Juha Lavapuro HE 324/2014 vp eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Juha Lavapuro HE 324/2014 vp eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi"

Transkriptio

1 Juha Lavapuro Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle HE 324/2014 vp eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Eduskunnan perustuslakivaliokunnan pyytämänä kirjallisena lausuntona hallituksen esityksestä 324/2014 vp esitän kunnioittaen seuraavaa: Arvioinnin tausta Hallituksen esitys uudistaa kunnallisen sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmän. Kun nykyisessä järjestelmässä sekä päätöksentekovalta että vastuu sote-palvelujen järjestämisestä, tuottamisesta ja rahoituksesta kuuluvat kunnille, uudessa mallissa kunnat vastaisivat entiseen tapaan oikeastaan enää vain palvelujen rahoituksesta sen mukaan kuin sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakiehdotuksen (jälj. järjestämislakiehdotus) 33 :ssä säädetään ja kuten sote-alue päättää. Sitä vastoin vastuu palvelujen järjestämisestä ja sitä koskevasta päätöksenteosta siirrettäisiin järjestämislakiehdotuksen 10 :n mukaisesti viidelle sote-alueelle. Palveluiden tuottamisesta vastaisivat puolestaan järjestämislakiehdotuksen 14 :ssä määriteltävällä tavalla tuottamisvastuussa olevat kuntayhtymät. Kuntien osuus sekä sote-palvelujen järjestämiseen että niiden tuottamiseen olisi organisoitu pakkokuntayhtymäperiaatteella: jokaisen kunnan olisi kuuluttava johonkin sotealueeseen ja johonkin tuottamisvastuussa olevaan kuntayhtymään. Samalla kunnat ja niiden asukkaat menettäisivät niillä nykyisin olevan vallan päättää sote-palveluiden rahoituksesta sekä niitä järjestävien ja tuottavien elinten hallinnosta. Hallituksen esityksen vaikutuksia on pyritty jossain määrin selvittämään, mutta on oikeastaan tässä vaiheessa mahdotonta sanoa, millaisia konkreetteja vaikutuksia sillä on lo- 1

2 pulta yksittäisten kuntien talouteen ja esimerkiksi muiden kuin sote-tehtävien rahoitukseen sekä kuntien mahdollisuuksiin toteuttaa yleisen toimialan tehtäviä puhumattakaan yksittäisten henkilöiden saamien sote-palveluiden saatavuudesta ja laadusta. Myös järjestelmän tarkoituksenmukaisuuteen ja yhdenvertaisuuteenkin vaikuttaa liittyvän ongelmia: Vaikuttaa nimittäin siltä, että asiansa hyvin hoitaneet kunnat, joilla on alhainen verokertymä ja alhaiset valtionosuudet, mutta sinänsä hyvin toimivat sote-palvelut, joutuvat uudessa järjestelmässä sekä maksamaan aiempaa enemmän että kaventamaan sitä itsehallintoa, jonka puitteissa ne olivat tähän asti onnistuneet myös sote-palvelujen tuottamisen näkökulmasta mallikelpoisesti. Nyt ehdotettu malli on luonnollisesti vain yksi mahdollisista. Hallituksen esityksessä on yhtenä vaihtoehtoisena ratkaisuvaihtoehtona tarkasteltu lyhyesti myös mallia, jossa sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävät siirrettäisiin kokonaan perustuslain :ssä tarkoitetulle kuntia suuremmalle itsehallintotasolle, jolla olisi välittömillä vaaleilla valittu päätöksentekoelin, joka saisi sote-palveluihin liittyvät valtionosuudet ja ja jolle voitaisiin antaa myös verotusoikeus. Vaikka mallin tarkemmasta sisällöstä ei ole tietoa, silmämääräisesti ajatellen tällainen ratkaisuvaihtoehto vaikuttaisi ainakin perustuslain 121 :n näkökulmasta varsin ongelmattomalta. Mitään perustuslaista johtuvaa ehdotonta estettä ei olisi sillekään, että sote-palvelujen järjestäminen, tuottaminen ja rahoittaminen sekä niitä koskeva päätöksenteko siirrettäisiin kokonaisuudessaan valtiolle. Kysymys on kuntien ns. pakollisista, ts. lakisääteisistä tehtävistä, joista perustuslain :n johdosta säädettävä lailla. Tästä seuraa loogisesti, että myös tehtävien siirtämisestä kunnilta valtioille voidaan säätää lailla ilman, että kunnallinen itsehallinto asettaa tälle esteitä. Joka tapauksessa valtiolla on viimekätinen vastuu siitä, että julkinen valta täyttää sillä olevat ja perustuslain 22 :stä ja yksittäisistä perusoikeussäännöksistä johtuvat perusoikeuksien toteuttamisvelvoitteet. Tällaiset vaihtoehtoiset mallit eivät nyt ole kuitenkaan arvioitavana, vaan ratkaistavana on kysymys siitä, millaisia rajoituksia perustuslaki ja erityisesti perustuslain 121 :n säännös kunnallisesta itsehallinnosta mahdollisesti asettavat hallituksen esityksessä ehdotettavalle sääntelylle. 2

3 Käsittelen lausunnossani ensin kunnallisen itsehallinnon ja erityisesti sen kansanvaltaisen ja taloudellisen ulottuvuuden oikeudellista merkitystä sellaisena kuin se perustuslakivaliokunnan käytännöstä ilmenee. On selvää, ettei valiokunnan aiemmasta käytännöstä voi löytää suoraa ja yksiselitteistä johtoa siihen, onko hallituksen esitys yhteen sovitettavissa kunnallista itsehallintoa koskevien valtiosääntöoikeudellisten vaatimusten kanssa. Tulkintatilanne on kokonaan uusi ja ehdotus sekä jokseenkin vaikeaselkoinen että vaikutuksiltaan epäselvä. Voi olla, että tämän seurauksena ehdotuksen valtiosääntöoikeudellisesta merkityksestä voidaan perustellusti esittää hyvinkin ristiriitaisia käsityksiä. On siis todennäköisesti mahdollista perustella kantaa, jonka mukaan järjestämislakiehdotus voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä ainoastaan merkittävästi muutetussa muodossa. Itse olen päätynyt lausunnossani kuitenkin siihen, ettei kunnallisen itsehallinnon periaate ole meillä merkittävässä määrin estänyt lainsäätäjää säätämästä pitkällekin meneviä kunnallisen itsehallinnon rajoituksista. Lainsäätäjän harkintavaltaa vaikuttaa päinvastoin kunnallisen itsehallinnon alueella asiassa varsin laajalta. Tässä suhteessa itsehallinnon suoja poikkeaakin jossain määrin perusoikeuksien nauttimasta suojasta. Esimerkiksi kuntarakennelakia koskevassa perustuslakivaliokunnan lausunnossa valiokunta näyttää edustaneen kantaa, että julkisen vallan velvollisuus turvata perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen on jossain määrin yleisestikin kunnallista itsehallintoa vahvemmin velvoittava. Valiokunta nimittäin totesi tuolloin kriisikuntia koskeviin pakkoliitoksiin liittyen, että pakkoliitoksen taustalla olevat asukkaiden perusoikeuksien turvaamiseen liittyvät intressit ovat valiokunnan mielestä tässä tapauksessa niin painavia, että ne oikeuttavat näinkin merkittävän kajoamisen kunnalliseen itsehallintoon. (PeVL 20/2013 vp). Päädynkin lähinnä PL 121 :n alueella lainsäätäjälle kuuluvan harkintavallan perusteella katsomaan, ettei hallituksen esityksessä ehdottava sote-ratkaisu ole sellaisenaan ristiriidassa perustuslain 121 :n kunnallisen itsehallinnon kanssa. Saattaa kuitenkin olla aiheellista tehdä siihen eräitä yksittäisiä täsmennyksiä. Tältä osin tarkastelen lausuntoni lopuksi erityisesti järjestämislakiehdotuksen järjestämispäätöstä (12 ) koskevan säännöksen suhdetta kuntien tehtäviä koskevaan lailla säätämisen vaatimukseen. Sitä vastoin 3

4 olen rajannut vähemmälle huomiolle muun muassa kielellisiin oikeuksiin, asetuksenantovaltuuksiin sekä terveyspalvelujen yhdenvertaista saatavuutta koskevat kysymykset. Nähdäkseni näihin kysymyksiin ei kuitenkaan liity periaatteellisesti merkittäviä valtiosääntöoikeudellisia ongelmia joskaan ei liene tss-oikeuksien kannalta hyväksyttävää, että palvelujen läheisyysperiaatteesta saadaan 5 :n mukaisesti poiketa ja palvelut keskittää pelkästään sillä edellytyksellä, että niiden tarkoituksenmukainen ja kustannustehokas toteuttaminen edellyttävät sitä. Järjestämislakiehdotuksen valtiosääntöoikeudellinen merkitys Hallituksen esitys merkitsee selvästi poikkeuksellisen syvälle käyvää ja laajamittaista puuttumista kunnalliseen itsehallintoon. Perustuslain 121 ;n n mukaan kuntien hallinnon tulee perustua kunnan asukkaiden itsehallintoon. Tämän kunnallisen itsehallinnon kansanvaltaisen ulottuvuuden on katsottu meillä hyvin vakiintuneesti katsottu merkitsevän kuntalaisille kuuluvaa oikeutta päättää kuntansa hallinnosta ja taloudesta. Samoin sen on katsottu kattavan muun muassa kuntalaisten oikeuden itse valitsemiinsa hallintoelimiin (HE 1/1998 vp, s. 175/II). Itsehallintoperiaatteeseen on tässä merkityksessä liitetty myös ydinalueen suojan kaltaisia elementtejä. Perustuslaissa suojatun kunnallisen itsehallinnon on katsottu perustuslakivaliokunnan vakiintuneessa käytännössä estävän tavallisella lailla tapahtuvan puuttumisen itsehallinnon keskeisiin ominaispiirteisiin tavalla, joka asiallisesti ottaen tekisi itsehallinnon merkityksettömäksi (PeVL 31/1996 vp, s. 1/I). Tiedossani ei kuitenkaan ole, että perustuslakivaliokunta olisi vielä kertaakaan nykyisen perustuslain voimassa ollessa katsonut jonkin lainsäädäntöhankkeen loukkaavaan tätä kunnallisen itsehallinnon ydinsisältöä. Oikeastaan tulkinta-asetelma on ollut päinvastainen, kunnallisen itsehallinnon periaatetta on pidetty valtiosääntökäytännössä varsin joustavana ja se on sallinut varsin merkittävätkin muutokset kuntien itsehallinnolliseen asemaan. Tätä voidaan pitää jo vanhastaan vakiintuneena lähtökohtana. Esimerkiksi jo verraten ikääntyneessä lausunnossa pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunnasta perustuslakivaliokunta nimenomaan korosti, että julkinen hallinto toisaalta valtion toimialalla ja 4

5 toisaalta kuntien yhteisiä tehtäviä hoidettaessa on järjestettävä kulloistenkin tarpeiden mukaisesti mahdollisimman tarkoituksenmukaisella tavalla. Myöskään kunnallishallinnon sääntelyä ei siis ole vietävä perustuslainsäätämisjärjestyksen piiriin, ellei sääntely ole selvästi vastoin hallitusmuodossa säädettyjä periaatteita (PeVL 11/1984 vp, s. 2/II). Pakkokuntayhtymistä ja vastaavista kuntien yhteistoimintaelimistä onkin vakiintuneesti voitu säätää tavallisella lailla jo vanhan hallitusmuodon aikana (ks. PeVL 2/1970 vp / kunnallinen sopimusvaltuuskunta, PeVL 11/1984 vp / pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta, PeVL 12/1989 vp / maakuntaliittojen ja seutukaavaliittojen yhdistäminen ja PeVL 10/1996 vp / kuntien takauskeskus PeVL 10/1996 vp) ja tätä linjaa on seurattu myös myöhemmässä käytännössä (ks. PeVL 22/2006 vp, s. 2/II ja s. 3 4, PeVL 65/2002 vp, s. 2 3, PeVL 32/2001 vp, s. 2/II), vaikka valiokunta onkin katsonut kuntien velvoittamisen lailla osallistumaan kuntayhtymään lähtökohtaisesti rajoittavan jossain määrin kunnallista itsehallintoa (ks myös PeVL 31/1996 vp). Pakollisia yhteistoimintavelvoitteita on tästä huolimatta pidetty mahdollisena, kun kyse on ollut hallinnollisesti tarkoituksenmukaisesti järjestettävistä ylikunnallisista yhteistoimintatehtävistä ja kun niissä noudatettava päätöksentekojärjestelmä ei ole antanut yksittäiselle kunnalle yksipuolisen määräämisvallan mahdollistamaa asemaa. Toisaalta valiokunta on nähnyt valtiosääntöoikeudellisia ongelmia siinä, että kuntien yhteistoimintaelimen tehtäviä lisätään siinä määrin ja sillä tavalla, että se vaikuttaisi oleellisesti jäsenkuntien hallintoon ja vaarantaisi kunnallisen itsehallinnon periaatteisiin sisältyvän periaatteen kunnan päätösvallan kuulumisesta kuntalaisten valitsemille toimielimille (ks myös PeVL 11/1984 vp, s. 2/II). Tältäkin osin valiokunnan lausumassa on ollut kysymys vain tulkintastandardin artikuloimisesta sitä ei täysimääräisesti ole vielä sovellettu tavalla, joka olisi estänyt yhteistoimintaelimen tehtävien lisäykset. Puhdasta pakkokuntayhtymäjärjestelyä asteen ongelmallisempana, valtiosääntöoikeudellisesti hankalana, perustuslakivaliokunta on pitänyt järjestelyä, jossa kuntien päätösvaltaa ja tehtäviä siirrettäisiin hyvin laajamittaisesti seudulliselle toimielimelle (PeVL 11a/2002 vp). Sama näkökohta koskee kuntien kuntalain mukaista mahdollisuutta siirtää tehtäviään kuntayhtymille. Tältäkään osin tiedossani ei kuitenkaan ole tapauksia, joissa 5

6 kuntiin kohdistettujen yhteistoimintavelvoitteiden olisi sellaisenaan katsottu olevan säätämisjärjestykseen vaikuttavalla tavalla ristiriidassa perustuslain 121 :n kanssa. Perustuslakivaliokunnan suhtautuminen kunnallisen itsehallinnon taloudelliseen ulottuvuuteen on ollut vastaavalla tavalla varsin sallivaa ja lainsäätäjän harkintamarginaalia korostavaa. Tältäkin osin tulkintakriteerit vaikuttavat tosin olevan yleisellä tasolla melko tiukat. Perustuslakivaliokunta on vakiintuneessa käytännössään korostanut, että tehtävistä säädettäessä on huolehdittava rahoitusperiaatteen mukaisesti kuntien tosiasiallisista edellytyksistä suoriutua velvoitteistaan (PeVL 34/2013 vp, s. 2/I, PeVL 30/2013 vp, s. 5/II, PeVL 12/2011 vp, s. 2/II, PeVL 41/2010 vp, s. 5/II). Kuntien verotusoikeuden keskeiseksi sisällöksi on taas toistuvasti määrittynyt se, että verotusoikeudella tulee olla reaalinen merkitys kuntien päättäessä itsenäisesti taloudestaan (PeVL 11/2011 vp, s. 2/II, PeVL 29/2009 vp, s. 2/II). Kuntien itsehallintoon vaikuttavan taloudellisen sääntelyn kohdalla perustuslakivaliokunta on myös korostanut, ettei ole riittävää arvioida asiaa ainoastaan valtio- ja kuntasektorin kokonaisuuden tasolla, koska asukkaiden itsehallinto on suojattu kussakin kunnassa (vrt. PeVL 41/2002 vp, s. 3/II). Tämän vuoksi itsehallinnon toteutuminen tulee varmistaa kuntakohtaisesti. Näiden sinänsä tiukkojen tulkintastandardien soveltamiskäytäntö ei kuitenkaan aivan vastaa niitä koskevien luonnehdintojen tiukkuutta. Perustuslakivaliokunta on viimeaikaisessa valtionosuuksia koskevissa lausunnoissaan viitannut aiempaan tulkintakäytäntöönsä ja katsonut kokoavasti, että lainsäätäjällä on varsin laaja harkintamarginaali säädettäessä leikkauksia valtionosuusjärjestelmään silloinkin, kun ne vaikuttavat merkittävästi yksittäisten kuntien valtionosuuksiin (PeVL 16/2014 vp, PeVL 44/2014 vp). Valiokunta ei myöskään ole nimenomaisesti arvioinut esimerkiksi merkittävien valtionosuusleikkauksien suhdetta siihen kuntarakennelain yhteydessä omaksuttuun ratkaisuun, jonka perusteella valtioneuvosto voi päättää kuntajakoselvittäjän esityksestä kuntaa koskevasta kuntajaon muuttamisesta muutoksen kohteena olevan kunnan tai kuntien valtuustojen vastustuksesta huolimatta, jos muutos on tarpeen erityisen vaikeassa taloudellisessa asemassa olevan kunnan asukkaiden lakisääteisten palvelujen turvaamiseksi ja kuntarakennelain 4 :ssä säädetyt kuntajaon muuttamisen edellytykset täyttyvät (PeVL 20/2013 vp). 6

7 Ehkä vahvimmin kunnallisen itsehallinnon periaate onkin suojannut sellaisia toimenpiteitä vastaan, jotka merkitsisivät selvää poikkeamista kunnallisen itsehallinnon kansanvaltaisuuden edellytyksistä. Perustuslakivaliokunta on suhtautunut tällä tavoin torjuvasti muun muassa sääntelyyn, joka olisi antanut kuntien perustamille seudullisille toimielimille toimivallan syrjäyttää sellaisia kuntalain säännöksiä, jotka kuntayhtymissä ovat takaamassa kunnallisen demokratian keskeisten vaatimusten toteutumista. Tällaisia ovat esimerkiksi säännökset, joilla kunnat voisivat tehdä tyhjiksi esimerkiksi kuntalain säännökset luottamushenkilöiden vaalikelpoisuudesta, asukkaiden ja palvelujen käyttäjien osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksista, asukkaiden aloiteoikeudesta ja kunnan tiedottamisvelvollisuudesta sopimalla niistä perustamissopimuksessa kuntalaista poikkeavan sisältöisesti (PeVL 11/2002 vp). Tätä valiokunnan lausuntoa voi tulkita niin, että perustuslakivaliokunta lähestyy kunnallista itsehallintoa koskevaa perustuslain säännöstä nimenomaan kunnan asukkaiden itsehallinnon sekä siihen liittyvien osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien takeena eikä niinkään olemassa olevien kuntien suojana hallinnon tarkoituksenmukaista järjestämistä vastaan. Kunnan asukkaan valtiosääntöoikeudellinen suoja tulee näkyviin myös perustuslakivaliokunnan kuntarakennelakia koskevasta lausunnosta, jossa valiokunta katsoi nimenomaan kunnan asukkaiden perustuslaissa turvattujen oikeuksien suojan oikeuttavan kriisikuntien pakkoliitosten kaltaisen merkittävän puuttumisen kunnalliseen itsehallintoon.(pevl 20/2013 vp) Tämä sama yksilökeskeinen, asukkaiden osallistumisoikeuksiin ja perusoikeuksiin kiinnittyvä näkökulma tulee esiin myös nyt käsillä olevaa lainsäädäntöhanketta läheisimmin muistuttavassa Kainuun hallintokokeilua koskevassa asiassa (Ks. PeVL 65/2002 vp ja PeVL 37/2006 vp). Siinä oli kysymys huomattavan laajasta ja keskeisten kuntien tehtävien siirrosta kokeilualueen kunnilta Kainuun maakunnalle. Maakunnalle siirtyi valtaosa terveydenhuollon tehtävistä ja osa sosiaalihuollon alaan kuuluvista tehtävistä, minkä lisäksi maakunta huolehti lukiokoulutuksen ja toisen asteen ammatillisen koulutuksen järjestämisestä. Perustuslakivaliokunta kiinnitti huomiota siihen, että tehtävien näin laaja siirtäminen vaikuttaa merkittävällä tavalla kokeilualueen kuntien hallintoon ja kiistatta kaventaa niiden asukkaiden valitsemien toimielinten päätösvaltaa. Se piti sääntelyä läh- 7

8 tökohtaisesti varsin ongelmallisena kunnallisen itsehallinnon keskeisten periaatteiden kannalta. Valiokunnan havaitsemat ongelmat eivät kuitenkaan muodostuneet säätämisjärjestykseen vaikuttaviksi vaan Kainuun maakuntakokeilusta voitiin säätää tavallisella lailla. Tähän lopputulokseen vaikuttivat olennaisesti seuraavat neljä tekijää: 1) Kainuun kokeilulla oli perusoikeusjärjestelmään pohjautuvia painavia perusteita. Sen taustalla oli Kainuun poikkeuksellisen vaikea taloudellinen ja sosiaalinen tilanne, joka jatkuessaan uhkasi kokeilualueen kuntien mahdollisuuksia tuottaa kunnallisia peruspalveluja riittävästi ja yhdenvertaisesti. Valiokunnan mielestä Kainuun maakuntakokeilulla pyrittiin toteuttamaan julkiselle vallalle kuuluvaa velvollisuutta turvata perustuslain 19 :n 3 momentissa ja 16 :n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla oikeudet riittäviin sosiaali- ja terveyspalveluihin sekä oikeudet kehittää itseään ja saada yhtäläisesti myös muuta kuin perusopetusta. 2) Kainuun malli turvasi kunnalliseen itsehallintoon sisältyvän kansanvaltaisuusperiaatteen toteutumisen. Perustuslakivaliokunnan mukaan oli tämän kannalta on tärkeää, että Kainuun maakunnan päätösvaltaa käyttää maakunnan asukkaiden välittömillä vaaleilla valitsema toimielin. Tämä kansanvaltainen piirre lievensi valiokunnan mielestä tehtävien siirrosta johtuvaa kuntien asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien vaikkakin maakunnallinen itsehallinto on kunnan asukkaan näkökulmasta jonkin verran kuntaa etäisempi. 3) Kunnilta Kainuun maakunnalle ehdotuksen perusteella siirtyvät tehtävät olivat kuntien ns. pakollisia tehtäviä eikä järjestely niin ollen rajoittanut kuntien yleistä toimialaa kuntien yleistä toimialaa tai niiden oikeutta itsehallintonsa mukaisesti hoitaa vapaaehtoisesti itselleen ottamiaan tehtäviä. Maakunnalle ei myöskään siirretä kuntien kaikkia pakollisia tehtäviä. Kainuun malli ei tämän vuoksi tehnyt asukkaiden itsehallintoa merkityksettömäksi kokeilualueen kunnissa. 8

9 4) Perustuslain 121 :n 4 momentissa ilmaistu mahdollisuus säätää lailla itsehallinnosta kuntia suuremmilla hallintoalueilla puolsi maakuntakokeilun tyyppistä ratkaisua. Lisäksi valiokunta korosti asian kokeiluyhtyettä, mutta ei tarkemmin täsmentänyt, miten kokeiluluonteisuus sinänsä lievensi asiaan mahdollisesti liittyviä kunnalliseen itsehallintoon liittyviä ongelmia. Kainuun hallintokokeilu voitiin edellä esitettyihin seikkoihin pohjautuvan kokonaisarvion perusteella valiokunnan mielestä toteuttaa tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Sittemmin perustuslakivaliokunta vielä hyväksyi Kainuun maakuntavaltuuston vaaleja koskevan muutoksen, jonka seurauksena tuli mahdolliseksi, että yhdestä tai useammasta kokeilualueen kunnasta ei tule ehdokasta valituksi maakuntavaltuustoon. Tässä valiokunnan myöhemmässä arviossa merkitystä sai etenkin se, että kysymys oli määräaikaisesta, vuoden 2012 loppuun kestävästä kokeilusta, jonka nimenomaisena tarkoituksena on Kainuun hallintokokeilusta annetun lain voimassa olevan 1 :n mukaan hankkia kokemuksia maakunnallisen itsehallinnon vahvistamisen vaikutuksista. Tämän lisäksi valiokunta kiinnitti huomiota vaalijärjestelmän tarkistamista puoltaviin painaviin perusteisiin sekä ehdotuksiin maakuntavaltuuston paikkamäärän lisäämisestä ja kuntien rahoitusvastuun sääntelemisestä. Laki voitiin näissä puitteissa ja rajatussa kokeiluyhteydessä käsitellä perustuslakivaliokunnan mielestä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. (PeVL 22/2006 vp). Nytkään valiokunta ei tarkemmin täsmentänyt, millä tavoin kokeiluyhteys sinänsä poisti asiaan mahdollisesti liittyneet säätämisjärjestykseen vaikuttavat ongelmat. Järjestämislakiehdotuksen arviointi edellä esitetyn valossa Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämiseksi merkitsee pitkälle menevää ja laajamittaista puuttumista kunnalliseen itsehallintoon. Hallituksen esitys vaikuttaa merkittävällä tavalla kaikkien kuntien hallintoon ja kaventaa kiistatta niiden asukkaiden valitsemien toimielinten päätösvaltaa. Jos Kainuun hallintokokeilu oli valiokunnan mielestä lähtökohtaisesti varsin ongelmallista kunnallisen itsehallinnon keskeisten periaatteiden kannalta, on järjestämislakiesitys sitä vieläkin selvemmin. Toisaalta nyt ehdotetulla järjestelmällä on epäilemättä taustallaan vastaavia perusoikeusjärjestelmään pohjautuvia painavia perusteita, joihin perustuslakivaliokunta viitasi Kai- 9

10 nuun hallintokokeilun yhteydessä. Hallituksen esityksen nykytilan arviointia koskevassa osuudessa (luku 2.13) tuodaan riittävällä tavalla ja tarkkuudella esiin niitä perustuslain 19 :nkin kannalta merkittäviä ongelmia, joita sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen nykyiseen tapaan kuntapohjaisesti on aiheuttanut. Nähdäkseni perustuslain 19.3 :n mukainen julkisen vallan terveydenedistämistehtävä jättää joka tapauksessa lainsäätäjälle jonkin verran harkintamarginaalia. Säännöksessä ei määritellä tapaa, jolla sosiaali- ja terveyspalvelut on järjestettävä, vaan velvoitetaan julkinen valta turvaamaan niiden saatavuus. Selvää myös on, että palvelujen järjestämistapaan ja saatavuuteen vaikuttavat välillisesti myös muut perusoikeudet, kuten yhdenvertaisuus ja syrjinnän kielto sekä oikeus elämään. Sekä perustuslain esitöissä että perustuslakivaliokunnan käytännössä on korostettu, että palvelujen riittävyyttä arvioitaessa voidaan lähtökohtana pitää sellaista palvelujen tasoa, joka luo jokaiselle edellytykset toimia yhteiskunnan täysivaltaisena jäsenenä (HE 309/1993 vp, s. 71 ja PeVL 36/2012 vp, s. 2/II). Nähdäkseni hallituksen esityksessä voidaan riittävästi päätellä, että nykyiseen sote-palvelujen järjestämisen tapaan liittyy perustuslain 19 :n ja siihen kytkeytyvien perusoikeuksien toteutumiseen liittyviä ongelmia ja että nyt ehdotettua järjestelmää voidaan riittävän uskottavasti lainsäätäjällä tällaisessa asiassa olevan harkintamarginaalin puitteissa pitää näiden oikeuksien toteutumista edistävänä. On myös perustuslakivaliokunnan kuntarakennelausunnon 10/2013 valossa selvää, että julkisen vallan perusoikeuksien turvaamisvelvoite muodostaa sellaisen painavan intressin, joka oikeuttaa hyvin syvällekäyvät puuttumiset kunnalliseen itsehallintoon. Järjestämislakiehdotus vastaa Kainuun hallintokokeilua sikälikin, että nytkin kunnilta sote-alueelle ja toteuttamisvastuullisille kuntayhtymille siirtyvät tehtävät ovat kuntien ns. pakollisia tehtäviä. Järjestely niin ollen välittömästi rajoita kuntien yleistä toimialaa kuntien yleistä toimialaa tai niiden oikeutta itsehallintonsa mukaisesti hoitaa vapaaehtoisesti itselleen ottamiaan tehtäviä. Kyse ei myöskään ole kuntien kaikkien pakollisten tehtävien siirtämisestä eikä ratkaisu ainakaan tällä perusteella tee asukkaiden itsehallintoa kunnissa merkityksettömäksi. Sote-alueen hallinto ja asukkaiden oikeus itsehallintoon 10

11 Järjestämislakiehdotus poikkeaa valiokunnan käsittelemästä Kainuun mallista eräissä keskeisissä suhteissa. Hallituksen esityksessä ei ensinnäkään ehdoteta sosiaali- ja terveydenhuoltoon liittyvien tehtävien siirtoa maakunnille, joita sellaisenaan voitaisiin selvästi pitää perustuslain 121 :n tarkoittamina kuntia suurempina hallintoalueina. Toisaalta voidaan tässä todeta, ettei perustuslain sanamuoto myöskään poissulje sellaista tulkintavaihtoehtoa, jossa järjestämislakiehdotuksen 12 :ssä sosiaali- ja terveysalueita pidettäisiin perustuslain 121 :n 4 momentissa tarkoitettuina, joskin tehtäviltään rajattuina, hallintoalueina. Myös perustuslain esitöiden mukaan 121 :n 4 momentissa vain ilmaistaan mahdollisuus järjestää kuntia suurempia hallintoalueita kuten maakuntia itsehallinnon periaatteiden mukaisesti (HE 1/1998 vp, korostus JL). Jonkinasteiseksi ongelmaksi kuitenkin jää, ettei keskeisintä päätöksentekovaltaa käyttävien ja järjestämisvastuussa olevien sote-alueiden hallintoa ole järjestetty tavalla, joka vastaisi vakiintuneita kunnallisen itsehallinnon periaatteita. Sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän ylimmän päättävän elimen, yhtymävaltuuston, jäseniä ei valita välittömillä vaaleilla, vaan 21 :n mukaan kuntien edustajainkokous nimeää yhtymävaltuuston jäsenet siten, että yhtymävaltuustossa edustettuina olevien ryhmien ääniosuudet vastaavat jäsenkuntien valtuustoissa edustettuina olevien eri ryhmien ääniosuutta kunnallisvaaleissa. On selvää, että ehdotettu hallintomalli kaventaa merkittävästi kuntien asukkaiden osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksien sote-palveluja koskevassa päätöksenteossa. Jos asiaa tarkastellaan pelkästään perustuslakivaliokunnan aiemman käytännön ja pelkästään vaaleissa toteutuvan kunnallisen demokratian valossa, ei ehdotettua järjestelyä voitaisi nähdäkseni hyväksyä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Katson kuitenkin, että järjestämislakiehdotukseen sisältyy eräitä muita, kunnan asukkaiden vaikuttamis- ja osallistumisoikeuksia koskevia takeita, jotka osaltaan kompensoivat ehdotetun hallintomallin valtiosääntöoikeudellisia puutteita. Viittaan tältä osin erityisesti järjestämislakiehdotuksen 30 :ään, jossa säädetään asukkaiden osallistumisja vaikutusmahdollisuuksista. Katsoisin, että 30 :n sääntely ilmentää osaltaan sitä perustuslain 2 :n 2 momentistakin ilmenevää ajatusta, että kansanvaltaisuus perustuu sekä edustukselliseen demokratiaan että yksilön oikeuksiin osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen. Perustuslain esitöiden mukaan säännös ilmaisee 11

12 periaatteen, etteivät yksilön mahdollisuudet vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristön kehittämiseen voi kansanvaltaisessa yhteiskunnassa rajoittua pelkästään mahdollisuuteen äänestää vaaleissa (HE 1/1998 vp, s. 74/I). Vastaavalla tavalla perustuslain 14 :n 4 momentti asettaa julkisen vallan tehtäväksi edistää yksilön mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan ja vaikuttaa häntä itseään koskevaan päätöksentekoon. Tässä suhteessa ehdotettu 30 sisältää tärkeät määräykset kunnan asukkaiden osallistumisen ja vaikuttamisen edistämisestä mm. järjestämällä keskustelu- ja kuulemistilaisuuksia, selvittämällä asukkaiden mielipiteitä ja valitsemalla palvelujen käyttäjien edustajia eri toimielimiin. Vaikka sääntely on tosin tarpeettoman väljää sikäli, ettei siinä tarkemmin täsmennetä, mikä toimielin vastaan 30 :n 3 momentin mukaisista tehtävistä ja miten niiden toteutumista valvotaan, on nähdäkseni mahdollista päätyä tulkintaan, jonka mukaan ehdotettu hallintomalli ei ole ristiriidassa perustuslain 121 :n kanssa, vaikka se ei perustukaan kunnan asukkaiden itse välittömästi valitsemiin edustajiin, kun vaaleihin perustuvaa osallistumisoikeuksien kaventumista kompensoidaan välittömimmillä osallistumisen muodoilla ja kun samalla otetaan huomioon itsehallintoa koskevaan perustuslainsäännökseen sisältyvän lainsäätäjän harkintamarginaali. Taloudellinen itsehallinto Kuntien taloudellisen itsehallinnon kannalta keskeinen sääntely sisältyy järjestämislakiehdotuksen 33 :ään. Sen 1 momentin mukaan kunnat osallistuvat sote-alueen kustannusten rahoitukseen sosiaali- ja terveysalueen talousarviossa vuosittain määriteltävällä maksulla. Sote-uudistuksen ja muiden kuntatalouteen vaikuttavien muutosten kuten valtionosuusjärjestelmän muutosten yhteisvaikutuksena yksittäisten kuntien talouteen vaikuttaa kohdistuvan huomattavia muutospaineita. Valtiovarainministeriön tuottaman lisäaineiston perusteella mm. kunnallisveroa koskevat korotuspaineet yksittäisten kuntien osalta vaihtelevat -3,75 prosenttiyksiköstä (Evijärvi) 7,40 prosenttiyksikköön (Rautjärvi). Osa muutoksista seuraa perustuslakivaliokunnan myötävaikutuksella säädetyistä muutoksista valtionosuusjärjestelmään, enkä pidä tarpeellisena arvioida enää toistamiseen noiden ratkaisujen suhdetta kunnalliseen itsehallintoon sisältyvään rahoitusperiaatteeseen (ks. mm. PeVL 40/2014 vp, PeVL 16/2014 vp, PeVL 34/2013 vp.) 12

13 Ehdotetut muutokset kaventavat ainakin joidenkin kuntien osalta merkittävästi kuntien itsehallinnon keskeisiin ominaispiirteisiin kuuluvaa perustuslain 121 :n 3 momentin mukaista kuntien verotusoikeutta kannalta (PeVM 10/1998 vp, s. 35/I, PeVL 41/2002 vp, s. 2/I). Onkin jossain määrin kyseenalaista, jääkö verotusoikeudelle näiden kuntien osalta enää reaalista merkitystä kuntien mahdollisuuksien kannalta päättää itsenäisesti taloudestaan (PeVL 12/2011 vp, s. 2/II, PeVL 29/2009 vp, s. 2/II), jos kunta joutuu laista johtuvista velvoitteistaan selvitäkseen nostamaan kunnallisveroprosenttiaan siten kuin nyt ehdotetusta seuraa. Käytettävissäni olevien tietojen varassa ei kuitenkaan ole mahdollista sanoa yksiselitteisesti, että järjestämislakiehdotuksen tosiasialliset taloudelliset seuraukset ovat sellaisia, että ehdotus on ilmeisen selvästi ristiriidassa perustuslain 121 :3 momentissa säädetyn kunnallisen verotusoikeuden kanssa, kun lisäksi otetaan huomioon, että verotusoikeutta koskevat muutospaineet johtuvat osaltaan myös valtionosuuslain muutoksista. Kiinnitän kuitenkin perustuslakivaliokunnan huomiota siihen, että valiokunta on valtionosuuslain muutosta hiljattain arvioidessaan pitänyt perusteltuna, että valtionosuusjärjestelmää arvioidaan kokonaisuutena muun muassa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksen yhteydessä kuntien taloudellisen kantokyvyn ja perustuslain kannalta. Pidänkin selvänä, että valiokunnan tulee nyt esillä olevan hallituksen esityksen arvioinnissa suorittaa myös tällainen arviointi. Kuntien tehtävistä säätäminen Perustuslain 121 :n 2 momentin mukaan kuntien hallinnon yleisistä perusteista ja kunnille annettavista tehtävistä säädetään lailla. Järjestämislakiehdotuksen perusteella kuntien sekä sote-palvelujen tuottamisvastuussa olevien kuntayhtymien tehtävät määräytyvät kuitenkin järjestämislakiehdotuksen 12 :ssä säädettävän järjestämispäätöksen perusteella. Esimerkiksi ehdotettavan 12 :n 2 momentin 8 kohdan mukaan järjestämispäätöksellä määriteltäisiin muun muassa tuottamisvastuussa olevat kuntayhtymät ja niiden tehtävät. Tämän perusteella lienee syytä päätellä, ettei kuntayhtymien tehtävistä ole säädetty lailla. Ehdotus ei vastaa perustuslain 121 :n 2 momentin mukaista vaatimusta kuntien tehtävien säätämisestä lailla, kun se selvästikään ei sillä tavoin tarkoin määriteltyjä säännöksiä 13

14 kuntayhtymälle annettavista tehtävistä, että järjestämispäätöstä voitaisiin pitää näiden laissa säädettyjen tehtävien toimeenpanoa koskevana päätöksenä. Sääntelyä on nähdäkseni syytä täsmentää tältä osin. Täsmentäminen on tarpeen senkin varmistamiseksi, että sote-alueen tekemää järjestämispäätöstä koskevalla 62 :ssä säädettyä muutoksenhakuoikeutta voitaisiin pitää tehokkaana oikeussuojakeinona. Tampereella Juha Lavapuro Apulaisprofessori 14

HE 324/2014 vp LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMI- SESTÄ SEKÄ ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI

HE 324/2014 vp LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMI- SESTÄ SEKÄ ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI Veli-Pekka Viljanen HE 324/2014 vp LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMI- SESTÄ SEKÄ ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI Eduskunnan perustuslakivaliokunta 18.12.2014 1. Pakolliset kuntayhtymät

Lisätiedot

Juha Lavapuro

Juha Lavapuro Juha Lavapuro 17.11.2015 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle HE 111/2015 vp eduskunnalle laiksi eräiden kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annetussa laissa säädettyjen velvoitteiden soveltamisesta

Lisätiedot

Perustuslakivaliokunnalle

Perustuslakivaliokunnalle 1 Perustuslakivaliokunnalle Pyydettynä lausuntona hallituksen esityksestä (HE 324/2014 vp) laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi esitän kunnioittaen

Lisätiedot

Tilannekatsaus Harri Jokiranta

Tilannekatsaus Harri Jokiranta Tilannekatsaus 9.8.2017 Harri Jokiranta Alueelliset erot talouskehityksessä väestökartat Muuttoliike kartta Yle.fi 6.8.2017 Perustuslakivaliokunnan mukaan valinnanvapautta koskevan lakiesityksen

Lisätiedot

Juha Lavapuro HE 324/2014 vp eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Juha Lavapuro HE 324/2014 vp eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Juha Lavapuro 30.1.2015 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle HE 324/2014 vp eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Eduskunnan perustuslakivaliokunnan

Lisätiedot

Olli Mäenpää 30.1.2015. Perustuslakivaliokunnalle

Olli Mäenpää 30.1.2015. Perustuslakivaliokunnalle Olli Mäenpää 30.1.2015 Perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esitys laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 324/2014 vp) Perustuslakivaliokunnan

Lisätiedot

Eduskunnan perustuslakivaliokunta Helsinki 15.12.2014 pev@eduskunta.fi

Eduskunnan perustuslakivaliokunta Helsinki 15.12.2014 pev@eduskunta.fi Eduskunnan perustuslakivaliokunta Helsinki 15.12.2014 pev@eduskunta.fi Asia: Svenska Finlands folkting järjestön lausunto hallituksen eduskunnalle antamasta esityksestä laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Hallintovaliokunnalle

Hallintovaliokunnalle PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 65/2002 vp Hallituksen esitys laiksi Kainuun hallintokokeilusta Hallintovaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 23 päivänä lokakuuta 2002 lähettäessään hallituksen

Lisätiedot

Hallituksen esitys laeiksi terveydenhuoltolain ja sosiaalihuoltolain muuttamisesta (HE 224/2016 vp)

Hallituksen esitys laeiksi terveydenhuoltolain ja sosiaalihuoltolain muuttamisesta (HE 224/2016 vp) Olli Mäenpää 18.10.2016 Perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esitys laeiksi terveydenhuoltolain ja sosiaalihuoltolain muuttamisesta (HE 224/2016 vp) Riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut Esitys sisältää

Lisätiedot

PERUSTUSLAKIVALIOKUNNALLE

PERUSTUSLAKIVALIOKUNNALLE PERUSTUSLAKIVALIOKUNNALLE Esitän kunnioittaen seuraavan lausunnon, joka koskee sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintöluonnosta hallituksen esityksestä laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä

Lisätiedot

Hallituksen esityksen suhde valinnanvapautta koskevaan lainsäädäntöön

Hallituksen esityksen suhde valinnanvapautta koskevaan lainsäädäntöön Olli Mäenpää 27.4.2017 Hallintovaliokunnalle Hallituksen esitys maakuntien perustamista ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen uudistusta koskevaksi lainsäädännöksi sekä Euroopan paikallisen itsehallinnon

Lisätiedot

HE 324/2014 vp LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMI- SESTÄ JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI

HE 324/2014 vp LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMI- SESTÄ JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI Veli-Pekka Viljanen HE 324/2014 vp LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMI- SESTÄ JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI Eduskunnan perustuslakivaliokunta 3.3.2015 1. Arviointitilanne Eduskunnan

Lisätiedot

Juha Lavapuro Kirjallinen lausunto

Juha Lavapuro Kirjallinen lausunto Juha Lavapuro 21.4.2017 Kirjallinen lausunto Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle HE 15/2017 vp eduskunnalle maakuntien perustamista ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen uudistusta koskevaksi

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus HE 15/2017 vp

Sote- ja maakuntauudistus HE 15/2017 vp Sote ja maakuntauudistus HE 15/2017 vp Sote järjestäminen sekä HE:n säätämisjärjestys ja suhde perustuslakiin Perustuslakivaliokunta 15.3.2017 Hallitusneuvos Päivi Salo, STM 1 15.3.2017 Sotejärjestämislain

Lisätiedot

Kuntien tehtävien eriytyminen - perustuslain asettamia reunaehtoja koskeva selvitystyö

Kuntien tehtävien eriytyminen - perustuslain asettamia reunaehtoja koskeva selvitystyö Kuntien tehtävien eriytyminen - perustuslain asettamia reunaehtoja koskeva selvitystyö 2.10.2019 I Kuntaliiton sote-tulevaisuuspäivä Juha Lavapuro Julkisoikeuden professori, Turun yliopisto Email: julava@utu.fi,

Lisätiedot

Perustuslakivaliokunnan lausunto

Perustuslakivaliokunnan lausunto Perustuslakivaliokunnan lausunto Tiedoteliite. Kuntaliiton analyysi 30.6.2017 Lisätietoja, johtava lakimies Kirsi Mononen, p. 040 569 5511 Perustuslakivaliokunnan lausunto PeVL 26/2017 vp sote-, maakunta-

Lisätiedot

HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta

HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta Perustuslakivaliokunta 30.11.2016 Valtiovarainministeriö Valli-Lintu, Kuittinen Ehdotuksen tavoitteet ja lähtökohdat Ehdotusten

Lisätiedot

Itsehallinnollisten yhteisöjen ohjaus ja rahoitus sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen

Itsehallinnollisten yhteisöjen ohjaus ja rahoitus sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen Itsehallinnollisten yhteisöjen ohjaus ja rahoitus sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakuntatilaisuudet 6 ja 7 huhtikuuta 2016 Lakiasiain johtaja Arto Sulonen, Suomen

Lisätiedot

Sairaanhoitopiirien ja sosiaalija terveysjohdon tapaaminen. Kuntatalo

Sairaanhoitopiirien ja sosiaalija terveysjohdon tapaaminen. Kuntatalo Sairaanhoitopiirien ja sosiaalija terveysjohdon tapaaminen Kuntatalo 5.5. 2015 Mihin sote kaatui? Sote uudistuksen perustuslailliset kysymykset Kansanvaltaisuus (asukkaiden itsehallinto)» Sote alueet olisivat

Lisätiedot

Laadun ja terveyshyödyn näkökulma soteuudistuksessa. Taina Mäntyranta

Laadun ja terveyshyödyn näkökulma soteuudistuksessa. Taina Mäntyranta Laadun ja terveyshyödyn näkökulma soteuudistuksessa Taina Mäntyranta 12.3.2015 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen.

Lisätiedot

HE 324/2014 vp LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMI- SESTÄ SEKÄ ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI

HE 324/2014 vp LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMI- SESTÄ SEKÄ ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI Veli-Pekka Viljanen HE 324/2014 vp LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMI- SESTÄ SEKÄ ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI Eduskunnan perustuslakivaliokunta 30.1.2015 Olen ollut perustuslakivaliokunnan

Lisätiedot

Sote-uudistus ja perusoikeudet

Sote-uudistus ja perusoikeudet Sote-uudistus ja perusoikeudet Sote-uudistuksen tärkeimmät kysymykset ja niiden eettinen ulottuvuus 29.11.2018 Eeva Nykänen, oikeustieteiden laitos, UEF eeva.nykanen@uef.fi Etiikasta ja perusoikeuksista

Lisätiedot

https://www.webropolsurveys.com/answer/surveysummary.aspx?sdid=fin

https://www.webropolsurveys.com/answer/surveysummary.aspx?sdid=fin Sida 1 av 9 Lausuntopyyntökysely 3110/00.04.00/2016 Vastausaika 10:28:29 FIN Lausuntopyyntökysely sote syksy 2016 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen

Lisätiedot

Perustuslakivaliokunnalle

Perustuslakivaliokunnalle 1 Perustuslakivaliokunnalle Pyydettynä lausuntona hallituksen esityksestä (HE 324/2014 vp) laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi esitän kunnioittaen

Lisätiedot

Olli Mäenpää Perustuslakivaliokunnalle. Hallituksen esitys laiksi kuntalain muuttamisesta (HE 250/2016 vp)

Olli Mäenpää Perustuslakivaliokunnalle. Hallituksen esitys laiksi kuntalain muuttamisesta (HE 250/2016 vp) Olli Mäenpää 29.11.2016 Perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esitys laiksi kuntalain muuttamisesta (HE 250/2016 vp) Luottamushenkilön pidättäminen toimestaan Kuntien hallinnon tulee perustuslain 121 :n

Lisätiedot

Hallituksen esitys laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 16/2018 vp)

Hallituksen esitys laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 16/2018 vp) Olli Mäenpää 15.8.2018 Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle Hallituksen esitys laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 16/2018 vp) Hallituksen

Lisätiedot

Hallintovaliokunnalle

Hallintovaliokunnalle PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 11a/2002 vp Hallituksen esitys laiksi seutuyhteistyökokeilusta Hallintovaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Hallintovaliokunta on 8 päivänä toukokuuta 2002 pyytänyt perustuslakivaliokunnalta

Lisätiedot

Juha Lavapuro Kirjallinen lausunto

Juha Lavapuro Kirjallinen lausunto Juha Lavapuro 6.10.2016 Kirjallinen lausunto Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle HE 72/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kansainvälisen avun antamista ja pyytämistä koskevasta päätöksenteosta

Lisätiedot

Juha Lavapuro

Juha Lavapuro Juha Lavapuro 7.4.2017 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esitys HE 15/2017 vp eduskunnalle maakuntien perustamista ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen uudistusta koskevaksi lainsäädännöksi

Lisätiedot

Lausuntoesitelmä maakuntien itsehallinnosta perustuslakivaliokunnalle

Lausuntoesitelmä maakuntien itsehallinnosta perustuslakivaliokunnalle Lausuntoesitelmä maakuntien itsehallinnosta perustuslakivaliokunnalle HE 15/2017 HE 47/2017 Toimitusjohtaja Heikki Niemeläinen Kuntien takauskeskus Helsingissä 7.6.2017 Valiokunnan kysymys 1: Kunnan asukkaiden

Lisätiedot

PERUSTUSLAKIVALIOKUNNALLE

PERUSTUSLAKIVALIOKUNNALLE PERUSTUSLAKIVALIOKUNNALLE Esitän kunnioittaen seuraavan täydentävän lausunnon, joka koskee hallituksen esitystä laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Lisätiedot

Juha Lavapuro HE 324/2014 vp eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Juha Lavapuro HE 324/2014 vp eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Juha Lavapuro 3.3.2015 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle HE 324/2014 vp eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Eduskunnan perustuslakivaliokunnan

Lisätiedot

Maakuntauudistus Perustuslaillisia näkökohtia

Maakuntauudistus Perustuslaillisia näkökohtia Maakuntauudistus Perustuslaillisia näkökohtia Tanja Matikainen, OTT Kunnanjohtaja 16.8.2016, Helsinki Kuntien takauskeskuksen hallitus 25.8.2016 1 Yleisiä näkökohtia itsehallinnosta 25.8.2016 2 Itsehallinnon

Lisätiedot

PM yliopistojen autonomian laajuudesta oman toimirakenteensa päättämisessä, erityisesti toimipaikkojen ja paikkakuntien osalta Olli Mäenpää 12.5.

PM yliopistojen autonomian laajuudesta oman toimirakenteensa päättämisessä, erityisesti toimipaikkojen ja paikkakuntien osalta Olli Mäenpää 12.5. PM yliopistojen autonomian laajuudesta oman toimirakenteensa päättämisessä, erityisesti toimipaikkojen ja paikkakuntien osalta Olli Mäenpää 12.5.2016 Opetusministeriö on pyytänyt minulta otsikkoaineesta

Lisätiedot

Janne Salminen Kirjallinen lausunto Asiantuntijakuuleminen Perustuslakivaliokunta

Janne Salminen Kirjallinen lausunto Asiantuntijakuuleminen Perustuslakivaliokunta 1 Janne Salminen 6.4.2017 Kirjallinen lausunto Asiantuntijakuuleminen 7.4.2017 Perustuslakivaliokunta Hallituksen esitys eduskunnalle maakuntien perustamisesta ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTO Johtamiskorkeakoulu 33014 Tampereen yliopisto. UNIVERSITY OF TAMPERE Management School FIN-33014 University of Tampere

TAMPEREEN YLIOPISTO Johtamiskorkeakoulu 33014 Tampereen yliopisto. UNIVERSITY OF TAMPERE Management School FIN-33014 University of Tampere 1 TAMPEREEN YLIOPISTO Johtamiskorkeakoulu 33014 Tampereen yliopisto UNIVERSITY OF TAMPERE Management School FIN-33014 University of Tampere Asiantuntijalausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi

Lisätiedot

Maakuntien taloudellinen itsehallinto

Maakuntien taloudellinen itsehallinto Maakuntien taloudellinen itsehallinto Kuntamarkkinat Arto Sulonen, lakiasiain johtaja, Suomen Kuntaliitto Kunnallinen itsehallinto (perustuslaki 121 ) Suomi jakaantuu kuntiin, joiden hallinnon tulee perustua

Lisätiedot

Veli-Pekka Viljanen. Eduskunnan perustuslakivaliokunta Lausunnon lähtökohtia

Veli-Pekka Viljanen. Eduskunnan perustuslakivaliokunta Lausunnon lähtökohtia Veli-Pekka Viljanen HE 15/2017 vp MAAKUNTIEN PERUSTAMISTA JA SOSIAALI- JA TERVEYDEN- HUOLLON JÄRJESTÄMISEN UUDISTUSTA KOSKEVAKSI LAINSÄÄDÄNNÖKSI SEKÄ EUROOPAN PAIKALLISEN ITSEHALLINNON PERUSKIRJAN 12 ja

Lisätiedot

Omaisuusjärjestelyiden ja omaisuuden siirtojen merkitys kunnan asukkaiden itsehallinnon kannalta?

Omaisuusjärjestelyiden ja omaisuuden siirtojen merkitys kunnan asukkaiden itsehallinnon kannalta? Tuomas Ojanen 19.4.2017 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle HE 15/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle maakuntien perustamista ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen uudistusta koskevaksi lainsäädännöksi

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Keuruun kaupunki 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Tarja Ojala 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

AHVENANMAAN ITSEHALLINNON KEHITTÄMINEN AHVENANMAA-KOMITEAN 2013 LOPPUMIETINTÖ

AHVENANMAAN ITSEHALLINNON KEHITTÄMINEN AHVENANMAA-KOMITEAN 2013 LOPPUMIETINTÖ Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia Lausunto 14.09.2017 EOAK/4022/2017 Asia: OM 60/08/2013 AHVENANMAAN ITSEHALLINNON KEHITTÄMINEN AHVENANMAAKOMITEAN 2013 LOPPUMIETINTÖ Lausuntopyyntö 1 luku Ahvenanmaan

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Parkanon kaupunki 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Tuuli Tarukannel 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Vaalijalan kuntayhtymä 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Ilkka Jokinen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Kuntayhtymien purkaminen ja perustaminen

Kuntayhtymien purkaminen ja perustaminen Kuntayhtymien purkaminen ja perustaminen Uuden kuntalain ja järjestämislain näkökulmasta Kuntien sote forum 27.1.2015 Kaupunginlakimies Tiina Mikkola Hallituksen esitys kuntalaiksi vp. 268/2014 Järjestämislakia

Lisätiedot

HE 167/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

HE 167/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 167/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansanterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kansanterveyslain säännöksiä yksilön ja hänen

Lisätiedot

Soten rakenteen ja rahoituksen vaihtoehdot Päivi Sillanaukee STM

Soten rakenteen ja rahoituksen vaihtoehdot Päivi Sillanaukee STM Soten rakenteen ja rahoituksen vaihtoehdot 6.5.2015 Päivi Sillanaukee STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Turvata

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyyntö STM Vastausaika 27.2.2014 13:05:09 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi Kymenlaakson Liitto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi Ulla Silmäri 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi PeVL 67/2014 vp - HE 324/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo

Lisätiedot

Olli Mäenpää Perustuslakivaliokunnalle

Olli Mäenpää Perustuslakivaliokunnalle Olli Mäenpää 4.10.2016 Perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esitys laeiksi Euroopan unionin yhteisen kalastuspolitiikan kansallisesta täytäntöönpanosta sekä yhteisen kalastuspolitiikan seuraamusjärjestelmästä

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - KSTHKY:N VAMMAISNEUVOSTO 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Kuusisto Eeva-Kaisa 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Suomen Lastenlääkäriyhdistys, Avopediatrian jaosto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Henrikka Aito 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

Mikä on järjestämisvastuisten tahojen rooli hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tukemisessa

Mikä on järjestämisvastuisten tahojen rooli hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tukemisessa Mikä on järjestämisvastuisten tahojen rooli hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tukemisessa Taina Mäntyranta Taina Mäntyranta, lääkintöneuvos 19.3.2015 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset

Lisätiedot

SOTE, uhka vai mahdollisuus vanhuspsykiatriassa. Taina Mäntyranta 24.4.2015

SOTE, uhka vai mahdollisuus vanhuspsykiatriassa. Taina Mäntyranta 24.4.2015 SOTE, uhka vai mahdollisuus vanhuspsykiatriassa Taina Mäntyranta 24.4.2015 SOTE Missä mennään Eri vaihtoehtoja: mitä voisi tarkoittaa vanhuuspsykiatrialle Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Kuurojen Liitto ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Marika Rönnberg 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Kainuun liitto kuntayhtymä 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Heimo Keränen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle

Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 20/2004 vp Hallituksen esitys laeiksi kansanterveyslain ja erikoissairaanhoitolain sekä eräiden muiden lakien muuttamisesta Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo

Lisätiedot

Johannes Heikkonen Turun Yliopisto. Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle

Johannes Heikkonen Turun Yliopisto. Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Johannes Heikkonen Turun Yliopisto Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle HE 51/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden alueellista tarjoamista ja työelämäkokeilua

Lisätiedot

HE 18/2011 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan syksyllä. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuntajakolain muuttamisesta

HE 18/2011 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan syksyllä. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuntajakolain muuttamisesta HE 18/2011 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuntajakolain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan kuntajakolakiin lisättäväksi säännökset yhdistyvän kunnan toimivallasta tilanteessa, jossa ennen

Lisätiedot

Hallituksen esitys laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 324/2014 vp)

Hallituksen esitys laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 324/2014 vp) Olli Mäenpää 18.12.2014 Perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esitys laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 324/2014 vp) Esityksen vaikutukset

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus Missä nyt mennään? Pekka Järvinen STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Turvata

Lisätiedot

Lakiluonnoksen muun sisällön voimaantulo haitannee nykytilaan nähden luvussa 1 (1 ) esitettyä tämän lain tarkoituksen toteuttamista

Lakiluonnoksen muun sisällön voimaantulo haitannee nykytilaan nähden luvussa 1 (1 ) esitettyä tämän lain tarkoituksen toteuttamista Lausunnon antaminen luonnokseen hallituksen esitykseksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevaksi laiksi KH 3.3.2014 Vastaukset lausuntopyyntölomakkeen kysymyksiin. 6. 5 :ssä säädetään palvelujen

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Lapin aluehallintovirasto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Kaisa Ainasoja 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Rahoitusperiaate ja sen toteutuminen

Rahoitusperiaate ja sen toteutuminen Rahoitusperiaate ja sen toteutuminen Tanja Matikainen OTT, Kunnanjohtaja Kuntajohtajapäivät, Pori 29.8.2014 2.9.2014 1 Rahoitusperiaatteen tausta Euroopan paikallisen itsehallinnon peruskirjan 9.2 artikla

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Petäjäveden kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Ulla Pietilä 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

HE 28/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uuden

HE 28/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uuden Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuntajakolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uuden kunnan valtuuston toimikautta ja järjestelytoimikunnan asettamista

Lisätiedot

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 1 32 Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta Kunnanhallitus 22.9.2014 Sosiaali- ja terveysministeriön asettama sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen

Lisätiedot

Mitä valtio odottaa sote uudistukselta?

Mitä valtio odottaa sote uudistukselta? Mitä valtio odottaa sote uudistukselta? Sosiaalialan AMK - verkosto Mikkeli 16.4. 2015 Pirjo Sarvimäki STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Hailuodon kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Pirjo Mattila 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

HE 165/1998 vp PERUSTELUT

HE 165/1998 vp PERUSTELUT HE 165/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että valtioneuvosto

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki. Valmisteluryhmän ehdotus (2013:45) Virpi Kölhi

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki. Valmisteluryhmän ehdotus (2013:45) Virpi Kölhi Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki Valmisteluryhmän ehdotus (2013:45) Virpi Kölhi 21.1.2014 Yleistä Osa säännöksistä ehdottomia Osa ns. perälautasäännöksiä; kunnat voivat sopia asiasta, mutta

Lisätiedot

Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle

Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle ULKOASIAINMINISTERIÖ Oikeuspalvelu LAUSUNTO 03.05.2017 HEL7M0515-6 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Viite HE 72/2016 vp, PeVL 64/2016 vp Asia Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kansainvälisen avun

Lisätiedot

Sote perustuslain puristuksessa. Esimerkki pirullisen ongelman johtamisesta Eija Mäkinen

Sote perustuslain puristuksessa. Esimerkki pirullisen ongelman johtamisesta Eija Mäkinen Sote perustuslain puristuksessa Esimerkki pirullisen ongelman johtamisesta 30.3.2017 Eija Mäkinen Pirulliset ongelmat ja oikeus Pirullinen ongelma Kesy ongelma. Mikä oikeudessa kesy tai pirullinen ongelma?

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnallisen eläkelain muuttamisesta Kunnallista eläkelakia esitetään muutettavaksi siten, että kunnallisen eläkelaitoksen Kevan toimitusjohtaja voitaisiin irtisanoa

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Kuusamon kaupunki 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Vesa Isoviita 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Asiantuntijalausunto hallituksen esityksestä maakuntalaiksi (HE 15/2017) eduskunnan hallintovaliokunta puheenjohtaja Kimi Uosukainen

Asiantuntijalausunto hallituksen esityksestä maakuntalaiksi (HE 15/2017) eduskunnan hallintovaliokunta puheenjohtaja Kimi Uosukainen Asiantuntijalausunto hallituksen esityksestä maakuntalaiksi (HE 15/2017) eduskunnan hallintovaliokunta 5.5.2017 puheenjohtaja Kimi Uosukainen YLEISTÄ Lausunnossa hallituksen esitystä maakuntalaiksi tarkastellaan

Lisätiedot

Ajankohtaista maakuntavalmistelusta MMM. Uudenmaan maakuntavalmistelu, ympäristöterveydenhuollon henkilöstöinfo

Ajankohtaista maakuntavalmistelusta MMM. Uudenmaan maakuntavalmistelu, ympäristöterveydenhuollon henkilöstöinfo Ajankohtaista maakuntavalmistelusta MMM Uudenmaan maakuntavalmistelu, ympäristöterveydenhuollon henkilöstöinfo 17.5.2018 Eduskuntakäsittely, ns. Maku I-paketti HE 15/2017 vp, annettu eduskunnalle 2.3.2017

Lisätiedot

- Kymenlaakson sairaanhoito ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä, SOSIAALIPALVELUJEN VASTUUALUE

- Kymenlaakson sairaanhoito ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä, SOSIAALIPALVELUJEN VASTUUALUE Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Kymenlaakson sairaanhoito ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä, SOSIAALIPALVELUJEN VASTUUALUE 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Teija

Lisätiedot

SOTE- uudistuksella kohti tervettä ja hyvinvoivaa Suomea

SOTE- uudistuksella kohti tervettä ja hyvinvoivaa Suomea SOTE- uudistuksella kohti tervettä ja hyvinvoivaa Suomea Turvallinen Suomi - seminaari Scandic Park Hotel Mannerheimintie 46 Helsinki 18.3.2015 Timo Keistinen lääkintöneuvos Sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Hallituksen esitys laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 16/2018 vp)

Hallituksen esitys laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 16/2018 vp) Olli Mäenpää 9.5.2018 Perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esitys laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 16/2018 vp) Perustuslakivaliokunnan

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Rääkkylän kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Salme Soininen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Perustuslakivaliokunnalle

Perustuslakivaliokunnalle Perustuslakivaliokunnalle Esitän kunnioittaen seuraavan lausunnon, joka koskee hallituksen esitystä laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 324/2014).

Lisätiedot

OTE PÖYTÄKIRJASTA Kokouspäivä Kunnanhallitus Lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle kuntarakennelain muuttamisesta

OTE PÖYTÄKIRJASTA Kokouspäivä Kunnanhallitus Lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle kuntarakennelain muuttamisesta KEMINMAAN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA Kokouspäivä Kunnanhallitus 07.08.2018 Sivu 1 D/610/00.04.00/2018 327 Lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle kuntarakennelain muuttamisesta Valtiovarainministeriö

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Leena Kaljunen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYDEN- HUOLLON JÄRJESTÄMISESTÄ JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI

LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYDEN- HUOLLON JÄRJESTÄMISESTÄ JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI LAUSUNTO Kunta- ja aluehallinto-osasto 15.12.2014 Perustuslakivaliokunnalle LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYDEN- HUOLLON JÄRJESTÄMISESTÄ JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Sosiaalialan Työnantajat ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Aino Närkki 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi eräiden kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annetussa laissa säädettyjen velvoitteiden soveltamisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto

Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto Kunnanhallitus 10 18.01.2016 Kunnanvaltuusto 1 26.01.2016 Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto 557/05.00.00/2015 Kunnanhallitus

Lisätiedot

SOTE rakenneuudistus

SOTE rakenneuudistus SOTE rakenneuudistus 29.5.2013 Esimerkki perustason alueesta ja sote alueesta Kunta C: 15 000 as. SOTE-ALUE (laaja perustaso) PERUSTASON ALUE Kunta E: 3000 as. Kunta A: 50 000 as. SOTE ALUEEN VASTUUKUNTA

Lisätiedot

SOTE- uudistuksen valtakunnalliset reunaehdot. apulaiskaupunginjohtaja Pekka Utriainen

SOTE- uudistuksen valtakunnalliset reunaehdot. apulaiskaupunginjohtaja Pekka Utriainen SOTE- uudistuksen valtakunnalliset reunaehdot apulaiskaupunginjohtaja Pekka Utriainen 16.8.2013 Uudistuksen keskeinen sisältö Integroidaan sosiaali- ja terveydenhuolto sekä perus- ja erikoistason palvelut

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Kajaanin kaupunki 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Jaana Komulainen-Lepistö 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema

Lisätiedot

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 1 122 Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 22.9.2014 Sosiaali- ja terveysministeriön asettama sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen parlamentaarinen

Lisätiedot

Perustuslakivaliokunnalle

Perustuslakivaliokunnalle 1 Perustuslakivaliokunnalle Pyydettynä lausuntona sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintöluonnoksesta, joka koskee hallituksen esitystä (HE 324/2014 vp) laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä

Lisätiedot

HE 94/2016 vp LAEIKSI PUOLUSTUSVOIMISTA ANNETUN LAIN, ALUEVALVON- TALAIN JA ASEVELVOLLISUUSLAIN MUUTTAMISESTA

HE 94/2016 vp LAEIKSI PUOLUSTUSVOIMISTA ANNETUN LAIN, ALUEVALVON- TALAIN JA ASEVELVOLLISUUSLAIN MUUTTAMISESTA Veli-Pekka Viljanen HE 94/2016 vp LAEIKSI PUOLUSTUSVOIMISTA ANNETUN LAIN, ALUEVALVON- TALAIN JA ASEVELVOLLISUUSLAIN MUUTTAMISESTA Eduskunnan perustuslakivaliokunta 7.10.2016 Perustuslakivaliokunnan sihteeristö

Lisätiedot

8. 7 :ssä säädetään palvelujen kielestä. Turvaako säännös asianmukaisesti palvelujen käyttäjien kielelliset oikeudet?

8. 7 :ssä säädetään palvelujen kielestä. Turvaako säännös asianmukaisesti palvelujen käyttäjien kielelliset oikeudet? 1 (8) Lausuntopyyntö KYSYMYKSET 1 luku Yleiset säännökset 7. 5 :ssä säädetään palvelujen saatavuudesta ja saavutettavuudesta. Säännöksen mukaan palvelut on toteutettava väestön tarpeet huomioon ottaen

Lisätiedot

Ehdotus hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi kielilain 5 :n muuttamisesta

Ehdotus hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi kielilain 5 :n muuttamisesta Ehdotus hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi kielilain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kielilakia. Esityksen mukaan yksikielinen kunta voitaisiin

Lisätiedot

TAUSTATIEDOT. 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi. Heinäveden kunta. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi. Riitta A.

TAUSTATIEDOT. 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi. Heinäveden kunta. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi. Riitta A. TAUSTATIEDOT 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi Heinäveden kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi Riitta A. Tilus 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Riitta A. Tilus Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Eskoon sosiaalipalvelujen kuntayhtymä 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Jouni Nummi 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Tuusniemen kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Toni Auvinen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Teuvo Pohjolainen

Teuvo Pohjolainen 1 Teuvo Pohjolainen 13.10.2017 Lausunto eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamisesta sekä laiksi yliopistolain

Lisätiedot

Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto

Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto Kunnanhallitus 10 18.01.2016 Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto 557/05.00.00/2015 Kunnanhallitus 18.01.2016 10 Pääministeri

Lisätiedot