VALIOKUNNAN KANNANOTOT
|
|
- Lauri Honkanen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TARKASTUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 3/2013 vp Valtiontalouden tarkastusviraston erilliskertomus eduskunnalle: Finanssipolitiikan tarkastuksen vaalikauden puoliväliraportti JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 27 päivänä helmikuuta 2013 lähettänyt tarkastusvaliokuntaan valmistelevasti käsiteltäväksi Valtiontalouden tarkastusviraston erilliskertomuksen eduskunnalle: Finanssipolitiikan tarkastuksen vaalikauden puoliväliraportti (K 2/2013 vp). Lausunto Eduskunnan päätöksen mukaisesti valtiovarainvaliokunta on antanut asiasta lausunnon tarkastusvaliokunnalle (VaVL 1/2013 vp), joka on otettu tämän mietinnön liitteeksi. Asiantuntijat Valiokunnassa ovat olleet kuultavina - pääjohtaja, OTT Tuomas Pöysti ja finanssipolitiikan tarkastuspäällikkö, KTT Heidi Silvennoinen, Valtiontalouden tarkastusvirasto, eduskunta - finanssineuvos Elina Pylkkänen, finanssineuvos Markku Stenborg ja erityisasiantuntija Laura Vartia, valtiovarainministeriö - hallitusneuvos Elise Pekkala, työ- ja elinkeinoministeriö - johtaja Raija Volk, sosiaali- ja terveysministeriö - pääjohtaja Juhani Jokinen, Kilpailu- ja kuluttajavirasto - tutkimusohjaaja, Ph.D. Niku Määttänen, Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA - johtava ekonomisti Essi Eerola, Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT. Lisäksi kirjallisen lausunnon ovat antaneet valtiovarainministeriö Valtiontalouden tarkastusvirasto, eduskunta. VALIOKUNNAN KANNANOTOT Perustelut Valtiontalouden tarkastusviraston erilliskertomus eduskunnalle sisältää viraston suorittaman finanssipolitiikan tarkastuksen ja valvonnan vaalikauden puoliväliraportin. Raportin lähtökohtana ovat alkaneen vaalikauden finanssipolitiikan sääntökehikko sekä finanssipolitiikan tavoitteet suhteessa edelliseen vaalikauteen. Tarkastusvirasto valvoo ja arvioi finanssipolitiikkaa Euroopan unionin vakaussopimuksessa sekä unionin ja kansallisessa lainsäädännössä tarkoitettuna riippumattomana valvontaelimenä. K 2/2013 vp Versio 2.0
2 Tarkastus kohdistuu finanssipolitiikan tietoperustaan, finanssipolitiikan sääntöjen asettamiseen ja noudattamiseen sekä ohjaus- ja hallintavälineiden toimivuuteen sekä finanssipolitiikalle asetettujen tavoitteiden saavuttamisen edellytyksiin ja saavuttamiseen. Osana finanssipolitiikan tietoperustan luotettavuuden tarkastamista arvioidaan erityisesti finanssipolitiikan toteuttamista ja tuloksia koskevaa hallituksen raportointia eduskunnalle. Vaalikauden puoliväliraportissa arvioidaan myös, kuinka finanssipolitiikan toteutus tukee valtiontalouden tasapainottamista sekä julkisen talouden pitkän tähtäimen vakautta ja kestävyyttä. Lisäksi tarkastuksen kohteena on se, miten tarkastusviraston ja eduskunnan kannanotot on otettu huomioon finanssipolitiikan valmistelussa ja raportoinnissa. Finanssipolitiikan tavoitteiden saavuttaminen Finanssipolitiikan keskeisenä tavoitteena on julkisen talouden vakauttaminen ja kestävyys pitkällä aikavälillä. Keinoina tavoitteen saavuttamiseksi ovat julkisten menojen vähentäminen, verotulojen kasvattaminen ja rakenteellisten uudistusten tekeminen. Hallitusohjelmassa listattujen meno- ja tulopuolen toimenpiteiden lisäksi on sitouduttu lisätoimenpiteisiin, mikäli valtion velkasuhde ei näytä kääntyvän laskuun ja valtiontalouden alijäämä asettuu yli yhteen prosenttiin bruttokansantuotteesta. Tavoitteiden saavuttamista arvioidaan vuosittain erityisesti kehyspäätöksen yhteydessä, mutta tarkastelua tehdään myös hallituksen strategiaistunnon yhteydessä. Hallitusohjelmaan kirjattujen finanssipolitiikan tavoitteiden lisäksi EU:n vakaus- ja kasvusopimuksen alijäämä ja velkakriteerit ovat tärkeä osa finanssipolitiikan sääntökehikkoa, johon Suomi on sitoutunut. Tästä syystä finanssipolitiikan arvioinnissa on kiinnitettävä huomiota myös Suomen vakausohjelman tavoitteiden saavuttamiseen sekä siihen, miten komission suositukset on otettu finanssipolitiikan valmistelussa huomioon. Euroopan talouspolitiikan koordinaatio tulee asettamaan vaatimuksia finanssipolitiikan valmistelulle ja siihen liittyvälle raportoinnille. Sopimus talous- ja rahaliiton vakaudesta ja yhteensovittamisesta sekä julkisen talouden kehyksiä koskevat vaatimukset tulivat voimaan vuoden 2013 alusta. Kansantalouden kasvukehityksessä suomalaisten yritysten kilpailukyvyllä on keskeinen merkitys. Kilpailukyky on käsite, jota käytetään paljon, mutta sillä ei ole mitään yleisesti hyväksyttyä määritelmää. Kilpailukykyä arvioitaessa on hyödyllistä erottaa lyhyen ja pitkän aikavälin kilpailukyky. Lyhyen aikavälin kilpailukyky liittyy läheisesti tuotannon suhteellisiin yksikkökustannuksiin verrattuna jollakin perusteella valittuihin kilpailijamaihin. Yksikkökustannusten muutosten tärkeimmät osatekijät ovat palkkojen muutos ja tuottavuuden muutos. Pitkällä aikavälillä keskeisessä asemassa on työn tuottavuutta lisäävä teknologinen kehitys. Maamme talouden näkymät ovat merkittävästi heikentyneet siitä, mitä ne olivat hallitusohjelmaa laadittaessa. Kuluvan vaalikauden aikana asetettuja menorajoitteita on noudatettu ja kehystasoa on pudotettu. Euroopan talousnäkymien heikkeneminen sekä Suomen viennin supistuminen ovat johtaneet siihen, että voimakas lisäsopeuttaminen menoja leikkaamalla tai veroja korottamalla johtaisi talouden toimintaedellytysten heikkenemiseen. Finanssipolitiikan kiristäminen ei ole ongelmatonta taantuman vielä jatkuessa. Julkisten menojen leikkaukset ja verojen korotukset vähentävät kansalaisten ostovoimaa, supistavat kulutuskysyntää ja heikentävät taloudellisen kasvun edellytyksiä nykyisessä taloustilanteessa. Valiokunta pitää tärkeänä, että kireääkin finanssipolitiikkaa toteuttaessaan hallitus ottaa huomioon kansantalouden kasvua ja työllisyyttä edistävät finanssipoliittiset toimenpiteet. Valiokunta pitää tärkeänä myös työllisyysasteen ja työtuntien kasvattamista, sillä työllisyyden kasvu edistää julkisen talouden kestävyyttä pitkällä aikavälillä. 2
3 Valtiontalouden kehysmenettely Kehysmenettelystä on muodostunut 2000-luvulla tärkein finanssipolitiikan hallintaväline. Kehysjärjestelmän kattavuutta ja vaikuttavuutta heikentävät mm. talousarvion ulkopuolella toimivat rahastot. Rahastotalous on huomattava kokonaisuus, sillä rahastojen yhteenlaskettu tase oli vuoden 2011 lopussa noin 26,5 mrd. euroa, mikä oli lähes puolet valtion vuosibudjetista ja noin 14 prosenttia bruttokansantuotteesta. Rahastoista maksettavat menot eivät ole kehysrajoitteen piirissä. Ulkopuoliset rahastot ovat selkeä poikkeus eduskunnan budjettivallasta, ja ne vähentävät myös valtion taloudellisen aseman läpinäkyvyyttä. Valtiovarainvaliokunta pitää lausunnossaan (VaVL 1/2013 vp K 2/2013 vp) perusteltuna, että jatkossa arvioidaan rahastojen merkitystä ja asemaa valtiontaloudessa sekä selvitetään tarkoituksenmukaisuus ja mahdollisuudet ottaa ne kehysjärjestelmän ja sen sisältämän menosäännön piiriin. Tarkastusvaliokunta on kiinnittänyt jo aiemmin huomiota tähän problematiikkaan. Vuonna 2010 antamassaan mietinnössä (TrVM 5/2010 vp K 11/2010 vp, K 13/2010 vp) tarkastusvaliokunta kiinnitti huomiota siihen, että valtion perinteinen talousarviotalous on kaiken aikaa supistunut. Tällä on puolestaan vaikutuksensa eduskunnan budjettivaltaan ja eduskunnan käytössä oleviin ohjauskeinoihin. Valiokunta piti tuolloin tärkeänä ja ehdottoman tarpeellisena valtion konsernitaseen muodostamista. Valtion kokonaistaseeseen kuuluisivat talousarviotalouden lisäksi myös valtion rahastot, liikelaitokset ja yhtiöt. Yhtenäisin ja yleisesti hyväksytyin menetelmin laadittu valtion kokonaistase antaisi kokonaiskuvan valtion taloudellisesta asemasta, ja se lisäisi rahoittajien ja kansalaisten luottamusta julkisen talouden hoitoon. Valiokunnan mielestä valtion talousarviosta ei edelleenkään hahmotu valtiontalouden kokonaisuus, sillä siinä esitetään puutteellisesti esim. valtion investoinnit ja valtion lainanotto ja lainananto. Valiokunta pitää tärkeänä, että eduskunnalle annetaan vähintään kerran vaalikaudessa kokonaistase sekä erittely valtion investoinneista ja lainanotosta ja lainanannosta. Kehysten tietoperusta Tarkastusvirasto kiinnittää huomiota finanssipolitiikan päätöksenteon tietoperustaan eli siihen, kuinka hyvin päätöksenteon perustaksi tehtyjen viranomaislaskelmien taustalla olevat oletukset on esitetty ja perusteltu. Tarkastushavaintojen mukaan valtiontalouden kehysten läpinäkyvyyttä ja tietoperustaa on kehitetty ja raportointi kehysten noudattamisesta on kehittynyt tarkastusviraston kannanottojen mukaisesti. Tarkastusviraston mukaan valtiovarainministeriön kestävyyslaskelmaan liittyvä raportointi on edelleen verrattain niukkaa ja laskelman läpinäkyvyyttä olisi hyvä lisätä. Tarkastusvaliokunnan aiemman kannanoton (TrVM 1/2009 vp K 11/2009 vp, K 12/2009 vp) mukaan finanssipoliittisen päätöksenteon perustaminen oikeille ja riittäville tiedoille ja päätöksenteon perusteiden riittävä dokumentointi nostavat esille myös kysymyksen valtiontalouden kehyksiä koskevan selonteon käsittelyn merkityksestä eduskunnassa ja eduskunnan roolista talous- ja finanssipolitiikan ohjauksessa ja päätöksenteossa. Eduskunnalla on perustuslaillinen oikeus saada finanssipoliittisen päätöksenteon vaihtoehtoja ja perusteita koskevat oikeat ja riittävät tiedot. Finanssipoliittisen päätöksenteon tietoperusta ja valmistelu sekä finanssipolitiikan tuloksellisuus ja yhteiskunnalliset vaikutukset kuuluvat myös eduskunnan toteuttamaan valtiontalouden valvontaan. Kehysten tietoperustaa käsitellessään valiokunta kiinnitti huomiota myös valtioneuvoston tekemään vuosia koskevaan kehyspäätökseen. Tietoperustan arviointia varten tarkastusvaliokunta pyysi kirjeellään valtiovarainministeriöltä kaikki mainitun kehyspäätöksen yhteisö- ja pääomaverotusta koskevan uudistuksen teossa käytetyt tausta-aineistot mukaan lukien laskelmat päätösten vaikutuksista, laskelmat vaihtoehtoisten päätösesitysten vaikutuksista ja laskelmat päätösten dynaamisista vaikutuksista. Valtiovarainministeriön toimittamasta aineistosta tarkastusvaliokunta pyysi tarkastusvirastolta kirjallisen lausunnon, jossa tarkastusvirastoa pyydettiin arvioimaan ko. aineistoa finanssipolitiikan val- 3
4 mistelun välineenä sekä verotuspäätösten dynaamisten vaikutusten kannalta. Tarkastusvirasto antoi asiakirja-aineiston tarkasteluun perustuvan lausunnon tarkastusvaliokunnalle Lausunnossaan tarkastusvirasto toteaa keskeisimpinä havaintoinaan, että aineisto sisältää eri vaihtoehtojen vaikutukset verotuottoihin, mutta laskelmien suorittamistapaa ja keskeisiä lähtökohtia ei esitetä. Arviota yhteisöverouudistuksen dynaamisista vaikutuksista ei myöskään perustella. Tiedot ovat niin suppeita, ettei laskelmien perusteita ja luotettavuutta voida arvioida Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen tulonjakovaikutuksia koskevaa ja muuta aineistoa huomattavasti täsmällisempää muistiota lukuun ottamatta. Valtiovarainministeriön toimittama aineisto ei vastaa Valtiontalouden tarkastusviraston käsitystä hyvästä ja riittävästä aineistosta, joka toimii välineenä finanssipolitiikan ja siihen kuuluvan veropolitiikan valmistelussa. Hyvässä finanssipolitiikan valmistelun aineistossa tulisi perustellusti tuoda esille, miten valmistelussa olevalla toimella voidaan päästä haluttuun tavoitteeseen. Hallituksen tulisi pyrkiä siihen, että merkittävien uudistusten kohdalla perusteelliselle virkamies- ja ministeriövalmistelulle olisi edellytyksiä. Edellä mainitusta kehyspäätöksestä antamassaan lausunnossa (TrVL 1/2013 vp VNS 3/2013 vp, VNS 4/2013 vp) tarkastusvaliokunta totesi, ettei arvioinnin kohteena olevan kehyspäätöksen yhteisö- ja pääomaverotusta koskeva tietoperusta täytä eduskunnan perustuslaillista oikeutta saada finanssipoliittisen päätöksenteon vaihtoehtoja ja perusteita koskevat oikeat ja riittävät tiedot. Valiokunta toteaa lisäksi, että sille toimitetun aineiston perusteella ei voida arvioida päätöksenteon kokonaisuutta ja hallituksen tekemien veropoliittisten päätösten sisältöä ja perusteita. Valiokunta painottaa huolellisen virkamiesvalmistelun merkitystä. Myös hallituksen poliittisessa valmistelussa tehtävien linjausten ja niiden vaikutusten arvioinnin ja dokumentoinnin tulee tapahtua ministeriöissä tehtävässä virkamiesvalmistelussa. Tarkastusvaliokunta pitää tarkastusviraston johtopäätöksiä kokonaisuudessaan perusteltuina, ja ne vastaavat myös tarkastusvaliokunnan näkemyksiä. Julkisen talouden kestävyys Julkisen talouden kestävyys tarkoittaa kykyä hoitaa nykyisen velan ja tulevien menojen rahoitus. Kestävyysvaje puolestaan mittaa sitä, kuinka suuri on välitön julkisen talouden sopeuttamistarve, joka tasapainottaa julkisen velan tietylle tasolle. Voidaan esimerkiksi kysyä, kuinka paljon heti tästä vuodesta eteenpäin pitäisi kerätä verotuloja, jotta nykyiset palvelut pystytään ylläpitämään tulevaisuudessa ilman, että julkisen talouden velka kasvaa. Tällaisia laskelmia tehtäessä joudutaan tekemään oletuksia mm. väestörakenteen, työllisyyden ja hoivamenojen tulevaisuuden kehityksestä. Kestävyysvajeen analysoinnissa käytetään kestävyyslaskelmia. Kestävyysvajetta arvioitaessa kiinnitetään huomiota siihen, mistä kestävyysvaje johtuu. Tätä varten muodostetaan kestävyysvajetta kuvaavia indikaattoreita. Kestävyysindikaattoreiden kolme keskeistä osatekijää ovat julkisen talouden rahoitusaseman lähtötaso, julkisen talouden velka-aste suhteessa kokonaistuotantoon sekä väestön ikääntymisestä aiheutuvat menopaineet. Tarkastusvaliokunta on aiemmin todennut mietinnössään (TrVM 10/2010 vp K 21/2010 vp), että kestävyysvajelaskelmien suurin ongelma on niihin liittyvä epävarmuus. Viime vuosien talouden kehitys osoittaa, että lyhyenkin jakson talouskehityksen ennustaminen on vaikeaa. Laskelmat ovat myös varsin herkkiä laskentaoletusten muutoksille, sillä jo pienikin muutos laskelmien perusoletuksissa voi muuttaa merkittävästi laskelmien lopputuloksia. Tarkastusvaliokunnan mielestä julkisen talouden pitkän aikavälin kestävyyden turvaaminen edellyttää kehysmenettelyn toimivuuden ja vaikuttavuuden tehostamista. Tärkeää on, että kehyksiin otetaan mukaan julkisen talouden eri osa-alueet nykyistä laajemmin. 4
5 Kuntatalouden kestävyys ja peruspalveluohjelma Kuntien menot ovat merkittävä kehysjärjestelmän ulkopuolinen menoerä, sillä valtiontalouden kehykset säätelevät kuntien menoja vain kehysjärjestelmään sisältyvien valtionosuuksien kautta. Kunnat vastaavat kuitenkin suurelta osin julkisten palvelujen järjestämisestä, ja niiden menot ovat kasvaneet viime vuosina tuloja nopeammin. Myös kuntien velkaantumisvauhti on ollut nopeaa. Vaikean taloustilanteen lisäksi kunnilla on edessään muutoinkin suuria haasteita, joista merkittävimmät liittyvät väestön ikääntymisestä aiheutuviin menopaineisiin. Valtiovarainvaliokunta katsoo lausunnossaan (VaVL 1/2013 vp K 2/2013 vp), että koko julkisen talouden kestävyyden kannalta on olennaista, että kuntatalouden vakautta edistetään. Tällöin on keskeistä, että kuntien tehtävät sovitetaan yhteen niiden rahoitusmahdollisuuksien kanssa ja että kunnille annettavien uusien tehtävien kustannusvaikutukset arvioidaan aiempaa paremmin. Valtiovarainvaliokunta pitää myös tärkeänä, että peruspalveluohjelman ohjausvaikutusta tehostetaan ja kehitetään niin, että se tukee aiempaa konkreettisemmin kuntatason toimintaa ja parantaa palvelujen tuottavuutta. Rakenteelliset uudistukset ja kilpailutus Kilpailun rajoitukset ja puutteet ovat tulleet toistuvasti esiin sekä kotimaisissa että kansainvälisissä julkisten palveluiden tuotantokustannuksia ja taloudellisen kasvun vahvistamista koskevissa arvioinneissa. Euroopan unioni on kehottanut Suomea avaamaan lisää palvelusektoria kilpailulle uudistamalla sääntelyä ja poistamalla rajoituksia ja esteitä uusien yritysten pääsylle palvelumarkkinoille. Julkisen talouden vakauttamisen ja kestävyyden turvaamisen kannalta keskeisessä asemassa ovat julkisten palveluiden nopean hintakehityksen katkaiseminen ja palvelutuotannon tehostaminen. Varsinkin kuntatalouden rahoitusaseman heikkeneminen johtuu osaksi julkisten palveluiden tuotantokustannusten yleistä hintakehitystä ja tulojen kehitystä nopeammasta noususta. Tarkastusviraston mukaan pitemmällä tähtäimellä on syytä kehittää innovatiivisia ratkaisuja, jotta väestön ikääntymisen aiheuttamista hoivamenoista selviydytään ilman merkittävää menojen ja työvoimatarpeen lisäystä. Julkisten hankintojen menettelyjä ohjaa hankintalaki, joka ohjaa kilpailuttamisen menettelyjä, ei hankinnan sisältöä. Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan palvelujen hankkijat eivät voi suosia paikallisia tarjoajia. Hankintaehdoksi ei voida asettaa esim. sitä, että tarjoaja maksaa veronsa Suomeen tai hankintayksikön kotikuntaan. Hankintalaki ei kuitenkaan ole esteenä sille, että yhteiskunnan kannalta kriittisissä palveluhankinnoissa (esim. terveys-, turvallisuus- ja elintarvikepalvelut) asetetaan tiukkojakin kriteerejä palveluntarjoajan sijainnille ja nopealle saatavuudelle. Kilpailutuksen vaikutus hintakehitykseen ei ole yksiselitteistä. Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan tutkimukset viittaavat siihen, että hintakehitys on tapauskohtaista eli hinnat voivat laskea tai nousta. Olemassa olevat melko harvalukuiset tutkimukset eivät viittaa myöskään siihen, että kuntien ja yksityisten tarjoajien kustannuksissa tai laadussa olisi systemaattista eroa. Tuoreessa vuoden 2013 maaliskuussa ilmestyneessä Sosiaalibarometrissä kuntien sosiaalijohtoa ja terveyskeskusjohtajia pyydettiin arvioimaan, miten palvelujen ostaminen yrityksiltä on vaikuttanut palvelujen kustannuksiin neljän viime vuoden aikana. Yli puolet vastaajista arvioi palvelujen ostamisen yrityksiltä kasvattaneen kustannuksia. Sosiaalibarometrin mukaan runsas kolmasosa vastaajista toteaa, että palveluja on palautettu takaisin kunnan tai kuntayhtymän itse tuotettaviksi kahden viime vuoden aikana. Kilpailutuksen kustannuksia lisääväksi tekijäksi on koettu myös suuret hankintaprosessin liitännäiskustannukset. Maaseutukunnissa palvelujen osto kunnan ulkopuolelta saattaa tulla hyvinkin kalliiksi. Kun kunta ei saa rekrytoitua riittävästi lääkäreitä ja muuta terveydenhuollon henkilöstöä eikä siten pysty tuottamaan sille lainsäädännössä määrättyjä palveluja, se joutuu pakkotilanteessa hank- 5
6 kimaan palvelut kalliilla hinnalla ulkopuoliselta palvelujen tuottajalta. Pienten ja keskisuurten yritysten markkinoillepääsyn kannalta on olennaista, etteivät ostajat määrittele hankintaa niin suureksi kokonaisuudeksi, että vain suuret yritykset voivat tarjota palvelua tai tuotetta. Tarkastusvaliokunnan mielestä hankintalain säännösten mukaiset hankinnat on mahdollista ja suositeltavaa järjestää sellaisiksi osakokonaisuuksiksi, että myös pienet yritykset voivat tehdä tarjouksia. Pienempien kokonaisuuksien hankinnalla ehkäistään palvelutuotannon keskittymistä ja monopolien syntymistä. Pienten ja keskisuurten yritysten lisääntyvällä osallistumisella palvelujen tuottamiseen edistetään myös työllisyyttä, innovatiivista toimintaa ja entistä tarkoituksenmukaisempien ja tehokkaampien toimintatapojen löytämistä. Tällaisella menettelyllä voidaan edistää myös maaseutukuntien palvelujen järjestämisen edellytyksiä. Päätösehdotus Edellä esitetyn perusteella tarkastusvaliokunta ehdottaa eduskunnan hyväksyttäväksi kannanoton, että eduskunnalla ei ole huomautettavaa kertomuksen johdosta. Helsingissä 16 päivänä toukokuuta 2013 Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa pj. vpj. jäs. Tuija Brax /vihr Matti Saarinen /sd Sirkka-Liisa Anttila /kesk Eero Lehti /kok vjäs. Heli Paasio /sd Kari Tolvanen /kok Erkki Virtanen /vas Kauko Tuupainen /ps. Valiokunnan sihteereinä ovat toimineet valiokuntaneuvos Nora Grönholm valiokuntaneuvos Matti Salminen. 6
Finanssipolitiikan valvonnan raportti 2015, K 17/2015 vp ja K 9/2015 vp
Finanssipolitiikan valvonnan raportti 2015, K 17/2015 vp ja K 9/2015 vp Budjettivalvontapäällikkö, KTT Heidi Silvennoinen Ekonomisti, KTT Jenni Jaakkola 20.10.2015 Valtiontalouden tarkastusvirasto Julkisen
Kokonaistasetarkastelu johtamisen ja tilivelvollisuuden välineeksi
Kokonaistasetarkastelu johtamisen ja tilivelvollisuuden välineeksi Pääjohtaja, OTT Tuomas Pöysti 24.2.2015 Valtiontalouden tarkastusvirasto Kokonaistasetarkastelu: - Mitä? - Miksi? - Miten? 2 Mistä on
Finanssipolitiikan tarkastuksen ja valvonnan raportti Tiedotustilaisuus Heidi Silvennoinen
Finanssipolitiikan tarkastuksen ja valvonnan raportti 2014 Tiedotustilaisuus 22.5.2014 Heidi Silvennoinen Raportin sisältö Finanssipolitiikan valvontatehtävä Valtiontalouden kehysten noudattaminen Finanssipolitiikan
VALTIOVARAINMINISTERIÖN TOIMITTAMA TAUSTAMATERIAALI LIITTYEN KEHYSPÄÄTÖKSESSÄ TEHTYYN YHTEISÖ- JA OSINKOVEROLINJAUKSEEN
1 (5) 29.4.2013 Eduskunnan tarkastusvaliokunnalle Lausuntopyyntönne 24.4.2013/ K 2/2013 vp. ja VNS 3-4/2013 vp VALTIOVARAINMINISTERIÖN TOIMITTAMA TAUSTAMATERIAALI LIITTYEN KEHYSPÄÄTÖKSESSÄ TEHTYYN YHTEISÖ-
Maakuntauudistus ja VTV:n tarkastustehtävä
Maakuntauudistus ja VTV:n tarkastustehtävä Valtiontalouden tarkastusvirasto Maakunnan muutosjohtajien verkostotapaaminen 15.2.2018 Marko Männikkö Anna-Liisa Pasanen Mikä on VTV? Mikä on tarkastusmandaatti
Valtiontalouden tarkastusviraston erilliskertomus eduskunnalle: Finanssipolitiikan tarkastuksen vaalikauden 2011 2014 puoliväliraportti
Valtiontalouden tarkastusviraston erilliskertomus eduskunnalle: Finanssipolitiikan tarkastuksen vaalikauden 2011 2014 puoliväliraportti Valtiontalouden tarkastusviraston eduskunnalle annettavat kertomukset
Julkisen talouden kestävyysvaje ja rahoituksen riittävyys
Julkisen talouden kestävyysvaje ja rahoituksen riittävyys Pääjohtaja, dosentti OTT Tuomas Pöysti 27.5.2015 Valtiontalouden tarkastusvirasto Uuden vaalikauden suurimpia haasteita on talouskasvun ja kokonaistuottavuuden
SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA
SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Rakenneuudistuksissa ja kustannuskilpailukyvyssä tavoitteet korkealle 3 PÄÄKIRJOITUS Rakenneuudistuksissa ja kustannuskilpailukyvyssä tavoitteet
Valtion infraomaisuuden hallinta: kestävään infraan ja talouteen - mahdoton yhtälö?
Valtion infraomaisuuden hallinta: kestävään infraan ja talouteen - mahdoton yhtälö? Pääjohtaja, OTT Tuomas Pöysti 24.9.2015 Valtiontalouden tarkastusvirasto VTV:n näkökulmat valtion infraomaisuuteen 2
Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO. SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.11.2013 COM(2013) 911 final 2013/0396 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta FI FI 2013/0396 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta
VALIOKUNNAN KANNANOTOT
SIVISTYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 9/2009 vp Hallituksen esitys laeiksi eräiden koulutusta koskevien lakien muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 8 päivänä syyskuuta 2009 lähettänyt sivistysvaliokuntaan
PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 5/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle hallituksen toimenpidekertomuksen. yhdistämistä koskevaksi lainsäädännöksi
PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 5/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle hallituksen toimenpidekertomuksen ja valtion tilinpäätöskertomuksen yhdistämistä koskevaksi lainsäädännöksi Puhemiesneuvoston
Ratkaistavana päättynyt. Ilmoitettu asia valiokuntaan saapuneeksi mietinnön antamista varten.
la'ih Izjzoötf i/p Valtiopäiväasia, HE 239/2004 Sivu 1/1 < PALUU
Alkavan hallituskauden talouspoliittiset haasteet: Mikä on muuttunut neljässä vuodessa?
Alkavan hallituskauden talouspoliittiset haasteet: Mikä on muuttunut neljässä vuodessa? Sami Yläoutinen Jyväskylä, 3.8.2015 Esitys Julkisen talouden tila ja näkymät maailmalla Suomessa Talouspoliittiset
Läsnä pj. Johannes Koskinen /sd vpj. Outi Mäkelä /kok (11 osittain) jäs. Tuija Brax /vihr
PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 68/2013 vp Torstai 26.9.2013 kello 10.00-12.30 Läsnä pj. Johannes Koskinen /sd vpj. Outi Mäkelä /kok (11 osittain) jäs. Tuija Brax /vihr Eeva-Johanna Eloranta /sd Maarit
Kuntatalouden hallinta
Kuntatalouden hallinta Jukka Pekkarinen Kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden seminaari 2.12.2014 Finlandia-talo Kuntatalouden tila heikentynyt haasteena kestävyyden turvaaminen Kuntatalouden tulot eivät
Alkaneen hallituskauden talouspoliittiset haasteet Sami Yläoutinen Kuntamarkkinat
Alkaneen hallituskauden talouspoliittiset haasteet 9.9.2015 Sami Yläoutinen Kuntamarkkinat Esitys Talouden tila ja näkymät maailmalla Suomessa ja kunnissa Julkisen talouden suunnitelma ja hallitusohjelma
VALIOKUNNAT. * tnjx*.* ^
EDUSKUNTA VALIOKUNNAT ASIAKIRJAVIHKO * tnjx*.* ^ Valtiopäiväasia, 19/2005 E Sivu 1/1 Lakivaliokunta Saapunut 11.04.2005 Käsittely päättynyt 14.04.2005LaVP 29/2005 vp 3 Käsittely päättynyt 23.09.2005 La
Talouspolitiikan arviointineuvoston lausunto vuoden 2018 talousarvioesityksestä
24.1.217 Sivu 1 / 6 Eduskunnan valtiovarainvaliokunnalle Lausuntopyyntönne 17.1.217 Viite: HE 16/217 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 218 Talouspolitiikan arviointineuvoston
4 PALUU i HAKU KAIKISTA
Valtiopäiväasia, HE 83/2004 Sivu 1/1 4 PALUU i HAKU KAIKISTA Asian valiokuntakäsittely HE 83/2004 vp oikeusapuhakemusten toimittamista koskevan eurooppalaisen sopimuksen lisäpöytäkirjan hyväksymisestä
Tulo- ja kustannuskehitys
Liite 1. Tulo- ja kustannuskehitys Talousneuvosto 19.8.2013 Jukka Pekkarinen Tukuseto asetettu vuosiksi 2013-2016 Toimikunnan määräaikaisraportoinnissa neljä painoaluetta: 1. Ostovoima (ansiot, hinnat,
Talouspolitiikan arviointineuvoston lausunto
13.3.2018 Sivu 1 / 6 Eduskunnan tarkastusvaliokunnalle Lausuntopyyntönne 6.3.2018 Viite: K 20/2017vp, E 115/2017 vp, U 4/2018 vp, U 5/2018 vp/ Asiantuntijapyyntö Talouspolitiikan arviointineuvoston lausunto
EKP:n Kriteerit liittymiselle
EKP:n Kriteerit liittymiselle Lähentymiskriteerit Hintakehitys Julkisen talouden kehitys Valuuttakurssikehitys Pitkien korkojen kehitys Lähde: EKP:n kotisivut 1. Hintakehitys Euroopan unionin toiminnasta
Julkisen talouden suunnitelma vuosille Budjettineuvos Petri Syrjänen / budjettiosasto Puolustusvaliokunnan kuuleminen 17.5.
Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2018 2021 Budjettineuvos Petri Syrjänen / budjettiosasto Puolustusvaliokunnan kuuleminen 17.5.2017 Keskeiset taloutta kuvaavat indikaattorit 2015 2016 2017 2018 2019
Eduskunnan budjetti- ja valvontavalta
Eduskunnan budjetti- ja valvontavalta 1990 2020 Eduskunnan tarkastusvaliokunnan kuuleminen ke 26.4.2017 klo 11.30 Elli Aaltonen Pääjohtaja Kansaneläkelaitos 1. Kelaan kohdistuva budjettiohjaus- ja valvontamekanismit
Kuntien makrotalouden ohjauksen kehittäminen. Jukka Pekkarinen
Kuntien makrotalouden ohjauksen kehittäminen Jukka Pekkarinen 20.11.2013 Budjettidirektiivi-työryhmän ehdotuksia Julkista taloutta tarkastellaan hallituksen päätöksenteossa kokonaisuutena, ei keskitytä
Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok (1 10, 11 osittain) jäs. Lars Erik Gästgivars /r (1 10, 11 osittain)
TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 66/2013 vp Torstai 5.9.2013 kello 13.00-14.00 Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok jäs. Lars Erik Gästgivars /r Teuvo Hakkarainen /ps Harri
Julkisen talouden näkymät Eläketurva. Finanssineuvos Tuulia Hakola-Uusitalo Työeläkepäivät, Eläketurvakeskus 17.11.2009
Julkisen talouden näkymät Eläketurva Finanssineuvos Tuulia Hakola-Uusitalo Työeläkepäivät, Eläketurvakeskus 17.11.2009 Julkisen talouden tasapaino pitkällä aikavälillä Julkinen talous ei saa pitkällä aikavälillä
Talouspolitiikan arviointineuvoston lausunto julkisen talouden suunnitelmasta vuosille
Talouspolitiikan arviointineuvoston lausunto julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 218-221 Seppo Orjasniemi Pääsihteeri 15 toukokuuta 217 Hallituksen finanssipolitiikan linja Keskeiset tavoitteet Julkisen
VAHVISTAMATTA JÄÄNEET LAIT
HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 15/2001 vp Vahvistamatta jääneinä palautuneet arpajaislaki, laki arpajaisverolain muuttamisesta, laki rahankeräyslain muuttamisesta, laki viihdelaitelain muuttamisesta, laki
Dnro 14/32/ (6) Finanssipolitiikan tarkastuspäällikkö Matti Okko. Eduskunnan tarkastusvaliokunnalle
21.1.2019 Dnro 14/32/2019 1 (6) Finanssipolitiikan tarkastuspäällikkö Matti Okko Eduskunnan tarkastusvaliokunnalle Asia: Lausuntopyyntönne 17.1.2019: K 21/2018 vp Valtiontalouden tarkastusviraston erilliskertomus
Talouspolitiikan arviointineuvoston raportti 2015
Talouspolitiikan arviointineuvoston raportti 2015 26.1.2016 www.talouspolitiikanarviointineuvosto.fi Tehtävänä arvioida talouspolitiikalle asetettujen tavoitteiden tarkoituksenmukaisuutta talouspolitiikalle
Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön peruslinjauksia
Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön peruslinjauksia Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki Rovaniemi 4.10.2011 Lainsäädännön uudistamisen tilanne Terveydenhuoltolaki (1326/2010)
Suhdanne 1/2015. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 26.03.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY
Suhdanne 1/2015 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 26.03.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Ennusteen lähtökohdat ja oletukset - Suomea koskeva
Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.11.2013 COM(2013) 907 final Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS sen toteamisesta, että Puola ei ole toteuttanut 21 päivänä kesäkuuta 2013 annetun neuvoston suosituksen mukaisia tuloksellisia
Taloudellinen katsaus
Taloudellinen katsaus Syksy 2018 Tiedotustilaisuus 14.9.2018 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 14.9.2018 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Talous on nyt suhdanteen huipulla. Työllisyys on
1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 10 jäsentä. 2 Päätösvaltaisuus Todettiin, ettei kokous ollut päätösvaltainen.
TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2013 vp Perjantai 8.2.2013 kello 11.00-13.00 Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok (1 10, 11 osittain, 12 jäs. Lars Erik Gästgivars /r (3 Teuvo
HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 14/2009 vp. Hallituksen esitys eräiden tehtävien siirtämistä Maahanmuuttovirastoon koskevaksi lainsäädännöksi JOHDANTO
HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 14/2009 vp Hallituksen esitys eräiden tehtävien siirtämistä Maahanmuuttovirastoon koskevaksi lainsäädännöksi JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 3 päivänä kesäkuuta 2009 lähettänyt
Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok (11 osittain, 12 ja 13 ) jäs. Lars Erik Gästgivars /r
TALOUSVALIOKUNTA Torstai 11.4.2013 kello 12.00-13.40 Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok (11 osittain, 12 ja 13 ) jäs. Lars Erik Gästgivars /r Johanna Karimäki /vihr Pia
YLEISPERUSTELUT. Asiakirjayhdistelmä 2011
YLEISPERUSTELUT V a l t i o v a r a i n v a l i o k u n t a : (HE 126/2010 vp, HE 228/2010 vp) T a l o u s k e h i t y s. Vuonna 2009 Suomi kävi läpi erään koko taloushistoriansa syvimmistä taantumista,
Perjantai kello
VALTIOVARAINVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 46/2013 vp Perjantai 29.11.2013 kello 11.30-12.45 Läsnä vpj. Pentti Kettunen /ps jäs. Leena Harkimo /kok Pertti Hemmilä /kok Jouko Jääskeläinen /kd Timo Kalli /kesk Anneli
Talouspolitiikan arviointineuvoston lausunto vuoden 2019 talousarvioesityksestä
11.10.2018 Sivu 1 / 5 Eduskunnan valtiovarainvaliokunnalle Lausuntopyyntönne 28.9.2018 Asia: HE 123/2018 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2019 Talouspolitiikan arviointineuvoston
Vuoden 2016 talousarvioesitys Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019
Vuoden 2016 talousarvioesitys Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019 Neuvotteleva virkamies Lauri Taro / budjettiosasto YmV:n kuuleminen Kansantalouden kehitys ennuste, syyskuu 2015 2012 2013*
Pääekonomisti vinkkaa
Pääekonomisti vinkkaa Vinkki 1:Mielenkiintoisia raportteja liikkeellä Talouspolitiikan arviointineuvosto julkaisi 23.1.2019 arvionsa Juha Sipilän hallituksen finanssi- talous ja työllisyyspolitiikasta.
Hallituksen talouspolitiikasta
Hallituksen talouspolitiikasta Seppo Orjasniemi Talouspolitiikan arviointineuvoston pääsihteeri 9.3.2017 Talouspolitiikan arviointineuvoston tehtävä Arvioi hallituksen talouspoliittisten tavoitteiden tarkoituksenmukaisuutta
Talouspolitiikan arviointineuvoston lausunto Julkisen talouden suunnitelmasta vuosille
Sivu 1 / 7 Eduskunnan valtiovarainvaliokunnalle Lausuntopyyntönne 9.5.217 Viite: VNS 4/217 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 218 221 Talouspolitiikan arviointineuvoston
Julkisen talouden tila ja finanssipolitiikan haasteet 2015 - Pääjohtaja, OTT Tuomas Pöysti 13.3.2015
Julkisen talouden tila ja finanssipolitiikan haasteet 2015 - Pääjohtaja, OTT Tuomas Pöysti 13.3.2015 Valtiontalouden tarkastusvirasto Valtiontalouden ylin ulkoinen tarkastaja ja riippumaton finanssipolitiikan
TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 12/2012 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vakuutusyhtiölain JOHDANTO. Vireilletulo. Lausunto.
TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 12/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vakuutusyhtiölain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 5 päivänä kesäkuuta
Työ- ja elinkeinoministeriö 4.8.2009 PL 32 00023 Valtioneuvosto
Työ- ja elinkeinoministeriö 4.8.2009 PL 32 00023 Valtioneuvosto Lausuntopyyntö TEM 266:00/2008 TERVEYSPALVELUALAN LIITON LAUSUNTO JULKISISTA HANKINNOISTA ANNETUN LAIN (348/2007) 15 :N MUUTTAMISESTA Vuoden
Lausunto liittyen valtioneuvoston selontekoon julkisen talouden suunnitelmasta
Valtiovarainvaliokunnalle 22.4.2016 Lausunto liittyen valtioneuvoston selontekoon julkisen talouden suunnitelmasta Roope Uusitalo puheenjohtaja, talouspolitiikan arviointineuvosto Hallituksen julkisen
Keskiviikko kello Läsnä nimenhuudossa
SUURI VALIOKUNTA Valiokunnan kokous 20/2005 vp Keskiviikko 4.5.2005 kello 13.30-14.47 Läsnä nimenhuudossa pj. vpj. vpj. jäs. Jari Vilén /kok Antti Kaikkonen /kesk Kimmo Kiljunen /sd Mikko Elo /sd Heidi
HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018
HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018 Talouden näkymät Hallituksen talousarvioesityksessä Suomen talouskasvun arvioidaan olevan tänä vuonna 2,9 prosenttia.
JULKINEN TALOUS ENSI VAALIKAUDELLA
Verot, menot ja velka JULKINEN TALOUS ENSI VAALIKAUDELLA - VALTION MENOT 2012-2015 - VEROTUKSEN TASO 1 Ruotsi Bulgaria Suomi Viro Malta Luxemburg Unkari Itävalta Saksa Tanska Italia Belgia Alankomaat Slovenia
Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO. Maltan talouskumppanuusohjelmasta
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.11.2013 COM(2013) 909 final 2013/0399 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO Maltan talouskumppanuusohjelmasta FI FI 2013/0399 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO Maltan talouskumppanuusohjelmasta
Perjantai 5.9.2003 kello 12.00-12.55
VALTIOVARAINVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 23/2003 vp Perjantai 5.9.2003 kello 12.00-12.55 Läsnä pj. Olavi Ala-Nissilä /kesk vpj. Matti Ahde /sd jäs. Eva Biaudet /r Jyri Häkämies /kok Jari Koskinen /kok Pekka Kuosmanen
Normihanke. Seminaari lakiasiain johtaja Kari Prättälä
Normihanke Seminaari 3.9.2009 lakiasiain johtaja Kari Prättälä Hallituksen politiikkariihi 24.2.2009 1. Valtio käynnistää yhteistyössä Kuntaliiton kanssa normitalkoot, joissa kartoitetaan ja pyritään poistamaan
VALTIOVARAINMINISTERIÖ talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja
VALTIOVARAINMINISTERIÖ talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja Valtiovarainministeriö vastaa valtioneuvoston osana» vakaan ja kestävän kasvun edellytyksiä vahvistavasta talouspolitiikasta,»
1(5) Julkisyhteisöjen rahoitusasema ja perusjäämä
1(5) EU-lainsäädäntö asettaa julkisen talouden hoidolle erilaisia finanssipoliittisia sääntöjä, joista säädetään unionin perussopimuksessa ja vakaus- ja kasvusopimuksessa. Myös kansallinen laki asettaa
VALTIOVARAINVALIOKUNNAN MIETINTÖ 22/1998 vp
VaVM 22/1998 vp- HE 61/1998 vp VALTIOVARAINVALIOKUNNAN MIETINTÖ 22/1998 vp Hallituksen esitys laiksi erään Joroisten kunnassa sijaitsevan kiinteistön myymisestä Järvikylä Gods Aktiebolag -nimiselle yhtiölle
Valtion ja kunnan suhde
Valtion ja kunnan suhde 17.12.2013 Lakiasiain johtaja Arto Sulonen Valtio-kuntasuhteen perustuslailliset reunaehdot 1. Eduskunnan budjettivalta =Maan hallitus ei voi sopia eduskunnan puolesta 2. Kuntien
Päivi Lipponen /sd (6 osittain, 7 12 ) Jari Myllykoski /vas (1 7 ) Sirpa Paatero /sd Arto Pirttilahti /kesk Juha Sipilä /kesk
TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 42/2011 vp Torstai 3.11.2011 kello 12.00-13.40 Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok (1 8 ) jäs. Lars Erik Gästgivars /r (1 8 ) James Hirvisaari
Kuntatalousohjelma, kuntien tuottavuustavoitteet ja niiden seuranta. 9.9.2015 Jani Pitkäniemi, finanssineuvos Kuntamarkkinat 2015
Kuntatalousohjelma, kuntien tuottavuustavoitteet ja niiden seuranta 9.9.2015 Jani Pitkäniemi, finanssineuvos Kuntamarkkinat 2015 Tuottavuustyön historiaa valtio kunta -yhteistyössä Peruspalveluohjelmassa
Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot
Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Eduskunnan lausumien toimeenpano (1/2014) 341/54/2011 Liikenne- ja viestintäministeriö, 18.12.2013, LVM/2250/02/2013. Maa- ja metsätalousministeriö, 18.12.2013, dnro
Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus
Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus Kymenlaakson kuntapäivä 25.5.2018 Minna Punakallio, pääekonomisti Kuntaliitto, kuntatalousyksikkö 2 23.5.2018 Julkisyhteisöjen rahoitusjäämä suhteessa bruttokansantuotteeseen,
VNS 1/2018 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta : valtion taloudelliset vastuut ja riskit
VNS 1/2018 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta 2019-2022: valtion taloudelliset vastuut ja riskit Vuokko Mustonen Valtiontalouden tarkastusvirasto Eduskunnan valtiovarainvaliokunta
Talouspolitiikan arviointineuvoston lausunto vuoden 2020 talousarvioesityksestä ja Julkisen talouden suunnitelmasta vuosille
18.10.2019 Sivu 1 / 6 Eduskunnan valtiovarainvaliokunnalle Lausuntopyyntönne 9.10.2019 Asia: VNS 2/2019 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2020 2023 Asia: HE 29/2019
Taloudellinen katsaus
Taloudellinen katsaus Kevät 2019 Tiedotustilaisuus 4.4.2019 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 4.4.2019 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Nousukauden lopulla: Työllisyys on korkealla ja työttömyys
Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot 6/2018 Kuntatalouden ohjaus 121/51/2017
Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot 6/2018 Kuntatalouden ohjaus 121/51/2017 Kuntaliitto 2.3.2018. Tilastokeskus 7.3.2018. Valtiovarainministeriö 8.3.2018. Opetus ja kulttuuriministeriö 9.3.2018. Sosiaali
Lausunto VM/408/ /2017
Lausunto VM/408/00.00.05/2017 23.2.2017 Eduskunnan Tarkastusvaliokunta TrV@eduskunta.fi Lausunto Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) Finanssipolitiikan valvonnan vaalikauden 2015-2018 puoliväliraporttiin
Tiistai kello ,
VALTIOVARAINVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 54/2004 vp Tiistai 14.12.2004 kello 10.00 11.25, 11.35 11.45 Läsnä pj. Olavi Ala-Nissilä /kesk vpj. Matti Ahde /sd jäs. Christina Gestrin /r Jyri Häkämies /kok Kyösti
Laadun ja terveyshyödyn näkökulma soteuudistuksessa. Taina Mäntyranta
Laadun ja terveyshyödyn näkökulma soteuudistuksessa Taina Mäntyranta 12.3.2015 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen.
Taloudellisen tilanteen kehittyminen
#EURoad2Sibiu Taloudellisen tilanteen kehittyminen Toukokuu 219 KOHTI YHTENÄISEMPÄÄ, VAHVEMPAA JA DEMOKRAATTISEMPAA UNIONIA EU:n kunnianhimoinen työllisyyttä, kasvua ja investointeja koskeva ohjelma ja
EUROOPAN KRIISIT, TIIVISTYVÄ KOORDINAATIO JA TYÖELÄKEJÄRJESTELMÄ. TELA Jaakko Kiander
EUROOPAN KRIISIT, TIIVISTYVÄ KOORDINAATIO JA TYÖELÄKEJÄRJESTELMÄ TELA 24.01.2014 Jaakko Kiander W-TAANTUMA JA SUOMEN JULKINEN TALOUS Finanssikriisi ja suuri taantuma 2008-2009 Suomessa jyrkkä viennin ja
Sirpa Paatero /sd Ulla-Maj Wideroos /r sihteeri Tuula Kulovesi valiokuntaneuvos. 1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 12 jäsentä.
TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 109/2010 vp Perjantai 10.12.2010 kello 11.00-12.35 Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Mauri Salo /kesk (1 3, 4 osittain) jäs. Hannu Hoskonen /kesk (1 11, 12 osittain, 13 ) Harri
Finanssipolitiikan valvonnan arvio julkisen talouden hoidosta
31.10.2018 Dnro 342/56/2018 1 (7) Finanssipolitiikan valvonnan arvio julkisen talouden hoidosta Tämä muistio sisältää pääkohdat Valtiontalouden tarkastusviraston ennakollisesta, julkisen talouden kehitystä
Yhteenveto kertomusluonnoksen lausunnoista
8.9.2015 Dnro 215/56/2015 1 (5) K 17/2015 vp Finanssipolitiikan valvonnan raportti 2015 Yhteenveto kertomusluonnoksen lausunnoista Valtiontalouden tarkastusvirasto on saanut viitekohdassa mainitun erilliskertomuksen
Työryhmä 5 Kuntoutuspalvelujen ostamista ohjaava hankintalaki ostajan näkökulmasta
Työryhmä 5 Kuntoutuspalvelujen ostamista ohjaava hankintalaki ostajan näkökulmasta 41. Valtakunnalliset kuntoutuspäivät 10.4.2013 Kari Tolonen, Kela Hankinta- ja SOTE-lainsäädännön tavoitteiden yhteensovittamisen
Kuntamarkkinat - Julkisen talouden tasapaino ja velkaantuminen - Tausta - Kolme uutta kunta-asiaa 8.5.2014 Martti 10.9.2014 MarttHete i Het mäki emäki
Kuntamarkkinat - Julkisen talouden tasapaino ja velkaantuminen - Tausta - Kolme uutta kunta-asiaa 8.5.2014 Martti Hetemäki 10.9.2014 Martti Hetemäki Kunnat Paikallishallinnon velka/bkt, % BKT, 2005 1.
Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019. Alexander Stubb Talousneuvosto 9.9.2015
Vuoden 2016 talousarvioesitys Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019 Alexander Stubb Talousneuvosto 9.9.2015 Budjettia tehdään haasteellisessa taloustilanteessa Suomen kansantalous supistui v.
Suomen julkisen hallinnon ja palveluiden haasteet - case maku- sote - tavoitteet? - etenemispolkuja?
Suomen julkisen hallinnon ja palveluiden haasteet - case maku- sote - tavoitteet? - etenemispolkuja? Hallintopolitiikan alivaltiosihteeri Päivi Nerg 4.4.2019 1 8.1.2019 Uudistukset Pääministeri Matti Vanhasen
Valtiontalouden tarkastusviraston erilliskertomus eduskunnalle: Valtiontalouden kehysmenettelyn vaikuttavuus finanssipolitiikan hallintavälineenä
Valtiontalouden tarkastusviraston erilliskertomus eduskunnalle: Valtiontalouden kehysmenettelyn vaikuttavuus finanssipolitiikan hallintavälineenä Valtiontalouden tarkastusviraston eduskunnalle annettavat
HALLITUKSEN ESITYS JA EDUSKUNTA-ALOITTEET
VALTIOVARAINVALIOKUNNAN MIETINTÖ 37/2002 vp Hallituksen esitys laiksi tuloverolain 127 a :n muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 3 päivänä joulukuuta 2002 lähettänyt valtiovarainvaliokuntaan
KOMISSION LAUSUNTO, annettu 28.11.2014, SUOMEN alustavasta talousarviosuunnitelmasta {SWD(2014) 8815}
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.11.2014 C(2014) 8815 final KOMISSION LAUSUNTO, annettu 28.11.2014, SUOMEN alustavasta talousarviosuunnitelmasta {SWD(2014) 8815} FI FI KOMISSION LAUSUNTO, annettu 28.11.2014,
Onko väylänpidon rahoitus oikealla tasolla?
Onko väylänpidon rahoitus oikealla tasolla? Infrapoliittinen iltapäivä 4.4.2006 Tuomas Sukselainen Keskipitkän ajan talousnäkymät 2005 2006 2007-2011 BKT, määrä 2,6 3,7 2,5 -> 1,5 %-muutos Hinnat 0,9 1,1
Talouspolitiikan arviointineuvoston lausunto Julkisen talouden suunnitelmasta vuosille
Sivu 1 / 6 Eduskunnan valtiovarainvaliokunnalle Lausuntopyyntönne 27.4.2018 Viite: VNS 1/2018 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2019 2022 Talouspolitiikan arviointineuvoston
Suhdanne 2/2015. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 23.09.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY
Suhdanne 2/2015 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 23.09.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA Ennusteen lähtökohdat ja oletukset - Suomea koskevassa ennusteessa on oletettu, että hallitusohjelmassa
EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASUNTOPOLIITTISEKSI TOIMENPIDEOHJELMAKSI VUOSILLE 2012-2015 14.2.2012
EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASUNTOPOLIITTISEKSI TOIMENPIDEOHJELMAKSI VUOSILLE 2012-2015 14.2.2012 HALLITUSOHJELMAN PÄÄTAVOITTEET: 1. Köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen vähentäminen 2. Julkisen talouden
Niin sanottu kestävyysvaje. Olli Savela, yliaktuaari 26.4.2014
Niin sanottu kestävyysvaje Olli Savela, yliaktuaari 26.4.214 1 Mikä kestävyysvaje on? Kestävyysvaje kertoo, paljonko julkista taloutta olisi tasapainotettava keskipitkällä aikavälillä, jotta velkaantuminen
Palkansaajan ostovoima ja verotus 2013 ja 2014 MITÄ TULI PÄÄTETTYÄ? ENTÄ SEURAAVAKSI?
Palkansaajan ostovoima ja verotus 2013 ja 2014 MITÄ TULI PÄÄTETTYÄ? ENTÄ SEURAAVAKSI? 1 VERO- JA TALOUSLINJAUSTEN NÄKYMISTÄ 1) Mitä tuli päätettyä? palkansaajan ostovoima raamisopimuksen ja hallituksen
Kestävän kuntatalouden johtaminen
Kestävän kuntatalouden johtaminen Pääjohtaja, OTT Tuomas Pöysti 11.3.2015 Valtiontalouden tarkastusvirasto Talouspoliittiset ja taloudelliset lähtökohdat kuntatalouden johtamiselle ovat poikkeuksellisen
Julkiset alijäämät ovat yksityisiä ylijäämiä. Lauri Holappa Helsingin työväenopisto Rahatalous haltuun 11.11.2014
Julkiset alijäämät ovat yksityisiä ylijäämiä Lauri Holappa Helsingin työväenopisto Rahatalous haltuun 11.11.2014 Luennon sisältö Sektoritaseiden perusteet Julkisen sektorin rahoitustase talouden ohjauskeinona
Eduskunnan talousvaliokunta 5.2.2016 Hallitusneuvos Kari Parkkonen
HE 144/2015 vp laeiksi julkisesti tuetuista vienti- ja alusluotoista sekä korontasauksesta annetun lain, valtion erityisrahoitusyhtiöstä annetun lain 8 a :n sekä valtion vientitakuista annetun lain 10
Perjantai kello
VALTIOVARAINVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 39/2004 vp Perjantai 22.10.2004 kello 12.00-12.50 Läsnä pj. Olavi Ala-Nissilä /kesk vpj. Matti Ahde /sd jäs. Christina Gestrin /r Jyri Häkämies /kok Kyösti Karjula /kesk
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO
TEHTÄVÄ VALTIONTALOUDEN VISIO TARKASTUSVIRASTO ARVOT 2 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO TEHTÄVÄ VISIO ARVOT 3 VALTIONTALOUDEN 4 Valtiontalouden tarkastusvirasto on riippumaton ja puolueeton taloudenhoidon
VALIOKUNNAN KANNANOTOT
TARKASTUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 10/2010 vp Valtiontalouden tarkastusviraston erilliskertomus eduskunnalle: Valtiontalouden kehysmenettelyn vaikuttavuus finanssipolitiikan hallintavälineenä JOHDANTO Vireilletulo
Vuoden 2016 talousarvioesitys Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019. Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta 8.10.2015
Vuoden 2016 talousarvioesitys Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019 Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta 8.10.2015 Keskeistä vuodesta 2016 Suomen kansantalous supistui v. 2014 0,4%. Kuluvan vuoden
HANKINTASTRATEGIA Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto
HANKINTASTRATEGIA Kaupunginhallitus 23.1.2017 Kaupunginvaltuusto 30.1.2017 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 STRATEGISET ARVOT... 3 Avoimuus... 3 Kestävä kasvu... 3 Kuntalaislähtöisyys... 3 Uudistumisvalmius... 3
Palaute VM/68/00.05.00/2013 25.1.2013 Valtiontalouden tarkastusvirasto Palautepyyntö tarkastuskertomusluonnoksesta; Dnro 10/04/2013 Finanssipolitiikan tarkastuksen vaalikauden 2011 2014 puoliväliraportti
Läsnä pj. Markku Koski /kesk vpj. Matti Ahde /sd (nimenhuudon jälkeen) jäs. Christina Gestrin /r (nimenhuudon jälkeen)
VALTIOVARAINVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 29/2006 vp Tiistai 6.6.2006 kello 12.00-12.40 Läsnä pj. Markku Koski /kesk vpj. Matti Ahde /sd jäs. Christina Gestrin /r Kyösti Karjula /kesk Jari Koskinen /kok Pekka
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 122/53/02
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 122/53/02 21.05.2002 Opetusministeriö Taideteollinen korkeakoulu TAIDETEOLLISEN KORKEAKOULUN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään