LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYDEN- HUOLLON JÄRJESTÄMISESTÄ JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYDEN- HUOLLON JÄRJESTÄMISESTÄ JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI"

Transkriptio

1 LAUSUNTO Kunta- ja aluehallinto-osasto Perustuslakivaliokunnalle LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYDEN- HUOLLON JÄRJESTÄMISESTÄ JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI Sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädäntöuudistuksen perusteena on turvata yhdenvertaiset sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut. Siten esitys liittyy ennen kaikkea perustuslain 19 :ssä turvattuihin sosiaalija terveyspalveluihin, Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenne rakennetaan osaksi kuntahallintoa kuntayhtymäpohjalta. Koska valtiovarainministeriön tehtävänä on mm. kuntalain perusteella huolehtia siitä, että kunnallinen itsehallinto otetaan huomioon kuntia koskevan lainsäädännön valmistelussa, valtiovarainministeriö arvioi jäljempänä esitystä erityisesti perustuslain 121 :ssä turvatun kunnallisen itsehallinnon näkökulmasta. Koska valtiovarainministeriön edustajat ovat olleet mukana myös esityksen taloudellisten vaikutusten laskennassa, ministeriö arvioi myös lausunnossaan sekä esityksen että muiden kuntatalouteen vaikuttavien hankkeiden taloudellisia yhteisvaikutuksia. Näillä laskelmilla on yhteys ennen kaikkea kunnalliseen itsehallinnon suojaan kuuluvan rahoitusperiaatteen toteutumiseen. Kunnallisen itsehallinnon keskeiset elementit ja perustuslakivaliokunnan tulkintakäytäntö Perustuslain 121 :n kunnallisen itsehallinnon keskeiset elementit ovat 1) kuntien hallinnon tulee perustua kunnan asukkaiden itsehallintoon; 2) kuntien hallinnon yleisistä perusteista säädetään lailla; 3) kunnilla annettavista tehtävistä säädetään lailla sekä 4) kunnilla on verotusoikeus. Näiden perustuslakisäännöksistä suoraan seuraavien reunaehtojen lisäksi perustuslaissa turvattuihin kunnallisen itsehallinnon keskeisiin elementteihin kuuluvat lisäksi kunnan yleinen toimiala ja siihen sekä verotusoikeuteen liittyvä taloudellinen liikkumavara sekä rahoitusperiaate. Perustuslakivaliokunta on hallituksen esityksessä esitetyn mukaisesti suhtautunut lähtökohtaisesti sallivasti kuntien velvoittamiseen yhteistoimintaan tiettyjen reunaehtojen täyttyessä. Näitä reunaehtoja ovat tehtävien ylikunnallinen luonne, hallinnon tarkoituksenmukainen järjestäminen sekä se, ettei noudatettava päätöksentekojärjestelmä anna yksittäiselle kunnalle yksipuolisen määräämisvallan mahdollistavaa asemaa. Reunaehtona on edellytetty myös, ettei järjestely supistanut oleellisesti yhteistoimin- Valtiovarainministeriö Puh (vaihde) Snellmaninkatu 1 A, Helsinki Faksi PL 28, Valtioneuvosto valtiovarainministerio@vm.fi Y-tunnus SUOMEN VALTIO

2 2 (7) taan velvollisten kuntien yleistä toimialaa (PeVL 32/2001 vp, s. 2/II, PeVL 65/2002 vp, s. 2 3, PeVL 22/2006 vp, s. 2/II ja s. 3 4, PeVL 37/2006 vp, PeVL 11/1984 vp, s. 2/II, PeVL 65/2002 vp, s. 3/II. PeVL 42/1998 vp Vaikka yhteistoimintaan velvoittaminen on ollut mahdollista, perustuslakivaliokunta on kuitenkin useissa lausunnoissaan viitannut siihen, että on ongelmallista perustuslain 121 :ssä turvattuun kunnalliseen itsehallintoon sisältyvän kansanvaltaisuusperiaatteen kannalta, jos kuntien päätösvaltaa ja tehtäviä siirrettäisiin hyvin laajamittaisesti seudulliselle toimielimelle ( seutuyhteistyö PeVL 11a/1984 vp, s. 2/I),. Valiokunta on katsonut kansanvaltaisuusperiaatteen myös rajoittavan tehtävien siirtoa hoidettavaksi yhteistoimintana. Perustuslakivaliokunta on aiemmin ottanut kantaa sote-tehtävien laajaan siirtoon Kainuun hallintokokeilun osalta. Perustuslakivaliokunta piti sääntelyä lähtökohtaisesti varsin ongelmallisena kunnallisen itsehallinnon keskeisten periaatteiden kannalta (PeVL 65/2002 vp). Valiokunta katsoi uudistukseen olevan alueen sote-palvelujen turvaamisen vuoksi riittävät perusteet mutta katsoi samalla, että kansanvaltaisuuteen liittyviä ongelmia korvasi välittömillä vaaleilla valittu maakuntavaltuusto. Valiokunta katsoi myös, ettei sääntelyllä rajoitettu kuntien yleistä toimialaa tai oikeutta vapaaehtoisiin tehtäviin. Lisäksi valiokunta katsoi myös perustuslain :ssä ilmaistun mahdollisuuden säätää lailla itsehallinnosta kuntia suuremmilla hallintoalueilla puoltavan ratkaisua. Kansanvaltaisuusperiaatteen toteutuminen Perustuslain vaatimus kunnan hallinnon perustumisesta kunnan asukkaiden itsehallintoon edellyttää, että kuntien ylintä päätösvaltaa käyttää suorilla vaaleilla valittu toimielin. Säännöksen katsotaan edellyttävän, että päätöksenteon on perustuttava ns. kansanvaltaisuusperiaatteeseen. Perustuslakivaliokunnan reunaehtojen toteutumista on esityksen perusteella arvioitava sekä sote-alueen että tuottamisvastuualueen osalta. Sote-alueen sekä tuottamisvastuualueen osalta kansanvaltaisuusperiaatteen toteutumisen arviointi tulee esiin monelta osin. Molempien hallinto perustuu kuntayhtymämuotoon eikä niiden hallinto perustu asukkaiden mahdollisuuksiin valita edustajansa kuntayhtymän ylimpään toimielimeen. Sote-alueet ovat lisäksi erittäin suuria ja yksittäisellä kunnallakaan ei ole kuin vähäinen mahdollisuus vaikuttaa sen päätöksiin. Myös tuottaja-alueista muodostuu maakunnan kokoisia. Valtiovarainministeriön mukaan kansanvaltaisuusperiaatteen toteutuminen jää sote-alueiden suuruuden vuoksi heikoksi. Kansanvaltaisuusperiaatteen toteutumista korostaa se, että päätösvalta koskisi asukkaiden kannalta keskeisiä peruspalveluja. Vaikka esityksessä on korostettu järjestämislainsäännöstä asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksista, ei tämä poista esitykseen liittyvää ongelmaa vaikuttaa vaaleissa omalla äänellään edustajansa valintaan. Ongelma koskee kaikkia kuntia, koska alueista muodostuu niin suuria. Suuremmilla kunnilla olisi mahdollisuus järjestää esitetyt palvelut pitkälti myös itse, mutta alueen palvelujen turvaamisen vuoksi niiden olisi oltava mukana yhteistoiminnassa. Pienten kuntien osalta ongelma korostuu, koska niillä on usein vain yksi edustaja sote-alueen ylimmässä toimielimessä mutta ei todennäköisesti edustajaa yhtymähallituksessa. Sote-alueiden lisäksi myös tuottamisvastuualueiden osalta voi katsoa, että käytännössä asukkaiden ja kuntien mahdollisuudet vaikuttaa päätöksentekoon jäävät heikoiksi. Kun on oletettavaa, että juuri tuottamisvastuualueilla päätetään käytännössä asukkaiden kannalta tärkeimmistä asioista, ei tuottamisvastuunkaan osalta voida ohittaa kansanvaltaisuuskysymystä. Tuottamisvastuualueista näyttää muodostuvan muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta maakunnan kokoisia ja suurempia kuin Kainuun hallintokokeilussa. Esimerkiksi HUS-alueella tuottamisvastuussa olevan väestöpohja olisi yli miljoona. Kainuussa kansanvaltaisuuteen liittyvää ongelmaa korvasi omat vaalit. Tässä vastaavaa ei esitetä. Esitys ei siten kansanvaltaisuusperiaatteen osalta vastaa perustu perustuslakivaliokunnan aiempaa tulkintakäytäntöä.

3 3 (7) Esitykseen liittyvät kansanvaltaisuusongelmat olisivat poistettavissa omilla vaaleilla. Kuten esityksen perustuslakiarvioinnissa on todettu, tälläkin mallilla voitaisiin esityksen tavoitteet turvata samalla tavalla. Äänivaltaleikkurit ja poliittinen edustavuus Perustuslakivaliokunta on aiemmassa tulkintakäytännössään edellyttänyt, ettei päätöksentekojärjestelmä anna yksittäiselle kunnalle yksipuolisen määräämisvallan mahdollistavaa asemaa. Esityksessä esitetään uudenlaisia äänileikkurisäännöksiä. Sote-alueella järjestämispäätöksen ja talousarvion hyväksyminen edellyttäisi enemmistön lisäksi, että vähintään kolmasosasta kuntia vähintään puolet kunnan edustajista kannattaa päätöstä. Tuottamisvastuussa olevan kuntayhtymän ylimmässä päättävässä toimielimessä kaikkien päätösten tekeminen edellyttäisi enemmistön lisäksi, että päätöstä kannattaneet kuntien edustajat ovat vähintään kahdesta kuntayhtymän jäsenkunnasta ja näiden kuntien edustajista yli puolet on kannattanut päätöstä. Kunnat voisivat sopia päätöksenteon edellytyksenä olevasta enemmistöstä toisinkin. Valtiovarainministeriö pitää sinänsä hyvänä, että äänileikkurisäännös ei mahdollista kummassakaan tapauksessa yhdelle kunnalle yksipuolista määräämisvaltaa. Äänileikkurisäännöksillä on kuitenkin toinenkin puoli. Ne voivat myös halvauttaa sote-alueen päätöksenteon sote-alueen pienten kuntien tai tuottamisvastuussa olevien kahden ison kunnan liittoutuessa. Esityksen mukaan sote-alueen yhtymävaltuuston kokoonpanossa on otettava huomioon alueen kuntien poliittiset voimasuhteet. Valtiovarainministeriö toteaa, että poliittisen suhteellisuuden huomioon ottaminen tarkoittaa, että yksittäinen jäsenkunta ei välttämättä saa yhtymävaltuustoon niitä edustajia, jotka se haluaa eli kunnan vaikutusmahdollisuudet vähenisivät poliittisen edustavuuden kustannuksella. Tämä heikentää entisestään kuntien mahdollisuuksia vaikuttaa sote-alueiden päätöksentekoon. Valtiovarainministeriön mielestä arvioitaessa kokonaisuudessaan, täyttääkö esitys kansanvaltaisuusperiaatteen, tulisi myös tämä säännös ottaa mukaan tulkintaan. Hallintomallin tarkoituksenmukaisuus Perustuslakivaliokunta on tulkintakäytännössään edellyttänyt, että esitetyn yhteistoiminnan tulee olla tarkoituksenmukainen ottaen huomioon esityksen tavoitteet. Yhteistoimintavelvoitteiden tarkoituksenmukaisuusarvioinnissa olisi otettava huomioon myös se, miten kaksiportainen järjestelmä todellisuudessa pystyy toimimaan ja olisiko muita malleja, jotka paremmin turvaisivat esityksen tavoitteet ja toteutuisiko näissä malleissa kunnallinen itsehallinto paremmin. Soten kaksiportaisen mallin osalta on epävarmaa, voiko sote-alue kuitenkaan lain perusteella tai käytännössä ohjata tuottamisvastuualueen toimintaa. Esityksessä ei ole tarkemmin kuvattu, millaisia sote-alueet olisivat ja miten varmistetaan riittävä sekä sosiaali- että terveydenhuollon asiantuntemus. Lisäksi sote-alueen tulisi kyetä voimakkaaseen talousohjaukseen. Tämän perusteella on epävarmaa, miten uudelta pohjalta syntyvillä sote-alueilla olisi mahdollista ohjata tuottamisvastuualueita, joka syntynevät ilmeisesti pitkälti erikoissairaanhoitopiirien pohjalta. Tuottamisvastuualueidenkin osalta olisi erityisesti kiinnitettävä huomioita sosiaalihuollon tasavertaiseen asemaan. Sote-alueen keskeisin ohjausvalta perustuu lähinnä lailla säädettävään järjestämispäätökseen. Lain 12 :n osalta on kuitenkin tulkinnanvaraista, voiko sote-alue päättää järjestämispäätökseen sisältyvistä asioista tuottamisvastuualueita sitovasti, kun monesta asiasta ei voitaisi säätää edes asetuksella perus-

4 4 (7) tuslain edellyttäessä laintasoista säätelyä. Jos järjestämispäätöksen sisällön katsotaan olevan ristiriidassa perustuslain lailla säätämisen vaatimuksen kanssa, ei kaksiportaiseen malliin liene riittäviä perusteita. Tehtävän säätäminen lailla Perustuslain edellytys tehtävän säätämisestä lailla tulee esityksen perusteella arvioitavaksi järjestämislain 12 :n järjestämispäätöksen, 14 :n tuottamisvastuussa olevien kriteerien sekä rahoitussäännöksien osalta. Järjestämislain 12 :n mukaan järjestämispäätöksessä päätetään järjestämisvastuuseen kuuluvista asioista, joista keskeisimpiä ovat kohdat, jotka koskevat tuottamisvastuussa olevien kuntayhtymien jäsenkuntien ja tehtävien määrittämistä, päivystysvastuuta, rahoituksen jakamista, palvelutason sekä lähipalvelujen määrittelyä. Tuottamisvastuussa olevien kuntayhtymien sekä rahoituksen määrittämisestä on vielä ovat täsmentävät säännökset. Esimerkiksi palvelutasoa koskeva päätösvalta tarkoittaa, että sote-alue voi päättää sote-palvelujen sisällöstä aiheuttaen samalla tuottamisvastuussa oleville kustannuksia. Samasta asiasta ei voitaisi säätää asetuksella. Lisäksi kustannuksia aiheuttavat menot olisi otettava huomioon valtionosuusjärjestelmässä. Esityksessä ei ole tällaista kytkentää tehtävien ja niiden rahoituksen kohdentamisen osalta. Tuottamisvastuussa olevien kuntayhtymien osalta säädetään järjestämislain 14 :ssä yleiset edellytyksen tuottamusvastuussa olevien kuntayhtymien muodostamiselle. Nämä säännökset ovat tarkentuneet lausuntokierroksella olleesta siten, että jokaiselle sote-alueelle säädetään tuottamisvastuussa olevien enimmäismäärät. Enimmäismäärät tarkoittanevat, että tuottamisvastuussa olevat kuntayhtymät muodostunevat yhtä poikkeusta lukuun ottamatta nykyisen sairaanhoitopiirijaotuksen perusteella. Koska säännös kuitenkin jättää sote-alueen päätettäväksi määrän, laki mahdollistaa sen, että tuottamisvastuualueista muodostuu vielä suurempia. Tämän perusteella säännöstä tulisi arvioida, täyttävätkö sotealueen päätöksenteolle asetetut kriteerit perustuslain edellytykset tehtävän säätämisestä lailla. Ympärivuorokautisen päivystystehtävän osalta ei ole säädetty mitään tarkempia kriteerejä, mutta tätä päätösvaltaa ohjannee osaltaan päivystysasetus. Rahoituksen osalta lailla säätämisen vaatimuksen toteutuminen tulee arvioitavaksi lähinnä jäljempänä tarkasteltavan tuottamisvastuualueiden rahoituksen osalta. Taloudellisen liikkumavaran, verotusoikeuden ja rahoitusperiaatteen toteutuminen Esityksen 6 luvun mukaan sote-alue päättäisi talousarviostaan ja kuntien jako-osuudet määräytyisivät lain perusteella. Tuottamisvastuualueen korvauksesta 80 prosenttia olisi sidottu valtionosuusjörjestelmän kriteereihin 20 prosentin jäädessä yleisempien kriteereiden varaan sote-alueen päätettäväksi. Sote-tehtävien siirto kuntayhtymille tarkoittaa, että kuntayhtymiin siirretään keskimäärin 46 prosenttia kuntien menoista. Kun kunnan peruspalvelujen valtionosuusprosentti on valtio-kuntasuhteessa ensi vuonna alle 26 prosenttia, laskennallisen valtionosuusprosentin ollessa 1,1-67 prosenttia, sote-alueen budjettipäätös sitoo merkittävästi kunnan taloudellista liikkumavaraa. Kun vielä valtaosa ikärakenteen heikentymisestä johtuvista kustannuspaineista kohdistuu nimenomaan sote-palveluihin, kohdistuu myös merkittävin kustannuspaine nimenomaan näihin palveluihin. Soten vaikutus kunnallisveroprosentin määräytymiseen on merkittävä. Tältä osin rahoitusjärjestelmää tulisi arvioida myös kunnan verotusoikeuden näkökulmasta.

5 5 (7) Perustuslakivaliokunta on aiemmin Kainuun hallintokokeilua koskevassa lausunnossaan katsonut, ettei sote-tehtävien siirto Kainuussa kaventanut kuntien taloudellista liikkumavaraa. Lausuma liittyi kuitenkin kokonaisarvioon kokeilusta, jossa kokeilun hyväksyttävyydessä painoivat erityisesti alueen heikko peruspalvelujen tila. Esityksessä on kyse koko maata koskevasta pysyvästä uudistuksesta, jossa kaikissa kunnissa tilanne ei ole verrannollinen Kainuun tilanteeseen. Lisäksi kunnan taloudellista liikkumavaraa tarkasteltaessa tulisi ottaa huomioon myös muiden yhteistoimintavelvoitteiden kokonaisvaikutus (mm. palo- ja pelastustoimi, ympäristöterveys, maakunnan liitot). Lisäksi tulisi ottaa huomioon myös lakisääteiset rahoitusvelvoitteet, esimerkiksi kuntien toisen asteen koulutuksen rahoitusosuus. Esityksen jälkeen pitkälti yli puolet kaikkien kunnan budjetista määräytyy erilaisten lakisääteisten yhteistoimintavelvoitteiden tai rahoitusvastuiden perusteella. Tämä on varsinkin monelle suurelle kunnalle uusi tilanne. Täten yhteistoimintavelvoitteilla on olennainen merkitys kunnallisen itsehallinnon asemaan. Taloudellisen liikkumavaran kaventumisen lisäksi esitystä on arvioitava myös rahoitusperiaatteen toteutumisen näkökulmasta. Esityksen vaikutuksien lisäksi perustuslakivaliokunta on edellyttänyt kaikkien kuntatalouteen vaikuttavien uudistuksien yhteisvaikutuksien arviointia, jonka vuoksi valtiovarainministeriö on vielä laatinut tämän lausuntoon erillisen laskentaosion. Rahoitusperiaate tarkoittaa, että valtion tulee antaessaan tehtäviä huolehtia siitä, että kunnilla on riittävät voimavarat tehtäviensä hoitamiseen. Rahoitusperiaatteen toteutumista tulee esityksen perusteella arvioida sekä soten osalta että kuntaan jäävien tehtävien osalta. Soten osalta rahoitusperiaatteen toteutumista tulee lisäksi arvioida sekä sote-alueen että tuottamisvastuualueen osalta. Sote-alueen osalta rahoitusperiaate toteutuu, koska sote-alueella on oikeus päättää talousarviostaan ja laissa säädetään kuntien jako-osuuksien määräytymisestä. Tuottajan osalta korvaus on sote-alueen päätettävissä mutta alueiden jako-osuus määräytyy 80 prosenttisesti valtionosuusjärjestelmän laskennallisten kustannusten ikä- ja tarvetekijöiden sekä 20 prosenttisesti yleisten kriteerien perusteella. Tuottajan osalta rahoitusvastuuperiaatteen toteutuminen jää siten varsin yleisesti säännellyksi. Epäselvää on, voiko tuottamisvastuukuntayhtymä päättää periä kunnilta lisämaksuosuuksia muutoinkin kuin alijäämätilanteissa. Koska tuottajavastuussa olevien osalta esityksessä ei ole tehty vaikutusarviointia lainkaan, on epäselvää, miten esitys turvaisi rahoitusperiaatteen toteutuksen tuottajavastuussa olevien osalta. Esityksessä ei ole arvioitu rahoitusperiaatteen toteutumista kuntiin jäävien tehtävien osalta muutoin kuin arvioimalla soten kustannuksien nousu- ja laskupaineita. Vaikutusarviointi on tehty vain alueittain sekä kuntakokoluokittain. Vaikutusarviointi antaa yleiskuvan, mutta se ei ole rahoitusperiaatteen toteutumisen osalta riittävä. Tältä osin valtiovarainministeriö viittaa perustuslakivaliokunnan tulkintakäytäntöön, jossa valiokunta on katsonut, ettei perustuslain turvaaman rahoitusperiaatteen kannalta ole pelkästään riittävää arvioida sen toteutumista koko kuntasektorin kannalta, koska asukkaiden itsehallinto on suojattu kussakin kunnassa. Valtiovarainministeriö on tehnyt muutoksien perusteella kuntakohtaiset painelaskelmat kuntien veroprosentteihin. Painelaskelma ei välttämättä tarkoita, että tällainen vaikutus tosiasiassa toteutuisi mutta se kuvaa kuitenkin muutospaineita joko veroprosenttiin, velkaantumiseen tai leikkaustarpeita. Soten osalta on otettava huomioon, että sopeuttaminen tapahtuu nimenomaan kunnalle jäävissä tehtävissä, esimerkiksi perusopetuksen ja päivähoidon järjestämisessä. Esityksen perusteella näyttää siltä, että muutokset yksittäisten kuntien osalta ovat niin suuria, ettei rahoitusperiaatteen voida katsoa toteutuvan. Oheen liitetyn tarkemman kuvauksen perusteella uudistukset merkitsevät tuloveroprosentin korotuspainetta yht. 260 kunnalle, kun taas tuloveroprosenttia voisivat laskea yht. 44 kuntaa. Suurimmalla osasta kuntia korotuspaine on 1,00 2,99 veroprosenttiyksik-

6 6 (7) köä (42 % kunnista). 22 kunnalla korotuspaine on 5 prosenttiyksikköä tai enemmän. Suurin kuntakohtainen korotuspaine on 7,4 prosenttiyksikköä. Sen sijaan suurin laskuvara on 3,75 prosenttiyksikköä. Valtiovarainministeriö pitää rahoitussäännöksiä keskeneräisinä ja sellaisina, joihin rahoitusjärjestelmä ei voine pitkällä aikavälillä perustua. Kun kuntien keskeisin rooli tulevaisuudessa on nimenomaan vastata sote-palvelujen rahoituksesta, tulisi rahoitusmallin olla toteuttamiskelpoinen ja täyttää jo nyt perustuslain reunaehdot. Esitystä ei voi hyväksyä siten, että rahoitusmalli jäisi myöhemmin säädettäväksi. Valtiovarainministeriössä on valmistelussa sotebudjettikehysmenettelyä koskevat säännökset. Tämä työ valmistuu kuitenkin vasta vuodenvaihteessa. Valmistelussa pyritään malliin, joka ottaisi paremmin huomioon kuntien aseman palvelujen rahoittajana ja toisaalta mahdollistaisi kustannustason nousun hillinnän. Esityksen ja vireillä olleiden kuntiin samanaikaisesti vaikuttavien valtionosuusuudistuksien ja leikkauksien perusteella on tulkinnanvaraista perustuslakivaliokunnan viimeisimmän lausunnon perusteella (PeVL 40/2014 vp), toteutuuko rahoitusperiaate joidenkin kuntien osalta myöskään uudistuksien yhteisvaikutuksien perusteella, koska laskelmat osoittavat merkittäviä muutoksia. Valtiovarainministeriö ei ole arvioinut, kuinka monen kunnan osalta rahoitusperiaate ei toteutuisi. Painelaskelmien mukaan veroprosenttien eriytyminen lisääntyisi nykyisestä 6 prosenttiyksiköstä 11 prosenttiyksikköön. Ilman siirtymäleikkuria veroprosenttiero kasvaisi noin 20 prosenttiyksikköön. Esitys asettaa eri kunnissa asuvat asukkaat vahvasti eriytyneeseen asemaan peruspalvelujen rahoituksessa. Valtiovarainministeriö katsoo, että näin suuri veroprosenttiero asettaa asukkaan eriarvoiseen asemaan ja tätä pitäisi arvioida perustuslain turvaaman yhdenvertaisuuden perusteella. Esityksen taloudelliseen liikkumavaraan, verotusoikeuden suojaan ja rahoitusperiaatteeseen liittyvät ongelmat olisivat poistettavissa toisen asteen itsehallintomalliin kuuluvalla omalla verotusoikeudella. Siten rahoitusvastuun osalta olisi tarkasteltava, onko esitys tarkoituksenmukainen ja hyväksyttävissä kunnallisen itsehallinnon näkökulmasta. Perustuslain ongelmien lisäksi valtiovarainministeriö pitää valitettavana sitä, ettei esityksessä ole kyetty riittävästi arvioimaan uudistuksen vaikutuksia kestävyysvajeen umpeenkuromisessa. Hallituksen rakennepoliittisen ohjelman mukaan sote-uudistus on olennainen osa julkisen palvelujen tuottavuustoimia, jonka olisi yhdessä muiden lisättävät tuottavuuden kasvua 0,5 prosenttiyksikköä. Kun tämän lisäksi otetaan huomioon kuntien tehtävien ja velvoitteiden karsimiseen liittyvät tavoitteet, julkisen talouden kestävyysvaje pienenisi 1,4 prosenttiyksikköä. Kielellisten oikeuksien toteutuminen Sote-alueiden osalta kuntien kuulumisesta eri alueisiin säädetään lailla. Suurimmaksi osaksi aluejaot ovat perusteltuja kielellisten oikeuksien näkökulmasta. Valtiovarainministeriö haluaa kuitenkin kiinnittää huomiota erityisesti Kokkolan asemaan ainoana kaksikielisenä kuntana Pohjoisessa sosiaali- ja terveysalueessa. Aiemmin aluehallintouudistuksessa perustuslakivaliokunta kiinnitti kunnan osalta huomiota kielellisten oikeuksien toteutumiseen nimenomaan Kokkolan osalta. Yhteenveto Esitetty sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus haastaa kaikki kunnallisen itsehallinnon keskeiset elementit. Keskeiset kysymykset, jotka perustuslakivaliokunnan tulisi valtiovarainministeriön mielestä käsitellä ovat tiivistetysti seuraavat:

7 7 (7) - toteutuuko kansanvaltaisuusperiaate esitetyssä soten hallintomallissa ottaen huomioon sekä alueiden koko että siirrettävien tehtävien merkitys? - edellyttääkö kansanvaltaisuuden toteutuminen omia vaaleja? - täyttääkö soten kaksiportainen malli yhteistoimintavelvoitteelta edellytetyn tarkoituksenmukaisuusvaatimuksen? - antaako järjestämispäätöstä koskeva säännös sote-alueelle sellaista päätösvaltaa, josta tulisi säätää lailla? - säädetäänkö tuottamisvastuualueiden kriteereistä riittävän täsmällisesti siten, että päätösvaltaa kunnan tehtävistä ei delegoida lakia alemmalle tasolle? - rajoittaako sote-alueen rahoitussäännös kunnan taloudellista liikkumavaraa siten, että se on ristiriidassa kunnallisen itsehallinnon kanssa? - turvaako esitys rahoitusperiaatteen toteutumisen sekä sote-palvelujen että kuntaan jäävien palvelujen osalta? - onko kunnallisveroprosenttien mahdollinen eryityminen yli 10 prosenttiyksikköön sopusoinnussa perustuslain 6 :n turvaaman yhdenvertaisuuden näkökulmasta? - edellyttävätkö rahoitukseen liittyvät ongelmat oman verotusoikeuden säätämistä? - miten esitys on perusteltavissa ns. toisen asteen itsehallintomalliin nähden? Valtiovarainministeriö katsoo, että esitys on ongelmallinen erityisesti kansanvaltaisuusperiaatteen ja rahoitusperiaatteen osalta. Perustuslakivaliokunnan tulkinnat esitetyistä ongelmista koskevat kunnallisen itsehallinnon ydintä ja siten tulevat määrittelemään myös kunnallisen itsehallinnon suojan tulevaisuudessa. Mahdolliset uudet tulkinnat muuttavat väistämättä perustuslain turvaaman kunnallisen itsehallinnon määrittelyä. Uudet tulkinnat olisivat merkityksellisiä myös tulevaisuudessa muissa lainsäädäntöhankkeissa. Osastopäällikkö, ylijohtaja Päivi Laajala Hallitusneuvo Auli Valli-Lintu

HE 324/2014 vp LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMI- SESTÄ SEKÄ ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI

HE 324/2014 vp LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMI- SESTÄ SEKÄ ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI Veli-Pekka Viljanen HE 324/2014 vp LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMI- SESTÄ SEKÄ ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI Eduskunnan perustuslakivaliokunta 18.12.2014 1. Pakolliset kuntayhtymät

Lisätiedot

Sote-uudistus. Järjestämislain keskeinen sisältö Pekka Järvinen

Sote-uudistus. Järjestämislain keskeinen sisältö Pekka Järvinen Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö 25.11.2014 Pekka Järvinen Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Turvataan

Lisätiedot

Olli Mäenpää 30.1.2015. Perustuslakivaliokunnalle

Olli Mäenpää 30.1.2015. Perustuslakivaliokunnalle Olli Mäenpää 30.1.2015 Perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esitys laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 324/2014 vp) Perustuslakivaliokunnan

Lisätiedot

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Keski-Suomen liiton maakuntavaltuustoseminaari Kati Hokkanen STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin

Lisätiedot

Sairaanhoitopiirien ja sosiaalija terveysjohdon tapaaminen. Kuntatalo

Sairaanhoitopiirien ja sosiaalija terveysjohdon tapaaminen. Kuntatalo Sairaanhoitopiirien ja sosiaalija terveysjohdon tapaaminen Kuntatalo 5.5. 2015 Mihin sote kaatui? Sote uudistuksen perustuslailliset kysymykset Kansanvaltaisuus (asukkaiden itsehallinto)» Sote alueet olisivat

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Kainuun liitto kuntayhtymä 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Heimo Keränen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Keuruun kaupunki 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Tarja Ojala 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

KUNTAKYSELY SOTE-UUDISTUKSESTA (HE 324/2014 vp) 2014

KUNTAKYSELY SOTE-UUDISTUKSESTA (HE 324/2014 vp) 2014 KUNTAKYSELY SOTE-UUDISTUKSESTA (HE 324/2014 vp) 2014 = Kysymykseen on pakko vastata Kunnan- ja kaupunginhallituksille Kuntaliiton hallitus on 4.12.2014 kokouksessaan päättänyt tehdä kuntakyselyn niistä

Lisätiedot

Tilannekatsaus Harri Jokiranta

Tilannekatsaus Harri Jokiranta Tilannekatsaus 9.8.2017 Harri Jokiranta Alueelliset erot talouskehityksessä väestökartat Muuttoliike kartta Yle.fi 6.8.2017 Perustuslakivaliokunnan mukaan valinnanvapautta koskevan lakiesityksen

Lisätiedot

HE 324/2014 vp LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMI- SESTÄ SEKÄ ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI

HE 324/2014 vp LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMI- SESTÄ SEKÄ ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI Veli-Pekka Viljanen HE 324/2014 vp LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMI- SESTÄ SEKÄ ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI Eduskunnan perustuslakivaliokunta 30.1.2015 Olen ollut perustuslakivaliokunnan

Lisätiedot

Perustuslakivaliokunnalle

Perustuslakivaliokunnalle 1 Perustuslakivaliokunnalle Pyydettynä lausuntona hallituksen esityksestä (HE 324/2014 vp) laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi esitän kunnioittaen

Lisätiedot

Eduskunnan perustuslakivaliokunta Helsinki 15.12.2014 pev@eduskunta.fi

Eduskunnan perustuslakivaliokunta Helsinki 15.12.2014 pev@eduskunta.fi Eduskunnan perustuslakivaliokunta Helsinki 15.12.2014 pev@eduskunta.fi Asia: Svenska Finlands folkting järjestön lausunto hallituksen eduskunnalle antamasta esityksestä laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

PERUSTUSLAKIVALIOKUNNALLE

PERUSTUSLAKIVALIOKUNNALLE PERUSTUSLAKIVALIOKUNNALLE Esitän kunnioittaen seuraavan lausunnon, joka koskee sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintöluonnosta hallituksen esityksestä laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyyntö STM Vastausaika 27.2.2014 13:05:09 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi Kymenlaakson Liitto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi Ulla Silmäri 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Parkanon kaupunki 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Tuuli Tarukannel 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta

HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta Perustuslakivaliokunta 30.11.2016 Valtiovarainministeriö Valli-Lintu, Kuittinen Ehdotuksen tavoitteet ja lähtökohdat Ehdotusten

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Kuusamon kaupunki 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Vesa Isoviita 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Lapin aluehallintovirasto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Kaisa Ainasoja 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Vaalijalan kuntayhtymä 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Ilkka Jokinen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 1 32 Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta Kunnanhallitus 22.9.2014 Sosiaali- ja terveysministeriön asettama sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Leena Kaljunen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan ehdotus sote -järjestämislaiksi

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan ehdotus sote -järjestämislaiksi Sosiaali- ja terveysvaliokunnan ehdotus sote -järjestämislaiksi Miehikkälän kunnanvaltuusto 2.3.2015 Kuntayhtymämalli perustaksi Sosiaali- ja terveysvaliokunta ehdottaa hallituksen esitystä muutettavaksi

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Iisalmen kaupunki 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Jarmo Ronkainen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Hailuodon kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Pirjo Mattila 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus HE 15/2017 vp

Sote- ja maakuntauudistus HE 15/2017 vp Sote ja maakuntauudistus HE 15/2017 vp Sote järjestäminen sekä HE:n säätämisjärjestys ja suhde perustuslakiin Perustuslakivaliokunta 15.3.2017 Hallitusneuvos Päivi Salo, STM 1 15.3.2017 Sotejärjestämislain

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Eskoon sosiaalipalvelujen kuntayhtymä 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Jouni Nummi 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi

Lisätiedot

Helsingin vastaus Kuntaliiton kyselyyn sote-uudistuksesta. TAUSTATIETOJA: 1. Kunta: Helsinki 2. Vastauksen antaja: kunnan-/ kaupunginjohtaja

Helsingin vastaus Kuntaliiton kyselyyn sote-uudistuksesta. TAUSTATIETOJA: 1. Kunta: Helsinki 2. Vastauksen antaja: kunnan-/ kaupunginjohtaja 1 Helsingin vastaus Kuntaliiton kyselyyn sote-uudistuksesta TAUSTATIETOJA: 1. Kunta: Helsinki 2. Vastauksen antaja: kunnan-/ kaupunginjohtaja HALLINTO JA PÄÄTÖKSENTEKÖ Hallintomalli Kuntalain mukaan lähtökohta

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Kuurojen Liitto ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Marika Rönnberg 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Hirvensalmen kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Heli Rummukainen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

https://www.webropolsurveys.com/answer/surveysummary.aspx?sdid=fin

https://www.webropolsurveys.com/answer/surveysummary.aspx?sdid=fin Sida 1 av 9 Lausuntopyyntökysely 3110/00.04.00/2016 Vastausaika 10:28:29 FIN Lausuntopyyntökysely sote syksy 2016 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Sosiaalialan Työnantajat ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Aino Närkki 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö. Helena Vorma Terveyttä Lapista

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö. Helena Vorma Terveyttä Lapista Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Helena Vorma Terveyttä Lapista 2014 8.10.2014 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

HE 324/2014 vp LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMI- SESTÄ JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI

HE 324/2014 vp LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMI- SESTÄ JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI Veli-Pekka Viljanen HE 324/2014 vp LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMI- SESTÄ JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI Eduskunnan perustuslakivaliokunta 3.3.2015 1. Arviointitilanne Eduskunnan

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Tuusniemen kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Toni Auvinen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle

Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Tuomas Ojanen 3.3.2015 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle 2. Lisäkuuleminen 3.3.2015: HE 324/2014 vp eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - KSTHKY:N VAMMAISNEUVOSTO 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Kuusisto Eeva-Kaisa 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema

Lisätiedot

1 (6) LAUSUNTO TALOUS- VAIKUTUKSISTA. Kunta- ja aluehallinto-osasto Kuntiin kohdistuvat taloudelliset vaikutukset

1 (6) LAUSUNTO TALOUS- VAIKUTUKSISTA. Kunta- ja aluehallinto-osasto Kuntiin kohdistuvat taloudelliset vaikutukset LAUSUNTO TALOUS- VAIKUTUKSISTA 1 (6) Kunta- ja aluehallinto-osasto 16.1.2015 Valtiovarainministeriön kunta- ja aluehallinto-osaston asiantuntijalausunto hallituksen esityksestä HE 324/2014 vp eduskunnalle

Lisätiedot

Maakuntien taloudellinen itsehallinto

Maakuntien taloudellinen itsehallinto Maakuntien taloudellinen itsehallinto Kuntamarkkinat Arto Sulonen, lakiasiain johtaja, Suomen Kuntaliitto Kunnallinen itsehallinto (perustuslaki 121 ) Suomi jakaantuu kuntiin, joiden hallinnon tulee perustua

Lisätiedot

Lakiluonnoksen muun sisällön voimaantulo haitannee nykytilaan nähden luvussa 1 (1 ) esitettyä tämän lain tarkoituksen toteuttamista

Lakiluonnoksen muun sisällön voimaantulo haitannee nykytilaan nähden luvussa 1 (1 ) esitettyä tämän lain tarkoituksen toteuttamista Lausunnon antaminen luonnokseen hallituksen esitykseksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevaksi laiksi KH 3.3.2014 Vastaukset lausuntopyyntölomakkeen kysymyksiin. 6. 5 :ssä säädetään palvelujen

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Peruspalvelukuntayhtymä Selänne 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Johanna Kiiskilä 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi

Lisätiedot

Laadun ja terveyshyödyn näkökulma soteuudistuksessa. Taina Mäntyranta

Laadun ja terveyshyödyn näkökulma soteuudistuksessa. Taina Mäntyranta Laadun ja terveyshyödyn näkökulma soteuudistuksessa Taina Mäntyranta 12.3.2015 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen.

Lisätiedot

Hallituksen esitys laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 16/2018 vp)

Hallituksen esitys laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 16/2018 vp) Olli Mäenpää 15.8.2018 Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle Hallituksen esitys laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 16/2018 vp) Hallituksen

Lisätiedot

Sote perustuslain puristuksessa. Esimerkki pirullisen ongelman johtamisesta Eija Mäkinen

Sote perustuslain puristuksessa. Esimerkki pirullisen ongelman johtamisesta Eija Mäkinen Sote perustuslain puristuksessa Esimerkki pirullisen ongelman johtamisesta 30.3.2017 Eija Mäkinen Pirulliset ongelmat ja oikeus Pirullinen ongelma Kesy ongelma. Mikä oikeudessa kesy tai pirullinen ongelma?

Lisätiedot

Kuntien tehtävien eriytyminen - perustuslain asettamia reunaehtoja koskeva selvitystyö

Kuntien tehtävien eriytyminen - perustuslain asettamia reunaehtoja koskeva selvitystyö Kuntien tehtävien eriytyminen - perustuslain asettamia reunaehtoja koskeva selvitystyö 2.10.2019 I Kuntaliiton sote-tulevaisuuspäivä Juha Lavapuro Julkisoikeuden professori, Turun yliopisto Email: julava@utu.fi,

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Kajaanin kaupunki 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Jaana Komulainen-Lepistö 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema

Lisätiedot

Kuntayhtymien purkaminen ja perustaminen

Kuntayhtymien purkaminen ja perustaminen Kuntayhtymien purkaminen ja perustaminen Uuden kuntalain ja järjestämislain näkökulmasta Kuntien sote forum 27.1.2015 Kaupunginlakimies Tiina Mikkola Hallituksen esitys kuntalaiksi vp. 268/2014 Järjestämislakia

Lisätiedot

Itsehallinnollisten yhteisöjen ohjaus ja rahoitus sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen

Itsehallinnollisten yhteisöjen ohjaus ja rahoitus sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen Itsehallinnollisten yhteisöjen ohjaus ja rahoitus sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakuntatilaisuudet 6 ja 7 huhtikuuta 2016 Lakiasiain johtaja Arto Sulonen, Suomen

Lisätiedot

TAUSTATIEDOT. 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi. Heinäveden kunta. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi. Riitta A.

TAUSTATIEDOT. 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi. Heinäveden kunta. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi. Riitta A. TAUSTATIEDOT 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi Heinäveden kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi Riitta A. Tilus 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Riitta A. Tilus Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Perustuslakivaliokunnalle

Perustuslakivaliokunnalle 1 Perustuslakivaliokunnalle Pyydettynä lausuntona sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintöluonnoksesta, joka koskee hallituksen esitystä (HE 324/2014 vp) laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä

Lisätiedot

Perustuslakivaliokunnan lausunto 67/2014 vp

Perustuslakivaliokunnan lausunto 67/2014 vp Lainsäädäntöneuvos Tuula Majuri LAUSUNTO 3.3.2015 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN MIETINTÖLUONNOS (Hallituksen esitys laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä

Lisätiedot

Soten rakenteen ja rahoituksen vaihtoehdot Päivi Sillanaukee STM

Soten rakenteen ja rahoituksen vaihtoehdot Päivi Sillanaukee STM Soten rakenteen ja rahoituksen vaihtoehdot 6.5.2015 Päivi Sillanaukee STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Turvata

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Suomen lääkäriliiton Länsipohjan paikallisosaston johtokunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Sanna Papunen 3. Vastauksen vastuuhenkilön

Lisätiedot

SOTE rakenneuudistus

SOTE rakenneuudistus SOTE rakenneuudistus 29.5.2013 Esimerkki perustason alueesta ja sote alueesta Kunta C: 15 000 as. SOTE-ALUE (laaja perustaso) PERUSTASON ALUE Kunta E: 3000 as. Kunta A: 50 000 as. SOTE ALUEEN VASTUUKUNTA

Lisätiedot

Sote-järjestämislaki ja integraatio. Integraatiolla puhtia sote-palveluihin Kuntamarkkinat, Helsinki Pekka Järvinen, STM

Sote-järjestämislaki ja integraatio. Integraatiolla puhtia sote-palveluihin Kuntamarkkinat, Helsinki Pekka Järvinen, STM Sote-järjestämislaki ja integraatio Integraatiolla puhtia sote-palveluihin Kuntamarkkinat, Helsinki 11.9.2014 Pekka Järvinen, STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Turvataan

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä

Lisätiedot

Kuvaajat valinnanvapauslain lausunnoista

Kuvaajat valinnanvapauslain lausunnoista Kuvaajat valinnanvapauslain lausunnoista Sosiaali- ja terveysministeriö 3.4.2017 Päivitetty - Valinnanvapauslain lausunnot Hallituksen esitysluonnos valinnanvapauslaiksi oli lausunnoilla 31.1.2017-28.3.2017

Lisätiedot

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 1 122 Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 22.9.2014 Sosiaali- ja terveysministeriön asettama sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen parlamentaarinen

Lisätiedot

Oma Häme: Kanta-Hämeen lausunto sote- ja maakuntauudistuksesta Matti Lipsanen.

Oma Häme: Kanta-Hämeen lausunto sote- ja maakuntauudistuksesta Matti Lipsanen. Oma Häme: Kanta-Hämeen lausunto sote- ja maakuntauudistuksesta 25.10.2016 Matti Lipsanen www.omahäme.fi Lausunnon taustaa Sosiaali- ja terveysministeriö ja valtiovarainministeriö lähettivät sote- ja maakuntauudistusta

Lisätiedot

Kuvaajat valinnanvapauslain lausunnoista

Kuvaajat valinnanvapauslain lausunnoista Kuvaajat valinnanvapauslain lausunnoista Sosiaali- ja terveysministeriö..0..0 Valinnanvapauslain lausunnot Hallituksen esitysluonnos valinnanvapauslaiksi oli lausunnoilla..0 -..0 Lausunnot pyydettiin kunnilta,

Lisätiedot

Hallituksen esityksen suhde valinnanvapautta koskevaan lainsäädäntöön

Hallituksen esityksen suhde valinnanvapautta koskevaan lainsäädäntöön Olli Mäenpää 27.4.2017 Hallintovaliokunnalle Hallituksen esitys maakuntien perustamista ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen uudistusta koskevaksi lainsäädännöksi sekä Euroopan paikallisen itsehallinnon

Lisätiedot

Olli Mäenpää Perustuslakivaliokunnalle

Olli Mäenpää Perustuslakivaliokunnalle Olli Mäenpää 4.10.2016 Perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esitys laeiksi Euroopan unionin yhteisen kalastuspolitiikan kansallisesta täytäntöönpanosta sekä yhteisen kalastuspolitiikan seuraamusjärjestelmästä

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYS LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISESTÄ SEKÄ ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI (HE 324/2014 vp)

HALLITUKSEN ESITYS LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISESTÄ SEKÄ ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI (HE 324/2014 vp) Lainsäädäntöneuvos Tuula Majuri LAUSUNTO 15.12.2014 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle HALLITUKSEN ESITYS LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISESTÄ SEKÄ ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI

Lisätiedot

Lausunto hallituksen esityksestä laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Lausunto hallituksen esityksestä laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Lausunto 1 (5) 2.4.2018 Perustuslakivaliokunnalle HE 16/2018 Lausunto hallituksen esityksestä laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Perustuslakivaliokunta

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Keski-Pohjanmaan liitto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Anne Sormunen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Perustuslakivaliokunnan lausunto

Perustuslakivaliokunnan lausunto Perustuslakivaliokunnan lausunto Tiedoteliite. Kuntaliiton analyysi 30.6.2017 Lisätietoja, johtava lakimies Kirsi Mononen, p. 040 569 5511 Perustuslakivaliokunnan lausunto PeVL 26/2017 vp sote-, maakunta-

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Rääkkylän kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Salme Soininen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Suomen Lastenlääkäriyhdistys, Avopediatrian jaosto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Henrikka Aito 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

Juha Lavapuro HE 324/2014 vp eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Juha Lavapuro HE 324/2014 vp eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Juha Lavapuro 3.3.2015 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle HE 324/2014 vp eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Eduskunnan perustuslakivaliokunnan

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki. Valmisteluryhmän ehdotus (2013:45) Virpi Kölhi

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki. Valmisteluryhmän ehdotus (2013:45) Virpi Kölhi Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki Valmisteluryhmän ehdotus (2013:45) Virpi Kölhi 21.1.2014 Yleistä Osa säännöksistä ehdottomia Osa ns. perälautasäännöksiä; kunnat voivat sopia asiasta, mutta

Lisätiedot

Hallituksen esitys laeiksi terveydenhuoltolain ja sosiaalihuoltolain muuttamisesta (HE 224/2016 vp)

Hallituksen esitys laeiksi terveydenhuoltolain ja sosiaalihuoltolain muuttamisesta (HE 224/2016 vp) Olli Mäenpää 18.10.2016 Perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esitys laeiksi terveydenhuoltolain ja sosiaalihuoltolain muuttamisesta (HE 224/2016 vp) Riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut Esitys sisältää

Lisätiedot

Mikä on järjestämisvastuisten tahojen rooli hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tukemisessa

Mikä on järjestämisvastuisten tahojen rooli hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tukemisessa Mikä on järjestämisvastuisten tahojen rooli hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tukemisessa Taina Mäntyranta Taina Mäntyranta, lääkintöneuvos 19.3.2015 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTO Johtamiskorkeakoulu 33014 Tampereen yliopisto. UNIVERSITY OF TAMPERE Management School FIN-33014 University of Tampere

TAMPEREEN YLIOPISTO Johtamiskorkeakoulu 33014 Tampereen yliopisto. UNIVERSITY OF TAMPERE Management School FIN-33014 University of Tampere 1 TAMPEREEN YLIOPISTO Johtamiskorkeakoulu 33014 Tampereen yliopisto UNIVERSITY OF TAMPERE Management School FIN-33014 University of Tampere Asiantuntijalausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi

Lisätiedot

HE 165/1998 vp PERUSTELUT

HE 165/1998 vp PERUSTELUT HE 165/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että valtioneuvosto

Lisätiedot

Luonnos Kuntaliiton lausunnoksi sote- ja maakuntauudistuksesta Lakiasiain johtaja Arto Sulonen

Luonnos Kuntaliiton lausunnoksi sote- ja maakuntauudistuksesta Lakiasiain johtaja Arto Sulonen Luonnos Kuntaliiton lausunnoksi sote- ja maakuntauudistuksesta 22.9.2016 Lakiasiain johtaja Arto Sulonen Lausuntoluonnoksen tarkoitus Tukea kuntia niiden valmistellessa omia lausuntojaan Antaa kunnille

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus Missä nyt mennään? Pekka Järvinen STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Turvata

Lisätiedot

SOTE- uudistuksen valtakunnalliset reunaehdot. apulaiskaupunginjohtaja Pekka Utriainen

SOTE- uudistuksen valtakunnalliset reunaehdot. apulaiskaupunginjohtaja Pekka Utriainen SOTE- uudistuksen valtakunnalliset reunaehdot apulaiskaupunginjohtaja Pekka Utriainen 16.8.2013 Uudistuksen keskeinen sisältö Integroidaan sosiaali- ja terveydenhuolto sekä perus- ja erikoistason palvelut

Lisätiedot

Sote-uudistus Keskeinen sisältö. Oulu Kari Haavisto, STM

Sote-uudistus Keskeinen sisältö. Oulu Kari Haavisto, STM Sote-uudistus Keskeinen sisältö Oulu 23.9.2014 Kari Haavisto, STM Puheenvuoroni Tavoitteet ja keinot Uudistuksen keskeinen sisältö Uusi palvelurakenne Järjestämispäätös Ohjaus, suunnittelu ja kehittäminen

Lisätiedot

SOTE - uudistuksen mukanaan tuomat muutostarpeet

SOTE - uudistuksen mukanaan tuomat muutostarpeet SOTE - uudistuksen mukanaan tuomat muutostarpeet DRG-käyttäjäpäivät Vaasa 4. - Timo Keistinen lääkintöneuvos Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Petäjäveden kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Ulla Pietilä 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. Tuula Sandholm Johtoryhmä

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. Tuula Sandholm Johtoryhmä FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen

Lisätiedot

SOTE- uudistuksella kohti tervettä ja hyvinvoivaa Suomea

SOTE- uudistuksella kohti tervettä ja hyvinvoivaa Suomea SOTE- uudistuksella kohti tervettä ja hyvinvoivaa Suomea Turvallinen Suomi - seminaari Scandic Park Hotel Mannerheimintie 46 Helsinki 18.3.2015 Timo Keistinen lääkintöneuvos Sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Mitä valtio odottaa sote uudistukselta?

Mitä valtio odottaa sote uudistukselta? Mitä valtio odottaa sote uudistukselta? Sosiaalialan AMK - verkosto Mikkeli 16.4. 2015 Pirjo Sarvimäki STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin

Lisätiedot

- Kymenlaakson sairaanhoito ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä, SOSIAALIPALVELUJEN VASTUUALUE

- Kymenlaakson sairaanhoito ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä, SOSIAALIPALVELUJEN VASTUUALUE Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Kymenlaakson sairaanhoito ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä, SOSIAALIPALVELUJEN VASTUUALUE 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Teija

Lisätiedot

Juha Lavapuro

Juha Lavapuro Juha Lavapuro 17.11.2015 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle HE 111/2015 vp eduskunnalle laiksi eräiden kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annetussa laissa säädettyjen velvoitteiden soveltamisesta

Lisätiedot

PERUSTUSLAKIVALIOKUNNALLE

PERUSTUSLAKIVALIOKUNNALLE PERUSTUSLAKIVALIOKUNNALLE Esitän kunnioittaen seuraavan täydentävän lausunnon, joka koskee hallituksen esitystä laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen

Lisätiedot

Perustuslakivaliokunnalle

Perustuslakivaliokunnalle 1 Perustuslakivaliokunnalle Pyydettynä lausuntona hallituksen esityksestä (HE 324/2014 vp) laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi esitän kunnioittaen

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. Iikko B Voipio Iikko B Voipio Yksityishenkilö

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. Iikko B Voipio Iikko B Voipio Yksityishenkilö FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen

Lisätiedot

Sote-uudistus Saavutetaanko tavoitteet

Sote-uudistus Saavutetaanko tavoitteet Sote-uudistus Saavutetaanko tavoitteet Hyvinvoiva Päijät-Häme ja sote-uudistus 8.9.14 Vertti Kiukas, pääsihteeri 18.8.2014 AK Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti. Jan Löfstedt PTH-yksikön ylilääkäri

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti. Jan Löfstedt PTH-yksikön ylilääkäri Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Jan Löfstedt PTH-yksikön

Lisätiedot

Palvelujen järjestäminen

Palvelujen järjestäminen Palvelujen järjestäminen Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Pekka Järvinen, STM 1 Palvelujen järjestäminen Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen perustuu laissa säädetyyn järjestämisvastuuseen.

Lisätiedot

Sote-uudistus ja perusoikeudet

Sote-uudistus ja perusoikeudet Sote-uudistus ja perusoikeudet Sote-uudistuksen tärkeimmät kysymykset ja niiden eettinen ulottuvuus 29.11.2018 Eeva Nykänen, oikeustieteiden laitos, UEF eeva.nykanen@uef.fi Etiikasta ja perusoikeuksista

Lisätiedot

Iisalmen kaupunki Pöytäkirjanote Dno 267/ Lausunnon antaminen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän

Iisalmen kaupunki Pöytäkirjanote Dno 267/ Lausunnon antaminen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän 414 Lausunnon antaminen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän väliraportista Kaupunginhallitus 7.10.2013 414 Valmistelijat: hallintojohtaja Esa Laukkanen ja yhteysjohtaja Kaarina

Lisätiedot

Maakuntauudistus Perustuslaillisia näkökohtia

Maakuntauudistus Perustuslaillisia näkökohtia Maakuntauudistus Perustuslaillisia näkökohtia Tanja Matikainen, OTT Kunnanjohtaja 16.8.2016, Helsinki Kuntien takauskeskuksen hallitus 25.8.2016 1 Yleisiä näkökohtia itsehallinnosta 25.8.2016 2 Itsehallinnon

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi eräiden kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annetussa laissa säädettyjen velvoitteiden soveltamisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

Juha Lavapuro HE 324/2014 vp eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Juha Lavapuro HE 324/2014 vp eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Juha Lavapuro 30.1.2015 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle HE 324/2014 vp eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Eduskunnan perustuslakivaliokunnan

Lisätiedot

Janne Salminen Kirjallinen lausunto Asiantuntijakuuleminen Perustuslakivaliokunta

Janne Salminen Kirjallinen lausunto Asiantuntijakuuleminen Perustuslakivaliokunta 1 Janne Salminen 6.4.2017 Kirjallinen lausunto Asiantuntijakuuleminen 7.4.2017 Perustuslakivaliokunta Hallituksen esitys eduskunnalle maakuntien perustamisesta ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen

Lisätiedot

Sote-ratkaisun huomioiminen rahoitusselvityksessä. Kirsi Varhila STM

Sote-ratkaisun huomioiminen rahoitusselvityksessä. Kirsi Varhila STM Sote-ratkaisun huomioiminen rahoitusselvityksessä Kirsi Varhila STM Palvelujen järjestäminen ja tuottaminen Sote-alue Yhtymäkokous ja hallitus Toimintasuunnitelma, budjetti, järjestämispäätös Tukipalvelut

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot.

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen

Lisätiedot