THL:n sairastavuusindeksi
|
|
- Ari-Pekka Ahonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 2013 THL:n sairastavuusindeksi Päälöydökset Sairastavuus on vuodesta 2000 alkaen tasaisesti laskenut koko maassa. Sairastavuudessa on alueellisia eroja THL:n sairastavuusindeksi kertoo kuntien sairastavuuserojen muutoksesta THL:n sairastavuusindeksin avulla kunnat voivat vertailla omaa sairaustaakkaansa sekä koko maahan että muihin kuntiin. Indeksistä on julkaistu vuodesta 2000 alkava aikasarja, joka mahdollistaa myös kuntien sairastavuuserojen muutoksen tarkastelun. Aikasarja soveltuu lisäksi yksittäisten alueiden ja kuntien omaan terveystilanteen seurantaan. THL julkaisi vuonna 2012 sairastavuusindeksikokonaisuuden, joka jakautuu kahdeksaan osaan: sairastavuuden yleisindeksiin (kutsutaan myös THL:n sairastavuusindeksiksi) ja seitsemään sairausryhmäkohtaiseen indeksiin. Indeksiin on valittu vakavia kansansairauksia, ja ne aiheuttavat suurimman osan suomalaisten kuolemista ja työkyvyttömyyseläkkeistä. Sairausryhmät ovat syövät, sepelvaltimotauti ja aivoverisuonitaudit, tuki- ja liikuntaelinten sairaudet, mielenterveyden häiriöt, tapaturmat sekä dementia. Indeksi perustuu eri kansallisten rekistereiden sisältämään tietoon kuolleisuudesta, sairaalahoidosta, lääkkeiden erityiskorvausoikeuksista sekä työkyvyttömyyseläkkeistä. Sairastavuuden kehityksessä on alueellisia eroja Seppo Koskinen Sairastavuus on kehittynyt vuodesta 2000 alkaen pääosin myönteisesti; sairastavuuden yleisindeksin mukaan sairastavuus on tasaisesti laskenut koko maassa. Sairausryhmittäinen tarkastelu tuo kuitenkin selkeämmin esiin alueellisia eroja. Sepelvaltimotaudit ja aivoverisuonitaudit, sekä tuki- ja liikuntaelinsairaudet ovat valtaosassa alueita ja kuntia laskussa, vaikka alue-erot sairaamman Itä-Suomen ja terveemmän Länsi-Suomen välillä ovat edelleen näkyvissä. Sen sijaan syövissä ja tapaturmissa on nähtävissä osassa kunnista nousua, kun taas osassa kuntia syövät ja tapaturmat ovat vähentyneet. Myös mielenterveysindeksin kehityskulussa on suuria alueiden välisiä eroja. Tuija Martelin ISSN
2 Varovaisuutta tulosten tulkintaan Rekisteritiedon käytön haasteena on, että sairauksien diagnostiikassa ja kirjaamiskäytännöissä voi olla sairastavuudesta riippumatonta systemaattista eroa alueiden välillä ja ne voivat osin selittää erityisesti yksittäisten kuntien poikkeavia lukuja. Myös hyvin toimiva terveydenhuolto voi jossain määrin näkyä näennäisesti suurena sairastavuutena, kun tauteja seulotaan, löydetään ja hoidetaan tehokkaasti. Varovaisuutta tulisikin noudattaa erityisesti dementiaindeksin tulkinnassa. Sen mukaan muistisairastavuus näyttäisi lisääntyneen jyrkästi 2000-luvun alusta lähtien. Indeksi perustuu Alzheimerin taudin takia erityiskorvattuihin lääkkeisiin, jotka ovat tulleet markkinoille vuonna Dementiasairastavuuden voimakkaan lisääntymisen sijaan vuosituhannen alun kasvua selittääkin enemmän lääkkeiden vähitellen lisääntyvä käyttö, sekä alueelliset erot siinä, miten aktiivisesti muistisairauksia seulotaan, löydetään ja hoidetaan. Viimeisimpien vuosien dementiatulokset heijastelevat jo luotettavammin sairastavuuden alueellisia eroja. THL:n sairastavuusindeksi ja sairausryhmittäiset osaindeksit ovat julkisia tietoaineistoja ja ne löytyvät sekä kunnittain että muilla aluetasoilla THL:n Terveytemme.fi -ja Sotkanet-verkkopalveluista. Kuvio 1. Suomalaisten kuntien erot sairastavuudessa. THL:n sairastavuusindeksi , ikävakioitu. 2
3 Laatuseloste THL:n sairastavuusindeksi Tilastotietojen relevanssi Luotettavaa tietoa väestön terveydestä kunnittain ja sairausryhmittäin on Suomessa niukalti, vaikka laki velvoittaa kuntia seuraamaan asukkaidensa hyvinvointia ja raportoimaan siitä hyvinvointikertomuksessa vuosittain. Tätä varten Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) julkaisi vuonna 2012 THL:n sairastavuusindeksin, johon on koottu useiden kansallisten rekistereiden sisältämää kuntatasoista tietoa keskeisten kansansairauksien yleisyydestä 1. Indeksin avulla kunnat ja alueet voivat vertailla oman väestönsä sairaustaakkaa sekä koko maahan että muihin alueisiin. Tieto auttaa kuntia ehkäisemään ongelmien syntyä ja ryhtymään toimiin, joilla hyvinvointia ja terveyttä voidaan parhaiten edistää. Tieto auttaa myös hillitsemään terveydenhuollon kustannuksia. Valtakunnallisella tasolla indeksiä voi hyödyntää väestön sairastavuuden kehityksen ja alueellisten erojen seurannassa. Menetelmäkuvaus THL:n sairastavuusindeksin kokonaisuus jakautuu kahdeksaan osaan: sairastavuuden yleisindeksiin ja seitsemään sairausryhmittäiseen indeksiin. Sairausryhmät ovat syöpäsairaudet, sepelvaltimotauti, aivoverisuonitaudit, tuki- ja liikuntaelinten sairaudet, mielenterveyden häiriöt, tapaturmat sekä dementia. Sairausryhmittäiset indeksit kuvaavat sairauksien yleisyyttä tarkasteltavassa ikäryhmässä suhteessa koko maan samanikäisen väestön sairastavuuteen (koko maa = 100). Asiantuntijat ovat valinneet sairausryhmät sillä perusteella, että ne ovat vakavia kansansairauksia, jotka aiheuttavat suurimman osan suomalaisten kuolemista ja työkyvyttömyyseläkkeistä. Indeksissä mukana olevat sairausryhmät kattavat alle 80-vuotiaiden menettämistä elinvuosista hieman yli 60 % 2. Voimassa olevista työkyvyttömyyseläkkeistä noin 80 % on myönnetty indeksissä mukana olevien sairausryhmien perusteella 3. Indeksin sairausryhmät aiheuttavat kaikista terveydenhuollon suorista kustannuksista hieman yli puolet (Taulukko 2). Muita tärkeitä valintakriteereitä olivat laskennan lähtökohtana olevien aineistojen kuntakohtainen saatavuus, säännöllinen päivittyminen sekä soveltuvuus kuvaamaan ensisijaisesti sairastavuutta eikä palvelujärjestelmän alueellisesti vaihtelevia käytäntöjä. Esimerkiksi diabetes jätettiin indeksistä pois, koska ainoa siihen liittyvä kuntatasoinen tieto olisi ollut diabeteslääkkeiden erityiskorvaukseen oikeutettujen osuus väestöstä, joka voi kuvata diabeteksen sairastavuutta alueella mutta myös sitä, että diabeteksen hoito alueella toimii hyvin. Ikärajaukset perustuvat siihen, että tauti on hyvin harvinainen valittua ikäryhmää nuorempien keskuudessa eikä tietoa ole siksi järkevää kerätä. Sairastavuuden yleisindeksissä kunkin sairausryhmän yleisyyttä painotetaan sen perusteella, mikä on ao. sairausryhmän merkitys väestön kuolleisuuden, työkyvyttömyyden ja elämänlaadun sekä terveydenhuollon kustannusten kannalta. Painotusten tarkoituksena on tuoda esiin sairastavuuden erilaisia yhteiskunnallisia ja yksilöön kohdistuvia vaikutuksia. Alueen indeksi on näiden painotettujen sairausryhmittäisten yleisyyslukujen keskiarvo. Indeksin arvo on sitä suurempi, mitä yleisempää sairastavuus alueella on. Koko maassa sairastavuusindeksi on 100 uusimpana tilastovuonna. Yleisindeksiä laskettaessa kukin neljästä painotusperusteesta (kuolleisuus, työkyvyttömyys, elämänlaatu, terveydenhuollon kustannukset) saa yhtä suuren painon. Sairastavuuden yleisindeksiin suurimmalla painolla vaikuttavat mielenterveyden häiriöt, jotka ovat keskeisiä sekä työkyvyttömyyden että elämänlaadun vajeen aiheuttajia. Osaindeksit ja indeksin laskemisessa käytetyt painokertoimet on kuvattu taulukoissa 1 ja 2. 3
4 Tietojen oikeellisuus ja tarkkuus Satunnaisvaihtelun minimoimiseksi sairastavuusindeksi lasketaan kaikilla aluetasoilla kolmen peräkkäisen vuoden tietojen perusteella. Esimerkiksi vuoden 2009 sairastavuusindeksin laskennassa on käytetty vuosien tietoja. Indeksin arvoille on laskettu myös virhemarginaalit (luottamusvälit), joiden avulla on mahdollista arvioida satunnaisvaihtelun vaikutusta. Virhemarginaalien huomiointi on välttämätöntä erityisesti pienten kuntien ja sairausryhmittäisten tulosten tulkinnassa. Aikasarjoja tarkasteltaessa on huomioitava, että aiempien tarkasteluvuosien arvot muuttuvat uuden päivityksen myötä. Indeksistä tuotetaan sekä ikävakioitu, että ikävakioimaton versio, joiden tulkinnat poikkeavat toisistaan. Useat sairaudet ovat voimakkaasti ikäriippuvaisia, jolloin alueen ikärakenne määrittää suurelta osin sairastavuuden tasoa. Ikävakioitu indeksi kuvaa alueiden välisiä sairastavuuseroja ikärakenteesta riippumatta. Esimerkiksi Kuhmoisissa, jossa yli 75-vuotiaiden osuus on suuri (18 %), ikävakioimaton sairastavuusindeksi on korkea (128), mutta ikävakioitu luku vain 106. Toisaalta Oulussa, jossa yli 75-vuotiaiden osuus on pieni (5 %), ikävakioimaton luku on 102 mutta ikävakioitu 113. Ilman ikävakiointia näyttäisi siis siltä, että Kuhmoisissa kaikenikäisten sairastavuus on korkeampaa kuin Oulussa, vaikka tilanne on todellisuudessa päinvastainen. Vakioimaton indeksi puolestaan kuvaa paremmin alueelle kohdentuvaa sairastavuustaakkaa ja siitä johtuvia kustannuksia. Ikävakioinnissa käytetään epäsuoraa menetelmää 4. Sairastavuusindeksi on kehitetty väestön sairastavuuden alue-erojen kuvaamiseen. Sairastavuuden erojen taustalla on monia syitä. Elintavoista etenkin tupakointi sekä alkoholin runsas käyttö lisäävät sairastumisia. Myös väestön ikärakenne, työllisyystilanne sekä koulutus- ja tulotaso vaikuttavat sairastavuuteen. Monet terveysriskit ja sairaudet kasaantuvat vähemmän koulutetuille, pienituloisille ja pitkäaikaistyöttömille. Näiden seikkojen vuoksi indeksistä ei pidä tehdä vahvoja johtopäätöksiä terveydenhuollon toimivuudesta eri alueilla, vaan on syytä tarkastella myös muita sairastavuuteen vaikuttavia tekijöitä erojen taustalla. Alueiden välillä on myös sairastavuudesta riippumattomia eroja terveydenhuollon hoitokäytännöissä, sairauksien diagnostiikassa ja kirjaamiskäytännöissä, ja nekin voivat osin selittää yksittäisten kuntien poikkeavia lukuja. Esimerkiksi mielenterveysindeksin kunnittaiset erot voivat osin johtua erilaisista kirjaamiskäytännöistä. Terveydenhuollon vaikutus tuloksiin voi näkyä myös siinä, että hyvin toimiva terveydenhuolto voi joissakin tapauksissa kuvastua näennäisesti suurena sairastavuutena, kun tauteja seulotaan, löydetään ja hoidetaan tehokkaasti. Tällaiset tekijät voivat heijastua esimerkiksi syöpäindeksiin: keskimääräistä korkeampi lukema voi kertoa paitsi korkeammasta syöpäsairastavuudesta, myös siitä, että alueella on onnistuttu syövän varhaisdiagnostiikassa ja hoidossa. Vastaavasti alueelliset erot dementian yleisyydessä johtunevat jossain määrin siitä, miten aktiivisesti muistisairauksia tunnistetaan ja hoidetaan. Osana työterveyshuoltoa tarjotaan esimerkiksi sydän- ja verisuonisairauksien sekä rinta- ja eturauhassyövän seulontatutkimuksia. Julkaistujen tietojen ajantasaisuus ja oikea-aikaisuus THL:n sairastavuusindeksi päivitetään vuosittain. Indeksin laskemisessa on yhdistetty kolmen peräkkäisen vuoden tietoja satunnaisvaihtelun vähentämiseksi. Indeksin lähtökohtana olevien rekisteritietojen valmistumisaikataulujen vuoksi se kuvaa kansansairauksien yleisyyttä Suomessa keskimäärin kahden vuoden viipeellä. Esimerkiksi kesällä 2015 ilmestynyt vuoden 2012 indeksi perustuu päivityshetkellä tuoreimpiin saatavissa oleviin eli vuosien tietoihin. Tietojen saatavuus ja läpinäkyvyys/selkeys THL:n sairastavuusindeksi julkaistaan THL:n verkkosivuilla osoitteessa Verkkopalvelu sisältää kaikkien kuntien, maakuntien ja sairaanhoitopiirien tiedot luottamusväleineen uusimman kuntajaon mukaisesti. Sairastavuusindeksit ovat saatavilla myös THL:n tilasto- ja indikaattoripankki Sotkanetistä ( Sotkanetissä ei kuitenkaan julkaista 4
5 sairausryhmittäisiä indeksejä alle asukkaan kunnista, sillä satunnaisuuteen liittyvä epävarmuus on niissä suuri eikä Sotkanet mahdollista luottamusvälien esittämistä. Tilastojen vertailukelpoisuus THL:n sairastavuusindeksi on saatavissa vuodesta 2001 alkaen. Aiemmilta vuosilta indeksiä ei ole voitu laskea vertailukelpoisten tietojen puuttuessa. Indeksien päivityksen yhteydessä myös kaikkien aikaisempien vuosien indeksit lasketaan uudelleen uusimman kuntaluokituksen mukaisesti. THL:n sairastavuusindeksiä ei pidä sekoittaa Kelan sairastavuusindeksiin, jossa sairastavuutta mitataan kuolleisuuden, työkyvyttömyyseläkkeiden ja lääkkeiden erityiskorvausoikeuksien avulla 5. THL:n sairastavuusindeksi antaa sairastavuudesta Kelan indeksiä monipuolisemman kuvan hyödyntäessään myös muita rekisteritietoja, joita vakavista kansansairauksista kerätään eri tietokantoihin, ja jotka kuvastavat sairastavuutta suoremmin. THL:n sairastavuusindeksi antaa sairastavuuden alueellisesta vaihtelusta samantapaisen kuvan kuin Kelan sairastavuusindeksi (korrelaatiokerroin 0,90), mikä johtuu yhtäläisyyksistä tietosisällöissä, kuten työkyvyttömyyseläkkeiden saamasta suuresta painosta molemmissa indekseissä. Toisaalta indeksit eroavat siinä, että THL:n indeksissä on pyritty huomioimaan laveammin keskeisiä kansansairauksia, ja mahdollisuuksien mukaan mittaamaan niitä suoraan sairastavuutta kuvaavien tietojen avulla, minkä ansiosta se on vähemmän altis terveydenhuoltojärjestelmän tuottamille mahdollisille vinoumille, kuten alueellisille eroille lääkkeiden erityiskorvausoikeuksien myöntämisessä. Toinen merkittävä ero indeksien välillä on se, että THL:n indeksissä sairastavuuden osa-alueita on painotettu sen mukaan, mikä on niiden merkitys ennenaikaisen kuolleisuuden, työkyvyttömyyden, elämänlaadun vajeen ja terveydenhuollon suorien kustannusten aiheuttajina. Näiden erojen vuoksi yksittäiset kunnat saavat THL:n ja Kelan indekseissä hyvinkin erilaisia arvoja. Kelan indeksin ohella kunnat ja sairaanhoitopiirit ovat käyttäneet alueellisten sairastavuuserojen tarkasteluun terveyden- ja vanhustenhuollon tarvekerrointa. Se on kuitenkin kehitetty terveyden- ja vanhustenhuollon voimavaratarpeiden eikä väestön terveydentilan mittariksi. Tarvekertoimien laskennassa onkin otettu huomioon sairastavuuden lisäksi muita terveyden- ja vanhustenhuollon kustannuksiin yhteydessä olevia tekijöitä, kuten koulutusrakenne ja yksinasuvien osuus. Tarvekertoimet eroavat THL:n sairastavuusindeksistä myös siinä, että niiden laskennassa on käytetty kunnan palveluihin käyttämiä rahoja (nettomenot). Tarvevakioituja menoja ei voi verrata aikaisempien vuosien aineistoihin, koska tunnusluvut on laskettu poikkileikkausaineistosta. Menotiedot on laskettu käyvin hinnoin ja ne on suhteutettu laskentavuosien maan keskiarvoon, jonka vuoksi eri vuosien tarvevakioituja menotietoja ei voi suoraan verrata keskenään. Selkeys ja eheys/yhtenäisyys Tiedot kerätään seuraavilla aluetasoilla: koko Suomi, maakunta, sairaanhoitopiiri, kunta. Tulosraportit sisältävät siten koko maan kattavan kuvan suomalaisten sairastavuudesta. Lähteet 1 Sipilä P, Parikka S, Härkänen T, Juntunen T, Koskela T, Martelin T, Koskinen S. Kuntien väliset erot sairastavuudessa THL:n sairastavuusindeksin tuloksia. Suomen Lääkärilehti 45/ Kiiskinen U, Teperi J, Häkkinen U, Aromaa A. Kansantautien ja toimintakyvyn vajavuuksien yhteiskunnalliset kustannukset. Kirjassa: Aromaa A, Huttunen J, Koskinen S, Teperi J, toim. Suomalaisten terveys. Saarijärvi: Duodecim 2005;
6 3 Kansaneläkelaitos. Suomen virallinen tilasto (SVT). Kelan tilastollinen vuosikirja Työkyvyttömyyseläkkeen saajat sairauden mukaan. Taulukko 7. Sivut Breslow NE and Day NE. Statistical Methods in Cancer Research, Volume II: The Design and Analysis of Cohort Studies. International Agency for Research on Cancer, IARC Scientific Publications 82/ Kansaneläkelaitos. Terveyspuntari. Viitattu Vaalavuo M., Häkkinen U., Fredriksson S. (2013). Sosiaali- ja terveydenhuollon tarvetekijät ja valtionosuusjärjestelmän uudistaminen. THL-raportti 24/2013. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsinki. Viitattu
7 2013 THL:s prevalensindex Huvudsakliga fynd Prevalensen har sedan 2000 sjunkit jämnt i hela landet. Regionala skillnader i prevalensen. THL:s prevalensindex beskriver förändringarna i prevalensskillnaderna mellan kommunerna Med hjälp av THL:s prevalensindex kan kommunerna jämföra sin egen sjukdomsbelastning med både hela landet och andra kommuner. Sedan 2000 har en tidsserie publicerats för indexet, vilket även möjliggör en granskning av förändringen i prevalensskillnaderna mellan kommunerna. Tidsserien lämpar sig dessutom för en uppföljning av den egna hälsosituationen i kommunerna och områdena. År 2012 publicerade THL en prevalensindexhelhet som indelas i åtta delar: ett allmänt index för prevalensen (kallas också THL:s prevalensindex) och sju sjukdomsgruppsspecifika index. Till indexet har man valt allvarliga folksjukdomar som orsakar största delen av dödsfallen och invaliditetspensionerna bland finländarna. Sjukdomsgrupperna omfattar cancersjukdomar, kranskärlssjukdomar och sjukdomar i hjärnans blodkärl, muskuloskeletala sjukdomar, psykiska störningar, olycksfall och demens. Indexet grundar sig på information om dödlighet, sjukhusvård, rättigheter till specialersättningar för läkemedel och invaliditetspensioner som finns i olika nationella register. Regionala skillnader i utvecklingen av prevalensen Seppo Koskinen fornamn.efternamn.@thl.fi Tuija Martelin fornamn.efternamn@thl.fi ISSN Prevalensen har sedan 2000 huvudsakligen utvecklats i positiv riktning. Enligt det allmänna indexet för prevalensen har prevalensen sjunkit jämnt i hela landet. En granskning enligt sjukdomsgrupp ger dock en tydligare bild av de regionala skillnaderna. Kranskärlssjukdomar och sjukdomar i hjärnans blodkärl samt muskuloskeletala sjukdomar visar i största delen av områdena och kommunerna en nedgång, trots att de regionala skillnaderna mellan Östra Finland och Västra Finland fortfarande syns. I fråga om cancersjukdomar och olycksfall syns en uppgång i några av kommunerna, medan antalet cancersjukdomar och olycksfall har minskat i en del av kommunerna. Också i fråga om utvecklingen av indexet för mentalhälsan finns det stora skillnader mellan områdena.
8 Statistiköversikt 2013 Försiktighet i tolkningen av resultaten Utmaningen då det gäller att använda registerinformationen är att det mellan områdena kan finnas systematiska skillnader i diagnostiken av sjukdomarna och praxisen med registreringen av dessa som inte beror på prevalensen, och skillnaderna kan delvis förklara i synnerhet enstaka kommuners avvikande siffror. Också en väl fungerande hälso- och sjukvård kan i viss utsträckning skenbart framgå som en hög prevalens då sjukdomar screenas, upptäcks och behandlas på ett effektivt sätt. Försiktighet ska också iakttas i synnerhet i tolkningen av demensindexet. Enligt detta har prevalensen då det gäller minnessjukdomar ökat kraftigt sedan början av 2000-talet. Indexet grundar sig på specialersättningen för läkemedel för Alzheimers sjukdom som lanserades på marknaden Ökningen i början av årtusendet förklaras i högre grad av den allt större användningen av läkemedel samt de regionala skillnaderna då det gäller hur aktivt minnessjukdomar screenas, upptäcks och behandlas än den kraftiga ökningen då det gäller demensprevalens. Under de senaste åren återspeglar demensresultaten redan på ett mer tillförlitligt sätt de regionala skillnaderna i prevalensen. THL:s prevalensindex och delindexen för varje sjukdomsgrupp är offentligt informationsmaterial som finns för varje kommun och andra områdesnivåer i THL:s webbtjänst Terveytemme.fi och webbtjänsten Sotkanet. Diagram 1. Skillnaderna mellan de finska kommunerna då det gäller prevalensen. THL:s prevalensindex , åldersstandardiserat. 8
9 2013 THL s Morbidity Index Key Findings Since 2000, morbidity nationwide has steadily decreased. There are regional differences in morbidity THL s Morbidity Index illustrates trends in differences in morbidity among municipalities THL s Morbidity Index allows local authorities to compare their burden of disease with the national average and with the situation in other municipalities. A time series of the index beginning in 2000 has also been published, allowing the examining of trends in differences in morbidity among municipalities. The time series is also suitable for monitoring health trends in individual areas or municipalities. The THL published its Morbidity Index in It consists of eight components: the general morbidity index (the term 'THL s Morbidity Index' is also used to refer to this index only) and seven sub-indices for specific disease groups. The disease groups selected for the sub-indices are serious chronic diseases that cause the majority of deaths and disability pensions in Finland. The disease groups are: cancer, coronary heart disease, cerebrovascular diseases, musculoskeletal diseases, mental health problems, accidents and dementia. The index is derived from data in various national registers on mortality, inpatient treatment, entitlements to special reimbursement in respect of medicines, and disability pensions, Regional differences in morbidity trends Seppo Koskinen firstname.lastname@thl.fi Tuija Martelin firstname.lastname@thl.fi ISSN Since 2000, morbidity trends have been favourable: according to the general morbidity index, morbidity nationwide has steadily decreased. However, regional differences become clearer in an analysis by disease group. In the majority of areas and municipalities, the prevalence of cardiovascular diseases, cerebrovascular diseases and musculoskeletal diseases is decreasing, albeit the regional differences between less healthy eastern Finland and healthier western Finland remain discernible. By comparison, the prevalence figures for cancer and accidents have increased in some municipalities and decreased in others. There are also considerable regional differences in mental health subindex trends.
10 Statistical review 2013 Findings should be read with caution The challenge in using register data for analysis is that, independent of morbidity, there may be systematic differences between areas in diagnostics and recording practices that may explain anomalous findings for individual municipalities. The health care system itself may also skew the findings: a well-functioning health care service may result in an apparently elevated morbidity that is actually only due to a more efficient screening, diagnosing and treating of diseases. The findings should thus be read with caution, particularly in the case of the dementia sub-index, which appears to show that the prevalence of memory disorders has increased sharply since the early 2000s. However, this index is based on data concerning medicines for Alzheimer s disease entitling patients to special reimbursement in respect of medicines; these medicines entered the market in The apparent sharp increase in dementia at the turn of the millennium is due not so much to an actual increase in memory disorders as to an increasing use of medicines and regional differences in how actively memory disorders are screened for, diagnosed and treated. In recent years, the dementia sub-index scores have become a more reliable indicator of regional differences in morbidity. THL s Morbidity Index and its sub-indices analysed by disease group are public datasets and may be found (by municipality and by other areas) in the terveytemme.fi and Sotkanet online services of the THL. Figure 1. Differences in morbidity between Finnish municipalities. THL s Morbidity Index , age-standardised. 10
THL:n sairastavuusindeksi
12/2016 THL:n sairastavuusindeksi 2012 2014 Päälöydökset Kokonaissairastavuus Suomessa on laskussa. Itä-Suomessa väestö sairaampaa kuin Länsi- Suomessa. Maakuntien välillä merkittäviä eroja kansansairauksissa
THL:n sairastavuusindeksi
2014 THL:n sairastavuusindeksi 2009-2011 Päälöydökset Sairastavuus on vuodesta 2000 alkaen tasaisesti laskenut koko maassa. Sairastavuudessa on alueellisia eroja Kuntien välillä on yhä merkittäviä eroja
Pohjois-Savon väestörakenne v. 2013 sekä ennuste v. 2020 ja v. 2030
POHJOIS-SAVON SOTE-PALVELUIDEN TUOTTAMINEN Pohjois-Savon väestörakenne v. 2013 sekä ennuste v. 2020 ja v. 2030 Lähde: Tilastokeskus, ennuste vuodelta 2012 21.1.2015 Väestö yhteensä sekä 75 vuotta täyttäneet
Keski-Suomen väestön hyvinvoinnin ja terveyden nykytila
Keski-Suomen väestön hyvinvoinnin ja terveyden nykytila Liiteosa II Keski-Suomen Sote - aineistoa, syksy 2017 Markku Harvisalo, Keski-Suomen sairaanhoitopiiri KESKI-SUOMEN SOTE AINEISTOA, SYKSY 2017 15.9.2017
Mitä keskisuomalaiset sairastavat? Vesa Kataja Johtajaylilääkäri, KSSHP
Mitä keskisuomalaiset sairastavat? Vesa Kataja Johtajaylilääkäri, KSSHP Sopimusohjauksen kehysseminaari 29.4.2015 Mitä suomalaiset sairastavat? Suomessa suurta alueellista vaihtelua Sairastavuudessa Kuolleisuudessa
Kuntien väliset erot sairastavuudessa
tieteessä Petteri Sipilä VTM, tutkija petteri.sipila@thl.fi Suvi Parikka VTM, tutkija Tommi Härkänen FT, dosentti, tutkimuspäällikkö Teppo Juntunen FT, DI, tutkija Timo Koskela TkT, erikoissuunnittelija
THL:n sairastavuusindeksi
12/2016 THL:n sairastavuusindeksi 2012 2014 Päälöydökset Kokonaissairastavuus Suomessa on laskussa. Itä-Suomessa väestö sairaampaa kuin Länsi- Suomessa. Maakuntien välillä merkittäviä eroja kansansairauksissa
THL:n sairastavuusindeksi
48 2017 14.12.2017 THL:n sairastavuusindeksi 2013 2015 Päälöydökset Kokonaissairastavuus on Suomessa tasaisesti laskenut vuodesta 2000. Maakuntien välillä ja sisällä suuria eroja sairastavuudessa. Mitä
Mitä sairauksien hoito maksaa pohjalaiskunnissa?
Mitä sairauksien hoito maksaa pohjalaiskunnissa? Mihin pohjalaismaakunnat ovat menossa? Pohjalaismaakunnat tilastojen ja tutkimusten valossa -seminaari 9.3.2012, Seinäjoki Hannu Puolijoki Professori, johtajaylilääkäri
TIETOJA KYS-ERVA-ALUEEN SAIRAANHOITOPIIREISTÄ KUVIOINA
Keski-Suomen sairaanhoitopiiri TIETOJA KYS-ERVA-ALUEEN SAIRAANHOITOPIIREISTÄ KUVIOINA - Kuntien sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset asukasta kohti sairaanhoitopiireittäin - Väestön ikärakenne
Increase of opioid use in Finland when is there enough key indicator data to state a trend?
Increase of opioid use in Finland when is there enough key indicator data to state a trend? Martta Forsell, Finnish Focal Point 28.9.2015 Esityksen nimi / Tekijä 1 Martta Forsell Master of Social Sciences
HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN MAANTIEDE KUNNITTAIN SATAKUNNASSA
HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN MAANTIEDE KUNNITTAIN SATAKUNNASSA Elokuu 2017 Valtiotieteen kandidaatti Iida Mäkelä, kauppatieteen ylioppilas Niina Nevala ja valtiotieteen tohtori Timo Aro Porin kaupunki SISÄLTÖ
Suurten ja keskisuurten kuntien sosiaali- ja terveystoimen kustannukset vuonna 2016
Suurten ja keskisuurten kuntien sosiaali- ja terveystoimen kustannukset vuonna 2016 Taustatilaisuus medialle 30.5.2017 Teija Mikkola erityisasiantuntija Esityksen sisältö Mitä ja miten tutkittu? Keskeisiä
KESKI-SUOMEN SOTE AINEISTOA 2017
KESKI-SUOMEN SOTE AINEISTOA 2017 Keski-Suomen maakunnan väestörakenne ja väestöennuste vuodesta 2014 vuosiin 2030 ja 2040. Terveyden- ja vanhustenhuollon tarvevakioidut menot Keski-Suomen maakunnassa vuonna
Hyvinvointi. Harri Jokiranta 25.11.2015
Hyvinvointi Harri Jokiranta 25.11.2015 Tulonjako ja toimeentulotuki 2013 Toimeentulotukea saaneet henkilöt vuoden aikana, % asukkaista Koko maa 7 Etelä-Pohjanmaa 6,2 Alajärvi 7,7 Vimpeli 5,5 Soini 5,6
SAIRASTAVUUSINDEKSI HELSINGISSÄ JA PERUSPIIREITTÄIN 2011
32 2012 SAIRASTAVUUSINDEKSI HELSINGISSÄ JA PERUSPIIREITTÄIN 2011 Helsinkiläisten terveydentila on parempi kuin suomalaisten keskimäärin. Vuonna 2011 Helsingin ikävakioitu sairastavuusindeksi 1 oli 90,
Ehkäisevän työn merkitys Kainuussa Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja
Ehkäisevän työn merkitys Kainuussa 9.11.2015 Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja Kainuun tunnuslukuja Sosioekonomiset erot terveydessä ja sen taustatekijöissä ovat Kainuussa
Number of patients entitled kustannukset ( )
Taulukko 3.12. Kroonisen verenpainetaudin (205) erityiskorvattaviin oikeutetut ja kustannukset korvauksia saanutta kohti vuonna 2009. Kustannuksia laskettaessa on otettu mukaan vain ne henkilöt, joiden
MUUTOKSET VALTIMOTAUTIEN ESIINTYVYYDESSÄ
MUUTOKSET VALTIMOTAUTIEN ESIINTYVYYDESSÄ Yleislääkäripäivät 2017 Veikko Salomaa, LKT Tutkimusprofessori 23.11.2017 Yleislääkäripäivät 2017 / Veikko Salomaa 1 SIDONNAISUUDET Kongressimatka, Novo Nordisk
Benchmarking Controlled Trial - a novel concept covering all observational effectiveness studies
Benchmarking Controlled Trial - a novel concept covering all observational effectiveness studies Antti Malmivaara, MD, PhD, Chief Physician Centre for Health and Social Economics National Institute for
Sairastavuusindeksi Helsingissä ja peruspiireittäin 2007
Tilastoja Helsingin kaupungin tietokeskus 19 2009 Kaarela Suutarila Itä-Pakila Malmi Pukinmäki Länsi-Pakila Puistola Jakomäki Mellunkylä Sairastavuusindeksi 2007 Koko maa = 100; Helsinki 90 Yli 100 (6)
Sosioekonomiset erot ja terveyspalvelujen saatavuus
Sosioekonomiset erot ja terveyspalvelujen saatavuus Mahdollisuus käyttää terveydenhuollon palveluita maksukyvystä riippumatta on tärkeä terveyspoliittinen tavoite. Terveyspalvelujen saatavuutta on usein
A. YLEISINDIKAATTORIT
A. YLEISINDIKAATTORIT Yksinhuoltajaperheet, % lapsiperheistä 12,2 12,9 18,9 20,6 21,4 22,2 20,1 20,6 21,6 Väestö 31.12. 3496 3356 3170 183748 182514 180207 5351427 5451270 5503297 75 vuotta täyttäneet,
A. YLEISINDIKAATTORIT
A. YLEISINDIKAATTORIT Yksinhuoltajaperheet, % lapsiperheistä 16,7 16,3 17,6 20,6 21,4 22,2 20,1 20,6 21,6 Väestö 31.12. 4807 4482 4200 183748 182514 180207 5351427 5451270 5503297 75 vuotta täyttäneet,
Pysyvä työkyvyttömyys riskitekijöiden varhainen tunnistaminen: voiko kaksostutkimus antaa uutta tietoa?
Annina Ropponen TerveSuomi-seminaari 24.5.202 Pysyvä työkyvyttömyys riskitekijöiden varhainen tunnistaminen: voiko kaksostutkimus antaa uutta tietoa? Ergonomia ja kaksoset? Pysyvä työkyvyttömyys?? Tutkimusryhmä
Päijät-Hämeen väestön hyvinvointia, terveyttä ja palvelutarvetta kuvaavia tietoja
Päijät-Hämeen väestön hyvinvointia, terveyttä ja palvelutarvetta kuvaavia tietoja 1 15.2.2018 Väestön määrä Ikäryhmä KOKO MAA Väestö - 14 15-64 65-84 85-2016 5 503 297 894 178 3 459 144 1 007 098 142 877
Terveydenhuollon tasaarvotavoitteeseen
Terveydenhuollon tasaarvotavoitteeseen vielä matkaa Yksityisten ja työterveyshuollon lääkäripalvelujen käytössä suuret erot Tuoreen tutkimuksen mukaan avohoidon lääkäripalveluiden käytössä oli nähtävissä
Forskningssamarbete i Österbotten-projektet. Pohjanmaa-hankkeen tutkimusyhteistyö
Forskningssamarbete i Österbotten-projektet Pohjanmaa-hankkeen tutkimusyhteistyö Vaasan mielenterveystyön osaamiskeskus Vasa kompetenscentrum för mentalvård Vaasa Excellence Centre for Mental Health Prof.
Hyvinvointi-indikaattorit Hyvinvointikertomuksen ja suunnitelman tilastoaineiston päivitys Päivitetty maaliskuussa 2015 /HR
Dnro:504/00.01.01/2015 Hyvinvointi-indikaattorit 2003-2013 Hyvinvointikertomuksen ja suunnitelman 2012-2013 tilastoaineiston päivitys Päivitetty maaliskuussa 2015 /HR Vertailuun on valittu hyvinvointikertomuksen
HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN MAANTIEDE KUNNITTAIN
HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN MAANTIEDE KUNNITTAIN Elokuu 2017 Valtiotieteen kandidaatti Iida Mäkelä, kauppatieteen ylioppilas Niina Nevala ja valtiotieteen tohtori Timo Aro Porin kaupunki SISÄLTÖ I. Analyysin
Talousarvio & taloussuunnitelma 2016 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO
TERVEYDENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveysosasto, Paula Sundqvist, Sosiaali- ja terveysjohtaja Katariina Korhonen, ylilääkäri Toiminta Perusterveydenhuolto ja sairaanhoito kaikille
Sosiaali- ja terveydenhuollon tarvetekijät ja valtionosuusjärjestelmän uudistaminen
Sosiaali- ja terveydenhuollon tarvetekijät ja valtionosuusjärjestelmän uudistaminen Unto Häkkinen ja Maria Vaalavuo 19.12.2013 19.12.2013 Unto Häkkinen 1 Tutkimuksen tavoite Tutkimukseen perustuvat kriteerit
Kansantautien kanssa työelämässä
Kansantautien kanssa työelämässä Eira Viikari-Juntura Tutkimusprofessori, teemajohtaja Työkyvyn tuki Kansantautien kanssa työelämässä: ehkäisevän, edistävän ja kuntouttavan toiminnan kehittämis- ja arviointihankkeet
Tilasto- ja seurantatietoja alueittain ja väestöryhmittäin Hyvinvointiklinikka / Terveytemme.fi
Hyvinvointiklinikka Terveytemme.fi Tilasto- ja seurantatietoja alueittain ja väestöryhmittäin 26.4.2018 Hyvinvointiklinikka / Terveytemme.fi 1 Seuraavat THL:n väestötutkimus- ja rekisteriaineistot hyödyntävät
Eteläkarjalaisten hyvinvointi ja pahoinvoinnin syitä Mihin menet hyvinvointiyhteiskunta?
Eteläkarjalaisten hyvinvointi ja pahoinvoinnin syitä Mihin menet hyvinvointiyhteiskunta? Lappeenranta Linnoitus Rotaryklubi 3.2.2011 Tarja Myllärinen Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy Väestörakenne
Sosiaali- ja terveysmenojen ennakoitu kehitys Suomessa
Sosiaali- ja terveysmenojen ennakoitu kehitys Suomessa Suomen väestön ikärakenne on muuttumassa Tilastokeskuksen tuoreen väestöennusteen mukaan jopa aiemmin ennustettua nopeammin. Kun sosiaali- ja terveysmenojen
Strategisten tilastoindikaattoreiden kehitystrendi- ja vertailutietoaineisto
Strategisten tilastoindikaattoreiden kehitystrendi- ja vertailutietoaineisto Tausta ja tarkoitus Tähän aineistoon on koottu strategisten tilastoindikaattoreiden trendi- ja vertailutietoja Uudenmaan alueiden
Mot starkare tvåspråkighet i stadens service Kohti vahvempaa kaksikielisyyttä kaupungin palveluissa
Mot starkare tvåspråkighet i stadens service Kohti vahvempaa kaksikielisyyttä kaupungin palveluissa SKILLNADEN II Samverkan som strategi MUUTOS II Strategiana yhteistyö 24.11.2015 Tua Heimonen Specialplanerare,
Sipoon väestön terveyspalvelujen tarve on, lähinnä väestön ikärakenteesta ja sairastavuudesta johtuen, keskimääräistä vähäisempää.
SIPOO Väestökehitys on runsaan 17 100 asukkaan kunta (väkiluku 31.12.1999) itäisellä Uudellamaalla. Kunnan väestö on keskimääräistä nuorempaa, alle 15 vuotiaita on noin 12 % väestöstä eli selvästi enemmän
Kauppatori - Suomenlinna
12.8.-15.9.2013 & 30.4.-15.6.2014 8 20 50 8 00 40 9 20 40 9 10 40 10-11 00 20 40 10-11 00 20 40 1 20 1 20 13-14 00 20 40 13-14 00 20 40 15 00 20 15 00 20 50 16-18 00 20 40 16 20 40 19 00 20 17-18 00 20
Mistä puhutaan kun puhutaan terveyseroista?
Eeva Jokinen, Professori Tiina Laatikainen, Terveyden edistämisen professori Jäidenlähtöseminaari, 12.5.2015 Mistä puhutaan kun puhutaan terveyseroista? 19.5.2015 THL / Kaikkonen /2014 2 Väestöryhmittäiset
Capacity Utilization
Capacity Utilization Tim Schöneberg 28th November Agenda Introduction Fixed and variable input ressources Technical capacity utilization Price based capacity utilization measure Long run and short run
Kuntakohtainen vaihtelu on huomattavaa. Em. indikaattorien kuntakohtaiset jakaumat.
Tässä koottuna yleiskuva maakuntien tilanteesta vuonna 2014. Taulukko 1. Huono-osaisuutta kuvaavat osoittimet ja koko maan keskiarvot. Osoitin ikäryhmä Koko maan keskiarvo 1 Työkyvyttömyys.eläkkeet, (mielenterveydens
SELVITYS: Sosiaali- ja terveyslautakunta pyytää selvitystä työttömien maksuvapautuksen vaikutuksista
SELVITYS: Sosiaali- ja terveyslautakunta pyytää selvitystä työttömien maksuvapautuksen vaikutuksista TAUSTAA: Sosiaali- ja terveyslautakunta on päättänyt 19.3.2013 52, että avosairaanhoidon lääkäripalveluista
Resultat från kundnöjdhetsenkäten / Asiakastyytyväisyyskyselyn tuloksia Stadsstyrelsens sektion för servicetjänster / Kaupunginhallituksen
Resultat från kundnöjdhetsenkäten / Asiakastyytyväisyyskyselyn tuloksia Stadsstyrelsens sektion för servicetjänster / Kaupunginhallituksen palvelutoimintojaosto 9.3.2015 Kundnöjdhetsenkäten har genomförts
* lotta.laine@cancer.fi for more information. Sakari Nurmela
Finnish families and holidays in the Sun Views among parents of underaged children about sunprotection on holiday trips Lotta Laine*, Liisa Pylkkänen, and Tapani Koskela Cancer Society of Finland Finnish
Risto Raivio Ylilääkäri, Kliinisen osaamisen tuen yksikön päällikkö Projektipäällikkö, Terveydenhuollon avovastaanottotoiminnan palvelusetelikokeilu
Hoidon jatkuvuus perusterveydenhuollossa Tutkimus Tampereen yliopistollisen sairaalaan erityisvastuualueen ja Oulun kaupungin terveyskeskuksissa. Väitöskirja. Tampereen yliopisto 2016. http://urn.fi/urn:isbn:978-952-03-0178-1
Lasten päivähoito 2014 Barndagvård 2014
TILASTORAPORTTI Statistikrapport Statistical report Lasten päivähoito 2014 Barndagvård 2014 Salla Säkkinen +358 29 524 7064 salla.sakkinen@thl.fi Tuula Kuoppala +358 29 524 7234 tuula.kuoppala@thl.fi Terveyden
HMG-CoA Reductase Inhibitors and safety the risk of new onset diabetes/impaired glucose metabolism
HMG-CoA Reductase Inhibitors and safety the risk of new onset diabetes/impaired glucose metabolism Final SmPC and PL wording agreed by PhVWP December 2011 SUMMARY OF PRODUCT CHARACTERISTICS New Class Warnings
TIETOISKU 5/2006 7.6.2006
TIETOISKU 5/2006 7.6.2006 SAIRASTAVUUSINDEKSI ENSIMMÄISTÄ KERTAA ESPOON OSA-ALUEILLA Espoolaiset Suomen toiseksi terveimpiä Kansaneläkelaitos ja Espoon kaupunki ovat tuottaneet sairastavuusindeksin Espoon
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1173/2006 vp Vastasyntyneiden neonataaliseulonta Eduskunnan puhemiehelle Vastasyntyneiden seulonta on ehkäisevä terveydellinen toimenpide, jossa etsitään näennäisesti terveistä lapsista
Infrastruktuurin asemoituminen kansalliseen ja kansainväliseen kenttään Outi Ala-Honkola Tiedeasiantuntija
Infrastruktuurin asemoituminen kansalliseen ja kansainväliseen kenttään Outi Ala-Honkola Tiedeasiantuntija 1 Asemoitumisen kuvaus Hakemukset parantuneet viime vuodesta, mutta paneeli toivoi edelleen asemoitumisen
Koulutuksen talous 2017
Koulutus 2019 Koulutuksen talous 2017 Koulutuksen käyttömenot ovat vähentyneet reaalisesti vuoden 2010 jälkeen Koulutuksen käyttömenot laskivat vuonna 2017 reaalisesti 2,3 prosenttia edelliseen vuoteen
Surveillance and epidemiology of hepatitis C in Finland
Surveillance and epidemiology of hepatitis C in Finland Markku Kuusi MD, PhD National Institute for Health and Welfare Infectious Disease Control Unit Register-based data [National Infectious Disease Register
Språkbarometern Kielibarometri 2012
Språkbarometern Kielibarometri 1. Service på svenska (svenskspråkiga minoriteter, N=0) Palveluita suomeksi (suomenkieliset vähemmistöt, N=1) Får du i allmänhet service på svenska? KOMMUNAL SERVICE 0 0
Kansallinen sosiaali- ja terveydenhuollon Koodistopalvelu
Kansallinen sosiaali- ja terveydenhuollon Koodistopalvelu 23.9.2015 23.9.2015 Mikko Härkönen, Tietorakenteet-yksikkö 1 Esityksen sisältö 1. Kansallinen sosiaali- ja terveydenhuollon Koodistopalvelu sijainti
Finansiering av landskapen Maakuntien rahoitus LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA
Finansiering av landskapen Maakuntien rahoitus LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Finansiering av landskapen Maakuntien rahoitus Verksamheten i det nya landskapet Österbotten
Suomalaiset vahvuudet
Suomalaiset vahvuudet Korkealaatuinen terveydenhuoltojärjestelmä Luotettavat terveydenhuollon rekisterit Väestöaineistot ja terveydenhuollon näytekokoelmat Geneettisesti homogeeninen väestö Kansainvälisesti
Sosioekonominen eriarvoisuus terveydenhuollossa
Sosioekonominen eriarvoisuus terveydenhuollossa Suomalaisten sosiaaliset suhteet ja hyvinvointi -seminaari Sonja Lumme 22.11.2017 Sosioekonomisen oikeudenmukaisuuden mittaaminen alueilla Lähtökohtana oli
TILASTOJEN KERTOMAA TYÖIKÄISTEN HYVINVOINNISTA - katsaus ISOn toiminta-alueen maakuntiin. Jutta Koskinen
TILASTOJEN KERTOMAA TYÖIKÄISTEN HYVINVOINNISTA - katsaus ISOn toiminta-alueen maakuntiin Jutta Koskinen 26.9.2019 SISÄLTÖ Johdanto 1. ISOn toiminta-alueen tuntomerkkejä 1.1 Työ, koulutus ja toimeentulo
Taustatiedot / Bakgrundsuppgifter: 1. Organisaatio / Organisation Kunta, mikä kunta? / Kommun, vilken?
Kommenttipyyntö Tulevaisuuden kunta-parlamentaarisen työryhmän väliraportista / Begäran om kommentarer till mellanrapporten från parlamentariska arbetsgruppen för Framtidens kommun Taustatiedot / Bakgrundsuppgifter:
Yliopistokoulutus 2010
Koulutus 2011 Yliopistokoulutus 2010 Yliopistotutkinnon suorittaneet Yliopistoissa suoritettiin 29 100 tutkintoa vuonna 2010 Tilastokeskuksen mukaan yliopistoissa suoritettiin vuonna 2010 yhteensä 29 100
Kunnan terveyspalvelujen suunnittelu - indikaattorit. Terveyskäyttäytyminen (12 kpl) Sairastavuus (17 kpl) Palvelujen käyttö (13 kpl) Väestö (14 kpl)
Kunnan terveyspalvelujen suunnittelu - indikaattorit Terveyskäyttäytyminen (12 kpl) Sairastavuus (17 kpl) Palvelujen käyttö (13 kpl) Väestö (14 kpl) Lähde: THL/Sotkanet v. 2013 Koonnut Hanketyöntekijä
Staden Jakobstad - Pietarsaaren kaupunki
Sakägare/ Asianosainen Ärende/ Asia - VALREKLAM INFÖR RIKSDAGSVALET 2015 - VAALIMAI- NONTA ENNEN EDUSKUNTAVAALEJA 2015, TILLÄGG / LISÄYS Det finns tomma reklamplatser kvar i stadens valställningar och
PUDASJÄRVI. Menetetyt elinvuodet 1983 2004 (PYLL)
1 PUDASJÄRVI Menetetyt elinvuodet 1983 24 (PYLL) LAUSUNTO 1 (1) 21.8.26 MENETETYT ELINVUODET (PYLL) -INDEKSI (PYLL = Potential Years of Life Lost) Efeko Oy tuotti Oulunkaaren seutukunnan tilauksesta Menetetyt
Työkyvyttömyyseläkkeiden alue-erot. Tutkimusseminaari 21.03.2013 Mikko Laaksonen
Työkyvyttömyyseläkkeiden alue-erot Tutkimusseminaari 21.03.2013 Mikko Laaksonen Työkyvyttömyyseläkettä saavat 25-64-vuotiaat (%), 2011 Ahvenanmaa 5,3 Etelä-Karjala 9,9 Etelä-Pohjanmaa 10,4 Etelä-Savo 11,9
Taustatiedot / Bakgrundsuppgifter: 1. Organisaatio / Organisation Kunta, mikä kunta? / Kommun, vilken?
Kommenttipyyntö Tulevaisuuden kunta-parlamentaarisen työryhmän väliraportista / Begäran om kommentarer till mellanrapporten från parlamentariska arbetsgruppen för Framtidens kommun Taustatiedot / Bakgrundsuppgifter:
Copernicus, Sentinels, Finland. Erja Ämmälahti Tekes,
Copernicus, Sentinels, Finland Erja Ämmälahti Tekes, 24.5.2016 Finnish Space industry in the European context European Space industry has been constantly growing and increasing its direct employment in
Koulutuksen talous 2016
Koulutus 2018 Koulutuksen talous 2016 Koulutuksen käyttömenot ennallaan vuonna 2016 Koulutuksen käyttömenot olivat Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2016 samalla tasolla kuin vuotta aikaisemmin, yhteensä
Karjalan XII lääketiedepäivät 13.6. 14.6.2012
Karjalan XII lääketiedepäivät 13.6. 14.6.2012 Perusterveydenhuollon kehittämisen haasteet ja mahdollisuudet/challenges and possibilities in developing primary health care Prof. Raimo Kettunen Raimo Kettunen
Väestön pääasiallinen toiminta - Befolkningens huvudsakliga verksamhet, LOHJA - LOJO % väestöstä - % av befolkningen
Befolkningens huvudsakliga verksamhet, LOHJA - LOJO % väestöstä - % av befolkningen 20,3 20,4 20,5 20,7 21,1 21,2 21,5 22,4 22,5 23,7 23,2 23,7 23,6 24,6 25,4 5,4 5,5 5,8 5,7 6,4 6,5 6,3 6,5 6,4 6,6 6,4
Sairastavuusindeksi 2014 sekä vuoden 2013 indeksi Espoon osa-alueittain
Sairastavuusindeksi 2014 sekä vuoden 2013 indeksi Espoon osa-alueittain Tietoisku 11/2015 Sisällys: Espoolaisten terveydentila parempi kuin suomalaisten ja kuusikkokuntien asukkaiden keskimäärin Keskimääräistä
HARJOITUS- PAKETTI A
Logistiikka A35A00310 Tuotantotalouden perusteet HARJOITUS- PAKETTI A (6 pistettä) TUTA 19 Luento 3.Ennustaminen County General 1 piste The number of heart surgeries performed at County General Hospital
The relationship between leisuretime physical activity and work stress with special reference to heart rate variability analyses
The relationship between leisuretime physical activity and work stress with special reference to heart rate variability analyses Teisala Tiina, TtM, tohtorikoulutettava Jyväskylän yliopisto Terveystieteiden
Maakuntien erikoissairaanhoidon kustannukset, tuottavuus ja käyttö
Maakuntien erikoissairaanhoidon kustannukset, tuottavuus ja käyttö Somaattisen erikoissairaanhoidon kustannukset olivat vuonna 2015 noin 6,6 miljardia euroa, mikä on noin 37 prosenttia kaikista sosiaali-
Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data
Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data Multi-drug use, polydrug use and problematic polydrug use Martta Forsell, Finnish Focal Point 28/09/2015 Martta Forsell 1 28/09/2015 Esityksen
Koulutuksen talous 2015
Koulutus 2017 Koulutuksen talous 2015 Koulutuksen käyttömenot lähes ennallaan vuonna 2015 Koulutuksen käyttömenot kasvoivat Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2015 edelliseen vuoteen verrattuna 0,4 prosenttia.
RUORI/TP 2: Elintarvikkeiden aiheuttamien sairauksien tautitaakka I Jouni Tuomisto
RUORI/TP 2: Elintarvikkeiden aiheuttamien sairauksien tautitaakka 25.4.2019 I Jouni Tuomisto Tautitaakan käsite 1/2 Tautitaakka (burden of disease, BoD) yhdistää: sairauden takia menetetyt haittapainotetut
VÄESTÖTUTKIMUKSET: miksi niitä tehdään? Seppo Koskinen ja työryhmä
VÄESTÖTUTKIMUKSET: miksi niitä tehdään? Seppo Koskinen ja työryhmä Tutkimusten tarkoitus 1) Tilanteen kuvaaminen Millaisia terveys- ja hyvinvointiongelmia väestössä on? (esim. sydäntaudit, allergiat, mielenterveysongelmat,
SAIRASTAVUUSINDEKSI HELSINGISSÄ JA PERUSPIIREITTÄIN 2009
8 2011 SAIRASTAVUUSINDEKSI HELSINGISSÄ JA PERUSPIIREITTÄIN 2009 Helsinkiläisten terveydentila on parempi kuin suomalaisten keskimäärin. Vuonna 2009 Helsingin ikävakioitu sairastavuusindeksi 1 oli 90, eli
Maakunnan hyvinvoinnin tilannekatsaus. Päivi Saukko Sote-koordinaattori E-P sote- ja maakuntauudistus
Maakunnan hyvinvoinnin tilannekatsaus Päivi Saukko Sote-koordinaattori E-P sote- ja maakuntauudistus 5.2.2019 Maakunnan hyte-tehtävä Maakuntien tehtävänä on seurata väestönsä hyvinvointia ja terveyttä
Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä
Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä Kainuun sote - kunnat / Saara Pikkarainen/ terveyden edistämisen erikoissuunnittelija Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä /Saara
NAO- ja ENO-osaamisohjelmien loppuunsaattaminen ajatuksia ja visioita
NAO- ja ENO-osaamisohjelmien loppuunsaattaminen ajatuksia ja visioita NAO-ENO työseminaari VI Tampere 3.-4.6.2015 Projektisuunnittelija Erno Hyvönen erno.hyvonen@minedu.fi Aikuiskoulutuksen paradigman
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1012/2010 vp Eläkkeiden maksun myöhästymiset Eduskunnan puhemiehelle Eläkkeiden maksuissa on ollut paljon ongelmia tänä vuonna. Osa eläkeläisistä on saanut eläkkeensä tililleen myöhässä
ITÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI SOSTERI SAVONLINNAN KAUPUNKI
ITÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI SOSTERI SAVONLINNAN KAUPUNKI IKÄÄNTYMISPOLIITTINEN STRATEGIA JA SUUNNITELMA IKÄÄNTYNEEN VÄESTÖN TUKEMISEKSI 2019-2020 Hitaasti olen vanhentunut, voimani siirtyneet maahan ja
HYVINVOINTIJOHTAMISEN SEMINAARI
HYVINVOINTIJOHTAMISEN SEMINAARI 6.6.2014 LSHP VALMISTELUN VAIHEET Ohjausryhmän nimeäminen kunnan johtoryhmä Verrokkikuntien valinta kriteerit (mm. maaseutukunta, asukasluku, väestö- ja elinkeinorakenne,
Suomiko terveyden edistämisen. Tiedätkö, montako diabeetikkoa maassamme on tällä hetkellä?
Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen Kansallinen diabetesfoorumi 15.5.212 Suomiko terveyden edistämisen mallimaa? Tiedätkö, montako diabeetikkoa maassamme on tällä hetkellä? Tyypin 2 Diabetes
Kansantalouden materiaalivirrat 2015
Ympäristö ja luonnonvarat 2016 Kansantalouden materiaalivirrat 2015 Materiantarve laskee hitaasti Suomen maaperästä ja kasvustosta irrotettiin materiaa vuonna 2015 kaikkiaan 277 miljoonaa tonnia. Tästä
Ammattikorkeakoulukoulutus 2010
Koulutus 2010 Ammattikorkeakoulukoulutus 2010 Ammattikorkeakouluopiskelijat Ammattikorkeakouluissa 138 900 opiskelijaa vuonna 2010 Tilastokeskuksen mukaan jen tutkintoon johtavassa koulutuksessa opiskeli
Tuottavuustutkimukset 2014
Kansantalous 2016 Tuottavuustutkimukset 2014 Kansantalouden tuottavuuskehitys 1976-2014 Kansantalouden tilinpidon ennakkotietoihin perustuva työn tuottavuuden kasvuvauhti vuonna 2014 oli 0,4 prosenttia
FINSOTE- TULOKSIA MAAKUNNITTAIN
FINSOTE- TULOKSIA MAAKUNNITTAIN Vertaisfoorumi 9.5.2019 Jyväskylä Suvi Parikka, Timo Koskela, Noora Marjeta 9.5.2019 FinSote-tutkimus 2018 / Parikka, Koskela, Marjeta 1 ESITYKSEN SISÄLTÖ FinSote-tutkimuksen
Ammatillinen koulutus 2016
Koulutus 2017 Ammatillinen 2016 Ammatillisessa koulutuksessa 125 600 uutta opiskelijaa vuonna 2016 Tilastokeskuksen tilastojen mukaan tutkintoon johtavassa ammatillisessa koulutuksessa opiskeli kalenterivuoden
Sairauspoissaolojen kehitys yksityisen ja julkisen sektorin SOTE-alalla Suomessa
Sairauspoissaolojen kehitys yksityisen ja julkisen sektorin SOTE-alalla Suomessa Taina Leinonen, erikoistutkija Sairauspoissaolot ja uusi työelämä - seminaari, 25.10.2018 Tausta Sairauspoissaolot ovat
Beredningen av landskaps- och vårdreformen Maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelu
Beredningen av landskaps- och vårdreformen Maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelu LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Kaj Suomela Finansiering av det nya landskapet Behovsfaktorer:
ATH laajeni kansalliseksi vuosina
Helsinki 18.12.2014 Terveyden edistämisen suunnittelun työkaluja ja tietolähteitä johtamisen ja kehittämistyön tukena: Esittelyssä Alueellisen terveys- ja hyvinvointitutkimuksen (ATH) tulospalvelun käyttö
1. Laitoksen tutkimusstrategia: mitä painotetaan (luettelo, ei yli viisi eri asiaa)
Tutkimuksen laadunvarmistus laitostasolla: Itsearviointi Tutkimuksen laadunvarmistukseen ja laadun arviointiin liittyvä kysely on tarkoitettu vastattavaksi perusyksiköittäin (laitokset, osastot / laboratoriot,
SUOMEN IVF-TILASTOT 1992-2007 FINLANDS IVF-STATISTIK 1992-2007 FINNISH IVF STATISTICS 1992-2007. Taulukot/Tabeller/Tables:
SUOMEN IVF-TILASTOT 1992-2007 FINLANDS IVF-STATISTIK 1992-2007 FINNISH IVF STATISTICS 1992-2007 Taulukot/Tabeller/Tables: Taulukko 1: IVF-hoitoja antavien klinikoiden määrä ja koko 1992-2007 Tabell 1:
Suuri SOTE-uudistus pienen ihmisen asialla miten kunta edistää ja maakunta korjaa?
Suuri SOTE-uudistus pienen ihmisen asialla miten kunta edistää ja maakunta korjaa? 2.6.2016 Erityisliikunnan symposio Paula Risikko, TtT Nykytila 02.06.2016 Paula Risikko 2 Kansansairaudet ja niiden ehkäisy
Sairastavuus- ja kansantauti-indeksit koko Helsingissä ja peruspiireittäin 2017
Tilastoja 2018:21 Hanna Ahlgren-Leinvuo Sairastavuus- ja kansantauti-indeksit koko Helsingissä ja Tilastoja ISSN 2489-4311 Lisätietoja: Hanna Ahlgren-Leinvuo, Puh. 040 334 7382 etunimi.sukunimi@hel.fi
Demografinen eli väestöllinen huoltosuhde
Demografinen eli väestöllinen huoltosuhde on suhdeluku, joka kertoo kuinka monta ei työikäistä eli huollettavaa on yhtä työikäistä kohden. Työikäiseksi huoltosuhteen laskukaavassa lasketaan kaikki 15 64