Eduskunnan puhemiehelle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Eduskunnan puhemiehelle"

Transkriptio

1 KIRJALLINEN KYSYMYS 866/2004 vp Rajavartiomiesten työmatkakulujen verovähennysoikeus Eduskunnan puhemiehelle Sallassa Kelloselän rajavartioasemalla työskentelevät, mutta Rovaniemellä asuvat rajavartiomiehet ovat joutuneet oudossa asiassa taistelemaan veroviranomaisten tulkintojen kanssa. Rovaniemen verotoimisto on vastoin aikaisempia tulkintojaan päättänyt, etteivät rajavartiomiehet ole oikeutettuja oman auton käyttöön työmatkakuluja vähennettäessä. Rovaniemen verotoimisto hyväksyy vastoin aikaisempaa kantaansa vain julkisella kulkuneuvolla tehtävät matkat. Rajavartiomiehet tekevät ns. jaksotyötä, jossa työvuorot voivat alkaa ja päättyä mihin vuorokauden aikaan tahansa. Rovaniemeltä Kelloselkään on päivittäin kuitenkin vain yksi linja-autovuoro. Lauantaisin ja sunnuntaisin paluuvuoroa ei ole. Työpäivinä on lisäksi yksi linja-autovuoro Kemijärvelle, josta on junayhteys Rovaniemelle. Viikonloppuisin kotimatka julkisilla kulkuneuvoilla on käytännössä mahdottomuus. Odotusajat venyvät kohtuuttomiksi, eikä rajavartiomiehillä ole siihen tarkoitettua tilaa. Odotusaika voi olla 9 24 tuntia, jos edellytetään julkisen kulkuneuvon käyttöä. Joissakin esimerkkitapauksissa tällaista odotusaikaa voi kertyä kuukaudessa kahdeksan vuorokautta, jos noudatetaan Rovaniemen verotoimiston tulkintaa. Rajavartiomiehet tekevät työtä erityisissä oloissa, joissa normaalille perhe-elämälle ei jää paljon tilaa. Lapissa kulkuyhteydet ovat muutenkin pitkät. Pitkien etäisyyksien vuoksi työmatkakuluvähennyksellä on huomattava taloudellinen merkitys. On käsittämätöntä, jos verottaja olettaa rajavartiomiesten viettävän suuren osan vapaa-ajastaankin rajavartioasemilla. Kyse ei ole lain kirjaimesta, vaan sen tulkinnasta, jonka viranomainen on yhtäkkiä muuttanut. Rajavartiomiesten matkakustannuksia on tulkittu eri tavoin sen mukaan, minkä verotoimiston alueella rajavartija asuu. Mielestäni ei ole hyväksyttävää, että yksi verotoimisto omavaltaisilla tulkinnoillaan vaikeuttaa valtiolle vaativaa ja raskasta työtä tekevän ammattikunnan asemaa. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Miten hallitus aikoo puuttua Rovaniemen verotoimiston kohtuuttomaan tulkintaan, jonka mukaan Kelloselän rajavartiomiehille hyväksytään vähennettäviksi verotuksessa vain julkisen kulkuneuvon mukaiset työmatkakustannukset? Helsingissä 10 päivänä marraskuuta 2004 Esko-Juhani Tennilä /vas Versio 2.1

2 Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kansanedustaja Esko-Juhani Tennilän /vas näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 866/2004 vp: Miten hallitus aikoo puuttua Rovaniemen verotoimiston kohtuuttomaan tulkintaan, jonka mukaan Kelloselän rajavartiomiehille hyväksytään vähennettäviksi verotuksessa vain julkisen kulkuneuvon mukaiset työmatkakustannukset? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Veronalaista tuloa ovat verovelvollisen rahana tai rahanarvoisena etuutena saamat tulot. Verovelvollisella on kuitenkin oikeus vähentää tuloistaan niiden hankkimisesta tai säilyttämisestä johtuneet menot. Alun perin asunnon ja työpaikan välisiä matkakuluja ei ole hyväksytty verotuksessa lainkaan vähennyskelpoisiksi. Myöhemmin niiden osittainen tulonhankkimisluonne on tunnustettu ja asunnon ja työpaikan väliset matkakulut on säädetty rajoitetusti vähennyskelpoisiksi. Voimassa olevien säännösten mukaan matkakustannukset asunnosta työpaikkaan ja takaisin voidaan vähentää halvimman kulkuneuvon käyttökustannusten mukaan laskettuina. Näitä matkakustannuksia voidaan vähentää enintään euroa verovuotta kohti ja vain siltä osin kuin ne ylittävät verovuonna 500 euron omavastuuosuuden. Laissa ei ole erikseen säädetty sitä, milloin halvimpana kulkuneuvona voidaan pitää muuta kuin julkista kulkuneuvoa. Tulkintaa ohjaa vakiintunut oikeuskäytäntö. Oikeuskäytännössä asiassa on käytetty kohtuusharkintaa ja sen mukaan on ratkaistu, milloin vähennys voidaan tehdä oman auton käytön perusteella. Muutakin kuin julkista kulkuneuvoa voidaan pitää lain tarkoittamana halvimpana kulkuneuvona esimerkiksi silloin, kun julkista kulkuneuvoa ei ole lainkaan käytettävissä. Päivittäisten asunnon ja työpaikan välisten matkojen vähennysperusteeksi on hyväksytty muu kuin julkinen kulkuneuvo myös esimerkiksi silloin, kun odotusaika meno-paluumatkalla on yhteensä vähintään kaksi tuntia tai jos julkista kulkuneuvoa käytettäessä kävelymatka yhteen suuntaan on vähintään kolme kilometriä. Päivittäisten työmatkojen osalta julkisten kulkuneuvojen oleminen kohtuudella käytettävissä arvioidaan eri kriteerien perusteella kuin pidemmän työ- tai vapaa-aikajakson alkaessa tai päättyessä, jollaisesta on kyse ns. viikonloppumatkoissa. Myös viikonloppumatkat voidaan vähentää halvimman kulkuneuvon käytöstä aiheutuvien kustannusten mukaan eli yleensä julkisten kulkuneuvojen taksojen mukaan. Jos julkista kulkuneuvoa ei ole lainkaan käytettävissä tai jos verovelvollinen ei ehtisi käydä kotonaan käyttämällä julkista kulkuneuvoa, viikonloppumatkoja koskeva vähennys voidaan hyväksyä myös oman auton käytön perusteella. Kysymyksessä on esitetty seikkoja Kelloselän rajavartioasemalla työskentelevien rajavartijoiden verokohtelusta. Asiassa on ollut kyse asunnon ja työpaikan välisten päivittäisten matkakustannusten vähentämisestä sekä toisaalta viikonloppumatkojen kustannusten vähentämisestä. Verohallituksen asiasta antaman selvityksen mukaan Rovaniemen verotoimistossa verotettujen rovaniemeläisten rajavartijoiden asiassa kyse oli edellä mainituista viikonloppumatkoista Sal- 2

3 Ministerin vastaus KK 866/2004 vp Esko-Juhani Tennilä /vas lassa sijaitsevan rajavartioaseman ja asunnon välillä. Kemijärven verotoimistossa verotettujen kemijärviläisten, sallalaisten ja savukoskilaisten rajavartijoiden asiassa kyse oli päivittäisistä asunnon ja työpaikan välisistä matkoista. Kysymyksessä on siis kaksi erilaista tilannetta, joiden verokohtelut poikkeavat toisistaan. Verovelvollisten tasavertaiseen kohteluun pyritään jatkuvalla koulutuksella sekä riittävillä ja ajantasaisilla ohjeilla. Henkilöverotuksen käsikirjassa (Verohallituksen julkaisu 43.03) päivittäisten asunnon ja työpaikan välisten matkojen ja ns. viikonloppumatkojen vähennyksiin annettu ohjaus vastaa oikeuskäytäntöä. Verohallituksen yhtenäistämisohjeet (Dnro 2894/32/2003) noudattavat samaa tulkintaa. Jatkossakin koulutukseen ja ohjeistuksen riittävyyteen kiinnitetään huomiota. Helsingissä 8 päivänä joulukuuta 2004 Toinen valtiovarainministeri Ulla-Maj Wideroos 3

4 Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 866/2004 rd undertecknat av riksdagsledamot Esko-Juhani Tennilä /vänst: På vilket sätt har regeringen tänkt ingripa i den oskäliga tolkning som gjorts av Rovaniemi skattebyrå, dvs. att kostnaderna för arbetsresor godkänns som avdrag vid beskattningen av gränsbevakningsmännen vid Kelloselkä endast enligt taxan i allmänna färdmedel? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Skattepliktig inkomst är de inkomster som en skattepliktig får i form av pengar eller förmåner med penningvärde. Den skattepliktige har dock rätt att från inkomsterna dra av de utgifter som har föranletts av att dessa inkomster skaffats. Ursprungligen godkändes inte kostnaderna mellan hemmet och arbetsplatsen över huvud taget som avdrag vid beskattningen. Senare har deras inkomstanskaffningskaraktär erkänts och kostnaderna för resor mellan hemmet och arbetsplatsen är avdragsgilla med vissa begränsningar. Enligt gällande bestämmelser får kostnaderna för resor mellan hem och arbetsplats dras av enligt taxan för det billigaste färdmedlet. Resekostnaderna får dras av till ett belopp på högst euro och endast till den del de överstiger självriskandelen på 500 euro under skatteåret. I lagen bestäms det inte särskilt när något annat färdmedel än allmänna kommunikationsmedel får räknas som billigaste färdmedel. Tolkningen styrs av vedertagen rättspraxis. I rättspraxis har man använt sig av en skälighetsbedömning när det gällt att avgöra om avdraget skall få göras enligt kostnaderna för användning av egen bil. Det är också möjligt att anse att något annat färdmedel än offentliga kommunikationsmedel är det billigaste färdmedel som lagen avser, t.ex. i sådana fall där allmänna kommunikationsmedel över huvud taget inte finns att tillgå. Som grund för avdrag för kostnader för dagliga resor mellan hem och arbetsplats har andra färdmedel än allmänna kommunikationsmedel dessutom godkänts t.ex. i sådana fall där väntetiden vid en turoch returresa uppgår till sammanlagt minst två timmar eller där den skattskyldige måste gå minst tre kilometer i en riktning för att kunna använda sig av allmänna kommunikationsmedel. Skälig tillgång till allmänna kommunikationsmedel bedöms enligt olika kriterier om det är fråga om dagliga arbetsresor eller resor till och från längre arbetspass, t.ex. s.k. veckoslutsresor. Veckoslutsresorna får också avdras enligt billigaste färdsätt, dvs. i allmänhet enligt taxan i allmänna kommunikationsmedel. Om allmänna kommunikationsmedel inte finns att tillgå över huvud taget eller om den skatteskyldiga inte skulle hinna besöka hemmet om han eller hon använde allmänna kommunikationsmedel, kan avdraget för veckoslutsresor också godkännas enligt kostnaderna för användningen av egen bil. I spörsmålet anförs omständigheter som gäller beskattningen av gränsbevakare som arbetar vid Kelloselkä gränsstation. Frågan har gällt dels avdrag för dagliga resor mellan hemmet och arbetsplatsen, dels avdrag för veckoslutsresor. Enligt en utredning från Skattestyrelsen har det varit fråga om veckoslutsresor för gränsbevakarna från Rovaniemi, som beskattats av Rovaniemi skattebyrå. Resorna har gällt sträckan mellan gränsstationen i Salla och gränsbevakarnas 4

5 Ministerns svar KK 866/2004 vp Esko-Juhani Tennilä /vas bostäder. I fråga om gränsbevakarna från Kemijärvi, Salla och Savukoski, vilka beskattats av Kemijärvi skattebyrå, har det gällt dagliga resor mellan hemmet och arbetsplatsen. Det är alltså fråga om två olika situationer som beskattas på olika sätt. En jämlik beskattning av skattebetalarna eftersträvas genom fortgående utbildning och tillräckliga och aktuella anvisningar. De instruktioner som ges i handboken som gäller beskattning av personer (Skattestyrelsens publikation 43.03) och som gäller avdrag för resor mellan hemmet och arbetsplatsen och avdrag för s.k. veckoslutsresor motsvarar rättspraxis. Skattestyrelsens harmoniseringsanvisning (Dnr 2894/32/2003) följer samma tolkning. Även i fortsättningen kommer man att fokusera på tillräcklig utbildning och handledning. Helsingfors den 8 december 2004 Andra finansminister Ulla-Maj Wideroos 5

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 873/2004 vp Rajavartijoiden työmatkakulujen tasa-arvoinen verovähennyskohtelu Eduskunnan puhemiehelle Joukko Sallassa Kelloselän rajavartioasemalla toimivia rovaniemeläisiä rajavartijoita

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 542/2003 vp Raja-Karjalan verotoimiston tulkinta reppuhommissa olevien matkavähennyksistä Eduskunnan puhemiehelle Henrik Johansson ja moni hänen työtoverinsa, jotka poikkeuksetta ovat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 777/2008 vp Kelan maksamat matkakorvaukset oman auton käytöstä Eduskunnan puhemiehelle Kela korvaa sairauden ja kuntoutuksen vuoksi tehtyjen matkojen kuluja. Kelan toimistosta voi hakea

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1033/2005 vp Toisella paikkakunnalla työskentelevän henkilön kaksinkertaiset asumiskustannukset Eduskunnan puhemiehelle Työvoiman liikkuvuus on tärkeää, että teollisuuden rattaat pyörisivät.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 979/2004 vp Työsuhteeseen liittyvän asunnon kustannusten verovähennysoikeus Eduskunnan puhemiehelle Lyhyet, määräaikaiset ja projektiluonteiset työsuhteet ovat lisääntyneet huomattavasti.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 669/2004 vp Vieraalla paikkakunnalla työskentelevien ns. kakkosasunnon kulujen verovähennysoikeus Eduskunnan puhemiehelle Suuri joukko kansalaisia joutuu jatkuvasti työskentelemään

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2013 vp Rajatyöntekijöiden oikeus aikuiskoulutustukeen Eduskunnan puhemiehelle Osaamisen kehittäminen ja aikuisopiskelu ovat nykyään arkipäivää. Omaehtoisesti opiskelevat rajatyöntekijät

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1278/2010 vp Osa-aikaeläkkeellä olevien sairauspäivärahaan liittyvien ongelmien korjaaminen Eduskunnan puhemiehelle Jos henkilö sairastuu osa-aikaeläkkeelle jäätyään, putoavat hänen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1159/2006 vp Matkavähennyksen omavastuun pienentäminen verotuksessa Eduskunnan puhemiehelle Liikkuvuuden edistämiseksi kuluvalla vuodella nostettiin matkavähennyksen enimmäismäärää

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1094/2013 vp Eläkeläisten kireä verotus Eduskunnan puhemiehelle Kun henkilö jää eläkkeelle, hänen tulotasonsa puolittuu, kun sitä verrataan henkilön työelämästä saamaan palkkaan. Eläkeläisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 85/2011 vp Varhennetun eläkkeen vaikutukset takuueläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Laki takuueläkkeestä tuli voimaan 1.3.2011, ja sen tarkoituksena on ollut turvata Suomessa asuvan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 946/2010 vp Adr-ajolupavaatimukset Helsinki-Vantaan lentokentällä Eduskunnan puhemiehelle Autonkuljettajilta vaaditaan adr-ajolupa, mikäli he kuljettavat vaarallisia aineita yli sallittujen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1231/2010 vp Vuosilomapalkkasäännösten saattaminen vastaamaan Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiota C-486/08 Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin tuomioistuin (EUT) on jo 22.4.2010

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 986/2009 vp Auton katsastamisen mahdollistaminen Espanjassa Eduskunnan puhemiehelle Huomattava määrä suomalaisia asuu osan vuotta Espanjassa. Monilla on siellä oma Suomessa rekisteröity

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1058/2004 vp Ulkomailla asuvien henkilöiden Suomesta saatavien tulojen verotus Eduskunnan puhemiehelle Euroopan komissio on viime vuoden lopulla tehdyn päätöksen perusteella kehottanut

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1355/2001 vp Ulkomaaneläkkeiden sairausvakuutusmaksut Eduskunnan puhemiehelle EU:n tuomioistuimen päätös pakottaa Suomen muuttamaan niiden eläkeläisten verotusta, jotka saavat eläkettä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1119/2001 vp Asunnon ja työpaikan välisten matkakustannusten verotus Eduskunnan puhemiehelle Tuloverolain 93 :n mukaan ansiotulon hankkimisesta johtuneina menoina pidetään matkakustannuksia

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 612/2003 vp Käsityöläisten arvonlisävero Eduskunnan puhemiehelle Erilaiset maatilatorit toimivat käsityöläisten ja muiden pienten tavarantoimittajien myyntipaikkoina. Nykyinen arvonlisäverojärjestelmä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1256/2001 vp Palkansaajan järjestäytymättömyys ammattiliittoihin Eduskunnan puhemiehelle Perustuslaki turvaa oikeuden olla järjestäytymättä ammattiliittoon. Käytännössä valinnanvapautta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 857/2005 vp Vakuutusmeklaritutkinto Eduskunnan puhemiehelle 1.9.2005 tuli voimaan laki vakuutusedustuksesta (570/2005). Lain 49 :n mukaan siirtymäsäännöksistä säädetään seuraavasti:

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 62/2003 vp Pehmytkudosreuman lääkitys Kela-korvauksen piiriin Eduskunnan puhemiehelle Pehmytkudosreuman (fibromyalgian) hoitoon käytettävät lääkkeet eivät kuulu Kelan erityiskorvattavien

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 820/2013 vp Työosuuskunnassa työskentelevän työttömyysturva Eduskunnan puhemiehelle Työosuuskunta on liiketoimintaa harjoittava yritys ja työorganisaatio, joka on perustettu muodostamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 130/2008 vp Työ- ja työkyvyttömyyseläkkeiden maksupäivä Eduskunnan puhemiehelle Työeläkkeen ja työkyvyttömyyseläkkeen maksupäivä on kuukauden ensimmäinen päivä. Tapauksissa, joissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 648/2002 vp Tupakkalain tulkinta Eduskunnan puhemiehelle Ympäristön tupakansavu luokitellaan syöpävaaralliseksi aineeksi. Tämä merkitsee sitä, että erityisen riskialttiita työntekijöitä,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1012/2010 vp Eläkkeiden maksun myöhästymiset Eduskunnan puhemiehelle Eläkkeiden maksuissa on ollut paljon ongelmia tänä vuonna. Osa eläkeläisistä on saanut eläkkeensä tililleen myöhässä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 431/2001 vp Yrittäjien asema uudessa aikuiskoulutustuessa Eduskunnan puhemiehelle Työllisyyden hoito on merkittävä osa köyhyyden torjuntaa. Pienyritteliäisyyttä on siten tuettava, jotta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 281/2011 vp Lapsettomien leskien leskeneläkkeen ikärajojen laajentaminen Eduskunnan puhemiehelle Lapsettomien leskien leskeneläkettä saavat tämänhetkisen lainsäädännön mukaan 50 65-

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 110/2007 vp Alkoholin liikakäyttöön puuttuminen työpaikoilla Eduskunnan puhemiehelle Suomessa saattaa olla Työterveyslaitoksen selvityksen mukaan jopa 500 000 700 000 alkoholin suurkuluttajaa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 59/2012 vp Ulkomailla äänestämisen helpottaminen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla äänestäminen on suomalaisissa vaaleissa äänioikeutetulle yhtä tärkeä oikeus kuin kotimaassakin oleskeleville

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 734/2006 vp Invalidivähennys kunnallisverotuksessa Eduskunnan puhemiehelle Verotuksessa voidaan myöntää niin sanottu invalidivähennys lääkärin määrittelemän haitta-asteen perusteella.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 100/2002 vp Työmatkakulujen vähennysoikeuden muuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Vaikka eduskunta onkin toistuvasti nostanut työmatkavähennyksen ylärajaa, silti työmatkakulujen vähennysoikeudessa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1258/2001 vp Kelan asumistuki Eduskunnan puhemiehelle Yleinen vuokrataso on noussut viime vuosien aikana huomattavan korkeaksi. Varsinkin pienten asuntojen neliövuokrat ovat kaupungeissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 416/2013 vp Kehitysvamma-alan ammattitutkinnon kelpoisuus sosiaali- ja terveysalalla Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvamma-alan ammattitutkintoon valmistavaa koulutusta tarjotaan useissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 303/2003 vp Lesken perintövero Eduskunnan puhemiehelle Suomen perintöverojärjestelmä saattaa asettaa leskeksi jääneen perijän hyvinkin hankalaan tilanteeseen, vaikka läheisen kuolemassa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 159/2012 vp Aikuisen ADHD-potilaan metyylifenidaattilääkityksen korvaaminen Eduskunnan puhemiehelle ADHD aiheuttaa keskittymishäiriötä, se myös hankaloittaa ja vaikeuttaa ihmiselämän

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 352/2008 vp Metsäverotuksen tasapuolistaminen Eduskunnan puhemiehelle Metsäverotus muutettiin muutama vuosi sitten pinta-alaverotuksesta myyntiverotukseksi. Tämä on johtanut tilanteeseen,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 571/2006 vp Myyntivoiton verotus Eduskunnan puhemiehelle Verohallinnon myyntivoiton verotuksen ohjeiden mukaan oman asunnon myynnistä tai vaihtamisesta saatu voitto on verovapaata tuloa,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 41/2001 vp Oman auton käytön verovähennysoikeuden suhde oman auton käytön tosiasialliseen tarpeeseen Eduskunnan puhemiehelle Oman auton käytön työmatkoilla saa vähentää verotuksessa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 345/2013 vp Osasairauspäivärahan maksaminen vuosiloman ajalta Eduskunnan puhemiehelle Sairausvakuutuslain mukaan osasairauspäivärahaa maksetaan vähintään 12 arkipäivän yhtäjaksoiselta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 546/2010 vp Kuljettajantutkintojen kilpailuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi kilpailuttaa kuljettajantutkintojen vastaanottamisen 19 maakunnassa,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 95/2006 vp Saamenkieliset ylioppilaskirjoitukset Eduskunnan puhemiehelle Saamen kielen aseman parantamiseksi Suomessa tuli vuonna 1992 voimaan kielilaki. Vuonna 2004 tuli voimaan saamen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 440/2012 vp Taksiautoilijoiden ajoluvan ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Taksiautoilijat sekä linja- ja kuorma-auton kuljettajat ovat olennainen osa tieliikennettämme, ja heidän kykynsä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1016/2009 vp Etuuksien leikkautuminen osa-aikaeläkkeelle siirryttäessä Eduskunnan puhemiehelle Työntekijä jäi pysyvästä työsuhteesta osa-aikaeläkkeelle 1. huhtikuuta 2009 alkaen. Myöhemmin

Lisätiedot

Till riksdagens talman

Till riksdagens talman KK 496/2009 vp Mikaela Nylander /r ym. SKRIFTLIGT SPÖRSMÅL 496/2009 rd Publicering av platsannonser också i svenska dagstidningar Till riksdagens talman Enligt språklagen är en tvåspråkig myndighet skyldig

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 76/2006 vp Kelan järjestämän vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen suunnitelman laatiminen Eduskunnan puhemiehelle Kelalla on lakisääteinen velvollisuus järjestää vajaakuntoisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2007 vp Kela-korvattavat lääkkeet ja perhekohtainen omavastuu Eduskunnan puhemiehelle Joissakin sairauksissa on se tilanne, ettei Kelan korvauksen piirissä oleva lääke anna sitä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 547/2004 vp Korkeakouluille tehtyjen stipendilahjoitusten verovähennysoikeus Eduskunnan puhemiehelle Tuloverolain (1535/1992) 57 :n (896/2001) mukaan yhteisö saa valtioneuvoston asetuksella

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1364/2001 vp Norjassa työssä käyvien verotus Eduskunnan puhemiehelle Pohjoismaisen verosopimuksen perusteella verotetaan niitä suomalaisia, jotka työskentelevät Norjassa mutta asuvat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 969/2006 vp Talkootyön verotusohjeistuksen korjaaminen Eduskunnan puhemiehelle Verohallinto on antanut noin vuosi sitten ohjeen, jossa kielletään talkootyöstä saatujen varojen jakaminen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 845/2006 vp Internetin hankkiminen yhteydenpitoon työvoimaviranomaisten kanssa Eduskunnan puhemiehelle Työttömän työnhakijan piti lähettää työvoimaviranomaiselle kuittaus sähköisen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 759/2004 vp Liikunnanopettajien pätevöityminen terveystiedon opettajiksi Eduskunnan puhemiehelle Uuden lain myötä aikaisemmin valmistuneet liikunnanopettajat eivät ole päteviä opettamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 964/2010 vp Oppilaitosten työharjoittelujaksot Eduskunnan puhemiehelle Ammattikorkeakoulut järjestävät monimuotoopetusta, jossa yhdistellään eri opetuskeinoja joustavasti keskenään.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 329/2009 vp Kasvirohdosvalmisteiden myyntikanavan määrittely lääkelaissa Eduskunnan puhemiehelle Luontaistuotealan keskusliitto ry ja Fytonomit ry ovat luovuttaneet 16.4.2009 ministeri

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 435/2003 vp Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoito Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoidon osalta on ilmennyt ongelmia ympäri Suomea. Monet kunnat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 399/2007 vp Kansainvälisen adoption rajoitukset Eduskunnan puhemiehelle Lapseksiottamisesta annettua lakia (153/1985) muutettiin vuonna 1996, jotta Suomessa voitiin saattaa voimaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 987/2009 vp 72 tunnin viisumivapaus venäläisille turisteille Eduskunnan puhemiehelle Vuonna 2008 Venäjältä tehtiin 2,3 miljoonaa matkaa Suomeen. Näistä 67 % eli 1,6 miljoonaa oli päivämatkoja.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 133/2009 vp Valtion eläkevastuut Eduskunnan puhemiehelle Edellisen hallituksen aikana arvioitiin, että valtionhallinnosta voitaisiin vähentää vuoteen 2011 mennessä 9 650 työpaikkaa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1027/2010 vp Kehäradan Ruskeasannan aseman rakentaminen Eduskunnan puhemiehelle Kehärataa ollaan rakentamassa Vantaalle siten, että radan on tarkoitus valmistua vuonna 2014. Kehärata

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 937/2009 vp Lävistyksiä koskeva valvonta ja ohjeistus Eduskunnan puhemiehelle Lävistykset ovat kasvattaneet suosiotaan koristautumisen muotona. Lävistystä tehtäessä vahingoitetaan aina

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 136/2011 vp Takuueläkkeen mukaisen vähimmäiseläkkeen turvaaminen varhennettua eläkettä saaville Eduskunnan puhemiehelle Parhaillaan eduskunnan käsittelyssä oleva takuueläkelain muutos

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 391/2001 vp Valtiokonttorin maksamien pienten eläkkeiden maksatuksen järkeistäminen Eduskunnan puhemiehelle Useimpien eläkkeellä olevien ihmisten kokonaiseläke koostuu monien eläkelaitosten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 594/2012 vp Omaishoitajien asema ja verotus Eduskunnan puhemiehelle Omaishoitajat ovat korvaamaton osa vanhus- ja vammaispalveluita. Omaishoito on sekä hoitajalle että varsinkin hoidettavalle

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 140/2007 vp Konkurssipesään peräytettävät velat Eduskunnan puhemiehelle Takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain (758/1991) 10 :ssä säädetään velan maksun peräytymisestä seuraavasti:

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 875/2001 vp Maatilan luovutusvoiton syntyminen avioeroon liittyvässä osituksessa Eduskunnan puhemiehelle Voimassa olevan lainsäädännön mukaan perinnönjako ja avioeroon liittyvä omaisuuden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1376/2010 vp Byetta-lääkkeen korvattavuus tyypin 2 diabetesta sairastaville Eduskunnan puhemiehelle Byettä on pistettävä inkretiini, joka on ollut helmikuun alusta rajoitetusti peruskorvattava

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 767/2001 vp Postinjakelu Kangasalan Kuohenmaalla Eduskunnan puhemiehelle Postin toiminta haja-asutusalueilla on heikentynyt. Postin jakaminen myöhään iltapäivällä ei ole kohtuullista.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 521/2008 vp Perhepäivähoitajien oikeus työhuonevähennykseen verotuksessa Eduskunnan puhemiehelle Perhepäivähoitajat tekevät arvokasta työtä tarjotessaan kotinsa vieraiden hoitolasten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1254/2001 vp Osa-aikalisän myöntämisen perusteet Eduskunnan puhemiehelle Kun osa-aikalisäjärjestelmä aikoinaan otettiin käyttöön, sen yhtenä perusteena oli lisätä työssä jaksamista

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1291/2001 vp Vapaaehtoisen eläkevakuutuksen eläkeikäraja Eduskunnan puhemiehelle Työmarkkinoiden keskusjärjestöt pääsivät sopimukseen yksityisten alojen työeläkkeiden kehittämisestä.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 55/2003 vp Biologian opetuksen ajanmukaistaminen peruskouluissa Eduskunnan puhemiehelle Kouluissa opetetaan kehitysoppia biologian tunneilla ainoana tieteenä vastauksena kysymykseen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 505/2006 vp Linja-autoliikenteen polttoainevero Eduskunnan puhemiehelle Hallitus on vähentänyt joukkoliikenteen tukia, mistä on erityisesti kärsinyt harvaan asuttujen seutujen joukkoliikenne.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 876/2010 vp Työnantajien Kela-maksun poiston vaikutus työpaikkojen määrään Eduskunnan puhemiehelle Työnantajien Kela-maksu on hallituksen esityksestä poistettu. Hallitus perusteli esityksessään

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1398/2010 vp Eläkkeensaajien asumistuki Eduskunnan puhemiehelle Eläkkeensaajien keskuudessa on koettu ongelmana se, että eläkkeensaajien muuttaessa omasta kodistaan vanhainkotiin tai

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 400/2004 vp Kurun metsäoppilaitoksen opetusmetsien riittävyys Eduskunnan puhemiehelle Kurun metsäoppilaitoksella on tällä hetkellä käyttöoikeus noin 1 200 metsähehtaariin valtion tai

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1368/2010 vp Perheen yrittäjyyden vaikutus kotona asuvan aikuisen lapsen työmarkkinatukeen Eduskunnan puhemiehelle Nykyisin elämänvaiheiden muutoskohdissa nuoret aikuiset saattavat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 118/2004 vp Osa-aikaeläkkeeltä vanhuuseläkkeelle siirtyminen Eduskunnan puhemiehelle Vuoden 2005 alussa voimaan tulevan eläkeuudistuksen myötä vanhuuseläkkeelle voi siirtyä 63 68-vuotiaana.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 71/2004 vp Ulkomailla työskentelyn vaikutukset kansaneläkkeen viivästymiseen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla työskennelleiden Suomen kansalaisten eläkepäätökset viipyvät usein kuukausikaupalla.

Lisätiedot

Varhennetulle vanhuuseläkkeelle jäävä henkilö ei ehkä aina saa riittävästi tietoa siitä, minkä suuruiseksi hänen eläkkeensä muodostuu loppuelämäksi.

Varhennetulle vanhuuseläkkeelle jäävä henkilö ei ehkä aina saa riittävästi tietoa siitä, minkä suuruiseksi hänen eläkkeensä muodostuu loppuelämäksi. KK 1370/1998 vp Kirjallinen kysymys 1370 Mikko Kuoppa Iva-r: Varhennetun vanhuuseläkkeen riittävyydestä Eduskunnan Puhemiehelle Varhennettua vanhuuseläkettä on markkinoitu ikääntyneille työntekijöille

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 242/2007 vp Tupakkalain soveltaminen takseissa Eduskunnan puhemiehelle Tupakkalain 5 luvun 12 :n mukaan tupakointi on kielletty yleisten kulkuneuvojen sisätiloissa eli mm. takseissa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 910/2008 vp Omalla autolla tehtyjen sairaalamatkojen Kelakorvaukset Eduskunnan puhemiehelle Kansaneläkelaitos lopettaa vuodenvaihteessa potilaiden yhteiskuljetukset eli ns. kimppakyydit

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1019/2013 vp Poliisin lupapalveluiden ajanvaraus Eduskunnan puhemiehelle Poliisin lupapalveluita varten pitää jatkossa varata aika Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren poliisilaitoksella.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 300/2004 vp Sovitellun ansiopäivärahan kohtuullistaminen Eduskunnan puhemiehelle Työttömyysturvalain (1290/2002) 4 luvun 5 :n mukaan soviteltu ansiopäiväraha lasketaan siten, että etuus

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 910/2012 vp Tarkkaavaisuushäiriöstä kärsivän lääkehoito Eduskunnan puhemiehelle Psykostimulanttien käyttö tarkkaavaisuushäiriön hoidossa on viime vuosina yleistynyt. Esimerkiksi YK:n

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2001 vp Kunnan oikeus ilman perillisiä kuolleen henkilön kiinteistöön Eduskunnan puhemiehelle Perintökaaren mukaan ilman perillisiä kuolleen henkilön omaisuuden perii valtio. Omaisuus

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 726/2010 vp Valtion virkasääntöjen noudattaminen Eduskunnan puhemiehelle Yleisradion TV 1:n A-studio-ohjelma kertoi kesäkuun alussa kuluttajariitalautakunnan puheenjohtajan, oikeustieteiden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 664/2003 vp Laboratoriolääketieteen ammattiryhmien koulutus- ja työtilanne Eduskunnan puhemiehelle Laboratoriolääketieteen asiantuntijoita, kuten erilaisia laboratoriolääkäreitä, sairaalakemistejä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 264/2013 vp Eduskunnan suullinen kyselytunti radiossa Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan suullisella kyselytunnilla ministerit vastaavat kansanedustajien kysymyksiin. Kyselytunti mahdollistaa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 317/2012 vp Työeläkkeiden verotus Eduskunnan puhemiehelle Kaksi edellistä hallitusta on luvannut korjata eläkkeiden verotuksen samalle tasolle kuin palkansaajillakin. Toistaiseksi näin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 718/2010 vp Työmatkakustannusten verokohtelu Eduskunnan puhemiehelle Kunnissa noudatetaan kunnallisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) ohjeita, joiden mukaan jokaisella työntekijällä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 104/2006 vp Auton kuuluminen elinkeinotoiminnan tulolähteeseen Eduskunnan puhemiehelle Verohallituksen ohjeen mukaan auton kuuluminen elinkeinotoiminnan tulolähteeseen tai henkilökohtaiseen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 590/2013 vp Poliisimiesten sivutyöluvat ja poliisijohdon palkkataso Eduskunnan puhemiehelle Lähes peräkkäisinä päivinä uutisoitiin ensin poliisimiesten sivutöistä ja niiden laillisuudesta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 777/2013 vp Kaksikäyttöautojen saattaminen alv-vähennyskelpoisiksi yrityksille Eduskunnan puhemiehelle Eduskunta on aikoinaan autoverouudistuksesta päättäessään hallituksen esityksen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1026/2010 vp Matkailuautojen hiilidioksidipäästöihin perustuva todistus Eduskunnan puhemiehelle Ajoneuvovero jakaantuu perusveroon ja käyttövoimaveroon. Ajoneuvoveron perusvero muuttuu

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 816/2006 vp Yrittäjän sosiaaliturva EU-maissa Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin alueella työskentelevä yrittäjä (KK-Communication Ltd FI1839803-7 Lappeenranta Finland) ei kuulu

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 992/2008 vp Työmatkakulujen vähentäminen verotuksessa Eduskunnan puhemiehelle Hallitusohjelmassa on kirjattu tavoitteeksi selvittää mahdollisuudet työmatkakulujen verovähennysjärjestelmän

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 754/2013 vp Kelan matkakorvaus seulontatutkimukseen osallistuttaessa Eduskunnan puhemiehelle Seulontatutkimuksella tarkoitetaan väestön tai tietyn väestönosan tutkimusta tai näytteiden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 220/2009 vp Perhepäivähoitajien palkkaus Eduskunnan puhemiehelle Perhepäivähoitaja on lapsia omassa kodissaan, ryhmäperhepäivähoidossa tai lapsen kotona hoitava henkilö. Perhepäivähoidossa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 202/2004 vp Perhepäivähoitajien verokohtelu Eduskunnan puhemiehelle Perhepäivähoitajat tekevät arvokasta työtä suomalaisten lasten kasvatuksen ja hyvinvoinnin eteen. Perhepäivähoitajien

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 352/2002 vp Korvattavat MS-lääkkeet Eduskunnan puhemiehelle MS-tautia sairastavan potilaan taudin kuva ja eteneminen on hyvin yksilöllistä. Hyvin useasti tauti etenee aaltomaisesti

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 30/2005 vp Digitaalisiin televisiolähetyksiin siirtyminen Eduskunnan puhemiehelle Analogiset tv-lähetykset loppuvat nykytiedon mukaan 31.8.2007. Kuitenkin useimmat ihmiset ovat ostaneet

Lisätiedot