Eduskunnan puhemiehelle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Eduskunnan puhemiehelle"

Transkriptio

1 KIRJALLINEN KYSYMYS 1119/2001 vp Asunnon ja työpaikan välisten matkakustannusten verotus Eduskunnan puhemiehelle Tuloverolain 93 :n mukaan ansiotulon hankkimisesta johtuneina menoina pidetään matkakustannuksia asunnosta työpaikkaan ja takaisin halvimman kulkuneuvon käyttökustannusten mukaan laskettuina. Matkakustannusten omavastuuosuus vähennyksessä on markkaa ja yläraja markkaa. Jos halvimpana kulkuneuvona pidetään muuta kuin julkista kulkuneuvoa, vähennys lasketaan siten kuin Verohallitus vuosittain tarkemmin määrää. Verohallituksesta saadun tiedon mukaan oman auton käyttö hyväksytään verotuksessa normaalisti vain siinä tapauksessa, jos päivittäinen odotusaika julkista kulkuneuvoa odotettaessa ylittää kaksi tuntia. Verotoimistoissa esiintyy kuitenkin toimistokohtaisia soveltamisohjeita oman auton käytön hyväksymisestä verovähennykseksi. Haja-asutusalueilla, joissa työpaikkaa ei välttämättä löydy muualta kuin lähimmästä kasvukeskuksesta, joudutaan matkustamaan työn takia pitkiäkin matkoja. Jopa kilometrin yhdensuuntaiset työmatkat ovat yleisiä. Julkiset kulkuneuvot kulkevat usein harvakseltaan ja hitaasti useiden välietappien kautta kohti päämääräänsä. Julkisia kulkuneuvoja käyttämällä työmatkoihin kuluu siten kohtuuttomasti aikaa työpäivän lisäksi, kun ajamalla matkat autolla pääsisi huomattavasti lyhyemmässä ajassa. Tämä matkoihin käytetty aika on poissa perheeltä. Tästä kärsivät ennen kaikkea lapset. Perheen yhteinen aika lyhenee sen takia, että vanhemmat joutuvat käyttämään paljon aikaa työmatkoihin, koska työmatkat korvataan verotuksessa vain julkisten kulkuneuvojen taksojen mukaan. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän kunnioittavasti valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mitä hallitus aikoo tehdä matkavähennyskorvausjärjestelmän kehittämiseksi siten, että oman auton käyttö korvataan verotuksessa etenkin haja-asutusalueilla, joissa julkisten kulkuneuvojen palvelut ovat heikkoja? Helsingissä 11 päivänä lokakuuta 2001 Mirja Ryynänen /kesk Versio 2.0

2 Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Rouva puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kansanedustaja Mirja Ryynäsen /kesk näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 1119/2001 vp: Mitä hallitus aikoo tehdä matkavähennyskorvausjärjestelmän kehittämiseksi siten, että oman auton käyttö korvataan verotuksessa etenkin haja-asutusalueilla, joissa julkisten kulkuneuvojen palvelut ovat heikkoja? Vastauksena kysymykseen esitän kunnioittavasti seuraavaa: Asunnon ja työpaikan väliset matkakustannukset ovat vähennyskelpoisia tuloverolain 93 :n nojalla halvimman kulkuneuvon käyttökustannusten mukaan laskettuina. Näitä matkakustannuksia voidaan kuitenkin vähentää enintään markkaa ja vain siltä osin kuin ne ylittävät verovuonna markan omavastuuosuuden. Tällaiset matkakustannukset ovat siinä mielessä elantomenotyyppisiä, että niiden määrään voidaan vaikuttaa asuinpaikan valinnalla. Alun perin näitä kuluja ei hyväksyttykään verotuksessa vähennettäviksi. Myöhemmin niiden osittainen tulonhankkimismenon luonne tunnustettiin ja asunnon ja työpaikan väliset matkakulut säädettiin rajoitetusti vähennyskelpoisiksi. Halvinta kulkuneuvoa ja osittain myös omavastuuosuutta koskevat rajoitukset ovat sisältyneet nykyiseen tapaan tuloverolakeihin jo 40 vuoden ajan eli siitä saakka, kun vähennystä alettiin myöntää. Vähennys lasketaan pääsääntöisesti julkisten kulkuneuvojen käyttökustannusten perusteella. Oman auton kustannusten hyväksyminen vähennysperusteena on tästä poikkeus. Korkein hallinto-oikeus on antanut säännöksen tulkinnasta 1980-luvulta alkaen lukuisia ratkaisuja, joihin nykyinen verotuskäytäntö perustuu. Vähennyksen saa oman auton käytön mukaan silloin, kun julkisia kulkuneuvoja ei ole lainkaan käytettävissä tai henkilö on liikuntavammainen. Julkisen kulkuneuvon ei katsota olevan käytettävissä, jos odotusaika meno- ja paluumatkalla on yhteensä kaksi tuntia tai kävelymatka on yhteen suuntaan yli kolme kilometriä. Vähennykseen oman auton käytön mukaan ei oikeuta se seikka, että autoa tarvitaan työtehtävissä. Vaikka viimeisten parin vuosikymmenen aikana työmatkat ovat jossain määrin pidentyneet ja auton käyttö työmatkoilla yleistynyt, yksistään tästä syystä voimassa olevia säännöksiä ja sen tulkinnan perusteena olevaa oikeuskäytäntöä ei ole pidettävä vanhentuneena. Verovelvollisen työmatkatapa on väistämättä riippuvainen henkilökohtaisista olosuhteista, kuten perheenjäsenten kuljetuksista. Verotuksessa julkisten kulkuneuvojen käytettävyyttä koskevat ratkaisut on kuitenkin tehtävä kaavamaisten perusteiden mukaan. Vaikka yksittäistapauksissa lopputulos voi tuntua verovelvollisesta ankaralta, mahdollisimman yhdenmukaisten periaatteiden soveltaminen saman matkan osalta kaikkiin verovelvollisiin lienee kokonaisuutena kuitenkin oikeudenmukaisinta. Asunnon ja työpaikan välisten matkakustannusten vähentämistä koskevat periaatteet toteuttavat oikeudenmukaisuuden ja tasapuolisuuden vaatimukset tällä hetkellä varsin tyydyttävällä tavalla. Vähennysoikeuden myöntäminen oman auton käytön mukaan aina, kun autoa tarvitaan työssä tai matka sujuu autolla joutuisammin, kasvattaisi vähennysten määrää huomattavasti. Vä- 2

3 Ministerin vastaus KK 1119/2001 vp Mirja Ryynänen /kesk hennys olisi käytännössä myönnettävä oman auton käytön mukaan kaikille sitä vaativille. Tämä ei ole perusteltua matkoilla, joilla julkiset kulkuneuvot ovat käytettävissä. Matkakustannusvähennyksessä on kuitenkin pidetty ongelmana, että omaksutut linjaukset halvimman kulkuneuvon osalta ovat liian monimutkaisia. Aika ajoin onkin harkittu nykyjärjestelmän kaavamaistamista enemmän työmatkan pituudesta kuin kulkuneuvosta riippuvaksi. Tähän liittyy kuitenkin ongelmia muun muassa vähennyksen mitoituksen suhteen. Esimerkiksi oman auton käyttäjien vähennystä olisi siinä tapauksessa mahdollisesti supistettava. Helsingissä 31 päivänä lokakuuta 2001 Ministeri Suvi-Anne Siimes 3

4 Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte 27 riksdagens arbetsordning anger har Ni, Fru talman, till behöriga medlem av statsrådet översänt följande av riksdagsledamot Mirja Ryynänen /cent undertecknade skriftliga spörsmål SS 1119/2001 rd: Vad tänker regeringen göra för att utveckla systemet med reseersättning så att användning av egen bil ersätts i beskattningen framför allt i glesbygden, där kollektivtrafiken är dåligt utbyggd? Som svar på detta spörsmål får jag vördsamt anföra följande: Kostnader för resor mellan bostaden och arbetsplatsen får enligt 93 inkomstskattelagen dras av beräknade enligt kostnaderna för anlitande av det billigaste fortskaffningsmedlet. Sådana kostnader kan dock dras av till ett belopp av högst mk och endast till den del de under skatteåret överstiger självriskandelen mk. Dessa resekostnader är av samma slag som levnadskostnaderna i det avseendet att det går att påverka deras storlek genom valet av boningsort. Ursprungligen godkändes heller inga avdrag för dessa kostnader i beskattningen. Senare erkändes resekostnadernas partiella karaktär av utgift för inkomstens förvärvande, och kostnaderna för resor mellan bostaden och arbetsplatsen blev enligt bestämmelserna begränsat avdragsgilla. Den begränsning som föreskriver att det billigaste fortskaffningsmedlet skall anlitas och delvis också den begränsning som gäller självriskandelen har ingått i inkomstskattelagarna i 40 år, dvs. ända sedan avdraget började beviljas. Avdraget räknas i regel ut enligt kostnaderna för anlitande av allmänna kommunikationsmedel. Att kostnaderna för egen bil godkänns som grund för avdraget är ett undantag. Högsta förvaltningsdomstolen har sedan 1980-talet meddelat ett stort antal avgöranden om tolkningen av bestämmelsen, och nuvarande beskattningspraxis bygger på dem. Avdrag beviljas enligt användningen av egen bil om inga allmänna kommunikationsmedel över huvud taget är tillgängliga eller om en person är rörelsehindrad. Ett allmänt kommunikationsmedel anses inte vara tillgängligt, om den sammanlagda väntetiden på resan till och från arbetet är två timmar eller om gångavståndet i en riktning är över tre kilometer. Att bilen behövs i arbetet berättigar inte till avdrag för användning av egen bil. Även om arbetsresorna i någon mån har blivit längre och användningen av bil för arbetsresor har blivit vanligare under de två senaste decennierna, ger inte enbart detta faktum orsak att betrakta gällande bestämmelser och på dem grundad rättspraxis som föråldrade. Sättet på vilket de skattskyldiga tar sig till arbetet beror ofrånkomligen på personliga omständigheter, t.ex. transporten av familjemedlemmar. Inom beskattningen måste beslut i fråga om möjligheten att anlita allmänna kommunikationsmedel likväl fattas på schablonmässiga grunder. Även om resultatet ibland kan verka hårt för den skattskyldige, är det på det hela taget antagligen ändå mest rättvist att så enhetliga principer som möjligt tillämpas på alla skattskyldiga i fråga om samma resa. Genom principerna för avdrag för kostnaderna för resor mellan bostaden och arbetsplatsen uppfylls kraven på rättvisa och jämlikhet för närvarande på ett helt tillfredsställande sätt. Om avdrag skulle beviljas för användningen av egen bil alltid när bilen behövs i arbetet eller när resan sker snabbare med bil, skulle antalet avdrag öka 4

5 Ministerns svar KK 1119/2001 vp Mirja Ryynänen /kesk märkbart. Man skulle i praktiken vara tvungen att bevilja alla som begär det avdrag enligt användningen av egen bil. Detta är inte motiverat i sådana fall då offentliga kommunikationsmedel står till buds. I fråga om avdraget för resekostnader har det dock ansetts vara ett problem att den linje man gått in för då det gäller det billigaste fortskaffningsmedlet är alltför invecklad. Då och då har man därför övervägt att schematisera det nuvarande systemet så att det skulle vara mera avhängigt av arbetsresans längd än av fortskaffningsmedel. Till detta ansluter sig dock problem som gäller bl.a. dimensioneringen av avdraget. Eventuellt bör t.ex. avdraget för dem som använder egen bil i så fall minskas. Helsingfors den 31 oktober 2001 Minister Suvi-Anne Siimes 5

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 41/2001 vp Oman auton käytön verovähennysoikeuden suhde oman auton käytön tosiasialliseen tarpeeseen Eduskunnan puhemiehelle Oman auton käytön työmatkoilla saa vähentää verotuksessa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 100/2002 vp Työmatkakulujen vähennysoikeuden muuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Vaikka eduskunta onkin toistuvasti nostanut työmatkavähennyksen ylärajaa, silti työmatkakulujen vähennysoikeudessa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1159/2006 vp Matkavähennyksen omavastuun pienentäminen verotuksessa Eduskunnan puhemiehelle Liikkuvuuden edistämiseksi kuluvalla vuodella nostettiin matkavähennyksen enimmäismäärää

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 777/2008 vp Kelan maksamat matkakorvaukset oman auton käytöstä Eduskunnan puhemiehelle Kela korvaa sairauden ja kuntoutuksen vuoksi tehtyjen matkojen kuluja. Kelan toimistosta voi hakea

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 866/2004 vp Rajavartiomiesten työmatkakulujen verovähennysoikeus Eduskunnan puhemiehelle Sallassa Kelloselän rajavartioasemalla työskentelevät, mutta Rovaniemellä asuvat rajavartiomiehet

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2001 vp Kunnan oikeus ilman perillisiä kuolleen henkilön kiinteistöön Eduskunnan puhemiehelle Perintökaaren mukaan ilman perillisiä kuolleen henkilön omaisuuden perii valtio. Omaisuus

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1258/2001 vp Kelan asumistuki Eduskunnan puhemiehelle Yleinen vuokrataso on noussut viime vuosien aikana huomattavan korkeaksi. Varsinkin pienten asuntojen neliövuokrat ovat kaupungeissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 979/2004 vp Työsuhteeseen liittyvän asunnon kustannusten verovähennysoikeus Eduskunnan puhemiehelle Lyhyet, määräaikaiset ja projektiluonteiset työsuhteet ovat lisääntyneet huomattavasti.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1254/2001 vp Osa-aikalisän myöntämisen perusteet Eduskunnan puhemiehelle Kun osa-aikalisäjärjestelmä aikoinaan otettiin käyttöön, sen yhtenä perusteena oli lisätä työssä jaksamista

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1256/2001 vp Palkansaajan järjestäytymättömyys ammattiliittoihin Eduskunnan puhemiehelle Perustuslaki turvaa oikeuden olla järjestäytymättä ammattiliittoon. Käytännössä valinnanvapautta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 62/2003 vp Pehmytkudosreuman lääkitys Kela-korvauksen piiriin Eduskunnan puhemiehelle Pehmytkudosreuman (fibromyalgian) hoitoon käytettävät lääkkeet eivät kuulu Kelan erityiskorvattavien

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1033/2005 vp Toisella paikkakunnalla työskentelevän henkilön kaksinkertaiset asumiskustannukset Eduskunnan puhemiehelle Työvoiman liikkuvuus on tärkeää, että teollisuuden rattaat pyörisivät.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 734/2006 vp Invalidivähennys kunnallisverotuksessa Eduskunnan puhemiehelle Verotuksessa voidaan myöntää niin sanottu invalidivähennys lääkärin määrittelemän haitta-asteen perusteella.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1278/2010 vp Osa-aikaeläkkeellä olevien sairauspäivärahaan liittyvien ongelmien korjaaminen Eduskunnan puhemiehelle Jos henkilö sairastuu osa-aikaeläkkeelle jäätyään, putoavat hänen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 669/2004 vp Vieraalla paikkakunnalla työskentelevien ns. kakkosasunnon kulujen verovähennysoikeus Eduskunnan puhemiehelle Suuri joukko kansalaisia joutuu jatkuvasti työskentelemään

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 767/2001 vp Postinjakelu Kangasalan Kuohenmaalla Eduskunnan puhemiehelle Postin toiminta haja-asutusalueilla on heikentynyt. Postin jakaminen myöhään iltapäivällä ei ole kohtuullista.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 542/2003 vp Raja-Karjalan verotoimiston tulkinta reppuhommissa olevien matkavähennyksistä Eduskunnan puhemiehelle Henrik Johansson ja moni hänen työtoverinsa, jotka poikkeuksetta ovat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1094/2013 vp Eläkeläisten kireä verotus Eduskunnan puhemiehelle Kun henkilö jää eläkkeelle, hänen tulotasonsa puolittuu, kun sitä verrataan henkilön työelämästä saamaan palkkaan. Eläkeläisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 85/2011 vp Varhennetun eläkkeen vaikutukset takuueläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Laki takuueläkkeestä tuli voimaan 1.3.2011, ja sen tarkoituksena on ollut turvata Suomessa asuvan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2013 vp Rajatyöntekijöiden oikeus aikuiskoulutustukeen Eduskunnan puhemiehelle Osaamisen kehittäminen ja aikuisopiskelu ovat nykyään arkipäivää. Omaehtoisesti opiskelevat rajatyöntekijät

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 435/2003 vp Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoito Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoidon osalta on ilmennyt ongelmia ympäri Suomea. Monet kunnat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 910/2008 vp Omalla autolla tehtyjen sairaalamatkojen Kelakorvaukset Eduskunnan puhemiehelle Kansaneläkelaitos lopettaa vuodenvaihteessa potilaiden yhteiskuljetukset eli ns. kimppakyydit

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 391/2001 vp Valtiokonttorin maksamien pienten eläkkeiden maksatuksen järkeistäminen Eduskunnan puhemiehelle Useimpien eläkkeellä olevien ihmisten kokonaiseläke koostuu monien eläkelaitosten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 431/2001 vp Yrittäjien asema uudessa aikuiskoulutustuessa Eduskunnan puhemiehelle Työllisyyden hoito on merkittävä osa köyhyyden torjuntaa. Pienyritteliäisyyttä on siten tuettava, jotta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 612/2003 vp Käsityöläisten arvonlisävero Eduskunnan puhemiehelle Erilaiset maatilatorit toimivat käsityöläisten ja muiden pienten tavarantoimittajien myyntipaikkoina. Nykyinen arvonlisäverojärjestelmä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 303/2003 vp Lesken perintövero Eduskunnan puhemiehelle Suomen perintöverojärjestelmä saattaa asettaa leskeksi jääneen perijän hyvinkin hankalaan tilanteeseen, vaikka läheisen kuolemassa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1364/2001 vp Norjassa työssä käyvien verotus Eduskunnan puhemiehelle Pohjoismaisen verosopimuksen perusteella verotetaan niitä suomalaisia, jotka työskentelevät Norjassa mutta asuvat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 857/2005 vp Vakuutusmeklaritutkinto Eduskunnan puhemiehelle 1.9.2005 tuli voimaan laki vakuutusedustuksesta (570/2005). Lain 49 :n mukaan siirtymäsäännöksistä säädetään seuraavasti:

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1355/2001 vp Ulkomaaneläkkeiden sairausvakuutusmaksut Eduskunnan puhemiehelle EU:n tuomioistuimen päätös pakottaa Suomen muuttamaan niiden eläkeläisten verotusta, jotka saavat eläkettä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 873/2004 vp Rajavartijoiden työmatkakulujen tasa-arvoinen verovähennyskohtelu Eduskunnan puhemiehelle Joukko Sallassa Kelloselän rajavartioasemalla toimivia rovaniemeläisiä rajavartijoita

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1291/2001 vp Vapaaehtoisen eläkevakuutuksen eläkeikäraja Eduskunnan puhemiehelle Työmarkkinoiden keskusjärjestöt pääsivät sopimukseen yksityisten alojen työeläkkeiden kehittämisestä.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 648/2002 vp Tupakkalain tulkinta Eduskunnan puhemiehelle Ympäristön tupakansavu luokitellaan syöpävaaralliseksi aineeksi. Tämä merkitsee sitä, että erityisen riskialttiita työntekijöitä,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 345/2013 vp Osasairauspäivärahan maksaminen vuosiloman ajalta Eduskunnan puhemiehelle Sairausvakuutuslain mukaan osasairauspäivärahaa maksetaan vähintään 12 arkipäivän yhtäjaksoiselta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 619/2002 vp EU-direktiivi satamapalvelujen järjestämisestä Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unioni on laatimassa direktiiviä satamapalvelujen järjestämisestä. Tämänkin EU-direktiivin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1231/2010 vp Vuosilomapalkkasäännösten saattaminen vastaamaan Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiota C-486/08 Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin tuomioistuin (EUT) on jo 22.4.2010

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 71/2004 vp Ulkomailla työskentelyn vaikutukset kansaneläkkeen viivästymiseen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla työskennelleiden Suomen kansalaisten eläkepäätökset viipyvät usein kuukausikaupalla.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 110/2007 vp Alkoholin liikakäyttöön puuttuminen työpaikoilla Eduskunnan puhemiehelle Suomessa saattaa olla Työterveyslaitoksen selvityksen mukaan jopa 500 000 700 000 alkoholin suurkuluttajaa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1012/2010 vp Eläkkeiden maksun myöhästymiset Eduskunnan puhemiehelle Eläkkeiden maksuissa on ollut paljon ongelmia tänä vuonna. Osa eläkeläisistä on saanut eläkkeensä tililleen myöhässä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 95/2006 vp Saamenkieliset ylioppilaskirjoitukset Eduskunnan puhemiehelle Saamen kielen aseman parantamiseksi Suomessa tuli vuonna 1992 voimaan kielilaki. Vuonna 2004 tuli voimaan saamen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 992/2008 vp Työmatkakulujen vähentäminen verotuksessa Eduskunnan puhemiehelle Hallitusohjelmassa on kirjattu tavoitteeksi selvittää mahdollisuudet työmatkakulujen verovähennysjärjestelmän

Lisätiedot

Varhennetulle vanhuuseläkkeelle jäävä henkilö ei ehkä aina saa riittävästi tietoa siitä, minkä suuruiseksi hänen eläkkeensä muodostuu loppuelämäksi.

Varhennetulle vanhuuseläkkeelle jäävä henkilö ei ehkä aina saa riittävästi tietoa siitä, minkä suuruiseksi hänen eläkkeensä muodostuu loppuelämäksi. KK 1370/1998 vp Kirjallinen kysymys 1370 Mikko Kuoppa Iva-r: Varhennetun vanhuuseläkkeen riittävyydestä Eduskunnan Puhemiehelle Varhennettua vanhuuseläkettä on markkinoitu ikääntyneille työntekijöille

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 875/2001 vp Maatilan luovutusvoiton syntyminen avioeroon liittyvässä osituksessa Eduskunnan puhemiehelle Voimassa olevan lainsäädännön mukaan perinnönjako ja avioeroon liittyvä omaisuuden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 59/2012 vp Ulkomailla äänestämisen helpottaminen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla äänestäminen on suomalaisissa vaaleissa äänioikeutetulle yhtä tärkeä oikeus kuin kotimaassakin oleskeleville

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 546/2010 vp Kuljettajantutkintojen kilpailuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi kilpailuttaa kuljettajantutkintojen vastaanottamisen 19 maakunnassa,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 130/2008 vp Työ- ja työkyvyttömyyseläkkeiden maksupäivä Eduskunnan puhemiehelle Työeläkkeen ja työkyvyttömyyseläkkeen maksupäivä on kuukauden ensimmäinen päivä. Tapauksissa, joissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 571/2006 vp Myyntivoiton verotus Eduskunnan puhemiehelle Verohallinnon myyntivoiton verotuksen ohjeiden mukaan oman asunnon myynnistä tai vaihtamisesta saatu voitto on verovapaata tuloa,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 281/2011 vp Lapsettomien leskien leskeneläkkeen ikärajojen laajentaminen Eduskunnan puhemiehelle Lapsettomien leskien leskeneläkettä saavat tämänhetkisen lainsäädännön mukaan 50 65-

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2007 vp Kela-korvattavat lääkkeet ja perhekohtainen omavastuu Eduskunnan puhemiehelle Joissakin sairauksissa on se tilanne, ettei Kelan korvauksen piirissä oleva lääke anna sitä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 986/2009 vp Auton katsastamisen mahdollistaminen Espanjassa Eduskunnan puhemiehelle Huomattava määrä suomalaisia asuu osan vuotta Espanjassa. Monilla on siellä oma Suomessa rekisteröity

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 987/2009 vp 72 tunnin viisumivapaus venäläisille turisteille Eduskunnan puhemiehelle Vuonna 2008 Venäjältä tehtiin 2,3 miljoonaa matkaa Suomeen. Näistä 67 % eli 1,6 miljoonaa oli päivämatkoja.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 946/2010 vp Adr-ajolupavaatimukset Helsinki-Vantaan lentokentällä Eduskunnan puhemiehelle Autonkuljettajilta vaaditaan adr-ajolupa, mikäli he kuljettavat vaarallisia aineita yli sallittujen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1058/2004 vp Ulkomailla asuvien henkilöiden Suomesta saatavien tulojen verotus Eduskunnan puhemiehelle Euroopan komissio on viime vuoden lopulla tehdyn päätöksen perusteella kehottanut

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 649/2003 vp Ulosmitatun omaisuuden realisointiajankohta Eduskunnan puhemiehelle Yksityisen henkilön tai yrityksen joutuessa maksuvaikeuksiin velkoja hakee usein saatavalleen tuomion,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 816/2006 vp Yrittäjän sosiaaliturva EU-maissa Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin alueella työskentelevä yrittäjä (KK-Communication Ltd FI1839803-7 Lappeenranta Finland) ei kuulu

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 329/2009 vp Kasvirohdosvalmisteiden myyntikanavan määrittely lääkelaissa Eduskunnan puhemiehelle Luontaistuotealan keskusliitto ry ja Fytonomit ry ovat luovuttaneet 16.4.2009 ministeri

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 440/2012 vp Taksiautoilijoiden ajoluvan ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Taksiautoilijat sekä linja- ja kuorma-auton kuljettajat ovat olennainen osa tieliikennettämme, ja heidän kykynsä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 820/2013 vp Työosuuskunnassa työskentelevän työttömyysturva Eduskunnan puhemiehelle Työosuuskunta on liiketoimintaa harjoittava yritys ja työorganisaatio, joka on perustettu muodostamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 136/2011 vp Takuueläkkeen mukaisen vähimmäiseläkkeen turvaaminen varhennettua eläkettä saaville Eduskunnan puhemiehelle Parhaillaan eduskunnan käsittelyssä oleva takuueläkelain muutos

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 505/2006 vp Linja-autoliikenteen polttoainevero Eduskunnan puhemiehelle Hallitus on vähentänyt joukkoliikenteen tukia, mistä on erityisesti kärsinyt harvaan asuttujen seutujen joukkoliikenne.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 416/2013 vp Kehitysvamma-alan ammattitutkinnon kelpoisuus sosiaali- ja terveysalalla Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvamma-alan ammattitutkintoon valmistavaa koulutusta tarjotaan useissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 547/2004 vp Korkeakouluille tehtyjen stipendilahjoitusten verovähennysoikeus Eduskunnan puhemiehelle Tuloverolain (1535/1992) 57 :n (896/2001) mukaan yhteisö saa valtioneuvoston asetuksella

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1368/2010 vp Perheen yrittäjyyden vaikutus kotona asuvan aikuisen lapsen työmarkkinatukeen Eduskunnan puhemiehelle Nykyisin elämänvaiheiden muutoskohdissa nuoret aikuiset saattavat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 521/2008 vp Perhepäivähoitajien oikeus työhuonevähennykseen verotuksessa Eduskunnan puhemiehelle Perhepäivähoitajat tekevät arvokasta työtä tarjotessaan kotinsa vieraiden hoitolasten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 276/2003 vp Lasinkeräyksen järjestäminen ja kierrätys Eduskunnan puhemiehelle Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta YTV on ilmoittanut lopettavansa jätelasin keräämisen toimialueellaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 759/2004 vp Liikunnanopettajien pätevöityminen terveystiedon opettajiksi Eduskunnan puhemiehelle Uuden lain myötä aikaisemmin valmistuneet liikunnanopettajat eivät ole päteviä opettamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 718/2010 vp Työmatkakustannusten verokohtelu Eduskunnan puhemiehelle Kunnissa noudatetaan kunnallisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) ohjeita, joiden mukaan jokaisella työntekijällä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 793/2004 vp Uskonnollinen painostus Eduskunnan puhemiehelle Ajatus lähestyvästä poismenosta saa monet ikäihmiset aikaisempaa kiinnostuneemmiksi uskonasioista. Tämä saattaa ikäihmiset

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 118/2004 vp Osa-aikaeläkkeeltä vanhuuseläkkeelle siirtyminen Eduskunnan puhemiehelle Vuoden 2005 alussa voimaan tulevan eläkeuudistuksen myötä vanhuuseläkkeelle voi siirtyä 63 68-vuotiaana.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 590/2013 vp Poliisimiesten sivutyöluvat ja poliisijohdon palkkataso Eduskunnan puhemiehelle Lähes peräkkäisinä päivinä uutisoitiin ensin poliisimiesten sivutöistä ja niiden laillisuudesta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 55/2003 vp Biologian opetuksen ajanmukaistaminen peruskouluissa Eduskunnan puhemiehelle Kouluissa opetetaan kehitysoppia biologian tunneilla ainoana tieteenä vastauksena kysymykseen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 664/2003 vp Laboratoriolääketieteen ammattiryhmien koulutus- ja työtilanne Eduskunnan puhemiehelle Laboratoriolääketieteen asiantuntijoita, kuten erilaisia laboratoriolääkäreitä, sairaalakemistejä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 501/2002 vp Valtra-traktorituotannon jatkuminen Suolahdessa ja Suomessa Eduskunnan puhemiehelle Suomalaisia Valtra-traktoreita valmistava Partek-konserni on julkisuudessa olevien tietojen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1027/2010 vp Kehäradan Ruskeasannan aseman rakentaminen Eduskunnan puhemiehelle Kehärataa ollaan rakentamassa Vantaalle siten, että radan on tarkoitus valmistua vuonna 2014. Kehärata

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 4/2002 vp Suomesta saadun eläkkeen määrän vaikutus ulkomaan eläkkeen sairausvakuutusmaksuun Eduskunnan puhemiehelle Suomen sosiaaliturva perustuu ansiotyön lisäksi asumiseen. Suomessa

Lisätiedot

Kirjallinen kysymys 583. Heikkinen: Kiinteistöjen ja asunto-osakkeiden verotusarvojen tarkistamisesta

Kirjallinen kysymys 583. Heikkinen: Kiinteistöjen ja asunto-osakkeiden verotusarvojen tarkistamisesta 1992 vp Kirjallinen kysymys 583 Heikkinen: Kiinteistöjen ja asunto-osakkeiden verotusarvojen tarkistamisesta Eduskunnan Herra Puhemiehelle Kiinteistöjen ja osakkeiden arvot ovat laskeneet romahdusmaisesti

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 202/2004 vp Perhepäivähoitajien verokohtelu Eduskunnan puhemiehelle Perhepäivähoitajat tekevät arvokasta työtä suomalaisten lasten kasvatuksen ja hyvinvoinnin eteen. Perhepäivähoitajien

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 754/2013 vp Kelan matkakorvaus seulontatutkimukseen osallistuttaessa Eduskunnan puhemiehelle Seulontatutkimuksella tarkoitetaan väestön tai tietyn väestönosan tutkimusta tai näytteiden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 953/2001 vp Kemira Oy:n työpaikkojen turvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Kemira Oy:n kohdalla ollaan tekemässä omistusjärjestelyjä talouspoliittisen ministerivaliokunnan päätöksellä.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 961/2002 vp Suomessa asuvan, Ruotsissa työskentelevän henkilön työsuhdeauton verotus Eduskunnan puhemiehelle Suomen, Ruotsin ja Norjan puoleisella rajaseudulla asuu joukko suomalaisia,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 392/2001 vp Indeksitarkistuksen tekeminen velkajärjestelyn elinkustannuksiin Eduskunnan puhemiehelle Yksi merkittävä ongelma velkajärjestelyissä on, ettei velallinen pysty noudattamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1019/2013 vp Poliisin lupapalveluiden ajanvaraus Eduskunnan puhemiehelle Poliisin lupapalveluita varten pitää jatkossa varata aika Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren poliisilaitoksella.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 712/2013 vp Vammaisten henkilöiden avustajien palkkausjärjestelyn yhdenmukaistaminen Eduskunnan puhemiehelle Vammaisen henkilön avustajan työ on raskasta ja vaativaa, mutta matalasti

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2004 vp Asunto-osakeyhtiöiden hallitusten ja osakkeenomistajien ohjeistaminen Eduskunnan puhemiehelle Viime lokakuun alusta voimaan tullut järjestyslaki kumosi kaupunkien omat järjestyssäännöt.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 159/2012 vp Aikuisen ADHD-potilaan metyylifenidaattilääkityksen korvaaminen Eduskunnan puhemiehelle ADHD aiheuttaa keskittymishäiriötä, se myös hankaloittaa ja vaikeuttaa ihmiselämän

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1398/2010 vp Eläkkeensaajien asumistuki Eduskunnan puhemiehelle Eläkkeensaajien keskuudessa on koettu ongelmana se, että eläkkeensaajien muuttaessa omasta kodistaan vanhainkotiin tai

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 399/2007 vp Kansainvälisen adoption rajoitukset Eduskunnan puhemiehelle Lapseksiottamisesta annettua lakia (153/1985) muutettiin vuonna 1996, jotta Suomessa voitiin saattaa voimaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1138/2002 vp Työssäoppimisajan palkan siirtäminen vuositulon periaatteen piiriin Eduskunnan puhemiehelle Kaikkiin toisen asteen tutkintoihin kuuluu vähintään 20 opintoviikon laajuinen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 110/2009 vp Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen aravan rajoituksista vapautuminen Eduskunnan puhemiehelle Hiljattain julkisuudessa kerrottiin Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 845/2006 vp Internetin hankkiminen yhteydenpitoon työvoimaviranomaisten kanssa Eduskunnan puhemiehelle Työttömän työnhakijan piti lähettää työvoimaviranomaiselle kuittaus sähköisen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1376/2010 vp Byetta-lääkkeen korvattavuus tyypin 2 diabetesta sairastaville Eduskunnan puhemiehelle Byettä on pistettävä inkretiini, joka on ollut helmikuun alusta rajoitetusti peruskorvattava

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 317/2012 vp Työeläkkeiden verotus Eduskunnan puhemiehelle Kaksi edellistä hallitusta on luvannut korjata eläkkeiden verotuksen samalle tasolle kuin palkansaajillakin. Toistaiseksi näin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 352/2008 vp Metsäverotuksen tasapuolistaminen Eduskunnan puhemiehelle Metsäverotus muutettiin muutama vuosi sitten pinta-alaverotuksesta myyntiverotukseksi. Tämä on johtanut tilanteeseen,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 293/2012 vp Kelan matkakorvaukset Eduskunnan puhemiehelle Sairausvakuutuslain nojalla on mahdollista saada Kela-korvausta matkoista, jotka liittyvät julkiseen tai yksityiseen sairaanhoitoon

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 39/2004 vp Yksityishenkilön oikeudenkäyntikulut Eduskunnan puhemiehelle Suomessa yksityishenkilön oikeudenkäyntikulut ovat suuret, ja siksi niitä tulisikin keventää. Kohtuullista olisi

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 350/2007 vp Oikeus sairauspäivärahaan tai eläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Kontiolahtelainen Kauko Riikonen koki melkoisen yllätyksen, kun hän 1.6.2004 nilkkavammasta alkaneen sairausloman

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 145/2003 vp Metsätalouden pinta-alaverotus Eduskunnan puhemiehelle Tuloverolain (1535/1992) säätämisen yhteydessä päätettiin metsätalouden verotuksessa siirtyä vuoden 1993 alusta todellisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 264/2013 vp Eduskunnan suullinen kyselytunti radiossa Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan suullisella kyselytunnilla ministerit vastaavat kansanedustajien kysymyksiin. Kyselytunti mahdollistaa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 594/2012 vp Omaishoitajien asema ja verotus Eduskunnan puhemiehelle Omaishoitajat ovat korvaamaton osa vanhus- ja vammaispalveluita. Omaishoito on sekä hoitajalle että varsinkin hoidettavalle

Lisätiedot

Till riksdagens talman

Till riksdagens talman KK 496/2009 vp Mikaela Nylander /r ym. SKRIFTLIGT SPÖRSMÅL 496/2009 rd Publicering av platsannonser också i svenska dagstidningar Till riksdagens talman Enligt språklagen är en tvåspråkig myndighet skyldig

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 76/2006 vp Kelan järjestämän vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen suunnitelman laatiminen Eduskunnan puhemiehelle Kelalla on lakisääteinen velvollisuus järjestää vajaakuntoisten

Lisätiedot