Kirkkotekstiilien symbolimerkitykset Anne Vesanto Konservointikeskus Jyväskylä 2013

Transkriptio

1 Kirkkotekstiilien symbolimerkitykset Anne Vesanto Konservointikeskus Jyväskylä 2013 TAIVASKOKEMUS Kirkollisten tekstiilien ja esineiden tulisi saada ihmisessä aikaan kokemus kauneudesta ja pyhyydestä. Kirkkotekstiilit eivät ole koristeita vaan vertauskuvia. Paramenteilla (vaatteilla ja muilla kirkkotekstiileillä) on liturginen merkitys. Kirkollisissa tekstiileissä on kirkkovuoden mukaista symboliikkaa, joka muodostuu tietyistä väreistä ja kuvioista. Paramentit Jumalanpalveluspuvun, ornaatin osat: alba vyö, cinculum stola messukasukka kuorikaapu, piispankaapu Kirkon tekstiilit: alttarin edustan peittävä liina, antependium kirjaliina kalkkiliina korporaaliliina arkkupeite Liturgiset vaatteet: Alba kertoo kasteesta ja velvollisuudesta vaeltaa valossa. Vyö on suojeluksen, kieltäymyksen ja totuuden vertauskuva. Papin vyö kuvaa palvelusta. Stola on pitkä, kapea nauha, joka kuvaa Kristuksen iestä eli taakkaa. Messukasukka puetaan alban ja stolan päälle. Se kuvaa Jumalan kaiken peittävää armoa. Kuorikaapu tai piispankaapu muistuttaa elämän pyhittämisestä ja edestä avoimena se kuvaa taivasta. Alba Alba on pitkä valkea vaate, jota käytetään jumalanpalveluspuvun perusosana. Se on jumalanpalveluksen eri palvelustehtävissä toimivien yhteinen juhlavaate. Papin liturgisen asun perusvaate on alba eli messupaita. Alba on latinaa ja tarkoittaa valkoista. Se on lyhenne sanoista vestis alba eli valkoinen puku. Alban väri kuvaa ihmisen pukemista Kristuksen vanhurskauteen. Kastemekko pohjautuu albaan. Myös morsiuspuvussa ja kuolinpaidassa on vaikutteita albasta. Konfirmoitavat pukeutuvat yleensä konfirmaatiossa albaan. Uudet ja vanhat albat Superpelliceum Superpelliceum on alban tavoin valkeaa kangasta, mutta siinä on hyvin avarat hihat eikä siinä ole vyötä, joten stola riippuu vapaana molemmilta olkapäiltä. Superpelliceumia pidetään pyhissä toimituksissa päällimmäisenä vaatteena, kun taas alba on messupaita, jota pappi käyttää kasukan alla. Superpelliceum on kätevä vaate toimitusmatkoilla, jos kangas on kevyt ja rypistymätön. Stola Stola on hengellisen viran merkki erityisesti läntisissä kristillisissä kirkoissa. Se on 5-10 senttimetrin levyinen ja noin 2,5 metrin pituinen nauha. Stola puetaan alban päälle. Se kulkee niskan takaa ja laskeutuu edestä alas vapaasti ja suoraan alban vyön alta. Ehtoollisenvietossa avustava pappi voi pukea stolan rinnan kohdalta ristiin.

2 Samaan tapaan stolan pukevat myös katoliset ja anglikaanit sekä useimmat luterilaiset. Stola voidaan pukea edestä myös ristiin. Tämä tapa on erityisesti Ruotsin luterilaisessa kirkossa. Pappien lisäksi myös diakonit voivat käyttää stolaa. Diakonit pukevat sen vasemman olkapään yli oikealle sivulle niin, että alban vyö pitää sen paikoillaan. Stola tunnetaan liturgisena vaatteena jo 300-luvulla. Stolan alkuperästä ei ole varmuutta. Saattaa olla, että se perustuu roomalaisiin juhlamenoihin kuuluneeseen nauhaan. Stolan on nähty merkitsevän kutsua alistua Kristuksen ohjattavaksi ja olevan viittaus Jeesuksen kehotukseen ottaa hänen ikeensä harteilleen (Matt. 11:29). Stola on papin varsinainen virkamerkki, joka symboloi Kristuksen iestä. Tämän takia stolassa on perinteisesti ristikuvio joko niskassa ja/tai molemmissa päissä tai nykyään joskus myös kantajansa sydämen kohdalla. Amikti eli kaulusvaate Amikti on papin tai diakonin liturgiseen asuun kuuluva, osittain alban alle puettava valkoinen kaulus. Kaulusvaatteen valkoinen väri viittaa valkoisen alban kanssa kasteeseen. Liturgisessa ja hengellisessä merkityksessä amikti tarkoittaa erityistä suojelua Jumalan armosta, joka on kuin kirkas varjo kristittyjen yllä. Samalla amikti tarkoittaa myös Jumalan suojeluksen rukousta. Vaate on ohuesta kankaasta valmistettu suorakaide, jonka toisella sivulla voi olla symbolikoristeita. Amikti sidotaan hartioille pitkillä nauhoilla. Amikti suojaa niskassa stolaa ja messukasukkaa likaantumiselta. Amiktia käytetään usein Ruotsin kirkossa ja myös Porvoon hiippakunnassa, mutta on taas yleistymässä muuallakin. Lat. amictus, humerale. Toimi vanhempina aikoina myös päätä suojaavana huppuna kylmissä kirkoissa tai ulkona pidetyissä jumalanpalveluksissa. Messukasukka Messukasukka on messua eli ehtoollisjumalanpalvelusta johtavan liturgin käyttämä, alban ja stolan päälle pantava vaate. Messukasukkaa käytetään ainoastaan ehtoollisjumalanpalveluksessa. Kasukan muoto on pyöreähkö, viittamainen ja se peittää ylävartalon. Kasukan väritys noudattaa kirkkovuoden senhetkistä liturgista väriä. Edestä ja takaa peittävä vaate kuvaa lainavanhurskautta: pappi on pukeutunut vaatteeseen, joka antaa hänelle uuden muodon inhimillisistä ominaisuuksista huolimatta. Samalla tavalla Jumala näkee häneen uskovat ihmiset vanhurskaina heidän synneistään huolimatta. Kasukan selkäpuolella on risti, joka kuvaa Kristuksen läsnäoloa ehtoollisella. Messun toimittajat ovat vain hänen palvelijoitaan. Kasukoiden materiaalit : Silkkiä, samettia, kultaa, hopeaa ja jalokiviä Korkeatasoiset silkki- ja metallilankakirjonnat ovat suunnitelleet ja valmistaneet kunkin ajan parhaimmat käsityöpajat ja tekstiilitaiteilijat : Villaa, pellavaa : Silkkiä, samettia, kultaa, hopeaa villaa, pellavaa. Muoto on nykyään leveä, joko ns. romaaninen (levein) tai goottilainen (nykyään eniten käytetty) Kuorikaapu Kuorikaapu on liturginen vaate, jota piispa tai pappi käyttää juhlallisissa toimituksissa. Se on pitkä, maahan asti ulottuva, ja sen ajatellaan muistuttavan elämän pyhittämisestä. Kuorikaapu on edestä avoin, mikä kuvaa avointa taivasta. Kuorikaavun latinankielinen nimi cappa pluviale merkitsee sadetakkia. Kuorikaapu on aukilevitettynä puoliympyrä, jonka suoraa sivua pitkin kulkee reunus ja selässä on keskellä hupun jäänteenä selkäkilpi, clipeus, nykyään joskus myös huppu. Suomessa kuorikaapu on ollut perinteisesti piispojen arvomerkkinä, mutta se ei kuitenkaan ole varsinaisesti piispallinen vaate eikä arvomerkki. Kuorikaapua voivat käyttää kaikki papit juhlapukuna ehtoollisjumalanpalveluksen ulkopuolella kirkollisissa juhlissa ja toimituksissa.

3 Piispanviitta Hiippa, mitra Hiippa on piispan liturgiseen asuun kuuluva päähine, jota kutsutaan myös mitraksi. Mitraa saavat pitää vain piispanvirkaan vihityt. Mitraa on käytetty lännen kirkossa 11. vuosisadalta lähtien. Mitra voi olla rikkaasti koristeltu, mitra pretiosa, tai yksinkertainen, mitra simplex. Mitran kaksihuippuinen muoto kehittyi vähitellen samalla kun päähinettä koristeltiin rikkaasti. Päähineen kaksi huippua kuvaavat Vanhaa ja Uutta testamenttia, joita piispa virassaan pitää esillä ja selittää. Piispansauva Piispa merkitsee suomeksi paimenta. Siksi piispan viran tunnuksiin kuuluu paimensauva, jota kutsutaan piispansauvaksi. Vanhin maininta piispansauvasta löytyy Toledon kirkolliskokouksesta vuodelta 633. Piispansauvassa on kolme osaa: koukkupää, varsi, piikkipää. Jokaisella niistä on oma kehotuksensa sauvan kantajalle. Ne kertovat, miten piispan on hoidettava paimentehtäväänsä. Papinkaapu: kaapu tai pitkä takki, jota papit käyttävät jumalanpalveluksen ulkopuolella. Kaftaani Kaftaani on miespapin asuun kuuluva musta takki. Se on polvitaipeeseen asti ulottuva ja pystykauluksinen. Sen kanssa käytetään valkoista papinpaitaa, papinkaulusta ja lipereitä. Liperit, kaulukset Osaksi papinpukua vakiintui 1500-luvulla kapea pystykaulus, joka oli laina säätyläisten puvusta. Kaulus oli piippuröyhelö- eli pyörökaulus. Kun tällainen kaulus jäi pois muodista, se vakiintui 1600-luvulla papilliseksi kaulukseksi suurennettuna. Kaulusta sanotaan myös myllynkivikaulukseksi. Norjassa ja Tanskassa siitä tuli papin kaulus pysyvästi. Ruotsi-Suomessa papisto ryhtyi käyttämään sileää lehtikaulusta. Lehtikaulus oli leveä ja ulottui yhtä kauas edessä, takana sekä sivuilla luvulla kaulus muuttui siten, että sen muodostivat kaksi alaspäin sojottavaa kangassuikaletta. Muutokseen vaikutti peruukkimuoti, jossa peruukki peitti niskan ja kaulan sivut. Vähitellen papin kaulus kehittyi niin, että sen muodostivat paidankaulus ja niin sanottu elvan (yksitoista), suomeksi liperit luvulla oli yleisesti käytössä matala kaulus. Liperien koko vaihteli. Aluksi ne tehtiin läpikuultavasta kankaasta, jonka väri oli kauluksen tapaan valkoinen. Joissakin maissa liperit kuuluvat oikeusistuimissa toimivien juristien virkapukuun. Myöhemmin lipereille keksittiin myös hengellinen tulkinta: ne symbolisoivat kymmenen käskyn lain tauluja tai toisaalta lakia ja evankeliumia. Piispainkokous on syyskuussa 2001antanut suosituksen papin pukeutumisesta. Miespuolisen papin juhlapuku on polvitaipeeseen ulottuva papintakki (kaftaani), mustat suorat housut, papinkaulus ja liperit sekä valkoinen papinpaita, mustat sukat ja mustat kengät. Papin tavalliseen virka-asuun kuuluu musta papinpaita ja pantakaulus eli ns. sokeripala. Antependium, alttarivaate Latinan kielen sana antependium (suom. edessä riippuva) tarkoittaa alttarin etuosan peittävää tekstiiliä, joka noudattaa kirkkovuoden värejä ja jossa on usein kristillisiä vertauskuvia. Antependiumilla korostetaan alttarin ja sillä konsekroitavan Kristuksen ruumiin ja veren sakramentin eli ehtoollisen pyhyyttä. Konsekraatio on ehtoollisaineiden siunaaminen, pyhittäminen luvulle saakka oli tapana verhota alttari ja alttarikaide mustiin laskiaisesta lukien. Tapa on jäänyt pois käytöstä liturgisten värien käytön vakiinnuttua.

4 Superfrontale, ns. alttarin reunusvaate. Pöydän korkeusmittaa huomattavasti kapeampi vaate alttarin yläreunassa. Ehtoollispöydän tekstiilit Korporaali on neliskulmainen, valkoinen liina. Sen päälle alttarille katetaan ehtoollismalja ja leipälautanen. Kalkkiliina peittää maljan ja leipälautasen ehtoollisvälineiden kuljetuksen ajan ja jumalanpalveluksessa sen ajan, kun ne eivät ole käytössä. Kalkkiliina voi olla kirjailtu symboleilla ja se noudattaa liturgisia värejä. Puhdistusliinoja varataan riittävästi yhteismaljan pyyhkimistä varten. Puhdistusliinoja tarvitaan myös mahdollisen tahriintumisen varalta. Puhdistusliinana käytetään mielellään kosteutta imevää valkoista liinaa. Ehtoollisliinojen varhaisempi käyttö: Korporaalit ja pallat ovat ehtoollisliinoja, joiden käytöstä esim. Päikki Priha selittää väitöskirjassaan näin: Keskiajalla käytettiin ehtoollisenvietossa useita eri liinoja. Kalkin ja leipälautasen peitti liina, joka oli usein samaa kangasta kuin messukasukka. Sen päällä oli valkoinen pellavaliina, corporale, jota säilytettiin erillisessä kotelossa eli bursassa. Lisäksi kalkki peitettiin erillisellä liinalla, pallalla, silloin kun leipälautanen eli pateeni ei ollut kalkin päällä. Luterilaisessa kristikunnassa jäivät ja 1600-luvulla käytöstä kaikki muut liinat lukuun ottamatta kalkkiliinaa, jonka käyttö on jatkunut katkeamattomana. Kalkkiliina Ennen alttarin kattamista ehtoollisviiniä säilytetään viinikannussa, josta se kattamisen yhteydessä kaadetaan ehtoollismaljaan eli kalkkiin (lat. calix). Ehtoollisleipiä säilytetään leipärasiassa, josta leivät otetaan leipälautaselle eli pateenille. Kalkki ja pateeni peitetään kalkkiliinalla (lat. velum), joka poistetaan ennen ehtoollispöydän kattamista. Korporaali Korporaali on alttarilla käytettävä pienehkö, valkoinen neliöliina, jolle asetetaan siunattavat ehtoollisaineet. Korporaaliliina osoittaa ne lahjat, jotka erotetaan ehtoollisaterialla jaettaviksi. Ehtoollisen astiat Ehtoollismalja eli kalkki (lat. calix). Ehtoollisleipälautanen eli pateeni, jolle ehtoollisleivät eli öylätit asetetaan messun uhrivirren aikana, jolla ne siunataan ja jolta ne jaetaan. Kannellinen leipäastia Ciborium on ehtoollisleipien säilytykseen tarkoitettu astia. Kirjaliina Saarnatuolin kirjatelineen etupuolella roikkumassa voidaan käyttää kirjaliinaa, joka antependiumin tavoin seuraa kirkkovuoden liturgisia värejä. Kirjaliinassa käytetään usein Jumalan sanaan tai evankelistoihin liittyviä symboleita. Kolehtihaavit Arkkupeite, arkkualba Arkkualba tai arkkupeitto on arkun päälle levitettävä, usein musta tai valkoinen vaate. Sitä on käytetty Suomessa 1800-luvulle saakka. Nykyisin tapa on jälleen yleistymässä muidenkin kuin sotilashenkilöiden tai valtion merkittävien henkilöiden siunaustilaisuuksissa, jolloin arkun peittää sinivalkoinen vaate/lippu. Uudet arkkupeitteet on usein suunniteltu yhteensopiviksi kirkon paramenttien kanssa, mutta arkkupeitteissä ei noudateta kirkkovuoden värikalenteria. Arkkualballa halutaan korostaa ihmisten samanarvoisuutta Jumalan edessä, ja sitä voidaan käyttää sekä tuhka- että arkkusiunauksissa.

5 Rukoushelmet Rukoushelmet ovat pieni helminauha, jota voi pitää esimerkiksi rannekoruna. Nauhaan kuuluu erivärisiä helmiä, joilla on oma merkityksensä, ja joihin liittyy rukous. Rukoushelmet eivät ole sama asia kuin katolisen kirkon rukousnauha. Rukoushelmiä on olemassa ainakin kahta mallia: tunnetummat, ruotsalaisen emerituspiispan Martin Lönnbon kehittämät sekä katekismusmalli, jossa helmien määrä viittaa katekismuksen opinkappaleisiin, ja jossa roikkuu myös pieni krusifiksi. Martin Lönnebon rukoushelmet tulivat tunnetuiksi Ne on suojattu tavaramerkillä helmien alkuperäisen tarkoituksen säilyttämiseksi. Rukoushelmiä ja niihin liittyviä oheistuotteita, kuten hartauskirjoja, tuottaa Ruotsin kirkon osittain omistama kustannusyhtiö Verbum. Rukoushelmet ovat tulleet suosituksi erityisesti rippikouluopetuksessa. Helmet voidaan askarrella rippikoululeirillä, ja sen jälkeen opiskella kristinuskoa myös helmihetkissä. Helmihetket ovat lyhyitä hiljentymishetkiä, joissa syvennytään aina tietyn helmen symboliikkaan. Vihkiryijy Alku 1300-luvulla Tekstiili, jonka päällä vihkitoimitus tapahtuu; osoittaa paikan, jossa vihkiminen tapahtuu; vihittävästä parista tulee aviopari vihkiryijyn päällä. Ei ole paramentti, vaan vihkiryijy voi olla kenen tahansa. Telta eli tella Avioliittoon vihkimiseen kuului vielä 1900-luvun alussa hääparin päällä oleva telta eli tella. Se oli neliön muotoinen kangas, jota piti nurkista ylhäällä neljä häävierasta. Levitetty telta kuvasi taivaasta tulevaa siunausta ja lapsionnea sekä Jumalan varjelusta. Teltan käyttö väheni, mutta tilalle tuli tapa, että vihkipari seisoo toimituksen ajan vihkiryijyn päällä. Kristilliset symbolit Värit Jumala, Jeesus, Pyhä Henki Apostolit ja evankelistat Maria, pyhimykset, enkelit Sana ja sakramentit Ristit Geometriset kuviot Kirjaimet Luvut Eläimet Kasvit Eräät muut Liturgiset värit Jumalanpalveluksessa käytetään tiettyä liturgista väriä, joka näkyy alttarin ja saarnatuolin tekstiileissä sekä papin liturgisen vaatetuksen tietyissä osissa. Liturgiset värit vaihdetaan kirkkovuoden kalenterin mukaan. Yleensä pyhäpäivän väriä käytetään koko seuraavan viikon ajan. Liturgisten värien käyttö vakiintui 1950-luvulta alkaen. KIRKKOVUODEN VÄRIT Värit ilmentävät kirkkovuoden pyhien aiheita. Valkoinen kuvaa iloa, kiitosta, puhtautta ja autuutta. Valkoinen on juhlan väri. Se on myös Jumalan, Kristuksen, taivaan enkelien ja pyhien symboli. Valkoista käytetään kirkkovuoden suurina juhlapäivinä kuten jouluyönä ja joulupäivänä, pääsiäisyönä ja pääsiäispäivinä sekä loppiaisena ja mikkelinpäivänä. Valkoisen rinnalla voidaan käyttää myös hopean ja kullan värejä. Violetti on katumuksen, odotuksen ja parannuksen väri.

6 Sitä käytetään toisena, kolmantena ja neljäntenä adventtisunnuntaina sekä paastonaikana ja hiljaisella viikolla. Violetin rinnalla voidaan käyttää myös tummaa sinistä, joka violetin tavoin symboloi katumusta ja odotusta. Sininen on perinteinen Neitsyt Marian väri. Sinisen symboliset merkitykset: jumaluus, viisaus, usko, totuus. Marian sininen viitta on taivaallisen kuningattaren symboli. Punainen on veren, tulen ja tunnustuksen väri. Sitä käytetään myös Pyhän Hengen ja Kristuksen tunnustamisen, uskosta todistamisen symbolina. Punaista käytetään muun muassa helluntaina, pyhäinpäivänä sekä apostolien ja marttyyrien (Stefanus, Henrik) päivinä. Vihreä kuvaa toivoa ja iankaikkista elämää, mutta se on myös elämän ja arjen väri. Vihreää käytetään loppiaisesta laskiaiseen sekä lähes kaikkina helluntain jälkeisen ajan pyhinä. Musta on kärsimyksen, murheen ja surun sekä katoavaisuuden väri. Mustaa käytetään ainoastaan pitkäperjantaina ja sitä seuraavana hiljaisena lauantaina. Musta voi olla käytössä myös hautajaisissa. KRISTINUSKON NUMERO- JA TÄHTISYMBOLIT YKSI tarkoittaa ykseyttä. Yksi Luoja. KAKSI merkitsee Kristuksen kahta luontoa, ihmisyyttä ja jumalallisuutta. Luoja on kääntynyt ulospäin ja ilmentää Itsensä Kristuksessa. Laki ja evankeliumi, Jumalan Sanan kaksi puolta. Kaksi pyhää puuta Paratiisissa. KOLME Pythagoras kutsui kolmea täydellisyyden luvuksi, joka ilmentää alkua, keskiosaa ja loppua. Kristinuskossa kolmesta tuli pyhä luku, joka merkitsi Pyhää Kolminaisuutta sekä myös niitä kolmea päivää, jotka Kristus oli haudassa. Kolminkertainen kruunu on Marian, taivaan, maan ja meren kuningattaren symboli. NELJÄ tarkoittaa yleensä neljää evankelistaa, mutta myös Paratiisin neljää virtaa, neljää suurta profeettaa (Jesaja, Jeremia, Hesekiel, Daniel), neljää kirkkoisää (Augustinus, Ambrosius, Hieronymus, Gregorius Suuri), Jumalan nimen neljää kirjainta JHVH = Jahve(h) / äännetään yleensä Jehova(h). Neljä liittyy myös ristiin sekä neliöön, joka on Marian symboli (neljässä kaksi kertautuu, täydentyy), neljään vuodenaikaan ja ilmansuuntaan. VIISI symboloi Kristuksen viittä haavaa, joiden tunnuksena on myös käytetty viisisakaraista tähteä (viisikantaa). Jeesus ruokki tuhansia viidellä leivällä. KUUSI on luomisen (seitsemäntenä päivänä Jumala lepäsi) sekä täydellisyyden (täydellistymisen) numero, joka symboloi jumalallista voimaa, majesteettista kuninkuutta, viisautta, rakkautta, armoa ja oikeudenmukaisuutta. Kuusi on kolmen ensimmäisen yhteenlaskettu summa (1+2+3). Matteuksen evankeliumissa mainitaan kuusi laupeudentyötä. Kuusisakarainen tähti = luomisen symboli.

7 Kuusisakarainen Daavidin tähti: Ylös- ja alaspäin osoittavat tasasivuiset kolmiot toistensa lomaan asetettuina (hexagram, dualismin symboli). Juutalaisen uskonnon ja kansan tunnus. SEITSEMÄN on laupeuden, lähimmäisenrakkauden, armon ja Pyhän Hengen numero. Sitä käyttivät myös varhaiset kirjoittajat kuvaamaan loppuun saattamista ja täyttymystä. Monet näistä merkityksistä tulevat esiin Raamatun kirjoituksissa: seitsemän päivää ja yötä, seitsemän kumarrusta, Pyhän Hengen seitsemän lahjaa, Isä meidän rukouksen seitsemän pyyntöä, seitsemän kuolemansyntiä, Neitsyen seitsemän iloa ja seitsemän surua tai tuskaa, seitsemän hyvettä, seitsemän taidetta ja tiedettä. Seitsemän sakramenttia, ihmisen seitsemän elämänvaihetta. KAHDEKSAN on ylösnousemuksen luku, sillä kahdeksantena päivänä Jerusalemiin saapumisensa jälkeen Kristus nousi haudasta. Uudesti syntymisen, uuden aikakauden alku, jota ilmentäen kastemaljat ovat usein kahdeksankulmaisia; kahdeksansakarainen tähti, kirkkojen kahdeksanosaiset ruusuikkunat, kahdeksansakarainen Maltanristi (ristiritarit, ristiretket). Kahdeksansakarainen tähti on Betlehemin tähti, joka johdatti seimelle (mutta myös viisisakarainen tähti on nimeltään Betlehemin tähti). YHDEKSÄN on enkelien luku, sillä Raamattu viittaa yhdeksään enkelikuoroon; enkelihierarkian yhdeksän luokkaa, tehtävää. Kolme kerrottuna kolmella. Yhdeksänsakarainen tähti: Pyhä Henki. KYMMENEN liittyy Kymmeneen käskyyn. Täydellisyyden symboli. Neljän ensimmäisen luvun summa ( ). Numeroiden summa on pyhä luku yksi (1+0=1). Kymmensakarainen tähti: Jeesuksen kymmenen opetuslasta, joille Hän ilmestyi. YKSITOISTA Epäonninen Paholaisen tusina. Lukua ei yleensä mainita kristillisessä symboliikassa. KAKSITOISTA on apostolien (opetuslapsien) lukumäärä ja luku on aina ollut hyvin suosittu kristillisessä symboliikassa. Joskus sillä ilmaistaan myös koko kristillistä uskoa ja kirkkoa. Marian kruunun 12 tähteä (apostolit, marttyyrit). Kaksitoistasakarainen tähti: Israelin 12 heimoa. KOLMETOISTA on uskottomuuden ja petoksen luku. Viimeisellä ehtoollisella pöydän ääressä oli kolmetoista henkeä: Jeesus ja kaksitoista opetuslasta, joista Juudas oli jo aikeissa pettää Mestarinsa. NELJÄKYMMENTÄ kuvaa koetuksen ja valinnan aikaa, mm. israelilaisten 40 vuoden vaellus erämaassa, Mooseksen 40 päivää vuorella. Vedenpaisumus kesti 40 päivää ja yötä, Kristuksen paasto ja kiusausten aika erämaassa kesti myös 40 päivää; kirkkovuodessa paaston 40 päivää liittyvät tämän asian muistamiseen. Lukua 40 on joskus käytetty myös symboloimaan taistelevaa kirkkoa. SATA on runsauden vertaus. TUHAT on ollut ikuisuuden vertauskuva, sillä kaikki tuhannen ylittävät lukuarvot muodostetaan siihen lisäämällä tai sitä kertomalla.