AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI. PKKY:n tulevaisuuspäivät Tahko

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI. PKKY:n tulevaisuuspäivät Tahko"

Transkriptio

1 KOULUTUKSEN REFORMI PKKY:n tulevaisuuspäivät Tahko

2 Ammatillinen koulutus tänään - ammatillinen peruskoulutus - ammatillinen lisäkoulutus - molempia voidaan järjestää oppilaitosmuotoisena tai oppisopimuskoulutuksena Opiskelijoita vuosittain (vuonna 2015) - ammatillisessa peruskoulutuksessa (josta oppisopimus ) - ammatillisessa lisäkoulutuksessa (josta oppisopimus ) Kokonaisrahoitus noin 1,9 mrd (vuonna 2016) - ammatillinen peruskoulutus 1,6 mrd. (85 %) - ammatillinen lisäkoulutus 130 milj. (7 %) - oppisopimuskoulutus 150 milj. (8 %) Ammatillisia tutkintoja 351 Tutkintoja suoritetaan vuosittain perustutkinnon voi suorittaa ammatillisena peruskoulutuksena tai näyttötutkintona - ammatti-ja erikoisammattitutkinnon vain näyttötutkintona

3 Lähtökohtia: - toisen asteen ammatillisen koulutuksen reformi on yksi hallituksen kärkihankkeista - tavoitteena vastata yhä paremmin ja vaikuttavammin työ- ja elinkeinoelämän sekä yksilöiden muuttuviin osaamistarpeisiin - muuttaa toisen asteen ammatillisen koulutuksen toiminnan (lähes) kokonaisuudessaan - lainsäädäntö, rahoitus- ja ohjausjärjestelmät uudistuvat - reformi astuu voimaan 2018, jonka jälkeen ammatillinen koulutus on erilainen kuin nyt - jatkossa rahoituksen taso vähenee pysyväluontoisesti (PKKY vuodesta ,5 M ) - rahoitusta leikataan merkittävästi jo 2017, ennen reformin voimaantuloa (noin -190 milj., PKKYn osuus lähes -9 milj. )

4 Yksi ammatillisen koulutuksen toimintalaki - nykyiset lait ammatillisesta peruskoulutuksesta ja ammatillisesta aikuiskoulutuksesta yhdistetään uudeksi laiksi - osaamisperusteisuus ja asiakaslähtöisyys lähtökohtana - jatko-opintokelpoisuus säilyy Poistetaan nuorten ja aikuisten ammatillisen koulutuksen raja-aidat - koulutustarjonta, rahoitus ja ohjaus kootaan yhtenäiseksi kokonaisuudeksi opetus- ja kulttuuriministeriön alle - ammatillista koulutusta tarkastellaan kokonaisuutena Työ- ja elinkeinoelämän ja yksilöiden osaamistarpeisiin vastataan 1) tutkinnoilla ja tutkinnon osilla 2) ei-tutkintotavoitteisilla osaamiskokonaisuuksilla 3) valmentavilla koulutuskokonaisuuksilla tuetaan nopeaa siirtymistä tutkintotavoitteiseen koulutukseen

5 Yksi henkilökohtaistamisprosessi - koskee kaikkia ammatillisen koulutuksen asiakkaita ja asiakasryhmiä koskee sekä nuoria että aikuisia - henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOS), jota päivitetään - aikaisempi osaaminen tulee velvollisuudeksi tunnistaa ja tunnustaa osaamisen hankkimistavasta riippumaton - tutkinnon suorittamiseen kuluva aika riippuvainen aikaisemmasta osaamisesta, oppimiskyvystä ja HOS:ssa rakennetusta opintopolusta keskitytään puuttuvan osaamisen hankkimiseen Yksi näyttöperusteinen tapa suorittaa tutkinto - näytöt pääsääntöisesti työpaikoilla - kaksikantainen arviointi koulutuksen järjestäjän ja työelämän edustajat arvioijina - ammattiosaamisen näyttötoimielimistä luovutaan (näiltä ei enää todistuksia näytöistä) - tutkintotoimikunnista luovutaan (ei enää pt, at, eat näyttötutkintotodistuksia) - uudet valtakunnalliset työelämätoimikunnat tulevat näyttöjen laadun arviointiin - koulutuksen järjestäjä myöntää tutkinnon ja tutkintotodistuksen

6 Tutkinnot ja tutkinnon perusteet - perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkintoja laaja-alaistetaan ja niiden määrää vähennetään tutkinnosta siirrytään 166 tutkintoon - tutkintoja ei sijoiteta koulutusaloille - kullekin tutkinnolle määritellään osaamispisteet (osp) perustutkinto 180 osp ammattitutkinto 120 / 150 / 180 osp erikoisammattitutkinto 160 / 180 / 210 osp - uudet tutkinnon perusteet voimassa 2019 Opiskelijavalinta uudistuu - jatkuva ympärivuotinen hakeutuminen - yhteishaku perusopetuksen päättäneille ja vailla perusasteen jälkeistä tutkintoa - TE-hallinto päättää työvoimakoulutukseen valittavista opiskelijoista

7 Työpaikalla tapahtuva oppiminen lisääntyy - uutena koulutussopimus ei työ- tai virkasuhde korvaisi nykymuotoisen työssäoppimisen sovitaan työpaikalla järjestettävästä tavoitteellisesta ja ohjatusta opiskelusta eri pituisia oppimisjaksoja työpaikalla, erilaisissa työympäristöissä yhtenäiset sähköiset sopimuspohjat ei palkkaa, ei koulutuskorvauksia, ei rahaliikennettä - edelleen oppisopimus määräaikainen työ- tai virkasuhde opiskelijalle palkkaa ja työantajalle koulutuskorvauksia

8 Työvoimakoulutus - tutkintotavoitteinen ja osa ei tutkintotavoitteisesta työvoimakoulutuksesta siirtyy osaksi uutta ammatillista koulutusta Vahva laadunhallinta kaikille - kaikilla koulutuksen järjestäjillä oltava toimiva laadunhallinta - osaamisen arviointia vahvistetaan Opiskelijoiden palveluja vahvistetaan - kaikki pt ja valmentava kuraattori- ja psykologipalvelut - opiskelijakuntatoiminnan vahvistaminen Puretaan koulutusviennin esteet Tietoarkkitehtuuri - rakennetaan tietojärjestelmiä ja niiden yhteen toimivuutta (KOSKI, eperusteet, opiskelijapalaute jne.) - digitalisaation edistäminen oppimisessa

9 Uusi ohjausjärjestelmä, joka rakentuisi: 1) yhdestä koulutuksen järjestämisluvasta ei erillistä lupaa perus- ja lisäkoulutukseen, ei järjestämissopimuksia lupa näyttöihin, tutkintoihin, valmistavaan ja valmentavaan koulutukseen työvoimakoulutus myös lupaan, erikseen haettava luvan edellytyksenä ammatilliset, taloudelliset ja toiminnalliset edellytykset sekä koulutustarve ei taloudellisen voiton tavoittelemista luvassa opiskelijavuosien vähimmäismäärä luvassa määritelty ensisijainen toiminta-alue, jossa velvollisuus järjestää voi myös järjestää muualla 2) vuoropuhelusta (OKM < = > PKKY) 3) rahoituksen suoritepäätöksestä

10 Uusi ohjausjärjestelmä, joka rakentuisi: 1) yhdestä koulutuksen järjestämisluvasta 2) vuoropuhelusta (OKM <=> PKKY) OKM:n ja koulutuksen järjestäjän vuoropuhelu yhteinen näkemys alueen väestön osaamistarpeisiin vastaamisesta ja työvoiman saatavuuden tukemisesta ministeriö päättää perusrahoituksen opiskelijavuosien määrästä järjestäjää kuultuaan työhallinto käy keskustelun kerran vuodessa työvoimakoulutuksesta 3) rahoituksen suoritepäätöksestä

11 Uusi ohjausjärjestelmä, joka rakentuisi: 1) yhdestä koulutuksen järjestämisluvasta 2) vuoropuhelusta (OKM < = > PKKY) 3) rahoituksen suoritepäätöksestä rahoitus suoraan koulutuksen järjestäjälle (PKKY) vuotuiset päätökset loka-joulukuussa seuraavalle vuodelle ministeriö päättää perusrahoituksen tavoitteellisen opiskelijavuosien enimmäismäärän (aiemman toteutuman toimintaprofiili huomioiden) opiskelijavuodet eivät voi alittaa järjestämisluvan vähimmäismäärää opiskelijavuosia ei kohdenneta aloittain, tutkintotyypeittäin tai koulutuksen toteutusmuodoittain (järjestäjä päättää) suoritus- ja vaikuttavuusrahoitus järjestäjän ilmoittaman toteuman perusteella

12 Uusi rahoitusjärjestelmä - määrärahan kokonaistaso muuttuu valtion talousarvioperusteiseksi (+ indeksi) - kuntien rahoitusosuus jatkossakin (2017 taso) - kaikkea ammatillista koulutusta rahoitetaan yhtenäisellä rahoitusjärjestelmällä - maksetaan koulutuksen järjestäjälle (PKKY) - koulutuksen järjestäjä päättää käytöstä - opiskelijamäärälaskennasta tulosten laskentaan

13 Uusi rahoitusjärjestelmä 1) Perusrahoitus (50 %) - opiskelijavuodet (365 päivää) - ennakoitava perusta koulutuksen järjestämiselle 2) Suoritusrahoitus (35 %) - tutkinnot ja tutkinnon osat - laajuus määritellään osaamispisteillä - suoritteiden määrää voidaan rajoittaa 3) Vaikuttavuusrahoitus (15 %) - työllistyminen ja jatko-opinnot korkeakoulussa sekä opiskelijapalaute ja työelämäpalaute - tarkasteluajankohtana tutkinnon tai tutkinnon osan suorittamisen seuraavan vuoden lopun tilanne ) Strategiarahoitus (enintään 4 %) - päältä otettu - fuusiot, kokeilut, ammattitaitokilpailut, kehittämishankkeet - äkilliset rakennemuutokset - ministeriön harkinta

14 Reformin aikataulu 5/2016 Järjestäjärakenteen kehittämisen toimenpideohjelma käynnistyy 4-9/2016 Toimintaprosessien kehittämistoimet (ml. digitalisointi) käynnistyvät 3 + 9/2016 Rahoitusuudistuksen 1. vaiheen säädösmuutokset eduskunnalle (vuoden 2017 säästöt) 4-9/2016 Reformin valmistelu eri foorumeilla (työpajat, netti ym.) 11-12/2016 Reformi-HE lausuntokierrokselle 2/2017 Reformi-HE eduskunnalle (vko 8) 2-6/2017 Uusien järjestämislupien valmistelu 6/2017 Toimeenpanon tukitoimet käynnistyvät 2-6/2017 Asetusten valmistelu 6-8/2017 Uudistetut järjestämisluvat koulutuksen järjestäjille 1/2018 Uudistettu lainsäädäntö voimaan 1/2018 Reformin toimeenpanon tukitoimet jatkuvat

15 Miltä ammatillisen koulutuksen tulevaisuus sinusta tuntuu? OPH:n verkkoaivoriihi, vastaajia 1348 (syksy 2015)

16 REFORMI JA PKKY - Ammatillinen koulutus ja sen järjestäminen muuttuu nykyisestä 2018 alkaen - Varauduttava rahoituksen vähenemiseen pysyväluontoisesti - Keskityttävä koulutuksen tuloksiin ja vaikuttavuuteen laadusta tinkimättä - Hoidettava vastuullisesti nuorten ja aikuisten sekä työelämän osaamistarpeet Pohjois-Karjalassa - Kehitettävä alueen työ- ja elinkeinoelämäyhteistyöhön uusia menetelmiä - Kuunneltava opiskelijoita ja työelämää sekä otettava heidät kehittämiseen mukaan - Osallistettava ja tuettava opettajia sekä koko henkilöstöä tulevaan muutokseen - Keskeistä on käytännön toimintatapojen uudistaminen, jota uudistuva johtamisjärjestelmä ja organisaatiorakenne tukee - Uudistetaan ja rakennetaan tehokkuutta oppimisympäristöihin, tiloihin ja laitteisiin - Sallittava rohkea, luova ja innovatiivinen ajattelu ja toiminta - Varmistettava maakunnassa laaja yhteistyö osaamisen kehittämiseksi - PKKY halutuin kumppani Pohjois-Karjalassa osaamisen kehittämisessä (2. aste) - Viestittävä entistä vahvemmin toisen asteen ammatillisen koulutuksen merkityksestä

SASKY koulutuskuntayhtymä. Ammatillisen koulutuksen reformi

SASKY koulutuskuntayhtymä. Ammatillisen koulutuksen reformi SASKY koulutuskuntayhtymä Ammatillisen koulutuksen reformi A.Kakkuri 8.5.2017 Yksi lainsäädäntö - Nykyiset lait ammatillisesta peruskoulutuksesta ja ammatillisesta aikuiskoulutuksesta yhdistetään uudeksi

Lisätiedot

AJANKOHTAISKATSAUS AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN

AJANKOHTAISKATSAUS AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN AJANKOHTAISKATSAUS AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN Sujuvat siirtymät teemaseminaari Paasitorni 27.9.2016 Johtaja Esa Karvinen Ammattikoulutus toimintayksikkö, OPH AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI - etenee suunnitelmien

Lisätiedot

Sujuvat siirtymät ohjauksen teemaseminaari Kati Lounema yksikön päällikkö, opetusneuvos

Sujuvat siirtymät ohjauksen teemaseminaari Kati Lounema yksikön päällikkö, opetusneuvos Sujuvat siirtymät ohjauksen teemaseminaari 2.5.2016 Kati Lounema yksikön päällikkö, opetusneuvos Mitä tapahtuu tai on tapahtumassa? Muutokset tutkintojen perusteissa Ammatillisen koulutuksen reformi Tutkintotoimikuntakauden

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista

Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista Media-alan koulutuksen kehittämispäivä 22.11.2016 Anne Liimatainen anne.liimatainen@oph.fi Esitys pohjautuu OKM:n materiaaleihin, www.minedu.fi Ammatillinen

Lisätiedot

AIKUISKOULUTUKSEN TULEVAISUUDESTA

AIKUISKOULUTUKSEN TULEVAISUUDESTA AIKUISKOULUTUKSEN TULEVAISUUDESTA AIKUISOPETTAJIEN LIITTO AKOL RY Långvik, Kirkkonummi 16.4.2016 Johtaja Esa Karvinen Ammattikoulutus, OPH Ammatillisen koulutuksen reformin muutosehdotuksia Yksi ammatillisen

Lisätiedot

Satu Neuvonen Tampereen Aikuiskoulutuskeskus

Satu Neuvonen Tampereen Aikuiskoulutuskeskus AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI Satu Neuvonen 6.6.2017 Tampereen Aikuiskoulutuskeskus www.takk.fi 1 SISÄLTÖ 1. Yleistä 2. Tutkintojärjestelmä 3. Yksilöllinen opintopolku 4. Tutkintojen perusteet 5. Hakeutuminen

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi ja työvoimakoulutus. Ylijohtaja Mika Tammilehto

Ammatillisen koulutuksen reformi ja työvoimakoulutus. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen reformi ja työvoimakoulutus Ylijohtaja Mika Tammilehto 27.3.2017 Keskeiset uudistukset Yksi laki ammatillisesta koulutuksesta: osaamisperusteisuus, asiakaslähtöisyys ja elinikäinen

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi. Anna-Leena Kivipuro

Ammatillisen koulutuksen reformi. Anna-Leena Kivipuro Ammatillisen koulutuksen reformi Anna-Leena Kivipuro 9.2.2017 13.2.2017 2 Miksi reformi tarvitaan? Toimintaympäristö muuttuu nopeasti ja laajamittaisesti. Osaamistarpeet muuttuvat, kasvavat ja moninaistuvat.

Lisätiedot

AMMATTITTAITOINEN POHJOIS-KARJALA

AMMATTITTAITOINEN POHJOIS-KARJALA AMMATTITTAITOINEN POHJOIS-KARJALA Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä maakunnan ammattitaidon ja osaamisen kehittäjänä 28.3.2017 Esa Karvinen Kuntayhtymän johtaja PKKY 13 pohjoiskarjalaista omistajakuntaa

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi. Ylijohtaja Mika Tammilehto 6.4.2016

Ammatillisen koulutuksen reformi. Ylijohtaja Mika Tammilehto 6.4.2016 Ammatillisen koulutuksen reformi Ylijohtaja Mika Tammilehto 6.4.2016 Miksi ammatillisen koulutuksen reformi tarvitaan? Toimintaympäristön nopea ja laajamittainen muutos teknologinen kehitys: digitalisaatio,

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus muutospyörteessä

Ammatillinen koulutus muutospyörteessä Ammatillinen koulutus muutospyörteessä Työvalmennuksen tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivä 18.11.2016 Soila Nordström OPH/ Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Ammatillisen koulutuksen reformi Tutkintorakenteen

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ja tutkinnoista

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ja tutkinnoista Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ja tutkinnoista Puutarha-alan tutkintotoimikunnan infopäivä 23.3.2017 Anne Liimatainen Esityksen aiheet Ammatillisen koulutuksen reformi Tutkintorakenteen muutokset

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta: Ammatillisen koulutuksen reformi

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta: Ammatillisen koulutuksen reformi Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta: Ammatillisen koulutuksen reformi Lähteet Opetus- ja kulttuuriministeriön www-sivut http://www.okm.fi/osaaminenjakoulutus/ammattikoulutusref ormi/index.html Opetushallituksen

Lisätiedot

Tutkintojen uudistaminen osana ammatillisen koulutuksen reformia

Tutkintojen uudistaminen osana ammatillisen koulutuksen reformia Tutkintojen uudistaminen osana ammatillisen koulutuksen reformia Jalkojenhoidon ja kipsausalan yhteistyöpäivä 14.12.2016 Soila Nordström OPH/ Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi keskeiset uudistukset

Ammatillisen koulutuksen reformi keskeiset uudistukset Ammatillisen koulutuksen reformi keskeiset uudistukset 16.11.2016 Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto 2 Ammatillisia tutkintoja ja ammatillista koulutusta säädellään yhdellä lailla

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformin pääperiaatteet. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto

Ammatillisen koulutuksen reformin pääperiaatteet. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Ammatillisen koulutuksen reformin pääperiaatteet Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto 26.1.2017 Mitä tavoitellaan? Ketterämpää, oikea-aikaisempaa ja joustavampaa vastaamista työ-

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen laatupalkintokilpailun informaatiotilaisuus Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen osasto

Ammatillisen koulutuksen laatupalkintokilpailun informaatiotilaisuus Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen osasto Ammatillisen koulutuksen laatupalkintokilpailun informaatiotilaisuus 8.4.2016 Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen osasto Laatupalkintokilpailu Laatupalkinnolla tuetaan ja kannustetaan

Lisätiedot

Kuinka reformi muuttaa sote-opettajan työtä? SOTE-PEDA WEBINAARI Anita Eskola-Kronqvist HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu

Kuinka reformi muuttaa sote-opettajan työtä? SOTE-PEDA WEBINAARI Anita Eskola-Kronqvist HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu Kuinka reformi muuttaa sote-opettajan työtä? SOTE-PEDA WEBINAARI 3.2.2017 Anita Eskola-Kronqvist HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu Onko ammatillisen koulutuksen reformi sinulle tuttu? Vastaa käyttämällä

Lisätiedot

AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET

AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET Ammatillisen tutkinnon suorittamista ja ammatillista koulutusta koskevat yleiset siirtymäsäännökset Vuoden 2018 alusta

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys. Petri Sotarauta

Ammatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys. Petri Sotarauta Ammatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys Petri Sotarauta 28.11.2017 2 #AMISREFORMI REFORMI PÄHKINÄNKUORESSA Uusi laki ammatillisesta koulutuksesta voimaan 1.1.2018 Yksi näyttöön perustuva ja

Lisätiedot

MIKÄ MUUTTUU? Opiskeluhuolto ammatillisen koulutuksen reformissa koulutuksenjärjestäjän näkökulmasta. Itä-Suomen opiskeluhuollon päivät 7.6.

MIKÄ MUUTTUU? Opiskeluhuolto ammatillisen koulutuksen reformissa koulutuksenjärjestäjän näkökulmasta. Itä-Suomen opiskeluhuollon päivät 7.6. MIKÄ MUUTTUU? Opiskeluhuolto ammatillisen koulutuksen reformissa koulutuksenjärjestäjän näkökulmasta Itä-Suomen opiskeluhuollon päivät 7.6.2017 Jatta Herranen kehitysjohtaja Anne-Mari Souto opiskeluhuollon

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta. Ylijohtaja Mika Tammilehto

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta Ylijohtaja Mika Tammilehto 16.2.2016 Toisen asteen ammatillisen koulutuksen reformi Poistetaan koulutuksen päällekkäisyyksiä. Poistetaan nuorten ja aikuisten

Lisätiedot

Opintopolku ja muut oppijan palvelut infotilaisuus Messukeskus

Opintopolku ja muut oppijan palvelut infotilaisuus Messukeskus Opintopolku ja muut oppijan palvelut infotilaisuus 11.11.2016 Messukeskus Ammatillinen koulutus uudistuu ajankohtaista reformista Opetusneuvos Erja Kärnä, Opetushallitus Ammatillisen koulutuksen reformi

Lisätiedot

Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen

Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ammattiosaaminen 2025 visio, AMKEn tulevaisuusvaliokunta Visio voi toteutua, jos 1. ammatillinen koulutus

Lisätiedot

Arviointituloksista kehittämiseen Ammatillisen koulutuksen reformin tilannekatsaus. Opetusneuvos Tarja Riihimäki

Arviointituloksista kehittämiseen Ammatillisen koulutuksen reformin tilannekatsaus. Opetusneuvos Tarja Riihimäki Arviointituloksista kehittämiseen Ammatillisen koulutuksen reformin tilannekatsaus Opetusneuvos Tarja Riihimäki Sipilän hallituksen osaamisen ja koulutuksen tavoitteet Oppimisympäristöjä on modernisoitu,

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta Mitä muutoksia on tulossa 2017-2019 http://www.oph.fi/download/171627_toisen_asteen_ammatillisen_koulutuksen_reformi.pdf Ammatillisen koulutuksen reformi on esitelty eduskunnalle ja tulee päätettäväksi

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdetyön tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivä Ajankohtaista Tredu

Mielenterveys- ja päihdetyön tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivä Ajankohtaista Tredu Mielenterveys- ja päihdetyön tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivä 23.2.2017 Ajankohtaista Tredu Aira Rajamäki, opetusneuvos Opetushallitus Ammatillisen koulutuksen reformi - lähtökohtia Poistetaan nuorten

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi luonnos uudeksi lainsäädännöksi. Yli-insinööri Timo Repo

Ammatillisen koulutuksen reformi luonnos uudeksi lainsäädännöksi. Yli-insinööri Timo Repo Ammatillisen koulutuksen reformi luonnos uudeksi lainsäädännöksi Yli-insinööri Timo Repo Toisen asteen ammatillisen koulutuksen reformi Vahvistetaan ammatillisen koulutuksen yhteiskunnallista merkitystä.

Lisätiedot

Mitä ammatillisen koulutuksen reformi muuttaa? Muutoksen tuomat vai viemät mahdollisuudet työpajayhteistyössä? Elise Virnes 27.4.

Mitä ammatillisen koulutuksen reformi muuttaa? Muutoksen tuomat vai viemät mahdollisuudet työpajayhteistyössä? Elise Virnes 27.4. Mitä ammatillisen koulutuksen reformi muuttaa? Muutoksen tuomat vai viemät mahdollisuudet työpajayhteistyössä? Elise Virnes 27.4.2016 Osaaminen ja koulutus hallitusohjelmassa Kymmenen vuoden tavoitteet

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI - TILANNEKATSAUS. Ammatillinen koulutus ajassa -seminaari Helsinki Opetusneuvos Seija Rasku

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI - TILANNEKATSAUS. Ammatillinen koulutus ajassa -seminaari Helsinki Opetusneuvos Seija Rasku AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI - TILANNEKATSAUS Ammatillinen koulutus ajassa -seminaari Helsinki 5.4.2017 Opetusneuvos Seija Rasku Miksi ammatillinen koulutus uudistetaan? Työ- ja elinkeinoelämän osaamistarpeet

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen uudistuminen, keskeisiä ehdotuksia. Yli-insinööri Timo Repo

Ammatillisen koulutuksen uudistuminen, keskeisiä ehdotuksia. Yli-insinööri Timo Repo Ammatillisen koulutuksen uudistuminen, keskeisiä ehdotuksia Yli-insinööri Timo Repo Hallituksen toimintasuunnitelman linjaukset Uudistetaan ammatillisen koulutuksen kokonaisuutta koskeva toimintalainsäädäntö:

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi

Ammatillisen koulutuksen reformi Ammatillisen koulutuksen reformi Laki ammatillisesta koulutuksesta hyväksyttiin eduskunnassa 30.6.2017 Keskeiset muutokset Uusi laki ammatillisesta koulutuksesta voimaan 1.1.2018 Yksi näyttöön perustuva

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi

Ammatillisen koulutuksen reformi Ammatillisen koulutuksen reformi Ammatillisen aikuiskoulutuksen ja näyttötutkintotoiminnan kehittämisseminaari 21.3.2016 yksikön päällikkö, opetusneuvos Kati Lounema, Opetushallitus Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI JA TYÖELÄMÄ- YHTEISTYÖ

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI JA TYÖELÄMÄ- YHTEISTYÖ AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI JA TYÖELÄMÄ- YHTEISTYÖ LVI-koulutus 2018 -seminaari MS Viking Mariella to 28.9.2017 opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi Työelämäyhteistyön monet muodot Ammatillisten

Lisätiedot

Hyvinvoinnin polut ammatillisen koulutuksen reformissa. Elise Virnes

Hyvinvoinnin polut ammatillisen koulutuksen reformissa. Elise Virnes Hyvinvoinnin polut ammatillisen koulutuksen reformissa Elise Virnes 24.5.2016 Osaaminen ja koulutus hallitusohjelmassa Kymmenen vuoden tavoitteet (10 20 vuotta) Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia koko

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutuksen tilanne ja tulevaisuus. Oppisopimusiltapäivä työelämälle, Satakunta 13.10.2014 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund

Oppisopimuskoulutuksen tilanne ja tulevaisuus. Oppisopimusiltapäivä työelämälle, Satakunta 13.10.2014 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Oppisopimuskoulutuksen tilanne ja tulevaisuus Oppisopimusiltapäivä työelämälle, Satakunta 13.10.2014 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistus Toimenpideohjelma vuosille

Lisätiedot

Hotelli-, ravintola- ja cateringalan koulutusta ennen, nyt ja. Merja Lahdenkauppi

Hotelli-, ravintola- ja cateringalan koulutusta ennen, nyt ja. Merja Lahdenkauppi Hotelli-, ravintola- ja cateringalan koulutusta ennen, nyt ja tulevaisuudessaennakoiden kohti reformia Merja Lahdenkauppi 1.2.2017 Hotelli-, ravintola- ja catering-alan koulutus 1980 1990 Keskiaste 1995

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi

Ammatillisen koulutuksen reformi Ammatillisen koulutuksen reformi Laki ammatillisesta koulutuksesta hyväksyttiin eduskunnassa 30.6.2017 Keskeiset muutokset Uusi laki ammatillisesta koulutuksesta voimaan 1.1.2018 Yksi näyttöön perustuva

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista

Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista 17.11.2016 Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Mitä tavoitellaan? Nopeampaa, oikea-aikaisempaa ja joustavampaa vastaamista työ-

Lisätiedot

Ajankohtaista näyttötutkintorintamalla. Aira Rajamäki Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Orton

Ajankohtaista näyttötutkintorintamalla. Aira Rajamäki Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Orton Ajankohtaista näyttötutkintorintamalla Aira Rajamäki Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus 9.6.2016 Orton Aiheet Uusi Opetushallitus 1.1.2017 Tutkintorakenne Tutkintojen perusteet Tutkintotoimikunnat 1.8.2016

Lisätiedot

Osaamisperusteisuus vahvistuu lainsäädännössä tutkintojen ja muiden osaamiskokonaisuuksien viitekehys ja ammatillisen koulutuksen reformi tulossa

Osaamisperusteisuus vahvistuu lainsäädännössä tutkintojen ja muiden osaamiskokonaisuuksien viitekehys ja ammatillisen koulutuksen reformi tulossa Osaamisperusteisuus vahvistuu lainsäädännössä tutkintojen ja muiden osaamiskokonaisuuksien viitekehys ja ammatillisen koulutuksen reformi tulossa ECVET Round Table 2016 Paasitorni ti 13.12.2016 opetusneuvos

Lisätiedot

Liikenneopettajan erikoisammattitutkinto. Yli-insinööri Timo Repo

Liikenneopettajan erikoisammattitutkinto. Yli-insinööri Timo Repo Liikenneopettajan erikoisammattitutkinto Yli-insinööri Timo Repo Näyttötutkinnon suorittaminen Näyttötutkinto suoritetaan osoittamalla hyväksytysti tutkinnon perusteissa vaadittu osaaminen tutkintotilaisuuksissa

Lisätiedot

Oppimisvalmiuksien ja kielitaidon merkitys ammatillisen koulutuksen reformin toteutuksessa

Oppimisvalmiuksien ja kielitaidon merkitys ammatillisen koulutuksen reformin toteutuksessa Oppimisvalmiuksien ja kielitaidon merkitys ammatillisen koulutuksen reformin toteutuksessa 23.11.2016 Neuvotteleva virkamies Ulla-Jill Karlsson Ammatillisen koulutuksen osasto Mitä reformissa tavoitellaan?

Lisätiedot

Kuntien tehtäviä uudistuksen jälkeen

Kuntien tehtäviä uudistuksen jälkeen Kuntien tehtäviä uudistuksen jälkeen 11.10.2016 OKM reformin seurantaryhmässä: - Järjestämislupa voidaan myöntää hakemuksesta kunnalle, kuntayhtymälle, rekisteröidylle yhteisölle tai säätiölle. - Kuntien

Lisätiedot

TOISEN ASTEEN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI

TOISEN ASTEEN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI TOISEN ASTEEN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI KESKEISET EHDOTUKSET Oppisopimuskoulutuksen tulevaisuuden näkymiä, Rauma 15.6.2016 Johtaja Esa Karvinen Ammattikoulutus toimintayksikkö, OPH Ammatillisen

Lisätiedot

Opinnollistaminen nuorten työpajatoiminnassa ja ammatillisen koulutuksen reformi. Elise Virnes

Opinnollistaminen nuorten työpajatoiminnassa ja ammatillisen koulutuksen reformi. Elise Virnes Opinnollistaminen nuorten työpajatoiminnassa ja ammatillisen koulutuksen reformi Elise Virnes 17.5.2016 Osaaminen ja koulutus hallitusohjelmassa Kymmenen vuoden tavoitteet (10 20 vuotta) Suomi on maa,

Lisätiedot

Sipilän hallituksen visio: Suomi 2025

Sipilän hallituksen visio: Suomi 2025 Tilaisuuden avaus ECVT Round Table 2015 Helsinki 10.12.2015 opetusneuvos Seija Rasku opetus- ja kulttuuriministeriö, ammatillisen koulutuksen osasto AMOS seija.rasku@minedu.fi Sipilän hallituksen visio:

Lisätiedot

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/29/531/2017

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/29/531/2017 Päätös OKM/29/531/2017 6.10.2017 Tanhuvaaran Säätiö sr MOINSALMENTIE 1042 57230 SAVONLINNA Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/29/531/2017 Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen rahoitustason muutoksia

Ammatillisen koulutuksen rahoitustason muutoksia Ammatillisen koulutuksen rahoitustason muutoksia OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 2015 (1.000 ) 6 769 263 (ml. kuntien rahoitusosuus 8 395 191 ) 913 629 75 012 189 393 447 123 116 821 1.231.361

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen laatupalkintokilpailun informaatiotilaisuus Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen osasto

Ammatillisen koulutuksen laatupalkintokilpailun informaatiotilaisuus Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen osasto Ammatillisen koulutuksen laatupalkintokilpailun informaatiotilaisuus 1.3.2017 Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen osasto Laatupalkintokilpailu Laatupalkinnolla tuetaan ja kannustetaan

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI Yrityspalvelupäällikkö Armi Hyvönen, TAKK Infotilaisuus välityömarkkinatoimijoille Pirkanmaan TE-toimisto

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI Yrityspalvelupäällikkö Armi Hyvönen, TAKK Infotilaisuus välityömarkkinatoimijoille Pirkanmaan TE-toimisto AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI 26.1.2018 Yrityspalvelupäällikkö Armi Hyvönen, TAKK Infotilaisuus välityömarkkinatoimijoille Pirkanmaan TE-toimisto 26.1.2018 Tampereen Aikuiskoulutuskeskus www.takk.fi

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi ja ohjaus

Ammatillisen koulutuksen reformi ja ohjaus Ammatillisen koulutuksen reformi ja ohjaus Etelä-Karjalan ELO-ohjausryhmän kokous 24.10.2016 Neuvotteleva virkamies Ulla-Jill Karlsson Osaaminen ja koulutus: Ammatillisen koulutuksen reformi 2015-2018

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi

Ammatillisen koulutuksen reformi Ammatillisen koulutuksen reformi Luonnonvara- ja ympäristöalan ammatillisen koulutuksen kehittämispäivät Radisson Blue Seaside Hotel, Helsinki 16.11.2016 opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi

Lisätiedot

Yleistä ajankohtaista ja oppisopimuskoulutus

Yleistä ajankohtaista ja oppisopimuskoulutus Yleistä ajankohtaista ja oppisopimuskoulutus Vankilaopetuspäivät 7.-8.10.2015 Tampere Riikka Vacker opetusneuvos Ammatillisen perus- ja aikuiskoulutus yksikkö 1.8.2015 alkaen, työn alla juuri nyt näyttötutkintoihin

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi. Ylijohtaja Mika Tammilehto 27.1.2016

Ammatillisen koulutuksen reformi. Ylijohtaja Mika Tammilehto 27.1.2016 Ammatillisen koulutuksen reformi Ylijohtaja Mika Tammilehto 27.1.2016 Koulutuksen ja osaamisen kärkihankkeet 1. Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin 2. Toisen asteen ammatillisen

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi - tilannekatsaus

Ammatillisen koulutuksen reformi - tilannekatsaus Ammatillisen koulutuksen reformi - tilannekatsaus Liikunta-alan tutkintojen kehittämispäivät 30.1.2017 Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen osasto Ammatillisen koulutuksen reformin lähtökohtia

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi - keskeisiä ehdotuksia. Ylijohtaja Mika Tammilehto 10.6.2016

Ammatillisen koulutuksen reformi - keskeisiä ehdotuksia. Ylijohtaja Mika Tammilehto 10.6.2016 Ammatillisen koulutuksen reformi - keskeisiä ehdotuksia Ylijohtaja Mika Tammilehto 10.6.2016 Toimintasuunnitelman linjaukset Uudistetaan ammatillisen koulutuksen kokonaisuutta koskeva toimintalainsäädäntö:

Lisätiedot

Opiskelijan hyvinvointi ja ammatillisen koulutuksen reformi. Elise Virnes

Opiskelijan hyvinvointi ja ammatillisen koulutuksen reformi. Elise Virnes Opiskelijan hyvinvointi ja ammatillisen koulutuksen reformi Elise Virnes 8.6.2016 Osaaminen ja koulutus hallitusohjelmassa Kymmenen vuoden tavoitteet (10 20 vuotta) Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi ja ohjaus ELO

Ammatillisen koulutuksen reformi ja ohjaus ELO Ammatillisen koulutuksen reformi ja ohjaus ELO 18.10.2016 Osaaminen ja koulutus: Ammatillisen koulutuksen reformi 2015-2018 Ammatillinen koulutus uudistetaan osaamisperusteiseksi ja asiakaslähtöiseksi

Lisätiedot

Ohjauksen kehittämispäivät , Helsinki Ulla-Jill Karlsson

Ohjauksen kehittämispäivät , Helsinki Ulla-Jill Karlsson Ammatillisen koulutuksen reformi ja vaikutus ohjaukseen Ohjauksen kehittämispäivät 20-21.4.2017, Helsinki Ulla-Jill Karlsson 20.4.2017 Osaaminen ja koulutus: Ammatillisen koulutuksen reformi 2015-2018

Lisätiedot

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/162/531/2017, Rautaruukki Oyj:n vastine

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/162/531/2017, Rautaruukki Oyj:n vastine Päätös OKM/162/531/2017 6.10.2017 Rautaruukki Oyj Panuntie 11 00620 HELSINKI Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/162/531/2017, Rautaruukki Oyj:n vastine Asia Ammatillisten tutkintojen

Lisätiedot

Koulutuksen ja elinkeinopolitiikan rooli kunnissa sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen

Koulutuksen ja elinkeinopolitiikan rooli kunnissa sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen Koulutuksen ja elinkeinopolitiikan rooli kunnissa sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen Maarit Kallio-Savela, erityisasiantuntija 8.3.2016 Seinäjoki Kuntien tehtäviä uudistuksen jälkeen 2 Kulttuuri

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto

Ammatillisen koulutuksen reformi. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Ammatillisen koulutuksen reformi Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Koulutuksen ja osaamisen kärkihankkeet 1. Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin

Lisätiedot

Ajankohtaista ministeriöstä - Nuorten oppisopimuskoulutuksen kehittäminen. Opso ry syysseminaari 19.11.2013 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund

Ajankohtaista ministeriöstä - Nuorten oppisopimuskoulutuksen kehittäminen. Opso ry syysseminaari 19.11.2013 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Ajankohtaista ministeriöstä - Nuorten oppisopimuskoulutuksen kehittäminen Opso ry syysseminaari 19.11.2013 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Vuoden 2014 oppisopimuskoulutuksen lisäkoulutuksen paikat Päätös

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta Elintarvikealan koulutuksen kehittämispäivä 23.3.2017, Helsinki Congress Paasitorni Markku Kokkonen Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Aiheet Uusi Opetushallitus

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen ja toisen asteen perusja lisäkoulutuksen rahoitus ja rakenne uudistuvat

Lukiokoulutuksen ja toisen asteen perusja lisäkoulutuksen rahoitus ja rakenne uudistuvat Lukiokoulutuksen ja toisen asteen perusja lisäkoulutuksen rahoitus ja rakenne uudistuvat OKM:n tavoitteet ja toteutusmallit Kuopio 14.10.2014 Anita Lehikoinen Kansliapäällikkö Keskeiset rahoitus- ja rakenneuudistusta

Lisätiedot

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/97/531/2017, ja Portaanpää ry:n vastine

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/97/531/2017, ja Portaanpää ry:n vastine Päätös OKM/97/531/2017 6.10.2017 Portaanpää ry PORTAANPÄÄNTIE 63 73100 LAPINLAHTI Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/97/531/2017, ja Portaanpää ry:n vastine 9.8.2017 Asia Ammatillisten

Lisätiedot

Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö

Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö Ammattilaisen kädenjälki 8.11.2017 Helsinki Kiertotalous ja kestävän kehityksen osaaminen koulutusreformissa Kiertotalous ja kestävän kehityksen osaaminen

Lisätiedot

TEHOA NÄYTTÖTUTKINTOPROSESSIIN SEMINAARI 19.11.2014. Muutoksen tuulet näyttötutkintojärjestelmässä Arto Pekkala

TEHOA NÄYTTÖTUTKINTOPROSESSIIN SEMINAARI 19.11.2014. Muutoksen tuulet näyttötutkintojärjestelmässä Arto Pekkala TEHOA NÄYTTÖTUTKINTOPROSESSIIN SEMINAARI 19.11.2014 Muutoksen tuulet näyttötutkintojärjestelmässä Arto Pekkala Kevään 2014 kehyspäätöksessä tehdyt ja muut leikkaukset Ammatillisen perus ja lisäkoulutuksen

Lisätiedot

Osaamisperusteisuutta vahvistamassa

Osaamisperusteisuutta vahvistamassa Osaamisperusteisuutta vahvistamassa 18.12.2015 opetusneuvos Hanna Autere ja yli-insinööri Kati Lounema, Opetushallitus Tutkintojärjestelmän kehittämisen tahtotila (TUTKE 2) osaamisperusteisuus työelämälähtöisyys

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi mikä muuttuu? Aikuisten opiskelumahdollisuudet seminaari

Ammatillisen koulutuksen reformi mikä muuttuu? Aikuisten opiskelumahdollisuudet seminaari Ammatillisen koulutuksen reformi mikä muuttuu? Aikuisten opiskelumahdollisuudet seminaari 10.11.2017 Jatta Herranen Kehitysjohtaja jatta.herranen@pkky.fi 2 Ajankohtaista Organisaatio ja johtamisjärjestelmä

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA

AJANKOHTAISTA AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA AJANKOHTAISTA AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA Jukka Lehtinen Opetusneuvos OKM/Ammatillisen koulutuksen vastuualue AMKEn laivaseminaari 24. 26.3.2015 Agendalla Uudistuvat valmentavat koulutukset Koulutukseen

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi

Ammatillisen koulutuksen reformi Ammatillisen koulutuksen reformi Itä-Suomen ohjaushenkilöstön koulutuspäivät 3.-4.11.2016 Koli Kati Lounema yksikön päällikkö, opetusneuvos Opetushallitus Ammatillisen koulutuksen reformi, esityksen sisältö

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015 opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Säädökset Hallitus antoi eduskunnalle 23.10.2014 esityksen ammatillisesta

Lisätiedot

Rakenneuudistus toinen aste Helsinki

Rakenneuudistus toinen aste Helsinki Rakenneuudistus toinen aste Helsinki 25.9.2014 Eeva-Riitta Pirhonen Ylijohtaja 16-18 ikäluokkien kehitys (Tilastokeskus) LUKION OPISKELIJAMÄÄRÄT PERUSTIETOKYSELYN 20.1.2014 MUKAAN (OPH) Omistaja Järjestäjien

Lisätiedot

MIKÄ MUUTTUU AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA S A R I K I V I O J A

MIKÄ MUUTTUU AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA S A R I K I V I O J A MIKÄ MUUTTUU AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA S A R I K I V I O J A 2 MIKÄ MUUTTUU AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA Poistetaan koulutuksen päällekkäisyyksiä Puretaan nuorten ja aikuisten koulutuksen raja-aidat

Lisätiedot

Logistiikan ja vähittäiskaupan ennakointikamari Rehtori, toimitusjohtaja Tiina Immonen

Logistiikan ja vähittäiskaupan ennakointikamari Rehtori, toimitusjohtaja Tiina Immonen Logistiikan ja vähittäiskaupan ennakointikamari 26.10.2017 Rehtori, toimitusjohtaja Tiina Immonen Faktaa MERCURIAsta Perustettu vuonna 1908 Ylläpitäjänä Kauppiaitten Kauppaoppilaitos Oy omistajina Vantaan

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformin vaikutukset vankilakoulutukseen. Ylijohtaja Mika Tammilehto

Ammatillisen koulutuksen reformin vaikutukset vankilakoulutukseen. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen reformin vaikutukset vankilakoulutukseen Ylijohtaja Mika Tammilehto 12.12.2017 TARVELÄHTÖISTÄ KOULUTUSTA Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 alkaen Henkilökohtaistaminen VANKILAOPETUS

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI Ammatillinen erityisopettaja mukana muutoksessa Ammatilliset erityisopettajapäivät 3-4.11.2017 opetusneuvos Anne Mårtensson OSAAMISPERUSTEISUUS ASIAKASLÄHTÖISYYS HENKILÖKOHTAISET

Lisätiedot

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen kehittämis- ja sopeuttamistarpeet. Ammatillisen koulutuksen seminaari Kuopio Mika Tammilehto

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen kehittämis- ja sopeuttamistarpeet. Ammatillisen koulutuksen seminaari Kuopio Mika Tammilehto Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen kehittämis- ja sopeuttamistarpeet Ammatillisen koulutuksen seminaari Kuopio 12.11.2013 Mika Tammilehto Muutoksen ajureita Talouden epävarmuus ja rakenteiden muuttuminen

Lisätiedot

Nuorisotakuu Pasi Rentola

Nuorisotakuu Pasi Rentola Nuorisotakuu 3.9.2013 Pasi Rentola Hallitusohjelma: Jokaiselle alle 25 -vuotiaalle nuorelle ja alle 30 vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMIN TOIMEENPANON SUUNTAVIIVAT

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMIN TOIMEENPANON SUUNTAVIIVAT Ammatillisen koulutuksen reformin projektiryhmä 9.2.2016 Käsitelty seurantaryhmässä 16.2.2016 LUONNOS 10.3.2016 JA 11.3.2016 TYÖPAJOJA VARTEN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMIN TOIMEENPANON SUUNTAVIIVAT

Lisätiedot

Kirje Aikuisten osaamisperustan vahvistaminen ja nuorten aikuisten osaamisohjelma 2016

Kirje Aikuisten osaamisperustan vahvistaminen ja nuorten aikuisten osaamisohjelma 2016 Kirje OKM/62/592/2015 16.09.2015 Jakelussa mainituille Viite Asia Aikuisten osaamisperustan vahvistaminen ja nuorten aikuisten osaamisohjelma 2016 1. Aikuisten osaamisperustan vahvistaminen, valtionavustusten

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformitiedotus jatkaville opiskelijoille siirtymävaiheessa. Jyväskylän koulutuskuntayhtymä syksy 2017

Ammatillisen koulutuksen reformitiedotus jatkaville opiskelijoille siirtymävaiheessa. Jyväskylän koulutuskuntayhtymä syksy 2017 Ammatillisen koulutuksen reformitiedotus jatkaville opiskelijoille siirtymävaiheessa Jyväskylän koulutuskuntayhtymä syksy 2017 Mikä on ammatillisen koulutuksen reformi? Nuoria koskeva ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

14.10.2013 Päivi Yli-Karro WinNova,

14.10.2013 Päivi Yli-Karro WinNova, Oppisopimustoiminnan i i i ajankohtaiskatsaus k t 14.10.2013 Päivi Yli-Karro WinNova, Henkilöstö 3 ½ koulutustarkastajaa 4 ½ koulutussihteeriä Toimipisteet Otavankatu 5A, Pori ja Satamakatu 17, Rauma Eniten

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ammatillisen koulutuksen reformi. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ammatillisen koulutuksen reformi. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ammatillisen koulutuksen reformi Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Koulutuksen ja osaamisen kärkihankkeet 1. Uudet oppimisympäristöt

Lisätiedot

Työpaikkaohjaajakoulutus

Työpaikkaohjaajakoulutus Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ilmoittautuminen: www.osao.fi/koulutuskalenteri Lisätietoja: Anu Hultqvist Koulutuspäällikkö, OSAO anu.hultqvist@osao.fi Koulutuksen toteutus Kontaktiopetuksena: Oppilaitoksella

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN UUSI RAHOITUSJÄRJESTELMÄ OPETUSHALLITUKSEN NÄKÖKULMASTA

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN UUSI RAHOITUSJÄRJESTELMÄ OPETUSHALLITUKSEN NÄKÖKULMASTA AMMATILLISEN KOULUTUKSEN UUSI RAHOITUSJÄRJESTELMÄ OPETUSHALLITUKSEN NÄKÖKULMASTA Amkesu Antti Markkanen Opetushallitus Rahoitus-yksikkö - Rahoitustaso ja sen muutokset - Uudet rahoitusperusteet - Kehittämishaasteita/keskustelun

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN OPISKELIJAHALLINNON KOULUTUSPÄIVÄT

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN OPISKELIJAHALLINNON KOULUTUSPÄIVÄT AMMATILLISEN KOULUTUKSEN OPISKELIJAHALLINNON KOULUTUSPÄIVÄT Ammatillinen lisäkoulutus 3.9.2013 Kuopio 5.9.2013 Tampere 10.9.2013 Helsinki 12.9.2013 Oulu Antti Markkanen Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen ja toisen asteen ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen sekä vapaan sivistystyön rakenne ja rahoitus uudistuvat

Lukiokoulutuksen ja toisen asteen ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen sekä vapaan sivistystyön rakenne ja rahoitus uudistuvat Lukiokoulutuksen ja toisen asteen ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen sekä vapaan sivistystyön rakenne ja rahoitus uudistuvat Anita Lehikoinen Kansliapäällikkö Keskeiset rahoitus- ja rakenneuudistusta

Lisätiedot

Näyttötutkintojen rahoitus. Olli Vuorinen

Näyttötutkintojen rahoitus. Olli Vuorinen Näyttötutkintojen rahoitus Olli Vuorinen Ammatillinen peruskoulutus tutkintoon johtava (opetussuunnitelmaperusteinen ammatillinen peruskoulutus) tutkintoon valmistava (näyttötutkintona suoritettavaan ammatilliseen

Lisätiedot

Hallituksen esityksen päälinjat. Ylijohtaja Mika Tammilehto

Hallituksen esityksen päälinjat. Ylijohtaja Mika Tammilehto Hallituksen esityksen päälinjat Ylijohtaja Mika Tammilehto 28.4.2017 Miksi ammatillinen koulutus uudistetaan? Työ- ja elinkeinoelämän osaamistarpeet muuttuvat yhä nopeammin. Opiskelijoiden tarpeet yksilöllistyvät,

Lisätiedot

VALMA-muutokset. Lainsäädäntö, rahoitus, järjestämisluvat

VALMA-muutokset. Lainsäädäntö, rahoitus, järjestämisluvat VALMA-muutokset Lainsäädäntö, rahoitus, järjestämisluvat 5.11.2014 VALMA MUUTOSTEN TUULISSA Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavien koulutusten kehittämisseminaari Hallitusneuvos Piritta Sirvio Opetus-

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi tilannekatsaus valmistelun etenemisestä

Ammatillisen koulutuksen reformi tilannekatsaus valmistelun etenemisestä Ammatillisen koulutuksen reformi tilannekatsaus valmistelun etenemisestä 28.9.2016 Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Hallituksen toimintasuunnitelman linjaukset Uudistetaan ammatillisen

Lisätiedot

Kirje 30.09.2014. 1. Aikuisten osaamisperustan vahvistaminen, valtionavustusten ja valtionosuuksien haku

Kirje 30.09.2014. 1. Aikuisten osaamisperustan vahvistaminen, valtionavustusten ja valtionosuuksien haku Kirje OKM/49/592/2014 30.09.2014 Jakelussa mainituille Viite Asia Aikuisten osaamisperustan vahvistaminen, nuorten aikuisten osaamisohjelma 2015 ja nuorten aikuisten osaamisohjelman täydentävä haku 2014

Lisätiedot

Ammatillisen peruskoulutuksen valmentavat koulutukset Eväitä uraohjaukseen 2015 Helsinki

Ammatillisen peruskoulutuksen valmentavat koulutukset Eväitä uraohjaukseen 2015 Helsinki Ammatillisen peruskoulutuksen valmentavat koulutukset Eväitä uraohjaukseen 2015 Helsinki 23.10.2015 opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Säädökset Hallitus antoi eduskunnalle 23.10.2014

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi ja työpajatoiminta. Synergiaseminaari, Hämeenlinna Ulla-Jill Karlsson, OKM

Ammatillisen koulutuksen reformi ja työpajatoiminta. Synergiaseminaari, Hämeenlinna Ulla-Jill Karlsson, OKM Ammatillisen koulutuksen reformi ja työpajatoiminta Synergiaseminaari, 10.10.2017 Hämeenlinna Ulla-Jill Karlsson, OKM Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 alkaen Hakeutuminen ja opiskelijaksi ottaminen

Lisätiedot

Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi ammatillisesta koulutuksesta ja eräiksi siihen liittyviksi laiksi

Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi ammatillisesta koulutuksesta ja eräiksi siihen liittyviksi laiksi Lausunto 1 Opetus- ja kulttuuriministeriö Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi ammatillisesta koulutuksesta ja eräiksi siihen liittyviksi laiksi Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen uudistuminen, keskeisiä ehdotuksia. Yli-insinööri Timo Repo

Ammatillisen koulutuksen uudistuminen, keskeisiä ehdotuksia. Yli-insinööri Timo Repo Ammatillisen koulutuksen uudistuminen, keskeisiä ehdotuksia Yli-insinööri Timo Repo Palvelujen jatkuva kehittäminen, henkilöstön osaaminen ja toimintatavat Muutosvoimat Jokainen yritys ja muu yhteisö tarvitsee

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta Luonnonvara- ja ympäristöalan ammatillisen koulutuksen kehittämispäivät Helsinki 3.11.2015 opetusneuvos Seija Rasku opetus- ja kulttuuriministeriö, ammatillisen

Lisätiedot