YLEISPERUSTELUT. Asiakirjayhdistelmä 2011

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "YLEISPERUSTELUT. Asiakirjayhdistelmä 2011"

Transkriptio

1 YLEISPERUSTELUT V a l t i o v a r a i n v a l i o k u n t a : (HE 126/2010 vp, HE 228/2010 vp) T a l o u s k e h i t y s. Vuonna 2009 Suomi kävi läpi erään koko taloushistoriansa syvimmistä taantumista, jolloin bruttokansantuote aleni yli 8 prosenttia; tämä vastaa noin 13,3 mrd. euron pudotusta vuodesta Kokonaistuotanto aleni vielä kuluvan vuoden alussa, mutta kevään ja kesän aikana kansantalous alkoi jälleen kasvaa. Tämän vuoden talouskasvun arvioidaan olevan noin 2 prosenttia, ja ensi vuonna sen arvioidaan olevan noin 3 prosenttia. Suomen talouskasvu perustuu etenkin viennin lisääntymiseen, jota maailmantalouden kasvu vauhdittaa; maailmantalouden arvioidaan kasvavan tänä ja ensi vuonna yli 4 prosenttia. Kasvua ovat tukeneet eri maiden toteuttamat tuki- ja elvytystoimet, mutta maailmantaloutta on vetänyt kasvuun erityisesti kehittyvien maiden talouskasvu. Myös Yhdysvaltain talous on jossakin määrin toipunut, mutta elpyminen on osoittautunut ennakoitua hitaammaksi ja työttömyys on kasvanut jo lähes 10 prosenttiin. USA:n talouden ongelmat voivat jatkossa hidastaa myös globaalin talouden kasvua. Euroalueen kasvu on ollut vaatimattomampaa kuin muiden isojen markkina-alueiden kasvu, mutta komissio on kuitenkin marraskuussa julkistamassaan ennusteessa nostanut jonkin verran talouden kasvua koskevaa arviota. Keväällä komissio arvioi, että euromaiden talous kasvaa tämän vuoden aikana 0,9 prosenttia, mutta syysennusteen mukaan talouden arvioidaan kasvavan 1,7 prosenttia. Talouden lievästä elpymisestä huolimatta etenkin euroalueen näkymät ovat erittäin epävakaat. Kreikalle ja Irlannille myönnetyt mittavat tukipaketit ovat rauhoittaneet näiden maiden tilannetta, mutta ne eivät ole vakauttaneet koko euroalueen rahoitusmarkkinoita. Mikäli kriisi leviää vielä muihin euromaihin, ovat koko unionialueen julkiset taloudet poikkeuksellisten suurten ongelmien edessä. Levitessään kriisi vaikuttaisi laajemminkin kansainvälisiin markkinoihin. Vientituloista voimakkaasti riippuvaisena maana Suomen talouden suunta määräytyykin merkittävässä määrin maailman- ja euroalueen kehityksestä. Kuten Yhdysvalloista liikkeelle lähtenyt talouskriisi osoitti, Suomella ei ole kovin suuria mahdollisuuksia estää globaalin talouskriisin leviämistä omaan kansantalouteemme. T y ö l l i s y y s k e h i t y s. Vuosi sitten työttömyyden arvioitiin nousevan tämän vuoden aikana yli 10 prosenttiin, mutta mm. taloutta elvyttävien toimien ansiosta työllisyystilanne heikkeni arvioitua vähemmän. Talousarvioesityksessä työttömyysasteen arvioidaan olevan ensi vuonna 8,2 prosenttia, mutta työ- ja elinkeinoministeriö on sittemmin arvioinut työttömyyden alenevan alle kahdeksaan prosenttiin. Työttömyys on kuitenkin noussut taantumaa edeltävistä luvuista, ja vaarana on pysyvän rakennetyöttömyyden kohoaminen, mikä heikentäisi entisestään julkisen talouden kestävyyttä. Valiokunta viittaa jäljempänä pääluokan 32 kohdalla esitettyyn, mutta korostaa myös tässä yhteydessä toimia, joilla parannetaan edelleen nuorten työllisyyttä ja joilla estetään työttömyyden pitkittyminen. Toimenpiteiden vaikuttavuutta on seurattava ja varauduttava siihen, että tarvittaessa resursseja lisätään. F i n a n s s i p o l i t i i k a n l i n j a j a j u l k i s e n t a l o u d e n t a s a p a i n o. Hallituksen noudattama finanssipolitiikka on pehmentänyt taantuman vaikutuksia tuotantoon ja työllisyyteen. Vuosille 2009 ja 2010 painottuneet elvytystoimet ja -hankkeet jatkuvat jossakin määrin vielä ensi vuonna, mutta valtaosa toimista on jo päättymässä. Energia-, jäte- ym. veronkorotusten myötä finanssipolitiikan linja onkin muuttumassa vähitellen kireämpään suuntaan. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 1

2 Valiokunta pitää tätä perusteltuna, sillä taantuman ja taloutta elvyttävien toimien vuoksi valtionvelka on kasvanut voimakkaasti. Sen arvioidaan olevan vuoden 2011 lopussa noin 84 mrd. euroa, joka on 30 mrd. euroa enemmän kuin ennen kriisiä vuonna Velan määrän suhteessa bruttokansantuotteeseen arvioidaan olevan ensi vuoden lopussa noin 45 prosenttia ja vuoden 2012 lopussa noin 47 prosenttia. Suomen julkinen velka on kansainvälisesti vertaillen vielä melko alhainen, mutta tilanteesta tekee huolestuttavan velan kasvuvauhti; vuodesta 2008 vuoteen 2012 velka-aste uhkaa kasvaa noin 18 prosenttia. Matalasta korkotasosta johtuen valtionvelan korkomenojen arvioidaan kuitenkin olevan ensi vuonna pienemmät kuin vuonna Mikäli yleinen korkotaso nousee lähemmäksi pitkän aikavälin keskiarvoa, kasvaneen velkakannan myötä on odotettavissa mittava korkomenojen kasvu. Velkaantumisen myötä julkisen talouden tasapaino on heikentynyt merkittävästi. Julkisen talouden alijäämän arvioidaan ylittävän tänä vuonna kasvu- ja vakaussopimuksen mukaisen kolmen prosentin alijäämärajan. Ensi vuonna julkisen talouden tilan arvioidaan paranevan, mutta pysyvän edelleen 1,4 prosenttia alijäämäisenä suhteessa kokonaistuotantoon. Budjettitalouden alijäämän arvioidaan olevan ensi vuonna 8,1 mrd. euroa, joka katetaan ottamalla lisävelkaa. Taantuman aiheuttaman velkaantumisen ohella julkisen talouden kestävyyttä varjostaa huoli työvoiman riittävyydestä. Työvoima on tosin toistaiseksi vähentynyt ennakoitua vähemmän, mutta vuodesta 2011 lähtien vähenemisen arvioidaan olevan henkilöä vuodessa maahanmuutosta riippuen. Samanaikaisesti väestön ikääntymisen tuomat menopaineet kasvavat. Valiokunta kiinnittää huomiota myös siihen, että Suomi on sitoutunut noin 10 mrd. euron laina- ja takaussitoumuksiin, jotka ovat liittyneet pääasiassa euromaiden rahoitusvakauden turvaamiseen. Lisäksi ilmastopolitiikkaan alkaa sisältyä yhä enemmän valtiontalouteen vaikuttavia toimenpiteitä. Väestön voimakkaan ikääntymisen vuoksi Suomen julkisen talouden kestävyysvaje oli jo ennen taantumaa useita muita EU-maita suurempi. Kun taantuman aikana Suomen julkinen talous heikkeni vielä selvästi euroalueiden keskiarvoa enemmän, tulee huoli julkisen talouden kestävyydestä viitoittamaan lähivuosien talous- ja finanssipoliittisia linjauksia. Valiokunta pitää erittäin tärkeänä, että julkisen talouden kestävyys pitkällä aikavälillä turvataan. Tämä edellyttää yhtä vaalikautta pidemmälle aikavälille ulottuvaa ohjelmaa, jolla luodaan edellytykset talouskasvulle, ja jolla huolehditaan myös riittävistä ja kattavista peruspalveluista. Valiokunta korostaa mm. toimia, joilla edistetään työllisyysasteen nousua ja tuottavuutta parantavia rakenteita ja toimintatapoja. Suomen tulevaisuuden kannalta on myös aivan keskeistä huolehtia koulutukseen sekä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan suunnattavien resurssien riittävyydestä. V a l t i o n t u o t t a v u u s o h j e l m a Valtiontalouden tarkastusvirasto on tehnyt tuloksellisuutta koskevan tarkastuksen, jonka tavoitteena oli selvittää tuottavuusohjelman vaikuttavuuden edellytyksiä ja muodostaa perusta myöhemmin toteutettavalle tuottavuusohjelman vaikutuksia koskevalle tarkastukselle. Tarkastuskertomuksen (207/2010) mukaan tuottavuusohjelman alkaessa vuonna 2003 tuottavuuden parantaminen näytti aidosti olleen ohjelman ensisijainen tavoite, mutta vuoden 2005 hallituksen kehyspäätöksestä lähtien ensisijaiseksi tavoitteeksi näyttää tulleen valtion henkilöstön vähentäminen. Valiokunta viittaa myös tarkastusvaliokunnan mietintöön TrVM 8/2010 vp, jossa on käsitelty mm. edellä kuvattua tuloksellisuustarkastusta. Valtiovarainvaliokunnan mielestä valtion tuottavuusohjelma on tarpeellinen tulevan työvoimatarpeen ja talouskasvun turvaamiseksi. Tuottavuutta parantavat toimet ovat perusteltuja myös julkisen talouden kestävyyden vahvistamiseksi. Valiokunta korostaa, että tuottavuuden parantamiseen tähtäävillä henkilöstövähennyksillä on saavutettava aidosti tuottavuuden paranemista. Viimeisimmän Tilastokeskuksen Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 2

3 tuottavuustilaston mukaan valtion virastojen ja laitosten tuottavuus on kuitenkin heikentynyt vuonna 2009 edelliseen vuoteen verrattuna. Valiokunta toteaa, että pelkkä henkilötyövuosien vähentäminen ja toiminnan ulkoistaminen eivät takaa työn tuottavuuden paranemista. Henkilöstöä ei tule vähentää etenkään tilanteessa, jossa henkilövähennykset johtavat valtion tulojen menetyksiin. Esimerkiksi harmaan talouden torjunta on tehtävä, jossa henkilöstön vähentäminen voi johtaa siihen, että valtion tuloja jää saamatta. Tehtävien ulkoistaminen voi puolestaan jopa lisätä julkisen sektorin menoja. Valiokunta toteaa, että tietotekniikka antaa edelleen huomattavia mahdollisuuksia tuottavuuden parantamiseen. Myös työtapoihin liittyvän lainsäädännön kehittämistarpeet tulee selvittää. Henkilöstövähennyksiä tehtäessä on myös kiinnitettävä huomiota valtionhallinnon mahdollisuuksiin selviytyä tehtävistään. Valiokunta korostaa, että henkilöstön vähentämiseen on myös varattava riittävästi aikaa, jotta käytännössä on mahdollisuus aitojen tuottavuustoimien suunnitteluun ja toteutukseen. Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on kiinnitetty huomiota siihen, että Suomen väestömäärä sekä työvoima ovat kasvaneet enemmän kuin tuottavuusohjelmaa käynnistettäessä arvioitiin. Tällöin on vaarana, että valtion henkilöstö on mitoitettu liian pieneksi, jotta se voisi huolehtia asianmukaisesti sille kuuluvista tehtävistä. Valiokunta pitää tärkeänä, että jatkossa arvioidaan, onko väestömäärän kasvun johdosta tarpeen muuttaa tuottavuusohjelman mukaisia henkilöstövähennyksiä. Työn tuottavuutta parannettaessa on myös kiinnitettävä huomiota hyvään henkilöstöpolitiikkaan sekä tekijöihin, joilla parannetaan työssä jaksamista ja työviihtyvyyttä. Näin voidaan edistää ikääntyneiden jaksamista työelämässä ja vähentää työvoimapulaa. K e h y s m e n e t t e l y j a s e n k e h i t t ä m i s t a r p e e t Valiokunta katsoo, että nykymuotoinen kehysmenettely on toiminut pääosin hyvin. Noususuhdanteen aikana pystyttiin tehokkaasti hillitsemään menojen kasvua ja valtion velkaa onnistuttiin alentamaan suhteessa bruttokansantuotteeseen. Vastaavasti taantuman aikana automaattiset vakauttajat ovat toimineet suunnitellulla tavalla, jolloin kehyksen ulkopuolella olevat suhdanneluonteiset menot ovat kasvaneet, mutta kehykseen sisältyvät menot ovat pysyneet sovittujen raamien sisällä. Valiokunta korostaa vaalikauden ensimmäisen kehyspäätöksen merkitystä, sillä siinä sovitaan koko vaalikauden menotason mitoituksesta. Vaalikauden ensimmäinen kehyspäätös on siksi valmisteltava huolella, ja sen laatimiseen on varattava riittävästi aikaa. Vaalikauden ensimmäisen kehyspäätöksen merkittävyyden vuoksi se on jatkossakin perusteltua käsitellä eduskunnassa selontekona. Kuten valiokunta on mietinnössään VaVM 8/2009 vp todennut, jatkossa on kuitenkin syytä arvioida, voitaisiinko menettelyä vaalikauden muina vuosina keventää. Kehyspäätöksen mukaan vuosittaisilla kehyspäätöksillä ei muuteta hallitusohjelmassa määriteltyä menolinjaa, vaan tarkistetaan vaalikauden kehys teknisesti vastaamaan hinta- ja kustannustasossa sekä talousarvion rakenteessa tapahtuneita muutoksia. Jos kehyspäätöksessä on kysymys vain teknisluonteisten tarkistusten tekemisestä, voitaisiin kehyspäätös valiokunnan mielestä käsitellä tällöin esimerkiksi pääministerin ilmoituksen pohjalta. Valiokunta pitää hyvänä, että kehysmenettelyyn sisältyy vuosittainen lisäbudjettivaraus, joka on ollut tällä vaalikaudella 300 miljoonaa euroa. Varaus on kuitenkin suhteellisen suuri kun otetaan huomioon, että suhdanneluonteiset menot rahoitetaan kehyksen ulkopuolelta. Valiokunnan mielestä jatkossa tulisikin harkita vaihtoehtoa, jossa vuosittainen lisäbudjettivaraus on nykyistä pienempi, mutta jossa varataan määrärahoja vaalikauden puolivälissä tehtävää tarkastelua varten. Tällainen ylimääräinen jakamaton varaus olisi tarpeen esim. tilanteessa, jossa määrärahataso on joltain osin arvioitu alun perin selvästi liian alhaiseksi tai jossa talouden nopeat muutokset edellyttävät ennalta arvaamattomia määrärahamuutoksia. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 3

4 Valiokunnan mielestä nykyinen kehysmenettely ei myöskään tue suurten investointien taloudellista ja tehokasta toteuttamista. Kun kehyksen tasoa ei vaalikauden aikana nosteta, ei suurten hankkeiden vaatimaan rahoitukseen voida aina reagoida riittävän joustavasti. Kehyksen määrärahataso ei ole esimerkiksi antanut mahdollisuutta Seinäjoki Oulu-ratahankkeen tasaiseen ja pitkäjänteiseen rahoitukseen, mistä johtuen hankkeen toteutus on viivästynyt ja sen kokonaiskustannukset nousevat. Valiokunnan mielestä suurten investointien käsittelyä kehyksessä onkin arvioita uudelleen ja otettava huomioon myös erilaisten rahoitusmallien toimivuus. Valiokunta katsoo, että kehys ei saa vaikuttaa rahoitusmallin valintaan ja johtaa esim. jälkirahoitteisten investointien suosimiseen. Valiokunnan mielestä menokehykseen ei tulisi myöskään sisällyttää väylähankkeiden kustannuksia niiltä osin, jotka joku ulkopuolinen rahoittaja maksaa. Nykyisin menokehyksiin sisältyy myös kunnilta ja muilta ulkopuolisilta rahoittajilta saatu rahoitus, joka ei kuitenkaan lisää valtion nettomenoja. Valiokunta viittaa aiempiin kannanottoihinsa (mm. VaVL 5/2008 vp, VaVM 9/2008 vp) ja toteaa myös tässä yhteydessä, että kehyksen läpinäkyvyyttä voitaisiin parantaa erottamalla investointimenot ja käyttömenot toisistaan nykyistä selvemmin. Lisäksi valiokunta viittaa jäljempänä luvun kohdalla todettuun. M ä ä r ä r a h a l i s ä y k s e t. Valiokunta on tehnyt talousarvioon yhteensä 59 miljoonan euron määrärahalisäykset. Valiokunta toteaa, että nimenomaan henkilöstön palkkaukseen tarkoitetut määrärahalisäykset on tarkoitettu pysyviksi lisäyksiksi. Tällaisia ovat momenteille , , , sekä tehdyt lisäykset. YHTEENVETO Valiokunnan ehdotuksen mukaan sekä tuloarviot että määrärahat päätyvät euroon. Valiokunta on lisännyt määrärahoja euroa, jota vastaavasti on momentille (Nettolainanotto ja velanhallinta) lisätty euroa. Tuloarvioiden eroavuudet esitysten ja mietinnön välillä ilmenevät seuraavasta taulukosta: Tunnus Osasto Esitys Valiokunta Os. 11 Verot ja veronluonteiset tulot Os. 12 Sekalaiset tulot Os. 13 Korkotulot, osakkeiden myyntitulot ja voiton tuloutukset Os. 15 Lainat Yhteensä Määrärahojen eroavuudet esitysten ja mietinnön välillä ilmenevät seuraavasta taulukosta: Tunnus Pääluokka Esitys Valiokunta Pl. 21 Eduskunta Pl. 22 Tasavallan presidentti Pl. 23 Valtioneuvoston kanslia Pl. 24 Ulkoasiainministeriön hallinnonala Pl. 25 Oikeusministeriön hallinnonala Pl. 26 Sisäasiainministeriön hallinnonala Pl. 27 Puolustusministeriön hallinnonala Pl. 28 Valtiovarainministeriön hallinnonala Pl. 29 Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonala Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 4

5 Pl. 30 Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala Pl. 31 Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala Pl. 32 Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonala Pl. 33 Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonala Pl. 35 Ympäristöministeriön hallinnonala Pl. 36 Valtionvelan korot Yhteensä Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 5

HE 208/2013 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2013 VIIDENNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 208/2013 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2013 VIIDENNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HE 208/2013 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2013 VIIDENNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta päättäisi

Lisätiedot

HE 172/2004 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 172/2004 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HE 172/2004 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta

Lisätiedot

HE 127/2011 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 NELJÄNNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 127/2011 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 NELJÄNNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HE 127/2011 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 NELJÄNNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että

Lisätiedot

HE 232/2004 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIO- ESITYKSEN (HE 207/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 232/2004 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIO- ESITYKSEN (HE 207/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 232/2004 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIO- ESITYKSEN (HE 207/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2017 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2017 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2017 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta päättäisi hyväksyä oheen

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvioesitys Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019. Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta 8.10.2015

Vuoden 2016 talousarvioesitys Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019. Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta 8.10.2015 Vuoden 2016 talousarvioesitys Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019 Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta 8.10.2015 Keskeistä vuodesta 2016 Suomen kansantalous supistui v. 2014 0,4%. Kuluvan vuoden

Lisätiedot

Julkisen talouden suunnitelma vuosille Budjettineuvos Petri Syrjänen / budjettiosasto Puolustusvaliokunnan kuuleminen 17.5.

Julkisen talouden suunnitelma vuosille Budjettineuvos Petri Syrjänen / budjettiosasto Puolustusvaliokunnan kuuleminen 17.5. Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2018 2021 Budjettineuvos Petri Syrjänen / budjettiosasto Puolustusvaliokunnan kuuleminen 17.5.2017 Keskeiset taloutta kuvaavat indikaattorit 2015 2016 2017 2018 2019

Lisätiedot

HE 278/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2007 LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 278/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2007 LISÄTALOUSARVIOKSI HE 278/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2007 LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta päättäisi

Lisätiedot

HE 78/2011 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 78/2011 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 78/2011 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2015

Asiakirjayhdistelmä 2015 01. Nettolainanotto ja velanhallinta Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014) Momentille merkitään nettotuloa 4 467 821 000 euroa. Tuloina otetaan huomioon uusien valtionlainojen nimellisarvot, emissiovoitot,

Lisätiedot

S e l v i t y s o s a : Tulot ovat valtion talousarviosta annetun lain (423/1988) mukaisia tuloja.

S e l v i t y s o s a : Tulot ovat valtion talousarviosta annetun lain (423/1988) mukaisia tuloja. 03. Valtion nettolainanotto ja velanhallinta Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) S e l v i t y s o s a : Valtion velanhoidon strategisena tavoitteena on velasta aiheutuvien kustannusten minimointi

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvioesitys Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019

Vuoden 2016 talousarvioesitys Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019 Vuoden 2016 talousarvioesitys Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019 Neuvotteleva virkamies Lauri Taro / budjettiosasto YmV:n kuuleminen Kansantalouden kehitys ennuste, syyskuu 2015 2012 2013*

Lisätiedot

HE 112/2011 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 112/2011 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ HE 112/2011 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten

Lisätiedot

HE 270/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 270/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HE 270/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että

Lisätiedot

HE 163/2012 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2012 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 136/2012 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 163/2012 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2012 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 136/2012 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 163/2012 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2012 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 136/2012 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin

Lisätiedot

Valtion infraomaisuuden hallinta: kestävään infraan ja talouteen - mahdoton yhtälö?

Valtion infraomaisuuden hallinta: kestävään infraan ja talouteen - mahdoton yhtälö? Valtion infraomaisuuden hallinta: kestävään infraan ja talouteen - mahdoton yhtälö? Pääjohtaja, OTT Tuomas Pöysti 24.9.2015 Valtiontalouden tarkastusvirasto VTV:n näkökulmat valtion infraomaisuuteen 2

Lisätiedot

HE 11/2011 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 11/2011 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HE 11/2011 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta

Lisätiedot

HE 324/2018 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2019 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 323/2018 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 324/2018 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2019 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 323/2018 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 324/2018 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2019 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 323/2018 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan,

Lisätiedot

HE 244/2006 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 208/2006 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 244/2006 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 208/2006 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 244/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 208/2006 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen

Lisätiedot

Valtion budjetti. Avoin valtion budjettidata Tutkibudjettia.fi. Budjettiosasto Ennakkobriiffi, Hack the Budget

Valtion budjetti. Avoin valtion budjettidata Tutkibudjettia.fi. Budjettiosasto Ennakkobriiffi, Hack the Budget Valtion budjetti Avoin valtion budjettidata Tutkibudjettia.fi 14.10.2016 Ennakkobriiffi, Hack the Budget Budjettiosasto Sisältö Valtion budjetti Mikä on valtion budjetti? Avoin data ja budjettikirja Budjetin

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Syksy 2018 Tiedotustilaisuus 14.9.2018 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 14.9.2018 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Talous on nyt suhdanteen huipulla. Työllisyys on

Lisätiedot

Missä mennään taloudessa? Talous tutuksi -koulutus Helsinki & Oulu

Missä mennään taloudessa? Talous tutuksi -koulutus Helsinki & Oulu Missä mennään taloudessa? Talous tutuksi -koulutus Helsinki & Oulu 18.9.2019 Olli Rehn Suomen Pankki Epävarmuus varjostaa maailmantalouden näkymiä Eurooppa - Brexit Lähi-itä - Saudi-Arabian öljyntuotanto

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 21 päivänä toukokuuta /2012. Vuoden 2012 lisätalousarvio

Julkaistu Helsingissä 21 päivänä toukokuuta /2012. Vuoden 2012 lisätalousarvio SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 21 päivänä toukokuuta 2012 235/2012 Vuoden 2012 lisätalousarvio Eduskunta on hyväksynyt seuraavan vuoden 2012 lisätalousarvion: TULOARVIOT Osasto 11 euroa 11.

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Kevät 2019 Tiedotustilaisuus 4.4.2019 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 4.4.2019 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Nousukauden lopulla: Työllisyys on korkealla ja työttömyys

Lisätiedot

Suomen talous korkeasuhdanteessa

Suomen talous korkeasuhdanteessa Juha Kilponen Ennustepäällikkö, Suomen Pankki Suomen talous korkeasuhdanteessa Euro & talous 3/2018 19.6.2018 1 E & t -julkaisu 3/2018 Pääkirjoitus Suhdanne-ennuste 2018 2020 Kehikot Ennusteen oletukset,

Lisätiedot

Nopein talouskasvun vaihe on ohitettu

Nopein talouskasvun vaihe on ohitettu Meri Obstbaum Suomen Pankki Nopein talouskasvun vaihe on ohitettu Euro ja talous 5/2018 18.12.2018 1 Euro ja talous 5/2018 Pääkirjoitus Ennuste 2018-2021 Kehikot Julkisen talouden arvio Työn tuottavuuden

Lisätiedot

SUUNTA SUOMELLE SDP:N TALOUSPOLITIIKAN LINJA FINANSSIKRIISIN PITKÄ VARJO UUTTA TYÖTÄ VIENTIVETOISELLA KASVULLA

SUUNTA SUOMELLE SDP:N TALOUSPOLITIIKAN LINJA FINANSSIKRIISIN PITKÄ VARJO UUTTA TYÖTÄ VIENTIVETOISELLA KASVULLA SUUNTA SUOMELLE UUTTA TYÖTÄ VIENTIVETOISELLA KASVULLA SDP:N TALOUSPOLITIIKAN LINJA SDP:n talouspolitiikan kantava linja on kestävä, työllistävä kasvu. Kasvu on väline tavoiteltaessa eheää, oikeudenmukaista

Lisätiedot

HE 130/2007 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2007 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 130/2007 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2007 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HE 130/2007 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2007 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että

Lisätiedot

HE 57/2010 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2010 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 57/2010 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2010 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HE 57/2010 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2010 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta

Lisätiedot

HE 233/2014 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2014 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 207/2014 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 233/2014 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2014 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 207/2014 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 233/2014 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2014 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 207/2014 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin

Lisätiedot

Onko väylänpidon rahoitus oikealla tasolla?

Onko väylänpidon rahoitus oikealla tasolla? Onko väylänpidon rahoitus oikealla tasolla? Infrapoliittinen iltapäivä 4.4.2006 Tuomas Sukselainen Keskipitkän ajan talousnäkymät 2005 2006 2007-2011 BKT, määrä 2,6 3,7 2,5 -> 1,5 %-muutos Hinnat 0,9 1,1

Lisätiedot

Talouden näkymät INVESTOINTIEN KASVU ON PYSÄHTYNYT TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013

Talouden näkymät INVESTOINTIEN KASVU ON PYSÄHTYNYT TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013 5 2012 Talouden näkymät TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013 Suomen kokonaistuotannon kasvu on hidastunut voimakkaasti vuoden 2012 aikana. Suomen Pankki ennustaa vuoden 2012 kokonaistuotannon kasvun

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 10 päivänä maaliskuuta 2011 203/2011. Vuoden 2011 lisätalousarvio

Julkaistu Helsingissä 10 päivänä maaliskuuta 2011 203/2011. Vuoden 2011 lisätalousarvio SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 10 päivänä maaliskuuta 2011 203/2011 Vuoden 2011 lisätalousarvio Eduskunta on hyväksynyt seuraavan vuoden 2011 lisätalousarvion: TULOARVIOT Osasto 11 euroa 11.

Lisätiedot

HE 185/2005 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2005 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 161/2005 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 185/2005 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2005 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 161/2005 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ HE 185/2005 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2005 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 161/2005 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen

Lisätiedot

Finanssipolitiikan valvonnan raportti 2015, K 17/2015 vp ja K 9/2015 vp

Finanssipolitiikan valvonnan raportti 2015, K 17/2015 vp ja K 9/2015 vp Finanssipolitiikan valvonnan raportti 2015, K 17/2015 vp ja K 9/2015 vp Budjettivalvontapäällikkö, KTT Heidi Silvennoinen Ekonomisti, KTT Jenni Jaakkola 20.10.2015 Valtiontalouden tarkastusvirasto Julkisen

Lisätiedot

HE 106/2003 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2003 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 89/2003 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 106/2003 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2003 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 89/2003 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 106/2003 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2003 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 89/2003 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen

Lisätiedot

Talouspolitiikan arviointineuvoston lausunto vuoden 2019 talousarvioesityksestä

Talouspolitiikan arviointineuvoston lausunto vuoden 2019 talousarvioesityksestä 11.10.2018 Sivu 1 / 5 Eduskunnan valtiovarainvaliokunnalle Lausuntopyyntönne 28.9.2018 Asia: HE 123/2018 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2019 Talouspolitiikan arviointineuvoston

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2018

Talousarvioesitys 2018 Talousarvioesitys 2018 Budjettitalouden tulot 52,7 mrd. euroa Budjettitalouden menot 55,7 mrd. euroa Budjettitalouden tasapaino -3,0 mrd. euroa Talouden näkymistä Suomen talous on nopeassa kasvuvaiheessa

Lisätiedot

Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019. Alexander Stubb Talousneuvosto 9.9.2015

Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019. Alexander Stubb Talousneuvosto 9.9.2015 Vuoden 2016 talousarvioesitys Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019 Alexander Stubb Talousneuvosto 9.9.2015 Budjettia tehdään haasteellisessa taloustilanteessa Suomen kansantalous supistui v.

Lisätiedot

Julkisen talouden suunnitelma vuosille Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta

Julkisen talouden suunnitelma vuosille Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2018 2021 Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta 12.5.2017 Taloudellinen katsaus, kevät 2017 28.04.2017 Keskeiset taloutta kuvaavat indikaattorit 2015 2016 2017 2018 2019

Lisätiedot

Säästämmekö itsemme hengiltä?

Säästämmekö itsemme hengiltä? Säästämmekö itsemme hengiltä? Jaakko Kiander TSL 29.2.2012 Säästämmekö itsemme hengiltä? Julkinen velka meillä ja muualla Syyt julkisen talouden velkaantumiseen Miten talouspolitiikka reagoi velkaan? Säästötoimien

Lisätiedot

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Rakenneuudistuksissa ja kustannuskilpailukyvyssä tavoitteet korkealle 3 PÄÄKIRJOITUS Rakenneuudistuksissa ja kustannuskilpailukyvyssä tavoitteet

Lisätiedot

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Eduskunnan lausumien toimeenpano (1/2014) 341/54/2011 Liikenne- ja viestintäministeriö, 18.12.2013, LVM/2250/02/2013. Maa- ja metsätalousministeriö, 18.12.2013, dnro

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Kevät 2018 Tiedotustilaisuus 13.4.2018 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 13.4.2018 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Kasvu jatkuu yli 2 prosentin vuosivauhdilla. Maailmantaloudessa

Lisätiedot

Maailman ja Suomen talouden näkymät vuonna 2019

Maailman ja Suomen talouden näkymät vuonna 2019 Olli Rehn Suomen Pankki Maailman ja Suomen talouden näkymät vuonna 2019 Teknologiateollisuuden hallitus 17.1.2019 17.1.2019 1 Maailmantalouden kasvu jatkuu, mutta ei niin vahvana kun vielä kesällä ennustettiin

Lisätiedot

Kasvu vahvistunut, mutta inflaatio vaimeaa

Kasvu vahvistunut, mutta inflaatio vaimeaa Hanna Freystätter Toimistopäällikkö, Suomen Pankki Kasvu vahvistunut, mutta inflaatio vaimeaa Euro & talous 4/2017: Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous 28.9.2017 Teemat Maailmantalouden ja euroalueen

Lisätiedot

III lisätalousarvioesitys 2012

III lisätalousarvioesitys 2012 III lisätalousarvioesitys 2012 euroa TULOARVIOT 11. VEROT JA VERONLUONTEISET TULOT -660 000 000 01. Tulon ja varallisuuden perusteella kannettavat verot -220 000 000 02. Yhteisövero, vähennystä -220 000

Lisätiedot

Suhdanne 2/2015. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 23.09.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY

Suhdanne 2/2015. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 23.09.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Suhdanne 2/2015 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 23.09.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA Ennusteen lähtökohdat ja oletukset - Suomea koskevassa ennusteessa on oletettu, että hallitusohjelmassa

Lisätiedot

Julkisen talouden haasteet ja hallitusohjelman talouspolitiikkaa koskevat linjaukset. Sami Yläoutinen Finanssineuvos Jyväskylä, 8.8.

Julkisen talouden haasteet ja hallitusohjelman talouspolitiikkaa koskevat linjaukset. Sami Yläoutinen Finanssineuvos Jyväskylä, 8.8. Julkisen talouden haasteet ja hallitusohjelman talouspolitiikkaa koskevat linjaukset Sami Yläoutinen Finanssineuvos Jyväskylä, 8.8.2011 Esitys Alkaneen hallituskauden lähtökohdat Kestävyyslaskelma: kestävyysvaje

Lisätiedot

Kuntatalouden hallinta

Kuntatalouden hallinta Kuntatalouden hallinta Jukka Pekkarinen Kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden seminaari 2.12.2014 Finlandia-talo Kuntatalouden tila heikentynyt haasteena kestävyyden turvaaminen Kuntatalouden tulot eivät

Lisätiedot

Kansainvälisen talouden näkymät, Suomen talous ja työllisyys

Kansainvälisen talouden näkymät, Suomen talous ja työllisyys Kansainvälisen talouden näkymät, Suomen talous ja työllisyys Budjettiriihen avaus 17.9.2019 Olli Rehn Suomen Pankki Epävarmuus varjostaa maailmantalouden näkymiä Eurooppa - Brexit Lähi-itä - Saudi-Arabian

Lisätiedot

Suomen talous muuttuvassa Euroopassa

Suomen talous muuttuvassa Euroopassa Suomen talous muuttuvassa Euroopassa Pellervon Päivä 2016 Signe Jauhiainen Vuodet vierivät 2008 Finanssikriisi 2009 Taantuma 2010 Toipumisesta velkakriisiin 2011 Euro horjuu 2012 Euroalue taantumassa 2013

Lisätiedot

YLEISPERUSTELUT. Asiakirjayhdistelmä 2005

YLEISPERUSTELUT. Asiakirjayhdistelmä 2005 YLEISPERUSTELUT (HE 151/2004 vp, HE 244/2004 vp, HE 255/2004 vp) T a l o u s p o l i t i i k k a, k i l p a i l u k y k y. Maailmantalouden kasvu on jatkunut voimakkaana jo yli vuoden ajan. Erityisen nopeaa

Lisätiedot

Valtiokonttorin TALOUSARVIOEHDOTUS 2014 Valtionvelka

Valtiokonttorin TALOUSARVIOEHDOTUS 2014 Valtionvelka Valtiokonttorin TALOUSARVIOEHDOTUS 2014 Valtionvelka Sörnäisten rantatie 13, Helsinki, PL 14, 00054 Valtiokonttori Puh. (09) 77 251, Faksi (09) 7725 208, www.valtiokonttori.fi Pääluokka 36 36. VALTIONVELAN

Lisätiedot

Julkisen talouden suunnitelma vuosille Tarkastusvaliokunta

Julkisen talouden suunnitelma vuosille Tarkastusvaliokunta Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2019 2022 Tarkastusvaliokunta 25.4.2018 Lähtökohtia Tämän hallituksen viimeinen kehyspäätös Pohjana kevään 2017 kehyspäätös / julkisen talouden suunnitelma Meno-

Lisätiedot

Valtiontalouden kuukausitiedote

Valtiontalouden kuukausitiedote Valtiokonttori Hallinnon ohjaus 17.7.2009 Valtiontalouden kuukausitiedote 30.6.2009 Valtion talousarvion toteutumalaskelma Verot ja veronluonteiset tulot talousarviokirjanpidosta (erittely) Valtion tuotto-

Lisätiedot

Kansainvälisen talouden näkymät

Kansainvälisen talouden näkymät Toimistopäällikkö, Suomen Pankki Kansainvälisen talouden näkymät Elvyttävä talouspolitiikka vauhdittaa kasvua 1 Teemat Maailmantalouden näkymät ja riskit: Heikomman kehityksen riskit varjostavat noususuhdannetta

Lisätiedot

Talouden näkymät vuosina

Talouden näkymät vuosina Talouden näkymät vuosina 211 213 Euro & talous 5/211 Pääjohtaja Erkki Liikanen Talouskasvu hidastuu Suomessa tuntuvasti 18 Talouden elpyminen pysähtyy Prosenttimuutos edellisestä vuodesta (oikea asteikko)

Lisätiedot

Mitä voi tulevaisuudelta odottaa, kun väestö vanhenee? Jukka Pekkarinen Ylijohtaja Valtiovarainministeriö

Mitä voi tulevaisuudelta odottaa, kun väestö vanhenee? Jukka Pekkarinen Ylijohtaja Valtiovarainministeriö Mitä voi tulevaisuudelta odottaa, kun väestö vanhenee? Jukka Pekkarinen Ylijohtaja Valtiovarainministeriö Työeläkepäivä 15.11.2011 Tulevaisuudessa... väestöllinen kehitys on epäsuotuisampi ja o huoltosuhde

Lisätiedot

Finanssipolitiikan tarkastuksen ja valvonnan raportti Tiedotustilaisuus Heidi Silvennoinen

Finanssipolitiikan tarkastuksen ja valvonnan raportti Tiedotustilaisuus Heidi Silvennoinen Finanssipolitiikan tarkastuksen ja valvonnan raportti 2014 Tiedotustilaisuus 22.5.2014 Heidi Silvennoinen Raportin sisältö Finanssipolitiikan valvontatehtävä Valtiontalouden kehysten noudattaminen Finanssipolitiikan

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2015 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 362/2014 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2015 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 362/2014 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 367/2014 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2015 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 362/2014 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan,

Lisätiedot

Valtion velanhallinnasta

Valtion velanhallinnasta Valtiokonttori 1 (6) Valtion velanhallinnasta Aika klo 10.00 Paikka Eduskunta, Verojaosto 1 Yleistä Valtiokonttori vastaa valtion velanhallintaan liittyvistä käytännön toimista. Valtiovarainministeriö

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 996. Vuoden 2005 kolmas lisätalousarvio. Eduskunta on hyväksynyt seuraavan vuoden 2005 kolmannen lisätalousarvion: TULOARVIOT.

SISÄLLYS. N:o 996. Vuoden 2005 kolmas lisätalousarvio. Eduskunta on hyväksynyt seuraavan vuoden 2005 kolmannen lisätalousarvion: TULOARVIOT. SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2005 Julkaistu Helsingissä 15 päivänä joulukuuta 2005 N:o 996 SISÄLLYS N:o Sivu 996 Vuoden 2005 kolmas lisätalousarvio... 4585 N:o 996 Vuoden 2005 kolmas lisätalousarvio Eduskunta

Lisätiedot

Noususuhdanne vahvistuu tasapainoisemman kasvun edellytykset parantuneet

Noususuhdanne vahvistuu tasapainoisemman kasvun edellytykset parantuneet Juha Kilponen Suomen Pankki Noususuhdanne vahvistuu tasapainoisemman kasvun edellytykset parantuneet 18.12.2017 18.12.2017 Julkinen 1 Talouden yleiskuva Kasvu laajentunut vientiin, ja tuottavuuden kasvu

Lisätiedot

Talouskasvun edellytykset

Talouskasvun edellytykset Pentti Hakkarainen Suomen Pankki Talouskasvun edellytykset Martti Ahtisaari Instituutin talousfoorumi 16.5.2016 16.5.2016 Julkinen 1 Talouden supistuminen päättynyt, mutta kasvun versot hentoja Bruttokansantuotteen

Lisätiedot

VM:n ehdotus valtion talousarvioksi 2019

VM:n ehdotus valtion talousarvioksi 2019 VM:n ehdotus valtion talousarvioksi 2019 Taloustorstai 16.8.2018 Minna Punakallio Pääekonomisti Kuntaliitto Talouden tilannekuva budjettiesityksen taustalla on varsin hyvä BKT on vihdoinkin saavuttanut

Lisätiedot

JOHNNY ÅKERHOLM

JOHNNY ÅKERHOLM JOHNNY ÅKERHOLM 16.1.2018 Taantumasta kasvuun uudistuksia tarvitaan Suomen talouden elpyminen jatkui kansainvälisen talouden vanavedessä vuonna 2017, ja bruttokansantuote kasvoi runsaat 3 prosenttia. Kasvua

Lisätiedot

HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018

HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018 HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018 Talouden näkymät Hallituksen talousarvioesityksessä Suomen talouskasvun arvioidaan olevan tänä vuonna 2,9 prosenttia.

Lisätiedot

Vuoden 2009 lisätalousarvio

Vuoden 2009 lisätalousarvio Vuoden 2009 lisätalousarvio TULOARVIOT Osasto 11 11. VEROT JA VERONLUONTEISET TULOT -2 620 000 000 01. Tulon ja varallisuuden perusteella kannettavat verot -1 620 000 000 01. Tulovero, vähennystä -1 620

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Talvi 2017 Tiedotustilaisuus 19.12.2017 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 19.12.2017 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Noususuhdanne jatkuu tulevina vuosina. Maailmantaloudessa

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2017

Talousarvioesitys 2017 1. Yhteenveto Talouden näkymät Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 1 Maailmantalouden ja -kaupan kasvunäkymät ovat heikentyneet

Lisätiedot

Taloudellisen tilanteen kehittyminen

Taloudellisen tilanteen kehittyminen #EURoad2Sibiu Taloudellisen tilanteen kehittyminen Toukokuu 219 KOHTI YHTENÄISEMPÄÄ, VAHVEMPAA JA DEMOKRAATTISEMPAA UNIONIA EU:n kunnianhimoinen työllisyyttä, kasvua ja investointeja koskeva ohjelma ja

Lisätiedot

Suhdannetilanne ja talouden rakenneongelmat - millaista talouspolitiikkaa tarvitaan? Mika Kuismanen, Ph.D. Pääekonomisti Suomen Yrittäjät

Suhdannetilanne ja talouden rakenneongelmat - millaista talouspolitiikkaa tarvitaan? Mika Kuismanen, Ph.D. Pääekonomisti Suomen Yrittäjät Suhdannetilanne ja talouden rakenneongelmat - millaista talouspolitiikkaa tarvitaan? Mika Kuismanen, Ph.D. Pääekonomisti Suomen Yrittäjät Esityksen runko 1. Suhdannetilanne 2. Pidemmän aikavälin kasvunäkymät

Lisätiedot

Julkisen talouden näkymät Eläketurva. Finanssineuvos Tuulia Hakola-Uusitalo Työeläkepäivät, Eläketurvakeskus 17.11.2009

Julkisen talouden näkymät Eläketurva. Finanssineuvos Tuulia Hakola-Uusitalo Työeläkepäivät, Eläketurvakeskus 17.11.2009 Julkisen talouden näkymät Eläketurva Finanssineuvos Tuulia Hakola-Uusitalo Työeläkepäivät, Eläketurvakeskus 17.11.2009 Julkisen talouden tasapaino pitkällä aikavälillä Julkinen talous ei saa pitkällä aikavälillä

Lisätiedot

Kestääkö Suomen ja euroalueen talouskasvu epävarmuuden maailmassa?

Kestääkö Suomen ja euroalueen talouskasvu epävarmuuden maailmassa? Olli Rehn Suomen Pankki Kestääkö Suomen ja euroalueen talouskasvu epävarmuuden maailmassa? Suomen Pankin vuosikertomuksen 2018 julkaisutilaisuus 26.4.2019 26.4.2019 1 Maailmantalouden kasvu on hidastunut

Lisätiedot

III lisätalousarvioesitys 2014

III lisätalousarvioesitys 2014 III lisätalousarvioesitys 2014 euroa TULOARVIOT 11. VEROT JA VERONLUONTEISET TULOT 317 200 000 01. Tulon ja varallisuuden perusteella kannettavat verot 254 500 000 01. Ansio- ja pääomatuloverot, lisäystä

Lisätiedot

Valtiovarainministerin budjettiehdotus

Valtiovarainministerin budjettiehdotus Valtiovarainministerin budjettiehdotus 9.8.2017 Petteri Orpo Tiedotustilaisuus Talouspolitiikka Talouden tilanne Vientinäkymät hyvät ja vienti päässyt kasvu-uralle Vientimarkkinat kasvavat aiemmin ennustettua

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus Syyskuu 2016

Taloudellinen katsaus Syyskuu 2016 Taloudellinen katsaus Syyskuu 2016 15.9.2016 Mikko Spolander Talousnäkymät Keskeiset taloutta kuvaavat indikaattorit lähivuosina ja keskipitkällä aikavälillä 2013 2014 2015 2016 e 2017 e 2018 e 2019 e

Lisätiedot

Tulo- ja kustannuskehitys

Tulo- ja kustannuskehitys Liite 1. Tulo- ja kustannuskehitys Talousneuvosto 19.8.2013 Jukka Pekkarinen Tukuseto asetettu vuosiksi 2013-2016 Toimikunnan määräaikaisraportoinnissa neljä painoaluetta: 1. Ostovoima (ansiot, hinnat,

Lisätiedot

Euroopan ja Yhdysvaltain taloudet vahvistuneet, Suomen näkymät heikot

Euroopan ja Yhdysvaltain taloudet vahvistuneet, Suomen näkymät heikot Suomen Pankki Euroopan ja Yhdysvaltain taloudet vahvistuneet, Suomen näkymät heikot Säästöpankki Optia 1 Esityksen teemat Kansainvälien talouden kehitys epäyhtenäistä Euroopan ja Yhdysvaltain taloudet

Lisätiedot

Syksyn 2013 talousennuste: Asteittaista elpymistä ulkoisista riskeistä huolimatta

Syksyn 2013 talousennuste: Asteittaista elpymistä ulkoisista riskeistä huolimatta EUROOPAN KOMISSIO LEHDISTÖTIEDOTE Bryssel 5. marraskuuta 2013 Syksyn 2013 talousennuste: Asteittaista elpymistä ulkoisista riskeistä huolimatta Viime kuukausina on ollut näkyvissä rohkaisevia merkkejä

Lisätiedot

Valtuuston kokous Fullmäktiges sammanträde

Valtuuston kokous Fullmäktiges sammanträde Valtuuston kokous Fullmäktiges sammanträde 18.5.2015 Vuoden 2014 arviointikertomus Valtuusto 18.5.2015 Paula Viljakainen Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Tulostavoitteiden toteutumisen arviointi Tulostavoitteiden

Lisätiedot

Suhdanne 1/2015. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 26.03.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY

Suhdanne 1/2015. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 26.03.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Suhdanne 1/2015 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 26.03.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Ennusteen lähtökohdat ja oletukset - Suomea koskeva

Lisätiedot

JULKINEN TALOUS ENSI VAALIKAUDELLA

JULKINEN TALOUS ENSI VAALIKAUDELLA Verot, menot ja velka JULKINEN TALOUS ENSI VAALIKAUDELLA - VALTION MENOT 2012-2015 - VEROTUKSEN TASO 1 Ruotsi Bulgaria Suomi Viro Malta Luxemburg Unkari Itävalta Saksa Tanska Italia Belgia Alankomaat Slovenia

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Talvi 2018 Tiedotustilaisuus 17.12.2018 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 17.12.2018 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Talouden korkeasuhdanne on taittumassa. Työllisyys

Lisätiedot

Pellervon Päivä Talousennusteet mitä yritysjohto voi niistä oppia. Raija Volk Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos PTT

Pellervon Päivä Talousennusteet mitä yritysjohto voi niistä oppia. Raija Volk Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos PTT Pellervon Päivä 2007 Talousennusteet mitä yritysjohto voi niistä oppia Raija Volk Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos PTT Talouden tila ja uhkat keskipitkällä aikavälillä Julkisen talouden liikkumavara

Lisätiedot

Talouden näkymät

Talouden näkymät Juha Kilponen Ennustepäällikkö, Suomen Pankki Talouden näkymät 2016 2018 9.6.2016 Kansainvälisen talouden lähtökohtien vertailua Vuotuinen prosenttimuutos Kesäkuu 2016 Joulukuu 2015 2015 2016 2017 2018

Lisätiedot

O 21/2016 vp Eduskunnan budjetti- ja valvontavalta

O 21/2016 vp Eduskunnan budjetti- ja valvontavalta O 21/2016 vp Eduskunnan budjetti- ja valvontavalta 1990-2020 Leena Juvonen 19.4.2017 Valtiontalouden tarkastusvirasto Eduskunnan tulee omaksua aiempaa merkittävästi aktiivisempi rooli budjetti- ja valvontavallan

Lisätiedot

HE 70/2010 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2010 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 62/2010 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 70/2010 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2010 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 62/2010 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 70/2010 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2010 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 62/2010 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen

Lisätiedot

Talouden näkymiä Reijo Heiskanen

Talouden näkymiä Reijo Heiskanen Talouden näkymiä Reijo Heiskanen 24.9.2015 Twitter: @Reiskanen @OP_Ekonomistit 2 Maailmankauppa ei ota elpyäkseen 3 Palveluiden suhdanne ei onnu teollisuuden lailla 4 Maailmantalouden hidastuminen pitkäaikaista

Lisätiedot

HE 103/2004 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 93/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 103/2004 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 93/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 103/2004 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 93/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin

Lisätiedot

Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät

Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät Samu Kurri Suomen Pankki Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät Euro & talous 1/2015 25.3.2015 Julkinen 1 Maailmantalouden suuret kysymykset Kasvun elementit nyt ja tulevaisuudessa

Lisätiedot

Talouskasvun näkymät epävarmuuden oloissa: Eurooppa ja Suomi

Talouskasvun näkymät epävarmuuden oloissa: Eurooppa ja Suomi Olli Rehn Pääjohtaja, Suomen Pankki Talouskasvun näkymät epävarmuuden oloissa: Eurooppa ja Suomi Rauman ja Satakunnan kauppakamarit 1 Kriisien sarjan kuusi vaihetta reaalitalouden syvä taantuma valtionvelkakriisi

Lisätiedot

HE 179/2007 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2008 LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 179/2007 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2008 LISÄTALOUSARVIOKSI HE 179/2007 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2008 LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta päättäisi

Lisätiedot

Talouden tila. Markus Lahtinen

Talouden tila. Markus Lahtinen Talouden tila Markus Lahtinen Taantumasta vaisuun talouskasvuun Suomen talous ei pääse vauhtiin, BKT: 2014-0,2 % ja 2015 0,5 % Maailmantalouden kasvu heikkoa Ostovoima ei kasva Investoinnit jäissä Maailmantalous

Lisätiedot

Hallituksen talouspolitiikasta

Hallituksen talouspolitiikasta Hallituksen talouspolitiikasta Seppo Orjasniemi Talouspolitiikan arviointineuvoston pääsihteeri 9.3.2017 Talouspolitiikan arviointineuvoston tehtävä Arvioi hallituksen talouspoliittisten tavoitteiden tarkoituksenmukaisuutta

Lisätiedot

Hallituksen budjettineuvottelun tiedotustilaisuus. 10.9.2015 I Pääministeri Juha Sipilä

Hallituksen budjettineuvottelun tiedotustilaisuus. 10.9.2015 I Pääministeri Juha Sipilä Hallituksen budjettineuvottelun tiedotustilaisuus 10.9.2015 I Pääministeri Juha Sipilä 2 Vuoden 2016 talousarvioesitys Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016 2019 2019 Budjettia tehdään vaikeassa

Lisätiedot

Valtion ja kunnan suhde

Valtion ja kunnan suhde Valtion ja kunnan suhde 17.12.2013 Lakiasiain johtaja Arto Sulonen Valtio-kuntasuhteen perustuslailliset reunaehdot 1. Eduskunnan budjettivalta =Maan hallitus ei voi sopia eduskunnan puolesta 2. Kuntien

Lisätiedot

Muistio 1 (6) Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Lauri Kajanoja Julkinen

Muistio 1 (6) Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Lauri Kajanoja Julkinen Muistio 1 (6) Asiantuntijalausunto valtiovarainvaliokunnalle. Asia: O 9/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017 2020 1 Julkisen talouden sopeuttaminen on tarpeen

Lisätiedot

Talousnäkymät 2015 Helsingin seudun kauppakamarin Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö 7.11.2014 Timo Hirvonen Ekonomisti

Talousnäkymät 2015 Helsingin seudun kauppakamarin Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö 7.11.2014 Timo Hirvonen Ekonomisti Talousnäkymät 2015 Helsingin seudun kauppakamarin Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö 7.11.2014 Timo Hirvonen Ekonomisti Markkinoilla turbulenssia indeksi 2010=100 140 Maailman raaka-aineiden hinnat

Lisätiedot