatkan pituudesta kuin kulkuneuvosta riippuvaksi. Tuloverotuksen kehittämisessä on kiinnitettävä jatkossa enenevässä määrin huomiota hallinnolliseen tehokkuuteen, jotta verotustyön kustannukset pystytään 3

4 Ministerin vastaus pitämään kurissa. Tässä yhteydessä on syytä harkita myös matkakuluvähennysten yksinkertaistamista. Samassa yhteydessä tulee kiinnittää huomiota siihen, että matkakuluvähennys jatkossakin riittävästi tukee työntekijöitä, jotka kulkevat pitkiä työmatkoja. On tärkeää säilyttää periaate, että elantomenoja ei vähennetä verotuksessa. Nykytilaa voidaan pitää kohtuullisen tyydyttävänä: asumismenojen laaja verovähennysoikeus ja pitkien viikonloppumatkojen vähennyksen hyväksyminen aina omalla autolla tai nykyisen enimmäismäärän olennainen kasvattaminen saattaisivat johtaa huomattaviin verotulojen menetyksiin. Hallitus katsoo, että elantomenojen ja tulonhankkimismenojen välistä rajaa ei ole tässä syytä muuttaa. Helsingissä 5 päivänä tammikuuta 2005 Toinen valtiovarainministeri Ulla-Maj Wideroos 4

5 Ministerns svar KK 979/2004 vp Anne Holmlund /kok Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 979/2004 rd undertecknat av riksdagsledamot Anne Holmlund /saml: Vilka åtgärder ämnar regeringen vidta för att kostnaderna för en bostad i anslutning till en anställning skall kunna godkännas som avdragsgilla kostnader för inkomstens förvärvande i beskattningen och ämnar regeringen utöka möjligheterna till sysselsättning utanför den egna hemkommunen? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Utgifter för inkomstens förvärvande och förvaring är avdragsgilla i beskattningen. Däremot är levnadskostnader inte avdragsgilla. Typiska levnadskostnader är utgifter för den skattskyldiges boende, t.ex. hyran för en bostad. På så vis har det i allmänhet inte varit möjligt att dra av utgifter för en bostad på annan ort i beskattningen. I rättspraxis har man i vissa situationer ansett att utgifterna för en bostad på annan ort är utgifter för inkomstens förvärvande. Så är fallet i HFD:s beslut 1982 T I fallet hade den skattskyldige ordinarie arbetsplats på en ort, där också familjen var stadigvarande bosatt. Han hade förordnats att sköta ett vikariat på annan ort för viss tid. Under dessa omständigheter fick den skattskyldige dra av hyresutgifterna för bostaden på den ort där han skötte vikariatet. I övrigt har det även i rättspraxis ansetts att utgifter för bostad på annan ort är levnadskostnader som inte får dras av. Däremot kan kostnaderna för resor mellan bostaden och arbetsplatsen med vissa begränsningar dras av i beskattningen. För närvarande kan man dra av resekostnader på euro i beskattningen med undantag för självriskandelen. Den övre gränsen för avdragsgilla kostnader för resor mellan bostaden och arbetsplatsen har höjts flera gånger under årens lopp. Man har på detta sätt velat utöka arbetskraftens rörlighet med hjälp av resekostnadsavdraget. Dessutom har självriskandelen i resekostnaderna sedan 1999 ändrats så att den är mindre för en person som under skatteåret har fått sådan arbetslöshetsförmån som nämns i lagen. Också med dessa medel har möjligheterna till arbete understötts i beskattningen. Om en person på grund av arbetet måste vistas borta från familjen på annan ort inne i veckan, kan den skattskyldige dra av veckoslutsresorna hem till familjen i sin beskattning. Veckoslutsresorna får dras av enligt kostnaderna för billigaste fortskaffningsmedel, dvs. i allmänhet enligt taxorna i allmänna trafikmedel. Om det inte finns några allmänna trafikmedel att tillgå över huvud taget eller om den skattskyldige inte hinner hem med ett allmänt trafikmedel, kan även användningen av egen bil godkännas som avdrag. Ett problem i reseavdraget har varit att vedertagen praxis för utredandet av billigaste fortskaffningsmedel är alltför komplicerad. Man har tidvis övervägt att schematisera det nuvarande systemet så att det skulle vara mera beroende av arbetsresans längd än av fortskaffningsmedel. Vid utvecklandet av inkomstbeskattningen måste man i fortsättningen fästa allt större vikt vid en effektiv administration för att kostnaderna för beskattningsarbetet skall kunna hållas under kontroll. I detta sammanhang finns det även skäl att 5

6 Ministerns svar överväga en förenkling av resekostnadsavdraget. Samtidigt skall man även se till att resekostnadsavdraget även i fortsättningen i tillräcklig utsträckning stöder arbetstagare med långa arbetsresor. Det är viktigt att hålla fast vid principen att levnadskostnader inte dras av i beskattningen. Nuläget kan anses vara tämligen tillfredsställande: en omfattande rätt till skatteavdrag för boendeutgifter och att alltid godkänna avdrag för långa veckoslutsresor med egen bil eller att väsentligt utöka det nuvarande maximibeloppet kunde leda till stora skatteinkomstförluster. Regeringen anser att det inte för närvarande finns skäl att ändra på gränsen mellan levnadskostnader och utgifter för inkomstens förvärvande. Helsingfors den 5 januari 2005 Andra finansminister Ulla-Maj Wideroos 6