PIEKSÄMÄKI VANHAN VETURITALLIN ALUE RAKENNETTAVUUS- SELVITYS

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PIEKSÄMÄKI VANHAN VETURITALLIN ALUE RAKENNETTAVUUS- SELVITYS"

Transkriptio

1 Vastaanottaja Pieksämäen kaupunki Kaavoituspäällikkö Pekka Häkkinen Päivämäärä PIEKSÄMÄKI VANHAN VETURITALLIN ALUE RAKENNETTAVUUS- SELVITYS

2 Timo Raitanen, Hannu Lauhakari Hannu Lauhakari Viite projekti Laatija Hyväksyjä 1. YLEISTÄ Ramboll Finland Oy (jäljempänä Ramboll) on tehnyt Pieksämäen kaupungin toimeksiannosta Vanhan veturitallin alueesta tämän rakennettavuusselvityksen kaavoitussuunnittelun pohjaksi ja muuta kaupungin käyttöä varten. Lähtötietoina käytettiin vanhaa kartta-aineistoa, vanhaa pohjatutkimustietoa, alueelle tehtyjen ympäristöteknisten kunnostusten tietoja ja uusia selvitystä varten tehtyjä pohjatutkimuksia. Tutkittu alue on Pieksämäen kaupungin ja rautatien välissä, rautatien länsipuolella. Tutkittu alue rajautuu länsireunastaan Kangaskatuun ja Pohjoisosaltaan Myllykatuun. Alue on pääosin vanhaa VR:n ratapiha-aluetta. Alueen pohjoisreunalla on suojeltu Vanha Veturitalli. Vanhan Veturitallin eteläpuolelta on purettu uusi veturitalli v Alue on osin pusikoitunutta, ja sillä sijaitsee valonheittimiä yms. ratapihatoimintaan liittyneitä varusteita. Alue on toiminut VR:n varikkoalueena 1900-luvun alusta 1980-luvulle. Tämän jälkeen tiloja on vuokrattu ulkopuolisille mm. varasto- ja korjauskäyttöön. Alueen läpi on kulkenut pohjois-eteläsuuntaisia junaraiteita, jotka on osittain purettu. Uuden Veturitallin purkamisen yhteydessä on alueelta purettu mm. öljysäiliöitä ja poistettu pilaantuneita maita laaja-alaisesti massanvaihdoilla. Vanhan Veturitallin pohjaolosuhteista ja kunnostus- ja uusiokäyttömahdollisuuksista on tehty selvityksiä v Rakennettavuusselvityksessä on huomioitu tehdyt kaavaluonnokset ja arvioit tulevista lattiatasoista. 2. POHJATUTKIMUKSET JA POHJASUHTEET 2.1 Vanhat raportit Lähtötietoina käytettiin mm. seuraavia raportteja: - Ramboll, pilaantuneen maan kunnostuksen loppuraportti , Ramboll, junavarikon maa-aineksien kaatopaikkakelpoisuusraportti , Ramboll, Vanhan Veturitallin geotekninen tutkimus, , Hankkeen yhteydessä tehdyt uudet pohjatutkimukset Tutkitulle alueelle tehtiin vuoden 2012 toukokuussa maaperätutkimuksina yhteensä 35 painokairausta ja 15 puristinheijarikairausta. Häiriintyneitä maa-

3 näytteitä otettiin 8 tutkimuspisteestä yhteensä 20 kappaletta ja pohjavesiputkia asennettiin 6 kappaletta. Kaikista maanäytteistä tutkittiin maalaji ja vesipitoisuus sekä osasta näytteitä rakeisuus. Näytteiden vesipitoisuudet/maalajitiedot on esitetty tutkimusleikkauksissa. Rakeisuusmääritykset ovat tämän raportin liitteinä. Painokairaukset tehtiin määräpituisina ulottuen kuitenkin tiiviiseen maakerrokseen. Heijarikairaukset tehtiin kovaan pohjaan asti paalupituuksien selvittämiseksi. Kairauspisteiden sijainnit kartoitettiin GPS mittauksin. Muilta osin hyödynnettiin Pieksämäen kaupungilta saatua laserkeilausaineistoa ja alueen pohjakarttaa. Mittaukset on sidottu KKJ-koordinaatistoon ja NN43 - korkeusjärjestelmään. Tutkimusleikkauksissa esitetyt kerrosrajat ja maalajiarviot perustuvat kairausvastukseen, koekuoppahavaintoihin sekä maanäytetietoihin. 2.3 Topografia ja pohjasuhteet Alue on pääpiirteittäin erittäin tasainen viettäen yleispiirteittäisesti etelästä ja lännestä pohjoisen ja idän suuntaan. Korkeimmillaan maanpinta on alueen eteläreunalla tasolla n Alueen yleistaso on n. tasolla Alimmillaan maanpinta on Myllykadun varressa tasolla Vanhan Veturitallin lattiataso on tasolla Painokairaukset tehtiin määrämittaisina ja heijarikairaukset kovaan pohjaan. Tehdyt kairaukset päättyivät kiveen, kallioon tai tiiviiseen maakerrokseen m syvyydessä maanpinnasta. Kairaussyvyys kasvaa selkeäpiirteisesti etelästä pohjoisen suuntaan. Eteläosalla tiiviin ja kivisen pohjamoreenin yläpinta on n. tasolla n ja pohjoisosassa alimmillaan tasolla n Täytemaata on yleisesti koko alueella. Täytemaan on laadultaan hyvin vaihtelevaa ja se sisältää osin vanhoja rakennekerrostäyttöjä (Sr, Hk). Täytössä on myös orgaanisia aineita, kuten hiiltä ja puuta. Uuden veturitallin kohdalla tehdyn pilaantuneen maan massanvaihdon kohdalla täytemaan paksuus on enimmillään jopa n. 5.0 m. Täytemaan alapuolella on yleisesti turvetta lähes koko alueella. Turve on osin maatunutta. Paksuimmillaan turvekerros on radan varressa alueen koilliskulmassa, jossa turvekerroksen paksuudeksi havaittiin enimmillään n. 3.0 m. Paksuja turvekerroksia ei havaittu alueen luoteisosassa Vanhan Veturitallin länsipuolella. Turvekerroksen alapuolella hallitsevana luonnollisena maalajina on paksu ja tiiveydeltään vaihteleva silttinen hiekka/hienohiekkakerros, jossa on paikoin karkeampia soraisia kerroksia. Kalliota peittää tiivisrakenteinen silttiä ja hiekkaa sisältävä moreenimuodostuma. Kallion pinnan korkeusasemaa ei tutkimuksen yhteydessä selvitetty. Alueen perusmaa on routivaa, tärinän ja veden vaikutuksesta herkästi häiriintyvää ja tiiveydeltään vaihtelevaa. Tutkimustulokset on esitetty oheisissa pohjatutkimuspiirustuksissa. Puretun Uuden Veturitallin kohdalla on maassa teräsbetonisia paaluja. Paalujen mitatut sijainnit on merkitty pohjatutkimuskarttaan.

4 2.4 Pohjavesi Alueen pohjavesipinnan taso vaihtelee läheisen Pieksänjärven veden korkeuden mukaan. Tutkimusaikana asennettiin alueelle 6 uutta pohjavesiputkea, joista otettiin vesihavainnot. Lisäksi vanhoissa alueen ympäristöteknisten kunnostustöiden suunnittelua ja pilaantuneen maan poistoa varten asennettujen pohjavesihavaintojen tuloksia oli käytössä. Tätä rakennettavuusselvitystä varten asennetuissa pohjavesiputkissa pohjavedenpinta havaittiin tasoilla Korkeimmat pohjavedenpinnan tasot havaittiin alueen eteläreunalla ja alimmat alueen koillisreunalla radan varressa. Yleisesti pohjavedenpinnan taso on n. tasolla Alimmat mitatut pohjavedenpinnan tasot ovat todennäköisimmin hyvin paikallisia, eikä niitä voida käyttää suunnittelun lähtökohtana ilman tarkempia tutkimuksia. Pohjavedenpinta laskee etelästä pohjoiseen päin kohti Pieksänjärveä. Pohjavedenpinnan taso on yleisesti lähellä turvekerroksen alapinnan tasoa. Tutkimusaikana pohjavedenpinnan taso oli yleisesti korkealla. Uudet pohjavesihavainnot olivat m aiemmissa tutkimuksissa havaittuja ylempänä. Turvekerroksen yläpinnassa on paikallisesti havaittu myös orsivettä. 3. RAKENNETTAVUUS 3.1 Asemakaavaluonnos Alueelle on laadittu kaavaluonnos. Kaavaluonnoksessa on lähes koko alueelle esitetty sallittavaksi maan-alaista rakentamista. Rakennusten sallitut kerrosluvut luonnoksessa ovat 1-3 eli rakennuskanta ei tule olemaan korkeaa. Alueen runkotie sijaitsee kaavaluonnoksessa radan varressa. 3.2 Yleistä rakennettavuudesta Alueen rakennettavuus vaihtelee alueen osien välillä huomattavasti. Alueen maankäytön suunnittelussa tulee huomioida mm. luontaiset pohjasuhteet, turvekerroksen esiintyminen, täytemaat, pohjavedenpinnan korkeusasema sekä rautatien asettamat erityisvaatimukset (melu, tärinä, radan stabiliteetti). Karkeapiirteisesti alue voidaan jakaa kahteen osa-alueeseen: 1. pituussuunnassa länsipuolinen alue, jossa ei esiinny merkittävästi turvetta ja täyttöä ja kantava luonnollinen maapohja on lähellä maanpintaa sekä 2. itäpuolinen lähellä rataa oleva alue, jossa on yleisesti turvekerrosta ja paksuja sekalaisia täyttöjä

5 3.3 Perustaminen Suuressa osassa tutkittua aluetta perusmaan yläosan muodostavat vanhat täytöt ja paksu turvekerros. Kantavien rakenteiden tulee ulottua näiden kerrosten alapuolelle kantavaan perusmaahan. Länsipuolisella osa-alueella 1 voidaan kevyet rakennukset perustaa taloudellisesti maanvaraisesti antura- tai laattaperustuksille. Alustavana maanvaraisten anturoiden sallittuna pohjapaineena voidaan käyttää arvoa kn/m 2. Perustuksien alle tulee tehdä mm paksu tukitäyttö. Suurin sallittu pohjapaine tulee määrittää rakennuskohtaisesti painumalaskentaa suorittaen. Lattiat voidaan perustaa lähtökohtaisesti rakentaa maanvaraisesti. Lattioiden alta poistetaan täytemaa massanvaihdolla. Radan varren puolella osa-alueella 2 on paksuja täyttöjä sekä turvetta. Turpeen alapuolinen maa on löyhärakenteista. Tällä alueella tulee rakennukset perustaa kantavaan maakerrokseen tukeutuville paaluille. Paaluina voidaan käyttää normaaleja lyötäviä teräsbetonipaaluja. Paalupituus on 8 14 m. Pohjatutkimusten mukaan paaluja ei tarvitse varustaa kalliokärjillä, eikä tehdä systemaattista esireitystä tms. tavanomaisesta poikkeavia toimenpiteitä. Alueella ei ole rataa ja Vanhaa Veturitallia lukuun ottamatta erityisiä paalutusta rajoittavia tekijöitä. Vanhan Veturitallin ja rautatien läheisyydessä tulee lyöntipaalutuksen ympäristövaikutukset arvioida tapauskohtaisesti ja tarvittaessa käyttää lyötäviä teräsputkipaaluja. Teräsputkipaalut tunkeutuvat pohjamaahan syvemmälle kuin teräsbetoniset paalut. Koska rakentaminen tulee etenemään alueella vaiheittain, voidaan aiemmin rakennettujen rakennusten läheisyydessä joutua tärinä/painumasyistä käyttämään lyötäviä teräputkipaaluja. Paalutettavalla alueella lattiat tulee lähtökohtaisesti rakentaa kantavina ja maatavasten valettuina. Kellarillisissa rakennuksissa voidaan myös harkita massanvaihtoa lattian alla turpeen alapintaan. Vaihtoehtona voidaan pysäköintikäyttöön tulevien alimpien kerrosten lattiat tehdä asfalttipintaisina massanvaihdolle tai ja turve stabiloida tuhka / sementtistabiloinnilla. Suurialaisissa rakennuksissa, joista osa sijaitsee paalutettavalla ja osa maanvaraisella alueella tulee suorittaa painumalaskelmat painumaerojen ja niiden aiheuttamien kulmakiertymien selvittämiseksi. Painumerojen takia voidaan myös maanvaraisen osan perustukset joutua paaluttamaan. 3.4 Rakentamistaso Alimpien kerrosten lattiat on suositeltavaa rakentaa pohjavedenpinnan tason yläpuolelle. Tätä selvitystä varten mitatut pohjavedenpinnan tasot ovat pohjavedenpinnan korkeasta tasosta johtuen edustavia. Suositeltava alimman kerroksen lattiataso on n , jolloin rakennukset pystytään kuivattamaan ilman merkittävää pohjavedenpinnan alentumista. Tätä syvemmälle menevien lattiatasojen suunnittelu edellyttää erityistä asiantuntemusta vesimäärien ja pohjavedenpinnan alentamisen ympäristövaikutusten suunnittelussa.

6 3.5 Maakaivannot Alle 3 metrin syvyiset maakaivannot voidaan pääsääntöisesti tehdä luiskattuina. Syvissä (> 2.5 m) kaivannoissa on erityisesti huomioitava työturvallisuus ja varauduttava löyhien maakerrosten ja vanhojen täyttöjen alueella tuettuihin rakenteisiin, esimerkiksi tukielementtien käyttöön. Perusmaa/pääosa vanhoista täytöistä ovat herkkiä murtumaan hydraulisesti pohjaveden vaikutuksesta, joten ennen kaivua pohjaveden pinnan alapuolelle on pohjavedenpintaa alennettava erillisten suunnitelmien mukaan. Ympäristöteknisten kunnostustöiden yhteydessä havaittiin, että syvätkin kaivannot olivat hyvin koossa pysyviä pohjavedenpinnan yläpuolella kaivettaessa, mutta pohjavedenpinnan alapuolella pohja häiriintyy välittömästi ja veden virtaus kaivantoon oli vaikeasti hallittavissa. Mikäli kellarien alin taso on tason yläpuolella, voidaan rakennuskaivannot tehdä avokaivantoina normaaleilla työmenetelmillä. 3.6 Kuivatus Rakennukset tulee salaojittaa. Piha-alueita ei tarvitse salaojittaa kuin mahdollisesti aivan alueen eteläosassa. Kuivatusvedet johdetaan viemäriverkkoon. Imeytysratkaisuja ei suositella käytettäväksi. Rakennusten ja rakenteiden ylärinteen puoleisilla sivuilla tulee kuivatus toteuttaa erityisen huolellisesti. Pihaja liikennealueiden pintakuivatus voidaan hoitaa pintakallistuksin ja sadevesiviemärein. Alueella ei maaston tasaisuuden vuoksi liiku erityisen paljon vajovesiä. Vanhan veturitallin perustuksina on käytetty osalla rakennusta hirsiarinoita ja puupaaluja. Pohjavedenpinnan mahdollisen alentamisen kuivatusvaikutus ei saa ulottua hirsiarinoihin ja paaluihin. Hulevesien käsittelystä on laadittu erillinen selvitys, joka ei ollut vielä tätä kirjoitettaessa käytössämme. 3.7 Piha- ja liikennealueiden perustamistavat Keskeisten piha-alueiden alta on poistettava oleva täyttö ja turve massanvaihdolla. Turve voidaan myös lujittaa stabiloimalla. Kaivuissa saatavia hyvälaatuisia täyttöjä voidaan käyttää rakennekerrosten alapuolisissa yleistäytöissä ja/tai rakennekerrosten alaosassa. Koska turpeen ja täytemaan poisto ja korvaaminen massanvaihdolla lisää kustannuksia, on suositeltavaa rakentaa viheralueet ja piha-alueet mahdollisimman yhtenäisinä ja laajoina kokonaisuuksina. Tällöin voidaan selkeästi rajata alueet, joille massanvaihtotöitä ei tehdä. Mikäli tulevat piha-alueiden täyttötaso on >1.0 m nykyisen maanpinnan yläpuolella, tulee myös luonnollisen pohjamaan painumat huomioida.

7 3.8 Putkijohtojen perustamistavat Osa-alueella 2 tulee runkoviemärit perustaa täytön ja turvekerroksen läpi tehtävälle massanvaihdolle tai paaluperustuksille. Osa-alueella 1 voidaan viemärit pääosin perustaa maanvaraisesti sora-arinalle. Löyhien maakerrosten esiintymisalueella tulee varautua osittaiseen massanvaihtoon, esikuormittamiseen ja arinarakenteiden käyttämiseen. Kevennysrakenteita voidaan käyttää tonttiviemäreiden kohdilla, mikäli viemäreille saadaan riittävän suuret kaadot (>1.0 %). 3.9 Ympäristön huomioiminen Olevissa täytöissä voi olla pilaantuneisuutta. Pilaantuneet maa-ainekset tulee poistaa rakennettavilta alueita ao. viranomaisen ohjeiden mukaisesti. Vanhan Veturitallin pohjoispää on perustettu puupaaluille. Pohjavedenpinnan tasoa ei saa laskea puupaalutuksen läheisyydessä lahoamisvaaran takia. 4. JOHTOPÄÄTÖKSET Alue soveltuu pohjasuhteiltaan pääosaltaan hyvin talonrakentamiseen. Alueen rakentamisen suunnittelussa tulee kuitenkin huomioida erityisesti pohjavedenpinnan taso, turpeen ja täytemaan esiintyminen sekä radan aiheuttamat tärinävaatimukset. Turpeen ja täytemaan poiston takia on suositeltavaa harkita mahdollista esirakentamista alueella. Esirakentamisella minimoidaan rakennusaikaiset suurten maanrakennustöiden aiheuttamat haitat ja riskit. 5. JATKOTOIMENPITEET Alueella tulee tehdä rakennuskohtaisesti lisätutkimuksia liittyen sekä luonnollisiin pohjasuhteisiin, että vanhoihin rakenteisiin ja täyttöihin. Myös pohjavedenpinnan tasot alueella tulee selvittää nykyistä paremmin lisäämällä pohjaveden pinnan havaintopisteitä. Rautatien tärinät ja sen aiheuttamat rajoitukset on syytä selvittää etukäteen. Tärinät voivat vaikuttaa kaavoitukseen. RAMBOLL FINLAND OY Timo Raitanen DI, suunnittelija Hannu Lauhakari RI, projektipäällikkö

YIT / KANKAAN ALUE RAKENNETTAVUUS- SELVITYS

YIT / KANKAAN ALUE RAKENNETTAVUUS- SELVITYS Vastaanottaja Seija Takanen Päivämäärä 31.5.2012 YIT / KANKAAN ALUE RAKENNETTAVUUS- SELVITYS Laatija Jouni Mali Tarkastanut Timo Raitanen Viite projekti 82142235 1. YLEISTÄ Ramboll Finland Oy (jäljempänä

Lisätiedot

KANKAAN ALUE RAKENNETTAVUUS- SELVITYS

KANKAAN ALUE RAKENNETTAVUUS- SELVITYS Vastaanottaja Kari Seuranen Päivämäärä 11.4.2011 KANKAAN ALUE RAKENNETTAVUUS- SELVITYS Laatija Timo Raitanen Hyväksyjä Hannu Kaleva Viite projekti 82133178 1. YLEISTÄ Ramboll Finland Oy (jäljempänä Ramboll)

Lisätiedot

RAKENNETTAVUUSSELVITYS

RAKENNETTAVUUSSELVITYS Insinööritoimisto Geotesti Oy TYÖNRO 060292 RAKENNETTAVUUSSELVITYS AHLMANIN ALUE TAMPERE MPERE Insinööritoimisto Geotesti Oy DI Katri Saarelainen RAKENNETTAVUUSSELVITYS 05.12.2006 1(4) TYÖNRO 060292 Ahlmanin

Lisätiedot

Tarvaalan tilan rakennettavuusselvitys

Tarvaalan tilan rakennettavuusselvitys SAARIJÄRVEN KAUPUNKI P17623 21.8.2012 2 (5) SISÄLLYSLUETTELO: 1 YEISTÄ... 3 2 TUTKIMUKSET... 3 3 POHJASUHTEET... 3 4 ALUEEN RAKENNETTAVUUS... 4 4.1 Yleistä... 4 4.2 Rakennukset... 4 4.3 Kunnallistekniikka...

Lisätiedot

SENAATTI-KIINTEISTÖT LAHDEN VARIKKO RAKENNETTAVUUSSEL- VITYS

SENAATTI-KIINTEISTÖT LAHDEN VARIKKO RAKENNETTAVUUSSEL- VITYS Vastaanottaja Senaatti-kiinteistöt Asiakirjatyyppi Rakennettavuusselvitys Päivämäärä 26.2.2010 Viite 82127893 SENAATTI-KIINTEISTÖT LAHDEN VARIKKO RAKENNETTAVUUSSEL- VITYS SENAATTI-KIINTEISTÖT LAHDEN VARIKKO

Lisätiedot

3.a. Helposti rakennettavaa aluetta -Sr, Hk, Mr, Si. Vaikeasti rakennettava pehmeikkö lyhyehkö paalutus 2-5m

3.a. Helposti rakennettavaa aluetta -Sr, Hk, Mr, Si. Vaikeasti rakennettava pehmeikkö lyhyehkö paalutus 2-5m 2 5 6 5 7 7 1. Helposti rakennettavaa aluetta -Sr, Hk, Mr, Si 3 3.a Vaikeasti rakennettava pehmeikkö lyhyehkö paalutus 2-5m 1. Vaikeasti rakennettava pehmeikkö paaluperustus 5-12m kadut, pihat mahd. kalkkipilarointi

Lisätiedot

ALUSTAVA RAKENNETTAVUUSSELVITYS ASEMAKAAVOI- TUSTA VARTEN

ALUSTAVA RAKENNETTAVUUSSELVITYS ASEMAKAAVOI- TUSTA VARTEN TEKNINEN KESKUS Ritaportin liikenteen ja ympäristön yleissuunnittelu ALUSTAVA RAKENNETTAVUUSSELVITYS ASEMAKAAVOI- TUSTA VARTEN 6.6.2008 Oulun kaupunki Tekninen keskus Ritaportin liikenteen ja ympäristön

Lisätiedot

RAKENNUSLIIKE LAPTI OY KUOPION PORTTI

RAKENNUSLIIKE LAPTI OY KUOPION PORTTI RAKENNUSLIIKE LAPTI OY KUOPION PORTTI KOHTEEN ALUSTAVA RAKENNETTAVUUSSELVITYS 30.11.2016 Viite 1510030132 Versio 1 Hyväksynyt Tarkistanut Kirjoittanut J. Hirvonen Ramboll Kirjastokatu 4 70100 Kuopio Finland

Lisätiedot

Mäntytie 4, 00270 Helsinki p. (09) 2410006 tai 0400 465861, fax (09) 2412311 KERAVA- PORVOO RAUTATIEN ALITUSPAIKKOJEN RAKENNETTAVUUSSELVITYS

Mäntytie 4, 00270 Helsinki p. (09) 2410006 tai 0400 465861, fax (09) 2412311 KERAVA- PORVOO RAUTATIEN ALITUSPAIKKOJEN RAKENNETTAVUUSSELVITYS INSINÖÖRITOIMISTO e-mail: severi.anttonen@kolumbus.fi Mäntytie 4, 00270 Helsinki p. (09) 2410006 tai 0400 465861, fax (09) 2412311 2017 TALMAN OSAYLEISKAAVA-ALUE SIPOO KERAVA- PORVOO RAUTATIEN ALITUSPAIKKOJEN

Lisätiedot

1 Rakennettavuusselvitys

1 Rakennettavuusselvitys 1 Rakennettavuusselvitys 1.1 Toimeksianto Rakennettavuusselvityksen tavoitteena on ollut selvittää kaavarunko-/asemakaava-alueen pohjaolosuhteet ja alueen soveltuvuus rakentamiseen sekä antaa yleispiirteiset

Lisätiedot

Näsilinnankatu 40. Pohjatutkimusraportti. Uudisrakennus Työnro

Näsilinnankatu 40. Pohjatutkimusraportti. Uudisrakennus Työnro Työnro 160091 Näsilinnankatu 40 Uudisrakennus Pohjatutkimusraportti 23.8.2016 A-Insinöörit Suunnittelu Oy ESPOO HELSINKI KUOPIO OULU PORI TAMPERE TURKU p. 0207 911 888, www.ains.fi Y-tunnus 0211382-6 Näsilinnankatu

Lisätiedot

Asemakaava nro 8570 ID 1 427 936. Tammelan stadion. Rakennettavuusselvitys

Asemakaava nro 8570 ID 1 427 936. Tammelan stadion. Rakennettavuusselvitys Asemakaava nro 8570 ID 1 427 936 Työnro 150056 Tammelan stadion Rakennettavuusselvitys 24.6.2015 2 (6) Tammelan stadion Työnro 150056 SISÄLLYSLUETTELO Yleistä... 3 Tutkimuskohde... 3 Tehdyt tutkimukset...

Lisätiedot

KIRKKORANTA KERIMÄKI ALUEEN MAAPERÄKUVAUS JA RAKENNETTAVUUS 15.2.2013

KIRKKORANTA KERIMÄKI ALUEEN MAAPERÄKUVAUS JA RAKENNETTAVUUS 15.2.2013 KIRKKORANTA KERIMÄKI ALUEEN MAAPERÄKUVAUS JA RAKENNETTAVUUS 15.2.2013 Viite 8214459921 Versio 1 Pvm 15.2.2013 Hyväksynyt Tarkistanut Ari Könönen Kirjoittanut Jari Hirvonen 1 1. YLEISTÄ Tilaajan toimeksiannosta

Lisätiedot

RAKENNETTAVUUSSELVITYS

RAKENNETTAVUUSSELVITYS 27.04.2012 Työnro 120007 RAKENNETTAVUUSSELVITYS Cargotec Valmetinkatu Tampere A-Insinöörit Suunnittelu Oy TAMPERE Satakunnankatu 23 A 33210 Tampere Puh. 0207 911 777 Fax 0207 911 778 ESPOO Harakantie 18

Lisätiedot

Päivämäärä 03.04.2014 PAPINKANKAAN KAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS

Päivämäärä 03.04.2014 PAPINKANKAAN KAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS Päivämäärä 03.04.2014 PAPINKANKAAN KAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS PAPINKANKAAN KAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS Päivämäärä 03.04.2014 Laatija Tarkastaja Iikka Hyvönen Jari Hirvonen SISÄLTÖ 1. YLEISTÄ

Lisätiedot

LINTUMETSÄN ALUETUTKIMUS

LINTUMETSÄN ALUETUTKIMUS GEOPALVELU OY TYÖ N:O 11294 SKOL jäsen LINTUMETSÄN ALUETUTKIMUS Lepsämäntie 01800 KLAUKKALA POHJATUTKIMUSRAPORTTI 15.12.2011 Liitteenä 4 kpl pohjatutkimuspiirustuksia: - 001 pohjatutkimusasemapiirros 1:1000-002

Lisätiedot

SIUNTION KUNTA PALONUMMENMÄKI PALONUMMENKAARI K 180 T 1-6, K 179 T 4, K 181 T 1-2 Siuntio POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 4204/13

SIUNTION KUNTA PALONUMMENMÄKI PALONUMMENKAARI K 180 T 1-6, K 179 T 4, K 181 T 1-2 Siuntio POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 4204/13 SIUNTION KUNTA PALONUMMENMÄKI PALONUMMENKAARI K 180 T 1-6, K 179 T 4, K 181 T 1-2 Siuntio POHJATUTKIMUSLAUSUNTO Työ 4204/13 UUDENMAAN MAANRAKENNUSSUUNNITTELU OY PL 145 gsm 0400 472 059 gsm 0400 409 808

Lisätiedot

Rakennustoimisto Pohjola Oy Rakennuskeskus Centra Katinen, Hämeenlinna

Rakennustoimisto Pohjola Oy Rakennuskeskus Centra Katinen, Hämeenlinna Rakennustoimisto Pohjola Oy Rakennuskeskus Centra Katinen, Hämeenlinna RAKENNETTAVUUSSELVITYS LUONNOS 8.9.2011 1. YLEISTÄ Päivämäärä 08.09.2011 Proj. nro 82138231 Selvityksen kohde on Katisen kaupunginosassa,

Lisätiedot

RAKENNETTAVUUSSELVITYS

RAKENNETTAVUUSSELVITYS RAKENNETTAVUUSSEVITYS PAIMIO MEIJERITIEN ÄNSIOSAN ASEMAKAAVA 9.11.2015 1 (5) _Rakennettavuusselvitys1.docx Sisältö 1 Yleistä... 3 2 Tehdyt tutkimukset... 3 2.1 Mittaukset... 3 2.2 Pohjatutkimukset... 3

Lisätiedot

HAUSJÄRVEN KUNTA PIHONKAARTEEN RAKEN- NETTAVUUSSELVITYS. Vastaanottaja Hausjärven kunta. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä 30.6.

HAUSJÄRVEN KUNTA PIHONKAARTEEN RAKEN- NETTAVUUSSELVITYS. Vastaanottaja Hausjärven kunta. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä 30.6. Vastaanottaja Hausjärven kunta Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 30.6.2016 Viite 1510025613 HAUSJÄRVEN KUNTA PIHONKAARTEEN RAKEN- NETTAVUUSSELVITYS HAUSJÄRVEN KUNTA PIHONKAARTEEN RAKENNETTAVUUSSELVITYS

Lisätiedot

LAUSUNTO ALUEEN PERUSTAMISOLOSUHTEISTA

LAUSUNTO ALUEEN PERUSTAMISOLOSUHTEISTA GEOPALVELU OY TYÖ N:O 11113 SKOL jäsen ROUTION ALUETUTKIMUS Ratsutilantie 08350 LOHJA LAUSUNTO ALUEEN PERUSTAMISOLOSUHTEISTA 30.06.2011 Liitteenä 6 kpl pohjatutkimuspiirustuksia - 001 pohjatutkimusasemapiirros

Lisätiedot

Pirkkahalli, pysäköintialue

Pirkkahalli, pysäköintialue Työnro 070012 RAKENNETTAVUUSSELVITYS Pirkkahalli, pysäköintialue Ilmailunkatu Tampere POHJARAKENNESUUNNITELMA 1 (5) RI Tiina Ärväs 11.01.2008 Työnro 070012 Pirkkahalli, pysäköintialue Ilmailunkatu Tampere

Lisätiedot

NCC Property Development Oy Tampereen keskusareenan alue, asemakaavan muutos Tampere

NCC Property Development Oy Tampereen keskusareenan alue, asemakaavan muutos Tampere NCC Property Development Oy Tampereen keskusareenan alue, asemakaavan muutos Tampere RAKENNETTAVUUSSELVITYS ASEMAKAAVAN MUUTOSTA VARTEN 1. YLEISTÄ Selvityksen kohde on asemakaava-alue Tampereen keskustan

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI. Huhtimontie Tontit 7-871-3,4,6 Kerava POHJATUTKIMUSLAUSUNTO TYÖ 4437/14

KERAVAN KAUPUNKI. Huhtimontie Tontit 7-871-3,4,6 Kerava POHJATUTKIMUSLAUSUNTO TYÖ 4437/14 KERAVAN KAUPUNKI Huhtimontie Tontit 7-871-3,4,6 Kerava POHJATUTKIMUSLAUSUNTO TYÖ 4437/14 Sisällys Pohjatutkimuslausunto Salaojituskerroksen rakeisuusalueet Pohjatutkimusmerkinnät Pohjatutkimuskartta 4437/14/1

Lisätiedot

JANAKKALAN KUNTA OMAKOTITALOTONTTIEN RAKENNETTAVUUSSEL- VITYS: TERVAKOSKI 601

JANAKKALAN KUNTA OMAKOTITALOTONTTIEN RAKENNETTAVUUSSEL- VITYS: TERVAKOSKI 601 Vastaanottaja Janakkalan kunta Leena Turkka Junttilantie 1 14200 Turenki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 19.3.2010 Viite 82127816 JANAKKALAN KUNTA OMAKOTITALOTONTTIEN RAKENNETTAVUUSSEL- VITYS: TERVAKOSKI

Lisätiedot

OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) RAKENNETTAVUUSSELVITYS

OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) RAKENNETTAVUUSSELVITYS OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) K74026 T1 21.8.2017 ALUSTAVA NUPURI NUPURINKARTANONTIE KORTTELI 74026 T1 Yleistä Alueen alustavaa rakennettavuusselvityksen määrittämistä varten on

Lisätiedot

Linnanniitun eteläosan kaava-alue K 266 T 3, K 265 T 2-3, K 263 T 1-3, K 264 T 1 Nummela POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3632/10

Linnanniitun eteläosan kaava-alue K 266 T 3, K 265 T 2-3, K 263 T 1-3, K 264 T 1 Nummela POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3632/10 VIHDIN KUNTA Linnanniitun eteläosan kaava-alue K 266 T 3, K 265 T 2-3, K 263 T 1-3, K 264 T 1 Nummela POHJATUTKIMUSLAUSUNTO Työ 3632/10 Sisällys: Pohjatutkimuslausunto Pohjatutkimusmerkinnät Pohjatutkimuskartta

Lisätiedot

Päivämäärä JOENSUUN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS

Päivämäärä JOENSUUN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS Päivämäärä 03.05.2016 JOENSUUN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS JOENSUUN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS Päivämäärä 03.05.2016 Laatija Tarkastaja Iikka Hyvönen Jari

Lisätiedot

Enäranta Korttelit 262 ja 278-285 Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3392/09

Enäranta Korttelit 262 ja 278-285 Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3392/09 VIHDIN KUNTA Enäranta Korttelit 262 ja 278-285 Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO Työ 3392/09 Sisällys: Pohjatutkimuslausunto Pohjatutkimusmerkinnät Pohjatutkimuskartta 3392/09/1 1:2000 Leikkaus

Lisätiedot

101, +118.62 +113.20 / 5.42. 1 0 0 20 40 60 80 100 pk/0.2m

101, +118.62 +113.20 / 5.42. 1 0 0 20 40 60 80 100 pk/0.2m 101, +118.62 2.00 3.00 373 L 4.00 5.00 +113.20 / 5.42 333 L kn 1 0 0 20 40 60 80 100 pk/0.2m Number101 Method PAKL X 6989356.742 3 Y 28485661.384 3 Date 13.5.2013 2.00 102, +118.56 +116.31 / 2.25 286 L

Lisätiedot

SEINÄJOEN KAUPUNKI ROVEKSEN POHJATUTKIMUS POHJATUTKIMUSSELOSTUS 10.8.2010

SEINÄJOEN KAUPUNKI ROVEKSEN POHJATUTKIMUS POHJATUTKIMUSSELOSTUS 10.8.2010 3136 SEINÄJOEN KAUPUNKI POHJATUTKIMUSSEOSTUS 10.8.2010 SUUNNITTEUTOIMISTO 3136 AUETEKNIIKKA OY TUTKIMUSSEOSTUS JP 10.8.2010 SISÄYSUETTEO 1 TEHTÄVÄ JA SUORITETUT TUTKIMUKSET... 1 2 TUTKIMUSTUOKSET... 1

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA KLAUKKALA, VANHA-KLAUKKA, RAKENNETTAVUUSSELVITYS. Vastaanottaja Nurmijärven kunta. Asiakirjatyyppi Rakennettavuusselvitys

NURMIJÄRVEN KUNTA KLAUKKALA, VANHA-KLAUKKA, RAKENNETTAVUUSSELVITYS. Vastaanottaja Nurmijärven kunta. Asiakirjatyyppi Rakennettavuusselvitys Vastaanottaja Nurmijärven kunta Asiakirjatyyppi Rakennettavuusselvitys Päivämäärä Luonnos 5.11.2014 Viite 1510013691 NURMIJÄRVEN KUNTA KLAUKKALA, VANHA-KLAUKKA, RAKENNETTAVUUSSELVITYS 1 Päivämäärä Luonnos

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA KLAUKKALA, LINTU- METSÄN ALUE RAKENNETTAVUUS- SELVITYS

NURMIJÄRVEN KUNTA KLAUKKALA, LINTU- METSÄN ALUE RAKENNETTAVUUS- SELVITYS Vastaanottaja Nurmijärven kunta Asiakirjatyyppi Rakennettavuusselvitys Päivämäärä 21.9.2010 Viite 82130365 NURMIJÄRVEN KUNTA KLAUKKALA, LINTU- METSÄN ALUE RAKENNETTAVUUS- SELVITYS NURMIJÄRVEN KUNTA KLAUKKALA,

Lisätiedot

GEOTEKNINEN RAKENNET- TAVUUSSELVITYS

GEOTEKNINEN RAKENNET- TAVUUSSELVITYS Vastaanottaja Kangasalan kunta Asiakirjatyyppi Rakennettavuusselvitys Päivämäärä Rev A 27.10.2015 GEOTEKNINEN RAKENNET- TAVUUSSELVITYS TARASTENJÄRVEN ASEMA- KAAVA-ALUE 740 KANGASALA TÄMÄ RAPORTTI KORVAA

Lisätiedot

Helminharjun alue Otalampi POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 4003/12

Helminharjun alue Otalampi POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 4003/12 VIHDIN KUNTA Helminharjun alue Otalampi POHJATUTKIMUSLAUSUNTO Työ 4003/12 Sisällys Pohjatutkimuslausunto Pohjatutkimusmerkinnät Pohjatutkimuskartta 4003/12/1 1:2000 Leikkaus A-A 4003/12/2 1:1000/1:100

Lisätiedot

Kuokkatien ja Kuokkakujan alueen rakennettavuusselvitys

Kuokkatien ja Kuokkakujan alueen rakennettavuusselvitys KIRKKONUMMEN KUNTA SEPÄNKANNAS III Kuokkatien ja Kuokkakujan alueen rakennettavuusselvitys P18602 7.5.2012 2 (6) SISÄLLYSLUETTELO: 1 YLEISTÄ... 3 2 TUTKIMUKSET... 3 3 POHJASUHTEET... 3 4 KATUALUEET...

Lisätiedot

Alustava pohjaveden hallintaselvitys

Alustava pohjaveden hallintaselvitys Alustava pohjaveden hallintaselvitys Ramboll Finland Oy Säterinkatu 6, PL 25 02601 Espoo Finland Puhelin: 020 755 611 Ohivalinta: 020 755 6333 Fax: 020 755 6206 jarno.oinonen@ramboll.fi www.ramboll.fi

Lisätiedot

Lankilan Metsäkulman alue Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3401/09

Lankilan Metsäkulman alue Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3401/09 VIHDIN KUNTA Lankilan Metsäkulman alue Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO Työ 3401/09 Sisällys: Pohjatutkimuslausunto Pohjatutkimusmerkinnät Pohjatutkimuskartta 3401/09/1 1:3000 Leikkaus A-A

Lisätiedot

Varilan koulu PERUSTAMISTAPASELVITYS. Sastamala. Projektinumero

Varilan koulu PERUSTAMISTAPASELVITYS. Sastamala. Projektinumero Projektinumero 2017-5 PERUSTAMISTAPASELVITYS Varilan koulu Sastamala PERUSTAMISTAPASELVITYS 20.01.2017 1(4) Projektinumero 2017-5 Varilan koulu Sastamala YLEISTÄ Rakennuskohde Toimeksiannosta olen laatinut

Lisätiedot

OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) RAKENNETTAVUUSSELVITYS

OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) RAKENNETTAVUUSSELVITYS OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) K45031 T3 31.5.2016 ALUSTAVA KURTTILA MAAKAUPPIAANKUJA KORTTELI 45031 T3 Yleistä Alueen alustavaa rakennettavuusselvityksen määrittämistä varten on

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI KANKAANTAUS 78, MAAPERÄ- JA POHJAVESITARKASTELU

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI KANKAANTAUS 78, MAAPERÄ- JA POHJAVESITARKASTELU Vastaanottaja Hämeenlinnan kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 27.4.2016 Viite 1510026179 HÄMEENLINNAN KAUPUNKI KANKAANTAUS 78, MAAPERÄ- JA POHJAVESITARKASTELU HÄMEENLINNAN KAUPUNKI KANKAANTAUS

Lisätiedot

RAKENNETTAVUUSSELVITYS HARRISAAJON KAAVA- ALUEELLA KITTILÄN RAATTAMASSA

RAKENNETTAVUUSSELVITYS HARRISAAJON KAAVA- ALUEELLA KITTILÄN RAATTAMASSA Koulukatu 28 Puh. (08) 5354 700 Sähköposti: gb@geobotnia.fi 90100 Oulu Fax (08) 5354 710 Internet: www.geobotnia.fi Forsström Rakennus Oy Työ n:o 10539 PL 560 19.8.2008 67701 Kokkola RAKENNETTAVUUSSELVITYS

Lisätiedot

Multimäki II rakennettavuusselvitys

Multimäki II rakennettavuusselvitys Multimäki II rakennettavuusselvitys ERILLISLIITE 2 1 / 27 12.8.2014 1 (8) Multimäki II rakennettavuusselvitys TIE21218 Joensuun kaupunki SUUNNITTELUKOHDE Teemu Tapaninen 12.8.2014 Multimäki II rakennettavuusselvitys

Lisätiedot

POHJATUTKIMUSRAPORTTI

POHJATUTKIMUSRAPORTTI G P GEOPALVELU OY TYÖ N:O 17125 SKOL jäsen KARLSÅKER OMAKOTITALOTONTIT 20, 22, 24 26 / 132 / KARLSÅKER / SIUNTIO Pellonkulma 02580 SIUNTIO 15.6.2017 Liitteenä 6 kpl pohjatutkimuspiirustuksia -001 pintavaaitus

Lisätiedot

RIIHIMÄKI, KYNTTILÄTIE RAKENNETTAVUUS- SELVITYS

RIIHIMÄKI, KYNTTILÄTIE RAKENNETTAVUUS- SELVITYS Vastaanottaja Riihimäen kaupunki Eteläinen asemakatu 2 11130 RIIHIMÄKI Asiakirjatyyppi Rakennettavuusselvitys Päivämäärä 1.2.2011 Viite 82125243 09 RIIHIMÄKI, KYNTTILÄTIE RAKENNETTAVUUS- SELVITYS RIIHIMÄKI,

Lisätiedot

Työ nro 11431 09.10.2015 RAKENNETTAVUUSSELVITYS KERAVAN KAUPUNKI KANGASPERHONTIE VIRRENKULMA, KERAVA

Työ nro 11431 09.10.2015 RAKENNETTAVUUSSELVITYS KERAVAN KAUPUNKI KANGASPERHONTIE VIRRENKULMA, KERAVA Työ nro 11431 09.10.2015 RAKENNETTAVUUSSELVITYS KERAVAN KAUPUNKI KANGASPERHONTIE VIRRENKULMA, KERAVA TARATEST OY * Mittaustyöt Turkkirata 9 A, 33960 PIRKKALA PUH 03-368 33 22 * Pohjatutkimukset FAX 03-368

Lisätiedot

PARIKKALAN KUNTA KOIRNIEMEN ALUEEN RAKENNETTAVUUSTUTKIMUS

PARIKKALAN KUNTA KOIRNIEMEN ALUEEN RAKENNETTAVUUSTUTKIMUS 7330 PARIKKALAN KUNTA KOIRNIEMEN ALUEEN RAKENNETTAVUUSTUTKIMUS 4.11.2013 PARIKKALA 4.11.2013 7330 mh/pkm/po 2 PARIKKALAN KUNTA KOIRNIEMEN ALUEEN RAKENNETTAVUUSTUTKIMUS 1 YLEISTÄ Parikkalan kunnan toimeksiannosta

Lisätiedot

POHJATUTKIMUSRAPORTTI KAUPPAKESKUS PALETTI VAASANTIE 2 43700 KYYJÄRVI

POHJATUTKIMUSRAPORTTI KAUPPAKESKUS PALETTI VAASANTIE 2 43700 KYYJÄRVI POHJATUTKIMUSRAPORTTI KAUPPAKESKUS PALETTI VAASANTIE 2 43700 KYYJÄRVI 18.06.2014 Sisällysluettelo: 1. Projektin kuvaus 2. Alueen kuvaus 3. Maaperän kuvaus 4. Perustaminen 5. Kuivatus 6. Routasuojaus Liitteet

Lisätiedot

Työnro Hauralanranta. Rakennettavuusselvitys

Työnro Hauralanranta. Rakennettavuusselvitys Työnro 170091 Rakennettavuusselvitys 30.10.2017 2 (7) Työnro 170091 SISÄLLYSLUETTELO Yleistä... 3 Tehdyt tutkimukset... 4 Ympäröivät rakennukset... 4 Pintasuhteet... 4 Pohjasuhteet... 4 Perustaminen...

Lisätiedot

LAHDEN KAUPUNKI TEKNINEN JA YMPÄRISTÖTOIMIALA/ MAANKÄYTTÖ

LAHDEN KAUPUNKI TEKNINEN JA YMPÄRISTÖTOIMIALA/ MAANKÄYTTÖ 0 LAHDEN KAUPUNKI TEKNINEN JA YMPÄRISTÖTOIMIALA/ MAANKÄYTTÖ KYTÖLÄN KAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS 24.5.2011 1 TYÖ NRO: 408058 TILAAJA: LAHDEN KAUPUNKI KOHDE: KYTÖLÄN KAAVA-ALUE LAHTI TEHTÄVÄ: RAKENNETTAVUUSSELVITYS

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNKI PORVOON LÄNSIRANTA TONTIT 440-1, 440-2, 447-2, 448-1, 448-2 ja 448-3

PORVOON KAUPUNKI PORVOON LÄNSIRANTA TONTIT 440-1, 440-2, 447-2, 448-1, 448-2 ja 448-3 PORVOON KAUPUNKI PORVOON LÄNSIRANTA TONTIT 440-1, 440-2, 447-2, 448-1, 448-2 ja 448-3 TONTINLUOVUTUSKILPAILU RAKENNETTAVUUSSELVITYS Viite 82119395 Versio 2 Pvm Hyväksynyt M. Fors / Porvoon kaupunki Tarkistanut

Lisätiedot

Carlanderin kaava-alueen lisätutkimukset ja perustamistapaohjeistus

Carlanderin kaava-alueen lisätutkimukset ja perustamistapaohjeistus S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A PORVOON KAUPUNKI Carlanderin kaava-alueen lisätutkimukset ja perustamistapaohjeistus Perustamistapaohjeistus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P23323 Perustamistapaohjeistus

Lisätiedot

Työ nro RAKENNETTAVUUSSELVITYS YLÖJÄRVEN KAUPUNKI SILTATIEN ASUTUSALUE KIRKONSEUTU, YLÖJÄRVI

Työ nro RAKENNETTAVUUSSELVITYS YLÖJÄRVEN KAUPUNKI SILTATIEN ASUTUSALUE KIRKONSEUTU, YLÖJÄRVI Työ nro 10675-3 04.11.2014 RAKENNETTAVUUSSELVITYS YLÖJÄRVEN KAUPUNKI SILTATIEN ASUTUSALUE KIRKONSEUTU, YLÖJÄRVI TARATEST OY * Mittaustyöt Turkkirata 9 A, 33960 PIRKKALA PUH 03-368 33 22 * Pohjatutkimukset

Lisätiedot

OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) RAKENNETTAVUUSSELVITYS

OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) RAKENNETTAVUUSSELVITYS OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) K45085 T12 16.8.2017 ALUSTAVA ÅMINNE PULPETTIPOLKU KORTTELI 45085 T12 Yleistä Alueen alustavaa rakennettavuusselvityksen määrittämistä varten on lähtötietoina

Lisätiedot

HIETA-AHON KAAVARUNKO, KIIMINKI MAAPERÄ- JA RAKENNETTAVUUSSELVITYS

HIETA-AHON KAAVARUNKO, KIIMINKI MAAPERÄ- JA RAKENNETTAVUUSSELVITYS HIETA-AHON KAAVARUNKO, KIIMINKI MAAPERÄ- JA RAKENNETTAVUUSSELVITYS 9.8.2012 HIETA-AHON KAAVARUNKO, KIIMINKI MAAPERÄ- JA RAKENNETTAVUUSSELVITYS Päivämäärä Työ nro Laatija Tarkastaja 9.8.2012 82139158 Mikko

Lisätiedot

Pitkäkarin pohjoisosan ja Kylmäniemenlahden rakennettavuusselvitys

Pitkäkarin pohjoisosan ja Kylmäniemenlahden rakennettavuusselvitys Raahen kaupunki Tekninen palvelukeskus 23.3.2012 Ruskatie 1 92140 PATTIJOKI Raahen kaupunki Pitkäkarin pohjoisosan ja Kylmäniemenlahden rakennettavuusselvitys Raahe Raahen kaupunki SISÄLLYS 1 TEHTÄVÄ...

Lisätiedot

Kotirinteen kaava-alue Alueellinen pohjatutkimus Nummela POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3414/09

Kotirinteen kaava-alue Alueellinen pohjatutkimus Nummela POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3414/09 VIHDIN KUNTA Kotirinteen kaava-alue Alueellinen pohjatutkimus Nummela POHJATUTKIMUSLAUSUNTO Työ 3414/09 PL 145 gsm 0400 472 059 gsm 0400 409 808 03101 NUMMELA fax (09) 343 3262 fax (09) 222 1201 email

Lisätiedot

Tesoman Rautatiekortteli

Tesoman Rautatiekortteli Projektinumero 2014-13 POHJATUTKIMUSRAPORTTI Tesoman Rautatiekortteli TAMPERE / HRK Konsultointi Oy POHJATUTKIMUSRAPORTTI 15.05.2014 1(5) Projektinumero 2014-13 Tesoman Rautatiekortteli TAMPERE YLEISTÄ

Lisätiedot

20719 SYSMÄN KUNTA OTAMO RAKENNETTAVUUSSELVITYS 6.11.2006. SÄHKÖPOSTI/E-MAIL proy@ristola.com INTERNET www.ristola.com

20719 SYSMÄN KUNTA OTAMO RAKENNETTAVUUSSELVITYS 6.11.2006. SÄHKÖPOSTI/E-MAIL proy@ristola.com INTERNET www.ristola.com 20719 SYSMÄN KUNTA OTAMO RAKENNETTAVUUSSELVITYS 6.11.2006 OSOITE/ADDRESS Terveystie 2 FIN-15870 HOLLOLA PUH./TEL +358-(0)3-52 351 FAKSI/TELEFAX +358-(0)3-523 5252 SÄHKÖPOSTI/E-MAIL proy@ristola.com INTERNET

Lisätiedot

Lankilan Metsäkulman alue Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3401/09

Lankilan Metsäkulman alue Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3401/09 VIHDIN KUNTA Lankilan Metsäkulman alue Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO Työ 3401/09 Sisällys: Pohjatutkimuslausunto Pohjatutkimusmerkinnät Pohjatutkimuskartta 3401/09/1 1:3000 Leikkaus A-A

Lisätiedot

Notkopuiston päiväkodin laajennuksen perustamistapalausunto

Notkopuiston päiväkodin laajennuksen perustamistapalausunto TUUSULAN KUNTA TEKNINEN TOIMI/TILAKESKUS Notkopuiston päiväkodin laajennuksen perustamistapalausunto 1 (6) Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ... 2 2 POHJASUHTEET... 3 2.1 Maaperä... 3 2.2 Pohjavesi... 3 3 POHJARAKENNUSRATKAISUT...

Lisätiedot

RAKENNETTAVUUSSELVITYS ISOKUUSI III AK 8639 VUORES, TAMPERE

RAKENNETTAVUUSSELVITYS ISOKUUSI III AK 8639 VUORES, TAMPERE Vastaanottaja Tampereen kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 31.8.2016 RAKENNETTAVUUSSELVITYS ISOKUUSI III AK 8639 VUORES, TAMPERE ID 1 629 446 RAKENNETTAVUUSSELVITYS ISOKUUSI III AK 8639 VUORES,

Lisätiedot

SEINÄJOEN SEURAKUNTA NURMON HAUTAUSMAAN LAAJENNUKSEN POHJATUTKIMUS POHJATUTKIMUSSELOSTUS 27.6.2014

SEINÄJOEN SEURAKUNTA NURMON HAUTAUSMAAN LAAJENNUKSEN POHJATUTKIMUS POHJATUTKIMUSSELOSTUS 27.6.2014 3697 SEINÄJOEN SEURAKUNTA NURMON HAUTAUSMAAN LAAJENNUKSEN POHJATUTKIMUS POHJATUTKIMUSSELOSTUS 27.6.2014 SISÄLLYSLUETTELO 1. TEHTÄVÄ JA SUORITETUT TUTKIMUKSET 1 2. TUTKIMUSTULOKSET 1 2.1 Rakennuspaikka

Lisätiedot

FCG Finnish Consulting Group Oy JOENSUUN KAUPUNKI MARJALAN KAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS P13815

FCG Finnish Consulting Group Oy JOENSUUN KAUPUNKI MARJALAN KAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS P13815 JOENSUUN KAUPUNKI MARJALAN KAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS P13815 18.11.2010 SISÄLLYSLUETTELO 1. RAKENNUSHANKKEEN YLEISTIEDOT... 1 Rakennushankkeen kuvaus:... 1 Suunnittelijat, asiantuntijat:... 1 2.

Lisätiedot

NAVETTA HAMK, MUSTIALA PERUSTAMISTAPALAUSUNTO

NAVETTA HAMK, MUSTIALA PERUSTAMISTAPALAUSUNTO NAVETTA HAMK, MUSTIALA PERUSTAMISTAPALAUSUNTO Tilaaja: HAMK, Tuomas Salonen Tekijä: Tähtiranta Infra Oy projektinumero 4013 12.2.2014 Tähtiranta Infra Oy Vanajantie 10 13110 HÄMEENLINNA Hämeen Ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2)

OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) K20006 T6 25.5.2016 ALUSTAVA KUURINNIITTY KIRJOMÄKI KORTTELI 20006 T6 Yleistä Alueen alustavaa rakennettavuusselvityksen määrittämistä varten on lähtötietoina

Lisätiedot

HYVINKÄÄN KAUPUNKI RAKENNETTAVUUSSELVITYS KRAVUNARKUNMÄKI KRAVUNHARJUN ASUNTOMESSUALUE

HYVINKÄÄN KAUPUNKI RAKENNETTAVUUSSELVITYS KRAVUNARKUNMÄKI KRAVUNHARJUN ASUNTOMESSUALUE Päivämäärä 12.4.2011 HYVINKÄÄN KAUPUNKI RAKENNETTAVUUSSELVITYS KRAVUNARKUNMÄKI KRAVUNHARJUN ASUNTOMESSUALUE HYVINKÄÄN KAUPUNKI RAKENNETTAVUUSSELVITYS KRAVUNARKUNMÄKI KRAVUNHARJUN ASUNTOMESSUALUE Päivämäärä

Lisätiedot

HEINOLA, HEIKKIMÄKI MAAPERÄTUTKIMUS JA RAKENNETTAVUUSSELVITYS

HEINOLA, HEIKKIMÄKI MAAPERÄTUTKIMUS JA RAKENNETTAVUUSSELVITYS Vastaanottaja Heinolan kaupunki Asiakirjatyyppi Rakennettavuusselvitys Päivämäärä 10.6.2014 Viite 1510011290 HEINOLA, HEIKKIMÄKI MAAPERÄTUTKIMUS JA HEINOLA, HEIKKIMÄKI MAAPERÄTUTKIMUS JA Päivämäärä 10.6.2014,

Lisätiedot

RAKENNETTAVUUSSELVITYS TÄRPÄTTITEHTAAN ASEMA- KAAVA-ALUE, RAUMA

RAKENNETTAVUUSSELVITYS TÄRPÄTTITEHTAAN ASEMA- KAAVA-ALUE, RAUMA Vastaanottaja Rauman kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 22.5.2017 RAKENNETTAVUUSSELVITYS TÄRPÄTTITEHTAAN ASEMA- KAAVA-ALUE, RAUMA RAKENNETTAVUUSSELVITYS TÄRPÄTTITEHTAAN ASEMAKAAVA-ALUE, RAUMA

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI. Reservikomppanian alue

JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI. Reservikomppanian alue H. Haverinen 2.12.2011 1 (7) JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI Reservikomppanian alue 04460 NUMMENKYLÄ, JÄRVENPÄÄ RAKENNETTAVUUS- JA PERUSTAMISTAPASELVITYS H. Haverinen 2.12.2011 2 (7) RAKENNETTAVUUS- JA PERUSTAMISTAPASELVITYS

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA Nysäkuja- Velhonkaari Rakennettavuusselvitys

NURMIJÄRVEN KUNTA Nysäkuja- Velhonkaari Rakennettavuusselvitys NURMIJÄRVEN KUNTA Nysäkuja- Velhonkaari Rakennettavuusselvitys 28.9.2015 2 Nurmijärven kunta Nysäkuja- Velhonkaari RAKENNETTAVUUSSELVITYS Sisällysluettelo 1 TOIMEKSIANTO JA SELVITYSKOHDE 4 2 TUTKIMUKSET

Lisätiedot

OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) RAKENNETTAVUUSSELVITYS

OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) RAKENNETTAVUUSSELVITYS OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) K44073 T2 16.8.2017 ALUSTAVA KAUKLAHTI KAUPPAKUMPPANINTIE KORTTELI 44073 T2 Yleistä Alueen alustavaa rakennettavuusselvityksen määrittämistä varten

Lisätiedot

OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) RAKENNETTAVUUSSELVITYS

OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) RAKENNETTAVUUSSELVITYS OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) K44061 T2 31.5.2016 ALUSTAVA KAUKLAHTI BASSENRAITTI KORTTELI 44061 T2 Yleistä Alueen alustavaa rakennettavuusselvityksen määrittämistä varten on lähtötietoina

Lisätiedot

LEPOMOISIO-HUOVIN ALUEEN RAKENNETTAVUUSSELVITYS

LEPOMOISIO-HUOVIN ALUEEN RAKENNETTAVUUSSELVITYS 21.11.2014 Työnumero 140107 LEPOMOISIO-HUOVIN ALUEEN RAKENNETTAVUUSSELVITYS Pirkkalan kunta Pirkkala ESPOO Bertel Jungin aukio 9 02600 Espoo Puh. 0207 911 777 Fax 0207 911 779 TAMPERE Satakunnankatu 23

Lisätiedot

Raportti KOEKUOPPATUTKIMUKSET JA POHJAVESIMITTAUKSET 2/2016

Raportti KOEKUOPPATUTKIMUKSET JA POHJAVESIMITTAUKSET 2/2016 1 (2) Maankäytön, rakentamisen ja ympäristön toimiala Kuntatekniikan keskus Geotekniikka 9.3.2016 Hämeenkylän koulu Raportti KOEKUOPPATUTKIMUKSET JA POHJAVESIMITTAUKSET 2/2016 1. Yleistä Vantaan geotekniikka

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN ASEMANSEU- TU KAAVAVAIHEEN MAAPERÄ- TUTKIMUS JA ALUSTAVA RA- KENNETTAVUUSSELVITYS

HÄMEENLINNAN ASEMANSEU- TU KAAVAVAIHEEN MAAPERÄ- TUTKIMUS JA ALUSTAVA RA- KENNETTAVUUSSELVITYS Vastaanottaja YIT Rakennus Oy Miikka Kilpinen Asiakirjatyyppi Alustava rakennettavuusselvitys Päivämäärä 12.3.2015 Viite 1510017708 HÄMEENLINNAN ASEMANSEU- TU KAAVAVAIHEEN MAAPERÄ- TUTKIMUS JA ALUSTAVA

Lisätiedot

MIKKELIN KEHITYS- YHTIÖ MIKSEI OY, LAPASKANKAAN ALUE, KANGASNIEMI

MIKKELIN KEHITYS- YHTIÖ MIKSEI OY, LAPASKANKAAN ALUE, KANGASNIEMI Vastaanottaja Mikkelin Kehitysyhtiö Miksei Oy Jussi Heinimö Asiakirjatyyppi Rakennettavuusselvitys Päivämäärä 9.12.2016 MIKKELIN KEHITYS- YHTIÖ MIKSEI OY, LAPASKANKAAN ALUE, KANGASNIEMI Laatija Aleksi

Lisätiedot

Päivämäärä JOENSUUN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS

Päivämäärä JOENSUUN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS Päivämäärä 03.05.2016 JOENSUUN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS JOENSUUN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS Päivämäärä 03.05.2016 Laatija Tarkastaja Iikka Hyvönen Jari

Lisätiedot

LAUSUNTO ALUEEN PERUSTAMISOLOSUHTEISTA

LAUSUNTO ALUEEN PERUSTAMISOLOSUHTEISTA GEOPALVELU OY TYÖ N:O 10073 SKOL jäsen GUNNARLAN ALUETUTKIMUS Kaivurinkatu 08200 LOHJA LAUSUNTO ALUEEN PERUSTAMISOLOSUHTEISTA 01.06.2010 Liitteenä 7 kpl pohjatutkimuspiirustuksia - 001 pohjatutkimusasemapiirros

Lisätiedot

ALUEELLINEN POHJATUTKIMUS

ALUEELLINEN POHJATUTKIMUS UUDENMAAN POHJATUTKIMUS OY GEO 00 Ristipellontie 7, 0090 HESINKI AUEEINEN POHJATUTKIMUS Purolaakso 060 KERAVA . YEISTÄ Toimeksiannon saaneena on Uudenmaan Pohjatutkimus Oy tehnyt pohjatutkimuksen (geo

Lisätiedot

RAKENNETTAVUUSSELVITYS RAUMAN KOILLINEN TEOL- LISUUSALUE OYK

RAKENNETTAVUUSSELVITYS RAUMAN KOILLINEN TEOL- LISUUSALUE OYK Vastaanottaja Rauman kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 30.8.2016 RAKENNETTAVUUSSELVITYS RAUMAN KOILLINEN TEOL- LISUUSALUE OYK RAKENNETTAVUUSSELVITYS RAUMAN KOILLINEN TEOLLISUUSALUE OYK Tarkastus

Lisätiedot

Työ nro RAKENNETTAVUUSSELVITYS TOURU MATTILANMÄKI JUVELA, TAMPERE

Työ nro RAKENNETTAVUUSSELVITYS TOURU MATTILANMÄKI JUVELA, TAMPERE Työ nro 670 2.11.2011 RAKENNETTAVUUSSELVITYS TOURU MATTILANMÄKI JUVELA, TAMPERE TARATEST OY * Mittaustyöt Turkkirata 9 A, 33960 PIRKKALA PUH 03-36 33 22 * Pohjatutkimukset FAX 03-36 33 17 * Pohjarakennussuunnittelu

Lisätiedot

LAUSUNTO ALUEEN PERUSTAMISOLOSUHTEISTA

LAUSUNTO ALUEEN PERUSTAMISOLOSUHTEISTA GEOPALVELU OY TYÖ N:O 10108 SKOL jäsen ROUTIONKAAREN ALUETUTKIMUS Ratsutilantie 08350 LOHJA LAUSUNTO ALUEEN PERUSTAMISOLOSUHTEISTA 08.06.2010 Liitteenä 2 kpl pohjatutkimuspiirustuksia - 001 pohjatutkimusasemapiirros

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI, VESILIIKELAITOS UUSI VESITORNI

LOVIISAN KAUPUNKI, VESILIIKELAITOS UUSI VESITORNI Vastaanottaja Loviisan kaupunki, vesiliikelaitos Asiakirjatyyppi Rakennettavuusselvitys Päivämäärä 31.5.2010 Viite 82130218 LOVIISAN KAUPUNKI, VESILIIKELAITOS UUSI VESITORNI RAKENNETTAVUUSSELVITYS LOVIISAN

Lisätiedot

MARJALAN ISOSAAREN ALUEEN TONTTIEN VARAAJILLE Joensuun kaupunki esirakensi Marjalan isosaaren alueen pientalotontit marraskuun 2010 helmikuun 2011 aikana. Esirakentamistoimenpiteenä tehtiin tonttien rakennusalueen

Lisätiedot

Sipoonlahden koulun laajentaminen. Neiti Miilintie, Sipoo POHJATUTKIMUS JA PERUSTAMISTAPASUUNNITELMA

Sipoonlahden koulun laajentaminen. Neiti Miilintie, Sipoo POHJATUTKIMUS JA PERUSTAMISTAPASUUNNITELMA 14871 Sipoonlahden koulun laajentaminen Neiti Miilintie, Sipoo POHJATUTKIMUS JA PERUSTAMISTAPASUUNNITELMA 7.12.2016 Insinööritoimisto POHJATEKNIIKKA OY Nuijamiestentie 5 B, 00400 Helsinki, Puh. (09) 477

Lisätiedot

Alueella 1 sijaitsee nykyisin Tampereen Veneilijät ry:n maja ja matonpesupaikka. Asuinrakennuksia alueella ei ole.

Alueella 1 sijaitsee nykyisin Tampereen Veneilijät ry:n maja ja matonpesupaikka. Asuinrakennuksia alueella ei ole. LENTÄVÄNNIEMI, rakennettavuus 1 (5) LENTÄVÄNNIEMI Lentävänniemen keskustan eteläosan rakennettavuus 1. YLEISTÄ Tämä alustava rakennettavuusselvitys on laadittu ensisijaisesti palvelemaan Lentävänniemen

Lisätiedot

Repokallion kaava-alue

Repokallion kaava-alue S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A JOENSUUN KAUPUNKI Repokallion kaava-alue Rakennettavuusselvitys FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P19997 Rakennettavuusselvitys Saljola Suvi Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ...

Lisätiedot

Lääkäriliitto. Pohjatutkimus-, perustamistapa- ja rakennettavuusselvitys. Kiinteistö Oy Sipoon hotelli ja koulutuskeskus. Söderkulla, Kallbäck

Lääkäriliitto. Pohjatutkimus-, perustamistapa- ja rakennettavuusselvitys. Kiinteistö Oy Sipoon hotelli ja koulutuskeskus. Söderkulla, Kallbäck Lääkäriliitto Kiinteistö Oy Sipoon hotelli ja koulutuskeskus Söderkulla, Kallbäck Pohjatutkimus-, perustamistapa- ja rakennettavuusselvitys 13.08.2014 Latokartanontie 7A, 00700 Helsinki etunimi.sukunimi@sipti.fi

Lisätiedot

13976 POHJOLA RAKENNUS OY SIPOON TOIVOLA ITÄINEN SUURSUONKUJA SIPOO POHJATUTKIMUS 26.11.2013 Insinööritoimisto POHJATEKNIIKKA OY Nuijamiestentie 5 B, 00400 Helsinki, Puh. (09) 477 7510, Fax (09) 4777 5111

Lisätiedot

SUUNNITTELU LAUKKA OY

SUUNNITTELU LAUKKA OY 1 SUUNNITTELU LAUKKA OY POHJATUTKIMUS puh 08 55 2.8.2011 Toripiha 1 85500 Nivala NIVALAN KAUPUNKI KEVYEN LIIKENTEEN SILLAT MALISJOKI KESKUSTASSA NIVALA 1. TEHTÄVÄ 2 2. TUTKIMUKSET. TUTKIMUSTULOKSET. PERUSTAMINEN

Lisätiedot

Työ (4) T. Birling Lohja kaupunki Kaupunkisuunnittelukeskus PL LOHJA

Työ (4) T. Birling Lohja kaupunki Kaupunkisuunnittelukeskus PL LOHJA Työ 266-7001 1 (4) Lohja kaupunki Kaupunkisuunnittelukeskus PL 71 08101 LOHJA Tytyri-Hiidensalmi POHJATUTKIMUKSET JA RAKENNETTAVUUSSELVITYS 1. YLEISTÄ Lohjan kaupungin toimeksiannosta Geotek Oy on tehnyt

Lisätiedot

Työ nro RAKENNETTAVUUSSELVITYS KERAVAN KAUPUNKI KYTÖMAA KYTÖMAA, KERAVA

Työ nro RAKENNETTAVUUSSELVITYS KERAVAN KAUPUNKI KYTÖMAA KYTÖMAA, KERAVA Työ nro.0.0 RAKENNETTAVUUSSEVITYS KERAVAN KAUPUNKI KYTÖMAA KYTÖMAA, KERAVA TARATEST OY * Mittaustyöt Turkkirata A, 0 PIRKKAA PUH 0-8 * Pohjatutkimukset FAX 0-8 * Pohjarakennussuunnittelu 0-tara-pvm.doc

Lisätiedot

ALUEELLINEN RAKENNETTAVUUSSELVITYS KORTTELIT 5705, 5706, 5707 JA 5708 (SAVIALUEELLA SIJAITSEVAT TONTIT)

ALUEELLINEN RAKENNETTAVUUSSELVITYS KORTTELIT 5705, 5706, 5707 JA 5708 (SAVIALUEELLA SIJAITSEVAT TONTIT) PORVOON KAUPUNKI, OMENATARHAN ASEMAKAAVA-ALUE ALUEELLINEN RAKENNETTAVUUSSELVITYS KORTTELIT 5705, 5706, 5707 JA 5708 (SAVIALUEELLA SIJAITSEVAT TONTIT) Viite 82131721 Versio 1.2 Pvm Hyväksynyt Mervi Fors

Lisätiedot

TYÖ 394-7001 1 (7) V. Hatara 08.03.2012 ETELÄRANTA HÄMEENLINNA RAKENNETTAVUUSSELVITYS. Versio A Korvaa version 28.02.2012

TYÖ 394-7001 1 (7) V. Hatara 08.03.2012 ETELÄRANTA HÄMEENLINNA RAKENNETTAVUUSSELVITYS. Versio A Korvaa version 28.02.2012 TYÖ 394-7001 1 (7) ETELÄRANTA HÄMEENLINNA RAKENNETTAVUUSSELVITYS Versio A Korvaa version 28.02.2012 Sisältö: Jakelu: 7s+liitteet TYÖ 394-7001 2 (7) 1. YLEISTÄ Hämeenlinnan Eteläranta Oy:n toimeksi annosta

Lisätiedot

LEPOLA 3 ALUE KAAVARUNGON MAAPERÄ- TUTKIMUS, RAKENNETTA- VUUSSELVITYS JA PERUS- TAMISTAPALAUSUNTO

LEPOLA 3 ALUE KAAVARUNGON MAAPERÄ- TUTKIMUS, RAKENNETTA- VUUSSELVITYS JA PERUS- TAMISTAPALAUSUNTO Vastaanottaja Järvenpään kaupunki, kaupunkiympäristö, kaavoitus Päivämäärä 31.12.2010 Viite 82132289 LEPOLA 3 ALUE KAAVARUNGON MAAPERÄ- TUTKIMUS, RAKENNETTA- VUUSSELVITYS JA PERUS- TAMISTAPALAUSUNTO KAAVARUNGON

Lisätiedot

NIEMENRANTA IV KAAVA-ALUE, Oulunsalo

NIEMENRANTA IV KAAVA-ALUE, Oulunsalo 25.11.2010 Tekniset palvelut Kauppiaantie 5 Pl 4, 90461 Oulunsalo NIEMENRANTA IV KAAVA-ALUE, Oulunsalo Rakennetavuusselvitys SaL, EiN 25.11.2010 SISÄLLYS 1. JOHDANTO 1 1.1. Toimeksianto 1 2. TEHDYT TUTKIMUKSET

Lisätiedot

Mauri Hähkiöniemi Jyväskylän kaupunki Asemakaavoitus Hannikaisenkatu 17 PL Jyväskylä KELJON KOULU POHJATUTKIMUS JA RAKENNETTAVUUSSELVITYS

Mauri Hähkiöniemi Jyväskylän kaupunki Asemakaavoitus Hannikaisenkatu 17 PL Jyväskylä KELJON KOULU POHJATUTKIMUS JA RAKENNETTAVUUSSELVITYS Mauri Hähkiöniemi Jyväskylän kaupunki Asemakaavoitus Hannikaisenkatu 17 PL 233 40101 Jyväskylä Finland timo.raitanen@ramboll.fi www.ramboll.fi POHJATUTKIMUS JA RAKENNETTAVUUSSELVITYS 1 Yleistä Jyväskylän

Lisätiedot

AUTOHALLI / KELLARI PERUSTAMISTAPALAUSUNTO

AUTOHALLI / KELLARI PERUSTAMISTAPALAUSUNTO AUTOHALLI / KELLARI PERUSTAMISTAPALAUSUNTO Tilaaja: Kiinteistö Oy Federleynkatu 37 Tekijä: Tähtiranta Infra Oy projektinumero 5711 4.12.2014 Tähtiranta Infra Oy Vanajantie 10 B 13110 HÄMEENLINNA Kiinteistö

Lisätiedot

Korkea rakentaminen Tampereen tornihotelli

Korkea rakentaminen Tampereen tornihotelli Korkea rakentaminen Tampereen tornihotelli DI Sami Punkari 17.2013 Tampereen Tornihotelli 16.9.2013 elementtiasennus 16.krs TAMPEREN TORNIHOTELLI POHJASUHTEET PERUSTAMISTAPAVAIHTOEHDOT PERUSTAMINEN TUETTU

Lisätiedot