Impulsseja. Kotihoitoloukku? Kesäkuu Saija Kalenius ja Esa Suominen

Transkriptio

1 Impulsseja Kesäkuu 2012 Saija Kalenius ja Esa Suominen Kotihoitoloukku? Kotihoidontukikeskustelussa vastakkain ovat pohjoismainen, kahden elättäjän malli ja kotiäitiyhteiskunta. Suomessa lapsia hoidetaan kotona pohjoismaisittain huomattavan paljon. Kotihoidontuki lisää valinnanvapautta vain harvoin. Kotihoidontukea käyttävistä vain 4,1 prosenttia on miehiä. Kysymys on sukupuolittunut ja heikentää naisten asemaa työmarkkinoilla. Erityisesti heikoimmassa asemassa olevien, maahanmuuttajien ja vähän koulutettujen, naisten uhkana on loukku, jonka todennäköisyys periytyä sukupolvelta toiselle on korkea. Sen sijaan, että päivähoito vaarantaisi kehityksen, laadukas varhaiskasvatus parantaa lapsen oppimis- ja toimintakykyä, joista lapsi hyötyy myöhemmälläkin iällä. Lisäksi menetetyistä työvuosista aiheutuneet tulonmenetykset ovat suuremmat kuin kuntakohtaisilla lisillä saavutetut säästöt päivähoitokustannuksissa. Päivähoidon riittävät resurssit on varmistettava ja naisten työllisyyteen on panostettava. Työ- ja perhe-elämän yhteensopivuutta on lisättävä mm. mahdollistamalla lyhennetty työpäivä. Miesten osuutta vanhempainvapaiden käytöstä on lisättävä esimerkiksi mallisilla kiintiöillä.

2 Johdanto Suomalaisessa perhepolitiikkaa koskevassa keskustelussa tuskin mikään herättää niin voimakkaita tunteita kuin lasten kotihoidon tuki. Kyseessä on kiistelty ja kansainvälisesti harvinainen etuusmuoto, joka kuitenkin nauttii Suomessa varsin merkittävää poliittista kannatusta. Tämä siitä huolimatta, että sen on monissa tutkimuksissa osoitettu johtavan nimenomaan sitä käyttävien naisten kannalta ongelmallisiin yhteiskunnallisiin tuloksiin. Tämän työpaperin tarkoituksena on arvioida kriittisesti kotihoidon tukea osana pohjoismaista ja suomalaista sosiaaliturvajärjestelmää. Siinä tarkastellaan yleisimpiä väitteitä, joilla kotihoidon tukemista julkisista varoista perustellaan sekä pyritään, tilastojen ja tutkimusten valossa, osoittamaan nykymuotoisen tukijärjestelmän aiheuttamia ongelmia ja seurauksia niin yhteiskunnassa kuin yksilöiden elämässä. Tavoitteena ei ole jatkaa hedelmätöntä vastakkainasettelua kotihoidon ja päivähoidon välillä, vaan etsiä tapoja kehittää edelleen suomalaista lastenhoidon järjestelyä ja turvata jokaiselle lapselle ja perheelle mahdollisimman hyvät eväät elämään. Tähän tavoitteeseen pääseminen edellyttää kuitenkin älyllisesti rehellistä keskustelua ja kriittistä näkökulmaa vallitsevaan tilanteeseen. Yhteinen johtopäätöksemme on, että kotihoidon tukemisella pyrittyihin lopputuloksiin, eli valinnanvapauteen ja perheen kanssa vietetyn ajan lisääntymiseen, päästäisiin myös ilman nykymuotoisen tuen negatiivisia työllisyys- ja tasa-arvovaikutuksia. Avainasemassa on ennen muuta työn ja perhe-elämän parempi ja toimivampi yhdistäminen, joustavammat rakenteet työmarkkinoilla sekä miesten ja naisten välisten eriarvoisuuksien poistaminen työelämässä. 2

3 Käsitteitä ja määritelmiä Lasten päivähoito Alle kouluikäisillä lapsilla on Suomessa vanhempainvapaan jälkeen subjektiivinen oikeus kunnan järjestämään päivähoitoon. Päivähoitopalveluiden järjestäminen sekä yksityisen päivähoidon valvonta on kunnan vastuulla. Vanhemmat voivat valita kunnallisen päivähoitopaikan sijaan Kelan yksityisen hoidon tuen tai alle 3-vuotiaalle lapselle kotihoidon tuen. Kunnallinen päivähoito Kunnalliseen päivähoitoon lasketaan kunnan järjestämä päiväkoti- ja perhepäivähoito sekä ostopalveluina yksityisiltä päiväkodeilta, perhepäivähoitajilta tai yksityisiltä hoitajilta ostetut päivähoitopalvelut. Kotihoidon tuki Kelan maksamaa kotihoidon tukea voi saada perhe, jonka alle kolmevuotiasta lasta hoidetaan kotona. Kotihoidon tukea voidaan maksaa myös muista perheen alle kouluikäisistä lapsista, jotka eivät ole kunnallisessa päivähoidossa. Tukea saadakseen ei vanhempien tarvitse itse hoitaa lasta, vaan hoitaja voi olla joku muu henkilö 1. Vuoden 2011 lopussa kotihoidon tukea maksettiin Kelan tietojen 2 mukaan perheelle. Kotihoidon tuen kuntalisä Useat kunnat Suomessa maksavat kotihoidon tuen lisäksi kunnallista lisää lastaan kotona hoitaville perheille. Vuonna 2010 kaikkiaan 84 kunnassa maksettiin kuntalisää. Tämän lisäksi lisä oli suunnitteilla 12 kunnassa. Keskimääräinen lisä alle kolmevuotiaasta lapsesta oli hieman yli 150 euroa kuukaudessa 3. Pienet lapset Tässä paperissa viitataan usein käsitteeseen pienet lapset mm. päivähoidon yhteydessä. Pienillä lapsilla tarkoitetaan tässä yhteydessä alle kolmevuotiaita lapsia. 1 THL: Lasten päivähoito 2010: Tilastoraportti 46/ Kela, Taskutilasto Kuntaliitto 2011: Lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuen kuntalisät

4 Lasten hoito ja pohjoismainen malli Pohjoismaisen päivähoito- ja varhaiskasvatusmallin erityispiirteitä ovat olleet hoivan ja varhaiskasvatuksen yhdistäminen sekä palveluiden tuottamisen ja tarjoamisen korostaminen rahamuotoisten etuuksien sijaan. Palveluiden pääasiallinen tuottamisvastuu on julkisella sektorilla ja ne ovat korostuneesti verorahoitteisia. Mallille ominaisia piirteitä ovat olleet myös ns. vapaan leikin korostaminen koulumuotoisen opiskelun sijasta, esteettisten ja luovien aineiden vahva läsnäolo, temaattinen lähestymistapa opinto-ohjelmien sijasta sekä yleinen, tunnustukseton uskonnollinen opetus 4. Perustavanlaatuisiin motiiveihin lastenhoidon kehittämisen takana Pohjoismaissa ovat vaikuttaneet ennen kaikkea sukupuolten välinen tasa-arvo, kahden elättäjän malli työllisyyspolitiikassa sekä näkemykset lapsen parhaasta. Maiden välillä on kuitenkin ollut eroja painopisteissä. Ruotsissa ja Tanskassa on painotettu erityisesti vanhempien työllisyysosuuden kasvattamista, norjalaisessa keskustelussa taas sosiaalipedagoginen näkökulma lapsen kehitykseen on ollut erityisen vahva 5. Lasten oikeus hoitoon ja varhaiskasvatukseen on ollut vahvasti läsnä päivähoidon rakentamisvaiheessa. Kyse on ollut erityisesti lasten tasa-arvoisten mahdollisuuksien vahvistamisessa. Hyvinvointivaltion alkuvaiheessa julkisen vallan tarjoamaa hoitoa perusteltiin muun muassa lasten suojelulla sekä hoivan tarjoamisella lapsille, joiden mahdollisuus laadukkaaseen vanhemman tarjoamaan hoivaan oli vaillinainen. Myöhemmin tavoite muuttui yleisesti kaikkia lapsia koskevaksi 6. Vanhempainvapaiden sekä niitä täydentävien hoitomuotojen lisäksi viimeaikaisessa keskustelussa kaikissa maissa on korostunut isien rooli. Samaan aikaan on keskusteluun noussut kaikissa pohjoismaissa nk. refamilisoiva diskurssi, jossa perinteiseen käsitykseen perheestä ja naisen ensisijaisesta roolista kasvattajana yhdistyy ajatus perheiden oikeudesta valita tämän käsityksen mukainen hoitomuoto, lasten kotihoito, myös julkisesti rahoitettuna hoitomuotona. Diskurssin voimistuminen on yhteydessä poliittisen oikeiston aseman vahvistumiseen Pohjoismaissa. Julkisen sektorin tarjoamien päivähoitopalveluiden on katsottu kuuluvan sosialidemokraattisen hyvinvointivaltiomallin kulmakiviin 7 paitsi lasten lähtökohtien tasaamisen, myös sukupuolten tasa-arvon edistämisen näkökulmasta. Sukupuolten tasa-arvon näkökulmasta tarkoituksena on ennen kaikkea ollut vapauttaa naisia epävirallisesta kotityöstä osallistumaan työmarkkinoille. Tästä näkökulmasta naisliike on kaikissa maissa tukenut 4 Eydal, G. & Rostgaard, T. Day-care schemes and casf-for-care at home. Teoksessa Gislason I. & Eydal G. (eds.): Parental leave, childcare and gender equality in Nordic countries. Pohjoismainen ministerineuvosto, Kööpenhamina (2011). 5 Ibid. 6 Sipilä, J (toim.) Social Care Services: The Key to the Scandinavian Welfare Model. Aldershot: Avebury (1997) 7 Kremer, M.: The Politics of Ideas of Care. International Studies in Gender, State and Society, 13, , (2006). 4

5 voimakkaasti päivähoidon kehittämistä ja laajentamista. Laajentaminen esiintyy voimakkaasti sosialidemokraattien sekä muiden keskustasta vasemmalle toimivien poliittisten voimien sekä naisjärjestöjen tavoitteena. Tästä poiketen kotona tapahtuvaa hoitamista ovat tukeneet poliittisesti erityisesti oikeistopuolueet. Norjassa kotona annettavan hoidon yhteiskunnallisen tuen vei läpi porvarillinen hallitus, ja viimeksi Ruotsissa porvarihallitus otti käyttöön kotihoidontuen vuonna Erityisen aktiivisia kotona tapahtuvan hoidon tukemisessa ovat olleet kristillisestä aateperimästä ponnistavat puolueet. Pohjoismaita koskeva vertaileva tutkimus osoittaa, että erityisesti sosialidemokraatit ja muu vasemmisto on johdonmukaisimmin tukenut kahden työtätekevän vanhemman malliin pohjautuvaa yhteiskuntaa, jossa ensisijainen merkitys on annettu päivähoidon kehittämiselle. Oikeisto taas on edistänyt kotona tapahtuvan hoidon tukemista yhtäältä korostaen perinteisten sukupuoliroolien varaan rakentunutta ydinperhettä, toisaalta näiden perheiden oletetun valinnanvapauden nimissä. Pohjoismaat ovat perinteisesti kuuluneet maaryhmään, jossa julkisesti rahoitettu ja järjestetty päivähoito on kattanut merkittävän osan lastenhoidosta. Tähän on liittynyt naisten, erityisesti lisääntymisikäisten naisten, kansainvälisesti katsottuna korkealla tasolla oleva työllisyys. Pohjoismaiden välillä on kuitenkin merkittäviä eroja sen suhteen kuinka laajalti kotona tapahtuvaa hoitamista tuetaan ja miten päivähoitoon suhtaudutaan. Tanska erottuu erityisen vahvasti päivähoitoon nojaavana yhteiskuntana. Suurin osa tanskalaislapsista aloittaa päivähoidossa yhden vuoden ikäisenä. Myös tanskalainen julkinen keskustelu korostaa päivähoitoa olennaisena osana hyvää lapsuutta. Päivähoito nähdään korostuneesti vanhempien kasvatustyötä tukevassa roolissa sekä sosiaalisen liikkuvuuden takaajana. Tämä siitä huolimatta, että Tanskan päivähoitomaksujen taso on pohjoismaiden korkein. Ruotsissa päivähoitoon osallistuminen on hieman vähäisempää kuin Tanskassa, mutta kuitenkin selvästi Suomea korkeammalla tasolla. Ruotsissa kotona tapahtuvaa hoitoa on alettu tukea vuodesta 2008 lähtien. Kotihoidontuki oli käytössä myös 1990-luvulla, mutta silloinen järjestelmä purettiin nopeasti. Ruotsissa keskustelun painopiste on ollut merkittävällä tavalla keskittynyt kotihoidon naisvaikutuksiin. Suomi poikkeaa olennaisesti muista Pohjoismaista. Suomessa päivähoidossa olevien lasten määrä on merkittävästi vähäisempi kuin muissa Pohjoismaissa ja kotona tapahtuva hoito vastaavasti laajempaa kuin muissa pohjoismaissa. Päivähoitomaksujen taso on Suomessa pohjoismaisittain korkea, täysipäiväisen hoidon maksimihinta oli vuonna 2008 kuukaudessa yli sata euroa enemmän kuin Ruotsissa 8. 8 Eydal, G. & Rostgaard, T.: Day-care schemes and casf-for-care at home. Teoksessa Gislason I. & Eydal G. (eds.): Parental leave, childcare and gender equality in Nordic countries. Pohjoismainen ministerineuvosto, Kööpenhamina (2011). 5

6 Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, THL:n, tilastoraportin mukaan 30 prosenttia suomalaisista yksivuotiaista ja 78 prosenttia viisivuotiaista lapsista hoidettiin päivähoidossa vuonna Kunnallisessa päivähoidossa olevien lasten osuus kaikista lapsista on kasvanut hitaasti. Vanhempainvapaan jälkeen 51 prosenttia alle 2-vuotiaista lapsista hoidetaan tällä hetkellä kotihoidon tuen avulla. Kun tarkasteluväliksi otetaan yhdeksästä kuukaudesta kuuteen vuoteen, kotihoidon tuella hoidetaan 26,1 prosenttia kaikista lapsista 9. Taulukko1: Päivähoidossa olevien lasten määrä (%) vuonna Maa 1 2 -vuotiaat 3 5 -vuotiaat Tanska 90 % 97 % Suomi 42 % 73 % Ruotsi 70 % 97 % Norja 75 % 96 % Suomessa myös asenteet julkisessa päivähoidossa tapahtuvaa hoitoa kohtaan ovat negatiivisemmat kuin muissa Pohjoismaissa. Ero muihin maihin näkyy erityisesti naisten näkemyksissä. Arvoja koskeneessa kansainvälisessä tutkimuksessa suomalaisista naisista 36 prosenttia oli samaa tai erittäin paljon samaa mieltä väitteen alle kouluikäinen lapsi kärsii, jos hänen äitinsä käy työssä kanssa. Vastaavat prosentit olivat Tanskassa 13 ja Ruotsissa 30. Miesten kohdalla maiden välisiä eroja ei juuri ollut, poikkeuksena Tanska, jossa myös miehistä selkeästi pienempi osa yhtyi väitteeseen 11. Suomalaista keskustelua liittyen kotona tapahtuvaan hoitoon on tutkinut mm. väitöskirjassaan Katja Repo 12. Hänen mukaansa kotiäitiyttä korostetaan vahvasti ainoana oikeana tapana hoitaa lapsia ja sitä tuotetaan puheessa paitsi vastavoimaksi työkeskeiselle kulttuurille ja palkkatyölle, myös käsityksellä lasten edun mukaisesta asiantilasta. Kotona tapahtuvan hoidon muuttumisesta normatiiviseksi ja eräänlaiseksi perheen ihannetilaksi on kirjoittanut myös Riitta Jallinoja 13. Suomi oli ensimmäinen Pohjoismaa, joka otti käyttöön kotona tapahtuvan hoidon tukemisen. Vuonna 1985 muodostettiin. poliittinen kompromissi SDP:n ja 9 THL: Lasten päivähoito 2010: Tilastoraportti 46/2011). 10 NOSOSKO : Social Protection in the Nordic Countries Scope, expenditure and financing. Pohjoismainen sosiaalitilastokomitea, Kööpenhamina (2009). 11 Inglehart R., Basanez M., Diez-Medrano J., Halman L. & Luijkx R.: Human Beliefs and Values. Mexico City: Siglo XXI Editores (2004). 12 Repo, K. Lapsiperheiden arki. Näkökulmina raha, työ ja lastenhoito. Acta Universitatis Tamperensis; 1479, Tampere University Press, Tampere (2009). 13 Jallinoja, R. Perheen vastaisku. Familisoivaa käännettä jäljittämässä. Gaudeamus, Jyväskylä, (2006). 6

7 Keskustan välillä, jossa SDP korosti naistyöntekijöille merkityksellisen päivähoidon merkitystä ja Keskusta tavoitteli etuja erityisesti maatilojen lapsia kotona hoitavalle naisväestölle. Suomessa on käytössä myös kotihoidontuen kuntalisämalli. Muissa Pohjoismaissa kotihoidontuen merkitys on selkeästi Suomea pienempi. Suomalaista kotihoidontukea on monin paikoin pidetty pohjoismaisen yhteiskuntamallin vastaisena. Kritiikkiä on esitetty erityisesti mallin naisten työllisyyttä ja taloudellista itsenäisyyttä heikentävästä vaikutuksesta sekä lasten välisen eriarvoisuuden kasvattamisesta. Kritiikki ei ole ollut yksinomaan pohjoismaista: myös OECD:n päivähoitoa koskevissa maaprofiileissa on esitetty huoli Suomen kotihoidontuen lapsia eriarvoistavasta, naisten asemaa heikentävästä ja konservatiivisia sukupuolistereotypioita vahvistavasta vaikutuksesta 14. Kotihoidon tukemisen perusteiden arviointia Lasten kotihoidon tukemisen perusteeksi esitetään usein, että päivähoito on pienelle lapselle vahingollista. Huonolaatuisen hoidon ja pitkien hoitopäivien negatiivisista vaikutuksista onkin saatu näyttöä 15. Suomessa pienten lasten kotihoidon puolustajat vetoavat usein professori Liisa Keltikangas-Järviseen, jonka mielipide siitä, että pienet lapset on syytä hoitaa kotona, on tullut varsin hyvin tunnetuksi pienten lasten vanhemmille 16. Myös lastenpsykiatri Jari Sinkkonen on profiloitunut pienten lasten kotihoidon puolustajana 17. Kiintymyssuhdeteoria Kotihoitokeskustelussa esitetyn tutkimuspohjaisen argumentaation keskeinen tieteellinen tausta on kiintymyssuhdeteoriassa. Kiintymyssuhdeteorian johtavana ajatuksena on, että ihmisen varhaislapsuuden kokemukset suhteessa ns. ensisijaiseen vanhempaan, useimmiten siis äitiin, määrittävät hänen myöhempää kykyään kiintymyssuhteiden luomiseen ja tapojaan ilmaista ja vastaanottaa kiintymystä. Tätä käytetään perusteena sille, että pienten lasten olisi vietettävä aikansa mahdollisimman kiinteässä yhteydessä ensisijaiseen vanhempaansa. 18 Kiintymyssuhdeteoria on kuitenkin herättänyt myös kritiikkiä. Teorian yleistettävyys on kyseenalaistettu, ja on huomautettu, että vaikka varhaislapsuuden kiintymyssuhteilla on epäilemättä tärkeä asema ihmisen persoonallisuuden muokkautumisessa, kiintymyssuhdeteorian selitys ei riittävästi ota huomioon ihmisen myöhempää elämää ja sen vaikutusta persoonallisuuden kehittymiseen. 19 Tämä vaikeuttaa myös teorian todistamista 14 OECD 2001, Starting Strong: Early Childhood Education and Care, Suomen maaprofiili Ks. esim. Belsky, J. The Effects of Infant Day Care Reconsidered (1988) 16 Yle Huomenta Suomi (yle.fi/uutiset/professori_alle-2-vuotias_ei_kypsa_paivakotiin/ ). 17 Lehti, A-E: Sinkkonen tuli kylään. Vihreä Lanka haettu Teoriasta yleistajuisesti ks. esim. Sinkkonen, J. Duodecim 2004; 120, ss Ks. esim. Mercer, J. Attachment Theory and its vicissitudes: Toward an Updated Theory. theory & Psychology 21(1) (2011) ja Slater, R. Attachment: Theoretical development and critique. Educational Psychology in Practise 23(3) pp (2007). 7

8 pitkittäistutkimuksilla, sillä vuosien varrella monet tekijät ehtivät vaikuttaa lapsen tunne-elämän kehitykseen. Ongelmallista on sekin, että kiintymyssuhdeteoriaan vedottaessa keskitytään niin täysin lapsen ensisijaiseen huoltajaan. Todellisuudessa lapsi ja hänen ensisijainen hoitajansa harvoin elävät sosiaalisessa tyhjiössä. Kiintymyssuhdeteorian näkökulmasta lähestyttäessä äiti-lapsisuhde helposti ylikorostuu ja muun ympäristön vaikutus jää vähälle huomiolle. Stressaava päivähoito? Suomessa stressitutkimuksen tuloksia on käytetty perustelemaan päiväkotiympäristön haitallisuutta lapsen kehitykselle 20. Keltikangas-Järvinen vetää tutkimuksista sen johtopäätöksen, että alle kolmivuotias ei hyödy päiväkotiympäristöstä, sillä hän on liian nuori oppimaan niitä sosiaalisia taitoja, joita päivähoidon hyvistä puolista puhuttaessa usein korostetaan. Keltikangas- Järvisen mukaan päiväkotien suuret, yli 20 lapsen ryhmät ovat alle kolmevuotiaalle aivan liian suuria ja stressaavia. Lisäksi pienelle lapselle hoitosuhteen pysyvyys on tärkeää, ja hoitajien vaihtuminen on lapselle vahingollista. Lisääntynyt stressihormonien voimistunut eritys varhaislapsuudessa, kun aivot kehittyvät kovaa vauhtia, muokkaakin aivoja jossain määrin pysyvästi ja huonontaa lapsen stressinsietokykyä myöhemmällä iällä 21. Toisin sanoen, jos pikkulapsi on usein ahdistunut, hän on myöhemminkin todennäköisemmin helposti hermostuva ja kestää huonosti ahdistavia tilanteita. Eräissä tutkimuksissa on myös havaittu kohonneita stressihormonipitoisuuksia päiväkotilapsissa tietyissä hoitopäivän vaiheissa 22. Stressitutkimuksen tulokset ovat aiheuttaneet liikettä myös varhaiskasvatusta arvioivissa tahoissa. Unicefin Innocenti-keskus julkaisi vuonna 2008 länsimaiden varhaiskasvatusta käsittelevän raportin 23, jossa päivähoidon vaikutuksia käsiteltäessä nostettiin esille myös orastava huoli stressaavan päiväkotiympäristön aiheuttamista mahdollisista haitoista lapsen neurologiselle kehitykselle. On selvää, että ilman tutkimustakin voi olettaa ylisuurten ryhmien ja ylikuormitettujen hoitajien olevan varma tie stressaavaan ympäristöön. Jos stressaantunut ja kiireinen vanhempi on lapsen kannalta huono asia, stressaantunut ja kiireinen lastentarhanopettaja tuskin on sen parempi. Tällä hetkellä on kuitenkin vähänlaisesti tietoa siitä, kuinka monella lapsella ryhmä tosiasiallisesti on ylisuuri tai siitä, kuinka kuormitettuja hoitajat todellisuudessa ovat. Ei ole mitään tutkimuksellista näyttöä siitä, että suomalainen päivähoito olisi lapselle haitallisen stressaavaa. 20 Keltikangas-Järvinen, Yle aamu-tv Shonkoff, J. P. ym.: The lifelong effects of early childhood adversity and toxic stress. Pediatrics 129(1), ss (2012). 22 Vermeer, H.J. ja van IJzendoorn, M.H.: Children s Elevated Cortisol Levels at Daycare: A Review and Meta-Analysis. Early Childhood Research Quarterly 21(3) s (2006). 23 The Child Care Transition. UNICEF Innocenti Report Centre Report Card 8 (2008). 8

9 Jonkinlaiseksi alle kolmivuotiaiden kotihoidon esitaistelijaksi nostettu Keltikangas-Järvinenkään ei itse asiassa vaadi äitejä pysymään kotona lapsen ensimmäisen kolmen ikävuoden aikana 24. Hän kyseenalaistaa päiväkodin alle kolmivuotiaiden hoidon järjestämisen tapana, mutta myöntää, että yli kolmivuotias lapsi hyötyy päivähoidosta. Keltikangas-Järvinen katsoo lisäksi, että myös 1 2-vuotiaiden hoito voidaan hyvin järjestää kodin ulkopuolella siten, ettei lapselle koidu siitä vahinkoa ja molempien vanhempien työssäkäynti mahdollistuu. Tärkeää on Keltikangas-Järvisen mukaan hoitosuhteen pysyvyys ja tarpeeksi pieni (3 6 lasta) ryhmä. Eri päiväkotien välillä on mitä todennäköisimmin eroja sen suhteen, paljonko huomiota on pystytty kiinnittämään tai haluttu kiinnittää hoitosuhteen pysyvyyteen, ja myös siinä, missä määrin hoito tapahtuu suuressa ryhmässä ja missä määrin itse asiassa lapsi toimii omassa neljän lapsen pienryhmässään, vaikka ryhmät sitten fyysisesti olisivatkin samassa rakennuksessa. Keltikangas- Järvisen edellä referoidut vaatimukset pienten lasten päivähoidolle eivät itse asiassa ole mitenkään kohtuuttomia tai käytännön kannalta mahdottomia. Jo nyt moni lapsi viettää aikansa juuri tällaisessa päivähoidossa. Päivähoidon järjestäminen näiden linjojen mukaisesti on useimmiten lähinnä järjestelykysymys, jolloin olennaisempaa on keskustella siitä, miten päivähoito tulee järjestää kuin siitä, onko se lähtökohtaisesti vahingollista vai ei. Korvatulehdusloukku? sairastavat päiväkotilapset Eräs yleensä huomiotta jäävä seikka, joka saattaa lisätä kotihoidontuen suosiota, on sairastelun pelko. Perheet saattavat lykätä lapsen viemistä päivähoitoon koska toivovat, että vanhempana päivähoitoon viety lapsi sairastelisi vähemmän. Jatkuvat poissaolot töistä ja korvatulehduskierteen kanssa valvominen ovat uuvuttavia paitsi lapselle, myös vanhemmille. Pikkulasten kehittyvä immuunipuolustus varmistaa sen, että päivähoitoikäiset lapset sairastelevat jonkin verran joka tapauksessa, hoitomuodosta riippumatta. Osittain päivähoidon syyksi laitetaan varmasti tätä sairastelua, joka lapsen on käytävä jossain vaiheessa läpi, ja joka joillain lapsilla on rankempi prosessi kuin toisilla. On selvää, että kun yhdessä paikassa on paljon pikkulapsia, myös pienten lasten tartuntatautien riski on suurempi. Tämä ei tarkoita, että päiväkoti on väistämättä tautipesä, vaan tartuntariski riippuu samalla tavalla toiminnan järjestämisen tavoista kuin tartuntariski työpaikoilla tai elintarviketuotannossa. Päiväkotiolosuhteissa on kiinnitettävä huomiota tautien leviämisen estämiseen eri tavalla kuin eristäytyneemmässä ympäristössä. Pienet ryhmäkoot ovat myös epidemiologiselta kannalta positiivinen asia. Ryhmäkoon pienentämisen kustannuksia arvioitaessa pitäisi muistaa myös sairauspoissaolojen aiheuttamat kustannukset. Kaksi HUS:n lastenklinikan infektiolääkäriä kirjoitti vuonna 2010 yleisönosastokirjoituksen, jossa vastustettiin vähimmäistilamitoitusten pienentämistä Helsingin päiväkodeissa 24 YLE Aamu-TV

10 juuri epidemiologisin perustein 25. Päivähoitoratkaisujen epidemiologisesta puolesta ei tätä yksittäiseksi jäänyttä kirjoitusta lukuun ottamatta juuri ole puheenvuoroja käytetty, vaikka lasten sairastelulla saattaa olla suuri merkitys perheen hyvinvoinnille. Aikaa perheelle? Kotihoidontuen valitsemisen syy saattaa olla myös halu panostaa perheeseen. Vaikka ei olisikaan sitä mieltä, että päivähoito olisi lapselle vahingoksi, vanhemmat saattavat tavoitella joko itselleen tai perheelleen laadukkaampaa elämää lisääntyneen vapaa-ajan ja kiireettömämmän elämän muodossa. Pienen lapsen elämässä perheympäristöllä on kaikkein suurin merkitys. Vanhempien haluun saada lisää aikaa perheelleen täytyy siksi suhtautua vakavasti. Toisaalta lisääntynyt vapaa-aika ei mitenkään yksiselitteisesti tarkoita parempaa elämänlaatua. Silloin kun parempi taloudellinen tilanne tai esimerkiksi vanhempien perhettä ja työtä koskevien tarpeiden ja tavoitteiden parempi tyydyttyminen johtaa parempaan ja stressittömämpään kotiympäristöön, tulos voi olla aivan päinvastainen. On havaittu, että kotiäitiys itsessään aiheuttaa stressiä, eikä välttämättä kasvata tyytyväisyyttä perhe-elämää kohtaan 26. Pienituloisuus, jota usein liittyy pitkittyneeseen kotihoidontuen käyttöön, vähentää hyvinvointia ja lisää stressiä. Työhön osallistuminen taas voi itsessään tukea perhe-elämää, mikäli työelämän laatu on hyvä ja työpäivän kesto kohtuullinen 27. Niinpä on hyvä kysyä, onko kotihoidon tuki todella se tapa, jolla kannattaa vastata lapsiperheiden aikajoustojen tarpeeseen tai yrittää leppoistaa lapsen elämää. Kotihoidon tuen yhteiskunnalliset seuraukset Kotihoidon tukea perustellaan usein kustannussäästöillä. Ilmaista se ei kuitenkaan ole. Vuoden 2011 tietojen mukaan kotihoidon tuen kokonaiskustannukset olivat Kelalle 301miljoonaa euroa. Samaan aikaan kunnat maksoivat kuntalisinä perheille 96,8 miljoonaa euroa. Välitön kokonaiskustannus on siis lähes 400 miljoonaa euroa vuodessa 28. Kotihoidon tuen käyttäjistä ylivoimainen osa on edelleen naisia ja miesten osuus kotihoidon tuen saajista oli vuoden 2011 lopussa vain 4,1 prosenttia 29. Tilanne on sama kaikissa pohjoismaissa. Tämän vuoksi kotihoidon tukeen liittyvät ongelmat ovat sukupuolikysymys. Niin kauan kuin pitkät hoitojaksot keskittyvät naisille, samoin kasaantuvat niiden aiheuttamat ongelmat. 25 HS Mielipide Anttonen, A. & Sipilä, J.: Care Capital, Stress and Satisfaction. Teoksessa: Crompton, Rosmary and Lyonette, Clare (eds) Women, Men, Work and Family in Europe. Palgrave Macmillan, Houndmills, (2007). 27 Ks. mm. Rönkä, A., Malinen, K. & Lämsä, T. (toim): Perhe-elämän paletti vanhempana ja puolisona vaihtelevassa arjessa. Jyväskylä: PS-kustannus. (2009). 28 Kela, Lapsiperhe-etuustilasto s Kela, Taskutilasto

11 Lähes kaikki suomalaiset äidit ottavat vastaan kotihoidon tukea lyhyen aikaa vanhempainrahakauden päätyttyä 30. Eroja kuitenkin syntyy siinä, kun tarkastellaan kenelle pitkittyvät tukijaksot keskittyvät ja millaisia seurauksia tästä seuraa niin lapsille, naisille yksilöinä ja yleensä kuin yhteiskunnallekin. Tasa-arvo-ongelmat työmarkkinoilla Naisten pitkittyviä hoitojaksoja selittää erityisesti heikko työmarkkina-asema ennen lapsen syntymää. Tutkimusten mukaan voimassa ollut vakituinen työsuhde korreloi voimakkaasti nopeamman työhön paluun kanssa. Tämä havainto on tehty niin norjalaisten, ruotsalaisten kuin suomalaisten äitien osalta 31. Suomessa on myös havaittu, että pisimmät hoitojaksot keskittyvät naisille, joiden kiinnittyminen työmarkkinoille on ennen lapsen saamista ollut heikoin 32. Koska kotona tapahtuvat hoitojaksot keskittyvät ennen muuta määräaikaisissa ja osa-aikaisissa työsuhteissa olleille, ovat nämä samat henkilöt myös useammin pienituloisia. Kotihoidontuen tulosidonnainen lisäosa vielä vahvistaa tätä kehitystä tekemällä kotihoidontuesta erityisen houkuttelevaa kaikkein pienituloisimmille naisille, erityisesti jos kunnassa on vielä käytössä kotihoidontuen kuntalisä. Pohjoismaisissa vertailuissa on selvinnyt, että pienituloisissa perheissä vapaat myös jaetaan vanhempien kesken muita epätasaisemmin. Tämä kaikki johtaa merkittävällä tavalla pienituloisten äitien heikon yhteiskunnallisen aseman betonoitumiseen sekä mieselättäjämallin vahvistumiseen. Perheen sisäinen palkkatasa-arvo edesauttaa vapaiden tasaisempaa jakautumista vanhempien kesken. Hoitojaksojen pituus vaihtelee myös koulutuksen mukaan. Mitä korkeammin koulutetut vanhemmat, sitä todennäköisempää on, että äidin kotona tapahtuva hoitojakso jää lyhyeksi ja että hoito jakaantuu sukupuolittain tasa-arvoisemmin. Pitempikestoisten hoitojaksojen on tutkimuksissa havaittu heikentävän merkittävästi naisten urakehitysmahdollisuuksia 33. Tämä on selvää, kun pohditaan pitkittyvien vapaiden dynamiikkaa. Poissaolo työmarkkinoilta vanhentaa osaamista ja johtaa tilanteeseen, jossa merkittävällä osalla kotihoidontuelta takaisin työelämään pyrkivistä naisista on vuosien katkos työurassaan, tai pahimmassa tapauksessa hyvin lyhyt työkokemus. Hoitojakson aikana nuorempaa työvoimaa on kuitenkin tullut, usein tuoreemmalla koulutuksella, työmarkkinoille. 30 Miettunen, L. Lasten kotihoidon tuen kuntalisät osana suomalaista päivähoitojärjestelmää. Helsinki: Kela, Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 101 (2008). 31 Ks. mm. Duvander A-Z. & Lammi Taskula, J.: Parental Leave. Teoksessa Gislason I. & Eydal G. (eds.): Parental leave, childcare and gender equality in Nordic countries. Pohjoismainen ministerineuvosto, Kööpenhamina (2011). (2011). 32 Salmi, M., Lammi-Taskula, J. & Närvi, J.: Perhevapaat ja työelämän tasa-arvo. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja, Työ ja yrittäjyys 24/ Lukuisia tutkimuksia, ks. mm: Evertsson m. & Duvander A-Z.: Parental leave possibility or trap? Does family leave length affect Swedish women s labour market opportunities? SPaDE Working Paper 2009:2. Demografiska Avdelningen, Stockholms Universitetet (2009). 11

12 Mikäli kyseessä olisi vain yksilöllisen valinnan tekevien naisten ongelma, voisi tilanteen hyväksyä. Kyseessä on kuitenkin kaikkiin nuoriin naisiin leviävä ongelma. Kun merkittävän osan nuorista, lisääntymisikäisistä naisista voidaan odottaa jäävän jossain vaiheessa, usein työuransa alkupuolella, pitkälle hoitojaksoille, liittyy nuoren naisen palkkaaminen työnantajan silmissä kasvanut riski hyvinkin pitkistä perhevapaista. Vaikka vanhemmuuden kustannusten korvaamisesta ei merkittävää laskua koituisikaan, kohtaa nuoren naisen työnantajaa merkittävästi nuoren miehen työnantajaa suuremmalla todennäköisyydellä sijaisen etsimisen ja perehdyttämisen vaiva. Yllä kuvattu asetelma luo työnantajille kannusteen tarjota määräaikaisia työsuhteita nimenomaan nuorille naisille, tai sitten välttää heidän palkkaamistaan ylipäätään. Erityisen ongelmalliseksi tämän tilanteen tekee se, että määräaikaisesta työsuhteesta työttömäksi jäävä, kotihoidontuelle siirtyvä lapsiaan hoitava äiti kohtaa usein erittäin huomattavia vaikeuksia palata työmarkkinoille, vaikka halua työllistymiseen olisikin. Kuvio1: Kotihoitoloukku työmarkkinoilla Käytännössä kotihoidon tuen nykyinen järjestelmä syrjäyttää erityisesti vähäisellä koulutuksella olevia naisia usein pysyvästi työmarkkinoiden ulkopuolelle. Samalla se lisää työnantajan näkökulmasta riskiä nuorten naisten palkkaamiseen, koska uhkana on heidän pitkä poissaolonsa työtehtävistä. Tätä kautta ongelmista joutuvat kärsimään myös ne naiset, jotka eivät hanki lapsia tai joiden tarkoituksena ei ole hoitaa lastaan kauan kotona. Syntyy itseään vahvistava noidankehä, joka syrjäyttää osan naisista ja tuottaa muille toimeentulovaikeuksia. Voimavarojen alikäyttö Suomalainen hyvinvointivaltio elää korkeasta työllisyysasteesta. Korkean työllisyysasteen tavoite on merkittävin osin ollut taustalla myös päivähoitojärjestelmää luotaessa. Tavoitteena on ollut taata subjektiivisella päivähoito-oikeudella jokaiselle lapselle hoitopaikka, jotta vanhemmat olisivat työmarkkinoiden käytettävissä. 12

13 Kotihoidontuki sekä erityisesti siihen osassa kuntia liitettävissä olevat kunnalliset lisät vähentävät työn tarjontaa. Tuomas Kosonen on tutkinut kuntalisien merkitystä työllistymiseen. Hänen tutkimuksensa osoittaa selkeästi, miten kuntalisillä on negatiivinen vaikutus naisten työhön hakeutumiseen. Hänen mukaansa sadan euron kuukausittaisen kuntalisän korotuksen tarjoaminen pudottaa naisten työllisyysosuutta kolme prosenttia 34. Kuntien motiivit tarjota kunnallisia lisiä liittyvät oletettuihin kustannussäästöihin. Onkin totta, että kuntalisien olemassaolo vähentää päivähoitopalveluiden käyttöä ja siten investointitarvetta. Niitä tarjoavat kuitenkin ennen kaikkea yleisesti verrattain vahvassa taloudellisessa asemassa olevat kunnat, joissa lasten määrä on suuri. Samalla kuntalisän voidaan kuitenkin havaita vähentävän naisten työssäkäyntiä. Kuntalisien turvin kotiin jää pidemmäksi aikaa myös paremmassa työmarkkina-asemassa olevia naisia 35. Kososen tutkimus osoittaa, että yksityisen hoidon tukeminen olisi kuntien näkökulmasta usein taloudellisesti tarkoituksenmukaisempaa kuin kotihoidon. Kustannus olisi käytännöllisesti katsoen sama, mutta vanhempi olisi vapaa tekemään palkkatyötä ja maksamaan siitä verot. Kunnallekaan kuntalisä ei siis ole kannattavin ratkaisu, mikä korostaa sen luonnetta ideologisena valintana. Paitsi että tilanne heikentää naisten työmarkkina-asemaa, se johtaa myös pysyvästi pienempiin verokertymiin. Tarkkoja arvioita ei ole käytössä siitä, kuinka paljon kunnilta tai valtiolta jää saamatta verotuloja, jotka olisivat kertyneet tilanteessa, jossa kotona vietetty hoitojakso olisi jäänyt lyhyemmäksi, tehtyjen työtuntien määrä lisääntynyt ja ansiokehitys ollut nopeampaa. On kuitenkin laskettu, että yksityisellä sektorilla palkkasakko korkeintaan kahden vuoden poissaolosta lapsen takia olisi ensimmäisen jälkeen noin 10 prosenttia, mutta kolmen vuoden tai pidemmästä jo noin 20 prosenttia 36. Lyhyempien poissaolojen vaikutukset naisen palkkaan hävisivät myös noin kolmen vuoden kuluessa, mutta kolme vuotta tai yli kestäneet poissaolot aiheuttivat vielä kolme vuotta töihin paluun jälkeenkin kymmenen prosentin palkkamenetykset vuodessa verrattuna lapsettomiin naisiin. Keskituloisella naisella (2735 e/kk) 37 tämä tekisi, mikäli palkkaero kaventuisi tasaista vauhtia, yli euron tulomenetykset ensimmäisen kolmen vuoden aikana. Tulokset koskivat naisia, jotka palasivat entiseen työpaikkaansa hoitovapaan jälkeen, eli siis monessa mielessä parasta mahdollista tilannetta. Yli kolme vuotta työmarkkinoilta olleet jäävät kuitenkin usein työttömiksi hoitovapaan jälkeen. Pitkittynyt työttömyys tai silpputyösuhteet luonnollisesti huonontavat tulotasoa paljon dramaattisemmin. 34 Kosonen, T. Encouragement and discouragement. Essays on taxation and government expenditure. VATT julkaisuja 57 (2011). 35 Miettunen, L. Lasten kotihoidon tuen kuntalisät osana suomalaista päivähoitojärjestelmää. Helsinki: Kela, Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 101 (2008). 36 Napari, S. Is There a Motherhood Wage Penalty in the Finnish Private Sector? ETLA Discussion Papers No.1107 (2007) ISSN Tilastokeskus, palkkarakenne 2010, naisten keskipalkka. 13

14 Naisten köyhyys Pitkään jatkuva kotona tapahtuva lasten hoito altistaa köyhyydelle 38. Suomalainen köyhyys taas selittyy ennen muuta työttömyydellä. Vuonna 2005 kolmivuotiaiden lasten äitien työttömyysaste oli 14 prosenttia, eli yli kaksinkertainen kaikkiin äiteihin verrattuna. Täydet kolme vuotta kotihoidon tuella olleista äideistä peräti 40 prosenttia jää työttömiksi 39. Erityisessä riskiryhmässä ovat nuoret sekä maahanmuuttajataustaiset äidit, joiden kytkentä työmarkkinoille on muutenkin heikko. Erityisen totta tämä on yksinhuoltajien kohdalla sekä silloin, kun kotihoidontuella hoidetaan useita lapsia peräjälkeen. Suomalainen kotihoidontuki on rakennettu siten, että se houkuttelee pienituloisia naisia pois työmarkkinoilta. Jo valmiiksi heikommassa asemassa olevat henkilöt, tässä tapauksessa lähes aina naiset, jäävät pitkiksi ajoiksi pois työelämästä ja siten joutuvat kasvavaan vaaraan syrjäytyä työelämästä. Tämä johtaa hyvin usein köyhyyteen, joka säteilee myös lapsiin. Suomalaisen sosiaaliturvajärjestelmän rakentuessa merkittävissä määrin ansiosidonnaisen turvan varaan, on tärkeää huomata pitkittyvien työelämästä poissaolojen säteilevän aina eläkekertymiin asti. Tämä puolestaan lisää näiden ihmisten, korostuneesti naisten, taloudellista riippuvaisuutta puolisoistaan. Mikäli parisuhde tai avioliitto kariutuu, ovat lasten kanssa kotona pitkään olleet henkilöt erittäin haavoittuvassa asemassa. Sosiaalipolitiikan emeritusprofessori Jorma Sipilä kuvaa suomalaista kotihoidontukijärjestelmää näin: Sellainen valtio, joka tukee pienellä avustuksella naisten pitkäaikaista irtautumista ansiotyöstä, ei näe naisten köyhyyttä olennaiseksi sosiaaliseksi ongelmaksi. Lasten kotihoidon tuen toteuttaminen suomalaisin ehdoin on edellyttänyt naisten köyhyyden hiljaista hyväksymistä. 40 Eriarvoistuvat lapset Lapsiperhevaihe on monissa perheissä raskasta myös tunne-elämän puolella. Usein näitä vaikeuksia lisäävät ja syventävät heikko työmarkkina-asema ja siitä johtuvat epävarmuus ja toimeentulo-ongelmat. Tämänkaltaisten perheiden lapsilla on ikätovereitaan suurempi riski kohdata köyhyyttä ja osattomuutta myös kasvuympäristössään. Lapsiköyhyys on Suomessa merkittävästi lisääntynyt viime vuosien aikana. Lapsuudessa koettu köyhyys säteilee merkittävällä tavalla tulevaan elämään 41. Viimeisimpien tutkimusten mukaan koettu hyvinvointi ja jopa terveys määrittyvät pitkälti sosioekonomisen aseman mukaan. Köyhyys kasaantuu ja pitkittyy myös ylisukupolvisesti aiheuttaen periytyvää syrjäytymistä. 38 Runsaasti tutkimusta, mm. Sipilä J., Repo K. ja Rissanen T. (2010): Cash-for-childcare: The Consequences for Caring Mothers Haettu Kirjassa Rakastettu ja vihattu lasten kotihoidon tuki, Sipilä ym. Vastapaino 2012, s Ks. mm. THL: Haettu

15 Kotihoidon vahva rooli sulkee merkittävän osan lapsia varhaiskasvatuksen ulkopuolelle. Kuten todettua, kotihoidossa pitkään olevat lapset ovat usein työmarkkina-asemaltaan heikoimmassa asemassa olevien äitien ja perheiden lapsia. Lisäksi kotihoidontukeen rakennettu vanhemmista lapsista saatava lisäkorvaus ohjaa pois varhaiskasvatuksen piiristä myös näiden perheiden yli kolmivuotiaita lapsia. Tutkimusten mukaan kuitenkin juuri näiden perheiden lasten olisi hyvä osallistua varhaiskasvatuspalveluihin. Varhaiskasvatuksen piirissä kyettäisiin takaamaan näille lapsille monipuolisempia sosiaalisia kontakteja sekä sellaista kasvua ja oppimista tukevaa ohjelmaa, jota vaille he saattaisivat kotioloissa jäädä. Tutkimus korkealaatuisen päivähoidon hyödyistä nimenomaan näille lapsille on runsasta ja yhdensuuntaista 42. Tilanne on monella tapaa verrattavissa peruskouluihin. PISA-tutkimuksissa on toistuvasti havaittu, miten erityisesti suomalaiset huippusuoritukset ja vähäiset osaamiserot pohjautuvat yhtenäisiin ryhmiin. Heikoimmasta taustasta tulevat lapset hyötyvät koulutusmotivoituneiden vanhempien lasten läsnäolosta. Oleellista on kuitenkin huomata myös, että tämä ei millään tapaa heikennä parhailla valmiuksilla varustettujen lasten oppimista tai heidän tuloksiaan. Suomalainen peruskoulu tuottaa vertailukelpoisen määrän huippuosaajia muihin kärkimaihin verrattuna. 43 Näyttää kuitenkin siltä, että mitä varhemmin oppimisen edellytyksiä lähdetään parantamaan, sitä parempi tulos saadaan 44. Varhaislapsuudessa muodostuneiden mallien ja edellytysten parantaminen myöhemmällä iällä vaatii enemmän työtä ja tuottaa epävarmemman tuloksen. Myöhempi oppiminen rakentuu aiemman päälle. Etenkin yhdysvaltalainen tutkimus on tuottanut myös laskelmia laadukkaan varhaiskasvatuksen taloudellisista vaikutuksista lapselle ja yhteiskunnalle 45. Tuloksena on yleensä ollut, että ohjelmilla on saatu hyötyjä, jotka ovat helposti ylittäneet ohjelman kulut huolimatta siitä, että ne ovat olleet melko korkeita lasta kohti. OECD:n raporteissa on toistuvasti kiinnitetty huomiota varhaiskasvatuksen rooliin tasa-arvon edistäjänä ja lapsen mahdollisuuksien kasvattajana 46. Juuri tätä taustaa vasten on pidettävä esityksiä subjektiivisen päivähoitooikeuden rajaamisesta siten, että esimerkiksi työttömänä olevan vanhemman lapsella ei olisi oikeutta kunnalliseen päivähoitoon erityisen vastuuttomina ja vahingollisina. Samoin sen, että Suomessa on olemassa sellainen tukijärjestelmä, joka pyrkii poistamaan päivähoidon piiristä juuri ne lapset, jotka olisi kaikkein 42 Yhteenvetoa tutkimuksista esim. John Bennett: Early Childhood Services in the OECD Countries. Review of the Literature and Current Policy in the Early Childhood Field. Innocenti Working Paper No Florence, Innocenti Research Center. 43 Ks. esim. PISA 2009 Results: What Students Know and Can Do Student Performance in Reading, Mathematics and Science s.159, OECD (2010). 44 Ks. PISA IN FOCUS 2011/1 ja Cuncha, F., Heckman, J.J., Lochner, L., Masterov, D.V. Interpreting the Evidence on Life Cycle Skill Formation. Kirjassa Handbook of the Economics of Education, ss Elsevier (2006). 45 Ks. lista ja pohdintaa tutkimuksista Starting Strong II, OECD (2006), liite D. 46 Starting Strong, Early Education and Care, OECD(2001); Starting Strong II, OECD (2006); ja Starting Strong III, a Quality Toolbox for Early Childhood Education and Care. OECD (2012). 15

16 tärkeintä saada varhaiskasvatuksen pariin, pitäisi aiheuttaa yhteiskunnassamme laajempaa huolta kuin nyt näyttäisi tapahtuvan. Paras tapa vähentää kynnystä pienituloisista tai muuten vaikeassa asemassa olevista perheistä tulevien lasten varhaiskasvatukseen osallistumiselta on puuttua maksupolitiikkaan. Tällä hetkellä päivähoitomaksuilla on arvioiden mukaan erityistä merkitystä kannustinloukkujen luomisessa tietyissä tilanteissa 47. Päivähoitomaksujen alentaminen ja myöhemmässä vaiheessa poistaminen poistaisi merkittävän työllistymisen esteen ja samalla kannustaisi entisestään pienillä tuloilla eläviä ihmisiä laittamaan lapsensa päivähoitoon. Varhaiskasvatus tukee lasten oppimista Laadukkaan päivähoidon hyödyistä lapsen kehityksen kannalta on runsaasti näyttöä. UNICEFin mukaanmukaan useimmat asiantuntijat ja useimmat pitkittäistutkimukset ovat yksimielisiä siitä, että laadukkaasta päivähoidosta on lapsille osoitettavissa selvää hyötyä 2 3 vuoden ikäisestä alkaen 48. Tämä ei sinänsä ole yllättävää, sillä lapsen kehityksessä tunne-elämän kehittyminen ja oppiminen ovat kietoutuneet toisiinsa. Korkealaatuinen päivähoito tavoittelee laatua molemmilla tavoilla, ja siksi toista tukiessaan tulee vahvistaneeksi myös toista. UNICEFin raportti ilmaisee saman toisin: [ ]uusi tieto varhaislapsuuden merkityksestä pätee kaikkiin varhaiskasvatuksen ja varhaisen hoidon muotoihin; tänä päivänä hoito ilman kasvatusta ei ole hoitoa (care without education is not care). Pääosa tutkimuksesta viittaa tällä hetkellä siihen, että hyvälaatuisesta päivähoidosta on eniten hyötyä taloudellisesti ja sosiaalisesti heikoimmassa asemassa oleville lapsille. On kuitenkin olemassa näyttöä siitä, että hyötyjä on myös paremmassa sosioekonomisessa asemassa oleville 49. Laadukas varhaiskasvatus on ollut yhteydessä parantuneisiin opintosuorituksiin myöhemmässä elämässä, parempaan koulutustasoon ja parempaan elämänhallintaan. Tutkimuksen valossa näyttäisi siis siltä, että pienituloisten kannattaa keskimäärin viedä lapsensa hoitoon, koska lapsi hyötyy siitä selvästi. Ja suurituloisen lapsen kannattaa viedä lapsi hoitoon, koska kotihoidontuelle jäämisen aiheuttama melko suuri taloudellinen uhraus ei kannata, jos lapsi kerran ei hyödy kotihoidosta millään tavalla. Tätä taustaa varten on vaikea ymmärtää, miksi maksutonta peruskoulutusta pidetään suomalaisen tasa-arvon kulmakivenä, mutta päivähoitomaksujen kyseenalaistaminen on melko harvinaista. Samoin olisi vaikea kuvitella tilannetta, jossa jokin kunta voisi vuosi toisensa jälkeen mitoittaa peruskoulun aloituspaikat satojen oppilaiden verran alakanttiin ja tarjota vaihtoehdoksi 47 Valtionvarainministeriö: Verotuksen työllisyysvaikutukset.liite valtionvarainministeriön liikkumavaraselvitykseen , s The Child Care Transition. UNICEF Innocenti Report Centre Report Card 8 (2008). 49 Ibid. 16

17 kotiopetusta, kuten esimerkiksi Helsingissä on toimittu päivähoitopaikkojen suhteen. Jos laadukkaan varhaiskasvatuksen arvo lapsen kehityksen kannalta tunnustetaan täysimääräisesti, yhteiskunnan on suhtauduttava siihen samanlaisena tasa-arvokysymyksenä kun myöhempäänkin kasvatus- ja oppimistiehen. On inhimillistä tuhlausta, jos varhaiskasvatuksen tarjoamat mahdollisuudet tuhlataan säästämällä hyödyt pois. Tutkimustiedon sekoittuessa edunvalvontaan ja näppituntumaan vaarana on kuitenkin se, että kuntien halu hankkiutua eroon päivähoidon kustannuksista ja henkilöstön edunvalvonnan kannalta aivan ymmärrettävä tarve korostaa päivähoidon resurssien riittämättömyyttä johtavat siihen, että perheet pelotellaan pois päivähoidon piiristä. Tämä ei voi olla lasten, perheiden eikä myöskään yhteiskunnan etu. Valinnanvapauden näennäisyys On huomattava, että valinta kotiin jäämisestä ei useinkaan ole valinta vaan pakko. Lastenhoidon käytännöt ovat edelleen vahvasti sukupuolittuneita ja äideille ja isille asetetaan usein erilaisia vanhemmuuteen liittyviä odotuksia ja velvollisuuksia. Samalla vanhemmuudesta nauttimisen ehdot eivät ole kaikille samat. Vaihtoehdottomuutta kuvaa tilanne, jossa kotihoidon valitsevat korostuneesti pienituloiset työpaikan puutteessa 50. Koulutetut naiset, joilla on parempi työllisyystilanne, vakaampi taloudellinen tilanne, korkeammat tulot suhteessa puolisoon ja siten reaalisesti paremmat mahdollisuudet tehdä valintoja, jäävät kotihoidontuelle vähemmän ja lyhyemmiksi ajoiksi kuin pienituloisemmat kanssasisarensa. 51 Luodessaan uutta naisköyhien ryhmää kotihoidontuki luo ja uusintaa myös konservatiivista arvomaailmaa, jossa naisen paikka on kotona. Kuin varkain yhden elättäjän malli on palaamassa suomalaisiin lapsiperheisiin 52. Samalla pienten lasten isät tekevät pitkiä työpäiviä. Tästä näkökulmasta kotihoidontuen asema perheiden valinnanvapauden lisääjänä asettuu melko outoon valoon. Toisen puolison melko täydellinen taloudellinen riippuvuus puolisostaan, ja toisen kasvanut paine perheen toimeentulon turvaamisesta eivät ole tekijöitä, joiden muissa oloissa katsotaan erityisemmin lisäävän perheiden liikkumavaraa. Aiemmin kuvatun naisten työmarkkina-aseman noidankehän lisäksi on vaarassa muodostua perhekohtainen, periytyvä, kulttuurinen loukku (ks. kuvio 2). 50 Anttonen, A., Sointu, L.: Hoivapolitiikka muutoksessa. Julkinen vastuu pienen lasten ja ikääntyneiden hoivasta 12:ssa Euroopan maassa. Helsinki: Stakes (2006). 51 Rissanen T.: Kotiin, töihin, työttömäksi - siirtymät työelämän ja kotihoidon tuen välillä. Teoksessa Rakastettu ja vihattu lasten kotihoidon tuki, Sipilä, J., Rantalaiho, M., Repo, K., Rissanen, T. Vastapaino (2012). 52 Haataja, A. ja Hämäläinen, U.: viekö haikara tasa-arvon? Puolisoiden väliset tuloerot lapsiperheissä. Kirjassa Ulla Hämäläinen ja Olli Kangas (toim.) Perhepiirissä. Kela (2010). 17

18 Kuvio 2: Kotihoitoloukku yhteiskunnassa Puhuttaessa valinnanvapaudesta olisi myös hyvä muistaa, että kysymys ei ole ainoastaan äidin tai isän valinnanvapaudesta. Jos yhteiskunta tukee hoitomuotoa, jolla poistetaan varhaiskasvatuksen piiristä lapset, jotka kaikkein selvimmin hyötyisivät näistä palveluista, tuetaan verovaroin sitä, ettei osalle lapsia tietoisesti anneta niitä lähtökohtia, joihin heillä olisi lahjojensa puolesta mahdollisuudet. Jos lapsen lähtökohdat ovat heikommat kuin hänelle olisi annettavissa, hänellä ei usein myöhemminkään ole tilaisuutta valita niistä vaihtoehdoista, joihin hänellä muuten olisi mahdollisuus. Ei liene kohtuutonta ajatella, että lapsen oikeus omaan myöhempään valinnanvapauteensa voisi olla yhtä tärkeä peruste kuin vanhempien valinnanvapaus silloin kun yhteiskunnassa mietitään, millaiseen toimintaan yhteisiä rahoja halutaan panostaa. Johtopäätökset lapsen ja yhteiskunnan edun takaava politiikka Tutkimukseen pohjautuen lastenhoidon muotojen yhteiskunnallisten vaikutusten väliset erot ovat huomattavat. Lasten tasa-arvoisten lähtökohtien edistämisen ja nais- ja lapsiperheköyhyyden näkökulmasta tarvittavien toimien suunta on selvästi nähtävissä. On täysin mahdollista tarjota myös alle kolmivuotiaille päivähoitoa, joka ei vahingoita lasta millään tavoin. Lisäksi, huolimatta siitä, että lapsi ei alle kolmivuotiaana välttämättä hyödy päiväkodin sosiaalisesta ympäristöstä, varhaisella päivähoidolla on silti usein mahdollista muilla tavoin parantaa näiden lapsen menestymisen mahdollisuuksia elämässä. Toisekseen tarkasteltaessa kaikkien alle kouluikäisten lasten päivähoitoa, tutkimus antaa runsaasti viitteitä siitä, että pääsy varhaiskasvatuspalvelujen piiriin parantaa lapsen lähtöasemia. Siksi lasten varhaiskasvatus ei ole niinkään 18

19 vanhempien vaan ennen kaikkea lasten oikeus. Lapsi on se, johon varhaislapsuuden kokemukset jättävät jälkensä, ja se, joka ponnistaa ensimmäisinä vuosina saamiensa eväiden kanssa myöhemmälle koulutielleen ja elämäänsä. Tätä taustaa vasten on tärkeää, että lapselle taataan mahdollisuus päästä osalliseksi näistä palveluista, ja palvelujen on oltava siten järjestettyjä, että lapsi todella hyötyy niistä. Siksi keskustelun painopiste on saatava pois kotihoitopäivähoito-dikotomiasta ja sen sijaan siirryttävä kysymykseen siitä, millaista on hyvä pienten lasten päivähoito, onko se nykyisellään sellaista ja jollei, miten siitä sellaista saadaan. Kolmanneksi lasten kotihoidontuki yrittää osaltaan vastata niihin tarpeisiin, joita pienten lasten perheillä on kodin ja työelämän yhteensovittamiselle. Se on kuitenkin joustamaton järjestelmä, jolla on huomattavia kielteisiä vaikutuksia sukupuolten tasa-arvolle, yhteiskunnalle ja myös aivan liian monien lasten pitkän tähtäimen hyvinvoinnille. On ilmeistä, että vanhempien ajantarpeeseen vastaamiseksi on kehitettävä muita tukimuotoja, joissa näitä haittoja ei ole tai ne ovat ainakin merkittävästi pienemmät. Oleellista on havaita, että hyvä lapsuus ja vanhemmuus rakentuvat kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin varaan. Kyseessä on laajan tasa-arvokäsityksen merkityksen huomiointi kaikessa yhteiskuntapolitiikassa. Kohtuuttomat tuloerot yhteiskunnassa, pitkittyvä työttömyys perheessä tai osattomuuden kokemukset jo varhaislapsuudessa voivat aiheuttaa ongelmia, joiden korjaaminen voi osoittautua vaativaksi, jopa mahdottomaksi. Lasten hoitoon liittyvien kysymysten kannalta olennaiseksi nousee naisten työllisyys. Kuten tilastoihin viitaten voidaan todeta, eräs merkittävä syy ajautua kotihoitoloukkuun liittyy nuorten naisten työttömyyteen ja heikkoon työmarkkina-asemaan. Vajaatyöllisyys tekee kotiin jäämisestä houkuttelevampaa ja pienentää yhteiskunnallista työpanosta. Työn vetovoimatekijöistä onkin pidettävä huolta. Kokoaikatyön tarjoaminen on tehtävä työnantajille entistä kannattavammaksi verrattuna silpputyön teettämiseen. Samalla palkkapolitiikalla on kyettävä tukemaan paitsi työtä luovaa kysynnän ja ostovoiman kasvua, myös huolehdittava siitä, että työ on aidosti kannattavaa. Työn kannattavuutta suhteessa kotona olemiseen kyettäisiin lisäämään myös uudistamalla päivähoitomaksuja. Tilanteessa, jossa päivähoito nähdään entistä korostuneemmin, varhaiskasvatuksen ominaisuudessa, osana koulutietä, ei ole perusteita kohdella sitä peruskoulusta poikkeavalla tavalla. Erityisen merkittävän kannustimen työmarkkinoille osallistumiseen päivähoitomaksujen poisto loisi pienipalkkaisilla aloilla työskenteleville naisille. He ovat usein suhteellisesti vähemmän koulutettuja kuin korkeampipalkkaisten alojen naiset. Tutkimusten mukaan varhaiskasvatuksen piiriin osallistuminen palvelee parantuneina oppimisvalmiuksina ja sosiaalisina taitoina nimenomaan 19

20 heidän lapsiaan. Erityisen tärkeä tämä kysymys on maahanmuuttajien lasten ja heidän integroitumisensa kannalta. Maksujen poistaminen on taloudellisesti täysin mahdollista. Mikäli maksujen poiston yhteydessä nykymuotoinen kotihoidontuki kuntalisineen ajetaan alas, säästää yhteiskunta suoraan lähes 100 miljoonaa euroa vuodessa. Tämän lisäksi on huomioitava säästöt eläkemenoissa sekä naisten nopeamman urakehityksen ja paremman ansiotason mukanaan tuoma taloudellinen hyöty lisääntyvien verotulojen muodossa. Työn ja perhe-elämän yhteensovittamista on helpotettava lisäämällä joustavuutta hoidon ja työn yhdistämisessä. Valinnanvapaudessa ei saa olla kyse joko-tai -valinnasta työn ja perheen välillä, vaan sitä on täydennettävä entistä paremmilla mahdollisuuksilla molempiin. Tämä tarkoittaa vapaaehtoisen osaaikatyöhön siirtymisen helpottamista sekä mahdollisuutta yhdistää tähän kokonaisuuteen päivähoidon käyttö. Tämä malli on menestyksellisesti käytössä useissa muissa pohjoismaissa, joissa kyetään Suomea paremmin yhdistelemään työmarkkinoilla olo sekä perheen kanssa vietetty aika. Perhevapaiden tasaisempi ja joustavampi jakaminen vanhempien kesken, myös osa-aikaisina tai jaksoittain pitemmälle aikavälille antaisi perheille enemmän valinnanvapautta. Vanhempainvapaan uudistuksen tulisi koskea myös jakson pituutta. Nykyinen äitiys- ja vanhempainvapaajakso loppuu ennen lapsen yksivuotissyntymäpäivää. Kotihoidontuen lyhytaikaisen käytön yleisyys tukee käsitystä, että vanhemmat yleisesti kokevat tarvetta hoitaa lasta kotona jonkin verran vanhemmaksi kuin vanhempainrahakausi antaa myöten. Äitiys- ja vanhempainvapaakausi voitaisiin pidentää vuoden mittaiseksi siten, että jokaiselle huoltajalle kiintiöitäisiin neljän kuukauden jakso, ja loput lapsen huoltajat voisivat jakaa keskenään haluamallaan tavalla malli olisi helpommin rahoitettavissa kuin julkisuudessa usein esitetty malli, ja se toisi merkittävän pidennyksen nykyisiin vanhempainvapaisiin. Naisten työmarkkina-aseman parantamisen kannalta on myös välttämätöntä lisätä isien osuutta vanhempainvapaiden käytöstä. Islannin kokemukset vapaiden kiintiöimisestä ovat tässä suhteessa rohkaisevia. Lisäksi tässä mallissa mahdollistuisi WHO:n suositusten mukainen kuuden kuukauden täysimetys myös siinä tapauksessa, että vanhemmat haluavat jakaa vapaat tasan. Kun vanhempainvapaakautta pidennetään, työn ja perhe-elämän joustavampi yhdistely mahdollistetaan, pienten lasten päivähoitopalveluita edelleen kehitetään sekä panostetaan työllisyyteen ja tasa-arvoon laajalti koko yhteiskunnassa, voidaan nykymuotoinen kotihoidontuki ajaa keskipitkällä aikavälillä alas. 20