Bisfenoli A - jokapäiväinen kemikaalimme

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Bisfenoli A - jokapäiväinen kemikaalimme"

Transkriptio

1 Bisfenoli A - jokapäiväinen kemikaalimme Ympäristön kemikalisoituminen ja arkipäivän kemikaalien haitat ovat viime vuosikymmeninä nousseet yleiseksi huolenaiheeksi paitsi tutkijoiden myös suuren yleisön keskuudessa. Kemikaalien terveyshaitat ja esimerkiksi länsimaissa yleistyneet lisääntymisterveyden ongelmat puhuttavat mediassa. Viime vuosina Suomenkin mediassa on vilahtanut yhä useammin eräs kemikaali, bisfenoli A. Tämä muovimyrkyksi mediassa ristitty yhdiste on kuluttajille parhaiten tuttu juuri erilaisten muovituotteiden valmistuksessa yleisesti käytettynä ainesosana. Bisfenoli A:ta sisältävistä tuotteista tuttipullot ovat saaneet eniten huomiota. Loppuvuodesta 2010 bisfenoli A nousi jälleen otsikoihin. Tällä kertaa sitä uutisoitiin olevan tuiki tavallisissa ostoskuiteissa. Uutisen aiheuttamaan yleisön ja kassahenkilökunnan huolestumiseen ehti reagoida ensimmäisenä Rautakirja, joka vaihtoi alkuvuodesta 2011 omat kassakuittinsa lämpöpaperilaatuun, joka ei sisällä bisfenoli A:ta. Sittemmin myös muut yritykset kuten S-ryhmä ovat seuranneet esimerkkiä. Muovimyrkky vaikuttaa kuitenkin edelleen pysyvän kiistanalaisena ja kysymyksiä herättävänä aiheena niin tavallisten ihmisten, viranomaisten kuin tutkijoidenkin keskuudessa. Onko bisfenoli A todella uhka terveydelle? Miksi sen käyttö sitten on edelleen sallittua? Mitä tästä kaikesta oikein pitäisi ajatella? Jokapäiväinen seuralainen Bisfenoli A ei ole mikään uusi kemikaali vaan se on ollut markkinoilla jo yli 50 vuotta. Se onkin yksi eniten tuotetuista kemikaaleista maailmassa. Pisimpään bisfenoli A:ta on käytetty erilaisten muovien kuten kovan ja kirkkaan polykarbonaattimuovin valmistuksessa. Polykaronaattimuovista valmistetaan muun muassa juomien ja ruokien säilytysastioita, lukemattomia erilaisia muovituotteita, sairaala- ja hammashoitovälineitä, silmälasien linssejä, CD- ja DVD-levyjä sekä elektroniikkaa. Lisäksi bisfenoli A:ta on käytetty mm. palonestoaineiden ja torjunta-aineiden valmistuksessa sekä lämpöpaperien ja kopiopapereiden värinkehittimenä. Ei siis liene yllättävää että bisfenoli A:ta on useissa 1

2 tutkimuksissa pystytty mittaamaan valtaosasta ihmisten virtsa- ja verinäytteitä. Voidaan hyvin sanoa että länsimaisessa kulttuurissa bisfenoli A on todella jokapäiväinen kemikaalimme. Bisfenoli A on hormonihäiritsijä Mikä sitten tekee bisfenoli A:sta myrkyn? Jo 1930-luvulla havaittiin, että bisfenoli A toimii kehossa estrogeeni- eli naishormonin tapaan. Toisin sanoen se kykenee matkimaan ja häiritsemään luonnollisen hormonin toimintaa ja siten vaikuttamaan elimistön normaaliin hormonitasapainoon. Tällaisia hormonihäiritsijäkemikaaleja tunnetaan bisfenoli A:n lisäksi lukuisia muitakin kuten esimerkiksi hyönteismyrkky DDT, elektroniikkateollisuudessa aiemmin käytetyt PCB-yhdisteet, monet palonestoaineet, muovien pehmentiminä tunnetut ftalaatit, kosmetiikan säilöntäaineina käytetyt parabeenit sekä teollisuuden sivutuotteina syntyvät dioksiinit. Bisfenoli A:n vaikutuksia on tutkittu vuosien varrella paljonkin laboratorioeläimillä, joilla on havaittu altistuksen seurauksena erilaisia lisääntymisongelmia, sperman laadun heikkenemistä, sukupuolielinten epämuodostumia, diabetestä, liikalihavuutta, neurologisia ongelmia ja eturauhas- ja rintasyöpäriskin kasvua. Erityisesti sikiöaikana tapahtunut bisfenoli A:lle altistuminen vaikuttaa olevan haitallista koe-eläimille. Normaalisti kehon oma hormonipitoisuus on hyvin alhainen, reilusti alle gramman miljoonasosia litrassa verta, joten jo pienillä ylimääräisillä häiritsijäkemikaalin pitoisuuksilla voi olla dramaattisia vaikutuksia kehittymässä olevaan sikiöön. On siis täysin kiistatonta että bisfenoli A on hormonitoimintaa häiritsevä myrkky, vaikka se ei aiheutakaan akuutteja oireita. Ihmisillä luotettavia tutkimuksia on ymmärrettävästi vaikeampi tehdä. On hankalaa arvioida millaisille kemikaalipitoisuuksille ihmiset altistuvat, kuinka usein ja ovatko nämä pitoisuudet todella uhka ihmisten terveydelle. Kuten monet tutkijat huomauttavat, me emme ole hiiriä emmekä rottia: samalla kemikaalipitoisuudella voi olla täysin erilainen vaikutus ihmisessä ja laboratorion koe-eläimessä. Tämän vuoksi on edelleen kiistanalaista, ovatko viranomaisten asettamat nykyiset turvallisen saannin rajat todella turvallisia ja luotettavia myös erityisen 2

3 herkille ihmisryhmille kuten syntymättömille sikiöille, pienille lapsille ja lisääntymisiässä oleville aikuisille. Riskinarvioinnin ja politiikan ongelmia Suhtautuminen bisfenoli A:n aiheuttamaan riskiin vaihtelee suuresti eri valtioiden välillä ja monesti se voi vaikuttaa jopa hyvin ristiriitaiselta. Vuonna 2010 Euroopan elintarviketurvallisuusvirasto EFSA antoi lausunnon, jonka mukaan se ei uusienkaan tutkimusten valossa näe tarpeelliseksi muuttaa jo aiemmin asettamaansa bisfenoli A:n turvallisen saannin rajaa. Kuitenkin samana vuonna Euroopan komissio teki päätöksen kieltää bisfenoli A:n käyttö vauvojen tuttipullojen valmistuksessa vuoden 2011 kesäkuuhun mennessä. Ei ihme, että tavallinen kuluttaja tuntee olevansa kemikaalikeskusteluissa hukassa, kun poliitikot ja viranomaiset tuntuvat tekevän aivan päinvastaisia päätöksiä. Kemikaalien riskinarvioinnissa tieteelliset tutkimukset ja asiantuntijalausunnot eivät suinkaan ole ainoita päätöksenteossa painavia asioita. Monesti mukana on lisäksi poliittisia ja taloudellisia näkökulmia. Varsinkin EU:n päätöksenteossa lobbauksella on suuri rooli. Vaikka toisaalta kuluttajien huoli terveysvaikutuksista houkuttelee poliitikkoja rajoittamaan kemikaalien käyttöä varmuuden vuoksi, myös teollisuus haluaa varjella kilpailukykyään ja pitää kannattavat kemikaalit ja tuotteet markkinoilla. EU:n kemikaalivirastolla, joka perustettiin vuonna 2006 Helsinkiin, on tässä vuoropuhelussa varsin haastava rooli. Vaikka virasto ei osallistukaan varsinaiseen päätöksentekoon, on sen tarkoitus yhtenäistää kemikaalien riskinarviointia EU:ssa ja saattaa se kemikaalien tuottajien vastuulle. Vielä on kuitenkin kuljettavana pitkä matka todelliseen vuoropuheluun tutkijoiden, riskinarvioitsijoiden, päätöksentekijöiden ja tavallisten kansalaisten välillä. Turvalliset rajat? Monet tutkijat ovat nykyään sitä mieltä, että nykyiset EU:n sallimat bisfenoli A:n saantisuositusrajat ovat aivan liian suuria. Tällä hetkellä EFSAn mukaan turvallinen bisfenoli 3

4 A altistus on 50 mikrogrammaa, eli gramman miljoonasosaa, päivässä painokiloa kohti. Raja-arvo on kaikille sama iästä riippumatta. Huolestuttavaa on, että tämän raja-arvon alittavilla pitoisuuksilla on todettu kiistattomia vaikutuksia koe-eläimissä. Lisäksi monissa uusissa tutkimuksissa on havaittu mahdollisia vaikutuksia myös ihmisissä, vaikka ongelmana on edelleen luotettava todellisen altistumisen arviointi. Nykyiset ihmisten altistumisarviot perustuvat lähinnä ruoan ja juoman mukana saatuun määrään. Aikuisten päivittäisen saannin on arvioitu olevan alle kahden mikrogramman luokkaa painokiloa kohti, mutta pienillä lapsilla määrä voi olla yli kymmenkertainen. Vaikka nämä määrät vaikuttaisivat olevan alle EFSAn määrittelemän saantisuositusrajan, ruoan ja juoman lisäksi muita altistuskanavia ei ole juuri arvioitu. Viimeaikaisten tutkimusten mukaan myös ihon kautta tapahtuva altistus kuten lämpöparien käsittely voi olla merkittävä bisfenoli A:n lisälähde. Muovimyrkky kuittimyrkkynä 1980-luvun lopulla lämpöpaperit alkoivat yleistyä tavallisina kassakuitteina. Muoveissa bisfenoli A on useimmiten polymeerimuodossa eli sidoksissa muovimateriaaliin kun taas lämpöpapereissa bisfenoli A:ta on melkoisia määriä täysin vapaassa biologisesti aktiivisessa muodossa. Siksi se sekä irtoaa paperista että imeytyy helposti kosteaan tai rasvaiseen ihoon. Ulkomaisten tutkimusten mukaan tavallisen kokoinen kuittipaperi voi sisältää 4-9 milligrammaa bisfenoli A:ta. Vertailun vuoksi: EFSAn asettaman altistusrajan mukaan esimerkiksi 20-kiloinen lapsi voi turvallisesti saada kehoonsa maksimissaan yhden milligramman bisfenoli A:ta päivässä. Vaikka vain pieni osa kemikaalista pääsisi imeytymään paperista ihoon, on silti selvää että lämpöpaperit voivat olla odotettua paljon suurempi bisfenoli A:n lähde muovituotteista lähtöisin olevaan elintarvikeperäisen altistuksen rinnalla. Suomessa käytettyjen lämpöpaperien bisfenoli A -pitoisuuksia ja biologista aktiivisuutta arvioitiin loppuvuonna 2010 ja alkuvuonna 2011 toteutetussa vielä julkaisemattomassa suomalaistutkimuksessa. Tutkimuksen alustavien tulosten mukaan valtaosa testatuista suomalaisista lämpöpaperikuiteista sisälsi merkittäviä määriä bisfenoli A:ta. Testatuista ostoskuiteista vain Rautakirjan R-kioskien tuoreimmat kuitit sekä perinteinen paperikuittilaatu eivät sisältäneet lainkaan bisfenoli A:ta. Tutkimuksessa bisfenoli A:ta 4

5 havaittiin lukuisissa erilaisissa lämpöpaperilaaduissa, mm. busseista ostettavissa kertalipuissa, hedelmien punnitustarroissa, parkkilipussa, kirjastokuiteissa, taksikuiteissa sekä huoltoasemien ja pullonpalautusautomaattien kuiteissa. Tämän vuoksi tutkijat päättelivät että lämpöpaperia voidaan pitää yhtenä merkittävänä suomalaisten kuluttajien bisfenoli A -altistuksen lähteenä. Pisarana kemikaalikoktailissa Monesta kuluttajasta tuntuu varmasti ristiriitaiselta että bisfenoli A-tuttipullot ovat kiellettyjen listalla mutta kuittipaperien bisfenoli A:n väitetään samalla olevan kuluttajille turvallisia. Pitäisikö kuittien käsittelyä välttää vaikka vain varmuuden vuoksi vai onko koko kohu turhaa ylireagointia? Loppujen lopuksi bisfenoli A on vain yksi kemikaali muiden joukossa länsimaisen ihmisen muutenkin jo kemikaalien täyttämässä elämässä. Tämä itse asiassa saattaakin olla ongelman ydin. Vaikka yksittäisen kemikaalin saanti olisikin alhaista, on päivittäiseen annokseen lisättävä vielä melkoinen liuta muita mahdollisesti samalla tavalla vaikuttavia myrkkyjä. Tällaisesta kemikaalien yhteisvaikutuksesta ihmisten terveyteen tiedetään edelleen hyvin vähän. Jokapäiväinen muovimyrkkymme on ehkä vain yksi osanen kemikaalikoktailissa, mutta herkimmille se saattaa hyvinkin olla se viimeinen pisara. Tulevaisuuden haasteena onkin se, miten voisimme saavuttaa toimivan, kemikaaleja mahdollisimman riskittömästi hyödyntävän yhteiskunnan. Kyseessä on loppujen lopuksi meidän kaikkien puhtaampi tulevaisuutemme. 5

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0237/1. Tarkistus. Mireille D'Ornano, Jean-François Jalkh, Sylvie Goddyn ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0237/1. Tarkistus. Mireille D'Ornano, Jean-François Jalkh, Sylvie Goddyn ENF-ryhmän puolesta 28.9.2016 A8-0237/1 1 Johdanto-osan F a kappale (uusi) F a. toteaa, että saattaa osoittautua välttämättömäksi mukauttaa sisämarkkinat eli tavaroiden esteetön liikkuvuus kansanterveyden vaatimuksiin; toteaa,

Lisätiedot

Tiesitkö tämän kasvinsuojeluainejäämistä?

Tiesitkö tämän kasvinsuojeluainejäämistä? Tiesitkö tämän kasvinsuojeluainejäämistä? 2 Kasvinsuojeluainejäämät Mikä on kasvinsuojeluaine?...3 Mikä on kasvinsuojeluainejäämä?...4 Kasvinsuojeluaineiden turvallisuusarviointi...5 Kasvinsuojeluaineiden

Lisätiedot

Mikromuovien käytön rajoitusehdotus EU:ssa 2019

Mikromuovien käytön rajoitusehdotus EU:ssa 2019 Mikromuovien käytön rajoitusehdotus EU:ssa 2019 RoskatPois!-hankkeen sidosryhmäseminaari Suomen meriympäristön roskaantumisesta 12.4.2019 Matti Vainio Euroopan kemikaalivirasto Euroopan kemikaalivirasto

Lisätiedot

ASIANTUNTIJALAUSUNTO 1638/210/2007 17.4.2007. Elintarviketurvallisuusvirasto Evira

ASIANTUNTIJALAUSUNTO 1638/210/2007 17.4.2007. Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Elintarvikkeiden ja eläinlääkinnän valvontaosasto Tuoteturvallisuuden ja tuotemarkkinoinnin yksikkö ALTISTUMINEN KUMARIINILLE Kysely elintarviketeollisuudelle Kartottaakseen

Lisätiedot

Kasvinsuojeluainejäämät tavanomaisissa ja luomuelintarvikkeissa

Kasvinsuojeluainejäämät tavanomaisissa ja luomuelintarvikkeissa Kasvinsuojeluainejäämät tavanomaisissa ja luomuelintarvikkeissa Sanna Viljakainen Ylitarkastaja, TkT Tuoteturvallisuusyksikkö Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Kasvinsuojeluaineiden käyttö Käytetään

Lisätiedot

Opiskelijoiden nimet, s-postit ja palautus pvm. Kemikaalin tai aineen nimi. CAS N:o. Kemikaalin ja aineen olomuoto Valitse: Kiinteä / nestemäinen

Opiskelijoiden nimet, s-postit ja palautus pvm. Kemikaalin tai aineen nimi. CAS N:o. Kemikaalin ja aineen olomuoto Valitse: Kiinteä / nestemäinen Harjoitus 2: Vastauspohja. Valitun kemikaalin tiedonhaut ja alustava riskinarviointi. Ohje 09.03.2016. Laat. Petri Peltonen. Harjoitus tehdään k2016 kurssilla parityönä. Opiskelijoiden nimet, s-postit

Lisätiedot

Ympäristömyrkyt. - Haitallisimpia rasvaliukoiset myrkyt jotka:

Ympäristömyrkyt. - Haitallisimpia rasvaliukoiset myrkyt jotka: Ympäristömyrkyt - Kaikki aineet ovat eliöille myrkyllisiä hyvin suurina pitoisuuksina (jopa vesi). - Ympäristömyrkyt ovat haitallisia jo pieninä pitoisuuksina, eikä niistä ole (todettu olevan) eliöille

Lisätiedot

Elintarvikkeiden lisäaineet. Raportin tulokset ja johtopäätökset. Johanna Suomi, Riskinarvioinnin tutkimusyksikkö

Elintarvikkeiden lisäaineet. Raportin tulokset ja johtopäätökset. Johanna Suomi, Riskinarvioinnin tutkimusyksikkö Elintarvikkeiden lisäaineet. Raportin tulokset ja johtopäätökset Johanna Suomi, Riskinarvioinnin tutkimusyksikkö Lisäaineet: mitä ne ovat? EU-lainsäädäntö: mitkä sallittuja, mihin tuotteisiin saa käyttää,

Lisätiedot

Suomalaisten lasten altistuminen raskasmetalleille. Johanna Suomi

Suomalaisten lasten altistuminen raskasmetalleille. Johanna Suomi Suomalaisten lasten altistuminen raskasmetalleille Johanna Suomi Projektin tavoitteet 1-, 3- ja 6-vuotiaat suomalaislapset Neljä raskasmetallia (Cd, As, Hg, Pb) Suomalaiset elintarvikkeet ja tuontielintarvikkeet

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. heinäkuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. heinäkuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. heinäkuuta 2016 (OR. en) 11324/16 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 13. heinäkuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D045911/02 Asia: Neuvoston pääsihteeristö

Lisätiedot

Suomalaisten lasten raskasmetallialtistuksen. Johanna Suomi Riskinarviointi, Evira

Suomalaisten lasten raskasmetallialtistuksen. Johanna Suomi Riskinarviointi, Evira Suomalaisten lasten raskasmetallialtistuksen lähteet Johanna Suomi Riskinarviointi, Evira Raskasmetallit Tässä tutkimuksessa: Kadmium (Cd) Lyijy (Pb) Arseeni (ias, epäorgaaninen arseeni) Elohopea (ihg,

Lisätiedot

10 yleistä kysymystä leivästä. Jokaisella on oma näkemyksensä leivästä. Mutta perustuuko se olettamuksiin vai oikeisiin faktoihin?

10 yleistä kysymystä leivästä. Jokaisella on oma näkemyksensä leivästä. Mutta perustuuko se olettamuksiin vai oikeisiin faktoihin? 10 yleistä kysymystä leivästä Jokaisella on oma näkemyksensä leivästä. Mutta perustuuko se olettamuksiin vai oikeisiin faktoihin? Onko leipä terveellistä? Kyllä Leipä sisältää paljon hyvää kuitua, hiilihydraattia,

Lisätiedot

Hormonihäiriköiden yhteisvaikutusten tutkimus ja hormonihäiriköiden määrittelyn vaikeus sääntelyssä

Hormonihäiriköiden yhteisvaikutusten tutkimus ja hormonihäiriköiden määrittelyn vaikeus sääntelyssä Hormonihäiriköiden yhteisvaikutusten tutkimus ja hormonihäiriköiden määrittelyn vaikeus sääntelyssä MITEN HORMONIHÄIRIKÖT KURIIN? Eduskunnan ympäristövaliokunnan avoin kokous 15.3.2017 Hannu Kiviranta

Lisätiedot

Miten EU säätelee hormonihäiriköitä

Miten EU säätelee hormonihäiriköitä Miten EU säätelee hormonihäiriköitä Eduskunnan ympäristövaliokunnan avoin kokous 15.3.2017 Jukka Malm Varapääjohtaja Euroopan kemikaalivirasto Johdanto Euroopan kemikaalivirasto Perustettu 1.6.2007 580

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Sari Tuhkunen SVHC ja POP -aineet kiertotaloudessa

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Sari Tuhkunen SVHC ja POP -aineet kiertotaloudessa Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Sari Tuhkunen 9.3.2011 SVHC ja POP -aineet kiertotaloudessa MIKÄ ON SVHC? SVHC-aineet (Substances of Very High Concern)

Lisätiedot

Perustietoa kasvinsuojeluainejäämistä. Sanna Viljakainen Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Kemiallinen elintarviketurvallisuus

Perustietoa kasvinsuojeluainejäämistä. Sanna Viljakainen Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Kemiallinen elintarviketurvallisuus Perustietoa kasvinsuojeluainejäämistä Sanna Viljakainen Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Kemiallinen elintarviketurvallisuus Kasvinsuojeluaineet ja niiden jäämät Kasvinsuojeluaineita käytetään tarkoituksella

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0439/1. Tarkistus. Angélique Delahaye PPE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0439/1. Tarkistus. Angélique Delahaye PPE-ryhmän puolesta 11.4.2016 B8-0439/1 1 Johdanto-osan A kappale A. ottaa huomioon, että glyfosaatti on systeeminen rikkakasvien torjunta-aine, jonka maailmanlaajuiset tuotantomäärät ovat suuremmat kuin minkään muun rikkakasvien

Lisätiedot

Kemikaalien EU-riskinarviointi ja vähennys

Kemikaalien EU-riskinarviointi ja vähennys Kemikaalien EU-riskinarviointi ja vähennys 4 -tert-butyyli-2,6 -dimetyyli-3,5 -dinitroasetofenoni Päivitetty 16.9.2009 CAS nro 81-14-1 Synonyymejä Myskiketoni Musk ketone 3,5-dinitro-2,6-dimetyyli-4-tert-butyyliasetofenoni

Lisätiedot

Kananmuna sisältää muun muassa D-vitamiina ja runsaasti proteiinia

Kananmuna sisältää muun muassa D-vitamiina ja runsaasti proteiinia Jogurtti luomuhillolla on parempi vaihtoehto kuin puuro tai aamumurot. Tutkijat ovat yhä enenevästi havainneet, mitä näiden viljojen gluteeni aiheuttaa terveydellemme. Gluteeni on syyllinen yli 150 eri

Lisätiedot

Kiertotalouden kemikaalit ja riskit työntekijöille

Kiertotalouden kemikaalit ja riskit työntekijöille Kiertotalouden kemikaalit ja riskit työntekijöille Sirpa Laitinen SIRKKU-hankkeen työpaja 9.5.2018, SYKE Kestävä ja turvallinen kiertotalous työntekijöille Millä kiertotalouteen liittyvillä toimialoilla

Lisätiedot

Kemikaalien EU-riskinarviointi ja -vähennys

Kemikaalien EU-riskinarviointi ja -vähennys Kemikaalien EU-riskinarviointi ja -vähennys Akryylinitriili CAS Nro 107-13-1 Synonyymejä 2-Propenenitrile Vinyl cyanide cyanoethylene H 2 C Päivitetty 15.11.2005 C N Tuoterekisteritiedot Suomessa (2004)

Lisätiedot

A8-0317/137. Frédérique Ries Tiettyjen muovituotteiden ympäristövaikutuksen vähentäminen (COM(2018)0340 C8-0218/ /0172(COD))

A8-0317/137. Frédérique Ries Tiettyjen muovituotteiden ympäristövaikutuksen vähentäminen (COM(2018)0340 C8-0218/ /0172(COD)) 18.10.2018 A8-0317/137 137 Johdanto-osan 9 kappale (9) Jotta voidaan selkeästi määrittää tämän direktiivin soveltamisala, olisi määriteltävä termi kertakäyttöinen muovituote. Määritelmän ei tulisi kattaa

Lisätiedot

REACH ja ECHA - tilannekatsaus

REACH ja ECHA - tilannekatsaus REACH ja ECHA - tilannekatsaus Tukes-talvitapaaminen 2013 Jukka Malm Johtaja Euroopan kemikaalivirasto (ECHA) 13. helmikuuta 2013 1 Esityksen pääkohdat 1. REACH mitä saavutettu 5 vuodessa 2. Mitä ECHA:lla

Lisätiedot

VAIKUTTAVA YMPÄRISTÖTUTKIMUS

VAIKUTTAVA YMPÄRISTÖTUTKIMUS VAIKUTTAVA YMPÄRISTÖTUTKIMUS Outi Silfverberg Ympäristötiedon foorumi Julkinen ja vaikuttava tiede YHYS Politiikkadialogi 2018 6.6.2018 MITÄ ON VAIKUTTAVA TIEDE? 1. Innovaatiotiede Tiedettä markkinoille

Lisätiedot

Rehussa käytettävän formaldehydin tilanne EU:ssa Dioksiinimonitorointiasetuksen tarkastelu Tieteelliset kokeet ei-hyväksytyllä lisäaineella

Rehussa käytettävän formaldehydin tilanne EU:ssa Dioksiinimonitorointiasetuksen tarkastelu Tieteelliset kokeet ei-hyväksytyllä lisäaineella ETT Seminaari, Evira Rehussa käytettävän formaldehydin tilanne EU:ssa tarkastelu Tieteelliset kokeet ei-hyväksytyllä lisäaineella Eeva Saarisalo Maa- ja metsätalousministeriö Ruokaosasto Formaldehydi 1/4

Lisätiedot

Vuoden eläinlääkäri 2013 Riitta Maijala, 14.5.2013

Vuoden eläinlääkäri 2013 Riitta Maijala, 14.5.2013 Työtä yhdessä ihmisten ja eläinten terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi Riitta Maijala Aluksi oli kestomakkara Raaka-aineet Heräteviljelmä Happamuus Biogeenisten amiinien määrä kestomakkaroissa Lämpötila

Lisätiedot

Kestävä ja turvallinen kiertotalous - SIRKKU

Kestävä ja turvallinen kiertotalous - SIRKKU Kestävä ja turvallinen kiertotalous - SIRKKU keskustelutilaisuus rakennus- ja purkurakentamisen toimialojen edustajien ja rakennusmateriaalien kierrättäjien kanssa Helsinki 13.2.2019 Sari Kauppi, Suomen

Lisätiedot

BIOS 3 jakso 3. Ympäristömyrkyt

BIOS 3 jakso 3. Ympäristömyrkyt Ympäristömyrkyt BIOS 3 jakso 3 Ympäristömyrkky on luontoon levinnyt haitallinen aine Haitallisimpia ympäristömyrkkyjä ovat raskasmetallit, DDT, PCB-yhdisteet ja dioksiinit Hajoavat erittäin hitaasti luonnossa,

Lisätiedot

Vesien virkistyskäyttö ja vedenlaatu

Vesien virkistyskäyttö ja vedenlaatu Vesien virkistyskäyttö ja vedenlaatu Valtakunnallinen ulkoiluseminaari 1.12.2011 Tuija Lankia ja Eija Pouta tuija.lankia@mtt.fi eija.pouta@mtt.fi Kuva: Janne Artell Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus

Lisätiedot

Vierasainevalvontaprosessi. OSA: 1 Elintarvikkeiden kasvinsuojeluainejäämävalvontaohjelma

Vierasainevalvontaprosessi. OSA: 1 Elintarvikkeiden kasvinsuojeluainejäämävalvontaohjelma Vierasainevalvontaprosessi OSA: 1 Elintarvikkeiden kasvinsuojeluainejäämävalvontaohjelma Evira/843/0411/2014 Eviran raportti Hyväksymispäivä X.X.2014 Tuoteturvallisuus Hyväksyjä Esittelijä Lisätietoja

Lisätiedot

Kemikaalien EU-riskinarviointi ja -vähennys

Kemikaalien EU-riskinarviointi ja -vähennys Kemikaalien EU-riskinarviointi ja -vähennys Päivitetty: 9.7.2007 3,4-Dikloorianiliini CAS nro 95-76-1 Synonyymejä 3,4-Dichlorophenylaniline 3,4-dichlorophenylamine 3,4-dichlorobenzeneamine 3,4-DCA Tuoterekisteritiedot

Lisätiedot

ovat yhä vapaalla jalalla Liikkeelle strategiasta Euroopan komissio laati hormonaalisia haitta-aineita koskevan strategian

ovat yhä vapaalla jalalla Liikkeelle strategiasta Euroopan komissio laati hormonaalisia haitta-aineita koskevan strategian Hormonihäiriköt ovat yhä vapaalla jalalla Tie kohti hormonihäiritsijöiden sääntelyä on ollut pitkä ja kivinen. Kun asiaa ei ole saatu kuntoon, haitallisten aineiden käyttö jatkuu. Sen seurauksena altistumme

Lisätiedot

Ympäristökemia_Yhteenveto_03_05 _2016. Vanhempi yliopistonlehtori PhD Petri Peltonen

Ympäristökemia_Yhteenveto_03_05 _2016. Vanhempi yliopistonlehtori PhD Petri Peltonen Ympäristökemia_Yhteenveto_03_05 _2016 Vanhempi yliopistonlehtori PhD Petri Peltonen Ympäristökemian kurssimatriisi k2016 / Petri V. Peltonen Peruskäsitteiden kuvaaminen Vesistöt Maaperä Ilmakehä KEMIKAALIT

Lisätiedot

Päiväys 15.11.2005 14429,27 (12023)

Päiväys 15.11.2005 14429,27 (12023) Kemikaalien EU-riskinarviointi ja -vähennys Metyylimetakrylaatti CAS nro 80-62-6 Synonyymejä Metyyli-2-metyyliprop-2-enoaatti 2-Propenoic acid, 2-methyl-, methyl ester O O C H 3 C H 2 H 3 C Päiväys 15.11.2005

Lisätiedot

Talvivaaran alapuolisten vesistöjen tila - terveysriskinarvio. Tutkimusprofessori Hannu Komulainen Ympäristöterveyden osasto Kuopio

Talvivaaran alapuolisten vesistöjen tila - terveysriskinarvio. Tutkimusprofessori Hannu Komulainen Ympäristöterveyden osasto Kuopio Talvivaaran alapuolisten vesistöjen tila - terveysriskinarvio Tutkimusprofessori Hannu Komulainen Ympäristöterveyden osasto Kuopio 1 Terveysriskin näkökulmasta tilanne ei ole oleellisesti muuttunut Tilanne

Lisätiedot

Myymälässä pakattujen juustojen mikrobiologinen laatu ja käsittelyhygienia

Myymälässä pakattujen juustojen mikrobiologinen laatu ja käsittelyhygienia Myymälässä pakattujen juustojen mikrobiologinen laatu ja käsittelyhygienia Projektiyhteenveto 2014 Pääkaupunkiseudun kunnissa toteutettiin touko-lokakuussa 2014 yhteinen projekti, jonka tarkoituksena oli

Lisätiedot

Lastenruokien vierasaineet

Lastenruokien vierasaineet Lastenruokien vierasaineet Liisa Rajakangas Elintarvikeylitarkastaja Maa- ja metsätalousministeriö Asetus Asetuksen (EY) N:o 1881/2006 muutokset Julkaistu virallisessa lehdessä Koskee (EY) N:o 1126/2007

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS,

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS, EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 18.12.2007 KOM(2007) 813 lopullinen Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS, muuntogeenisestä perunasta EH92-527-1 (BPS-25271-9) valmistetun rehun sekä elintarvikkeiden ja muiden

Lisätiedot

Luontaisten haitta-aineiden terveysvaikutukset

Luontaisten haitta-aineiden terveysvaikutukset Luontaisten haitta-aineiden terveysvaikutukset Hannu Komulainen Tutkimusprofessori (emeritus) Terveydensuojeluosasto 21.11.2016 Ihminen ympäristössä:maaperä, 21.11.2016, Helsinki 1 Esityksen sisältö: Rajaukset

Lisätiedot

Tärkeimmät yhdisteryhmät ja niiden käyttäytyminen ympäristössä

Tärkeimmät yhdisteryhmät ja niiden käyttäytyminen ympäristössä Ympäristön kemikalisoituminen HY luentosarja 27.10.2015 Tärkeimmät yhdisteryhmät ja niiden käyttäytyminen ympäristössä Jaakko Mannio SYKE Kulutuksen ja tuotannon keskus, haitalliset aineet 27.10.2015 Taustaa

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. maaliskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. maaliskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. maaliskuuta 2017 (OR. en) 7686/17 DENLEG 25 AGRI 162 SAN 121 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 24. maaliskuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D049176/01

Lisätiedot

Harjoittelu, ravinto ja lepo kehittymisen kulmakivet Koripallovalmennuksen tukitoimet

Harjoittelu, ravinto ja lepo kehittymisen kulmakivet Koripallovalmennuksen tukitoimet Harjoittelu, ravinto ja lepo kehittymisen kulmakivet 2.1. Koripallovalmennuksen tukitoimet Kehittymisen pyhä kolmiyhteys HARJOITTELU KEHITYS Kuormitus-kolmion pinta-alan kasvua eli harjoittelun lisääntymistä

Lisätiedot

Ympäristöanalytiikan uudet sovellukset vesistöjen vierasaineiden määrityksessä

Ympäristöanalytiikan uudet sovellukset vesistöjen vierasaineiden määrityksessä Ympäristöanalytiikan uudet sovellukset vesistöjen vierasaineiden määrityksessä Joonas Jernberg, FM Lahden tiedepäivä 27.11.2012 27.11.2012 1 Esimerkkejä kemikaalien käytöstä torjunta-aineet 27.11.2012

Lisätiedot

Kala-alan valvonnan koulutuspäivä 15.2.2012 Kalan kemialliset vaarat -mitä tulisi valvoa?

Kala-alan valvonnan koulutuspäivä 15.2.2012 Kalan kemialliset vaarat -mitä tulisi valvoa? Kala-alan valvonnan koulutuspäivä Kalan kemialliset vaarat -mitä tulisi valvoa? Ylitarkastaja Tuoteturvallisuusyksikkö, Evira p.040 48777 98 ulla.luhtasela@evira.fi 1 Lainsäädäntö Komission asetus (EY)

Lisätiedot

LIITTEEN XV MUKAINEN RAPORTTI

LIITTEEN XV MUKAINEN RAPORTTI LIITTEEN XV MUKAINEN RAPORTTI TEKONURMIKENTTIEN TÄYTTEENÄ KÄYTETTÄVÄN KIERRÄTYSKUMIROUHEEN MAHDOLLISTEN TERVEYSRISKIEN ARVIOINTI Yhteenveto Aineiden nimet: Tekonurmessa täyteaineena käytetyssä kierrätyskumirouheessa

Lisätiedot

3D-TULOSTAMINEN: PÄÄSTÖT JA

3D-TULOSTAMINEN: PÄÄSTÖT JA 3D-TULOSTAMINEN: PÄÄSTÖT JA TERVEYSVAIKUTUKSET ANTTI VÄISÄNEN Mitä päästöjä 3D-tulostusprosesseissa syntyy? Haihtuvat orgaaniset yhdisteet Eli VOC-yhdisteet (Volatile Organic Compounds) Erittäin laaja

Lisätiedot

osa jokaisen kuluttajan arkipäivää

osa jokaisen kuluttajan arkipäivää Evira lyhyesti Elintarviketurvallisuusvirasto Evira osa jokaisen kuluttajan arkipäivää Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran tehtävänä on varmistaa tutkimuksella ja valvonnalla elintarvikkeiden turvallisuutta

Lisätiedot

obaalit kierrätysmarkkinat usjaossa Kiina-ilmiö tehuoltopäivät to Pohjanpalo, yhteiskuntasuhteiden johtaja

obaalit kierrätysmarkkinat usjaossa Kiina-ilmiö tehuoltopäivät to Pohjanpalo, yhteiskuntasuhteiden johtaja obaalit kierrätysmarkkinat usjaossa Kiina-ilmiö tehuoltopäivät 4.10.2018 to Pohjanpalo, yhteiskuntasuhteiden johtaja errätys- aka-aineet ja ina 2 lobaalit kierrätysmarkkinat Viimeiset 20 vuotta Eurooppa

Lisätiedot

Potilasesite. Jinarc (tolvaptaani)

Potilasesite. Jinarc (tolvaptaani) Jinarc (tolvaptaani) Tähän lääkkeeseen kohdistuu lisäseuranta. Tällä tavalla voidaan havaita nopeasti uutta turvallisuutta koskevaa tietoa. Voit auttaa ilmoittamalla kaikista mahdollisesti saamistasi haittavaikutuksista.

Lisätiedot

Saako lasten seurassa juoda? Vanhempien alkoholinkäyttö ja siihen liittyvät asenteet Juomatapatutkimuksen valossa

Saako lasten seurassa juoda? Vanhempien alkoholinkäyttö ja siihen liittyvät asenteet Juomatapatutkimuksen valossa Saako lasten seurassa juoda? Vanhempien alkoholinkäyttö ja siihen liittyvät asenteet Juomatapatutkimuksen valossa Kirsimarja Raitasalo THL, Alkoholi ja huumeet 11.11.2011 1 Taustaa Alkoholinkulutus on

Lisätiedot

Toksikologian perusteita ja toksisuuden arviointi

Toksikologian perusteita ja toksisuuden arviointi Toksikologia Toksikologian perusteita ja toksisuuden arviointi Pekka Rauhala 2012 Oppi vieraiden aineiden haitallisista vaikutuksista eläviin organismeihin Paracelsus (1493-1541): Ei ole myrkytöntä ainetta,

Lisätiedot

Uuselintarvikkeet. Terveys ja elintarviketurvallisuus

Uuselintarvikkeet. Terveys ja elintarviketurvallisuus Uuselintarvikkeet Terveys ja elintarviketurvallisuus Johdanto Uuselintarvikkeiksi kutsuta an elintarvikkeita tai elintarvikkeiden ainesosia, joita on käytetty Euroopan unionissa (EU) vain vähän tai ei

Lisätiedot

Kemikaaliriskien hallinta ympäristöterveyden kannalta. Hannu Komulainen Ympäristöterveyden osasto Kuopio

Kemikaaliriskien hallinta ympäristöterveyden kannalta. Hannu Komulainen Ympäristöterveyden osasto Kuopio Kemikaaliriskien hallinta ympäristöterveyden kannalta Hannu Komulainen Ympäristöterveyden osasto Kuopio 1 Riskien hallinta riskinarvioijan näkökulmasta! Sisältö: REACH-kemikaalit/muut kemialliset aineet

Lisätiedot

Kalan syöntisuositusten uudistamistarve

Kalan syöntisuositusten uudistamistarve EU-kalat II EU kalat II Kalan syöntisuositusten uudistamistarve Kuva: ScandinavianStockPhoto/Max Buzun Itämeri seminaari 27.5.2011 Tutkimusprofessori Anja Hallikainen, Evira Evira 2004 ja 2009: Poikkeukset

Lisätiedot

Endocrine disruptors (hormonihäiritsijät)

Endocrine disruptors (hormonihäiritsijät) Endocrine disruptors (hormonihäiritsijät) Hormonitoimintaa häiritsevät kemikaalit ovat ainesosia, jotka muuttavat hormonien normaalia toimintaa kiinnittymällä niiden reseptoreihin. Niille on ominaista

Lisätiedot

Otsonointi sisäympäristöissä tiivistelmä kirjallisuuskatsauksesta

Otsonointi sisäympäristöissä tiivistelmä kirjallisuuskatsauksesta Otsonointi sisäympäristöissä tiivistelmä kirjallisuuskatsauksesta Hanna Leppänen, Matti Peltonen, Martin Täubel, Hannu Komulainen ja Anne Hyvärinen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 24.3.2016 Otsonointi

Lisätiedot

Kysymyksiä ja vastauksia: sähkö- ja elektroniikkalaiteromua koskeva EU:n politiikka

Kysymyksiä ja vastauksia: sähkö- ja elektroniikkalaiteromua koskeva EU:n politiikka MEMO/05/248 Bryssel 11 elokuuta 2005 Kysymyksiä ja vastauksia: sähkö- ja elektroniikkalaiteromua koskeva EU:n politiikka 1) Miksi sähkö- ja elektroniikkalaiteromu on ongelmallista? Sähkö- ja elektroniikkalaiteromu

Lisätiedot

TALOUSVEDEN LAATUVAATIMUKSET JA LAATUSUOSITUKSET

TALOUSVEDEN LAATUVAATIMUKSET JA LAATUSUOSITUKSET TALOUSVEDEN LAATUVAATIMUKSET JA LAATUSUOSITUKSET ERKKI VUORI PROFESSORI, EMERITUS 27.11.2012 HJELT INSTITUUTTI OIKEUSLÄÄKETIETEEN OSASTO MEISSÄ ON PALJON VETTÄ! Ihmisen vesipitoisuus on keskimäärin yli

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Kosketusallergian muuttuva kirjo Valtakunnalliset astma- ja allergiapäivät Helsinki 23.1.2015 Kristiina Aalto-Korte 3.2.2015 Kristiina Aalto-Korte Kosketusallergia Ihon viivästynyt

Lisätiedot

Potilasesite. Jinarc (tolvaptaani)

Potilasesite. Jinarc (tolvaptaani) Jinarc (tolvaptaani) Tähän lääkkeeseen kohdistuu lisäseuranta. Tällä tavalla voidaan havaita nopeasti uutta turvallisuutta koskevaa tietoa. Voit auttaa ilmoittamalla kaikista mahdollisesti saamistasi haittavaikutuksista.

Lisätiedot

Turvallisuus ja kemikaalivirasto (Tukes) Johanna Kiiski 6.5.2015. Mistä lisää tietoa kemikaaleista?

Turvallisuus ja kemikaalivirasto (Tukes) Johanna Kiiski 6.5.2015. Mistä lisää tietoa kemikaaleista? Turvallisuus ja kemikaalivirasto (Tukes) Johanna Kiiski 6.5.2015 Mistä lisää tietoa kemikaaleista? Sisältö Tukes? Käyttöturvallisuustiedote Kemikaalien rajoitukset Erityistä huolta aiheuttavat aineet 6.5.2015

Lisätiedot

Tuulivoima ja asenteet hankepaikkakunnilla. Asukaskyselyiden tuloksia (julkaistu 15.6.2010)

Tuulivoima ja asenteet hankepaikkakunnilla. Asukaskyselyiden tuloksia (julkaistu 15.6.2010) Tuulivoima ja asenteet hankepaikkakunnilla Asukaskyselyiden tuloksia (julkaistu 15.6.2010) Kyselyiden taustaa Kyselytutkimuksilla haluttiin selvittää ihmisten asenteita ja kokemuksia tuulivoimarakentamisen

Lisätiedot

Kemikaalien hallinta kiertotaloudessa: Kestävä ja turvallinen kiertotalous - SIRKKU

Kemikaalien hallinta kiertotaloudessa: Kestävä ja turvallinen kiertotalous - SIRKKU Kemikaalien hallinta kiertotaloudessa: Kestävä ja turvallinen kiertotalous - SIRKKU Sari Kauppi, Suomen ympäristökeskus, SYKE Kestävän kiertotalouden strateginen ohjelma (KIO) Kiertotalouslaitosten turvallisuusriskit

Lisätiedot

TYÖTURVALLISUUSSÄÄNNÖKSIÄ VALMISTELEVA NEUVOTTELUKUNTA Luonnos 2/HTP2012

TYÖTURVALLISUUSSÄÄNNÖKSIÄ VALMISTELEVA NEUVOTTELUKUNTA Luonnos 2/HTP2012 TYÖTURVALLISUUSSÄÄNNÖKSIÄ VALMISTELEVA NEUVOTTELUKUNTA Luonnos 2/HTP2012 5.5.2011 1 (6) Propyleeni HTP-ARVON PERUSTELUMUISTIO Yksilöinti ja ominaisuudet CAS No: 115-07-1 EINECS No: 204-062-1 EEC No: 601-011-00-9

Lisätiedot

Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2)

Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2) Viestinnän pääosasto YLEISEN MIELIPITEEN SEURANTAYKSIKKÖ Bryssel 14. helmikuuta 2013 Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2) SUKUPUOLINÄKÖKULMA Tämä miesten ja naisten välisten erojen

Lisätiedot

ELINTARVIKEKONTAKTIMATERIAALIT. Merja Virtanen

ELINTARVIKEKONTAKTIMATERIAALIT. Merja Virtanen ELINTARVIKEKONTAKTIMATERIAALIT Merja Virtanen MITÄ OVAT KONTAKTIMATERIAALIT? Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, Merja Virtanen, ympäristöterveydenhuolto 2014 2 MITÄ OVAT KONTAKTIMATERIAALIT? EU-asetuksessa

Lisätiedot

Tietojohtaminen ja sen kehittäminen: tietojohtamisen arviointimalli ja suosituksia maakuntavalmistelun pohjalta

Tietojohtaminen ja sen kehittäminen: tietojohtamisen arviointimalli ja suosituksia maakuntavalmistelun pohjalta Tietojohtaminen ja sen kehittäminen: tietojohtamisen arviointimalli ja suosituksia maakuntavalmistelun pohjalta 6.6.2019 Tiedolla johtaminen on tiedon hyödyntämistä päätöksenteon tukena tiedon johtaminen

Lisätiedot

Mitä on vaarallinen jäte?

Mitä on vaarallinen jäte? Mitä on vaarallinen jäte? Mitä on vaarallinen jäte? Monet kotona käytettävät tuotteet, kuten puhdistusaineet ovat vaarallisia ja myrkyllisiä. Vaaralliset jätteet ovat vaarallisia ihmisten terveydelle tai

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Ympäristöasioiden, kansanterveyden ja kuluttajapolitiikan valiokunta 30. huhtikuuta 2002 PE 232.377/1-11 TARKISTUKSET 1-11 Luonnos suositukseksi toiseen käsittelyyn (PE 232.377)

Lisätiedot

Lauri Nurmi, urheilutoimituksen esimies

Lauri Nurmi, urheilutoimituksen esimies Lauri Nurmi, urheilutoimituksen esimies Sanomalehti onnistuu, jos sen levikkialueen urheilu- ja liikuntaväki pitää paikallista urheilujulkisuutta tärkeänä ja haluaa osallistua sen tuottamiseen ja ylläpitää

Lisätiedot

Kemikaalien EU-riskinarviointi ja -vähennys

Kemikaalien EU-riskinarviointi ja -vähennys Kemikaalien EU-riskinarviointi ja -vähennys Kloorietikkahappo Päivitetty 17.7.2007 CAS nro 79-11-8 Synonyymejä Monokloorietikkahappo Monochloroacetic acid MCAA α -Chloroacetic acid Chloroethanoic acid

Lisätiedot

SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA.

SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA. SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA. Se tulee omalle pöydälle tai kaverin kylmälaukkuun tutusta kaupasta. Me kannamme sen kassalle tutunnäköisessä pakkauksessa, josta tiedämme tarkkaan, mitä

Lisätiedot

Tekijänoikeus Tekijänoikeusbarometri_ttu&ple

Tekijänoikeus Tekijänoikeusbarometri_ttu&ple Tekijänoikeus Suomalaiset pitävät tekijänoikeuksia tärkeänä asiana Vastaajia pyydettiin kertomaan, mitä mieltä he ovat tekijänoikeuksista. Haastatelluille esitettiin kolme kuvailevaa sanaparia: tärkeä

Lisätiedot

Raskauden- ja sikiöaikaisen altistuksen ehkäisyohjelma. (asitretiini) 10 mg:n ja 25 mg:n kovat kapselit

Raskauden- ja sikiöaikaisen altistuksen ehkäisyohjelma. (asitretiini) 10 mg:n ja 25 mg:n kovat kapselit Raskauden- ja sikiöaikaisen altistuksen ehkäisyohjelma Potilaan opas (asitretiini) 10 mg:n ja 25 mg:n kovat kapselit Tämän esitteen tarkoitus Tämä esite sisältää tärkeitä tietoja etenkin hedelmällisessä

Lisätiedot

Hormonihäiriköt: tilannekatsaus. Johanna Suomi Riskinarviointi, Evira

Hormonihäiriköt: tilannekatsaus. Johanna Suomi Riskinarviointi, Evira Hormonihäiriköt: tilannekatsaus Johanna Suomi Riskinarviointi, Evira Sisältö Mitä ovat hormonihäiriköt ja miten ne vaikuttavat? Mitä säädöksiä ja rajoituksia hormonihäiriköiksi epäiltyihin aineisiin tällä

Lisätiedot

PFAS-yhdisteet Suomessa - Väestön altistuminen

PFAS-yhdisteet Suomessa - Väestön altistuminen PFAS-yhdisteet Suomessa - Väestön altistuminen Jani Koponen ja Hannu Kiviranta, THL Ympäristöterveysyksikkö Tukholman sopimuksen täytäntöönpanonsuunnitelman luonnoksen esittelytilaisuus 10.10.2017, SYKE

Lisätiedot

EU:n strateginen lähestymistapa ympäristössä oleviin lääkeaineisiin. europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen

EU:n strateginen lähestymistapa ympäristössä oleviin lääkeaineisiin. europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen EU:n strateginen lähestymistapa ympäristössä oleviin lääkeaineisiin europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen Lääkeaineiden päätyminen ympäristöön Farmaseuttisten tuotteiden jäämiä voi joutua ympäristöön

Lisätiedot

ILMASTONMUUTOS. Erikoiseurobarometri (EB 69) kevät 2008 Euroopan parlamentin / Euroopan komission kyselytutkimus Tiivistelmä

ILMASTONMUUTOS. Erikoiseurobarometri (EB 69) kevät 2008 Euroopan parlamentin / Euroopan komission kyselytutkimus Tiivistelmä Viestinnän pääosasto KANSALAISMIELIPITEEN SEURANNAN YKSIKKÖ Bryssel, 15/10/2008 ILMASTONMUUTOS Erikoiseurobarometri (EB 69) kevät 2008 Euroopan parlamentin / Euroopan komission kyselytutkimus Tiivistelmä

Lisätiedot

Interventiotutkimuksen etiikkaa. Mikko Yrjönsuuri Metodifestivaali Jyväskylä

Interventiotutkimuksen etiikkaa. Mikko Yrjönsuuri Metodifestivaali Jyväskylä Interventiotutkimuksen etiikkaa Mikko Yrjönsuuri Metodifestivaali Jyväskylä 22.5.2013 Klassinen interventiotutkimus James Lind tekee interventiotutkimusta HMS Salisburyllä 1747 Keripukin hoitoa mm. siiderillä,

Lisätiedot

Nuuskan käyttö lisää syöpäriskiä.

Nuuskan käyttö lisää syöpäriskiä. TOSITIETOA NUUSKA NUUSKA ON TERVEYDELLE HAITALLINEN TUPAKKATUOTE Vaikka nuuska ei sisällä savun mukana elimistöön leviäviä myrkyllisiä aineita, se on silti terveydelle haitallinen tuote. Nuuska sisältää

Lisätiedot

Haittakustannushankkeen (IHKU) tulokset päätöksenteon tueksi

Haittakustannushankkeen (IHKU) tulokset päätöksenteon tueksi Haittakustannushankkeen (IHKU) tulokset päätöksenteon tueksi IHKU-hankkeen aloitusseminaari SYKE 1.3.2017 Sirpa Salo-Asikainen Ympäristöministeriö Tutkimuskysymyksiin vastaukset ja Minkä tasoisia haittakustannuksia

Lisätiedot

Ruokajärjestelmän kansanterveydellisten vaikutusten kustannukset ja riskinarviointi - hankkeen tavoitteet ja toteutus

Ruokajärjestelmän kansanterveydellisten vaikutusten kustannukset ja riskinarviointi - hankkeen tavoitteet ja toteutus Ruokajärjestelmän kansanterveydellisten vaikutusten kustannukset ja riskinarviointi - hankkeen tavoitteet ja toteutus 25.4.2019 I Pirkko Tuominen Riskinarvioinnin yksikkö, Ruokavirasto 1. Tavoitteet Mitkä

Lisätiedot

Tietoa ja inspiraatiota

Tietoa ja inspiraatiota Terveyspolitiikka Tietoa ja inspiraatiota Nykypäivänä arvostamme valinnan vapautta. Tämä ilmenee kaikkialla työelämässämme, vapaa-aikanamme ja koko elämäntyylissämme. Vapauteen valita liittyy luonnollisesti

Lisätiedot

Optimointi muutokset vaatimuksissa

Optimointi muutokset vaatimuksissa Optimointi muutokset vaatimuksissa STUKin Säteilyturvallisuuspäivät Jyväskylä 24.-25.5.2018 Ylitarkastaja Petra Tenkanen-Rautakoski Optimoinnista säädetään jatkossa SätL 2 luku, 6 Optimointiperiaate Tarkemmat

Lisätiedot

Kontaminantit kondikseen omavalvonnassa. Marika Jestoi Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Tuoteturvallisuusyksikkö

Kontaminantit kondikseen omavalvonnassa. Marika Jestoi Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Tuoteturvallisuusyksikkö Kontaminantit kondikseen omavalvonnassa Marika Jestoi Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Tuoteturvallisuusyksikkö Evira riisikakkujen arseenista: ei todellakaan ole aihetta paniikkiin (yle.fi 29.9.2015)

Lisätiedot

ZA5879. Flash Eurobarometer 361 (Chemicals) Country Questionnaire Finland (Finnish)

ZA5879. Flash Eurobarometer 361 (Chemicals) Country Questionnaire Finland (Finnish) ZA879 Flash Eurobarometer (Chemicals) Country Questionnaire Finland (Finnish) EB FLASH - Chemicals - FIF D Minkä ikäinen olette? (KIRJOITA IKÄ JOS KIELTÄYTYI, KOODI ON '99') D Vastaajan sukupuoli Mies

Lisätiedot

Kemikaalien vaarat ja riskit elintarvikkeissa. Pertti Koivisto Kemian laboratorio

Kemikaalien vaarat ja riskit elintarvikkeissa. Pertti Koivisto Kemian laboratorio Kemikaalien vaarat ja riskit elintarvikkeissa Pertti Koivisto Kemian laboratorio 1 2 Akuutit ja ei akuutit vaarat Akuutteja vaaroja Vihreä perunan glykoalkaloidit voivat aiheuttaa vatsanväänteitä Perunavalmisteissa

Lisätiedot

Elintarviketurvallisuus tulevaisuudessa

Elintarviketurvallisuus tulevaisuudessa Elintarviketurvallisuus tulevaisuudessa Sebastian Hielm, eläinlääkintöylitarkastaja Elintarviketurvallisuusyksikkö, MMM Ateria 12, 6.11.2012 Luennon aiheet Nykytilan (ja menneen) kuvaus Todelliset terveysriskit

Lisätiedot

Valmistautuminen maratonille. www.janakkalanjana.info

Valmistautuminen maratonille. www.janakkalanjana.info Valmistautuminen maratonille www.janakkalanjana.info Viikko ennen H-hetkeä Harjoittelu vähenee. Muista, viimeisen viikon harjoittelulla ei rakenneta, vaan tuhotaan kuntoa! Tankkaus: Lihakset täytetään

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. marraskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. marraskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. marraskuuta 2016 (OR. en) 14899/16 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 24. marraskuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D047976/02 Asia: Neuvoston pääsihteeristö

Lisätiedot

KEMIALLINEN RISKINARVIOINTI. Tutkimusprofessori Anja Hallikainen 26.10.2011

KEMIALLINEN RISKINARVIOINTI. Tutkimusprofessori Anja Hallikainen 26.10.2011 KEMIALLINEN RISKINARVIOINTI Tutkimusprofessori 26.10.2011 Historian havinaa OECD:n ohjeet tarvittavista toksisuustutkimuksista ja eläinkokeista Kemiallisen yhdisteen syöpävaarallisuus tärkein tutkittava

Lisätiedot

Lapse&omuus biologin silmin FT Liisa Kuusipalo. Perheentalo 16.30-18.30 30.1.2014 Liekku ry.

Lapse&omuus biologin silmin FT Liisa Kuusipalo. Perheentalo 16.30-18.30 30.1.2014 Liekku ry. Lapse&omuus biologin silmin FT Liisa Kuusipalo Perheentalo 16.30-18.30 30.1.2014 Liekku ry. Mitä tehdä jos tahtoo lapsen Tärkeintä olla iloinen ja opfmisfnen: elokuvat, naurujooga, usko Arkiliikuntaa,

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 23. tammikuuta 2009 (26.01) (OR. fr) 5685/09 AGRILEG 9 ENV 36 EHDOTUS

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 23. tammikuuta 2009 (26.01) (OR. fr) 5685/09 AGRILEG 9 ENV 36 EHDOTUS EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 23. tammikuuta 2009 (26.01) (OR. fr) 5685/09 AGRILEG 9 ENV 36 EHDOTUS Lähettäjä: Komissio Päivä: 21. tammikuuta 2009 Asia: Ehdotus neuvoston päätökseksi, Bt cry1ab -geeniä

Lisätiedot

Väestön altistuminen perfluoratuille alkyyliyhdisteille Suomessa. Jani Koponen, THL Ympäristöterveyspäivät , Sokos Hotel Ilves, Tampere

Väestön altistuminen perfluoratuille alkyyliyhdisteille Suomessa. Jani Koponen, THL Ympäristöterveyspäivät , Sokos Hotel Ilves, Tampere Väestön altistuminen perfluoratuille alkyyliyhdisteille Suomessa Jani Koponen, THL Ympäristöterveyspäivät 2.-3.11.216, Sokos Hotel Ilves, Tampere Mitä ovat PFAS-yhdisteet? Ryhmä 1 Ryhmä 3 Ryhmä 2 PFAS

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. tammikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. tammikuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. tammikuuta 2016 (OR. en) 5234/16 DENLEG 3 AGRI 10 SAN 8 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 12. tammikuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D042509/03

Lisätiedot

1/5. KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTE Päiväys: 20.11.2007

1/5. KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTE Päiväys: 20.11.2007 1/5 KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTE Päiväys: 20.11.2007 1. KEMIKAALIN JA SEN VALMISTAJAN, MAAHANTUOJAN TAI MUUN TOIMINNANHARJOITTAJAN TUNNISTUSTIEDOT 1.1 Kemikaalin tunnistustiedot Kauppanimi Tropic Body Lotion

Lisätiedot

Green Pharmacy Practice

Green Pharmacy Practice Haitta-aineet jätevesissä ja niiden poistaminen Vesiyhdistys 13.10.2016 Green Pharmacy Practice Eeva Teräsalmi Apteekkari, Seitsemän veljeksen apteekki Vice president, Federation International Pharmaceutique

Lisätiedot

Miten media vaikuttaa Itämeren suojelupolitiikkaan? Mia Pihlajamäki, Suomen ympäristökeskus, mia.pihlajamaki@ymparisto.fi Itämeri-foorumi, 7.6.

Miten media vaikuttaa Itämeren suojelupolitiikkaan? Mia Pihlajamäki, Suomen ympäristökeskus, mia.pihlajamaki@ymparisto.fi Itämeri-foorumi, 7.6. Miten media vaikuttaa Itämeren suojelupolitiikkaan? Mia Pihlajamäki, Suomen ympäristökeskus, mia.pihlajamaki@ymparisto.fi Itämeri-foorumi, 7.6.2012 Tausta Media ja Itämeren rehevöityminen Kolme esimerkkiä

Lisätiedot

Kaurasta uusia innovaatioita Elintarvikeyritysten ajankohtaisseminaari 4.3.2015, Huittinen Satafood

Kaurasta uusia innovaatioita Elintarvikeyritysten ajankohtaisseminaari 4.3.2015, Huittinen Satafood Kaurasta uusia innovaatioita Elintarvikeyritysten ajankohtaisseminaari 4.3.2015, Huittinen Satafood Otto Kaukonen Tuotekehityspäällikkö Raisio Group Kotimainen kaura on superruokaa Kauran terveysvaikutukset

Lisätiedot

Nanoteknologiat Suomessa: hyödyt ja turvallisuusnäkökulma

Nanoteknologiat Suomessa: hyödyt ja turvallisuusnäkökulma Nanoteknologiat Suomessa: hyödyt ja turvallisuusnäkökulma Nanomateriaalit suomalaisissa työpaikoissa hyödyt ja haasteet Kai Savolainen Työterveyslaitos, Helsinki, 4.11.2015 2000-luku: Nanoteknologian sovellukset

Lisätiedot