Oivaltava-hankepoliklinikka

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Oivaltava-hankepoliklinikka 15.5.2014"

Transkriptio

1 Oivaltava-hankepoliklinikka OmaisOiva-toiminta paikallisyhdistyksissä Merja Kaivolainen, koulutus- ja kehittämispäällikkö

2 OmaisOiva-toiminta on Omaishoitajat ja läheiset -liitto ry:n ja paikallisyhdistysten yhteinen, omaishoitajien voimavaroja tukevia toimintoja toteuttava, kehittävä ja juurruttava toimintamuoto. OmaisOiva tuo osallistumisen mahdollisuuksia lähelle omaishoitoperheitä.

3 OmaisOiva-toiminta liiton OmaisOiva-toiminta Tavoitteet o Omaishoitoperheiden voimavaroja tukevat paikallisyhdistysten toimintamuodot toteutuvat lähellä omaishoitoperheitä. o Omaishoitoperheiden osallistumisen mahdollisuudet voimavaroja tukeviin järjestön toimintamuotoihin kasvavat. o Omaishoitoperheille tarjolla oleva voimavaroja ylläpitävä paikallisyhdistystoiminta on suunnitelmallista, pitkäjänteistä ja omaishoitoperheiden tarpeisiin perustuvaa.

4 OmaisOiva tuo vahvuutta toimijuuteen Omaishoitajille kykyä, halua ja osaamista toimia omaishoitajana. Voimavaroja käsitellä erilaisia tunteita, löytää mahdollisuuksia ja uusia näkökulmia elämään. Omaishoitajien elämään siis vähemmän täytymistä, enemmän osaamista, motivaatiota, tunteiden käsittelyä, kykenemistä ennen kaikkea vaihtoehtoja.

5 Paikallisyhdistysten (yhteisön) toimijuus vahvistuu Toimijuutta tulee tarkastella laajemmissa toimintamuodoissa ja verkostoissa, joissa yksilöt ja yhteisöt toimivat (Hakkarainen, Lonka, Lipponen; Tutkiva oppiminen) Yhteisön toimintakulttuurin vahvistuminen o Osallisuusmahdollisuuksien lisääntyminen entistä monipuolisemman toiminnan kautta, lähellä omaishoitoperheitä o Osallisuusmahdollisuuksien lisääntyminen entistä laajemman verkoston avulla o Osallisuusmahdollisuuksien parantuminen aktiivisen yhdistystoimijajoukon kasvamisen myötä, sekä tiedon/taidon lisääntymisen myötä o Suunnitelmallisuus, pitkäjänteisyys ja omaishoitoperheiden tarpeisiin perustuva toiminta vahvistuu.

6 Oivallista toimintaa paikallisyhdistyksissä Lähialuetoiminta spesiaalit

7 OmaisOiva, mitä arvioimme, miten arvioimme? Työkalujen ideointia yhteiseen käyttöön

8 Mitä voi arvioida? - näkökulma ja rajaus tälle päivälle Yksilön, ryhmän, organisaation onnistumista Kokonaistoimintaa Toiminnan osaa Riskejä Ohjelmia, hanketta, projekteja Asiakasprosesseja Toiminnan panoksia, tuloksia, tuotoksia ja vaikuttavuutta Talouden toteumaa Toiminnan muotoja: yhteistyötä, verkostotoimintaa, vapaaehtoistyötä jne.

9 Mitä arviointi on? - näkökulma ja rajaus tälle päivälle Arviointia on määritelty eri tavoin, mutta yleisesti ottaen se on jonkin asian arvon tai ansion määrittelyä. (Robson, C ) Arviointi perustuu systemaattiseen ja avoimeen tiedon keräämiseen arvioinnin kohteesta (toiminta, hanke) ja sen analysointia suhteessa määriteltyihin arviointikriteereihin ja tavoitteisiin. Arvioinnin avulla etsitään vastausta kysymyksiin: Miten toimintaa on toteutettu, onko oikea suunta ja toimintatavat? Onko onnistuttu saamaan aikaan se, mitä tavoiteltiin eli suunnitellut tulokset? Onko toiminnalla saatu aikaan muutos?

10 Tavoitteena toimijuuden vahvistuminen - arvioinnin kohde: OmaisOiva-vertaisryhmä - näkökulmana: omaishoitajat Täsmennämme tavoitteet Mitä voidaan tavoitella ryhmätoiminnan avulla? omaishoitajan näkökulma: mitä omaishoitaja vertaisryhmätoiminnasta saa, miten omaishoitajan toimijuus muuttuu / vahvistuu ryhmätoiminnan keinoin Toimijuuden verbit käyttöön OH voi / haluaa / osaa? Miten osoitamme, että tavoite on saavutettu? mitä kysytään, miten ja milloin, mitä tilastotietoa kerätään

11 Tavoitteena toimijuuden vahvistaminen

12 Toimijuus tavoitteena Ilmiökenttä, jossa kyse ihmisen käyttäytymisestä, toiminnasta ja niiden merkityksistä toimivan yksilön ja yhteiskunnallisten rakenteiden ja lainalaisuuksien välisestä suhteesta Toimijuuden näkökulmasta ihminen elää omassa elämäntilanteessaan, käyttäen hallussaan olevia resursseja, arvioi, hakee mahdollisuuksia ja tekee valintoja muiden ihmisten ja olosuhteiden luomien rajoitusten ja mahdollisuuksien puitteissa elämäntilanne asettaa ehtoja ja pakkoja mutta myös valinnan mahdollisuuksia ja resursseja Omaishoitajuus sisältää harkintaa, tavoitteellisuutta ja arviointia on aikomuksellista toimintaa, yksilö tekee tai jättää tekemättä Näin siis toimijuuden näkökulma kytkeytyy elämänhallintaan, elämäntapoihin, elämänlaatuun ja hyvinvointiin, hyvään elämään

13 Toimijuuden modaliteetit (ulottuvuudet) Osata: tiedot ja taidot, erilaiset pysyvät osaamiset, joita ihminen on hankkinut tai tulee hankkimaan Osaan uida, osaan ajaa pyörällä Kyetä: fyysiset ja psyykkiset kyvyt, ruumiillis-mielellinen toimintakyky, joka vaihtelee tilanteesta toiseen Pystyin uimaan joen poikki Osaaminen ei aina tuo mukanaan kykenemistä, eli sairaus voi estää uimisen Haluta: motivaatio, motivoituneisuus, tahtomiset, päämäärät ja tavoitteet Helteessä haluan uida Täytyä: fyysiset, sosiaaliset esteet, pakot ja rajoitteet veneen kaatuessa minun on uitava Voida: mahdollisuudet, joita kulloinenkin tilanne ja siinä ilmenevät rakenteet ja tekijät tuottavat ja avaavat Joen virtaus vaikuttaa uimiseeni, voi estää sen Tuntea: ihminen arvio, arvottaa, kokee ja liittää kohtaamiinsa asioihin ja tilanteisiin tunteita Virtaavassa joessa veneen kaaduttua on kurja uida Toimijuus syntyy näiden ulottuvuuksien yhteenkietoutuneena prosessina

14 Toimijuuden dynamiikka on osa arkea Pankkiautomaatin käyttö Edellyttää osaamista ja kykenemistä Voi liittyä erilaista haluamista: haluanko opetella, pyydänkö lapsenlapsen apuun? Täytymisen suhteen eroja: ei ole vaihtoehtoja, jos paikkakunnalla ei enää ole konttoria Tunteminen: arvostaisin perinteistä palvelua pankin tiskillä

15 Toimijuuden dynamiikka Toimijuutta on erilaista Joku voi osata, haluta ja kyetä Toinen osaa ja kykenee, mutta ei halua Kolmas haluaisi ja kykenisi, mutta ei osaa Toimijuus on aina sidottu aikaan ja paikkaan ja tilanteeseen Vammaisten lasten vanhempien / ikääntyneen puolisohoitajan toimijuus Hoidettavan läheisen toimijuus (haavoittuva, mureneva toimijuus) toimijuuden koordinaatit: ikä, sukupuoli, ajankohta jne (puolisoaan hoitava mies, puolisoaan hoitava nainen) Toimijuus on kokemuksellista, se ei ole samaa kuin aktiivisuus tai tuottavuus toimijuus voi olla myös joutilaisuutta, laiskuutta, vastarintaa tai tilanteeseen sopeutumista Olennaista on toimijuuden muuttuva dynamiikka Käyvätkö arjen pakot ja välttämättömyydet ylivoimaisiksi? Mitä minä haluan ja kuinka kauan? Millaisia vaihtoehtoja minulla tässä elämäntilanteessani on? Ovatko häpeä ja masennus tuntemuksina luonnollisia seurauksia toimijuuden ristiriitaisuuksista? Toimijuus on prosessi, ulottuvuudet vaikuttavat toinen toisiinsa, painotukset voita muuttua

16 OmaisOiva tuo vahvuutta toimijuuteen Omaishoitajille kykyä, halua ja osaamista toimia omaishoitajana. Voimavaroja käsitellä erilaisia tunteita, löytää mahdollisuuksia ja uusia näkökulmia elämään. Omaishoitajien elämään siis vähemmän täytymistä, enemmän osaamista, motivaatiota, tunteiden käsittelyä, kykenemistä ennen kaikkea vaihtoehtoja.

17 OmaisOiva omaishoitajien tukena (tavoitteita 1/2) Omaishoitajien jaksamista tukevien järjestölähtöisten toimintamuotojen kehittäminen, levittäminen, juurruttaminen hyvien käytäntöjen levittäminen ja juurruttaminen (oma aikaisempi toiminta sekä yhteistyötahojen kehittämät toimintamuodot) kehittää toimintaa asiakaslähtöisesti, erilaiset tarpeet ja alueen erityispiirteet huomioiden Turvata omaishoitoperheille mahdollisuus saada ammatillista järjestölähtöistä tukea (jatkuvuus) Omaishoitajien hyvinvoinnin tukeminen aktiivinen, tarmokas, itsestä huolta pitävä OH Omaishoitajien ja heidän hoitoa tarvitsevien läheistensä voimaantuminen Arjen mielekkyyden tuottaminen omaishoitoperheille Elämän merkityksellisyyden kokemuksen lisääminen, elämänlaadun parantaminen. Omaishoitajien psykososiaalisen hyvinvoinnin tukeminen Omaishoitajien elämänhallinnan edistäminen koulutuksen ja vertaistuen avulla Omaishoitoperheiden ja lähipiirien tukeminen: mahdollisimman hyvän elämä kotona.

18 OmaisOiva omaishoitajien tukena (tavoitteita 2/2) Omaishoitajien osallistuminen ja osallisuuden mahdollistaminen Tavoittaa alueen omaishoitajat omaishoidon eri taitekohdissa Tunnistaa ja tavoittaa omaishoitotilanteet mahdollisimman varhain, ennen perheen arjen kriisiytymistä. lisätä omaishoitajien osallisuutta (omaishoitajien erityisryhmät) kannustaa ja tukea omaishoitajaa aktiiviseen toimijuuteen Omaishoitoa koskevan tietoisuuden kasvattaminen Omaishoitotietouden ja osaamisen lisääminen alueella (omaishoitajat, lähiverkosto, ammattihenkilöt) lisätä omaishoitajan valmiuksia toimia omaishoitotilanteessa Omaishoidon tunnetuksi tekeminen

19

Oiva-hankepoliklinikka 23.4.2014

Oiva-hankepoliklinikka 23.4.2014 Oiva-hankepoliklinikka 23.4.2014 Oiva-hankepoli 23.4.2014 10.00 Aamukahvi 10.30 Tervetuloa Oiva-hankepoliklinikalle Merja Purhonen, järjestöpäällikkö, Omaishoitajat ja läheiset -liitto ry 10.45 OmaisOiva

Lisätiedot

OmaisOiva-toiminta Kristiina Mustakallio, toiminnanjohtaja

OmaisOiva-toiminta Kristiina Mustakallio, toiminnanjohtaja OmaisOiva-toiminta 2017 Kristiina Mustakallio, toiminnanjohtaja Toiminta-alue ja yhteistyöverkosto Toiminta-alue: Espoon ja Kauniainen Länsi-Uudenmaan suurimmat kunnat: Kirkkonummi, Raasepori, Inkoo, Hanko

Lisätiedot

Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen. Birgitta Bakker

Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen. Birgitta Bakker Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen Birgitta Bakker 19.11.2018 KANTO-hanke 2018-2021 Omakotisäätiö hallinnoi Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen STEAN:n

Lisätiedot

HYVÄT KÄYTÄNNÖT TOIMIJUUTTA VAHVISTAMASSA

HYVÄT KÄYTÄNNÖT TOIMIJUUTTA VAHVISTAMASSA MIELELLÄÄN-SEMINAARI 7.10.2015 Puistotorni, Tampere HYVÄT KÄYTÄNNÖT TOIMIJUUTTA VAHVISTAMASSA Jyrki Jyrkämä Professori (emeritus) Sosiaaligerontologia, sosiologia jyrki.jyrkama@jyu.fi TEEMAT Käytännöt

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry:n strategia ja pitkän tähtäimen suunnitelma 2011-2015 (PTS päivitetty 4.6.2013)

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry:n strategia ja pitkän tähtäimen suunnitelma 2011-2015 (PTS päivitetty 4.6.2013) :n strategia ja pitkän tähtäimen suunnitelma 2011-2015 (PTS päivitetty 4.6.2013) Sisällysluettelo Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry 2 Strategiatyö Omaishoitajat ja Läheiset liitossa Toiminta-ajatus Toimintaa

Lisätiedot

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU KYKYVIISARIkeskeiset käsitteet KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU www.ttl.fi 2 Mitä työkyky on? Työkyky rakentuu

Lisätiedot

OVET -VALMENNUS MIELENTERVEYSOMAISILLE

OVET -VALMENNUS MIELENTERVEYSOMAISILLE OVET -VALMENNUS MIELENTERVEYSOMAISILLE TIINA SILVONEN JÄRVISEUDUN OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET RY / OMAISOIVA TEIJA MATALAMÄKI FINFAMI ETELÄ-POHJANMAA RY 16.4.2019 FINFAMI ETELÄ-POHJANMAA RY Yksi Suomen

Lisätiedot

Toimintakyky. Toimiva kotihoito Lappiin , Heikki Alatalo

Toimintakyky. Toimiva kotihoito Lappiin , Heikki Alatalo Toimintakyky Toimiva kotihoito Lappiin 10.4.2018, 19.4.2018 Mitä toimintakyky on? Mitä ajatuksia toimintakyky käsite herättää? Mitä toimintakyky on? Toimintakyky tarkoittaa ihmisen fyysisiä, psyykkisiä

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry:n juhlaseminaari Kuopio Sandra Gehring

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry:n juhlaseminaari Kuopio Sandra Gehring :n juhlaseminaari Kuopio 23.11. 2011 Sandra Gehring Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry Terveydenhuollon ohjauksessa etusijalla on sairaus, vammaisuus ja kuntoutuminen.

Lisätiedot

Yhteisvoimin kotona hanke. Kaija Virjonen TtM 2/3 Tutun ammattikorkeakoulu Oy

Yhteisvoimin kotona hanke. Kaija Virjonen TtM 2/3 Tutun ammattikorkeakoulu Oy Yhteisvoimin kotona hanke Kaija Virjonen TtM 2/3 Tutun ammattikorkeakoulu Oy Päivän teemat Asiakkaan voimavaralähtöisyyden, osallisuuden ja toimijuuden näkökulma palveluiden suunnittelussa, toteutuksessa

Lisätiedot

OPASTAVA hanke Omaishoitajat palveluiden asiantuntijoina, suunnittelijoina ja tasavertaisina vaikuttajina 2012 2016

OPASTAVA hanke Omaishoitajat palveluiden asiantuntijoina, suunnittelijoina ja tasavertaisina vaikuttajina 2012 2016 Närståendevårdare och Vänner Förbundet rf OPASTAVA hanke Omaishoitajat palveluiden asiantuntijoina, suunnittelijoina ja tasavertaisina vaikuttajina 2012 2016 Merja Kaivolainen, koulutus- ja kehittämispäällikkö

Lisätiedot

Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa

Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa Sara Haimi-Liikkanen /Kehittämiskoordinaattori Tarja Viitikko / Projektikoordinaattori KASTE / Kotona kokonainen elämä / Etelä-Kymenlaakson

Lisätiedot

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla.

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. VISIO Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. MISSIO (TOIMINTA-AJATUS) Nuorten Suomi on palvelujärjestö, joka edistää nuorten toimijuutta

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry. Yhdistyksen hallitus. Toiminnanjohtaja

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry. Yhdistyksen hallitus. Toiminnanjohtaja Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset Ry Yhdistyksen hallitus OMA Hoivapalvelu Oy:n hallitus Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

Iäkkäiden ja muistisairaiden arjen turvallisuus - Osallistava Turvallisuus Erityisryhmille

Iäkkäiden ja muistisairaiden arjen turvallisuus - Osallistava Turvallisuus Erityisryhmille Iäkkäiden ja muistisairaiden arjen turvallisuus - Osallistava Turvallisuus Erityisryhmille Tarja Ojala Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Pelastusopiston tutkijatapaaminen 2018 Kuopio 11.6.2018 Tutkimuksen

Lisätiedot

OLETKO YKSI MEISTÄ? KUULUTKO JOUKKOOMME?

OLETKO YKSI MEISTÄ? KUULUTKO JOUKKOOMME? OLETKO YKSI MEISTÄ? KUULUTKO JOUKKOOMME? Läheiseni on sairastunut, tulevaisuus huolestuttaa minua, mistä saisin tietoa? Tuetko ja avustatko läheistäsi arjessa? Ethän jää pohtimaan asioita yksin, vaan tule

Lisätiedot

Lakeuden Omaishoitajat ry YHDESSÄ TEHDEN AJOISSA OMAISHOITAJAN TUKENA PROJEKTI (2009-2011)

Lakeuden Omaishoitajat ry YHDESSÄ TEHDEN AJOISSA OMAISHOITAJAN TUKENA PROJEKTI (2009-2011) YHDESSÄ TEHDEN AJOISSA OMAISHOITAJAN TUKENA PROJEKTI (2009-2011) OMAISHOITAJA - RESURSSI VAI YHTEISTYÖKUMPPANI? Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa - kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Ajankohtaiset asiat Kevään verkoston päivämäärät: 16.1. klo 13-14.30 Kotikuntoutus: tehtävänkuvat ym. 13.2. klo 13-15 Kotihoidon yhteinen

Lisätiedot

OSALLISTUMISESTA OSALLISUUTEEN JA TIEDOSTA TOIMIJUUTEEN

OSALLISTUMISESTA OSALLISUUTEEN JA TIEDOSTA TOIMIJUUTEEN OSALLISTUMISESTA OSALLISUUTEEN JA TIEDOSTA TOIMIJUUTEEN Professori Lasse Lipponen Helsingin yliopisto Opettajankoulutuslaitos lasse.lipponen@helsinki.fi Kasvattaako päiväkoti lapsia aloitteelliseen ja

Lisätiedot

Näkökulmia omaishoitajuuteen omaishoidon moninaisuus. Kaksin et ole yksin seminaari, Kivitippu

Näkökulmia omaishoitajuuteen omaishoidon moninaisuus. Kaksin et ole yksin seminaari, Kivitippu Näkökulmia omaishoitajuuteen omaishoidon moninaisuus Kaksin et ole yksin seminaari, Kivitippu 18.10.2011 Omaishoito osana perheen elämää Elämä muuttuu? omaishoito voi tulla elämään erilaisissa elämänvaiheissa

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset - Liitto ry

Omaishoitajat ja Läheiset - Liitto ry Omaishoitajat ja Läheiset - Liitto ry VAIKUTA KUNNALLISVAALEISSA Kunnallisvaalimateriaali omaishoidosta paikallisyhdistyksille ja puolueiden ehdokkaille Kunnallisvaalit 28.10.2012 ennakkoäänestys kotimaassa

Lisätiedot

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea?

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Maarit Mykkänen, Savon Vammaisasuntosäätiö Kehitysvammaliiton opintopäivät 2015 Tuetusti päätöksentekoon -projekti Projektin toiminta-aika: 2011-31.7.2015

Lisätiedot

Asiakkaan toimijuus ja osallisuus kuntoutuksessa Avauspuheenvuoro Kristiina Härkäpää, Lapin yliopisto

Asiakkaan toimijuus ja osallisuus kuntoutuksessa Avauspuheenvuoro Kristiina Härkäpää, Lapin yliopisto Asiakkaan toimijuuden ja osallisuuden tukeminen Lapin yliopisto 20.-21.4.2015 Asiakkaan toimijuus ja osallisuus kuntoutuksessa Avauspuheenvuoro Toimijuuden käsite Toimijuus: ihminen rakentaa elämänkulkuaan

Lisätiedot

Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja

Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja 12.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen fyysisen,

Lisätiedot

Sivu 1/5 OMAISHOIDON HOITO- JA PALVELUSUUNNITELMA Päivämäärä Hoidettavan nimi Ulla Ahkera Hoidettavan henkilötunnus 111111-1111 Hoidettavan osoite Ahertajantie 6 912121 Kuusioja Hoidettavan puhelinnumero

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 19.5.2017 1 Mitä muutosagentti tekee? Alueellisen iäkkäiden yhteen sovitetun palvelukokonaisuuden rakentaminen ja juurruttaminen

Lisätiedot

, Onneksi on omaishoitaja. Mistä voimia arkeen?

, Onneksi on omaishoitaja. Mistä voimia arkeen? 17.4.2012, Onneksi on omaishoitaja Mistä voimia arkeen? Teemat joita käsittelen Voimia vapaa-ajasta Voimia itsestä Voimia läheisistä Luvan antaminen itselle Omaishoitajan hyvinvointi Omaishoitajan on tärkeää

Lisätiedot

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka on kuuden lapsi- ja perhejärjestön (Ensi- ja turvakotien liitto, Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto,

Lisätiedot

Satakunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry 2015. 15.9.2015 Pirkko Granö

Satakunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry 2015. 15.9.2015 Pirkko Granö Satakunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry 2015 15.9.2015 Pirkko Granö Postinhakija Omaishoidon monet kasvot Maailmassa on vain neljänlaisia ihmisiä: heitä, jotka ovat olleet omaishoitajia; heitä, jotka ovat

Lisätiedot

Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja

Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja 2.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

GeroMetro vanhustyön kehittämisverkosto pääkaupunkiseudulla Koulutusta, kehittämistä ja tutkimusta

GeroMetro vanhustyön kehittämisverkosto pääkaupunkiseudulla Koulutusta, kehittämistä ja tutkimusta GeroMetro vanhustyön kehittämisverkosto pääkaupunkiseudulla Koulutusta, kehittämistä ja tutkimusta 1 Unelma hyvinvoivasta ikäihmisestä Yhdessä jakaen ikäihmisen hyväksi! 2 Mikä on GeroMetro? Pääkaupunkiseudun

Lisätiedot

Nuorentuuko omaishoito?

Nuorentuuko omaishoito? Nuorentuuko omaishoito? Tietty - Tie takaisin työelämään hanke Omaishoidon maakuntapäivä, 26.11.2018, Joensuu Hankkeen perusinfo Rahoitus: Joensuun KAKE2.0 hanke, TIETTY Osahanke, Pikku KAKE Hallinnoi:

Lisätiedot

LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ

LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ- PROSESSI HYVINVOINTI JA SEN JOHTAMINEN MUODOSTUVAN MAAKUNNAN HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET LAPE

Lisätiedot

LAMPPU kumppanuushanke Pieksämäen Omaishoitajat ry Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry

LAMPPU kumppanuushanke Pieksämäen Omaishoitajat ry Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry LAMPPU kumppanuushanke 2012-2015 Pieksämäen Omaishoitajat ry Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry TAUSTA JA TARVE Työssäkäyvät omaishoitajat antavat kaksinkertaisen panoksen yhteiskunnalle Läheisensä

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016 Raahe 3.3.2016 Laura Rahikkala liikunnanopettaja OPS 2016 HAASTE MAHDOLLISUUS HYPPY JOHONKIN UUTEEN OPS UUDISTUKSEN KESKEISIÄ LÄHTÖKOHTIA PEDAGOGINEN UUDISTUS -> Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan,

Lisätiedot

Lapsen arki arvoon! Salla Sipari

Lapsen arki arvoon! Salla Sipari Lapsen arki arvoon! Salla Sipari 13.3.2013 Tulokulmia dialogiin Lapsen oppiminen Kasvatusta ja kuntoutusta yhdessä Kuntouttava arki arki kuntouttavaksi Kehittäjäkumppanuus 13.3.2013 Salla Sipari 2 Miksi

Lisätiedot

HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ. Tuomo Lukkari

HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ. Tuomo Lukkari HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ Tuomo Lukkari 8.5.2019 HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ KEHITTÄMISEN PERUSAJATUS Hyvinvointia voidaan vaikuttavimmin tukea siellä missä lapset ja perheet elävät arkeaan. Sen vuoksi kasvuympäristöissä

Lisätiedot

Uudelle polulle. Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry Närståendevårdare och Vänner Förbundet rf

Uudelle polulle. Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry Närståendevårdare och Vänner Förbundet rf Uudelle polulle Omaishoitajako. Kuka hän on? Mitä hän tekee? Hän nostaa, kantaa, pesee, pukee, syöttää, juottaa. Touhuaa päivät, valvoo yöt. Hän itkee, rukoilee, nauraa, laulaa. Hän väsyy tiuskii, komentaa.

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry. Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu. Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry. Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu. Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry Yhdistyksen hallitus Toiminnankoordinaattori OMA Hoivapalvelu Oy:n

Lisätiedot

Koti on POP "Kotihoito uudistuu - Miksi? Ketä varten? Satu Kangas ja Reetta Hjelm

Koti on POP Kotihoito uudistuu - Miksi? Ketä varten? Satu Kangas ja Reetta Hjelm Koti on POP "Kotihoito uudistuu - Miksi? Ketä varten? 13.11.2018 Satu Kangas ja Reetta Hjelm KOTIHOITO KEHITTYY MIKSI? 2 JOTAIN ON TEHTY, JOTTA UUTISKYNNYS YLITTYY? MUTTA MITÄ MUUTA? Shokeeraavat kotikuolemauutiset

Lisätiedot

Mitä paikallisyhdistykset ja omaishoitajat odottavat tulevaisuudelta. Annikki Pursiainen, pj Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry 30.8.

Mitä paikallisyhdistykset ja omaishoitajat odottavat tulevaisuudelta. Annikki Pursiainen, pj Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry 30.8. Mitä paikallisyhdistykset ja omaishoitajat odottavat tulevaisuudelta Annikki Pursiainen, pj Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry 30.8.2013 Etelä-savolaisten toiveiden tynnyrissä Tulevaisuuden odotuksia

Lisätiedot

IKÄIHMISET YHTEISKUNNASSA: kohti arjen osallisuutta

IKÄIHMISET YHTEISKUNNASSA: kohti arjen osallisuutta AIJJOOS-HANKE Päätösseminaari 21.11.2012 IKÄIHMISET YHTEISKUNNASSA: kohti arjen osallisuutta Jyrki Jyrkämä Sosiaaligerontologia, sosiologia Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos Jyväskylän yliopisto

Lisätiedot

Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin

Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin Hyvää Ikää Kaikille seminaari Seinäjoella 18.9.2014 Marjut Mäki-Torkko Vammaispalvelujen johtaja, KM Mitä ajattelet ja sanot minusta Sitä luulet minusta Sinä olet

Lisätiedot

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN Tähän vihkoon on koottu kysymyksiä, jotka auttavat sinua miettimään omaa vointiasi. Vihkon kysymykset auttavat sinua myös miettimään, millaista apua

Lisätiedot

LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ

LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ VIITEKEHYS POHJOIS-POHJANMAALLA Lasten ja perheiden palvelujen kokonaisuudistus Varhaiskasvatus ja koulu keskiössä mutta

Lisätiedot

Arki vastaanottokeskuksessa sosiaalipedagogiikan tutkimuskohteena

Arki vastaanottokeskuksessa sosiaalipedagogiikan tutkimuskohteena Arki vastaanottokeskuksessa sosiaalipedagogiikan tutkimuskohteena Sosiaalipedagogiikan päivät, Mikkeli 7.4.2017 Elina Nivala, Sanna Ryynänen & Päivikki Rapo Taustaa Elämä tauolla? Turvapaikanhakijoiden

Lisätiedot

Henkilökohtainen budjetointi Mitä se on?

Henkilökohtainen budjetointi Mitä se on? Henkilökohtainen budjetointi Mitä se on? Vammaispalvelujen asiakasraati 18.9.2014 Oma tupa, oma lupa kotona asuvan ikääntyvän itsemääräämisoikeuden tukeminen palveluilla HENKILÖKOHTAINEN BUDJETOINTI OMA

Lisätiedot

Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen. Birgitta Bakker

Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen. Birgitta Bakker Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen Birgitta Bakker 31.1.2019 Kanto-hankkeen tavoitteet Luodaan alueellinen malli ikäihmisten kotona asumisen tukemiseksi Kehitetään

Lisätiedot

Palveluohjaus ja vastuutyöntekijämalli

Palveluohjaus ja vastuutyöntekijämalli Palveluohjaus ja vastuutyöntekijämalli Etelä-Suomen kehittäjäverkoston työpaja 26.5.2015 1 Työpajan alustus Mitä palveluohjaus on? Mitä vastuu asiakkuudesta tarkoittaa? Miten toimitaan monialaisessa työssä

Lisätiedot

Keuruu, Multia ja Petäjävesi elinvoimapaja

Keuruu, Multia ja Petäjävesi elinvoimapaja Keuruu, Multia ja Petäjävesi elinvoimapaja 26.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

Onks pakko, jos ei taho?

Onks pakko, jos ei taho? 1(4) Onks pakko, jos ei taho? Millaisia kokemuksia mielenterveyskuntoutujilla on kuntoutumiskodin ryhmätoiminnoista? Voivatko kuntoutujat vaikuttaa ryhmätoimintoihin ja niiden kehittämiseen? Millaista

Lisätiedot

Turun Kaupunkilähetys -projekti a.k.a. The Best Project In The World!

Turun Kaupunkilähetys -projekti a.k.a. The Best Project In The World! Turun Kaupunkilähetys -projekti a.k.a. The Best Project In The World! SENIORIPYSÄKKI Senioripysäkki -toiminta on tarkoitettu eläkeikäisille (60+), jotka ovat kokeneet elämässään muutoksia ja luopumisia

Lisätiedot

MIEPÄ -kuntoutusmalli. Paljon tukea tarvitsevien palveluprosessit ja rakenteet Pohjois-Suomessa seminaari Amira Bushnaief

MIEPÄ -kuntoutusmalli. Paljon tukea tarvitsevien palveluprosessit ja rakenteet Pohjois-Suomessa seminaari Amira Bushnaief MIEPÄ -kuntoutusmalli Paljon tukea tarvitsevien palveluprosessit ja rakenteet Pohjois-Suomessa seminaari 15.1.2014 Amira Bushnaief MIEPÄ RAY:n rahoittama kehityshanke vuosina 2003-2010 Oulun kaupungin

Lisätiedot

Kertausta aivovammojen oireista

Kertausta aivovammojen oireista Toiminta takkuaa, auttaako terapia? Toimintaterapeutti Kari Löytönen 16.4.2013 Kertausta aivovammojen oireista (Tenovuon, Raukolan ja Ketolan luennot) Aivovamman tyypillinen oirekokonaisuus Poikkeava väsyvyys,

Lisätiedot

Ovet -omaishoitajavalmennus

Ovet -omaishoitajavalmennus Ovet -omaishoitajavalmennus Näin homma toimii -seminaari 27.11. Rovaniemi Sirkka Nissi-Onnela, aluevastaava Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry on Raha-automaattiyhdistyksen

Lisätiedot

Ikäihmisten mielenterveysongelmien ennaltaehkäisy ja psyykkisen hyvinvoinnin edistäminen

Ikäihmisten mielenterveysongelmien ennaltaehkäisy ja psyykkisen hyvinvoinnin edistäminen Ikäihmisten mielenterveysongelmien ennaltaehkäisy ja psyykkisen hyvinvoinnin edistäminen Miten järjestöjen kehittämiä hyviä käytäntöjä voidaan edistää? Marja Saarenheimo FT, Vanhempi tutkija Vanhustyön

Lisätiedot

Liikkuva Tuki. Miksi jotkut ihmiset asuvat tehostetussa palveluasumisessa ja samassa tilanteessa olevat toiset ihmiset asuvat ja pärjäävät kotonaan?

Liikkuva Tuki. Miksi jotkut ihmiset asuvat tehostetussa palveluasumisessa ja samassa tilanteessa olevat toiset ihmiset asuvat ja pärjäävät kotonaan? Liikkuva Tuki Miksi jotkut ihmiset asuvat tehostetussa palveluasumisessa ja samassa tilanteessa olevat toiset ihmiset asuvat ja pärjäävät kotonaan? Matti Järvinen Porin perusturva Psykososiaalisten palvelujen

Lisätiedot

Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Tallink Silja, 11.5.2017 Anne Taulu, Ylitarkastaja, FT, TtM, sh Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen Lounais-Suomen aluehallintovirasto 1 Hyvinvoinnin

Lisätiedot

IKÄIHMISET JA TOIMIJUUS

IKÄIHMISET JA TOIMIJUUS IKÄIHMISEN VIREÄ HUOMINEN Oulu 18.4.2013 IKÄIHMISET JA TOIMIJUUS Jyrki Jyrkämä Sosiologia, sosiaaligerontologia, Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos Jyväskylän yliopisto jyrki.jyrkama@yu.fi LYHYT

Lisätiedot

POKAT Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma

POKAT Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma POKAT 2014 Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma 2011-2014 Toimintalinjat: 1. Kilpailukykyiset elinkeinot ja yritystoiminta 2. Menestys viriää osaamisesta 3. Hyvinvoiva ja turvallinen maakunta 4. Puitteet houkutteleviksi

Lisätiedot

Ovet. Omaishoitajavalmennus. Keinoja omaishoitajan tukemiseksi. Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry www.omaishoitajat.fi

Ovet. Omaishoitajavalmennus. Keinoja omaishoitajan tukemiseksi. Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry www.omaishoitajat.fi Ovet Omaishoitajavalmennus Keinoja omaishoitajan tukemiseksi Minäkö omaishoitaja? Omaishoitotilanteen varhainen tunnistaminen on hoitajan ja hoidettavan etu: antaa omaiselle mahdollisuuden jäsentää tilannetta,

Lisätiedot

18.4. Tampere, 19.4. Kuopio, 24.4. Helsinki ja 26.4. Ylikiiminki

18.4. Tampere, 19.4. Kuopio, 24.4. Helsinki ja 26.4. Ylikiiminki 18.4. Tampere, 19.4. Kuopio, 24.4. Helsinki ja 26.4. Ylikiiminki Liiton ja yhdistyksien sääntöjen tarkastelua / Aluetyö AlueAvaimet: 18.4. Tampere, 19.4. Kuopio, 24.4. Helsinki ja 26.4. Ylikiiminki Liiton

Lisätiedot

LUPA LIIKKUA PARASTA TÄSTÄ TYÖKALUJA ITSELLESI!

LUPA LIIKKUA PARASTA TÄSTÄ TYÖKALUJA ITSELLESI! LUPA LIIKKUA PARASTA TÄSTÄ TYÖKALUJA ITSELLESI! 1. Työyhteisön osaamisen johtamiseen 2. Lasten liikunnan lisäämiseen toimintayksikössä 3. Työhyvinvoinnin parantamiseen 4. Henkilökunnan ammatillisuuden

Lisätiedot

Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja

Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja 9.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

Opastava-hanke Virpi Vepsäläinen Projektikoordinaattori, Omaishoitajat ja läheiset liitto ry

Opastava-hanke Virpi Vepsäläinen Projektikoordinaattori, Omaishoitajat ja läheiset liitto ry Opastava-hanke 23.4.2013 Virpi Vepsäläinen Projektikoordinaattori, Omaishoitajat ja läheiset liitto ry OPASTAVA-hanke pähkinänkuoressa Omaishoitajat ja läheiset -liiton ja Mielenterveysomaisten keskusliitto

Lisätiedot

T Y Ö PA J AT N Ä Y T T Ö Y M P Ä R I S T Ö N Ä. 9/14/2018 Maija Schellhammer-Tuominen 1

T Y Ö PA J AT N Ä Y T T Ö Y M P Ä R I S T Ö N Ä. 9/14/2018 Maija Schellhammer-Tuominen 1 T Y Ö PA J AT N Ä Y T T Ö Y M P Ä R I S T Ö N Ä 9/14/2018 Maija Schellhammer-Tuominen 1 VALMENNUSYHDISTYS RY Valtakunnallinen järjestö, joka työskentelee osaamisen, työllisyyden, hyvinvoinnin ja osallisuuden

Lisätiedot

Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille Hyväksytty sivistyslautakunnassa

Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille Hyväksytty sivistyslautakunnassa Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille 2015-2020 Hyväksytty sivistyslautakunnassa 23.9.2015 Kaarinan strategia Visio Maailma muuttuu Kaarina toimii! Toiminta-ajatus Järjestämme

Lisätiedot

Omaishoito ja päihteet -seminaari

Omaishoito ja päihteet -seminaari Omaishoito ja päihteet -seminaari 16.1.2018 Omaishoitajaliitto on olemassa, jotta omaishoitoperheen asema paranee on omaishoitajia, heidän läheisiään, paikallisyhdistyksiä ja kansalaisia varten Perustettu

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry:n seminaari pidämme puolta pidämme huolta

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry:n seminaari pidämme puolta pidämme huolta 15.15 palautekeskustelu Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry:n seminaari pidämme puolta pidämme huolta 11.00 Tilaisuuden avaus ja ajankohtaista Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry 11.15 Puhtia hyvästä itsetunnosta

Lisätiedot

Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi

Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta 23.09.2014 1 Nuorisotakuu osana nuorisotoimea 1. Nuorten työpajatoiminta 2. Etsivä nuorisotyö 3. Monialainen yhteistyö 2 1. Nuorten työpajat Nuorten työpajoilla

Lisätiedot

TYÖHÖNVALMENNUS ASIAKASPROSESSINA

TYÖHÖNVALMENNUS ASIAKASPROSESSINA TYÖHÖNVALMENNUS ASIAKASPROSESSINA TYÖHÖNVALMENNUKSEN LÄHTÖTILANNE Elämänmittainen työ-, opiskelu- ja toimintakyky Työkykyisyys, työelämävalmiudet Omat havainnot, ajatukset ASIAKAS Toimintakyky arjessa

Lisätiedot

Lean Leadership -valmennusohjelma

Lean Leadership -valmennusohjelma Lean Leadership -valmennusohjelma Näkökulmia johtajuuteen Tule kehittämään ja kehittymään! Valmennuksen tavoitteet Arjen kehittäminen: yksinkertaisilla kehitystoimenpiteillä merkittäviä parannuksia Henkilöstö

Lisätiedot

Johtamalla muutokseen Opetusalan johtamisen foorumi 5.6.2014. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus

Johtamalla muutokseen Opetusalan johtamisen foorumi 5.6.2014. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Johtamalla muutokseen Opetusalan johtamisen foorumi 5.6.2014 Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Johtamisen haasteita Oppimistulosten heikkeneminen Valtion talouden tasapainottaminen, julkisten menojen

Lisätiedot

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA 2015-2016

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA 2015-2016 kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA 2015-2016 Ammattiosaajan työkykypassilla vahvistat työkykyäsi Lisää ensimmäinen luettelomerkki tähän Lisää toinen luettelomerkki tähän Lisää kolmas luettelomerkki tähän https://vimeo.com/57925261

Lisätiedot

Opinnäytetyöhankkeen työseminaarin avauspuhe 20.4.2006 Stadiassa Hoitotyön koulutusjohtaja Elina Eriksson

Opinnäytetyöhankkeen työseminaarin avauspuhe 20.4.2006 Stadiassa Hoitotyön koulutusjohtaja Elina Eriksson 1 Opinnäytetyöhankkeen työseminaarin avauspuhe 20.4.2006 Stadiassa Hoitotyön koulutusjohtaja Elina Eriksson Arvoisa ohjausryhmän puheenjohtaja rehtori Lauri Lantto, hyvä työseminaarin puheenjohtaja suomen

Lisätiedot

Johtaminen työryhmän I kokous. Maanantaina klo 13-15

Johtaminen työryhmän I kokous. Maanantaina klo 13-15 Johtaminen työryhmän I kokous Maanantaina 9.9.2013 klo 13-15 Hankkeen rooli Hankekunnan rooli Sitoutuminen työskentelyyn Tiedon välittäminen omassa organisaatiossa Oman nykytilan analysointi ja kuvaaminen

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma Pyhäjärven kaupunki Sivistyspalvelut Varhaiskasvatus

Varhaiskasvatussuunnitelma Pyhäjärven kaupunki Sivistyspalvelut Varhaiskasvatus Varhaiskasvatussuunnitelma 1.8.2017 Pyhäjärven kaupunki Sivistyspalvelut Varhaiskasvatus Varhaiskasvatus tukee lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista ja edistää lapsen ja hänen perheensä hyvinvointia Pyhäjärven

Lisätiedot

KUNTOUTUSOHJAAJA OMAISHOITOPERHEEN TUKENA. Varhainen havaitseminen ja tukeminen

KUNTOUTUSOHJAAJA OMAISHOITOPERHEEN TUKENA. Varhainen havaitseminen ja tukeminen KUNTOUTUSOHJAAJA OMAISHOITOPERHEEN TUKENA Varhainen havaitseminen ja tukeminen Ihminen tarvitsee toista» Mutta me pohojalaaset... OMAISHOIDON TUKEMISEN ALKUTAIVAL v. 2009 alkoi "Yhdessä tehden- Ajoissa

Lisätiedot

Yhteisvoimin kotona- ja Pois syrjästä Kaste hankkeet Satakunnan alueella. Hanketoiminnan päällikkö Mari Niemi

Yhteisvoimin kotona- ja Pois syrjästä Kaste hankkeet Satakunnan alueella. Hanketoiminnan päällikkö Mari Niemi Yhteisvoimin kotona- ja Pois syrjästä Kaste hankkeet Satakunnan alueella Hanketoiminnan päällikkö Mari Niemi Yhteisvoimin kotona Ikääntyneiden kotiin annettavien palveluiden ja kuntoutuksen kehittäminen

Lisätiedot

Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja

Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja 14.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

Osallisuuden tiellä. Tietoa ja hyviä käytäntöjä Aluetreffikiertue 2018

Osallisuuden tiellä. Tietoa ja hyviä käytäntöjä Aluetreffikiertue 2018 Osallisuuden tiellä Tietoa ja hyviä käytäntöjä Aluetreffikiertue 2018 Yhdessä yhdenvertaisuutta! Miksi puhumme osallisuudesta Aluetreffeillä 2018? Strategiakauden keskeisimmät tavoitteet ja keinot on koottu

Lisätiedot

Sisäinen hanke/suunnitelma

Sisäinen hanke/suunnitelma Sisäinen hanke/suunnitelma 10.2.2015 Kansallisen omaishoidon kehittämisohjelman tavoitteena mm. ennaltaehkäisevän ja kuntouttavan toiminnan vahvistaminen, kotona asuminen mahdollisimman pitkään. Ohjelman

Lisätiedot

Liittopäivät Piristystä ja jaksamista paikallisesta yhteistyöstä Annamaria Marttila, Jaana Vähänikkilä & Anna-Mari Bruns

Liittopäivät Piristystä ja jaksamista paikallisesta yhteistyöstä Annamaria Marttila, Jaana Vähänikkilä & Anna-Mari Bruns Liittopäivät Piristystä ja jaksamista paikallisesta yhteistyöstä 23.10.2015 Annamaria Marttila, Jaana Vähänikkilä & Anna-Mari Bruns Ajatuksia herättämään Ole se muutos, jonka haluat maailmassa nähdä (Mahatma

Lisätiedot

Emma & Elias -avustusohjelma. Järjestöjen lasten suojelun maajoukkue

Emma & Elias -avustusohjelma. Järjestöjen lasten suojelun maajoukkue Emma & Elias -avustusohjelma Järjestöjen lasten suojelun maajoukkue Yksi ohjelma, monta tarkoitusta Järjestöjen tekemään hyvää työtä esiin Ray:n aseman tukeminen Tulosten ja vaikutusten vahvistaminen Lapsen

Lisätiedot

TERVEYSHYÖTYMALLI SOSIAALITYÖN VIITEKEHYKSESSÄ (Hämäläinen Juha ja Väisänen Raija, 2011)

TERVEYSHYÖTYMALLI SOSIAALITYÖN VIITEKEHYKSESSÄ (Hämäläinen Juha ja Väisänen Raija, 2011) TERVEYSHYÖTYMALLI SOSIAALITYÖN VIITEKEHYKSESSÄ (Hämäläinen Juha ja Väisänen Raija, 2011) - Artikkelin esittely 5.10.2011 PaKaste-seminaari, Rovaniemi Terho Pekkala TERVEYSHYÖTYMALLI Chronic Care Model,

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 30.9.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot

Perhehoito hoivaa, huolenpitoa ja erityistä tukea. Kehittämispäällikkö Maria Kuukkanen, Perhehoitoliitto ry

Perhehoito hoivaa, huolenpitoa ja erityistä tukea. Kehittämispäällikkö Maria Kuukkanen, Perhehoitoliitto ry Perhehoito hoivaa, huolenpitoa ja erityistä tukea Kehittämispäällikkö Maria Kuukkanen, Perhehoitoliitto ry Mitä perhehoito on? Perhehoitolaki 1.4.2015 Ympäri- tai osavuorokautisen hoivan ja muun huolenpidon

Lisätiedot

Osallisuus, osallistuminen ja yhteisöllisyys: hankkeita, projekteja vai arkista elämää?

Osallisuus, osallistuminen ja yhteisöllisyys: hankkeita, projekteja vai arkista elämää? Lasten marginalisoitumisen ehkäisy paikkalähtöisen osallistumisen keinoin (SA134949) Lasten ja nuorten marginalisaatioriskin hallinta varhaisen tunnistamisen avulla (SA264436) OSATUTKIMUS II: Lasten ja

Lisätiedot

Eloisa ikä ohjelman koordinaatio Ohjelman käynnistysseminaari 23.3.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Ohjelmakoordinaattori Katja Helo

Eloisa ikä ohjelman koordinaatio Ohjelman käynnistysseminaari 23.3.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Ohjelmakoordinaattori Katja Helo Eloisa ikä ohjelman koordinaatio Ohjelman käynnistysseminaari 23.3.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Ohjelmakoordinaattori Katja Helo etunimi.sukunimi@vtkl.fi Esityksen sisältö Koordinaatiossa tapahtunutta

Lisätiedot

Asiantuntijuuden siirtäminen mobiiliviestityöskentelyyn

Asiantuntijuuden siirtäminen mobiiliviestityöskentelyyn Asiantuntijuuden siirtäminen mobiiliviestityöskentelyyn Ota Digisti asiantuntijapäivät 1.-2.11.2017 Keskiviikko: Hyvinvointia mobiilisti Eija Sevón ja Jaana Mäkelä 14.11.2017 Mitä on toimijuus? Aloitteellisuus

Lisätiedot

SUUNTA-MITTARI NUORILLE VANHEMMILLE Muutoksen arviointi yhdessä Kykyviisari Abilitator työpaja 17.5.2016 TAINA ERA JOHANNA MOILANEN

SUUNTA-MITTARI NUORILLE VANHEMMILLE Muutoksen arviointi yhdessä Kykyviisari Abilitator työpaja 17.5.2016 TAINA ERA JOHANNA MOILANEN SUUNTA-MITTARI NUORILLE VANHEMMILLE Muutoksen arviointi yhdessä Kykyviisari Abilitator työpaja 17.5.2016 TAINA ERA JOHANNA MOILANEN 1 Nuorten vanhempien suunta työuralle-hanke Manner-Suomen ESR-ohjelma,

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen tulevaisuus

Varhaiskasvatuksen tulevaisuus Varhaiskasvatuksen tulevaisuus Kulttuurinen moninaisuus ja palvelut Työelämän muutokset ja palvelut Rahalliset tuet, palvelut Kenen tuottamat palvelut (julkinen, yksityinen) Lasten, vanhempien ja ammattilaisten

Lisätiedot

Kansalaistoiminta setlementtityössä - osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen

Kansalaistoiminta setlementtityössä - osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen Kansalaistoiminta setlementtityössä - osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen Valtakunnallinen vertaistoiminnan koulutus 1 Mona Särkelä-Kukko 18.10.2013 1 Sisältö 1. Osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen

Lisätiedot

Verkostoitumisen mahdollisuudet pienlapsiperheen elämässä. ohjelmajohtaja, psykologi Marie Rautava

Verkostoitumisen mahdollisuudet pienlapsiperheen elämässä. ohjelmajohtaja, psykologi Marie Rautava Verkostoitumisen mahdollisuudet pienlapsiperheen elämässä ohjelmajohtaja, psykologi Marie Rautava Sosiaaliset verkostot ja vertaistuki q Sosiaaliset verkostot tukevat pienlapsiperheen hyvinvointia q Vertaistuen

Lisätiedot

Yhdistyksen tuki omaishoitajille

Yhdistyksen tuki omaishoitajille Salon seudun omaiset ja läheiset ry Yhdistyksen tuki omaishoitajille Omaishoitajien laki-ilta 26.2.2013 Kaupungintalo, Valtuustosali Seija Hyvärinen Toiminnan tavoitteet 1 Toiminnalla edistetään kotona

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry. Brändityöryhmä

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry. Brändityöryhmä Brändityöryhmä Kaarina Johansson, liiton varapj., pj. Merja Salanko-Vuorela, toiminnanjohtaja Merja Kaivolainen, koulutus- ja kehittämispäällikkö Marianne Lind, liiton hallituksen jäsen, Hiidenseudun Omaish.

Lisätiedot

Espoon Avoimen osallisuuden malli

Espoon Avoimen osallisuuden malli Espoon Avoimen osallisuuden malli Avoimen osallisuuden malli - mistä on kysymys? Kaupunkien kilpailukyky perustuu yhä tiiviimpään kumppanuuteen sekä alueen toimijoiden että muiden kaupunkien välillä.

Lisätiedot

Yhteinen Polku hanke 2009-13

Yhteinen Polku hanke 2009-13 Yhteinen Polku hanke 2009-13 Omaishoitoperheen varhaisen tunnistamisen ja tukemisen malli Joensuun seudulle Loppuseminaari 25.11.2013 Joensuu Seija Ollaranta, projektipäällikkö Joensuunseudun Omaishoitajat

Lisätiedot

Omaiset mukana palvelujen suunnittelussa, kehittämisessä ja arvioinnissa

Omaiset mukana palvelujen suunnittelussa, kehittämisessä ja arvioinnissa Omaiset mukana palvelujen suunnittelussa, kehittämisessä ja arvioinnissa 2.11.2015 Marjo Lehtinen, projektisuunnittelija, Omaishoitajat ja läheiset liitto ry Opastava-hanke Omaishoitajat ja läheiset liitto

Lisätiedot

Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä

Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä Seinäjoki 5.4.2011 Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Omaishoitajat ja Läheiset Liitto 14.4.2011 Omaishoito

Lisätiedot