SOTE-uudistuksen tilannekatsaus
|
|
- Sinikka Aho
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 SOTE-uudistuksen tilannekatsaus
2 Olen toiveikas, että tahto ja voima riittävät tämän läpiviemiseen yhteiskunnassa. Tuomas Pöysti, HS
3 ALUEUUDISTUKSEN TAVOITTEET SOTE Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen uudistaminen Kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja terveyseroja Parantaa palvelujen yhdenvertaisuutta ja saatavuutta Hillitä kustannuksia MAKU Samat palvelut kaikille Resurssien fiksumpi käyttö Palvelujen nykyaikaistaminen Kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien parantaminen Yhden luukun periaate yrityksille alueuudistus.fi
4
5 Järjestämislakiluonnos 12/ maakunnan liikelaitos Maakunnan on omassa toiminnassaan erotettava sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen ja palvelujen tuottaminen. Maakunnan omasta palvelujen tuotannosta vastaa maakunnan liikelaitos. Liikelaitos on osa maakunnan organisaatiota, mutta se on toiminnallisesti ja taloudellisesti eriytetty maakunnan sisällä. Liikelaitosta johtaa ammattilaisista koostuva johtokunta ja johtaja, joiden kelpoisuuksista ja tehtävistä säädetään laissa. Liikelaitoksella on oma talousarvio erillisenä osana maakunnan talousarviota. Liikelaitos toimii paitsi palvelujen tuottajana myös julkista valtaa käyttävänä viranomaisena. Laitoksen palveluksessa on myös viranhaltijoita, jotka voivat tehdä viranomaispäätöksiä Maakunnan liikelaitos tuottaa asukkaille julkiset sosiaalija terveyspalvelut myös silloin, jos niitä ei ole muuten saatavilla. Esimerkiksi jos syrjäseudulla ei ole muita palveluntuottajia.
6 Liikelaitos (perustason ja erikoistason toiminta) ja yhtiöt Asiakasseteli- ja Maakunta ostopalvelu Maakunnan liikelaitos Erikoistason palvelut Erikoistason palvelut II valinnav. Palveluohjaus Aiakass Perustason toiminta, jota ei sotekeskuksissa / suuyks. Lasten suojelu Viranomaistoiminta Valinnanvapauskenttä I-vaihe 2019 Yhtiöt SOTEkeskukset ja suu yksiköt II vv
7 Julkinen palvelulupaus Julkinen palvelulupaus on maakunnan asukkailleen osoittama tahdonilmaisu siitä, miten sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja käytännössä toteutetaan. Asukkaiden oikeudesta eri palveluihin säädetään useassa eri laissa eikä palvelulupaus voi sitä oikeutta kaventaa. Maakunnan palvelulupauksen tarkoituksena on edistää sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä niin että samalla otetaan huomioon asiakkaiden näkemykset ja tarpeet. Palvelulupauksen tarkoituksena on myös lisätä toiminnan avoimuutta ja tätä kautta kehittää palvelujen laatua, vaikuttavuutta ja kustannusvaikuttavuutta.
8 Kustannukset - KAKS: Sote- ja pelastusuudistus, maakuntien rahoitustarve Selittävät tekijät: Väestömäärän ja ikärakenteen muutokset (maakunnat eriävät) Tässä selvityksessä arvioitu myös tulot Laskentaa täsmennetään ja täydennetään säädöstyön edetessä (mm. ELY, nyk. maakuntatehtävät jne.)
9 Sote- ja maakuntauudistus: soteen ja palo- ja pelastustoimeen liittyvä rahoitustarpeen muutos eur/as Maakuntien rahoitustarve kasvaa, kun menot kasvavat enemmän kuin tulot. Eniten maakuntien rahoitustarve asukasta kohden kasvaa vuoteen 2030 mennessä tummansinisillä merkityissä maakunnissa. Oletus: Maakuntauudistus alkaisi vuoden 2016 alusta. eur/as Tulojen ja menojen muutoksen erotus maakunnittain 1000 e Muutos Uusim aa Varsinais-Suomi Satakunta Kanta-Häme Pirkanm aa Päijät-Häme Kymenlaakso Etelä-Karjala Etelä-Savo Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Keski-Suomi Etelä-Pohjanmaa Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Pohjois-Pohjanmaa Kainuu Lappi Muutos e/as Järj. Uusimaa Varsinais-Suomi Satakunta Kanta-Häme Pirkanmaa Päijät-Häme Kymenlaakso Etelä-Karjala Etelä-Savo Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Keski-Suomi Etelä-Pohjanmaa Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Pohjois-Pohjanmaa Kainuu Lappi
10 ESH-palveluiden tuottavuusvertailu potilaan kotikunnan mukaan; koko maa = Vakioidut episodit Kustannus/episodi /episodi Poikkeama t / as käyttö tehottomuus vakioidut hoitopäivät vakioidut painotetut jaksot ja käynnit/asukas vakioidut painotetut ajanvarauskäynnit/asukas Jyväskylä Kuopio Joensuu Lahti Oulu Tampere Mikkeli Varkaus Iisalmi Pori Savonlinna Kuopiolaisten saamien hoitojaksojen määrä ylittää 10% maan keskiarvon, kustannukset/jakso niin ikään ylittyvät 10%:lla => n. 24 M keskiarvoa korkeammat kustannukset koko kaupungin tasolla/vuosi 10
11 Maakunnan väestö Ikärakenne Muuttoliike Syntyvyys Elinkeinot Työpaikat Hyvinvointi- ja terveyserot Palvelujen yhdenvertaisuus
12 Huono-osaisuus ja osallisuus maakunnittain
13 Huono-osaisuus ja osallisuus Itä-Suomessa
14 Pöysti (HS ): temput olemassa Oikea-aikainen apu ja hoito Samalla rahalla parempia tuloksia (esim. lastensuojelussa Imatran malli ja vanhustenhuollossa toimintakyvyn ylläpito) Olennaista maakunnan ja palveluiden johtaminen, ammattilaisten ja työyhteisöjen yhteistyö keskenään ja palvelujen käyttäjien kanssa Sote-keskuksista tulee järjestelmän sydän, niihin siirretään lisää rahaa ja henkilöstöä - ne otetaan erikoissairaanhoidosta Yleislääkärit ja johtavat sosiaalityöntekijät ovat sote-keskusten avainhenkilöt ja portinvartijat. He ottavat kokonaisvastuun erityisesti niistä potilaista, jotka tarvitsevat paljon erilaisia palveluja Satunnaiskävijät enemmän digipalveluihin ja etävastaanottoihin Maakunta mitoittaa toimintonsa (ja menonsa) väestön hoitotarpeen perusteella (laskennallinen könttärahoitus esh:oon) Sairaaloiden työnjako ja vaativimpien hoitojen keskittäminen Osa esh:sta tulee valinnanvapauden piiriin Avainkysymys miten sote-keskukset saavat maakunnalta rahoituksensa Markkinaehtoisuus ei sovi ensihoitoon, laajaan päivystykseen eikä sosiaalihuollon viranomaispäätöksiin
15 Pöysti (HS ): temput olemassa Oikea-aikainen apu ja hoito Samalla rahalla parempia tuloksia (esim. lastensuojelussa Imatran malli ja vanhustenhuollossa toimintakyvyn ylläpito) Olennaista maakunnan ja palveluiden johtaminen, ammattilaisten ja työyhteisöjen yhteistyö keskenään ja palvelujen käyttäjien kanssa Sote-keskuksista tulee järjestelmän sydän, niihin siirretään lisää rahaa ja henkilöstöä - ne otetaan erikoissairaanhoidosta Yleislääkärit ja johtavat sosiaalityöntekijät ovat sote-keskusten avainhenkilöt ja portinvartijat. He ottavat kokonaisvastuun erityisesti niistä potilaista, jotka tarvitsevat paljon erilaisia palveluja Satunnaiskävijät enemmän digipalveluihin ja etävastaanottoihin Maakunta mitoittaa toimintonsa (ja menonsa) väestön hoitotarpeen perusteella (esim. laskennallinen könttärahoitus esh:oon) Sairaaloiden työnjako ja vaativimpien hoitojen keskittäminen Osa esh:sta tulee valinnanvapauden piiriin Avainkysymys miten sote-keskukset saavat maakunnalta rahoituksensa (riskikorjattu kapitaatio) Markkinaehtoisuus ei sovi ensihoitoon, laajaan päivystykseen eikä sosiaalihuollon viranomaispäätöksiin
16 Strategia Mihin olemme menossa? Miten menemme sinne? Mikä on tärkeää (ja miksi)? Kyky kehittää toiminnan tuloksellisuutta ja laatua erottautumalla => brändi ( täyden palvelun yliopistollinen maakunta ) Mikä PoMaKu/PoSoTe on ja mikä siitä halutaan tulevan?
17 Strategiaprosessi Strategia Taustana lainsäädäntö, lakiluonnokset ja maakunta- ja soteuudistuksen kansalliset tavoitteet Järjestäminen ja tuotanto Uusi organisaatio puhtaalta pöydältä Toimintaympäristö valikoima kymmeniä nykyisiä toimintakulttuureita valikoituuko yksi uusi ja yhteinen Strategiatyön toteuttamismalli, johtaminen, viitekehys, työvälineet, osallisuus jne. luovat jo identiteettiä PoMaKu/PoSoTelle Luomme 1. vaiheessa pohjia ja skenaarioita väliaikaishallinnolle strategiatyön jatkamiseksi
18 Keskeisiä yleisiä/perinteisiä käsitteitä Missio Megatrendit??? Visio Arvot SWOT-analyysi Toimintaympäristön nopeat ja suuret muutokset??? Skenaario (skenaariot) Päämäärät ja tavoitteet Strateginen positiointi (tai asemointi) Ydinosaaminen ja kyvykkyys Mittarit (tuloskortti) Toimiiko ja riittääkö tämä tänään dynaamiseksi ja ohjaavaksi strategian pohjaksi? 18
19 Strategiaryhmän 1. kokouksen keskustelun yhteenveto sanapilvenä
20 Kiitos!
Sote ja maakuntauudistus Kuinka maakuntien rahoitustarve muuttuu vuodesta ? HT Eero Laesterä KTM Tuomas Hanhela KTM Katja Pesonen
Sote ja maakuntauudistus Kuinka maakuntien rahoitustarve muuttuu vuodesta 2016-2030? HT Eero Laesterä KTM Tuomas Hanhela KTM Katja Pesonen Laskennan tavoite o Perlacon Oy on käynnistänyt laskentasarjan,
Jäsenkysely Sote. uudistuksesta 2017
Jäsenkysely Sote uudistuksesta 2017 Työskentelen (N=1836) 0 200 400 600 800 1000 1200 1400 1600 1800 Julkisella sektorilla n=1562, 85% Yksityisellä sektorilla n=215, 12% Kolmannella sektorilla n=28, 1
Pohjois-Savon SOTE ohjaus- ja seurantaryhmä
Pohjois-Savon SOTE ohjaus- ja seurantaryhmä Aika maanantai 23.1.2017 klo 11.03-12.52 Paikka Läsnä jäsenet: Maakuntasali, Sepänkatu 1, 70100 KUOPIO (x) Kääriäinen Seppo, kansanedustaja, puheenjohtaja, Pohjois-Savon
Sote -uudistuksen ja aluehallintouudistuksen tilannekuvia
Sote -uudistuksen ja aluehallintouudistuksen tilannekuvia Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 4.3.2016 6.3.2016 1 Miksi sote -uudistus: tavoitteet Julkisen talouden kestävyysvajeen pienentäminen VM arvio 3
Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä
Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä Toimitusjohtaja Eetu Salunen 30.3.2017 Jäsenkunnat ja väestö Väestörakenne 31.12.2016 Väestö 0-6 7-14 15-64 65-74 75-84 85 - KOKO MAA 5 503 297 7,5 % 8,8 % 62,9 % 11,8
Valinnanvapaudesta. Harri Jokiranta Muutosjohtaja
Valinnanvapaudesta Harri Jokiranta Muutosjohtaja Esitysluonnos laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta Luku 1: Yleiset säännökset Luku 2: Asiakkaan valinnanvapaus Luku 3: Suoran valinnan palvelut Luku 4: Maakunnan
Kohti uutta tapaa järjestää ja tuottaa sotepalvelut. Erikoissuunnittelija Pasi Oksanen Maailman terveyspäivä 2018
Kohti uutta tapaa järjestää ja tuottaa sotepalvelut Erikoissuunnittelija Pasi Oksanen Maailman terveyspäivä 2018 Tuomas Pöysti 09/2016 Miksi sote-uudistus mitä tavoitellaan? Miten uudistus toteutetaan?
Hoidon JÄRJESTÄMINEN uudessa SOTE:ssa. Mauno Vanhala, prof
Hoidon JÄRJESTÄMINEN uudessa SOTE:ssa Mauno Vanhala, prof 04.04.2017 Uudistusten tavoitteet Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen tavoitteena on: kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja terveyseroja, parantaa
Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru
Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa 13.9.2016, Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Esityksen rakenne Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta
Onko mikään muuttunut? Sairaaloiden tuottavuusvertailun ennakkotiedot
Onko mikään muuttunut? Sairaaloiden tuottavuusvertailun ennakkotiedot Sote - Tuottavuus- ja vaikuttavuusseminaari Joensuu 17.11.2017 Kehittämispäällikkö Pirjo Häkkinen, THL 17.11.2017 Sairaaloiden tuottavuus
STM/VM Maakuntien rahoituksen määräytyminen ja lähtötiedot
Maakuntien rahoituksen määräytyminen ja lähtötiedot -Laskelma kuvaa maakuntien rahoituksen tasoa ja muutosta suhteessa lähtötasoon vuoden 2017 tasossa arvioituna. Lähtötasona käytetään kuntien yhteenlaskettuja
Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja soteuudistus Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen ja maakuntauudistuksen ohjausryhmän puheenjohtaja
Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja soteuudistus Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen ja maakuntauudistuksen ohjausryhmän puheenjohtaja Maakuntauudistuksen aikataulu Lainsäädäntö voimaan /maakuntien
Palvelujen järjestäminen
Palvelujen järjestäminen Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Pekka Järvinen, STM 1 Palvelujen järjestäminen Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen perustuu laissa säädetyyn järjestämisvastuuseen.
Työpaikkojen sijainti vastavalmistuneilla vuosina
Työpaikkojen sijainti vastavalmistuneilla vuosina 2011-2015 Vuosina 2010-2014 valmistuneet Suunnittelija Outi Suorsa Kaikkien vastavalmistuneiden työpaikkojen sijaintimaakunnat (f. = 2553) 25 20 21 19,2
Alueellinen palvelujärjestelmän tulevina vuosina (?) Arviointijohtaja Pekka Rissanen
Alueellinen palvelujärjestelmän tulevina vuosina (?) Arviointijohtaja Pekka Rissanen Sote-rakenneuudistus tarvitaan Epäedullinen väestöllinen huoltosuhde Hoidon ja hoivan tarpeiden kasvu lähivuosina Työvoiman
Sote- ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote- ja maakuntauudistuksesta sekä asiakkaan valinnanvapaudesta
Sote ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote ja maakuntauudistuksesta sekä asiakkaan valinnanvapaudesta 17.2.2017 Soteuudistuksen tavoitteet Asukkaille yhdenvertaiset ja nykyaikaiset
Soteuudistuksen. kulmakivet ja eteneminen. Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti Sote -johdolle
Soteuudistuksen kulmakivet ja eteneminen Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 14.2.2017 Sote -johdolle 1 14.2.2017 - Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti Aikataulu 2016 2017 2018 2019 Soteuudistuksen ja maakuntien
Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet
Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Lokakuu 2016 Tilastokeskuksen aineistoja Meeri Koski Koko yritysliikevaihdon trendit Q1/15-Q1/16 Vuosi 2010=100 115 110 105 100 95 90 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2
Sote-uudistus ja valinnanvapaus
Sote-uudistus ja valinnanvapaus Eetu Salunen Toimitusjohtaja Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä 23.5.2017 Maakuntien rahoitus 1 (1/2) Valtio rahoittaa maakuntien toiminnan. Lisäksi maakunnat saavat asiakas-
Valinnanvapaudesta SOTEMAKU ohjausryhmä Harri Jokiranta Muutosjohtaja
Valinnanvapaudesta SOTEMAKU ohjausryhmä 22.2.2018 Harri Jokiranta Muutosjohtaja Esitysluonnos laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta Luku 1: Yleiset säännökset Luku 2: Asiakkaan valinnanvapaus Luku 3: Suoran
Sairaaloiden tuottavuus Pirjo Häkkinen
Sairaaloiden tuottavuus 2015 Pirjo Häkkinen 23.3.2016 Sairaaloiden tuottavuus 2015 Tilastoraportti 6/2017 1 Sairaanhoitopiirien sairaaloiden tuottavuus 2015, sairaanhoitopiirien keskimääräinen tuottavuusluku
Sote-muutoksen keskeiset linjat ja etenemisprosessi
Sote-muutoksen keskeiset linjat ja etenemisprosessi Erityisasiantuntija Lasse Ilkka, STM, sosiaali- ja terveyspalveluosasto ja valmiusyksikkö 1 17.5.2017 - Uusi sote-rakenne 1.1.2019 2 17.5.2017 - - Uuden
Valinnanvapaus Mitä on oikeus valita?
Valinnanvapaus Mitä on oikeus valita? Sanna Salmela Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen asiantuntija (50 %), - ja sote-uudistus Erikoissuunnittelija, perusterveydenhuollon yksikkö (50 %), Pohjois-Pohjanmaan
Sote ja valinnanvapaus katsaus
Sote ja valinnanvapaus katsaus Valinnanvapauslain luonnoksen mukaisesti 31.1.2017 Kirsi Varhila 1 21.3.2017 Julkisten sosiaali ja terveyspalvelujen rakenne Sotekeskustuottajat Maakunta Järjestämisvastuu
Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet
Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Huhtikuu 2017 Tilastokeskuksen aineistoja Meeri Koski Pohjanmaan ELY-keskus Koko yritysliikevaihdon trendit Vuosi 2010=100 115,0 110,0 105,0 100,0 95,0 90,0 85,0 Q1
Kuntien vastaukset sote-valinnanvapautta koskevan lakiesityksen lausuntopyyntöön.
Kuntien vastaukset sote-valinnanvapautta koskevan lakiesityksen lausuntopyyntöön. Vastaukset kuntakokoluokittain. Tiedoteliite 18.12.2017 Kuntien vastauksia hallituksen esitysluonnoksesta laiksi asiakkaan
Lakiesitykseen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaan valinnanvapauslainsäädännöksi sähköisellä kyselyllä annettujen lausuntojen kuvaajat
Lakiesitykseen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaan valinnanvapauslainsäädännöksi sähköisellä kyselyllä annettujen lausuntojen kuvaajat Kuvaajat sähköisestä kyselystä lausuntoajan päättymisen jälkeen
Yritykset kantavat Suomea ja lisäävät hyvinvointia Keski-Pohjanmaalla vihdoin päätösvalta!
Yritykset kantavat Suomea ja lisäävät hyvinvointia Keski-Pohjanmaalla vihdoin päätösvalta! 17.5.2018 Kaustinen Toimitusjohtaja Mervi Järkkälä Keski-Pohjanmaan Yrittäjät Yrittäjien oma järjestö: Keski-Pohjanmaan
Valinnanvapaudesta VATE Harri Jokiranta Muutosjohtaja
Valinnanvapaudesta VATE 6.2.2018 Harri Jokiranta Muutosjohtaja Esitysluonnos laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta Luku 1: Yleiset säännökset Luku 2: Asiakkaan valinnanvapaus Luku 3: Suoran valinnan palvelut
MAAKUNTALIITE : Työmarkkinoiden rakenne maakunnittain
MAAKUNTALIITE : Työmarkkinoiden rakenne maakunnittain Suhdanteen alueellisia työllisyysennusteita voi tulkita tähän liitteeseen tuotettujen tietojen avulla. Prosenttimuutokset työllisyydestä voi suhteuttaa
Päijät-Hämeen maakunta- ja sote-uudistus. Muutosjohtaja Seppo Huldén
Päijät-Hämeen maakunta- ja sote-uudistus Muutosjohtaja Seppo Huldén Suomen julkinen hallinto Julkinen hallinto Suomessa koostuu kolmesta eri tasosta, joita ovat valtio, maakunta ja kunta Tehtäviä 1.1.2020
Maakuntauudistus. Yleisesitys
Maakuntauudistus Yleisesitys 1 Maakunta 2023 visio Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti Järkevin kustannuksin ja vaikuttava julkinen hallinto Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi
Sote-tulevaisuuspäivä. Seminaarin avaus. Kuntatalo. Varatoimitusjohtaja Hanna
Sote-tulevaisuuspäivä Seminaarin avaus Kuntatalo Varatoimitusjohtaja Hanna Tainio @HannaTainio 10.5.2019 Sote-maku tilanne 1/2019 Kuntia yht. 15 % väestöstä 17 % väestöstä 21 % väestöstä 47 % väestöstä
ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut ja alueohjaus-ryhmä
ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v. 2016 TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut ja alueohjaus-ryhmä Vuonna 2016 myönnetty ELY keskusten yritysrahoitus Rahoitusmuoto Milj.
JOHTAMINEN MUODOSTUVASSA PALVELUJÄRJESTELMÄSSÄ. Professori Teemu Malmi
JOHTAMINEN MUODOSTUVASSA PALVELUJÄRJESTELMÄSSÄ LÄHTOKOHTIA LAUSUNNOLLENI Valtio velkaantuu edelleen ja SOTE menot muodostavat julkisista menoista suurimman osan Uudistuksen yksi keskeisistä tavoitteista
#Uusimaa2019 Timo Aronkytö, muutosjohtaja, sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus, Uudenmaan liitto Uudenmaan maakunta
Sosiaali- ja terveydenhuollon atk-päivät 2018 Yhteistyö sosiaali- ja terveydenhuollon sekä yksityisen ja julkisen terveydenhuollon välillä #Uusimaa2019 Timo Aronkytö, muutosjohtaja, sosiaali- ja terveyspalvelujen
Kaikki vastaajat maakunnan mukaan 1
3,05 3,07 3,14 3,02 2,94 3,35 3,21 3,27 3,29 3,18 3,33 3,14 3,49 3,49 3,61 3,57 3,59 3,57 3,27 3,39 3,27 3,14 3,32 3,06 3,26 3,18 3,25 3,18 3,09 3,17 3,11 3,07 3,15 3,44 3,61 3,58 3,58 3,51 3,59 3,43 3,32
Sote-uudistus lähtöviivalla saavuttaako uudistus tavoitteensa?
Sote-uudistus lähtöviivalla saavuttaako uudistus tavoitteensa? Tarja Myllärinen Johtaja Kuntaliitto Hyvinvoiva Päijät-Häme ja sote-uudistus 8.9.2014 Lahti Mitä tavoitellaan Sote-uudistuksen tarkoitus 1)
Sairaaloiden tuottavuustiedot 2012 (ennakkotiedot)
Sairaaloiden tuottavuustiedot 2012 (ennakkotiedot) Sairaaloiden tuottavuus- ja vaikuttavuusseminaari Kuopio 8.11.2013 Pirjo Häkkinen 8.11.2013 Sairaaloiden tuottavuustiedot 2012 (ennakkotiedot) Pirjo Häkkinen
Koko kansantalouden arvonlisäys* (BKT) maakunnittain vuonna 2016, %
Koko kansantalouden arvonlisäys* (BKT) maakunnittain vuonna 2016, % Maakunta Osuus arvon- Arvonlisäys lisäyksestä, % mrd. euroa KOKO MAA 100,0 185,5 Uusimaa 39,0 72,3 Pirkanmaa 8,4 15,6 Varsinais-Suomi
Miten hoitoketjut saadaan sujuvaksi uusissa sosiaalija terveydenhuollon rakenteissa?
Miten hoitoketjut saadaan sujuvaksi uusissa sosiaalija terveydenhuollon rakenteissa? Taina Mäntyranta, pääsihteeri STM ohjausosasto/terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvosto 1 Etunimi Sukunimi Ketjut ja
Tulevaisuuden maakuntamalli ja valinnanvapaus harvaan asutulla maaseudulla. Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen
Tulevaisuuden maakuntamalli ja valinnanvapaus harvaan asutulla maaseudulla Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen 13.9.2016 Tarvitaan hajautetun Suomen malli Hajautettu Suomi ei saa olla vain kestämätön unelma
Väestöennusteet (2012) Lähde: Tilastokeskus
Väestöennusteet (2012) Lähde: Tilastokeskus Väestöennustekuviot perustuvat Tilastokeskuksen viimeisimpään väestöennusteeseen vuodelta 2012 http://tilastokeskus.fi/til/vaenn/index.html Tilastokeskuksen
Sote- ja maakuntauudistus
Sote- ja maakuntauudistus Lapsen oikeuksien iltapäivä 8.11.2016 Hallitusneuvos Eeva Mäenpää, VM 9.11.2016 1 Uudistusten tavoitteet Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen tavoitteena on: kaventaa ihmisten
Valtuutetut: palvelujen yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen ovat tärkein sote-uudistuksen tavoite
Tutkimusosio Valtuutetut: palvelujen yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen ovat tärkein sote-uudistuksen tavoite Valtuutetut pitivät kaikkia valtioneuvoston sote-uudistukselle asettamia keskeisiä
Sote Päijät-Hämeessä. Jouko Isolauri Muutosjohtaja PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ
Sote Päijät-Hämeessä Jouko Isolauri Muutosjohtaja Taustaa Vuosina 2005-2008 yritys koko maakunnan terveydenhuollon siirtämisestä maakunnan kuntayhtymään Sosiaalitoimi mukaan myöhemmin STM:n kansallisen
Uudenmaan sote- ja maakuntauudistusvalinnanvapaus,
Uudenmaan sote- ja maakuntauudistusvalinnanvapaus, HB #Uusimaa2019 Timo Aronkytö, sote-muutosjohtaja Uudenmaan maakunta #Uusimaa2019 Etunimi Sukunimi Tarve muutokselle - Ikääntyminen Mahdollisuus muutokseen
Kuntoutuksen palveluntuottajien koulutus Kelan päätoimitalo Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma
1 Mikä Kelan asema on SOTE-uudistuksessa? Kuntoutuksen palveluntuottajien koulutus Kelan päätoimitalo 19.1.2017 Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma SOTE-uudistus tavoitteena on kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja
TAUSTATIEDOT. Onko vastaaja*
2 TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen nimi Onko vastaaja*
Sote- ja maakuntauudistus. - kuulemistilaisuus valinnanvapauteen liittyen. Outi Antila
Sote- ja maakuntauudistus - kuulemistilaisuus valinnanvapauteen liittyen Outi Antila 2.11.2016 1 Miksi ja mitä tavoitellaan? Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen Toimivammat palvelut Hallinnon sujuvoittaminen
Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä
Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä Porvoon kaupunginvaltuusto 16.8.2017 Eetu Salunen toimitusjohtaja PHHYKY 2017 12 kunnan omistama kuntayhtymä 212 550 asukasta X asiakasta 7 500 työntekijää 703 M liikevaihto
THL:n sote-arviointi
THL:n sote-arviointi Taustaa Sote-uudistus keskittää palvelujärjestelmän governanssia Valtionohjaukset tehostuminen (STM) Yksikanavainen rahoitus (?), valtion rahoitus Myös kuntaperusteista sote-järjestämistä
Sote- ja maakuntauudistus
Sote- ja maakuntauudistus Maakuntien tilaama maakunta ja kuntakohtainen tarkastelu Eero Laesterä HT, Tuomas Hanhela KTM 06.06.2017 Maakunta Satakunta 2 Maakuntatarkastelu Maakunnan tulojen ja menojen kehitysarvio
Sote- ja maakuntauudistus
Sote- ja maakuntauudistus Maakuntien tilaama maakunta ja kuntakohtainen tarkastelu Eero Laesterä HT, Tuomas Hanhela KTM 06.06.2017 Maakunta Uusimaa 2 Maakuntatarkastelu Maakunnan tulojen ja menojen kehitysarvio
Sote- ja maakuntauudistus
Sote- ja maakuntauudistus Maakuntien tilaama maakunta ja kuntakohtainen tarkastelu Eero Laesterä HT, Tuomas Hanhela KTM 06.06.2017 Maakunta Pohjois-Pohjanmaa 2 Maakuntatarkastelu Maakunnan tulojen ja menojen
Kuntien taloustietoja kuntakoon mukaan
Kuntien taloustietoja kuntakoon mukaan Vuoden 2018 tilinpäätösarviotietojen mukaan Mikko Mehtonen 15.5.2019 Manner-Suomen kuntien talous kuntakoon mukaan 2017-2018 Vuosikate % poistoista Tilikauden tulos
Maakunnalliset lapsiasiavaltuutetut edistämään lapsen oikeuksia
Maakunnalliset lapsiasiavaltuutetut edistämään lapsen oikeuksia 1 Maakunnallisia lapsiasiavaltuutettuja tarvitaan edistämään ja seuraamaan lasten oikeuksien toteutumista maakunnissa ja kunnissa Lastensuojelun
Keski-Suomi Yhteistyöalueen valmistelussa. - työpaperi yhteistyöalueen valmisteluun.
Keski-Suomi Yhteistyöalueen valmistelussa - työpaperi yhteistyöalueen valmisteluun http://www.ks2019.fi/ Yhteistyöalue Yhteistyöalueeseen kuuluvien maakuntien välinen yhteistyösopimus, (16 ) Yhteistyösopimuksen
Maakunta- ja sote-uudistus
Maakunta- ja sote-uudistus Hallituksen esitysluonnoksen ja eduskuntakäsittelyssä tehtyjen muutosten mukaisesti 1 2 Uudistuksen valmistelun tilanne Maakunta- ja sote-uudistuksen lait ovat parhaillaan eduskunnan
Talousarvio 2015 Karkkilan kaupungin talousarvioseminaari 2015
Talousarvio 2015 Karkkilan kaupungin talousarvioseminaari 2015 Riitta-Liisa Reiterä kuntayhtymän johtaja riitta-liisa.reitera@karviainen.fi Palvelutasosuunnitelma 2013-2016 Palvelujen tarve: perustuu väestön
Hämeen liitto / AU Väestö kielen mukaan sekä ulkomaan kansalaisten määrä ja maa-pinta-ala Kanta-Hämeessä k Lähde: Tilastokeskus
Hämeen liitto / AU 23.3.2011 Väestö kielen mukaan sekä ulkomaan kansalaisten määrä ja maa-pinta-ala Kanta-Hämeessä k Lähde: Tilastokeskus Väestö ja maapinta-ala Väestönmuuto 1980 1990 2000 2010 1980-1990..Hämeenlinna
Sote-uudistus. Sinikka Salo muutosjohtaja, STM Sinikka Salo
Sote-uudistus muutosjohtaja, STM 16.1.2017 1-20.2.2018 Maakunta 2023 -visio Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi kokonaisuuksiksi Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti järkevin kustannuksin
Maakuntien tietoon pohjautuva arviointi
Maakuntien tietoon pohjautuva arviointi I&O Seminaari: Parasta elämää kotona II ja näin se tehdään! Pekka Rissanen, THL Taustaa Sote-uudistus keskittää palvelujärjestelmän governanssia Valtionohjaukset
Kommenttipuheenvuoro. Valviran asiantuntijasymposium Ylijohtaja Sirkka Jakonen
Kommenttipuheenvuoro Valviran asiantuntijasymposium 8.2.2017 Ylijohtaja Sirkka Jakonen 1 1.3.2015 alkaen Strateginen ohjaus, tavoitteet ja resurssit Toiminnallinen ohjaus Strategisen ohjauksen yhteistyö
ESR YHTEENSÄ 2, , ,432 0 EU 1, , ,208 0 Valtio 0, , ,916 0 Kunta 0, , ,308 0
Maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma Taulukko täytetään soveltuvin osin erikseen vuosille 2018 ja 2019 19.10.2017 VAIN VALKOISELLA POHJALLA 0:LLA MERKITTYIHIN SOLUIHIN VOI TÄYTTÄÄ LUKUJA LIITE 2 Vuosi:
FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017
FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä
Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa
Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Tilanne 31.8.2010 Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy - 31.8.2010 tilanne 1 Yleistä 31.8.2010 tiedonkeruussa kysyttiin tietoja sekä kiireettömien että kiireellisten
Sote- ja maakuntauudistus ja valinnanvapaus: suomalaisen valinnanvapausmallin rahoitus?
Sote ja maakuntauudistus ja valinnanvapaus: suomalaisen valinnanvapausmallin rahoitus? 1 31.1.2017 Sote uudistuksen pilarit I /II 1. Vahva järjestäjä maakunta 18 maakuntaa kuntaorganisaatioiden sijasta
Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. Marjut Putkinen
FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen
ESR YHTEENSÄ 2, , ,421 0 EU 1, , ,211 0 Valtio 0, , ,908 0 Kunta 0, , ,303 0
Maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma Taulukko täytetään soveltuvin osin erikseen vuosille 2017 ja 2018 9.6.2016 VAIN VALKOISELLA POHJALLA 0:LLA MERKITTYIHIN SOLUIHIN VOI TÄYTTÄÄ LUKUJA LIITE 2 Vuosi:
Maakuntien yleiskatteellinen rahoituslaskelma, yhteenveto muutoksista
VM/KAO 28.2.2018 Maakuntien yleiskatteelinen rahoituslaskelma Alla olevissa laskelmissa on esitetty maakuntien yleiskatteellinen rahoitus kriteereittäin vuoden 2019 kustannustasolla sekä muutokset nykytilaan
Mitä sote-uudistus tarkoittaa minulle
Mitä soteuudistus tarkoittaa minulle Sosiaali ja terveyspalvelut vuonna 2019 hallituksen esitysluonnoksen mukaisesti 11/2016 1 18.11.2016 Tämä on soteuudistus Soteuudistuksessa koko julkinen sosiaali ja
PoSoTe Liikelaitos-työryhmä. Loppuraportti
PoSoTe Liikelaitos-työryhmä Loppuraportti Loppuraportti 1 (7) Sisällys 1 Liikelaitos-työryhmän loppuraportti 2017 2 1.1 Työryhmän tehtävä 2 1.2 Työryhmä 3 2 Ehdotukset ja tulokset 3 2.1 Palvelulupaus 3
KUUMA-johtokunta
KUUMA-johtokunta 28.4.2016 Maakuntauudistuksen / ja sote-uudistuksen tilannekatsaus Erkki Kukkonen Järvenpään kaupunginjohtaja Koonnut: Teija Sutinen / HS, grafiikka: Jukka Himanen / HS, lähde: Selvityshenkilön
Mitä tarkoittaa, kun vammaispalvelut siirtyvät maakunnan järjestettäviksi? Vammaisilta, Seinäjoki. Muutosjohtaja Harri Jokiranta 5.3.
Mitä tarkoittaa, kun vammaispalvelut siirtyvät maakunnan järjestettäviksi? Vammaisilta, Seinäjoki Muutosjohtaja Harri Jokiranta 5.3.2018 Kokonaisreformi SOTE kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja terveyseroja,
Sote- ja maakuntauudistus julkisen talouden kestävyysvajeen vähentämisessä
Sote- ja maakuntauudistus julkisen talouden kestävyysvajeen vähentämisessä Hallituksen esitykset 15/2017 ja 47/2017 Alivaltiosihteeri, dosentti Tuomas Pöysti Taloustieteen kesäpäivät 8.6.2017 - - Hyvinvointi-
HE 15/2017 Sote- ja maakuntauudistus
HE 15/2017 Sote- ja maakuntauudistus Perustuslakivaliokunta 15.3.2017 hallitusneuvos Pekka Järvinen, STM 1 Uudistuksen lähtökohdat Pääministeri Sipilän hallitusohjelma Sosiaali- ja terveyspalveluiden (SOTE)
Sote- ja maakuntauudistus ja valinnanvapausmalli. HEmukaisesti. Uusimaa
Sote- ja maakuntauudistus ja valinnanvapausmalli HEmukaisesti Uusimaa 1.6.2017 Lainvalmistelun tilanne Maakunta- ja sotejärjestämislaki on eduskunnassa valiokuntakäsittelyssä Valinnanvapauslaki: hallituksen
Sote- ja maakuntauudistus
Sote- ja maakuntauudistus Hallituksen esityksen (HE 15/2017 vp.) ja valinnanvapauslain luonnoksen mukaisesti 1 Sote- ja maakuntauudistus etenevät mutta toiminnallinen uudistuminen vaatii vielä työtä hallituksen
Sote- ja maakuntauudistus. Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko
Sote ja maakuntauudistus Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko 12.5.2017 1 Uusi soterakenne 1.1.2019 2 Lähde:www.alueuudistus.fi Maakuntien tehtävät ja uusi soterakenne 1.1.2019 Valtakunnallinen lupa
Sote- ja maakuntauudistus
Sote- ja maakuntauudistus Maakuntien tilaama maakunta ja kuntakohtainen tarkastelu Eero Laesterä HT, Tuomas Hanhela KTM 06.06.2017 Maakunta Keski-Pohjanmaa 2 Maakuntatarkastelu Maakunnan tulojen ja menojen
SOTE:n strategiset lähtökohdat Uudellamaalla. Timo Aronkytö Sote-muutosjohtaja Uusimaa2019-hanke
SOTE:n strategiset lähtökohdat Uudellamaalla Timo Aronkytö Sote-muutosjohtaja 2019-hanke Uuden soten perusta 1.Maakunta on vahva järjestäjä Järjestäjä ja tuottaja on erotettu toisistaan Tuottajien toiminta
ja tuottamiseen kehittyvässä kuntarakenteessa
Näkökulmia sotepalvelujen järjestämiseen ja tuottamiseen kehittyvässä kuntarakenteessa Kuntoutuspäivät Kulttuuritehdas Korjaamo Varatoimitusjohtaja Hanna Tainio @HannaTainio 7.6.2019 2 Kuntaliiton linjaukset
Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa
Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Tilanne 31.12.2009 Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy - 31.12.2009 tilanne 1 Yleistä 31.12.2009 tiedonkeruussa kysyttiin tietoja sekä kiireettömien että kiireellisten
ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Alueet ja kasvupalvelut -osasto
ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v. 2017 TEM Alueet ja kasvupalvelut -osasto Vuonna 2017 myönnetty ELY keskusten yritysrahoitus Rahoitusmuoto Milj. euroa Myönnetty Kpl Yrityksen
Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle?
Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle? Valinnanvapauslain luonnoksen mukaisesti 21.12.2016 1 21.12.2016 Valinnanvapaus on osa soteuudistusta Soteuudistuksen tavoitteena on varmistaa ihmisille yhdenvertaiset
FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017
FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero
Valinnanvapauslaki ja valinnanvapauspilotit
Valinnanvapauslaki ja valinnanvapauspilotit Pasi Pohjola, STM 1 Esityksen sisältö Katsaus valinnanvapauslakiin Keskeiset huomiot valinnanvapauspilottien osalta Valinnanvapauspilotit Yleistä piloteista
Henkilövahinkoririskit riskiluokan I ruuduissa vuosina
A B C D 0 1 Henkilövahinkoririskit riskiluokan I ruuduissa vuosina 2013 2016 Kuolleisuuden vuosittainen henkilövahinkoriski riskiluokan I riskiruudussa Vakavasti loukkantuneiden vuosittainen henkilövahinkoriski
Lapin digiaika -seminaari Sodankylä
Lapin digiaika -seminaari Sodankylä 27.4.2017 Hankkeen perustiedot Aikataulu: 1.9.2014 30.8.2017 Toimintalinja: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen Erityistavoite: Tutkimus-, osaamis-
FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017
FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero
Työssä ympäristöalalla - oma tarinani
Työssä ympäristöalalla - oma tarinani Turun yliopiston työelämäpalvelut 4.4.2017 Ylitarkastaja Anna Laiho, ympäristönsuojeluyksikkö, Varsinais-Suomen ELY-keskus 5.4.2017 Toiminta-ajatus Elinkeino-, liikenne-
HE 15/2017 Sote- ja maakuntauudistus
HE 15/2017 Sote- ja maakuntauudistus Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta 15.3.2017 hallitusneuvos Pekka Järvinen, STM 1 Uudistuksen lähtökohdat Pääministeri Sipilän hallitusohjelma Sosiaali- ja terveyspalveluiden
Kymenlaakso Väestö päivitetty
Kymenlaakso Väestö päivitetty Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2018 Väkiluku yhteensä 175 456 ennakko (1.1.2018) 2 Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2017 Väkiluku yhteensä 175 511 (lopullinen) 3 Kymenlaakson
Lausuntopyyntö STM 2015
Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Pyhännän kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Jouko Nissinen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa
FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017
FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä
Kuntien talous maakuntauudistuksen jälkeen
Kuntien talous maakuntauudistuksen jälkeen Pohjanmaan maakuntatilaisuus Vaasa 12.5.2017 Ilari Soosalu Johtaja, kuntatalous Suomen Kuntaliitto Sisältö Mitä muutoksia kuntien talouteen mk-uudistus on tuomassa?
Sote tilannekatsaus miten muutos etenee?
Sote tilannekatsaus miten muutos etenee? Tehy ajankohtaisiltapäivä 12.3.2018 Päivi Nygren, johtava asiantuntija Ohjausosasto, sote-muutostuki 1 13.3.2018 2 13.3.2018 3 13.3.2018 Aikataulu Eduskunnan valiokunnissa
FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017
FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä
FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017
FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä