POHJOIS-KARJALAN HANKINTATOIMEN TILASTOKATSAUS 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "POHJOIS-KARJALAN HANKINTATOIMEN TILASTOKATSAUS 2016"

Transkriptio

1

2 POHJOIS-KARJALAN HANKINTATOIMEN TILASTOKATSAUS 2016

3 POHJOIS-KARJALAN HANKINTATOIMI PÄHKINÄNKUORESSA Vastaa yhteistyötahojen tavaroiden ja palveluiden yhteishankinnoista Kilpailuttaa myös yhteistyötahojen erillishankintoja Yhteistyötahoja yhteensä 46 kpl Perustettu vuonna 2007 Vuoden 2016 loppuun saakka Joensuun seudun hankintatoimi alkaen Pohjois-Karjalan hankintatoimi Pohjois-Karjalan hankintatoimi kuuluu Joensuun kaupungin organisaatioon

4 TILASTOA VUODELTA 2016 Hankintatoimi kilpailutti vuonna kilpailutusta Vuonna 2015 kilpailutuksia 183 kpl Vuonna 2014 kilpailutuksia 180 kpl Vuonna 2013 kilpailutuksia 200 kpl Vuonna 2012 kilpailutuksia 175 kpl Kilpailutusten arvo vuonna 2016 oli miljoonaa euroa Vuonna 2015 arvo noin miljoonaa euroa Vuonna 2014 arvo noin miljoonaa euroa Vuonna 2013 arvo noin miljoonaa euroa Vuonna 2012 arvo noin 115 miljoonaa euroa Myös palveluhankintojen osuus jatkaa kasvuaan Vuonna 2016 palveluhankintojen osuus 62 % Rakennusurakoiden osuus kaikista kilpailutuksista 13 % Vuonna 2015 palveluhankintojen osuus 60 % Vuonna 2014 palveluhankintojen osuus 59 % Vuonna 2013 palveluhankintojen osuus jo 54 % Vuonna 2012 palveluhankintojen osuus 45 % Palveluhankintojen osuus sisältää myös rakennusurakat Sähköisiä huutokauppoja vuonna 2016 oli yhteensä 4 kpl Vuonna 2015 yhteensä 5 kpl Vuonna 2014 yhteensä 7 kpl Vuonna 2013 yhteensä 12 kpl Yhteensä 33 kpl

5 Kilpailutusten määrä (kpl) Vuosi 2012 Vuosi 2013 Vuosi 2014 Vuosi 2015 Vuosi 2016

6 Kilpailutusten arvo milj Vuosi 2012 Vuosi 2013 Vuosi 2014 Vuosi 2015 Vuosi 2016

7 70% 60% Palveluhankintojen osuus (%) 54% 59% 60% 62% 50% 45% 40% 30% 20% 10% 0% Vuosi 2012 Vuosi 2013 Vuosi 2014 Vuosi 2015 Vuosi 2016

8 TILASTOA VUODELTA 2016 Hankintatoimen kilpailutuksiin tutustui vuonna 2016 noin 19,0 tarjoajaa per kilpailutus Vuonna 2015 vastaava luku oli noin 18,8 tarjoajaa per kilpailutus Vuonna 2014 vastaava luku oli noin 17,8 tarjoajaa per kilpailutus Vuonna 2013 vastaava luku oli noin 18,5 tarjoajaa per kilpailutus Vuonna 2012 vastaava luku oli noin 11,9 tarjoajaa per kilpailutus Tarjouksia kilpailutuksiin saapui vuonna 2016 noin 4,5 tarjousta per kilpailutus Vuonna 2015 vastaava luku oli noin 4,8 tarjousta per kilpailutus Vuonna 2014 vastaava luku oli noin 4,5 tarjousta per kilpailutus Vuonna 2013 vastaava luku oli noin 4,6 tarjousta per kilpailutus Vuonna 2012 vastaava luku oli noin 4,3 tarjousta per kilpailutus

9 20 18 Kilpailutuksiin tutustuneiden keskiarvo (kpl) 18,5 18, , , Vuosi 2012 Vuosi 2013 Vuosi 2014 Vuosi 2015 Vuosi 2016

10 4,9 4,8 Kilpailutuksiin tarjonneiden keskiarvo (kpl) 4,8 4,7 4,6 4,5 4,6 4,5 4,5 4,4 4,3 4,3 4,2 4,1 4 Vuosi 2012 Vuosi 2013 Vuosi 2014 Vuosi 2015 Vuosi 2016

11 TILASTOA VUODELTA 2016 PAIKALLISET TARJOAJAT Tarjouksia saapui vuonna 2016 yhteensä 948 kpl, joista Pohjois-Karjalasta 490 kpl Paikallisten tarjousten osuus kaikista tarjouksista noin 51,7 % Paikallisia tarjoajia vuonna 2016 yhteensä 235 kpl Sama tarjoaja saattoi tehdä useita tarjouksia vuoden aikana Huom. Tilastossa Pohjois-Karjala käsittää postinumeroalueen ja

12 Saapuneita tarjouksia (kpl) Vuosi 2012 Vuosi 2013 Vuosi 2014 Vuosi 2015 Vuosi 2016 P-K:n tarjoukset Muut tarjoukset

13 250 Paikallisten tarjoajien lukumäärä (kpl) Vuosi 2012 Vuosi 2013 Vuosi 2014 Vuosi 2015 Vuosi 2016

14 TILASTOA VUODELTA 2016 PAIKALLISET TARJOAJAT Voimassa olevia sopimuksia eri hankinta-asioista hankintatoimella on tällä hetkellä 276:sta eri hankinta-asiasta Yksittäisessä hankinta-asiassa voi olla useita paikallisia sopimustoimittajia 57,2 % hankinta-asioista on väh. yksi paikallinen sopimustoimittaja Vuonna ,2 % Vuonna ,7 % 71,7 % hankinta-asioista on kilpailutukseen tarjonnut väh. yksi paikallinen tarjoaja Vuonna ,6 % Vuonna ,4 % 95,7 % hankinta-asioista on kilpailutusvaiheessa käynyt tarjouspyyntöön tutustunut väh. yksi paikallinen toimittaja Vuonna ,3 % Vuonna ,7 % Mikä todellinen paikallisuuden potentiaali? Vähintään 71,7 % Nykyisistä voimassa olevista sopimuksista eri hankinta-asioista todellinen potentiaali on noin 81 %

15 TILASTOA VUODELTA 2016 PAIKALLISET TARJOAJAT Voimassa olevia sopimuksia hankintatoimella on tällä hetkellä 1046 kpl, joista 532 kpl eli 50,9 % sopimuksista on paikallisten toimittajien kanssa Vuonna 2015 noin 54,2 % Vuonna 2014 noin 53,9 % Paikallisia sopimustoimittajia on tällä hetkellä yhteensä 318 kpl eli noin 49,0 % kaikista sopimustoimittajista Vuonna 2015 paikallisia sopimustoimittajia 301 kpl (53,5 %) Vuonna 2014 paikallisia sopimustoimittajia 281 kpl (50,0 %) Paikallisella sopimustoimittajalla voi olla useita sopimuksia Prosentuaalisesta laskusta huolimatta paikallisten sopimustoimittajien lukumäärä on kasvanut noin 5,6 % edellisestä vuodesta Sopimusten lukumäärä on kasvanut 115 sopimuksella Vuonna 2016 paikallinen tarjoaja valittiin sopimustoimittajaksi 280 kertaa Vuonna kertaa Vuonna kertaa Vuonna kertaa Vuonna kertaa Kilpailutuskohtaisesti voidaan valita useita sopimustoimittajia, tästä johtuen sopimustoimittajaksi valitsemismäärä voi olla suurempi kuin kilpailutusmäärä vuodessa

16 TILASTOA VUODELTA 2016 PAIKALLISET TARJOAJAT Hankintatoimen tarjouspalveluun on rekisteröitynyt yhteensä 1894 paikallista yritystä Vuosi yritystä Vuosi yritystä Vuosi yritystä Paikallisista rekisteröityneistä yrityksistä 1224 kpl eli 64,6 % on käynyt tutustumassa hankintatoimen kilpailutuksiin sähköisen kilpailutusjärjestelmän käyttöönoton kesän 2010 jälkeen Vuosi yritystä Vuosi yritystä Vuosi yritystä Paikallisista rekisteröityneistä yrityksistä 716 kpl eli 37,8 % on jättänyt tarjouksen ainakin yhteen hankintatoimen kilpailutukseen sähköisen kilpailutusjärjestelmän käyttöönoton kesän 2010 jälkeen Vuosi yritystä Vuosi yritystä Vuosi yritystä Tilastokeskuksen vuoden 2013 tietojen mukaan alueella on n yritystä, joista n. 52 % on yksinyrittäjiä

17 Tarjouspalveluun rekisteröityneiden paikallisten yritysten lukumäärä (kpl) Vuosi 2013 Vuosi 2014 Vuosi 2015 Vuosi

18 Tarjouspalvelussa tarjouspyyntöihin tutustuneiden paikallisten yritysten lukumäärä (kpl) Vuosi 2013 Vuosi 2014 Vuosi 2015 Vuosi 2016

19 Tarjouspalvelussa tarjouspyyntöihin tarjonneiden paikallisten yritysten lukumäärä (kpl) Vuosi 2013 Vuosi 2014 Vuosi 2015 Vuosi 2016

20 TILASTOA VUODELTA PIENHANKINNAT Sähköinen pienhankintaportaali on tällä hetkellä käytettävissä 34:llä hankintatoimen yhteistyötaholla Näistä moni taho aloittaa käytön vuoden 2017 aikana 11 tahoa on käyttänyt pienhankintaportaalia vuosien aikana Sähköisen pienhankintaportaalin kautta on tehty vuonna 2016 yhteensä 164 kilpailutusta Vuonna kilpailutusta

21 TILASTOA VUODELTA PIENHANKINNAT Vuonna 2016 julkaistuista pienhankinnoista noin 91 % tehtiin avoimella menettelyllä ja noin 9 % rajoitetulla menettelyllä Sähköisen pienhankintaportaalin kautta ilmoitettuihin tarjouspyyntöihin tutustui vuonna 2016 keskimäärin noin 5,0 tarjoajaa per kilpailutus Sähköisen pienhankintaportaalin kautta ilmoitettuihin tarjouspyyntöihin saapui tarjouksia vuonna 2016 keskimäärin noin 1,8 tarjousta per kilpailutus Tarjouspyyntöihin tutustuneiden ja tarjoajien määrään vaikuttaa merkittävästi hankintayksikön käyttämä hankintamenettely (avoin/rajoitettu)

22 Sähköisen pienhankintaportaalin kautta julkaistut tarjouspyynnöt tahoittain vuosina Vuosi 2015 Vuosi Ilomantsi Joensuu Juuka Kitee Kontiolahti Lieksa Liperi Outokumpu Rääkkylä Josek Karelia amk

23 Pienhankinnat hankintalajeittain vuonna Tavarat Palvelut Rakennusurakat

24

POHJOIS-KARJALAN HANKINTATOIMEN TILASTOKATSAUS 2017

POHJOIS-KARJALAN HANKINTATOIMEN TILASTOKATSAUS 2017 POHJOIS-KARJALAN HANKINTATOIMEN TILASTOKATSAUS 2017 POHJOIS-KARJALAN HANKINTATOIMI PÄHKINÄNKUORESSA Vastaa yhteistyötahojen tavaroiden ja palveluiden yhteishankinnoista Kilpailuttaa myös yhteistyötahojen

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN HANKINTATOIMEN TILASTOKATSAUS 2018

POHJOIS-KARJALAN HANKINTATOIMEN TILASTOKATSAUS 2018 POHJOIS-KARJALAN HANKINTATOIMEN TILASTOKATSAUS 2018 POHJOIS-KARJALAN HANKINTATOIMI PÄHKINÄNKUORESSA Vastaa yhteistyötahojen tavaroiden ja palveluiden yhteishankinnoista Kilpailuttaa myös yhteistyötahojen

Lisätiedot

JOENSUUN SEUDUN HANKINTATOIMEN TILASTOKATSAUS

JOENSUUN SEUDUN HANKINTATOIMEN TILASTOKATSAUS JOENSUUN SEUDUN HANKINTATOIMEN TILASTOKATSAUS 2014 16.1.2015 TILASTOA VUODELTA 2014 Joensuun seudun hankintatoimi kilpailutti vuonna 2014 noin 180 kilpailutusta Vuonna 2013 kilpailutuksia 200 kpl Vuonna

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN HANKINTATOIMEN KOKEMUKSIA JOENSUU

POHJOIS-KARJALAN HANKINTATOIMEN KOKEMUKSIA JOENSUU POHJOIS-KARJALAN HANKINTATOIMEN KOKEMUKSIA JOENSUU 15.05.2019 POHJOIS-KARJALAN HANKINTATOIMI PÄHKINÄNKUORESSA Vastaa yhteistyötahojen tavaroiden ja palveluiden yhteishankinnoista Kilpailuttaa myös yhteistyötahojen

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA ASIAA HANKINNOISTA

AJANKOHTAISTA ASIAA HANKINNOISTA AJANKOHTAISTA ASIAA HANKINNOISTA MIKÄ ON MARKKINAVUOROPUHELU UUDEN ESPD-LOMAKKEEN ESITTELY HANKINTASOPIMUSTEN SÄHKÖINEN ALLEKIRJOITTAMINEN KOMISSIOLASKUTUKSEEN SIIRTYMINEN Päivi Halonen, hankintojen kehittämispäällikkö

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU45842 Päiväys

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU45842 Päiväys 1/5 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Kontiolahden kunta Juuan kunta Lieksan kaupunki Liperin kunta Nurmeksen kaupunki Pohjois-Karjalan sairaanhoito-

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan hankintatoimi. Päiväys

Pohjois-Karjalan hankintatoimi. Päiväys 1/7 Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Juuan kunta Karelia Ammattikorkeakoulu Oy Kontiolahden kunta Lieksan kaupunki Lieksan seurakunta Liperin kunta Nurmeksen kaupunki Opiskelija-asunnot

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU31531 Päiväys

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU31531 Päiväys 1/5 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Outokummun kaupunki Tohmajärven kunta Kontiolahden kunta Ilomantsin kunta Juuan kunta Lieksan kaupunki Liperin

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU15155 Päiväys

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU15155 Päiväys 1/5 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Outokummun kaupunki Tohmajärven kunta Kontiolahden kunta Liperin kunta Nurmeksen kaupunki Polvijärven kunta Valtimon

Lisätiedot

Mukana olevat muut yhteisöt: Siun sote - Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä

Mukana olevat muut yhteisöt: Siun sote - Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä 1/6 Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Siun sote - Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Asia ja sen selvitys Tarjouspyyntö 104734 Lasten ja nuorten psykoterapiapalvelut

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU47706 Päiväys

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU47706 Päiväys 1/5 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Outokummun kaupunki Tohmajärven kunta Kontiolahden kunta Ilomantsin kunta Juuan kunta Lieksan kaupunki Liperin

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan hankintatoimi. Päiväys

Pohjois-Karjalan hankintatoimi. Päiväys 1/5 Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Outokummun kaupunki Kontiolahden kunta Ilomantsin kunta Lieksan kaupunki Liperin kunta Nurmeksen kaupunki Valtimon kunta Heinäveden kunta

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU10237 Päiväys

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU10237 Päiväys 1/5 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Outokummun kaupunki Tohmajärven kunta Kontiolahden kunta Ilomantsin kunta Juuan kunta Lieksan kaupunki Liperin

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU11351 Päiväys

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU11351 Päiväys 1/5 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Outokummun kaupunki Tohmajärven kunta Kontiolahden kunta Ilomantsin kunta Juuan kunta Lieksan kaupunki Liperin

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU10396 Päiväys

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU10396 Päiväys 1/5 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Outokummun kaupunki Tohmajärven kunta Kontiolahden kunta Ilomantsin kunta Juuan kunta Lieksan kaupunki Liperin

Lisätiedot

Siun soten SOTE alan palveluhankinnat Kevät Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä

Siun soten SOTE alan palveluhankinnat Kevät Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Siun soten SOTE alan palveluhankinnat Kevät 2017 Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Palvelujen ostot toimintakuluista n. 230 milj. euroa vuodessa Toimintakulut 667,5 Henkilöstökulut

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU12957 Päiväys

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU12957 Päiväys 1/5 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Outokummun kaupunki Tohmajärven kunta Kontiolahden kunta Ilomantsin kunta Juuan kunta Lieksan kaupunki Liperin

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Komissiomalli 13.04.2012

Joensuun seudun hankintatoimi. Komissiomalli 13.04.2012 Joensuun seudun hankintatoimi Komissiomalli 13.04.2012 Yleistä hankintatoimesta Yleistä Vastaa yhteistyötahojen tavaroiden ja palveluiden yhteishankinnoista Kilpailuttaa myös yhteistyötahojen erillishankintoja

Lisätiedot

Mukana olevat muut yhteisöt: Siun sote - Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä

Mukana olevat muut yhteisöt: Siun sote - Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä 1/7 Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Siun sote - Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Asia ja sen selvitys Tarjouspyyntö 137226 Sosiaalisen asumisen palvelut: Tukiasuminen,

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan hankintatoimi. Päiväys

Pohjois-Karjalan hankintatoimi. Päiväys 1/5 Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Outokummun kaupunki Tohmajärven kunta Kontiolahden kunta Ilomantsin kunta Juuan kunta Lieksan kaupunki Liperin kunta Nurmeksen kaupunki

Lisätiedot

Mukana olevat muut yhteisöt: Siun sote - Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä

Mukana olevat muut yhteisöt: Siun sote - Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä 1/7 Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Siun sote - Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Asia ja sen selvitys Tarjouspyyntö 125843 Lääkinnällisen avokuntoutuksen fysio-

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan hankintatoimi. Päiväys

Pohjois-Karjalan hankintatoimi. Päiväys 1/5 Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Enon Vanhusten Tuki ry. Heinäveden kunta Ilomantsin kunta Itä-Suomen Liikuntaopisto Oy Joensuun kaupunki Joensuun Kodit Oy Joensuun Pysäköinti Oy Joensuun

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU10913 Päiväys

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU10913 Päiväys 1/12 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Outokummun kaupunki Tohmajärven kunta Kontiolahden kunta Ilomantsin kunta Juuan kunta Lieksan kaupunki Liperin

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö Päiväys

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö Päiväys 1/6 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Joensuun kaupunki / Pohjois-Karjalan pelastuslaitos Joensuun kaupunki / Kaupunkirakenneyksikkö Joensuun kaupunki

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU29399 Päiväys

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU29399 Päiväys 1/5 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Outokummun kaupunki Tohmajärven kunta Kontiolahden kunta Ilomantsin kunta Juuan kunta Lieksan kaupunki Liperin

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU22898 Päiväys

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU22898 Päiväys 1/6 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Outokummun kaupunki Kontiolahden kunta Ilomantsin kunta Juuan kunta Lieksan kaupunki Liperin kunta Nurmeksen

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU18330 Päiväys

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU18330 Päiväys 1/5 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Outokummun kaupunki Tohmajärven kunta Kontiolahden kunta Ilomantsin kunta Juuan kunta Lieksan kaupunki Liperin

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU09288 Päiväys

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU09288 Päiväys 1/5 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Outokummun kaupunki Tohmajärven kunta Kontiolahden kunta Ilomantsin kunta Juuan kunta Lieksan kaupunki Liperin

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU07831 Päiväys

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU07831 Päiväys 1/5 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Outokummun kaupunki Tohmajärven kunta Kontiolahden kunta Liperin kunta Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU08990 Päiväys

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU08990 Päiväys 1/9 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Outokummun kaupunki Tohmajärven kunta Kontiolahden kunta Ilomantsin kunta Juuan kunta Lieksan kaupunki Liperin

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi

Joensuun seudun hankintatoimi Joensuun seudun hankintatoimi 17.11.2011 Kokemuksia sähköisen kilpailuttamisjärjestelmän käyttämisestä, mikä helpottuu ja mikä jää vanhan kaavan mukaan tehtäväksi? Yleistä Vastaa yhteistyötahojen tavaroiden

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi

Joensuun seudun hankintatoimi 1/5 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Tohmajärven kunta Kontiolahden kunta Ilomantsin kunta Lieksan kaupunki Liperin kunta Nurmeksen kaupunki Joensuun kaupunki / Joensuun

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU43861 Päiväys

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU43861 Päiväys 1/5 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Kontiolahden kunta Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä Karelia Ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

LÄHIRUOKAA LAUTASELLA RAHAT OMALLE ALUEELLE MARKKINAVUOROPUHELUN MERKITYS JA YLEISTÄ HANKINNOISTA

LÄHIRUOKAA LAUTASELLA RAHAT OMALLE ALUEELLE MARKKINAVUOROPUHELUN MERKITYS JA YLEISTÄ HANKINNOISTA LÄHIRUOKAA LAUTASELLA RAHAT OMALLE ALUEELLE MARKKINAVUOROPUHELUN MERKITYS JA YLEISTÄ HANKINNOISTA VASTUULLISET ELINTARVIKEHANKINNAT -TILAISUUS, LIPERI 6.2.2018 Päivi Halonen, hankintojen kehittämispäällikkö

Lisätiedot

Mukana olevat muut yhteisöt: Siun sote - Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä

Mukana olevat muut yhteisöt: Siun sote - Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä 1/10 Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Siun sote - Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Asia ja sen selvitys Tarjouspyyntö 127844 Ikääntyneiden asumispalvelut, Siun sote

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU16412 Päiväys

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU16412 Päiväys 1/5 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Outokummun kaupunki Kontiolahden kunta Ilomantsin kunta Juuan kunta Lieksan kaupunki Liperin kunta Nurmeksen

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan hankintatoimi. Päiväys

Pohjois-Karjalan hankintatoimi. Päiväys 1/6 Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Asia ja sen selvitys Tarjouspyyntö 100813 Kuorma-autoilla ja muilla ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut, Joensuun kaupunki Hankinnan

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi

Joensuun seudun hankintatoimi 1/7 : Joensuun kaupunki Outokummun kaupunki Kontiolahden kunta Ilomantsin kunta Juuan kunta Lieksan kaupunki Liperin kunta Nurmeksen kaupunki Valtimon kunta Kiteen kaupunki Karelia Ammattikorkeakoulu Oy

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan hankintatoimi. Päiväys

Pohjois-Karjalan hankintatoimi. Päiväys 1/9 Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Heinäveden kunta Ilomantsin kunta Juuan kunta Kiteen kaupunki Kontiolahden kunta Lieksan kaupunki Liperin kunta Nurmeksen kaupunki Outokummun kaupunki Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö Päiväys

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö Päiväys 1/5 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun Tiedepuisto Oy Asia ja sen selvitys 26927 Joensuun Tiedepuiston hallinnoimien kiinteistöjen toimitilojen sähkö-, putki-,

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU30315 Päiväys

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU30315 Päiväys 1/5 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Tohmajärven kunta Kontiolahden kunta Ilomantsin kunta Lieksan kaupunki Nurmeksen kaupunki Joensuun kaupunki /

Lisätiedot

HANKINTAILTA. Josek Oy. JOENSUUSSA Risto Ravattinen

HANKINTAILTA. Josek Oy. JOENSUUSSA Risto Ravattinen 17. toukokuu 2017 2 17.5.2017 HANKINTAILTA Josek Oy JOENSUUSSA 18.5.2017 Risto Ravattinen 8.9.2011 3 17.5.2017 JOSEKIN Josekhankinta- asiamies Oy esittäytyy! Risto Ravattinen 8.9.2011 Ensisijaiset tavoitteet

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU12963 Päiväys

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU12963 Päiväys 1/5 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö Josek Oy Asia

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan hankintatoimi. Päiväys

Pohjois-Karjalan hankintatoimi. Päiväys 1/5 Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Polkka - Pohjois-Karjalan tukipalvelut Oy Asia ja sen selvitys Tarjouspyyntö 131589 Siivouspalvelujen puitejärjestely ylläpito-, perus-,

Lisätiedot

Mukana olevat muut yhteisöt: Siun sote - Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä

Mukana olevat muut yhteisöt: Siun sote - Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä 1/14 Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Siun sote - Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Asia ja sen selvitys Tarjouspyyntö 136477 Sosiaalisen asumisen palvelut: Tehostettu

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan hankintatoimi. Päiväys

Pohjois-Karjalan hankintatoimi. Päiväys 1/5 Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Outokummun kaupunki Kontiolahden kunta Ilomantsin kunta Juuan kunta Liperin kunta Nurmeksen kaupunki Valtimon kunta Kontiolahden seurakunta

Lisätiedot

31.01.2019 + yhden (1) vuoden optio ajalle 01.02.2019-31.01.2020. Kilpailutus ei koske seuraavia tarvikkeita: toimisto ja askartelutarvikkeita esim.

31.01.2019 + yhden (1) vuoden optio ajalle 01.02.2019-31.01.2020. Kilpailutus ei koske seuraavia tarvikkeita: toimisto ja askartelutarvikkeita esim. 1/9 : Joensuun kaupunki Outokummun kaupunki Kontiolahden kunta Ilomantsin kunta Juuan kunta Lieksan kaupunki Liperin kunta Nurmeksen kaupunki Valtimon kunta Karelia Ammattikorkeakoulu Oy Kiteen kaupunki

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU28584 Päiväys

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU28584 Päiväys 1/7 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Outokummun kaupunki Tohmajärven kunta Kontiolahden kunta Ilomantsin kunta Juuan kunta Lieksan kaupunki Liperin

Lisätiedot

Espoon kaupungin hankintaohje

Espoon kaupungin hankintaohje Espoon kaupunki 2017 1 (4) ESPOON KAUPUNGIN HANKINTAOHJE 1. Johdanto Espoon kaupungin ja sen liikelaitosten hankinnat tehdään tämän en ja tätä tta tarkentavien menettelytapaohjeiden mukaisesti. Hankintaohje

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU10546 Päiväys

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU10546 Päiväys 1/5 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Kontiolahden kunta Ilomantsin kunta Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö Päiväys

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö Päiväys 1/5 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Asia ja sen selvitys 44701 Työkonepalvelut: Traktori- ja keräävät suurtehoruohonleikkuripalvelut Hankinnan kohde:

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi

Joensuun seudun hankintatoimi 1/5 : Joensuun kaupunki Outokummun kaupunki Kontiolahden kunta Ilomantsin kunta Juuan kunta Lieksan kaupunki Nurmeksen kaupunki Valtimon kunta Kiteen kaupunki Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Joensuun kaupunki

Lisätiedot

Hankinta-asiamiespalvelu Pohjois-Pohjanmaalle

Hankinta-asiamiespalvelu Pohjois-Pohjanmaalle Hankinta-asiamiespalvelu Pohjois-Pohjanmaalle Tiina Talala Tavoitteet Tavoite kehittää yhteistyön ja valmennuksen keinoin toimintatavat, joiden tuloksena: Palvelujen tuottajat löydetään ja niitä kehittyy

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU31395 Päiväys

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU31395 Päiväys 1/14 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Outokummun kaupunki Kontiolahden kunta Lieksan kaupunki Liperin kunta Joensuun, Kontiolahden ja Outokummun sosiaali-

Lisätiedot

Yrittäjäkysely pienhankinnoista Uudellamaalla

Yrittäjäkysely pienhankinnoista Uudellamaalla Yrittäjäkysely pienhankinnoista Uudellamaalla Uudenmaan Yrittäjät Sanna Meronen-Vilenius, sanna.meronen-vilenius@uudenmaanyrittajat.fi 050 567 9233 Vastaajien taustatiedot Kysely lähetettiin Uudenmaan

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö Päiväys

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö Päiväys 1/8 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Joensuun kaupunki / Kaupunkirakenneyksikkö Joensuun kaupunki / Tekninen keskus Asia ja sen selvitys 23057 KORJAUSILMOITUS:

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU30950 Päiväys 24.08.2015

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU30950 Päiväys 24.08.2015 1/7 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Outokummun kaupunki Tohmajärven kunta Kontiolahden kunta Ilomantsin kunta Lieksan kaupunki Liperin kunta Nurmeksen

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2011 Nro 5

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2011 Nro 5 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2011 Nro 5 HANKINTAMENETTELYT KANSALLISEN KYNNYSARVON ALITTAVISSA HANKINNOISSA ELI PIENHANKINNOISSA (Hyväksytty kaupunginhallituksessa 26.9.2011) SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ...

Lisätiedot

Rääkkylässä. Risto Ravattinen

Rääkkylässä. Risto Ravattinen 15. maaliskuu 2017 2 15.3.2017 Hankintailta Josek Oy Rääkkylässä 15.3.2017 Risto Ravattinen 8.9.2011 Hankintaillan ohjelma 15.00 Tilaisuuden avaus ja kunnan tervehdys - Kunnanjohtaja Tuula Luukkonen Rääkkylän

Lisätiedot

HUITTISTEN KAUPUNGIN PIENHANKINTAOHJEET

HUITTISTEN KAUPUNGIN PIENHANKINTAOHJEET HUITTISTEN KAUPUNGIN PIENHANKINTAOHJEET Hyväksytty kh 8.4.2013 111 Päivitetty kh 18.8.2014 185 HUITTISTEN KAUPUNGIN PIENHANKINTAOHJEET 1. Tavoitteet pienhankinnoissa Pienhankinnoilla tarkoitetaan kansallisen

Lisätiedot

JULKISET HANKINNAT Miksi ja miten osallistua? Valtimo

JULKISET HANKINNAT Miksi ja miten osallistua? Valtimo 1 JULKISET HANKINNAT Miksi ja miten osallistua? Valtimo 11.5.2016 Hankinta-asiamies Päivi Halonen 2 Mikä julkinen hankinta? Julkisilla hankinnoilla tarkoitetaan sellaisia tavara-, palvelu- ja rakennusurakkahankintoja,

Lisätiedot

Hankinnan kohde: Joensuun seudun hankintatoimi kilpailutti astianpesuaineiden ja

Hankinnan kohde: Joensuun seudun hankintatoimi kilpailutti astianpesuaineiden ja 1/6 : Joensuun kaupunki Outokummun kaupunki Kontiolahden kunta Ilomantsin kunta Juuan kunta Lieksan kaupunki Liperin kunta Nurmeksen kaupunki Valtimon kunta Kiteen kaupunki Asia ja sen selvitys Hankinnan

Lisätiedot

Rääkkylä. Kuntaraportti

Rääkkylä. Kuntaraportti Rääkkylä Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Ilomantsi. Kuntaraportti

Ilomantsi. Kuntaraportti Ilomantsi Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Kontiolahti. Kuntaraportti

Kontiolahti. Kuntaraportti Kontiolahti Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Kitee. Kuntaraportti

Kitee. Kuntaraportti Kitee Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU45294 Päiväys

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU45294 Päiväys 1/5 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö Josek Oy Joensuun

Lisätiedot

Yhteistyöllä onnistuneisiin hankintoihin

Yhteistyöllä onnistuneisiin hankintoihin 1 Yhteistyöllä onnistuneisiin hankintoihin Hankintatoiminnasta strateginen menestystekijä -hanke Hankinta-asiamies Päivi Halonen Tutkittua Pohjois-Karjalassa arviolta 56 % n. 200 miljoonan euron hankinnoista

Lisätiedot

Lieksa. Kuntaraportti

Lieksa. Kuntaraportti Lieksa Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Polvijärvi. Kuntaraportti

Polvijärvi. Kuntaraportti Polvijärvi Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Ajankohtaista asiaa. Josek Oy. julkisista hankinnoista! Risto Ravattinen Lieksa

Ajankohtaista asiaa. Josek Oy. julkisista hankinnoista! Risto Ravattinen Lieksa 21. huhtikuuta 2017 2 21.4.2017 Ajankohtaista asiaa Josek Oy julkisista hankinnoista! Risto Ravattinen 8.9.2011 Lieksa 7.4.2017 Aamupäivän ohjelma 8.45 Kahvitarjoilu 09.00 Tervetuloa tapahtumaan - PIKESin

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU10059 Päiväys 11.12.2013

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU10059 Päiväys 11.12.2013 1/6 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Outokummun kaupunki Tohmajärven kunta Kontiolahden kunta Ilomantsin kunta Juuan kunta Lieksan kaupunki Liperin

Lisätiedot

Hankinnan kohde: Joensuun seudun hankintatoimi kilpailutti Kontiolahden kunnalle hankinnan

Hankinnan kohde: Joensuun seudun hankintatoimi kilpailutti Kontiolahden kunnalle hankinnan 1/8 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Kontiolahden kunta Asia ja sen selvitys 47378 KORJAUSILMOITUS: Kontiolahden kunnan työkone- ja kuljetuspalvelut Hankinnan kohde:

Lisätiedot

Mitä yrittäjien on syytä huomioida julkisissa hankinnoissa? Webinaari Porissa 23.4.2014 LÄHTÖKOHTIA MENESTYMISEEN JULKISISSA HANKINNOISSA

Mitä yrittäjien on syytä huomioida julkisissa hankinnoissa? Webinaari Porissa 23.4.2014 LÄHTÖKOHTIA MENESTYMISEEN JULKISISSA HANKINNOISSA Mitä yrittäjien on syytä huomioida julkisissa hankinnoissa? Webinaari Porissa 23.4.2014 LÄHTÖKOHTIA MENESTYMISEEN JULKISISSA HANKINNOISSA Tarjouspyyntö ja sen velvoitteet Tarjousten käsittely Hankintapäätös

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö Päiväys

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö Päiväys 1/7 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun Tiedepuisto Oy Asia ja sen selvitys 13746 KORJAUSILMOITUS: Konsultointi- ja asiantuntijapalvelut Hankinnan kohde: kilpailutti

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU27079 Päiväys

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU27079 Päiväys 1/6 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Outokummun kaupunki Tohmajärven kunta Kontiolahden kunta Ilomantsin kunta Juuan kunta Lieksan kaupunki Liperin

Lisätiedot

Hankintaohje. Hankintaohje

Hankintaohje. Hankintaohje Hankintaohje Hankintaohje 1 Kaupunginhallituksen hyväksymä 1.7.2015 Sisällysluettelo 1. Yleiset periaatteet 3 2. Hankintojen ryhmäjako 3 2.1. Kansallisen kynnysarvon alittavat hankinnat 3 2.2. Kansallisen

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi

Joensuun seudun hankintatoimi 1/5 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun Tiedepuisto Oy Asia ja sen selvitys 50742 Koulutus- ja konsultointipalvelut, Joensuun Tiedepuisto Oy Hankinnan kohde:

Lisätiedot

Kuntaraportti Ilomantsi. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Ilomantsi. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Ilomantsi Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

Kuntaraportti Kontiolahti. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Kontiolahti. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Kontiolahti Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien

Lisätiedot

Kuntaraportti Liperi. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Liperi. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Liperi Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien

Lisätiedot

Mika Pohjonen. Hankintalaki ja tilaajavastuulaki rakentamisessa opas tilaajalle ja tarjoajalle

Mika Pohjonen. Hankintalaki ja tilaajavastuulaki rakentamisessa opas tilaajalle ja tarjoajalle Mika Pohjonen Hankintalaki ja tilaajavastuulaki rakentamisessa opas tilaajalle ja tarjoajalle Suomen Rakennusmedia Oy Helsinki 2013 Suomen Rakennusmedia Oy Unioninkatu 14 00131 Helsinki www.rakennusmedia.fi

Lisätiedot

Kuntaraportti Joensuu. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Joensuu. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Joensuu Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

Kuntaraportti Juuka. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Juuka. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Juuka Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien

Lisätiedot

Kuntaraportti Lieksa. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Lieksa. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Lieksa Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien

Lisätiedot

Kuntaraportti Kitee. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Kitee. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Kitee Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan hankintatoimi. Päiväys

Pohjois-Karjalan hankintatoimi. Päiväys 1/10 Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Kontiolahden kunta Asia ja sen selvitys Tarjouspyyntö 149078 Kontiolahden kunnan työkone- ja kuljetuspalvelut Hankinnan kohde: kilpailutti Kontiolahden

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö 29185 Päiväys 27.05.2015

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö 29185 Päiväys 27.05.2015 1/5 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Nurmeksen kaupunki Asia ja sen selvitys 29185 Nurmeksen kaupungin koulukuljetukset Hankinnan kohde: kilpailutti Nurmeksen kaupungin

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan hankintatoimi. Päiväys

Pohjois-Karjalan hankintatoimi. Päiväys 1/8 Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Enon Vanhusten Tuki ry. Heinäveden kunta Ilomantsin kunta Juuan kunta Kiteen kaupunki Kontiolahden kunta Lieksan kaupunki Liperin kunta Nurmeksen kaupunki

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö Päiväys

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö Päiväys 1/8 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki / Tekninen keskus Asia ja sen selvitys 10038 Joensuun kantakaupungin talvityökonepalvelut Hankinnan kohde: kilpailutti

Lisätiedot

Talousraportti 10/ Väestö

Talousraportti 10/ Väestö 1 (6) Väestö Syyskuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 21 391 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 378, Nurmeksessa 7 779 ja Valtimolla 2 234 asukasta. Juuassa asui 4 848 henkilöä. Koko Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Pienhankinnat arjessa - hyvät käytännön mene3elytavat

Pienhankinnat arjessa - hyvät käytännön mene3elytavat Pienhankinnat arjessa - hyvät käytännön mene3elytavat Ikaalinen 25.4.2013 Mitä pienhankinnat ovat? Pienhankinnat arjessa Ohjeet, valtuudet, toimintatavat Ostamisen joustavuus Keskustelua ja ajatustenvaihtoa

Lisätiedot

Joensuun selvitysalue yhdessä

Joensuun selvitysalue yhdessä Toimintaympäristön muutokset Joensuun selvitysalue yhdessä 27.6.2013 Heikki Miettinen Kunnan elinvoimaisuuden indikaattorit Työpaikat Työvoima Koulutus Työlliset Työttömyys Pendelöinti Verotettavat tulot

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU17337 Päiväys 02.09.2014

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU17337 Päiväys 02.09.2014 1/5 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Outokummun kaupunki Kontiolahden kunta Ilomantsin kunta Juuan kunta Lieksan kaupunki Liperin kunta Polvijärven

Lisätiedot

Hankintamenettelyjä koskevat uudistukset ja hankintojen sähköistäminen

Hankintamenettelyjä koskevat uudistukset ja hankintojen sähköistäminen Hankintamenettelyjä koskevat uudistukset ja hankintojen sähköistäminen Uusiutuva hankintalaki seminaari 18.5.2015 Hankinta-asiantuntija Marko Rossi Sähköiset viestintävälineet Sähköisestä viestinnästä

Lisätiedot

Kilpailutetut julkiset hankinnat 2015 Keski-Pohjanmaa. Hankinta-asiamies Jorma Saariketo

Kilpailutetut julkiset hankinnat 2015 Keski-Pohjanmaa. Hankinta-asiamies Jorma Saariketo Kilpailutetut julkiset hankinnat 2015 Keski-Pohjanmaa Hankinta-asiamies Jorma Saariketo Kilpailutetut hankinnat 2015 koko maa Ajanmukaiset menettelytavat ja välineet lisäävät mahdollisuuksia ja edistävät

Lisätiedot

Mitä ja miten Vantaa hankkii? Miten mukaan hankintoihin?

Mitä ja miten Vantaa hankkii? Miten mukaan hankintoihin? Mitä ja miten Vantaa hankkii? Miten mukaan hankintoihin? Julkiset hankinnat Vantaalla tilaisuus 6.3.2015 Tiina Ekholm Hankintajohtaja tiina.ekholm@vantaa.fi Sisältö Mitä Vantaan kaupunki hankkii? Hankintojen

Lisätiedot

Imatran kaupungin hankinnat OPAS KILPAILUTUKSIIN OSALLISTUVILLE

Imatran kaupungin hankinnat OPAS KILPAILUTUKSIIN OSALLISTUVILLE Imatran kaupungin hankinnat OPAS KILPAILUTUKSIIN OSALLISTUVILLE Hankinnan periaatteet Imatran kaupunki noudattaa hankinnoissa avoimuuden ja tasapuolisuuden periaatetta. S.2 Hankintalain mukaisen kynnysarvon

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimen strategia

Joensuun seudun hankintatoimen strategia Joensuun seudun hankintatoimen strategia Page 1 Visio Vuonna 2015 Joensuun seudun hankintatoimi on edistyksellisten ja kilpailukykyisten hankintapalveluiden tarjoaja ja aluekehityksellisesti merkittävä

Lisätiedot

Mukana olevat muut yhteisöt: Siun sote - Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä

Mukana olevat muut yhteisöt: Siun sote - Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä 1/6 Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Siun sote - Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Asia ja sen selvitys Tarjouspyyntö 143342 Injektioruiskut, -neulat, riskijäteastiat

Lisätiedot